PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [P] I love you, I hate you

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
Siirry sivulle : 1, 2  Seuraava
KirjoittajaViesti
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: [P] I love you, I hate you   Ma Helmi 16, 2015 5:32 pm

Riitasoinnun Gabriellen ja Teddyn elämää pikaviestinpelinä. Yhteiselo ei sujukaan aivan niin mutkattomasti, kuin kaksikko oli toivonut.
-----
Perjantai 30. tammikuuta

Päivä yliopistolla oli mennyt varsin hyvin, kun otti huomioon, miten hänen keskittymiskykynsä oli olematonta, kun ajatukset harhailivat Miyatoon, josta ei ollut kuulunut paljoakaan. Kotimatkalla hän oli pysähtynyt pienen mutta sitäkin ihanamman kukkakaupan kohdalla ja ostanut suuren kimpun Gabriellelle. Heidän oli tarkoitus lähteä ulos syömään illemmalla, joten kukat kuuluivat asiaan. Punaiset ruusut, jos tarkkoja oltiin. Mies oli ollut palaamassa autolle ruusujen kera, kun tuttu hahmo oli lähestynyt varsin ripein askelin. Mitäköhän Nicholas Lexington teki täällä? Tuskin mies ehti moista pohtia, kun pidemmän miehen nyrkki teki tuttavuutta Teddyn kasvojen kanssa. Nicholas sihahti muutaman loukkauksen siitä, miten hän ei ollut mikään mies kun oli toiminut niin ja miten hän oli kohdellut Violetia kerrassaan kamalasti. Teddy jäi tuijottamaan silmät suurina ja toinen käsi lyötyä poskipäätä peitellen miehen perään. Ruusut päätyivät pelkääjän paikalle ja mies ajoi hotellille. Teddy kävi suihkussa, vaihtoi vaatteet ja nappasi ruusut mukaansa. Hän vilkaisi kasvojaan peilistä. Kylmäpussista huolimatta silmänympärys oli musta ja osittain turvoksissa. Olisipa hauska mennä huomenna luennoille tämän näköisenä.
Hän ajoi tuttua reittiä Gabriellen asunnolle, mutta aiemmin päivällä koettu into oikeista treffeistä tuntui hiipuneen. Vatsa tuntui kiertyvän solmuun, mitä lähemmäs asuntoa hän pääsi. Hän ei saisi ajatella näin, mutta Violetin veljen tarkoin valitut sanat olivat osuneet maaliinsa. Hän tunsi syyllisyyttä siitä, mitä oli tehnyt Violetille, ja se taas sai hänet tuntemaan syyllisyyttä siitä, mitä hän oli tekemässä Gabriellelle. Sekavaa, monimutkaista ja kerrassaan kamalan ahdistavaa. Mies näppäili ovikoodin, veti rappukäytävässä muutaman kerran syvään henkeä ja pakotti itsensä ryhdistäytymään. Keskity. Tämän oli tarkoitus olla se ilta, kun he nauttisivat toisistaan eivätkä murehtisi mitään maailman kauheuksia. Hän soitti ovikelloa, mutta murheet tuntuivat vain kasaantuvan harteille sen sijaan, että olisivat poistuneet.

Gabriel oli laittautumassa kun ovikello soi. Hän meni avaamaan oven, vielä normaaleissa vaatteissaan, pohjameikki kasvoilla ja toinen silmä kunnolla meikattuna.
"Hei, tule sisään." Hän hymyili miehelle, huomaten vasta sitten sen posken.
"--- T-teddy, mikä tuo on?"

Teddy hymyili naiselle ja astahti sisään. Hän ojensi ruusukimppua toiselle ja heilautti vähättelevästi kättään.
"Ei yhtään mitään. Pientä erimielisyyttä vain", hän totesi mustasta silmästään ja turvonneesta poskipäästä. Ei se niin tarkkaa ollut, kai. "Taidan olla hieman ajoissa", hän hymähti huvittuneena ja jätti ulkovaatteensa eteiseen. Kai hän voisi tehdä olonsa kotoisaksi sillä aikaa kun Gabrielle laittautuisi.

Nainen otti ruusut, selvästi hieman epäilevänä toisen sanoja kohtaan.
"Et vaan minä myöhässä. Eksyin shoppailemaan ja venähti ja... Niin." Nainen naurahti toisen sanoille vaivaantuneesti.
"... Theodore, miksi sinulla on musta silmä? Ja mikä on?"

"Ei se mitään", mies vakuutti lempeästi katse asunnossa harhaillen. Hän ei edes huomannut naisen naurahduksen vaivaantunutta sävyä, sillä oli liian keskittynyt kaikkeen muuhun.
"Älä huoli siitä. Se oli vain väärinkäsitys", hän vakuutti harteitaan kohauttaen. Teddy ei todellakaan aikonut pilata iltaa sillä, että kertoisi, miten oli jo pidempään potenut syyllisyyttä jostakin, mille ei enää voinut mitään. Tämänpäiväinen välikohtaus oli nostanut syyllisyyden ihan eri tavalla pintaan, mutta siitä huolimatta hän oli päättänyt, että nauttisi illasta. Jotenkin, jossakin. Heillä ei ollut ollut aihetta juhlaan sitten Espanjan, joten hetken hengähdystauko arjesta kelpaisi.

Gabriellen huulet vetäytyivät viivaksi.
"Theodore. Sinä et ole mies joka saa väärinkäsityksestä kuonoonsa. Ja sitä paitsi, olet ollut muutenkin outo, jos ei lasketa sitä mitä Miyatolle tapahtui. Oletko kuullut hänestä jotakin uutta vai mikä sinun on? Olet... Outo."
Naiset ja naisten yliluonnollinen kyky huomata asioita.

"Gabrielle, anna olla", Teddy huokaisi, mutta suklaanruskeissa silmissä välähti varoittavasti. Hän ei jaksanut käydä tätä keskustelua, ei nyt, ei huomenna eikä ensi viikollakaan. Hän oli nukkunut Valencian kisareissun jälkeen huonosti, viettänyt päivät äitinsä kanssa tapellen ja huoli Miyatosta raskaana mielessään. Hän ei tosiaankaan jaksaisi keskustella mitään näin turhasta nyt.
"Kaipaan vain hetken rauhaa, kun minun ei tarvitse huolehtia Miyatoa, pelätä Minxin puolesta ja tapella äitini kanssa", mies huokaisi turhautuneena. Miksei nainen voinut vain unohtaa koko juttua? "Lähdetään vain syömään, ole kiltti."

Gabrielle ei vain osannut antaa olla. Miksi tuo mies ei kertonut hänelle? Naisen silmissä näkyi huoli. Mitä ihmettä oli oikein tapahtunut, jos toinen ei aikonut edes kertoa? Hän puraisi huultaan ja lähti selvästi harmistuneena jatkamaan meikkaustaan. Harvoin Gabriellen olemuksesta näki jos hän oli tolaltaan jonkin sellaisen takia, mutta nyt. Meikattuaan hän tuli takaisin.
"... Miksi et kerro?"

Teddy odotteli kaikessa rauhassa, että Gabrielle saisi meikattua ja olisi valmis lähtemään. Hän oli ollut tosissaan, kun sanoi kaipaavansa hetken rauhaa. Mies oli jo ehtinyt huokaista helpotuksesta ja ajatella, että nainen antoi asian olla, kun Gabrielle saapui tivaamaan uudestaan, miksei hän kertonut mitä oli tapahtunut.
"Koska sen ei tarvitse pilata sinunkin päivääsi", hän sanoi ja yritti kietoa kätensä lempeästi naisen ympärille. "Olin tosissani kun sanoin, ettei ole mitään syytä huolehtia."

Gabrielle ei nyt luottanut siihen. Tuo otti kiinni Teddyn ranteista ja laski miehen kädet takaisin tuon kyljille, eikä antanut niiden kiertyä ympärilleen.
"Älä sano noin."
Oli todellakin syy huolestua jos Theodoren kaltainen mies sai turpaansa erehdyksen takia. Yhtäkkiä ei huvittanut enää lähteä minnekään.

Mies pyöräytti silmiään ja tuhahti turhautuneena, kun ei saanutkaan halata naista. Hän risti kädet rinnalleen ja peruutti askeleen kauemmas.
"Gabrielle, lähdemmekö me vai emme?" Mies kysyi kyllästyneenä saman kysymyksen veivaamiseen edes takaisin. Hän oli jo moneen kertaan vakuuttanut, ettei ollut mitään syytä huolehtia. Miksei nainen voinut uskoa?

Gabrielle kallisti hieman päätään. Tuo puraisi huultaan, hän ei olisi halunnut riidellä, mutta... Mutta silti.
"... Emme, jos sinä alat salailla minulta asioita jo nyt. En ymmärrä. Kuvittelin että voimme puhua kaikesta."

Teddy pyyhkäisi kasvoja käsillään ja huokaisi raskaasti. Hän yritti hillitä ärtymystä, joka suuntautui täysin väärään kohteeseen. Ei hän ollut Gabriellelle vihainen, vaikka naisen tenttaaminen ärsyttikin. Hän oli vihainen itselleen, äidilleen, maailmalle ja vähän kaikelle.
"En minä salaa mitään", mies vastasi aavistuksen liian terävästi. "Me voimme puhua kaikesta. Tässä ei vain ole mitään puhuttavaa", hän jatkoi pehmeämmällä äänellä ja puristi nenänvarttaan silmät suljettuina. Laske kymmeneen, hän muistutti itseään.

Teddyn ärtymys alkoi huokua läpi. Nainen nakkasi niskojaan ja lähti kohti vessaa, pestäkseen meikit pois. Ei hän jaksaisi lähteä tuon kanssa mihinkään. Vaikka ei olisikaan mitään puhuttavaa, miksi siitä ei voisi kertoa? äärettömän raivostuttavaa käytöstä! Lisäksi kyyneleet tunkivat silmiin. Ei hän halunnut tapella Teddyn kanssa alkuunkaan, mutta.. Ei vain voinut sille mitään.

Teddy huokaisi ja harppoi Gabriellen perään tarttuakseen toisen käsivarteen ja pakottaakseen naisen kääntymään hänen puoleensa.
"Sinä tiedät, etten salaisi sinulta mitään, millä on oikeasti merkitystä. Tällä ei ole. En vain halua pahoittaa mieltäsi", mies huokaisi yrittäen niellä ärtymystään.

"Nytkö et pahoita?" Gabrielle sanoi sen turhankin kärkkäästi, hän ei aina ollut tunnettu - jos koskaan oli - rauhallisuudestaan. Mies tuntui nyt lapselliselta.
"Tuntuu niin lapselliselta että olet tuollainen. Ja päästä irti." Hän ärähti jo toiselle, nykäisten käsivartensa otteesta. Helvetti.

"Ajattelin, etten pahoittaisi", mies vastasi siitä huolimatta, että oli säpsähtänyt naisen äänensävyä. "Olin mitä ilmeisemmin väärässä", hän mutisi ja antoi toisen riuhtoa itsensä irti. Mies hieraisi turhautuneena otsaansa. Mikään ei nyt mennyt niin kuin piti.
"Minä halusin vain viedä sinut syömään ja nauttia seurastasi. Sinä halusit ristikuulustella minua yhden mustan silmän takia", mies mutisi kiukkuisesti.

"... Ristikuulustella? Voitko tosissasi väittää että itse et huolestuisi jos tulisin kotiin silmä mustana ja sanoisin vain että ei mitään? Herran jumala, anteeksi kun huolehdin herrasta!" Gabrielle ei pitänyt siitä miten hermostui. Hän ei halunnut suuttua niin, hän ei halunnut olla kuin Violet.
"Ja usko huviksesi, en nauti siitä että olen tällainen, kun en haluaisi jatkaa tuttua naiskaavaasi ja olla hirviö!"

"Huolestuisin. Ei naista saa lyödä", mies vastasi. "Sanoin jo moneen kertaan, ettei ole mitään huolehdittavaa. Tilanne on ratkaistu, se siitä. Olisit kuunnellut, niin tietäisit sen." Teddyn kasvot synkkenivät, kun Gabrielle nosti esiin miehen aiemman parisuhteen, joka oli kariutunut niin monesta syystä, ettei hän ollut ruvennut edes laskemaan kaikkia.
"Älä huoli, olen tottunut siihen", mies totesi synkästi. Oli loukkaavaa, miten toinen edes nosti Violetin esille tällaisena hetkenä. Tätäkö se olisi tästä eteenpäin? Pelkkiä muistutuksia siitä, miten hän oli epäonnistunut aiemminkin?

Gabrielle alkoi täristä. Tottunut siihen? Oliko tuo edes kuunnellut?
"Kuuntelin kyllä, en tiedä kuuntelitko sinä omaa ontuvaa selitystäsi?" Gabrielle asteli sinne vessaan, pesemään meikkejään. Niin hän sai hengittää hetken. Hän halusi avata pullon viiniä, mutta ei varmasti ottaisi mitään niin kauan kuin Teddy olisi täällä. Saatuaan sen tehdyksi hän kuivasi kasvonsa pyyhkeeseen ja mietti kahdesti haluaisiko tulla vessasta ulos.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] I love you, I hate you   Ma Helmi 16, 2015 5:34 pm

Teddy ei vaivautunut edes vastaamaan. Mies suuntasi sohvalle ja istahti alas, nojaten kyynärpäillä polviinsa. Hän hautasi kasvot täriseviin käsiinsä ja yritti olla räjähtämättä siihen paikkaan. Huonot yöunet, pitkät päivät ja stressin täyttämä elämä oli ajanut hänet äärirajoilleen, eikä häntä huvittanut enää olla kiltti herrasmies, joka nielisi kaikki syytökset vastaan sanomatta. Samaan aikaan itketti. Ei hän halunnut tapella Gabriellen kanssa, mutta hän ei tiennyt, miten muutenkaan luovia ulos tilanteesta. Hän oli yrittänyt keskittyä ravintolailtaan ja kaikkeen hauskaan saapuessaan tänne, mutta ne suunnitelmat olivat menneet uusiksi.
"Gabrielle", mies kutsui vaativasti sohvalta. Tämä pitäisi saada selväksi nyt, tai huomenna hänellä olisi yksi stressinaihe lisää pyörimässä pienessä mielessään, joka oli jo nyt liian täynnä kaikkea.

Ei nainenkaan sen enempää halunnut tapella, mutta hän taas huolestui. Teddy oli ollut niin stressaantunut viimeaikoina ja hän ymmärsi sen. Siksi huolettikin niin paljon, mutta samalla hän ei helpottanut asiaa itse juuri nyt ollenkaan. Hän ei halunnut tulla vessasta enää ulos. Alistuneen oloisena hän kuitenkin tuli kutsusta ulos, purren huultaan. Nyt hän ei aloittaisi. Ei enää.
"..Mmmh?"

"Istu", mies ilmoitti ja viittasi sohvaa, jonka toisessa päässä istui itse. Hän veti syvään henkeä. Tämä oli tuntunut ajatuksen tasolla paljon helpommalta. Nyt kun pitäisikin oikeasti puhua toiselle, sanoja ei tuntunut löytyvän mistään.
"En halunnut loukata sinua tai huolestuttaa tai mitä ikinä nyt sitten teinkään", mies huokaisi. "En vain halunnut, että murehdit asioita, joilla ei ole mitään tekemistä sinun kanssasi."

Nainen istui huokaisten alas, ei kovin lähelle miestä. Miten hän oli jo tässä, että nyt jo haastoi riitaa. Se ei ollut hänen tapaistaan.
".... Niin kai" siinä oli kaikki mitä hän osasi sanoa.

"Gabrielle", mies vetosi turhautuneena. Hän ei jaksaisi kauaa yksinään ruikuttaa ja pyydellä anteeksi, jos toinen aikoi vain laukoa ympäripyöreitä lausahduksia.
"En tiedä, mitä haluat kuulla."

"Ei se... Antaa olla. Lopetan kyselyn." Hän kuuli sen turhautumisen ja koki syyllisyyttä että stressasi miestä vielä lisää. Hänen piti olla se hyvä ja piristävä asia.

Miehen teki mieli lyödä tyynyä tai tehdä jotakin muuta yhtä fiksua ja kehittävää. Nyt Gabrielle sitten antaisi olla, kun he olivat ensin riidelleet ikuisuuden siitä, miksi hän oli saanut turpaansa. Naiset olivat tavattoman hankalia!
"Hyvä", mies päätyi mumisemaan ja taputti paikkaa vieressään. Hän haluaisi kietoa kätensä naisen ympärille kun kerran aiemmin se oli häneltä evätty.

Ja hän oli jo pessyt meikitkin pois. Ja haluaisiko Teddy enää edes lähteä. Huokaus. Gabrielle siirtyi kiltisti lähemmäs toista ja ujosti painoi päänsä toisen olkaa vasten, aivan kuin ei olisi ollut ihan varma saiko niin tehdä.

Mies kietoi kätensä naisen ympärille ja hengitti syvään tuttua tuoksua. Hän painoi päänsä kevyesti nojaamaan toisen päälakea vasten, kun Gabrielle kerran painoi päänsä niin suloisesti hänen hartialleen.
"Anna anteeksi", mies mumisi ja suukotti tummia kiharoita. "Olen todella, todella pahoillani."

Gabrielle puraisi huultaan.
"Ei sinun tarvitse pyytä anteeksi.. Minun pitäisi. Olen pahoilla. Annathan anteeksi?" Hän oli huono riitelemään - onneksi - koska Teddy oli kuitenkin melko rauhallinen ja kiltti, eikä lähtenyt siihen mukaan. Nainen ei osannut riidellä yksin.

"Ei kukaan voi yksinään riidellä", Teddy huomautti kun toinen väitti, ettei hänen tarvitsisi pyytää anteeksi. Tietenkin tarvitsi. Hän oli ollut osallisena ihan yhtä paljon kuin Gabriellekin. "Ja tietenkin saat anteeksi", hän vakuutti suukottaen hiusten peittämää päälakea uudestaan. Ei hän jaksanut kauaa riidellä, koskaan, joten totta kai hän antoi anteeksi.

Nainen huokaisi helpottuneena syvään ja käpertyi miehen kainaloon mahdollisimman pieneksi, nostaen jalkansa tuon syliin niin että reidet olivat Teddyn reisien päällä ja loppu jaloista kurotteli kohti lattiaan. Hän laski käden miehen vatsalle ja silitteli sitä paidan läpi.
" Ei niin mutta aloitin."

Mies antoi naisen asettua paremmin ja nautti läheisyydestä. Vaikka ahdistus ja stressi eivät kadonneetkaan minnekään, ainakin aiemmin tunnettu turhautuminen oli siirtynyt sivummalle. Kyllä se pinnan alla kyti, mutta tällä hetkelllä siitä ei tarvinnut murehtia.
"Ei sillä ole väliä", Teddy mumisi kietoen kätensä paremmin toisen ympärille. Hän ei aikonut pahoitella sitä, ettei ollut kertonut, sillä ei edelleenkään nähnyt moiselle tarinalle mitään tarvetta.
"Miten päiväsi sujui ennen kuin tulin?" Mies kysäisi silitellen laiskasti naisen kylkeä pitkillä sormillaan.

"Vähän vaihtelevasti.. Töissä oli hirveää ja halusin jotenkin helpottaa oloa... Joten shoppailin. Ah, ai niin!" Nainen oli ostanut Teddyllekin jotain, ihan vain koska... No... Hmh. Se oli nyt kyllä tähän tilanteeseen vähän ironista. Hän kuitenkin vastahakoisesti nousi ja toi miehelle termoskahvimukin, jossa oli tekstinä "I do mu own stunts". Hän ojensi sen toiselle nolona.
"... Tulit vain mieleen."

Mies kuunteli harmissaan toisen puhetta. Sääli, että töissä oli ollut hirveää. Hän halusi, että Gabrielle nauttisi olostaan, mutta toisen työpäivä ei tosiaankaan kuulostanut nautinnontäytteiseltä. Teddy yllättyi kun Gabrielle pyrki jaloilleen ja hetken mietti, oliko taas tehnyt jotakin väärää, ennen kuin näki mitä nainen lähti hakemaan. Hän otti termoskahvimukin vastaan hymyillen leveästi tekstille.
"Se on ihana", hän naurahti ja veti naisen takaisin sohvalle viereensä. Mies suukotti toisen nenänpäätä. "Kiitos."

"Sinulla on noita termosmukeja kai miljoona mutta." Hän naurahti ja suukotti pian Teddyn poskea. Mies oli ihana.
"Ei sillä että olisit yllytyshullu mutta.." Hänen teki mieli kysyä oliko Miyatosta kuulunut mitään.

"Ei niitä voi koskaan olla liikaa", mies vakuutti laskien uuden mukinsa pöydälle hymy huulillaan. Hän joi niin paljon kahvia juostessaan ympäri yliopistoa, että termosmukeille oli aina käyttöä.
"Mutta Minxin ratsastaminen on hullun puuhaa", Teddy täydensi toisen lauseen. Hän oli uskaltanut käydä hevosellaan maastossa Espanjan reissun jälkeen, mutta siihen se oli jäänyt. Hän oli nähnyt ratsukoita hyppäämässä maneesissa, kun oli hakenut kahvia yläkerrasta ja kääntynyt äkkiä pois. Hän ei halunnut nähdä esteitä, hän ei halunnut ajatella hyppäämistä, ja silti kaikki tuntuivat muistuttelevan häntä siitä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] I love you, I hate you   Ma Helmi 16, 2015 5:36 pm

Gabrielle nielaisi kysymyksensä vielä hetkeksi, mutta ei sitten osannut estää sitä.
"... Onko Miyatosta kuulunut? onko hänet siirretty jo Englantiin?" Tuntui pahalta että nuorukainen oli jäänyt espanjalaiseen sairaalaan vielä yksin ja että he olivat täällä. Aivan kuin olisi hylännyt tuon sinne.

