Rain drops are not the ones who bring the clouds

[Pixiekissa tänne! Troy pitää Katerinalle yksityisvalmennuksen. :>]

Lusitanotamma Tethys Do Casanovalla oli ollut vauhdikas päivä, ja hevonen oli päättänyt jakaa nuoruuden intoaan myös omistajalleen hyppimällä ja heilumalla tänään jokaiseen ilmansuuntaan kuin heikkopäinen. Vaikka Troy oli antanut tamman purkaa energiaansa oikein pidemmän kaavan mukaan, oli Tete edelleen käyttäytynyt kuin kesälaitumelle päässyt puolivuotias. Talliin palatessa lusitano oli onnistunut kompastumaan Troyn jalkoihin, ja miehen jalkapöytä oli jo nyt alkanut vaihtaa sävyä sinertäväksi. Eihän se menoa haitannut, mutta Troy toivoi silti Katerinan ratsun käyttäytyvän edes hieman sivistyneemmin.

Astellessaan pääkentälle lievästi onnahdellen mies vilkaisi taivaalle, joka keräsi harmaita pilviä Rosings Parkin yläpuolelle, mutta ainakaan vielä ei satanut. Troy pitäisi valmennuksensa mieluusti ulkona nyt, kun oli kohtuullisen lämmin. Joku muu ehkä olisi kuvaillut säätä painostavaksi, mutta lämmöstä pitävälle Troylle tämä kelpasi mainiosti. Pitkästä aikaa ulkona tarkeni t-paidalla, vaikka aurinko ei juuri tahtonut paistaakaan. Jos taivas repeäisi tai ukkonen alkaisi jyristä, voisivat he siirtyä maneesiin.

Katerina oli myöhässä valmennuksesta. Hän ei ollut löytänyt ketään varustamaan hevostaan – oli typerää edes odotella sitä – ja sai nyt maksaa siitä. Aleksei tanssahteli käytävällä kuin ei olisi liikkunut viikkoon ja Katerina kirosi hevostaan napatessaan kypärän mukaansa. Nainen irrotti riimun levottoman hevosen kaulalta ja tarttui tuon ohjiin. Hän oletti, ehkä muisti valmennuksen olevan kentällä ja talutti Aleksein tallin pääovista ulos. Helvetin laajennusremontti, voisi sekin valmistua niin ei tarvitsi aina kierrellä mistä sattuu. Taivaalla kierteli tummia pilviä, jotka saivat Katerinan mielen mustumaan. Miksi he olivat ulkona, kohta he kastuisivat! Sitä paitsi ulkona oli painostavan kuuma, ei kai Rosings Park turhaan ollut panostanut ilmastoituun maneesiin, josta Katerina muuten maksoi tallivuokrassa. Hän talutti manaillen hevosen kentälle mutta ääni kellossa muuttui, kun hän näki valmentajansa.

”Hei, Troy!” Katerina ei voinut estää itseään lirkuttelemasta. Hän talutti Aleksein kaartoon ja heilautti vaaleita hiuksiaan vielä kerran ennen kuin vangitsi ne kypäränsä alle.
”Anteeksi, että olen myöhässä”, hän hymyili hampaat välkkyen ja ponnisti itsensä ajoittain steppaavan orin selkään tavoitellen mahdollisimman vaivatonta satulaan nousua. Saatuaan jalustimet jalkaansa Katerina siirsi vallattomasti jalkojaan nostelevan Aleksein käyntiin uralle.

Troy jäi kentän portin vierelle nojailemaan aitaan ja katseli huvittuneena hymyillen kahden hevosen riehumista tarhoissaan, kun odotteli valmennettavaansa. Tänään oli ilmeisesti vauhdikas päivä yhdellä jos toisellakin. Mies kaivoi vaaleanharmaiden farkkujensa taskusta puhelimensa havaitakseen, että valmennuksen olisi kuulunut jo alkaa. Asia ei Troyta kuitenkaan haitannut, eikä mies ollut oikea henkilö arvostelemaan toisten ajankäyttötaitoja, kun ei hallinnut aikatauluja itsekään. Toisin sanoen hänellä oli aina aikaa.

Troy pyyhkäisi kullanruskeita karvoja mustasta t-paidastaan ja huomasikin pian Katerinan saapuvan.
"Hei vain", mies tervehti rennosti ja sulki kentän portin ratsukon päästyä aitojen sisäpuolelle.
Hän heilautti kättään vähättelevästi Katerinan pahoitteluille ja sivuutti vastauksen hymyllä.
"Miten menee? Alekseilla näyttää olevan virtaa", Troy jutusteli tarkkaillessaan tanssahtelevaa lipizzaa, kun ratsukko siirtyi käyntiin uralle. "Onko toiveita valmennuksen suhteen?" hän kysyi siirtyen keskemmälle kenttää, jottei olisi tiellä.

Katerina katseli avoimen kiinnostuneena australialaista, joka oli vienyt hänen sydämensä. Nainen oli pukeutunut melko antavaan paitaan ja uusimpiin saappaisiinsa, joita hän ei koskaan pitänyt harjoitellessaan. Ne jalassa hän uskoi sääriensä näyttävän entistä pidemmiltä ja hoikemmilta, minkä toivoi vetoavan kuumaan valmentajaan.
”Sillä on turhankin paljon energiaa”, Katerina myönsi vaikka ei tehnyt elettäkään kitkeäkseen villikon hyppelehtimistä. Kai hän yritti esittää jotakin, ehkä oletti hevosen näyttävän hyvältä kun se hypähteli energisesti joka toisella askeleella. Kimo hirnahti kovaäänisesti ja heilautti päätään ylös. Se kaipasi toimintaa.
”Uskon, että sinun ehdotuksesi ja ideasi ovat vallan loistavia”, nainen vastasi ympäripyöreästi kysymykseen kun ei osannut sanoa enempää. Kaikki heidän nykyisessä työskentelyssään mättäsi, eikä Alekseista sitä menoa olisi koskaan kunnon kilpailuihin. Sitä paitsi valmennusta tärkeämpänä nainen piti Troyta, jonka vaaleansinisiin silmiin hän oli hukkua. Valmentaja huokui miehisyyttä ja oli kaikkea sitä, mistä Katerina piti.
”Sinun taidoillasi Alekseikin voi oppia paljon uutta”, hän kehui toista tiettyä flirttiä äänessään. Naisen istunta oli ryhdikäs, ihan vain esittämisen halusta, ja hän pyrki pitämään jalkansa oikealla paikalla ja kantamaan kätensä hyvällä kohtaa. Aleksei otti muutaman harkitsemattoman raviaskeleen ja sai Katerinan keskittymään hetkeksi ratsastukseen. Hän vetäisi ohjasta hidastaakseen hevosensa käyntiin ja unohti hetkeksi ratsastajan eleganssin, mitä oli yrittänyt pitää yllä.

