[P] Bring it on

Miyaton vetämä kouluvalmennus, valmennettavana Kaspar Steichen (Silkki).

Miyato oli palannut juuri sisälle Coran kanssa, laittaen tammaa pesukarsinalla kuntoon. Hän oli menossa kentälle sen kanssa, kokeilemaan hyppäämistä. Andrea sanoi ettei tamma suostunut hyppäämään, mutta hän ei uskonut sellaiseen, ennen kuin itse kokeilisi. Ainakaan nyt kun hevonen oli kuvattu, saanut olla vain maastoilulomalla pari viikkoa ja varusteet todettu sopiviksi. Nyt olisi vain otettava itseä niskasta kiinni ja kokeiltava hyppäämistä. Pala kurkussa ei antanut periksi, eikä Miyato voinut olla toivomatta mitä tahansa viivästystä tilanteeseen. Jos hän ei ehtisi kentälle, hän ei ehtisi hyppäämään. Ihana, vapauttava ajatus.

Kuka tahansa muu olisi kutsunut teinipojan linnoittautumista oleskelutilan sohvalle murjottamiseksi, mutta Kaspar ei murjottanut. Hän mietti, intensiivisesti, otsa kurtussa ja huulet mutrulla. Hän ei murjottanut. Ei, vaikka äiti oli lykännyt hänet tallille oman onnensa nojaan ja käskenyt etsiä valmentajan, joka suostuisi valmentamaan häntä yksityisesti useamman kerran viikossa. Ei, äiti ei itse tekisi sitä. Ei, kukaan muukaan ulkopuolinen ei raahautuisi tallille Kasparia varten. Ei, Manhattania ei kuljetettaisi muualle valmentautumaan. Joku tallin ammattitaitoisista valmentajista saisi kelvata pojalle. Kaspar vilkaisi viimeisen kerran uutuuttaan täysin naarmuttoman älypuhelimensa näyttöä, jolla tallin kotisivut valmentajien esittelyjen kera olivat. Hän ei ollut valmis antamaan anteeksi saamaansa kahvikylpyä, joten O'Connor oli poissuljettu vaihtoehto, ja vaikka äiti miten väittäisi muuta, sillä ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, miten vaivattomasti nainen oli houkutellut Manhattanista esiin kouluratsun. Chambers ei myöskään kelvannut, eikä Burke, ja loput tuntuivat keskittyvän liikaa esteisiin. Huokaisten Kaspar sulloi puhelimen ratsastusjakkunsa taskuun ja lähti harppomaan portaikon suuntaan. Ehkä hän voisi ensin ratsastaa Manhattanin ja vasta sen jälkeen etsiytyä valmentajan puheille. Hyvässä lykyssä jenkkimies olisi ehtinyt jo kadota tallilta siihen mennessä ja sitten äiti ei voisi syyttää häntä siitä, ettei hän ollut puhunut valmentajalle. Tuuria ei tosin ollut matkassa, sillä hän huomasi etsimänsä ammattilaisen heti pesukarsinan luona. Hetken Kaspar harkitsi vain kävelevänsä ohi ja leikkivänsä sokeaa, mutta sen jälkeen olisi turha yrittää tulla myöhemmin uudestaan juttusille. Poika korjasi kävelykurssiaan ja suoristi jo ennestään moitteettoman ryhtinsä.
"Herra Caloun, olisiko teillä hetki aikaa?" Teinipoika kysyi sulloen silkalla tahdonvoimalla kaikki tunteet sivuun äänestään. Ei tarvinnut olla muuta kuin sulava ja pettämättömän kohtelias.

Hyvä on, miltein mikä tahansa viivästys olisi ollut tervetullut. Ei kuitenkaan tämä. Tuo teini ei ollut koskaan tervetullut näkökenttään, saatika sitten juttusille. Miyato ei ollut unohtanut sitä valmennusta jonka oli pojalle pitänyt, eikä häntä huvittanut tehdä sitä uudelleen. Vaikka kuinka palkka juoksisi, hän ei ollut tullut solvattavaksi tänne, vaan valmentamaan. Hän suoristautui, hymyillen vähän.
"On, tietenkin." Tämä kuitenkin säästäisi hänet hyppäämiseltä.
"Kerro toki?"

Kaspar ei ollut lainkaan harkinnut, mitä sanoisi jos valmentaja suostuisikin uhraamaan hänelle hetken tai parikin kallisarvoisesta ajastaan. Hän oli totuuden nimissä odottanut, että Miyato vilkaisisi häntä merkitsevästi ja lähettäisi matkoihinsa käden heilautuksella kuin hätistelisi luotaan kärpästä.
"Tarvitsisin apua Manhattanin kanssa." Sen myöntäminen oli taitavasta itsehillinnästä huolimatta vaikeaa. Ei ollut mukavaa, kun joutui myöntämään oman epäonnistumisensa.

Amerikkalainen suoristi ryhtiään hieman ja vilkaisi omaa tammaansa. Hän pyysi ohitse kulkevaa työntekijää viemään Coran takaisin karsinaansa.
"Tässä taitaa mennä hetki." Hän otti suunnan kohti oleskelutilaa, aikomatta seistä tässä puimassa kaikkea sitä, minkä kanssa poika ja tuon kilparatsu apua kaipaisivat. Oleskeluhuoneessa hän otti kahvia, istuen alas pöydän ääreen.
"Kerro vähän enemmän?"

Kasparin teki mieli väittää vastaan. Ei siinä kestäisi, tämä oli vain virhe, unohda koko juttu. Hän pärjäisi kyllä hevosensa kanssa, olivathan he pärjänneet tähänkin asti. Vaan ei, äiti oli ollut ehdoton. Hän alkaisi todella tehdä töitä Manhattanin kanssa tai sitten Manhattan myytäisiin ja hän luottaisi ratsastuskoulujen hevosiin siihen saakka, että löytäisi sopivamman kilparatsun. Äidin puheissa oli sävy, joka antoi olettaa, että moisen löytymisessä kestäisi vuosia.
"Manhattan on", urpo, kamala, kananaivoinen eläin josta ei ole kuin koiranruuaksi, "haastava, ja tarvitsisin apua, jotta voimme molemmat kehittyä. Se ei ole omalla tasollaan, enkä minä ole sen tasolla." Sen myöntäminen toi karvaan maun suuhun. Hän oli tottunut olemaan muiden tasoa korkeammalla, mutta Manhattan oli muuttanut moiset uskomukset.

Miyato kuunteli nuoren huolia, miettien Manhattania hevosena. Olikohan Caitlin valmentanut noita viimeksi?
"Pakko kysyä, miksi et käänny O'Connorin puoleen?" Nainen oli nimekäs ratsastaja ja valmentaja. Tosin, mikäili hän oikein muisti, nainen ei pitänyt tästä teinistä.
"Kuvaile tarkemmin ongelmiasi Manhattanin kanssa? Ja sen perusteella mitä viimeksi näin, ehdottaisin teille myös säännöllistä työskentelyä Chiltonin kanssa, ainakin aluksi."

Koska se koettelisi hänen ylpeyttään aivan liikaa. Nainen oli jo nähnyt hänet hämmentyneenä omasta hevosestaan ja sen kyvyistä, eikä hän todellakaan kestäisi, jos O'Connor näkisi yhtään enempää pehmoilua. Sitä hän ei tosin voinut sanoa ääneen, joten poika kiusasi aivojaan etsiessään nopeasti muuta selitystä.
"Manhattanin ongelmat lienevät tutumpia sinulle kuin O'Connorille. Se käyttäytyy kuin esteratsu, jolle sileätyöskentely on kamalinta ikinä. Luulisi, että kenttäratsujen joukossa on useampiakin, joille kouluratsastus on hankalaa", Kaspar selitti onnitellen äänettömästi itseään nerokkaasta vastauksestaan. Olihan se totta, etteivät kouluratsut yleensä paenneet kuolainta sellaisella tarmolla kuin Manhattan.
"Suurin ongelmamme on, etten saa kontaktia Manhattanin suuhun. Se karkaa kuolainta. Aina välillä se malttaa hakea hetkeksi kontaktia, mutta sitten putoaa taas kuolaimen taakse eikä kanna itseään kunnolla." Hänen täytyisi tutkia Chiltonia tarkemmin, sillä tähän mennessä hän oli sivuttanut valmentajamiehen ihmeellisenä hevosmaailman hippinä.

