PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [P] Unrequited, but dear to me.

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: [P] Unrequited, but dear to me.   Ke Maalis 11, 2015 10:23 pm

Pikaviestinpeli: Williamin (Drunken Jan) ja Artemiksen myrskyisää elämää. Peli sisältää voimakasta kielenkäyttöä ja seksiä.

Keskiviikko 18.3.2015, Artemiksen asunto

Artemis oli ollut hyytävän hiljainen siitä asti kun he tulivat kotiin. Palattuaan omalla autolla kotiinsa, hän nieleskeli itsekseen. Kotona hän ravasi ympyrää, raivoissaan. Olo oli hirveä. William oli ilmestynyt psykiatrille ja selvästi puhunut hänen psykiatrilleen jo aiemminkin. Hän halusi huutaa. Lujaa.

William oli kiiruhtanut Artemiksen kanssa samaan aikaan kotiin, osittain voidakseen varmistaa ettei tuo tekisi mitään harkitsematonta. Mustatukkainen oli jo heti Williamin nähtyään näyttänyt siltä, että brunette saisi tänään nenilleen. Ei välttämättä fyysisesti, mutta kuitenkin. Nuorempi koitti parhaansa mukaan vain pysytellä hiljaa poissa toisen tieltä, pysytellen kuitenkin hollilla niin että pystyi seuraamaan tuon tekemisiä.

Artemis tuli keittiöstä olohuoneeseen ja näki Williamin siinä. Se oli vain viimeinen tikki.
"Jumalauta William! Olet helvetin röyhkeä ihminen!" Hän ei osannut enää pidätellä sitä raivoa. Mies ravasi raivoissaan ympäri asuntoa, repien hiuksiaan ja taas käsivarsiaan raapien.

William puri huultaan. Vaikka hän oli tiennyt jo etukäteen että Artemis jossain kohtaa räjähtäisi hänen naamalleen, niin kyllä tuollaisten kuuleminen silti pahalta tuntui. Brunette koitti parhaansa mukaan kasata itseään. "Mikä sua nyt risoo?" Mies tiuskaisi, ehkä jopa tahallisesti provosoiden Artemista purkamaan olotilaansa.

Artemis oli raapinut nyt vain t-paidan peittämän kehonsa käsivarsien osalta aivan punaisille naarmuille, osa näytti siltä että ne alkaisivat kohta oikeasti tiputella verta ihon läpi.
"Sinä! Sinä risot! En ymmärrä mikset voi vain antaa mun olla ja elää kuten vittu tykkään! William, sä et voi tehdä tollasta, että menet juoruamaan mun psykologille... Jumalauta! Tiedäkin etten aio koskea mihinkään saatanan lääkkeisiin tai tehdä mitään testejä!"

"Koska välitän susta ja sun hyvinvoinnistas." William ärähti. Vaikka vastaus olikin rehellinen, hän ei jotenkin jaksanut uskoa että Artemis ottaisi sitä millään tavalla hyvällä. Eiväthän henkisesti huonokuntoiset ilmeisesti ikinä osanneet arvostaa sitä että joku puuttui heidän asioihinsa.

"Voin ihan vitun hyvin näin, en halua mitään paskanappeja joilla musta koitetaan tehdä joku ohjailtava vihannes!" Artemis tunsi pahan olon kasautuvan vain, jotta se purkautua takaisin ulos. Mies oli raivoissaan. Todella raivoissaan.

"Se että sun ei oo jatkuvasti paha olla, ei tarkota että olisit joku vitun vihannes!" William korotti jo vähän ääntään. Hän oli kyllä kovasti koittanut valmistella itseään tähän, että pystyisi pitämään hermonsa kurissa. Se tuntui kyllä olevan varsin mahdotonta.

"Ja vitut, ei niitä kiinnosta mun hyvinvointi ja ne on saanu sut huijattua siihen mukaan!" Artemis tärisi niin, että sen todellakin näki ja mies lysähti polvilleen lattialle.
"Mä vihaan sua! Siitä asti kun tapasin sut, kaikki on olut ihan saatanan vaikeeta!"

Tuohon William ei ollut osannut varautua. Artemiksen sanat vetivät kasvot kalpeiksi ja aiheuttivat ikävän tunteen rintakehässä, kuin joku olisi koittanut rutistaa sydämen elottomaksi. Brunette nieleskeli hetken aikaa ja koitti kasata itseään, mutta siitä ei tullut oikeastaan yhtään mitään. Halu lähteä täältä oli suunnaton, mutta mies julkesi epäillä ettei Artemis tulisi häntä missään kohtaa pyytämään takaisin. Eikä hän varmasti enää kehtaisi palata mikäli nyt häipyisi vähin äänin.

Artemis tiesi itsekin että oli kohtuuton sanojensa kanssa, eikä hänestä edes oikeasti tuntunut siltä, mutta helvetti.
"Mä en jaksa William. Mä voin hyvin, oon tähänkin mennessä voinut. Mua ei tarvitse lääkitä tai vahtia."

William oli vielä hyvän aikaa hiljaa, ennen kuin oli saanut hermojaan sen verran kasaan että pystyisi ehkä sanomaankin jotain. "Et voi. Et nyt, etkä aiemminkaan." Brunette lausahti mielipiteensä Artemiksen voinnista.

"Mulla oli kaikki hyvin." Artemis nousi samalla ylös, raapien taas käsivarsiaan.
"En tajua sua. Sä voisit paremmin ilman mua. Mikset vaan voi antaa olla. Olisit niin paljon onnellisempi. Saatana. Vitun idiootti."

"....sinä se idiootti olet." Williamin vastaväitteet olivat vähintäänkin onnettomia. Artemis oli astunut aika todella pahasti ylitse hänen sietokykynsä rajasta. Brunette koki olonsa vähintään eksyneeksi ja edelleen pohti, että pitäisiköhän hänen nyt sitten kuitenkin oikeasti lähteä täältä.

Artemis ei osannut sanoa mitään. Hän oli raivonsa raivonnut ja nyt taas vuorostaan olisi halunnut itkeä. Hän oli hautajaisten jälkeen ollut yhtä tunteiden vuoristorataa. Mies asteli lopulta makuuhuoneeseensa ja paiskasi oven kiinni. Hän lysähti sängylle itkemään. Lohduton suru puristi keuhkoja.

Williamin oloa ei ainakaan helpottanut se, kuinka Artemis poistui mitään sanomatta tilanteesta. Tokihan hänen pitäisi koittaa ymmärtää ja olla maltillinen ja vaikka mitä, mutta jossain kohtaa vain yksinkertaisesti tuli raja vastaan. Olo oli jotenkin äärettömän turta, kun mies siirtyi keräämään ympäri asuntoa löytyviä tavaroitaan kasaan. Hän ei halunnut lähteä ovet paukkuen ja jättää kaikkea mahdollista tänne jos sellainen tilanne sattuisi tulemaan. Saatuaan kaiken muun, William siirtyi vaikeana makuuhuoneen ovelle ja koputti rystysillään pari kertaa. "...saanko mä tulla sisään? Siellä taitaa olla jotain mun vaatetta." Ääni oli luovuttanut ja olo kauniisti muotoiltuna tukala.

Artemis itki tyynyyn, pureskellen huultaan. Hän ei halunnut Williamia sinne. Mies veti peiton päällensä ja ynisi jotakin epäselvää. Toinen voisi nyt tulla hakemaan tavaransa, näkemättä häntä. Hän ei halunnut miehen näkevän häntä sellaisessa kunnossa. Häntä ahdisti ja panikoidutti, oikein todenteolla. Artemiksen olo oli vuoroin raivostunut ja suuri suru. Häntä todella ahdisti ja pelotti. Mies halusi kuolla, jotta se vuoristorata loppuisi joskus.

Mitään oikeaa vastausta hän ei oikein saanut, mutta koska selvää kieltoakaan ei tullut, William avasi oven ja astui sisälle huoneeseen. Mies joutui tosissään keskittymään siihen, ettei kiinnittänyt huomiotaan sängyssä olevaan peittomöykkyyn. Nytkin päättäväisyys pakkaamista kohtaan oli vielä varsin horjuvaa, varmasti lopahtaisi se vähäinenkin jos hän miettisi toisen olotilaa. William kävi huoneen läpi, onnistuen Artemiksen neuroottisesta järjestyksestä huolimatta löytämään omiakin vaatteitaan. Kerättyään kaiken omansa syliinsä katsahti brunette vihdoin sängyn suuntaan. "Luulisin että löysin kaikki tavarani." Mies huokasi raskaasti. "Eli rupeen tästä varmaan sit lähteen." Jalat eivät kuitenkaan suostuisi ottamaan askeltakaan mihinkään suuntaan, ennen kun hän saisi Artemiksesta irti edes jonkinlaisen kommentin asiaan. Eihän heillä Artemiksen mukaan mitään suhdetta ollut, mutta kai tätä silti pitäisi jonkinlaisena erona pitää jos William nyt lähtisi täältä.

Aikuinen mies reagoi toisen sanoihin romahtamalla täysin. Ei mitään ääneen, mutta se peittomytty sängyllä alkoi täristä hillittömästi. Ensin hän oli ajanut perheensä pois, eikä koskaa  näkisi isäänsä. Ei koskaan enää. Ikinä. Ja nyt hän oli tekemässä saman Williamille, ajamassa tuon pois luotaan.

Artemiksen reaktio onnistui kerralla tappamaan kaiken halun lähteä tuon luota. William asteli sängyn viereen ja laski vaatteensa sängyn jalkopäätyyn. "...Artemis? Ootko kunnossa?" Ei kai tässä oikein muutakaan voisi kysyä, vaikka hän kyllä näki ettei mustatukkainen todellakaan ollut kunnossa.

Vanhempi ei - jälleen kerran - ollut millaisessakaan kunnossa. Nyt taisi olla kyseessä enemmänkin jonkin luokan paniikkikohtaus, kuin ahdistuksesta johtuva reaktio. Hän ajoi kaikki pois luotaan, vaikka ei olisi ehkä halunnut. Miksi hän teki niin? Suojellakseen itseään, vaikka sekin sattui.

Ei vieläkään vastausta. Varsin huolestuneena William istui sängynreunalle ja otti peitosta kiinni, nykäisten kevyesti. "Haluisin hei tietää että pärjäät, ennen kun meen.." Rehellisiä sanoja. Hän ei ihan oikeasti pystyisi lähtemään, jos näyttäisi siltä että toinen saattaisi tappaa itsensä. Vaikka Artemis kuinka oli sanonut vihaavansa häntä ja että hän teki tuon elämästä tarpeettoman vaikeaa, niin ei. Vihattu henkilö pitämässä tuosta huolta olisi kuitenkin parempi kuin ei ketään pitämässä huolta.

Artemis tuskin pärjäisi, mies oli siinä tilassa että kun selviäisi tärinästään, tuo saattaisi laittaa koko varjellun, neuroottisesti järjestellyn kotinsa palasiksi ja lattialle ahdistuksessaan. Eikä hän edes oikeasti vihannut. William vain kaivoi hänestä esiin sellaisia asioita, joita Artemis ei halunnut tuntea ja lisäksi vielä yleensö häneltä kysymättä työnsi häntä mukavuusalueidensa ulkopuolelle. Saaden jälkimmäiset anteeksi vain koska oli William. Vanhempi oli sikiöasennossa peiton alla, tukistaen itseään molemmin käsin. Hän räjähtäisi kohta.

Kun Artemis pysytteli edelleen hiljaa, veti William peiton pois tuon päältä. Kasvoille levisi huolestunut ilme, Artemis näytti jotenkin niin.. surkealta. Mies kietoi sormensa tuon ranteen ympärille. "Lopeta." Ääni oli pehmeä, mutta huolen täyttämä.

Artemis oli painanut paniikissa silmänsä kiinni ja yritti vain olla sekoamatta. Ahdisti todella, aivan hirveä paniikki alkoi tehdä tuloaan. Aivan kuin nykyisessä ei olisi tarpeeksi. Keuhkoja puristi, sydän hakkasi ja päässä pyöri. Hän yritti pysyä järjissään, mutta tiesi menestyvänsä huonosti.

Huolestuttavan voimakas pelkotila alkoi tehdä tuloaan, kun William ei vieläkään saanut mitään kontaktia mieheen. Brunette puri huultaan suorastaan kipeästi ja teki sitten ratkaisun, josta ei ollut lainkaan vakuuttunut että se oli oikein. William päästi irti Artemiksen ranteesta ja kävi tuon eteen makaamaan, kietoen sitten kätensä laihan miehen ympärille. Will veti Artemiksen itseään vasten ja alkoi silitellä tuon hiuksia. Mieli olisi vielä tehnyt vakuutella että hän oli tässä, mutta kaiketi hänen olemassa olonsa oli se, mikä tämän koko jutun oli aiheuttanut. Niinpä William keskittyi nieleskelemään omaa pahaa oloaan taaemmas ja koitti kaikessa rauhassa olla tukena ja turvana mustatukkaiselle.

Sitä voimakasta tärinää kesti muutaman minuutin, ennen kuin se alkoi hitaasti mennä ohi ja helpottaa. Mistä se olo oli edes alun perin tullut, miksi se helpotti ja mitä tapahtui, olivat kaikki älyttömän hyviä kysymyksiä. Hän olisi todella tarvinnut lääkityksen tähän ongelmaansa. Mies ei lähtenyt siitä Williamin vierestä, vaan alkoi rauhoittua siihen, päästäen jo irti hiuksistaankin.

Williamin olisi tehnyt mieli huokaista helpotuksesta Artemiksen alkaessa rauhoittua. Mielihalu kuitenkin pidettiin kurissa ja brunette keskittyi vain olemaan tasaisesti aloillaan. Artemiksella ei tuntunut olevan hirvittävää hinkua pois hänen vierestään, joten kai tässä oli ihan hyvä. Tosin tietenkin toinen saattoi vain olla niin huonona vielä, ettei pystynyt nousemaan. William tosin tietenkin toivoi mahdollisuuksista ensimmäistä. Hän suukotti Artyn otsaa kevyesti ja pohti jossain mielensä perukoilla, että tämä kohtaus pitäisi ehkä raportoida miehen psykiatrille, riippumatta siitä mitkä heidän välinsä olisivat jatkossa - tuo kun sitä tuskin itse tekisi.

Siinä oli hyvä. Artemis tiesi olevansa turvassa siinä, mutta silti halusi ajaa Williamin pois, koska ei kokenut oloaan mukavaksi tuon pakottaessa syömään ja sen sellaista. Mies sulki silmänsä ja hakeutui aivan kiinni toiseen.

Niin ristiriitaisia signaaleita. Vielä vähän aika sitten Artemis oli huutanut vihaavansa häntä, ja nyt tuo sitten ihan itse vaikutti haluavan läheisyyttä. William jatkoi kaikessa rauhassa Artemiksen hiusten silittelyä, alkaen hiljakseen selvitellä omia ajatuksiaan. Nyt oli ollut vähän liikaa kaikkea, että hän pystyisi olemaan täysin itsevarma siitä mitä heillä oli. Eihän asialle ollut edes nimeä. Toisen omaishoitajana toimiminen oli vähintäänkin raskasta. Sen lisäksi Artemis oli sanonut jotain, mitä edes hän ei osaisi ohittaa tuosta vain. Ja Ellien vaikutus heidän väleihinsä oli kanssa alkanut oikeasti mietityttää. Niin paljon huolia, niin vähän yhtään mitään vakuuttamaan häntä siitä, että asiat voisivat tulevaisuudessa olla paremmin.

Artemis tarvitsisi oikeasti apua ja lääkityksen. Jos häntä ei ahdistaisi koko ajan, hän olisi jo tasaisempi persoona. Ja tietysti siihen vaikuttaisi moni muukin asia. Oli siinä sekin, että jos William nyt kävelisi - olkoonkin että hänen käskystään - pois, niin mies olisi varmasti koko maailmalle täysin sietämätön. Laihat sormet takertuivat Williamin paidan rintamukseen. Hän ei osannut sanoa ääneen että oli pahoillaan, eikä tarkoittanut sanojaan.

William koki jonkinlaista helpotusta siitä, että Artemis hyväksyi hänet nyt viereensä. Mutta tällä kertaa se ei vaan riittänyt korjaamaan asioita. William nielaisi vaikeasti. Puhumisesta tuskin olisi mitään hyötyä, mutta ei hän muutenkaan osannut tilannetta lähestyä. "....mikä mä oon sulle?" Tämä ei varmasti edes ollut paras hetki puhumiseen.

Jos oli olemassa huonompaa hetkeä puhua siitä kuin tämä, kukaan tuskin koskaan löytäisi sitä. William ei todellakaan ottanut otollisinta hetkeä kysymykselleen. Vanhempi nielaisi. Mitä hän voisi sanoa tähän, kun aivot huusivat eri asioita. Artemis avasi jo suunsa puhuakseen, mutta sulki suunsa. Hän veti kätensä toisen rinnalta ja katseli patjaa.
"... Sun piti mennä."

Williamin olo oli vähintäänkin loukattu. Rintakehää puristi ja nyt olisi ihan oikeasti tehnyt jo mieli itkeä. Tokihan hän olisi voinut odottaa parempaakin hetkeä huonolle keskusteluyritykselleen, mutta epätietoisuutta ei vain jaksanut määräänsä enempää. Artemis oli kuitenkin tehnyt kantansa harvinaisen selväksi, joten mies nousi tuon vierestä mitään sanomatta. William keräsi vaatteensa sängynpäädystä ja siirtyi sitten olohuoneeseen. Olo kävi koko ajan vain kurjemmaksi, vaikka hän kuinka koitti olla ajattelematta asiaa. Mies kaivoi avainnippunsa esiin ja alkoi vääntää Artemiksen asunnon avainta pois siitä. Eihän hän sillä enää mitään tekisi.

Artemis jäi siihen hetkeksi paikoilleen. Kuullessaan avain nipun kilinää, hän lopulta nousi ja asteli olohuoneeseen.
"....W-Will... En... Tarkoittanut mitä sanoin." Ja ilman lääkkeitä.

Brunette jäätyi kuullessaan Artemiksen äänen. Hän ei kuitenkaan kääntynyt ympäri kohdatakseen tuota. Mieli olisi tehnyt vain paiskata avaimet lattialle ja lähteä, mutta se ei nyt ehkä kuitenkaan olisi enää tässä kohtaa tarpeellista. Ja jos hän Artemiksen kanssa alkaisi hankalaksi ja olettaisi että tuo tulisi oikeasti hakemaan hänet takaisin, niin siinähän hän sitten odotti yksin loppu elämänsä. William huokaisi raskaasti ja laski kädet sivuilleen. Toisessa kädessä olivat hänen omat avaimensa ja toisessa Artemiksen. Olo oli uupunut. Niin käsittämättömän uupunut. Joka kerta kun hän koitti avata suunsa sanoakseen jotain, ihan vain jo tänään kuultujen negatiivisten asioiden määrä tuntui tappavan halun puhua. Niinpä William jäi vain seisomaan paikoilleen. Kasvoilta paistoi kaikki se paha olo mikä hänen sisällään nyt mylläsi, joten hän ei todellakaan halunnut kääntyä ympäri ja antaa Artemiksen nähdä itseään näin. Anorektisella miehellä oli ihan tarpeeksi huolia ja murheita omasta takaa - tosin eihän tuo välttämättä edes välittäisi.

Ei vanhempi olisi missään vaiheessa tullut sanomaan, että ei tarkoittanut sitä, jos ei olisi välittänyt.
"...Will... Olin vihainen, en oikeasti..." Hän nieleskeli hetken. Kun pitkästä aikaa piti sanoa jotakin kilttiä, kaikki takertui kurkkuun.
"En oikeasti ajattele niin.."

William keräili hetken itseään, ennen kuin kääntyi Artemista kohti. Mies kyräili toista aikansa, ennen kuin avasi suunsa; "Voinko siis laittaa nää takas tähän?" Mies tiedusteli ja nosti avainnippunsa ja avaimet Artemiksen luo esille. Kai se oli riittävän epäsuora tapa tiedustella, että saiko hän nyt siis olla täällä ja oliko hän tervetullut vielä jatkossakin. Tosin eihän hänellä toisen avaimia sen takia ollut, että Artemis olisi ne halunnut antaa - ihan itse hän oli ne vaatinut, jottei mies tämän 'lähihoitojakson' aikana saisi lukittua nuorempaansa ulos talosta.

Esteratsastaja katseli lattiaa ja nyökkäsi. Hän asteli kohti terassin ovea ja avasi sen, huokaisten syvään. Ulkona hän vain katsoi takapihaansa vaitonaisena. Hän tarvitsi happea. Muuten ei tulisi mitään.

Vaikka vastaus ei nyt ollutkaan sanallinen mitä William olisi tietenkin toivonut, niin vastaushan se oli tuokin. Mies näpersi avaimet takaisin nippuunsa. Kumma kuinka hänen olonsa helpotti jo ihan tällä. William kävi laittamassa avaimet takkinsa taskuun, siirtyen sitten terassin oven luo. Nyt voisi ehkä olla hyvä väli koittaa olla aikuinen. "...oon pahoillani siitä että suututin sut." Ja kyllähän hän olikin. Tosin edelleen hän oli tietenkin sitä mieltä, että toinen tarvitsi tiukasti apua.

William oli astunut hänen varpailleen tavalla, jota Artemis huokaisi syvään ja hengitteli kaikessa rauhassa ulkona.
"Mmmnh.."

Ei, Artemis ei halunnut puhua asiasta. "Anteeksi." Mies pahoitteli vielä. "Mun oli ollut tarkotus käydä vaan puhumassa omista murheistani." Tosin ne hänen omat murheensa olivat tietenkin pääosin Artemis ja Artemiksen jutut, eikä hän ollut mennyt hakemaan apua itselleen vain ihan vain puhumaan Artemiksesta psykiatrin kanssa, mutta silti. Alunperin mustatukkaisen ei ollut tarkoitus saada missään kohtaa tietää asiasta.

