(y) Dear future, please be good

Bailey oli pitkästä aikaa tien päällä perheensä kanssa. Heillä oli kaikilla ollut niin kova kiire koko vuoden ettei ulkomaille ollut ehtinyt. Tämän reissunkaan syy ei ollut lomailu rannalla, kuten Bailey olisi toivonut, eivätkä maisemat vuokra-auton ulkopuolella olleet eteläisen lomamaan palmut ja rannat vaan vehreät, ruskaan taittuvat lehtipuut. Vielä hetki sitten Bailey ei olisi ikinä uskonut, että olisi tällä reissulla - ostamassa uutta hevosta. Mutta ei Blaken tilalle, vaan Blaken vierelle, seuraksi, hän yritti ajatella. Bailey ei halunnut miettiä sitä, että lopettaisi poniruunan kanssa kisaamisen tai joutuisi vähentämään sen kanssa vietettyä aikaa. Totta oli kuitenkin se että kansainvälisillä kisakentillä Blaken kanssa kisaaminen olisi ohi puolessa vuodessa ja se mursi tytön taistelutahtoa.

He olivat matkalla suurelle siittolalle Puolassa, Krakovassa. Maa oli Baileystä hieno ja hän olisi viettänyt viikonlopun täällä mielellään, elleivät he olisi täällä katsomassa uusia hevosia. Nyt hän vain murjotti auton takapenkillä ja katseli vaihtuvia maisemia ja ohittavia autoja. Baileyn vanhemmat etupenkillä olivat paljon enemmän innoissaan ja keskustelivat jotakin Puolan mielenkiintoisesta kielestä ja ihmeellisistä liikennemerkeistä. He ajoivat oudon nimisen pienen kaupungin läpi Krakovan eteläpuolella ja pian löysivät siittolan tielle, jonka viertä koristivat trimmatut pienet puut. Bailey tiesi, että talli olisi hieno mutta nätiksi leikattu nurmikko ja putipuhdas kiveys tallipihan pohjana yllättivät hänet. Ne myös kertoivat, etteivät he löytäisi täältä halvalla hevosta – taaskaan.

Pitkän tien päässä heidän ympärilleen avautui vaalealla puulla aidattuja pitkäruohoisia laitumia täynnä hevosia ja itse tallirakennukset. Autoa ajava Charlie-isä kaarsi pienen tummanvihreän auton puolitäydelle parkkipaikalle ja komensi seurueen ulos viileään ilmaan. Etelä-Puolaa oli juuri täksi viikonlopuksi siunattu pilvisellä ja sadekuuroisella säällä eikä aurinko nytkään päässyt lämmittämään perhettä. Bailey nousi takapenkiltä ja suki hiuksiaan kuten aina hermostuneena. Talliovien toiselta puolelta täytyisi löytyä hänelle hevonen. Äiti oli varmaan löytänyt pinkallisen ehdokkaita mutta Bailey ei tahtonut nähdä niitä. Mikään hevonen ei saisi korvata Blakea.
Marilyn-äiti oli onnensa kukkuloilla. Iso siittola ja ratsutila muistutti naista selvästi vanhoista ajoista ja nuoret hevoset laukkaamassa kilpaa laitumella työntekijää vastaan olivat majesteettisinta, mitä oli koskaan nähty. Baileynkin täytyi myöntää, että paikka oli upea. "Noniin, hop hop Bailey", nainen visersi turhan innottomalta näyttävälle tyttärelleen.

Kun he kävelivät kohti tallia heitä tuli vastaan nuori järeätekoinen mies, joka toivotti heidät tervetulleeksi aavistuksen tökeröllä englannilla.
"Bushwells?" hän kysyi sitten, "tulitte katsomaan hevosiako?"
Marilyn ja Charlie nyökkäsivät molemmat samaan aikaan napakasti mutta Bailey pysytteli hieman sivussa heidän takanaan. "Itseasiassa lähinnä yhtä hevosta", Marilyn tarkensi, "Karabiener-nimistä oriita."
"Aivan, aivan", Mateuszeksi esittäytynyt mies selitti viedessään samalla perhettä kohti korkeaa tallirakennusta. "Ori löytyy täältä."
Bailey katseli tallia mielenkiinnolla, vaikka pysyikin hiljaa ja taka-alalla. Talli oli hieno, eri tavalla upea kuin Rosings Park. Sen sisätilat olivat yhdistelmä tummaa puuta ja vaaleita seiniä. Hevosten karsinanovet eivät olleet umpinaisia kuten Rosingsissa vaan karsinoita erottivat koristeelliset puoliovet, joiden sallimana useampi siro hevosenpää kurottautui katsomaan käytävälle. Sen kivilattiaa vasten kopisivat Marilynin korolliset saappaat ja muiden askeleet. Seinien isoista ikkunoista tuli sisään kirkasta luonnonvaloa.