"Oletko miettinyt varusteita uudelleen ja mahdollisesti valmentautumista jonkun toisen hevosella silloin tällöin?" Miyato itse tiesi miten erilaiset hevoset toivat vaihtelua. Myöskin eri hevoset olivat vahvoja eri asioissa. Kaspar olisi selvästi kaivannut opetusmestaria, jotta poika oppisi itse kontrolloimaan kättä.
"Se luultavasti tippuu kuolaimen taakse koska jokin teidän välillänne ei toimi. Joko kätesi on liian kova tai kontrolloit hevosta liikaa, jolloin se ratkaisee tilanteen tiputtaumalla avuilta pois."

Mitä sen varusteille voisi muka tehdä? Kankisuitsitus olisi vaadittua, joten ei jäänyt paljoa pelivaraa minkään kanssa. Satula sopi hevoselle ja kuolaimetkin oli tutkittu tarkoin hevosen parasta ajatellen. Ei Manhattan ollut sen herkemmin kuolaimella silloinkaan, kun sille iski päähän tavalliset, perinteiset englantilaissuitset. Niiden kanssa oli testattu huvin vuoksi erilaisia kuolaimia. Hän oli vakuuttunut, ettei hevonen vain tahtonut tehdä töitä hänen kanssaan.
"Sen varusteet sopinevat hyvin", hän vastasi peittäen tarkasti epävarmuutensa. Ehkä niissä olikin jotain vikaa. Saisikohan hän äidin tarkistamaan kaiken vielä kertaalleen? "Ei ole sopivaa hevosta." Jos hänellä olisi mahdollisuus ratsastaa jotakin toista, tasokasta hevosta, olisi Manhattan saanut hänen puolestaan lähteä saman tien. Ehkä. Hän ei ollut enää aivan niin varma, kun oli nähnyt, mihin ruuna oli pystynyt oikein ratsastettuna.
"Todennäköisesti", Kaspar nyökkäsi, vaikka se vaatikin pojalta paljon. Hänen kättään oli aina kehuttu pehmeäksi ja tasaiseksi, eikä Couturen tai aiempien ratsujen kanssa ollut koskaan ollut tällaisia ongelmia. "Ja juuri siksi tarvitsisin sen kanssa apua. En halua, että se joutuu turvautumaan moiseen keinoon."

Miyato mietti hetken. Cora vihaisi häntä tästä hyvästä, mutta suunnitelmiin oli juuri tullut muutos.
"Tiedän sopivan hevosen." Cora liikkuisi kyllä, etenkin jos hän kipaisi tamman selässä laittamassa siihen liikettä.
"Ja tiedän myös sopivan harjoituksen sillä hevosella. Mennään." Hän muisti Caitlinin valmennuksen tamman kanssa. Amerikkalainen oli vihannut naista siitä hyvästä, mutta se toimi. Toimisi tässäkin, jos tämä olisi se mistä hän epäili asian kiikastavan. Suuri, kookas hevonen, vielä pieni ratsastaja...
"Mennään, ylös siitä."

Kaspar kohotti kulmaansa. Valmentajalla oli mielessä hevonen, jota hän voisi ratsastaa omansa sijaan? Olihan se jalo ajatus, mutta mitä se Manhattanin kanssa hyödyttäisi? Hän tahtoi pärjätä Manhattanin kanssa, ei jonkun toisen hevosen, ellei se toinen hevonen sitten osoittautuisi lahjakkaaksi kouluratsuksi, joka olisi myynnissä.
"Nyt?" Poika älähti yllättyneenä mutta nousi kuitenkin jaloilleen ja suoristi laivastonsinistä ratsastusjakkutakkiaan. Teki mieli vastustella ja kieltäytyä, koska ei hän ollut suunnitellut ratsastavansa kuin pikaisesti Manhattanin. Nytkö hän joutuisi valmentajan silmän alle tuntemattoman hevosen selkään? Epäreilua.
"Mitä tahdotte, että teen?" Hän kysyi vältellen halua tunkea kätensä valkoisten ratsastushousujen taskuihin. Häntä ei hermostuttanut, vaikka sormissa miten tuntuisi kulkevan sähkövirta.

"Nyt." Miyato miltein hölkkäsi portaat alas, mikä oli ketterää kun otti huomioon toisen jalan proteesin. Hän vilkaisi miestä, virnuillen leveästi.
"Varustaminen tarjoaa hyvän hetken tutustua ratsuun, joten saat laittaa sen pesupaikalla valmiiksi." Hän pysähtyi sveitsiläisen tammansa karsinalle, nyökäten riimunarua ja riimua kohti.
"Se on kiltti, ei pahoja karsinatapoja tai taluttaessa pelleilyä."

Kaspar sai harppoa pysyäkseen valmentajan kannoilla, mutta nieli loput vastaväitteensä. Ainakin hän voisi kertoa äidilleen, miten oli tehnyt juuri valmentajan toiveiden mukaan.
"Selvä", poika nyökkäsi ennenkö käänsi huomionsa hevoseen. "Mutta tämähän on teidän hevosenne!" Teini älähti katse Coraa mittaillen. Ei hän voisi valmentajan hevosta ratsastaa! Hän pudisteli päätään ja risti kädet selkänsä taakse kieltäytyen tarttumasta riimunnaruun. Oli eri asia ratsastaa tuntematonta hevosta valmentajan silmien alla kuin ratsastaa valmentajan omaa hevosta tuon silmien alla. Miyato tietäisi tarkalleen, miten Cora toimisi. Hän ei. Se jos mikä olisi epäreilua.

Miyato ojensi riimua ja narua päättäväisemmin poikaa kohti.
"Se on kiltti ja hyväkäytöksinen. Olet selvästi terävä poika, niin on. Vauhtia tai laskutan vanhemmiltasi tuplat tästä." Mies virnisti, vilkaisten ruunikonkimoa tammaa. Cora hörisi, pyörähti karsinassa ympyrän ja työnsi huuliaan kaltereiden välistä.

Kaspar puri kieltään mutta otti vastentahtoisesti riimun vastaan, kun vaihtoehtoja ei tuntunut olevan. Jos Caloun kantelisi hänen äidilleen, miten hän oli jälleen laittanut vastaan ja kiukutellut -pyh, hän ei sellaista harrastanut!-, voisi äiti hyvinkin toteuttaa aiemman uhkauksensa Manhattanin myynnistä.
"Mitä minun on tarkoitus tehdä sen kanssa? Ratsailla, siis", poika kysyi ennenkö liu'utti karsinanoven auki ja ojensi kättään Coran suuntaan tervehtiäkseen tammaa. Oli sentään hyvä tietää, ettei hevonen ollut piru maanpäällä, eikä siis yrittäisi syödä häntä heti ensitöikseen. Saatuaan riimun ruunikonkimon päähän, aukaisi hän karsinanoven kokonaan taluttaakseen tamman pesupaikalle. Osaisipa Manhattankin kävellä narussa näin.

"Ratsastaa ohjeideni mukaan." Miyatolla ei ollut aikomustakaan kertoa etukäteen suurta suunnitelmaansa. Cora hamusi Kasparin käsiä, korvat höröllä. Tamma kulki kiltisti narussa pesupaikalle, seisoen siinä kuin enkeli.
"Chiltonin kanssa kannattaisi keskittyä Manhattanin levottomuuteen. Se voi olla stressiä tai ylienergisyyttä. Oli miten oli, se pitää oppia saamaan kuulolle myös maasta."

No se nyt oli ilmiselvää, mutta Kaspar nieli halunsa kommentoida ja kärttää selkeämpää vastausta. Hän voisi haukkua valmentajan omalla ajallaan ja kiukutella kotona seinilleen, jos niikseen tulisi. Poika kiinnitti tamman kuuliaisesti pesupaikalle ja nyökkäsi ymmärryksensä merkiksi. Selvä, Chiltonin puheille seuraavaksi. Jos hänelle tuputettaisiin jotain kukkaisrohtoja ja pressun kanssa pelleilyjä, hän luopuisi kokonaan leikistä.
"Mikä karsinan numero olikaan?" Kaspar kysyi tajutessaan, ettei hänellä ollut pienintäkään aavistusta, mistä lähteä etsimään ratsuksi annetun hevosen varusteita. Hän silitti vain hiukan empien kauniisti kimoutuvan tamman otsapyörrettä. Manhattanin kanssa puuhastelu kävi aina niin nopeasti hermoille, ettei hän pahemmin hevostaan rapsutellut.

Miyato antoi tuolle karsinan numeron, jääden itse tammansa seuraksi. Hän rapsutteli tammansa otsaa, hymyillen sille hellästi. Sveitsiläinen tamma oli paras ostos ikinä.

