He got stuck at the Five and Dime saving the day

No perheen takia, tavallaan. Oikeastaan sen takia, että sieltä oli vain äkkiää löytynyt hänen ja benjaminin tarpeisiin sopiva, edullinen asunto ja kaupan päälle lapsenvahdit. lapseton pariskunta vahti mielellään Benjaminia Rayn työpäivien ajan. Hän ei olisi voinut olla kiitollisempi siitä, muutoin hän... Olisi ollut suoraan sanottuna nesteessä korviaan myöten, sillä tarhamaksut osasivat olla korkeat.
"Noh, kuten sanoin aiemmin, aikansa kutakin ja aina kaikki ei mene kuten olisi ajatellut."
Sormusta miehellä ei ollut, ei enää. Kihlasormus oli jäänyt vanhan asunnon pöydälle kun hän oli tavaransa pakannut. Asia jota hän ei aikonut sietää, oli väkivalta.

"Ihan hyvin... Onhan se pieni, mutta työt eivät jätä kauheasti vapaa-ajan ongelmia, joten en oikeastaan jaksa tehdä mitään siellä... Enkä ole asunut siellä kovinkaan kauan. Mahtavat lenkkeilymaastot siellä on, Alice rakastaa peltoja. Siis whippettini. Se ei ole koskaan ollut onnellisempi kuin maaseudulla ja ilman hihnaa."
Vaikka joskus koiran korvat menivätkin totaalisesti lukkoon, kun se pääsi vapaaksi, niin yllättävän hyvin se totteli Raidenia. Muutamat kerrat raukka oli todennut että jos ei totellut, ei saanut juosta enää vapaanakaan.
"Eihän se suuri ole mutta asunto on ainakin halpa ja paikka on lähellä."
Ja jos nyt perinteisiä elämänuria mietittiin, ei 32-vuotias yksinhuoltaja isäkään mikään tavallinen näky tainnut olla. Juuri nyt pieni poika oli Olafin ja koiran ohella hänen kaikkensa, eikä mikään sitä muuttaisi. Benjaminin takia mies oli laittanut viimeiset kymmenen vuotta jockey-urastaan pois, ne kymmenen siis jotka olisivat voineet olla vielä edessä. Nyt vain pelotti, että se tulisi aina olemaan niin. Hän, Benjamin, Alice, Olaf ja työt. Milloin hän voisi rentoutua, tavata ihmisiä? Paitsi töissä?

”Sinulla on koira?” Alex yllättyi muistellessaan whippetin pienikokoiseksi vinttikoiraksi. Hän ei ollut koiraihmisiä, nuorempana naapurissa oli ollut paimenkoiria mutta siinä se. Hänellä ei ikinä riittäisi aika alati vieressä vipeltävään nelijalkaiseen, eikä hän osannut haaveillakaan sellaisesta. Oli silti ihanaa, kun muut kertoivat lenkkikavereistaan.
”Slaley on varmasti idyllisin paikka, mitä löytyy. Itse asun Newcastlessa, joten en oikeasti tunne kylää. Ehkä voit joskus esitellä sitä minulle, kun olet kotiutunut.” Se oli ehdotus, eikä pyyntö, vaikka tulkittavissa monin tavoin. Alex ei halunnut tuputtaa seuraansa, mutta Raiden tuntui ihmiseltä, jonka kanssa hän saattaisi viihtyä pidempiäkin aikoja. Hänellä kun ei ollut muuta kuin hevosensa ja työnsä. Jos jotakin hän kaipasi Rosings Parkista, niin ystäviä.

Mies liukui alas hevosensa satulasta ja silitti mallikelpoisen ratsunalkunsa kaulaa suurieleisesti. Hän rakasti hevosten kanssa puuhastelua ja hyvin menneet harjoitukset olivat hänen päivänsä ehdottomia kohokohtia. Olo meni oudoksi ja epävarmaksi, kun hän ajatteli tulevaa harjoittelukaveria, Peevesiä. Kyllä kai se menisi, mutta hänen pitäisi pian löytää nopea keino opettaa hevoselle asioita, tai hän saisi kenkää projektista. Eihän voitu olettaa, ettei hevonen olisi valmis kuvausten alkaessa.

