See one, do one, teach one

[Avoin peli, kouluvalmennusta siis tiedossa. Saa nähdä, millaisia tehtäviä Caitlin kehittelee. Kaikki mukaan :> Ja siltä varalta että täällä on muitakin hahmottamisvammaisia kuin minä, tässä noiden kartioiden sijainnit.]

Punatukkainen nainen laski etäisyyksiä askelien avulla tilavan maneesin päädyssä. Aina viiden metrin välein hän laski yhden kantamistaan oransseista kartioista maneesin hiekkaan. Kartioista muodostui uran sisäpuolelle neliö, jonka joka sivulla oli seitsemän kartiota. Hän vilkaisi luomustaan tyytyväisenä ja pyyhkäisi punertavan hiuskiekuran korvan taakse. Hän haki estevarastosta lisää kartioita. Onneksi niitä riitti. Hän sijoitti neljä kartiota suoraan linjaan kymmenen metrin välein pitkän sivun suuntaisesti tallipäätyyn reilusti uran sisäpuolelle. Eiköhän se ollut siinä. Näillä pääsisi ainakin hyvin alkuun. Maneesi oli niin suuri, että he mahtuisivat tekemään vaikka mitä. Kartioneliökään, joka yleensä vei kentillä lähes kaiken tilan, ei yltänyt puoleen väliin pitkää sivua. Kuinka näppärää, kun oli näin paljon tilaa!
Caitlin kompastui tennarinsa avonaiseen nauhaan palatessaan estevarastolle, johon palautti ylimääräiset kartiot. Hups! No, sellaista sattui. Ainakaan hän ei kaatunut naamalleen. Hän kumartui solmimaan kuluneiden tennareidensa nauhat. Ei sopisi kompuroida valmennuksessa niihin. Hän suoristautui ja pyyhki kätensä harmaisiin leveälahkeisiin farkkuihinsa. Hän suoristi tummansinistä liiviään, jonka alla oli harmaa pitkähihainen paita. Hän oli valmis aloittamaan valmennuksensa, ja vieläpä ajoissa.

Nainen kävi mielessään läpi kaikkia ideoitaan valmennusta varten, ja niitähän muuten riitti! Hän muokkaisi valmennustaan osallistujien tason ja toiveiden mukaan, mutta hän oli ajatellut keskittyä tänään taivutuksiin, siirtymisiin ja huolellisiin ratsastusteihin. Sen takia hänellä oli volttien kokoisilla väleillä kartioita ja lyhyillä väleillä kartioneliö, jolla tehdä siirtymisiä. Tästä tulisi hauskaa! Hän kulki ympäri maneesia tutustuakseen suureen tilaan paremmin. Hän halusi hahmottaa koko maneesin siinä vaiheessa kun hänellä olisi lukuisia ratsukoita ohjattavinaan. Yksikään ei saisi jäädä huomiotta.
Punertavat hiukset olivat korkealla nutturalla, mutta muutama itsepintainen kiehkura oli karannut reunustamaan pisamaisia kasvoja. Hän pyyhkäisi ne jälleen sivuun astellessaan maneesin keskustaa kohden. Sateisen, syksyisen lauantaipäivän olisi ehdottomasti voinut käyttää huonomminkin kuin pitämällä Corinne Fairchildin kouluvalmennusta. Hän odotti jo innolla tutustuvansa ratsukoihin, joiden kanssa pääsisi työskentelemään. Hänellä oli hallintovastaavan lykkäämä lista ilmoittautuneista, jossa luki nimet ja hevoset sekä muutama tuntomerkki hevosista, jotta hän osaisi yhdistää nimet oikeisiin ratsukoihin. Siitä olisi toivottavasti apua, sillä hän ei vielä tunnistanut suurta osaa tallin hevosista, ratsastajista puhumattakaan.

[Minäpä tulen kiusaamaan Katerinaa. Kartioiden kuva ei mulla näkynyt ainakaan nyt, mutta varmaan photobucket vaan vammailee. Kiireisen viikon takia annan oikeuden hypätä ohitseni jos tahdotte pelata porukalla nopeammin.]

Sade masensi Katerinaa. Se oli estänyt tallille kävelyn, sillä eihän hän voisi itseään kastella, ja nuori nainen oli ottanut surutta taksin. Se oli vienyt hänet hänen pyynnöstään suoraan tallin oville, jotta Kat ei ollut joutunut kärsimään sateesta sen enempää. Oli jo tarpeeksi kurjaa, että sää oli niin harmaa. Hän käveli kivistä käytävää orinsa karsinalle ja iloitsi, että se oli jo haettu tarhasta häntä varten – kuten hän oli valmennukseen ilmoittautuessaan toivonut (käskenyt). Sade hakkasi tallin kattoa ja hän oli mielissään, että Corinne Fairchildia tuuraava uusi valmentaja oli valinnut paikaksi maneesin kurjien sääolojen mukaan. Hän muisti edelleen valmennuksensa ihanan Troyn kanssa, kuinka tuo oli pistänyt hänet ratsastamaan sateessa. Se oli syönyt sisältä, sillä hän ei ollut saanut näyttäytyä niin kauniina kuin olisi tahtonut.

Katerina avasi Aleksein karsinan oven ja sai vastaansa herkkuja kerjäävän hörinän. Kimo puski häntä vasten ja sai kaulalleen muutaman rapsutuksen. Hän vilkaisi kynsiään, jotka oli geelilakattu melko luonnollisin sävyin. Onneksi Aleksei oli myös harjattu, ainakin alustavasti. Hän tarttui orin riimuun, puki sen vastaanhangoittelemattomalle hevoselle ja talutti käytävälle. Olisi ehdottomasti kivempi hoitaa ja varustaa ratsu käytävällä, sillä karsinan puru sotki hänen vaatteensa ja kenkänsä. Katerina haki hevosen harjat ja alkoi periaatteen vuoksi harjata hevosta laiskasti. Se ei olisi kaivannut sitä, sillä oli tarpeeksi siisti. Kai hän halusi näyttää, että osasi hoitaa hevosensa itsekin. Kavioihin hän ei kyllä koskisi, kai ne olisivat tarpeeksi puhtaat.

Farkut ja kevyt, pastellisen vaaleanpunainen villapaita vaihtuivat vaaleisiin ratsastushousuihin sekä istuvaan, tummanharmaaseen pitkähihaiseen. Jalkaansa hän vaihtoi jo aikaa nähneet turvakärjelliset ratsastuskenkänsä, jotka olivat aikanaan maksaneet pienen omaisuuden. Nyt hän haaveili jo uusista, sillä tummanruskeiden nahkakenkien pinta oli kulunut käytössä ja nauhat hapsottivat – ainakin hänen silmissään. Nainen nappasi satulahuoneesta mukaansa Aleksein mustan koulusatulan oranssilla huovalla, suitset kankikuolaimilla, kaksilla ohjilla ja timanttisella otsapannalla sekä huovan sävyiset pintelit, joiden käärimisen hän katsoi olevan yhtä tuskaa. Hänellä ei kuitenkaan ollut mikään kiire, ja hän oli päättänyt heidän näyttävän vakavasti otettavalta ratsukolta. Tavarakasa sylissään nainen tasapainoili mahdollisimman elegantisti takaisin tallikäytävälle. Aleksei kuopi maata, oli onnistunut kaatamaan käytävällä olleen tyhjän ämpärin ja yritti parhaillaan päästä siihen käsiksi hampaineen.
”Aleksei!” Kat komensi lähinnä kimeällä vinkaisulla, vaikka tavoittelikin topakkuutta. Hän kiirehti tavaroineen hevosen luokse, pökkäsi sitä tavarapinollaan ja laski niitä sitten yksi kerrallaan käytävän telineisiin, pintelit lattialle. Hän keräsi kimon kavioista hieman kärsineen ämpärin käytävän sivuun ja jätti siihen. Kai sen siitä joku keräisi. Nainen heitti satulan hevosensa selkään ja kiinnitti satulavyön vasta ensimmäisiin reikiin. Aleksei pullisteli ja seisoi käytävällä pää korkealla yrittäen selvästi esittää jotain isompaa kuin oli.

Pinteleissä meni ikä ja terveys. Katerina sai hyvän alkuverryttelyn kumartuessaan yksi kerrallaan jalkojen luo ja kääriessään tuhottoman moneen kertaan pintelit uudelleen ja uudelleen, kunnes oli tyytyväinen. Ei hän yleensä jaksanut olla niin tarkka, mutta nyt hän edes yritti. Nainen sai kuin saikin oranssit pintelit paikalleen ja ihaili näkyä varsin tyytyväisenä. Hän pyyhkäisi otsaansa vain näön vuoksi ja vilkaisi kelloa. Hänen olisi parasta siirtyä maneesiin pian lämmittelemään. Nainen painoi kypärän päähänsä ja irrotti Aleksein käytävän naruista. Hän puki suitset päätään heittelevälle ponille ja kirosi ääneen, kun Aleksei hangoitteli kuolaimia vastaan. Typerä eläin. Hän sai kuitenkin pienen taistelun jälkeen viimeisetkin varusteet orille ja lähti sitten taluttamaan sitä maneesiin. Mukaan hän otti vielä raippansa, sillä eihän sitä tiennyt, jos vaikka tarvitsisi. Hän ei jaksanut edes nostaa ohjia hevosen kaulalta, mutta onneksi Aleksei kulki yleensä ihan nätisti.

Maneesin ovi aukesi sulavasti ja hiljaisesti. Oli upeaa asuttaa hevosta tallilla, jossa maneesin ovi ei kitissyt ja kolissut kuten monissa huonommissa paikoissa, joissa hän oli käynyt kilpailemassa. Katerina näki heti maneesiin asetellut kartiot, joiden oranssin sävy riiteli hänen hevosensa varusteidensa sävyn kanssa. Valmentaja näkyi olevan jo paikalla, ja Katerina ryki kurkkuaan hiljaa ääntään etsien.
”Hei!” hän toivotti varsin aidon iloisesti ja etsi leveän hammashymyn huulilleen. Hän tiesi nuoleskelevansa liikaa valmentajia, mutta minkä sille mahtoi. Ehkä nuo olisivat hänelle silloin vähän kiltimpiä. Hän talutti Aleksein kaartoon, kiristi satulavyön ja hypähti pienikokoisen hevosen selkään vaivattomasti. Sitten hän siirtyi uralle kävelemään ja katseli tarkemmin oletettavaa tehtävärataa. Onneksi ketterä Aleksei osasi pujotella, hän ajatteli arvellessaan, että kartiot todennäköisesti olivat sitä varten paikallaan.

Kaylakin oli (vastoin tapojaan) pyytänyt tallityöntekijöitä hakemaan Pacon kuran seasta, sillä hänellä oli ollut kiireinen lauantaiaamu rästitöiden ja ylivilkkaan koiran kanssa, joka oli vauhkotessaan onnistunut kaatamaan tuoleja ja heittämään maljakon vedet valkoiselle kangassohvalle. Sen lisäksi häntä kauhistutti ajatus kouluvalmennuksesta, eikä hän sen takia olisi edes halunnut tulla paikalle liian aikaisin. Hänen ja Pacon viimeisimmästä kouluvalmennuksesta oli kulunut aikaa ja se kai paistoi kilometrien päähän. Klaus oli joskus väittänyt, että Pacossa oli potentiaalia kouluradoillekin, mutta Kaylan mielestä hevonen muistutti lähinnä pomppupalloa oli askellaji mikä tahansa.

Joka tapauksessa mustanruunikko ori oli odotellut kiltisti karsinassaan ja Kayla oli saanut sen varustettua ongelmitta, mitä nyt hevonen oli yrittänyt pistää Kaylan käytävälle jätetyn takin poskeensa sillä välin, kun nainen oli kiinnitellyt suojia takajalkoihin. Onneksi maneesissa tarkeni ilman takkiakin, joten kuolainen vaate sai jäädä. Nyt ori patsasteli sinisessä satulahuovassaan ja mustassa yleissatulassaan tyytyväisenä ja nainen saattoi huokaista helpotuksesta toistaiseksi. Ehkä se ei ainakaan aloittaisi valmennusta hyppimällä yhdellä jalalla piruetteja tai muuta vastaavaa. Kayla vilkaisi kelloa, kun ratsukoita alkoi valua maneesiin. Hän sitoi hiuksensa rennolle nutturalle niskaan, asetti kypärän päähänsä ja talutti Pacon myöskin maneesin ovista sisään. Kayla tervehti hänelle uutta valmentajaa ystävällisesti hymyillen ja vilkuili kentälle aseteltuja kartioita, jotka olivat olleet hänelle hyvin vieraita ratsastuskouluaikojen jälkeen. Paco sen sijaan kulki pää korkealla, korvat hörössä ja muita tuijotellen niin, että silmät näyttivät uhkaavan pyörähtää pois päästä.

