Sadepäivän pieniä iloja

[Avoin peli, tuokaa Caitlinille seuraa :>]

Hän oli aivan varma, että oli unohtanut jotakin. Mutta mitä, se oli hyvä kysymys, jota hän oli pyöritellyt mielessään jo useamman hetken. Lopulta Caitlin totesi, ettei voisi enää uhrata aikaansa moisen pohtimiseen. Se palaisi kyllä mieleen, jos olisi palatakseen. Kouluratsastaja veti mustia ratsastussaappaita jalkaansa yläkerran pukuhuoneen penkillä istuen samalla kun yritti keksiä, mitä tänään tekisi Remonan kanssa. Poissaolevan oloinen tamma oli monina päivinä tuntunut olevan puoliunessa, kun hän oli ratsastanut sitä, mutta joskus hevonen tuntui heräävän transsistaan muutamaksi minuutiksi. Silloin tamma näytti, miksi se oli kilpaillut niin menestyksekkäästi kouluradoilla.
Tämän päivän harjoitusohjelma oli vielä auki, sillä hän ei halunnut miettiä liikaa etukäteen. Tallin kattoa rummuttava kaatosade teki selväksi, ettei maastoon olisi asiaa, joten he puuhaisivat jotakin maneesissa. Kouluratsastusta ehdottomasti, sillä se oli hänen alaansa. Ehkä he voisivat tänään piristää treenejä puomityöskentelyllä tai kavaleteilla, riippuen vähän siitä, olisiko maneesissa paljon muita ratsukoita. Caitlin sulloi tavaransa yhteen pukuhuoneen kaapeista, naksautti oven kiinni ja lähti tyytyväisesti hymyillen kohti alakertaa - potkaisten siinä sivussa varpaansa pukuhuoneen ovenkarmiin.

Valmentaja suuntasi karsinalle, johon oli hakenut Remonan ennen vaatteiden vaihtoa. Ruunikko tamma tuijotti hänen ohitseen odottaen selkeästi jotakuta muuta - Elizabeth Hamiltonia, jos Caitlinilta kysyttiin. Kaunis trakehner ei edes tuntunut huomaavan häntä, kun kömpelö nainen pujotteli karsinaan. Remona oli onneksi hyvätapainen, vaikka poissaolevalta vaikuttikin. Hän siirtyi tamman kanssa yhteen pesutilan karsinoista, huuhtoi ulkona kuraan sotkeutuneet jalat ja kuivasi ne nopeasti pyyhkeeseen, ennen kuin tarttui pölyharjaan. Hevonen oli melko puhdas, mitä nyt hieman märkä sateessa seisoskelustaan. Loimi oli suojannut selkää, joka kiilteli kastanjanruskeana. Caitlin jutteli matalasti tammalle, joka tuijotti käytävälle ja kohti ulko-ovea. Raukkaparka ei ymmärtänyt, ettei rakas omistaja palaisi enää koskaan. Se sai Caitlinin sydämen särkymään.

Miranda saapui tallille ja juoksi tuulitakin huppu tiukasti pään suojana talliin. Painava ratsastusvarustelaukku heilui olalla mutta nyt oli tärkeintä päästä tästä kylmästä sateesta pois. Hän vei tavaransa pukuhuoneeseen, vaihtoi varusteet ja lähti hakemaan Cindyä ulkoa. Päästessään tallin ulko-ovelle Miranda katsoi ulos hytissen ja lähti sitten kiiruhtamaan tarhalle. Siellä musta ja märkä tamma odotti häntä masentuneen näköisenä säästä. Ihana musta tamma hirnahti ja ravasi vesipisarat kaulaa pitkin tippuen häntä vastaan.
Tallissa Miranda otti tammalta pois kauniin tummanvioletin sadeloimen. Tamma oli tänään varsin läheisellä tuulella ja nainen sulki tuulitakkinsa vetoketjun korkeimmalle, jotta kylmä vesi ei tippuisi paljaalle iholle. Taitellessaan loimea tangolle oveen tamma tulikin tuuppimaan häntä ja melkein kaatoikin toisen. Pesukarsinassa oleva tamma ja tämän hoitaja jäivät huomiotta, kun vaaleanruskeisiin saappaisiin sonnustautunut Miranda meni hakemaan mietteissään estevarusteita vieressä sijaitsevasta varustehuoneesta. Tänään teki mieli hypätä eivätkä he olleet hypänneet viikkoon.

Tuotuaan varusteet karsinalle Miranda alkoi harjaamaan tammaa. Pölyharja rapisi pitkin märkää kaulaa. Harjattuaan toisella harjalla yllättävän puhtaat jalat hän sujautti ruskeat, kauniit jännesuojat tamman etujalkoihin. Tamma steppaili puolelta toiselle naisen varustaessa sille ruskean estesatulan, jonka alla oli mustan ja harmaan sävyinen paksu huopa. Kiristäessään panssarivyötä nuori tamma heilutti päätän ja katseli pesukarsinan toista tammaa. Korjattuaan hieman valkokarvaisen romaanin asentoa hän nappasi nappasi päähänsä kypärän ja suitset, jotka ujutti tällä kertaa nätisti seisovan tamman päähän.

Saatuaan Remonan puhtaaksi, Caitlin suuntasi hakemaan varusteita. Hän tasapainotteli tottuneesti mustaa koulusatulaa, neljää vaaleanvihreää pinteliä ja kankisuitsia. He olivat maastoilleet viimeaikoina sen verran usein, että ehkä kunnon koulutreeni piristäisi tamman mieltä. Hän ainakin toivoi niin, sillä kastanjanruskea hevonen näytti perin lohduttomalta seistessään pesukarsinassa itsekseen. Hän kääri pintelit jalkoihin tottuneesti. Kun niitä tarpeeksi monta vuotta kieritteli hevosten jalkoihin, ei siinä enää tarvinnut turhia keskittyä. Nainen nosti satulan tamman selkään, suoristi iloisen värisen pinkki-vihreän ruutuhuovan ja kiristi satulavyön. Remona oli kiltisti, kuten aina, ja otti kuolaimetkin moitteettomasti suuhun. Hän hymyili ja taputti hevosen kaulaa. Nainen korjasi hiuksensa korkealle nutturalle, vaikka muutama punertava hiuskiekura jäikin reunustamaan pisamaisia kasvoja.

Hän tarttui tamman ohjiin ja lähti taluttamaan Remonaa maneesia kohden. Hän huomasi toisen hevosen valmiina karsinassaan ja päätti jättää maneesin oven auki. Ei kai kukaan ollut tuonne sateeseen ratsastamaan lähdössä? Tuskinpa. Caitlin talutti Remonan hieman sisemmäs maneesin ovista ja nousi tamman selkään oikealta puolelta. Yksi hänen hassuista tavoistaan, kuten sekin, miten tamman mustasta harjasta löytyi yksi pienenpieni letti. Hän nosti jalustimet kaulalle ristiin ja kannusti tamman kävelemään uraa pitkin ohjat pitkinä. Hevonen kulki rentona ja venytti kaulaansa, mistä Caitlin oli tyytyväinen. Ainakin hevonen nautti olostaan, vaikka hän epäilikin, että tuttu poissaolevuus palaisi kastanjanruskeaan tammaan heti kun he alkaisivat todella työskennellä.

Saavuttuaan maneesiin Miranda kantoi Cindy perässään jäkittävänä puomit ja tolpat kolmea estettä varten. Hän päätti omia oman alueensa maneesista, ei siellä ollut tällä hetkellä ketään muutakaan kuin heitä vastapäätä ollut parivaljakko, joiden perässä he olivat tulleet sisään. Kannettuaan ja koottuaan kolme estettä, okserin ja sitä kolme laukka-askelta edeltävän pystyn ja yhden kavaletin, Miranda nousi Cindyn selkään. Hän ei ollut viitsinyt laittaa sille korvahuppua, vaikka nyt kaduttikin - sade rummutti mukavasti maneesin kattoa. Ehkäpä tammaa ei haittaisi, ainakaan täällä ei ollut muita häiriötekijöitä. Tai no, olihan tuossa tuo nainen ja hevonen, pitäisiköhän heille sanoa jotain. Yleensä niin puhelias Miranda oli nyt tuppisuuna kun kiristi vyötä selästä.

Pastellipää asetti jalkansa violetteihin ihaniin jalustimiin ja pyysi nuorta rakasta tammaansa uralle kävelemään. Sen uudet, tumman karvan alta löytyneet lihakset liikkuivat keinuvan käynnin tahdissa ja Miranda jäi katselemaan niitä. Oi, hän oli niin ylpeä.

