[P] Sisters are different flowers from the same garden

Maanantai 2. huhtikuuta 2018

Toinen pääsiäispäivä oli varsin tavanomainen päivä tallilla - hevoset eivät ymmärtäneet pyhien päälle vielä vuonna 2018. Kenties seuraavana vuonna kehitys harppaisi niin suuren askeleen eteenpäin. Bex oli käynyt ratsastamassa hevosensa, tunnustellut hieman miltä Java ja Diana tuntuivat edellisviikon kisaluokan jäljiltä ja mankunut itselleen kyydin Hexhamiin Laurenilta, joka oli ollut matkalla ruokaostoksille. Lauren oli pudottanut hänet Hildan asunnon eteen vannoen, ettei tulisi hakemaan, mutta Bex ei uskonut moiseen. Tietenkin tulisi. Tai jos ei Lauren, niin joku toinen sitten. Kukapa ei tahtoisi ajella Hexhamin ja Slaleyn väliä huvikseen? Nainen suunnisti sisarensa oven taakse hiuksiaan haroen. Ne tuntuivat kasvaneen ennen joulukuun alkua leikatusta polkasta jo nyt ulos. Täytyisi käydä kampaajalla ennen Yhdysvaltoihin lähtemistä. Eihän hän voisi edustaa sottaisella tukalla Rolex Kentuckyssa!
”Hei siskokulta, miten menee?” Bex tervehti siepaten pikkusiskonsa hetkessä tiukkaan halaukseen. Ei, hän ei edelleenkään ollut oppinut tervehtimään rauhallisesti.

Hilda hipsi avaamaan ovea, luojan kiitos ei kissa sylissään. Lomalla oleva opettaja oli ollut juuri suunittelemassa kevään tunteja (Hilda, olet lomalla!). Tyylilleen uskollisesti nuhjuista asuntoa asuttava nainen oli pukeutunut vintage-henkiseen, keväisen hempein sävyin väritettyyn skottimekkoon. Sen päällä oli hempeän mintunvihreä neuletakki ja jaloissa hempeän keltaiset Murielin kutomat polvimittaiset villasukat.
"NNh, hei Bex. Tule toki sisään." Hän ynähti kun tiukka halaus vei hetkeksi kyvyn hengittää.

Bex olisi tullut sisään kutsumattakin, mutta ainakaan sisko ei ollut käännyttämässä häntä heti pois. Nainen vapautti pidempänsä halauksesta ja harppoi sisään asuntoon riisuen kenkänsä ja takkinsa naulaan, ennen kuin siirtyi suoraan keittiöön - hän oli taitava tekemään olonsa kotoisaksi.
"Onko sinulla mitään suklaata sisältävää?" Hän kysyi alkaessaan kurkkia summanmutikassa kaappeihin. Hän oli tavattoman hyvätapainen vieras siskolleen.

Ja Hilda oli liian hyvätapainen kieltämään siskoaan.
"Minulla on vähän kakkua, Muriel halusi välttämättä että käyn siellä pääsiäiskahvilla ja sain kakkua mukaan."

"Oh, kakku kuulostaa täydelliseltä", Bex virnisti leveästi. Kuka hullu nyt muka kakusta kieltäytyisi? Ei hän ainakaan. "Mitä muuta olet ehtinyt tekemään kuin käymään pääsiäiskahvitteluilla? Mitä aiot tehdä lomallasi? Kai aiot mennä käymään jossakin, kauempana kuin Kingsgaten kassajonossa?"

Hilda hipsi äänettä keittiöön ja otti jääkaapista noin puolikkaan valkosuklaasta, maitosuklaasta ja överistä suklaakoristelusta kasatun kakun pöydälle. Hän laittoi teeveden kiehumaan ja etsi lautaset heille.
"Minä ajattelin tehdä tutkimusta."

Kakku näytti täydelliseltä. Hänen oli tehnyt mieli suklaata koko päivän, mutta missään ei tuntunut olevan sitä tarjolla. Ei edes Loungessa, jonka tarjoiluihin hän oli yleensä voinut luottaa epäröimättä. Onneksi Hilda korjasi tilanteen.
"Tutkimusta?" Hän ähkäisi. "Ei käy päinsä, olet lomalla, sinun pitää tehdä jotain hauskaa! Käydä ulkona ja lähteä matkalle. Hei, voit tulla katsomaan minun kisojani sunnuntaina!"

"Se on hauskaa." Hilda puolustautui pehmeästi ja laski kakkulapion pöydälle. mekon helmat pyörähtäen hän kääntyi ottamaan kaapista teekuppeja. Kissanpentukuvioisia teekuppeja, aluslautasineen.
"En minä, kissat kaipaavat seuraa."