Kayla johdatti hevosensa pienen reippaan kierroksen jälkeen kentän keskelle, laski jalustimet, tarkisti satulavyön ja kiipesi Pacon selkään säätämään jalustinhihnat maastomitasta takaisin koulumittaan. Ori otti kärsimättömiä askelia sivulle ja Kayla pysäytti sen ennen kuin ohjasi hevosen painoapuja käyttäen uralle kävelemään vapain ohjin. Paco eteni rennolla, pitkällä askeleella ja malttoi aina välillä venyttää kaulaansa.

”Kulta, tule mennään sisään”, Sophie huhuili hevoselleen kävellessään laidunta kohti. Kirkkaankeltaisen sadetakin huppu suojasi hänen päätään, mutta vesi valui hupun reunan yli noroina kuin räystäältä. Sophie etsi sormillaan vasemmassa kädessä olevan riimunarun lukkoa ja lähestyi laitumen porttia. Flaithrí seisoi niin lähellä sitä kuin kunnioitukseltaan sähköpaimenta kohtaan kehtasi. Hevonen oli riiputtanut kaulaansa tylsistyneen näköisenä, tuijottaen tyhjyyteen. Sophie mietti joskus, mitä nelijalkaisen päässä liikkui; laskiko se kenties minuutteja siihen, että pääsisi sisään. Tyttö tiesi, että hevonen oli jo huomannut hänet, sillä sen korvat osoittivat hänen suuntaansa. Flaithrí nosti päätään hieman, kun hän tallusti portille ja avasi sen varovasti. Flaithrí otti innokkaan askeleen kohti vapautta, mutta Sophie tarrasi nopealla liikkeellä sitä otsatukasta kiinni, ennen kuin se ehti painua omille teilleen. Hän rapsutti hevosta korvien välistä ja napsautti riimunarun kiinni.

Sophie talutti hevosta polkua pitkin, mutta Flaithrín ärtymykseksi hän kaartoi omaksi ilokseen täyttyvien lätäköiden kautta. Hevosen hakemiseen tallin vieressä olevalta laitumelta kului puolet pidempään kuin normaalisti, kun piti varmistaa, ettei ruunikko seurannut häntä kuraveteen ja sotkenut jalkojaan mudassa yhtään enempää kuin se oli jo ehtinyt. Kumisaappaat jalassa sade ei haitannut Sophieta sen enempää, vaikka myönsikin itselleen, että tällä säällä oli huomattavasti mukavampaa ratsastaa maneesissa.

Eno oli vihdoin kyllästynyt hänen lojumiseensa ja patistanut hänet osallistumaan valmennukseen. Eikä se Sophieta haitannut – mielellään hän oppi uutta ja kertasi vanhaa. Mutta kukaan ei ollut opettanut häntä koulun loppumisen jälkeen. Eikä hän ollut aina ratsastuskoulun tunneille osallistunutkaan, vaan oli tyytyväisenä vuokrannut hevosen ja painunut maastoon tai tyhjälle kentälle. Joskus he olivat koulutovereiden kesken neuvoneet toisiaan, mutta yhden oli mahdoton kuunnella viiden muun neuvoja yhtä aikaa varsinkaan. Kun mainitut viisi muuta ratsastivat itsekin samaan aikaan, eivätkä siten varsinaisesti edes keskittyneet neuvomiseen… No, hän oli tämän tarpeessa. Mutta olisi silti ollut hienoa ilmestyä maneesiin ja ratsastaa kaikki tyylipuhtaasti, ilmekään värähtämättä.

Sateen kohina kuului vaimeampana tallissa, jossa Sophie johdatti hevosensa sen karsinaan. Hän riisui hevoselta sadeloimen pois ja yritti taitella sitä siistimpään kasaan jo karsinassa, mitä vaikeutti se, että Flaithrí oli harjansa ravistettuaan ottanut asiakseen käyttää Sophieta rapsutuspuuna. Hyläten loimen taittelun ja survoen sen myttyyn saadakseen kätensä vapaaksi, Sophie kurotti kädellään tuuppaamaan hevosta kauemmas. Se siirsi päätään, hörähti ja yritti uudestaan, mutta tällä kertaa Sophie astui taaksepäin ja livahti ulos karsinasta. Flaithrí jäi nököttämään karsinaansa alahuuli lerputtaen.

”Älä rentoudu liikaa, joudumme molemmat töihin”, Sophie varoitti sitä ja yritti taitella loimen siististi, mutta hevonen ei edes lopauttanut korvaansa. Sophie asetti muhkuraisesti viikatun loimen karsinan ovessa olevalle tangolle – no, ainakin hän oli viikannut sen, eikä kukaan voinut valittaakaan, joten se siitä. Hän vilkaisi kelloaan ja tajusi, että saisi kiiruhtaa, jos aikoi ehtiä valmennukseen ajoissa, eikä vasta viime tipassa. Sophie kiiruhti portaikolle ja niitä ylös pukuhuoneeseen, jonne hän hylkäsi kumisaappaansa sekä sadetakkinsa, jonka alta paljastui uusi haaleanvihreä neule, jonka hän oli löytänyt Newcastlesta viime viikolla. Sadevesi oli löytänyt tiensä hänen kumisaappaidensa sisään, mutta koska hänelle ei ollut tullut mieleen ottaa vaihtosukkia mukaansa, jäi ainoaksi vaihtoehdoksi tunkea ratsastussaappaat märkien sukkien peitoksi. Nuhan tästä saisi, hän manasi. Nytkin tekemistä oli aivan liian vähän, joten lisäsyy löhöämiselle ei tullut kysymykseenkään.

Sophie oli päättänyt harjata hevosen karsinassa ja ryhtyi päättäväisesti työhön raahattuaan ensin kaiken tarvitsemansa karsinalle. Flaithrí oli jo keksinyt joutuvansa töihin, mutta sen sijaan, että se olisi pyörinyt ympäri karsinaa töitä vältelläkseen, se hörisi ja vilkuili Sophieta säännöllisin väliajoin kuin yrittäen vakuuttaa, että heillä olisi paljon mukavampaa, jos hän vain jatkaisi harjaamista ja jättäisi ratsastussuunnitelmat toiseen päivään – kuten huomiseen, tai ensi vuoteen. Mutta kello tikitti, eikä loimen peittäneessä selässä ollut paljoa harjattavaa. Eniten aikaa meni jalkoihin, joita putsatessaan ja pintelöidessään Sophiella kävi mielessä, että kyykkiessä kiristävät ratsastussaappaat olisi sittenkin kannattanut pukea päälle vasta lopuksi.

Vihdoin ja viimein hevonen seisoi valmiina. Lopputulos oli mukiinmenevän näköinen, mikä sai luvan kelvata. Sophie tarkasti, ettei ollut yltä päältä purussa ja kiikutti harjalaatikon takaisin paikoilleen kiskoen hanskat käteensä kävellessään takaisin hevosensa luokse. Hän tarkasti ajan kellostaan ja iski tyytyväisenä kypärän päähänsä: hän oli selvästi ajoissa.

Flaithrí seurasi omistajaansa, kun tämä talutti sen ohjista maneesiin. Paikalla oli ja pari muuta ratsukkoa, joista Sophie tunnisti toisen. Hän antoi katseensa kiertää maneesissa ja arvuutteli millaisia tehtäviä he joutuisivat suorittamaan. Kävellessään valmentajan ohi, hän tervehti tätä kohteliaasti, mikä sai hänet kuulostamaan varmemmalta kuin olikaan. Hän toivoi, että osuisi edes suunnilleen samalle tasolle muiden ratsastajien kanssa. Osa hänestä halusi tehdä äkkikäännöksen ja painua Flaithrín kanssa maastoon, kunnes hän muisti yltyvän sateen ja luopui suunnitelmasta. Sophie ponnisti hevosen selkään ja satulavyön tarkastettuaan kannusti sen käyntiin samaan suuntaan mustanruunikon kanssa.

"Mennääs hiukan töihin komistus."
Lyhyenläntä ratsuttaja harjasi mustan hevosen kiiltävää karvaa, rapsutellen oria välillä. Hän oli antanut tuolle jopa pari palaa porkkanaa, joten nyt herrasmiesmäinen ori tuijotteli häntä säännöllisesti, pökkien turvallaan miehen kylkeä. Se sai Rayn naurahtamaan, sitten painokkaasti kieltämään. Lisää ei tippuisi, ei ennen kuin valmennus olisi suoritettu. Oli ihanaa päästä välillä valmentautumaan ja kuuntelemaan toisen ihmisen mielipiteitä ratsastukseensa. Kerrankin niin, eikä niin että hän ratsastaisi osaamatonta hevosta tai vain liikuttamisen vuoksi.

Hän satuloi rauhallisesti hevosen, kääri sille pintelit tavallisten suojien sijasta ja lopulta suitsi sen. Miun kaltaisen täysiverisen ratsastus oli Raidenille hermolepoa. Hemsin kanssa hän oli seota välillä, eteenpäin potkittava hevonen oli ajaa hänet hulluksi. Miu oli ihana herrasmies, mutta silti liikutettavistaan Ray tunsi erityistä kiintymystä Moneypennyyn. Tamma oli raasu kaikin puolin, mutta silti siinä oli sitä jotakin. Lopulta hän vei orin tallista ulos, verytellen sen maastossa. Sieltä hän suuntasi maneesille, huomaten jo paikalla olevia ratsukoita. Miu esitti kauniisti parhaita puoliaan, saaden Hänet hymyilemään. Ihanaa vaihtelua.

"Huzzle! Lopeta nyt, on kiire!"
Miyato ärisi hevoselleen, koittaen saada sen suitsituksi. Hän oli viime hetkellä varannut valmennuksen tyhjän paikan ja ei oikein ehtisi verryttelemään. Onneksi hän sai ne kuolaimet orin suuhun. Huzzle veulasi yksiohjaista pelhamia suussaan, kiukkuisena siitä että joutui kiireellä töihin.

Maneesissa hän sai tuta sen, että paikalla oli muita ratsukoita. Punarautias heitti pienen pukin oikein onnistuneesti. Se kirvoitti ratsastajasta syvän huokaisun, ennen kuin hän alkoi ratsastaa hevostaan kunnolla, saadakseen sen toimimaan. Siihen tosin menisi oma aikansa... Nyt jo ahdisti.

Keira kirosi hiljaa mielessään sateista säätä harppoessaan riimu kädessä kohti oritarhaa, jossa Dara asusti. Naiselta pääsi hiljainen voihkaisu kun hän näki yltäpäältä kurassa olevan orinsa. Pitihän se arvata ettei Dara voinut käyttäytyä tarhassa kunnolla sitä ainokaista kertaa kun heillä oli jo valmiiksi kiire.  
”Ääh, me varmasti myöhästymme” Nainen totesi sipaistessaan märän hius suortuvan kasvoiltaan ennen kuin pujahti sisälle tarhaan ja napsautti riimunnarun kiinni. Onneksi Dara oli sentään yhteistyö haluinen eikä vastustanut kiinni ottamista. Keira taputti sitä kaulalle ja talutti sen ulos tarhasta jättäen tyhjän tarhan portin auki jälkeensä. Hänellä oli kiire eikä tarhassa ollut enää yhtäkään hevosta joten mitä avoin portti ketään haittaisi.

Nainen harppoi pitkin askelin kohti tallia Dara innokkaasti vierellään tanssahdellen. Kurainen ori oli selvästi päättänyt ottaa mutakylvyn märässä maassa ja nyt oli loimikin likainen. No sen ehtisi putsata myöhemminkin, hevosen kanssa tässä ongelmia tulisi. Keira talutti orinsa suoraan lähimpään pesukarsinaan todettuaan, ettei kura lähtisi märästä karvasta pelkällä harjaamisella.
”Sinulla on tainnut olla hauskaa ulkona vai?” Nainen höpötti orilleen suihkuttaessaan tuon kuraisia jalkoja puhtaaksi. Dara hörisi jatkuvasti ja tunki päänsä joka paikkaan katsomaan mitä tapahtui.
”Kylläpä oletkin saanut itsesi likaiseksi” Nainen totesi suihkuttaen vettä edelleen loimitetun orin päälle. Litimärästä loimesta valui kuravanana vettä ja pian nainen otti sen kokonaan pois ja viikkasi sen pikaisesti. Loimi oli sentään suojannut selkää vaikka puoli päätä ja kaulaa olivatkin ihan kuraisina.