Artemis huokaisi raskaasti. Olihan se toki paskaa, että toinen jäi sillä lailla kiinni, mutta... Artemis valui istumaan kostealle terassille, huokaisten todella syvään. Hirveä olo. Fyysisesti ja henkisesti.

Aikansa seuraavaa liikettä pohdittuaan William meni epävarmana Artemiksen viereen ja istui siihen. Jos oli pakko olla hiljaa, niin voisi koittaa olla sitten edes lähekkäin. Tosin eihän hän tietenkään ollut varma siitä halusiko toinen häntä lähelleen.

Artemis ei siirtynyt tai ajanut toista pois. Hän yritti vain rauhoittua. Oivoi. Tämän ei pitänyt mennä näin.

Siinä missä Artemis yritti rauhoittua, brunette teki parhaansa ollakseen hiljaa. Kyllä hän jonakin päivänä ehkä oppisi, että kaiken ääneen sanominen ei vain ollut se ratkaisu Artemiksen kanssa.

Artemis huokaisi.
"sano nyt vain." Hän kuitenkin tiesi että William halusi puhua.

"Suutut kumminkin." William totesi varsin neutraaliin sävyyn. Tosin tässä kohtaa Artemiksella joko menisi hermot tai tuo alkaisi pitää mykkäkoulua, kun oli tullut ilmi että brunetella voisi olla jotain sanottavaakin.

"En jaksa." Artemis oli väsähtänyt äskeisestä todella paljon. Häntä ärsytti vain ettei toinen kertoisi nyt mikä vaivasi.
Vaikka Artemis sanoikin ettei jaksaisi, niin William kyllä epäili että saisi tuon hermot pettämään jos ei varoisi sanojaan. Hän tuntui olevan erityisen lahjakas siinä. "Oli tosi pelottavaa, kun menit semmoseks." Mies lopulta lausahti, viitaten tietenkin kohtaukseen jonka mustatukkainen oli aiemmin saanut.

"... Anteeksi." Artemis ei toistaisi sitä.
"En voi sille mitään."

"Tiedän, enkä koita syyttää sua siitä tai mitään." William kiirehti sanomaan. "Mä vaan.. tai siis.. en tiä." Hän olisi halunnut sanoa jotain siitä kuinka välitti Artemiksesta, mutta tuo taisi olla jo turhankin tietoinen asiasta, eikä oikein tuntunut arvostavan sen toistelua.

Artemis avasu silmänsä ja katseli jonnekin kauas, hieman poissaolevana. Ne kohtaukset vetivät hänet niin loppuun.
"Mitä muuta?"

"Ei mitään." William väitti. Vaikka hän ei tietenkään ollut samalla tavalla väsynyt kuin Artemis, niin eivät emotionaaliset vuoristoradat häntäkään mitenkään erityisen pirteäksi jättäneet.

"... Älä valehtele. Sano nyt kaikki." Kerrankin kun tuota hölösuuta pyysi puhumaan, tuo oli hiljaa? Helvetti.

"No mun mielestä nyt vaan on pelottavaa ja kamalaa nähdä sut niin huonona, kun kuitenkin oikeesti välitän susta ja haluaisin, että sun ois hyvä olla." Mies puuskahti. Tuntui typerältä edes sanoa tuota, asianhan pitäisi oikeastaan olla itsestäänselvyys.

Mies puraisi huultaan. Niin, kyllä, hän oli päästään sekaisin ja yksi sotku.
"Se ei.. Ole sinun murheesi. Tai siis, sinun ei tarvitse murehtia sitä."

William ähkäisi tuskastuneena. "Ei kun mää en nyt ihan oikeesti tarkota sitä mitenkään pahalla, kun koitan vaan sanoa että oot mulle tärkeä!" Artemis tuntui ottavan tuollaisetkin sanat jotenkin huonosti, vaikkei sitä suoraan sanonutkaan. "Kun siis mää rakastan sua ja vaan haluan sun parastas ja..." Mies meni vähän hätäiseksi, eikä ihan tajunnut kiinnittää niin paljoa huomiota sanoihinsa kuin ehkä olisi pitänyt.

Artemis kaivoi taskustaan sähköisen tupakkansa. Pian tuttu, hyvin vaniljainen haju levisi siihen lähelle, miehen nautiskellessa nikotiinin imeytymisestä elimistöönsä. Sellaiset sanat, ohimennen ja vailla niiden arvoista suurta, tunnustushetkeä vailla, saivat miehen vetämään savua poskeen. Siitä alkoi sen päiväinen yskiminen, kun Artemis yritti kerätä itseään.

William katsoi toista hieman kummissaan kun tuo alkoi yskiä, ja meinasi jopa tiedustella tuon kunnossa olemista ennen kuin tajusi käydä läpi äskeiset sanansa. Ymmärrettyään kuinka raskaan lipsautuksen hän oli juuri huuliltaan päästänyt, oli mies automaattisesti sanomassa 'anteeksi, en tarkoittanut sitä', mutta onnistui sulkemaan suunsa ennen kuin möläytti mitään. Sellainen tekisi tilanteesta vain entistä kiusallisemman. Niinpä brunette tyytyi häpeillen hautaamaan kasvonsa käsiinsä. Ei jumalauta, ei saatana. Viime kerralla hänet lempattiin koska hän oli myöntänyt pitävänsä toisesta ja nyt hän sitten tunnusti rakkautensa meinattuaan lähteä Artemiksen komennosta? Ihan vitun loistavaa. Tokihan tämä oli vasta toinen ihminen jolle hän rakkauttaan tunnusti, mutta olisi tämän nyt vähän paremminkin voinut tehdä.

Artemis yski keuhkojaan ulos. Hän ei tiennyt mitä voisi sanoa toiselle tai... Ei. Arty oli kuin heikoilla jäillä nyt. Mies kuivaili silmiään ja köhi itsekseen.

William vain odotteli kasvot yhä käsiin haudattuina. Hän ei voinut kuin pohtia, että olisikohan tästä pitänyt sitten vaikka poistua vähin äänin. Tuollaista möläytystä seuraava keskustelu kun vaan ei voinut olla mitenkään mukava. Tai vaihtoehtoisesti he eivät edes puhuisi asiasta mitään, vaan hän saisi jäädä tappavaan epätietoisuuteen siitä mitä Artemis asiasta ajatteli.

Artemis sai itsensä kerätyksi, yrittäen rauhoittua nyt muuten. Mies laski sacukkeen taskuunsa ja yritti muuten rauhoittua

Ei kai pitäisi olla mitenkään yllättävää, että Artemis ei sanonut asiaan mitään. Mustatukkainen kun ei ollut mitenkään erityisen lahjakas tämmöisissä keskusteluissa. Ja mieshän oli jo useampaan kertaan kerennyt ilmaisemaan mielipiteensä siitä kuinka William jankkasi tunteistaan. Nuorempi nosti kasvonsa käsistään, mutta käänsi katseensa pois Artemiksesta. Ehkä hänen ihan oikeasti pitäisi lähteä johonkin vähän selvittelemään päätään.

Artemis vain... Oli. Mitä hän voisi sanoa siihen? Voi helvetim perse.
"... Niin mitä muuta piti sanoa?" Hän heitti toiselle lopulta.

"Miten niin mitä muuta?" Mies ähkäisi tuskastuneena. Hän ei todellakaan tiennyt mitä ajatella siitä, että Artemis vain käänsi puheen muualle, vaikka tasan tiesi että tästä aiheesta olisi ehkä syytä sanoa jotain.

Mies ei tiennyt mitä sanoa. Joten hän... Oli hiljaa. Eikös se ollut silloin vain viisainta? Hän oli totaalisen ulkona kaikesta.

Lopulta William luovutti ja huokaisi raskaasti. "Sori. Tiiän, ettet olis halunnu kuulla mitään tommosta." Tai ainakin hän mustatukkaisen käytöksen huomioon ottaen oletti niin. Mihinköhän tämä nyt taas sitten johtaisi...

Vanhempi mies nousi ja askelsi sisälle. Aivan kuin hän olisi transsissa. Helvetti.... Hän ei osannut sanoa siihen mitään. Miksi William oli sellainen hölösuu? Miksi tuon piti aina möläyttää idioottimaisia asioita? Hän ei osannut käsitellä sitä asiaa. Se oli liian paljon.

William ei uskaltanut tehdä tai sanoa mitään toisen poistuessa takaisin sisälle. Mies haroi hetken hiuksiaan, ennen kuin nousi ja meni varovaisin askelin. "..unoha et sanoin mitään." Brunette lausahti, astellen hissukseen takkinsa luo. Hän ei todellakaan pystyisi olemaan Artemiksen kanssa saman katon alla, jos tuo ei sanoisi mihinkään mitään.

Vanhempi mies nieleskeli sisällä hetken. Williamin astellessa takkinsa luokse, Arty tunsi sen kohtauksen taas tulevan. Ennen kuin paniikki nousi tarpeeksi pintaan, hän kuitenkin joutui tarraamaan kirjahyllystä tukea. Niin, se syöminen. Hupsista.

William kiskoi jo takkia päälleen, kun sattui kääntymään katsomaan Artemiksen suuntaan. Kulmat painuivat kurttuun huolesta ja brunette puri huultaan. "...ootko sää kunnossa?"

Artemis katseli muualle. Hän ei ollut syönyt tänään juuri mitään kun William ei ollut vahtinut, eikä oikein eilenkään. Verensokerit taisivat heittää häränpyllyä. Hän pudisteli päätään. Silmissä pyöri, värit sekä muodot eivät olleet loogisia. Näköharhoja. Ei ihme kun hän oli ollut koko aamun todella huonolla tuulella.

No ei tullut lähtemisestä tälläkään kertaa yhtään mitään. William asteli varsin huolestuneena Artemiksen luo ja tarrasi tuohon kiinni niin että pystyi tukemaan. "Sä et oo syöny?" William tiedusteli huolestuneena. Ei olisi pitänyt luottaa mustatukkaista vastaamaan ruokailuistaan näemmä ollenkaan. "Mennääs sit keittiöön."

Mustatukka pudisteli päätään. Mitä hänkin oli tehnyt, ansaitakseen tämän. Miksei hän saanut hetkenkään rauhaa ongelmiltaan? Olisi ollut helpompaa elää edes tunti ilman näitä ongelmia. Kerrankin kiukuttelematta hän seurasi toista keittiöön. Mies oli tavallistakin kalpeampi.

Keittiössä William pisti toisen istumaan, suunnaten sitten itse jääkaapille. Kummempia puhumatta mies alkoi kerätä lautaselle jääkaapista helppoa ruokaa. Syvälle lautaselle tuli aseteltua hedelmäpitoinen salaattiannos, johon mies oli heitti mukaan myös fetaa ja kinkkupaloja. Annos ei mikään suuren suuri ollut, mutta sen sisältö oli vähän raskaampi kuin mitä Artemis söisi jos itse saisi päättää. Mies tuuppasi ruokalautasen mustatukkaisen eteen ja antoi vieläpä mehua siihen lisäksi. "Syö." Ihan selvä käsky.

Artemis istui alas, kun ei jaksanut oikein seistä. Hän tökki ruokaa silti, vaikka nälkä oli ja mies tiedosti sen ahdistuksen siitä, että olisi pakko syödä. Hän söi vaitonaisena ja hitaasti, haluamatta myöntää itselleen, että se oli hyvää.

William odotteli hiljaa, tietäen että puhuminen ei ainakaan helpottaisi Artemiksen syömistä. Hän itsekin voisi ehkä jossain kohtaa jotain koittaa napostella, mutta juuri nyt ei oikein ollut sellainen olo. Huolestutti liikaa.

Artemis söi kaikessa rauhassa, tökkien välillä ruokaa sinne tänne, sitten taas haarukoiden sitä suuhunsa. Olo oli todella hankala ja vaikea. Mitä ihmettä hän voisi oikein tehdä, että osaisi edes jollakin tapaa käsitellä asioita joita William oli tänään kertonut.

Artemiksen edetessä syömisensä kanssa, uskalsi William luottaa tuohon sen verran että kääntyi ympäri ja alkoi asetella tavaroita takaisin paikoilleen. Myös erinäiset pilkkomiseen käytetyt veitset putsattiin ja nostettiin kuivumaan.

Artemiksella meni aikaa, että mies sai syödyksi. Mehu jäi juomatta ja muutamia paloja jäi sinne tänne, mutta se oli silti enemmän kuin hän oli aikoihin syönyt mitään niin raskasta mukisematta. Hän muisti säännöllisesti mukista raskaammista ruoista.

"... Tarvitsen sinua vieläkin." Se ääni oli hiljainen ja särkynyt. Sanoillaan Artemis viittasi siihen, kun oli sanonut Irlannissa, että olisi tarvinnut Williamin seurakseen.

Ihme ettei William unohtanut hengittää Artemiksen puhuessa. Rintakehää vihlaisi epämääräisesti ja mies nielaisi. Oliko tuo nyt sitten hyväksyvä reaktio? Oli se, eikö ollutkin? Sydän hakkasi aavistuksen villisti eikä mies onnistunut tässä mielentilassaan taiteilemaan minkäänlaista järkevää ilmettä kasvoilleen. Tuntiessaan silmiensä kostuvan mies kääntyi pikaisesti muka jatkamaan tavaroiden pois laittamista. Todellisuudessa kaikki oli jo tehtynä, mutta ei kai siinä puhtaan leikkuulaudan hinkkaamisessa hirveästi pahaa ollut. "...okei." Mies sai hetken hiljaisuuden jälkeen kuitattua epämääräisesti mumisten että oli kuullut.

Se oli kaikki, mitä Artemis osasi sanoa. Hän ei osannut sanoa välittävänsä, saatika sitten rakastavansa. Se että ehän tarvitsi Williamia, oli suurin myönnytys minkä toinen voisi nyt saada. Vanhempi istui pöydän ääressä, tuijotellen pöydän tummaksi lakattua pintaa lamaantuneena.

Nuo sanat riittäisivät ainakin tähän hätään oikein hyvin. William oli ehkä aavistuksen tyhmä ja yksinkertainen, kun ei vaatinut saada tuon tarkempaa tietoa asiasta. Se riitti. Hänen ei ainakaan juuri tällä hetkellä tarvinnut tietää oliko hän poikaystävä, joku josta välitettiin vai kenties vain epämääräinen pakollinen lisä elämässä. Moista asiaa ehtisi puida sitten myöhemminkin. Tarkempi tieto olisi ollut tarpeen, mikäli mies ei olisi ihan suoraan sanonut, että tarvitsi häntä. Saatuaan itsensä vähän paremmin kasaan William meni Artemiksen luo, koskettaen tuon hiuksia kevyesti. Mustatukkainen ei vaikuttanut suhtautuvan koko touhuun oikein mitenkään päin hyvin, mutta William aikoi silti tuputtaa läheisyyttään nyt.

Ei Artemista haitannut se läheisyys. Mies huookaisi syvään ja piirteli sormella kuvioita pöydän pintaan. Häntä väsytti, todella. Se näkyi kasvoistakin, Artemis näytti vanhemmalta kuin aikoihin.
"... Pitäisikö minun aloittaa lääkitys?"

William vähän hätkähti kysymystä. Se asetti hänet aika hankalaan asemaan koko jutun kanssa. Mies nielaisi ja mietti hetken. "...mun mielestä sun pitäis ainakin kokeilla." William vastasi varovasti. "Sit vaan lopetat jos se tuntuu huonolta." Mies antoi toiselle heti alkuunsa myös lupauksen siitä että mitään pitkäaikaista sitoutumista ei tarvitsisi hänen mielestään tässä kohtaa tehdä. "Mut jos sua ahdistaa ajatus lääkkeistä liikaa, niin tota.. sit älä." Ei hän halunnut jatkuvasti tuupata Artemista tekemään asioita, jotka olisivat tuon mielestä ehdottoman kamalia.

Eniten miestä pelotti se, että jos hän aloittaisi lääkityksen ja... Jos se auttaisi. Jos hän osaisi käsitellä tunteitaan terapian ja lääkkeiden avulla, jos hän menisi sanomaan Williamille typeriä asioita. Ja jos William sitten lähtisi hänen luotaan.

William olisi varmastikin kommentoinut moisiin huoliin siitä, että hänhän ei ollut muuten lähtemässä yhtään mihinkään. "Onko sun parempi olo?" Brunette päätti tiedustella. Hän ainakin toivoi, että ruokailu olisi edes vähän helpottanut.

Fyysinen olo helpotti hitaasti, henkinen puoli taas oli kovin uupunut. Hän huokaisi syvään, pudistaen päätään.
"No.. Ruoka auttoi, mutta... Väsyttää. Todella."

Mukavaa, että Artemis myönsi noin mukavasti ruoan auttaneen. William nyökkäsi mustatukkaisen sanoille. "Mentäiskö nukkuun?" Automaattisestihan hän oletti, että menisi toisen viereen makoilemaan ja saisi ottaa tuon syliinsä.

"... Annatko mulle mun lääkkeet?" Tai siis, ne rauhoittavat. Artemis tiesi ettei William oikein halunnut päästää häntä yksin sille purkille, joten pysytteli melko kiltisti kaukana siitä.

Brunette ei edes sanonut mitään, vaan meni kaivamaan Artemiksen lääkkeitä esille kätköistään. Purkista hän kaivoi ohjeen mukaisen annostuksen ja meni sitten takaisin keittiöön, ojentaen pillereitä Artemikselle. Huvittavaa kyllä, hän koki olonsa juuri nyt varsin mukavaksi
.
Artemis otti ne pillerit mehun kanssa, nousi ylös ja vaelsi makuuhuoneeseen. Hän tarvitsi kunnon unet, eikä saisi niitä, jos ei ottaisi lääkkeitä. Ehkä hänen pitäisi kokeilla. Riisuuduttuaan Artemis lysähti istumaan sängyn laidalle.
"Will... Aiotko lähteä?"

William seurasi laihaa miestä makuuhuoneeseen ja odotteli vähän sivummalla tuon riisuutuessa. Artemiksen kysymys veti nuoremman kyllä aavistuksen hämilleen. "..en, miten niin?" Tokihan hän oli aiemmin ollut tosissaan aikeissa lähteä ja nytkin oli vielä takki päällä kun hän ei tässä tohinassa ollut sitä ymmärtänyt riisua, mutta.. miksi hän lähtisi, kun Artemis oli pyörtänyt puheensa hänen vihamisestaan eikä tuntunut edes inhoavan sitä pientä tunnustusta joka häneltä oli aiemmin lipsahtanut?

Mies kohautti olkiaan. Ei hän tiennyt miksi niin kävi. Hän huokaisi raskaasti, käyden kyljelleen makaamaan. Hän niin pelkäsi sitä jos jäisi yksin.

Kai tämä sitten oli vain jokin hetkellinen huolestuminen? William alkoi riisuutua Artemiksen käytyä maaten. Kovinkaan kauaa miehellä ei mennyt vetää päältään kaikki muut vaatekappaleet paitsi bokserit. Nyt varsin vähissä vaatteissa ollessaan brunette seikkaili sänkyyn Artemiksen viereen tuon selkäpuolelle. Mies veti peiton heidän päälleen ja asettautui sitten pidemmän selkään kiinni. William kietoi kätensä Artemiksen ympärille ja suukotti tuon hartiaa. Oli niin hassua olla isona lusikkana, kun Arty kuitenkin oli heistä se pidempi. "En mee mihinkään vessaa tai keittiötä pidemmälle." Mies lupasi pehmeästi puhuen.

Artemis oli todella pitkä, mutta hän ei antanut sen häiritä itseään. Hän oli kuitenkin heistä se selvästi lihaksettomampi ja pienempi. Se olisi ollut melko outoa, jos hän olisi pidellyt toista kainalossaan. Hän nyökkäsi ja hyvin ujosti ujutti sormensa toisen sormien lomaan, pitäen kädestä kiinni.

William hymyili leveästi itsekseen Artemiksen ottaessa häntä kädestä. Siihen verrattuna mitä heidän välillään oli tähän asti ollut, tämä oli aivan järkyttävän ihanan ällöromanttista. Brunette suukotti syleilyssään olevaa miestä taas kerran hartiaan, kiehnäten sitten tuota vasten. Ihme ettei herra romantiikkahaaveissaan toistanut aiempaa rakkaudentunnustustaan.

Artemis sulki silmiään, nukahtaen hyvin pian. Hän oli todella onnellnen siinä, mutta ei tietenkään voinut ilmaista sitä ääneen. Artemis hengitti rauhallisesti ja poiketen muutamista viimeöistä, hän ei nyt teutaroinut painajaistaen takia.


Viimeinen muokkaaja, Riitasointu pvm Pe Maalis 13, 2015 11:16 am, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: [P] Unrequited, but dear to me.   To Maalis 12, 2015 7:09 pm

Torstai 19.3.2015

William oli nukkunut yönsä vähintäänkin loistavasti. Eilinen päivä oli ollut varsin villi tunnetilojen vuoristorata, mutta ainakin hänen mielestään ilta oli mennyt ihan hyvin. Artemis oli osoittanut jonkinlaista läheisyyttäkin. Heti herättyään mies oli rutistanut toista paremmin itseään vasten ja alkanut asetella laiskoja suukkoja tuon olkapäälle. "Huomenta." Brunette alkoi herätellä tätä.. ei nyt poikaystäväänsä, mutta jotain melkein sinne päin.

Artemis oli sellainen mies, jonka herättely tosiaan tuli suorittaa rakkaudella. Tuo liikahti peiton alla, nyrpistäen kevyesti nenäänsä. Ei ihan vielä...
"Mnhhh..."

Suukot etenivät laihan miehen olkapäältä tuon kaulan sivulle ja järkevässä asennossa oleva käsi alkoi laiskasti silitellä Artemiksen kylkeä. Oli oikeasti aika luksusta herätä toisen vierestä näin.

Mustatukkainen ei lähtenyt karkuun vaan huokaili raskaasti, kiemurrellen hieman peiton alla, hakiessaan parempaa asentoa. Hän ei halunnut ihan vielä nousta. Ei ihan vielä...