Bex pyyhkäisi kissankarvan rikkirevityistä farkuistaan ja pudisteli päätään Hildalle. Ehei, ei onnistuisi. Kissat eivät kaipaisi naista yhtenä päivänä.
"Se on vain päiväretki, käyn Javan ja Dianan kanssa kansallisissa kisoissa varmistamassa, että ne ovat valmiita isoihin koitoksiin kuun vaihteessa", hän maanitteli leveä hymy huulillaan. "Kaikki kolme osuutta yhdessä päivässä. Helppoa! Voit nähdä kullanmuruni kisoissa nyt, kun et kuitenkaan pääse edes Badmintoniin paikalle, kun se alkaa jo torstaina."

Hilda pudisteli päätään.
"Pitäisi matkustaa ja ei ole oikein varaa." No se oli suurinta sontaa mitä Hilda saattoi sanoa.

"Höpö höpö", Bex nauroi raikuvasti. Hildahan pääsisi vaikka heidän kyydillään, jos vain jaksaisi nousta riittävän ajoissa. Ja siskolla ei tosiaan tehnyt rahasta tiukkaa, kun nainen ei koskaan tehnyt mitään palkallaan. Hilda olisi voinut matkustaa kaukomaille, mutta ei, nainen pysyi omassa asunnossaan kuin liimattuna.
"Olin niiden kanssa perjantaina kisoissa. Neljä hevosta yhtenä päivänä. Kyllä muuten tuntui lihaksissa", hän naurahti. Onneksi radat olivat olleet helppoja: kaksi Novicea ja kaksi Intermediatea, eli ei kymmenen minuutin koetusta Burghleyn hurjilla maastoesteillä.

Hildalla tosiaan oli säästänyt enemmän kuin laki salli. Maksaannut jo miltein halvan asuntonsakin lainan pois.
"Aw. Miten meni?" Hän kysyi hymyillen. Oli ihanaa että sisko oli taas oma itsensä.

"Olin pyörtyä kun pääsin alas viimeisen selästä", nainen naurahti. "Istuin märällä nurmella vartin ja söin vain energiapatukoita." Hän ei mielellään koettaisi moista uudestaan ihan heti. Parempi, jos hän saisi jaettua luokkia enemmän parille päivälle, vaikkakin sitten samalla kisapaikalla. Nyt sitä mahdollisuutta ei ollut ollut.
"Mutta ihan loistavasti. Eihän tämä nyt ollut kenellekään niistä mikään haaste, kun kaikki olivat omia tasojaan alemmissa luokissa, mutta tarkoitus olikin hakea niille hyvää fiilistä. Itsevarmuutta todellisia koetuksia varten", hän virnisti. Niitähän riittäisi - jo kuun lopussa hän olisi Yhdysvalloissa! Hän, kisaamassa Rolex Kentuckyssa!
"Java tuntui aivan upealta, Diana oli oma herttainen itsensä mutta vähän hidas heräämään ja pudotti ihan turhaan puomin, ja Duffy pöllöili maastoesteillä. Selkie oli todellakin leikkimielellä liikkeellä, mutta surkeasti menneestä kouluosuudesta huolimatta se terästäytyi sentään kahdella muulla osiolla. Kyllä siitä vielä hyvä tulee."

Hilda kaatoi vettä kuppeihin ja otti esiin teepussit. Siskokullan kärsivällisyys ei riittäisi koskaan haudutettuun teehen, mitenkään.
"Varmasti sinun kanssasi. Minä hurraan sinulle, äiti ja isä myös."

Hyvä kun hänen kärsivällisyytensä riitti teepusseihin, ja sekin teki välillä tiukkaa.
"Kiitos", hän virnisti leveästi ja päätyi tutkimaan uteliaisuudessaan Hildan keittiön alakaappien sisältöjä. Ihan vain koska hän saattoi. "Minun keittiöni on kovin tyhjä edelleen, jos vertaa tähän. Onko kaikissa keittiötarvikkeissasi kissan kuvia jos sellainen versio on vain ollut tarjolla? Onko sinulla kissakuvioitu paistinpannu? Tai kattila? Kiltti, kerro minulle että olet löytänyt kissoilla kuvioidun kattilan", hän naurahti.

Hilda räpäytti silmiään.
"On minulla emalinen pieni puurokattila missä on kissa. Tiskikaapissa." Puurokattila. Hilda kuvitteli selvästi olevansa 80-vuotias.

"Tuo lause herätti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia", Bex huomautti, mutta suunnisti heti tiskikaapille etsimään moista ihmettä. "Ensinäkin, mikä on emalinen? Toisekseen, miksi sinulla on puurokattila? Ei kai kattiloita tarvitse erikseen nimetä? Puuron voi keittää missä kattilassa tahansa. Ei minulla ole erikseen pastakattilaa ja puurokattilaa ja keittokattilaa ja perunakattilaa." Hänellä oli yksi pieni kattila ja yksi suurempi, siinä se, ja niistäkään toinen ei ollut nähnyt päivänvaloa sitten sen hetken, kun hän oli kaivanut sen muutettuaan esiin pahvilaatikosta.