"Jeps, Alice tuli hankittua kolmisen vuotta sitten. Ei se ole mikään näyttelykoira vaikka onkin rotukoira, eläinsuojasta se on adoptoitu. Huono kasvattaja jolta otettiin eläimet pois."
Hänen jockey kollegansa oli tehnyt silloin töitä eläinsuojassa vapaaehtoisena ja näyttänyt kuvia honkkelista, suurisilmäisestä pennusta. Ray ei voinut sanoa ei ja oli sitten tuonut whippetnartun hänen ja kihlattunsa kotiin. Noh, nyt koirakin oli lähtenyt hänen mukaansa.
"Veikkaan ettei siellä ole esiteltävää, mutta ehkä joskus voisin kaivata seuraa tutustuakseni kylän ainoaan pubiin. Tosin luulen että Newcastlessa olisi paremmat paikat... Ainakin menevämmät."
Tavallaan mies jopa kaipasi jotakin irrottelua. Siitä oli aikaa kun hän oli saanut rentoutua ja olla ajattelematta koti- ja raha-asioita. Raiden kaipasi nollausta, ehdottomasti.

Hänellä oli hieman samat tuntemukset Moneypennystä. Ray piti tammasta todella ja rokkarin ulkoisen habituksen omaava mies todella halusi työskennellä tamman kanssa, mutta jatuskin listoihin merkitystä seuraavan päivän estekerrasta hirvitti. kelpaisikohan kouluratsastus ja päätteeksi irtohypytys? Tuskin, Penny voisi seota.
"Olettaen että olen elossa enää kun minun pitäisi hyppyyttää Moneypennyä. Se voi koitua tämän miehen viimeiseksi teoksi se. No, ei nyt ehkä ihan, mutta kyllä se hieman ahdistaa."

Alex nauroi. Slaley tuskin tarjoaisi turistille montaakaan nähtävyyttä, mutta hän oli valmis kokeilemaan. Sitä paitsi miten huono perinteinen kyläpub edes voi olla? Alex oli varma, että se piti katsastaa, ihan vain periaatteen vuoksi. Hän nautti ehkä romantisoidustikin vanhojen pubien tunnelmasta, eikä ajatus ollut ollenkaan luotaantyöntävä.
”Se on sitten sovittu”, hän hymähti taluttaessaan tammaansa vielä kentän ympäri. Albiinoruuna tarhattiin harrasteryhmässä heinäladon takana, mutta Alex tiesi, että se katseli häntä. Projekti suorastaan vainosi häntä, sillä yleensä hänellä ei ollut töissään deadlineja: eihän sellaisia voinut asettaa hevosten kanssa! Nyt hän tiesi kuitenkin, että hevonen olisi paras kouluttaa elokuvaa varten ajallaan. Se toi takaraivoon paukuttavan tarpeen saada tupakkaa ja lyhyt hengähdystauko ennen koitosta. Ehkä kukaan ei pistäisi pahakseen, vaikka tiesihän Alex jo hyvin, miten nihkeästi esimerkiksi hallintopäällikön rooliin noussut Effie Hepburn hänen polttamisestaan ajatteli.

”Hyppäätkö sillä tänään?” Alex kysyi mielenkiinnolla, sillä hän halusi nähdä. Mikäli hän töiltään ehtisi, hän seuraisi mielellään muiden ratsastajien suorituksia. Mies uskoi, että vain muita seuraamalla ja omat virheet tunnistamalla saattoi kehittyä eteenpäin. Hänellä olisi toki allakassaan merkintä Peevesistä, mutta ehtisihän se. Sitä paitsi mikä sen parempaa kuin olla sellaisessa seurassa, jossa tunsi itsensä tervetulleeksi.