William tuhahti pienesti toisen ollessa varsin vastahakoinen heräämistä kohtaan. Jostakin epämääräisestä hetken mielijohteesta johtuen mies ujutti kätensä tunnustelemaan Artemiksen haaroja.

Vanhempi veti itseään hieman sikiöasentoon, mutta ei antanut ymmärtää, etteikö saisi koskea. Mies ymisi kosketukselle laiskasti.

Artemiksen tapa reagoida asiaan vain ja ainoastaan kannusti Williamia tässä pienessä herättelyoperaatiossaan. Nuorempi kosketteli vähän rohkeammin ja hivuttikin hyvin pian kätensä mustatukkaisen boksereiden vyötärönauhan alitse tunnustelemaan ihan palasta kalua. Huulet hapuilivat laiskasti miehen kalpeaa ihoa, nyt taas olkapään alueelta.

Tavallaan se oli nautinnollista. Sellainen laiska, rento aamu, jonka keskellä he saattoivat rentoutua. Olo oli hyvä, juuri näin.
"Uh... Will.." Kalun koskeminen heti aamusta oli törkeää.

"Haittaako sua?" Brunette kysyi sivellen rakkaansa haaroja sormenpäillään. "Lopetan kyllä jos haluut etten tee näin." Mies kommentoi, kietoen sormensa varren ympärille.
Artemis tuntui valahtavan täysin rennoksi Williamin hyväillessä. Hän ynisi hiljaa, voimatta sanoa ei. Ei hän voisi kieltää tällaista...

Hiljaisuus, tai tässä tapauksessa hiljainen yninä, olivat Williamin mielestä ihan tarpeeksi hyvä myöntymisen merkki. Ranne liikahti vaativasti ja brunette nosti itseään irti patjasta jonkin verran - näin hän sai lisää liikkumatilaa.

Artemis kääntyi enemmän selkä toista vasten, jolloin Williamin käsi pääsi liikkumaan paremmin. Hän oli siis hyvin myöntyväinen tähän aamuiseen aktiin toisen kanssa. Yminä koveni hiljalleen ja muuttui kevyeksi voihkeeksi.

Artemiksen äännähdykset kannustivat brunettea yhä rohkeampiin ranneliikkeisiin. Omiinkin haaroihin heräsi ikävästi erektio, jonka herra olisi halunnut tyynesti jättää huomiotta. Hän ei ollut ihan hirvittävän vakuuttunut siitä, että saisi kovinkaan suurta hoitoa Artemikselta näin heti aamusta.

Artemis kääntyi hieman, vieden käden Williamin boksereihin hyväilemään toista. Hän oli yllättävän aamuvirkku tapaus, joten ei olisi ongelma kyllä harrastaa kunnon seksiä heti aamusta. Ei ollenkaan.

William laski varsin ihastuneen katseen mustatukkaisen kasvoille tuon antaessa hänellekin vähän huomiota. Ei mennyt kauaakaan kun hengitys kävi raskaaksi ja ensimmäiset hiljaiset huokaukset karkasivat huulilta.

Artylle olisi kelvannut enemmän, paljon enemmän. Käsipelit olivat masentavia yksinään, mutta ei tuo osaisi sitä ääneen sanoa. Ja oli Williamin hyväily ihan mukavaa näinkin.

William liikautti lanteitaan Artemiksen kättä vasten ja painoi silmänsä kiinni keskittyessään nauttimaan tästä. Hänen mielestään oli ihan mukavaa vaihtelua tehdä ihan vain näin kädellä. Tuskinpa brunette pahakseen pistäisi muutakaan, mutta juuri nyt hän ei viitsinyt ajatella niin pitkälle.

Ei Arty pahastuisi, mutta olisi avoin muullekin. Yllättävän avoin. Vanhempi ynisi ja yritti keskittyä Williamin runkkaamiseen, mutta se tuntui hankalalta.
Brunette avasi silmänsä ja kohdisti katseensa Artemikseen. Mustatukkainen ei vaikuttanut olevansa tästä niin innoissaan kun olisi voinut. "..haluatko jotenkin muuten?" William päätyi kysymään, vaikkei oikeastaan edes olettanut saavansa minkäänlaista vastausta.

Artemis hyväili toista vaativammin kun William esitti sen kysymyksensä. Häntä ei tosiaan haittaisi se heti aamusta.
".. Ei enemmänkin haittaisi." No se oli paras vihjaus joka irtosi tähän hetkeen.

William meinasi jäätyä siitä hyvästä, että ihan oikeasti sai sanallisen vastauksen tässä kohtaa. Mies ehkä turhankin ripeästi käänsi Artemiksen hyvään asentoon selälleen sängylle ja kiipesi hajareisin tuon lantion päälle. Hyvin arvioiva katse tutkaili mustatukkaista. Hän oli ajatellut että tyytyisi ihan vain vähän runkkailemaan, mutta nyt kyllä teki mieli vähän tehdäkin jotain, kiitos toisen sanojen. "Kummin päin haluat?"

Vanhempi mies nielaisi ja kohautti olkiaan. Hän ei oikein tajunnut nyt, mutta antoi sen olla. Hänelle kelpasi kummin vain. Ei Artemikselle ollut väliä. William tuskin halusi heti aamulla tuota itseään naitavan.

Varsinaista vastausta hän ei saanut, mutta se oli nyt tällä hetkellä ihan tarpeeksi, ettei toinen kieltänyt mitään. Oletus siis tietenkin oli, että hän saisi päättää asiasta nyt itse. William kurkotti ottamaan yöpöydän laatikosa liukasteen, jonka tiesi oikein hyvin olevan siellä. Mies asettautui nyt vähän fiksummin jo mustatukkaisen haarojen väliin, pursottaen sitten ainetta kädelleen. Varsin varmoin ottein sormet löysivät tiensä toisen pakaroiden väliin. Eiköhän tämä olisi ihan ok.

Artemis oli sanomassa, että takaa, mutta ei ehtinyt. Liikkeissään tänään hyvin näppärä William oli jo ehtinyt liukasteen kanssa työntämään sormensa sisään. Artemis painoi silmänsä kiinni, kääntämättä kasvojaan patjaa vasten, kuten yleensä teki.

Vaikka Artemis olisikin ehtinyt kommentoimaan jotain asennosta, William tuskin olisi enää tässä kohtaa kuunnellut. Hänen mielestään tämän asennon pitäisi tässä vaiheessa 'suhdetta' alkaa olla jo ihan hyväksytty juttu Artemiksenkin puolelta. Saatuaan vähän varmuutta sormiensa kanssa työskentelyyn, William kurottautui aavistuksen vaivalloisesti suutelemaan Artemista.

Vanhempi olisi halunnut kääntää huulensa pois Williamin ulottuvilta, mutta kerrankin sen sijaan vastasi suudelmaan varoen. Ihan kuin hän olisi pelännyt sen kaiken katoavan tai vaihtoehtoisesti olevansa huono.

William jatkoi suudelmaa hyvän aikaa, ennen kuin alkoi edetä suukkojensa kanssa toisen kaulan kautta rintakehää pitkin alas. Mies viivytteli ja aina satunnaisesti näykki. Hänen Irlannissa jättämänsä jäljet eivät olleet enää näkyvissä. Tästä hivenen harmistuneena William puuskahti, mutta ei vielä tehnyt mitään. Hän ehtisi kyllä. Vapaana ollut käsi siveli Artemiksen laihaa kylkeä ja William eteni entistä alemmas. Tarpeeksi alas päästyään brunette otti epäröimättä Artemiksen kyrvän käteensä, nuolaisten sitä sitten koko matkan pituudelta ennen kuin otti sen kärjen suuhunsa.

Artemis kiemurteli toisen alla, voihkien raskaasti. Se tuntui niin hyvältä olla toisen alla, nauttia siitä. Se... Oli ajaa hänet hulluksi. Poskia kuumotti hieman, mutta hän ei vieläkään kääntänyt päätään patjaan.
"Willh!"

William otti varren suuhunsa niin pitkältä matkaa kuin pystyi, keskittyen koko ajan paljolti siihen ettei kolhisi hampaillaan. Artemiksen käytös oli vähintäänkin rohkaisevaa ja tuotti aika hyvin varmistuksen siitä, että mustatukkainen ihan piti tästä. Brunette ei kuitenkaan ollut valmis antamaan Artemiksen laueta näin. Ehei. Jos tuo halusi enemmän, niin tuohan saisi enemmän. Aikansa mulkkua imettyään William nousi ylemmäs ja veti sormensa ulos Artemiksen sisältä. Katse asettui selällään makaavan miehen kasvoille Williamin ottaessa liukastetta kädelleen ja alkaessa hieroa sitä varsin terhakkaan erektionsa päälle.

Artemis voihki toisen alla hiljaa. Se oli tappavaa, imeä ja pitää sormia sisällä samaan aikaan. William varmasti teki sen tahallaan. Mies nielaisi tyhjää, huohottaen. Kun hän lopulta sai itsensä hetkeksi kerättyä, vanhempi katseli Williamin rintakehän seutua. Häntä nolotti katsoa suoraan toisen silmiin.

William oli varsin tyytyväinen siihen, että Artemis katsoi edes kohti häntä eikä johonkin kaukaisuuteen. Mies tarrasi laihemman polvitaipeesta ja nosti tuon jalan harteilleen, ohjaten sitten vartensa tuon pakaroiden väliin toisen kätensä kanssa. Brunette painoi lanteitaan kevyesti Artemista vasten, pitäen katseensa koko ajan tuossa.

Artemis puraisi huultaan ja irvisti pienen hetken sille tunteelle. Helvetti. Hän tunsi sen Williamin katseen ja päänsä notkahdettua taaksepäin, ei halunnut avata silmiään. Jos hän niin tekisi, sitten hän näkisi toisen kasvot. Ei.

William otti koko jutun rauhallisesti, odotteli, työntyi vähän, taas odotteli. Siinäkin kohtaa kun hän oli saanut koko vartensa sisään, odotti mies hetken ennen kuin vetäytyi vähän ulos ja työntyi takaisin. Oli jotenkin omituinen ajatus, että ennen heidän Irlannin reissuaan hän oli ollut varsin ehdoton kumin käytöstä. Nyt taas tuntui täysin luonnolliselta lykkiä ilman moisia esteitä.

Artemis ynisi työntöjen tahdissa, liikauttaen lopulta lantiotaan merkiksi siitä, että olisi hyväksyttävää lopettaa se odottelu. Mies ei vieläkään halunnut avata silmiään. Poskia kuumotti ja se toi myös hyvin hailakat pisamat paremmin esiin nyt, kun niitä ei oltu ehditty peittää voiteella.

William alkoi liikuttaa lantiotaan rohkeammin Artemiksen aika selvästi antaessa ymmärtää että se olisi ok. Brunette tutkaili ihannoiden allaan olevan miehen kasvoja, pistäen merkille paljon asioita joita ei ollut aiemmin huomannut. Hän ei ylipäänsä päässyt yleensä juurikaan katselemaan Artemista ilman että tuo oli ehtinyt nousemaan sängystä ja suorittamaan aamutoimensa. Nuorempi henkäisi mielihyvästä ja kumartui suukottelemaan Artemiksen rintakehää. Jotenkin kummasti eilinen lipsahdus ei harmittanut yhtään nyt.

Talvisin pisamat muutenkin katosivat miltei olemattomiin, kesällä ne näkyivät pajon selkeämmin, jos mies ei ollut meikannut. Nyt kasvoille noussut punastus toi ne esille. Hän voihki raskaasti ja takertui toisella kädellä lakanaan, alkaen toisella hyväillä itseään. Ensimmäinen kerta kun William oikeasti näki vanhemman kasvot tässä tilanteessa.

Toisaalta oli aika villiä edes tajuta että toisella oli pisamia. Luulisi, että moinen olisi huomioitu jo tässä kohtaa. Mutta toisaalta taas.. noh, talvi. Kaikkea sitä oppi. William olisi ihan mielellään hyväillyt rakastettuaan, mutta antoi tuon tehdä sen itse kun oli kerta aloittanut. William liikutteli ranteitaan rauhallisesti. Hänellä ei ollut kiire ja hän halusi tehdä tästä molemmille mukavan aamusession. Artemikselle tämä tietenkin saattoi olla vähän noloa.

Artemikselle tosiaan se hidas ja rauhallinen sessio oli nolompaa kuin vain nopea nainti, mutta... Hän oli sanonut Williamille ettei olisi väliä. Ja nuorempi voisi lähteä, jos hän alaisi nyt kiukutella, joten kerrankin mies päätti käyttäytyä.

Ihan rehellisesti William ei edes lähtisi, vaikka Artemis nyt kiukuttelisikin. Paitsi jos kiukuttelu johtaisi käskyyn häipyä tai kommentteihin siitä kuinka hän pilasi toisen elämän. Sen hän kyllä olisi varmastikin tehnyt, että olisi tehnyt kaiken entistäkin hitaammin jos Artemis olisi vaatinut nopeampaa. William kumartui suukottelemaan Artemiksen kaulan sivua. Ihan vain muutaman kevyen suukon jälkeen hän kyllä alkoi varsin säädyttömästi imeä jälkeä seuralaisensa kaulaan.

Artemis käänsi kevyesti päätään antaakseen toiselle paremmin tilaa kaulallaan. Se oli... Liikaa. Tuntui hyvältä. Artemiksen huulilta pääsi aivan uudenlainen voihkaisu, paljon vapautuneempi. Se johtui tosin siitä, että William sattui löytämään todella hyvän kulman työnnöilleen. Helvetti.

William imi laihan miehen kaulaa antaumuksella, jättäen siihen ihan kunnon jäljen. Vieläpä varsin näkyville. Artemis joutuisi varmastikin käyttämään jotain kaulansa peittona, mikäli halusi pitää sosiaaliseen elämäänsä liittyvät asiat pimennossa kaikilta muilta. Mustatukkaisen päästämä äännähdys sai nuoremman kropan kihelmöimään varpaita myöten. William hamusi huulillaan ja hampaillaan allaan olevan miehen hartiaa, siirtyen siitä sitten rintakehälle jonka alueelle myös jätti pari varsin sievää jälkeä. Hänen varsin uusi pakkomielteensä merkkaamiseen taisi olla ihan sitä perua, kun ei saanut kovinkaan selvää sanallista selvitystä heidän suhteestaan. Lantionsa liikkeet mies pyrki pitämään sellaisina kuin millä oli onnistunut kirvoittamaan sen uuden, miellyttävän äänen. Hän halusi lisää sitä.

Artemis varmasti valittaisi niistä jäljistä ihollaa, siitä ei ollut epäilystäkään. Mutta nyt kesken aktin hän ei alkanut nillittämään asiasta, hän valittaisi Ei nyt vielä ainakaan, hän oli ehkä liian sinisilmäinen kun oletti, ettei William uskaltaisi edes jättää jälkiä häneen. Nuorempi todellakin sai lisää niitä ääniä irti Artemiksesta. Se tuntui upealta.
"W-Will..." Hän laukesi pian sormilleen, antaen selkänsä kaartua. Se tuntui upealta. Voi luoja. Orgasmi valui hänen ylitseen, vetäen miehen täysin rennoksi.

William ei montaakaan työntyö saanut aikaiseksi Artemiksen lauettua. Bruneten allaan olevan miehen lihasten supistelut olivat ajaa hänet hulluksi. Kuten viimeksikin, William laukesi rakastettunsa sisään. Jos siitä tulisi nillitystä, niin hän kuuntelisi sen sitten nöyrästi jälkikäteen. William jäi tasailemaan hengitystään, kalu yhä toisen sisällä. Vasta sen pehmittyä jo ihan kiitettävästi mies vaivautui vetäytymään ulos. Ehkä hän ihan oikeasti oli käymässä aika röyhkeäksi. Moista ei kuitenkaan nyt tehnyt mieli huolestua, joten brunette valahti laihan miehen viereen ja kietoi kätensä tuon ympärille. Hän ei halunnut, että Artemis karkaisi heti suihkuun. Hikisenä läheisyydestä nautiskelemaan jääminen ei ihan oikeasti ollut niin kamalaa, kuin millaisena toinen tuntui asiaa pitävän.

Ei Artemis ollut jaksanut viimeksikään nillittää. Hän huohotti raskaasti, koettaen nousta suihkuun, mutta Williamin käsi hänen ympärillään esti nousemista. Ihan kuin hän ei saisi nousta ylös.
"Hnhn.. William.."

William vain asettautui paremmin pitämään mustatukkaista aloillaan tuon koittaessa suoriutua pesulle, kuten hän oli olettanutkin tuon tekevän. "..mitä?" Brunette kysyi pehmeään sävyyn, vaikka omasi varsin hyvän oletuksen siitä mitä toisella oli tässä sanottavanaan.

"... Suihku." Mustahiuksinen totesi hiljaa, vaikka kyllä arvasi että juuri siksi nuorempi pidätteli häntä siinä. Hänellä oli niin nihkeä ja likainen olo.

"Mennään kohta yhdessä." William mumisi ja hautasi kasvonsa Artemiksen hartiaa vasten. "Haluaisin hetken ihan vaan olla sun vieressä näin."

Artemis ei vastannut, mutta jäi siihen Williamin viereen kiltisti. Ei se nyt aivan täysin vastenmielistä ollut. Vähän vain inhottavaa. Tai sitten hieman enemmän.

Oli ehkä jopa vähän omituista, että Artemis ei tarttunut mahdollisuuteen protestoida yhteisestä suihkuhetkestä. Noh, parempi niin. Tässä makoillessaan William alkoi potea suunnatonta halua toistaa eilinen tunnustuksensa. Mies kuitenkin kiltisti piti sanat sisällään, hän ei halunnut pilata tätä ainakin itsensä mielestä varsin mukavaa hetkeä.

Onneksi William oli nyt hiljaa. Hän huokaisi raskaasti ja vilkaisi toista sivusilmällä.
"... Joko nyt?" Tuntui kuin jotakin olisi valunut pakaraa pitkin. Toivottavasti se oli edes liukkaria.

William olisi halunnut oleilla tässä vielä pidempään, kuten nyt vaikka tunnin tai kaksi, mutta ehkä tässä kohtaa pitäisi antaa jo myöten. Artemis oli nöyrtynyt aika moneen asiaan taas, ei pitäisi koittaa vaatia liikoja. "Joo." Brunette myöntyi ja päästi toisesta irti, nousten istumaan. Mies suuntasi kohti suihkua. Hän muuten todellakin oli menossa mustatukkaisen kanssa samaan aikaan.

Artemis viuhahti suihkuun harvinaisen nopeasti, vääntäenn jo hanaa päälle kun huomasi Williamin tulevan sinne myös. Hän kääntyi katsomaan toista hämmentyneenä, sanomatta kuitenkaan mitään.

William varsin tyynesti käveli Artemiksen luo saman hanan alle. Tokihan peseytyminen olisi hidasta ja hankalaa näin, mutta tämä oli sitä läheisyyttä. Mies alkoi varsin varmoin ottein putsata rakastettunsa ihoa hartioiden ja yläselän alueelta. Mielellään hän putsaisi vaikka tuon koko vartalon, mutta sille Artemis tuskin ihan hirveästi lämpenisi että William tunkisi käsiään tuon haaroihin epäseksuaalisessa mielessä valaistussa tilassa.

Vanhempi värähti ja yritti olla näyttämättä hämmennystään sen enempää. Olo oli outoa, suorastaan hämmentävä. Miksi William tuli suihkuun ja alkoi pestä? Mies ynähti ja pysyi selkä toista kohti, sanomatta mitään.

Varmastikin ihen hyvä, ettei Artemis koittaisi tässä tilanteessa puhua. Moinen läheisyys ei hiuksensa värjänneelle anorektikolle ollut varmastikaan sellainen aihe, mistä tuo osaisi keskustella järkevästi. William tyytyi sivelemään pidemmän miehen ihoa pehmeästi hetken aikaa, ennen kun kietoi kätensa Artemiksen ympärille ja painautui tuon selkää vasten. Tämä oli ihan mielettömän mukavaa. Olo oli mukava ja turvallinen. Tosin hän kyllä saisi nenilleen, jos ei antaisi mustatukkaiselle omaa tilaa yhtään.

Ei todellakaan ollut. Artemis ei osannut käsitellä tällaista. Hän vain seisoi aloillaan, toisen kietoessa kädet hänen ympärilleen. Vaikka vesi oli lämmintä, silti hän alkoi palella melko pian.

Williamin mielestä oli jo ihan kiitettävää edistystä, että Artemis hyväksyi asian. Tai siis, ei alkanut tapella vastaan. Brunette päästä miehestä irti ja kurotti ottamaan shampoon. Se oli Artemiksen, sillä omansa hän oli pakannut pois eilen kun oli ollut aikeissa lähteä.

Artemis pesi itsensä nopeasti, myös hiukset ja livahti pois suihkusta. Mies oli saanut niin paljon läheisyyttä, että nyt hän tarvitsisi omaa aikaa, rutkasti. Hän huokaisi syvään ja puraisi huultaan. Mies kuivasi hiuksiaan ja kuivattuaan kasvonsa, levitti peittävää voidetta kasvoilleen, peittääkseen ne pisamansa, jotka olivat aiemmin pukanneet esiin.

William käytti huomattavasti enemmän aikaa peseytymiseen kuin mitä Artemis. Saatuaan itsensä mielestään tarpeeksi puhtaaksi kietaisi mies lanteilleen pyyhkeen ja alkoi pelkästään se päällä samoilla ympäri asuntoa, kun purki tavaroitaan takaisin käyttövalmiuteen. Eilisen perusteella ei oikeasti ollut mitään asiaa jättää Artemista omilleen vielä hyvään aikaan.

Artemis sai itsensä kuntoon ja huomasi että pieni juurikasvu taas yritti pyrkiä hänen vaivoiksensa. Hän huokaisi syvään ja otti kaapista hiusväripaketin, sekoittaen purkin. Hän levitti ainetta tasaisesti hiuksiinsa. Piti saada taas hiusväri piiloon..