Teddy huokaisi raskaasti kuullessaan kysymyksen. Hän oli osannut odottaa sitä, mutta siitä huolimatta asian ajatteleminen sai huolen nostamaan jälleen päätään.
"En ole puhunut Miyaton kanssa", mies myönsi. "Mutta hänen äitinsä on suostunut vastaamaan puheluihini. Miyato on Englannissa", Teddy kertoi ääni vavahtaen. Hän oli saanut sen käsityksen, ettei nuorempi halunnut nähdä ketään, joten hän ei ollut mennyt kylään, vaikka mieli olikin tehnyt.
"Hänen jalkansa jouduttiin amputoimaan polvesta alaspäin. Rouva Caloun puhui jotakin hermovaurioista", mies huokaisi raskaasti. Ajatuskin sai kyyneleet kohoamaan silmiin. Miyatoparka.

Gabrielle peitti kädellään suunsa. Hän ei edes yrittänyt estää itkua.
"Miten? Eihän se.. Tai siis... Kamalimmistakin ratsastajat selviävät kunnossa? Ei se ole reilua. Miten hänen hevosilleen käy, Coralle?" Hän saattoi vain kuvitella miten kisatähdestään innostunutta nuorukaista ärsyttäisi se, ettei pääsisi koskaan todistamaan kaksikon yhteistyötä.
"... Et ole tainnut käydä katsomassa?"

Teddy halasi naista tiukasti tietämättä, miten muutenkaan voisi lohduttaa Gabriellea. Oma voimattomuus ja kyvyttömyys auttaa Miyatoa kiristi hermoja, mutta Gabriellea hän voisi sentään auttaa.
"Niin selviävät", mies huokaisi. "Ja joskus pääsevät hengestään hakiessaan hevosta tarhasta", hän lisäsi synkkänä. Ratsastus oli vaarallinen laji. Todellisuus tuntui hetken musertavalta. Hän ei tiennyt, mitä Miyaton hevosille tapahtuisi. Hän uskoi, ettei mitään päätöksiä ollut vielä tehty. Hevosilla ei ollut kiire mihinkään.
"Ymmärsin, ettei hän halua nähdä ketään tai edes puhua kenellekään. Ainakaan hän ei ole suostunut vastaamaan soittoihini", Teddy mumisi vaisulla äänellä. Hän halusi tehdä enemmän, muttei tiennyt, mitä voisi nuoremman eteen tehdä. Pitäisikö hänen painostaa tapaamisiin, jotta voisi tyynnytellä omaa huolen täyttämää mieltään, vai antaa Miyatolle ensin aikaa parantua itsekseen? Hän ei tiennyt, mikä ahdisti vain entistä enemmän.

Gabrielle nielaisi.
".. Voi Miyato. Tapaako hän Simoniakaan, tiedätkö?" Ei nuorempi voisi sillälailla lukittautua yksin ja vetäytyä elämästä. Eihän? Se ei ainakaan edistäisi paranemista. Luojan kiitos Teddy ei ollut satuttanut itseään pahemmin silloin aiemmin.

"En usko", Teddy vastasi raskaasti. "Sain sen käsityksen hänen äidiltään, ettei hän suostu tapaamaan ketään", mies huokasi silmänsä sulkien. Hän halusi auttaa nuorempaansa, joka oli joutunut tilanteeseen, johon kenenkään ei koskaan pitäisi joutua. Kaikesta psykologian lukemisestaan huolimatta hän ei tiennyt, miten auttaa. Sekin turhautti. Mitä hyötyä oli monivuotisesta koulutuksesta, jos hän ei pystynyt auttamaan niitä, joista välitti kovin?
"Onneksi hänen äitinsä on täällä, mutta en silti haluaisi hänen sulkevan muita ulkopuolelle."

Gabrielle huokaisi syvään. Hän ymmärsi Teddyn turhautuneisuuden, mies oli sentään psykologian professori. Miyato itsekin opiskeli sitä, olisi luullut tuon tietävän hieman paremmin.
"Etenkään Simonia, hänellä on jo... Vaikeaa muutenkin."

Teddy vain hymähti. Niinpä. Hän oli aivan samaa mieltä, muttei tiennyt, mitä tehdä asian eteen. Hän ei voisi vain marssia Miyaton oven taakse ja takoa järkeä nuoremman kovaan kalloon, vaikka mieli tekikin.
"He tarvitsevat toisiaan", mies totesi yksinkertaisesti. Miyato tarvitsi tukea ja mikäli hänen turhautumisestaan saattoi mitään päätellä, kaipasi Simon varmasti tapoja auttaa Miyatoa. "Kunpa Miyatokin tajuaisi sen."

"..onhan se vaikeaa kun elämältä viedään käytännössä pohja, mutta.." Niin. Gabrielle ei osannut kuvitellakaan millaista se olisi. Olo oli hirveä.
".. Anteeksi, meidän piti rentoutua ja pitää hauskaa, minä vain... Voi apua."

Se oli mahdotonta, Teddy halusi sanoa, mutta jätti lauseen ajatuksen tasolle. Ei hän halunnut kuulostaa enää yhtään masentavammalta kaikkien kamalien uutisten keskellä.
"Ei se mitään", mies vakuutti huokaisten. "Ei hauskanpidosta olisi mitään tullut, kun nämä asiat pyörivät mielessä", ja miljoona muutakin, mutta niillä ei ollut nyt väliä. Hän vain halusi tavata Miyaton vaikkei tiennytkään, mitä sanoisi tai tekisi. Minx voisi odottaa, vaikka joka aamu kurkkua kuristikin pelko siitä, olisiko tämä se päivä, kun äiti soittaisi trailerin odottavan Minxiä tallin pihassa.

Gabrielle huokaisi syvään. Pitäisikö jäädä kotiin huomaan punaviiniä?
"... Haluatko viiniä?" Hän kysyi hymyillen ujosti toiselle ja silitteli toisen poskea hellästi.

"Toki", Teddy vastasi. Viini kelpaisi tähän hetkeen mainiosti. Se rauhoittaisi laukkaavaa mieltä ja antaisi käsille jotakin tekemistä. Hän harvoin joi paljoa, mutta viini kyllä maistui kun sitä tarjottiin.

Gabrielle nousi hakemaan, kaataen keittiössä kahteen lasiin viiniä, tuoden ne olohuoneeseen. Hän istui alas ja huokaisi syvään. No nyt - sovinto, mies, punaviiniä ja kotisohva.

Mies otti lasin vastaan ja nosti toisen kätensä Gabriellen harteille. Hän maistoi viiniä vaikka tiesikin jo valmiiksi, että se olisi hyvää ja laadukasta. Gabrielle ei ostanut halpoja huonoja viinejä, joiden juominen vaati taidokasta irvistelyn peittämistä.
"Miltä helmikuusi näyttää töiden osalta?" Mies kysäisi siemaistuaan lasistaan uudemman kerran.

Ei, nainen ei harrastanut sellaista ollenkaan. Hän halusi nauttia kotona viineistään ja se ei onnistunut jos maistuivat... Hirveiltä.
"Kiireiseltä. Olen onnellinen jos en saa mahahaavaa tai kuole. Kaikki asiat on sekaisin ja koko helmikuun saan käyttää siihen miten selvitän erään johdon jäsenes yksityiselmän sotkut maton alle. Inhoan olla julkisen roskan siivoaja."

Teddy kiristi hieman otettaan toisesta. Ei kuulostanut lainkaan mukavalta työmaalta. Toivottavasti Gabrielle liioitteli ja kaikki selviäisikin vähällä vaivalla.
"Voi harmi", mies inahti toisen puolesta pahoillaan. Hän toivoi niin kovin, että Gabriellen työtaakka helpottaisi ja nainen saisi nauttia lyhyemmistä päivistä. Ei kai toisella voinut enää olla kiire mihinkään, kun huippu oli jo saavutettu? Hän painoi mieleensä, että olisi mahdollisimman kannustava koko helmikuun naisen vuoksi.
"Toivottavasti kaikki selviää hyvin. Olen varma, että saat työsi tehtyä. Olethan sinä paras siinä, mitä teet", mies lisäsi pienen hymyn kera. Gabrielle oli kerrassaan upea niin työ- kuin yksityiselämässäkin.

Gabriellella olisi aina kiire. Hänellä oli joukko alaisia ja aivan liikaa töitä, koska halusi aina olla perillä kaikesta ja tehdä asiat kuten halusi eikä sinne päin. Mutta helmikuu olisi poikkeuksellisen kiireinen, se vaatisi paljon yhteistyötä hankalien toimittajien ja kaikkien kanssa.
"No nyt minun pitäisi on parhaisen huippu. En millään jaksaisi."

"Sinä pystyt kyllä siihen", mies rohkaisi vaikkei tiennytkään, mitä moinen oikeasti vaatisi toiselta. Hän ei ymmärtänyt Gabriellen töiden päälle paljoakaan. Hän oli professori ja kilparatsastaja. Hän ymmärsi yliopiston ja kilparatojen maailmat, mutta siihen se jäi. Ei hän tiennyt, millaista suuren alaisjoukon johdossa oli.
"Sinä olet parhaista parhain", hän vakuutti ja suukotti pehmeää poskea.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] I love you, I hate you   Ma Helmi 16, 2015 5:37 pm

Gabrielle hymyili. Oli ihanaa että edes joku kehui vilpittömästi. Samalla tuli mieleen yksi työtoveri ja se outo käytös.
"On muuten outoa olla töissä kun eräs työkaveri on alkanut käyttäytyä oudosti. Ehkä hän on saanut kuulla tarjolla olevasta ylennyksestä ja yrittää siksi saada minut puolelleen nutta..."

"Mutta mitä?" Teddy kysyi lievästi huvittuneena. Eikö jokainen käyttäytynyt silloin tällöin oudosti? Ja jos tiedossa oli kerran ylennys, niin se jos mikä tuntui saavan ihmiset varpailleen ja tekemään ties mitä, mihin eivät normaalisti ryhtyisi. Sen näki hevosmaailmassakin, kun liehiteltiin vuoroin valmentajia ja vuoroin kasvattajia.
"Miten hän sitten käyttäytyy oudosti?"

"En oikein tiedä. Hän on aina ollut hämärä, mutta eilenkin hän toi minulle salaatin kun en ehtinyt mihinkään päivän aikana. Karmivinta, että vielä ihan oikeanlaisen." Gabrielle mietti hetken. Ylennyksestä sen piti johtua.
"Olen kyllä nähnyt kaikenlaista ylennyksen takia mutta ruokaa en ollut vielä saanut."

"Ehkä hän vain sattui arvaamaan oikein", mies pohti kulmiaan kurtistaen. Hän vilkaisi Gabriellea. "Olisit soittanut. Minä olisin voinut tuoda sinulle lounasta", hän lisäsi kohottaen viinilasin huulilleen. Hän ehtisi kyllä yliopistolta lounastamaan naisen kanssa, jos vain aikataulut osuisivat yhteen. Hänellä oli pitkin päivää taukoja, jolloin hän korjasi esseitä ja laati tehtäviä seuraaville luennoille.
"Ihmiset tekevät mitä tahansa ylennyksen eteen. Varo vain, ettei hän myrkytä ruokaasi toivoessaan, että pääsisi paikallesi", mies lisäsi naurahtaen. Ei kai kukaan oikeasti sellaista tekisi.

"En ehtinyt. Olin kokoajan puhelimessa tai videoneuvottelussa, pahimmassa tapauksessa soitin neuvottelun aikana." Nainen mutristi kevyesti huultaan. Kyllä se oli käynyt mielessä soittaa toiselle..
"En tosin tiedä, siinä on muutakin. En oikein tiedä mitä hön kuvittelee saavansa imartelullani."

Teddy sääli toista. Noin kiireiset työpäivät eivät todellakaan kuulostaneet mukavilta.
"Sääli, että pitää niin kiirettä", mies mumisi ja siemaisi viiniä suuremman kulauksen. "Toivottavasti ehdit jatkossa syödä rauhassa", hän jatkoi lisäämättä, miten toivoi, että jatkossa saisi myös viestin, jos toinen ei itse ehtisi hakemaan ruokaa. Hän kyllä ostaisi Gabriellelle salaatin ja toisi sen omakätisesti paikalle, jos muuten nainen ei söisi koko päivänä.
"Etkö juuri puhunut ylennyksestä?" Teddy kysyi tuntien olevansa niin pihalla keskustelusta kuin mahdollista. Mitä omituinen työkaveri sitten puuhasi, jos ei kerran antanut sitä vaikutelmaa, että halusi ylennyksen keinolla millä hyvänsä? Hän ei nyt ihan pysynyt kärryillä.

"No sen oletan olevan syy,  Dean on halunnut sitä kauan ja nyt on tilaisuus. En vain tiedä... Kuvitteleeko hän saavuttavansa sen kehumalla silmiäni." Nainen mutisi itsekseen ja siemaisi lasista. ei hän edes ajatellut että se voisi vaikka olla muutakin, kaikki tiesivät Theodoresta töissä.

Miehen leukapielet kiristyivät aavistuksen. Yksikään mies ei kehunut naisten silmiä saadakseen ylennyksen. Vaatteita ehkä, luonteen hyviä puolia ehdottomasti ja työmoraalia joka tapauksessa, mutta silmiä - ei koskaan.
"Tuskinpa", Teddy totesi yrittäen karistaa päätään nostaneen mustasukkaisuuden pois. Ei hänellä ollut mitään syytä. Gabrielle oli itsekin sanonut, että työkaveri oli omituinen ja hämärä. Ei sellaisesta olisi mitään uhkaa, vaikka eipä sekään kivalta tuntunut, että joku liehittelisi naista kaikki ne tunnit, kun nainen olisi töissä.
"Mutta ensi kerralla laitat viestiä niin tuon sinulle lounasta." Ja samalla hän voisi tulla katsastamaan, mikä tämä Dean oikein oli miehiään.

Gabrielle naurahti ja silitti toisen poskea hellästi.
"Minä laitan rakas." Hän näki siinä vain huolehtivaisuutta, eikä muuta. Se sopi Teddyyn että tuo nimenomaan tahtoi itse auttaa ja huolehtia.

Teddy hymyili toisen sanoille, vaikka kireys ei täysin kadonnutkaan kasvoilta. Onneksi nyt oli niin monta muutakin syytä olla kireä ja huolissaan, ettei yksi juonne lisää näkyisi enää missään.
"Hyvä niin", mies vastasi ja kumartui painamaan suukon naisen suupieleen. "En halua, että tuuperrut työtaakkasi alle." Tai että annat jonkun toisen huolehtia itsestäsi, mutta sitä hän ei sanoisi ääneen. Moiset mustasukkaiset ajatukset eivät todellakaan sopineet hänelle, mutta väsymys ja stressi harvoin toivat ihmisistä esiin parhaita puolia.

Brunette hymyili tuolle hellästi ja suukotti tuota, hymy huulillaan. Mies oli ihana ja näin oli hyvä olla. Harmitti vain miten Teddy oli niin kireä ja stressaantunut. Harmi ettei hän osannut auttaa.

Mies ei osannut itsekään auttaa itseään, joten Gabriellen oli turha potea syyllisyyttä. Hän huokaisi vasten pehmeitä huulia ja vei kätensä tummien hiusten sekaan uppoutuakseen uuteen suudelmaan, joka tosin jäi lyhyemmäksi kuin hän olisi halunnut. Ajatukset tuntuivat terrorisoivan kaikkea.
"Et kuitenkaan joudu juoksemaan Lontooseen töiden perässä?" Mies kysäisi hetkeä myöhemmin. Se nyt vielä puuttuisikin, että kiireinen nainen joutuisi menemään toiseen kaupunkiin hoitamaan töitään. Tai ottamaan alaisensa mukaan.

Gabrielle vastasi suudelmaan hellästi, kunnes se loppui liian lyhyeen. Lontooseen, mitä?
"... Joudun. Varmaan pari kertaa. Miksi?"

"Harmi", Teddy vastasi vetäytyen kauemmas toisesta. Hän kulautti viininsä loppuun yhdellä suuremmalla hörppäyksellä. "Olisin mieluummin pitänyt sinut täällä."

Mikä tuolle nyt tuli? Nainen ei ymmärtänyt enää.
"Se on miltei kuukausittaista, joskus parikin kertaa. Ei minulla muuten olisi siellä asuntoa. Mitä oikein... Kuvittelet?" Hän huokaisi ja pudisteli päätään.

"Toivoin vain, ettet olisi joutunut kaikkien kiireidesi keskellä repeämään vielä toiseen kaupunkiinkin", Teddy vastasi harteitaan kohauttaen ja laski viinilasin pöydälle. "En vain halua, että uuvutat itsesi töissä", tai että Dean pitää sinulle seuraa useammin kuin minä, vaan sen mies jätti jälleen kerran ajatuksen tasolle.

"En minä uuvu." Se oli vale. Monta kertaa Gabrielle oli käynyt häilyvän lähellä sitä rajaa, että olisi luisunut elämän mullistavan burn-outin partaalle.
"Lupaan."

"Itsepähän tiedät parhaiten", Teddy vastasi terävämmin kuin oli tarkoittanutkaan. Mies huokaisi turhautuneena ja veti kätensä hiustensa läpi. "Olen vain huolissani sinusta. Teet niin paljon töitä", hän koetti pehmitellä aiempaa lausahdustaan.

Nainen oli jo vastaamassa vähintään yhtä kärkkäästi, mutta Theodore ehti vielä väliin sanoillaan.
"Kyllä se siitä. Ei minusta tarvitse huolehtia."

"Ei sitten", mies hymähti. Eipä tietenkään. Milloinkohan naisesta edes tarvitsisi huolehtia, kun Gabriellella oli kaikki langat niin hyvin käsissään? Aiemmin tukahdutettu ärtymys nosti uudelleen päätään. Hän ei halunnut tapella, mutta siitä huolimatta oli vaikea peitellä turhautumista ja huonoa oloa.

Gabrielle kallisti päätään. Mikä nyt?
"Sinulla on muutenkin niin paljon huolia. Kyllä minä pärjään ja kerron jos en. Uskothan?" Hän sanoi laskiessaan kädet miehen poskille. Ei taas. Kiltti, ei taas.

"Niin kai sitten", mies vastasi ja käänsi päätään sen verran, että sai toisen käden pois poskeltaan. Hänen olisi paras lähteä, ennen kuin hän sanoisi mitään typerää.
"Taidan lähteä kotiin", Teddy sanoi ja pyrki jaloilleen sohvalta. He olivat tapelleet jo tarpeeksi yhdeksi illaksi. Hän ei halunnut enää ajatella Miyatoa, Gabriellen outoa työkaveria, Minxiä, äitiä tai yhtään mitään muutakaan. Saisikohan apteekista ilman reseptiä jotakin unilääkettä, joka saisi hänet unohtamaan kaiken edes muutamaksi tunniksi? Semmoinen kelpaisi paremmin kuin hyvin.

Gabrielle käsi putosi naisen syliin, jättäen kaiken jotenkin... Kylmäksi.
"Mitä nyt? Teddy, sanoinko jotakin pahaa?" Hän räpytteli silmiään miltei itkuisena. Mitä nyt oli tapahtunut? Miksi tuollainen valtava muutos?

Mies sulki silmänsä kuullessaan naisen äänen. Hän hengitti muutaman kerran syvään, pakotti itsensä rauhalliseksi ja kääntyi katsomaan Gabriellea. Ei hän halunnut saada toista itkemään.
"Ei, et sanonut", mies vakuutti koettaen tavoitella ääneensä pehmeää ja ymmärtäväistä sävyä. Terävä särmä, jonka huoli oli tuonut mukanaan, ei kuitenkaan kadonnut minnekään. "Olen vain väsynyt. On parempi, jos menen hotellille."

Gabrielle yritti taas löytää ymmärtäväistä hymyä, nyökätessään Teddylle miehen sanoessa että olisi parempi mennä hotellille.
"Ymmärrän." Ei hän oikeasti ymmärtänyt, eikä edes halunnut. Hän tiesi tehneensä tai sanoneensa jotakin, mikä laukaisi taas ärtymystä, mutta ei aiemman takia uskaltanut enää kysellä. Nyt hän vain siis antaisi olla ja itkisi punaviinin kanssa, jahka jäisi yksin kotiin. Tai lähtisi tyttöjen kanssa ulos.

Mies huokaisi naisen sanoille. Jotenkin ne eivät vakuuttaneet, mutta hän ei tiennyt, jaksaisiko kysellä yhtään enempää. Päätyisi vielä riitelemään jostakin aivan tuhottoman typerästä.
"Hyvä", hän sen sijaan totesi ja otti muutaman askeleen ovea kohden. Teddy pysähtyi kuitenkin kesken kaiken ja kääntyi katsomaan naista vielä kertaalleen. "Jos aiot lähteä liikkeelle heti kun olen päässyt ulos ovesta, niin huoneeni numero on 8015", mies lisäsi kuivasti. Ei hän tiennyt, miksi meni niin sanomaan, mutta ainakin toinen tietäisi mistä löytää hänet, jos yllättäen haluaisikin seuraa.

Gabrielle nieleskeli ja hymyili toiselle vaivaantuneesti. Huoneen numero. Kiva. Ihanaa, sen hän halusikin kuulla.
"Painan mieleen." Hän sanoi latteasti ja mietti mihin lähtisi. Ei hän voisi jäädä yksin kotiin tai sekoaisi murheisiinsa itsekin. Kai hän soittaisi jos joku lähtisi lyhyellä varoitusajalla ulos.