Kaspar suunnisti varustehuoneelle karsinannumeroa jatkuvasti mielessään toistaen. Olisi enemmän kuin noloa palata tarkistamaan asia valmentajalta. Onneksi varustehuone oli sentään järjestelty näin siististi. Hän nappasi Coran harjapakin kainaloonsa, heitti suitset olalleen ja poimi satulan kantoonsa. Suojat vielä koko komeuden päälle ja hän selviäisi yhdellä käynnillä. Työntekijät saivat sen näyttämään niin helpolta raahatessaan Manhattanin varusteita karsinalle, vaan nyt Kaspar johtui toteamaan ettei se ollut aivan niin mutkatonta. Hän kuitenkin selvisi mitään pudottamatta pesupaikalle, vaikka tiukoille se menikin.
"Kauanko se on ollut sinun?" Poika kysyi asetellessaan kantamuksensa huolella paikoilleen. Hän kaivoi harjan pakista ja kävi toimeen pitäen hevosta tarkoin silmällä. Miyato oli vakuuttanut sen olevan kiltti, mutta samaa oli sanottu Manhattanistakin, eikä ruunan kanssa voinut tosiaankaan ummistaa silmiään.

Cora seisoi paikallaan, lepuuttaen toista takajalkaansa, alahuuli lörpällään. Tamma oli niin rauhallinen ja hyväkäytöksinen tavallisten hoitotoimenpiteiden kanssa, ettei hän ollut kestää.
"Kohta kaksi vuotta. Siitä piti tulla hevonen jolla pääsen huipulle." Ja Corahan olikin päässyt, hän ei.

Kaksi vuotta kuulosti pitkältä ajalta. Kiltin hevosen kanssa siinä pääsi varmasti jo jos ei huipulle niin ainakin hyvään alkuun sillä tiellä. Manhattanin kanssa ei riittäisi vuosi tai kaksi siihen. Poika harjasi huolellisemmin Coran kuin oli aikoihin tehnyt hevosten kanssa, sillä Manhattanin harjaus oli yhtä tuskaa. Onneksi tallityöntekijät hoitivat hevosen varustelun kun häntä ei huvittanut.
"Pääsittekö koskaan huipulle?" Hän uteli kyyristellessään tamman jalkojen parissa puhdistaakseen kaviot.

Miyato vilkaisi poikaa. Hän vaihtoi painoa jalalta toiselle, katsellen tuon touhuamista tammansa kanssa.
"Ei. Onnettomuus ja en voi kilpailla enää." Hän selitti vain sen verran. Tamma ei nostellut jalkojaan, jatkoi vain nuokkumista.

"Ai", poika vastasi vilkaisten valmentajaa. Mitäköhän tuolle oli käynyt? Ainakin Miyato käveli ihan itse, mutta valitettavasti se ei ollut tae ratsastamiseen pystymisestä. Eihän äitikään ratsastanut enää, vaikka kykenikin kävelemään.
"Mitä Cora tekee nykyään?" Tamma ei näyttänyt lojuvan laitumella päivät pitkät, sillä selässä oli ollut lihaksia, toisin kuin pahaisilla harrasteratsuilla. Kaspar nosti satulan tamman selkään ja suoristi huovan huolella, ennenkö kiristi vyön. Hän sujautti suojat paikoilleen hevosta vilkuillen. Manhattan olisi tässä kohtaa jo polkenut hänen varpailleen kymmenen kertaa.

"Ystäväni kilpailee sillä kolmen tähden kenttää." Miyato taputti tammansa kaulaa. Se sai hevosen havahtumaan ja hamuamaan omistajansa taskujen seutua.
"Hyvin tuloksin, se sai sijoituksia heti kauden alussa."

Hän ei tiennyt pahemmin kenttäratsastuksen luokkajaoista, mutta kaipa kolme tähteä oli ihan hyvin. Ainakin se oli jo FEI:n alainen, kansainvälinen luokitus, joten ei Corakaan voinut olla aina puujalka. Hän tarkisti suojien tarrakiinnityksen ennenkö kävi suitsien kimppuun.
"Ai, sepä kiva", hän hymähti synkkyys kasvoille hiipien. Manhattanin kanssa siitä oli voinut vain unelmoida. Heidän suorituksensa olivat olleet kerrassaan karmaisevan huonoja. Hän oli tottunut voittamaan tai ihan vähintäänkin sijoittumaan. Manhattanin kanssa he olivat aina viimeisten joukossa. "Mitä se tekee talvella? Ei kai talvisin kisata kenttää?" Hän kurtisti kulmiaan. Ajatus kylmässä, kohmeassa maassa nelistämisestä ja kiinteistä esteistä ei kuulostanut kovinkaan turvalliselta. Eipä sillä, että kenttäratsastuksessa mikään olisi ollut turvallista. Hän kiinnitti suojien soljet ja vilkaisi hevosta. Valmista.
"Käyn hakemassa kypäräni. Tarvitsenko jotain muuta?" Kaspar kysyi. Into kohotti hieman päätään vatsanpohjassa, mutta hän tukahdutti sen nopeasti.

Cora miltein hamusi kuolaimet suuhunsa itse, hinkkaisten päätään Kasparia vasten. Niin lempeä hevonen.
"Esteitä ja koulua hallikisoissa. Pidetään peruskuntoa yllä. Ja et. Cora seisoo tässä, menen jo maneesiin." Kasparin mentyä hän haki juoksutusliinan, piilottaen mokoman ennen kuin poika tulisi maneesiin.

Oli vaikea kuvitella, että kenttäratsu pärjäisi koulukisoissa talven mittaan, mutta kai se sitten kisasi niin pienissä luokissa, ettei taustoilla ollut mitään väliä. Ei kai hän voinut tuomita, kun ei itse pärjännyt hienolla kouluratsullaan pienissä luokissakaan.
"Okei", Kaspar nyökkäsi ja lähti noutamaan kypäräänsä. Ei muuta kuin kypärä. Olipa kummallista. Hän oli niin tottunut pitkään kouluraippaan ja kannuksiin, että ilman niitä selkään kiipeäminen tuntuisi vähintäänkin oudolta. Poika puki mustan kypärän päähänsä ja kiskoi hanskat käteensä, ennenkö palasi pesupaikalle hakemaan Coran. Hän suunnisti maneesiin tietämättä, mitä odottaa. Jännitys sai perhoset lepattamaan vatsassa. Siitä oli niin kauan, kun hän oli ratsastanut muita hevosia kuin Manhattania. Hän pysäytti Coran hiekkapohjalle, kiristi vyön ja laski jalustimet, ennenkö vilkaisi epäillen valmentajaa. Haluttiinko hänet oikeasti Coran selkään? No, kai sitten niin.

Miyato mietti hetken, miten verryttely olisi hyvä hoitaa. Ehkä hän saisi eniten irti jos poika ratsastaisi itsenäisesti.
"Verryttele itsenäisesti jokaisessa askellajissa. Hae Cora kuulolle, hyvälle tuelle. Se tarvitsee patistusta eteen, kannattaa tehdä paljon lisäyksiä,jolloin saat sen näyttämään hyvältä.

Kaspar ponnisti selkään ohjeet saatuaan. Perusteellinen lämmittely, paljon lisäyksiä. Selvä. Kyllä hän siihen pystyisi, vaikka hevonen olikin tuntematon. Hän sääti jalustimet itselleen sopivaksi, keräsi ohjat otteeseensa ja kannusti Coran liikkeelle. Hän pyöritti hevosta maneesiin rajatulla kentällä molempiin suuntiin pidemmällä ohjalla, ennenkö alkoi todella tehdä töitä. Hän keskittyi ratsastamaan siirtymisiä ja pysähdyksiä näin alkuun hakiessaan tuntumaa hevoseen, jota ei ollut kunnolla edes huomannut aiemmin. Hän siirsi tamman raviin keventäen hiukan eteen askellajissa, jotta hevonen heräisi liikkumaan paremmin, ja aloittikin valmentajan vinkin mukaan lisäysten kanssa. Cora ei tuntunut hullummalta, mitä nyt paljon hitaammalta kuin Manhattan. Kenties siinä oli hyvätkin puolensa. Hän vilkuili aina silloin tällöin valmentajaa lämmittelyn lomassa kun yritti päätellä, mitä joutuisi hevosen kanssa tekemään kunhan vauhtiin päästäisiin.

Kaspar oli varsin tyytyväinen tapaan, jolla kenttäratsu kulki. Eihän häneltä voitu ihmeitä odottaa, kun hevonen oli tyystin tuntematon, mutta onneksi valmentaja auttoi ohjeineen. Hän teki siistin siirtymisen laukasta käyntiin ja suunnisti valmentajan luokse pohtien, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Cora pysähtyi nätisti neljälle jalalle valmentajan rinnalle pienellä pidätteellä, mistä Kaspar oli varsin tyytyväinen.
"Mitä tahdotte et- Et voi olla tosissasi", poika ähkäisi nähdessään juoksutusliinan. Ehei. Hän hyppäisi alas heti nyt.