”Voi sinua tyhmeliini” Hän huokaisi vilkaistessaan rannekelloaan, hitsi heillä oli ihan hirveä kiire. Keira hankasi suurimmat liat pois, kuivasi oria hiukan ja talutti sen sitten käytävälle jossa aikoi varustaa sen. Nainen kipaisi hakemassa varustehuoneesta kaiken mitä tarvitsi ja sipaisi vielä pikaisesti kumisuolla ja harjalla orinsa hieman puhtaammaksi. Tämä saisi kelvata.
Keira varusti orinsa nopein, tottunein liikkein kuitenkaan liikoja hätiköimättä. Dara aisti omistajastaan pienen turhautumisen ja jätti näin ollen suurimmat pelleilyt pelleilemättä, vaikka välillä tuota päällään tuuppikin. Se ei ymmärtänyt, mikä kiire heillä oli.

Pian Keira oli saanut Daran näyttämään jokseenkin kelpaavalta kaikesta siitä kuramäärästä huolimatta joka orista oli pesukarsinaan irronnut.
”Huh, eiköhän mennä” Nainen totesi jälleen rannekelloaan vilkaisten. Keira ripusti märän sadetakkinsa naulaan, pyyhki kätensä ruskeisiin ratsastushousuihinsa ja veti tallihupparinsa vetoketjun kiinni. Hän saisi hupparin nopeasti maneesissakin pois, jos siellä olisi niin lämmin. Viimein nainen sitaisi märät hiukset suttuisalle letille ja painoi kypärän päähänsä. Hän veti ratsastushanskat käteensä ja talutti suitsitun orin tallista maneesiin toivoen etteivät muut ollee jo aloittaneet.

Paikalla oli jo monta muutakin ratsukkoa ja Keira hymyili kaikille ystävällisesti silmäillen uteliaasti maneesiin levitettyjä kartioita. Mitähän he joutuisivat tekemään, kouluvalmennus tunnit eivät olleet Keiran lempihuvia, mutta olihan näissäkin välillä pakko käydä.
”Anteeksi olen vähän myöhässä” Hän pahoitteli nopeasti uudelle valmentajalle tuon tullessa sopivalle etäisyydelle.

Keira talutti hörisevän orin keskelle maneesia, heilautti itsensä sen selkään, kiristi satulavyön ja lähti reippaaseen käyntiin hieman uran sisäpuolella. Huh mikä aamu, sentään Dara oli käyttäytynyt helposti sitä mutahässäkkään lukuunottamatta.

[Photobucketilla tosiaan jokin vamma, mutta kuva löytynee selaamalla sivua alemmas.]

Caitlin tervehti saapuvia ratsukoita vinolla virneellä ja vahvalla irkkuaksentilla. Hän vertasi jokaista ratsukkoa listaansa. Nordqvist, Williams, Harland, Caloun, Wonchester, Ellis sekä Thackerray. Yksi puuttui. Hän ei nähnyt mustaa sukkajalkaista oria missään. Tuskin hän ehti edes pohtia, saapuisiko Quinton hevosineen, kun nuori nainen jo astui maneesiin ja pahoitteli myöhästymistään. Hän nyökkäsi ymmärtäväisesti. Sellaista se hevosten kanssa oli. Hän odotti sen hetken, että viimeinenkin pääsi hevosensa selkään ja kiertämään kenttää, ennen kuin aukaisi suunsa.
"Olen Caitlin O'Connor ja tuuraan tänään Corinne Fairchildiä", hän esittäytyi kaikille. Osan ratsastajista hän tiesi, kuten riehakasta Slippersiä ratsastavan Jamien (jonka nimen hän oli vihdoin selvittänyt), ja muiden kohdalla hän luotti saamansa listan tietoihin. "Tänään olisi tarkoitus keskittyä siirtymisiin ja taivutuksiin. Lämmitelkää omaan tahtiinne käynnissä ja ravissa, tehkää paljon ympyröitä ja kiemurauria, mutta yrittäkää varoa kartioita", Caitlin lausahti. Kolmea sekuntia myöhemmin kuului kolahdus.
"Mitä minä juuri sanoin, Ellis?" Valmentaja kysyi huvittuneesti päätään pudistellen. Hän ei osannut suuttua moisesta. Slippersin kanssa oli suoranainen ihme, ettei hevonen ollut laittanut pientä oranssia kartiota kymmeneen palaan. Caitlin asteli kaadetun kartion luokse ja palautti sen pystyasentoon samaan linjaan muiden kanssa. Hän suoristautui ja kääntyi seuraamaan tarkkaavaisesti ratsukoiden lämmittelyä.

"Oikeastaan voisitte kaikki tehdä jotakin erilaista", Caitlin totesi suunnaten sanansa koko joukolle. "Nostakaa jalustimet hevostenne kaulalle ristiin, jos uskotte pärjäävänne ilman niiden tukea. Ei, et sinä Ellis", Caitlin ohjeisti ja kielsi heti, kun näki energisen Slippersin ratsastajan päästävän jalustimen jalastaan.
"En halua nähdä ketään tutustumassa maneesin pohjaan, joten jos hevosenne pukittelee, ryöstää tai on muuten vain taipuvainen keksimään ylimääräistä ohjelmaa ilman varoitusta, pitäkää jalustimet. Kaikki muut, nostakaa ne ylös. Kyllä, Thackerray, sinä myös. Hemingway ei turhia häslää."
Hän odotti hetken antaakseen ratsastajille aikaa hakea tasapainoaan ilman jalustimien suomaa tuttua turvaa. Hän lämmitteli aina mahdollisuuksien mukaan ilman jalustimia, sillä oli huomannut, miten paljon helpommin hevosen selässä löysi hyvän, luonnollisen ja tasapainoisen istunnan, kun ei saattanut jäädä jalustimien varaan, ja tykkäsi laittaa muita tekemään samaa.
"Kun siltä tuntuu, siirtykää harjoitusraviin ja jatkakaa huolellisia teitä. Suunnitelkaa reittinne etukäteen, tietäkää minne olette menossa. Suunnatkaa katseenne oikeaan suuntaan, ohjatkaa hevosia painolla. Tehkää siirtymisiä uran sisäpuolella. Yrittäkää tehdä niin paljon pelkästään painollanne kuin mahdollista. Kuvitelkaa, ettei teillä ole ohjia käsissänne - Harland, nyrkit silti pystyyn -, joten joudutte ohjaamaan hevosta pelkästään istunnallanne."

Katerina seurasi muita ratsukoita. Se vei hänen huomionsa omasta ratsastuksesta, mutta hän nyt ratsasti vielä alkukäyntejä. Ehkä hän selviäisi hurjan, melkein ponikokoisen ratsunsa kanssa. Aleksei kulki reippaalla, innokkaalla tahdilla ja käänteli korviaan maneesin äänien mukaan. Katerina oli kuitenkin antanut kaiken huomionsa muihin ratsukoihin: hienoja kilparatsastajia puoliverisineen ja täysiverisineen? Siltä se hänestä näytti. Hän ikävöi Philadelphiaansa ja sillä hetkellä häpesi osaamatonta lipizzaansa. Vaikka Alekseissa oli potentiaalia, se liikkui hyvin ja oli ainakin hyvinä päivinään osaava, Katerina ei silti osannut enää nähdä siinä aiemmin näkemäänsä potentiaalia. Valmennukset saivat siitä irti paljon, mutta hevonen oli GP-tason isoihin kilparatsuihin, oikeisiin hevosiin, nähden silti surkimus. Hän ei tosin vannonut monenkaan osallistuvan ratsukon kilpailevan Grand Prix –tasolla, sillä mitä alusta saattoi päätellä, hevoset (ja ratsastajat) eivät antaneet syytä uskoa ainakaan kovin voittoisaan kilpauraan. Tietenkin nuo ratsastivat hyvin, mutta hän uskoi olevansa silti parempi – ainakin, jos hänellä olisi allaan Philadelphian kaltainen hevonen.

Caitlin O’Connor, selvä. Katerina vilkaisi uutta valmentajaa ja toivoi, että tuo osaisi hommansa. Hän keräili kimonsa ohjia ja teki työtä käskettyä, käänsi voltille, asetti hevosta ja edes yritti olla tarkka liikkeissään. Kuullessaan seuraavan ohjeen – ratsastaa ilman jalustimia – hänen teki mieli heittäytyä Jamien kanssa samaan joukkoon ja väittää lipizzaansa seinähulluksi. Sitähän Aleksei oli, jos Katilta kysyttiin, mutta hän päätti silti kuunnella valmentajaa. Jalustimet laskeutuivat herkän hevosen kaulan ja sään väliin ja saivat sen reagoimaan painoon hieman kiihdyttäen, kuin ori olisi juossut jalustimia pakoon. Katerina pidätti hevostaan hieman hermostuneenakin. Hänen istuntansa kärsisi heti, kun jalustimet olisivat poissa. Hän ei uskonut, että siitä tulisi mitään, mutta ei halunnut näyttää jänishousulta. Aleksei alkoi tottua jalustimiin ja kulki rauhallisemmin. Se käänteli korviaan muita hevosia kohti ja kuten arvata saattoi, arvaamaton punarautias ja Jamien ratsastama sekopää saivat sen jännittyneeksi. Se ei varsinaisesti säikkynyt, lähinnä etsi syytä karata ratsastajansa voimakkaasta ohjasotteesta. Katerina ei uskaltanut hellittää ohjasta, vaan puristi sitä lujasti. Hänen hevosensa ei ainakaan ryöstäisi. Hän alkoi tehdä siirtymisiä pyydetyn mukaisesti, mutta ei sallinut hevosensa ravata vapaasti. Sen upea, korkea askel jäi vajavaiseksi pidätteiden johdosta, mutta salli Katerinalle paremman mahdollisuuden istua ravissa.

Kayla kuunteli valmentajan puheita kiinnostuneena, mutta lievästi huolissaan tulevasta. Mitä tapahtuisi seuraavaksi? Caitlin ei onneksi vaikuttanut niin uhkaavalta kuin Corinne, joten tuskin tässä mitään kamalaa pääsisi käymään. Nainen tarkisti asentonsa ja keräili ohjat kevyelle tasaiselle tuntumalle, mikä sai Pacon lyhentämään askeltaan ja nostamaan päätään ylemmäs. Kouluratsastajamaisen ryhdin tavoittelu pitkästä aikaa tuntui kummalliselta vapaampaan tyyliin tottuneesta Kaylasta ja koulumittaiset jalustimet saivat hänet tuntemaan olonsa turvattomaksi.

Hän ratsasti käyntiä eteenpäin, myötäili istunnallaan ja käsillään Pacon liikkeitä ja yritti saada hämillään sipsuttavan hevosensa liikkumisen rennommaksi. Kayla valmisteli siirtymisen ja antoi pohkeillaan pienen merkin siirtyä raviin. Ori reagoi välittömästi ja tarjosi korkeaa, mutta kiireistä ravia ja näytti pullistelevan ja esiintyvän muille maneesissa oleville. Nainen ohjasi hevosta ympyröille ja kaareville kiemuraurille molempiin suuntiin ja pyrki keventämään rauhalliseen tahtiin. Puoliverinen alkoi lopulta liikkua hivenen letkeämmin, mutta sitten valmentaja päätti ehdottaa ratsastusta ilman jalustimia. Ilman jalustimia? Kayla pälyili ympärilleen nähdäkseen mitä muut tekivät ja mietti hetken, mahtoiko levoton Paco kuulua Caitlinin luettelemaan riskiryhmään, mutta pian hän kuitenkin pysäytti hevosen uran sisäpuolelle, pudotti jalustimet jaloistaan ja nosti ne ristiin korviaan epätietoisena kääntelevän Pacon kaulalle. Kayla suoristautui satulassa ja haki tasapainoista istuntaa ennen kuin siirsi orin takaisin käyntiin ja pian sen jälkeen raviin. Pacon korkeat askeleet olivat kyllä näyttävää katsottavaa, mutta ratsastajan mukavuudesta oli tingitty reilusti. Orin ohjaaminen painon avulla oli onneksi helppoa, joten Kayla saattoi pitää kätensä rennosti paikoillaan ja onnistui viestimään suunnan muutoksista suurimmaksi osaksi katsettaan kääntämällä. Ympyrät, voltit ja kiemurat Paco kyllä suoritti oikein, mutta raa'alla estehevosmaisella suurpiirteisyydellä ja ajoittain kiihtyvällä vauhdilla, eikä keskittynyt niihin edes puolella kapasiteetilla. Ruunikon korvat osoittivat itsepintaisesti suoraan eteenpäin ja huomio vaelteli muissa ratsukoissa. Mahtavaa. Kayla tiivisti istuntaansa, kun ori meinasi taas kiihdyttää päästyään suoralle uralle ja siirsi sen käyntiin turvautuen hyvin kevyeeseen pidätteeseen ohjilla ja muutaman askeleen kuluttua takaisin raviin.