"No, eiköhän se siitä rauhoitu, kun pääsee työskentelemään", Troy totesi tuntematta hevosta sen enempää.
Hän oli nähnyt ratsukon kerran tai pari työskentelemässä yhdessä ja kiinnittänyt huomiota Aleksein valtavaan yritteliäisyyteen. Mies ei tuntenut Katerinaakaan kunnolla, mutta jostain syystä näytti siltä, ettei tuo aina ihan saanut houkuteltua hevosensa parhaita puolia esiin. Troy hymyili saamilleen kehuille.
"Katsotaan, mitä keksimme", hän lausahti.
Täydellisen valmennussuunnitelman laatiminen näillä taustatiedoilla oli mahdotonta, mutta Troy ei ollut ikinä suosinut tarkkoja kaavamaisia suunnitelmia.

Mies yritti parhaansa mukaan pitää katseensa oikeissa asioissa eikä esimerkiksi Katerinan avonaisessa kaula-aukossa, mutta hänen huomionsa harhaili silti. Ainakin valmennettava oli panostanut ulkomuotoonsa. Troy ei kommentoinut Aleksein ravipyrähdystä, nyökkäsi vain, kun nainen näytti saaneen orin hallintaan.
"Pidä sen huomio itselläsi. Ota verryttelyksi sen kanssa kevyttä ravia uralla ja ympyröillä ja huolehdi kunnollisista taivutuksista kulmissa", kentän keskiosassa ratsukkoa tarkkaileva mies sanoi hetken kuluttua.

Troyn käskyjen kuunteleminen meni Katerinalta puolittain ohi, sillä hän keskittyi tuon hunajaiseen ääneen ja aksenttiin muun sijaan. Ravia, selvä. Hän puristi pohkeillaan hevosen kylkiä ja sai Aleksein siirtymään rytmikkääseen, näyttävään raviin. Ori tuntui esiintyvän nyt laitumella käyskenteleville tammoille ravatessaan kaula liioitellusti kaarella, pää turhan korkealla ja askel kuin ratsastusnäytöksessä. Katerina keskitti sen huomion volteille, taipumiseen ja asetukseen, kuten Troy oli mahdollisesti ohjeistanut. Hän kevensi hieman turhankin nopeaan hevosen askeleeseen, joka ei ollut vielä lainkaan sellainen, että se olisi sopinut kouluradalle. Kiireistä ravia puolipidätteillä kooten Katerina jatkoi kulmien ja volttien huolellista työstöä. Aleksei oikoi muutaman voltin vain siksi, että ratsastajan avut olivat turhan vahvat ja se herkkänä hevosena tietenkin vastasi annettuihin painoapuihin. Epäonnistuminen ei tulisi kuuloonkaan sinä päivänä, sen Katerina oli päättänyt, mutta ei tiennyt miten välttää sen. Hän osasi kyllä ratsastaa kun keskittyi, mutta Aleksein kanssa hän oli lähestulkoon vain jolkotellut menemään jo vuoden päivät. Olisi aika saada ratsastukseen jotakin ryhtiä, kehittää yhteistyötä ennestään.
”Mitä hevosellesi kuuluu?” Katerina uteli pitäen kuitenkin suurimman osan ajasta huomion hevosessaan. Aleksei kuikuili silloin tällöin edelleen tammoja, mutta keskittyi nyt paljon paremmin ratsastajansa apuihin.

Troy katseli Aleksein pullistelua ja pudisteli päätään huvittuneena. Hän vilkaisi laitumen suuntaan ja huomasi onnekseen, ettei ori saanut tammalaumalta järin suuria suosionosoituksia, jotka olisivat voineet yllyttää kimoa entistä näyttävämpään esiintymiseen. Mies ei siitä huolimatta voinut olla ihastelematta orin kauniita liikkeitä, jotka antoivat lupauksia siitä, että lipizzasta voisi olla vaikka mihin.
"Rauhoita tahtia, mutta pidä pohkeella takaosa toiminnassa. Kevyet avut", Troy ohjeisti ja siristi silmiään, kun aurinko päätti kurkistaa pilvien raosta. Valoilmiö ei tosin antanut toivoa kauniimmasta säästä, vaan pian mies tunsi kaksi vesipisaraa käsivarsiensa iholla. Ehkä lähes olematon tihkusade ei vielä ajaisi heitä karkuteille.

Troy asteli kentän keskellä soikeaa kehää niin, että kykeni jatkuvasti tarkkailemaan ratsukon työskentelyä sopivalta etäisyydeltä. Jalkapöytä kipuili sen verran, että sai miehen toivomaan ettei se ollut murtunut. Tosin tuskin ainakaan pahasti, sillä hän pystyi yhä kävelemään, mies pohti itsekseen. Katerina tiedusteli Tetestä ja Troy hymyili hieman vaisusti muistaessaan elävästi tämän päivän kohelluksen.
"Oikein hyvää. Tänään se piti hauskaa, mutta muuten se on ollut ihan fiksu nuori neiti", mies vastasi melko ympäripyöreästi.
Hän kehotti Katerinaa vaihtamaan suuntaa, ellei nainen sitä itse ollut jo tehnyt ja arvioi Aleksein liikkumista.
"Muistuta Alekseita heti liikkumaan eteenpäin ja vaadi työskentelyä, jos se tuijottelee tammoja, mutta älä päästä askelta liian vauhdikkaaksi", mies totesi, vaikka ori näyttikin jo liikkuvan huomattavasti keskittyneemmin.