Karabiener, johon Bailey ei ollut halunnut tutustua etukäteen, löytyi lähes tallin päädystä ja tallipoika pysähtyi sen karsinan eteen. Ori saapui muiden hevosten tavoin katsomaan saapuvia ihmisiä ja Bailey katseli sitä hetken aivan hiljaa. Mateusz selitti vanhemmille jotain, varmaan hevosesta. Se oli palomino ja laihassa kunnossa. Sillä oli ohut pitkulainen kaula ja hieman vauhkot silmät. Se kolautti etujalallaan ovea kuuluvasti ja Marilyn säpsähti taaemmas. ”Se vain tahtoo huomiota”, Mateusz selitti hymähtäen ja rapsutti oria otsalta ronskein ottein. ”No, miltä vaikuttaa?” hän kysyi.
Marilyn ja Charlie kääntyivät katsomaan Baileytä, joka oli hetken hiljaa ja katseli oria. Se oli kaunis hevonen mutta ei Blake. Ehkäpä hänen pitäisi luovuttaa ja kokeilla – hän saisi haukut, jos olisi tuhlannut perheen rahaa ja aikaa tulemalla tänne turhaan. ”No. Kai minä sen koeratsastan.” Marilynin kasvot levisivät onnelliseen hymyyn ja kädet läpäyttivät yhteen. Hän oli arvannut, että Karabiener oli tyttärelleen täydellinen seuraava kisaratsu.

Mateusz laittoi Karabieneriä valmiiksi sillä aikaa, kun Bailey vetäisi jalkaansa ratsastussaappaansa ja kypäränsä. Ori tuntui käyttäytyvän, vaikka näyttikin jääräpäiseltä ja ylienergiseltä runnoessaan välillä karsinan seiniä ja heilutellessaan päätään. Se ei kuitenkaan tunutunut olevaan varusteista moksiskaan, vaikka tallityöntekijä sen päälle kaikenlaista heittikin.
”Se on 8-vuotias wielkopolski”, Marilyn selitti tyttärelleen painottaen tyylikästä rotunimitystä. ”Et halunnut nähdä videota siitä, mutta oi, se näytti siinä upealta. Se voisi viedä sinut voittoon!”
Baileyn teki mieli väittää vastaan ja sanoa, etteikö Blake muka häntä vienyt, mutta se tuntui huonolta aikeelta tässä tilanteessa. Ehkäpä hänen äitinsä oli oikeassa. Karabienerillä oli kauniit pitkät jalat ja tiivis runko. Bailey huomasi, kuinka mies ujutti orin suuhun melko kovat ja ohuet kuolaimet. ”Anteeksi, miksi laitat sille olympiat?” Mateusz kääntyi vastaamaan saatuaan vietyä suitsen lenkit oriin korvien taa: ”Älä huoli, se on vain viime aikoina ollut energisempi.” Bailey ei voinut muuta kuin uskoa tallimiestä. Hänhän nämä hevoset tunsi.

Se talutettiin isolle, lanatulle kentälle tallin takana ja ilmeetön nainen ilmestyi ratsastusvarusteissa paikalle. Hän kätteli Baileyn vanhemmat ja sitten Baileyn ja esittäytyi ratsuttaja Sofiaksi. Hänen englantinsa takelteli entistä pahemmin mutta hänen tehtävänsä oli selvästi ensin esittää oriin taidot heille. Bailey tiesi miten ostotilanteissa yleensä meneteltiin mutta kokemattomammat vanhemmat ihmettelivät. ”Mutta Blakea ostaessa Bailey sai ratsastaa sen itse”, Marilyn totesi kiivaasti. ”Anna olla äiti, he tietävät mitä tekevät”, Bailey tuli väliin ja siirsi katseensa Karabieneriin. Se askelsi pitkin lompsivin askelin miehen taluttamana kentän uraa pitkin. Se näytti jäystävän kuolaimiaan eikä pysynyt paikalla kun ratsuttaja hypähti kevyesti sen selkään. Ratsuttaja kävi käsiksi hevoseen nopeasti ja tehokkaasti ja näytti sen jokaisessa askellajissa ja esteillä alle puolessa tunnissa. Bailey katseli tarkkaavaisena hevosen liikkeitä ja laadukkaita, pitkiä askeleita. Se kulki näyttävästi kaula kaarella ja sen jalat koreasti korkealla. Toisaalta, Bailey näki myös kuinka orii vaipui tehokkaan työskentelyn takia. Ei kuitenkaan liikaa, se näytti osaavalta ja järkevältä. Ratsuttaja ei esittänyt laukanvaihtoja tai muita krumeluureja, joita Karabiener tuskin osasikaan. Se hyppäsi kuitenkin hyvin.