Flaithrí kulki eteenpäin kauniisti, joskin hieman laiskasti. Sophie tarkasteli valmentajaa, O’Connoria, ja muita ratsukkoja, joista tunnisti nimeltä vain Kaylan ja Pacon. Hän teki voltteja joka kulmaan, keskelle kartioilla rajattua neliötä ja pujotteli puomien välistä. Oli hassua olla pitkästä aikaa kentällä näin monen muun ratsastajan kanssa, sillä vaikka maneesi oli iso, hän oli Rosings Parkissa ollessaan tottunut ratsastamaan pääosin yksin. Hän vilkaisi uudelleen valmentajaa ja yritti arvailla, millainen opettaja tämä olisi, mutta turhaan. Pitäisi vain keskittyä ratsastamiseen ja toivoa, ettei joutuisi silmätikuksi.

Kuullessaan ohjeen, Sophie irrotti jalkansa jalustimista ja kumartui nostamaan ne ristiin kaulalle. Sitten hän korjasi asentoaan nojaamalla hieman taakse. Ilman jalustimia oli mukava ratsastaa, mutta jotenkin hänestä tuntui, että tästä tunnista tulisi paljon muutakin. Mutta Flaithrí tuskin keksisi mitään sen kummempaa, joten hänellä ei ollut tekosyytä jättää jalustimia jalkaankaan.

Sophie nosti ravin heti käskyn kuultuaan ja tajusi saman tien, että istui huonosti. Muutaman askeleen kuluttua hän oli onnistunut istumaan satulaan oikein, vaikka pitikin jaloillaan kiinni hevosesta kuin henkensä edestä, kunnes tottui liikkeeseen. Hyvinhän tämä meni, hän voisi rentoutua ja jatkaa ratsastusta kuten normaalistikin. Hän hätkähti ajatuksistaan kuullessaan O’Connorin huomautuksen ja nosti nolona nyrkkinsä pystyyn.

Caitlin. Asia selvä, vaikka kyllä hän oli valmentajan nimen tiennyt, mutta oli silti hyvä painaa kasvot ja nimi mieleen, että voisi joskus muistaa, kannattaisiko valmennuksiin tulla uudelleen. Kun tuo nainen ehdotti jotakin erilaista ja sanoi, mitä se voisi olla, hän ahdistui. Tavallaan Miyato olisi halunnut pudottaa ne jalustimet jalastaan, kosk Huzzle ei tehnyt pahojaan, jos sen piti kiireisenä kokoajan, näin sileällä. Hän selvästi empi hetken, vilkuili muita ratsukoita, vilkaisi omia jalustimiaan ja orin päätä, joka oli asettunut oikein mukavaan muotoon.

Sitten hän pudotti ne jalustimet jalastaan, toivoen että pysyisi selässä. Hän oli tottunut hevosensa pukkeihin ja pelleilyihin, joten uskoi selviävänsä siellä. Hän pyysi orilta ravia ja punarautias teki työtä käskettyä. Se lähti melkoisen reippaaseen, tahdikkaaseen ja lennokkaaseen raviin, selvästi pörhistellen tammoille ja esitellen itseään. Miya ratsasti Huzzlen parille voltille, hyssytellen hevosta. Hyvin pian hän livautti jalustimet takaisin jalkaansa, kun huomasi miten... Liikkuvaisella tuulella hevosensa olikaan.

Keira antoi orinsa kulkea alkukäynnit pitkin ohjin samalla kun keskittyi kuuntelemaan tuntia aloittelevaa valmentajaa. Nainen painoi nimen muistiinsa ja vilkuili samalla muita ratsukoita pysytellen alkukäyntejä menevän orinsa kanssa uran sisäpuolella jottei olisi muiden tiellä. Keira ei saattanut pidätellä pientä huokausta kuullessaan tunnin keskittymisen aiheet. Miksi hän taas olikaan täällä eikä estekentällä, jonne sopi Daran kanssa paljon paremmin.
Keira vaihtoi suuntaa ja antoi orinsa kulkea vielä hetken pitkin ohjin niinkin päin ennen kuin keräsi ohjat käsiinsä ja vaati reipasta lämmittely käyntiä. Dara kurkotteli uteliaasti höristen oransseja kartioita kohden, mutta luopui pian niiden tutkailusta ja keskittyi hetken niiden pujotteluun sekä voltteihin.

Keira hämmästyi valmentajan pyytäessä ottamaan jalustimet pois ja nopeasti muita vilkaistuaan pudotti ne jaloistaan ja kurottautui nostamaan ne ristiin orinsa kaulalle. Ehkä tästä tunnista tulisi sittenkin ihan mielenkiintoinen eikä niin tylsä kuin hän oli aamulla kuvitellut.
Daran korvat kääntyilivät milloin sen kuunnellessa ratsastajaa ja milloin keskittyessä muihin maneesissa pyöriviin.

Hetken tasapainoa haettuaan nainen pyysi orin kevyin avuin raviin ja joutui jälleen hakemaan tasapainon uudelleen. Ilman jalustimia tuntui jotenkin paljon turvattomammalta ratsastaa ja ravissa pomppi ikävästi ylös ja alas. Keira istui niin syvälle satulaan kuin suinkin mahdollista ja keskittyi saamaan allaan valppaana kiitävää oria hieman rennommaksi ja rauhallisemmaksi. Ei heillä enää ollut mikään kiire minnekään, rauhassa vaan.
Pian orin askel pehmeni ja satulassa istuminen ilman jalustimia kävi huomattavasti mukavammaksi. Keira ohjasi orin voltille toisensa jälkeen ja keskittyi ohjaamaan sitä mahdollisimman paljon pelkällä painollaan, kuten valmentaja oli ohjeistanut. Ihan hyvinhän tämä toistaiseksi onnistui.

Naisen vihreät silmät keskittyivät seuraamaan ratsukoita yksi kerrallaan, kun ratsastajat nostivat jalustimia ylös. Osa näytti varsin vastahakoiselta, mutta ainakin jalustimet nousivat eikä kukaan väittänyt vastaan.
"Thackerray, käske Hemingwayta eteen. Se näyttää olevan umpiunessa. Herättele se terävin, lyhyin pohjeavuin, älä jää puristamaan vaan naputtele kevyesti vuorotellen molemmilla jaloilla ja liioittele myötäämistä istunnallasi", hän ohjeisti käsiään varsin eloisasti puheen mukana liikuttaen. Hyväntuulinen Maggie näytti vastahakoiselta tottelemaan ja käski laiskaa ratsuaan aivan liian lepsusti, mutta Caitlin nyökkäsi. Yritys merkitsi jo paljon.

"Nordqvist, löysää ohjastuntumaa. Älä takerru ohjiin. Anna kankiohjien roikkua vielä aivan löysinä", hän käänsi huomionsa hienoon lipizzaan, joka vaikutti olevan lupaava nuori kouluratsu, ja sen ratsastajaan. "Jos tuntuu, että tarvitset tukea, ota kiinni harjasta, mutta älä missään nimessä ohjasta", Caitlin jatkoi tarkkaillen ratsukkoa vielä hetken. "Parempi."
"Williams, aseta ja taivuta Pacoa enemmän", hän sanoi. Kyllä esteratsukin osaisi asettua kulmissa selkeästi. "Vaadi siltä huolellisuutta kaarevilla urilla ja säilytä rauhallinen, rento tahti", hän huomautti seuratessaan mielenkiinnolla kaksikon työskentelyä. Hän uskoi oppivansa kaikista ratsukoista paljon tämän kaksituntisen aikana. "Hyvä. Näyttää heti paremmalta."
"Harland, rentoudu selässä, älä pidä jaloillasi kiinni hevosen kyljistä", hän sanoi käännettyään huomionsa ruunikkoon, jonka nimi oli ihanan kotoisa. "Flaithrí näyttää oikein hyvältä", hän kehaisi katsoessaan ruunan tasaista liikkumista ja ratsastajan parantunutta asentoa hevosen selässä. Nähtävästi ilman jalustimia ratsastaminen ei ollut aivan tuntematon käsite ruunan ratsastajalle.

Tallin ylpeys, musta täysiveriori näytti liikkuvan hyvin. Caitlin epäili, että Wonchester oli ottanut varaslähdön ja verrytellyt hevosta valmiiksi. Niinpä hän suuntasi huomionsa ensin punarautiaaseen, joka tuntui laittavan ratsastajansa koville. Hän oli jo ehdottamassa, että Caloun laskisi jalustimet alas, mutta mies ehti edelle. Ehkä ihan hyvä niin. Hän ei kaivannut ylimääräistä sähellystä, jota putoaminen varmasti aiheuttaisi.
"Caloun, pehmeämpi käsi", nainen lausui kuuluvalla, selkeällä äänellään. Hän ei henkilökohtaisesti pitänyt kovemmista kuolaimista lainkaan, mutta hän ei ollut täällä läksyttämässä tai luennoimassa, joten hän antoi asian olla. Jokainen teki omat valintansa hevosensa kanssa. "Istu syvälle satulaan ja rentoudu selässä."
"Wonchester, yritä näyttää yhtä ryhdikkäältä kuin Miu; selkä suoraksi, hartiat rennoiksi", Caitlin puuttui mustan orin ratsastajan olemukseen. "Parempi", hän totesi hyväksyvästi. Miu näytti liikkuvan hyvin, joten Wonchester tiesi, mitä teki. Turha siihen olisi sen enempää puuttua.
"Quinton, hengitä syvään ja rentoudu selässä, niin harjoitusravissa istuminen on helpompaa", valmentaja ohjeisti seuratessaan mustaa estehevosta. "Hyvä, nyt näyttää paremmalta", hän totesi, kun ratsastaja löysi tasapainonsa ja saattoi keskittyä ohjaamaan hevosta niin kevyellä kädellä kuin mahdollista.

"Seuraavaksi voitte siirtyä käyttämään neliöön laitettuja kartioita. Tarkoitus on, että kierrätte neliön ulkopuolella käynnissä ja pysäytätte hevosenne jokaisen kartion kohdalla kulmia lukuunottamatta. Koettakaa käyttää ohjia niin vähän kuin mahdollista. Ei tarvitse seistä kauaa paikallaan, pelkkä pysähdys riittää. Kun olette kiertäneet koko neliön kerran, siirtykää takaisin uralle ja jatkakaa uraa pitkin ravissa. Pyytäkää ravissa lyhyempää ja pidempää askelta, taivuttakaa huolella kulmissa ja tehkää voltteja, jos siltä tuntuu", hän ohjeisti astellen kartioneliön keskelle. Hän seuraisi sisäpuolelta, kuinka ratsastajat toimisivat hevostensa kanssa.
"Älkää suotta tunkeko kaikki yhtä aikaa neliölle. Joka sivulle mahtuu vain yksi ratsukko, joten loput jatkavat uralla ravin työstämistä." Kaksikymmentä pysähdystä viiden metrin välein neliön kiertämisen aikana takaisi sen, että ratsastajien olisi oltava valppaina ja hevosten kuulolla. Hän halusi, että jokainen hallitsi ratsunsa lähes täysin ilman ohjia, ennen kuin he siirtyisivät laukkaamaan.