Hilda naurahti pehmeästi.
"Sellainen pinnoitettu kattila. Ja se on puurokattila, koska siinä keittää sopivasti yhden annoksen puuroa." Hän korjasi siskonsa käsitystä että hän nimesi kaikki kattilat.

Bex pudisti päätään, mutta kattila oli helppo löytää kissan tähden. Hän poimi sen käteensä ja pyöritteli hetken ihmeissään. Kissakattila. Vain Hildalla voisi olla kissakattila. Hän nauroi raikuvasti laskiessaan kattilan keittiön työtasolle.
"En tule koskaan ymmärtämään sinua. Ehkä en enää edes yritä."

Hilda nosti teekupin huulilleen ja viittasi Bexiä ottamaan kakkua.
"Ehkä et ymmärtäisi vaikka yrittäisit." Hän totesi huvittuneena. Olivathan siskokset aika erilaisia.

"En ymmärtäisi, en vaikka miten yrittäisin", Bex lupasi nauraen. Ei ikinä. Hän ymmärsi Hildan halua täyttää asunto kissoilla - hänkin olisi mielellään ottanut eläimiä nurkkiinsa pyörimään, jos hänen työpäivänsä eivät niin helposti venyisi naurettavan pitkiksi ja kisamatkoja ei olisi kesäkuukausina joka toinen viikonloppu, mutta siihen hänen ymmärryksensä siskosta jäikin. He olivat kovin eri puusta veistetyt, mutta ei se häntä estänyt. Bex leikkasi kakkusiivun lautaselle ja maistoi heti palan inahtaen tyytyväisenä. Suklaata. Juuri niin ylilyövän suklaista ja makeaa kuin saattoi vain toivoakin.
"Mutta ihan tosi, täytyyhän sinun nyt jotain tehdä parin viikon lomallasi. Muutakin kuin vain olla sisätiloissa ja uppoutua kirjojesi pariin. Kevät on tulossa!"

"No ajattelin minä käydä kuoron harjoituksissakin." Koska kirkkokuoro oli kovin lohduttava harrastus hänen ikäiselleen. Hilda leikkasi palan kakkua ja istui alas, saaden pian Oreon syliinsä. Hän ei edes yrittänyt häätää kissaa.
"Saan tutkimusta ihanasti edistettyä ja tehtyä tuntisuunnitelmia valmiiksi."

"Sekään ei ole ulkoilmassa käymistä!" Bex protestoi nauraen ja söi hyvillä mielin kakkupalaansa. Herkullista. Voisiko Hilda käydä useamminkin hakemassa herkkuja Murielilta? Hän voisi tulla hakemaan ne pois Hildan kätösistä vuorostaan.
"Tuntisuunnitelmat ovat työtä ja tutkimus on... jotakin. Sinun pitää repäistä ja keksiä jotain ihan uutta ohjelmaa. Käydä edes muutaman päivän retkellä ulkomailla. Vaikka Pariisissa, sehän on kovin kaunis kaupunki!"

Hilda hymyili pehmeästi, pudistellen päätään.
"En minä. Ja kävelen minä kirkolle."

"Pah", Bex puhahti. "Minä olen enemmän ulkoilmassa yhtenä aamupäivänä tallilla kuin sinä koko viikon aikana. Ei käy päinsä. Ulkoilma on niin kovin terveellistäkin, kun emme asu isossa kaupungissa kaikkien saasteiden keskellä."

"Kyllä minä käyn kävelyillä ja pyöräilemässä, älä nyt ole tuollainen." Hilda naurahti.
"Tietenkin ulkoilen. Eiväthän aivot muuten toimi."

"Voisit ulkoilla Greenridgeen aina välillä. Äiti juuri eilen yritti houkutella minua ratsastamaan jotain ponia, joka kiukkuaa tyhjästä. Voisit käydä palauttamassa sen ruotuun minun puolestani", Bex naurahti. Hänellä oli kädet täynnä töitä viiden kilparatsunsa kanssa. Ei hän revennyt vielä ratsastuskoulullekin avustamaan.

"Tiedät ettei minusta ole ratsastamaan ponia ruotuun." Hilda pysyi selässä ja ratsasti suhteellisen siivosti, mutta ei hän mitenkään taitava ollut.
"Heilläkin on vain ikävä."

"Noh noh, varmasti olisi", Bex heilautti kättään. Ei äiti niin mahdottomia poneja koskaan hankkinut. Riddleriä ei laskettu, mutta rasittavan arvaamaton kiukkuperse olikin vahingon kautta ratsastuskoululle jäänyt hevonen eikä suinkaan ostos, jonka Ava olisi ilomielin tehnyt.
"Tiedän, mutta minun on nyt keskityttävä hevosiini. On niin paljon kirittävää, kun en ratsastanut niitä muutamaan kuukauteen. Nyxkin on ihan kokonaan uusi tuttavuus, kun en ehtinyt koskaan muuta tehdä kuin ratsastaa sitä muutaman kerran ennen ostoa kokeiluna."