Miyato alkoi tyynesti irrottamaan ohjia. Hän naurahti pojan reaktiolle. Muistutti häntä itsestään.
"Jalustimet kaulalle."

Kaspar tuijotti järkyttyneenä valmentajan puuhia tajutessaan, miten ohjan toinen pää ei enää ollut kiinni Coran kuolaimessa. Mitä hänen oli nyt tarkoitus tehdä? Ei tämän näin pitänyt mennä! Poika oli liian järkyttynyt valmennuksen - tai mikä lie tämä olikaan - tekemästä täyskäännöksestä, ettei edes kyennyt väittämään vastaan, vaan pudotti jalustimet jalastaan ja nosti ne ristiin kaulalle. Hän ei muistanut, koska oli viimeksi mennyt ilman jalustimia. Sekin oli ollut jokin valmennus, jolla hän ei ollut onnistunut luistamaan käskystä nostaa niitä kaulalle. Se oli päättynyt katastrofiin, kuten varmasti tämäkin päättyisi. Hän nosti hyödytöntä nahkaremmiä, joka oli palvellut ohjien virkaa, ja tuijotti valmentajaa sanattomana. Tämä ei nyt tuntunut lainkaan turvalliselta.

Miyato laittoi tammalle apuohjat, jotta se pysyisi siistissä muodossa itsekseen.
"Eli. Nyt et voi käyttää käsiäsi hevosen kontrolloimiseksi. Sinun on haettava jaloilla riittävä tuki ja käytettävä kehoasi. Ratsastettava koko kropallasi, jämäköin mutta pienin avuin. Älä pelkää, Coralla on helpot askellajit." Miyato lähetti tamman ympyrälle. Hän oli jättänyt tahallaan vähän löysät apuohjat. Näkisi helpommin milloin Kaspar onnistui.

Joo, ja aurinko nousi joka aamu idästä. Kyllähän Kaspar nyt sen verran tajusi, ettei voinut käyttää käsiään, kun valmentaja oli vienyt ohjat kokonaan. Eihän hevoset ymmärtäneet mitään viittomia tai morsetuksella taputettuja viestejä. Hän vilkaisi varsin myrtyneenä amerikkalaista valmentajaa, jonka lähestymistapa tuntui juuri niin sekopäiseltä kuin jenkeiltä vain saattoi odottaa.
"Okei", poika mutisi tyytymättömänä ja kietoi toisen kätensä Coran harjaan tamman lähtiessä liikkeelle. Oikean asennon etsimiseen satulassa vierähti hetkessä kokonainen kierros, kun poika jännitti ohjien ja jalustimien puutetta. Olisi nyt edes ollut ne jalustimet, niin hän olisi luottanut enemmän kykyynsä istua tasaisessa käynnissä liukumatta puolelta toiselle. Satula tuntui liukkaalta kuin kasteltu saippua, vaikka kokopaikkaisten housujen kanssa sen kuuluisi olla mahdotonta. Hän mulkaisi valmentajaa korjatessaan asentoaan, veti syvään henkeä ja laski hitaasti irti harjasta. Hän antoi jalkojensa roikkua pitkinä vasten tamman kylkiä tunnustellessaan askelia. Miten hänen oli tarkoitus ratsastaa, kun ei voinut hakea ohjasta hevosta hereille? Poika vilkaisi Miyatoa uudestaan nojaten mietteissään taakse. Askelten myötääminen jäi, kun poika keskittyi pohtimaan vastaväitettä näin typerälle harjoitukselle, mutta moiset ajatukset katkesivat Coran hidastaessa vauhtiaan. Hän myötäsi liikettä ja aukaisi enemmän lonkkiaan sallien ratsun venyä jälleen pidempään käyntiin. Kulmat kurtistuivat, kun poika pohti mitä tehdä. Manhattan ei kuuntelisi häntä yhtään, mutta Cora ei ollutkaan säheltävä, kaahottava ruuna. Cora voisi kuunnella, jos hän tekisi parhaansa. Ajatuksen rohkaisemana lapsi alkoi ratsastaa hevosta aktiivisesti, yrittäen unohtaa täysin sen, ettei pidellyt käsissään ohjia. Lihasmuisti sai nyrkit kohoamaan siitä huolimatta siististi ratsun harjan ylle.

Miyato antoi pojalle aikaa hakea asentoa, mainitsematta että tämä harjoitus oli alun perin puhdasta irlantilaista hulluutta. Jos kouluratsastaja tuli hakemaan häneltä neuvoja, tuolla piti olla jotakin Caitlinia vastaan. Vaikka ketä vastaan tuolla teinillä ei olisi ollut jotakin? Ruunikonkimon tamman seisahtuessa hän oli kommentoimassa tuon ratsastusta, mutta Kaspar ymmärsi korjata itse virheensä. Tamma pärskähti tyytyväisenä, kulkien pitkänä tismalleen niin pitkänä kuin Kaspar antoi sen kulkea. Heti se ei palkinnut parhaalla mahdollisella tavalla kantaa itseään, mutta haki uudella lailla ryhtiä itseensä sekä liikkeisiinsä.
Käynnin näyttäessä siistiltä, Miyato virnisti hieman.
"Venytä jalkaa vielä hieman. Tee muutamia lisäyksiä, hae siihen hyvä, ympyrälle sopiva taivutus."

Kaspar olisi paljon mieluummin ottanut jalustimet jalkoihinsa ja pyytänyt ohjat takaisin, mutta huokaisten taipui noudattamaan valmentajan ohjeita. Hän venytti jalkaansa hakien tasapainoaan vieraassa satulassa, vieraan hevosen selässä, ja teki parhaansa ratsastaakseen lisäyksiä ilman ohjan tukea. Se oli vaikeaa, mutta ainakin hän yritti, mikä oli enemmän kuin mitä hän oli tehnyt niin monessa valmennuksessa ennen tätä. Kun uskoi itse olevansa parempi kuin valmentajat, tuppasi ohjeiden noudattamisen into olemaan varsin matalalla. Taivutus tuntui mahdottomalta haasteelta, kun kädellä ei saattanut ohjata kaulaa, mutta poika yritti silti tunnollisesti omalla painollaan sekä pohjeavuin saada ratsua taipumaan siististi sisäjalan ympärille. Hän kannusti tammaa eteen heti, kun tunsi Coran hidastavan ja pyysi yhä rohkeammin lisäystä - kerran jopa niin rohkeasti, että tamma rikkoi muutamaksi askeleeksi raville. Hän takertui hätääntyneenä harjaan ja joutui pari kierrosta etsimään rentoa tasapainoa uudestaan.
"Tämä on ihan tyhmää", poika koki kuitenkin tarpeelliseksi nurista, vaikka sanoista puuttuikin kaikki se voima, joka yleensä sai moiset väitökset kuulostamaan vakavastiotettavilta. Ehkä tämä oli omituinen tapa, mutta se tuntui toimivan. Ainakin hän kiinnitti aivan eri tavoin huomiota pohjeapuihinsa, kun ei joutunut murehtimaan nyrkeistään.

Miyato katseli noiden kahden suoritusta, ollen todella tyytyväinen siihen että Kaspar edes teki töitä. Hän antoi tuon taas etsiä asentoa, vilkaisten tammansa korvia. Se oli selvästi kuulolla, käännellen korviaan jatkuvasti ratsastajan suuntaan.
"Tämä auttaa. Kun opit ratsastamaan jalat ja istunnan kunnolla läpi, et tukeudu käteen yhtä vahvasti, jolloin Manhattan ei lähde kättäsi karkuun. Nyt se näyttää hyvältä, ota raville. Hae hyvää asentoa muutama kierros, sitten hae ravissa asetus ja yritän tehdä sekä lisäyksiä että siirtymisiä käyntiin." Koottua hevosta ei ilman ohjaa kunnolla saisi, mutta jotakin sinnepäin.