Teddy kiepahti ympäri, nappasi takkinsa ja marssi ulos ovesta kiskoen takkia päälleen vasta rappukäytävässä. Mieli teki pamauttaa ovi oikein lapsellisesti perässä kiinni, mutta mies veti sen rauhallisesti perässään ja kuultuaan lukon loksahtavan, otti suunnan reippain askelin ulko-ovelle ja autolleen. Hän ajoi reippaasti suoraan hotellille, jätti autonsa parkkipaikalle ja marssi huoneeseensa. Hän ottaisi pitkän kylvyn ja toivoisi, että se rauhoittaisi kireällä olevia hermoja.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] I love you, I hate you   Ma Helmi 16, 2015 5:39 pm

Lauantai 31. tammikuuta

Gabrielle ei voinut kyynelille mitään. Marie suostui lähtemään ulos heti kun kuuli naisen surkean sävyn kun tuo sanoi puhelimeen "hei". Hän siis meikkasi, laittautui ja otti laukkunsa, lähtien erääseen mukavaan baariin ensin. Sieltä klubille myöhemmin tanssimaan. Hän kaipasi jotakin muuta nyt, kuin kodin päälle kaatuvat seinät ja takakireän miehen seuraa.

Teddy puki pyjaman päälleen ja heittäytyi sängylle lukemaan kirjaa. Hän upottautui kirjan maailmaan tunneiksi, kunnes lopulta sammutti valon ja yritti käydä nukkumaan. Ajatukset eivät kuitenkaan jättäneet rauhaan. Huoli purkautui pahana olona, joka sai miehen kieppumaan lakanoissa ja turhautuminen silmiä kutittavina kyyneleinä. Oli tämäkin. Hänen oli ollut tarkoitus viettää ihanaa, rentouttavaa iltaa Gabriellen kanssa ravintolassa ja sen jälkeen naisen kotona, mutta sen sijaan hän kieppui yksinään hotellin leveällä sängyllä ja mietti, oliko Violetin veli ollut kuitenkin oikeassa ja hän oli tehnyt vain yhden suuren virheen lisää.

Gabrielle unohti riidan melko nopeasti eli... muutaman drinkin ja parin shotin jälkeen. Siitä tosin tulisi nopeasti uusi, että hän oli pikkumekossa klubillöa tyttöjen kanssa ja tanssi myös miesten kanssa.

Mies kieri lakanoissaan, kunnes vilkaisu kelloon paljasti, että yö oli jo pitkällä. Mies huokaisi ja kaivoi puhelimen käteensä. Hän epäröi vain hetken, ennen kuin soitti tuttuun numeroon. Gabriellen puhelin olisi varmasti äänettömällä, jos toinen olisi jo nukkumassa. Hän ei tiennyt, toivoiko naisen vastaavan, jottei ollut ainoa, joka valvoi tämän takia, vai toivoiko naisen nukkuvan sikeästi, jotta tietäisi, ettei ollut aiheuttanut toiselle pahaa mieltä. Kaikki oli niin kovin vaikeaa ja sekavaa.

Gabrielle oli odottamassa taksia kotiin, tai siis jonottamassa sellaista. Hån vastasi puhelimeen humalaisen naureskellen.
"Gabrielle"

Mies oli jo ehtinyt toivoa, että nainen olisi nukkumassa. Syyllisyys toisen valvottamisesta katosi heti, kun hän kuuli Gabriellen äänen. Toinen oli juonut mitä ilmeisemmin reilulla kädellä.
"Missä olet?" Teddy kysyi nielaisten terävämmät sanansa ja mielipiteensä. Sen hän voisi tehdä myöhemminkin, kun ei olisi huolesta sekaisin ja valvonut koko yön.

"... Odottamassa taksia kotiin" Hän vastasi rehellisesti, hytisten hieman mekossaan ja koroissaan. Kylmä.

"Missäpäin? Tulen hakemaan sinut", Teddy ilmoitti saman tien, vaikka hetken olikin tehnyt mieli katkaista puhelu ja jättää nainen odottamaan pitkään taksijonoon muiden juhlijoiden sekaan.

"... Torin tolpalla." Nainen vastasi vielä, ei hän halunnut miehen kuskaavan, mutta ei kieltäisikään, ettei tuo kuvittelisi mitään.

"Olen siellä kohta", mies lupasi kiskoen mustat farkut pyjamanhousujen tilalle. Hän veti neulepaidan päälleen, nappasi takin naulakosta ja suuntasi hotellin parkkipaikalle. Auto käynnistyi vaivatta ja hän sukelsi yöliikenteen (eli lähinnä taksien) sekaan Newcastlen kaduille, luovien tiensä torille, jonka laidalla Gabriellen mainitsema taksitolppa oli. Mies parkkeerasi autonsa puoliksi jalkakäytävälle ja nousi kyydistä hakien katseellaan naista, jonka kanssa oli puhunut vain kymmentä minuuttia aiemmin puhelimessa.

Gabrielle tunnisti jo kauempaa Teddyn auton, liukastellen kohti sitä koroissaan. Hän oli jonottanut Marien kanssa ja huuteli mennessään heipat naiselle.

Teddy kiersi auton toiselle puolen suu tiukkana viivana ja aukaisi mitään sanomatta oven Gabriellelle. Hän ei aikonut jäädä keskustelemaan humalaisen naisen kanssa yhtään mistään siihen, joten tervehtiminen tuntui turhalta. Hän odotti, että Gabrielle pääsi kyytiin ennen kuin sulki oven ja kiersi toiselle puolen istahtaen ratin taakse. Sanaakaan sanomatta mies käynnisti auton ja lähti ajelemaan hiljaisia katuja pitkin. Mieli teki viedä Gabrielle hotellille, ihan vain, jotta hän voisi nähdä naisen ilmeen, kun tuo heräisi aamulla ja joutuisi muutaman sekunnin miettimään, missä oikein oli, mutta siitä huolimatta hän kääntyi risteyksestä Gabriellen asuinalueen suuntaan.

Gabrielle oli myös hiljaa. Hän tunsi sen miehestä huokuvan pahan mielen ja kiukun. Puolessa välissä hän sai suunsa auki.
"Kävelen loput. Ei sinun olisi tarvinnut lähteä."

"Et kävele", mies vastasi petollisen rauhallisella äänellä, mutta käskevä sävy ei jäänyt kyseenalaiseksi. Hän ei suonut vilkaisuakaan naisen suuntaan, vaan keskittyi täysin ajamiseen. Hän oli kerran lähtenyt toista hakemaan, joten hän voisi yhtä hyvin ajaa perille saakka. Teddy painoi kaasua voimakkaammin kiihdyttäessään suoralla tiellä. Ei täällä muitakaan tähän aikaan olisi liikkeellä. Pienestä ylinopeudesta ei olisi mitään harmia, jos se tarkoittaisi, että hän saisi Gabriellen nopeammin kotiin.

Gabrielle nielaisi. Hän oli kuollut, sinkku tai kusessa. Tarpeeksi monta kertaa hän oli ollut tällaisessa tietääkseen sen. Hänen talonsa edessä nainen avasi turvavyön nahdollisimman nopeasti.
"... Kiitos kun toit kotiin."

Teddy ei aikonut jättää naista kadun varteen ja kaahata pois paikalta. Tyynesti mies parkkeerasi auton ja nousi toisen mukana ulos. Hän tarjosi käsivarttaan Gabriellelle ottaessaan suunnan ulko-ovea kohden. Ylimääräisestä tuesta ei voisi olla harmia, kun nainen keikkui tuollaisilla kengillä. Miehen kireiltä kasvoilta näkyi, ettei hän nauttinut tilanteesta pätkän vertaa, mutta ainakin Teddy piti suunsa supussa eikä vuodattanut mietteitään toisen niskaan siinä kohden. Aamulla sitten, kun Gabrielle tajuaisi ilman alkoholin turruttavaa vaikutusta mitä hän sanoisi, voisi hän kertoa toiselle kuinka paljon tällainen käytös ärsytti ja loukkasi häntä.

Gabrielle tarttui siihen käteen,jo vain vältelläkseen räjähdystä. Vaikka nainen oli humalassa, hän ei ollut tyhmä saatika idiootti. Hän avasi ovensa eikä kysynyt mitä toinen tekisi. Sen näkisi sitten.

Teddy asteli ovesta sisään toisen perässä, riisui takkinsa ja kenkänsä eteiseen ja mikäli ei saanut vastaväitteitä naiselta, suuntasi keittiöön. Hän täytti lasin kylmällä vedellä ja palasi Gabriellen luo, tyrkäten lasin mitään sanomatta toisen käteen. Hän epäili, ettei voisi hillitä itseään jos aukaisisi suunsa, joten oli parempi olla hiljaa.

Gabrielle oli kuin ei olisikaan ollut olemassa. Hän otti vesilasin vastaan huultaan purren ja haki samaan syssyyn särkylääkkeen itselleen. Hän onnistui jopa käymään pikaisessa suihkussa, ennen kuin hampaat harjattuaan sammui sänkyynsä. Tämän takia alkoholia. Sai unta.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] I love you, I hate you   Ma Helmi 16, 2015 5:40 pm

Kun makuuhuoneen puolella hiljeni, Teddy raotti varovaisesti ovea. Hän hiippaili paljain jaloin peittelemään naisen ja painoi kevyen suukon tummiin kihariin. Mies sulki oven perässään hiljaa ja käpertyi sohvalle pieneksi keräksi. Hän yritti kovasti nukkua, mutta päätyi lähinnä torkkumaan vartin pätkissä ennen kuin säpsähti hereille ja räpelsi hetken puhelintaan. Aamu valkeni eikä Teddy enää edes yrittänyt nukkua. Ei hän enempää saisi unta, joten parempi vain nousta ja lähteä liikkeelle. Gabrielle tuskin heräisi hetkeen, joten hän voisi viihdyttää itseään käymällä hiljaa suihkussa ja lukemalla kännykän näytöltä opiskelijoiden sähköpostiin palauttamia myöhässä tehtyjä esseitä. Hän korjaisi ne vasta kotonaan, mutta olisi hyvä saada jo ennalta käsitys, mikä kaikki opiskelijoilla oli mennyt pieleen. Hän haki paperia ja kynän, ja alkoi tehdä merkintöjä siihen samalla kun luki kirkkaan näytön sekavia selityksiä. Voi sentään. Tästäkään ei voisi montaa pistettä antaa, vaikka hän miten haluaisi.

Gabrielle heräsi hieman myöhemmin, mutta aikaisin hänkin, lähinnä pahaan oloon. Hän luuli Teddyn lähteneen, joten eilisen autossa koetun hiljaisuuden muistaessaan itki muutaman kyyneleen, ennen kuin nousi ja lähti keittiötä kohti. Kahvia. Nyt.

Teddy oli todennut, ettei esseiden lukemisesta tullut yhtään mitään, joten oli käynyt naksauttamassa kahvinkeittimen päälle. Hän istahti alas keittiön pöydän ääreen paperinsa kera, joka oli jo täynnä ties minkä moisia merkintöjä. Kahvia, nyt heti. Hän kaipasi lukulasejaan, sillä ne auttoivat kovasti tällaisina hetkinä. Mies havahtui opiskelijoiden älynväläysten maailmasta kuullessaan makuuhuoneen oven aukeavan. Teddy kohotti katseensa Gabrielleen.
"Huomenta", hän totesi ennen kuin katse valui takaisin paperille ja hän kirjoitti jälleen jotakin ylös. Kahvinkeitin porisi vielä taustalla, mutta eiköhän musta ihmejuoma olisi pian valmista. Hän ainakin kaipasi surkeasti nukutun yön jälkeen kahvia, vaikka ei ollutkaan tavanomaisessa aamukoomassaan, kun ei kerran ollut varsinaisesti nukkunutkaan.

"A... Huomenta." Ai Teddy oli täällä. Miksi? Hän huokaisi ja kaatoi keittiössä kahteen kuppiin kahvia, vieden toisen miehelle. Hän oli pyyhkinyt nolostuksen ja ahdistuksen kyyneliä kasvoiltaan jo keittiössä.

Mies oli huomannut kyyneleet, minkä vuoksi olikin palannut niin pian paperinsa pariin. Hän ei tiennyt mitä sanoa, sillä hän halusi samaan aikaan lohduttaa ja läksyttää toista. Ne eivät oikein kulkisi käsi kädessä, joten oli parempi olla hiljaa, kunnes hän osaisi päättää, mitä sanoa.
"Kiitos", mies totesi saatuaan kahvikupin. Katse ei koskaan irronnut paperista, jolle kynä teki jälleen merkinnän samalla kun silmät seurasivat tekstiä kännykän näytöllä.
"Mikä on olo?" Mies kysäisi kohottamatta katsettaan tai lopettamatta puuhasteluaan.

Gabrielle ei istunut viereen vaan nojatuoliinsa.
"Ihan siedettävä." Kuului hiljainen vastaus.

"Hyvä", Teddy vastasi. Mies luki esseen loppuun, merkitsi vielä muutaman sanan paperiin ja laski kynän kädestään. Hän käänsi puhelimen näyttö alaspäin ja kohotti kahvikupin huulilleen. Hän kallisti hieman päätään ja katsoi Gabriellea tunteiden myrsky kasvoille heijastuen. Hän ei tiennyt, mitä ajatella, joten hän vain päätyi katsomaan toista pettymystä, turhautumista, mustasukkaisuutta, häpeää ja pelkoa suklaanruskeissa silmissään.
"Toivottavasti oli hauska reissu."

Gabrielle nielaisi ja joi kahvia. Itseasiassa ei. Hän oli koko illan ollut osassa mieltään surkeana miehen takia ja siksi juonutkin. Ei hän lähtenyt siksi että halusi vain haistattaa toiselle pitkät.
"... Ei oikeastaan." Se taisi olla ainoa oikea vastaus. Hän halusi vajota penkin alle.

"Harmi", mies vastasi leukapielet kiristyen. Jostakin syystä oli paljon mukavampi kuulla, ettei toisella ollut ollut vuoden hauskin ilta ilman häntä, mutta se ei silti vienyt pois öistä ärtymystä ja loukkaantumista.
"Mihin menitte?" Hän kysäisi hörpäten kahviaan. Hän oli huomannut naisen ystävän taksijonossa, joten oli olettanut, että Gabrielle oli ollut tyttöporukalla liikkeellä.

"... Passioniin ja myöhemmin Mahikiin." Hän puraisi huultaan, kohta hän varmasti pureskelisi sen irti. Se oli todella ahdistavaa ja raivostuttavaa samaan aikaan. Miksei mies voinut vain huutaa, kun mieli kuitenkin teki.

Teddy kohotti kulmaansa. Olivatpa naiset ehtineet puuhata lyhyessä ajassa, kun olivat paikkaakin päätyneet vaihtamaan.
"Luulisi, että tanssimassa on aina hauskaa", Teddy totesi tietäen tarkalleen mainittujen paikkojen maineen ja väen, johon niissä törmäsi. Eivät naiset olleet voineet vain istua baaritiskillä, kun olivat tuollaisiin paikkoihin suunnanneet.

"... No... Silloin olin jo... Kamalassa humalassa." Todellisuudessa naisen päätä särki hirveästi ja olo oli muutenkin aivan kamala. Hän huokaisi syvään ja katseli kahvimukia ahdistuneena.

"Ei kai siellä kukaan selvinpäin olekaan tanssimassa", mies mutisi vastaukseksi selvää katkeruutta äänessään. Hän oli viettänyt yönsä lohduttomasti sängyssä lakanoita potkien, kun Gabrielle oli ollut ulkona ystäviensä ja ties keiden kanssa tanssimassa.

Gabrielle huokaisi.
"... Voisitko vain huutaa? Haluat tehdä niin, joten tee. Anna tulla." Hän kestäisi sen. Tai ehkä ei kestäisi, mutta yrittäisi ainakin kovasti olla itkemättä. Hän ansaitsi sen.

"En minä halua huutaa", Teddy vastasi. Hän harvoin huusi, se oli totta. Hänet oli kasvatettu siihen, että ääntä ei korotettu kuin vasta viimeisenä keinona. "Haluan vain ymmärtää, mikset halunnut lähteä minun kanssani mihinkään, mutta heti kun minä lähdin pois, soitit ystävillesi jotta pääsisit kaupungin yöhön." Ääneen hiipi teräksistä kylmyyttä, joka oli hänen vastineensa huutamiselle.

Niin juuri. Hän hieroi kivistäviä ohimoitaan, laskettuaan tyhjän kahvikupin olohuoneen pöydälle.
".. En odottanut sitä että kävelet ovesta ulos. Eikä se ollut etukäteen sovittua. Ja se ei johtunut siitä etten olisi halunnut lähteä. Olisiko meillä ollut ulkona tai edes ilta toistemme seurassa hauskaa? Lähdit täältä käytännössä vihaisena ja riidoissa."

"No, hyvä että sinulla oli hauskaa. Minulla ei ollut", mies vastasi viiltävää ivaa äänessään. Kalpeaa ihoa vasten korostuvat tummat silmänaluset puhuivat karua kieltään siitä, miten hän ei ollut nukkunut. Teddy hieraisi otsaansa, varoen osumasta vasempaan silmäänsä, joka oli edelleen mustana, vaikka turvotus olikin laskenut.
"Miten ajattelit minun suhtautuvan siihen, että vietät kaiken aikasi töissä muiden vikiteltävänä?"

Naisen suu loksahti auki. Muiden mitä? Oliko tuo mustasukkainen?
".. Että minä töissä muiden mitä?" Nyt häntä sattui. Eikö Teddy luottanut häneen sen vertaa, että ajattelisi hänen olevan uskollinen? Että sillä olisi jotakin merkitystä jos joku vikittelisi häntä, koska hän palaisi aina kiltisti, tekemättä mitään, Theodoren luokse. Ei hän edes halunnut flirttailla miehille.
"Ja en sanonut että minullakaan oli hauskaa, mutta en halunnut jäädä kotiin itkemään silmiä päästäni. Niinkö olisit halunnut minun tekevän?"

"Kuulit kyllä", hän vastasi. Hän ei aikonut toistaa itseään vain koska Gabrielle leikki typerää. "Sinulla on kauniit silmät", hän pilkkasi tavallista korkeammalla äänellä. "Yksikään mies ei sano tuommoista tavoitellessaan ylennystä. Siinä on jotain ihan muuta takana", hän tuhahti. Mies ei edes tiennyt, kuka tämä Dean oli, josta illalla oli ollut puhetta, mutta yön aikana hän oli onnistunut mielikuvituksessaan rakentamaan toiselle täydellisen persoonan tavoitteineen kaikkineen.
"Hienoa että tajusit lähteä tanssimaan. Olisikin ollut kerrassaan kamalaa viettää yksi yö ilman miehen kosketusta." Teddy tiesi itsekin, että oli aivan liian terävä ja julma sanoissaan, mutta pitkittynyt stressi purkautui nyt, kun mies oli liian väsynyt suodattamaan mitään.

Nainen ei ollut toisen sylkykuppi ja hän tiesi sen. Se pilkkaaminen sattui. Ei Gabrielle ollut sellainen nainen, ollenkaan.
"... Kai tiedät että tuo on jo ala-arvoista ja naurettavaa? Mitä sitten, jos joku sanoo noin? Olenko joskus antanut ymmärtää että lähtisin jonkun muun matkaan tai flirttaillut muille miehille? Mitä sinä oikein kuvittelet?"

"Se on hienoa, että olet niin perin täydellinen. Anteeksi, etten yllä tasollesi", mies vastasi kylmyyttä äänessään. Jos hän olisi miettinyt toisen sanoja edes hetken pidempään eikä hypännyt ensimmäiseen johtopäätökseen, olisi hän ehkä tajunnut, ettei Gabrielle sanonut noin muistuttaakseen häntä siitä, miten hän oli tehnyt juuri niin, vaan väsynyt ja turhautunut mies ei jäänyt miettimään sanojen merkitystä. Hän vain oletti, että toinen viittasi siihen, mitä Lontoossa oli tapahtunut.
"Minun ei tarvitse kuvitella yhtään mitään, kun sinä niin auliisti kerrot minulle, miten kaikki haluavat ja palvovat sinua."

Se riitti. Gabrielle purskahti itkuun, mikä vain pahensi päänsärkyä ja sai hänet vihaiseksi. Tällä hetkellä hän olisi halunnut heittää toisen ulos. Sellainenko hän oli? Itserakas ja inhottava?
"Ehkä sinun pitää sitten etsiä kaltaisesi pyteettömän pyhimyksen seuraan sopivaa seuraa!" Hän kivahti toiselle nyrpeänä.

Mies käänsi katseensa pois itkevästä naisesta, sillä se herätti ristiriitaisia tunteita. Hän halusi lohduttaa, ettei Gabriellen tarvitsisi itkeä, mutta samalla hän halusi nauraa kylmää, kolkkoa naurua ja syyttää toista krokotiilin kyyneleistä.
"Ehkä minun ei olisi koskaan pitänyt erehtyäkään vilkaisemaan kahdesti suuntaasi", Teddy vastasi toisen kivahdukseen kylmällä, terävällä sävyllä. Hän tiesi katuvansa sanojaan myöhemmin, mutta juuri nyt hän ei kyennyt siihen. Sisällä vellova raivo tukahdutti syyllisyyden alleen.

Gabriellen kädet tärisivät. Miksi tuo edes oli tuossa edelleen, jos hän oli niin hirveä? Painuisi helvettiin siitä ivaamasta.
"Saatko tuosta jotain sairasta mielihyvää? Theodore, painu helvettiin siitä! Minun ei tarvitse kuunnella tuota omassa kodissani! Tein väärin, kyllä, ymmärrän mielipahasi, mutta et mitään mikä oikeuttaa sinut puhumaan noin!" Nainen nousi ylös käveli pakkaamaan toisen tavaroita sieltä makuuhuoneensa laatikosta. Hän oli sillä hetkellä todella loukattu.
"Ehkä minunkaan ei olisi pitänyt ajatella sinua minään herrasmiehenä!"