Miranda aloitti hetken päästä käyntityöskentelyn. Cindy tuntui painavalta kädelle ja nainen keskittyikin siihen. Heidän ohittaessaan esteet tamma katseli niitä korvat höröllä ja kadoten tuntumalta. Se oli innoissaan ja Mirandaa nauratti. Tamma oli ilo katsella, ratsastaa, hoitaa ja mitä vielä.
Tuuli nousi ulkona ja jos he olisivat olleet ulkosalla sade olisi mennyt lähes vaakasuoraan. Napakka tuuli ujelsi maneesin katossa ja aiheutti pienessä poloisessa Cindyssä hieman säpinää. Tamma otti siitä kierroksia ja sopivalla hetkellä tamma vinkaisi, pukkasi takajaloillaan tiukan liikkeen maneesin seisovaan ilmaan ja loikkasi niin, että kaatoi uran vierellä olevan tolpan ja sen kannatuksessa olleet puomit. Tämä kaunis liikesarja yllätti Mirandan ja hän heräsi pidättämään tammaa kaikella voimallaan loikan jälkeen kuultuaan kumoutuvan esteen. "Jumankekka Cindy", hän kirosi äänekkäästi ja pysäytti pörhistelevän tamman. Katse kävi tamman korkealla pyörivissä korvissa ja kaatuneessa okserin toisessa osassa. "Hieno aloitus porsastelija", hän sanoi olematta oikeasti vihainen. Mitäs ei ollut mamma osannut laittaa korvatulppia ja -huppua. Miranda laskeutui selästä ja raahasi vastentahtoisen mustan tamman perässään nostamaan okseria takaisin pystyyn.

Caitlin katseli uteliaana, miten toinen rakensi esteitä hevostaan varten. Hän antoi Remonan kävellä pitkin ohjin hetken, ennen kuin keräsi ohjat ja alkoi toden teolla lämmitellä hevosta käynnissä. Nainen ratsasti kevyellä ohjastuntumalla ja lähes huomaamattomilla avuilla istuessaan ryhdikkäänä hevosen selässä ilman jalustimia. Remona tuntui poissaolevalta, kuten ennenkin, mutta ainakin tamma keskittyi silloin tällöin tekemään sen, mitä hän pyysi täydellä teholla. Tasaiset, pyöreät voltit ja siirtymiset hoituivat kouluratsulta tyylikkäästi, mistä hyvästä Caitlin kehui ratsuaan jatkuvasti. He peruuttivat lyhyitä, suoria matkoja, siirtyivät siitä suoraan raviin ja pysähtyivät vain muutamaa raviaskelta myöhemmin. Remona haki parempaa työskentelymuotoa ja valmentaja vaati jatkuvasti tammalta rytmikästä ja hyvää takaosankäyttöä.

Esteen kaatumisesta aiheutunut kolahdus sai Remonan ottamaan muutaman sivuaskeleen uralla, jolla he parhaimmillaan tekivät siirtymisiä käynnin ja ravin välillä. Caitlin suoristi hevosen ja vilkaisi metelin aiheuttanutta ratsukkoa. Ilmeisesti kaikki oli ihan kunnossa, sillä ratsastaja näytti pysyneen selässä ja pitäneen hevosensakin hallinnassaan.
"Sillä näyttää olevan virtaa", Caitlin huikkasi huvittuneisuutta äänessään. Pieni, toispuoleinen hymy koristi kypärättä ratsastavan punapään kasvoja. Kouluvalmentajaa ei häirinnyt moinen kolistelu, ei ainakaan nyt, kun he eivät harjoitelleet tositarkoituksella. Maneesiin mahtui jos jonkinlaista ratsukkoa, joten täällä oli vain opittava ratsastamaan, vaikka muiden hevoset säheltäisivät kuka mitäkin. Tai ratsastajat, mikä oli ehkä pahempi vaihtoehto. Ainakin Miranda tuntui tietävän, mitä teki hevosensa selässä. Sen verran aina yhtä utelias Caitlin oli ehtinyt päätellä toisen tavasta istua mustan tamman selässä.

Nainen siirsi ratsunsa uudestaan raviin ja ratsasti mitä mielikuvituksellisempia kiemuroita, joita tuskin löytyisi yhdestäkään kouluohjelmasta. Caitlin taivutti Remonaa pohkeensä ympärille ja lisäsi askeleen pituuden muutoksia laajempiin kaarteisiin. Kouluratsastajan oli helppo keskittyä huolellisien teiden lisäksi moneen muuhun asiaan yhtä aikaa, sillä moinen taito oli välttämätön kouluradoilla. Hän hymyili pienesti kun Remona pärskähti tyytyväisenä ja kaarsi kaulansa kevyen ohjastuntuman säilyttäen. Hevonen vaikutti tyytyväiseltä, mikä hänen tavoitteensa olikin. Rentoa ja hyväntuulista hevosta oli aina mukavampi ratsastaa.

"On tosiaan", Miranda naurahti, vaikka häntä ärsyttikin hieman toisen häsellys. "Mitä nyt vielä nuori ja hömelö", hän jutteli toista tammaa ratsastavalle naiselle. Hevonen, jolla toinen ratsasti vaikutti mukavalta vaikkakin niin järjettömän tasaiselta ja fiksulta Cindyyn verrattuna. Sitä kykeni jopa ratsastamaan ilman kypärää. Tamma laamaili hänen perässään, kun nainen nosteli puomit takaisin pystyyn. Nostettuaan ne Miranda hypähti takaisin mustan tammansa selkään ja lähti uudestaan kävelemään ottaen nyt ohjat käteensä ja pitäen Cindyn kuulolla. Tuota se ei toistaisi, ainakaan esteiden seassa.

Tamman ruvettua kulkemaan hyvin käynnissä hän otti sillä hieman taivuttelua ja pysähdyksiä pitäen sen tasan tarkalleen kuulolla. Isot mustat korvat kuulostelivat kaikkea ja silmät tapittivat välillä ravaavaa kaksikkoa toisella puolen maneesia. Miranda nosti hetken päästä ravin ja tamma lähti innokkaana liitelemään. Puolipidättein pastellipäinen nainen yritti saada tammaa kuulolle ja juoksemasta alta. Hetkittäin se tuntuikin hyvältä mutta oikeasti se halusi vain hyppäämään pystyssä nököttäviä esteitä. Huokaisten Miranda nosti sillä laukan hetken päästä yrittäen saada äskeistä häsellystä paremmaksi laukassa, joka oli tamman paras askellaji.
Käynti oli vaikea saada hallituksi, sillä se oli niin hidas ja suuri. Ravi lähti usein liihottamaan omiaan eikä kauniiseen askellukseen voinut tyytyä, kun hevonen tuntui itse niin jumahtaneelta ja kuolaimen alla kulkevalta. Laukassa hevoseen sai paremmin ryhtiä ja rytmiä, vaikka iso oli sekin askel ja siitä syystä vaativa hallittava.

Laukassa Cindy rauhoittui päästessään purkamaan patoutunutta energiaansa ja pärski tyytyväisenä Mirandan viedessä sitä laajalla ympyrällä. Pää painui passiivisesti tukevan pohkeen ja aktiivisen ulkokäden ansiosta ja tamma alkoi käyttämään selkäänsä paremmin. Tämän fiiliksen kun saisi käyntiin ja raviinkin vielä, niin Miranda olisi tyytyväinen ja voisi hypätä muutamat hypyt nuorella tammalla.

Siirtäessään Cindyn hetken ympyrä- ja volttityöskentelyn jälkeen raviin nainen kevensi letkeässä raviaskeleessa ja oli tyytyväinen. Saman ravin ylläpitäminen hetken jälkeen oli kuitenkin vaikeinta ja kääntäessään Cindyä kokorataleikkaalle vaihtaakseen suuntaa ravin rytmikkyys meinasi kadota kokonaan. Miranda turhautui harvoin mutta tämän ratsastuksen huono aloitus sai hänet kärsimättömäksi tammaa kohden. Hän tiesi sen yrittävän muttei kyennyt tunteilleen mitään.

Laukattuaan uuteen suuntaan, Cindyn huonompaan suuntaan, hän antoi tamman levähtää ja taputti sen lapaa vaikeuksista huolimatta. Onneksi esteet toisivat tammaan eloa ja vipellystä kahden edestä.