Hilda hymähti pehmeästi.
"Mmm, sinähän sen tiedät. Kävisit silti edes kerran kotona, olimme kuitenkin kaikki huolissamme sinusta."

"Minä käyn", nainen lupasi sipaisten turhan pitkäksi venähtänyttä polkkatukkaansa. Täytyisi tosiaankin tehdä sille jotakin, kun se oli nyt silmillä jatkuvasti.
"Mutta sinä! Sinun pitäisi tehdä enemmän asioita. Ellet sitten aio löytää mukavaa miestä työpaikaltasi tai kirkkokuorosta."

Hilda kohotti kulmaansa.
"En minä mitään miestä kaipaa." Samaan aikaan sisko joi teetä kissakuvioisesta teekupista ja silitteli sylissään makaavaa kissaa.

Bex kohotti kulmaansa lusikka suupielessään. Vai ei Hilda kaivannut miestä?
"Niinpä niin. Oletko edes antanut yhdellekään miehelle viimeiseen viiteen vuoteen mahdollisuutta?"

Hilda pudisteli päätään.
"En minä ole sellaista kaivannut, ollut hyvä näin." Ja olisi jatkossakin hyvä näin.

"Mistä tiedät mitä kaipaat, jos et anna mahdollisuutta? Ehkä mies voisi piristää elämääsi kovin", Bex virnisti. "Sasha tietäisi varmasti monta suloista, herttaista lääketieteellisen opiskelijapoikaa yliopistolta."

Hilda pudisteli päätään. Ei.
"Bex, en minä halua. Minulla on hyvä näin, viihdyn yksin."

"Hmph", nainen tuhahti ja lusikoi kakkua suuhunsa, ennen kuin sanoisi jotain muuta. Hän kuitenkin huuhtoi suklaisen herkun nopeasti alas kuumalla teellä ja virnisti Hildalle.
"Jos et tule katsomaan kisojani, etsin sinulle treffiseuraa. Hei, voimme luoda sinulle yhdessä Tinder-profiilin!"

Hilda huokaisi. Hyvä on, sisko tuskin löytäisi hänelle seuraa, joten se olisi ehkä turvallisempi vaihtoehto.
"Emme tosiaan luo, oli se mikä hyvänsä. Hyvä on, voit etsiä, mutta pidän veto-oikeuden."

Bex virnisti leveästi. Tästähän tulisi vielä hauskaa. Kyllä Hildalle seuraa löytyisi.
"Tinder on kännykkäsovellus, joka mullisti nettideittailun", Bex valisti siskoaan nauraen. Hänellä oli ollut profiili aikanaan. Ehkä pitäisi ladata sovellus taas puhelimelle. Kenties onni löytyisi sitä kautta, kun baarikierrokselle ei nyt ehtinyt.
"Loistava keino löytää sinulle mies tai kymmenenkin. Voit jutella heidän kanssaan viestein ja jos joku sattuu kiinnostamaan kovin, lähteä ulos. Tosin julkiselle paikalle."

Hilda pudisteli päätään.
"En tosiaan halua mitään tuollaista." Ei kävisi päinsä.

"Älä nyt Hilda, se on tosi hauskaa!" Bex nauroi. "Näet miesten kuvia ruudullasi ja voit vetäistä oikealle tai vasemmalle, siitä riippuen pidätkö vai etkö pidä kuvan miehestä. Jos molemmat satutte tykästymään toistenne kuviin, voitte käydä juttusille. Ihan mahtavan hilpeää."

"Ihan kamalaa tyrkyttämistä..." Hilda mutisi teekuppinsa takaa. Ei tosiaan.

"Se vain tuo suuren osan tarjolla olevista sinkuista ulottuvillesi", Bex korjasi nauraen. Ja niistäkin, jotka eivät olleet vapailla markkinoilla, mutta se oli aivan toinen tarina se.

"Hyi." Hildalla oli vahva mielipide johonkin niin sieluttoman nykyaikaiseen höpötykseen. Ei hän tosiaan kaipaisi sellaista.
"Miksi kukaan ei usko kun sanon että minun on hyvä näin?"

"Koska kaikki haluavat, ettet joudu olemaan yksin", Bex vastasi. "Äidistäkin olisi kiva saada lastenlapsia, ja hän on jo luovuttanut minun kohdallani. Mantteli on nyt siirretty sinun harteillesi", hän virnisti vinosti.

Hilda nyrpisti kevyesti nenäänsä.
"En tiedä haluanko minäkään lapsia." Hän oli opettaja ja piti lapsista, mutta ei luottanut ajatuksissaan kykyynsä kasvattaa omia.
"Ja ei se ole joutumista jos se on oma valinta."