"Saisinkin, niin en ehkä olisi tehnyt elämäni suurinta virhettä Lontoossa", mies vastasi, nousi ylös ja harppoi toisen perässä makuuhuoneeseen. Kädet puristuivat nyrkkiin, kun hän jäi oviaukkoon seisomaan ja katsomaan, miten nainen sulloi hänen tavaroitaan laukkuun.
"Ei olisi pitänyt. En koskaan väittänyt olevani herrasmies", hän muistutti kylmästi.

Gabrielle tärisi, hän ei antaisi itsensä itkeä enempää. Ei. Tuo ollut enää asiallista millään tasolla. Saatuaan toisen tavarat laukkuun hän heitti sen toisen jalkoihin.
"Mene pois. Mene sitten korjaamaan virheitäsi! Toivottavasti saat täydellisen kiiltokuva elämäsi kuntoon, etten vain pilannut sitä täysin. Ala mennä siitä. Ehkä saat vielä kaiken haluamasi takaisin."

Mies nappasi laukun mukaansa ja asteli pitkin, vihaisin askelin ovea kohden. Hän nappasi matkalta mukaan muistiinpanonsa ja puhelimensa, muttei hidastanut sen enempää. Hän veti kengät jalkaansa reippaasti ja heitti takin olalleen.
"Soita Deanille. Ehkä hän haluaa tulla kehumaan silmiäsi", mies sylkäisi suustaan ennen kuin marssi ovesta ulos. Hän suuntasi suoraan autolleen ja heitti laukun kiukkuisesti takakonttiin. Hän istahti ratin taakse, muttei saanut käynnistettyä moottoria. Teddy painoi otsansa rattia vasten ja veti vapisevan henkäyksen ilmaa keuhkoihinsa. Mitä hän oli oikein tehnyt? Kyyneleet polttelivat silmiä. Hän tasasi hengitystään ja nieleskeli pahoinvointia, joka sai vatsan kiertymään solmuun. Hän vilkaisi asunnon suuntaan vielä kerran ennen kuin käynnisti auton ja lähti ajamaan päämäärättömästi kaupungin halki.

"Voit olla varma että soitankin, sinun jälkeesi nainen kaipaa jotakin!" Hän karjaisi vielä Teddyn perään. Elämän hirvein krapula. Ikinä. Gabrielle romahti sängylle itkemään pitkäksi toviksi, osaamatta lopettaa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] I love you, I hate you   Ti Helmi 17, 2015 12:23 pm

Sunnuntai 8. helmikuuta

Oli mennyt tarkalleen kahdeksan päivää siitä, kun hän oli astellut ulos Gabriellen asunnosta laukkunsa kera loukkauksia suustaan sylkien. Kahdeksan päivää. 192 tuntia. Se oli aivan liian kauan, mutta hän ei ollut saanut itseään liikkeelle. Mies oli käynyt yliopistolla ja tallilla, mutta jälkimmäiselle mennyt vain aikoina, joina tiesi, ettei Gabrielle voisi mitenkään olla paikalla. Muutoin hän oli viettänyt aikaansa hotellihuoneessaan kirjoihin hautautuneena. Se ei kuitenkaan saanut syyllisyyttä katoamaan. Hän oli sanonut kamalia, hirveitä asioita naiselle, jota rakasti. Asioita, joita kenenkään ei koskaan pitäisi kuulla. Häpeä oli pitänyt hänet ylhäällä monet yöt, ja silloin harvoin kun hän oli lopulta asettunut sängylleen, oli hän itkenyt itsensä uneen.
Hän ei kestäisi enää kauempaa yksinään. Niinpä mies oli helmikuisena sunnuntaina kerännyt viimeisetkin rohkeuden rippeensä, ostanut kukkakaupasta suuren, massiivisen kimpun liilan, sinisen ja valkoisen sävyissä olevia kukkia ja ajanut Gabriellen asunnon eteen. Parkkeerattuaan audinsa hän mietti, olisiko pitänyt soittaa etukäteen. No, kun hän nyt kerran oli jo täällä, hän voisi yhtä hyvin käydä jättämässä kukat ovelle. Kukkakauppias oli kertonut, kuinka lilat hyasintit tarkoittivat katumusta ja anteeksipyyntöä, minkä vuoksi kimppu olikin rakennettu hyasinttien ympärille. Se oli kaunis kimppu, mutta hän tiesi, ettei yksi kimppu korjaisi mitään. Se korkeintaan antaisi hänelle kolme sekuntia kauemmin aikaa selittää itsensä, mutta siihen se jäisi. Tummansinisiin farkkuihin ja salmiakkikuvioituun villapaitaan pukeutunut mies soitti ovikelloa naisen oven takana epävarmasti painoa jalalta toiselle siirtäen.

Gabrielle oli hukuttanut itsensä töihin. Helmikuu oli naiselle muutenkin kiireistä aikaa, kun hän edelleen selvitteli erään johdon jäsenen möläytyksiä julkisuudessa ja yritti lakaista ihmisen yksityiselämää maton alle, samalla kun yritti lakaista omaansa. Monesti hän oli jo viittä vaille painamassa vihreää luuria soittaakseen miehelle, mutta sitten muistanut ne sanat. Ettei olisi tehnyt elämänsä suurinta virhettä Lontoossa. Sitten hän ei enää halunnutkaan soittaa, vain kuullakseen sitä samaa uudelleen. Sitä nainen pelkäsi, että se kaikki oli miehen oikea mielipide. Vai... Eikös huonot ajat, väsymys ja humala paljastaneet oikeat ajatukset? Sitä hän mietti silloinkin kun istui kotona oloasussa, joka ei ollut millään lailla kaunis saatika hohdokas ja söi ties monettako purkkia jäätelöä sen kahdeksan päivän aikana. Hän saattoi suoda sen itselleen, kun teki samalla edelleen läppäriltään töitä. Ja kello oli sentään puolta yhdeksää illalla. Hän meni avaamaan, kuvitellen sen olevan pizzalähetti. Ei hän jaksanut tehdä ruokaa ja mieli oli tehnyt pizzaa. Ei hän olisi jättänyt kurkistamasta ovisilmästä muutoin. Oven avaaminen järkytti.
".... Hei." Hän vilkaisi toista epävarmana, miltein kuin odottaen jotain samankaltaista kuin viimeksi.

"Hei", Teddy vastasi yhtä epävarmana. Hän tunsi olonsa kiusalliseksi ja kömpelöksi. Mitä hänen pitäisi sanoa, mitä hänen pitäisi tehdä? "Anteeksi", hän lopulta sanoi ensimmäisen mieleen juolahtaneen asian. "Olin täysi mulkku. Saanko silti tulla sisään?" Mies jatkoi nielaisten ahdistuksen, joka kiristi rintakehää. Hän ei edes jaksanut järkyttyä kielenkäytöstään, vaan tuijotti naista surullisin silmin. Musta silmä oli haalennut lähes näkymättömiin, mutta tummat silmänaluset loistivat sitäkin vahvempina sairaalloisen kalpealta iholta.

Ei nainen voinut kieltääkään. EI hän ollut tarkoittanut sitä kun käski toista lähtemään pois. Tuo väisti oven edestä, astellen sulkemaan tietokoneensa läpän. Olohuone oli paperien ja lehtijuttujen valtaama, täynnä post-it-lappuja. Nainen ei selvästi ollut tehnyt kuin töitä.
"... En minäkään enkeli ollut. Anteeksi. Ymmärrän mikä sinua ärsytti silloin." Hänen olisi tehnyt mieli samantien ruokkia Teddy, tuo oli niin kalpea ja surkea.

"Ei, Gabrielle, älä", mies vastusti vaisusti ja pudisti päätään. "Älä tee siitä vähempää, ole kiltti", hän suorastaan kerjäsi. Hän ei tiennyt, miten voisi pahoitella ja puhua asiat kunnolla selviksi, jos Gabrielle vain ymmärtäisi kaiken. Mies ojensi kömpelösti suurta kukkakimppua toiselle. Hän todella halusi päästä eroon tavasta, että toi kukkia anteeksipyyntönä. Olisi paljon mukavampi tuoda kukkia lahjana. Pienenä huomioonottamisena, ohimenevänä ajatuksena.
"Voimmeko istua alas johonkin? Meidän on puhuttava", hän huokaisi ja katseli ympärilleen säikyin silmin. Kaikkialla oli niin paljon papereita, ettei hän uskaltanut liikahtaa mihinkään suuntaan, ettei sotkisi toisen töitä.

Nainen katseli hetken niitä kukkia ja vei ne keittiöön. Hän laittaisi ne kohta. Hän palasi olohuoneeseen ja raivasi molemmille tilaa istua paperien ja kansioiden keskeltä nopeasti. Jostain paperien alta paljastui nukkuva Fattykin. Oho. Hän viittasi toisen istumaan ja teki sitten itsekin niin.

Teddy hymyili kissalle, jota ei ollut haitannut joutua papereiden hautaamaksi. Hänellä oli ollut ikävä niitäkin, niin monen muun asian ohella. Mies pyöritteli hetken käsiään vaivaantuneena ja mietti, mitä sanoisi. Kaikki tuntui niin kovin vaikealta.
"Toivon, että voisin ottaa takaisin kaiken, mitä sanoin viime viikonloppuna", mies lopulta huokaisi raskaasti ja käänsi surumielisen katseensa Gabrielleen. Hävetti niin kovin. "Et ansainnut sellaista. Olen pahoillani."

Ihan yhtälailla naista hävetti. Hän oli menettänyt malttinsa kuten ei kuuluisi menettää ja oli tehnyt kuten oli tehnyt. Vaikka häntä kyllä kalvoi ne miehen sanat. Oliko hän niin itsekeskeinen mitä tuo antoi ymmärtää?
"En olisi saanut tehdä kuten tein. Olen pahoillani siitä ja... Muutenkin ärsytin sinua miltei tahallani. Enkä tarkoittanut mitä sanoin. Halusin vain yrittää satuttaa enemmän kuin sinä minua."

"Ei se mitään. Ansaitsin sen", mies vastasi ja kurkotti toisen kättä kohden koskettaakseen pehmeästi sormillaan naisen kämmenselkää. Hän huokaisi hiljaa. Kaiken sen ajatteleminenkin, mitä hän oli sanonut, sai kyyneleet kohoamaan silmiin.
"Olen todella pahoillani, etten kertonut sinulle, mistä tämä tuli", hän lausahti ja viittasi toisella kädellään silmäänsä kohti. "Minun olisi pitänyt. Joten kerron nyt", hän jatkoi. "Törmäsin Nicholas Lexingtoniin, Violetin veljeen. Hän sanoi asioita, jotka saivat minut tuntemaan entistä enemmän syyllisyyttä kaikesta. En ole ylpeä siitä, miten me erosimme Violetin kanssa", mies mumisi lauseensa lopun. "Sitten sinä olit huolehtiva ja välittävä ja kyselit kysymyksiä, mutta minä pelkäsin. Pelkäsin, että Nicholas oli oikeassa. Etten osaisi olla yhtään sen parempi sinulle kuin Violetillekaan. Ajattelin, että jos en vain sanoisi mitään, voisin unohtaa koko jutun, mutta se ei toiminut ihan niin."

Nainen vilkaisi heidän käsiään, katsoen sitten jälleen miestä. Violetin veli oli kiskaissut Theodorea turpaan? Hän ei sanonu mitään siitä, hän tiesi ettei olisi helppoa päästää sellaisesta nopeasti irti. Nainen vain... Päätti ignoorata sen miten Violet edelleen vilahteli miehen elämässä tai ajatuksissa.
"... Ei aivan. Ja minun olisi pitänyt osata olla kyselemättä.."

"Ei, Gabrielle. Sinä saat kysellä. Ei minulla ole mitään salattavaa sinulta", mies pudisteli päätään. "On tapahtunut aivan liikaa lyhyessä ajassa. En tosiaankaan ollut parhaimmillani. Kun sitten kuulin, että olit lähtenyt ulos, ajattelin heti pahinta. Olen pahoillani, Gabrielle, että ajattelin sinun vain unohtavan minut ja häipyvän seuraavan matkaan. En nukkunut koko yönä, joten aamulla… Olin täysi mulkku."

Gabrielle nielaisi tyhjää. Sitä hän ei voisi, eikä ehkä edes haluaisi pehmittää.
"... myönnän, olit hirveä. Kukaan ei koskaan ole onnistunut sanomaan yhtä pahasti, vaikka olen riidellyt pahemminkin. Mutta minä myös provosoin sinua sanomaan lisää." Hän sipaisi hiuksia korvansa taakse ja katseli sohvan pintaa, ujona.

Mies nieleskeli kyyneliä kuunnellessaan naisen puhetta. Hän tiesi, että oli loukannut toista. Hän oli tiennyt sen jo sanoessaan asioita, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun oli istunut autonsa rattiin. Silti hän ei ollut pyytänyt anteeksi ennen kuin vasta nyt.
"Toivon, että voisin vain ottaa sen kaiken takaisin", mies huokaisi raskaasti. "En edes… Sanoin niin kamalia asioita. Sinä olet parasta, mitä minulle on tapahtunut, ja silti tein kaikkeni, jotta saisin sinut tuntemaan olosi arvottomaksi."

".. Sellaista se joskus on. Pyydät kuitenkin anteeksi. En voi olla antamatta. Mutta valehtelen myös jos sanon, ettetkö olisi osunut pahaan paikkaan ja etteikö se painaisi minua pitkään. Rakastan sinua silti." ... Gabrielle rukoili että se pizza olisi sillä hetkellä tullut. Mutta ei. Hänen piti keksiä muita syitä nousta ja paeta siitä tilanteesta, jossa oli puhunut aavistuksen ohi suunsa. Ennen kuin hän ehti keksiä sellaista, ovikello soi. Hän nousi ja maksoi sen pizzan, valitettavasti siihen meni aivan liian vähän aikaa. Apua.

Teddy nyökkäsi ja painoi katseensa käsiinsä. Hän ymmärsi, mitä nainen tarkoitti. Hän murehtisi sanomisiaan kuukausia ja yrittäisi tehdä kaikkensa hyvittääkseen ne Gabriellelle. Edes naisen lipsautus ei saanut miestä paremmalle tuulelle. Hän oli mokannut koko jutun niin pahasti. Teddy oli kiitollinen pizzan saapumisen suomasta tauosta, sillä se antoi hänen kerätä ajatuksiaan. Hän ei uskaltanut kutsua Gabriellea olohuoneeseen syömään, vaan päätti odottaa että näkisi, minne nainen menisi. Ehkä hän voisi hiippailla perässä, jos Gabrielle ei palaisi hänen luokseen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] I love you, I hate you   Ti Helmi 17, 2015 12:25 pm

Nainen palasi olohuoneeseen, avaten siellä laatikon. Hän otti palan, ojentaen sitten laatikkoa kohti Teddyä.
"Söisit. Näytät siltä ettet ole nukkunut tai syönyt viikkoon." Hän väläytti toiselle pienen palan sitä valloittavaa ja suloista hymyään, jossa oli välittävä sävy. Hän halusi huolehtia toisesta.

"En olekaan", mies myönsi vaisusti hymähtäen. Ei se nyt aivan totta ollut, kyllä hän oli muutamia tunteja nukkunut ja syönyt päivittäin vähän, mutta se oli hyvin vähän. Siitä huolimatta hän ei tehnyt elettäkään tarttuakseen pizzaan.
"Tiedän, että loukkasin sinua pahasti. Haluan hyvittää sen sinulle, mutten tiedä miten", mies huokaisi ja kurkotti kevyesti koskettamaan toisen käsivartta. "Sinä olet upea, jumalainen nainen, Gabrielle. Sinulla on kaikki, mitä voisit elämääsi tarvita. En vain koe, että pystyn tarjoamaan sinulle mitään. Olen epävarma, ja kun olen epävarma, olen mustasukkainen. Pelkäsin menettäväni sinut, joten tein kaikkeni, jotta voisin ajaa sinut luotani ihan kuin se sattuisi vähemmän."

Gabrielle nosti katseensa Teddyyn, laskien ruuan pois käsistään. Ei hän voisi syödä nyt.
"... Theodore, sinulla on antaa enemmän kuin uskot. Aikuinen, järkevä, vakava suhde, sellainen jossa en ole koskaan ollut. Sinulla on antaa uskomaton määrä rakkautta ja hellyyttä. Ja tukea. En voisi pyytää mieheltä enempää. Ja tekemällä toisin olisin voinut välttää sen. En minäkään olisi iloinen jos olisit mennyt poikien kanssa baariin sellaisen jälkeen. Mutta älä sano minulle ikinä, ettetkö voisi tarjota minulle mitään. Se ei ole totta."

Hän ei tuntenut oloaan kovin järkeväksi tai suhdetta vakaaksi. Mutta ehkä se oli ollut sitä aiemmin, ennen kuin hän oli taidokkaasti sotkenut kaiken naisen avustuksella. Hän kuunteli toisen puhetta nieleskellen. Niin, vielä kun hän saisi itsensäkin uskomaan Gabriellen sanoihin.
"Mutta minusta ei tunnu siltä", hän huokaisi miettien, miten voisi saada Gabriellen ymmärtämään. Ehkä rehellisyys olisi paras vaihtoehto. "Koko viimeinen vuosi Violetin kanssa sai minut tuntemaan oloni riittämättömäksi. Vakuutin itseni siitä, etten koskaan voisi olla riittävän hyvä kenellekään. Epävarmuuteni on jotain, minkä läpi minun pitää työskennellä yksinäni. Siinä menee hetki, mutta minä yritän, Gabrielle. En halua olla mustasukkainen ja epäluuloinen. Tiedän, ettet sinä pettäisi luottamustani."

... Nytkö tuo yritti kertoa että haluaisi olla yksin? Oli hyvin lähellä, ettei Gabriellen ääni pettänyt saman tien.
"... Miten tahdot." Tuo nuolaisi huuliaan, tuntien miten paha olo nosti päätään sisällä. Fyysisesti paha olo. Ei henkisesti. Oliko se kehon tapa reagoida siihen henkiseen oloon, sitä hän ei tiennyt. Hetken nainen näytti vaikealta ja nieleskeli, hän ei halunnut rynnätä oksentamaan kesken kaiken.

Miehen teki mieli hakata päätä seinään. Hän ei tänäänkään kyennyt ilmaisemaan itseään kunnolla, jos naisen reaktiosta saattoi mitään päätellä.
"En halua taukoa tai aikaa tai mitä ikinä ihmiset sanovatkaan tarvitsevansa, kun haluavat miettiä eroa", mies vakuutti epätoivoisena. "Haluan vain, että heti kun käyttäydyn mustasukkaisesti, sinä sanot siitä minulle suoraan päin naamaa. En halua, että tästä tulee tapa. Haluan päästä eroon mustasukkaisuudesta, en tehdä siitä arkipäiväistä", Teddy selitti kiireisellä äänellä kuin peläten, koska Gabrielle käskisi hänet uudestaan ovesta ulos.

Se naisen tauko ei johtunut enää toisesta. Häntä taisi närästää. Tuo joi vettä, koettaen päästä eroon siitä epämiellyttävästä tunteesta sisällään, työskennellessä pöydällä oli aina vesilasi.
"Minä sanon. Lupaan. Anteeksi, minä... En tiedä. Ihan kuin närästäisi tai oksettaisi. En tiedä kumpaa." Hän myönsi syöneensä huonosti, joten närästys ei olisi suuri ihme. Gabrielle painoi kädellään solisluidensa tienoilta, aivan kuin se olisi auttanut. Hyi.

Mies kurtisti huolestuneena kulmiaan ja siirtyi lähemmäs naista.
"Haluatko jotakin?" Hän kysyi lähinnä miettien, olisiko toisella kylpyhuoneen kaapeissa lääkkeitä, jotka voisivat helpottaa oloa. Hän ei halunnut Gabriellen kärsivän yhtään enempää kuin oli pakko, ja huono olo oli ehdottomasti jotain, minkä hän halusi ottaa toiselta pois.
"Olen pahoillani jos aiheutin tämän stressaamalla sinua", mies murehti ja hetken epäröityään kurkotti koskettamaan toisen rannetta.

"Ei, et, olen syönyt vain todella huonosti ja mitä sattuu." Hän totesi toiselle hellään sävyyn. Närästyslääkkeetkin taisivat olla loppu. Huokaus, ei sitten. Ei pakko ollut.
"En tarvitse.. En ymmärrä mistä tätä johtuu."

Hän oli naisen vakuutteluista huolimatta aivan varma, että toinen oli syönyt huonosti hänen takiaan. Tai nukkunut huonosti tai tehnyt liikaa töitä. Hän ainakin oli.
"Sano vain, jos voin tehdä jotain helpottaakseni oloasi", mies murehti. Hän halusi auttaa, muttei tiennyt, mitä voisi tehdä. Hän ei tiennyt edes sitä, oliko sopivaa koskettaa toista, vai pitäisikö hänen vain istua sivummalla ja tuijotella käsiään.

"Kyllä se tä--- Viitsisitkö käydä katsomassa vessan kaapista, onko siellä närästystabletteja?" Hän muisti mitä viimeksi oli käynyt kun hän oli sanonut pärjäävänsä ja refleksistä sulki suunsa, ennen kuin ehti edes ajatella asiaa sen syvällisemmin.

"Käyn penkomassa", mies lupasi ja nousi huolestuneena jaloilleen. Hän suuntasi penkomaan kaappeja ja löysi kuin löysi närästyslääkepaketin, jonka toi Gabriellelle. Siellä ei tainnut enää montaa olla jäljellä. Hän jäi huolestuneena seisoskelemaan paikoilleen ja miettimään, mitä voisi vielä tehdä toisen hyväksi. Hän halusi selittää niin paljon siitä, mitä oli sanonut ja pyytää anteeksi miljoonaan kertaan, mutta jos toinen tunsi olonsa heikoksi niin ei hän halunnut vaatia naiselta aikaa itselleen. Pitäisikö hänen lähteä? Vai jäädä? Miten kaikesta olikin tullut niin sekavaa!

