Mitäpä jos sä pelkäät turhaan

[Riitasointu tänne Miyaton kera :>]

"Antaisitko minun kiristää tämän satulavyön?" Teddy kysyi tammaltaan huvittuneesti hymähtäen. Papurikonkimo tamma hamusi hänen niskaansa heti, kun hän kääntyi satulavyön puoleen. "Johan minä sinua rapsuttelin." Dime hörisi lämpimästi ja lukuisista tönäisyistä, vaisuista kielloista ja tuijotuskilpailusta huolimatta jatkoi huomion kerjäämistä. Teddy luovutti. Ei hän saisi vyötä kiristettyä, ennen kuin tamma olisi sitä mieltä, että sitä oltiin rapsutettu tarpeeksi.
Lopulta papurikonkimo tyytyi kohtaloonsa alistuneesti puhisten ja antoi miehen kiristää satulavyön. Dime otti kuolaimetkin vastaan ilman ylimääräistä häsellystä, vaikka koettikin heti sen jälkeen kerjätä ylimääräisiä rapsutuksia. Ihmeellinen otus, ja juuri siksi hän rakasti papurikonkimoa puoliveristään niin kovin. Hän ei ollut vielä varma, mitä he tänään tekisivät, joten oli laittanut hevoselle yleissatulan ja musta-violetit suojat jalkoihin. Äiti oli vaatinut kovaan ääneen, että hän hyppäisi rataa - tai edes työskentelisi jumppasarjoilla -, mutta hän ei ollut innostunut ajatuksesta. Hän elätteli yhä toivoa, että rakas papurikonkimo tamma voisi jäädä eläkkeelle kilpakentiltä, sillä pelkäsi hevosen terveyden puolesta. Perheensä mielestä hän oli nössö, sillä moinen etukäteinen murehtiminen oli täysin turhaa, mutta hän rakasti hevosiaan niin kovin, että ajatuskin Dimestä loukkaamassa itsensä sai hengityksen salpautumaan.

Valkoiseen lyhythihaiseen kauluspaitaan ja valkoisiin ratsastushousuihin pukeutunut Teddy talutti tummaharjaisen hevosensa maneesiin, sillä viimeaikoina sade oli ollut yleisempää kuin poutapäivät eikä hän mielellään työskennellyt märällä pohjalla tai sateessa, kun kerran oli loistava maneesikin käytössä. Dime hamusi hänen kättään, kun hän aukaisi oven tilavaan, valaistuun maneesiin ja talutti hevosen kaartoon. Ihme kyllä, valkoiset vaatteet olivat pysyneet valkoisina hevosen huomionosoituksista huolimatta. Hän laski jalustimet ja nousi vaivattomasti pienen tammansa selkään, heilauttaen oikean jalkansa korkealta tamman lautasten yltä toiselle puolelle. Hän oli joskus huolimattomuuttaan antanut jalkansa hipaista papurikkotäpläisiä lautasia ja päätynyt nenälleen maahan, kun hevonen oli pukittanut komeasti. Hän oli oppinut virheistään vuosien aikana eikä enää vahingossakaan hipaissut hevosen takaosaa noustessaan selkään. Tarkistettuaan satulavyön kireyden hän kannusti tammansa uralle kävelemään pitkin ohjin ennen kuin aloittaisi varsinaisen lämmittelyn.

Tyhjässä maneesissa askeleet kaikuivat ja samoin suurehkon, punarautiaan orin korskunta askleiden tahdissa. Miyato oli ratsastanut maastossa reipasta laukkaa Huzzlen kanssa ennen maneesiin tuloa, tarkoitus oli hypätä, harjoitella kärsivällisyyttä pienillä, metrisillä, mutta sitäki vaativammilla sarjoilla.Vaikka Huzzlella oli martingaali, pää keikkui silti taivaissa sen lähestyessä esteitä.
"Voi - helvetin - läskipää! Usko - nyt - sitä - sisä - pohjetta - piru - vieköön!"
Lyhyenläntä Miyato oli jo jälleen vaipumassa epätoivoon nuoren orin kanssa. Hänellä ei koskaan Huzzlen kanssa ollut kannuksia, joten hän saattoi surutta tampata pohjetta hevosen kylkeen, kun se ei suostunut uskomaan hellävaraisempia apuja. Tänään oli sellainen päivä, että ori jälleen kerran tuntui juoksevan hövelisti kaikesta ohi.

Hevonen oli hikinen ja niin oli ratsastajakin. Sitten tapahtui jotain, minkä seurauksena Miyato oliis voinut tirauttaa kyyneleen tai kaksi, koska ei yksinkertaisesti meinannut jaksaa enää tänään orinsa kiukuttelua. Juuri kun hän ohjasi hevosta jumpan ensimmäiselle osalle, maneesin ovi aukesi. Huzzle hyppäsi normaalisti, kieltäen jumpan toisen osan mahtavalla sivuloikalla, jonka jälkeen takakaviot sinkaisivat noin parin metrin verran ilmaan.
"Huzzle!"
Se oli kaikki mitä hän ehti huutaa, ennen kuin valahti hevosen kaulalle. Tosin tottuneena tällaiseen apinointiin, Miyato kiipesi melkoisen vikkelästi kunnolla satulaan ja antoi melkoisen palautteen siitä, mitä mieltä oli orin tempuista. Ori pysähtyi ja Miyato jalkautui hallitusti, jotta saisi pideltyä hevosta maasta käsin. Yksi vilkaisu saapuneeseen ratsukkoon kertoi kaiken. Tamma. Voi jessus... Ehkä hän kävelyttäisi orinsa kuivaksi ja lopettaisi. Hävetti, vieras ihminen oli nähnyt tämän ensimmäisenä kuvana hänestä. Huzzlesta se ei ollut tavatonta, mutta Miya ei ollut niin surkea, ihan oikeasti.
"Hei, anteeksi tämä... Esitys. Siivoan nuo esteet pois kohta, kävelytän ensin tämän kuivaksi.. Saat sitten koko maneesin itsellesi."
Jo äänestä kuului pettymys. Miten hän ikinä voisi viedä tämän hevosen kaikella sen tarjoamalle potentiaalilla huipulle, kun sen pää olisi tarvinnut norsunannostuksen diapameja, ennen kuin siitä saisi järkevän ratsun?