Eihän se varmasti huono olisi. Rayn tapauksessa nollaus vain tarkoitti alkoholitonta juomaa hyvässä seurassa,mies sattui nimittäin olemaan absolutisti. Mutta ainakaan ei tulisi ongelmaa miten Alex pääsisi takaisin Newcastleen, koska hän voisi tarjota kyydin takaisin. Selvinpäin kun olisi joka tapauksessa.
"Pidetään se sovittuna. Yöpaikasta tai takaisinpääsystäkään ei tule ongelmia kun minä en juo."

Ray ei myöskään tupakoinut mutta häntä ei häirinnyt muiden päihteiden käyttö. Hän vain pelkäsi että voisi itse lipsahtaa käyttämään enemmän, vahvempia tai alkpholistiksi. Ei se nyt täysin periytyvää ollut, mutta hänen mieltään täyskieltäytyminen rauhoitti.
"No itseasiassa huomenna vasta... Ahdistun siitä vain etukäteen. Pennyn kaltaisia hevosia on tullut vastaan useampiakin mutta ei ikinä noin pahaa loppuun palanutta laukkuria..."

Alex nyökkäsi kuullessaan Raidenin absolutismista. Hän arvosti päätöstä, vaikka ei tiennyt syitä sen takana. Hän itsekään ei juonut usein, ja jos joikin, yleensä pysytteli muutamassa viinilasillisessa. Hyvää seuraa hän arvosti alkoholia ja örveltämistä enemmän.
”Älä huoli, lupaan olla kiltisti niin et joudu kaitsemaan minua”, Alex virnisti. Hänellä oli tapana olla melko tuttavallinen kaikkien kanssa, myös vieraiden kanssa. Välillä hän ajoi avoimuudellaan uudet tuttavuudet pakoon, mutta Ray vaikutti hyvältä tyypiltä.

”Kuulostaa hankalalta”, mies mietti ääneen ja tunsi myötätuntoa ratsuttajaa kohtaan. Hän oli tavannut työssään hankaliakin, ihmisten pilaamia hevosia, ja niiden kanssa työskenteleminen oli aina oma ongelmansa. Hevoset olivat herkkiä eläimiä ja vaativat monia tunteja luottaakseen ihmiseen uudelleen, jos ne oli poltettu loppuun.
”Uskon kyllä, että onnistut. Asenteesi on ainakin oikea”, Alex nyökkäsi positiivisen kommentin maasta käsittelyä kannattavalle miehelle. Se oli erikoista Rosings Parkissa, mutta Alex oli iloinen jokaisesta, joka osoitti kiinnostusta ja tahtoa hakea vuorovaikutusta hevosiin ja toimia niiden ehdoilla.

”Jos osun paikalle samaan aikaan, saanen tulla katsomaan?” Hän kysyi antaessaan ratsunsa kulkea rennosti rinnallaan. Pitkät taluttaen tehdyt loppukäynnit sopivat nuorelle hyvin, sillä se sai aikaa tottua satulaan ja toisaalta rauhoittua joskus stressaavankin opetustilanteen jälkeen. Alex pyrki aina siihen, ettei ahdistaisi hevosta – vähän sai mennä mukavuusalueen ulkopuolelle, mutta hevoselle piti jäädä hyviä kokemuksia.

"Eehen minä aikuista miestä edes alkaisi vahtia~ Saisit vain kuulla kaikesta tekemästäsi myöhemmin ja paljon."
Ray vastasi virnistäen. Olisi hän kyllä vahtinut ettei seura mitään idioottimaista tekisi tai vahingoittaisi itseään, mutta ei hän nyt sentään aikonut estää tuota hölmöilemästä, jos olisi siinä kunnossa sattunut olemaan, koska se oli aina tavallaan viihdyttävää. Hän oli ilkeä, tiesi sen ja tässä tapauksessa myös nauttikin siitä.