Saatuaan tavaroitaan järkevästi vähän sinne ja tänne, seikkaili William seurailemaan Artemiksen tekemisiä. Niin omituisen näköistä hommaa, hän itse ei ollut ikinä sortunut moiseen. Mieli olisi tehnyt kysyä miksei Artemis antanut luonnollisen värinsä kasvaa takaisin, mutta William ei viitsinit aloittaa vääntöä sellaisesta. "Mikä sun päivän ohjelma on tänään?"

Artemis ei vain pitänyt siitä, että oma väri näkyi. Se oli kuin muistutus kaikesta 20 vuoden takaisesta piinasta ja ahdistuksesta. Hän ei halunnut olla se sama heikko poika uudelleen. "Ajattelin mennä tallille."

"Mitä meinaat tehdä siellä?" Hänen käsityksensä mukaan Artemis oli vielä sairaslomalla ja tuon pitäisi vältellä fyysistä rasitusta.

Vanhempi suoristautui ja veti kumihanskat kädestään, heittäen ne väripullon kanssa roskiin. "käyn vain katsomassa Weltuntergangia ja Meykenhoekia. Ratsastan Meykenhoekin perjantaisin toistaiseksi, en muuta."

William kohotti vähän kulmiaan Artemiksen sanoille. "Ai se tuli jo? Ratsastaako sitä joku?" Oletushan tietenkin oli, että Artemis ei tällä hetkellä selässä käynyt. Ja tästä pienestä informaation kertomatta jättämisestä Will ei viitsinyt alkaa nipottaa. Hän oli sentään ollut muutoin tietoinen kyseisestä hevosesta.

Oli ihan hyvä ettei William aloittanut hevosesta sen enempää. Saattoi tosiaan olla että Artemis oli jättänyt mainitsematta siitä että otti kyseisen hevosen ratsastettavakseen tai että se saapui jo, mutta mitäs pienistä.
"Ei, se saa kotiutua sen aikaa että minä voin ratsastaa. Se on niin nuori etten halua ketään muuta sen selkään, ettei se mene pilalle."

Olisihan se nyt pitänyt arvata, että Artemis vetosi moiseen. "Mihin aikaan suunnilleen meinaat mennä?" Mies tiedusteli. Hän voisi tänään käydä tallilla itse Ellien kanssa, tyttö oli joutunut jo pari viikkoa olemaan ilman isänsä seuraa. Anoppikin saisi parin tunnin huilin.

"Ajattelin mennä joskus iltapäivällä kaikessa rauhassa." Ei Artemis kuitenkaan kauan siellä viihtyisi, huomenna sitten ratsastaisi Meykenhoekin ja pitäisi yhden valmennuksen. Hän huokaisi syvään ja asteli pois vessasta, hakeutuen kahvinkeittimen luo.

William haahuili varsin päämäärättömän oloisena mustatukkaisen perässä. Mitä muutakaan hän tekisi? Jossain kohtaa pitäisi taas asettua koneelle naputtelemaan, mutta juuri nyt hän ehtisi oikein hyvin puuhailemaan tällaista. "Mää vien Ellien kanssa varmaan iltapäivällä." William totesi aavistuksen poissaolevana. Pitäisiköhän mustatukkaista joskus pyytää taas kokeilemaan tytön valmentamista?

Artemis voisi ehkä Williamin takia suhtautua tyttöön nyt hieman pehmeämmin, mutta kovin kiltti hänestä ei saisi leivottua mitenkään. Mies naksautti keittimen päälle, ahdistuen jo valmiiksi siitä ett pitäisi syödä aamiaista. Mieli teki enemmän lenkille kuin syömään. Hän ynähti vastaukseksi toiselle ja etsi kaapista kaksi mukia, ihan varmuudeksi, kun ei tiennyt haluaisiko William kahvia vai ei.

Kovin kilttiä ei William osannut miehestä olettaakaan valmennustilanteeseen. Vaativahan tuo oli, sille ei mitään mahtanut. Artemiksen nostaessa esille heti kaksi mukia, hymyili brunette pienesti. Ei tarvinnut alkaa erikseen pyytämään tai kaivamaan itse. "Jaksatko kattoa sitä tänään vähän, jos satut oleen samaan aikaan siellä?" Nuorempi tiedusteli varovasti. "Ei tarvi pitää valmennusta tai mitään, katot vaan ohimennen et miltä näyttää jos satut olemaan hollilla." Hän ei halunnut työllistää mustatukkaista yhtään ylimääräistä, mutta olisi ihan kiva tietää tuon rehellinen mielipide hänen tyttärestään. Tai ainakin hänen tyttärensä ratsastamisesta. Hevoset saattoivat olla se ainoa asia minkä kautta Artemiksen saisi siedätettyä Ellieen - olettaen siis, että Artemis ei suhtautuisi kovin huonosti tytön ratsastamiseen.

Ei Ellie ollut huono. Siksi Artemis vaati tytöltä paljon viimeksi ja antoi kovaa kritiikkiä, koska kaikki mahdollisuudet loistavaan suoritukseen oli, mutta sitä ei saavutettaisi Artemiksen maailmassa pään silittelyllä. Mustahiuksinen vilkaisi toista kulma koholla. Olikohan William varma tästä?
"... No... No... Jos haluat."

Brunette hymyili varsin tyytyväisenä. Ensimmäinen askel otettu. Nyt kun ei sitten otettaisi kymmentä askelta taakse tämän takia.. "Kiitos." William hymyili rehellisen iloisena. Illasta asti asiat olivat menneet hämmentävän hyvin. Tässä kohtaa voisi olla hyvä väli lopettaa rajojen koetteleminen ja tyytyä siihen mitä kaikkea oli jo saanut. "Onko sulle väliä mitä laitan aamupalaksi?" Nyt voisi jopa vähän koittaa antaa itsekin myöten ja tehdä jotain normaalia kevyempää. Tosin kaloreita kerättäisiin sitten taas päivän lämpimillä aterioilla.

Artemis kohautti olkiaan kysymykselle aamupalasta. Syöminen oli joka tapauksessa inhottavaa, vaikka ruoka olisi ollut hyvää.

William ei viitsinyt alkaa vääntämään asiasta, vaan alkoi keräillä miehelle jotain järkevää aamupalaa. Kovinkaan kauaa ei mennyt siihen, että hänellä oli tarjota Artemikselle kaksi ehkä vähän villisti päällystettyä leipäpalaa. Noh, juustoa hän sentään ei ollut niihin tunkenut.

Leipä itsessään oli miehelle kirosana. Artemis huokaisi ja tökki leipää ensin laiskasti sormellaan, sitten haukkasi pienen palan.

William seuraili sivusta Artemiksen syömisoperaatiota. Mies ei selvästikään lämmennyt aamupalalleen, mutta söi kuitenkin. "Onko ihan jees, jos laitan sulle jotain mikrotettavaa sapuskaa päiväksi valmiiksi ja lähen kotona käymään päivällä?" Hän tosin ei oikein luottanut, että Artemis söisi valmiiksi laitettua ruokaa jos tuota ei oltu vahtimassa.

Artemis kohautti olkiaan.
"Miten vain." Kyllä hän yrittäisi sen syödä, ettei William haukkuisi häntä pystyyn heti palatessaan. Toisen leivän syöminen sujui, toinen alkoi tökkiä pahasti

"Okei." William huokasi ja alkoi kasata itselleenkin aamupalaleipiä. Aina välillä tuntui siltä, että hän meinasi itse unohtaa syödä kun koitti niin kovasti pitää huolta mustatukkaisen ruokailuista.

Artemis närkki sen toisen leivän puoliksi suuhunsa, sitten tuntui että hän oli ääriään myöten täynnä. Lisäksi piti mennä pesemään musta väri pois hiuksista.

William söi aamupalansa kahvin kera, suoriutuen sitten vihdoin pukemaan päälleen jotain parempaa kuin pelkän pyyhkeen. Aamupäivällä mies teki Artemikselle simppelin ruoka-annoksen päiväksi, lähtien sitten kotiin. Kotonaan William vietti enemmän tai vähemmän rattoisan jutteluhetken odotellessaan Ellietä koulusta. Anopin mokoma tuntui olevan niin kovin huolestunut tytön kasvamisesta, kun isä tuon tällä tavoin hylkäsi ja äitiäkään ei kuvioissa ollut. Ehkä nainen tahtoi adoptoida mukulan. Noh, sellaista ei tulisi tapahtumaan. Ellien tultua kotiin lähti mies viemään tuota käytännössä heti tallille, jutellen ja juoruten tuon kanssa viimeisimmistä kuumista aiheista - kuten vaikka siitä kuinka luokkalaisella oli tänään tooooosi hieno kampaus ja isi ei ikinä tehnyt sellaisia - matkalla. Tallilla tyttö hipsi intoa hihkuen hakemaan poniaan, oli ilmeisesti mukavaa olla liikenteessä taas isin kanssa.

--ilta Artemiksen asunnolla--

William oli sopivasti ehtinyt puntaroimaan tänään tapahtuneita asioita sinä aikana kun oli puuhaillut vielä kotona Ellien kanssa. Kello alkoi olla ehkä kahdeksan kun hän pääsi holhokkinsa asunnolle. Will ei vaivautunut räpläämään ovikellon kanssa vaan meni suoraan 'omalla' avaimellaan sisään. Ehkä hänen pitäisi vielä pohtia läpi mitä helvettiä hän aikoi Artemikselle sanoa...

Artemis oli saanut syötyä ja tiskattuakin, voiden näyttää siltä että oli kiltisti istunut koko illan suihku jälkeen telkkarin ääressä polttamassa sähkötupakkaa.'

Mieli olisi tehnyt käydä tarkistamassa että mustatukkainen oli varmasti lapannut kitusiinsa ruoat jotka William oli tuolle aiemmin tehnyt. Hän kuitenkin potkaisi äreästi kengät jalastaan, jätti ne levälleen ja asteli sitten olohuoneeseen Artemiksen luo. Brunette laski tuohon varsin tuiman katseen. "...sun piti ratsastaa vasta huomenna."

Artemis nielaisi ja yritti näyttää todella keskittyneeltä siihen mustavalkoelokuvaan. Mutta ei, William tuli siihen eteen. Hän laittoi sen pauselle ja vilkaisi toista.
"... Meykenhoek tarvitsi kunnon liikuntaa. Se on estehevonen, se kerää turhaa virtaa kun sillä ratsastetaan sileää viisi päivää viikossa."

"Ja sinä tarvitset kunnon lepoa, että oikeesti kuntoudut kuten kuuluu." William totesi varsin tiukkaan sävyyn. Se olisi ihan sama mitä Artemis sanoisi, mikään selitys ei todellakaan kelpaisi.

"Minä olen toipumassa hyvin. Mutta en voi jättää hevostani, työvälinettäni, repsahtamaan. William, se hevonen on minulle osa työtäni. Ratsastan työkseni. En voi antaa Meykenhoekn ruostua. Etenkään kun se on oma. Se on vain minun vastuullani." Ja avaimensa toivottavasti seuraaviin Olympialaisiin, mutta William tuskin arvostaisi sitä.

"Sun kroppas on sun työvälinees." Brunette huomautti tomerasti. "Mitä luulet että tapahtuu, jos et pidä siitä huolta?" Mies ei viitsinyt mennä huomauttamaan että hevosia tulisi ja menisi, mutta uutta kroppaa Artemis ei käyttöönsä saisi jos nykyisen kokonaan turmelisi.

Se ei olisi hyvä veto. Vaikka Artemis vaikutti etäiseltä ja kylmältä hevostaan kohtaan, ei hän olisi ostanut Meykenhoekia, jos ei pitäisi siitä.
"Ja se kuntoutuu. Ratsastin kerran enemmän kuin saisin, William, ihan totta, älä viitsi pillastua siitä."

William huokaisi raskaasti. "Et voi oikeesti suhtautua tähän tolleen.. 'ei yks kerta tapa' -tyylillä." Kasvoilta paistoi huoli. "Se yks kerta muuttuu kahteen, sit kolmeen... Ja lopulta treenaat joka päivä kahta omaa ja sit vieraiden, vaikka sun pitäis ottaa iisisti kotona."

"En ratsasta vieraiden hevosia. Valmennan vain." Artemis nutisi vastalauseeksi. Hän ei vain jaksaisi tätä nyt.
"William, tajuatko mitä Meykenhoek maksoi? En voi antaa sen mennä pilalle tämän takia. Minun on ratsastettava sitä."

William olisi halunnut huutaa ja tapella asiasta, että Artemishan ei jumalauta rasittaisi itseään. ".....en nipota, jos lupaat syödä enemmän." Ehkä kroppa sitten kestäisi rasituksen, jos sillä olisi mitä polttaa. "Etkä ratsasta ikinä yksin, vaan sulla on aina joku mukana jos jotain tapahtuu." Näillä ehdoilla hän voisi ainakin vähän sinne päin hyväksyä sen, ettei Artemis malttanut olla paikoillaan.

Mies pyöräytti silmiään.
"... Syön enemmän jos ratsastan enemmän." Siihen hän suostuisi. Tai siihen olisi kai pakko suostua.
"Voimmeko nyt tapella jostakin muusta?"

Siihen todellakin olisi pakko suostua. William raahaisi toisen vaikka sitten tainnutettuna johonkin laitokseen, jos tuo vetäisi kaiken perseelleen nyt. "En mää halua sun kanssas tapella tästä, enkä mistään muustakaan." Brunette huokaisi raskaasti.

"Hyvä. Sitten meitä on kaksi." Artemis antoi elokuvan pyöriä ja vilkaisi toista, aivan kuin olisi odottanut vielä lisää valitusta. Oliko se muka tässä?
"Ja kyllä, söin kiltisti. Oletko tyytyväinen?"

William olisi halunnut valittaa enemmän. Todellakin. Tänään (ja edellisenä iltana) oli kuitenkin ollut taas sen verran paljon hyvää, että hän ei ihan oikeasti halunnut tuhota sitä kaikkea taas. "Olen." William vastasi varsin nurisevaan sävyyn ja astui pois toisen television katselun tieltä. Brunette lösähti Artemiksen viereen sohvalle ja jäi kyräilemään tuota, ikään kuin olettaisi että mies hajoaisi palasiksi hetkellä minä hyvänsä.

Artemis oli edelleen laiha ja kalpea. Nyt taas kevyt raivon tuoma puna puski pintaan niitä pisamia paremmin, kun kasvoilla ei suihkun jälkeen ollut meikkiä. Miten erinäköinen hän olisi oransseilla hiuksilla ja pisamilla. Jopa inhimillisen.

William oli yllättävänkin pitkään hiljaa, ennen kuin mietteet alkoivat taas tosissaan painaa mieltä. Herra puri huultaan ja koitti pitää ajatuksensa omana tietonaan, mutta ei. "...mun on pakko kysyä." Brunette aloitti. "Tajuatko sää yhtään paljonko mää pelkään että sulle tapahtuu jotain?"

Vihreäsilmäinen näytti aluksi siltä kuin ei olisi kuullutkaan toisen sanoja. Kyllä hän käsitti,  ehkä.
"... Ei tapahdu mitään." Sanoi mies joka oli kotiutettu sairaalahoidosta ohjeiden kera, joita hän noudatti vähän sinne päin.
"Miksi tapahtuisi?"

Ei, Artemis ei selvästikään tajunnut. William näytti suorastaan kärsivältä koittaessaan keksiä miten hitossa selittää asia toiselle. "Ikäviä asioita nyt vaan käy. Vahinkoja sattuu." Brunette nutisi. "Mitä jos hevonen kompastuu esteen edessä ja hyppää sinne sekaan? Tai muuten vaan kaatuu?" Hän oli ehtinyt käyttää paljon aikaa onnettomuusvideoiden katsomiseen. "Ei edes tarvita mitään tommosia, vaan ihan vaan semmonen mikä sulle kävi sillon kerran." Tässä viitattiin nyt tietenkin siihen, kun Hook oli onnistunut säikähtämään ja nakkaamaan Artemiksen kyydistään aika kiitettävästä vauhdista. "Noi on tosi vaarallisia jo sillon kun on täydessä iskussa." Ja Artemishan ei todellakaan ollut.

Artemis huokaisi syvään. Hän ei harrastanut sellaista.
"Ei käy. Käytän turvaliiviä hypätessä ja tiedän että Meykenhoek on vaikea joten en koskaan ole olematta hereillä sen selässä." Miten hän nyt toisen muka rauhoittaisi?

William ei ollut tyytyväinen, ei lainkaan. Ei hän edes tiennyt mitä toiselta koitti pyytää - muuta kuin vähän järkevämpää käytöstä. Sitä hän ei osannut sanoa, missä hänen mielestään hyväksytty raja riskien ottamiselle oli. Tosin bruneten mielestä koko Meykenhoek oli yksi iso riski, mutta sitä hän ei sentään mennyt sanomaan ääneen. "En mää koita saada sua lopettamaan tai mitään." Ainakaan kokonaan. ..ainakaan vielä, siis. "Haluun vaan että ymmärrät, että sun päätökset ja teot vaikuttaa muihinkin." Tarkemmin nimettynä siis Williamiin. Mieli olisi tehnyt vielä lisätä, että oli varsin epäreilua olla huolehtimatta itsestään, kun ihmiset ympärillä kärsivät siitä. Mutta sen Artemis oli saattanut jo kuulla muutamankin kerran elämänsä aikana.

Mies kohautti olkiaan. Hänestä hän pärjäsi ja voi hyvin, ellei jopa loistavasti tällä hetkellä. Ja jos William yrittäisi saada hänet lopettamaan... Mies lähtisi siinä.

Artemis meni sen verran välinpitämättömäksi koko juttua kohtaan, että William yksinkertaisesti luovutti. Mitä järkeä puhua tämmöisestä asiasta sellaiselle ihmiselle, joka ei selvästikään kuunnellut häntä? Eikä hän ihan oikeasti voisi loppujen lopuksi muutenkaan oikein vaikuttaa siihen mitä Artemis elämänsä kanssa teki. "Mitä oon sulle velkaa siitä Ellien valmennuksesta?" Näin, melkein hienovarainen aiheen vaihto.

"Et mitään, se oli normaalia lyhyempi." Arty puhisi toiselle. Hevoset olivat kauan olleet miehen elämä, eikä hän osannut kuvitella elämää ilman.

"Okei." William tuhahti. Hän ei jaksanut alkaa vääntämään raha-asioista, joten olkoot. Tässä kohtaa, vaikka ilmapiiri kireä olikin, brunette jäi vähän pohtimaan asioita. Uskaltaisikohan tytön tulevaisuutta pohtia Artemiksen kanssa, vai lyttäisikö tuo kaiken aivan täysin? ".... Ellie on vähän puhunut jostain ponimestaruusjutuista." Mies aloitti epäröiden. "Onkohan sellaisiin mitään mahdollisuuksia?" Hän kun ei näistä tajunnut sitten mitään.

Mistä mestaruuksista?
"Alue vai seuratason?" Se oli miehen ensimmäinen kysymys. Tyttö pärjäisi kyllä, ainakin hän uskoi niin.

William oli hetken hiljaa, koittaen taas parhaansa mukaan hahmottaa asioita. Ehkä hänen pitäisi alkaa harrastaa tyttärensä mukana, niin voisi ehkä ymmärtää kun joku jotai kysyi.. "Käsitin, että ihan kansallisen." Brunette mumisi. Ehkä se sitten olisi liikaa...? Ellie kyllä hänen käsittääkseen sai Tomun kanssa oikeasti hyviä tuloksia, aiemmat valmentajat ainakin olivat kehuneet tyttöä maasta taivaisiin. "Sen ei tosin ilmeisesti tarvitse olla vielä tämän vuoden juttu, Elliellä on tämän kauden jälkeen vielä seitsemän yhteistä vuotta Tomun kanssa jäljellä." Poni-isi kiirehti lisäämään, ettei tarvitsisi kuulla totaalista lyttäystä mikäli Artemis ei osaisi arvostaa. Mustatukkainen tuskin osaisi muotoilla nätisti sellaista 'no tänä vuonna voitte kaikessa rauhassa valmistautua, niin osallistukaa sitten ensi vuonna' -rohkaisua.

Kansallinen, ensi vuonna? No miksei, mutta tyttö saisi mennä naimisiin poninsa kanssa.
"No... En keksi miksi se ei onnistuisi."

Brunette katsahti Artemista vähintäänkin yllättyneenä. Hän ihan rehellisesti oli odottanut ainakin jonkinlaista kritiikkiä asiasta. Tosin Ellien tapauksessa poni pelasti ihan oikeasti paljon. Vaikka tyttö tekisikin jonkin kyseenalaisen ratkaisun radalla, Tomu ei ottaisi asiasta nokkiinsa. "...okei." Yllättyneisyys kuului äänestäkin. "Pitää sit alkaa jonkun valmentajan kanssa varmaan keskustella treeniohjelmasta sun muusta.." Elliellä ei vielä edes ollut vakivalmentajaa Rosingsissa.

Vihreäsilmäinen haki paremman asennon sohvalla, haluten rentoutua.
"Ensimmäinen vuosi kansallisissa on hankala. Hänen pitää tietää että ei välttämättä pärjää heti."

William nyökkäsi. "En usko että tosta tulee ongelmaa. Ellie on.." Mies jäi pohtimaan miten asian nätisti muovailisi. "..helposti tyytyväisenä pidettävä." Neidillä ei ollut mitään mahdotonta hinkua voittaa, vaan tyttö oli tyytyväinen kun sai mennä kovaa ja korkealta ja poni toimi.

Mies vain nyökkäsi.
"Eiköhän Bogaert voisi hyvin auttaa häntä pääsemään niihin kilpailuihin ensi vuodeksi mukaan." Ei hän epäillyt hetkeäkään. Luoja tiesi että hän oli kiireinen oman aikataulunsa kanssa.