Kaspar ei uskonut, että tämä auttaisi yhtään mitään. Hän osasi jo ratsastaa. Manhattan se oli urpo, paitsi ilmeisesti O'Connorin kanssa. Sillä oli oltava jotakin tekemistä sen kanssa, miten irlantilainen oli nainen ja aikuinen, eikä sen tähden, että nainen oli ratsastajana varsin ansioitunut.
"Coralla on pehmeä ravi", Kaspar huomioi siirrettyään tamman vain aavistuksen vastahakoisesti raviin. Hän oli jälleen takertunut varmuuden vuoksi harjaan, mutta huomasi sen turhaksi. Coran askel ei ollut singota häntä satulasta. Hän saattoi rentoutua selässä ja hakea samaa pyöreää istuntaa koko hevosen ympäri. Taivutuksen saaminen läpi ravissa vaati useamman yrityksen ja erehdyksen, mutta lopulta tamma kulki edes jotenkin sinnepäin taipuneena. Poika vastusti askelta koko istunnallaan ja nojasi hieman taakse, mikä riitti hidastamaan tamman puolen kierroksen aikana käyntiin. Hän antoi kimon kävellä hetken, ennenkö pyysi uudestaan ravia. Tällä kertaa hän keskittyi pyytämään pidempää askelta, joskaan ei uskaltanut hakea lisäykseen samaa voimaa kuin kouluradalla. Lisäyksen jälkeen kesti kierroksen verran saada tamma käyntiin, mutta hän oli varsin ylpeä onnistuessaan, mikä näkyi nuoren kasvoilta aitona hymynä. Hän vilkaisi silmäkulmastaan valmentajaa ja pakotti moisen ilmeen pois kasvoiltaan keskittyäkseen jälleen ravin työstämiseen.

Amerikkaaisvalmentajalla oli liinan päässä enemmän kuin hauskaa. Poika yritti ja tamma vastasi yrityksiin hyvin. Ehkä Kaspar kaipasi enemmän itseluottamusta? Pitäisi joskus kysellä tuon aiemmista hevosista. Hän saattoi kuvitella tuon tuntevan samaa mitä hän tunsi siirtyessään Quirista Huzzleen. Silkaa epätoivoa ja huonoutta.
"Niin on, sillä on hyvin miellyttävät askellajit." Tamman kaikki kolme askellajia olivat puhtaat sekä miellyttävät istua. Kun kaikki näytti sujuvan, oli aika lisätä vaikeutta.
"Ota käynnistä pysähdys, siirrä sen jälkeen suoraan raviin, lisäys, käynti ja pysähdys. Siistis, harkitut ja pehmeät siirtymiset."

Poika ähkäisi tuijottaen hetken typeränä valmentajaa. Tuo olisi vaikeaa jo ohjien ja jalustimien kera, niin entä sitten nyt, kun hän ei voisi käyttää muuta kuin painoaan ja pohkeitaan, joilla ei ollut jalustimien tarjoamaa tukea. Hän ei ikinä voisi onnistua! Hän hidasti hevosen käyntiin ja vilkaisi valmentajaa kuin tarjotakseen tuolle vielä yhden mahdollisuuden muuttaa tehtävän antoa. Hyvä jos hän onnistuisi edes pyydetyssä ilman pehmeyttä siirtymisissä. Silmiään pyöräyttäen poika kävi toimeen. Cora pysähtyi hidasteltuaan ensin useamman askeleen verran, eikä raviin siirtyminenkään sujunut ilman paria käyntiaskelta. Lisäys oli sentään tuttu homma, mutta siitä pudotus käyntiin vaati jälleen reilun puolikkaan kierroksen. Pysähdys oli kaikkea paitsi tasajalkainen, ja poika vilkaisi moittivana valmentajaa. Tämähän oli aivan mahdoton tehtävä!

Miyato katsoi poikaa hetken, hymyillen tuolle viattomana. Ei, hän ei ollut muuttamassa tehtävää. Se oli vaikeaa, hän tiesi sen, mutta nyt haettiin voimaa pojan ratsastukseen, eikä se onnistuisi ilman kunnon harjoituksia. Hän antoi ensimmäisen kierroksen jälkeen muutamia ohjeita, joilla Kaspar voisi parantaa, antaen tuon muuten ratsastaa rauhassa.

Kaspar joutui kokeilemaan valmentajan ohjeista huolimatta harjoitusta neljä kertaa, ennenkö oli tyytyväinen edes yhteen pysähdykseen. Cora tuntui herkemmältä kerta kerralta, mutta poika ei tiennyt, oliko se vain illuusiota, jota mieli syötti, ettei hän turhautuisi koko tehtävään täysin. Ehkä hevonen laahusti entistä pahemmin eikä kantanut itseään sitäkään vähää kuin aluksi. Hänellä ei ollut aikaa vilkuilla suuria peilejä tilanteen tarkistamiseksi, kun joutui keskittymään niin paljon omaan tekemiseensä. Kun viides - vai oliko se jo kuudes, hän ei enää tiennyt mentyään laskuissa niin monesti sekasin -, kerta sujui kivuttomammin kuin yksikään aiemmista, hän rohkaistui taputtamaan Coran kaulaa kiitoksena, ennenkö vilkaisi valmentajaa kuin varmistaen, että suorituksesta sai kehua hevosta.

Amerikkalainen nyökkäsi hyväksyvästi tuon kehuessa hevosta.
"Se meni hyvin. Rentoudu hetki ja anna hevosen kävellä pitkänä. Otetaan vähän laukkaa ja sitten saat ohjat takaisin." Kaspar saisi tämän jälkeen ratsastaa vielä hetken normaalisti.

Kaspar nyökkäsi rentoutuen satulassa. Hän myötäili tamman liikkeitä vaatimatta siltä mitään, mikä sai hevosen venyttämään itseään pienellä pohkeen rohkaisulla. Hän ei tiennyt, mitä odottaa laukalta, sillä se tuntui varsin kohtalokkaalta ajatukselta ilman ohjia ja jalustimia, mutta tähänkin asti kohtalokkaat ajatukset olivat toimineet. Ehkä hänen pitäisi vain luottaa valmentajan puuhiin.
"Oletko kovakin keskittymään istuntaan juoksuttamalla?" Kaspar uteli, mutta kerrankin äänestä puuttui kylmä tuomitsevuus. Häntä todella kiinnosti, oliko tämä Miyaton lähestymistapa kaikkeen. Hän ei ollut olettanut moista jenkkivalmentajasta, mutta ihmeitä tapahtui.

Nuori valmentaja hieraisi niskaansa, nauraen pehmeästi. Ei, hän harvemmin piti kenttäjunnuillensa istuntasulkeisia liinassa, ainakaan ihan tässä mittakaavassa.
"En oikeastaan. Tämä on harjoitus on jonka uhriksi itse jouduin kouluvalmennuksessa kun kilpailin ja ajattelin sen auttavan. Se auttoi minuakin. Kerrohan, millaisia entiset hevosesi ovat olleet?"

Olisihan se pitänyt arvata, että tämä olisi enemmän kouluvalmentajien heiniä. Hän muisti hyvin, miten häntä ja Couturea oli piinattu kaikenlaisilla omituisilla tasapainoharjoituksilla, kun he olivat aloittaneet yhteisen, voittoisan taipaleensa. Manhattanin kanssa siitä ei ollut ongelmaa, sillä hänen tasapainonsa oli kunnossa ja hevonen vain oli ääliö.
"Couture XI on täydellinen kouluratsu", poika huokaisi. "Sääli kun sen täytyi jäädä eläkkeelle. Se oli herkkä, taitava ja teki aina parhaansa. Se myytiin eläkkeelle jollekin aloittelevalle kilparatsastajalle, koska äitini mukaan Couturea parempaa opettajaa ei ole." Hän tahtoi hienon kilparatsunsa takaisin. Mikään ei hämmentänyt Couturea, joka oli aina tanssinut voittoon hänen kanssaan.
"Sitä ennen minulla oli komea ratsuponi, mutta siitä on jo pieni ikuisuus." No, ei nyt ihan, mutta mitäpä sitä poneja pohtimaan, kun oli tottunut ratsastamaan viime vuodet puoliverisiä.

Miyato kuunteli, nyökäten kun poika lopetti kertomuksensa. Se kuulosti häiritsevän tutulta. Quiri oli ollut loistava tamma, hyvä opettaja ja omalla tavallaan vaativa, mutta toiminut virheettömästi silloin kun ratsatsajakin toimi. Huzzle tuntui taas toimineen aina päin helvettiä, välittämättä siitä istuiko ratsastaja selässä etu- vai takaperin, ehkei kenties ollenkaan.
"Pakko myöntää että kuulostaa tutulta. Tuntuuko sinusta ettei mikään riitä Manhattanille, että se vaatii sinulta liikaa ja on vain kertakaikkisen luupää aasi, jolle ei mikään mene koskaan jakeluun?"

