Mitäpä jos sä pelkäät turhaan

Teddy nyökkäili toisen puheelle. Quiri oli mitä ilmeisemmin ollut loistava opetushevonen. Dime ei ollut aivan yhtä anteeksiantava. Jos sen ohjaan jäi roikkumaan, se kyllä teki selväksi, ettei tarvinnut ratsastajaa selvittääkseen esteradan. Minx oli toista maata. Tamma tarvitsi ratsastajan tukea eri tavalla ja no, kiukuttelupäivinä sekään ei riittänyt.
"Quiri kuulostaa upealta hevoselta", Teddy sanoi pehmeästi. Hän toivoi, että heilläkin olisi aikaa nauttia eläkkeestä Dimen kanssa, mutta se jäisi nähtäväksi. Äiti ei antaisi hevosen vetäytyä ennen korkeaa ikää tai loukkaantumista. Olisipa hevonen yksin hänen, ja kaikki tämä ahdistus ja pelko olisi poispyyhkäistyä.

Teddy pidätteli Minxiä, joka heitteli päätään vastustaessaan ohjaa. Hän kosketti kevyesti pohkeillaan hevosen kylkiä. Punaruunikko loikkasi vauhtiin. Rauhallinen harjoituslaukka tuntui olevan sula mahdottomuus, sillä tamma kiihdytti ja venytti ennestäänkin valtavaa askeltaan pidemmäksi. Teddy huokaisi hiljaa ja nousi jalustimille seisomaan. Antoi hevosen sitten juosta. Hän ohjasi tamman sivummalle, ettei ratsastaisi Quirin yli ja antoi hevoselleen enemmän ohjaa. Kunpa Quiri ei ottaisi Minxin ohitusta kirityksenä ja lähtisi käsistä. Ehkä Miyato pärjäisi. Toinen oli vaikuttanut oikein kyvykkäältä ratsastajalta. Minx vaihtoi sulavasti nelitahtiseen kiitolaukkaan ja venytti kaulaansa sieraimet suurina. Mies kumartui hevosen lihaksikkaan kaulan ylle hymy huulillaan. Punaruunikko Minx nautti elämästään, ja se oli tärkeintä. Hevosen pitkä, vaivaton neli kuljetti heidät hetkessä nummisen mäen päälle, josta aukeni kauniit, syksyiset maisemat ympäröiville nummille. Mies huokaisi hiljaa istuessaan alas satulaan ja hidastaessaan hevostaan. Minx heitteli päätään ja hirnui. Se olisi mielellään juossut mäen alas samalla hurjalla vauhdilla.

"Se on ollut mahtava opettaja ja sillä olisi kykyä kyllä opettaa edelleen nuorta ratsastajaa."
Miyato välitti tammasta todell paljon, sen varmasti tajusi. Hän olisi voinut antaa nuoren, poneista ylikasvaneen harjoitella ja valmentautuakin Quirilla. Pienet kilpailut voisivat tulla kyseeseen, sillä alauetason kilpailut eivät vaikeustasoltaan olisi Quirille enää mitään. Hän ei uskonut tamman voivan loukata itseään.

Quiria hieman ärsytti se miten Minx meni siitä ohi, mutta Miya ei nyt antanut tammansa ottaa sitä kutsuna kilpailuun, kun ei sen paremmin tuntenut Minxiäkään, hermostuisiko tamma jos hän antaisi oman hevosensa kokeilla ohitusta. Niinpä hän saapui hallitummin mäen päälle, hiotenkin jo hieman. Tobiano ei ollut enää huippukunnossa, mutta Miyato tiesi ettei sen tarvinnutkaan olla.
"Huh... Alkaa näemmä ottaa vanhan tamman kunnolle tuollainen juokseminen ja hyppiminen.. Täytyy vissiin alkaa maastoilla enemmän ja kohottaa hiukan Quirin kuntoa, ettei se ihan ala kohta lyllertää. Vaikka.. Saahan mamma vähän rapistua eläkkeellä, ei tarvitse olla huippukunnossa enää.."
Tamma vastusteli hieman rauhallista ravia, mutta lopulta antoi periksi, ravaten rauhallisesti Minxin luona ympyrää. Oli siinäkin hänellä eläin.