Anna ohjien roikkua – mitä? Katerina ei muistanut kuulleensa mitään niin typerää. Hän laski kankiohjaa kuitenkin löysemmäksi, vaikka ei siitä täysin irrottanutkaan. Samoin ohjastuntuma pehmeni, kun hän uskalsi luottaa ratsuunsa ja omiin kykyihinsä. Kyllä hän pysyisi kyydissä. Hän ei missään harjassa roikkuisi niin kuin pikkulapset.
Katerina siirsi Aleksein raviin hyvin pienin avuin, sillä eloisa pieni hevonen ei enempää kaivannut. Sen pidättäminen olikin sitten vaikeampaa, tai niin hän uskoi. Katerina jännitti vatsalihaksiaan ja jarrutti hevosta kuten tiesi painolla jarrutettavan. Hän oli yllättynyt, miten herkästi lipizza hidasti. Se osasi odottaa ohjaa, minkä vuoksi sillä meni hetki reagoida. Se hidasti empien käyntiin ja käänteli korviaan. Ratsastaja oli todella herättänyt sen huomion vaihtamalla apunsa hyvin pienieleisiksi. Kat alkoi hymyillä itsekseen. Ehkä valmennuksesta todella olisi apua heille.

Pysähdyksiä kartioilla. Ei kuulostanut vaikealta. Katerina uskoi pystyvänsä johonkin niin helppoon. Sitten Caitlin toi esiin tehtävän todellisen ongelman, kun lähes kielsi ohjien käytön. Hän ei tiennyt mitä siitä tulisi, mutta syteen tai saveen, ainakaan hän ei jänistäisi. Aleksei yritti kiriä ravissa tavalliseen tahtiinsa, mutta Kat pyrki pitämään sen edelleen hitaassa ja helposti istuttavassa askellajissa. Se siirtyi käyntiin ja hän ohjasi sen kartioneliölle. Aleksei katseli kartioita hieman, sillä ei varmaan ollut nähnyt sellaisia koskaan. Se kulki kuitenkin ihan siististi ja tajusi jopa pysähtyä, kun sitä vaadittiin. Tällä kertaa Katerina joutui kuitenkin ottamaan ohjasta pidätteitä, sillä hevonen ei vielä ollut tottunut ratsastajansa erilaisiin apuihin. Se pysähtyi tasajaloin ja laski turpaansa jolloin pää asettui luotilinjalle. Käyntiin siirtyminen oli pehmeä, mutta seuraava pysähdys tuli liian äkkiä ja Katerina hätääntyi. Nopeiden pidätteiden vuoksi Aleksei otti sivuaskelen, jolloin töytäisi kartion kumoon. Mahtavaa. Nainen vilkaisi valmentajaa varovasti ja keräsi itsensä. Hän otti seuraavan käyntipätkän ja todella valmistautui pysähdykseen. Se onnistui, ja ohjien käyttökin alkoi sujua vähän pehmeämmin. Kai hän voisi jossakin välissä pidättää ilman ohjaakin? Sillä hetkellä tuntui tärkeämmältä pysäyttää hevonen täysin kartiolle kuin jättää ohjat.

Kayla vilkaisi valmentajaa nopeasti ja nyökkäsi ohjeistukselle ymmärryksen merkiksi. Nainen haki tasapainoaan Pacon vieteriravissa, piti keskivartalonsa hallinnassa, istui syvälle satulaan ja saikin nopeasti ravin tahdista kiinni. Hän onnistui rentoutumaan hieman, mutta piti istunnallaan huolen, ettei ori lähtenyt kiihdyttämään tahtiaan. Paco kyllä ymmärsi painoapuja, mutta se oli selvästi hämillään. Mitä tällainen hienostelu oli olevinaan? Missä esteet? Missä vauhti? Samaa olisi Kaylakin toivonut. Vauhdikas esteratsastus antoi niin paljon anteeksi siitäkin huolimatta, että hevonen oli hallittava vaativillakin radoilla. Kayla kiusasi hevosta ja itseään lisää pyytämällä Pacon sisäpohkeella kulmiin asti ja vaati sitä taipumaan. Kai tästä kouluvalmennuksesta oli otettava kaikki irti, kun paikalle oli vaivauduttu, Kayla tsemppasi itseään. Puoliverinen teki työtä käskettyä, mutta elekieli ei ollut lainkaan kouluhevosmaista. Liikkeissä oli tehokkuutta ja siirtymiset saivat takaosaa entistä paremmin töihin, mutta ori eteni yhä päätään nostellen, vaikka Kayla piti ohjastuntuman kevyenä ja pyrki olemaan häiritsemättä turhaan.

Neliöharjoitus kuulosti mielenkiintoselta, mutta ehkä he selviäisivät. Kayla katseli kuinka Katerina siirtyi Aleksein kanssa suorittamaan tehtävää ja pian nuo jo onnistuivat jyräämään kartion mennessään. Voi ei. Oli jo näyttänyt niin lupaavalta. No, ei suorituspaineita. Nainen odotti, että ratsukko pääsi neliöllä eteenpäin ja tuhot saatiin korjattua ennen kuin siirsi Pacon yllättävän sulavasti käyntiin ja tarttui haasteeseen. Vaikka Kayla tiesi, ettei Pacolla ollut hajuakaan, että kartioiden kohdalla tuli pysähtyä, hän yritti tulla toimeen mahdollisimman pienillä avuilla. Ensimäistä pysähdystä hän joutui avustamaan istunnan lisäksi kevyesti ohjilla, koska Paco oli aikeissa harppoa kartioiden ohi, mutta sen jälkeen ori ehti pysähtyä lähes mallikelpoisesti jokaisen kartion kohdalla sallien ohjien olla melkein käyttämättöminä. Se jaksoi keskittyä ja tehdä muutaman toiston hämmennyksen sekaisella mielenkiinnolla, mutta kun tehtävä kävi tutuksi se alkoi kyllästyä ja tarjota pärskähdellen malttamattomia sivuaskelia takajaloillaan sen sijaan, että olisi pysähtynyt kokonaan. Kun se viimein suostui pysähtymään lähes suoraan ja sai taas luvan lähteä liikkeelle, se aloitti keskittymishäiriöisen hörinän ja tanssahteli seuraavalle kartiolle kepeästi kuin balettitanssija.

Ratsuttaja ei kokenut että olisi mitään ongelmaa suorittaa tehtävää Miun kanssa. Pari kertaa ori tuntui vähän tylsistyvän, ennen kuin he viimeisten joukossa pääsivät tekemään tehtävää ensimmäistä kertaa. Musta ori oli hyvin kuuliaisella tuulella, toimien Rayn mielestä kuin unelma. Suurin ongelma hänelle oli oman ryhtinsä pitäminen, hän valahti liian helposti liiankin rennoksi hevosen selässä, joten nyt keskittyi tehtävänsä ohella siihen, että onnistui näyttämään yhtä ryhdikkäältä kuin alla oleva ratsunsakin.

Miyato tunsi kylmän tunteen sisällään. Ei ohjia, istunta, pysähdyksiä? Tämän täytyi olla jonkin luokan vitsi. Onneki hän jätti jalustimet lopulta jalkoihinsa. Hän keskittyi jonkin aikaa vain taivuttelemaan hevosta, hakemaan Huzzlea kunnolla avuillensa ja herkistämään oria painolle, jotta saattaisi pyytää siltä pysähdyksiä painoavuilla. Kun tehtävä Miu Miun jälkeen vapautui, hän ohjasi orin kohti tehtävää. Tässä hän nyt nolaisi itsensä.

Huzzle ei todellakaan suorittanut ensimmäistä pysähdystä hyvin, se lähti itseasiassa peruuttamaan. Miyato oli valmistellut sen hyvin ja onnistui pitämään ohjien käytön mahdollisimman nollassa, mutta sitten ori päätti yliampua koko homman, koska se oli sen mielestä tylsää. Hän siirtyi uudelleen raviin ja hidasti taas. Kolme ensimmäistä kertaa Huzzle teki saman, sitten ymmärtäen että tarkoitus taisi todella olla pysähtyminen, ei peruutus. Onneksi hän oli solminut punaisen nauhan orinsa häntään.

Keira kuunteli valmentajan palautteen ja pyrki pitämään itsensä rentona hengitellen ohjeen mukaan syvään. Nainen kuunteli O’Connorin ohjeistuksen seuraavasta tehtävästä samalla kun pyrki pitämään orinsa mahdollisimman tasaisessa ravissa. Ilman jalustimia ratsastaminen ei ollut Keiran lempipuuhaa, mutta he tekisivät, kuten valmentaja ohjeistaisi.
Eloisa nainen ei ollut muutenkaan mikään ohjissa roikkuja, vaan hän käytti yleensä aina mahdollisimman kevyitä apuja, joten se ettei ohjia saisi käyttää kuin vähän ei häntä suuremmin hetkauttanut. Sen sijaan esteillä pidettäviin lyhyisiin jalustimiin hän oli tottunut, eikä pomppiva ravi ilman jalustimia ollut Keiralle lainkaan luontevaa. Nainen myötäili kehollaan parhaansa mukaan orin ravia, mutta piti sen silti aisoissa niin ettei se kiihdyttäisi vauhtiaan.

Daran korvat pyörivät päässä samalla kun se ihmetteli selässä pomppivaa ratsastajaa. Mikseivät he vain kiitäneet esteille, oli orin mielipide asiasta. Keira vilkuili ympärilleen ja teki voltteja saadakseen orin paremmin tuntumalle odotellessaan että kartio neliölle tulisi tilaa.
Lopulta nainen ohjasi lennokkaalla askeleella ravaavan orin kartioiden luokse ja hidasti sen käyntiin jännittämällä vartaloaan. Virkeä Dara vastasi hidastuspyyntöön vastahakoisesti, mutta kuuliaisesti lähtien tepastelemaan eteenpäin reippain askelin.

Keira ohjasi orin kevyesti neliön ensimmäiselle suoralle ja valmisteli pysähdyksen huolellisesti. Dara hidasti vauhtiaan, mutta lopulta naisen oli turvauduttava kevyeen ohjaan, sillä ori oli jatkamassa matkaansa muitta mutkitta kartion ohi. Orin pysähdyttyä Keira myötäsi ja Dara lähti liikkeelle, vaikkei selvästikään keskittynyt tehtävään täysillä. Orin korvat kääntyilivät sinne tänne ja vaikka se olikin herkkä avuille, ei se ymmärtänyt tämän pysähtelyn järkeä ja oli jälleen jatkamassa matkaansa seuraavan kartion ohi vain vauhtia hidastamalla. Keira tuhahti välillä keskittymiskyvyttömältä tuntuvalle hevoselleen jälleen pysäyttäessään tuon lopullisesti ohjalla.
Kärsivällisesti nainen jatkoi neliön kiertämistä ja kartioilla pysähtelyä yrittäen pitää orinsa huomion tehtävässä pienillä virikkeillä. Dara hörisi ohi kulkevan ratsukon suuntaan, sitten se kurkotteli kirkkaan oranssia kartiota kohden sen sijaan että olisi pysähtynyt sen kohdalla ja jatkanut suoraan. Aina se keksi ties mitä muuta mielenkiintoisempaa seurattavaa kuin pysähtely kartiolla vaikka viimeisellä suoralla se alkoikin sujua lähes ilman ohjan käyttöä Daran hoksatessa että oli pysähdyttävä eikä vain hidastettava. Vaikka ratsukko suoriutuikin kartioilta niitä kolauttelematta, tai suuremmin niiden ohi kävelemättä ei ori ollut täysillä mukana. Se tahtoi toimintaa eikä jaksanut keskittyä.

Keira ohjasi orin takaisin uralle ja kun hän myötäsi sekä pyysi tuota kevyesti lisäämään vauhtia ori keksikin omin lupineen ponnahtaa innokkaana suoraan käynnistä laukkaan. Ilman jalustinten tukea nainen horjahti hieman odottamattomasta laukan nostosta, mutta piti tasapainonsa ja siirsi orin kevyesti takaisin raviin, johon oli alun perin ollut tarkoitus siirtyä. Dara pärskähteli ja kohotteli päätään tahtoessaan vähän vauhdikkaampaa askellajia, ennen kuin alistui ravaamaan ratsastajan tahdon mukaisesti. Keira käänsi orin voltille ja vaati tuota taipumaan saadakseen sen hidastamaan järjettömän lennokasta menoaan ja lopulta se palasi rauhallisempaan raviin ollen heti paljon paremmin kuulolla. Keira huokaisi mielessään, mitähän tästäkin tulisi kun ori tahtoi vain kiitää mielettömästi eikä viitsinyt keskittyä pysähdyksiin ja taivutuksiin, kuten tunnin tarkoitus taisi olla.