"Tiivistit juuri Manhattanin täydellisesti", Kaspar mutisi suu tyytymättömään mutruun kääntyen. Hänen hevosensa oli luupäinen aasi, joka ei vaan osannut mitään eikä tahtonut edes yrittää. Manhattan oli ihan idiootti. "Se ei edes yritä tehdä töitä, vaan keksii aina uuden tavan luistaa niistä. Ja se on ihan perseestä käsitellä, kun säheltää vaan", poika tuhahti. Sitä varten oli tallityöntekijöitä ja hevosenhoitajia, mutta olisihan se nyt ollut mukava laittaa ratsu edes kerran itse kuntoon ilman, että joutui puremaan hammasta koko puolituntisen.

Valmentaja nauroi avoimesti, pudistellen kevyesti päätään. Hänen tuntemuksensa amerikkalaisorin kanssa olivat olleet hyvin samanlaiset.
"Se taitaa olla ensimmäinen oikeasti haastava hevosesi? Itse ajattelin samoin kun sain ratsastettavakseni äidin kasvatin, yhdeksän vuotiaan apinan, aasin ja laaman risteytyksen. Siirryin eläkkeelle jääneestä tammastani siihen ja olisin antanut mitä tahansa jotta Quirin ura olisi voinut jatkua. Huzzle oli hirveä. Ryösti, egoili, kielsi tai hyppäsi metri ennen estettä, eikä kuunnellut apuja. Se hevonen oli mestari karkaamaan töistään, tavalla tai toisella."

Couture oli ollut haastava, hän tahtoi korjata, mutta laskettiinko sitä haasteeksi, että hän oli joutunut keskittymään hevosen kanssa omiin apuihinsa tarkasti? Ei. Hevonen oli aina tehnyt työnsä, kunhan siltä vain oli pyytänyt sitä.
"Se on", hän myönsi ennenkö hiljeni kuuntelemaan valmentajan kokemuksia. Oli vaikea kuvitella, että kenellekään muulle olisi käynyt niin huonosti kuin hänelle. Eivät taitavat ratsastajat ja menestyneet kilpailijat ostaneet luupäisiä aaseja. He ostivat taitavia, lahjakkaita hevosia, joiden kanssa kilpailla huipulla. "Manhattanilla ei onneksi tarvitse hypätä, muuten sekin tekisi varmaan niin."

"Huzzle oli kenttähevonen. Se oli mahdoton kaikissa lajeissa. Koulussa se luisti töistä, keksi omia mörköjään joita säikkyä. Maastossa se oli parhaimmillaan, mutta vaarallinen kun ei kuunnellut aina pidätteitä ja oli liian uhkarohkea hyppyjensä kanssa. Rataesteillä vauhtia oli liikaa ja Huzzle jyräsi enemmän esteitä kuin hyppäsi puhtaasti. Ja tiputteli ratsastajaa minkä kerkesi. Sen kanssa päästiin eteenpäin ja nyt Huzzle on nuoren englantilaisratsastajan esteratsuna. He ovat menestyneet hyvin, saaneet sijoituksia ja voittoja tällä kaudella. Joten Manhattanista voi tulla vaikka mitä, kunhan löydätte yhteisen sävelen."

Hän kuunteli mielenkiinnolla Miyaton kertomusta aiemmasta hevosestaan. Se oli eri tavalla haastava kuin Manhattan, mutta Huzzle olikin ollut aivan erilaisessa käytössä kuin hänen hevosensa. Siltä oli vaadittu eri asioita, joten luupäisyys pidätteiden kanssa oli tarkoittanut eri asiaa kuin Manhattanin tapa pudottautua pois kuolaimelta. Hevosen jälkeensä jättämä turhautuminen oli kuitenkin sama. Hän oli todennut, ettei ratsastaminen tuntunut lainkaan niin hauskalta kuin aiemmin, kun jokaista onnistumisen elämystä edelsi viikkokausien epäonnistumiset, jotka tuntuivat kasautuvan vuoreksi saakka. Siinä oli vaikea yrittää keskittyä siihen yhteen onnistumisen muruseen.
"Kai siitä voisi", hän myönsi. "Se näytti jo ihan eri hevoselta, kun O'Connor ratsasti sitä. Jos minäkin saisin sen liikkumaan niin", poika huokaisi. Siinä oltaisiin jo suurten unelmien äärellä. Oli hän O'Connorista ihmisenä mitä mieltä tahansa, osasi kömpelö kouluvalmentaja ratsastaa.

"Varmasti saatte yhteistyön kuntoon. Juttele Chiltonin kanssa ja tehdään näitä harjoituksia Coralla jonkin aikaa ja sovitaan myös valmennuskertoja sinulla ja Manhattanille." Miyato koetti lohduttaa vähän. Kyllä se siitä

Kaspar nyökkäsi. Hän ei ollut asiasta niin varma, mutta pakkohan sitä olisi yrittää. Ei hän tahtonut, että äiti myisi Manhattanin. Manhattan oli ehkä idiootti, mutta se oli hänen lahjakas, parhaimmillaan voittamaton idioottinsa. Kunhan sen vain saisi tekemään mitä hän tahtoi, heillä ei olisi huolen häivää.
"Okei", teini myöntyi. Hän veti syvään henkeä. "Eli nytkö pitäisi koittaa laukkaa?" Se ei kuulostanut kovinkaan turvalliselta idealta, mutta ehkä Coran tapoihin ei kuulunut riepottaa ratsastajia miten sattuu.

"Jep. Cora nostaa laukan kun vain siirrät sisäpohjetta eteen ja tekee vaihdon jos siirrät ulkopohjetta eteen. Se on laukassa tarkka pohkeista, eli jos ne heiluu tai siirtelet niitä paljon, se tekee laukanvaihtoja juuri siinä tahdissa. Ja sillä on sitten lennokkaat vaihdot, vaikka askel on muuten mukava." Oli reilua varoittaa etukäteen, eikä niin että Kaspar-parka lentäisi tamman lennokkaasta laukanvaihdosta alas. Olkoonkin että moni valmentaja olisi varmasti nauttinut siitä näystä.

Kaspar tahtoi väittää vastaan, että hänen pohkeensa olivat aina paikoillaan. Ei niitä voinut kouluradoilla heilutella minne sattuu tuosta noin vain, mutta nieli vastaväitteet jälleen kerran. Siitä oli selkeästi tulossa tämän valmennuksen teema. Hän ei voisi mennä vannomaan, etteikö vahingossa liikuttaisi pohkeitaan, kun jalustimien tuoma tuki ja turva puuttui, joten parempi vain nyökätä ja valmistautua laukkatyöskentelyyn. Hän kietoi toisen kätensä tamman harjan sekaan hakien tukevan otteen jouhista. Hän ei putoaisi, piste. Valmentaja oli ollut oikeassa, tamma nosti laukan vaivattomasti eikä askeleessa ollut mitään valittamista, sillä siinä oli varsin vaivaton istua. Hän ei kuitenkaan irrottanut otettaan harjasta, vaikka löysäsikin aavistuksen nyrkkiään. Parempi vara kuin vahinko. Poika myötäili lantiollaan laukan liikettä ja pyysi hieman myötäystä liioittelemalla tammaa venyttämään askeltaan. Oli ihmeellistä, että niin todella tapahtui. Manhattan ei tuntunut puolta ajasta edes tajuavan, että hän istui selässä. Poika vilkaisi ylpeänä valmentajaa. Se tosin riitti heilauttamaan tasapainoa sen pienen hetken verran, jonka herkkä hevonen tarvitsi laukanvaihdon merkiksi, ja yllättäen Kaspar oli varsin kiitollinen otteestaan silkkisissä jouhissa. Hän korjasi laukan takaisin kierrokseen sopivaksi, mutta piti katseensa tiukasti kulkureitissä välttääkseen moisen uudestaan.

Miyato irvisti hieman kun sveitsiläinen tamma esitti enemmän kuin lennokkaan laukanvaihdon hyvässä tahdissa. Siitä olisi kouluradalla saanut hyvät pisteet, mutta nyt sen esittely olisi hyvä jättää toiseen kertaan. Hän pyysi toisen kierroksen jälkeen tuota pysähtymään ja antoi ohjat takaisin, mutta jalustimia Kaspar ei saanut laskea alas.
"Nyt otetaan siirtymisiä laukan ja käynnin välillä. Lyhyt sivu käyntiä, kulmassa nosto. Hieman ennen sivun puoliväliä käynti, maksimissaan kymmenen askelta käyntiä ja uusi laukka. Lyhyelle sivulle taas käyntiin ja ratsasta koko rata leikkaa laukassa, tee vaihto keskellä. Sitten kulmassa käyntiin ja sama uudelleen. Ratsasta istunnalla ja jaloillasi, älä käsillä. Pidä tuntuma, valmistele kevyin puolipidättein. Muuten ratsasta samoin kuin äsken eli kuin ohjia ei olisikaan olemassa."