"Okei, kiitos." William painoi annetun nimen mieleensä, aikeinaan tiedustella kyseiseltä henkilöltä tarkemmin valmentautumismahdollisuuksista sun muista. Noh, tilanne tässä oli saatu suorastaan neutraaliksi. Mutta koska brunette ei ollut kovinkaan lahjakas hiljentymisessä, avasi tuo suunsa taas kerran. "Aamulla oli muuten mukavaa." Ja yöllä kanssa, kun oli saanut nukkua toista sylissään pitäen.

Olisi Artemiskin voinut sen tehdä, mutta hänelle ei riittäisi se että oltaisiin tyytyväisiä. Mies lähtisi havittelemaan ainakin kärkikymmenikköä heti, eikä todellakaan olisi tyytyväinen puolivillaiseen suoritukseen. Siksi olisi ehkä parempi, että joku muu tekisi sen. "...Mmmnhnm." Päättele siitä nyt mitä mieltä mies oli.

William katsahti mustatukkaista kulmat aavistuksen kurtussa. "...mitä?" Toisen muminähyminämikälie oli ollut taas sen verran epäselvä kannanotto, ettei hän oikein tiennyt oliko se nyt sitten positiivista, negatiivista vai välinpitämätöntä.

Artemis yskäisi ja perään huokaisi syvään.
".. Ei mitään." Olihan se ollut ihan kivaa.

Williamia asia jäi tietenkin vaivaamaan. "Sano nyt." Mies pyysi suorastaan nätisti. Olisihan se edes joskus kiva, kun kuulisi Artemiksenkin mielipiteitä.

Mies kohautti olkiaan. Hän oli surkea tässä. Aivan äärettömän surkea.

Brunette mutristi tyytymättömänä huuliaan. "Voin siis olettaa, että se oli sun mielestä ihan mukavaa?" William varmisteli. Aiemmin hän oli aina ottanut varsin huonona palautteena sen että mustatukkainen meni näissä tilanteissa välinpitämättömäksi, mutta kun tämänkin verran oli Artemista seuraillut mitä hän oli, niin oppi ymmärtämään että tunnetila välinpitämättömyyden takana saattoi olla ihan mitä vain. Parempi siis toivoa positiivista, eikö niin?

Tunnetilat sen välinpitämättömyydeksi naamioidun takana olivat yleensä juuri päinvastaisia. Mies ei vain osannut tai halunnut näyttää tunteita ulospäin toiselle.
"Mmmh." Niin. Huokaus.

Noh, William päätti ottaa tuon myöntävänä vastauksena. Artemiksen kanssa keskustelu meni välillä äärettömän hankalaksi. "Onko paha, jos meillä on jatkossakin sellaisia aamuja?" Tässä ehkä jo vähän koeteltiin onnea.
William tosiaan koetteli jo onneaan tässä.

"Unh..." Mies tuhahti ja kohautti olkiaan. Ei olisi, mutta sitäkään ei voisi sanoa ääneen. Tietenkään.

Noh, siitä päätellen että Artemis ei suoraan ollut sitä mieltä että hyi kamalaa, niin jatkossakin voisi olla luvassa jotain mukavaa. Mies nojautui laiskasti kohti Artemista ja nosti kätensä silittelemään tuon hiuksia. Jos vähän läheisyyttä nääääin...

Artemis huokaisi syvään ja antoi toisen silitellä hiuksiaan. Mies tunsi miten kylmä alkoi hiipiä varpaisiin, joten nappasi jaloilleen peiton sohvan selkänojalta. Hän nyt paleli muutenkin todella helposti.

Havaitessaan mustatukkaisen ilmeisesti palelevan, William enemmän tai vähemmän hienovaraisesti nojautui vain entistä lähemmäs, nojaillen nyt varsin itsetyytyväisenä Artemikseen.

Vanhempi tuijotteli telkkaria keskittyneesti. Joskus hänen siskonsa oli miettinyt, omistiko mies edes värillisiä elokuvia. Artemis rakasti vanhoja filmejä, erityisesti mustavalkoisia Charlie Chaplinin komediapätkiä. Niin ironista kuin se olikin.

Artemis ei tuntunut välittävän nuoremman harjoittamasta lähentelystä, joten William hissukseen vain otti mustatukkaisen kainaloonsa. Brunette seuraili mustavalkoelokuvaa yllättävänkin kiinnostuneena. Kotona katseltiin vain milloin mitäkin piirrettyjä.

Mies ei jaksanut valittaa tai esittää inhoavansa sitä. Hän oli aika väsynyt. Mies oli salaa toiselta aloittanut masennuslääkityksen viikko sitten ja saanut sivuoireeksi väsymyksen, ainakin näin alkuunsa.

William ei ollut yhtään pahoillaan siitä, että Artemis malttoi jäädä siihen niin, hänen huomioitavakseen. Hyvän aikaa William jaksoi vain nojailla toiseen ja silitellä tuota. "Pitäiskö mun laittaa jotain iltapalaa vielä?"

Artemis vilkaisi toista varovasti.
"... kaakao olisi kiva." Kaakao. Rasvainen kaakao. Okei, hänellä oli rasvatonta maitoa ja raakakaakaojauhetta, mutta siis silti.

"Okei." William kuittasi ymmärtäneensä. Hän kumartui suukottamaan Artemista ohimolle, könyten sitten ylös sohvalta. Brunette suuntasi keittiöön keräämään tavaroita esille. "Kylmänä vai kuumana?" Tuo huikkasi Artemikselle.

"... Kuumana." Ei kai hän palellessaan kylmääkään joisi, todellakaan. Mies veti jalkoja lähemmäs itseään ja valui syvemmälle sohvan uumeniin. Toinen mentyä keittiöön Artemis hieraisi ohimoaan poissaolevana ja vilkaisi palkintokaappia. Koskahan pitäisi lopettaa? Hän ei lopettaisi ennen kuin pääsisi olympiatasolle todella. Oli hän tähän mennessä osallistunut, mutta surkeilla hevosilla.

Moista William oli vähän uumoillutkin, mutta ei hän uskaltanut varmaksi olettaa mitään. Tämmöisten asioiden kanssa Artemista oli ihan vain vähän hankala lukea aina välillä. Brunette teki kaikessa rauhassa juomat valmiiksi, itselleen hän siis tietenkin teki myös, keräsi tavarat pois ja palasi Artemiksen luo. Nuorempi ojensi toista mukeista mustatukkaiselle, siemaisten vähän omastaan.

Hieman poissaolevana vanhempi otti sen mukin, tuijotellen edelleen sitä lasista palkintokaappia. Olo oli niin... Valju. Hän kaipasi kilparadoille ja aikoisikin mennä ajatellusti Meykenhoekilla kilpailuihin Lontooseen maaliskuun lopussa, huhtikuun alussa Saksaan. Miten hän siitä sanoisi Williamille? Ehkä hän vain lähtisi.

William vilkaisi suuntaan johon Artemis katseli, pohtien asiaa hetken. "Mitä mietit?" Mies lopulta päätyi kysymään. Mustatukkainen selvästikin pohti jotain suurempaa kuin iltakaakaonsa kalorimääriä. Tosin Artemikselle sellainen kyllä saattoi olla aika isokin juttu.

Artemis havahtui omista ajatuksistaan.
"Kevään kilpailuja." Lipsahti huulilta. Hän ei aikonut antaa tämän latistaa tai muuttaa suunnitelmia.
"Uraani ylipäätään. Miten olen seuraaviin olympialaisiin mennesä täydessä kisavedossa Meykenhoekin kanssa."

Tokihan Wiliam olisi heti halunnut nipottaa siitä, kuinka Artemiksen pitäisi ottaa rauhallisesti aika pitkään, mutta tuo ei halunnut tapella miehen kanssa nyt. Oli tosin aika villiä, että Artemis oikeasti oli olympialaisiin tähtäävä urheilija. ...siinä missä hän itse oli... noh, tavallinen mies. "Onko sulla paljonkin kilpailuja tulossa?" Brunette päätyi tiedustelemaan, kun halusi kuitenkin olla kykenevä keskustelemaan asioista, jotka olivat mustatukkaiselle tärkeitä.

"... Aika monet on jo tiedossa." Hän myönsi kiltisti. Englannissa ja muualla Euroopassa, FEI Worldcup-kilpailuja ja maailmanmestaruuksia... Kaikki vain sitä varten, että hän haki jalansijaa ensi vuodella Irlannin olympiajoukkueeseen ja yksilökilpailuihin. Nyt kun olisi hevonen siihen. Mies halusi uskoa että Meykenhoekista oli siihen.

William ei nyt ollut täysin varma oliko toinen välttelevä vai vastailiko tuo nöyrästi. "Kuten?" Brunette esitti tarkentavan kysymyksen, ollen ihan rehellisen kiinnostunut asiasta.

".... Kuudet?" Ja se oli vasta heinäkuuhun asti. Siellä oli kyllä mukana pienempiä kisoja harjoituksen vuoksi ja siihen lisättäisiin vielä kilpailuja Zejan kanssa. Miehen kalenteri tulisi olemaan... Täynnä.

William katseli Artemista vähän kyseenalaistavasti, istuutuen kuitenkin takaisin tuon viereen. "Missä?" Oli se nyt kumma, kun ei kerralla voinut saada kunnollista vastausta.

"Vähän siellä sun täällä. Euroopassa. Lontoossa, Saksassa, Ranskassa... Ruotsissa, lähden jopa Suomeen, vaikka se maa on ihan.... Kamala. Olin kerran silloin kun ratsastin Weltuntergangin isää. Kylmä ja tympeitä ihmisiä." Artemis oli paras puhumaan tympeistä ihmisistä.

Ohitse menevän hetken William näytti varmastikin lähinnä hylätyltä koiranpennulta. "...vietät sit varmaan aika paljon aikaa noissa reissuissa?" Noh, olihan kaikki tämä nyt ollutkin liian hyvää ollakseen pysyvää.

"Aika paljon. Meykenhoekin takia pitää aina lähteä ajoissa matkaan, että se saa rauhoittua kisapaikalla." Ainakin pari päivää menisi siihen, että ruuna lakkaisi hötkyilemästä pahemmin. Huokaus.

William nyökkäsi varsin haluttomasti. Koko juttu vaivasi ihan mahdottoman paljon nyt. Tätä olisi pitänyt tajuta ajatella aikaisemmin. "Ja sillonkin kun oot täällä, oot varmaan kiireinen?" Kyllähän sen nyt tyhmempikin tajuaisi, että brunette olisi jatkossa varmasti yksinäinen. Tähän epämääräiseen läheisyyteen oli jo ehtinyt tuudittautua niin mukavasti.

"Niin no sitten kierrän pienempiä kisoja Weltuntergangin kanssa, se on kuitenkin jo neljä ja pitää saada kokemusta alle." Eli kyllä, Artemis olisi naimisissa työnsä kanssa. Ja hän rakasti sitä ajatusta jo nyt, miten saisi taas vain ratsastaa.

Niin musertavaa. William upottautui syvemmälle sohvalle ja keskitti huomattavan suuren osan huomiostaan kaakaomukiinsa, ikään kuin sieltä löytyisi vastaukset hänen elämänsä kaikkiin kysymyksiin. Brunette puri huultaan, koittaen kerätä rohkeutta kysyä sen itselleen olennaisimman kysymyksen; olisiko miehellä enää aikaa hänelle? Moista rohkeutta ei kuitenkaan missään kohtaa kasaantunut tarpeeksi. Artemis kuulosti niin tyytyväiseltä puhuessaan suunnitelmistaan, että hän ei yksinkertaisesti tohtinut mennä tunkemaan niihin.

Artemis pärjäsi muutaman tunnin yöunilla, joten kyllä hän saisi aikaa järjestymään, mutta ei yhtä joustavasti. Ja kuka estäisi Ellien kesälomalla lähtemästä katsomaan kisoja - paitsi Artemis itse, mutta koska William olisi häntä kuunnellut - vaikkapa pariksi viikoksi.

Williamhan seuraisi Artemista kuin hai laivaa - kunhan ensin ymmärtäisi, että niinkin voi tehdä. Ja ihan jopa perhereissumielessä, kun otti huomioon kuinka paljon Ellie rakasti kisoja. Tyttö arvostaisi isäänsä ikuisesti siitä, että saisi moisen mahdollisuuden - vaikka isällä olisikin sitten täysin erilaiset motiivit hommassa. "Onko sulla sit tiedossa yhtään semmosta.. vapaampaa väliä?" Brunette päätyi tiedustelemaan, selvästi vähän toivoen että saisi mustatukkaisen ainakin hetkeksi kunnolla itselleen.

"Kesäkuun viimeinen viikko." Se tuli kuin apteekin hyllyltä. Kyllä hän tiesi vapaansa, milloin saisi hengittää kotioloissa ja milloin ei. Mies huokaisi syvään ja siemaili samalla kaakaotaan laiskasti.

"Pidä se vapaana." Brunette tyytyi toteamaan. Sehän muuten olisi sitten hänen viikkonsa, helvetti vie. Tosin se kotioloissa hengittely mitä Artemis varmasti siltä ajalta toivoi, ei tulisi todellakaan onnistumaan.

"... Hyvä on." Artemis vastasi hieman epäilevästi toiselle, mutta perin kiltisti kuitenkin. Jos tuo kerran tahtoi.

William oli ehkä suorastaan yllättynyt siitä, miten myötämielisesti Artemis asiaan reagoi. Tarkoittiko tämä, että mustatukkainen uskoi heidän olevan väleissä vielä muutamankin kuukauden päästä? Ehkä asiaa ei pitäisi yliajatella. William tyytyi vain hymyilemään pienesti itsekseen kaakaota maistellessaan.

Artemis sai sen lämpimän juoman pian juotua, laskien mukin mustaksi lakatulle puupöydälle. Hän näytti todella väsyneeltä, nuokkuen jo miltei siinä sohvalla.

Yllättävää kyllä, Williamilla meni jonkin verran pidempään oman juomansa kanssa. Liekö syynä sitten se, että hän oli keskittynyt murehtimaan Artemiksen tulevia kiireitä. "...pitäiskö mennä nukkuun?" Brunette tiedusteli saatuaan juomansa juotua. Mustatukkainen näytti normaalia paljon väsyneemmältä.

"Mmmhm, ehkä..." Hän oli aloittanut lääkityksen toiselta salaa. Mies oli itse pelästynyt omia tunnetilojaan jo isänsä hautajaisten aikaan ja nyt oli vain vakuuttuneempi, että se oli hyvä idea. Nyt piti vain odottaa että saisi oikeita vaikutuksia.

"Mennään." Brunette totesi ja nousi ylös, ottaen molempien mukit. William kävi keittiössä huuhtaisemassa ne ja asteli sitten makuuhuoneeseen. Mies riisui ylimääräiset vaatteet päältään. Oletushan tässä kohtaa oli, että hän nukkuisi visusti Artemiksen vieressä tuota halaten.

Artemis meni vessaan pesemään hampaansa ja samalla nappasi salaa tabletit suuhunsa. Nopeasti tuo palasi sieltä makuuhuoneeseen, käyden sänkyyn todella väsyneenä. Hän näytti miltei samalta kuin silloin sairaalassa.

William könysi sänkyyn Artemiksen selkäpuolelle, kietoi kätensä tuon ympäri ja painoi kasvonsa mustatukkaisen niskaa vasten. Hän ihan viihtyi isona lusikkana, eikä ollut toistaiseksi kuullut protestia Artemikseltakaan. Tosin vaikka jotain protestia tulisi, mies tuskin suostuisi nukkumaan ilman fyysistä kontaktia enää. Mukaviin asioihin oli helppo tottua.

Ei Artemiskaan protestoisi ja hän oli jo tottunut tähän yhtälailla. Onneksi, muuten William ei ehkä olisi saanut nauttia tästä. Hän nukahti todella nopeasti.


Viimeinen muokkaaja, Riitasointu pvm Pe Maalis 13, 2015 11:44 am, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: [P] Unrequited, but dear to me.   To Maalis 12, 2015 8:33 pm

Maanantai 23.3.2015

William oli uskaltanut jättää Artemiksen omilleen, kun mustatukkainen oli osoittanut riittävästi yhteistyökykyä ja oma-aloitteisuutta syömisen suhteen. Insinöörimies oli siis muuttanut takaisin oman kattonsa alle ja hätyyttänyt anopinkin tiehensä. Hän oli ehtinyt jo missata kuukauden tyttärensä elämästä (vaikka päivittäin olikin tuon kanssa vähintään puhelimessa puhunut), joten nyt oli aika taas hoitaa perhesuhteita. Nyt, Ellien ollessa koulussa, William kuitenkin seisoi taas rakastamansa miehen oven takana kaivamassa avainta taskustaan. Olisi ehkä ollut ihan kohteliasta palauttaa avain siinä kohtaa kun hän lakkasi viettämästä kaikkea aikaansa täällä, mutta.. noh, olihan se hyvä olla. Taskusta löytynyt avain kääntyi lukossa vaivattomasti ja brunette astui asuntoon sisään. Will poisti kengät jalastaan ja astui pidemmälle asuntoon. Paikkahan näytti.. epänormaalin normaalilta. Ei Artemis yleensä jättänyt mitään tavaraa mihinkään, mutta nyt....

Artemiksen pakka oli mennyt täysin sekaisin Williamin muutettua jälleen kotiin. Ei hän sitä koskaan myöntäisi, mutta kuukaudessa tottui siihen että sai nukkua vierekkäin, tehdä asioita yhdessä ja olla kuin pariskunta (jollainen Artemis ei myöntänyt heidän olevan). Mies ei itse ollut vielä kotona, heti aamulla Artemis oli karannut ratsastamaan Meykenhoekin. Asunnolla oli pitkin poikin muun muassa hevosiin liittyviä papereita, keittiössä oli muutama tiski, sohvan tyynyt ja peitot sekaisin, kaukosäädin lojui sohvalla, siinä missä se normaalisti oli neuroottisen kauniisti suorassa sohvapöydällä. Pakka tosiaan oli sekaisin ja neuroottisen miehen koti näytti asutulta eikä asunto lehden sivulta repäistyltä. Makuuhuoneessa huomasi lattialla olevan vaatteet ja sekaisen sängyn.

Artemis ei vaikuttanut olevan kotona, joten lähinnä ehkä aikansa kuluksi William alkoi pistää paikkoja järjestykseen. Papereihin hän ei uskaltanut koskea, luoja tiesi että William itse voisi suuttua siitä jos hänen papereitaan säädettäisiin, niin hän ei todellakaan halunnut mennä säätämään neuroottisen ihmisen papereita. Sen sijaan sänky pedattiin, vaatteet niputettiin ja osa heitettiin pyykkiin. Tiskit tiskattiin ja kaukosäädinkin kerättiin paikoilleen. Lisäksi mies teki muuta pientä hienosäätöä kaiken muun ohella - pyyhki pöytäpintoja ja imuroi lattioita. Olo oli kuin kotivaimolla ikään, mutta mitä muutakaan tässä tekisi kun odottaisi ennalta määrittelemättömän ajan että toinen palaisi kotiin. Tuntui hölmöltä soittaa, että 'moi oon ilmottamatta täällä sun luona, koska tuut?'. Parempi siis vain odotella ja puuhailla jotain pientä siinä samalla.

Artemis tuli kotiin ehkä puolen tunnin kuluttua Williamin saapumisesta. Hän avasi oven, näyttäen väsyneeltä. Mies oli saanut painoa, mutta muutoin väsynyt.

William huristeli vielä imurilla menemään Artemiksen tullessa kotiin, mutta lopetteli varsin pian tuon havaittuaan. "Hei." William hymyili pienesti ja alkoi kerätä imuria pois. "En uskaltanu noihin sun papereihin koskea kun en tienny mitä niissä on." Mies mainitsi, ikään kuin hänen olisi ollut tarkoituskin tulla tänne siivoamaan. "Ootko syöny, pitäiskö mun laittaa ruokaa?"
Artemis kyllä näytti paremmalta nyt, vaikkakin väsyneeltä.

Ei hän ollut lähelläkään tervettä, mutta parannus luurangon olomuotoon oli jo melkoinen.
".... En aamun jälkeen." Hän oli närkkinyt omenan ja maitorahkaa aamupalaksi ja nyt vasta tuli tallilta. Mitä ihmettä William teki täällä?

Noh, Artemis ei ainakaan heti kieltäytynyt sapuskasta. William ei kuitenkaan lähtenyt laittamaan ruokaa, sillä toisen olotila vähän häiritsi häntä. "...ootko sää ihan kunnossa?" Artemis oli tähän menessä sanonut vain kolme sanaa ja nekään eivät olleet 'painu helvettiin täältä.

Olotila ja mielialat tasoittuivat hieman, eikä ahdistava masennus jäytänyt miestä. Silloin ei tarvinnut myöskään purkaa sitä vihalla, mutta.... Hän oli kieltämättä outo.
"Olen."

Mies kurtisti huolestuneena kulmiaan. "Ootko varma? Oot jotenkin tosi vaisu." Tilanteenhan hän olisi tietenkin ymmärtänyt, kun olisi vain tiennyt missä mennään.

"Olen olen. Ei hätää." Mies lysähti jo tallilla vaihdetuissa siviilivaatteissan sohvalle, huokaisten. Oli ihanaa kun William oli taas siellä.

"...okei." Yllättävää kyllä brunette hyväksyi vastauksen. Tai ainakin tavallaan. Hivenen epäluuloinen ilme kyllä koristi kasvoja, kun mies istui sohvalle Artemiksen viereen. Hän jätti hurjat pari senttiä väliä rakastettuunsa.

Vanhempi nojaili toiseen kun William istui siihen viereen. Se oli jotain mitä hän ei ollut koskaaan tehnyt. Hän halusi huomiota.

Sydän tuntui heittävän volttia riemusta, kun Artemis tuolla tavoin otti itse kontaktia. William nosti olkapäänsä mustatukkaisen harteille niin, että pystyi itselleen hyvin ominaiseen tapaan silittelemään tuon hiuksia. Olisikohan paha, jos hän tässä kohtaa sanallisesti ilmaisisi tunteitaan...? Ehkei kannattanut. Olisi vähintäänkin ikävää, mikäli Artemis reagoisi asiaan huonosti.