Teddy rauhoitteli hevostaan, joka tuntui tanssahtelevan ja steppaavan hänen allaan. Minx halusi juosta, eikä paikoillaan seisominen kuulunut sen käsitykseen hauskasta maastolenkistä. Ympärillä ravaava Quirikin sai edes liikkua, miksi punaruunikon täytyi seistä? Teddy odotti hetken ennen kuin päästi tammansa ravissa laskeutumaan mäen toista puolta. Täällä oli tilaa ratsastaa rinnakkain, niin keskustelustakin tulisi helpompaa. Hän saisi kyllä pidettyä Minxin huomion muualla. Tamma ei enää kiukutellut niin paljoa, että olisi oikein hakeutumalla valunut lähemmäs voidakseen potkaista. Ehei, nyt punaruunikko kulki korvat hörössä ja askel pehmeänä.
"Eläkkeellä saa ottaa rennosti", Teddy naurahti taputtaen hevosensa kaulaa, joka oli aavistuksen hikinen kaikesta työstä. Hän kevensi tasaisesti punaruunikon korkeassa, ilmavassa askeleessa. Onneksi maastossa ei tarvinnut uhrata ajatustakaan harjoitusraville. Tammakin oli todella päässyt nauttimaan, kun ensin oli saanut hyppiä maastoesteitä ja sen jälkeen laukata vielä mäen päälle. Yleensä heidän maastolenkkinsä olivat paljon rauhallisempia. Syyllisyys kolkutteli. Tänäänkin olisi pitänyt työskennellä kentällä, mutta täällä hän oli, pitämässä hauskaa. Äiti ei olisi tyytyväinen. Jos hän ei olisi varovainen, äiti lähettäisi kuljetusauton noutamaan nelijalkaiset takaisin Sheffieldiin, jossa rouva Morland voisi valvoa hevosten treeniä täyspäiväisesti, samalla kun pakottaisi mukavuudenhaluisen poikansa palaamaan kotiin valvovan silmän alle. Rautakouran ote tuntui Newcastlessakin kuristavalta, puhumattakaan siitä, millaiselta se oli tuntunut silloin, kun Teddy oli viettänyt pidennettyä viikonloppua vanhempiensa kartanolla viikosta toiseen.

Miyato oli täysin samaa mieltä, eläkkeellä sai ottaa rennosti. Hän oli myös iloinen siitä että sai tehdä päätöksensä hevostensa suhteen, vaikka Annalyn Caloun omistikin puolet Quirista. Silti käytännössä tamma oli hänen, kokonaan ja hän teki sitä koskevat päätökset aivan itse, joskus kysyen vain äitinsä mielipidettä. Hänen ei tarvinnut potea syyllisyyttä tai pelätä että joku pakottaisi hänet palaamaan Amerikkaan ja treenaamaan vasten tahtoaan erilailla kuin halusi.

Pian talli häämötti siellä pienen metsäkaistaleen takana ja Miyato istui alas, hidastaen tammansa ravista käyntiin.
"Hei... Kiitos todella tästä ja avusta hevosen kanssa. Kiva huomata ettei täällä käy vain snobeja ja ylimielisiä ihmisiä, jotka ylenkatsoo mua kun en kilpaile kunnolla."
Quiri askelsi miltei laiskasti ja nappasi jopa pensaasta matkaevästä. Miyato ei kieltänyt, tamma oli todellakin eväänsä ansainnut.

Teddy istui alas raviin ja pidätti Minxin nopeasti käyntiin. Hän ei halunnut istua harjoitusravissa yhtään pidempään kuin oli aivan välttämätöntä. Punaruunikko tamma oli kuin toinen hevonen: se liikkui rennosti, kulki korvat hörössä eikä muutoinkaan ilmaissut mieltään. Maastolenkki oli todella tehnyt ihmeitä.
"Kiitos itsellesi, oli mukava saada maastoseuraa", mies vastasi lämpimästi. Ei hänellä ollut mitään itsekseen tehtyjä maastoja vastaan, mutta seurassa oli aina hauskempi liikkua. "Äläkä huoli, tallilla on paljon myös muita mukavia hevosenomistajia", hän lupasi pieni hymy huulillaan. Kaikille kilpailut eivät olleet elämän ainoa tarkoitus. Hän ymmärsi molemmat ajatusmaailmat paremmin kuin hyvin, sillä oli pitkään kuulunut niihin, jotka uhrasivat kaiken voidakseen menestyä. Nyt hän oli siirtymässä harrastelijoiden joukkoon, ja näki koko hevosmaailman toiseesta perspektiivistä. Se oli varsin virkistävää, ainakin silloin, kun ahdistus ei painanut häntä kasaan.