Ohjien takaisin saaminen oli helpotus, sillä ne toivat heti turvallisuudentunteen mukanaan. Hänellä oli keino hallita hevosta, jos se yllättäen sekoaisi, eikä tarvitsisi vain luottaa siihen, että Miyato saisi liinan päästä hillittyä menoa. Poika haki ohjastuntuman pehmeästi kuunnellessaan tarkkaavaisena ohjeita, joita valmentaja antoi. Tehtävä ei kuulostanut vaikealta, mutta hän epäili sen olevan sitä tasolla, jota vaadittiin. Manhattanin kanssa hän olisi selvinnyt tästä, mutta siirtymiset olisivat olleet töksähtäviä ja herkästi poissa määrätyiltä paikoilta. Coran kanssa moinen ei kävisi päinsä. Hänen olisi ratsastettava kuin kouluradalla tuomareiden silmien alla. Hän pystyisi siihen.
"Selvä. Ei ohjaa", hän toisti päättäväisesti nyökäten. Kyllä se tästä. Kaspar haki aktiivisen käynnin pehmeästi ratsastamalla ja ohjasi hevosen kohti lyhyttä sivua. Laukannoston valmistelu oli helppoa, kun oli koko sivu aikaa tehdä niin, ja kulmasta sai vielä lisää tukea. Hän vaati aktiivista laukkaa hevoselta, jonka sai pudottamaan käynnille juuri sopivasti ennen sivun puolta väliä. Hän laski askeleet ja nosti uudestaan laukan kahdeksan askeleen jälkeen. Lapsi taputti ohimennen tamman kaulaa, valmisteli siirtymisen ja vain pienellä pidätteellä pudotti tamman käyntiin kulmassa. Olisipa Manhattan näin kuulolla istunnalle! Hän käytti toki ohjaa hyödykseen, sillä oli vaikea ratsastaa täysin ilman nyt kun nahkaohjat oli saanut käsiinsä, mutta pyrki tekemään kaiken ensin istunnan kautta. Ohjalla hän haki vain tarkkaa merkkiä, joka kertoi hevoselle, että juuri tällä askeleella oli tarkoitus pudottaa käyntiin. Laukanvaihto lävistäjällä ei tuntunut lainkaan niin pahalta nyt, kun siihen osasi valmistautua. Poika taputti ylpeänä Coran kaulaa tamman kävellessä lyhyellä sivulla. Hän veti syvään henkeä valmistautuen toistamaan harjoituksen tähänkin kierrokseen. Kaspar piti kätensä pehmeänä koko harjoituksen ajan, joskin joutui muutamaan kertaan muistuttamaan itselleen, että tarkoitus oli tosiaankin olla käyttämättä ohjaa. Siihen oli vain niin helppo nojata, kun Cora kuunteli.
"Cora on tosi kiva hevonen", poika totesi siirtyessään viimeisen kerran tahdikkaaseen käyntiin. Ei ihme, jos tamma pärjäsi hyvin kenttäkisoissa.

Se näytti hyvältä, pariin otteeseen Miyato sai muistuttaa poikaa ohjaan nojaamisesta. Cora kulki oikein sievästi, paremmin ehkä kuin yleensä Andrean kanssa. Tosin, Andrealta sai todella vaatia töitä koulukentällä, että nainen otti treenit tosissaan. SIlti tuo onnistui pärjäämään tamman kanssa. Ehkä hän vain sattui huonoon aikaan katsomaan noiden ratsastusta?
"Se on mukava ja hyvä ratsastaa. Manhattanin kanssa tietenkään kaikki ei suju näin, mutta keskity sen kanssa samaan asiaan. Jalkoihisi ja ratsastamaan istunnalla. Sen kanssa on vielä tärkeämpää, ettet hetkäkään nojaa suuhun tai käytä kuolainta liikaa avuksesi. Mitä hellempi käsi ja tuntuma, sen parempi. Uskoisin. Ratsasta mahdollisimman paljon ilman jalustimia."

Kaspar kuunteli valmentajaa nyökytellen. Hän yrittäisi samaa Manhattanin kanssa, vaikka se varmaankin päättyisi katastrofiin. Pelkkä ajatus ilman jalustimia ratsastamisesta, kun hevonen oli muutoinkin kuin liukas saippua, tuntui verisen nenän kerjäämiseltä. Ehkä hän voisi yrittää saada äitinsä auttamaan Manhattanin kanssa, vaikka Elise oli ollut kiireinen viime aikoina. Jos äiti suostuisi juoksuttamaan Manhattania, olisi hänenkin helpompi keskittyä omaan istuntaansa.
"Okei", poika nyökkäsi silitellen edes itse sitä tiedostamatta Coran kaulaa. Cora oli niin mukava. Olisipa Manhattankin samanlainen. "Yritän parhaani. Ehkä Manhattanistakin tulee vielä hevonen." Siihen olisi uskottava, tai tästä ei tulisi yhtään mitään. Jos äiti näkisi, miten hän pärjäsi Manhattanin kanssa, ehkä nainen suostuisi harkitsemaan tasaisempaa, kiltimpää ratsua hänelle.

"Tulee siitä. Harvasta hevosesta ei saa hevosta aikaiseksi. Kaikissa on vain omat juttunsa. Esimerkiksi Cora on yleensä hirmuisen tahmea sileällä." Miyato virnisti. Kasparin kanssa tahmaisuudesta ei ollut tietoakaan, vaan puoliverinen oli kulkenut koko ajan hienosti ja pyrkinyt hyvin eteen.

"Ei se tuntunut yhtään tahmealta", poika mutristi huuliaan. Olihan hän nähnyt, miten Manhattan kantoi itsensä upeasti läpi laukanvaihtosarjan O'Connorin ratsastamana, mutta se ei ollut varsinaisesti vakuuttanut häntä siitä, että ruuna pystyisi samaan hänen kanssaan. Ei, kun heti seuraavana päivänä hänen innostaan huolimatta hevonen oli kaahottanut pää korkealla karkuun. Kaspar taivutti Coraa pohkeensa ympärille mietteliäänä pyytäen hevosta venymään eteen ja alas loppuverryttelyn merkeissä. Tämä valmennus oli antanut jälleen paljon ajattelemisen aihetta. Ehkä hän kokeilisi näitä oppeja Manhattanin kanssa mitä pikimmin. Ties vaikka hevosesta saisi irti jotain järkevää. Ei kai tässä enää huonomminkaan voisi mennä.
"Kiitos kovasti, herra Caloun", poika kiitti kohteliaasti, mutta kuulosti kerrankin siltä, että kiitos todella tuli suoraan sydämestä.

"Kun sitä ratsastaa hyvin, se kulkee. Usein se kuitenkin yrittää luistaa, kenttähevonen kun on." Miyato katseli hetken tammansa tyytyväistä käyntiä.
"Kävele se loppuun rauhassa. Sen voi jättää sisälle, Andrea tulee parin tunnin päästä estetreeneihin. Ole hyvä. Laita vaikka sähköpostia sopivista valmennusajoista." Hän lähti maneesista yläkertaan. Jes! Hän oli ollut hyödyllinen!

Manhattan yritti luistaa työnteosta, vaikka oli kouluratsu, joten selkeästi motivaation puutteelle oli muitakin syitä kuin pelkkä valittu laji.
"Selvä. Laitan", Kaspar nyökkäsi. Hän keskittyi ratsastamaan hevosta loppuverryttelyn halki rennosti ja houkutellen Coraa venyttämään kaulaansa eteen ja alas. Tämä valmennuskerta oli antanut paljon enemmän kuin mitä hän oli osannut odottaa. Poika hymyili tyytyväisenä rapsutellessaan tamman kaulaa eikä suonut ajatustakaan tallin puolella odottavalle omalle puoliveriselleen. Hän ehtisi huolehtia Manhattania myöhemminkin. Juuri nyt oli hyvä kylpeä onnistumisen lämpimässä tunteessa.
"Oletko nukkunut henkari suussa vai mistä päin nyt tuulee?" Caitlin virnisti termosmukinsa takaa vilkaistessaan Miyatoa. Hän oli ollut suunnistamassa neuvottelutilaan nyt, kun oli saanut termosmukinsa täyteen vahvaa kahvia, mutta pysähtyi voidakseen vaihtaa muutaman sanan Miyaton kanssa.

Amerikkalaisvalmentaja kaatoi itselleen kahvia, näyttäen enemmän kissalta joka oli saanut kupillisen kermaa.
"Hyvä valmennus."