Katerina teki puolipidätteitä ja jarrutti Aleksein menohaluja Troyn ohjeistuksen mukaan. Hän piti pohkeilla huolen hevosen takaosan aktiivisuudesta ja saikin oriin kulkemaan paremmin. Sen askel piteni, takaosa astui paremmin alleen, eikä hevosella ollut enää niin mahdoton kiire edetä loputtomiin jatkuvalla soikiolla. Troyn vastaus ei kaikessa lyhykäisyydessään riittänyt sammuttamaan Katerinan tiedonnälkää – tai halua kuulla tuota ihanaa ääntä – mutta toistaiseksi nainen pysyi hiljaa ja keskittyi näyttämään hyvältä hevosen selässä. Hän vaihtoi Alekseilla suunnan hieman epämääräisen täyskaarron kautta ja vaihtoi kevennyksen, kuten oli jo ensimmäisillä ratsastuskerroillaan oppinut. Hän jatkoi voltteja ja pyrki aktivoimaan oriinsa takaosaa entisestään, jotta Troy hyväksyisi sen. Hän suoristi selkänsä taas mutta ei huomannut korjata turhan eteen valuneita jalkojaan. Satunnaiset sadepisarat alkoivat värittää naisen vaaleita ratsastushousuja. Miksi he eivät olleet maneesissa?
”Mitä teet valmennuksen jälkeen?” Katerina kysyi tavoitellen rentoa äänensävyä. Ei sillä, että hänellä mitään taka-ajatuksia olisi ollut. Valmennusta saattoi hyvin pitää tekosyynä päästä komean valmentajan lähelle. Mikä sen parempi, kuin saada tuon kaikki huomio itseensä edes siksi ajaksi. Hän toivoi, että mies oli edes vähän katsellut häntä ’sillä silmällä’. Hän oli ainakin yrittänyt.

"Hyvä", Troy nyökkäili hyväksyvästi, kun Aleksein ravi muuttui paremmaksi.
Katerina kyllä osasi ratsastaa, sitä mies ei epäillyt, mutta tuo vaikutti ehkä hieman... malttamattomalta? Puheenaiheetkin rönsyilivät kauas pois valmennuksen aihealueista. Eipä asia australialaista haitannut, vaan sai pikemminkin mielenkiinnon heräämään. Hän tykkäsi jutella valmennettavien kanssa, mutta harvoin etenkään korkealle tähtäävät ratsastajat halusivat vaihtaa turhia kuulumisia kesken valmennuksen, josta olivat maksaneet. Se oli ihan ymmärrettävää.
"Huolelliset tiet", Troy totesi hieman poissaolevalla äänellä, vaikka olikin tilanteessa harvinaisen hyvin läsnä ja hereillä. Kai.
Ori kulki jo tasapainoisemmin volttien ja kokoavien apujen ansiosta ja Katerinalla näytti olevan asento pääosin hallinnassa.
"Siirrä jalkoja vähän taaksepäin paremmin istunnan alle", mies kehotti. "Aleksei kulkee jo paremmin. Ota sillä muutama siirtyminen käynnin, ravin ja pysähdyksen välillä ja vaadi nopeat reaktiot pieniin apuihin", hän ohjeisti sitten haluten nähdä, miten ratsastaja saisi hevosensa kuulolle ihan perusasioita toistamalla.
Katerinan kysymys sai miehen hymyilemään hieman salaperäisenä. Niin, mitäköhän hän teki ja mitä varten kysymys oli esitetty? Hän ei tuntenut naista tarpeeksi hyvin voidakseen täyttää kyseenalaisen huumorin päivittäisen kiintiönsä ja vitsailla yhteisestä tekemisestä kauniin ruskeasilmäisen ruotsalaisen kanssa, ei etenkään työajalla.
"Minulla on vapaata loppupäivä. Luultavasti siis jotain tavattoman tylsää. Käyn kaupassa hakemassa lampulle seuraa jääkaappiin ja menen salille tai houkuttelen jonkun kanssani ulos syömään", hän totesi. Niin, tuonkin kommentin saattoi tulkita samalla tavalla kuin äskeisen ajatuksen tasolle torpatun vitsin, mutta mitäpä pienistä.
"Mitä itse?" hän päätti kysäistä, muttei antanut huomionsa pahemmin lipsua pois valmennuksesta.

Valmentajan kommentit kaikuivat jälleen kuuroille korville, vaikka Katerina miten yrittikin keskittyä ratsastukseensa. Hän siirsi jalkojaan oikean suuntaan ja tajusi heti silloin, että se ohje oli aiheellinen. Istuminen ja keventäminen helpottuivat suunnattomasti, kun painopiste muuttui. Aleksein ravi, vaikka se paikoin olikin lennokasta ja korkeaa, oli paljon helpompi istua nyt, kun hevonen kulki oikein. Se työskenteli takaosallaan ja keveni edestä, mikä oli tietenkin tavoitteena.
Troyn vastaus sai Katerinan hymyilemään tietävästi vaikka hän yrittikin peittää sen. Nainen puri huultaan, tilanne oli niin kutkutteleva että hän melkein unohti taas ratsastaa. Hän ohjasi Aleksein kiertämään voltilla valmentajan. Se ei ollut oppikirjamainen 10 metrin voltti vaan suurempi, mutta hän ratsasti sen vallan tyylikkäästi ja jatkoi virnuiluaan kuullessaan miehen vastakysymyksen. Mitä hän vastaisi? ’Ajattelin tulla houkutelluksi syömään kanssasi.’ Liian läpinäkyvää. Katerina arveli, ettei ollut kovin hyvin piilottanut kiinnostustaan mieheltä, mutta ainakin tuo tietäisi olevansa ihana. Sitä paitsi Troyn vastaus oli ollut vähintään epäilyttävä. Hän kokosi itseään henkisesti ja samalla myös hevostaan, kun ravasi jälleen uuden voltin Troyn ympäri.
”En ole suunnitellut mitään”, hän vastasi saaden vain vaivoin säilytettyä huolettomuuden äänessään. Mikäli mies ei olisi niin tampio kuin – no, miehet yleensä – tuo saattaisi jopa tarttua syötiin ja pyytä häntä ulos.

Kuunteliko Katerina häntä ollenkaan? Mahtoiko tuo edes huomata, että Aleksein ravi oli parantunut ratsastuksen aktivoitumisen myötä? Ori näytti kuuntelevan ratsastajaansa ihan hyvin ja toivottavasti ratsastajakin kuunteli hevostaan edes jossain määrin, koska nuo selvästi pystyisivät hienoonkin suoritukseen, jos vain yrittäisivät.
"Aleksei kulkee nyt paremmin", mies kehui. "Pidä se kuulolla koko ajan." Helpommin sanottu kuin tehty, jos nainen ajatteli keskittyä koko valmennuksen ajan johonkin muuhun kuin ratsastukseen.