Totuuden nimissä Caitlin ratsasti myös Slippersiä, tallin koheloa nuorta oria, ilman kypärää, joten se ei ollut hyvä mittari hevosen luotettavuudesta. Hän ei vain käyttänyt kypärää, koska oli päättänyt, ettei tarvitsisi yhtä. Jos hän putoaisi ja löisi päänsä, niin se olisi hänen virhearvionsa. Nainen hymyili Mirandalle kuunnellessaan toisen tarinaa nuoresta hevosestaan.
"Nuoruuteen kuuluu erottamattomalla tavalla tietty häsellys", nainen naurahti. Hän pystyi laskea yhden käden sormilla nuoret hevoset, joilta moinen häslääminen oli puuttunut. Suurin osa nuorisosta keksi aina jotakin omaa ohjelmaansa, vaikka ratsastajat miten yrittäisivät estää. Vaikka Caitlin keskittyikin työstämään Remonaa käynnissä ja ravissa ihailtavalla kärsivällisyydellä, ei hän voinut olla huomaamatta Mirandan työskentelyä Cindyn kanssa. Muutamaankin kertaan valmentaja oli aukaisemassa suunsa ja kommentoimassa toisen tekoja, mutta puri kieltään ja keskittyi Remonaan. Hänen mielipidettään ei ollut pyydetty, joten hän ei sanoisi mitään.

Hän valmisteli Remonan nostamaan laukan käynnistä. Taitava tamma suoriutui siirtymisestä hyvin eikä hukannut pyörivän, upean laukkansa rytmiä hetkeksikään. Hän ratsasti suuria kiemuroita niin myötä- kuin vastalaukassa, ennen kuin alkoi taivuttaa Remonaa kahdeksikolla. Hän lisäsi ensin yhden laukanvaihdon keskikohtaan, mutta muutaman kierroksen jälkeen alkoi pyytää tammalta kolmea vaihtoa askeleen välein. Remona työskenteli tunnollisesti ja suoriutui vaaditusta upeasti. Hän taputti hevosen kaulaa istuessaan tamman raviin, jota lähti kokoamaan. Nainen vilkaisi toista ratsukkoa kohden, antaen mustalle hevoselle tilaa laukata uralla. Remona ei tuntunut edes huomaavan toista hevosta. Ihana tamma.

Caitlin hidasti ratsunsa käyntiin huomatessaan Mirandankin tehneen niin. Hän alkoi kerätä kankiohjia paremmalle tuntumalle, muttei voinut enää hillitä itseään. Kerran valmentaja, aina valmentaja, ilmeisesti.
"Ratsastatko hevostasi aina noin?" Nainen kysyi ystävällisellä äänensävyllä. Hän näki kyllä Mirandan olevan taitava. Häntä vain kiinnosti, käyttäytyikö Cindy aina noin, eikä sen kysymiseen tuntunut olevan parempaa tapaa. "Hukkaako se askeltensa rytmin usein?" Valmentaja tarkensi samalla kun ratsasti kahdeksan metrin voltteja molempiin suuntiin. Remona oli paremmin kuulolla kuin aikoihin, se hänen oli myönnettävä.

Käynnin aikana Miranda lysähti istumaan rennommin ruskeaan satulaan ja rapsutteli sään pieniä yönmustia harjanhaituvia mukaillen tamman huojuvaa askellusta. Tamman pää laskeutui maneesin ruskean hiekkapohjan tuntumaan ja Miranda myötäsi kädellä, jotta kirenevät ohjat eivät olisi tamman tiellä.

Toisella puolella ratsastanut nainen oli tehnyt tässä ajassa vaikutuksen Mirandaan taidoissaan. Hän oli selässä siisti ja eleetön, sellainen kuin Miranda halusi myös olla. Hän näytti jauhosäkiltä tuohon verrattuna. Hevonen kulki tasaisena ja kuuliaisena, kun taas Cindy oli vielä epätasainen ja kiemurteli. Ruskean tamman laukanvaihdot olivat olleet upeat, Cindyn vaihdot olivat vielä niin alkutekijöissä, että näyttivät lähinnä erittäin rumilta pukeilta.

Ruskeaa tammaa ratsastavan naisen kysymys tuli Mirandalle yllätyksenä ja hän katsoi tätä hetken empien. "Öh, kyllä", tuo vastasi oikein ymmärtämättä miksi toista kiinnosti. Seuraavaan kysymykseen Miranda osasi vastata jo paremmin. "Kyllä hukkaa. Sen tasapainossa on vielä kehittämistä", tämä tokaisi nolona. Tamma yritti niin kovasti mutta aina tulokset eivät ottaneet tullakseen - voi pientä parkaa. Aiempi ärtymys hölmöä tammaa kohtaan oli kateissa. Cindyn hidastaessa askeltaan Miranda pyysi sitä aktiivisemmaksi ja yhä päätään roikottava neiti lisäsikin vauhtia kiitettävästi. Siitä Miranda soi sille kehut.

Caitlin nyökkäsi yhä hymyillen. Niin hän oli epäillytkin.
"Nuorten hevosten tasapaino on usein hukassa", hän myönsi hyväntuulisesti. Hän suoristi hevosen volteilta ja alkoi tehdä siirtymisiä lähes pelkillä painoavuilla. Korkeintaan sormi hieman liikahti pidätteen aikana, vaan silti tamma pysähtyi heti tasajaloin. Caitlin kehui paikoillaan seisovaa ratsua, peruutti tarkalleen kuusi askelta ja nosti laukan. Muutaman hyvän laukka-askeleen jälkeen hän siirsi hevosen raviin, valmisteli koko lyhyen sivun tammaa ja pitkällä sivulla lähinnä vain päästi irti. Remona venytti kauniisti askeltaan ja kaulaansa, esittäen tahdikasta lisättyä ravia ratsastajansa pyynnöstä. Caitlin ei ollut tyytyväinen suoritukseen, sillä hän tiesi, että Remonasta irtoaisi enemmän liikettä, vaan tyytymättömyys ei näkynyt iloisilla kasvoilla. Hän istui Remonan käyntiin ja vilkaisi Mirandaa.

"Minä ratsastaisin sitä pidemmällä ohjalla", nainen myönsi Remonan kävellessä jälleen nelitahtista käyntiä. Nainen suuntasi hetkeksi huomionsa täysin toiseen hevoseen ja arvioi nuoren ratsun kuntoa ja taitotasoa pelkästään liikkeitä seuraamalla. "Tukisin painoavuin ja tarjoaisin rytmiä sitä kautta, mutta vähentäisin ohjan tukea, jotta se ei opi nojaamaan ohjaan ja hakemaan tasapainoa sieltä. Sen pitäisi pystyä kantamaan itse itsensä, ilman että tarvitsee sinua auttamaan siinä", valmentaja selitti toispuoleinen hymy huulillaan. Hän oli yrittänyt tiivistää selityksensä mahdollisimman lyhyeksi ja yksinkertaiseksi, jotta toinen saisi siitä mitään irti. Vahva irkkuaksentti puheessa tuntui sopivan täydellisesti punaisiin hiuksiin ja toispuoleiseen hymyyn. Nainen oli päättänyt keskittyä siihen, ettei enää vaihtelisi aksenttia kesken puheen. Se tuntui hämmentävän ihmisiä. Vaikka hämmennys oli hauskaa katseltavaa, ei hän kaivannut samaa tyypertynyttä ilmettä Mirandan kasvoille nyt, kun hän yritti selittää riemunkirjavaksi hiuksensa värjänneelle naiselle mitä hän tekisi nuoren hevosen kanssa toisin.

Miranda katseli välikäyntien aikana ratsastavaa naista ja hänen varmoja otteitaan hevoseen, joka oli kaunis ja kuuliainen tamma. Punahiuksinen nainen tiesi mitä teki ja ratsasti todella nätisti. Mirandalla, joka oli jossain vaiheessa elämäänsä tuntenut itsensä oikeasti hyväksi ratsastajaksi, oli nyt alistunut ja keskiverto olo. Naisella oli varmasti tuplaten kokemusta häneen verraten. Hän sai tamman liikkumaan vaivatta ja tyytyväisenä täydellisen oikeaoppisessa asennossa. Hetkisen päästä Miranda ymmärsi lopettaa töllistelyn ja keskittyä omaan ratsuunsa, omaan hiomattomaan timanttiinsa.