Caitlin naurahti. Tuoltako he kaikki näyttivät kun valmennus sujui tarkalleen piirustusten mukaan?
"Hyvä niin. Minulla on ne kaikki vielä edessä", hän virnisti. Ehkä hänkin voisi kokea onnistuneen valmennuksen tai parikin päivän mittaan.

"Vilkaise maneesiin. Yllätyt." Kaspar harvoin oli valmentajien hymyn aihe, jos oli koskaan. Joten hän oli todella ylpeä itsestään nyt.

Caitlin kohotti kulmaansa, mutta otti kuitenkin suunnan neuvottelutilaa kohti, josta näkisi vaivatta maneesin puolelle. Hän oli ollut menossa sinne joka tapauksessa, joten eipä tästä harmiakaan ollut. Nainen vilkaisi maneesissa ratsastavia ratsukoita etsien hiljaisemmasta päästä tutun hevosen - ja valitettavan tutun ratsastajan. Hän kohotti kulmaansa kääntyessään Miyaton puoleen.
"Laitoit Steichenin Coran selkään? Pitäisiköhän sinun käydä kuvauttamassa pääsi", nainen pohti huvittuneena, mutta käänsi tarkan katseensa takaisin loppukäyntejä kävelevään ratsukkoon. Cora ei näyttänyt turhautuneen treeniin ja näinkin kaukaa hän saattoi nähdä, miten rennolta poika näytti selässä. Ehkä pikkuherra moitteeton oli oppinut kuuntelemaan valmentajia.

Nuori amerikkalainen käveli naisen perässä neuvottelutilaan, virnuillen edelleen leveästi.
"Laitoin. Hän pyysi itse valmennuksia ja laitoin Coran selkään. Ilman jalustimia ja ilman ohjia. Kuulostaako tutulta?" Aivan kuin hän olisi halunnut laittaa pahan kiertoon.

Caitlin nauroi raikuvasti ja varmistettuaan, että termoskupin kansi oli kunnolla kiinni, kumarsi teatraalisesti Miyatolle. Siinä oli jo saavutusta. Steichenin rasittava kakara laittoi yleensä kaikesta vastaan, mutta näytti nyt hämmentävän tyytyväiseltä Coran selässä ilman jalustimia.
"Missä on lehdistö, kun sitä kaivattaisiin? Täällähän on juuri nähty ihme, kun jäit henkiin kertomaan moisesta!"

"Eikä hän edes nurissut. Paljoa. Otti jopa neuvot vastaan. En tiedä paljonko se auttoi että kerroin Huzzlesta ja siitä miten sekin on nyt menestyvä esteratsu." Miyato toki oli jättänyt kertomatta että juuri kyseisen hevosen vuoksi hänestä ei ollut enää ratsastajaksi.

"Ansaitsisit mitalin moisesta suorituksesta", Caitlin nauroi siirtyen ikkunan äärestä sohvalle. "Minua hän ei ole kuunnellut kertaakaan." Ei häntä myöskään ollut käsketty alas Manhattanin selästä, joten selkeästi pojan nurina ja äidin käsitykset alkoivat mennä pikkuhiljaa ristiin.

"Coralla on helpompi harjoitella istuntaa ja se on turvallinen ilman ohjia liinan päässä. En tiedä auttaako se Manhattanin kanssa ihan kuten toivoisin, mutta ei kai istunnan treenaaminen ole ratsastajalle koskaan pahasta." Vähän pelotti jos Caitlin tuomitsisi tämän täysin. Jos hän pilaisikin ohjeillaan Manhattanin? Se oli vain hänen mielipiteensä. Hänen, nuoren jenkkivalmentajan, joka ei ollut edes koulu- vaan kenttäratsastaja.

Caitlin nyökkäsi.
"Se oli rohkea veto", hän totesi. Hän ei olisi laskenut poikaa lähellekään omassa käytössä olevia hevosiaan, mutta ne olivatkin tyystin erilaisia kuin Cora eivätkä varmasti olisi täyttäneet tarkoitusta, jota varten Cora oli ollut täydellinen. "Ja ei, istunnan treenaamisesta ei voi koskaan olla harmia. Jo se auttaa Manhattanin kanssa, että ratsastaja tahtoo oppia eikä turhaudu heti alkukäynneissä ratsuunsa."

"Se. Ja tiedän itse sen tunteen kun jopa kyseenalaistaa itsensä ratsastajana, kun putoaa kerta toisensa jälkeen alas, edes yksinkertaisimmat tehtävät eivät onnistu ilman tuntien taistelua. Se on turhauttavaa, jos on tottunut voittamaan ja menestymään." Jenkki raapi niskaansa, vilkaisten Caitlinia varovasti. Voisiko hän vähän hakea hyväksyntää? Olo oli niin todellisen orpo näiden oikeiden huippiratsastaja-valmentajien keskellä.
"... En siis pilaa Manhattania jos ohjeistan ratsastamaan enemmän istunnalla, kiinnittämään huomiota jalan tukeen ja unohtamaan ohjat kevyttä tuntumaa lukuunottamatta?"

Caitlin nyökkäsi toistamiseen. Se oli varmasti auttanut Kasparin kanssa. Hänellä ei ollut ainakaan tuoreessa muistissa moisia kokemuksia, joten oli vaikea yrittää tukea ja kannustaa ratsastajaa, jonka suhtautuminen koko maailmaan oli varsin ylimielinen. Hänellä oli pitkä pinna, mutta teinipoika onnistui silti käymään hänen hermoilleen.
"Et todellakaan", nainen naurahti, "teet sille ja Steichenille palveluksen. Manhattan on hieno hevonen, mutta se vaatii erittäin hienostunutta ratsastusta malttaakseen tehdä töitä. Steichen ei ole hevosensa tasolla ja valitettavasti Manhattan tietää sen. Se on sille helppo tapa luistaa töistä, kun hevonen on keksinyt ettei ratsastaja pärjää. Joten mikä tahansa oppi minkä saat taottua Steichenin kalloon tekee vain hyvää."

Miyato nyökkäsi, katsellen maneesiin. Hänen tammansa oli paras kaikista. Cora oli opettanut sopivasti, se ei ollut automaatti, vaikka olikin leppoisa ratsastaa.
"Pelkäsin kyllä että Kaspar putoaa. Cora esitti liinan päässä vähän laukanvaihtoa..." Caitlin tiesi sveitsiläistamman enemmän kuin lennokkaan ja näyttävät vaihdot, joissa oli hankala pysyä jo normaalisti, jos ne tulivat yllätyksenä sileällä.

Caitlin tyrskähti ajatukselle Steichenista kierimässä hiekassa, kun lennokas laukanvaihto yllättäisi ratsastajan. Ehkä oli hyvä ettei niin ollut käynyt, sillä se olisi varmasti laittanut pojan ylpeyden koetukselle.
"Manhattan lienee opettanut hänelle tasapainosta yhtä ja toista. Sillä hevosella on ravia", Caitlin pudisteli päätään. "Minäkin sain todella tehdä töitä, että pysyin selässä kun lämmittelin sitä ilman jalustimia. Harkitsin useampaankin kertaan ottavani jalustimet tueksi, kun tuntui, että putoan jokaisessa kaarteessa." Sen jälkeen hän oli arvostanut Remonan pehmeää liikettä tavallistakin enemmän.

"Voi ei. Hieno ravi on tietysti mukava asia mutta... Mutta. Liika on liikaa." Miyato naurahti, vilkaisten kelloa. Kai hän voisi lähteä kohta kotiin, hänen hommansa alkoivat olla hoidetut tältä päivältä.
"Kiva kuulla etten tyrinyt ihan kaikkea."

"Varsinkin, kun hevonen ei edes yritä tehdä mitään pehmentääkseen suurta liikettään", Caitlin naurahti päätään pudistellen. Luojalle kiitos Remonasta, joka oli hänen kultansa. "Et tosiaankaan. Teit enemmän yhdessä valmennuksessa kuin minä kuukausien aikana."

"Kiitos. Pitää varmaan mennä, etten jää tänne taas loppuillaksi vain hillumaan, vaikak töitä ei enää ole. Nähdään huomenna." Miyato livahti termosmukinsa kanssa ulos neuvottelutilasta ja asteli autolleen. Hetty ei ollut tänään mukana töissä, joten koiraa ei tarvinnut hakea sen enempää.

"Huomiseen!" Caitlin toivotti pirteästi asettuen mukavammin sohvalle. Hän voisi hyvin viesteillä hetken Davidille, ennenkö palaisi töihin. Jos hyvä tuuri kävisi, hän voisi muistaa syödäkin tässä samalla. Se tosin taisi olla melkoista kohtalolla leikkimistä.