Bailey nousi selkään ja antoi orin kävellä. Se puuskutti hieman. Hän joutui keskittymään isoon askellukseen myötäämiseen, sillä viimeksi hän oli ratsastanut isolla hevosella, mitä, 2 vuotta sitten? Hän harvemmin ratsasti muulla kuin Blakella, joka oli varsin omalaatuinen poni jo muutenkin.
Bailey tunsi kädessään kovan kuolaimen ja varoi kiusaamasta oria liikaa. Heti siirrettyään oriin raville hänestä tuntui kuin kaurasäkiltä huvipuistolaitteen selässä. Sitä suuremmalla syyllä, hän keskittyi pehmeään käteen, jonka alle orii laskeutui nätisti ratsuttajan jäljiltä. Askel askeleelta ja kierros kierrokselta Bailey lämpeni oriille. Se ei tehnyt typeryyksiä, oli vain voimakas ja nopealiikkeinen. Kun he hyppäsivät kaksi kentälle nostettua estettä, pienen pystyn ja alle metrin okserin, Bailey oli vakuuttunut. Karabiener tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Se teki pyydetyn, vaikka selvästi omalla tyylillään. Eikä ryöstänyt tai tiputellut. Sen hyppy oli todella miellyttävä. Kun Bailey laskeutui selästä hän huomasi hymyilevän. Se oli selvä merkki Marilynille, joka oli nähtävästi jutellut Mateuszin kanssa koko sen ajan. Olivatkohan he jo allekirjoittaneet paperitkin, Bailey mietti, kun käveli vanhempiensa luo.
”Minähän sanoin!” poniäiti hihkaisi. ”Se oli upeaa, näen teidät jo kisaradoilla. Bailey Bushwell kisaratsullaan Karabiener valmistautuu...” hän eläytyi.
Bailey vastasi äitinsä innokkuuteen tuhahtamalla huvittuneena. ”Ihan mukava se oli.”
”Hyvältä näytti”, Charlie-isäkin kommentoi.

He jättivät hyvästit siittolalle aavistuksen myöhemmin, kuultuaan monet ylistävät sanat Karabieneristä. Bailey oli paremmalla tuulella istuessaan takaisin auton takapenkille. Hän oli nähnyt Karabienerissä vilauksia siitä samasta raisusta ja typerästä Heavyhill's Blackpointista, jonka oli tavannut ensimmäisen kerran 5 vuotta sitten. Karabiener voisi sopia hänelle siksi. Olihan hän saanut selvää Blakenkin luonteen oikuista ja nykyään he toimivat kuin rasvattu rusettikone. Tai ainakin melkein. Mikään ei estäisi häntä ja Karabieneriä löytämästä samaa säveltä ja menestymästä tulevaisuudessa - olihan koeratsastuskin sujunut jotenkin kovin hyvin.

Äiti oli yhä töissä, Charlie-isä ajoi autoa, jonka takana kolisi ei-enää-niin-tyhjä traileri. Siellä seisoskeli nyt matkasta turhautunut palomino-orii Karabiener – hänen uusi hevosensa. Ajatus oli typerä ja aivan liian konkreettinen nyt, kun orii oli nakattu heidän traileriinsa ja he olivat ajamassa kohti Rosings Parkia. Uusi hevonenko muka? Mutta hänellähän oli Blake. Päästyään Puolasta kotiin Baileyn oli kuitenkin täytynyt kohdata se totuus, että jos hän halusi saavuttaa unelmansa kansainvälisillä kisakentillä, hänen täytyisi siirtyä eteenpäin. Ajan kanssa hän ymmärsi myös, ettei Blaken täytyisi unohtua matkan varrelle. Niin ei ikinä kävisi.

Ajomatka oli tuskastuttava ja jokaisessa pysähdyksessä traileri kolisi, kun turhautunut orii potki lasikuituseiniä. Bailey katseli sen liikehdintää trailerin kamerasta, joka oli hänen sylissään. Kaipa Karakin oppisi matkustamaan, olihan Blakekin oppinut. Ja matkustamista Karabiener tulisikin sietämään, jos heille kahdelle suunniteltu tulevaisuus tulisi toteen. Sitä oli tosin kamala ajatella vielä tässä vaiheessa.

He saapuivat lopulta Rosings Parkin etupihalle ja Charlie käänsi autonsa tallin eteen hitaasti mutta varmasti. Bailey hypähti ulos autosta ja laski trailerikameran kädestään. Karabiener laskeutui trailerista vauhdikkaasti ja riuhtoi aluksi hieman pysähtyen sitten tutkimaan tarkemmin määränpäätä. ”Tässä on kuule uusi kotisi senkin raisuli”, Bailey toivotti hevosen tervetulleeksi. Se oli pahemman kerran pehmustettu, vanhan tallin varustein ja turkoosin eri sävyin. Sillä oli upea nahkariimu, joka oli selvästi tullut kaupassa mukana. Bailey ei valittanut. Orii oli hyvin laiha ja katseli silmät ja korvat pyörien kaikkea ympärillä olevaa. Se käveli Baileyn mukana talliin verkkaisin askelein ja jäi kinastelemaan uusien naapureidensa kanssa, kun Bailey meni auttamaan Charlieta muiden tavaroiden purkamisessa. Tästä se siis lähtisi, uusi arki, Bailey ajatteli osaamatta ennustaa tulevaa lainkaan.