Keskustelu oli kummallinen ja Troy hymyili poikamaiseen tapaansa, jos ei suoranaisesti hämmentyneenä niin ainakin aavistuksen huvittuneena ja haroi auringon vaalentamia lyhyitä hiuksiaan. Jos hän oikein tulkitsi naista, oli Katerinan totemus ehkä johdatteleva ja siihen olisi pitänyt vastata muutakin kuin mitä hän päätti päästää suustaan.
"Onhan tässä vielä aikaa miettiä", Troy lausahti silmäillen ympärillään ravaavaa ratsukkoa ja käänsi puheensa takaisin valmennukseen: "Istu satulaan ja ota seuraavan lyhyen sivun keskellä pysähdys ja neljän askeleen peruutus ennen takaisin raviin siirtymistä."

Katerina otti kehut vastaan hymyillen säteilevästi ja keskittyi taas hetkeksi ratsastukseen. Hän saattoi tehdä sen, sillä keskustelu oli muuttunut taas tavallisen tylsäksi valmennukseksi. Mitä ilmeisimmin Troy ei ollut tajunnut pientä vihjettä, kun ei suoraan kysynyt häntä ulos kanssaan. Miehet. Syvä huokaus.
Hän teki työtä käskettyä keskittyäkseen edes hetkeksi valmennuksen todelliseen syyhyn. Hän ja Aleksei olivat todella valmennuksen tarpeessa, mutta oli Rosings Parkin vika, että nuo olivat palkanneet niin luvattoman hyvännäköisen valmentajan. Miten kukaan ikinä oppi tuon valmennuksessa mitään? Katerina ainakin myönsi huomionsa olevan jossakin ihan muualla, kuin allaan ravaavassa hevosessa. Hän istuutui satulaan ja pysyi varsin hyvin paikallaan Aleksein pehmeässä, joskin korkeassa ravissa. Hän jousti liikettä lantiollaan ja valmisteli peruutusta kuten parhaiten osasi. Kimo pysähtyi pehmeästi ja seisoi hetken paikallaan, ennen kuin peruutti toivotun vastaisesti viisi askelta ratsastajansa keskittymishäiriön vuoksi. Perkele. Jos joskus, nyt Kat toivoi esiintyvänsä edukseen. Onneksi edes raviin siirtyminen sujui vaivattomasti ja ratsastaja saattoi olla ylpeä hevosestaan. Aleksei edes yritti. Hän ratsasti sen takaosaa aktiivisemmaksi, teki lyhyiden sivujen keskellä pysähdys-peruutus-harjoituksia ohjeen mukaan ja jatkoi myös taivuttavien ja asettavien volttien kanssa. Hän oli jopa hieman yllättynyt siitä, miten hienosti Aleksei kulki. Mikäli ei kulkisi, hän olisi saattanut syyttää yltyvää sadetta, joka oli muuttunut satunnaisista pisaroista kevyeksi tihkuksi, joka tuntui ikävältä kasvoilla mutta ei vielä kastellut suuremmin. Katerina saattaisi muistuttaa pandaa jo ennen valmennuksen loppumista.

Troy toivoi, ettei vaikuttanut tylyltä käännettyään keskustelun takaisin valmennukseen. Enitenhän hyötyä tästä olisi ilman turhia höpinöitä, mutta toisaalta mies ei pitänyt jäisestä hiljaisuudesta ollenkaan. Australialainen tarkkaili valmennettavan ratsukon työskentelyä keskittyneenä huomatakseen puutteet noiden yhteistyössä ja voidakseen puuttua ongelmakohtiin. Tosin ainoa merkittävä ongelma näytti olevan puutteellinen keskittymiskyky. Katerina aivan varmasti olisi saanut hevosensa peruuttamaan tasan neljä askelta, mutta jostain syystä neljä askelta venyikin viideksi. Mies ei viitsinyt muistuttaa keskittymisen tärkeydestä, sillä oletti Katerinan tiedostavan asian itsekin. Sen sijaan hän huomautti vain lyhyesti huolellisista valmisteluista ja hevosen kuuntelusta, jolloin oli helpompi ennakoida milloin se siirtäisi jalkojaan tai pysähtyisi ja ansaitsisi myötäämisen.
"Hyvä", Troy päästi suustaan, kun ratsukko oli jonkin aikaa tehnyt pysähdys-peruutus harjoituksia onnistuneesti ja Aleksei kulki kiitettävästi. "Eiköhän oteta laukkaa mukaan. Valmistele puolipidätteillä, että saat tehtyä sujuvan laukannoston. Anna sen laukata kierros uraa pitkin vähän rennommin, mutta älä anna rynnätä ja vaadi järkevät kulmat. Jatketaan sitten hetki laukkaympyröillä ja suunnan- ja laukanvaihdoilla."
"Häiritseekö tämä sade teitä?" mies kysyi hetken kuluttua hieman virnistäen. Hänestä leppoisa tihkusade oli lähinnä vain virkistävä.

Katerina oli jo nyt vaikuttunut siitä, miten hyvin he Aleksein kanssa pärjäsivät, kun hän tiesi mitä teki. Troyn vinkit olivat kaikki olleet varsin vaikuttavia, sillä niiden avulla kentän kiertämiseen turtunut ratsukko oli saanut paljon irti yhteistyöstään. Ehkä Alekseista toden totta oli johonkin.
Troy vaikutti tekevän kiusaa, kun kysyi sateen haittaavuudesta. Ymmärsikö australialainen yhtään, miten tärkeää meikki tai kampaus oli naisille? Katerina kuitenkin tyytyi kohottamaan olkiaan.
”Ei lainkaan”, hän vastasi teennäistä hyväntuulisuutta äänessään, kun nosti Alekseilla laukan valmistellusti pitkän sivun keskeltä ja antoi sen laukata eteenpäin reippaasti. Hevonen otti takapäätä alleen kevyiden puolipidätteiden jälkeen ja kuunteli selvästi ratsastajaansa herkästi. Hän kokosi hevosta voltein ja alkoi työstää sen energistä laukkaa ohjaa vastaan. Aleksei, joka olisi mieluusti vain mennyt kovempaa, heitteli päätään hetken pidätteitä vastaan ennen kuin suostui kulkemaan pyydetysti. Sade kasteli sen valkeaa kaulaa ja meni läpi myös Katerinan ratsastushousuista. Ihanaa.