"Silti rakastan sitä jo nyt. Uskon että siinä on paljonkin, jahka sen vain saisi... Rauhoittumaan. Itse en edes välttämättä yrittäisi ratsastaa tuossa kunnossa olevaa hevosta, pienemmästäkin on hevosia laitettu kävelytyslomille."
Kuntoa sai ylläpidetyksi muutenkin ja hän oli vakaasti sitä mieltä, että rauhallinenn työskentely maasta käsin olisi tuonut Moneypennyn kanssa enemmän ja parempia tuloksia, kuin ratsastus, joki oli joka kerta täysi fiasko.
"Ei kukaan osaa istua niin elkeettä etteikö se jossakin vaiheessa karkaisi käsistä tai ainakin yrittäisi. Ja puhun kokemuksesta."
Ray oli ollut mukana kouluttamassa useita laukkahevosia ja istunut niiden selässä, kuvitellen olevansa painoton. Samaa hän käytti tamman kanssa. Ei. Raskas istunta oli kokeiltu. Vielä isompi ei.
"Siitä vain. Apu olisi tarpeen sen kanssa."

Raidenin sanat saivat Alexin huvittumaan. Tuo kuulosti hyvältä kaverilta. Ei häntä onneksi tarvinnut vahtia, ja Alex todella pistäisi parastaan, ettei nolaisi itseään uuden tuttavuuden silmissä. Ei sitten jäisi niitä tekemisiä, joista voisi kuittailla. Ehkä vielä joku päivä niitäkin.
”Suunnitelmasi kuulostaa hyvältä. On parempi edetä hitaasti”, hän nyökytteli ja alkoi olla valmis Poppyn kanssa. Hän jatkoi kuitenkin uudelle kierrokselle voimatta jättää kesken hyvin alkanutta keskustelua toisen kanssa.
”Moneypenny kuulostaa haasteelta”, hän hymähti myötätuntoisena. Oli kurjaa, että hevoset ajettiin sellaiseen kuntoon. Niiden kuntouttaminen ratsuiksi vaati hyvää, suunnitelmallista työskentelyä pitkän aikaa.
”Minun täytyy siirtyä sen albiinon pariin. Toivota onnea. Tuletko samalla?” Alex kysyi kurottaessaan portin kahvaan jotta voisi avata sen ja päästää sekä itsensä Poppyn kera että toisen kaksikon ulos kentältä. Hän hakisi aamuheiniään yhä mutustelevan Peevesin kentälle, tai sen ollessa varattuna, pyöröaitaukseen. Sinä päivänä hän hakisi vain yhteyttä hevoseen ja ehkä yksinkertaisia temppuja ilman ratsastajaa. Se kuulosti helpolta, mutta Alex saattoi olettaa, että sitä se ei olisi.

"... Tietysti voisin jutella Kamirin kanssa aiheesta ja kysyä mielipidettä sen omistajalta, mutta en liikuta sitä yksin ja huoh. Kaikki tuntuu menevän niin hankalaksi kun sitä miettii. Tuntuu vain että se olisi tammalle parasta. Kunnon laidunloma kesäksi, ilman ihmisiä ja vaikka kengätkin pois. Antaisi sen vain olla ja jos tekisi jotakin niin laitumella, vain riimun kanssa. Vaikka enhän minä nyt mikään seminaareja pitävä ammattilainen ole. Kunhan mietiskelen."
Ray todella halusi auttaa tammaa, pohjimmiltaan sen täytyi olla suloinen, koska se ei ollut vielä tappanut ketään. Rehellisesti ilkeä hevonen olisi tehnyt niin. Se vain oli kilpailunhaluinen, mikä stressasi sen aivan liian loppuun.

"Noh, eiköhän se onnistu. Ja voisin tulla."
Miu Miu asteli portistakin rauhassa, vaikka vetävä tamma sattuikin melkoisen lähelle. Hän vain hymyili ja taputti sen kaulaa. Alexin kanssa oli ollut hauska jutella.
"Oli mukava tutustua. Pidetään mielessä se kapakkakäynti ja jos huomenna ehdit, ajattelin tulla samoin aika aikaiseen aamuun, kun täällä on vielä hiljaista."