Hän keräsi ohjat, pyysi napakasti tammaa liikkeelle himmailevasta käynnistä ja yritti kovasti pyrkiä samaan olemukseen, kuin toisella ratsukolla. Hetken päästä hän pyysi tamman pysähdyksen kautta raviin ja jäi istumaan alas satulaan. Hevosen ravi oli nyt miellyttävämpää, hieman tahdikkaampaa. Kurinalaisen ravityöskentelyn lomasta Miranda kuuli naisen ohjeistuksen ja ihmetteli, miten tällä oli pokkaa avittaa häntä. Tänään hän ei kuitenkaan ollut kiukuttelevalla mielellä, joten päätti huvin vuoksi kokeilla neuvoja. Selvästi nainen osasi ratsastaa, joten hänen puheissaan täytyi olla perää. Miranda hölläsi tasaisen hitaasti ohjia muutamalla sentillä. Hän ei ollut tottunut pitämään pitempiä ohjia ja tuntuma suuhun muuttui samantien. Hevonen hellitti ohjan mukana päätään ja rentoutti ylälinjansa uudella tavalla. Se ei laskeutunut liian alas, mitä nainen oli epäillyt vaan säilytti jo osittain löydetyn ryhdikkyyden. Ohjatessaan tammaa yhä harjoitusravissa kevyenä istuen voltille esteen ympäri hän tuki Cindya normaalia tiukemmalla jalan painoavulla ja ohjasi sitä vähemmän käden kautta. Toisella voltilla tamma ymmärsi jo hänen ajatuksensa ja teki pienen ympyrätien halukkaammin liikkuen ja ottaen tien kaarevuudessa myös takapäätään mukaan. Nopeasti löytynyt hyvä fiilis sai Mirandan hymyilemään toisen ratsukon suuntaan. "Wau", hän tyytyi vastaamaan naiselle.

Näin hyvä ravipätkä kannusti Mirandan tekemään laukkatyöskentelyäkin. Napakalla pohkeen näpäytyksellä tamma siirtyi häntää huiskauttaen oikeaan laukkaan ja he menivät pitkältä sivulta keskiympyrälle. Tamma meinasi luisua tietä pitkin lapa edellä mutta pienillä ohjan ja pohkeen korjaavilla otteilla Miranda sai hevosen suoristumaan ja sen jälkeen pyöristymään.

Caitlin totesi jälleen, miten mukavasti tallin väki reagoi ohjeisiin. Kukaan ei ollut (ainakaan vielä) suuttunut hänelle, vaan kaikki olivat enemmän tai vähemmän niskojaan nakellen tehneet, mitä hän oli sanonut. Niin teki pastellipääkin, vaikka näyttikin epäuskoiselta. Caitlin keskittyi ratsastamaan takaosakäännöksiä käynnissä vilkuillen aina silloin tällöin nuoremman ratsukon menoa. Näytti paljon paremmalta, vaikka hän itse niin sanoikin. Punapää vain hymyili vastaukseksi toiselle. Hän auttoi mielellään silloin kun pystyi, ja nyt oli ehdottomasti sellainen hetki. Hän kannusti Remonan raviin ja alkoi koota askelta, kunnes saattoi sulavasti siirtää hevosen tanssahtelevaan passageen. Tamma keskittyi paremmin kuin viime aikoina ja liikkui sulavin, rytmikkäin askelin nostellessaan jalkojaan korkealle. Hevonen oli kerrassaan upea. Hän käänsi Remonan keskelle kenttää ja pyysi piaffea tarkalleen pituushalkaisijan kohdalla. Tamma polki rytmikkäästi alleen, mutta valui hieman taaksepäin. Hän korjasi hevosta eteen. Mieluummin ruunikko voisi liikkua hieman eteen kuin peruuttaisi.

Hän jatkoi kymmenen rytmikkään piaffeaskeleen jälkeen jälleen passagessa eteenpäin. Hän taputti hevosen kaulaa ennen kuin hidasti käynnille ja antoi hetkeksi pitkät ohjat. Tamma oli ansainnut taukonsa tehtyään hyvin töitä. Caitlin vilkaisi Mirandan ja Cindyn suuntaan.
"Se näyttää huomattavan paljon paremmalta", hän kommentoi toispuoleinen hymy pisamaisilla kasvoillaan. "Teidän kannattaisi ehdottomasti tulla kouluvalmennukseeni. Saisin varmasti teistä irti paljon enemmän", nainen jatkoi pirteästi. Hän nautti nuorien ratsukoiden kanssa työskentelystä. Siinä näki kehittymisen niin selkeästi. Ehkä siinä oli myös syy, miksi hän ratsasti ja valmensi Fairchildien tulevaisuudenlupauksia niin ahkerasti. Slipperskin alkoi jo vaikuttaa kelpo kilpahevoselta.

Miranda otti laukasta raviin ja kevensi Cindyn askellessa tyytyväisenä päristellen. Sen sirot takajalat työnsivät nyt alle ja Miranda pystyi pyytämään sitä kokoamaan itseään astetta enemmän. Tamma otti nostavan ohjasavun vastaan korvat tarkasti kuunnellen ja jaksoi kantaa itsensä ihan kohtuullisesti. Sen kaula oli jo saanut paljon lihaksia, ja ne erottuivat nyt upeasti, mutta muutoin sen välillä valasmaiselta tuntuva muu keho tuli hieman jäljessä. Takajalat oli vaikea saada mukaan menoon ja askeliin keveyttä - sen askel kun oli luonnostaan pituudesta huolimatta vaatimaton ja hidas.
"Niin se tuntuukin", Miranda kommentoi punahiuksiselle hymyilevälle naiselle. "Ai, olet valmentaja vai?" hän totesi vielä keskittyneenä. Se ei toisaalta tullut yllätyksenä, hänen äänessään oli sellainen valmentajamainen ote. Ehkäpä hänen pitäisi tosiaan valmentautua Cindyn kanssa.

Ravissa Miranda ohjasi tamman matalaa kavalettia kohden suoristaen sen tarkasti. Tamman aiemmin kuunnelleet korvat suoristuivat höröön ja silmät tapittivat lähestyvää estettä. Se hyppäsi pikku esteen tuttuun tapaansa ylidramaattisesti ilmavaralla ponnistaen. Samanlaisen työntövoiman tamma saisi löytää koulupuolellakin. Musta hevonen jatkoi naisen kannustamana laukassa eteenpäin ja nyt kiihdytellen innostuksesta. He tulivat toisen kerran kavaletille. Cindy ei kiemurrellut näin pienelle ja tutulle esteelle saapuessa mutta Miranda pelkäsi, että 60cm korkeilla muilla esteillä alkaisi tulla lähestymisongelmia. Onneksi tamma ei ollut oppinut vielä kieltämään piruuttaan vaan pyrki aina yli. Jälleen kerran ylikorkeassa hypyssä nainen pysyi hyvin mukana, sillä tiesi hevosensa metkut. Hän vei kätensä tasaiseksi leikatun harjan juureen ja ohjasi tammaansa jo esteen päällä. Hyvä hyppy toi lavalle tyytyväisen taputuksen kehuna.

Caitlin antoi Remonan kävellä pitkin ohjin ja seurasi sen sijaan toista ratsukkoa huolellisesti. Remona venytteli kaulaansa tyytyväisenä. Seuraavaksi he tekisivät hieman laukkatyöskentelyä. Sen jälkeen hän voisi olla tyytyväinen tammaan, joka oli tänään suoriutunut kokoavista liikkeistä upeasti. Sitä hän oli hevoselta halunnut noustessaan ruunikon trakehnerin selkään.
"Kyllä. Caitlin O'Connor, valmennan koulupuolella", hän vahvisti Mirandan epäilykset esittäytyen ihan kunnolla. Hän epäili, ettei hänen nimensä ollut jäänyt toisen mieliin kilpailuista, sillä hän ei ollut hetkeen päässyt esiintymään edukseen kilparadoilla. Toivottavasti tilanne muuttuisi Remonan myötä. Hän todella halusi viedä tamman kouluradoille, jotta hevonen löytäisi kadonneen elämänilonsa ja pääsisi jakamaan sitä koko maailman kanssa. Ruunikko tamma oli upea, upea kouluhevonen. Maailma oli menettänyt hienon kilpaparin, kun Elizabeth Hamilton oli nukkunut pois.

"Oletko opettanut sitä jo hyppäämään sarjoja?" Caitlinin oli pakko kysyä nähtyään, millaisella loikalla nuori tamma ylitti kavaletin. Tuosta ei hyvää seuraisi korkeammilla esteillä, tai matalillakaan, jos kyseessä olisi lyhyeksi mitoitettu sarja. Hän tosin ei ymmärtänyt monienkaan esteratsastajien tekemiä valintoja koulutuksen suhteen, joten ehkä hänen olisi vain pitänyt olla hiljaa. Hän oli kouluvalmentaja, ei estevalmentaja, ja vaikka osasikin hypätä, olisi tallilla varmasti pätevämpääkin väkeä auttamaan Mirandaa ja Cindyä estetaipaleellaan. Hän voisi keskittyä neuvomaan sileätyöskentelyn kanssa, mikäli ratsukko vain selviäisi suurista loikistaan satuttamatta itseään.