Gabrielle otti sen paketin ja tabletin heitti samantien suuhunsa. Saatuaan sen alas hän viittoi miestä istumaan.
"... Teddy, älä näytä noin pelokkaalta. Voit puhua mistä haluat tai... Mitä haluatkaan. Olen iha kunnossa. Pieni närästys vain, se menee ohi. Ja en minä hermostu. Totta kai kuuntelen mitä asiaa sinulla on."

Mies ei ollut ollenkaan niin vakuuttunut siitä, että toinen oli kunnossa, mutta antoi olla, kun Gabrielle niin vakuutteli. Hän istahti alas ja pyöritteli hetken käsiään hermostuneena.
"Sinä et ole virhe. Oli todella julmaa, että sanoin niin", mies huokaisi. "En tiedä miksi edes tein niin, vaikka ostin tämän jo aiemmin", Teddy sanoi ja kaivoi tummansinisen samettiboksin taskustaan. Hän laski sen pyödälle surumielisen hymyn kera.
"Olin niin varma, että kesään mennessä näkisin tuon sormessasi", hän hymähti suljettua rasiaa kohden. Enää hän ei ollut lainkaan niin varma, sillä oli jo kuukaudessa onnistunut sotkemaan kaiken. "Ja ei, tämä ei ole kosinta. Tämä on… Halusin vain näyttää, että olen tosissani. Tarkoitin, mitä sanoin uutena vuotena." Hän aikoi kosia toista ja rakentaa pihakeinun ja ties mitä muuta. Kunhan aika olisi oikea, mitä se ei valitettavasti juuri nyt ollut.

Jos Gabriellella oli ollut paha olo äsken, niin nyt se pari haukkua pizzaa yritti todenteolla ylös. Tuo oli julmaa pilaa. Huono vitsi, mutta... Ei Teddy vitsaillut. Nainen pinnisti ja vastusti halua kurkata rasiaan. Ei, hän saisi sen joskus, jos saisi. Ja se siitä.
"... Olen ihana." Gabrielle yritti olla itkemättä. Ainakin sen kertoi sen, ettei mies ajatellut hänen olevan virhe tällaisina hetkinä, kun kumpikinoli hyvällä tuulella, vaikkakin väsyneinä.
"En koskaan epäillyt ettet silloin olisi tosissasi, Teddy."

"Saat sinä katsoa", hän sanoi pehmeästi. "Ainakin tiedän jo etukäteen, osuiko arvaukseni ollenkaan oikeaan", hän yritti vitsailla vaisusti. Ei kai sormusten kanssa voinut niin pahasti metsään mennäkään, vai voiko? Hän ei tiennyt, joten hän oli valinnut varsin perinteisen, mutta mielestään erittäin kauniin sormuksen timanttikivellä.
"Mutta epäilit sitä viime viikolla", mies muistutti syyllisenä. Hänen sanansa olivat aiheuttaneet niin paljon pahaa oloa. "Minä rakastan sinua, Gabrielle. Hyvinä ja huonoina päivinä. Jälkimmäisinä en vain osaa näyttää sitä, mutta aion tehdä kaikkeni muuttaakseni sen. Sinä olet kaikkeni, enkä halua menettää sinua typeryyteni tähden."

"Ei, en katso. Kiusaan sinua ja itseäni." Nainen naurahti pehmeästi toisen sanoille. Ei hän ollut enää lapsi ja se olisi sitten yllätys. Ei hän voinut enää pysytellä kaukana toisesta, vaan nousi hitaasti miehen syliin istumaan, painaen ensimmäisenä suukon tuon otsalle, molemmat kädet tuon poskilla leväten. Hän sulki silmänsä ja painoi kasvot Theodoren hiusten sekaan, nauttien siitä tuoksusta.
"Enkä minä sinua. Annoin sinulle anteeksi. Lupaan sanoa kun olet mustasukkainen ja ymmärtää sinua, ettei ole helppoa muuttaa opittua ajattelutapaa nopeasti. En ole nainen joka luovuttaa, ainakaan tuollaisesta miehestä."

Mies hymyili kuullessaan naisen naurahtavan. Hän kurkotti ottamaan korurasian pöydältä ja livautti sen takaisin taskuunsa. Selvä. Se olisi sitten yllätys heille molemmille. Mies antoi toisen kiivetä syliinsä ja kietoi sen jälkeen kätensä Gabriellen ympärille pitääkseen naisen myös siinä.
"Hyvä", mies totesi hengittäen syvään Gabriellen tuttua tuoksua. "Minäkään en halua luovuttaa."
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] I love you, I hate you   Ti Helmi 17, 2015 12:26 pm

Ei Gabrielle ollut siitä mihinkään menossa. Tuo vei kädet miehen hiuksiin, silitellen niitä hymy huulillaan. Vaikka se olikin hieman itkunsekainen, silti hän oli onnellinen.
"Jääthän yöksi?" Hän pyysi hiljaa haluten miehen juuri nyt viereensä nukkumaan. Ei hän tahtoisi nukkua enää yhtäkään yötä yksin, kylmässä sängyssä. Tosin, Teddyn puolella oli edelleen samat lakanat. Niissä oli aluksi ollut tuon tuoksu, nyt siihen oli jo tarttunut Gabriellen oman shampoon ja hajuveden haju. Hän suukotti uudelleen tuon päälakea, sulkien silmänsä hetkeksi.

Teddy hymyili hiljaiselle kysymykselle. Mihin hän muka menisi?
"Totta kai", mies vastasi pehmeästi. Hän ei lähtisi minnekään, ellei Gabrielle ajaisi häntä ulos asunnosta, ja silloinkin hän palaisi takaisin. Ehkä hieman nopeammin kuin tällä kerralla. Ainakin toivottavasti. Kahdeksan päivää oli kovin pitkä aika pysytellä kaukana. Hän hengitti rauhallisesti ja silitteli pehmein sormin naisen selkää. Ihana, ihana Gabrielle, joka oli ottanut hänet takaisin, vaikka hän ei ollut muuta tehnytkään kuin suoltanut loukkauksia astellessaan ovesta ulos.
"Rakastan sinua", Teddy toisti hiljaa lähinnä siksi, että sanojen sanominen ääneen tuntui ihanan vapauttavalta. Olihan hän vihjaillut siihen suuntaan jo pidempään, mutta nyt hän saattoi tosissaan sanoa ääneen sen, mitä tunsi.

"Kiitos." Hän halusi taas nukkua tuon vieressä kaikessa rauhassa. Ja herätä siitä Teddyn vierestä. Tavallaan oli ihanaa että tuo edelleen asui hotellissa. Ei tarvinnut potea syyllisyyttä siitä että mies ravasi hänen luonaan.
"Ja minä rakastan sinua. Todella."

"Älä kuulosta siltä kuin tekisin suurenkin palveluksen", Teddy naurahti matalasti ja suukotti tummia kiharoita. Hän jäisi mielellään toisen luo yöksi, sillä tyhjässä hotellihuoneessa ei ollut mitään, mikä vaatisi hänen huomiotaan. Mies kietoi kätensä paremmin naisen siron selän ympärille.
"Joko sinun on parempi olo?" Mies murehti selkeää huolta äänessään. Hän oli ollut niin huolissaan monesta asiasta viime aikoina, että huoli tuntui jääneen ääneen pysyvästi.

"Sinä teet." Nainen vastasi alahuulensa kevyesti mutrulla. Oma sänky tuntui niin suurelta ja kylmältä ilman toista ihmistä ja teki nukkumisesta inhottavaa. Hän pudisteli kevyesti päätään. Lääke auttoi hieman, mutta silti epämiellyttävä olo velloi sisuksissa.

Mies hymyili pehmeästi ja painoi suukon mutruun vedetyille huulille. Ei hän tehnyt palvelusta, kun hän itsekin halusi jäädä tänne yöksi. Gabriellen vieressä oli paljon mukavampi nukkua kuin hotellihuoneen kylmässä, persoonattomassa ilmapiirissä.
"Harmi", Teddy huokaisi ja toivoi, että voisi tehdä jotain konkreettista viedäkseen toisen huonon olon pois. Hän halusi, että Gabriellen oli hyvä olla. Oli ikävä seurata naista tällaisena. "Haluatko nukkumaan? Jos huomenna olisi jo parempi olo."

Gabrielle sai vähän väliä nieleskellä pahaa oloaan. Hän ei ihan ymmärtänyt mistä sellaisen nyt oli edes saanut.
".. Ei ihan vielä. En halua vain nukkua kun olet täällä." Nainen sanoi hiljaa ja silitteli Teddyn poskia peukaloillaan.

"Olen täällä aamullakin. Ja heti työpäiväsi jälkeen, jos tahdot niin", mies lupasi ja rutisti toista tiukemmin. Hellä hymy huulillaan hän katseli naista, tuntien samaan aikaan olonsa tavattoman onnelliseksi ja typeräksi. Hän oli melkein menettänyt tämän vain ylpeytensä ja säälittävyytensä takia, kun ei ollut heti kehdannut palata pyytämään anteeksi.

Gabrielle kietoi kädet tuon kaulan ympärille ja halasi tiukasti. Tuo oli ihana ja hän ei halunnut Teddyn menevän minnekään.
"... Pidän huomenna vapaan." Hän oli tehnyt niin paljon ylitöitä, ettei kukaan voisi valittaa vapaapäivästä. Tämä kaikki ehtisi odottaa yhden päivän, jotta hän saisi olla Teddyn kanssa.

Teddy hymyili naisen sanoille. Ai ihan kokonaisen vapaapäivän, hänelle? Mies viettäisi mielellään päivänsä naisen kanssa.
"Siinä tapauksessa peruutan ainokaisen luentoni", Teddy vastasi ja suukotti naisen huulia. "Opiskelijatkin riemuitsevat, kun saavat enemmän omaa aikaa." Jos joku kyselisi syitä luennon peruuttamiselle, hän vetoaisi siihen, että oli laittanut opiskelijat tekemään tutkimuksia omalla ajallaan. Niiden tekemisessä vierähtäisi päiviä, joten oli vain reilua antaa vastineeksi muutama luento vapaaksi.

Nainen oli otettu siitä. He voisivat siis huomenna vain nauttia olostaan kaikessa rauhassa. Ihanaa.
"... Kiitos siitäkin."

"Älä suotta kiitä", mies naurahti ja halasi naista tiukasti. Hänen etunsahan se oli. Mieluummin hän vietti päivän Gabriellen kanssa kuin kertomassa opiskelijoille, miten tehdä raportteja psykologisista tutkimuksista.
"Minun täytyy tosin käydä tallilla päivällä, mutta siellä ei pitäisi mennä kauaa", hän lisäsi ajatellen Dimeä, jonka halusi käydä kävelyttämässä. Tammaparka tuntui tylsistyvän hengiltä karsinassaan, mitä hän ei ihmetellyt lainkaan. Hän palkkaisi mielellään jonkun istumaan hevosen seurana vuorokauden ympäri, mutta tamma tuskin haluaisi ketään tuntematonta karsinaansa. Parempi siis vain luottaa siihen, että hänen ja Mayben seura oli riittämiin, jotta hevonen ei kiipeilisi seinille.

"... Ei minua haittaa. Voin hyvin tulla mukaan" Välillå tuntui hassulta että toinen aivan kuin panikoi tallilla käynnistä. Ei menisi kauan. Ei häntä haittaisi vaikka menisi koko päivä.

"Toivoin että tulisit", Teddy myönsi käheän naurahduksen kera. Hän halusi toisen mukaansa, mutta… Niin. Tuntui typerältä pyytää toista katsomaan, kuinka hän puoli tuntia rapsuttelisi hevostaan. Sitä paitsi, ei hän voinut tietää, oliko toisella jotain suunnitelmia vapaapäivälleen.

Ei todellakaan, Gabrielle oli vasta äsken päättänyt pitää vapaata! Ja mielellään hänkin rapsuttelisi Dimea, se ei olisi ongelma.
"tottakai haluan tulla rapsuttelee Dimeä"

Teddy hymyili tyytyväisenä. Hän saisi viettää päivänsä Gabriellen kanssa, mikä tuntui ihanalta kun vielä toissapäivänä hän oli ollut epävarma, näkisikö toista enää koskaan uudestaan. Heillä olisi vielä paljon tekemistä, mutta ehkä he saisivat siirrettyä riidan historiaan ja jatkettua eteenpäin. Ainakin hän todella toivoi niin. Ihmiset riitelivät jatkuvasti ja olivat silti onnellisesti vanhaan ikään asti yhdessä.
"Dime arvostaa sitä. Luuletko, että pääsisit Arizonan satulaan?" Mies kysäisi pehmeän hymyn kera idean muodostuessa mielessään. Gabrielle ei ehkä pitänyt maastoilemisesta, mutta mikä olisikaan parempi tapa päästä irti moisesta pelosta kuin lähteä maastoon?

"En tiedä, voisin tietty kysyä Alexilta. Miksi?" Nainen kallisti päätään, aistien jonkun suunnitelman toisesta.
"Mitä sinä kuvittelet."

"Minxille tekisi hyvää päästä liikkumaan", mies vastasi viattomuutta tavoitellen. Hän hymyili toiselle pehmeästi ja kiristi otettaan naisen ympärillä. Ei hän halunnut painostaa, mutta ajatus yhteisestä maastolenkistä oli niin kovin hurmaava. "Voisitte Arizonan kanssa lähteä seuraksi. Minxkin käyttäytyy paremmin, kun ei ole aivan yksin. Se vielä heittää minut louhikkoon ja painelee suoraa tietä Skotlantiin, jos lähden sen kanssa itsekseni liikkeelle."

"... Maastoon? Theodore Morland, unelmissasi." Hän totesi toiselle nauraen. Ei hän uskaltaisi.
"Minx tylsistyisi kanssani maastossa kun ette saisi juosta..." Kun Gabrielle taluttaisi Arizonaa perässä.

"Unelmissani ratsastamme etelän loputtomilla hiekkarannoilla auringonlaskun aikaan", mies naurahti suukottaen naisen poskea. Aurinkorantoihin verrattuna Englannin maaseutu oli varsin vaatimaton, mutta sekin olisi parempi kuin ei mitään.
"Voin taluttaa teitä", mies lupasi velmun, poikamaisen hymyn kera. Hyvä kun hänellä riittäisi kädet Minxin kanssa, puhumattakaan toisen hevosen taluttamisesta.

"... Et todellakaan taluta. Ja unelmasi ovat oikein suloisia mutta minä en maastoile." Hön naurahti hellästi toiselle.
"Anteeksi rakas."

"Maastoilisit nyt tämän kerran", mies maanitteli hymyn kera. Ei hän aikonut sen enempää toista painostaa, jos Gabrielle ei haluaisi niin sitten hän pyytäisi Maybea ratsastamaan Minxiä. Tyttö tuskin vastustelisi.

".... En taida uskaltaa." Ei hän osaisi sanoa ei jos Teddy joskus myöhemmin kysyisi uudelleen, mutta nyt ei kiitos.

"Ei sitten", mies jätti asian sikseen painaen suukon Gabriellen nenänpäähän. "Voihan olla, että huomenna sataa lunta", hän lisäsi hymähtäen. Sää tuntui olevan ihan sekaisin. Onneksi hänen työnsä ei ollut riippuvainen siitä, mitä taivaalta päättäisi pudota niskaan.

"Niin, voihan se olla.. Ehkä." Nainen naurahti hymyillen. Se oli ihana ajatus.
"Tulisikin"

"Huomenna se nähdään", mies myhäili silitellen naisen selkää toisella kädellään. Oli ihana vain olla siinä, toisen seurassa, ja jutella niitä näitä.
"Sano vain heti kun väsyttää. Ei ole tarkoitus valvottaa sinua", enää yhtään enempää, hän halusi lisätä.

"Saa valvottaa. Sinä saat" Nainen sanoi hymyillen ja suukotti tuon huulia. Se jäi lyhyeen, nainen maistoi mahahapot suussaan. Tuskin koskaan hän oli juossut niin lujaa vessaan oksentaakseen. Ei nyt mitään oksennustautia, kiitos.

Mies hymyili toiselle. Selvä. Hän viettäisi mielellään iltansa Gabriellen kanssa jutellen, ja sitten nainen säntäsikin vessaan. Teddy seurasi perässä huolissaan. Gabrielle oli tehnyt niin paljon töitä, että oliko se ihmekään, jos toinen oli onnistunut poimimaan pöpön matkaansa. Mies hieroi toisen selkää rauhallisin ympyröin ja piteli tummia kiharoita poissa naisen kasvoilta. Raukkaparka. Toivottavasti hän ei ollut aiheuttanut tätä stressaamalla naista vielä lisää.
"Sinä menet nukkumaan, nyt. Huomenna on uusi päivä", hän huolehti naisesta.

Ja kun ei oikeastaan ollut mitä oksentaa, se oli kaikista kamalinta!
"Hnh... Helvetti." Hän pyyhki suutaan ärtyneenä ja nousi seisomaan. Teddy sai hymyn osakseen.
"Vain jos tulet myös."

"Totta kai tulen", mies vastasi ja painoi kätensä hellästi toisen alaselkää vasten. Hän tietenkin hän tulisi, ei hän naista jättäisi yksinään, varsinkin jos toinen voi huonosti. "Jos sinulla on vielä huomenna huono olo, linnoittaudumme sohvallesi vilttien ja kasan elokuvia kanssa", Teddy vannoi huoli selkeänä kasvoillaan. Gabrielleparka. Hän vain halusi, että naisen olisi hyvä olla. Hän voisi mieluummin sairastaa. Hän oli sen ansainnut, kun oli ollut niin kamala.

Gabrielle vain hymyili toiselle ja pesi samalla hampaansa.
"Tuskin... toivottavasti ei." Hän asteli makuuhuoneeseen ja vaihdettuaan yöpaitaan, asettui mukavaan asentoon. Epämukavasta, vellovasta tunteesta huolimatta hän sammui nopeammin kuin viikkoon. Nyt kun kaikki oli hyvin.

"Toivotaan parasta", mies vakuutti ja seurasi hetkeä myöhemmin naisen perässä makuuhuoneeseen. Hän riisui vaatteensa siististi pinoon ja asettui omalle puolelleen pelkissä boksereissa. Mies pujahti peittojen alle ja ujuttautui lähemmäs Gabriellea. Hän nukahti pidellen toista käsivarsiensa suojassa. Ensimmäistä kertaa viikkoon uni tuli nopeasti ja ilman yhden yhtä kyyneltä, eikä hän heittelehtinyt levottomasti sängyssä pitkin yötä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] I love you, I hate you   La Helmi 21, 2015 4:36 pm

Maanantai 9. helmikuuta

Se paha olo ei tuntunut häviävän mihinkään oli aamullakin läsnä, katoamatta mihinkään. Hän päätti vain maata sängyssä hetken.

Teddy heräsi aamulla tyytyväinen hymy huulillaan. Mies kääntyi kyljelleen vain huomatakseen, että nainen oli jo hereillä.
"Huomenta", mies sanoi ääni unesta karheana ja kurkotti suukottamaan Gabriellen otsaa. "Nukuitko hyvin?"

Hän ynähti vastaukseksi ja hymyili hieman.
"Aina kun olet siinä." Tuo vastasi ja huokaisi. Silti oli vetämätön ja paha olo.

Teddy hymyili toisen sanoille, mutta huoli palasi ruskeisiin silmiin, kun Gabrielle huokaisi.
"Edelleen huono olo?" Mies kysyi myötätuntoa äänessään. Voisipa hän ottaa toisen huonon olon pois.

Gabrielle nyökytteli ja hieroi silmiään. Miksi hän oli nykyään aina väsynyt? Johtuiko se töistä ja siitä, miten hän stressasi kaikkea ja nyt vielä se riita...
"On.. Olen miettinyt että.. Pitäisikö ottaa ihan sairaslomaa. Olen nykyään aina väsynyt ja nyt vielä tämä paha olo."

Teddy kohotti toisen kätensä silittämään naisen tummia kiharoita. Miten hän olisikaan halunnut auttaa Gabriellea, mutta ei vain tiennyt, mitä voisi tehdä. Ei oikein mitään. Naisen olisi sairastettava tautinsa aivan itse.
"Ota ihmeessä. Käy lääkärissä ja pyydä sairaslomaa viikoksi. Ehkä olet vain uupunut työtaakastasi", mies kannusti. Hän oli ehdottomasti sitä mieltä, että toisen pitäisi olla sairaslomalla. Gabrielle teki niin kauheasti töitä, että oliko se ihmekään, jos kaikki tämä ylimääräinen stressi sai kehon oireilemaan.

"Niin... En tiedä." Toisaalta hän ei olisi halunnut olla sairaslomalla. Toisaalta ajatus sairaslomasta, kunnon unista ja rauhallisesta elämästä. Se olisi ihanaa. Huokaus.
"Ja kun ei ole muuten kipeä olo. On vain paha olo ja väsyttää. Aina. Vaikka miten nukkuisi."

Teddy huokaisi ja suukotti naisen poskea.
"Voisiko se olla pelkkää stressiä? Olet tehnyt niin paljon töitä ja sitten vielä tämä kaikki muu", mies sanoi ääni painuen loppua kohden. Hän ei ollut auttanut toista lainkaan, vaikka ei varmasti ollut ainoa, jota Miyaton kohtalo painoi. Hän oli vain valittanut omaa oloaan ja jättänyt Gabriellen ilman tukea, joka naiselle olisi kuulunut.
"Mutta olen silti sitä mieltä, että kannattaa käydä lääkärissä, niin sen jälkeen voit olla varma."

"Niin kai. Toisaalta olisi hermolomakin tarpeen. On minulla aina joskus ollut olo että palan loppuun mutta... Tämä ei ole sellaistakaan. Kaikki väsyttää, kokoajan. nukkuisin mieluusti vaikka koko ajan." Nainen huokaisi syvään ja katseli kattoa silmät väsyneinä. Miten tämä oli nyt alkanut? Tietysti Miyaton loukkaantuminen ja tila painoi häntäkin, mutta ei ihan yhtä raskaasti kuin Teddyä, joka oli nuorelle hyvä ystävä ja myös professori yliopistolla.
"... Pitäisikö minun mennä lääkäriin?"

Mies äännähteli hyväksyvästi toisen puheen tahdissa. Niinpä. Gabrielle teki paljon töitä, joten oliko se nyt ihmekään, jos välillä väsytti. Hän ei tiennyt, millaiseksi toinen tarkalleen tunsi olonsa, joten ei osannut sanoa, oliko se niin erilaista kuin loppuunpalaminen tai stressaaminen.
"Minusta sinun kannattaisi", mies vastasi rehellisen mielipiteensä. "Voit toki odottaa muutaman päivän, mutta jos sama olo jatkuu, niin kannattaa ehdottomasti käydä lääkärin puheilla. Mistä sitä tietää, vaikka nyt olisi liikkeellä jotain flunssantapaista."

Nainen nyökkäsi. Ehkä hän tekisi niin ja katselisi millaiseksi olo muuttaisi.
"Muttä yritäpä pitää minut pois Dimen luota tänään. Ei käy." Hän sanoi hymyillen ja käpertyi miehen kainaloon pieneksi. Siinä oli hyvä olla. Juuri siinä.

"Selvä, en yritä", mies naurahti ja heilautti käsivartensa pehmeästi toisen yli voidakseen halailla naista, joka käpertyi niin suloiseksi keräksi hänen kainaloonsa. "Dime on kiitollinen, kun joku jaksaa viettää sen kanssa aikaa. Vannon, että siitä tulee viikko viikolta mökkihöperömpi."

"Voi sitä raukkaa. Miten se paranee?" Hän esitti kysymyksen varovasti, hän ei ollut liiemmin uskaltanut kysellä Dimen voinnista. Ehkä hän olisi kuullut, jos asiat olisivat huonosti.

"Hyvin. Hitaasti", mies vastasi. "Se ei ole kovin kärsivällinen hevonen, eikä tällainen karsinalepo sovi sille. Se haluaisi viettää päivänsä ulkona. Hyvä kun sitä saa talutettua ilman että se jyrää ylitse", Teddy huokaisi. Hän vain halusi, että tamma paranisi pian, jotta hevonen pääsisi nauttimaan elämästään laitumella. Siihen menisi vielä pitkään, mutta hitaasti hyvä tuli. Ainakin siihen hän halusi uskoa.

"No mutta paranee onneksi. Ja kyllä se siitä. Kunhan se saa sinulta huomiota." Nainen kuiskasi pehmeästi, silitellen miehen rintakehää.
"... Huomaatko, sinulla on naisia jotka eivät ole muuta kuin vihaisia ilman sinua." Oli se pakko hieman kiusoitella ja yrittää piristää.

"Kyllä, parempaan päin tässä ollaan menossa", mies vakuutti. Nyt vaadittaisiin hevoselta vain aimo annos kärsivällisyyttä ja hyvää tuuria, niin Dime pääsisi kesällä nauttimaan laidunkaudesta. Ehkä. Hän ainakin toivoi niin. Teddy naurahti toisen sanoille.
"Minxin kohdalla menee päinvastoin", hän päätyi lisäämään aavistuksen synkempänä hetkeä myöhemmin. Tamma ei edelleenkään muuta tehnyt kuin kiukutellut hänelle.

"Minxillä on huono maku." Gabrielle totesi kevyt virne kasvoillaan. Se tammalla tosiaan oli, äärimmäisen huono maku. Ihmeellinen hevonen, kun ei osannut arvostaa hyvää ja lempeää ratsastajaa.

Teddy hymyili Gabriellelle.
"Jos niin sanot", hän naurahti ja suukotti tummien kiharoiden peittämää päätä. Hän oli ajatellut puhuvansa tallin valmentajien kanssa Espanjan jälkeen, jotta hän voisi saada muiden, kokeneempien hevosihmisten mielipiteitä siihen, mitä tamman kanssa voisi tehdä. Se oli kuitenkin jäänyt vain ajatuksen tasolle, sillä palattuaan Englantiin, hän oli huolehtinut enemmän Miyatosta kuin tammastaan, ja viime viikko oli mennyt Gabriellen kanssa riitelystä syyllisyyttä potien.

"Hyvä poika." Hän taputti miehen poskea, joutuen sitten nousemaan vessaan. Oksetus. Helvetti. Yök. Kun Gabrielle oli palaamassa vessasta vesi lasin kanssa - ei, hän ei aikonut nousta vieläkään kunnolla sängystä - silmiin osui kalenteri. Ystävänpäivä, sehän olisi kohta. Pitäisi ehkä kysyä Teddyltä, oliko tuolla ajatuksia.

Teddy antoi naisen käydä yksikseen tyhjentämässä vatsalaukkunsa, mutta ei voinut estää huolta palaamasta kasvoilleen. Pitäisikö hänen kuitenkin painostaa Gabriellea käymään lääkärissä heti nyt? Kokemus kertoi, ettei naisen käskemisestä tulisi yhtään mitään, joten ehkä olisi parempi antaa Gabriellen ratkaista tilanne itse. Paitsi jos se jatkuisi viikkoja ilman että nainen menisi lääkäriin, silloin hän kyllä puuttuisi. Miehen ajatukset katkesivat kun Gabrielle palasi takaisin vesilasin kera. Hän soi hellän hymyn naiselle ja taputti sänkyä merkitsevästi vieressään.

Gabrielle siirtyi takaisin toisen viereen, aavistuksen voipuneena. Pakko sinne lääkäriin olisi mennä, ei tästä tulisi mitään.
"Varaan lääkärin heti huomenna." Hän sanoi toiselle kiltisti. Teddykin saisi mielenrauhan, kun hän osaisi kertoa, vaivaisiko häntä jokin erityinen, vai oliko se vain stressin ja väsymyksen tuomaa.

Mies kietoi kätensä uudestaan naisen ympärille. Hän pitelisi toista mielellään, vaikka sitten silläkin uhalla, että sairastaisi kohta itsekin.
"Kiitos", Teddy vastasi hengittäen syvään shampoon tuttua tuoksua. Voi Gabrielle. Kunpa toinen tulisi pian kuntoon ja tämä tauti selätettäisiin muutamassa päivässä.

Nainen hieraisi päätään toisen rintakehään ja painoi sitten kasvot tuon kaulaan. Siinä tuntui niin hyvältä olla, toisen vieressä.
"Tuli muuten mieleen.. Onko sinulla ajatuksia ystävänpäiväksi vai oletko todennut jo olevasi liian vanha sellaiseen?"

"Ei koskaan voi olla liian vanha ystävänpäivän viettoon", Teddy vastusti matalasti naurahtaen. "Joten tietenkin minulla on suunnitelmia. Laskin sen varaan, että lähdet seurakseni, koska olisi ikävää syödä yksinään Marco Pierren ruokia", mies jatkoi hymy huulillaan. Hän oli varannut pöydän suosittuun ravintolaan jo ennen Espanjan matkaa, sillä ei halunnut jättää mitään sattuman varaan. Tunnelmallinen, kriitikoiden ylistämä ravintola oli tuntunut sopivalta valinnalta ystävänpäiväksi.

"... Sinä olet mahdoton." Nainen naurahti ja haki parempaa asentoa peiton alla. Mies oli niin ihana.
"Pitäisikö joskus nousta, vai aiotko nyt maata kanssani päivän sängyssä?"Perään Gabrielle haukotteli leveästi, edelleen väsyneenä.

"Minä vain hyödynnän jokaisen tilaisuuden illanviettoon kanssasi, jonka juhlapäivät vain tarjoavat. Ei se ole mahdottomuutta vaan nerokkuutta", mies naurahti ja veti peittoa paremmin heidän päälleen. Hänellä ei ollut mihinkään kiire, joten mitäpä tässä hätäilemään.
"Aion", hän julisti ja suukotti naisen nenänpäätä. "Tässä on hyvä."

Nainen naurahti, jättäen nousemisen siihen. Koska tosiaan,mihinkään ei ollut kiire,kerrankin. Paitsi taas vessaan oksentamaan. Ehkä hänestä ei olisikaan tallille.

Teddy kurtisti kulmiaan huolestuneena, kun toinen joutui jälleen lähtemään vessaan. Hänen kävi sääliksi naista, joka taisi olla kunnolla kipeänä. Mies odotti, että Gabrielle palasi. Hän istui sängyllä pohtien seuraavaa siirtoaan.
"Jos käyn nopeasti kaupassa ja tuon jotakin pientä ja kevyttä. Tekeekö mielesi erityisesti jotain?" Hän kysyi miettien jo läpi kaikkia mahdollisia keittoja, soseita ja mehuja. Jotain Gabriellen piti saada pysymään sisällään, tai toinen ei ainakaan tulisi kuntoon. "Voin myös tuoda kasan elokuvia, niin voit ottaa päivän rennosti."

Nainen hymyili toiselle kiitollisena.
"... Mehukeitto olisi ihanaa." Ei sillä koko päivää eläisi mutta siihen hätään ei tullut mieleen muuta.
"Jos olisit niin kiltti."

"Totta kai", Teddy vakuutti ja kiskoi vaatteensa reippaasti päälleen. Hän suukotti ohikulkiessaan Gabriellen poskea ja vakuutti palaavansa pian. Mies aikoi käydä sen verran mutkan kautta, että poimisi hotellilta mukaan edes muutaman vaihtovaatteen, mutta muutoin hän oli päättänyt tulevansa suorinta reittiä takaisin mehukeiton ja elokuvavuoren kanssa.

Gabrielle jäi sänkyyn, itseasiassa nukahtaen sinne. Hän oli niin väsynyt. Naisella oli Teddyn tyyny kainalossa nukkuessaan. Se rauhoitti.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] I love you, I hate you   La Helmi 21, 2015 4:39 pm

Teddy palasi reilua tuntia myöhemmin. Hän oli käynyt reippaasti hotellihuoneellaan, pakannut laukkuun vaatteita ja vähän kaikenlaisia elokuvia. Hän oli sullonut tavarat autoonsa ja suunnannut kauppaan. Hetken orpona ostoskärryn kanssa pyörittyään mies oli päättänyt ostaa vähän kaikenmakuisia mehukeittoja. Mitä enemmän vitamiineja nainen saisi kehoonsa, sen parempi. Hän pakkasi ostokset kaupan muovikasseihin ja suuntasi takaisin Gabriellen luokse. Vasta oven takana seistessään hän tajusi, että olisi pitänyt ottaa avain mukaan. Nukkuikohan toinen? Hän ei millään haluaisi herättää naista vain oven avaamisen tähden, mutta ei tässsä oikein muutakaan vaihtoehtoa ollut. Mies soitti ovikelloa häivähdys syyllisyyttä katseessaan.

Gabrielle nukkui vielä miehen saapuessa. Kovin  sikeää unta hän ei nukkunut kun oli joutunut oksentamaan pariin kertaan.
"Hei,kiitos.." Hän otti kauppakassista heti yhden purkin mehukeittoa,mennen sen kanssa takaisin makkariin.

"Ole hyvä", mies vastasi ja kantoi loput ostoksista keittiön puolelle. Hän laittoi mehukeittoja siistiin riviin jääkaappiin, jotta ne olisivat mukavan viileitä juoda myöhemminkin. Teddy hylkäsi laukkunsa makuuhuoneen nurkkaan. Hän penkoi sieltä esille collegehousut, jotka vaihtoi farkkujensa tilalle. Ne jalassa oli paljon mukavampi kömpiä Gabriellen viereen.
"Millainen on vointisi?" Hän kysyi huolissaan ja kurkotti koskettamaan kämmenselällään toisen otsaa kuin pohtien, voisiko naisella olla kuumetta.

"Ihan... Siedettävä nyt, oksensin kun olit poissa." Hän myönsi, juodessaan varovasti hailakkaa keittoa suoraan purkista. Miksi juuri hän ja miksi juuri nyt?

"Toivottavasti edes tämä pysyy sisällä", mies mumisi myötätuntoisena katsoessaan, miten toinen hörppi keittoa. Hän niin kovin toivoi naisen parantuvan. Kipeänä ei ollut mukavaa, koskaan, ja oksennustauti oli yksi pahimmista.

"Toivotaan." Hän sanoi hiljaa ja huokaisi. Oli masentavaa. Oli inhottavaa olla sillä lailla kipeänä. Yrh. Hän painui takaisin, syvemmälle lakanoihin voipueena.

Teddy kietoi toisen kätensä naisen ympärille ja pysytteli puoli-istuvassa asennossa tyyny sängynpäätyä vasten. Hän voisi hyvin pysytellä siinä ja antaa toisen nukkua, jos Gabrielle vaikka saisi huonoa oloaan vähän sivuun lepäilemällä. Mies oli pakannut mukaansa pari kirjaa juuri tästä syystä. Hän halusi pitää seuraa Gabriellelle, kun toinen oli kipeänä, mutta ilman, että pakottaisi naista valvomaan kanssaan.

Ei siinä montaa hetkeä mennytkään kun nainen nukahti sänkyynsä uudelleen. Hän havahtu aina välillä, mutta torkahti sitten uudelleen. Oli ihanaa vain nukkua.

Teddy lueskeli kirjaa ja kävi muutaman kerran keittiön puolella soittamassa puhelun. Hän teki itselleen leivän ja söi sen keittiössä, ennen kuin palasi takaisin sängylle. Hyvä, että nainen sai nukuttua. Eiköhän tauti sillä talttuisi. Ainakin hän toivoi niin, sillä nainen vaikutti todella voipuneelta. Mies herätti toisen kun kello hiipi lähemmäs iltayhdeksää.
"Gabrielle", hän sanoi pehmeästi ja silitteli toisen poskia. "Yritä juoda vielä vähän mehukeittoa", mies huolehti ja tarjosi lasia, johon oli käynyt noutamassa juotavaa naiselle. Ei toinen voisi syömättäkään koko päivää ja yötä olla, tai huomenna olisi entistä heikommassa kunnossa.

Hän oli oikeastaan nukkunut enemmän tai vähemmän koko päivän, ollut välillä ehkä tunnin tai puolikkaan hereillä ja jutellut toisen kanssa. Hän havahtui posken silitykseen ja pehmeään ääneen, mikä sai väkisinkin hymyilemään.
"Mnh, joo..." Nouseminen siitä koomasta oli jo vähän hidasta.

Teddy hymyili toisen heräilylle.
"Ei mitään kiirettä", hän vakuutti rauhallisesti ja piteli lasia tukevasti otteessaan. Hän katseli lukulasiensa yli Gabriellea. Tänään hän oli vihdoin raahannut lasit mukanaan tänne, sillä pidempiaikainen lukeminen ilman niitä aiheutti päänsärkyä. "Onko olosi yhtään parempi?" Oli miehen pakko kysyä. Ainakin toinen oli saanut levättyä, jos ei muuta.

Nainen huomasi toisen lukulasit. Mikä sääli että hän oli oksennustaudissa. Teddy totta vie saisi käyttää noita useammin.
"... Kai tiedät miten professorilta näytät nuo lasit päässäsi?" Hän kysyi kiusoitellen, sillä ei viitsinyt lähteä heittämään oikeita ajatuksiaan toiselle.
"... Ei okseta enää ollenkaan, mutta... Noh, on vähän pirteämpikin olo. Vähän vain."

"Olen saattanut kuulla siitä kerran tai pari", mies myönsi naurahtaen. Gabrielle oli selkeästi jo parempaan päin, kun jaksoi kiusoitella häntä laseistaan. Vanhuus ei tullut yksin, niinhän sitä sanottiin. Hänen kohdallaan vanhuus oli tosin tullut jo parikymppisenä lähinäön hienoisena heikentymisenä.
"Hyvä niin. Juo siis tämä", hän totesi ja ojensi lasin toiselle. Teddy katseli hellä hymy huulillaan naista. Toinen oli niin kovin kaunis kipeänäkin.

"... Jotain muuta varmasti et ole saanut kuulla useasti, mutta ehkä pidän sen nyt omana tietonani." Hän vastasi virnistäen pehmeästi ja silitti Teddyn poskea, ottaen sitten lasin. Se maistuikin jo hyvältä, kun mahahapot eivät yrittäneet kokoajan suuhun.
"Kiitos. Ei sinun olisi tarvinnut koko päivää täällä istua."

Mies vastasi toisen virneeseen omallaan ja naurahti matalasti.
"Ehkä ihan hyvä niin", hän totesi. Naisen virne kertoi riittämiin siitä, mitä toisen mielessä liikkui, eikä nyt olisi hyvä hetki kuulla semmoista ääneen.
"Olet kipeänä. En minä sinua olisi voinut yksinkään jättää", Teddy vastusti. "Ei ole mitään paikkaa, missä olisin mieluummin kuin täällä sinun kanssasi", mies vakuutti pienen hymyn kera ja siirsi tummia kiharoita sivuun toisen kasvoilta.

Niin Gabriellekin ajatteli, joten hän säästi Teddyn siltä tällä kertaa. Ensi kerralla tuskin säästäisi.
"No mutta olin hieman tylsää seuraa." Nainen naurahti ja hieraisi poskea kättä vasten, kun tuo siirsi hiuksia sivuun. Mies oli... Ihana. Mieleen hiipi se sormusrasia. Nainen pudisteli kevyesti päätään jotta sai sen mielestään. Hrh.

"En aio kantaa kaunaa", mies naurahti ja silitteli peukalollaan toisen poskea. "Sain vihdoinkin luettua kirjan, jonka lupasin lukea jo vuosi sitten. Ei siis mitenkään hukkaan heitetty päivä", hän jatkoi ja nyökkäsi yöpöydällä olevaa kirjaa kohden. Sen päällä oli avonaisena toinen, jonka hän oli aloittanut, mutta joka oli jäänyt kesken. Mies kurkotti vapaalla kädellä riisumaan lukulasinsa ja laski ne kirjojen päälle tasolle.
"Haluatko käydä suihkussa tai jotakin? Lupaan vahtia, ettet pyörry ja lyö päätäsi", mies lisäsi puoliksi vitsillä ja puoliksi tosissaan. Hän ei tosiaankaan halunnut toisen lyövän kaunista päätään. Aivotärähdys nyt vielä puuttuisikin.

"... Voi sinua." Gabrielle ei voinut olla hymyilemättä kun päähän pomppasi kuva omakotitalosta, takasta olohuoneessa, Teddystä lukemassa sohvalla ja hän voisi itse vain fiilistellä punaviinilasin kanssa. Ajatus lämmitti ja nauratti samaan aikaan, oli hänkin yksi haaveilija.
"Voisin. peitoissa hikoilu on rankkaa."

Mies ei tiennyt, mille toinen hymyili, mutta naisen hymy sai hänet onnelliseksi. Gabrielle parantuisi taudistaan pian, kun jaksoi jo hymyillä ja jutella niitä näitä. Päivän lepo oli selkeästi tehnyt ihmeitä. Teddy nyökkäsi.
"Suihkuun siis", mies naurahti ja nousi rauhallisesti sängyltä kiertääkseen toiselle puolen auttamaan naista. Jos hän muisti mitään kipeänä sängyssä makoilusta niin sen, etteivät jalat tuntuneet turhan kantavilta kun niitä yritti käyttää. "Lupaan olla katsomatta." Se tosin olisi helpommin sanottu kuin tehty, jos hän aikoi vahtia, ettei toinen pyörtyisi suihkuun. Ehkä hänen pitäisi laittaa nainen kylpemään. Siinä ei olisi vaaraa lyödä päätään.

Mutta kylvystä noustessa voisi kaatua jos jalat eivät kantaisi. Hän nousi toisen avustamana varovasti ylös, edelleen niittä suloisissa ajatuksissaan. Se olisi sellainen elämä jota hän eläisi mielellään.
"Kiitos. Ja lupaatko? Ehkä sinun pitää ottaa nuo pois."

"Lupaan lupaan", mies naurahti. "Pidän silmäni kiinni koko ajan", hän vannoi poikamainen virne kasvoillaan. Ei varmasti pitäisi, mutta ei naisen sitä tarvinnut tietää. Hän voisi seisoskella selkä suihkuun päin ja vilkuilla vain silloin tällöin olkansa yli. Siihen hän ehkä pystyisi, tai sitten ei. Gabrielle oli niin tavattoman kaunis kipeänäkin. Paranisipa toinen nopeasti. Hän ei viitsinyt edes kunnolla suudella toista nyt, koska tiesi, että sen jättäminen vain yhteen suudelmaan olisi tavattoman hankalaa, kun ajatukset olivat jo valmiiksi omilla teillään.

Gabrielle tiesi myös sen ettei toinen tekisi niin. Hän naureskeli ja asteli kohti suihkua, napaten kylpytakin samalla naulakosta. Noin. Hän riisuutui suihkuhuoneessa ja astui hanan alle. Lämmin vesi tuntui helpottavalta iholla.

Teddy kävi hakemassa itselleen lasillisen vettä keittiöstä, ennen kuin suuntasi kylpyhuoneelle. Hän kuuli suihkun äänen heti livahtaessaan ovesta kylpyhuoneen puolelle.
"Vielä jaloillasi, oletan?" Hän naurahti käheästi kosteaan ilmaan. Mies kaivoi jo valmiiksi pyyhkeen käsiinsä, jotta voisi kuivata toisen hiukset. Ihmeellistä pyyhehattua hän ei osaisi tehdä, mutta ehkä Gabrielle selviäisi siitä itse. Olkoonkin, että hän halusi pitää naisesta huolta ja olisi kaikista mieluiten käärinyt naisen pehmeään vilttiin ja halannut terveeksi.