Kukaan ratsukoista ei väittänyt vastaan. Kuinka kohteliasta. Ehkä täällä oli tapana ottaa ohjeet vastaan päätä nyökytellen. Hän oli valmentanut niitäkin, joiden mielestä kaikkeen sai ja piti väittää vastaan ihan vain siksi, kun siten saattoi vältellä työntekoa.
Caitlin nyökkäsi Katerinalle, kun toinen pysäytti hevosensa kartiolle. Pysähdys näytti oikein hyvältä. Ratsastaja selkeästi yritti olla pehmeämpi kädellään ja tehdä pidätteitä painollaankin. Hyvä. Aleksein kaataessa kartion valmentaja vain virnisti toispuoleisesti. Toinen kartio maassa. Hän oli arvioinut ennen valmennusta, että kartioita kaatuisi yhteensä kolmetoista. Saisi nähdä, kuinka lähelle he pääsisivät.
"Valmistele pysähdys paremmin, ei ole mihinkään kiire. Ehdit kyllä pysäyttää Aleksein. Puolipidätteitä ja raskaampi istunta", hän ohjeisti käsillään selitystä havainnollistaen. Hänen pitäisi varmaan joskus opetella eroon tavastaan puhua käsillään, mutta se päivä ei ollut koittanut vielä. "Hienoa! Näyttää oikein hyvältä, jatka samaan malliin. Mitä vähemmän voit käyttää ohjaa, sen parempi", hän kehui nyökäten ratsukolle. Katerina ja Aleksei työskentelivät oikein hyvin yhdessä.

Caitlin seurasi puoliveristä, joka lähti kartioille seuraavana. Hevonen vaikutti olevan kuulolla ja ratsastaja tiesi, mitä tehdä, sillä hän saattoi hymyillä toisen käyttäessä lähes pelkkää painoa pysähdyksissä.
"Upeaa", hän kehui. Kun ori alkoi sählätä omiaan, hän naurahti. Estehevoset. Keskittymiskykyä sileätyöskentelyyn oli erittäin rajallisesti. "Jatka harjoitusta ravissa, ehkä Paco jaksaa keskittyä kun tehtävä vähän muuttuu", hän ehdotti. Ei hevosen tylsistyttäminen ollut heidän tarkoituksenaan, vaan herättely ja herkistäminen samalla kun ratsastajille tarjottiin erilaista näkökulmaa heidän ratsastukseensa.
"Yritä saada se pysähtymään ravista suoraan joka toisella kartiolla. Tee muutama puolipidäte, istu raskaasti satulaan ja tee kevyt pidäte ohjilla. Pysähtymisen valmistelu on erittäin suuressa osassa."

Irlantilainen, tai ainakin siihen tyyliin nimetty, hevonen ratsastajineen vaikutti olevan tehtävän tasalla heti alusta alkaen. Ei hän ketään vaatisi tekemään pysähdyksiä ilman ohjia, eihän sellaista tehty kouluradoillakaan, vaan halusi vain saada jokaisen ajattelemaan ohjia vasta viimeisenä keinona. Turhan usein ratsastajat reagoivat ensin ohjilla ja vasta sitten korjasivat omaa istuntaansa. Hän halusi, että ratsastajat tekisivät toisin.
"Flaithrí osaa kyllä, kunhan sinä keskityt siihen mitä teet selässä, Harland", valmentaja sanoi. Hän ei kaivannut syytä toisen keskittymisen rakoilemiselle vaan muutosta. Ratsastaminen vaati rautaista keskittymiskykyä. Selässä oli aina oltava askeleen edellä hevosta, jos halusi saada hevosen suorittamaan halutut tehtävät oikeilla kohdilla. "Valmistele pysähdykset huolella. Noin juuri."

Caitlin käänsi katseennsa ratsuttajan työskentelyyn. Hän tiesi, että tämän tasoinen tehtävä oli Miun tason alapuolella. Hevonen oli legenda, joten häntä ei yllättänyt lainkaan, kun hevonen pysähtyi tasajaloin kartion kohdalle.
"Selkä suoraksi, Wonchester", hän huomautti jälleen kerran. "Pidä nyrkit pystyssä ja kannattele omia käsiäsi, älä anna niiden valua harjan sekaan", hän jatkoi. Hevonen näytti hyvältä, joten varsinaisesti ratsastukseen oli turha puuttua. Olihan se nyt typerää etsiä virheitä silloin, kun hevonen suoritti annetut tehtävät rennosti.
"Siirry raviin ja tee pysähdys joka toisella kartiolla. Viimeiseltä kartiolta jatka käynnissä kulmaan ja tee etuosakäännös kääntymisen sijaan", valmentaja vaikeutti tehtävää. Miu näytti suoriutuvan pysähdyksistä niin mallikkaasti, että oli aika nostaa panoksia. "Pidä huolta, että se polkee etujaloillaan käännöksen läpi. Huolellinen valmistelu on onnistuneen suorituksen ydin."

Suuren punarautiaan esitys sai Caitlinin naurahtamaan.
"Sepäs innostui", hän myhäili ratsastajan korjattua hevosta eteenpäin peruuttamisen sijaan. "Pidä painosi hevosen keskellä, älä nojaa eteen ja pidä ohja kevyempänä. Heti, jos hevonen tuntuu siltä, että se on lähdössä peruuttamaan, korjaa eteen", hän ohjeisti seuraten hevosen puuhia. Lopulta ratsukko taisi löytää yhteisymmärryksen siitä, että tarkoitus oli pysähtyä eikä suinkaan peruuttaa koko tehtävän halki.
"Hienoa, kehu sitä vuolaasti heti kun se pysähtyy", hän kehui ratsastajaa, joka yritti parhaansa ilmeisesti varsin menohaluisen hevosensa kanssa. "Älä tee tehtävää loppuun asti, sillä minulla on tunne, että Huzzle vain kyllästyisi ja keksisi muuta viihdykettä. Tee pari onnistunutta pysähdystä, kehu sitä ja palaa uralle ravaamaan", hän sanoi hymy huulillaan.

Caitlin katsoi mustaa puoliveristä, joka lähti suorittamaan tehtävää. Ratsastaja toimi huolellisesti ja korjasi maltillisesti, kun innokas hevonen olisi jatkanut matkaa. Caitlin odotti vielä toisen pysähdyksen ennen kuin aukaisi suunsa.
"Yritä saada se keskittymään tehtävään pienillä puolipidätteillä ja asetuksella", hän ehdotti seuratessaan hevosen kulkua. Lopulta orikin näytti saaneen kiinni tehtävästä. Hän nyökkäsi. "Hyvä, hienosti tehty", hän kehui kun hevonen pysähtyi tasajaloin vain pienellä pidätteellä. Olipa hänellä taitavia ratsukoita valmennettavinaan. Orin innokas laukannosto sai hänet naurahtamaan
"Sille selkeästi riitti pysähteleminen", hän myhäili hyväntuulisesti Keiralle, kääntyen sitten katsomaan maneesin keskellä ympyrällä pyörivää Slippersiä.
"Hyvä Ellis, jatka samaan tapaan. Vaihda ympyrän suuntaa aina pysähdysten välissä", hän huomioi omaa harjoitustaan tekevän ratsukon. Slippersiä oli turha viedä kartioneliöille. Hevonen kävelisi niistä läpi ja ohi ja päätyisi vain turhautumaan. Parempi harjoitella pysähtymisiä näin.

Hemingwaynkin selvittyä kartioista omaan kiireettömään tapaansa, Caitlin käänsi huomionsa jälleen koko joukkoon.
"Ottakaa käynti, vaihtakaa suuntaa ja antakaa hetkeksi pidempää ohjaa", hän ohjeisti. "Ennen kuin jatkamme seuraavaan tehtävään, olette vapaita laskemaan jalustimet", hän jatkoi antaessaan katseensa kiertää ratsukoissa. Maggie näytti tyytyväiseltä saadessaan jalustimet jalkaansa. Hemingway kulki edelleen kiireettä. Hevosella oli kaikki aika maailmassa, miksi siis kiirehtiä askelissaan? Niin, sitä Hemingwaykin.
"Saatte edelleen hyödyntää kartioneliötä, mikäli haluatte jatkaa pysähdysten parissa. Voitte tehdä pysähdyksiä ravista tai käynnistä", hän viittasi kädellään neliötä kohden, josta juuri asteli ulos. Tyypilliseen tapaansa nainen kompuroi jalkoihinsa, mutta löysi tasapainonsa eikä päätynyt kasvoilleen hiekkaan. Hän naurahti omalle kömpelyydelleen.
"Mutta seuraavana harjoituksena olisi tarkoitus tehdä voltteja. Lähdette liikkeelle lyhyeltä sivulta, samalta linjalta näiden kartioiden kanssa", hän aloitti ohjeistuksensa ja viittasi kartioiden suoraa linjaa kohden. "Teette voltin kartion ympäri, jolla asetatte ja taivutatte hevosta. Suoristatte hevosen välissä ja taivutatte sen jälkeen toisen pohkeen ympäri seuraavalla kartiolla. Jatkatte näin koko linjan läpi, eli tulette tekemään neljä kokonaista volttia", hän selitti viittoen käsillään kartioita kohden.
"Olkaa huolellisia. Kartioiden pitäisi jäädä volttienne keskelle. Säilytätte siis koko ajan saman etäisyyden kartioihin", hän jatkoi. "Jos yksi volteistanne venyy, toinen jää pieneksi. Pitäkää siis huolta, että teette tasaisia kymmenen metrin voltteja", hän ohjeisti. "Aloittakaa käynnissä. Heti kun se tuntuu helpolta, siirtykää raviin", hän sanoi.

"Ellis, sinä voit aloittaa", hän sanoi, kun ratsukko osui sopivasti lähestymään lyhyen sivun päätyä. Mies nyökkäsi ja lähti suorittamaan tehtävää päättäväisesti. Slippers oli eri mieltä, työntyen heti ensimmäisessä voltissa sisälapa edellä voltin keskustaa kohden. "Korjaa sisäpohkeella ja pidätteillä", Caitlin ohjeisti hevosta, joka kaatoi kartion lähtiessään toiselle voltille. Jamie koetti parhaansa mukaan saada Slippersin taipumaan, mutta hevonen halusi vain mennä vauhdikkaasti kartioiden ohi, eikä volteilla asettuminen ollut sen mielestä millään tasolla merkittävää. Neljästä kartiosta kaksi kaatui, mutta viimeisellä voltilla hevonen malttoi jo hetken kulkea taipuneena ja asettuneena puskematta sisäpohjetta vastaan.
"Hyvä, kehu sitä kovasti. Viimeinen voltti oli jo erittäin onnistunut", valmentaja rohkaisi siirtyessään nostamaan kartioita pystyyn. "Anna sen laukata muutama kierros uralla vastakkaiseen suuntaan muiden kanssa. Väistäkää muut ratsukot uran sisäpuolelle, kiitos", hän suuntasi lauseensa lopun koko muulle joukolle. Slippers lähti reippaaseen laukkaan suuret askeleet täynnä energiaa ja voimaa.

"Seuraava tekemään voltteja", hän rohkaisi muita ratsukoita kun Slippers jäi toiseen päätyyn kenttää suurelle ympyrälle hidastamaan laukkasta hitaasti raville. Slippers saisi työskennellä laukassa ratsastajansa kanssa toisessa päässä kenttää, jossa ei vahingossakaan voisi olla kenenkään tiellä. Hevonen vaati yliluonnollista kärsivällisyyttä, mutta Caitlin oli toiveikas. Kyllä valkoisesta jättiläisestä vielä kilpahevonen saataisiin.

Valmentajan ohjeet tuntuivat kerrankin järkeviltä. Katerina jatkoi kartioista koostetun neliön loppuun saaden viimeisten kartioiden aikana ohjeen mukaisen raskaamman istunnan ja huolellisten valmistelujen vuoksi aikaan muutaman hyvän suorituksen. Hän oli tyytyväinen ratsuunsa ja taputti sen kaulaa, ennen kuin siirsi sen varovaiseen raviin. Aleksei alkoi kiihtyä muista hevosista ja yritti nostaa vauhtiaan vaivihkaa. Selässä ryhtiään ylläpitävä nainen kuitenkin muisti pidättää sitä enemmän istunnalla kuin ohjalla, jolloin kimo malttoi ravata rauhassa. Se helpotti suuresti jalustimitta ratsastavan Katin istunnan ja tasapainon ylläpitämistä.