"Selvä", Miranda sanoi ratsastaessaan Cindyn kanssa yhden kierroksen lisätyssä laukassa hyppäämättä. Selvästi sen täytyi nyt purkaa hieman energiaansa, jotta sitä pääsisi oikeasti työstämään lähestymisissä. Tamma tuli kyllä hyvin ja luottavaisesti mutta välillä turhan vapaasti ja kyllä sen täytyisi myös oppia antamaan säätää laukkaansa.

Miranda ymmärsi, mitä Caitlin kysymyksellään tarkoitti ja nauroi sille. "Olemme me harjoitelleet", hän aloitti ja keskittyi sitten ratsastamaan tamman lyhyemmälle laukalle ajoissa ennen edessä näkyvää kavalettia. "Ne sujuisivat paremmin, jos se osaisi hallita innostuksensa", hän lisäsi ja suoristi tamman linjalle. Hän oli ymmärtänyt lyhentää laukkaa jo ajoissa reilusti, jolloin tammaa oli helpompi hallita lähempänä estettä. Tamma tuli kauniisti esteen eteen ja hyppäsi tällä kertaa hallitusti ja järkevästi. Esteen jälkeenkin se jatkoi vain hieman virkeämmässä askelluksessa.

Hypyn jälkeen Miranda laski tamman letkeälle, pehmeälle raville ja antoi sen venyttää eteen alas. Sitten hän istui alas, myötäili tamman liikkeitä ja jännittäen vartaloaan siirsi tamman käyntiin käyttämättä ohjasapuja. Tamma oli alkanut oppimaan kiitettävästi painoapujakin. Mustan hanskan peittämä käsi taputti tamman kaulaa molemminpuolin. "Vielä on paljon kehitettävää mutta puoli vuotta sitten se eli laitumella", pastellipää selitti kouluvalmentajalle. "Ja sitä ennen sen kanssa oli tehty peruskoulutus - se on kehittynyt hurjasti ja opettelee asioita tosi mielellään." Puhuessaan Miranda laskeutui alas selästä, mittaili kahden esteen sarjaa ja päätti laskea molempia asteen verran.

Caitlin oli tyytyväinen vastaukseen. Harjoittelu oli avain kaikkeen, ja jos toinen ratsukko oli kerran siihen ryhtynyt, eiköhän noista tulisi vielä ihan kelpo kilpapari. Nainen keräsi ohjat pehmeästi takaisin. Hän halusi testata lisäyksiä uudestaan. He eivät hakeneet täydellisiä suorituksia, vaan hän yritti löytää jotakin, millä motivoida tammaa. Niinpä he tekivät milloin mitäkin koululiikkeitä. Joskus erittäin suurta kokoamista vaativia liikkeitä, joskus lähinnä voltteja. Maastoilu ja pienet esteet olivat myös osoittautuneet mukavaksi ajanvietteeksi.
"Siltä se myös vaikuttaa", nainen vastasi ystävällisesti kuultuaan omistajan kehuvan hevosensa intoa oppia uutta. "On aina upeaa, kun hevosilla riittää motivaatiota ja mielenkiintoa oppia uutta. Olen varma, että kehitytte vielä aivan valtavasti", hän vakuutti hyväntuulisesti. Caitlin sipaisi punaisia hiuksiaan korvan taakse ja kannusti Remonan raviin. Muutaman kierroksen hän käytti erinäisiin pikkutehtäviin, joilla herätteli hevosta jälleen kuulolle ja työntekoon, ennen kuin maneesin pitkällä sivulla pyysi hevosta lisäämään raviaan. Tamma venytti askeltaan säilyttäen rytmin, mutta Caitlin ei edelleenkään ollut tyytyväinen liikkeeseen, jota oli vakoillut peilien kautta. Hän halusi enemmän liikettä, enemmän näyttävyyttä ja enemmän voimaa.

Kouluvalmentaja kokosi ravia aina vain lyhyemmäksi, keräten samalla painetta ohjalle aiempaa rohkeammin. Hän ajatteli vain päästävänsä tamman irti pitkällä sivulla. Remona liiteli jälleen vaivattomin, näyttävin raviaskelin lisäyksen halki. Caitlin totesi sen olevan parempi kuin aiempi yritys, mutta vielä oli paljon korjattavaa, jotta kouluradalla tuosta saisi seiskaa enempää. Hän pyrki aina kahdeksikkoon jokaisen suorituksen kohdalla. Onneksi Remona oli tavattoman taitava passagen ja piaffen kanssa, joten moisista vaikeista liikkeistä saisi helpolla ne pisteet, jotka kompensoisivat muita puutteita. Ainakin niin hän toivoi, tai nainen päätyisi vielä nolaamaan itsensä tavallistakin pahemmin koko hevosmaailman silmien edessä.
"Mikä hevosesi nimi olikaan?" Caitlin kysäisi kääntäessään Remonan hetkeksi volteille, joilla keskittyi ratsastamaan tammaa pohkeiden väliin ja rennommaksi. Hän ei millään muistanut kaikkien tallin hevosten nimiä. Hyvä kun hän tunnisti silloin tällöin valmennuksissa ravaavat ratsukot.

"Se on mahtavaa", Miranda vastasi hymyillen ja suukotti Cindyä turvalle sen ängetessä syliin - hän oli vaihteeksi tyytyväinen tammaansa. Tottahan toki se oli edistynyt hurjasti, miksei hän huomannut sitä. Hänen pitäisi muistuttaa itseään siitä, millainen tamma oli saapuessaan tuskaillessaan sen selässä pienistä erheistä, kuten äsken tapahtuneesta epätasaisesta nostosta. Oliko se niin vakavaa, kun hevonen oli niin hyvän tuntuinen suurimman osan ajasta? Eiväthän hevoset ja ihmiset muutoinkaan olleet koneita, varsinkaan tammat ja naiset, jotka olivat perin ailahtelevaisia.

Nainen ponkaisi selkään saatuaan esteet paremmaksi ja hyväntuulisuudessaan tyytyi mielellään matalempiin esteisiin. Heillähän oli kaikki aika universumissa korottaa esteitä hamassa tulevaisuudessa. Jos joku katsoisi pahalla, kun he osallistuisivat mataliin luokkiin nyt loppukeväästä se olisi heidän ongelmansa, viimeisenä Mirandan. Hän näyttäisi heille keskaria, puhukoot mitä puhuisivat. Ensivaikutelma tästä tallista oli tosin kaukana selkäänpuukottavasta teinijoukkiosta. Rosings tuntui hyvin ammattitaitoiselta ja korkealaatuiselta tallilta. Miranda tiesi kuitenkin, ettei ensivaikutelma saisi hämätä - aina löytyi mätiä kohtia. Toisella puolen ratsastava valmentaja esimerkiksi edusti sitä toista ääripäätä, jonka meno oli varsin ammattimaista ja tyylikästä - hevonen oli varmasti todella korkealle koulutettu.

Pällisteltyään hetken Cindyn kävellessä Miranda kokosi ohjat ja pysäytti tamman pyytäen sitä peruuttamaan. Tamma osasi kyllä avut ja tunnisti selvästi pyydetyn asian mutta jumitti. Miranda kurtisti kulmiaan ja pyysi asteen jääräpäisemmin peruuttamista hellittämättä ohjaa. Menisi nyt. Tamma astahti taaksepäin huojuvan askeleen, sitten toisen. Pieni voitokas hymy pääsi Mirandan huulille ja hanskan peittämä sisäkäsi taputti kaulaa. Peruutuksesta Miranda pyysi tammansa käyntiin ja tamma lähti siihen varsin tasapainoisena. Käynti oli varmaankin tamman vaikein askellaji, sillä sen askellus oli niin holtiton ja laaja. Samaan aikaan se oli hidas mutta herkistyessään jopa kiireinen. Miranda ei ollut päästänyt itseään helpolla ostaessaan Cindyn.

"Lucid Rebel Royal, eli Cindy", Miranda kertoili valmentajalle ylpeänä hienosta nimestä. Sitä kelpaisi kuuluttaa kisaradalla. Hän tunsi tamman hairahtavan omille reiteilleen ja nostavan päätään, joten pastellipää päätti saada sen (ja samalla itsensä) keskittymään suoristamalla toisen kehoa. Tamman suoristuttua kohtuullisesti Miranda pyysi sen pysähtymään ja peruuttamaan uudestaan. Tällä kertaa neiti otti askeleet jo vähän paremmin ja sai jälleen kehun, vaikkakin tällä kertaa vain äänellä. Miranda pyysi peruutuksesta tamman raviin ja sen jälkeen laukkaan. Laukka lähti hieman pyrähtäen mutta tasaantui nopeasti ja tamma laski pörhistellen päänsä matalempaan muotoon. Liiankin matalaan, Miranda joutui kääntämään suorasta, tyhjästä urasta innostuneen tamman ympyrälle ja nostamaan sen ison pään ryntäistä.