"No, äiti toivoo sitä kuitenkin muutaman vuoden ennen kuin kääntää katseensa kultaiseen veljeemme viimeisenä toivonaan", Bex naurahti. Oli ihme, että äiti oli koskaan edes ajatellut, että hän voisi saada lapsen. Ellei äiti sitten ollut odottanut jotakin yhden yön riennoista alkunsa saanutta lasta. Se kävi oikeastaan järkeen.
"Onko se oma valinta? Entä jos Prinssi Uljaasi on tuolla jossakin, etsimässä sinua kovin, ja sinä vain pysyt asunnossasi piilossa?"

"On!" Hän harvoin tuskastui, mutta siskon tenttaaminen turhautti hieman. Hän oli ujo seinäruusu. Ei hän jaksanut yrittää, joten oli parempi syleillä kohtaloa kissanaisena.
"Höh. Puhut hölmöjä."

"Eip, puhun elämän suuria totuuksia. Olen löytänyt elämän tarkoituksen viimeisten kuukausien aikana", Bex kiusasi nauraen. Olisikin löytänyt, mutta ei. Hän ei voinut varsinaisesti sanoa edes viisastuneensa merkittävästi, mutta nämä asiat vaativat aikaa. Kukaan ei muuttunut yhdessä yössä.

"Kaikki tietävät että et ole, joten puhut hölmöjä." Hän vakuutti uudelleen. Olisihan sellainen prinssi Uljas (ja mitä näitä nyt oli) ollut mukava, mutta kuka nyt hänet? Harmaavarpusen historianopettajan? Ei kukaan.

"Olenpas", Bex väitti vastaan. "Minun elämäni tarkoitus on helliä kaunista hipiääni kylpemällä mahdollisimman mutaisissa ja jäätävissä vesissä. Milloin hevosten avustamana, milloin ystävien, mutta kylpyhetki on aina käsillä."

"Se on... Hurmaavaa. Kuulostaa sinulta." Hilda naurahti ja pudisteli päätään. Sisko oli hullu.

"Eikö kuulostakin?" Bex nauroi ilahtuneena. Todellakin kuulosti häneltä. Hänen hieno saavutuksensa elämässä. "Sentään en ole vielä kylpenyt tällä kaudella kilpailuissa." Kisapäiviä kun olikin hurja yksi kappale takanapäin. Vielä ehtisi kerrassaan loistavasti.
"Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että joutaisit tulla sunnuntaina kannustamaan minua ja pitämään seuraa ajomatkalle. Zoe on kovin nyrpeää seuraa. Kuka tietää, ehkä voit löytää prinssi Uljaasi kilpailuista!"

Siskon asenne nauratti. Se oli hyvä että tuo näki jotakin positiivista elämässään vaikka putoaisikin. Kunhan ei liian pahasti putoaisi.
"En minä. Bex, menen ennemmim treffeille Hexhamissa kuin matkustan ja jätän kissat päiväksi yksin."

"Tinder siis kutsuu", hän hyräili pirteästi ja tönäisi siskon käsivartta. "Se käyttää paikannusta ja etsii sinulle seuraa lähistöltä. Mikä loistavan nerokas keksintö!"

"Ei! Ei mitään typerää julkista puhelinsovellusta, Bex!" Se ei kävisi päinsä. Siihen hän ei suostuisi.

"Mutta se tekisi elämästäsi niin paljon helpompaa!" Nainen naurahti. "Voisit jutella miesten kanssa ennen treffeille lähtemistä. Ei tarvitse mennä ihan sokkona."

"Ei! Ihan kamalan epäromanttista, julkista ja sielutonta." Ja nöyryyttävää, kun ei kukaan häntä... vetäisi kumpaan suuntaan nyt pitikään suihkaista.

"Pah", Bex tuhahti. "Mielesi muuttuu parien sokkotreffien jälkeen. Kyllä minä sinulle miehiä löydän, älä huoli."

"Siitä nimenomaan olen huolissani." Hilda mutristi huuliaan.
"Ei hätää Oreo, ei tänne ketään tyhmää miestä tule."

"Itsepähän et halunnut itse valita Tinderistä miehiä, joten saat tyytyä minun valintoihini", Bex virnisti. "Oreokin tykkäisi, kun olisi enemmän käsiä rapsuttelemaan sitä."

"Ei, Oreo haluaa olla äidin kanssa kaksin. Ja muut kissat. Niiin, Bex-täti hourii hassuja että joku mies meille kelpaisi."

"Kelpaa tietenkin. Kyllä minä teille miehen löydän vaikka se olisi viimeinen tekoni", Bex vannoi nauraen. Ainakin sen verran, että saisi Hildan kerran tai kahdesti ulos asunnolta. Vähän tuulettumaan. Siskoparka vietti aivan liikaa aikaa sisällä kirjojensa parissa. Vähemmästäkin erakoitui kissojen keskelle.
"Mitä aiot tehdä kesälomallasi? Et voi viettää kuutta viikkoa sisälle lukittautuneena", hän huomautti. Se nyt vielä olisikin, jos nainen ei tekisi mitään kivaa heinäkuun loppupuolella ja koko elokuun aikana.