Troy hymyili Katerinan vastaukselle. Kyllä hän tosiaan ymmärsi, miten naiset tavallisesti suhtautuivat sateeseen ja siksi hän aavistelikin, että sanojen taakse kätkeytyi aivan päinvastainen merkitys. Hän ei siitä huolimatta ottanut asiakseen tivata naiselta, oliko tuo aivan varma päätöksestään ja keskeyttää valmennusta kesken laukkapätkän, jotta he pääsisivät maneesiin jatkamaan. Tai ehkä asiaan vaikutti sekin, että Katerina oli kieltämättä ihan vetävän näköinen ja Troy halusi härnätä tuota nähdäkseen, miten nainen reagoisi tällaiseen sääilmiöön. Tietenkään hän ei voinut viedä pelleilyä niin pitkälle, että se vaarantaisi hänen valmennustensa laadun.
"Kerro vain heti, kun haluat sisälle", mies päättikin antaa vastuun Katerinalle. Ovelaa.

Alekseilla selvästi olisi riittänyt vauhtia, mutta se malttoi kuitenkin tehdä mitä siltä pyydettiin. Toki hidastelua täytyi protestoida päätä viskelemällä.
"Oikein hyvä. Säilytä kevyet avut, mutta lopeta pyytäminen vasta kun se reagoi niihin eikä viskele päätään. Tasainen ulko-ohjan tuki. Voit vaatia siltä vielä hieman tehokkaampaa ja hallitumpaa laukkaa", Troy sanoi ja pysähtyi kentän keskelle lepuuttaakseen hetken jalkaansa. "Mitä te olette Aleksein kanssa viime aikoina harjoitelleet?" hän uteli pian taustatietoja.

Katerina kirosi mielessään. Perkeleen Troy, pistää nyt hänet tekemään sellaisia päätöksiä. Eihän hän voisi näyttää heikkouttaan ja raukkamaisuuttaan toiselle, kun yritti parhaansa mukaan näyttää hyvältä. Se oli tosin jo turhaa, sillä pian hiukset kulkisivat sateesta märkinä pitkin kasvoja toisiinsa liimautuneina – tarkasti ja ajan kanssa laitetusta meikistä nyt puhumattakaan. Mitä hänen uudet nahkasaappaansakin sateesta sanoisivat? Isä oli kiristänyt kukkaron nyörejä, vaan onneksi ostanut saappaat. Hän oli joutunut jopa etsimään itselleen töitä. Katerina oli saanut homman kahden typerän mukulan lapsenvahtina ihan vahingossa. Tilaisuus oli tullut vastaan tallilla ja hän oli tarttunut siihen. Kun kaksi kermapersekakaraa tarvitsi vahtia erityisesti tallilla, Katerina astui kehiin. Hän ei nähnyt omaa taustaansa lainkaan niin hemmotellussa perheessä, kuin nämä kaksi. Ehkä hän oli hieman puolueellinen eikä osannut pitää itseään hemmoteltuna ja etuoikeutettuna. Hän piti lapsista, mutta niiden kaitseminen helpponakin hommana alkaisi pian kyllästyttää. Sitä paitsi vanhempi tyttö oli jo alusta asti ollut hankala ja tuittuileva.

Aleksei laukkasi nyt hillitymmin ja rauhoittuikin kootumpaan laukkaan. Sen askel oli korkea ja menohalut eivät olleet kadonneet mihinkään. Katerina pyrki pitämään ryhtinsä ja Troyn pyytämän ulko-ohjan tuen. Hän käänsi orin harkitusti voltille ja keskittyi hyviin teihin. Jos jotakin, hän oli lähiaikoina ollut aivan liian lepsu hevoselleen.
”Mitä milloinkin. Avoja, pohkeenväistöä, lisäyksiä, kokoamista”, Katerina luetteli muistamatta edes milloin olisi tarkasti suunnitellut ratsastustaan.
”Ymmärrät varmasti, että tarvitsemme kipeästi valmennustasi”, hän heittäytyi heikoksi naiseksi ja loi viehkeän hymyn valmentajalle. Hän ohjasi Aleksein kootussa laukassa pienelle voltille Troyn ympäri ja loi silloin tällöin lyhyitä katseita Troyhin. Näkihän tuo nyt varmasti hänen parhaat puolensa? Ehkä pitäisi pysytellä kauempana, etteivät todennäköisesti poskille levinneet mascaravanat näkyisi.

[Anteeksi jumitukseni, ei oo riittänyt luovuus mihinkään kirjoitteluun : D]

Troy nyökkäili hyväksyvästi, kun Aleksei malttoi koota laukkaansa ja hän hymyili ratsastajalle lämpimästi tavoittaessaan tuon katseen.
"Säilytä tuo", hän kehaisi toivoen, että nainen pitäisi tuntuman hevoseen koko valmennuksen ajan.
Mies asteli ratsukon piirityksen keskeltä pukemaan ylleen kentän ulkopuolelle jättämänsä ohuen tummanharmaan takin, joka pitäisi vettä edes hieman. Vaikka pieni sade olikin mukava virkistys, ei hän halunnut kastella paitaansa läpimäräksi, jos sade jatkuisi vielä. Hän kuunteli Katerinan kertomuksen viimeaikaisista harjoituksistaan ja vastasi avunpyynnöltä kuulostavaan toteamukseen kevyellä hyväntahtoisella naurahduksella.

"Ota Alekseilla muutamia siirtymisiä ravin ja laukan välillä. Pidä pehmeä ohjastuntuma ja myötää taas heti, kun se reagoi, mutta älä anna työskentelytehon hiipua", Troyn ääni kantautui kentän poikki, kun hän asteli laidalta takaisin keskemmälle kenttää ja katseli orin liikkumista, joka oli jo ihan kohtuullisen sujuvaa, mutta rentoudessa oli ehkä vielä toivomisen varaa. "Kuinka kauan Aleksei on ollut sinulla?" hän yritti kehittää jonkinlaista keskustelua silkasta mielenkiinnosta.