"Lupasit antaa numerosi", Teddy muistutti, kun pysäytti Minxin kivetylle tallipihalle. "Ja sähköpostistakin olisi apua. Tiedän jo valmiiksi, että jotkut haluavat lähettää kuvia ja videota myytävistä hevosistaan, ja jos minulla on osoitteesi, voin välittää ne viestit kuvineen kaikkineen sinulle", hän jatkoi. Hän olisi muutoin antanut myyjille suoraan Miyaton yhteystiedot, mutta epäili, ettei toinen saisi yhtä montaa tarjousta kuin hän. Jos hän sanoi etsivänsä hevosta ystävälleen, myytäviä varmasti riitti. Ainakin hän todella toivoi niin. Olisi harmillista, jos hänestä ei olisi mitään apua hevosen etsinnässä.

"mm, no kotona mulle oltiin kilttejä vaan koska äiti omisti tallin... Amerikasta on kova tunku Eurooppaan ja kilpailu on kovaa niin ei jää kamalasti aikaa olla kohtelias."
Miyato hymähti ja mietiskeli millaisiahan ihmiset Rosingsissa mahtoivat olla. Rehellisesti, hänellä ei ollut tietoa vielä oikein muista, Teddy taisi olla ensimmäisiä jonka kanssa hän oli kunnolla jutellut, eikä vain nähnyt kerran ohimennen.

"Ah niin joo se numero..."
Miyato päätti kaivaa taskustaan paperia ja kynän - hän piti niitä aina mukanaan, siis oikeasti aina - ja kirjoitti toiselle puhelinnumeronsa sekä sähköpostinsa ylös toiselle. Viimeksi mainittu oli onneksi virallista muotoa eikä joku nolo.
"Se ois kiva...Toivotaan että joku olisi myymässä hevosta. Joka olisi edes jotenkin sopiva."
Hän kyllä koeratsastaisi kaikki, mutta rukoili löytävänsä mukavan tamman itselleen. Miyto vilkaisi kelloa. Oho!
"Hei, pitää mennä äkkiä riisumaan Quiri.. Kiitos lenkistä ja reittien opastamisesta."
Miya sanoi hymyillen ja talutti tammansa tallliin.

Teddy nyökkäili toisen sanoille. Hän ymmärsi hyvin, mistä Miyato puhui. Kilpatalleilla elämä tuppasi olemaan erittäin hektistä suurimman osan ajasta. Kaikilla oli kammottava kiire ja omat asiat olivat aina tuplasti tärkeämpiä kuin jonkun toisen. Ei ihme, että työntekijät vaihtuivat tiheään tahtiin. Ei kai kukaan jaksaisi työskennellä sellaisessa ympäristössä vuodesta toiseen? Hän oli nähnyt kilpatallien kiireistä arkea ihan riittämiin kisamatkoilla sekä silloin, kun oli osallistunut tehokursseille hevostensa kera. Kun asui viikon tai pari toisella tallilla, oppi arvostamaan oman tallin rauhaa aivan eri tavalla. Hän oli niin iloinen, että oli löytänyt tammoilleen huippuluokan tallin, jolla elämä oli rauhallista. Toki täälläkin riitti menoa ja meinikiä, mutta huomattavasti vähemmän kuin suurilla kilpatalleilla, joilla hevosia oli monta sataa ja työntekijöitä liian vähän.

Teddy otti vastaan ojennetun paperin. Hän antoi vaihdossa oman käyntikorttinsa, joita kantoi mukanaan äitinsä jatkuvasta nalkutuksesta johtuen. Äiti oli sitä mieltä, että hänellä tuli aina olla mukanaan käyntikortteja, jotta hän voisi neuvotella sujuvasti ihmisten kanssa mistä tahansa. Huokaus. Hän ei ollut ostamassa lisää hevosia tai harjoittanut liiketoimintaa, jossa hankkisi asiakkaita. Hän oli professori. Hän opetti niitä, jotka saapuivat hänen kursseilleen.
"Ole hyvä, oli oikein mukava tutustua", Teddy vastasi ja heilautti kättään hyvästiksi. Hän lähti viemään Minxiä pesukarsinaan. Tamma seurasi korvat hörössä omistajansa perässä. Välillä hän oli varma, että joku vaihtoi hevosen toiseen kesken maastolenkin. Punaruunikko oli kuin vastakohta sille tammalle, jonka hän oli taluttanut ulos tallista aiemmin päivällä.