Hilda käänsi katseensa Bexiin.
"En minä vielä tiedä." Hän vastasi vihreitä silmiä hämmentyneenä räpäyttäen.

"Täydellinen aika siis suunnitella sinulle loma", Bex virnisti lähestulkoon maaninen hehku silmissään. "Miten olisi matka Roomaan? Täynnä hienoa historiaa koko kaupunki!"

Hilda inahti hiljaa.
"En minä halua matkustaa. Kissat tarvitsisivat hoitajan ja olisi outoa mennä yksin."

"Minä voin hoitaa niitä sen aikaa", Bex vakuutti. Hänhän ei toki olisi kesällä kisoissa, ehei, ei tietenkään. "Tai Sasha! Hän valittaa koko ajan kun ei ole omaa kissaa. Hän tulisi ilomielin katsomaan näiden kullanmurujen perään. Eikä yksinään matkustamisessa ole mitään outoa, päinvastoin! Saat käydä katsomassa juuri ne nähtävyydet mitkä haluat ja tehdä mitä ikinä sinun tekeekään mieli ilman, että tarvitsee ottaa huomioon muiden toiveita."

"En minä. Ei ole oikeasti varaakaan." Se oli aina Hildan viimeinen tekosyy. Ei ole varaa.

"Hilda, sinulla on varaa. Todellakin on. Äitikin totesi jo viimeksi kun pyysin lainaa että minun sietäisi lainata sinulta ennemmin", Bex naurahti. "Ei sinun tarvitse yöpyä missään viiden tähden hotellissa. Budjettimatkailua! Keskityt käyttämään rahasi siihen mihin tahdot, eli kaikkeen historialliseen nähtävään."

Hilda pudisteli päätään. Ei hän uskaltanut mennä.
"En minä pärjäisi."

"Tietenkin pärjäisit. Olet aikuinen nainen. Hienosti pärjäisit Roomassa tai Venetsiassa tai oh, miten olisi jokin reissu ristiin rastiin Eurooppaa? Voisit nähdä niin paljon kerralla!" Bex kannusti leveästi hymyillen. Hänestä ei ollut matkustamaan kesällä, mutta ehkä jos hän sijoittuisi edes yhdessä isommassa luokassa ja Charles antaisi osan voittorahoista hänelle, hän voisi harkita matkaa talvikuukausina. Tosin siinä tapauksessa jonnekin paljon lämpimämpään.
"Tiedätkö, voisimme mennä joululomallasi Australiaan", nainen virnisti maanisesti. Hänestä oli kovaa kyytiä tulossa Irvikissa.

Hilda pudisteli kevyesti päätään.
"En minä." Ajatuskin ahdisti ja pelotti. Yksin, vieraassa maassa ilman tuttua ja turvallista. Vaikka olisihan se ollut ihanaa nähdä antiikin historiallisia monumentteja.
"Bex, en ole sinä. Nautin kotona olosta."

"Ehdit nauttia kotona olemisesta viisi viikkoa, vaikka kävisit viikon lomalla Roomassa", Bex huomautti naurahtaen. Hildan täytyisi käydä katsomassa asioita, joista vain luki kirjoista. Tietenkin täytyisi! Olihan Lontoossa museoiden täydeltä Antiikin esineitä ja asioita, mutta se oli aivan eri asia kuin kävellä samoja katuja kuin silloiset henkilötkin.
"Haluan vain että elät täysillä, siskokulta. Ettei tarvitse vanhana ja raihnaisena miettiä, miksei tullut tehtyä enemmän."

Johan Hilda oli vanha. Hänellä oli oma puurokattila, jonka kyljessä oli kuva kissasta.
"Minä elän hyvää elämää, kiitos vain."

"Mutta voisit nähdä ja tehdä niin paljon enemmän", Bex huomautti. "Eikö muka joskus olisi kiva nähdä kaikki kirjoista luetut ihmeet ihan paikan päältä?"

Hilda kohautti olkiaan.
"Bex, anna olla. Eivät kaikki nauti matkustamisesta. Olen onnellinen näin."

Bex siristi silmiään. Ehei. Hän veisi sisarensa vielä katsomaan jotakin menneen maailman ihmettä ennen kuin täyttäisi 35 vuotta. Ehdottomasti veisi, ihan sama mitä mieltä Hilda olisi asiasta. Sisko tykkäisi kuitenkin siinä vaiheessa, kun olisi paikan päällä.
"Sinä ja Sasha olette kyllä tuossa ihan samanlaisia. Olen seonnut jo laskuissa, kuinka monta kertaa Sasha on unelmoinut Islannissa käymisestä eikä hän ole vieläkään onnistunut lähtemään", Bex pudisteli päätään. "Mitä järkeä on unelmoida, jos ei yritä tavoitella unelmiaan?"