Kannattaisi todellakin olla hiljaa, nyt Artemis ikävissään otti kontaktia. iltaiset paniikkikohtaukset olivat lisääntyneet, mutta sitä William ei tiennyt.

Vaikka William rauhoittuikin olemaan hiljaa, niin ei se tarkoittanut etteikö hän voisi fyysisin keinoin tunteitaan osoittaa.

Brunette asetti kevyen suukon Artemiksen ohimolle ja muutenkin kiehnäsi kevyesti tuota vasten.

Vanhempi vain sulki silmiään ja huokaisi raskaasti. Oli tämäkin taas. William oli pari päivää poissa ja hän oli näin huomionkipeä.

William voisi oikein mielellään tottua tähän. Sai mennä lähelle, olla lähellä... Eikä Artemis edes vaikuttanut siltä, että tuota olisi inhottanut. Ei mies ollut myöntänyt että heidän välillään mitään olisi, mutta... no, ehkä jonakin päivänä. Vaikka Artemis vaikutti nuutuneelta, brunette päätti kokeilla vähän onneaan. Toistaiseksi toimettomana ollut käsi kurotti omien jalkojen ylitse Artemiksen reidelle ja hieraisi pehmeästi. Samalla nuorempi asetti taas pari suukkoa toisen ohimolle. Jos vähän ahkerampaa fyysistä huomiota saisi...?

Artemis huokaisi ja siirsi tuon käden sivuun. Häntä väsytti, eikä huvittanut nyt.
"Väsyttää." Muuta hän ei osannut sanoa.

"...okei." Brunette mumisi luovuttaneena. Pitäisiköhän hänen lähteä kotiin, jotta toinen pääsisi nukkumaan? William kun ei osaisi rauhoittua sänkyyn hiljaa tähän aikaan vuorokautta. Tosin toisaalta taas, nyt Artemis oli nätisti hänen vieressään. Ja vaikkei saanutkaan eroottisempaan sävyyn koskea, niin sylitellä ilmeisesti silti sai.

Ei Artemis päiväunille haluaisi. Hän halusi vain olla näin.
"Katsotaanko joku elokuva?"

"Joo." William vastasi pienellä viiveellä. Oli niin omituista, että Artemis oikeasti ehdotti jotain yhteistä tekemistä. "Minkä sää haluat kattoa?" Brunette oli jo valmiudessa säätämään heille jotain katsottavaa.

Artemis avasi HBOn kirjaston telkkaristaan ja ojensi kaukosäätimen toiselle.
"Valitse sinä."

William otti kaukosäätimen hivenen epäluuloisena. Vaikka hän päällekäyvä ja itsepäinen olikin, niin oli outoa kuinka Artemis vain tuuppasi päätäntävallan hänelle. Vaikka kyseessä nyt olikin vain elokuva. "...okei." Mies alkoi selata elokuvia mietteliäänä, valiten sitten lopulta vain jonkun satunnaisen.

Artemis antoi nyt vain olla, miestä väsytti ja hän halusi katsoa jotakin mikä voisi pyöriä taustametelinä kun olisi siinä Williamin kainalossa.

William asettui kaikessa rauhassa siihen Artemiksen viereen. Käsi silitteli laiskasti toisen mustia kutreja ja Will katseli puolella silmällä elokuvaa. Erityisen paljoa siihen ei voinut keskittyä, kun päässä pyöri noin miljoona ajatusta ja murhetta. Olihan se parisuhteissa normaalia että joskus väsytti ja kieltäydyttiin seksistä, mutta.. jokin tässä nyt kuitenkin vaivasi. Ehkä se oli vain se, ettei valmentajamiehen kanssa ollut aiemmin ollut tätä ongelmaa?

Artemis vain nautti olostaan siinä toisen vieressä. Siinä oli hyvä olla. "Pitkästä" aikaa.

William katseli elokuvaa selvästi omiin ajatuksiinsa uppoutuneena. Minkähän takia kaikki oli moisissa tarinoissa aina niin helppoa? Suuret riidat johtivat yleensä suurieleisiin sopimisiin. Tosielämässä ei oikein tuntunut menevän niin. Lapsetkaan eivät oikeasti tuosta vaan kasvaneet upeiksi ja täydellisiksi. Brunette huokaisi raskaasti. "Ootko sä missään kohtaa elämässäs ajatellu, ees hetkellisesti, että haluaisit lapsen?" William päätyi kysymään Artemikselta kyllästyttyään heidän välillään olevaan hiljaisuuteen. Ainakaan nyt mustatukkaisella ei tuntunut olevan mitään mielenkiintoa jälkikasvuun, mutta ehkä tuolla joskus oli ollut?

Artemis yskäisi toisen kysyessä lapsista. Ainakaan toivottavasti hönellä ei ollut ainuttalaan. "... Joskus." Siitä oli aikaa.

William katsahti laihan miehen suuntaan selvästi kiinnostuneena. Tokihan sekin oli mahdollista, että Artemiksella jo oli, mutta.. ei hän oikein osannut kuvitella asiaa. "Millon? Oliko joku tietty jonka kanssa?" Miestä ihan rehellisesti kiinnosti ilman että hän oli yhtään mustasukkainen.

Mies pudisteli päätään. Se oli ollut sitä aikaa kun hän oli kuvitellut että voisi välittää jostakusta vilpittömästi. Ja joku hänestä.

Williamia ehkä hivenen harmitti, ettei mustatukkainen ollut tästä ollenkaan niin innostunut kuin mitä hän itse oli. "..no saattaisitko vielä joskus haluta?" Brunette kysyi huomattavasti varovaisempaan sävyyn. Hehän eivät (Artemiksen mielestä) seurustelleet, joten tuota ei voinut pitää sellaisena 'hankitaanko joskus lapsi' -kysymyksenä, eikö niin?

Artemis kohautti taas olkiaan. William liikkui ahdistavilla vesillä. Mies haparoi taskusta sähkötupakkansa.
"Epäilen."

"Mmh.." Brunette nojasi kunnolla sohvan selkänojaa vasten. Noh, hän oli taas saanut lisää irti tuosta melkein-poikaystävästään, vaikka tuo ei nyt enää yhteistyöhalukkaalta vaikuttanutkaan. "Mä en halua toista lasta." William päätyi toteamaan. Tai ainakin juuri nyt olotila oli tuo. Hänellä oli Ellie, eikös siinä ollut ihan tarpeeksi? Tässä iässä toisen lapsen hankkiminen tuntuisi muutenkin vähän hassulta, vaikka monet niin tekivätkin.

Se oli tavallaan Artemikselle helpotus kuulla se. Hän olisi surkea kasvattamaan lasta. Aivan älyttömän surkea. Hän ei sitä paitsi uskonut että kukaan haluaisi hänen kanssaan sellaista. Artemis kun tiedosti olevansa kamala ihminen.

William ei ollut lainkaan samaa mieltä Artemiksen kamaluudesta, mutta edes hän ei olisi heti luottamassa lapsen kasvatusta täysin mustatukkaisen käsiin. Lapsista ajatus kulkeutui hyvin nopeasti lemmikeihin. Ellie, kuten kaikki muutkin ikäisensä, halusi koiran. Mutta William ei ollut lainkaan vakuuttunut, että halusi sellaista kun ei omannut mitään kokemusta. Ehkä joku pieni häkkieläin, kuten vaikka.. kääpiöhamsteri. Tai kotilo. Tai sukarapu. "Tarviikohan akvaariot paljon hoitoa.." Mies mumisi lähinnä ehkä itsekseen.

"Tarvitsee, ne on todella hankalia pitää siisteinä ja nätteinä." Artemis totesi ykskantaan. Hänellä oli joskus ollut sellainen ja lieni sanomattakin selvää että mies oli ollut tulla hulluksi.

Artemiksen varsin selvästä kannasta oli pääteltävissä, että tuolla oli joskus joko itsellään ollut tai muuten vaan kokemusta. "..mikähän ois sit semmonen.. järkevästi vaivaa ja vähän tilaa vievä juttu?" Brunette pohti ääneen. Ties vaikka Artylta saisi jotain fiksuja kommentteja asiaan.

"Siis jokin lemmikki? Hevonen. Se ei vie kotona tilaa." Artemis totesi, mutta jäi sitten miettimään asiaa.
"Kilpikonna."

"Elliellä on jo Tomu." William huomautti. Mutta kumma juttu kun ei tytölle kelvannut se että oli poni, kun piti kotonakin kuulemma olla jotain että oli kavereille näytettäväksi. Tallille William kun ei hyväksynyt vieraita lapsia mukaan. "..siis semmonen mikä ei elä vedessä?" Kun eikös niitä ollut sekä maalla että vedessä asuvia?

"On." Hän vastasi nopeasti ja hyvin yksioikoisesti. Artemis ei ihan ymmärtänyt toista, pitikö sitä eläintarha perustaa? Sanoi hän, jolla oli kaksi hevosta. Huokaus.

William vaipui hetkeksi mietteisiinsä. Kilpikonna... "Haiseeko kilpikonnat?" Mies päätyi kysymään. "Elääkö ne pitkään?" Eihän hän tiennyt osaisiko Artemis hänelle vastata, mutta ei kai se kysymistä estänyt?

"Ei ne kai haise. En tiedä. Ja eläähän ne." Artemis mutisi ja nousi hakemaan juotavaa. Kaikeksi yllätykseksi hän avasi kaljan. Huokaus, taas.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: [P] Unrequited, but dear to me.   To Maalis 12, 2015 8:43 pm

Keskiviikko 25.3.2015

William asteli raskain askelin kohti varsin tutuksi käyneen asunnon ovea. Pitkästä aikaa hänellä oli oikeasti sellainen olo, ettei hän oikein tiennyt mitä hän täällä teki. Viime käynti oli ollut vähän.. erikoinen. Vaikka he eivät olleet riidelleet, olo oli jäänyt jotenkin ahdistavan torjutuksi. Mies avasi oven, astui sisään ja veti oven kiinni perässään. "Heeeei.." Brunette huikkasi varsin vetelästi, testaten vähän näin että mahdettiinkohan täällä olla edes kotona.

Artemis oli kotona, itseasiassa jopa syömässä. Olkoonkin että hän söi uunilohta ja keitettyjä kasviksia, perunaa oli lautasella vähän vähemmä kuin oli ohjeissa, mutta sitä kuitenkin oli.
"Hei." Kuului keittiöstä. Hän oli annoksensa puolivälissä ja nyt ahdistui siitä että William tulisi siihen.

William riisui kenkänsä kaikessa rauhassa ja potkaisi ne nurkkaan. Tämän jälkeen mies suuntasi keittiöön, kun oletti kuulleensa toisen äänen sieltä. Williamin löytäessä Artemiksen ruoka-annos edessään, kohosi hänen kasvoilleen aavistuksen yllättynyt ilme. Taisi olla vähän huono hetki kyllä nyt. Olisi vähän epämääräistä jäädä tähän istumaan ja häiritsemään, joten mitään sanomatta William siirtyi olohuoneen puolelle sohvalle istumaan. Hän oikeastaan juuri nyt pelkästi vaivaantunutta hiljaisuutta paljon enemmän kuin sitä, että häiritsisi Artemiksen ateriointia.

Artemis yritti syödä hieman vauhdikkaammin, joutuen sen ansiosta jättämään osan syömättä, sillä vatsa ei vain tuntunut vetävän enempää ruokaa. Hän huokaisi ja laittoi tiskit pois, astellen olohuoneeseen. Miksi toinen oli noin hiljaa? Se ei ollut normaalia Williamilta.

Artemiksen tullessa olohuoneen puolelle, taiteili William kasvoilleen hymyn. Hän ei tiennyt mistä halusi puhua. Tai että halusiko edes. Jotain pitäisi kuitenkin sanoa. Tai tehdä. "...tulinko pahaan aikaan?" Jos toisella oli jotain suunniteltua ohjelmaa, hän saisi loistavan tekosyyn karata kotiin pohtimaan koko juttua taas kerran alusta. Mitähän hittoa heidän välillään Artemiksen mielestä oikeasti oli?

Mies pudisteli päätään. Mistä lähtien William oli kysellyt tuollaisia? Muutenkin toinen oli mennyt oudoksi, kun hän oli silloin kerran työntänyt tuon pois. Siitäkin näkemisestä  oli jo hetki. Ja nyt tämä kiusallinen hiljaisuus.
"Et." Artemis oli käynyt jo tallilla.

No siinä meni sekin potentiaalinen tekosyy. Toisaalta hyvähän se vain oli, ettei Artemis ollut hätyyttämässä häntä pois, eikö niin? No niin, nyt vähän käsiin ajatuksia, kiitos. "Tulisitko mun viereen?"

Mies asteli sohvalla ja istui kiltisti toisen viereen, jättämättä edes kunnon hajurakoa. William repisi pelihousunsa lopullisesti, jos hän alkaisi enemmän himmailla.

Artemis tuli niin nöyrästi viereen, että asia suorastaan häiritsi. William nosti itselleen hyvin tutuksi käyneeseen tapaan kätensä silittelemään toisen mustia kutreja.

Mies painoi jopa päänsä toisen olkapäälle, että lyhyemmän olisi helpompi silitellä hiuksia. Hän oli oppinut pitämään siitä pienestä eleestä todella, vaikka se teki hänet entistä neuroottisemmaksi juurikasvunsa suhteen...

William painoi pari laiskaa suukkoa Artemiksen päälaelle tuon nojauduttua sopivasti siihen. Oli se nyt kumma, kun mies ei voinut mitenkään ääneen sanoa mitään tunteisiinsa viittaavaa, vaikka tuon eleistä oli jo varsin helppo vähän jotain ymmärtääkin. Kyllä Artemis hänestä välitti. Aivan varmasti. Tai ehkä. Toivottavasti ainakin.

Ääneen sanominen oli asioiden nyöntämistä. Kun osoitti elein, saattoi sopivassa tilanteessa olla kuin ei tietäisi mitään. Näin Artemiksen logiikalla.

William kääntyi vähän paremmin Artemista kohti, nostaen tuon puoleista jalkaansa vähän sohvalle voidakseen ylläpitää asentonsa helpommin. Samalla toistaiseksi toimettomana ollut käsi nostettiin mustatukkaisen reidelle.

Artemis antoi vielä sen olla siinä, kun William ei yrittänyt vihjailla mitään, kunhan halunnut nytkään oikeastaan. Väsytti, taas.

Oli toisaalta vähän pettymys, että Artemis ei innostunut koskemaan takaisin millään tapaa. Jäi vähän sellainen olo, että viaton läheisyys hyväksyttiin, mutta enempää tuskin tulisi saamaan. Ehkä Artemis oli kyllästynyt seksiin hänen kanssaan? Tai ylipäänsä kyllästynyt seksiin. Tai ehkä se vain ei ollut tuon mieleen. Hän ei kieltämättä ikinä ollut kysynyt tarkemmin Artemiksen petimieltymyksistä. Tosin miehen perusluonteen tuntien, hirveän tarkkaa vastausta moiseen kysymykseen tuskin edes saisi. Hyvän aikaa ihan vain siinä oltuaan William päätyi hieraisemaan toisen laihaa reittä kokeiluluontoisesti.

Artemis ei nyt muutenkaan ollut kovin seksuaalinen. Tällainen järjestely oli vain tehnyt paljon aiempaa helpompaa halujen purkamisesta ja sitä kautta hän sitten halusi sitä. Kun kerrankin oli mahdollisuus. Hän huokaisi syvään, ollen kuin Willia ei olisi hieraissut reittä. Ei hän jaksaisi, väsytti. Hän nukahtaisi kesken esileikin...

Kun Artemis ei reagoinut asiaan mitenkään, William hieraisi vähän isoeleisemmin ja siirsi kättään aavistuksen kohti tuon haaroja. Ei hän ollut tänne seksiä varten oikeastaan tullut, mutta..

Vanhempi huokaisi ja siirsi toisen kättä. Ei huvittanut. Taaskaan. Tuntui inhottavalta taas tehdä niin.

William nojasi otsansa turhautuneena Artemista vasten ja veti kätensä kunnolla omalle puolelleen, kun sitä kerta taas siirrettiin. "...mikä sun on?" Mies tiedusteli selvästi pettyneenä. Ei hän näin huonosti suhtautuisi toisen haluttomuuteen, jos tuo ei olisi muutoinkin koko ajan niin kovin apaattinen nyt.

Mies ynähti hiljaa. Ei taas...
"Ei mikään. Väsyttää vain." Hän hiljaisena myönsi toiselle, huokaisten. Miksi tämä oli tällaista...

William puri huultaan. No kyllä hän nyt sen verran huomasi, mutta tieto siitä että toinen oli väsynyt ei ihan riittänyt. "Oot ollu vissiin koko ajan nyt jo jonkun aikaa." Brunette huomautti. "Yleensä semmoseen on joku syy." Ja se syy oli se minkä hän halusi tietää.

Mies muljautti silmiään ja suoristautui seisomaan. William alkaisi kuitenkin kohta huutaa.
"En tiedä. Eiköhän se mene jossakin vaiheessa ohi.."

Ei William halunnut huutaa, ei todellakaan. Mutta harvinaisen usein Artemis teki asioihin rauhallisesti suhtautumisesta huomattavan hankalaa. "Eikö sulla muka mitään epäilystä ole että mistä voisi johtua?"

"... Ei. Ei ole." Mies alkoi taas vetää savuja sähkötupakastaan. Ei hän jaksaisi tällaista, miksi he eivät voineet vain olla?

He todellakin voisivat olla, jos Artemis olisi ollut tarpeeksi luottavainen kertoakseen lääkityksestään. Mutta tietämättömyys ikävä kyllä ajoi Williamin vähän kyseenalaiseen mielentilaan. "En edes tiedä uskonko vai en." Brunette hymähti tyytymättömänä.

William asetti kätensä ristiin hyvin protestoivan oloisena. Hän ei aikonut nousta seisomaan. Se olisi turhan uhkaava ele, vaikka hän lyhyempi olikin. "Okei." Brunette totesi hyvin nuivasti. "Sanotaan että uskon. Eli sit mun vaan pitää ootella että ehkä joskus jaksat?" Äänestä oikein tihkui tyytymättömyys. "Ja siihen asti saan vaan keskenäni arvuutella, et ootkohan sittenkin vaan kyllästyny muttet vaan halua sanoa sitä." Olihan se hyvin epäreilua vedota tuollaiseen, etenkin kun tiesi että toisella oli ongelmia mielenterveyden kanssa.

Artemis näytti siltä että kyllästyisi aivan juuri.
"Mikä helvetti siinä on, että sun pitää käyttäytyä kuin nainen ja diagnosoida aika kaikki?"

Tuosta suuttuminen olisi täysin asiatonta, siihen ei ollut mitään syytä, Artemis oli täysin oikeassa.. "No anteeksi nyt että diagnosoin." Äänestä ei kyllä kuulunut millään tapaa minkäänlaista pahoittelua. "Mullakin nyt vaan sattuu olemaan rajat sen suhteen että paljonko kestän tietämättä mistään mitään." Brunette tiuskaisi.

"No mä kerron sulle sen mitä tiedän itsekään!" Artemis oli todella närkästynyt.
"Ensin ruinaat itse muuta kuin seksiä ja sitten suutut sitä kun et saa persettä. Saatana päätä jo."

Artemis loukkasi sanoillaan ihan kiitettävästi nuorempaansa ja se näkyi ilmeestäkin. "Suutuin koska en tajua mitä vittua sun päässä liikkuu." Brunette ärähti, hautautuen vain entistä syvemmälle sohvaan. Typerä Artemis.

Vanhempi mies murahti jotakin, nappasi askillisen perinteisiä savukkeita käteensä ja paineli ulos. Ei hän jaksaisi tällaista.
Williamin kanssa ei tosiaan ollut helppoa.

William vain mulkaisi vähintäänkin paheksuen Artemiksen savukevalintaa. Brunette seurasi ulos hyvin pian Artemiksen jälkeen - etuovesta ja suoraan autolleen. Ei vittu tätä paskaa.

Mies jäi ulos tupakalle pitkäksi toviksi, todella ärsyyntyneenä. William osasi aina välillä ärsyttää niin loistavasti...
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: [P] Unrequited, but dear to me.   Pe Maalis 13, 2015 11:53 am

Perjantai 27.3.2015

Artemis oli unohtunut kotiin sen riidan jälkeen kotiin. Miestä ei huvittanut tehdä mitään, hän vain oli ja tupakoi. Syöminen taas vähän unohtui. Hän ei osannut olla kotona yksin, kaipasi toista ihmistä olemaan läsnä, mutta... Silti, ei osannut olla rauhassa. Oli kamalaa olla niin sekaisin sen takia, että oli riidellyt Williamin kanssa.

William olisi halunnut kaikessa rauhassa pitää etäisyyttä riideltyään Artemiksen kanssa. Ikävä kyllä se ei onnistunut, sillä mies oli iloisesti skipannut kontrolliaikansa ja nyt sitten hoitovastaavat soittelivat hänen peräänsä kuulumisia. Oli vähän noloa koittaa selittää, että ei hän ollut ollut tekemisissä Artemiksen kanssa. Niinpä brunette oli ystävällisesti luvannut palata asiaan, jonka jälkeen hän oli varsin ripeästi suoriutunut autoonsa ja ajellut Hexhamiin. Mieltä vaivasi ypämääräinen myllerrys ärtymystä ja huolta. Ei helvetti sen miehen kanssa ei ollut mitään muuta kuin ongelmia. Eikö hän olisi voinut rakastua vaikkapa sarjakuvahahmoon? Olisi päässyt paljon vähemmällä päänvaivalla. Mies kolisteli asunnon ovesta sisään. Mitähän helvettiä hän edes sanoisi?

Artemis istui sohvalla juomassa kahvia. Hän huokaisi raskaasti kun kuuli oven käyvän. Se ei voinut olla kukaan muu kuin William, yllättäen. Hän kohautti olkiaan, huokaisten uudelleen syvään.
"Olisit voinut ilmoittaa."