Gabrielle vain naurahti miehen sanoille, huuhdellen samalla hiuksiaan. Kun olo tuntui sopivan puhtaalta, hän astui ulos suihkusta, kietoutuen lämpimään kylpytakkiinsa. Hän hymyili pyyhkeelle Teddyn käsissä. Mies oli ihana.

Gabriellen naurua oli ihana kuunnella. Mies hymyili odotellessaan, että toinen saisi nautittua suihkusta riittämiin. Hänen suunnitelmansa maanantaipäivän ohjelmalle olivat olleet toiset, mutta tämä ei ollut missään nimessä huono tapa viettää päivää. Hän astahti suihkusta poistuneen naisen suuntaan ja kohotti pyyhkeen tummien hiusten päälle. Hän painoi suukon naisen huulille.
"En osaa kietoa pyyhettä hiuksiisi", hän myönsi naurahtaen ja hieroi pyyhkeellä kevyesti Gabriellen hiuksia. "Anteeksi", hän jatkoi virnistäen painaessaan toisenkin suukon pehmeille huulille.

Gabrielle tyytyi naurahtamaan ja antoi toisen hieman kuivata hiuksiaan, ennen kuin taiteili pyyhkeestä turbaanin itsellensä.
"En ihmettele." Nainen snoi hymyillen ja vastasi suukkoon. Ehkä hän huomennakin menisi vasta lääkärin jälkeen töihin...
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] I love you, I hate you   La Helmi 21, 2015 4:41 pm

"Ehkä minä opettelen tämän jalon taidon tällaisia päiviä varten", mies myhäili huvittuneena. Hän ei ymmärtänyt, miten naiset saivat pyyhkeestä tehtyä vaivattoman turbaanin, joka pysyi päässä. Hyvä kun hän sai pyyhkeen sidottua vyötäisilleen.
"Viihdytätkö itseäsi hetken, jos vaihdan sinulle mukavat, puhtaat lakanat, joissa nukkua?" Mies hymähti kietoen kätensä kylpytakin peittämän selän ympärille.

"... Kiitos kulta." Nainen sanoi hyvin kiitollisena. Olisi ihana mennä nukkumaan puhtaisiin lakanoihin. Hetkinen, menisikö toinen yöksi muualle?

"Ole hyvä, rakas", mies vastasi hellästi, painoi vielä yhden suukon nenänpäähän ennen kuin suuntasi kaivamaan puhtaat lakanat kaapista. Teddy vaihtoi lakanat tottuneesti - ei hän sentään koko elämäänsä ollut hotellissa asunut -, ja vei likaiset lakanat odottamaan pesua. Hän nappasi vesilasinsa yöpöydän tasolta mukaan ottaessaan suunnan keittiöön. Hän oli ehtinyt jättää käytettyjä laseja sinne tänne. Pitäisi siivota perässä, kun kerran näin meni sotkemaan.
"Nyt voit mennä nukkumaan, jos väsyttää", mies naurahti laskettuaan lasin keittiön tasolle.

Ei häntä juuri nyt väsyttänyt. Nainen naurahti ja hymyili hellästi miehelle.
"ehkä nyt koetan olla hereillä hetken." Hän vastasi toiselle, voimatta olla enää hymyilemättä, kun mielessä pyöri vain takkatulen loimussa lukeva Teddy.

"En vastustele", mies naurahti ja kallisti päätään katsellessaan toisen hymyä. Olipa Gabrielle hymyillyt paljon sitten heräämisensä. Sitä oli ihana katsella, mutta se sai hänet uteliaaksi. Mitä toinen oikein mietti?
"Mitä ajattelet?" Mies kysäisi astahtaen lähemmäs naista. Hän siirsi hellin sormin tummia hiuksia korvan taakse ja silitteli poskea peukalollaan pää aavistuksen kallellaan.

Nainen vilkaisi toista, kohottaen kulmaansa.
"Omiani. Haaveilen." Gabrielle silitti miehen kättä poskellaan, hymyillen edelleen hellästi. Se oli hellyyttävä ajatus. Jos vielä kaksi lasta siihen... Se olisi ihanaa.

"Kerro minullekin, mistä haaveilet", Teddy rohkaisi leveän hymyn kera. Hän halusi kuulla toisen ajatuksia, haaveita, toiveita ja pelkoja. Mitä tahansa, mikä auttaisi häntä oppimaan enemmän jumalaisesta naisesta, joka oli jostakin syystä suostunut aukaisemaan hänelle oven.

"Tuli vain mieleen omakotitalo, takka, lasi viiniä ja sinä nuo lasit päässäsi. Sitä olisi hauska katsella." Hän myönsi toiselle ajatuksensa, lähtiessään keittiöön. ehkä hän voisi koettaa syödä jogurttia. Mutta jotakin raskaampaa kuin mehukeittioa.

Mies kohotti kulmaansa.
"Näenkö unta, vai sanoitko juuri, että lukulasini ovat hauskat?" Mies virnisti ja kulki toisen perässä keittiöön. Hän jäi seisomaan aivan naisen selän taakse. Hän saattoi hengittää syvään shampoon tuoksua, joka oli niin tuttu, että sai pakostakin hymyn huulille.
"Voin ehkä ottaa tavakseni pitää niitä useammin, jos ne herättävät niin suurta hilpeyttä", hän mumisi toisen niskaa vasten ja painoi suukon paljaalle iholle. Sen jälkeen mies peruutti muutaman askeleen, jotta toinen voisi rauhassa tutkia jääkaapin sisältöä.

"En minä sitä! Siis.. Hauska oli väärä sana. Ilo? Se olisi... Ihanaa elämää." Gabrielle istui keittiön tuolille syömään jogurttia ja hedelmäsosetta. Jos sitä saisi syödyksi..
"Ja lasisi ovat seksikkäät."

Mies hymyili pehmeästi toisen puheille. Se kuulosti kieltämättä ihanalta elämältä.
"Ehkä se on jonakin päivänä tyypillinen arki-iltamme", mies myhäili ja nappasi lasinsa tasolta. Täytettyään sen raikkaalla vedellä, hän istahti Gabriellen viereen.
"Varo sanojasi, nainen", hän varoitti matalalla äänellä. Moiset lausahdukset eivät tosiaankaan auttaneet häntä keskittymään olennaiseen.

Ehkä se olisi, toivottavasti. Gabrielle voisi nauttia sellaisista illoista todella paljon. Hän kohotti kulmaansa sille Teddyn matalalle äänelle. Krhm, niin. Pitäisikö joskus kertoa että tuo äänikin sai naisen polvet notkumaan?
"... Kuten myös tuo äänesi."

"Gabrielle, lopeta", Teddy käski kiitollisena siitä, että saattoi juoda kylmää vettä. Ainakin käsillä oli muuta tekemistä kuin kurkotella naista kohti, kun hän joutui pitelemään lasia käsissään. Hän ei voisi kuunnella tuollaista puhetta kauempaa, tai vesilasi unohtuisi pöydälle.
"Olit huomattavasti helpompi, kun lepäsit", mies mumisi lasinreunaa vasten. Nyt hänen mielessään seilasi vähintäänkin kyseenalaisia ajatuksia, kiitos naisen kommenttien.

"Mitä?" Gabrielle hymyili viattomana, naurahtaen toiselle. Teddy oli ihana tuollaisena kevyen tuskastelevana. Hän nautti siitä miten sai miehestä esiin tuollaisen puolen.
"Ai? Niinkö?"

"Kyllä, juuri niin. Oletko varma, ettei sinua väsytä vielä?" Mies kysyi katsellen toista toruvaa sävyä tavoitteleva hymy huulillaan. Hän olisi voinut nauttia tilanteesta mielettömyyksiin asti, jos vain olisi antanut itselleen luvan, mutta hän ei tehnyt sitä. Naisen piti levätä ja ottaa rennosti, jotta toinen paranisi. Vaikka Gabrielle vaikuttikin olevan parempaan päin, ei hän aikonut rasittaa naista ylimääräisiä.

"Varo vain." Gabrielle virnisti leveästi. Oli ehkä hyvä että toinen heistä osasi käyttäytyä, Gabrielle ei ehkä aina osannut tai halunnut. Tosin nyt yrittäisi olla rauhallisesti ja kiltisti.
"Sinua on mukava kiusata."

"Olen huomannut sen", mies naurahti. Ei hänellä ollut mitään pientä kiusoittelua vastaan, mutta nyt pitäisi pysytellä kaidalla tiellä. Ajatukset eivät vain tuntuneet seuraavan niillä poluilla, vaan säntäilivät omiin suuntiinsa.
"Mutta saat sen anteeksi, koska rakastan sinua."

Gabrielle kallisti päätään hymyillen. Niin... Ehkä se huomasi tosiaan.
"Ai? Vainko sen takia? Odotas vaan kun olen kunnossa. Älä silloin tule puhumaan matalasti korvaani lasit päässä. " Gabrielle ei aikoisi hillitä itseään sekuntiakaan siinä tapauksessa.

"Ehkä tulenkin", mies vastasi matalan naurahduksen saattelemana ja kurkotti painamaan suukon naisen poskelle. "Sinuakin on mukava kiusata", hän henkäisi matalasti huulet lähes naisen korvanlehteä koskettaen. Teddy suoristautui tyytyväinen virne kasvoillaan ja korjasi lasiensa asentoa. Ha. Siitäs sai.

Onneksi Gabrielle ei seisonut, hänen polvensa olisivat notkahtaneet reilusti. Huulilta karkasi terävä henkäys. Voi luoja. Hän katseli miestä silmiin tiiviisti ja nuolaisi huuliaan.

Henkäys riitti kertomaan Teddylle, mikä vaikutus hänen teoillaan oli. Miehen voittoisa virne värähti, kun nainen tuijotti häntä niin kovin tarkkaan ja nuolaisi huuliaan. Köh. Ehkä tämä ei ollutkaan niin hyvä idea. Hän saisi vielä paeta kylmään suihkuun, jotta saisi ajatuksensa kuriin. Mies kulautti vesilasinsa tyhjäksi ja nousi tuolilta viedäkseen lasin tiskialtaaseen. Tämä oli tulella leikkimistä, eikä hän halunnut polttaa sormiaan. Gabrielle oli kipeänä, hän muistutti itselleen. Käyttäydy.

Tätä voisi todellakin pelata kaksikin, eikä Gabrielle ollut liian sairas pelatakseen tätä peliä toisen kanssa.
"Haluatko lähteä tähän kanssani?" Hän naurahti hellästi toiselle, katsellen toista tuon noustessa.

"Tarkemmin ajateltuna, en taida", mies naurahti laskettuaan lasin käsistään. Hän kääntyi katsomaan Gabriellea, nojaillen keittiön tasoa vasten. "Joudun pian nukkumaan autossani."

"Nohnoh, etkä joudu. En päästä sinua sinne." Hän sanoi hymyillen ja nousi itsekin, kietoen kädet miehen ympärille, silitellen tuon lantiota hellästi.

"Gabrielle", mies varoitti naisen tullessa niin lähelle. Gabriellen läheisyys oli niin huumaavaa, eikä yli viikon kestänyt ikävöinti auttanut lainkaan. Hän tosiaankin nukkuisi autossa, jos nainen ei jättäisi hänen kiusaamistaan. "Olet kipeä. Käyttäydy kuin kipeä, ole kiltti", Teddy naurahti matalasti, vaikka kietoikin kädet toisen ympärille.

Brunette naurahti ja päästi kätensä tuon lantiolta. Ihana mies. Hän suuteli tuon niskaa hellästi, ennen kuin mies kääntyi. Ihana.
"Käyttäydyn. Ainakin yritän."

"Hyvä", mies vastasi, vaikka polvet notkahtivatkin kun hän tunsi naisen huulten kosketuksen niskassaan. "Koska minä en käyttäydy, jos et lopeta", hän naurahti matalasti ja suukotti naisen nenänpäätä.

"Kamala uskaus. Aivan hirveä. Jos minua ei haittaakaan kohta että olen kipeä?" Gabrielle kuiskasi toisen korvaan, suudellen Teddyn kaulansivua.

Teddy sai todella nojata alaselkäänsä keittiön tasoa vasten, ettei päätyisi rähmälleen lattialle. Gabrielle oli julma, julma nainen, kun kiusasi häntä näin. Miten hänen olisi tarkoitus käyttäytyä kuin fiksu ja vastuuntuntoinen aikuinen, kun Gabrielle tuntui tekevän kaikkensa, jotta hän ei käyttäytyisi niin? Olikohan toisella kuitenkin kuumetta?
"Rakas, kipeänä oleminen ei tee hyvää sinulle", mies muistutti, mutta varmuutta äänestä ei löytynyt etsimälläkään. Miellyttävät väristykset matkasivat selkää pitkin. Mies veti naisen tiukemmin vasten itseään ja antoi käsiensä hyväillä toisen selkää. Pää tuntui kallistuvan itsekseen toiselle puolelle, jotta Gabriellelle jäi enemmän tilaa tehdä ihmeitä huulillaan.

"... Eikä viikko erossa sinusta." Hän sanoi hiljaa, kuiskaten sen Teddyn korvaa.
"Ei minulla ole enää kipeä olo, ollenkaan.. Oikeasti." Hän voi aivan normaalisti, hieman väsyneesti, mutta ei muuta.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] I love you, I hate you   La Helmi 21, 2015 4:43 pm

K-18 materiaalia edessä, hyppää siis tänne jos sen lukeminen ei kiinnosta.

Hänelläkin oli rajansa, ja Gabrielle oli ylittänyt niistä jokaisen. Mies kiepautti heidät ympäri, mutta varoi toisen selkää. Ei hän halunnut Gabriellen kaunista selkää kolhia keittiötasoon. Teddy painautui tiukasti naisen upeaa kroppaa vasten.
"Hyvä niin", mies sanoi matalalla äänellä ja painoi huulensa suudelmaan. Samat ruskeat silmät, jotka päivällä olivat olleet täynnä hellyyttä, olivat nyt täynnä himoa. Gabrielle ajoi hänet hulluksi sanoillaan ja teoillaan. Miehen kädet matkasivat pitkin naisen kylkiä eikä suudelma tuntunut katkeavan koskaan.

Gabrielle oli nauttinut miehen rajojen ylittämisestä todella paljon. Teddy oli kyllä yhtälailla ylittänyt hänen rajansa. Nainen vastasi siihen suudelmaan, antaen käsiensä laskeuta jälleen tuon lantiolle. Ei tämän ihan näin pitänyt mennä näin. Ehkä koko päivän nukkuminenkin teki osansa.

Teddy oli kiitollinen siitä, ettei päällä ollut farkkuja. Ne olisivat olleet tavattoman epämukavat tässä kohtaa. Mies katkaisi suudelman kun happi tuntui loppuvan kesken, muttei malttanut kauaa haukkoa henkeään, ennen kuin huulet palasivat jälleen naisen huulille.
"Olet ihan mahdoton", mies mumisi suudelmien lomasta ja vei kätensä puristamaan kevyesti toista naisen pyöreistä rinnoista. Itsehillintä oli jotakin, mikä oli unohtunut jo kauan sitten, minkä Gabriellekin varmasti huomasi.

Gabrielle veti henkeä syvään, hymyillen toisen sanoille vinosti. Hän nautti siitä miten Teddy osais myös hylätä sen.. Englantilaisen jähmeyden.
"Tiedän. Ja nautin siitä."

"En epäile sitä", mies henkäisi ja vei huulensa suukottelemaan toisen kaulansivua. Jokin järjenhiven tuntui vielä säilyttäneen jalansijansa miehen mielessä, sillä hetkeksi mies lopetti ja perääntyi sen verran, että saattoi katsoa Gabriellea silmiin.
"Oletko aivan varma, että tunnet olosi hyväksi?"

Gabrielle venytti kaulaansa, hengittäen raskaammin. Ruskeat silmät kääntyvät katsomaan teddyä silmiin.
"... Olen. Teddy, nukuin koko päivän. Minulla on nyt liikaa energiaa."

Mies epäröi silti hetken. Entä jos Gabrielle olisi huomenna vielä pahemmin kipeänä tämän takia? Teddy vaihtoi painoa jalalta toiselle. Hän olisi niin mielellään kantanut toisen makuuhuoneeseen, mutta olisiko se kovinkaan fiksua? Hän ei halunnut, että Gabrielle sairastaisi pitkään sen takia, ettei hän osannut pitää käsiään erossa.

Tummaihoisempi nainen päätti ratkaista ongelman Teddyn puolesta ja mitään kysymättä sujautti kätensä Theodoren collegehousujen sisään, hyväillen tuota määrätietoisesti.
"... Se että sinä olet herrasmies, ei anna minusta mitään takeita."

Teddy veti terävästi henkeä naisen liikkeelle. Silmät suurina mies tuijotti toista yrittäen saada varsin veteliltä tuntuvat polvensa kantamaan kehon painon. Naisen otteet tuntuivat aivan liian hyviltä.
"Huomaan", mies henkäisi ja kohotti kätensä toisen kasvojen molemmille puolen. Sormet sotkeutuivat tummiin hiuksiin kun Teddy sukelsi uuteen suudelmaan, yrittämättäkään enää peitellä halua ja himoa, joka velloi sisällä. Turha tässä oli enää hienostella. Mies lähti peruuttamaan hitain askelin kohti makuuhuonetta.

Gabrielle ei aina jaksanut käyttäytyä kuten hänen yhteiskuntaluokkansa naisen olisi ehkä pitänyt. Gabrielle peruutti kohti makuuhuonetta, virnistäen vasten Teddyn huulia. Melko pian pohkeet osuivat sängyn laitaan ja hän istahti sängylle, vetäen Teddyä mukanaan.

Mies ei vastustellut seuratessaan toista sängylle asti. Kuka hullu olisikaan? Hän kumartui toista suudellen painamaan naisen kevyesti vasten paksua patjaa. Hän aikoi olla tällä kertaa erityisen varovainen, ettei satuttaisi toista tai laittaisi naista tekemään liikaa töitä. Gabriellen piti ottaa rennosti ja nauttia.
"Jumalainen nainen", hän naurahti vasten kaulan ihoa, jota pitkin huulet vaelsivat. Kädet etsivät ahkerasti reittiä paljaalle iholle kun mies paransi asentoaan toisen yllä. Toinen käsi otti tukea sängystä, ettei hän vain painaisi liikaa.

Gabrielle katseli toisen kasvoja hiljaa. Ne lasit. Voi luoja ne lasit. Miten saattoi mies näyttää niin hyvältä lasien kanssa? Gabriellen yllä oli vain kylpytakki edelleen, kun ei ollut ehtinyt pukemaan. Hänen sormensa haketuivat pian Teddyn paidan alle, nostaen sitä samalla ylemmäs.

Hän ei tiennyt, mitä nainen niin kovin katseli ja ajatteli, mutta hyvältä se tuntui. Mies ujutti kylpytakin auki ja jatkoi suudelmien painelua paljaalle iholle. Sormet vaelsivat kylkiä pitkin, eikä mies voinut vastustaa kiusausta koettaa, saisiko naisen kutisemaan.

Paidan riisuminen jäi puolitiehen, Teddyn päättäessä kokeilla kutisiko nainen. Tuo kikatti pehmeästi ja veti kätensä kylkien suojaksi, nauraen. Ei saa!
"L-lopeta..! Teddy! Sinä jäät kohta r-rannalle ruikuttamaan!" Nainen nauroi, vaikka ei hän oikeasti enää voisi niin tehdä. Gabrielle nosti kätensä vetämään paidan miehen yltä kiusoitellen, virne kasvoillaan.

Miehen kasvoille kohoavaa virnettä ei voinut kuvailla muutoin kun voitonriemuiseksi. Hän muistaisi jatkossakin, että Gabrielle oli herkkä kutisemaan. Sitä paitsi, naisen kikatus oli kerrassaan huumaavaa kuunneltavaa. Voisi olla, ettei Gabrielle voisi hetkeen nauttia leffailloista ilman pelkoa siitä, että hän yllättäen innostuisi kutittamaan toista.
"Tahtosi on lakini", mies sanaili takaisin sama virne kasvoillaan, mutta lopetti kutittamisen. Päästyään eroon paidastaan, Teddy painautui lähemmäs naista.
"En uskoisi olevani ainoa, joka siellä rannalla ruikuttaa", hän kuiskasi matalalla, käheällä äänellä naisen korvaan ja painoi höyhenenkevyitä suukkoja Gabriellen leukapieleen. "Mielestäni mainitsit lasini useampaan otteeseen", mies myhäili.

Sille tuskin koskaan löytyisi selitystä, mikä siinä käheässä äänessä sai Gabriellen voihkaisemaan terävästi. Oliko se tietty ristiriitaisuus Teddyn yleiseen pehmeyteen vai mistä se johtui, mutta se vain sai bruneten naisen aivan sekaisin.
"Olet mahdoton." Hän kuiskasi toiselle, antaen kätensä valua takaisin collareiden sisäpuolelle.
"Niitä ei voi olla mainitsematta."

Mies virnuili suudelmien lomassa ja riisui kylpytakkia kaikessa rauhassa toisen päältä. Eihän tässä mihinkään kiire ollut. Ehkä. Tai no, tarkemmin ajateltuna kyllä oli, kun naisen kädet vaelsivat omilla teillään.
"Varo sanojasi, tai en kohta kehtaa enää pitää niitä luennoilla", Teddy vastasi naurahtaen. Ei yhdet lukulasit nyt tuollaista voineet aiheuttaa… Eihän? Gabrielle vain kiusasi häntä, kun hän oli kiusannut toista.

Gabrielle ei maininnut mitään siitä, miten hän ei ollenkaan epäillyt tuon naispuolisten opiskelijoiden katselevan miestä sillä silmällä, etenkin jos omistivat samanlaisen jutun silmälaseihin kuin hän itse. Nainen alkoi vetää löysiä housuja pois miehen jaloista, haluten samalla myös boksereista eroon. Ei ehkä olisi kiire, vielä, mutta pian voisi olla.