"Minä unelmoin mukavasta elämästä kivassa kodissa kissojeni kanssa, siitä että jokin historiantutkimuksistani julkaistaisiin ja että saan sukututkimuksen valmiiksi." Hilda huomautti hymyillen.

"Ehkä saisit uutta perspektiiviä tutkimuksiisi, kun kävisit katsomassa paikan päällä, miltä historia näyttää nykypäivänä", Bex huomautti leveän hymyn kera. Ehei, hän ei antaisi asian olla. Äiti ei ollut tällä kertaa edes usuttanut häntä Hildan kimppuun, vaan nainen teki sen aivan oma-aloitteisesti.

"Bex, anna olla. Minä suostuin jo menemään ulos, jos jonkun surkean sielun löydät." Hilda tuhahti ja laski tyhjän teekupin sormistaan.

"En minä sinulle surkeaa sielua etsisi!" Bex älähti loukkaantuneisuutta teeskennellen. "Vähän arvostusta nyt minuakin kohtaan. Tietenkin etsin sinulle hienon miehen. En lähettäisi siskoani jonkun vätyksen kanssa treffeille, en ole niin kamala. Sasha sen sijaan... Et sattuisi tietämään koulultasi jotakuta mahdollisimman hiljaista ja surkeaa miekkosta?" Hän virnisti vinosti. Sasha ei ikipäivänä suostuisi hänen järjestämilleen sokkotreffeille.

"Noh! Sasha on nätti ja mukava, ei varmasti ole ongelmaa saada miestä." Hilda tuhahti, nousten ylös jotta voisi tiskata teehetken astiat.

"Ihan samaa voisi sanoa sinusta, siskoseni", Bex huomautti naurahtaen ja nousi ylös kantaakseen loput tiskit tiskialtaaseen. "Kyllä sinunkin prinssi Uljaasi vielä löytyy, älä huoli."

"No mutta en minä kaipaa uljasta." Hilda tuhahti, tiskaten nopeasti astiat pois ja siivosi sitten kaiken pois. Riitti kun olohuone oli yksi paperien räjähdys.

"Mutta prinssisi kaipaa sinua!" Bex vastasi nauraen. "Miespolo on jossain ihan yksin, rinnassaan sinun ja neljän kissan mentävä aukko", hän virnisti kumartuen silittämään Oreota, kun kissa kiehnäsi hänen jaloissaan ja puski päätään kättä vasten.

"Bex, kun ei ole mitään prinssiä." Hilda naurahti pehmeästi ja työnsi hellästi tiskialtaaseen pyrkivää Cookiedoughia pois.

"Onpas", nainen naurahti. "Kaikille on prinssi." Tai prinsessa, jos Emilystä oli kyse. Mutta oli kuitenkin. Bex kiepahti sieppaamaan Cookiedoughin syliinsä ennen kuin kissa olisi kokonaan Hildan tiellä.
"Mitä Cookie-muruseni, mitä? Oletko ollut ihan paras kisuliini, oletko?" Hän nosti kissan harteilleen tasapainottelemaan ja poimi Oreon käsivarrelleen, kun kissa oli kampata hänet.
"En tiedä miten saat muka mitään tehdyksi, kun sinulla on nämä herttaisuudet seuranasi."

"Herttaisuuteni usein vain valloittavat minut makaamalla päälläni ja kehräämällä." Hilda paljasti hymyillen, kuivaten käsiään.

"Minä en tekisi yhtään mitään, kun torkkuisin vain kissakasan alla", Bex totesi. Hyvä siis, ettei hänellä ollut kissoja tai edes aikaa lojua kotonaan.

"Se on oikein mukavaa." Hilda hymyili pehmeästi ja nosti paikalle saapuneen Whoopien syliinsä.

"Epäilemättä", Bex naurahti. "Miksi luulet, että tulin tänäänkin luoksesi? Teki mieli suklaata ja kissaterapiaa." Ei sentään, hän oli tahtonut nähdä siskoaan nyt kun ei vielä juossut viikonloppuja niin tiheästi kisoissa ja Hildakin oli lomalla. Se, että siskolla sattui olemaan seurallisia kissoja syliin napattavaksi ja kakkua kaapissa oli vain bonus.

"Jotain sellaista aavistelinkin. Tai sitten että äiti käski sinut katsomaan etten ole hukkunut papereihini." Hildaa se ei olisi haitannut.

"En ole puhunut äidin kanssa hetkeen", Bex nyrpisti nenäänsä. Isän kanssa tietenkin. Isä oli välillä niin kultainen, että toi hänelle supermarketista jääkaapin täydennystä, kun lähti itse töistä Hexhamista.
"En sen jälkeen, kun tappelimme... viime viikolla?" Hän en enää ollut ihan varma päivistä, mutta ei siitä yli viikkoa voinut olla.