Ainakin toinen oli siis hengissä. Huokaus. "Olisit voinut käydä tapaamisessasi." Brunette totesi tyynesti, ennen kuin vielä edes näki Artemista. Ei hän ihan oikeasti halunnut tulla tänne tällä kertaa. William asteli olohuoneen puolelle. Toinen näytti niin kovin riutuneelta taas.

Ei hän ollut sillälailla riutunut ettei olisi syönyt, enemmänkin vain väsynyt.
"Nukuin sen ohi."

William kohotti kyseenalaistavasti kulmiaan. "Sinä? Nukuit sovitun tapaamisen ohi?" Vaikkei hän ollut muutenkaan tuntenut Artemista kovinkaan pitkään, mutta kyllä hän sen verran osasi sanoa, ettei moinen ollut miehelle millään tapaa tyypillistä.

".. Väsytti." Artemis sanoi sen niin surkeana, ettei sitä edes voisi olla uskomatta. Vaikka se uskomatonta olikin.

William olisi halunnut olla vihainen, kantaa kaunaa siitä riidasta. Mitä vain, paitsi tätä. Olo oli äärettömän luovuttanut Artemiksen ollessa niin kovin... reppana. Mies haroi laiskasti hiuksiaan. Helvetin helvetin helvetti.

"Mutta, olen hengissä ja voin hyvin, joten ei ole pakko olla täällä pidempään." Kyllä sen huomasi, ettei Williamia huvittanut. Ja kyllä mies ymmärsikin, Artemis ei vain osannut pyytää anteeksi.

"Käsityksesi hyvin voimisesta on aika mielenkiintoinen." William huokasi. Ei hän ihan heti aikonut lähteä, vaikka täällä oleminen olikin vähän erikoista nyt. "Joudut nyt hetken katteleen mua." Brunette totesi ja alkoi nostella taas kerran tavaroita paikoilleen. Oli täällä edelleen siistimpää kuin mitä hänellä kotonaan peruspäivänä oli, mutta.. silti.

Mutta tämä oli kuitenkin Artemiksen asunto, jossa vallitsi ja jota riivasi yleensä aivan sairaalloinen siisteys. Joten se oli kai ohan normaalia reagoida asiaan siivoamalla.
"... miten haluat." Ei kai siihen muuta voinut sanoa.

Saatuaan olohuoneesta ainakin osan tavaroista vähän järkevämmin paikoitettua, käväisi William pikaisesti keittiönkin puolelta. Tila näytti ikävästi siltä, että siellä ei taas oltu liiemmin ruoanlaittoa harrastettu. Keittiöstä brunette eteni kylpyhuoneeseen ja ehti hyvän aikaa pyyhkiä pintoja ennen kuin törmäsi purkkiin, jota hän ei ollut ennen täällä nähnyt.

Artemis huokaisi toisen siivoamiselle, mutta jäi silti istumaan sohvalle. Hän ei seuraillut perässä tai muuta.

William aikansa vain tutkaili purkkia tuoteselosteineen. Hän jopa laski pillerit ja tarkisti annostuksen, voidakseen näin vähän hahmottaa että oliko Artemis syönyt niitä ja jos niin kauanko. Pähkäiltyään moisten pikkujuttujen kanssa aikansa, mies lopulta käveli epävarmana olohuoneeseen purkki kädessään. William seisahtui mustatukkaisen eteen ja ojensi purkkia tuolle. Ilme kasvoilla vaati jonkinlaista selitystä siihen miksei hänelle oltu kerrottu asiasta.

Artemis havahtui toisen tullosta ja huomasien katseen. Apua. Nyt.. Mistä William oli kaivanut lääkkeet.
"Mistä nuo kaivoit?"

Artemiksen reaktiosta päätellen pillerit eivät todellakaan olleet sellainen asia, joka hänen piti löytää. Brunette ohitti tyynesti esitetyn kysymyksen ja huokasi raskaasti. "Mikset kertonut?"

Williamin kysymys sai Artemiksen puhahtamaan, voi perkele. Williamin ei pitänyt löytää tällaisia asioita.
"... En halunnut."

Vai että ei Artemis halunnut kertoa tämmöisestäkään asiasta nuoremmalleen? No sepäs oli ihan helvetin kiva. William ei kuitenkaan jaksanut edes suuttua asiasta. "Just." Mies totesi. "Mikset?"

Artemis kohautti olkiaan. Sille ei oikeasti ollut järkevää syytä, miksi ei halunnut kertoa nuoremmalleen asiasta.
"En tiedä"

William katseli mustatukkoista vähintäänkin turhautuneena. Hän ei ihan oikeasti tiennyt mitä ajatella tästä koko jutusta. "Mun mielestä on hyvä, että ainakin yrität." Brunette pakotti itsensä sanomaan edes tuon verran. Hän ihan rehellisesti ajatteli noin, mutta hän ei silti osannut olla ollenkaan niin iloinen kuin mitä olisi pitänyt. Tuntui ikävästi siltä, kuin Artemis ei yhtään luottaisi hänen.

"... Tämä väsymys johtuu niistä lääkkeistä. Ja.. En... Huomasin pian etten... Halua seksiäkään. Oletko tyytyväinen?" Artemis oli lannistuneen oloinen. Hän oli ajatellut että lääkitys voisi auttaa, mutta ainakin tähän mennessä se oli pilannut kaiken.

William kumartui Artemiksen tasolle ja kietaisi kätensä tuon hartioille. "...anteeksi." Mies mumisi hiljaa. Vaikka hän ei ollutkaan aiemmin ollut tietoinen Artemiksen väsymyksen ja haluttomuuden taustoista, niin nyt hänellä oli äärettömän syyllinen olo siitä kuinka mulkku hän oli ollut. Voi kuinka hän olisikaan tehnyt asiat täysin toisin mikäli olisi tiennyt..

Artemis pureskeli huultaan. Nyt kalvoi paska olo siitä, että William halusi niin paljon seksiä että siitä tuli tappelu.
"... Sä annoit ymmärtää haluavas muutakin. Ja sit hermostuit kun mä en antanu."

Brunette nielaisi vaikeahkosti ja kävi polvilleen lattialle. Kädet koittivat hakeutua Artemiksen käsiin ja katse tuon kasvoille. "...mä haluan muutakin." Mies sanoi. "Mulla vaan.. petti hermot, kun en tienny missä vika ja.." Miten ihmeessä tämä pitäisi muka selittää..? "Oon oikeesti tosi pahoillani."

Se nakersi Artemiksen sielua ihan todella.
"... Sä... Ei se... Mikä vittu suakin vaivaa? Ensin suutut, sitten huudat mulle, tuut tänne nuuskimaan ja sit alat taas kiukutella?" Mikä helvetti William oli olevinaan? Nyt taas ärtymys nosti päätään.

William painoi katseensa alas. "Anteeksi." Brunette pahoitteli vilpittömästi ja puri huultaan, ennen kun kampesi itsensä seisomaan. Heistä kumpikaan ei ollut erityisen otollisessa mielentilassa asiallista keskustelua varten. Hän koitti kovasti pahoitella käytöstään, mutta toinen puuttui siihen vain yhä enemmän ja enemmän. "Mitä mun olis pitäny tehdä? Olla hiljaa ja luottaa sokeesti siihen, että jonakin päivänä sun taas tekee mieli?" Kun toinen ei suostunut edes kertomaan missä oli vika.

Artemis ponkaisi seisomaan.
"No niin! Normaalit ihmiset odottaa sillälailla!" Hän ärisi ja pureskeli huultaan. Jos tarkkaan katsoi, näki kyyneliä silmissä.
"Tai niin luulin! Mut ei. Sä herra Hellämielisyys vittu alotit ensimmäisenä huutamaan!"

Artemiksen sanat ihan tosissaan satuttivat. Ei hän ihan oikesti ollut tarkoittanut... "..normaalit ihmiset myös tietää mitä ne merkkaa toiselle." William esitti oman argumenttinsa suorastaan normaalia hiljaisempaan ääneen. "Niiden ei tarvi arvailla et onko ne toisen elämässä pelkkää seksiä varten, jota ei sit yllättäen enää ees oo." Tokihan hän itse oli ollut suurelta osin väärässä koko jutun kanssa, mutta ei hän ainakaan vielä ollut valmis ottamaan syytä ihan vain omille niskoilleen.

"... Voi vittu! Voi vittu William!" Artemis polkaisi jalallaan lattiaa, hemmetin vihaisena. Häntä vitutti nyt.
"Sä.. Toi on.. Täyttä paskaa! Sanoin ettei musta oon mieheksi! Mä en tarvi tota, en halua aina kuulla omasta paskuudesta, tajuatko sä!"

"Et sää oo paska!" William päätyi viimein korottamaan ääntään ja nostamaan katseensa Artemiksen kasvoille. Tuntui pahalta nähdä mustatukkainen noin, mutta hän ei perääntyisi nyt. "Oot paljon parempi kun mitä itestäs ajattelet ja mä ihan oikeesti rakastan sua." Vaikka hän aina välillä kyseenalaistikin sitä miten hitossa oli päätynyt näin vaikeaselkoiseen suhteeseen, niin ei hän tosissaan halunnut asioita muuttaakaan. Paitsi ehkä sen verran, että Artemis oikeasti oppisi joskus jotain myöntämäänkin.

Rakasti? Tätäkö rakkaus oli? Tätä Artemis ei halunnut!
"Mut silti sä aina muistutat mua puutteistani ja miten oon vajavainen tunneilmaisulta!"

Artemiksen sanat olivat vähintäänkin pysäyttävät. Rintakehää kylmäsi ja William painoi katseensa lattiaan. Ei helvetin helvetti. Hän oli ihan täysi mulkku. Koko ajan tuuppaamassa Artemista tuon mukavuusalueen ulkopuolelle ja vääntämässä tuota tekemään sitä mitä hän itse tahtoi. Vain koska oli itse epävarma asioista. Brunette vetäytyi hiljaiseksi, tietämättä enää taas yhtään mitä sanoa. Ehkä hänen vain pitäisi lähteä ja antaa toisen olla.

Mustatukkainen saisi kyllä hepulin jos toinen lähtisi. Niin tai näin, aina väärinpäin.
"Mä sanoin William, mä sanoin, mut sä et voinut kuunnella ja sit kun asiat ei mene kuten sä haluat, alat kiukutella ja vaatia! Keksi itse ensin mitä vittua sä haluat musta ja tule sitten takasin!" Kiva. Kyyneleitä poskilla. Tosi vitun kiva.

"Mä tiedän jo mitä haluan susta!" Brunette ärähti väsyneenä. Kaikesta riitelystä huolimatta hän halusi olla Artemiksen kanssa ja halusi että tuo pystyisi asian myöntämäänkin.

"No mitä se on? Tein mä mitä vaan niin aina se on päin vittua tehty!" Artemis pyyhkäisi silmänalusiaan ja paineli makuuhuoneeseen. Vittu. Itketti.

William ei ehtinyt edes vastata, kun toinen jo poistui tilanteesta. Brunette jäi varsin neuvottomana olohuoneeseen olemaan hetkeksi, ennen kun sai kerättyä itseään sen verran että seurasi mustatukkaista makuuhuoneen puolelle. William jäi kuitenkin ainakin alkuun oven lähelle, eikä koittanut päästä kosketusetäisyydelle rakastetustaan.

Artemis ravasi ympyrää ja pyyhki kasvojaan. William aiheutti sellaista ahdistusta ja silti hän ei halunnut ajaa tuota pois.
"V-vittu..." Hän ynisi itsekseen. Lopulta mies valahti lattialle itkuisena. Paniikkikohtaus.

Artemiksen olotila aiheutti katumusta ja yleistä pahaa oloa nuoremmassakin. Willian aikansa seurasi mustatukkaisen puuhia, mutta heti tuon valahdettua lattialle riensi luokse ja tiputtautui siihen polvilleen. Ihan helvetin hienoa. Lupia kyselemättä brunette kiersi kätensä laihan miehen ympärille ja veti tuon osittain syliinsä. Mitä muutakaan tässä voisi enää mennä tekemään?

Artemis siirtyi toista vasten ja painoi päänsä tuon olkaan. Paniikki yritti saada yliotetta hänestä ja ahdistetuksi nurkkaan. Lopulta hän luovutti ja kietoi kätensäkin toisen ympärille, hieman surkeana. Hän oli huono ihminen kun yritti syyttää muita.

William nosti kätensä silittelemään Artemiksen mustia kutreja niin lohduttavasti kuin suinkin osasi. Pitäisi oikeasti oppia vain nielemään ne kaikki omat tarpeet, niin henkiset kuin fyysisetkin, ja maltillisesti odottaa että Artemis olisi ehkä joskus valmis itse sanomaan jotain jostakin johonkin suuntaan. Se ei tietenkään ollut ollenkaan niin helposti toteutettavissa käytännössä.

"... En sais syyttää sua kaiketa." Hänessäkin oli vikaa. Paljon enemmän kuin Williamissa. Hän oli hirveä.

"Et oo syyttäny mua kaikesta." Brunette vakuutteli rauhallisesti. Tokihan hän oli pahoittanut mielensä asioista joita Artemis oli sanonut, mutta ei niihin tarvitsisi vedota nyt. Ja olihan hän huomannut kyseiset ongelmat oman käytöksensä kanssa aina siinä kohtaa kun mustatukkainen oli niihin vedonnut. "Ihan ite ajan sut aina nurkkaan. Anteeksi."

William oli oikeassa, mutta nyt se itseinho kuristi Artemista oikein kunnolla. Tunne oli hirveä ja kuristava, se ahdisti häntä ja piti otteesaan tiukasti.

William painoi silmänsä kiinni ja koitti keskittyä pysymään rauhallisena. Kyllä tämä tästä, ihan varmasti. Mieli olisi tehnyt rutistaa Artemista tiukasti, mutta brunette koitti olla maltillinen. "..oon oikeesti tosi pahoillani.." William mumisi hiljaa.
Artemis yritti olla sekoamatta päästään. Hän ynisi ja tukisti itseään, huuli väristen.

"Haista paska.." Oli tässäkin taas, mitä ihmettä hän voisi sanoa. Paitsi tuon.

William huokaisi syvään. "Jos niin haluat." Mies mumisi nöyrästi. Hän oli ollut ihan mulkku, pitäisi oikeasti koittaa olla enemmän mieliksi.

Artemis nousi lopulta kohta seisomaan. Ei hän jaksanut olla. Oli perseestä olla... Näin. Hän halusi olla kaikessa ohjat käsissä, mutta Williamin kanssa hän oli aivan hukassa.

William jäi jotenkin turtuneena lattialle toisten noustessa. "...haluatko että lähden?" Brunette kysyi katse painettuna lattiaan. Mikseivät he vain voineet tulla ihan tavallisesti toimeen? Helpottaisi kaikkien elämää.

"... mee jos haluat." Se oli samalla testi Williamille. Ei oikein muuta. Artemis halusi nähdä mitä kävisi.

William puri huultaan. Inhottavaa, kun toinen pisti hänet tähän tilanteeseen. Toisaalta hän olisi halunnut karata hankalasta tilanteesta, mutta lähteminen Artemiksen voidessa selkeästi huonosti oli vain.. ei. "..en mä halua." Brunette huokasi raskaasti, katse yhä lattiassa.

"Miksi sä haluat jäädä?" Hän kysyi toiselta ahdistuneena. Se oli kamalaa. Hän halusi tietää miksi William halusi jäädä.

William haroi hiuksiaan turhautuneena. Ei hei nyt ihan oikeasti. "...no eikö se nyt oo aika selvää?" Brunette ynähti. Tietenkin taustalla oli se mitä hän mustahiuksista kohtaan tunsi, mutta kun tuo ei asiasta ollut ikinä erityisen halukas kuulemaan, niin miksi sitä tässä kohtaa mennä taas toistamaan?

"...Ei ole." Artemis ei enää tiennyt halusiko kuulla sen. Nyt hän olisi halunnut kuulla sen, todella. Tietää mitä toinen tunsi. Uskaltaisiko hän... Luottaa.

Brunette asettautui parempaan asentoon ja nosti vakavana katseensa Artemikseen. Hyh, tämä oli melkein yhtä kamalaa kuin kosiminen. William puri huultaan ja koitti kerätä itsensä. "Meidän kaikista ongelmista huolimatta mää rakastan sua ja haluan olla sun kanssa." Parempi sanoa koko juttu kerralla kuin jäädä takeltelemaan. Kasvoille jäi vähän epämääräinen ilme nuoremman jäädessä odottamaan toisen reaktiota.

Artemis pureskeli hieman huultaan. Niin. William rakasti häntä. Tai ainakin sanoi niin.
".. Sit sä voit jäädä." Valmentaja takelteli sen suustaan ulos.

William näytti hetken ihan rehellisen yllättyneeltä, ennen kuin kasvoille löytyi pieni hymy. Kaikki paha olo ja epävarmuus oli ihan vain tuolla taas pyyhitty pois. Hän sai jäädä, koska rakasti Artemista. Eli hänen tunteensa ihan hyväksyttiin jo? Niin hän tuon ainakin tulkitsi. "Kiitos." Hymy vain leveni. Mieli olisi tehnyt milteipä itkeä.

Niin se piti ottaa. Artemis lähti keittiöön, keittääkseen kahvia. Kahvi auttoi aina. Ainakin jonkin verran.

William jäi hetkeksi kasailemaan itseään makuuhuoneen lattialle. Olo oli aika villi kaiken tuon tunnerallin jälkeen. Mutta juuri nyt olo oli sellainen, että kaikki oli ollut sen arvoista. Lopulta brunette kampesi itsensä ylös ja asteli varovasti Artemiksen luo keittiöön. William keskeytti varsin tyynesti mustahiuksisen puuhat kiertämällä kätensä tuon ympärille.

Artemis värähti toisen kietoessa kädet hänen ympärilleen.
"Mmnhn.. otatko sä kahvia?" Hän kysyi toiselta varovasti.

William painoi kasvonsa Artemiksen niskaan ja henkäisi tyytyväisenä. Kai hän saattoi pitää toista omanaan jo? Vaikka sitä ei ääneen saisikaan sanoa. "...joo." Brunette vastasi kysymykseen varsin laiskasti.

Artemis laittoi toisellekin kahvia ja painoi koneen päälle. Tuo vilkaisi olkansa yli Williamia, hymyillen vaivaantuneesti ja vain nopeasti. Artemis ei osannut hymyillä.

William vastasi nopeaan hymyyn omallaan. Ainakin toinen yritti. "Onko sulla jotain menoo, vai voinko viettää yön täällä?" Brunette päätyi kysymään hieman varoen. Kysymykseen ei oltu piilotettu mitään seksiehdotuksia tai muutakaan. Kellokaan ei ollut vielä paljoa, taidettiin olla jossain iltapäivän puolella. Teki ihan vain mieli olla lähellä nyt kun asiat olivat taas loksahtaneet paikoilleen.

Mies pudisti päätään. Hänellä ei ollut mitään, hän oli ollut jo ajat sitten tallilla. Eikä taaskaan olisi valmennuksia, onneksi. Vieläkään. Hän huokaisi syvään, laskien kätensä toisen käden päälle.

Toinen olisi ehkä jotain halunnut saada tässä aikaiseksikin, mutta William jäi vain nautiskelemaan ja syleilemään tuota. Toki edelleen hävetti kaikki se huono käytös mitä hän oli onnistunut taas esittelemään, mutta yleisesti ottaen olo oli aika loistava nyt. "Koitan oikeesti olla reilumpi jatkossa." William lupasi huokaisten. Hän oli tuuppinut Artemista liian nopeasti liian hurjaan suuntaan, nyt olisi oikeasti ihan hyvä väli antaa tuon tasoittua kaikessa rauhassa.

Artemis ynähti vastaukseksi toiselle. Olisi kieltämättä mukavaa jos William huomioisi joskus hänen henkiset ongelmansakin. Saatuaan kahvin aikaiseksi hän otti kaapista kaksi kuppia. Maidon William saisi ottaa itse.

Kyllähän William Artemiksen ongelmat huomioi. Tosin yhdeksän kertaa kymmenestä täysin väärällä tavalla, mutta silti. William päästi rakastetustaan lopulta irti ja alkoi säätää oman kuppinsa kahvia omasta mielestään juomakelpoiseksi.

Artemis joi kahvinsa aina mustana, ilman lisukkeita. Hän meni olohuoneeseen kupin kanssa, nautiskellen juomastaan. Olo oli turta. Hän oli näyttänyt Williamille niin paljon liikaa.

Jos brunetelta kysyttäisiin, niin Artemis oli näyttänyt juuri ja juuri riittävästi, mutta enemmänkin kyllä olisi saanut. Hetken viiveellä brunette seurasi laihaa miestä olohuoneeseen, jääden sitten katselemaan tuota vähän sivummalta. Pieni hymy hiiviskeli huulille Williamin siemaillessa kahviaan.

Artemis painoi telkkarin päälle, katsellen sitä laiskasti. Hän ei osannut olla kunnolla. Ainakaan rauhassa. Pitäisiköhän... Miten normaalit ihmiset tekisivät tässä tilanteessa? Annettaisiinko velvollisuudentunnosta jossakin vaiheessa?

Aikansa sivummalla seisoskeltuaan William siirtyi ainakin omasta mielestään varsin hienovaraisesti sohvalle istumaan. Pitäisikö tässä nyt sitten vain viettää ihan rauhallisesti aikaa yhdessä puhumatta mitään? Ehkä. Hänen ei välttämättä kannatttaisi puhua tai ehdotella mitään, nyt kun oli ainakin jotenkin päin välttänyt pahimmat myrskyt taas.

Artemis mietiskeli lähinnä, koska olisi sopivaa suostua seksiin ihan vain toisen takia. Ehkä sitten kun tuo tekisi selvän aloitteen?

"Milloin Ellie pääsee koulusta?" Eli milloin sinä lähdet, sitä hän tarkoitti.