Katerina ei tehnyt elettäkään ymmärryksen merkiksi, mutta alkoi saman tien valmistella hieman laiskasti siirtymisiä. Ei kai se niin vaikeaa voinut olla. Hän pidätti istunnalla ja kun mitään ei tuntunut tapahtuvan, nykäisi ohjasta. Aleksei rikkoi laukan kiireiseen raviin, ennen kuin ratsastajan epämääräisten pidätteiden kautta alkoi ravata taas järkevämmin. Typerä eläin. Katerina nosti laukan yhtä huonolla valmistelulla, mutta se sujui huomattavasti paremmin menohaluiselta hevoselta.
”Vuoden”, nainen vastasi joutumatta suuremmin miettimään. Tarkemmin ajateltuna ehkä kauemminkin, mutta eihän Troy totuutta tietäisi. Sitä paitsi ei se paljon heittänyt. Sellaiset seikat eivät olleet Katerinalle tärkeitä. Hän siirsi hevosen taas raviin, nyt paljon pehmeämmin, sillä tiesihän Aleksei jo vähän, mitä siltä pyydettiin. Se ravasi häntä korkealla ja korvan tanakasti hörössä. Haluttu muoto kuitenkin pysyi suunnilleen niiden volttien ajan, joita hän ravissa teki.

Katerina yritti parhaansa istua satulassa, mutta korkea ravi oli vaikea istuttava ja hän siirsi mukavuudenhalusta hevosen takaisin laukkaan. Siinä samassa musta, takkuturkkinen otus säntäsi tallin parkkipaikalta tallin ja kentän ohitse ja sai Aleksein säpsähtämään. Se ampaisi laukassa eteenpäin ja otti muutamia hallitsemattomia sivuloikkia kauemmas koirasta. Katerina takertui ohjiin ja kiskoi kaikin voimin – tai siltä se ainakin varmasti näytti – yrittäessään pysäyttää hermoheikkoa hevosentapaista. Hän muisti vasta hetken päästä, että oli tavoitellut näyttävää ja hienoeleistä, täydellistä ratsastusta ja nyt pilannut senkin mielikuvan. Huokaus.
”Helvetti noita elukoita tarvii tänne tuoda”, hän kirosi koiraa ja huomasikin sillä hetkellä tuon omistajan. Heinäseipäänoloinen, pitkä ja laiha, mustiinpukeutunut mies asteli tallia kohti kaikessa rauhassa. Pitäisi elikkonsa kurissa. Klaus nosti kättään tervehdykseksi Troylle ja Katerinalle, mutta ei saanut naiselta pienintäkään vastatervehdykseen viittaavaa elettä. Ruotsalainen käänsi katseensa pois ja etsi hieman häkeltyneeltä hevoseltaan mutkatonta ja haluttua laukkaa. Sade tuntui ikävältä kasvoille ja hän tunsi miten se oli mennyt läpi vaalearuutuisista ratsastushousuista. Se valmennus ei olisi paljon huonommin voinut mennä.

Troy äännähti myöntävästi Katerinan vastaukseen ja katseli kuinka Aleksein siirtymiset muuttuivat vähitellen suorastaan kamalista töksähdyksistä pehmeämmiksi, mutta valitettavasti tuskin yhteistyön paranemisen ansiosta. Ori ei vaikuttanut siltä, että kuuntelisi mielellään ratsastajansa apuja. Mies kurtisti kulmiaan hieman, mutta ei ehtinyt jakaa neuvoja, ennen kuin kouluratsastus vaihtui jo sirkusnäytökseksi.

Troy näki vilauksen mustasta otuksesta vilistämässä kentän ohi ja samassa hän pääsikin seuraamaan lipizzan villiä laukkashowta.
"Ups", hän päivitteli hiljaa itsekseen ja pysytteli poissa orin tieltä. Mies ei voinut hetkellisesti muuta kuin sääliä Katerinaa, mutta tällaistahan hevosten kanssa eläminen välillä oli.
"Rauhoittele sitä, älä jää vetämään ohjista. Kevyt käsi", hän ohjeisti rauhoittavalla äänenpainolla toivoen, että nainen pysyisi selässä.
Troy tavoitti Klausin katseellaan ja tervehti tuota rennolla hymyllä pään nyökkäyksellä ja kiinnitti katseensa taas ratsukkoon, jonka meno oli rauhoittunut jo hieman, vaikka Aleksei oli selvästi hämillään tapahtuneesta.
"Hyvä. Jatka hetki laukkaa ympyröillä ja pidä istunta ja kädet rentoina, jotta Alekseinkin on mahdollista rentoutua ja voimme jatkaa harjoittelua", Troy kehotti ja vilkaisi koiran perään varmistaen, ettei autuaan tietämätön tohelo ollut aikeissa kääntyä takaisin. "Maneesissa olisi vähemmän häiriötekijöitä. Haluatko siirtyä sinne?"

Katerina ei noteerannut Troyn puheita kevyestä kädestä, kun yritti pysytellä selässä ja estää oriaan riistäytymästä uudestaan. Hän luotti liian paljon siihen, että kuolain pitäisi herkän hevosen aisoissa – ja ennen kaikkea olisi ainut tapa siihen. Säikähtänyttä hevosta nyt vaan ei hillinnyt kukaan tai mikään ja kivulla ei ainakaan parantanut hevosen luottamusta ratsastajaan. Katerina oli arkana ratsastajana unohtanut sen tosiasian, sillä valmennukset olivat sinä päivänä hänelle varsin harvinaista herkkua. Hän ei halunnut ketään muistuttamaan virheistään.
Aleksein rauhoituttua nainen saattoi yrittää itsekin rentoutua, mutta tietynlainen varautunut kireys säilyi. Hän hellitti ohjasotettaan ja etsi kadotettua laukkaa. Se alkoi jälleen rullata halutusti, eikä ollut päämäärätöntä karkuunjuoksua. Katerina otti eri kokoisia voltteja toivoen, että olisi ollut jossakin muualla. Villiintyneen hevosen rauhoittelu ei ollut hänen suosikkiasioitaan, eikä hän sillä hetkellä todellakaan nauttinut valmennuksesta. Kimo kulki jo rennommin, mutta ratsastajasta ei voinut sanoa samaa. Blondi kuuli Troyn sanat ja hidasti hevosensa käyntiin katseensa laskien. Oliko hän todella niin tumpelo?
”Mennään vaan”, hän vastasi lannistuneena ja yritti hymyillä Troylle. Tuo oli edelleen niin ihana, että hän olisi mieluusti vain jättänyt valmennuksen sikseen ja mennyt miehen kanssa syömään. Eivätkös he niin olleet sopineet – ainakin hänen mielessään. Kat ohjasi Aleksein kentän porttia kohti ja se sai hevosen odottamaan innolla uusia seikkailuja. Mihinhän he olivat menossa? Kimon korvat kääntyilivät ja tarkkailivat ympäristöä positiivisella uteliaisuudella. Se sai selässä istuvan naisen varautumaan pahimpaan. Hän oli varma, että Aleksei keksisi taas jotakin pelättävää ja heittäisi hänet selästään sillä kertaa. Se tosin ei olisi poikennut valmennuksen saamasta laskusuunnasta.
”Taidat pitää minua ihan toivottomana”, hän naurahti Troylle, mutta aiempi keveys oli poissa äänestä. Hän ainakin piti itseään toivottomana sillä hetkellä. Ei edes hallinnut leluponiaan. Isä saisi ostaa uuden.