Sitten hän laukkasi takaisin lähtöpisteeseen ja käänsi sarjalle. Cindy pääsi karkaamaan ennen estettä siististä koululaukasta hurjana jytisevään, korvat höröllä-estelaukkaan ja tuli ensimmäiselle esteelle nätillä etäisyydellä. Hyppykin oli oikein siisti, Miranda olisi kehunut sitä ellei se olisi sekoittanut seuraavaa estettä täysin. Tamma tosin sekosi askeleissaan ilmankin ja Miranda joutui painostamaan tammaa hyppäämään pahemman kerran, jotta he pääsivät yli sarjan kakkosesteestä. Puhisten he jatkoivat laukalla - jälleen siistimpään asentoon muuttuvalla laukalla - uuteen hyppykierrokseen... toistoja, toistoja.

Caitlin nyökkäsi ja painoi nimen mieleensä. Hän todennäköisesti unohtaisi sen ennen huomista työpäivää, mutta ainakin tänään hän muistaisi mustan nuoren olevan Cindy. Huomenna hänen ei sitä tarvitsisikaan tietää, ellei Miranda päätyisi hänen valmennukseensa, mitä nainen epäili vahvasti. Miranda suuntaisi varmasti estevalmennuksiin tammallaan, sillä niin kaikki esteratsastajat tuntuivat täällä tekevän. Silloin kun mokomat uskaltautuivat kouluvalmennuksiin, oli asenne jo alusta alkaen nurja. Häntä se lähinnä huvitti. Kyllä kiirehtivät estetähdet vielä huomaisivat, miten tärkeää sileätyöskentely osasi olla.
Nainen pysäytti Remonan tasajaloin ja nosti jalustimet ristiin tamman kastanjanruskealle kaulalle. Hän halusi koettaa taivutuksia kunnolla, missä jalustimet tuntuivat olevan lähinnä tiellä. Hän halusi päästä vapaasti korjaamaan Remonaa ja istumaan liikkeen ympäri, joten jalustimet saivat väistyä. Kunhan tamma ymmärtäisi, mitä hän haluaisi ja liikkuisi toivotusti, voisi hän palauttaa jalustimet omiin jalkoihinsa.

Hän siirsi tamman käyntiin ja lähti ratsastamaan avotaivutusta uran sisäpuolella. Hän sai jatkuvasti korjata hevosta, eikä Remona siltikään suoriutunut varsin yksinkertaisesta liikkeestä upeasti - hevoselle, joka suoritti passaget ja piaffet, ei avotaivutuksen suoralla uralla olisi pitänyt olla näin vaikeaa. Tänään se oli, sillä tamman keskittymiskyky oli jossakin aivan muualla kuin tehtävässä työssä. Caitlin ei antanut periksi, vaan pienin, pehmein avuin korjasi hevosta jokaisella askeleella ja haki parempaa suoritusta. Hän kehui tammaa sen ansaittua rapsutuksia ja pyysi enemmän, kun tunsi Remonan luistavan töistä. Kyllä se vielä tästä. Hän saisi tamman kisakuntoon ennemmin tai myöhemmin, ja toivon mukaan se palauttaisi hevosen elämänilon sellaiseksi, kuin se oli aikanaan ollut. Tammaparka suri edelleen omistajaansa, eikä hän voinut tehdä muuta kuin ratsastaa Remonaa hankalien liikkeiden läpi suurella ymmärryksellä ja raskaalla sydämellä. Kunpa jonakin päivänä Remona tanssisi, kuten oli tanssinut viime keväänä. Hän halusi nähdä tamman loistavan kouluradoilla ja rikkovan ennätyksiä. Remona ansaitsi sen.

"Hyppyä sillä ainakin riittää", Caitlin kehaisi vilkaistessaan esteitä ylittävää ratsukkoa. Cindyllä oli tyyliä, se hänen oli myönnettävä, vaikka suorituksessa oli jopa hänen silmäänsä paljon parannettavaa. Ei nuorelta hevoselta voinut ihmeitä olettaa. Cindy vasta harjoitteli, opetteli päivä päivältä uutta ja vahvisti lihaksiaan. Tammalla oli oikeus sekoilla askeliinsa ja kiihdyttää vauhtiaan miten mieli. Se kaikki korjaantuisi kyllä ajan kanssa, kun Cindy saisi enemmän rutiinia hyppyihinsä. Miranda oli tehnyt hyvää työtä tammansa kanssa, kun kerran oli alusta asti lähtenyt Cindyä kouluttamaan.

Tällä lähestymiskerralla Cindy yritti ottaa varaslähdöt sarjalle vielä aiemmin, kuin viime kerralla mutta Miranda oli hereillä. Hän pidätteli tammaa, joka otti hidastavat avut vastaan yllättävän halukkaasti, ja he tulivat esteelle napakassa paketissa. Miranda tiesi viime kerrasta, ettei tammasta olisi selviämään sarjasta yksinään ja pysyi paremmin tukena väliaskeleissa. Tamma ymmärsi nyt odottaa toista estettä ja vaikka ponnistikin puoli askelta ajoissa, Miranda kehui sitä toisen hypyn jälkeen. Puoli askelta ei haitannut, sen korjaisi paljon paremmin kuin kieltämisen tai monen askeleen virheet. Ratsastaessaan Miranda keskittyi paljon Cindyyn mutta muisti välillä myös miettiä itseään. Tässäkin tapauksessa hänen suhtautumisensa auttaisi asiaa - hänen täytyisi vain tuoda tamma puoli askelta pidemmälle ja rohkaista tammaa uskaltautumaan lähemmäs estettä. Tamma kun tuppasi hyppäämään turhan kaukaa.

"Kyllä riittää", Miranda totesi nauraen hidastaessaan innokkaasti puskevan tamman raviin. Ehkäpä vielä kolmas yritys ja jos se paranisi jälleen hän voisi jättää hyppäämisen siihen tältä päivältä. Hän kokosi tamman ennen uutta hyppykierrosta ja ravasi sen kanssa muutaman laajan voltin pitkällä sivulla. Nainen istui alas tamman isoon, nyt jo paremmin askeltavaan raviin. Tamman rentoutuessa ravissa askeleessa oli niin hyvä istua, ettei nainen tiennyt parempaa. Miranda oli onneksi huomannut Cindyn keräävän kierroksia ja ravitauko tasoitti sen energiat.
Kulmassa nainen napautti tammalle laukkapohkeet ja neitokainen hypähti laukkaan aavistuksen liian innoissaan. Tamma ei tahtonut ennen esteitä palautua hallintaan ja hyppy ensimmäiselle esteelle oli varsin liidokas. Toisella esteellä tamma kopautti etujalkansa puomiin, joka kaatui heidän jalkoihinsa. He pääsivät puomista kuitenkin eroon ja tamma jatkoi kolinasta villiintyneenä eteenpäin. Miranda sai tamman hidastettua vaivoin, huokaisi ja käveli hermostuneen tamman kanssa esteen luo. Se tahtoi peruuttaa pois kolinan lähteen luota mutta Mirandan täytyi nostaa puomi takaisin.

Nostettuaan jo aikaisempiakin kolhuja kohdanneen puomin paikalleen hän nousi tamman selkään, varmisti ettei se saisi slaagia pelkästä esteen näkemisestä ja nosti sillä sitten ravin kautta laukan. Nyt heidän täytyi onnistua. Tasainen lähestyminen, hyvät etäisyydet, ei liioiteltua loikkimista, oma tuki kunnossa - hyvät hypyt kiitos!
Tällä kertaa Miranda piti tasan ja tarkkaan varmuuden siitä, ettei Cindy karannut mihinkään ja suoristui tarkasti linjalle. Tamma hyppäsi ensimmäisen esteen hyvin ja Miranda sai sen tuotua myös toiselle esteelle järkevällä etäisyydellä niin, että hyppykin oli järkevissä määrin mahavarainen. Ehkäpä heidän todellakin tarvitsisi valmentautua, jotta keskittymistaso pysyisi koko ratsastuksen ajan tällä tasolla.