William kääntyi katsomaan Artemiksen suuntaan vähän hämmentyneenä. Mustatukkainen ei yleensä juuri Ellietä maininnut, ellei sitten koittanut vakuutella Williamia siitä kuinka huono idea oli pitää yhtään mitään heidän välillään kun elämässä oli tuo tyttökin. Mies kuitenkin kaivoi puhelimen taskustaan tarkistaakseen mitä kello oli. "Muutaman tunnin päästä, niillä on kuulemma joku luontoretkijuttu tänään." Brunette totesi laittaessaan puhelintaan takaisin taskuunsa. Lisäksi Ellie oli ainakin tältä tietoa menossa suoraan sieltä kaverilleen yökylään, sen takiahan hän oli aiemmin uskaltanut tiedustella mahdollisuuksiaan jäädä tänne pidemmäksi aikaa, kuten nyt vaikka yön yli. "Kui?" Ei kai häntä nyt kuitenkin oltu heittämässä ulos?

Ai. No sepä mukavaa, siis oikeasti.
"Ai." Mies ei osannut sanoa muuta, mutta ilmaisi asian todella... Itselleen epätyypilliseen sävyyn. Eli ei siis koko olemus yleistä vitutysta hehkuen.

Ai? Mitähän tuokin nyt sitten tarkoitti? William näytti ihan yhtä hämmentyneeltä kuin mitä olikin. Artemis ei kommentoinut mitään siihen miksi oli kysynyt. "Oliko sulla jotain erityistä mielessä?" Mies ei nyt kuitenkaan vaikuttanut siltä, että olisi heittämässä nuorempaansa pihalle, ainakaan ihan vielä.

Artemis pudisteli päätään.
"Ei mitenkään. Minä vain... Kunhan kysyin." Koska hän halusi tietää kauanko saisi omia Williamin itselleen.

William nojautui vaivihkaa Artemista kohden ja hymyili pienesti itsekseen. "Ei mun tarvi mennä kotiin tänään ollenkaan." Mies kommentoi pehmeään sävyyn. Hän voisi ihan huoletta oleilla huomiseen iltapäivään asti missä halusi.

Artenis ynähti tavalla, jonka saattoi tulkita tältä teelusikan tunneskaalan omaavalta mieheltä oikeaksi naurahdukseksi jopa.
"Kiva."

William pohti hetken että miten tuo nyt pitäisi ottaa, mutta kaiketi Artemis sitten suhtautui asiaan ihan positiivisesti. Brunette siemaili kahviaan ja koitti kovasti pohtia asioita itsekseen. Kuinkahan pitkään lääkkeet söisivät hänen rakastettunsa himot?

Artemis ei itsekään tiennyt himojensa katoamisesta tai sen kestosta muuta kuin sen, että ne olisi ihanaa saada takaisin. Paljon helpompaa. Hän sai kahvinsa juotua ja laski tyhjän mukin pöydälle.

Hiljaisuus alkoi käydä ehkä jopa vähän painostavaksi, tai ehkä se vain johtui miehen omista mietteistä. Kuitenkin tästä syystä brunette nojautui Artemista vasten, hakien fyysistä kontaktia juttelun sijaan.

Artemis vilkaisi toista, antaen Williamin nojailla. Ei siinä ollut mitään seksuaalista. Hän oli hetken aivan hiljaa, ottaen sitten sähkösavukkeensa esiin.

William puri kevyesti huultaan. Nyt ei varmaan ollut sopivaa ehdotella mitään..? Aiemman riidan takia tuntui todella asiattomalta edes miettiä seksiä. Kuitenkin brunette kääntyi jonkin verran ja painoi kevyen suukon Artemiksen kaulan syrjälle.

Mustatukkainen kävi hetken läpi vaihtoehtojaan. Hän voisi kieltäytyä taas ja aiheuttaa pahaa mieltä, tai suostua jonkinmoiseen tyydytykseen pitääkseen Williamin tyytyväisenä. Ehkä hän voisi yrittää ensimmäistä, joten siksi kaulan suukottelukaan ei saanut häntä työntämään toista pois.

Toisaalta olisi ehkä ollut helpompaa, jos Artemis olisi työntänyt hänet nyt pois. Hän olisi kyllä ymmärtänyt, olihan hänelle tänään selitetty asioita taas oikein mallikkaasti. Nyt olo oli kuitenkin ikään kuin tyhjän päällä. Artemis ei reagoinut mitenkään ihmeellisesti. Ei vastannut, muttei myöskään torjunut. Aavistuksen epäileväisenä brunette asetti toisen, sitten kolmannen suukon mielitiettynsä kaulalle. Varsin pian mies nojautui nopeasti laskemaan kahvikuppinsa sohvapöydälle, ennen kun asettautui katsomaan Artemista. Muutaman sekunnin pikaisen katsekontaktin jälkeen William nousi aavistuksen epävarmasti hajareisin pidemmän miehen syliin.

Vanhempi mies sulki silmiään ja varovasti kallisti päätään, jolloin hiuksetkin valahtivat pois kaulan tieltä. Se tuntui mukavalta. Todella mukavalta. Ei se haitannut, kunhan ei ajatellut sitä että seksi ei kiinnostanut helvettiäkään. Mies kuitenkin antoi toisen nousta syliinsä.

William koki olonsa aavistuksen epävarmaksi näin 'naisellisessa' asennossa, mutta onnistui kuitenkin pitämään ainakin jollain tapaa järjen päässään. Toisen käden sormet hakeutuivat haromaan Artemiksen mustia kutreja samalla kun nuorempi suuteli tuota kevyesti.

Artemis päätyi mielessään siihen, että vaikka ei niin huvittanut, hän voisi suostua tämän kerran. Tuo vastasi kevyihin suudelmiin hellästi, nauttien niistä kyllä.

Brunette oli vähintäänkin helpottunut siitä, että Artemis ei tuuppinut häntä pois tai jättänyt vastaamatta hellyydenosoituksiin. William siirtyi suutelemaan huulten sijasta Artemiksen kaulansivua.

Artemis venytti kaulaansa hieman ja sulki silmänsä. Oli tämä ihan mukavaa, olla näin. Se oli myönnettävä itselleen.

William alkoi suukottelunsa lomassa napittaa auki mustahiuksisen paitaa. Nuorempi eteni harvinaisen hitaasti, ikään kuin kokeillen jokaisen asian erikseen, että koska tulisi stoppi. Pitäisiköhän jossain kohtaa kehottaa makkarin puolelle siirtymistä..?

Artemis ei käynyt toista kieltämään, vaieten vain. Mitä nyt ynisi tyytyväiseksi tulkittavalla tavalla.

William sai vähän rohkeutta mustatukkaisen yninästä, alkaen siirtyä suukkojensa kanssa alemmas. Paita alkoi olla kokonaan auki napitettu, joten William vei kätensä hyväilemään laihemman miehen kylkiä. Huulet hakeutuivat kokeiluluontoisesti hapuilemaan Artemiksen nänniä - niiden hyväily kun tuntui jäävän vähän aina aikalailla olemattomaksi teoksi.

Artemis syttyi hitaasti verrattuna normaaliin, mutta syttyi kyllä. Ei hän voinut väittää, etteikö se olisi tuntunut hyvältä. Mies ynisi hiljaa ja sulki silmänsä kunnolla, vieden itse kätensä hieromaan toisen reisiä.

Kaikki se aiempi puhe painoi edelleen mieltä, mutta kai tämä nyt oli jo seksiin myöntyminen? Brunette näykkäisi hellästi laihemman miehen nänniä, ennen kuin nosti katseensa tuon kasvoille. "Haluatko sää siirtyä makkariin tästä?" Artemis kun ei tuntunut oikein arvostavan sitä, että talossa harjoitettiin seksuaalista kanssakäymistä missään muualla.

Artemis ynähti ja värähti kunnolla, toisen näykkäistessä häntä. Ja ei, Artemis ei arvostaisi minkään muun huoneen mahdollista tahraamista millään. Hän voihkaisi hiljaa ja katseli toista hetken. Pakko se olisi.
"Mennään vaan."

Ei kovin intohimoinen myöntyminen, mutta myöntyminen silti. William nousi pois rakastettunsa sylistä ja loi tuohon vielä pitkän katseen, ennen kun lähti edeltä makuuhuoneeseen. Jo matkalla sinne mies alkoi vetää paitaansa pois päältään.

Artemis voihki raskaasti toiselle tuon näykkäistessä häntä. Mies nousi ylös ja lähti kohta kohti makuuhuonettaan, kunhan sai Williamin pois päältään. Hän viikkasi paitansa tuolille nätisti ja housunsa samoin.

William vilkuili vähän kyseenalaistavasti Artemiksen järjestelmällisyyttä. Mitään hän ei siitä kuitenkaan sanonut, sen verran tutuksia asia oli jo tullut. Mutta eihän se tietenkään estäisi kyseenalaistavien katseiden luomista tuon suuntaan. Brunette avasi housunsa, muttei vetänyt niitä pois jalastaan, ja istui sitten sängylle. Hän koitti hienovaraisesti viittoa Artemista tulemaan luokseen.

Artemis ei aikout antaa Williamin tuijotuksen häiritä. Saatuaan kaiken kuntoon, hän istahti sängylle toisen viereen. Olikohan tämä fiksua? Ehkä, ehkä ei..

William nojautui Artemista vasten ja suuteli tuon paljasta hartiaa, edeten siitä sitten kaulalle. Käsi nousi miehen rintakehälle. Sormenpäät sivelivät ihoa hellästi miehen koittaessa varoen houkutella rakastaan asettautumaan makuulle.

Artemis kävi turhankin kiltisti selälleen makuulle siihen sängylle, ollakseen oma itsensä. Se tuntui kyllä ihan hyvältä, mutta... Kun tavallaan taas ei huvittanut olla siinä. Äsh.

William pisti laihemman käytöksen ihan puhtaasti lääkkeiden piikkiin. Eiköhän toinen tuosta normalisoituisi, kun lääkitykseensä tottuisi.. tai jotain. Brunette asettautui rakkaansa päälle ja alkoi asetella varsin rakastavia suukkoja tuon rintakehälle samalla kun kädet hyväilivät sieltä mihin ikinä käsiksi pääsivät.

Tuntui typerämmältä kuin tavallisesti, hän ei oikein tiennyt mitä käsillään tekisi. Hän siis päätti antaa niiden vain hyväillä toista ties sun mistä, vailla suurempaa päämäärää. Vanhempi sulki silmiään ja yritti olla ajattelematta sen tilanteen hellyyttä.

William ujutti toisen kätensä alemmas Artemiksen vartalolle, sivellen kevyesti tuon boksereiden yläreunaa. Hetken pohdittuaan mies alkoi edetä suukkojensa kanssa rintakehältä vatsalle, könyten samalla jalkansa lattian puolelle. Brunette asettautui polvilleen lattialle ja asetti muutaman suukon Artemiksen sisäreisille, ennen kun alkoi vetää tuon alushousuja pois tuon miehuutta peittämästä.

Artemis voihkaisi terävästi, koettaen olla reagoimatta kovin äänekkäästi niihin suukkoihin sisäreisillä. William oli joskus niin mulkku jätkä, vaikka normaalit ihmiset taisivat kutsua sitä raivostuttavaa hempeilyä esileikiksi. Näin Artemis oli käsittänyt ja se oli vielä kuulemma jopa ihan toivottavaa. Ei hän voinut kieltää etteikö olisi nauttinut, mutta koska hän ei osannut osoittaa tunteitaan...

Mikäli Artemis olisi tuonut ajatuksensa julki ääneen, olisi nuorempi niihin todennäköisesti reagoinut ihan vain silmiään pyöräyttämällä. Hän oli hiljakseen saanut esileikkiä heidän yhteisiin hetkiinsä tuotua, joten siitähän ei luovuttaisi. Etenkään, kun Artemis oli yhä niin kovin nopea häipymään seksin jälkeen aina suihkuun. Saatuaan boksereita tarpeeksi hyvin pois tieltä, kiersi William sormensa tuon kalun ympärille. Ensimmäiset liikkeet olivat pehmeitä, suorastaan kiusoittelevia, ja vasta sen jälkeen mies lähti liikuttamaan kättään vähän vaativammin. Oli outoa käsitellä muuta kuin omaa kalua ilman että se oli erektiossa. William veti tuon esinahkaa taakse, kurottautuen sitten suukottamaan terskaa kevyesti ennen kuin alkoi hyväillä sitä varoen kielellään.

Niin, Artemiksella yleensä seisoi edes jollakin tapaa tässä vaiheessa. Mutta ei nyt, hän ei vain saanut sitä saama kiihkoa aikaiseksi. Tuntuihan se kaikki hyvältä, mitä William nyt teki, mutta ei vain... niin voimakkaasti. Hän ynisi hiljaa ja antoi silmiensä painua kiinni. helvetti nyt, olisi ollut paljon helpompaa todella nauttia tästä.

William ei antanut tilanteen häiritä liikaa itseään. Tokihan se vähän vaivasi, ettei toinen tuntunut tästä hirvittävästi kiihottuvan. Mutta tuo oli lääkkeillä, ehkä se oli vain sitä...? Mies otti kalun kärjen suuhunsa ja imi sitä kevyesti samalla kun runkkasi vartta kädellään.

Lääkkeistä se vain johtuikin, jotenkin ne onnistuivat latistamaan kaikki mahdolliset tuntemukset sen masentuneisuuden lisäksi.
"Mmmnh..." Hän huohotti raskaammin ja tunsi miten miehuus alkoi sentään nousta.

Brunette koki aikamoista onnistumisentunnetta siitä, että sai itse poikaystäväkseen omassa mielessään julistamansa miehen kovettumaan. Sen ei pitäisi olla saavutus eikä mikään, eihän asiassa aiemmin ongelmaa ollut ollut. William kuitenkin oli tyytyväinen saavutukseensa ja jatkoi suuhoitoa huomattavan paljon intensiivisemmin.

Artemis huokaisi raskaasti ja laski kädet toisen hiusten sekaan. Se tuntui hyvältä. nyt ei onneksi ollut pelkoa että hän laukeaisi ennen aikojaan, kun juuri ja juuri sai seisokinkaan aikaiseksi.

William koki joutuvansa jotenkin normaalia enemmän töihin, mutta jatkoi tasaisella keskittymisellä silti. Oma kalu oli ikävän kovana ja ehkä vähän hävetti myöntää edes itselleen, että hän milteipä kiemurteli kiihottumisensa kanssa tässä. Brunette oli ehtinyt tottua mukavasti siihen että seksiä oikeasti sai ja nyt oli ollut pienen pieni tauko, joten oli vähän vaikeaa asettua olemaan kaikessa rauhassa. Jonkin aikaa Artemiksen mulkun parissa työskenneltyään William nosti päätään, keskeyttäen hetkeksi. "Haluat sä laueta mun suuhun vai johonkin muualle?" Johonkin muualle ollen tietenkin takapuoleen, jota mies ihan mielellään rakastetulleen tarjoaisi.

Artemis huokaisi raskaasti ja vilkaisi toisen kasvoja kun tuon avasi suunsa. Niin. Hän ei ehkä ollut sellaisella tuulella, että osaisi huomioida toista tarpeeksi. Eikö olisi vain helpompaa että William naisi häntä ja se siitä?
"Miten tahdot."

William suukotti mustakutrisen miehen kalun kärkeä pohtiessaan sitä mitä oikeastaan tahtoi. Artemis oli aina vähän huono vastaamaan hänen kysymyksiinsä, joten noin välinpitämätöntä kommenttia ei pidetty mitenkään hälyttävänä. "No jos mä ratsastan sulla?"

Se oli pelaastus, ettei Artemiksen välinpitämättömät kommentit olleet uusi tai ratkaiseva asia. Hän huokaisi hiljaa ja nyökkäsi toiselle. Se kai olisi ihan ok. Toinen saisi itse huolehtia siitä että nautti. Arty ei nyt vain.. osannut.
Saatuaan myöntävän vastauksen William kurotteli pikaisesti kaivamaan esiin liukastaan. Nuorempi pursotti sitä sormilleen ja alkoi ehkä vähän kiirehtien valmistella itseään, jatkaen samalla suuhoidon antamista ihan vain sen verran, että toinen pysyisi kovana. Olisihan se nyt syvältä, jos tuo kadottaisi erektionsa tässä välissä. Saatuaan itsensä omasta mielestään ihan tarpeeksi valmiiksi, kiipesi brunette takaisin sängylle. William asettautui hajareisin Artemiksen lantion yläpuolelle. No niin, tämä oltiin kyllä tehty ennenkin...

Artemis oli vain silloin viimeksi ollut käsistään kiinni ja suukapula suussaan. Hän aikoisi joskus vielä vetää sen asian esiin jos jokin menisi hankalaksi. Hän katseli toista tuon hakiessa sopivaa asetoa. Arty myöntyi sen verran, että haki toisen miehuuden sormiinsa. Hän oli surkea sänkykumppani nyt.

William tunsi koko vartalonsa vavahtavan Artemiksen koskiessa häneen. Katse hakeutui mustatukkaisen kasvoille ja nuorempi hymyili pienesti. Vaikka toinen nyt ei ihan niin energinen ollut kuin normaalisti, niin olihan se silti ihanaa ja haluttua, että saisi kokea tuon kosketuksen taas. Brunette ohjasi kumppaninsa erektion pakaroidensa väliin ja laski lanteitaan kevyesti, joutuen hetken siinä säätämään ennen kun sai kärjen vihdoin sisäänsä.

Artemis huokaisi terävästi, kun miehuus upposi toiseen hetken sähellyksen jälkeen. Se tuntui hyvältä ja kyllä se fiilis hiljalleen hiipi häneenkin, vaikka ei niin voimakkaana kuin ennen.

Nuorempi joutui painamaan silmänsä kiinni onnistuakseen keskittymään paremmin. Sääli sinänsä, hän olisi mielellään katsellut mustakutrisen ilmeitä. Lanteet painettiin kaikessa rauhassa alas asti, ennen kuin William keinautti niitä kevyesti. Valmistelu oli tehty ehkä vähän turhan kiireellä ja nyt vähän kiristi ja tuntui aavistuksen epämiellyttävältäkin jopa, mutta eiköhän se tästä.

Artemis hyväili toisen erektiota tyynesti, pitäen itseään smalla kurissa. Ei hän saisi heti alkaa pyytää kovempaa.

William huokasi tyytyväisenä ja liikutteli lanteitaan tahdissa joka itselle tuntui sopivalta. Mies avasi vihdoin silmänsä ja katsahti allaan makaavaa miestä varsin rakastavasti. Brunette kostutti huuliaan kielellään ja vei kätensä hyväilemään Artemiksen laihaa rintakehää.

Vanhempi nautti siitä kyllä, vaikka ei samoin kuin ennen. Hän valitti hiljaa mielihyväänsä ja hyväili toista vain vaativammin kädellään. Kunpa tälla saisi Williamin hiljaiseksi.

Tällä todellakin saisi nuoremman hiljaiseksi - aina siihen asti, että William jotenkin tulisi siihen tulokseen, että Artemis oli mukana lähinnä velvollisuudentunnosta jos jostakin. Lanteiden liikuttelu sai lisää voimaa sitä mukaa kun se alkoi tuntua itsestä hyvältä.

No niinhän Artemis olikin, mutta mies yritti luottaa siihen että ei William sitä tienmyt. Hän nosteli sopivaan tahtii lantiotaan hieman, nautiskellen siitä.

Nuoremmalla ei tosiaan ollut tässä kohtaa oikeastaan edes aavistusta asiasta. Eihän hänellä ollut syytä epäillä mitään - Artemis oli tähänkin asti osannut sanoa ihan suoraan ei, jos mieli ei tehnyt. William puraisi tiukasti huultaan, onnistuen tukahduttamaan vain osan suorastaan nolostuttavan voimakkaasta huokauksesta.

Artemis jatkoi nuorempansa kiivasta hyväilyä, kiusoitellen välillä sormenpäillään tuon miehuutta. Hän halusi toisen nauttivan siitä.

William selvästi alkoi lähestyä huippuaan. Liikkuminen kävi hankalammaksi jo hyvän aikaa ennen orgasmia. Sen saavutettuaan brunette huomasi päästävänsä huuliltaan aivan erityisen tyytyväisen ja mielihyväntäytteisen huokauksen. Koko kroppa tärisi ja oli aika villiä, jos jäi yhtään ajattelemaan tarkemmin sitä kuinka lantionseudun lihakset oikeastaan supistelivatkaan.

Artemis ei saanut orgasmia, ainakaan järisyttävää sellaista. Hän vain laukesi toisen sisään, niin karua se olikin. Tuntui karulta, mutta ainakin William oli tyytyväinen nyt.

William könysi hivenen hankalahkosti pois toisen päältä. Olisi tietenkin voinut käyttää vähän enemmän aikaa ja malttia valmistautumiseen, niin nyt ei ehkä olisi aavistuksen aristava olo. Saatuaan kalun ulos itsestään ja itsensä pois Artemiksen päältä, lysähti brunette tuon vierelle kyljelleen. Sormet hakeutuivat hajamielisesti piirtelemään kuvioita mustakutrisen rintakehälle.

Artemis sulki silmiään. Hän oli kamala, halusi jo nousta siitä. Ei vain huvittanut enää olla lähellä kun tähän oli suostunut aika vastentahtoisesti.

Nuorempi oli autuaan tietämätön Artemiksen halusta olla ehkäpä jopa missä vaan muualla kuin hänen vieressään juuri nyt. Se jos jokin olisi loukannut. Brunette sulki silmiään, ollen itse ihan tyytyväinen nyt. Eihän tuo ollut ollut lähellekään sellaista mitä heillä yleensä oli, mutta.. noh, olihan se kuitenkin jotain?

Artemis vain oli siinä,pitäen silmiään kiinni. Hän huokaisi hiljaa. Tämä oli raskasta, kun halusi miellyttää toista, mutta ei antaa seksiä. Tämä oli surkea idea!
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: [P] Unrequited, but dear to me.   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
[P] Unrequited, but dear to me.
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Newcastle-
Siirry: