I am not lost, I am exploring

Kitin seikkailunhalu sai Alexin vain hymyilemään. Hän muisti varsin hämärästi oman lapsuutensa, kun oli karannut naapuritilan hevosen kanssa maastoon luvatta. Sitä oli sattunut useamminkin, vaikka hän oli jäänyt kiinni vain kahdesti ja silloinkin onnistunut puhumaan itsensä pulasta. Niin hän ainakin oli uskonut vedotessaan naapurin karanneen koiran etsintään tai hevosen pillastumiseen. Hänellä oli ollut lupa ratsastaa laitumella sekä sen välittömässä läheisyydessä. Se ei ollut häntä estänyt lähtemästä seuraamaan mutkittelevaa jokea tai lintuparvea. Hän näki Kitissä paljon samaa.
"Käyn", Alex vastasi totuudenmukaisesti ja toivoi, ettei lapsi pahastuisi jos hän olisikin joku päivä muualla valmentamassa. Elokuvanteon vuoksi hän oli saanut nyt mahdollisuuden pysytellä enemmän Rosings Parkissa, sillä aika ei yksinkertaisesti riittänyt viikottaisten valmennuksien ja luentojen pitämiseen. Lisäksi elokuvasta maksettiin hyvin, joten hänen ei edes tarvinnut hakea elantoaan muualta.
"Tuo on Poppy", hän osoitti vieressä olevan eläkeläislaitumen keskelle, jossa vähän puiden takana laidunsivat Poppyn lisäksi myös kirjava Rain ja pullea Prada. Muitakin hevosia Alex näki, mutta ei tuntenut niitä vielä.
"Tuo suuri rautias kirjavan vieressä", hän selitti Kitille ja pysäytti hetkeksi Arizonan, mikäli poika halusi nähdä paremmin hänen hevosensa.

"Kiva", poika nyökkäili innokkaasti, kun Alex vakuutti käyvänsä tallilla päivittäin. Hän ei ymmärtänyt aikuisia, jotka eivät käyneet katsomassa hevosiaan kuin muutaman kerran viikossa. Hän olisi viettänyt kaikki päivät tallilla, jos vain olisi saanut vanhemmiltaan luvan. Tosin hän nyt olisi muuttanut vaikka Acen karsinaan, jos olisi saanut luvan.
Kitin huomio kääntyi nopeasti laiduntaviin hevosiin, kun Poppyn nimi mainittiin. Hetken poika vain tuijotti rautiasta hevosta, mutta hymy levisi kasvoille kun hän kääntyi Alexin puoleen. Ace oli pysähtynyt itsekseen Arizonan esimerkistä, mikä kävi pojalle hyvin, sillä nyt hän saattoi todella tuijottaa Poppya.
"Se on nätti", poika julisti ja käänsi jälleen katseensa Poppyyn. "Se on iso", hän myönsi verratessaan rautiaan kokoa vieressä laiduntavaan Rainiin. Hänen mielestään hauska laikukas Rain oli iso, joten Poppyn oli oltava suorastaan valtava.
"Poppy ei näytä nuorelta", Kit totesi katsoessaan hevosta. Se oli niin iso, että miten se muka voisi olla nuori? Hassu ajatus. Toivottavasti se ei kasvaisi enempää tai sen harjaamiseen tarvittaisiin tikkaita. "Sekin on hassun värinen", poika jatkoi ihaillessaan hevosen vaaleampaa harjaa. Poppy ei ollut tylsä ruskea, kuten monet muut hevoset tallilla, vaan siinäkin oli jotain omaa. Ei se ihan Arizonan tasolle yltänyt, mutta erottui se silti joukosta. Nätti tamma.
"Onko Gabinokin hassun värinen?" Poika tiedusteli keikkuessaan satulassa ja yrittäessään keksiä, miltä laitumelta voisi löytää viimeisen Alexin hevosen.