Caitlin jatkoi avotaivutusten parissa, vilkuillen toista ratsukkoa lähinnä silloin kun halusi varmistaa, etteivät he ajautuisi Remonan kanssa tielle. Onneksi maneesi oli niin kovin iso ja tilava - täällä mahtui ratsastamaan useampikin yhtä aikaa ilman pientäkään ongelmaa. Tällaisten tilojen käyttö oli etuoikeus. Oli upeaa paitsi valmentaa myös ratsastaa itse, kun kukaan ei hengittänyt niskaan. Tänne mahtui tekemään mitä tahansa, sen hän oli huomannut moneen kertaan. Hän oli luvannut pitää kouluvalmennusta kouluaitojen kera ensi viikolla. Kuka tiesi, ehkä hän innostuisi käyttämään aitoja itsekin Remonan kanssa. Aitojen rajaamalla ratsastuskentällä tuli aina yritettyä enemmän, ehkä juuri sen takia, että tilaa oli rajallisesti eivätkä aidat antaneet anteeksi pienintäkään virhettä.

Kärsivällinen, huolellinen ja pikkutarkka työskentely sai aikaan tulosta, sillä lopulta Remona kulki tahdikkaasti kentän keskellä avotaivutuksessa. Hän suoristi hevosen kehuen sitä kovin, ennen kuin siirsi tamman raviin. Hän yritti samaa ravissa, joutuen jälleen kerran työstämään ruunikkoa huomattavan paljon enemmän kuin Remonan tasoiselta hevoselta oli syytä olettaa. Hän antoi tamman poissaolevuuden anteeksi ja jatkoi kärsivällisesti taivutuksen työstämistä. Valmentaja sotki mukaan siirtymisiä, kokoamista ja pidentämistä ja erilaisia käännöksiä, mutta palasi aina lopulta avotaivutuksen pariin. Vasta kun Remona ravasi tahdikkaasti kaula kaarella, polki jaloillaan tahdikkaasti ja reagoi pienimpäänkin painonmuutokseen selässään, hän saattoi hymyillen pysäyttää hevosen ja kiittää sitä hyvästä työstä. Loppuverryttelyä varten hän ei vaivautunut laskemaan jalustimia. Se hoituisi hyvin ilmankin.

"Se näyttää oppivan nopeasti", Caitlin kehaisi ravatessaan Remonalla ohjat pidempinä. Hän kannusti tammaa venymään eteen ja alas, minkä hevonen teki mielellään. Pehmeä, näyttävä ravi pöllytti maneesin hiekkaa kun he kulkivat erilaisilla kaarevilla urilla ja silloin tällöin ratsastivat useamman ympyrän samaan kohtaan. Tamma vaikutti tyytyväiseltä ja rennolta, mistä Caitlin oli iloinen. Hän halusi hevosen nauttivan yhteisistä työskentelyistä, joten tähän oli suorastaan täydellinen päättää. Nainen toivoi, että jonakin päivänä Remona työskentelisi alusta asti täydellä potentiaalillaan eikä ikävöisi entistä ratsastajaansa, joka oli selkeästi ollut kastanjanruskean hevosen elämän kulmakiviä.

Toiveet olivat toteutuneet viimeiselle hypylle ja Miranda siirsi nyt jo kauniin tahdikkaasti ja isot kaviot tömisten askeltavan Cindyn raville. Nainen kevensi tasaisesti muutaman ensimmäisen innokkaamman raviaskeleen ja saatuaan tasattua tamman laskeutui harjoitusraviin ja tunsi kuinka nuoren tamman takajalat polkivat paremmin jo alle. Niin monen hevosen kanssa treenamista saisi tehdä ensimmäisen tunnin jälkeen vielä toisen, harmi ettei tamman kunto vielä riittänyt pidempiin treeneihin tai jaksamus nopeampaan lämpiämiseen... Onneksi hyvän lopetuksen innoittamana Mirandalla oli jälleen paljon uskoa tammaan. "Kyllä vain", Miranda hymyili valkulle.
Harjoitusravissa Miranda ohjasi tamman pitkälle sivulle esteiden vierelle. Mirandan odotusten vastaisesti tamma pysyi paketissa eikä olettanut pääsevänsä esteelle. Miranda kokeili pyytää nyt jo ryhdikkäämpää ja rennompaa tammaa ravin pidennykseen pitkällä sivulla ja istui hymyillen ruskeassa estesatulassa kun tamma lähti tyytyväisesti voimakkaampaan askellukseen. Nainen otti tamman takaisin ennen kulmaa ja musta neiti asettui hyvin kulmassa pienestä innostuksen poikasesta huolimatta. Toisella pitkällä sivulla Miranda pyrki Cindyä kootumpaan ja lyhyempään raviin. Se oli sille selvästi vaikeampaa ja lyhennys jäikin hieman laiskaksi. Tamma tahtoi karata pohkeesta mutta pitävä ohja saikin sen vain hämmentymään ja laahaamaan sekavia jalkojaan. Miranda otti lyhennyksen uudestaan toisella sivulla antaen tamman ensin venyttää askeltaan päätyvoltilla. Lyhennys sujui toisella kerralla paremmin ja sitten Miranda antoikin sen ravata tasaisesti hölläävällä ohjalla yhden pääty-ympyrän siirtäen tamman sitten käyntiin ja ojentaen sille kaikki ohjat.

Tamma venytti päänsä maneesin pohjaa kohden ja Miranda hymyili taputtaessaan sen hikeentynyttä mustaa karvaa anteliaasti. Tamma ansaitsisi ailahtelevaisuudestaan huolimatta kyllä herkkuporkkanan tallissa. Sitä saikin ruokkia, sillä tamma oli varsin laihassa kunnossa yhä ja kulutti paljon.
Nyt kun hänen ei enää tarvinnut keskittyä Cindyyn Miranda katsoi valmentajaan ja tämän hevoseen. Kun hän ei keskittynyt täysillä hevoseensa (ja joskus myös itseensä) Miranda kuuli sateen maneesin katossa ja näki harmaan pilvien peittämän taivaan ikkunasta. Loppukävely maastossa ei kuulostanutkaan enää niin miellyttävältä idealta. Olivathan nämä maneesin seinätkin ihan kaunista katseltavaa. "Englanti olisi niin upea asuinpaikka, jos täällä vain sataisi harvemmin", Miranda sanoi Caitlinille nauraen.

Caitlin keventeli vielä hetken Remonan rennossa ravissa, ennen kuin istui alas ja pidätti tamman painollaan käyntiin. Hän antoi ohjien liukua aivan pitkiksi ja piteli vain soljesta toisella kädellään kiinni nauttiessaan käynnin keinuvasta askelluksesta. Remona pärskähti päätään ravistellen. Valkoista vaahtoa roiskui tamman suupielestä Caitlinin kasvoille ja vaatteille, mikä sai valmentajan naurahtamaan. Hän pyyhkäisi kasvonsa ja kumartui taputtamaan hevosen kaulaa. Remona oli tehnyt loppuajan hyvin töitä, vaikka aluksi olikin tuntunut jähmeältä. Ehkä heillä olisi vielä toivoa. Jonakin päivänä kastanjanruskea, kuvankaunis trakehnertamma heräisi unestaan lopullisesti ja tanssisi elämäniloa täynnä koulukilpailujen voitosta toiseen.

Valmentaja nauroi iloisesti Mirandan sanoille ja kohotti kätensä pyyhkäisemään löysäksi valahtaneelta nutturalta karanneita hiuskiekuroita. Kypärässä oli ehkä se hyvä puoli, että se piti hiukset poissa kasvoilta, mutta muutoin hän ei kypäristä pitänyt. Kyllä hän yhden omisti, mutta sekin lähinnä pölyttyi kaapin hyllyllä.
"Siitä voimme olla samaa mieltä", hän myhäili hyväntuulisena, joskin heilautti kättään vähättelevästi. "Huonomminkin voisi kuitenkin olla. Espanjan aurinko kuulostaa ajatuksena ihanalta, mutta se ei ole ollenkaan niin mukavaa, kun jo alkukäyntien jälkeen paita liimautuu selkään kiinni ja kyyneleet valuvat poskille, kun hiekka pölisee silmiin", hän naurahti ajatellen kokemuksiaan Espanjan auringon alta. Onneksi heidän tallillaan oli ollut maneesi, jossa oli ilmastointi. Siellä sopi ratsastaa kuumimpienkin päivien aikana. Ei hän siltikään sinne kaivannut takaisin. Juuri nyt Rosings Parkissa oli oikein hyvä olla. Jos jotakin, hän toivoi pääsevänsä jossakin välissä Wieniin katsomaan Espanjalaisen ratsastuskoulun aamuharjoituksia tai jopa esityksiä. Korkeassa, klassisessa kouluratsastuksessa oli oma hohtonsa, vaikka hän ei sitä ollut koskaan opetellutkaan muutamaa viikonlopun kurssia lukuunottamatta. Klassinen ratsastus kiehtoi ehkä juuri siksi, ettei hän ymmärtänyt siitä kokemusten tasolla paljoakaan.

Cindy pysähtyi rapsuttamaan suupieltään suojan peittämään jalkaansa ja sotki ruskeat suojat ja säären kuolaan. Hetken seistyään töllistelemässä Miranda pyysi vielä hieman puhaltavan tamman takaisin käyntiin ja venytteli jalustimissa lepäävien jalkojensa nilkkoja.
Siniharmaiden silmien katse eksyi valmentajan hevoseen. "Hevosesi on kaunis", hän totesi lyhyesti ja hieman hymyillen, "on hassua kuinka yhä tapaa uusia hevosia ja ratsastajia täällä. Vaikka eihän sen pitäisi olla ihmekään, onhan talli iso..." hän pohdiskeli ääneen. Ihmeellisempää olivat meriitit, joita tallilla käyvät ihmiset omistivat. Oli aatelisia, olympiaratsastajia ja ties ketä - hän tunsi itsensä välillä varsin vähäpätöiseksi harrastajaksi hienostolaisten seurassa.

Nainen katsoi Caitlinia ja mietti olisiko naisellakin jotakin muuta erityisasemaa, kuin valmentajuus.
"Niin, ei sekään kovin mukavalta kuulosta. Vaikka helteet ovatkin ihania kovassa lämmössä on tuskin mukavaa ratsastaa", hän hymähti ja ohjasi Cindyn syvemmälle kulmaan. Vaikka tamma olikin niin viaton ei hän halunnut antaa sen oikoa vapaanakaan miten sattui. "Mitäs luulet tamma, mentäisiinkö kantamaan puomeja?" hän rupatteli Cindylle ja pysäytti sen kurottaakseen katsomaan oliko se yhä hengästynyt.

Caitlin hymyili Mirandan kehuessa Remonaa, vaikkakin pudisteli samalla pienesti päätään. Moni oletti hänen omistavan Remonan, ehkä juuri siksi, että hän oli ainoa, jonka tamman selässä näki, joten hän oli tottunut korjaamaan moisia oletuksia pehmeästi ja naurua äänessään.
"Remona on itse asiassa vain vuokralla minulla. Sen omistaja menehtyi viime syksynä, joten tamma jäi vaille ratsastajaa", hän selitti lyhyen ytimekkäästi, menemättä sen enempää tamman liikutusjärjestelyiden yksityiskohtiin. Nainen silitti huomaamattaan Remonan kaulaa hellästi. Kaunis ruunikko oli ehdottomasti ihana ratsastettava. Hän oli etuoikeutettu, kun oli saanut tamman päiväohjelmaansa.
"Se on kyllä totta. Luulin jo tuntevani kaikki ratsukot ainakin pintapuolisesti, kun olen niin monia valmentanut, mutta siitä huolimatta valmennuksiin eksyy aina tallin asukkaita, joita en ole aiemmin nähnyt", hän naurahti hyväntuulisesti. Hän ei muistanut ihmisistä puoliakaan, mutta hevoset jäivät yleensä mieleen. Niin oli käynyt täälläkin. Hän epäili tunnistavansa Cindyn vaivatta jatkossa, mutta Mirandan nimen kaivelussa voisi vierähtää tovi jos toinenkin.

"Helteet ovat mukavia silloin, kun voi maata rannalla tai kulkea kaupasta toiseen kävelykadun varrella", hän myötäili huvittuneena, "vaan hevosen selästä ne eivät ole lainkaan niin ihania. Englannin sateet voittavat ehdottomasti lamaannuttavan kuumuuden minun kirjoissani." Hän oli pitänyt myös keski-Euroopan säätiloista. Ne olivat maltillisempia kuin etelän aurinko ja huomattavasti kuivempia kuin Englannin sadesäät. Maneesi oli onneksi loistava ratkaisu sateen varalle, ja heiltähän tilaa löytyi.

"Ai..." Miranda totesi pahoittelevana, "todella harmillista kuulla." Jotenkin Mirandalle tuli sellainen tunne, että Remonan omistaja tuskin oli kuollut vanhuuteen vaan liian aikaisin. Kuolema oli niin kamala asia ja sai kylmät väreet kulkemaan naisen selkäpiitä pitkin. Cindy ei enää vaikuttanut hengästyneeltä ja Miranda laskeutui sen selästä nostaen violetit jalustimet ylös ja löysättyään vyötä muutamalla reiällä lähti kävelyttämään kuuliaisena seuraavaa tammaa kohti estesarjaa. Nainen pyrki kävelemään tamman vierellä, vaikka toinen liikkuikin häntä hitaammin, ja rapsutti tamman kuolaista silkkiturpaa.

Miranda pystyi samaistumaan uusien kasvojen näkemiseen. Töissä hänellä tuli paljon uusia tuttavuuksia, vaikka onneksi oli vakioasiakkaitakin, joista lähes jokaisesta hän piti. Ratsastuskoulukin oli ollut sen verran iso paikka, että huolimatta aktiivisuudestaan tallilla hän saattoi useasti nähdä uusia ihmisiä. "Niimpä", hän tokaisi Caitlinille kun nappasi kainaloonsa kepeän puomin ja lähti viemään sitä paikalleen. Miranda itse koki omaavansa hyvän kasvo- ja nimimuistin. "Valmentaminen on varmasti palkitseva työ", hän sanoi hymyillen kun tuli hakemaan seuraavaa puomia ja pohti miksei loppujenlopuksi kouluttautunut hevosalalle. Olisikohan liian myöhäistä haaveilla? Valmentajan työ olisi hänelle varmastikin mieluisin kaikista.

"Kukin tyylillään", hän naurahti. Hänellä ei ollut pahemmin kokemusta erilaisista ilmastoista, tuttu ja turvallinen Englannin kostean laimea, joskus lämminkin merellinen ilmasto oli hänelle ominaisin. Cindy oli niin uuvuksissa ratsastuksesta, ettei reagoinut koliseviin puomeihin juurikaan vaan käveli naisen jälkijunassa nätisti.

Caitlin nyökkäsi, muttei jatkanut aiheesta sen enempää. Ei ollut hänen asiansa puhua David Kingin poisnukkuneesta vaimosta, jonka aika oli loppunut kesken. Hän keskittyi mieluummin asioihin, joille voi jotakin, kuten Remonaan. Hän saattoi pitää huolta tammasta ja tehdä parhaansa, jotta hevonen nauttisi elämästään. Hän silitteli kastanjanruskeaa kaulaa mietteliäänä. Hänen pitäisi tehdä enemmän ihanan Remonan eteen. Nainen sipaisi hiuskiekuroitaan korvan taakse, kuten tuntui tekevän joka toinen sekunti, ja hymyili puomeja kantavalle Mirandalle.
"Valmentaminen on todella palkitsevaa", hän vastasi nyökytellen. Yksikään päivä ei ollut samanlainen edellisten kanssa, vaan aina tapahtui jotakin uutta ja ihmeellistä - tai sitten hän vain oppi jotakin, mitä ei ollut vielä tiennyt hevosista tai ratsastajista tai ylipäätään elämästä. Niin tai näin, hän nautti työstään äärettömän paljon ja toivoi sen välittyvän myös valmentautujien sekaan. Ainakin valmennuksiin oli aina tulijoita, joten ei hän voinut aivan toivoton olla.

"Hevosten kanssa työskennellessä ei tule vastaan tylsää päivää", hän totesi kääntäessään Remonan keskelle kenttää. Nainen pysäytti ratsunsa istunnalla ja heilautti jalkansa hevosen takaosan yli rennosti. Maneesin hiekka vaimensi tömähdyksen, kun hän pudottautui jaloilleen hevosen viereen. Caitlin nosti jalustimet ylös kaikessa rauhassa, sillä eihän heillä ollut mihinkään kiire.
"Kaikkea hyvää sinulle ja nuorelle lupauksellesi. Teillä on varmasti vielä monia ikimuistoisia hetkiä edessä", hän toivotti leveä hymy kasvoillaan rapsuttaessaan Remonan valkean pyrstötähden peittämää otsaa. Hän todella toivoi, että näkisi kaksikkoa valmennuksissaan. Cindystä ja Mirandasta tulisi vielä jotakin suurta, siitä hän oli aivan varma, olkoonkin ettei hänen määritelmänsä suuresta aina vastannut muiden käsityksiä upeista saavutuksista.