Saatuaan luvan siirtää käyntiin Kat antoi ohjaa kimolleen, joka venytteli päätään mieluusti alas. Hän laski jalustimet rivakasti vaikka yrittikin esittää, että oli nauttinut harjoituksesta. Katin kontit, hän ei ikinä enää ratsastaisi jalustimitta. Nainen kuunteli seuraavaa ohjeistusta ja katsoi kauhuissaan, kuinka hänen kovasti ihailemansa James Ellis epäonnistui tehtävässä ja sai valmentajankin varmasti hermostumaan kartioiden kaatamisesta. Mahtavaa. Mikäli hevosten yhteinen värikoodi mitään kieli, Aleksei tulisi pilaamaan tehtävän täysin. Katerina jännittyi, mutta suuntasi uran sisäpuolta kulkien seuraavana päätyyn. Hän keskittyi täysin pitämään hevosensa oikeassa kohtaa, taipumaan ja asettumaan, sekä vielä kävelemään rauhassa. Ratsu oli innostunut ravista ja päättänyt, että käyntityöskentely oli turhaa.

Ensimmäisen hieman ovaalinmuotoisen voltin jälkeen Kat suunnitteli nostavansa ravin. Hevosta oli paljon helpompi hallita ravissa kuin käynnissä, niin hän ainakin kuvitteli. Nainen vilkaisi valmentajaa ja lupaa odottelematta hän nosti ravin. Aleksei nosteli jalkojaan ja kevyt asetus sai sen nyökkäämään turpaansa alemmas. Varsin hieno ja esittelykelpoinen eläin, sillä se otti yleisönsä ja päätti näyttää mihin pystyi. Askel oli korkeaa ja hevonen taipuikin, mitä nyt ensin vähän lapa edellä. Katerina istui selässä ryhtinsä säilyttäen ja ravasi voltit loppuun. Katse valui huomaamatta hevosen sisälavalle ja kädet turhan alas sään päällä. Nopea vilkaisu valmentajaan. Ainakin hän oli pitänyt voltit tasakokoisina ja kartiot keskellä, eikä hänestä hevosessakaan ollut moittimista sillä kertaa. Eiköhän nainen jotakin ilkeää keksisi. Kat ei viihtynyt valmennuksissa. Hän ei halunnut kritiikkiä asiasta, jossa tiesi olevansa hyvä. Ratsastus oli ainut asia, mitä hän hallitsi.

Kun Pacolla oli suuria hankaluuksia malttaa pysähdellä tuskaisen hitaassa askellajissa, Kayla pyysi siltä samaa tehtävää ravissa, kuten Caitlin oli ohjeistanut. Nainen herätteli hevosen huomiota puolipidätteellä ja pyysi pysähdystä joka toisella kartiolla. Ori lopetti hörinän ja muut oheistoimet, mutta sen elekielestä paistoi kauas halu kiihdyttää vauhtia ja kärsimättömyys tällaiseen pysähtelyyn. Siirtymiset raviin sujuivat lennokkaasti, mutta parin pysähdyksen jälkeen Paco alkoi viuhtoa hännällään ilmaa ja nyökytti päätään kuolainrenkaat kilisten. Kayla piti tuntuman pehmeänä ja valmisteli yhä pysähdykset istunnallaan ja puolipidätteillä kärsivällisesti ja sai puoliverisen suoriutumaan tehtävästä kelvollisesti. Hän kehui Pacoa, kun se malttoi keskittyä tehtävän loppuun saakka. Neliön jälkeen hän työsti ravia hetken aikaa kaarevilla urilla ja volteilla pyytäen välillä reippaampaa ja välillä rauhallisempaa ravia. Orin askellus tuntui jo hieman rennommalta ja se malttoi ajoittain jopa pysytellä kuolaimella sen sijaan, että olisi paennut tuntumaa korkeuksiin.

Saatuaan ohjeet siirtyä käyntiin nainen valmisteli siirtymisen tuttuun tapaan ja Paco vaihtoi hitaampaan askellajiin sulavasti. Se pärskähti kuuluvasti ja venytti kaulaansa saatuaan pidempää ohjaa, ja Kayla käänsi hevosen toiseen kierrokseen laskien samalla jalustimet. Vaikka tasapaino tuntui kehittyneen jo lähes entiselleen pitkän sairastelun jälkeen, olo oli varmempi, kun jalustimet olivat jalassa. Pysähtely sai riittää, joten kerättyään ohjat takaisin käsiinsä hän ohjasi Pacon kartioille tekemään voltteja ensin käynnissä. Harjoitus ei kuulostanut yhtä vaivattomalta kuin aikaisempi, mutta Kayla yritti pitää katseensa poissa hevosen harjasta ja ryhtinsä suorassa. Hän taivutti ja asetti orin ensimmäiselle voltille ja Paco pyörähti kartion ympäri hieman kärsimättömästi turhan pienellä voltilla. Kayla suoristi hevosen ja pyysi sitä toisella käännöksellä sisäpohkeellaan pysymään suuremmalla voltilla ja taivutti orin pohkeen ympärille paremmin. Vasen kierros oli ratsukolle tehtävästä riippumatta haastava, sillä naisella oli ajoittain hankaluuksia tunnistaa operoidun vasemman jalkansa voima ja Paco nyt oli muuten vain tottuneempi oikeaan kierrokseen. He kuitenkin selvisivät volteista lähes vaaditulla tavalla, vaikka kartio ei jäänyt joka kerralla aivan voltin keskelle.
Seuraavaksi Kayla siirsi Pacon raviin ja valmisteli voltit kevyillä puolipidätteillä ja sai ratsunsa keskittymään, asettumaan ja taipumaan melko hyvin. Hän ei antanut orin kiihdyttää, jotta se mahtui kääntymään kartioiden ympärille ja yhtä hieman levinnyttä volttia lukuun ottamatta tiet olivat kai ihan hyviä.

Kolmannella sivulla Flaithrí oli jo päässyt juonesta kiinni, jolloin Sophien täytyi varmistella, että se varmasti myös ravasi välit, eikä vain hölkännyt. Mutta neljäs sivu meni hienosti ja Sophie ohjasi sen pois neliöltä hymyillen. Hän jatkoi pitkälle sivulle ja pyysi Flaithría pidentämään askeltaan. Hevonen totteli kiltisti ja kuunteli, kun hän vähän myöhemmin jarrutteli sitä. Sophie vilkaisi edellä olevaan ratsukkoon ja käänsi varmuuden vuoksi Flaithrín pienelle voltille. Täällä oli tilaa, mutta oli silti hyvä pitää välimatkat tarpeeksi pitkinä. Sitä paitsi, volteilla sai hevosen kuuntelemaan paremmin. Voltin jälkeen Sophie pyysi Flaithrílta lyhyempää askelta. Se totteli pienellä viiveellä, mutta totteli kumminkin.
 
He jatkoivat samaan malliin, kunnes saivat käskyn siirtyä käyntiin. Sophie istui alas satulaan ja nojasi liikettä vasten, jarruttaen samalla ohjilla. Flaithrí siirtyi käyntiin. Sophie varmisti, että se käveli kunnolla ja suoraan ennen kuin antoi sille pitkät ohjat. Käynnissä saattoi tarkastella muita ratsukoita oman ratsastuksensa ohella. Sophie antoi katseensa harhailla hieman ja tajusi heidän saaneen luvan laskea jalustimet vasta, kun näki joidenkin muiden tekevän niin. Kyllä se hänelle kelpaisi, joten mikä ettei. Jalustimia laskiessaan hän kiinnitti jälleen huomionsa valmentajaan.
 

Kun tilaa riitti, Sophie jatkoi vuorollaan volttitehtävälle. Pitäisi keskittyä ja pitää kädet kevyinä. Onneksi tehtävän saattoi tehdä käynnissäkin, jolloin ehtisi kunnolla mitata halkaisijan. Hän ratsasti ensimmäiselle voltille. Se oli kyllä ympyränmuotoinen, mutta Flaithrí ei taipunut aivan niin kauniisti kuin hän oli toivonut. Seuraavalla ympyrällä Sophie panosti taivuttamiseen enemmän ja sai hevosensa suorituksen paranemaan. Sophie teki kaksi volteista käynnissä ennen kuin katsoi sopivaksi nostaa ravin. Ensimmäinen ravivoltti oli enemmänkin ovaali – sen jäi kartiosivuilta liian litteäksi – mutta seuraava oli jo ympyrä. Sophie jatkoi linjaa hetken suoraa ennen kuin siirtyi pitkälle sivulle.

Huzzle oli kypsänä touhuun parin pysähdyksen jälkeen. Caitlinin positiivisuus valoi hieman uskoa häneen, kuten myös se että heiltä riitti vain osa tehtävästä. Kolmen hyvän pysähdyksen jälkeen hän ohjasi orin takaisin uralle ravaamaan. Hän silitti orin kaulaa ja haki sen sitten takaisin suurinpiirtein muotoon. Huzzle polki takajaloilla hyvin allensa, nyt kun se sai seisomisen jälkeen jälleen liikkua, se tuntui ottavan kaiken ilon liikkumisesta irti. Huzzle pärskähti korskeana ja heilutteli päätään. Huzzle ei saanut kovin löysää ohjaa kun tuli käsky siirtyä käytiin tuli. Se sai hieman pidentää kaulaansa ja askeltaan, mutta vapaata ohjaa sille ei voinut antaa, koska muutoin se alkaisi keksiä omaa tekemistän. Hän pyysi taivutuksia ja hieman väistöjä sillä väliajalla, jottaisi orin pysymään kiireisenä. Hän ei kaivannut pierupukkirodeota tähän. Miyato yritti vielä toipua Corinne Fairchildin estevalmennuksesta, joka oli jättänyt melkoiset traumat hänelle. Jalustimet hänellä olikin ollut kokoajan jalassa. h

Vai että voltteja. Jepjep, niin melkein. Hän ohjasi Huzzle viimeisenä volttitehtävälle, sillä tiesi että heillä tulisi menemään useampi kerta ja pieni hetki mokoman tehtvän parissa. Ensimmäisen ympyrän hevonen ravasi kuin lankku, toiselle Miyato korjasi asetusta, jolloin Huzzle päätti vetää herneet nenäänsä mokomasti hienostelusta ja puski ulkolavan aivan ulos. Ennen kolmatta hän pysäytti hevosen, keräsi hetken itseään, siirtyen jälleen raviin. Huzzle ravasi kaksi viimeistä volttia maltillisesti ja ihan kivasti asettuneena sekä taipuneena. Ei erinomaisesti, mutta ihan kivasti, sellaisella kenttähevosen mentaliteetilla "tehdään nyt tämä sileä pois alta niin ei tarvitse enää".

Raiden suoristeli selkääsä kartioilla, kiinnittäen todella huomiota siihen, ettei valuisi liian rennoksi hevosen selkään. Oli aina hankala palata hyvin englantilaiseen tyyliin, kun oli mennyt sellaisella hieman rennommalla mentaliteetilla kauemman aikaa. Hän teki työtä käskettyä ja pysäytti hevosen ravista joka toiselle kartiolle, siirtäen sen myös raviin suoraan pysähdyksestä. Se toimi hänen mielestään. Hyvin. Etuosakäännös saattoi jäädä hieman... Vajaaksi, mutta jos Ray oli täysin rehellinen, sitä liikettä tuli suoritettua niin harvoin, ettei hän edes heti muistanut miten sellainen tehtiin. Kuin vasta keskellä tehtävää, kuinka tyypillistä.

Toisin kuin muut, hän ei laskenut jalustimia alas. Ray päätti pitää projektinsa istuntansa kanssa. Vaikeinta ryhti oli pitää ilman jalustimia, joten hän opettelisi taas suoraselkäisen ratsastuksen vaikeimma kautta. Miu Miu kuitenkin pysyi käsissä vailla mitään ongelmia, joten hän ei nähnyt mitään pahaa siinä, että tekisi myös ne voltit ilman jalustimia. Musta hevonen tuntui nauravan Caitlinin tehtävälle, se teki työtä käskettyä ja hyvin mallikelpoisesti tekikin. Sen selässä oli helppo keskittyä omaan istuntaan ja huomata samalla miten Miu paransi myös omaa suoritustaan.