Kun Katerinan onnistui hellittää ohjasotettaan ja Aleksei asettui taas järkevämpään laukkaan Troy kehui noita tyytyväisenä. Molemmat osasivat, kunhan keskittyivät samaan asiaan samaan aikaan.
"Huomasitko, miten sait sen rauhoittumaan nopeasti?" mies kysyi Katerinalta, vaikka nainen vaikutti yhä varautuneelta tapahtuneen takia, tai ehkä juuri siksi.
Hän nyökkäsi ja hymyili valmennettavalle rohkaisevasti tekemättä maneesiin siirtymisestä suurta numeroa. Kaikki saisivat valmennuksesta enemmän irti, kun hevonen ei hyppisi ja pomppisi milloin mistäkin syystä. Maneesin seinät sulkisivat pois ainakin lähes kaikki sääilmiöihin ja kävijöiden lemmikkieläimiin liittyvät häiriötekijät.

Troy siirtyi ratsukon vierelle heidän kävellessään kohti maneesia. Katerinan sanat saivat miehen hämmentymään, vaikka hän olikin ollut huomaavinaan jonkin sortin avuttomaksi heittäytymistä valmennuksen aikana. Troy kohotti katseensa ylös ja katsoi naista tavallista pidempään kysyvä katse silmissään, kunnes pudisti päätään.
"En. Sinun täytyy vain luottaa itseesi", hän vastasi yrittäen olla kuulostamatta turhan myötätuntoiselta ja siten lietsoa naisen epävarmuutta. "Aleksei on herkkä hevonen, joten uskon, että saatte yhteistyönne toimimaan, jos niin tahdot."
Troy katsahti tallin sisäpihalle, jossa jollakin oli suuria vaikeuksia saada kahta villisti sinne tänne riuhtovaa hevosta sisälle talliin. Taluttaja sai pian apuvoimia, mutta Troy näki parhaaksi kiertää maneesiin ulkokautta.
"Onko kaikki hyvin?" hän kysyi naiselta tiettyä hänelle tyypillistä huolettomuutta äänessään samalla kun silitti Aleksein kaulaa.

Troyn itsetuntoa kohottavat sanat olivat kyllä varsin lohdullisia. Katerina antoi Alekseille nyt enemmän ohjaa, kun he kulkivat maneesia kohti. Hän luotti hevoseensa kyllä ajoittain, mutta epävarmuus ei kadonnut mihinkään. Hän ei vielä ollut sinut pienikokoisen kimonsa kanssa, vaikka sitä oli jo vuoden ratsastanutkin. Ori onnistui yllättämään hänet päivittäin persoonallisuudellaan. Katerina heitti Troylle hurmaavan hymyn, kun tuo vakuutti, ettei pitänyt häntä toivottomana. Se oli kaunis vale, mutta helli hänen itsetuntoaan kummasti. Ehkä Katerina vain otti kehut vastaan mielellään, olivat ne miten tosissaan tahansa sanottuja. Hänen katseensa siirtyi kahteen poukkoilevaan hevoseen ja ote ohjista kiristyi heti. Aleksei huomasi myös villikot, mutta tyytyi vain katselemaan niitä päätään hieman kohottaen. Katerina oli turhaan huolissaan hevosestaan. Se osasi kyllä olla.

”Kuinka niin?” Katerina kysyi ja yritti piristyä jälleen. Sade tuskin oli ainakaan tehnyt hyvää hänen ulkonäölleen, ahdisti, ja lisäksi isän ostama kouluratsu ei ollut täyttänyt ihan Katerinan odotuksia. Hän oli ensimmäistä kertaa oikeasti huolissaan siitä, miten pärjäisi taloudellisesti, jos isä ei enää antaisikaan hänelle tuhansien tai kymmenien tuhansien kruunujen viikkorahaa, mihin hän oli tottunut. Eikö tuo ostaisikaan hänelle uutta hevosta, kun Aleksei ei enää riittäisi? Miksi hän oli koskaan suostunut lapsenvahdiksi typerille kakaroille? Katerinalla oli kaikki hyvin, jos ei otettu huomioon asioita, joista hän ei halunnut valittaa. Ei ainakaan komealle ja ihanalle aussivalmentajalle, jonka seurassa hän viettäisi mielellään koko loppupäivän.
”Kaikki on ihan hyvin. Kunhan koirat pysyvät poissa jaloista”, hän naurahti ja yritti löytää itsensä taas. Kunpa hän tumpeloisi vähemmän hevosen selässä ja Aleksei tietäisi, mitä hän tarkoitti. Hevonen hamuili parhaillaan valmentajan käsiä herkkujen toivossa. Hölmö otus.

Troy oli tyytyväinen, kun Aleksei ei reagoinut riekkuviin hevosiin kummemmin ja hän vilkaisi nopeasti puhelimensa kelloa. Heillä oli vielä hyvin aikaa ja hänellä ei onneksi ollut tänään kiire, joten he ehtisivät alkukankeuksista huolimatta vallan mainiosti käydä asiat läpi, mikäli Katerina halusi. Nainenhan oli sanonut, ettei ollut suunnitellut tälle päivälle mitään. Kysymys olikin se, mahtoiko valmennus olla se, millä Katerina halusi täyttää päivän aikataulunsa. Sateessa kastunut ratsastaja ei vaikuttanut mainittavan motivoituneelta tällä hetkellä.