Teddy ei ehtinyt edes kunnolla tajuta, mitä tapahtui, ennen kuin ratsastaja oli jalkautunut ja pahoitteli nopeasti. Mies pudisti päätään.
"Ei mitään syytä pahoitella", hän vastasi pehmeällä äänellään. "Emmehän keskeyttäneet mitään? Kyllä me mahdumme, vaikka hyppäisitte vielä", mies huolehti nopeasti, vilkaisten hikistä ratsua huolestuneena. Hän ei halunnut olla häiriöksi, vaikka olikin mitä ilmeisemmin tullut keskeyttämään harjoitukset. Dime höristi korviaan nähdessään esteet, jotka maneesiin oli kasattu. Tamma hörisi innoissaan ja heitteli päätään. He pääsisivät hyppäämään! Teddy pidätti innokasta ratsuaan keräten samalla ohjat kunnolla tuntumalle.
"Olen Theodore Morland", hän esittäytyi tajuttuaan ettei ollut vielä sanonut nimeään. Hän taputti ylpeästi hevosensa lähes valkoista kaulaa, "ja tämä on Dime A Dozen." Hän ei oikein ikinä tiennyt, tunnistivatko muut kilparatsastajat hänet ja olympioissakin kisanneen tamman, joten koki aina parhaaksi hoitaa esittelyt pois alta. Tamma ei tuntunut uhraavan ajatustakaan punertavalle orille, sillä hevosen koko keskittyminen oli suunnattuna esteisiin. Teddy ei voinut pienelle kiintyneelle hymylleen mitään. Dime rakasti hyppäämistä.
"Jos keskeytimme jotakin, olen todella, todella pahoillani. Voimme mennä kentälle, jos haluatte jatkaa kaikessa rauhassa", Teddy sanoi äänessään pehmeän pahoitteleva sävy. Hän ei halunnut astua kenenkään varpaille tällä uudella tallilla ja mitä ilmeisemmin he olivat tulleet häiritsemään esteharjoituksia, kun hevonen kerran oli hikinen ja esteet pystyssä. Hän harkitsi jo, että olisi ratsastanut ulos maneesin päätyovista ja siirtynyt kentälle tammansa kanssa. Dime tosin ei mielellään lähtisi mihinkään nyt kun oli nähnyt esteet ja niiden tarjoaman mahdollisuuden pitää hauskaa.

Miyato halusi vaipua maan alle. Kyllä hän tunnisti miehen, kun sattui nyt näkemään tuon kunnolla. Theodore Morland. Ah. Aivan. Teini-ikäisen Miyaton (ja vajaa parikymppisenkin) idoli sekä ehkä jonkinlaisten päiväunien kohde. Komea mies hevosen selässä, mikä olisi hänestä parempaa? Nyt todellakin teki mieli itkeä kyynel jos toinenkin.
"... Miyato Caloun. Hevosen asuisen apinan nimi on Your Humblest Huzzlejack..."
Hän mutisi sen tuskin kuuluvasti, yrittäen peitellä kaikin keinoin sitä noloutta äänessään. Miksei hän osannut ratsastaa Huzzlea? Tai pikemminkin, miksei Huzzle antanut periksi kenellekään? Orilla oli joskus hienompia päiviä ja nyt uudessa paikassa oli ollut perätysten monta huonoa.

"Ei, ette te... En oikeastaan jaksa enää."
Se kuulosti dramaattisemmalta kuin hän oli tarkoittanut, ollen samalla myös lähempänä totuutta. Hän oli todella väsynyt nuoren orin pelleilyyn. Se oli komea sopusuhtainen hevonen ja liikkeistä näki sen potentiaalin joka hevosessa oli, mutta pelleily esti sen kaiken. Äiti ei antaut poikansa ruunata Huzzlea, koska siitä saisi luultavasti hyviä varsoja. Vaikka Miyato oli sitä mieltä myös, ettei ruunaaminen enää edes auttaisi.
"Kävelytän vain tämän apinan kuivaksi ja menen sitten.."

"Mukava tutustua, herra Caloun", Teddy vastasi hillityn mutta lämpimän hymyn kera. Kertomus hevosesta sai miehen nyökkäämään ymmärtäväisesti. Hän tiesi tunteen. Hän todella tiesi sen. Hän alkoi herätellä Dimeä työntekoon pehmeillä, huomaamattomilla avuilla ja taivutti hevosta erilaisilla ympyröillä ja kiemuroilla samalla kun piti huolen, ettei ajautunut aivan eri päähän maneesia kävelevän parivaljakon kanssa. Keskustelu oli helpompaa, kun välissä ei ollut lähes sataa metriä tyhjää maneesia.
"Tiedän tunteen, usko minua", Teddy totesi, kun toinen julisti lähes dramaattisesti ettei jaksanut enempää. Hän jakoi saman ajatusmaailman usein ratsastaessaan nuorta lupaustaan. Tamma oli kiukkuisempi kuin talviunilta herätetty karhu, erityisesti nyt, kun hän oli tuonut sen uuteen paikkaan. Minx ei kertakaikkiaan pitänyt muuttamisesta ja osoitti mieltään näkyvästi. Punaruunikko oli ajanut hänet hermoromahduksen partaalle niin usein, ettei hän enää edes koettanut laskea niitä kertoja. He olivat osallistuneet estevalmennukseen ja selvinneet siitä kunnialla, mutta se taisikin olla yksi niistä harvoista kerroista, jolloin hän oli kokenut onnistumisen elämyksiä punaruunikon hevosensa kanssa Rosings Parkissa.

"Onko hevosenne nuori?" Hän uteli herätellessään papurikon hevosensa käyttämään takaosaansakin kunnolla. Hän epäili, että kyseessä oli nuori hevonen lähinnä siksi, että harva puhui vanhemmista nelijalkaisista herrasmiehistä apinoina. Dime nyökytteli innostuneesti päällään, kun hän siirsi tamman raviin. Kohta hypättäisiin! Kohta kohta kohta! Tamman ajatuksia oli naurettavan helppo lukea, sillä into tuntui säteilevän tammasta joka suuntaan. Teddy kevensi raskaasti ja hieman raviaskelta hitaammin, jotta hevonen hidastaisi edes aavistuksen eikä koettaisi esitellä lisättyä ravia kierros toisensa jälkeen.

"..Ihan Miyato vain."
Nuorempi totesi, ei hän tarvinnut herroittelua olympiamitalistilta, todellakaan. Hänen tässä olisi pitänyt taidottomana ratsastajana kiillottaa toisen saappaita. Ei ainakaan ratsastaa, siltä tuntui taas. Ehkä hän tulisi hyppäämään vielä maneesiin Quirin kanssa, saadakseen takaisin Huzzlen romuttamaa itsevarmuuttaan.
"Niin no, tältä on tuntunut usein tänne saapumisen jälkeen.. Tai ylipäätään aina tämän kanssa."

No olihan ori tavallaan nuori, mutta ei niin nuori että tuollainen käytös olisi kovin anteeksiannettavaa.
"No onhan se vasta yhdeksän mutta ei se nyt ole enää tekosyy käyttäytyä näin.. Ollut varsasta asti todella riehakas ja lapsellinen, sekä itsepäinen. Ei ollenkaan nimensä mukainen."
Miyato antoi ymmärtää että oli tuntenut orin varsasta asti, mainitsematta että se oli äitinsä kasvatti. Annalyn Caloun oli tuottanut muutaman hyvän Grand Prix estehevosen rataesteille ja pari ihan hyvää kenttäratsua, mutta ei niin hyviä kuin rataesteille. Huzzle oli taitavan kenttäratsun ja loistavasti pärjänneen saksalaisen kouluorin risteytys.
"Tulin tänne jos saisin sille taitavan ratsastajan ja valmentajan, mutta alan epäille ettei sille riitä mikään..."

"Siinä tapauksessa olen Teddy", mies vastasi lievästi huvittuneena. Hän oli niin tottunut teitittelemään kaikkia, ettei edes huomannut sitä itse, ennen kuin joku ilmoitti siitä. Siitä huolimatta, sinuttelu tuntui ihan yhtä mukavalta tavalta jutella. Jos se sai muut rennommiksi, hän luopui mieluusti kasvatuksensa mukanaan tuomista käytössäännöistä. Hän nyökkäili toisen kertoessa enemmän hevosestaan. Se kuulosti kelpo ratsulta, mutta varsin haastavalta sellaiselta. Hän joutui hetken keskittymään Dimeen, kun tamma päätti ottaa suunnan estettä kohden ja nostaa itsekseen laukan. Hän sai hevosen kääntymään ja kuuntelemaan apuja, mutta tamma viskoi päätään innoissaan esteille suuntaamisesta. Kun Dime pudotti raville, hän alkoi työstää pohkeenväistöjä.

"Minulla on yhdeksänvuotias tamma, punaruunikko Pardon My French, täällä. Se on yksi maanvaiva", hän totesi myötätuntoisesti. "Äärimmäisen lahjakas kenttäratsu, mutta tällä hetkellä erittäin pahantuulinen. Se ei pidä muuttamisesta sitten yhtään", hän kertoi punaruunikosta tammastaan, joka odotti laitumella ja todennäköisesti pomotti laumaansa odottaessaan omaa vuoroaan päästä liikutukseen. Teddy rakasti molempia hevosiaan järjettömästi, mutta jopa hän myönsi, että Minx oli aivan kamala sille päälle sattuessaan.
"Olen varma, että täältä löytyy orillesi sopiva valmentaja", Teddy vielä rohkaisi. Hän oli luonnostaan erittäin empaattinen ja halusi aina auttaa muita miten vain pystyi. "Mekin muutimme tänne ammattitaitoisen valmennuksen houkuttelemina ja tähän asti olen ollut erittäin tyytyväinen."

Teddy. Miya hymähti hiljaa, onneksi kukaan ei kuulisi sitä nyt. Suloinen lempinimi toisella, se piti myöntää. Miten hän oli sinutteluväleissä olympiamitalistin kanssa? Se oli arvoitus hänelle.
"Minullakin on toinen hevonen, 16-vuotias ranskalainen tamma... Se tobiano tamma Daylight Daquiri. Se on jo eläkkeellä kisoista, se vain opettaa minua paremmaksi ratsastajaksi ja tasapainottaa Huzzlen kamalaa luonnetta."
Hän hymyili hieman puhuessaan vanhasta tammastaan.

"En tiedä johtuuko tämä muutosta."
Miyato taputti orin kaulaa, ainakin se oli kävellyt hyvin, mutta steppasi muutaman askeleen verran heti kun he pysähtyivät hetkeksi aloilleen. Miya huokaisi ja jatkoi kävelyä, ori oli vieläkin todella hikinen.
"Tulin Amerikasta muutama kuukausi sitten... Aluksi asustelin Lontoossa, mutta sitten sain molemmille paikan täältä. Kuukauden päästä pitäisi kilpailla pienissä estekilpailuissa, enkä tiedä uskallanko vai joudunko laittamaan jonkun muun Huzzlen selkään.."

Teddy kuunteli jälleen tarkkaavaisesti. Hän epäili, ettei muistaisi enää puoliakaan siinä vaiheessa kun liukuisi alas Dimen selästä, mutta ainakin hän kuunteli ja koetti painaa tärkeimpiä asioita mieleensä.
"Voisinpa sanoa, että Dime olisi jo eläkkeellä, mutta ei se ole. Saa nähdä, minne vielä päädymme", Teddy vastasi. Hän tiesi, ettei Dime ollut vielä vanha, mutta hän oli halunnut myöntää eläkkeen riemut hevoselleen jo kaksi vuotta sitten. Valitettavasti valinta ei ollut hänen, kun hevosen papereissa luki myös äidin nimi.

"Teillä on ollut pitkä matka", Teddy vastasi hivenen yllättyneenä. Amerikasta asti? Hän oli siinä mielessä todella tylsä asuttuaan aina Englannissa. Toki hän oli matkustanut siellä täällä kilpailuiden merkeissä, mutta asumisesta ei siinä yhteydessä voinut puhua.
"Uskallat sinä", hän vakuutti pienen hymyn kera. "Ei siinä auta muuta kuin nousta uudestaan selkään ja aloittaa alusta. Jonakin päivänä huomaat, että kaikki sujuu täydellisesti", hän lupasi. Mies odotti innolla sitä päivää kun Minx vihdoin kotiutuisi tälle uudelle tallille eikä enää jaksaisi kiukutella joka hetki. Sen jälkeen he voisivat alkaa todella työskennellä ja treenata tavoitteellisesti kilpailuja varten, ja ehkä hänen vanhempansa olisivat jälleen tyytyväisiä.

"Haittaako, jos käytän esteitäsi?" Teddy kysäisi vilkaisten jumppasarjan suuntaan. Dime hörisi jälleen innoissaan ja valui joka hetki esteitä kohden kuin kuvitellen, ettei ratsastaja huomaisi. Teddy korjasi, vaati hevoselta taivutuksia, pohkeenväistöjä ja jopa muutaman avotaivutuksen. Dime laski päätään alemmas työskennellessään kunnolla. Tamma oli oppinut, ettei päässyt esteille ellei tekisi ensin kaikkea, mitä ratsastaja keksi pyytää. Tylsää, mutta minkäs sille mahtoi.

"Quiri on minun ja äitini. Tammaa voisi käytännössä vielä kilpailuttaa, mutta en halua. Se on niin rakas ja haluan että se pysyy terveenä mahdollisimman pitkään, jotta siitä on kauan iloa. Ellen saa kolmatta hevosta, tulisin hulluksi jos Quirille jos nyt kävisi jotakin, kun ainoa vaihtoehtoni olisi tämä tohelo."
Miyato katsoi oriaan kulma koholla, huokaisten syvään. Se oli ärsyttävää, mutta minkäs sille mahtoi. Hän huokaisi hiljaa ja mietti hetken. Miyato pysäytti Huzzlen, heitti jalan jalustimeen ja nousi ketterästi ison ja lihaksikkaan orinsa selkään. Kun hän keräsi ohjat, pää alkoi jo nousta. Pari reipasta nykäystä ohjasta saivat sen tosin alas.
"Haen kohta apuohjat jos et ala olla.."
Miya mutisi nyrtyneenä.

"Niin, mutta... Täältä on helpompi kilpailla. Ja äidilläni ei riittänyt enää voimat tai hermot Huzzlen valmentamiseen. Hän halusi sysätä sen kokeiluksi jonkun toisen niskoille. Ja no... En todellakaan tiedä. tämä saa minut aina tuntemaan itseni niin huonoksi ratsastajaksi."
Hän myönsi sen hieman ujosti ääneen. Olihan sen huomannut miten hän oli ollut lähellä lentää selästä. Tosin, tottuneena orin temppuihin, hän sai usein pelastettua tilanteen killumalla viimeiseen asti selässä tai kaulalla jollakin ilveellä. Hän nosti laukan, antaen orin laukata hyvin reipasta laukkaa pari kierrosta maneesin ympäri.
"Siitä vain, mekin voisimme vielä.."
Pakko hänen olisi saada hevosensa kuriin. Pakko. Kun Teddyksi itsensä maininnut ei vielä lähtenyt lähestymään, Miya keräsi ohjat kunnolla ja katsoi niitä kahta sarjaa. Ensin jumppa, sitten kaksi askelta, Huzzlella luultavasti yksi todella reipas. Toisella pitkällä sivulla oli kolme estettä yhden askeleen välillä - normaalile hevoselle - eli Huzzle saisi tulla normaaliin tahtiinsa nähden miltei koottuna. Lähestyminen oli vielä kohtalaisen siisti ja ensimmäinen hyppy. Toinenkin sujui hyvin, mutta kahden laukka-askeleen välistä tuli miltei jumppa orin innostuttua. Miyato hidasti jälleen orinsa käyntiin, huokaisten syvään.
"Sinä toivoton... Mikään jarrukaan ei riitä."
Samaan aikaan Huzzle steppasi käynnissä ja veulasi pelhamia suussaan, aiivan kuin lapsekkaasti kiusatakseen ratsastajaansa.

"Se on hyvä", Teddy vastasi lämpimästi. Hän arvosti aina kilparatsastajia, jotka eivät kilpailuttaneet hevosiaan viimeiseen mahdolliseen kilpailuun asti. Hänelle Dime ja Minx olivat perheenjäseniä, rakkaita ystäviä, joista hän ei millään haluaisi luopua vaan joiden elämän hän toivoi olevan pitkä ja nautinnollinen.
"Minäkään en enää kilpailuttaisi Dimeä, vaikka se on vasta kaksitoista, jos valinta olisi minun", mies myönsi taputtaen hevosen kaulaa, kun hän siirsi tamman käyntiin. Muutaman käyntiaskeleen jälkeen hän nosti laukan huolellisesti ja antoi hevosen venyttää askeltaan kierroksen ajaksi. Dime kuunteli pidätteitä ja kokosi itseään kauniisti, kun hän alkoi pidätellä vauhtia. Tamma olisi jo mielellään suunnannut esteille, mutta hän otti takaisin käyntiin ja käveli hetken seuratessaan toisen ratsukon puuhia.

"Älä huoli, olet varmasti todella taitava ratsastaja. Orisi ei kuulosta olevan helpoimmasta päästä, joten jo se, että pärjäät sen kanssa, kertoo, että olet todella taitava", Teddy lohdutti pehmeällä äänellään. Hän nyökkäsi saatuaan luvan lähestyä esteitä, mutta ei vielä kääntänyt Dimeä sinne. Hän katsoi, kuinka ori lähes lensi sarjan yli. Siinä oli hevonen, jollaisella ratsastamista hän kammoaisi, koska pelkäisi vain sitä hetkeä, kun ei saisikaan hevosta mahtumaan esteiden väliin ja hevonen loukkaisi itsensä törmätessään puomeihin.
Hän antoi Dimen kävellä samalla kun lyhensi jalustimiaan parilla reiällä. Siitä olikin aikaa, kun hän oli hypännyt yleissatulalla. Ei se menoa haittaisi. Hän nosti hallitun, rauhallisen laukan ja lähestyi kolmoissarjaa Dimen kanssa. Tamman korvat kääntyivät eteen ja hevonen puhalteli innostuneesti ilmaa sieraimistaan. Pää kohosi korkeammalle, mutta Teddy luotti hevoseensa. He eivät tarvitsisi martingaalin tuomaa turvaa näillä esteillä, sillä tamma kyllä kuuntelisi. Nämä olivat matalia esteitä Grand Prix -luokissa kilpailleelle konkarille.

Dime ponnisti vaivattomasti esteen toisensa perään eikä haparoinut kertaakaan askeleissaan. Lahjakas tamma osasi itsekin arvioida etäisyyttä ja hyvää ponnistuskohtaa, joten Teddy pääsi vähällä. Hänen täytyi oikeastaan vain tuoda tamma suorana esteille ja hevonen hoiti loput, kunhan hän myötäsi hypyissä. Papurikonkimo pukitti komeasti viimeisen hypyn jälkeen, mikä sai Teddyn vain virnistämään. Dime pukitti aina ensimmäisen esteen tai sarjan jälkeen. Se oli tamman tapa, joka oli tullut monille tutuksi viimeistään olympialaisissa, jossa tamman railakas pukittelu oli herättänyt katsomossa sekä hilpeitä naurahduksia että kauhistuneita huudahduksia. Teddy taputti hevosen kaulaa ja pyysi siltä huvin ja hyödyn vuoksi toisella pitkällä sivulla laukanvaihtoja joka kolmannella askeleella. Dime suoriutui vaadituista liikkeistä, vaikka siitä näkikin, että se halusi mieluummin hypätä.

Se oli Huzzleen hyvä sekä huono puoli, se eteenpäin vievä ja hyvin pitkä, reipas askel. Maastoradoilla sillä voitti paljon aikaa, mutta kun rataesteillä tila ja välit olivat paljon rajallisempia, se oli heikkous. Silloin harvoin kun orin sai koottua ja se kulki hyvin pidempään kuin kolme metriä. Miltei kateellisena hän katseli toisen ratsukon hyppyjä, hymyillen sille pukille. Todella suloinen, omalla tavallaan. Oli ihanaa katsoa miten huipulle päässyt hevonen oli edelleen niin mielisään siitä, mitä sai tehdä.
"... Niin no, siitä päätellen miten usein tippuminen tai täysi fiasko on käsillä, voisi ajatella muuta... Olen kai vain... Tottunut sen temppuiluun ja yleisesti hyvin lapselliseen käytökseen. Ei Huzle oikeastaan ilkeä ole, se on vain todella reipas ja lapsekas. Ollakseen yhdeksän."
Hän vastasi toiselle kun hypyt oli hoidettu.

Laukanvaihtoja. Jep, ei onnistuisi ihan noin heiltä, todellakaan. Ehkä vielä joskus, kun saisi vaikka pimeiltä markkinoilta rauhoittavaa. Miyato päätti nostaa uudelleen laukan, pakottaen orinsa pienelle ympyrälle kokoamaan itsensä. Kun hän teki oikein kovasti töitä ja nimenomaan pakotti Huzzlen kuuntelemaan apujaan, hän sai ne läpi jotenkuten ja ori laski päänsä muotoon, kooten laukkaansa. Siltikin se oli pitkä ja asken polki alleen todella reilusti. Upeat liikkeet hevosella ainakin oli. Miyato päätti kokeilla uhkarohkeaa tapaa sille yhden askeleen välein olevalle sarjalle ja toi hevosen aivan esteen eteen, antamatta sille suoraa lähestymistä ja mahdollisuutta kuumua esteen lähestymisestä. Huzzle hyppäsi hienosti joa vinosta lähestymisestä, tehden tosin koko sarjasta jumpan.
"Ei luoja, miten sinut saisi edes hieman pakettiin..."

"Hevosiin pitää tottua. Niillä on kaikilla omat uniikit temppunsa ja käytösmallinsa", Teddy vastasi. "Dime pukittaa aina ensimmäisen esteen jälkeen, joskus myös muuten vain hyppyjen jälkeen. Se ei kestä pienintäkään nykäisyä ohjista tai hypyssä jälkeenjäämistä tai kieltäytyy kokonaan tekemästä töitä. Sileällä se antaa anteeksi paljon enemmän", hän kertoi pieni ylpeä hymy huulillaan. Hän oli ylpeä rakkaasta ratsustaan, joka koetti parhaansa mukaan suunnata uudestaan sarjalle. Hän hidasti raville ja työsti hetken hevosta pohkeenväistöillä seuraten samalla, kuinka Huzzle hyppäsi uudestaan.
"Sillä on todella upeat liikkeet ja hieno hyppy", mies kehui. "Kunhan se vähän rauhoittuu, siitä saa oikein kelpo ratsun esteille", hän vakuutti nostaessaan laukan Dimellä.

He hyppäsivät sarjan uudestaan. Dime pukitti jälleen, heittäen takapäänsä korkealle ilmaan pukilla, joka olisi suistanut varautumattoman ratsastajan päätä pahkaa maahan. Teddy oli tottunut moiseen ja nojasi vain tyynesti taakse eläessään liikkeessä mukana. Hevosen laskeuduttua neljälle jalalle hän käänsi ratsunsa toiselle sarjalle, jonka Dime ylitti yhtä hyvällä, kokemuksen hiomalla varmuudella ja puhtaalla tekniikalla kuin aiemmatkin esteet.
"Haittaako, jos siirrän yhden esteen tästä kentän keskelle korkeammaksi pystyksi?" Teddy kysäisi hidastaessaan tammansa ravin kautta käyntiin, viitaten kädellään lyhyelle sivulle kootun sarjan suuntaan. Papurikonkimo puhisi innostuneena ja nyökytteli päällään, kolistellen tavallista kolmipalaa suussaan. Hassu heppa. Teddy nousi jalustimien varaan ja kumartui hevosen kaulalle antaen ratsulleen pidemmät ohjat samalla kun hieroi pyörivin liikkein lihaksikasta kaulaa kehuina hienosta työskentelystä. Välikäyntien jälkeen olisi hyvä hypätä vielä muutama kerta, niin hevosellekin jäisi hyvä maku harjoittelusta suuhun. Dime tosin hyppäisi mielellään vaikka koko päivän, jos hän antaisi siihen mahdollisuuden.

"Hmm, no, olen nähnyt Huzzlen ensiaskelistaan lähtien. Se on äitini kasvatti."
Hän selitti miksi ehkä tiesi hevosen aivotukset. Ei samalla tavalla kuin Teddy osasi elää mukana Dimen pukissa. Mieltä lämmitti kuulla edes jonkinlaista kehua, vaikka hän koki jo tavallaan onnistuneensa siinä, että sai sen fiaskohypyn jälkeen kaksi kohtalaisen onnistunutta yritystä. Se riittäisi heille, nyt hän voisi oikeasti kävelyttää hevosensa rauhalliseksi.
"... Ai... Kiitos. Se on vain tosiaan tohelo ja liian kiireinen... Ja askel on luonnostaa iso, vaikka se ei edes kiirehtisi."

Miya käveli tällä kertaa selästä käsin, havahtuen toisen kysymykseen. Hän pudisteli päätään, ollen vain utelias näkemään kaksikon työskentelyä isommallakin esteellä.
"Ei, oikeastaan haluankin nähdä."
Miyato naurahti perään hiljaa, taputellen orinsa kaulaa. Huzzle pelasi kuolaimensa kanssa, kolistellen sitä suussa, pärskyen innosta.
"Mahdoton poika, mahdoton... Miten me tehdään sinusta ratsu, hmm?"
Miya puhui oikeastaan jo pelkästään hevoselle, rapsutellen sen hikistä karvaa hymyillen.

"Kuulostaa kerrassaan upealta", hän vastasi kuultuaan, kuinka kauan Miya oli todella tuntenut hevosensa. "Dime on ollut minulla yhdeksän vuotta", hän laski nopeasti. Siitä tosin ensimmäinen vuosi oli kulunut ratsutuksen ja tiineyden sekaisessa tilassa, mutta varsan vieroituksen jälkeen he olivat saattaneet aloittaa työt kunnolla. Nyt he olivat tässä, vuosien jälkeen, hyppäämässä jälleen metrin jumppia omaksi ilokseen. Äiti ei olisi ollut tyytyväinen. Rouva Morland halusi tuloksia, mikä vaati treeniä ja uhrautumista. Verta, hikeä ja kyyneliä.

Teddy laskeutui selästä ja nosti ohjat tamman pään yli. Hän pujotti kätensä ohjien lenkistä läpi ja laski varovaisesti puomit maahan, etteivät ne kolahtaisi. Dime seisoi rauhallisesti hänen rinnallaan, eikä ihmetellyt lainkaan, kun hän kantoi tolpan keskemmälle. Toinenkin tolppa siirtyi kepeästi hevosen astellessa hänen perässään. Hän kantoi kolme puomia toppien luokse, nosti kiinnikkeitä ja asetteli tolpat paikoilleen. 140-senttinen este saisi luvan kelvata. Hän heilautti itsensä takaisin tamman selkään, keräsi ohjat käsiinsä ja nosti laukan. Muutaman ympyrän jälkeen aina varovainen Teddy oli tyytyväinen tamman askeleeseen ja käänsi hevosen pystylle. Dime höristi korviaan ja koetti kiihdyttää askeliaan. Teddy istui syvälle satulaan ja pidätti hevosta, joka nosti päätään korkeammalle mutta hidasti kuitenkin. Hän laski askeleet, myötäsi ja antoi hevosen ponnistaa esteen yli lähes naurettavan korkealta.
Tuskin tamman takajalat ehtivät koskea maata, kun hevonen heitti riemukkaan pukin ja toisenkin. Teddy nauroi ääneen kääntäessään hevosensa ympyrälle, jolta suoristi hevosen ja lähestyi pystyä uudestaan. Tällä kertaa mies antoi Dimen ottaa vauhtia hieman enemmän, sillä tunsi, kuinka tamma alkoi kuumua hänen allaan. Hän tiesi, ettei tammaa voisi pidätellä loputtomiin, varsinkaan ilman martingaalia, ennen kuin se jättäisi selässään roikkuvan painon kokonaan huomiotta ja tekisi oman päänsä mukaan. Vauhdista huolimatta tamma ylitti esteen yhtä tyylipuhtaasti kuin aiemminkin. Dime tuntui suorastaan kysyvän, joko voitaisiin aloittaa työnteko, kun näitä lämmittelyesteitä oli jo hypätty.

"Eiköhän se ollut siinä", Teddy naurahti taputtaen hevosen kaulaa hidastettuaan käynnille. Dime heitteli päätään ja tanssahteli sivusuuntaan koettaessaan keksiä, miten saisi mahdollisimman helposti valuttua suoralle linjalle sarjan kanssa. "Koetan aina säästellä Dimen jalkoja, ettei sille vain kävisi mitään. Tiedän, että se osaa jo hypätä, joten en oikein tajua, miksi treenaisin sillä hyppäämistä jatkuvasti. Toista se on Minxin kanssa, sillä tammasta ei ikinä voi mennä takuuseen. Tänään se hyppää hyvin, huomenna kieltää kaikella mikä on ristikkoa korkeampi", Teddy jutusteli siirtäessään hevosensa raville. Dime hörisi ja pörisi tyytyväisenä kun oli päässyt hyppäämään pitkästä aikaa.

Annalyn Caloun oli huomattavan pehmeä ihminen, kasvattaakseen kilpahevosia ja valmentaakseen ratsukoita, mutta omalla tavallaan sekin tuotti tulosti Yhdysvaltojen puolella. Tuon hevoset olivat yleensä todella kilttejä ja hyvin käsiteltäviä, sekä varmoja. Mutta tosin, sitten yleensä todella reippaista linjoista, koska Annalyn vihasi laiskoja hevosia, nainen ei voinut sietää niitä. Ja siitä poikasta kärsi nyt, ollen vali joskus vaihtamaan orinsa samantien eläkeläiseen laikaan, lobotomiassa käyneesee ruunaan.

Hän katseli kaksikon hyppyjä, hakien Teddyn ratsastuksesta vinkkejä itselleen, mitä tuo teki, miten ohjasi ja tuki hevosta. Se oli hänelle kuin paraskin opetusfilmi sillä hetkellä, jota Miya ahmi silmillään, yittäen tallentaa kaiken mahdollisen verkkokalvoilta muistiinsa, unohtamatta mitään.
"Vau... Kunpa mekin osaisimme joskus edes puoliksi noin kauniisti kuin te..."
Hän huomasi sanovansa sen ääneen, sulkien sitten suunsa, sanomatta enää enempää ajatuksiaan ääneen. Helvetti.
"Tuota oli kaunista katsoa kyllä, edelleen."

Teddy hymyili toiselle, kun kuuli kehut. Hän taputti ylpeänä tammansa kaulaa. Hänellä oli maailman hienoin hevonen, ainakin jos häneltä kysyttiin. Dimen kanssa oli helppo näyttää hyvältä, ja olihan heillä ollut aikaa harjoitella yhdessä.
"Kyllä te tulette osaamaan", hän vakuutti lämpimästi. "Se vaatii vain aikaa ja ahkeruutta. Jonakin päivänä joudumme vielä antamaan teille kahdelle tilaa mitalikorokkeilla", Teddy naurahti kannustavasti. Hän odotti jo innolla sitä päivää, kun ei enää joutuisi lähtemään kilpailuihin, mutta valitettavasti se päivä ei olisi vielä lähitulevaisuudessa. Lopulta, kun Dime jäisi eläkkeelle, hänellä olisi edelleen Minx, jonka kanssa kilpailla vielä vuosia, jos hyvä tuuri kävisi eikä hevoselle tai hänelle tapahtuisi mitään.

Hän ratsasti ympyröitä ja kaarevia teitä ravissa antaen hieman pidempää ohjaa innokkaalle tammalleen. Dime venytti kaulaansa ja painoi turpaansa alemmas pyytäen yhä enemmän ohjaa. Teddy antoi lähes pitkät ohjat hevoselle, säilyttäen vain kevyen tuntuman suuhun samalla kun ohjasi ratsuaan lähinnä painolla ja höyhenenkevyillä avuilla.
"Mitä ajattelit tehdä toisen hevosesi kanssa? Esteitä, koulua?" Teddy kysäisi. Hän odotti jo lievällä kauhulla Minxin ratsastamista. Halu lähteä maastoon oli suuri, lähinnä siitä syystä, että siellä ei oltu niin tarkkoja siitä, miten päin hevonen kulki. Maneesissa hänen olisi todella saatava ranskalaisneitonsa esiintymään edukseen, eikä se ollut näinä päivinä helppoa. Mutta ei kai hän voisi loputtomiin vältellä koulu- ja rataestetreenejä, varsinkin kun kisatkin olivat edessä. Huokaus. Miksi hän ei omistanut hevosiaan täysin?

"No, se on niin kaukana että tuskinpa. Ainakaan minun elinaikanani, Huzzle vie vielä joskus järjen tai hengen kohelluksellaan."
Nyt ori käveli yllättävän kauniisti, pärskien tyytyväisenä. Se oli nyt väsynyt ja siksi niin rauhallinen. Kyllä siinä näkyikin tehty työ, hikenä ja suunpielistä lentäneenä vaahtona. Mokoma kun tarvi aina juosta suu vaahdossa, osaamatta pysähtyä hetkeksikään.

Niin, mitäs hän Quirin kanssa tekisi? Se oli erittäin hyvä kysymys. Miya kohautti olkiaan Huzlen selässä.
"En oikeastaan edes tiedä. Esteitä tai maastoa, siinä on meidän vaihtoehdot, niin paljon ollaan tehty tasaisella nyt kotiutumisvaiheessa että tamma heittää minut selästä kohta."
Hän naurahti hiljaa, uskaltaen päästää jopa jalustimet jaloistaan. Huzzle oli tavallaan kuin pikkulapsi - ihana "nukkuessaan" eli orin tapauksessa näin väsyneen rauhallisena.
"Tääll nyt olisi esteitä valmiina mutta sitten taas, Quiri tulee näistä vain vihaiseksi. Paitsi tuosta teidän äsken hyppäämästä."

"Teillä on aikaa kasvaa ja kehittyä", Teddy vastasi hidastaen Dimen käyntiin. Hän taputti tamman kaulaa kiitokseksi hyvin tehdystä työstä, päästi jalustimet jaloistaan ja irrotti kokonaan otteensa ohjista. Hän venytteli hartioitaan nautinnollisesti.
"Minun pitäisi todella työstää Minxin kanssa koulua tai esteitä", Teddy huokaisi. "Se on vain niin pahalla päällä, ettei ajatus oikein houkuta. Olemme maastoilleet jo aivan liikaa", mies selitti vastahakoisuuttaan harjoitella kentällä. Dimen kanssa hän ei maastoon lähtenyt, ellei ollut aivan pakko, sillä tamma oli yksi aivoton apina kentän aitojen ulkopuolella. Kaikki esineet söivät hevosia aamupalaksi.

"Jos te hyppäätte, ehkä mekin tungemme tänne harrastamaan jonkinlaista akrobatiaa ilmassa", Teddy naurahti synkästi. Akrobatia todennäköisesti tarkottaisi seiniä potkivaa tammaa ja laukkapiruettien kanssa takkuavaa ratsastajaa, tai sitten vaihtoehtoisesti esteillä ihmeellisillä loikilla kieltävää hevosta ja maneesinpohjaan tutustuvaa ratsastajaa.
"Ellette sitten halua lähteä maastoon?" Teddy kysyi hieman lammasmaisesti virnistäen. Hän tiesi tarkalleen, ettei saisi lähteä maastoon, mutta muistellessaan tarhassa luiminutta ja mielenosoituksellisesti kauimpaan nurkkaan ravannutta tammaansa, hän ei voinut itselleen mitään. Hän oli liian pehmeä kovapäiselle hevoselleen, se oli selvää.

"No ei itäkään loputtomiin ole ja... Minä haluaisin kilpailla, tarvitsisin kokemusta itselleni. Mutta ei ole hevosta, paitsi Huzzle. Vaikka... Saisinhan minä miltein minkä tahansa hevosen, mutta en jaksaisi ratsastaa kolmea. Kun haluan kuitenkin ratsastaa mahdollisimman paljon itse. Jo vain.. Pystyn."
Viimeisen sanan kohdalla hän nyökkäsi allaan käyskentelevää oria. Ensimmäinen kerta kun hänellä olisi mahdollisuus maastoon seuraa. Se kyllä kelpaisi, olisi hauska vaikka vähän päästää kovempaa näissä maisemissa, voisihan sielläkin ottaa pari maastohyppyä. Quiri rakastaisi sitä.

".... Maasto jonkun kanssa kyllä houkuttaisi. Meillä ei kuitenkaan ole ollut ketään seuraksi ja Quiri voisi innostua laukkapätkästä kaverin kanssa."
Miyato virnisti takaisin, jalkautuen lopulta Huzzlen selästä, huokaistaen syvään. Se kyllä kutkutti, pieni maastoreissu, vooisi hypätäkin... Vanha tamma saisi hiukan tuulettua!
"Quiri voisi kyllä oikeasti tykätä seurasta maastossa ja voisin haluta ottaa muutaman hypyn siellä... Tamman mielenterveys ei kohta enää kestä, jos se ei saa toteuttaa itseään."

"Kolme hevosta vaatii jo paljon", Teddy vastasi ymmärtäväisesti. Hänen siskonsa ratsasti tällä hetkellä kuutta hevosta, mutta sisko ei tehnytkään mitään muuta työtä. Siskon työ oli se, että hän raahautui aamulla tallille ja lähti sieltä illalla, ja jotenkin sisko nautti siitä älyttömästi. Teddy itse oli tyytyväinen, kun hänen ei tarvinnut huolehtia hevosistaan niin paljoa, kun talli hoiti liikutuksenkin hänen puolestaan silloin, kun hän ei ehtinyt paikalle.
"Siinä tapauksessa lähdemme maastoon, se on nyt päätetty", Teddy virnisti. "Ja mitä hyppyihin tulee... No, Minxin kanssa niitä riittää. Voimme joko suunnata maastoesteradan kautta, jolloin pääsette hyppäämään kunnollisia esteitä tai sitten käyttää nummilla olevia matalia kiviaitoja, ojia ja muita luonnonesteitä hyppimistä varten samalla kun maastoilemme", Teddy kertoi ympäröivien maiden tarjoamista mahdollisuuksista. Hän pysäytti Dimen ja liukui alas selästä, nostaen jälleen kerran jalkansa korkealta tamman lautasten yltä. Hän ei kaivannut pukkikohtausta.

Hän nosti jalustimet ja löysäsi satulavyön lähtien taluttamaan Dimeä tallinpuoleisille oville.
"Meillä menee varmaan puolisen tuntia, niin Minx olisi valmiina maastoa varten. Kuulostaako se sopivalta teille?" Teddy kysäisi kelloaan vilkaisten. Puolessa tunnissa hän ehtisi helposti pestä Dimen, viedä sen ulos ja hakea Minxin sisään. Varustamisessa ei kestäisi kauaa, vaikka tamma miten kiukuttelisi, sillä siihen hän oli jo tottunut.

Miyato nyökkäsi, jääden pohtimaan saamiaan vaihtoehtoja. Hän haaveili näiden kahden vaihtoehdon kompromissista.
"Voitaisiinko kipaista jostakin missä voisin hypätä muutaman varsinaisen esteen, mutta muuten reitin ei tarvitse mukailla maastorataa? Quirille riittää pari kolme hyppyä, jos muutoin edetään reippaasti."
Hän vastasi hymyillen, nostaen jalustimet ylös

"Riittää se, todella hyvin. Lähdetäänkö tallin edestä? En ihan osaa suunnistaa täällä vielä."
Miyato vastasi, lähtien viemään Huzzlea talliin. Hän riisui orin varusteista itse, jättäen sen sisälle kuivattelemaan pesun jäljiltä. Quirin sai hakea tarhasta, onneksi tamman sai näppärästi kiinni, kun se tiesi pääsevänsä töihin. Varustaessaan lempihevostaan Miya syötti tuolle hymyillen muutaman porkkanan, tobianon hevosen rouskutellessa niitä tyytyväisenä. Hyvin pian Quiri oli kunnossa ja hän saattoi taluttaa ratsunsa ulos, nousten tallin edessä ketterästi hevosen selkään. Tamma katseli ympärillee uteliaana, kuitenkin ilmeisen rentona.

"Totta kai voidaan", Teddy vakuutti. "Lähdetään vaan", mies vielä huikkasi suunnatessaan tammakäytävän pesukarsinoille. Dime nautti pesusta, mikä teki koko operaatiosta huomattavasti nopeamman. Vedettyään huolellisesti pahimmat vedet pois hikiviilalla, hän loimitti tamman ja lähti viemään sitä tarhaan. Minx tuli tervehtimään kaveriaan, joten vastoin ensimmäistä oletustaan, Teddy sai känkkäränkän helposti kiinni. Tajuttuaan jääneensä ihmisen ansaan, Minx puhisi ja pöhisi, mutta seurasi taluttajansa perässä talliin.
Hevonen luimi ja kuopi etukaviollaan tallikäytävää, kun hän harjasi sitä reippaasti. Minx nosti varoittavasti takastaan, kun hän siirtyi harjaamaan hevosen takaosaa, mutta Teddyn jatkaessa häiriintymättä, tamma ei jatkanut kiukutteluaan pidemmälle. Hän nosti mustan yleissatulan tamman puhtaaseen selkään ja valmistautui jo henkisesti tappeluun, joka vyön kiristämisestä syntyisi. Minx hirnui ja potki takajalallaan vatsansa alle samalla kun koetti kääntää päätään riittävästi voidakseen purra vyötä kiristävää miestä. Teddy varoi steppaavia ja potkivia kavioita ja kiristi vyön tottuneesti. Mustien meksikolaissuitsien kanssa moista ongelmaa ei ollut, sillä Minx otti kuolaimet vastaan sen jälkeen kun hän ensin veti tamman pään alas korkeuksista. Hetken harkittuaan hän kiinnitti rintaremmin pitämään satulaa paikoillaan, vaikka jättikin martingaalin laittamatta. Kyllä Minx sen verran käyttäytyisi.

Hän laittoi mustat suojat hevosen jalkoihin ja lähti taluttamaan sankaritartaan tallipihaa kohden. Minx koetti huomaamattomasti astella hänen päälleen, mutta Teddy vain työnsi tammaa kauemmas. Minx luimi heti kun se näki toisen ratsukon tallipihalla.
"Kuten todettua, se on pahalla päällä", Teddy huokaisi noustessaan satulaan tottuneesti. Punaruunikko tamma kuopi jälleen maata etukaviollaan. Hän kiristi satulavyön välittämättä hevosen protestista ja potkuista, ennen kuin keräsi ohjat käsiinsä.
"Jos tammasi kulkee hyvin keulassa, sinun kannattaa mennä edelle, koska Minx potkaisee kaikkea liian lähelle eksyvää", Teddy sanoi ja osoitti kädellään suunnan, johon he lähtisivät. Ensin tarhojen vierustoja metsikköä kohden ja sieltä leveää, hyväkuntoista polkua pitkin nummille. Ranskalaistamma steppasi hänen allaan ja kolisteli kuolainta lähes väkivaltaisesti odottaessaan lupaa lähteä liikkeelle. Toivottavasti maastoesteet saisivat sen paremmalle tuulelle.

Miyatoa piristi nähdä, että jollakulla muullakin oli hankaluuksia hevosen temperamentin kanssa. Hän katseli kaksikon valmistautumista ja ohjasi Quirin edelle. Tamma kulki kiltisti löysin ohjin, miehen ollessa rennosti selässä. Hänen ei tarvinnut tehdä mitään. Eläkkeelle jäänyt kenttäratsu oli aina ollut sellainen, lämpesi vasta kun se näki esteitä. Tobiano tamma pärskähti, lotkauttamatta korvaansa millekään.
"Quiri kulkee missä vaan."
Hän sanoi hymyillen, keinuen kevyesti tamman askeleiden tahdissa.

"Onko Minx aina temperamenttinen vai ihan huvikseen mullittelee muutosta?"
Hän naurahti hiljaa, heittäen kysymyksen rennosti ilmoille. Hän ei tiennyt maastoista vielä mitään, joten toivoi ja luotti, että toinen opastaisi sitten reittien kanssa.
"Opasta sitten, en ole ikinä käynyt täällä maastossa."

Teddy istui syvälle mustaan satulaan ja siirsi jalustimia lähemmäs varpaita. Minx liikkui pitkällä, vaivattomalla askeleella pää korkealla ja korvat luimussa. Häntä viuhtoi kiukkuisesti ja tamma potkaisi muutaman kerran takasivulle toisella jalallaan.
"Se on aina temperamenttinen", Teddy vastasi. "Mutta hyvinä päivinä se kohdistaa temperamenttinsa oikeisiin asioihin", mies myönsi joutuessaan oikaisemaan hevosensa takapäätä. Tamman sivupotkut saivat sen herkästi valumaan toiseen reunaan polkua.
"Kunhan se tottuu uuteen kotiinsa, se lopettaa jatkuvan kiukuttelun ja työskentelee hyvin lukuunottamatta ehkä kolmea päivää kuukaudessa, kun tähdet ovat väärässä asennossa", hän lähes naurahti. Minx oli kerrassaan ihmeellinen hevonen tavassaan muuttua kuin huumattuna sinä hetkenä, kun se päätti, ettei sitä huvittanut tehdä yhtään mitään sinä päivänä. Loska saisi varmasti tamman kiukuttelemaan enemmän samoin kuin sadesäät.

"Toki", hän vakuutti. Ranskalaistamma heitteli päätään ja tuntui väreilevän ympärilleen kaoottista, kiukkuista energiaa. "Kunhan päästään metsään, siellä menee selkeä, erottuva polku. Seurataan vain sitä ja pääsemme nummille", hän kertoi. Tarhojen välistä mutkitteleva polku ei ollut lainkaan punaruunikon tamman mieleen. Se potkaisi valkosukkaisella takajalallaan ja osui aidan tolppaan. Teddy korjasi hevosta ratsastamalla sen paremmin alleen ja vilkaisi taakseen. Tolppaan ei ollut jäänyt mitään jälkiä. Onneksi tamma oli potkaissut ilmaa ja yllättynyt itsekin, kun kavio oli kolahtanut johonkin.
"Olen kilpaillut Minxillä CCI**-kenttäkilpailuissa. Se hurmaa koulutuomarit kerrasta toiseen ja lentää maastoesteillä yhdeltä toiselle, mutta valitettavasti rataesteet eivät ole sen mieleen lainkaan", Teddy kertoi hevosestaan. Minx ei ollut yhtä kuuluisa kuin Dime, mutta kenttäkilpailuja seuranneet kyllä tiesivät ranskalaistamman - yleensä juuri siksi, että hevonen oli kärkisijoilla rataesteille asti, joiden jälkeen välillä putosi kymmeniä sijoja alemmas kiukuteltuaan rataesteillä kunnolla.