Keira oli väläyttänyt valmentajalle pikaisen hymyn tuon kehuttua heidän suoritustaan. Nainen ravasi nyt uralla koettaen saada Daran vähän paremmin kuulolle ja piti huolen että istui syvälle satulaan ja hidasti menoa niin eikä ohjalla.

Keira hidasti orinsa menoa ja lopulta pysäytti vauhdin käyntiin valmentajan kehottaessa kaikkia tekemään niin. Nainen vaihtoi suuntaa ja antoi orilleen pitkän ohjan. Dara venytti kaulaansa, mutta piti temmokkaan kävelytahtinsa yllä.
Nainen hymähti tyytyväisenä kuullessaan että jalustimet sai nyt palauttaa käyttöön ja laski ne mielellään alas orinsa mustalta kaulalta. Toki jalustimitta ratsastaminen oli avartanut näkemystä ja palauttanut naisen mieleen painoapujen tärkeyden, mutta iloinen hän silti oli saadessaan jalustimet jälleen tukemaan menoa.
Daran kulkiessa reippaassa käynnissä uraa pitkin pitkillä ohjilla selässä istuva nainen ehti katsella muita ratsukoita. Hän ei pahemmin tuntenut ketään, vaikka olikin suurimman osan täälläkin olijoista tallilla ohimennen nähnyt. Hitaasti naisen keskittyminen palasi valmentajaan tuon selostaessa seuraavaa tehtävää. Vai että voltteja, ei kovin vaikeaa. Hän oletti keräillessään pikkuhiljaa ohjia takaisin tuntumalle.

Keira seurasi ensimmäisenä tehtävää suorittavan ratsukon kartioiden kaatelemista ja ohjasi sitten mustan orin uran sisäpuolelle kuten valmentaja pyysi. Nainen taivutteli ja pysäytteli oria omia aikojaan odotellessaan että tulisi sopiva väli, jolloin hän voisi pujahtaa suorittamaan varsinaista tehtävää. Dara oli ihan hyvin kuulolla ja teki pyydetyt pysähdykset moitteettomasti, muttei selvästi pitänyt tätä kummoisenakaan ajanvietteenä.

Kun sopiva väli tuli Keira ohjasi orinsa kartiorivistön luo ja aloitti volttien tekemisen käynnissä keskittyen kevyisiin apuihin, hyvään istuntaan sekä mahdollisimman pyöreisiin ympyröihin kiertäessään kartioita. Ensimmäinen voltti onnistui oikein hyvin, Dara taipui hyvin kauniisti, ja reitti pysyi pyöreänä. Keira taputti sitä kaulalle yllättyneenä siitä kuinka hyvin ori malttoi.
Seuraavalle voltille lähdettäessä musta ori sitten olikin jo eri mieltä puuhasta eikä voltista tullut lähimainkaan pyöreää sen lähtiessä puskemaan ulos. Keiran palauttaessa orin takaisin suoralle linjalle se tanssahteli levottomasti paikoillaan ja nainen päätti pysäyttää sen hetkeksi ennen kuin lähtisi kiertämään kolmatta kartiota. Dara seisahtui aloilleen ja pari kertaa päätään heitettyään rauhoittui. Keira myötäsi ja ohjasi sen seuraavalle voltille. Ori suoriutui siitä kohtalaisesti ja nainen siirsi sen raviin jatkaen huolellisia ympyröitä. Hän ei ollut aikoihin keskittynyt volttien tekemiseen näin huolellisesti eikä Dara ymmärtänyt miksi siltä nyt vaadittiin niin paljon tarkempia reittejä kuin yleensä. Dara ravasi viimeiset voltit lennokkaasti ja niistä tuli hieman turhan suuria, mutta muuten ihan onnistuneita.

Caitlin oli erittäin tyytyväinen ratsukoiden työskentelyyn. Kaikki yrittivät parhaansa eikä kukaan väittänyt vastaan. Melkoinen saavutus! Hän hymyili vinoa hymyään katsellessaan ratsukoita. Välillä hän huomautti jotakin yksittäistä, mutta muutoin keskittyi kartioille tuleviin ratsukoihin. Hän tiesi, ettei harjoitus ollut helppo. Volttien tekeminen harvoin ratsastettiin niin huolella loppuun asti, paitsi tietenkin kisoissa.

Aleksein ratsastaja oli ilmeisesti päättänyt, ettei käyntityöskentely ollut heitä varten. Hän ei väittänyt vastaan, mutta seurasi tarkkaavaisesti hevosen ja ratsastajan työskentelyä.
"Pidä huolta, että sisäpohje pitää hevosen taipuneena jalan ympäri eikä anna sen kaatua sisään", hän ohjeisti katsoessaan kauniisti taipuvaa hevosta. "Hyvä, hienosti korjattu", hän kehui suorituksen parantuessa. Kouluratsastajat ja -ratsut pääsivät aina erottumaan joukosta tällaisissa harjoituksissa, sillä olivat tottuneempia vääntämään taivutuksia ja asetuksia loppuun asti.
"Katse kulkusuuntaan, kannattele käsiäsi", hän huomautti. "Hieno suoritus. Kehu Alekseita kovasti", Caitlin sanoi kun ratsukko selvityi viimeisestäkin voltista kunnialla.

"Ulko-ohja tukee, sisäpohje pitää huolta, ettei hevonen lähde sisälle", hän korjasi tumman puoliverisen ratsastajaa, kun ensimmäinen voltti näytti kovin pieneltä. Ratsastaja korjasi hienosti seuraavalle voltille. "Hyvin tehty, oikein hyvä suoritus", valmentaja kehui seuratessaan Pacon ja Kaylan työskentelyä. Vasen kierros näytti vaikeammalta, mutta siitäkin selvittiin.
"Tee muuta voltti vasemmassa kierroksessa kun palaatte uralle. Ota vaikka vähän pohkeenväistöä, jos siltä tuntuu", Caitlin sanoi. Ilmeisesti joko hevonen tai ratsastaja oli aavistuksen toispuoleinen. No, sitä saisi kyllä korjattua kunhan vain jaksaisi tehdä töitä kärsivällisesti.

"Taivuta selvemmin", Caitlin ohjeisti Sophieta. Hän katsoi, kuinka ratsastaja korjasi ja taivutti hevosta enemmän. Hän nyökkäsi. "Hienoa", valmentaja kehaisi. Hän jäi katsomaan ravivoltteja. "Säilytä ulko-ohjan tuki ja tee puolipidätteitä." Olipa ilo valmentaa ratsastajia, jotka todella keskittyivät ja korjasivat sekä itse että pyyntöjen mukaan. Viimeinen voltti näytti jo oikein hyvältä.
"Se näytti jo oikein hyvältä", hän kehaisi viimeistä volttia kun ratsastaja suoristi hevosen kunnolla ennen uralle paluuta.

"Hidasta sen tahtia, vaadi taivutusta", Caitlin sanoi katsoessaan Huzzlen menoa. Hevonen kulki suorana ensimmäisen voltin ja seuraavalla kaatui ulos. "Pidä hevonen pohkeiden välissä, hidasta tahtia. Ei ole mitään kiirettä. Jos sisäpohje ei tunnu menevän taivutuksessa läpi, vaadi muutama askel pohkeenväistöä", valmentaja jatkoi. Viimeinen voltti näytti jo paljon paremmalta, vaikka hevonen ei näyttänytkään keskittyvän työntekoon täysillä.
"Kehu sitä, se meni hyvin", hän sanoi. Huzzle taisi olla samalla aaltopituudella Slippersin kanssa. Ehkä kaksikolle voisi olla hyötyä Slippersiä varten kehitellyistä harjoituksista. Hänen pitäisi joskus paremmalla ajalla jutella enemmän ratsastajan kanssa.

"Wonchester, Miu osaa enemmän, joten vaadi siltä huolellista työskentelyä", valmentaja sanoi. Hän pisti tyytyväisenä merkille, että mies oli päättänyt jättää jalustimet edelleen hevosen kaulalle hakeakseen parempaa istuntaa. Se oli ihailtavaa.
"Säilytä oma ryhtisi, anna jalkojen roikkua pitkinä ja rentoina hevosen molemmin puolin, nyrkit pystyyn ja paina kantapäitä hieman alas", hän korjasi. Miu tuntui heti parantavan ja viimeinen voltti olisikin kelvannut kouluradallekin. "Hienoa, upeasti toimittu."

Dara esitteli parhaita puoliaan ensimmäisellä voltilla. Hetken Caitlin ehti jo miettiä, mitä hän pääsisi korjaamaan, jos hevonen jatkaisi samalla tavalla, mutta seuraava voltti paljasti, ettei orikaan ollut pitänyt tehtävää ihan naurettavan helppona.
"Vahvempi ulkopohje, älä anna sen puskea ulos", Caitlin sanoi. Hän käytti hevosen pysähtymisen hyödykseen. "Säilytä molempien ohjien tuki, tee paljon puolipidätteitä ja liioittele painosi siirtämistä sisäistuinluulle. Samalla pidä sisäpohje tiiviisti hevosen kyljessä kiinni, ettei se kaarra liian jyrkästi sisään", hän ohjeisti. Dara lähti uudelleen liikkeelle ja suoriutui volteista ihan hyvin, mitä nyt eteni sen verran reippaasti, että voltit tuppasivat kasvamaan kokoa. Onneksi ei oltu kisoissa.
"Hienoa."

Hemingway ei turhaan taipunut volteilla, ja vaikka Caitlin miten yritti ohjeistaa ratsastajaa käyttämään vahvempia apuja ja vaatimaan hevoselta kunnollista työskentelyä, ei hevonen tuntunut innostuneelta taipumaan sisäpohkeen ympäri. Valmentaja ei voinut kuin päätellä, että suuri hevonen oli tottunut luistamaan kaikesta työnteosta, mitä hän ei ihmetellyt lainkaan katsoessaan hyväntuulista omistajaa. Hän jätti Maggien työstämään voltteja vielä uudemman kerran samalla kun antoi katseensa kiertää ratsukosta toiseen.
"Seuraavaksi pääsette työskentelemään laukassa", hän aloitti. "Jos jollakulla on erityisiä toiveita valmennuksen kulkuun nähden, saa niitä tulla esittämään, niin voimme käyttää laukkatyöskentelyn jälkeen hetkisen siihen, että hiomme jokaisen omasta mielestään eniten hiomista kaipaavia kohtia", Caitlin ilmoitti antaakseen ratsastajille aikaa pohtia, mitä he haluaisivat tehdä. Jos ehdotuksia ei tulisi, hän kyllä keksisi yhteistä tekemistä kaikille, mutta valmentajan mielestä oli tärkeää antaa suunvuoro myös ratsastajille. Mistä sitä ikinä tiesi, jos joku vaikka kaipasi kipeästi apua johonkin tiettyyn asiaan, jota hänelle ei tullut mieleenkään laittaa ratsukkoa tekemään.

"Työskennelkää vapaasti laukassa. Pitäkää ratsastustienne selvinä ja välimatkat kunnossa, en halua yhtäkään törmäystä tai holtitonta ohitusta", hän muistutti. Valmentaja käveli kartioneliön luokse ja alkoi kerätä kartioita pinoihin, jotta tilaa vapautuisi enemmän.
"Tehkää lukuisia laukannostoja, valmistelkaa ne huolella. Tehkää ympyröitä ja voltteja. Jos tuntuu, että hevonen kaatuu sisään, jääkää ympyrälle useammaksi kierrokseksi kunnes saatte sisäpohkeen läpi ja asetuksen kuntoon", hän ohjeisti, huitaisi kädellään ja pudotti yhden kartion. Hups. Nainen kumartui nostamaan kartion muiden joukkoon.
"Välttäkää pitkiä yhtenäisiä laukkapätkiä. Ei ole tarkoitus, että kierrätte maneesia ympäri laukassa tekemättä mitään muuta", valmentaja vielä huomautti. Sitäkin oli nähty, mutta jokin tässä ryhmässä tuntui sanovan, ettei sitä tulisi tapahtumaan. Tähän asti valmennettavat olivat olleet oikein mukavaa porukkaa, joilla oli riittämiin maalaisjärkeä.
"Uran sisäpuolella voi tehdä pysähdyksiä, peruutuksia tai vaikka pohkeenväistöä, jos tuntuu, ettei pohkeet mene läpi samoin kuin kulkea käynnissä. Uralla vain laukkaa tai ravia. Olkaa hyvät, aloittakaa."