Mies kohautti olkiaan merkitsevä hymy huulillaan. Olihan se paistanut kilometrien päähän, etteivät vesisade, juokseva koira ja sinne tänne säntäilevä hevonen nostattaneet tunnelmaa ainakaan Katerinan mielestä.
"Kunhan mietin", Troy totesi, rapsutti herkkuja kaipaavan kimon otsaa, jonka jälkeen harppoi avaamaan maneesin oven ja viittoili ratsukkoa menemään edeltä.
Sateen kolina kaikui avarassa maneesissa, mutta ainakin se tarjosi mukavan suojan. Sade oli alkanut käydä virkistävästä tihkusta ikävän kastelevaksi kaatosateeksi, ja Troy haroi kastuneita hiuksiaan antamatta Englannin sään lannistaa. Kun Katerina ja Aleksei pääsivät sisään, mies veti oven kiinni ja siirtyi tapansa mukaan maneesin keskiosaan.
"Anna Aleksein kävellä hetki vapaammin. Toivotaan, että koirat pysyvät poissa täältä", hän sanoi melkein jopa rauhoittelevalta kuulostaen.

"Ota sitten ohjat kevyelle tuntumalle, mutta pidä istunta ja kädet rentona", Troy asteli hetken kuluttua noin kahden metrin päähän ratsukosta ja jäi kävelemään noiden vierelle voidakseen seurata työskentelyä tarkemmin. "Aloittakaa seuraavan pitkän sivun alusta tekemään pysähdyksiä. Valmistele pysähdykset puolipidätteellä, pidätä istumalla tiiviimmin satulaan ja jos se ei reagoi, voit pidättää ihan vain kevyellä puristuksella ohjista, vältä vetämistä. Myötää heti, kun se pysähtyy ja pyydä takaisin käyntiin. Tehkää pysähdyksiä neljän käyntiaskeleen välein", hän kehotti.

Katerina ratsasti säyseän kimonsa maneesiin ja siirsi sen uralle. Hän etsi tyylikästä ratsastusasentoa, vaikka antoikin hevosen kulkea valmentajan pyynnön mukaisesti hieman vapaammin. Hän keskittyi sillä välin omaan asentoonsa, apuihinsa ja sivusilmällä myös australialaisen tarkkailuun. Troyn sateesta kastunut tukka sai tuon näyttämään vain paremmalta ja Katerina olisi kovasti toivonut näkevänsä miehen ilman paitaa. Edes sellaiset ajatukset eivät häirinneet naista itseään lainkaan, ja silti hän osasi olla asiallinen eikä sanonut niitä sentään ääneen. Siitähän riemu olisi revennyt. Valmentaja olisi nauranut hänet alas hevosensa selästä.

Ohjat tuntumalle. Kevyelle, hän sai muistuttaa itseään. Kevyt tuntuma hevosen suuhun, rento istunta ja kädet. Katerina pyrki mahdollisimman rennoksi menettämättä asentoa. Hän piti keskivartalonsa jämäkkänä ja jousti lantiosta. Kun kuumaa valmentajaa lukuun ottamatta kaikki turhat häiriötekijät oli poistettu, hän saattoi todella näyttää taitonsa. Märkänä ja hieman kylmissäänkin nainen tiesi, että näyttääkseen yhtään hyvältä, hänen piti oikeasti ratsastaa hyvin. Ja sitä hän kovasti yritti. Hän jarrutti hevosen menoa raskaalla istunnalla ja kevyin puolipidättein. Aleksei pysähtyi pehmeästi, nyökkäsi päällään ja siirsi painoa taemmas. Se ehkä odotti peruutusta, mutta sitä ei ollut pyydetty. Troy oli niin lähellä, että se sai Katerinan posket hehkumaan. Hän näytti varmasti typerältä. Hän muisti hieman liian myöhään myödätä, mutta se ei onneksi näkynyt sen kerran suorituksessa. Hyvä Kat, hän kannusti hiljaa mielessään ja siirsi hevosen käyntiin painonsiirrolla ja hellillä pohkeilla.
”Neljän, sanoithan?” hän varmisti ja valmisteli pysähdystä jo käyntiin lähdöstä saakka. Aleksei pysähtyi nyt kauniisti tasajaloin uralle ja nainenkin muisti myödätä. Hän yritti parhaansa tehdäkseen pysähdykset ohjitta, mutta ei vielä kyennyt siihen. Aleksei oli liian innoissaan vauhdista. Niin ruotsalainen ainakin selitti sen itselleen.

Kappas, nainenhan osasi, kun yritti! Troy ei voinut estää tyytyväistä virnistystä nousemasta kasvoilleen, kun hän seurasi Katerinan keskittymistä. Nyt kun vain mitään äkillistä ei sattuisi, loppuvalmennus saattaisi sujua hyvin. Aleksei kuunteli ratsastajaa ja olihan sillä syytäkin kuunnella nyt, kun selässä oleva ihminen tiesi mitä pyysi ja malttoi ratsastaa. Pysähdykset näyttivät saavan orin siirtämään painoa taaemmas, mikä oli toivottu reaktio. Myötäämisen pieni myöhästyminenkään ei haitannut suoritusta.
"Jep", Troy vastasi, kun Katerina varmisti askelten lukumäärän.
Eihän se niin tarkkaa ollut, kunhan ratsu vain teki niin, miten ratsastaja pyysi, mutta mies oli havainnut selkeiden ohjeiden toimivan tietyillä osa-alueilla parhaiten.
Hän havainnoi ratsukon yhteistyötä vierestä valmiina puuttumaan mahdollisiin epäkohtiin, mutta puuttumiseen ei annettu aihetta. Aleksei luultavasti ei ollut tottunut näin pieniin apuihin, ja siksi nainen joutui turvautumaan tarkoitettua vahvemmin vielä ohjiin, mutta kärsivällisellä harjoittelulla hevosen saisi herkistettyä.

"Loistavaa. Tehkää vielä muutama toisto ja siirrä Aleksei sen jälkeen harjoitusraviin. Siirtykää jokaisen pitkän ja lyhyen sivun keskellä neljäksi askeleeksi käyntiin ja siitä heti taas raviin", hän antoi ohjeeksi. "Säilytä samanlaiset kevyet avut ja valmistele siirtymiset. Keskity tunnustelemaan sen askelia, jotta saat myödättyä heti, kun se reagoi oikein."