Poppy oli suurikokoinen, mutta kyllähän Alex tiesi, että 4-vuotias hevonen oli jo täysikokoinen. Hän piti tammaa silti nuorena, sillä se oli ratsuna hyvin raaka ja muutenkin käyttäytyi lapsekkaasti. Oliko Kit odottanut kenties varsaa? Hän ei kysynyt, nyökytteli vain ja päätteli, että oli parasta pelata lapsen mielen mukaan. Hän ei osaisi ikinä kasvattaa lasta.
”Se on 4-vuotias”, hän ehti kertoa ennen kuin Kit sanoi tammaa hassun väriseksi. Se sai Alexin naurahtamaan.
”Gabi on musta, se on oikein komea poika jos nyt ei erityisen hassu”, hän vastasi ja kehotti ruunansa käyntiin.
”Gabi on tallin toisella puolen laitumella. Viedäänkö hevoset pois, niin voimme käydä katsomassa sitäkin?” Hän tarjoutui. Mikäänhän häntä ei pakottanut esittelemään hevosiaan lapselle, mutta Alex viihtyi tuon seurassa yllättävän hyvin ja mikä sen parempaa, kun kertoa hevosistaan ihmiselle joka niistä oli kiinnostunut.

Nelivuotias hevonen oli nuori, se Kitin oli myönnettävä. Hän oli silti ajatellut, että se näyttäisi nuorelta, mutta Poppy näytti jo ihan aikuiselta. Ehkä hän oli odottanut pörröistä karvaa tai jotakin varsamaisempaa. No jaa, siitä huolimatta Poppy oli oikein kiva.
"Musta on hieno väri", Kit julisti ja taputti poninsa kaulaa ylpeästi. Ace oli mustanpäistärikkö, joten se oli ihan riittävän lähellä mustaa ansaitakseen kehuja. "Siskoni hevonen on myös musta", Kit kertoi iloisesti. "Silly ei tosin ole yhtä hieno kuin Ace. Ace on paras", poika jutteli iloisesti.
"Joo, viedään vaan", hän myöntyi hymyillen. Ace hörisi tutun tallirakennuksen auetessa heidän edessään. Poika hyppäsi ketterästi alas poninsa selästä ja nosti jalustimet ylös. Ace seisoi paikoillaan ja antoi pienen pojan puuhailla ympärillään kaikessa rauhassa. Kit virnisti kun sai satulavyön löysättyä. Hän kyllä osasi hoitaa poninsa. Ace hamusi huulillaan pojan niskaa, mikä sai Kitin nauramaan.
"Kutittaa!" Hän hihkaisi ja työnsi hörisevän ponin päätä kauemmas ennen kuin lähti taluttamaan ponia sivuovesta sisään talliin.

Kit oli selvästi ylpeä ponistaan, mikä lämmitti Alexin sydäntä. Hän oli tavannut myös lapsia, jotka eivät todellakaan arvostaneet vanhempiensa ostamaa hevosta tai sitten kyllästyivät niihin viikossa. Mitä lellipentuja. Kit vaikutti kuitenkin ihan ’jalat maassa’ -kaverilta, jos otti huomioon sen, että kyse oli lapsesta. Hän laskeutui matalan Arizonan selästä ja talutti sen Kitin ja Acen perässä talliin. Hän kiinnitti ruunan pesukarsinaan, jotta välttyisi pitkän käytävän ravaamiselta edestakaisin. Hän riisui satulan ja suitset ja vei ne samalla kertaa varustehuoneeseen. Ari ei ollut hionnut lähes ollenkaan ja hän palasi sen luokse harjatakseen hevosen nopeasti.
”Pärjäätkö?” hän varmisti Kitiltä, joka touhuili oletettavasti Acen kanssa. Hän harjasi Arin lyhyttä kesäkarvaa ja putsasi kaviot sekä tarkisti jalat. Kirjava pieni hevonen seisoi paikallaan käännellen kiinnostuneena korviaan. Se oli tottunut melkein kaikkeen ja salli itselleen tehtävän montakin eriskummallista asiaa hätkähtämättä. Tavalliset hoitotoimenpiteet eivät herättäneet siinä minkäänlaista vastustusta.

Kit oli asettunut viereiseen pesukarsinaan poninsa kanssa. Hän riisui varusteet ja hoiperteli satulan kanssa varustehuoneelle, vain palatakseen harjojen kera takaisin. Ace seisoi paikoillaan ihailtavalla kärsivällisyydellä, kun poika keskittyi harjaamaan sitä. Kitin kasvoilla oli keskittynyt ilme kun harja pyyhki pölyjä ponin selästä. Hän nautti poninsa harjaamisesta ja hoitamisesta, mutta oli päättänyt näyttää Alexille, että osasi tehdä sen todella huolellisesti. Niinpä tavanomainen nauru ja häsellys oli korvaantunut keskittymisellä ja tarkalla touhuamisella.
"Joo", Kit vastasi iloisesti puhdistaessaan ponin jalkoja. Acen kanssa pärjäisi kuka tahansa, sillä poni oli ehkä Englannin kärsivällisin ja lapsiystävällisin. Ace hörisi tyytyväisenä ja sai Kitin nauramaan. Se siitä keskittymisestä sitten. Poika puhdisti kaviot ponilleen niitä näitä höpötellen.
"Sitten lentokone osui seinään, mutta se ei ollut minun vikani, kapteeni nukahti", poika lörpötteli muistellessaan kolhimaansa pienoismallia. Isä ei olisi iloinen. "Siitä lähti siipi, mutta ehkä isä korjaa sen. Kyllähän se korjasi sen autonkin, jonka pudotin portaista", poika pohdiskeli siirtyessään ponin pään luokse pehmeän harjan kanssa. Kun hän oli tyytyväinen Acen ulkomuotoon, vei hän harjat takaisin varustehuoneeseen ja palasi ponin luokse.
"Jos vien Acen laitumelle niin odotatko minua?" Kit kysyi seistessään poninsa pään vieressä. Hän ei halunnut hukata Alexia, kun vielä oli Gabinokin nähtävänä.

Alex sai Arizonan hoidettua nopeasti ja siirtyi sitten paijaamaan Acen mustaa turpaa. Hän katseli kuinka Kit hoiti poniaan asiantuntevasti ja tarkasti, selittäen samalla jotakin pienoismalleista. Mies ei ollut ihan perillä lapsen kertomuksesta, mutta ei antanut sen haitata. Hän vei hevosensa harjat myös takaisin ja nyökkäili sitten nauraen pojan kysymykselle.
”Voimme tulla pihalle odottamaan”, hän lupasi vaikka halusi tosiasiassa varmistaa, että poika sai poninsa yksin laitumelle. Hän pelkäsi, että joku toinen hevonen – vaikka hänen hölmö Poppynsa – saattaisi yrittää ulos avonaisesta portista. Alex sitoi tottuneesti naruriimun ruunalleen ja odotti sitten, että Kit ja Ace lähtisivät ensin ulos.

"Okei", Kit myöntyi iloisesti ja lähti liikkeelle Acen kanssa. Poni kulki kiltisti innokkaan pojan vierellä, varoen tarkasti, ettei osunut etukavioillaan poikaan, vaikka Kit heiluikin vähän sinne tänne ja oli useammin kuin kerran ponin kulkureitillä. Hän kulki lähes hypähdellen laitumelle, jolla Acen tarhakaverit laidunsivat ja aukaisi varovaisesti portin. Hän oli erehtynyt joskus koskemaan sähkölankaa säheltäessään, eikä aikonut toistaa virhettään. Ace odotti kiltisti, että portti oli riittävän avonainen, ennen kuin pujahti pojan perässä laitumelle. Kit sulki portin nopeasti ja kääntyi vasta sitten irrottamaan Acea. Ponilla ei näyttänyt olevan mikään kiire, kun se laski päätään, jotta poika saisi helpommin päästettyä eläimen vapauteen. Heti kun Kit ehti laitumelta pois, lähti Ace laukassa tervehtimään laidunkavereitaan. Hyvätapainen poni oli odottanut viimeiseen asti, että pieni ihminen ehti alta pois ennen kuin teki mitään.
Kit palasi riimunnaru käsissään ja hymy huulillaan Alexin ja Arizonan luokse.
"Onko Gabino ja Arizona kavereita? Entä Arizona ja Poppy?" Kit kyseli innokkaasti. "Ace on kaikkien kaveri", poika kertoi ylpeys äänestä kuultaen. Pieni poni oli hänen suurin ylpeydenaiheensa, eikä hän kuuntelisi yhtäkään alentavaa sanaa Acesta. Poni oli kaikkea, mitä hän saattoi ratsultaan toivoa. Kit kieltäytyi edes ajattelemasta hetkeä, jolloin kasvaisi liian isoksi kultaiselle ponilleen. Niin ei vain yksinkertaisesti voisi käydä.

Acen ja Kitin menoa oli hauska seurata. Alex peitti naurunsa useammin kuin kerran, kun Kit oli vähällä jäädä ponin alle ja Ace reiluna kaverina väisti. Hän talutti Arizonaa pitkässä narussa ja antoi sen pysähtyä vähän matkan päähän syömään tuoretta ruohoa sillä aikaa, kun Kit laski Acen turvallisesti laitumeen. Hän saattoi vain ihmetellä sitä, miten hienosti poni toimi seitsenvuotiaan kanssa. Alex vastaanotti Kitin hymyillen luokseen.
”Ne on kaikkien kavereita”, Alex nyökkäsi ja lähti hitaasti kohti laidunta tallin toisella puolen. Hän olisi pitänyt niitä vaikka keskenään laitumella, mikäli tamma ja ori olisivat voineet vahingoitta olla yhdessä. Hän ei kuitenkaan toivonut Poppylle ja Gabinolle varsaa, joten ne piti pitää erillään. Hän talutti perässään lammasmaisen lauhkeana kulkevaa Arizonaa tallin laajennusremontin ohitse kohti sen laidunta.
”Haluatko taluttaa Aria?” hän tarjosi narua pojalle hetken mielijohteesta. Kirjava ruuna oli rauhallinen ja luotti vieraisiinkin hyvin.

Kit nyökkäsi innokkaasti.
"Se on hyvä. Hevosilla pitää olla kavereita tai niillä on yksinäistä", poika selitti nopeasti. Osasikohan Kit edes puhua normaalilla nopeudella? Poika tuntui aina suoltavan puhetta ilmoille ilman hengitystaukoja. "Niillä on kivaa laitumilla yhdessä. Ne voivat syödä ja juosta ja leikkiä ja olla hevosia", Kit kertoili iloisesti Alexin rinnalla kulkiessaan. Poika tiesi, että mies tiesi tämän kaiken, mutta se ei estänyt häntä kertomasta sitä. Alexin tarjotessa riimunnarua Kitin leuka tuntui putoavan maahan asti.
"Tietty", Kit sanoi innostuneena, mutta suurella keskittymisellä onnistui pitämään itsensä rauhallisena. Hänen käsiinsä luotettiin hieno hevonen. Oikea lännenhevonen. Nyt oli pantava parastaan. Poika katseli hymy huulillaan Arizonaa, joka vaikutti rauhalliselta.
"Vau", poika henkäisi tuskin kolmea askelta käveltyään. Olipa upea fiilis taluttaa oikeaa intiaanihevosta. "Olet ihan paras", Kit julisti kääntäessään katseensa Alexiin hymy korviin asti ulottuen. Poika tuntui suorastaan tärisevän vaivoin pidätellystä innosta, mutta oli päättänyt suoriutua vastuullisesta tehtävästään kunnialla.

Alex luovutti Arizonan pojalle ja siirtyi kävelemään vähän kauemmas. Hän pöyhi vaaleaa, kuritonta tukkaansa, joka oli kypärän jäljiltä entistä sekaisempi. Ei sillä, että se olisi haitannut, sillä Alex oli tottunut siihen. Hän ei varmasti koskaan näyttänyt kovin edustavalta tallilla, mutta oli jo hyväksynyt sen. Jonkun mielestä sekainen tukka ja pölyn raidoittamat kasvot varmasti näyttivät ihan söpöiltä, vaikka hän ei sitä suostunutkaan uskomaan. Eipä Rosings Park varmasti edes tarjoaisi hänelle mahdollisuutta romanttiseen suhteeseen, joten miksi hän edes olisi yrittänyt tehdä vaikutuksen kehenkään.
Kitin kehut saivat Alexin virnistämään. Aika pienellä pääsi pojan suosikkilistan ykköseksi. Hän oli kyllä varma, että tuon suosikki-ihminen vaihtui päivittäin, ellei useamminkin. Lapsilla oli tapana muuttaa mielipiteitään usein, kun nuo vasta muovasivat maailmankuvaansa ja käsityksiään hyvästä ja pahasta.
”Voit koettaa, pysähtyykö se kun sinä pysähdyt”, Alex ehdotti kun Arizona hamuili uteliaana Kitin niskaa. Se ei ehkä vielä ollut tottunut uuteen johtajaansa, mutta ei missään nimessä astelisi pikkuihmisen ylitse. Siitä Alex oli varma.

Arizona oli kerrassaan hieno hevonen. Hän piirtäisi siitä kaksi kuvaa heti huomiseksi. Tai ehkä kolme, jos hän onnistuisi löytämään pattereita taskulamppuaan varten. Valoa ei saanut enää sytyttää huoneeseen illalla, tai äiti tulisi katsomaan, miksi poika valvoi. Hän oli vienyt yhden isänsä lukuisista taskulampuista huoneeseensa, eikä isä ollut ainakaan vielä huomannut sen puuttumista, joten hän saattoi hyvillä mielin piirtää illalla pidempäänkin.
Kit hihitti, kun hevosen pehmeä turpa hamusi hänen niskaansa. Kutitti! Poika nosti hartiat korviin ja nauraen vilkaisi uteliasta hevosta. Ihana tapaus. Alexin ehdottaessa pysähtymistä, poika teki kuten oli ehdotettu. Arizona otti muutaman askeleen, mutta pysähtyi sitten tajutessaan, ettei omituinen pieni ihminen enää kulkenutkaan eteenpäin. Kit väläytti sokaisevan hymyn Alexille.
"Arizona on paras hevonen", poika ilmoitti pirteästi lähtiessään taas liikkeelle. Hänen teki kovasti mieli silittää hevosen poskea, mutta ei halunnut irrottaa toisella kädellään riimunnarusta, joten pieni poika tyytyi kävelemään eteenpäin kaksin käsin narua pidellen. Naru tosin roikkui löysänä, mutta hän piteli siitä silti kunnolla kiinni, ettei Arizona vahingossakaan pääsisi karkuun.
"Ace on paras poni, mutta Arizona on paras hevonen. Isona haluan yhtä hienon hevosen kuin Arizona", Kit kertoi hilpeästi. Hän oli päättänyt, ettei kasvaisi isoksi ennen kuin Ace olisi niin vanha, että voisi viettää eläkepäiviä laitumella, mutta sen jälkeen hän haluaisi yhtä hienon hevosen kuin Arizona. Jos se olisi yhtä hauskan värinenkin, hän voisi olla oikein tyytyväinen.

Alex tajusi, että ei ehkä kannattanut mainita Arizonan olevan ponikorkuinen. Se oli epävirallisen mittauksen mukaan juuri 148-senttinen, eli meni ponista. Ruunan ruumiinrakenne kieli kuitenkin hevosesta, eikä Kitin onnea tarvitsisi pilata. Hän oli kovin mielissään siitä, että poika niin piti hänen kirjavasta, hassusta hevosestaan. Siitä tosin oli vaikea olla pitämättä.
”Isona saat juuri sellaisen hevosen kuin haluat”, Alex lupasi hymyillen. Hän kiirehti avaamaan laitumen porttia edeltä. Kun hevonen, poika ja hän itse olivat laitumen sisäpuolella ja portti puolittain kiinni, hän palasi Arizonan luokse.
”Sillä on vähän erilainen riimu, kuin Acella”, hän opasti ja avasi lukon tilalla olevan solmun tottunein sormin. Hän pujotti naruriimun Arizonan päästä ja silitti hevosen kaulaa. Se oli tottunut odottamaan siihen asti, että Alex poistuisi sen luota.
”Tuolla on Gabino”, hän huomasi ja näytti mustaa arabialaista, joka näykki ruohoa keskittyneesti.

Alex oli aivan oikeassa, Kitille ei kannattanut kertoa Arizonan olevan poni. Silloin Arizonan olisi pakko tyytyä olemaan vain maailman toiseksi paras poni, kun nyt se sai olla maailman paras hevonen.
"Niinpä", poika nyökkäili innoissaan. Hän saisi juuri sellaisen hevosen kuin haluaisi. Suuren, lempeän ja kiltin. Löytäisiköhän hän jostakin hevosen, joka olisi käytännössä Ace hevoskoossa? Se olisi kaikista paras.
"Niin on. Se on hassu", poika totesi väistäessään sivummalle, jotta Alex saattoi puuhailla riimun parissa. Riimu oli todellakin erilainen. Sitäkin hänen pitäisi tutkia, kunhan varustehuone olisi tyhjänä. Olipa Alexin hevosilla paljon hassuja varusteita. Mielenkiintoista, perin mielenkiintoista.
"Oo", Kit sanoi innoissaan katsoessaan Gabinoa. "Se on kuin siitä leffasta", poika totesi hetken hevosta katseltuaan. The Black Stallion, elokuva mustasta arabiorista, elokuva, jonka Kit osasi ulkoa. Hän oli katsonut sen niin monta kertaa ettei edes osannut laskea niin pitkälle.
"Onko Gabinokin ollut villihevonen aavikolla?" Poika kysyi uteliaasti. Olisihan se ihan hyvin voinut olla. Eikö muka villihevosten kesyttäminen kuulunut olennaisesti lännenratsastukseen? Ei kun... Äh, hän ei muistanut. Pitäisi lukea enemmän lännenratsastuksesta kotona. Hän oli aina keskittynyt enemmän esteratsastukseen.

”Opetan joku päivä sinulle, miten se solmitaan”, Alex lupasi Kitille pidellen kädessään riimua. Hän oli hurjan innoissaan siitä, että oli tavannut lapsen, joka osoitti niin aitoa kiinnostusta kaikkeen. Olisi hienoa opettaa Kitille hevosen käsittelyä niin, miten Alex sen koki parhaimpana. Hän naurahti pojan kommentille Gabinosta – totta kai hän tunsi elokuvan The Black Stallion.
”Ei ole. Se on saksalaiselta kasvattajalta”, hän sanoi vieläkin naureskellen. Vaikka olihan Gabino kasvattajansa mielestä varmasti villihevonen, eikä sen käytös ollut mallikasta ollut aluksi Alexinkaan mielestä. Nyt ori oli ihan erilainen.
”Gabino on todella nopea. Sinun pitäisi nähdä joskus, kun se juoksee”, Alex kertoi ihaillen itsekin laitumella käyskentelevää ’hurjaa’ oriaan. Se oli varsin komea, vaikkakin nyt pölyinen ja hiekkainen.
”Gabi!” mies kutsui ja vihelsi perään. Ori nosti päänsä ruohosta ja lähti ravaamaan häntä ja kaula korkealla kohti omistajaansa. Se oli arabialaisen kaunis tapa esittäytyä ja kertoa, miten paljon energiaa sillä oikein oli. Hienoa, hän pääsisi kesyttämään jälleen villihevosta.
”Taidan jatkaa sen kanssa. Sanotaan heihei Arizonalle”, kuului Alexin kehotus ja hän silitti hetken vielä intiaanihevosensa otsaa astuen sitten muutaman askeleen kauemmas. Hän heilautti kättään rauhallisesti, mikä oli merkki ruunalle liittyä muiden laitumella laiskottelevien seuraan. Se lähti innokkaassa, joskin varsin matalassa laukassa lähemmäs muita.

Musta arabialainen ravasi kaksikon luo ja pysähtyi käynnin kautta heidän lähelleen. Alex, joka ei ollut tajunnut ottaa Gabin omaa riimua mukaan, ojensi kätensä, jolloin hevonen astui askelen lähemmäs ja kurotti kaulaansa haistellakseen harmikseen tyhjää kämmentä. Se pärskähti ja kuopaisi jalallaan maata kiinnittäen sitten huomiota pikkuihmiseen.
”Se haluaa tutustua sinuun”, Alex sanoi miettien samalla, miten lapselliseksi mahtoi muuttua, jos viettäisi vielä enemmän aikaa Kitin kanssa. Onneksi se ei haitannut, hän nyt oli muutenkin jo melko lapsenmielinen.

Alexin lupaus sai pojan silmät suorastaan loistamaan. Hän oppisi sitomaan Alexin upeiden hevosten riimut! Vau. Päivä vain parani paranemistaan. Oli ollut todella kannattavaa karata seikkailulle.
"Ai jaa", poika vastasi pirteästi iloinen hymy huulillaan, kun hevonen ei ollutkaan aavikoilta. Ei se siitä vähemmän mielenkiintoista tehnyt. Hevonen oli kotoisin Saksasta. Jännää. Alexin hevoset olivat mielenkiintoisia.
"Se näyttää nopealta", Kit myhäili ihaillessaan mustaa arabia. Pojan mielestä hevonen, joka oli noin siro, ei voinut olla muuta kuin nopea. Ehkä mielipiteeseen vaikutti myös muistikuvat elokuvan komeasta mustasta arabiorista. Ehkä Gabino ei ollut aavikoilta, mutta se oli varmasti yhtä nopea.
"Heippa Arizona", Kit sanoi hauskalle, kirjavalle hevoselle, joka lähti Alexin kehotuksesta laukkaamaan muita hevosia kohden. Pojan huomio kääntyi nopeasti Gabinoon, joka ravasi kerrassaan upean näköisesti Alexia kohden.

Pojan silmät eivät hetkeksikään jättäneet hevosta, joka näytti erottuvan suurten puoliveristen joukosta niin selkeästi kevyen rakenteensa ja kauniin päänsä avulla. Mitä lähemmäs Gabino tuli, sitä vakuuttuneempi Kit oli siitä, että ori oli jotakin sukua elokuvan tähdelle. Gabino näytti niin upealta! Eivät kai kaikki arabit voineet näyttää noin ihanilta?
"Minäkin siihen", poika julisti innokkaasti. Kit astui varovaisesti lähemmäs ja ojensi kättään yllättävän rauhallisesti hevosen haisteltavaksi. Leveä hymy ei kadonnut hetkeksikään, kun pojan tarkat silmät painoivat hevosen jokaisen piirteen yliaktiiviseen mieleen. Keskittyminen ei ollut Kitin vahvuuksia muuta kuin silloin, kun häntä todella kiinnosti, mitä tapahtui. Kuten nyt. Upea arabiori oli ehdottomasti keskittymisen arvoinen tuttavuus.

Gabino haisteli Kitin kättä rauhallisesti, vaikka siitä selvästi aisti tahdon lähteä töihin. Alex pujotti riimun hevosen päähän ja solmi sen kiinni. Hän tarttui riimusta roikkuvan narun päähän ja päätti sillä kertaa taluttaa hevosensa itse. Gabino osasi kyllä käyttäytyä, mutta herkän hevosen luonne oli arvaamaton, eikä Alex uskaltanut antaa sitä nuoren pojan pideltäväksi. Gabino oli kuitenkin ihan erilainen kuin Ace.
"Pitääkö sinun lähteä kotiin?" Alex muistutteli kysyen Kitiltä, joka oli mitä ilmeisimmin ollut tallilla jo aikansa. Hän talutti hevosensa laitumen portista ulos ja päästi myös Kitin samalla ennen kuin sulki portin. Mies suunnitteli lännenratsastusharjoitusta kentällä, ottaisivat ehkä muutaman spurtin barrel racing -harjoituksena. Kit olisi vapaa jäämään katsomaan, mutta Alex pelkäsi pidättelevänsä jo myöhässä olevaa poikaa. Eihän hän tiennyt, miten tuo oli sopinut äitinsä kanssa.

Kit kulki Gabinon ja Alexin rinnalla iloinen hymy huulillaan. Päivästä oli tullut kerrassaan loistava! Alexin muistutus sai pojan puremaan huultaan, kun hän mietti keskittyneesti. Hän oli luvannut, että palaisi syömään ajoissa, mutta olivatko he määritelleet tarkempaa aikaa äidin kanssa? Eivät kai. Ainakaan hän ei muistanut mitään sellaista. Paitsi äiti oli kyllä sanonut, että jos hän ei olisi ajoissa kotona, hän ei enää lähtisi itsekseen tallille. Hankalaa. Mikä nyt oli äidin mielestä ajoissa? Ehkä olisi parempi pelata varman päälle.
"Varmaan joo", poika mutisi pettynyt ilme kasvoille kohoten. Hän olisi niin mielellään jäänyt tallille pyörimään pidemmäksikin aikaa! Kit voisi todennäköisesti asua tallilla. Poika varmaan asuisikin, jos se olisi hänestä kiinni.
"Kai olet täällä huomennakin? Ja ylihuomenna?" Kit varmisti huolestuneena. Hän ei halunnut hukata Alexia ihan kokonaan. Alex oli mukava. Ja Alex oli luvannut näyttää ja opettaa hänelle vaikka mitä. Hän pitäisi huolen siitä, ettei Alex luistaisi lupauksistaan. Hän halusi oppia kaiken.

”Varmasti”, Alex naurahti ja heilautti narua, kun Gabino meinasi tulla turhan lähelle steppaavine koipineen. Musta ori pärskähti vastalauseeksi, mutta kunnioitti omistajansa rajaamaa tilaa eikä enää juossut päälle. Alex viettäisi varmasti seuraavat viikon tiiviisti tallilla, sillä omien hevostensa lisäksi hänellä oli elokuvaprojekti Peeves. Upea, erikoinen kimo oli tuotu vasta tallille ja hän alkaisi työskennellä sen kanssa pian.
”Olen tavallaan töissä täällä, joten emmeköhän tapaa uudelleen”, Alex hymähti ja hieroi Gabinon kaulaa pysäytettyään sen sivuovelle. Hän avasi oven ja siirtyi hevosen kanssa sisälle.
”Nyt tiedät, miltä hevoseni näyttävät. Etköhän löydä minutkin.” Alex hymyili Kitille lämpimästi kiinnittäessään arabialaistaan käytävälle. Se kaipasi selvästi tekemistä ja sen hetkisten suunnitelmien mukaan he päätyisivät kentälle spurttailemaan. Ei huono suunnitelma, ei ollenkaan, rauhallisen maastoilun jälkeen.

Kit nyökkäili. Työntekijän löytäisi varmasti. Hyvä, että Alex kuului tallin henkilökuntaan. Nyt toinen ei pääsisi karkaamaan vaan joutuisi ottamaan vastaan piirustukset hienoista hevosistaan ja kertomaan lisää hauskasta ratsastustyylistään. Mahtavaa!
"Löydän ihan varmasti", Kit julisti päättäväisesti. Hän vaikka etsisi koko tallin kissojen ja koirien kanssa, mitä ikinä se sitten tarkoittikaan, jos ei muutoin löytäisi Alexia. Kuka ylipäätään etsisi mitään kissojen kanssa? Äiti käytti hassuja lausahduksia.
Poika vei Acen riimun paikoilleen ja nappasi pakkaamansa repun mukaan. Aika suunnata kotia kohti, mutta ensin pitäisi muistuttaa Alexia siitä, että toinen oli luvannut olla löydettävissä.
"Tuon huomenna piirustuksen Arista", Kit lupasi innokkaasti nyökytellen. Ehkä myös Gabinosta, jos äiti ei teettäisi liikaa töitä hänellä kotona. Huone pitäisi varmaan siivota. Pelkkä ajatuskin sai Kitin nyrpistämään nenäänsä. Siivoaminen oli turhaa. Hän sotkisi huoneen kuitenkin puolessa tunnissa uudestaan.
"Nähdään!" Iloinen pikkupoika toivotti pirteästi suunnatessaan tallin ovista ulos hakemaan pyöräänsä. Hän polkisi oikein reippaasti kotiin, niin ehtisi varmasti piirtää ainakin Arizonan. Värittämisessä menisi kauan, kun hevonen oli niin hauskan täplikäs.

[Kiitokset pelistä! Kit tykkäsi, kun joku jaksoi vastailla sen kysymyksiin. Nyt se voi keskittyä keksimään lisää kysymyksiä, joilla piinata Alexia.]

Alex naurahti Kitille. Vai saisi hän kuvan Arista? Ehkä hän voisi laittaa sen Arin kaapin oven sisäpuolelle esille. Effie ei ollut vaikuttanut siltä, että tykkäisi piirustuksista kaappien ovien ulkopuolella, joten hän ehkä säästäisi nuorta naista. Tuo ehtisi vielä saada sydänkohtauksen, jos hän tuhoaisi täydellisen järjestyksen varustehuoneessa.
”Nähdään, Kit!” Alex huikkasi hauskalle pojalle ja keskittyi sitten hevoseensa. Hän nouti harjat ja sai väistellä leikkisää oriaan, kun tuo yritti viedä jokaisen harjan hänen kädestään. Pöhkö. Mitähän ratsastuksestakin tulisi?

[Kiitos itsellesi, Alex on mielellään piinattavana.]