Hilda pyöräytti silmiään.
"Niinpä tietenkin. Koettakaa nyt saada sovituksi."

"Kyllä me saamme", Bex vakuutti huolettomasti. Ainahan he saivat. Ei tämäkään ollut kuin typerä riita jostakin, minkä aihetta hän ei enää edes ihan tarkalleen muistanut. Kyllä se tulisi sovituksi ennen seuraavaa viikkoa. Täytyihän edellinen riita saada sovituksi, että seuraavan voisi aloittaa, eikö?
"Isä on vihdoin oppinut pysymään täysin sivussa", hän naurahti. "Ei siinä kestänytkään kuin parikymmentä vuotta."

"Nyt jo." Hilda nauraoi huvittuneena. Isäparka. Onneksi tuo oli oppinut nyt olemaan välittämättä.
"Kuule sisko-rakas, minun pitäisi tehdä vielä pari suunnitelmaa että voin olla loppuloman tekemättä töitä."

"Tai voit vain olla nyt jo tekemättä töitä. Ne suunnitelmat ehtii tehdä loman jälkeenkin. Sitten, kun olet taas töissä, tiedätkö", Bex huomautti nauraen ja silitti hellästi Oreota, joka kehräsi hänen käsivarrellaan. Cookiedough tasapainoili tyytyväisenä harteilla ja puski päällään hänen toffeenruskeita hiuksiaan. Hassu kissa.
"Loman on tarkoitus olla loma. Ei silloin tehdä töitä yhtään."

"Haluan tehdä ne nyt, jotta töihin palaaminen on mukavampaa." Hilda nauroi, vetäen pientä hiussuortuvaa korvan taakse.

"Olet aivan liian motivoitunut työntekijä. He eivät maksa sinulle tarpeeksi", Bex puhahti ja pyöräytti silmiään. "Minä olen vain häiriöksi, enkö olekin?" Hän huokaisi alistuneena. Hiton sisko, kun tahtoi aina tehdä töitä. Hilda oli aivan liian kunnollinen. Nainen olisi ansainnut paljon paremman työpaikan kuin nykyisen koulunsa.

Mutta Hilda rakasti pientä ja rauhaisaa Hexhamia, koulua jossa oli töissä ja sitä että oli perheen lähellä.
"Hieman, puhut aika paljon." Hilda nauroi.
"Voisin tulla käymään Slaleyssa joku päivä."

"Minä en koskaan puhu paljoa", nainen koki tarpeelliseksi protestoida, vaikka tiesi itsekin väitteen olevan yhtä tyhjän kanssa. Hän puhui paljon ja nopeasti ja jatkuvasti. Erityisesti silloin, jos hänen käskettiin olla hiljaa. Silloin asiaa vasta olikin sanottavaksi.
"Tule. Tule käymään, ovi on aina auki. Ainakin jos varoitat etukäteen ja ehdin siis tulla tallilta kotiin ennen iltaa", hän naurahti.

Hilda laski Whoopien sylistäänn ja asteli halaamaan siskoaan.
"Ja etsi joku paikka mistä voin katsoa ne kisat joihin lähdet? Joohan?" Hän oli niin ylpeä Bexistä.
"Minä tulen, lupaan ilmoittaa etukäteen."

"Minä etsin", nainen lupasi. Jos ei muuta, hän pyytäisi Zoea kuvaamaan ne pätkät, jotka hevosenhoitaja näkisi vaivatta. Jos idean vain myisi Zoelle oikein, nainen tekisi niin turhia kyselemättä.
"Ihanaa", Bex naurahti laskien Oreon sylistään ja Cookiedoughin harteiltaan lattialle, ennen kuin halasi Hildaa tiukasti. Hänellä oli kerrassaan loistava pikkusisko. "Pidetään yhteyttä ja älä uskallakaan tehdä koko lomaasi töitä."

"En tee." Se oli helppo lupaus, sillä oma tutkimus ja sukututkimus eivät liittyneet töihin millään tapaa.
"Nähdään. Äläkä putoa päällesi, vaikka se on tainnut kärsiä jo riittämiin."

"En putoa", Bex lupasi nauraen. Ei päälleen, ei tietenkään. Ei hän koskaan. Pää oli kärsinyt aivan riittämiin jo Greenridgen ponien kanssa. Viimeisiä aivosoluja oli suojeltava hinnalla millä hyvänsä.
"Pidä huolta itsestäsi", hän vielä toivotti suunnistaessaan eteiseen jotta voisi lähteä ulos ja alkaa soitella kavereita läpi, kuka tahtoisi toimia hänen kyytinään takaisin. Ihmiset tekivät melkein mitä tahansa, kun lupasi vastakaupassa lämmintä pizzaa ja kylmää olutta.

"Minä pidän ja tee sinä samoin. Hölmö." Hilda nnaurahti ja saattoi siskonsa ovelle. Oven sulkeuduttua hän upposi takaisin töihin.