Mies nyki kylpytakin kokonaan pois Gabriellen alta ja heitti sen jonnekin lattian suuntaan. Eihän tuommoisia ylimääräisyyksiä sängylle kaivattu. Hän auttoi toista potkimalla housut nilkoista alas ja hymyili hellästi naiselle.
"Jumalatar", hän kuiskasi hiljaa ja painoi suukkoja pitkin naisen kehoa. Kädet vaelsivat hyväilemään rintoja. Ihana, täydellinen Gabrielle. Miten hän olikaan pystynyt pysymään yli viikon poissa.

"... Älä viitsi, en ole." Ne Teddyn viikon takaiset sanat tunkivat samalla päähän, eikä hän osannut ottaa kehuja vastaan toiselta samoin kuin ennen. Gabriellen sormet piirsivät kuvioita Teddyn vatsalle hetken, kiusoitellen, ennen kuin hän antoi sen taas valua hyväilemään tuota, toisen käden kiertyessä ekvyesti miehen niskaan.

"Oletpas", mies vastusti värähtäen mielihyvästä, kun toisen kädet kiusoittelivat vatsaa. Hän ei tajunnut, miten naisella saattoi olla sellainen vaikutus häneen. Teddy kohotti ruskeiden silmiensä katseen hetkeksi Gabriellen silmiin.
"Olet ihana, upea nainen. Rakastan sinua", hän sanoi hellä hymy huulillaan ja kumartui suutelemaan naisen huulia. Hänellä ei ollut tänään mihinkään kiire.

Gabrielle hymyili toiselle hellästi, vetäen miestä kunnolla siihen suudelmaan. Ne sanat tuntuivat niin hyviltä kuulla, etenkin nyt kun viikko oli kestänyt epävarmuutta siitä, näkisivätkö he enää. Jos kaikki olisi päättynyt niin, nainen olisi luultavasti seonnut päästään ja lopettanut treffailun kokonaan. Sitä hän ei olisi kestänyt, miehen sanat söivät sisintä vaikka tuo oli pyytänyt anteeksi. Mitä olisi tapahtunut jos Teddy ei ole pyytänyt anteeksi ja osoittanut katuvansa sanojaan?

Teddy olisi elänyt lopun elämäänsä pienessä luolassa keskellä vuoristoa ja katunut sanomisiaan. Se olisi tapahtunut. Tämä oli huomattavan paljon parempi vaihtoehto. Mies hymyili naiselle ja antoi kätensä valua vatsaa pitkin alemmas hellin hipaisuin.
"On ollut ikävä sinua", mies myönsi. Hän ei tiennyt, miksi oli tänään niin kovin puheliaalla päällä. Ehkä sen takia, että pelkäsi muutoin vaikuttavansa siltä, että oli tullut tänne ainoastaan tämän takia.

Gabrielle naurahti hiljaa, hyvin hellään sekä rakastavaan sävyyn. Hän veti kevyesti vatsaansa sisään kun miehen sormet valuivat sitä pitkin.
"Et tiedäkään miten kaipasin sinua." Nainen myönsi hiljaa toiselle, vetäen miehen uuteen, vaativaan ja kiihkeään suudelmaan.

"Taidan tietää", mies vastasi. "Vaikket voinutkaan kaivata enempää kuin minä", Teddy jatkoi ennen kuin suudelma vei mennessään. Gabrielle oli kerrassaan lumoava. Ei kai kukaan voinut olettaakaan, että hän voisi vastustaa naisen vetovoimaa? Hän antoi sormiensa valmistella toista ennen kuin työntyi rauhallisesti sisään. Tänään oli oltava tavallistakin rauhallisemmin, hän muistutti itseään. Gabrielle tunsi ehkä olonsa juuri nyt hyväksi, mutta hän ei halunnut, että nainen olisi huomenna kahta kipeämpi.

Gabrielle ainakin epäili vahvasti että kokisi olevansa yhtään kipeämpi. Hän voihkaisi terävämmin, kietoen toista jalkaansa Teddyn ympärille. Oli kamalaa myöntää, mutta hän oli todella kaivannut toista näinkin lähellensä. Mies oli ihanan huomaavainen ja hellä, aina.

Mies ei tuntenut oloaan kovin huomaavaiseksi. Jos hän olisi niin herrasmies kuin Gabrielle vakuutteli, hän olisi keittiössä jo rauhoittanut menoa sen verran, ettei tähän tilanteeseen olisi päädytty. Teddy paineli suudelmia naisen kaulalle ja solisluille liikuttaen lantiotaan rauhallisessa rytmissä. Naisen voihkaisut saivat ajatukset sumenemaan. Hän ei edes yrittänyt hillitä omia äännähdyksiään ja terävämpiä henkäyksiään, joita mielihyvä nosti pintaan. Tämä oli niin lähellä taivasta kuin maan päällä vain oli mahdollista päästä.

Gabrielle oli itse vetänyt heidät siihen, käytännössä, joten olisi turha syyttää miestä mistään epäsopivasta. Hän oli kerjännyt sitä. Koko päivän levättyään olo oli hyvä ja vaikka tietty uupumus painoi edelleen, energiaa oli silti enemmän kuin viikkoon oli ollut. Jälleen kerran hän huomasi tukistavansa Teddyä kevyesti tuon ruskeista huiuksista, vetäen miestä kevyesti suudelmaan. Oli hankala olla, aivan kuin hän olisi ollut poikkeuksellisen herkkä.

Gabrielle tuntui aina tietävän, mitä tehdä tai miten liikahtaa, jotta saisi vapisevan huokauksen karkaamaan miehen huulilta. Teddy vastasi suudelmaan intohimolla ja kiihkeydellä, jossa tuntui purkautuvan viikon ikävä ja useamman stressi.
"Kaikki hyvin?" Mies varmisti hengästyneenä. Kai hän nyt sen verran voisi tavoistaan kiinni pitää. Hän halusi Gabriellen nauttivan olostaan.

Gabrielle poti kevyttä halua murhata Teddy siihen paikkaan. Nainen voihkaisi toisen kysymykselle ja soi perin tuskastuneen katseen tuolle, vaikka selvästi nauttikin.
"... On, loistavasti." Kuului hiljainen vastaus. Miten voisi olla olematta? he olivat sovussa. Mikään ei voisi olla tätä hetkeä paremmin. Paitsi hetki tämän jälkeen, kun saisi käpertyä teddyn kainaloon.

Katse kertoi riittämiin. Selvä, nainen tunsi voivansa kerrassaan loistavasti. Hän hautasi kasvonsa naisen kaulansivuun.
"Hyvä", hän kuiskasi vastaukseksi selkeää huvittuneisuutta äänessään. Olisi ollut ikävä lopettaa tähän, vaikka hän olisikin sen toisen vuoksi tehnyt. Mitä tahansa Gabriellelle. Lantion liike kiihtyi samalla kun toinen käsistä hyväili naisen rintaa hellin sormin. Mies painoi huulensa suudelmaan, jonka toivoi kestävän ikuisesti. Sääli, ettei hän kestänyt ikuisesti, mutta ainakin raukeus, joka nautinnon myötä levisi jäseniin, tuntui ihanalta.

Joskus nainen voisi ehkä ymmärtää, miksi joku luopuisi Teddyn kaltaisesta ihmisestä, mutta nyt tai kohtakaan hänestä olisi siihen. Nautinto tuntui lämmittävän kehoa koko ajan vain lisää, lopulta tuntui jopa kuin iho olisi ollut tulessa. Harmi ettei se tosiaan kestänyt ikuisesti. Loputkin kipeästä olosta tuntui kaikkoavan siinä samalla. Pitkästä aikaa hän.. Rentoutui täysin.

Mies kierähti selälleen naisen viereen tasatakseen hengitystään. Saatuaan haukattua happea edes muutaman kunnollisen hengenvedon verran, hän asettui paremmin sängylle ja veti naisen kiinni kylkeensä. Sormet tanssahtelivat laiskasti kyljen pehmeällä iholla.
"Kiitos että olet siinä", mies huokaisi lämpimästi painaen suukon tummiin hiuksiin.

Gabrielle viettäisi enemmän kuin mielellään hetken miehen vieressä, ennen kuin menisi vessaan. Hän hymyili hiljaa, laskien kätensä hieman nihkeälle rintakehälle, pyöritellen sormella kuvioita Teddyn ihoon.
"Kiitos itsellesi."


Viimeinen muokkaaja, Silkki pvm La Helmi 21, 2015 4:45 pm, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] I love you, I hate you   La Helmi 21, 2015 4:44 pm

Mies naurahti matalasti toisen sanoille. Huolettomasti hän laski lukulasinsa yöpöydälle ja painoi suukon naisen poskelle. Hän ei tosiaankaan tiennyt, miten huomenna laittaisi lasit päähänsä ja kävelisi luentosalin eteen ajattelematta Gabriellen hymyä, kiusoittelevia sanoja ja no, ylipäätään tätä koko tilannetta. Se nyt vielä puuttuisikin, että hänen ajatuksensa karkailisivat naiseen kesken opettamisen.
"Kai olet edelleen menossa lääkäriin?" Miehen oli pakko huolehtia. Hän vain halusi naisen terveeksi. Oliko se suurikin rikos?

Gabrielle silitteli toisen ihoa hellästi, suukottikin Teddyn rintakehää pariin otteseen. Ihana mies, niin ihana.
"Olen. Menen kiltisti. Soitan heti kun pääsen sieltä."

"Kiitos", mies sanoi kun ei keksinyt muutakaan vastattavaa. Hän tiesi, että huolehtisi toisesta siihen asti, että saisi puhelinsoiton Gabriellelta. "Jos sinulla ei ole muuta ohjelmaa illaksi, voin tulla pitämään seuraa", mies lupasi hymyillen. Sen verran hänkin osasi, vaikka esimerkiksi päivällisen tarjoileminen ei olisi hänen vahvuuksiaan.

"Tule vain. Ei minulla mitään muuta ole." Oli ihanaa viettää iltoja Teddyn kanssa. Hän voisi vaikka laittaa heille ruokaa ja... Ehkä leipoa jotakin helppoa.

"Siinä tapauksessa tulen heti, kun pääsen luennoilta", mies vannoi. Tallilla hän ehtisi käydä jo aamusta, sillä onnekseen oli saanut edes yhden aamuluennon pois täydestä työjärjestyksestään.

" se käy. Teen jotain ruokaa ennen kuin tulet." Hän vastasi hiljaa ja nousi, käydäkseen vessassa. Pian nainen palasi makuuhuoneeseen ja Teddyn kainaloon.

Se kuulosti upealta suunnitelmalta. Hän voisi tulla syömään toisen kokkailuja - tai tarkemmin sanottuna, hän tekisi sen mielellään. Mies käpertyi paremmin peittojen alle odotellessaan, että Gabrielle palaisi. Sänky tuntui heti niin kovin paljon kylmemmältä.
"Olet niin kaunis", mies mumisi vetäessään toisen jälleen lähelleen.

Edelleen sisällä tuntui inhottava muljaus. Hän ei halunnut kuulla sitä. Theodoren ilkeä ja ivallinen ääni toisti sanojaan heti hänen päässään.
"... Kiitos." Ei siihen muutakaan osannut sanoa.

Mies kurtisti kulmiaan. Naisen vastaus ei kuulostanut kovinkaan ilahtuneelta.
"Gabrielle, mikä on?" Teddy kysyi huolestuneena ja kohotti kätensä silittämään naisen poskea. Hän halusi ymmärtää, mitä toinen tunsi ja ajatteli, eikä se onnistuisi, jos hän ei koskaan kysyisi.

Gabrielle kääntyi toista päin enemmän ja hymyili mahdollisimman vakuuttavasti .
"Ei mikään, rakas. Ei mikään. Olet suloinen."

"Oletko aivan varma?" Mies kysyi huolta yhä äänessään. Naisen hymy oli vakuuttava, mutta epäilys kyti edelleen mielessä. Oliko hän tehnyt jotakin väärää tai sanonut jotakin, mikä olisi pitänyt pysyä vain hänen omana tietonaan? Teddy suukotti toisen suupieltä.
"Voit kertoa minulle mitä tahansa, kulta."

Helvetin psykologian professori. Gabrielle nielaisi ja nyökkäsi, toivoen vain ettei jäisi kiini valheestaan.
"Eti ole mitään hätää."

"Mutta sinulla on jotakin mielessäsi", Teddy sanoi. Hän oli katsellut naisen kauniita kasvoja riittämiin tunnistaakseen, milloin kasvoja kirkastava hymy ei ollut niin valovoimainen kuin yleensä. "Rakastan sinua. Kerro minulle, ehkä voin auttaa", hän jatkoi silittäen lempeästi toisen poskea.

Gabrielle ei olisi halunnut kaivaa sitä esiin, saatika aiheuttaa toiselle enää pahaa mieltä muistuttamalla tuon sanoista.
"Se... Jotakin mitä... Sanoit." Miten sen voisi muotoilla? Sen riidan ajattelukin itketti.

Teddyn ilme synkkeni ja raskas huokaus karkasi huulilta ennen kuin hän ehti estää itseään. Niinpä tietysti. Hän oli kuin olikin sanonut jotakin, mikä jäi painamaan naisen mieltä.
"Kerro, kulta", mies rohkaisi ja rutisti toista tiukasti kylkeään vasten. Hän ei halunnut, että toinen jäisi miettimään jotakin typerää, mitä hän oli sanonut aiemmin.

Nainen nieleskeli hetken. Hän oli aina osannut luottaa itseensä ja kaksi lausetta Teddyltä sai hänen olonsa epämukavaksi nyt,kun tuo kehui häntä.
"... Se miten ivasit minun olevan täydellinen ja muistuttavan sinua siitä miten kaikki haluavat ja palvovat minua." Se ääni oli tuskin kuiskausta kuuluvampi.

Mies sulki silmänsä. Oli kamala kuulla omat vihaisena syljetyt loukkaukset Gabriellen huulilta niin hiljaisina ja särkyneinä. Hän nielaisi. Voisipa hän vain pyyhkiä kaikki pahat sanansa toisen muistista.
"Olen pahoillani, että sanoin niin", mies huokaisi. "Halusin loukata sinua ja toivoin, että osuisin vyön alle. Olen todella pahoillani, että onnistuin", hän selitti ahdistus ääneen hiipien. Miten hän voisi koskaan hyvittää sen, mitä oli mennyt toiselle sanomaan?
"Sinä et ole pinnallinen tai itsekeskeinen. Sinä olet kaunis, upea nainen, jolla on lämmin ja suuri sydän", Teddy sanoi ja halasi Gabriellea tiukasti.

Se oli naurettavaa, miten hän takertui juuri niihin sanoihin, vaikka toinen oli luonnehtinut häntä myös elämänsä suurimmaksi virheeksi.
"En vain... En tiedä miksi edes takerruin juuri niihin. Sanoit paljon pahempaakin mutta... Nyt on vain hankala enää ottaa kehujasi vastaan."

Teddy huokaisi.
"Et tiedäkään, miten kovin toivon, että voisin ottaa ne sanat takaisin. Jokaikisen", mies sanoi nielaisten. Hän ei halunnut toisen jäävän murehtimaan moisia. Pian he eivät muuta tekisikään kuin vetäisi esille sen ensimmäisen kunnon riidan sanomisia muihin riitoihinsa.
"Onko mitään, mitä voisin tehdä vakuuttaakseni sinut siitä, etten tarkoittanut mitä sanoin?" Mies kysyi karua epätoivoa äänessään. Hän vain halusi, että Gabrielle oli onnellinen, mutta hän ei tiennyt, mitä vielä voisi tehdä osoittaakseen, ettei ajatellut sitä mitä oli vihaisena toiselle huutanut. Kukkakimput eivät tuntuneet ratkaisevan tätä.

Tummatukkainen nainen suukotti miehen suunpieltä hellästi.
"Tiedän. Ja... Kyllä se siitä, ajan kanssa. Yritän muistaa sen mitä sanoit nyt." Se Teddyn epätoivoinen ääni oli niin säälittävä.

"Hyvä", mies huokaisi aavistuksen helpottuneena. Ehkä se tästä. "Kai saan silti kehua sinua?" Teddyn oli pakko kysyä. Pienet kehut tuntuivat lipsuvan kieleltä niin helposti, ettei hän tiennyt miten voisi estää niitä jatkossa, jos Gabrielle ei hetkeen haluaisi kuulla mitään.
"Jos jäät murehtimaan mitään tällaisia myöhemmin, ole kiltti ja puhu minulle", mies pyysi pehmeästi. Hän ei halunnut, että toinen jäisi miettimään näin synkkiä ajatuksia yksinään.

"Saat. En voi kieltääkään." Nainen naurahti ja tuntui se silti helpottavalta kuulla niitä, vaikka ottikin asian nyt raskaasti.
"... Minä puhun. Anteeksi."

"Hyvä", mies toisti ja hymyili pienesti naisen naurahdukselle. Hän ottaisi tavoitteekseen saada Gabriellen nauramaan niin usein kuin mahdollista. Jos ei muuten, niin sitten hän hyödyntäisi tänään löytämäänsä kutiavaa kohtaa.
"Älä pyydä anteeksi", Teddy sanoi päätään pudistellen. "Tai voin joutua kutittamaan sinua", mies lisäsi virnistäen.

Nainen yrittäisi kerätä itsensä tämän naurettavan mietintänsä seasta. Teddy ei voinut inhota häntä. Tuo osti sormuksen. Herran jumala.
"... En pyydä. Et kuullut mitään!" Nainen kikatteli kuuliaiseen sävyyn.

"En kuullut yhtään mitään", mies vakuutti, mutta ilkikurinen virne kohosi kasvoille. Hetkeä myöhemmin sormet hyökkäsivät paljaiden kylkien kimppuun Teddyn nauraessa lämpimästi.

Gabrielle oli olettanut säästyvänsä sillä, mutta ei. Mies alkoi sittenkin kutittaa, saaden naisen kikattamaan äänekkäästi.
"Lopeta, en sanonut mitääääään!" Gabrielle yritti hellästi läiskiä miehen käsiä pois kyljiltään.

Mies kutitti kikattavaa naista vielä hetken kielloista huolimatta, ennen kuin armahti naista ja veti tuon kylkeensä kiinni. Huulilla kareileva hymy oli aito ja lämmin. Oli ollut ihana kuunnella Gabriellen kikatusta. Hänen pitäisi ehdottomasti kutittaa naista useamminkin, jos saisi tuollaisen äänen naisesta irti.
"Lopetin. Tyytyväinen?" Mies myhäili selkeästi tyytyväisenä itseensä. Hän oli suorastaan ylpeä saavutuksestaan. Gabrielle oli kikattanut. Se oli pakko laskea voitoksi.

Brunette ei voinut olla hymyilemättä lämpimästi. Nainen katseli miestä suuri lämpöä katseessaan, näyttäen hänkin tyytyväiseltä.
"Hyvä poika." Oli hänkin pojittelemaan Theodorea, ollessaan heistä kahdesta se nuorempi.

"Woff", mies haukahti kuin tottelevainen koira. Mies virnisti Gabriellelle ja kumartui suutelemaan toista pehmein huulin. "Kikatustasi oli ilo kuunnella. Voi olla, etten voi vastustaa kiusausta seuraavallakaan kerralla", mies myhäili silitellen tummia kiharoita kädellään. Hän ei tosiaankaan voisi vastustaa kiusausta, sen hän tiesi jo valmiiksi. Gabrielleparka.

Gabrielle kallisti päätään toisen haukkumiselle, vastasen siihen suudelmaan hellästi. Hän nautti siitä miehen läheisyydestä ja hellyydestä. Nyt alkoi raukeus taas hiipiä oloon ja uni painaa. kai hän oli vain ollut niin uupunut tänään.
"Parempi olisi voida." Nainen naurahti hellästi, silitellen nyt peukalollaan miehen suhteellisen sileää leukaa. Hän ei ollut puhunut vanhempiensa kanssa sen jälkeen, kun äitinsä oli soittanut ja hän oli kertonut miehestä. Eivät nuo vieläkään tienneet, kuka se mies oli ja sekin painoi mieltä. Oliko hän sanonut niin pahasti äidilleen vai miksi tuo sei soittanut?
"Oletko joskus saanut sanotuksi vanhemmillesi niin pahasti, että he eivät soita enää?"

"Teen parhaani", mies vastasi hymyillen. Hän voisi aina yrittää, mutta… kiusaus kuunnella kikatusta olisi varmasti suuri. Tässä oli hyvä olla, siitä Teddy oli aivan varma. Ihana, suorastaan. Gabriellen vieressä oli mukava makoilla. Olisipa tällaisia iltoja useamminkin, tosin niin, ettei Gabrielle ensin sairastanut koko päivää. Hän halusi tällaista vaivatonta yhdessäoloa. Naurua ja keskustelua, helliä kosketuksia eikä kiirettä mihinkään.
"Isälleni kyllä", mies myönsi. "Mutta äitini… No, sinä tapasit hänet. Hän ei turhasta loukkaannu, tai loukkaannu edes silloin, kun sille olisi aihetta. Hän odottaa tunnin ja soittaa uudestaan samasta aiheesta tietäen, etten jaksa enää tapella", hän selitti, vilkaisten kysyvästi toista. "Miten niin?" Ei hän ollut täällä tapellut vanhempiensa kanssa puhelimessa, joten naisen kysymys oli vähintäänkin hassu. Hän jätti tappelun Dimen ja Minxin avoimista kohtaloista sille ajalle, kun oli itsekseen. Ei Gabriellea tarvinnut niihin riitoihin sotkea. Toinen saisi vielä kuulla niitä enemmän kuin haluaisi, jos he joskus asuisivat saman katon alla.

Gabrielle kuunteli toisen sanoja hetken, nyökäten. Niin, no, Alice Morland oli omanlaisensa ihminen, täysin. Hän huokaisi todella syvään.
"En ole puhunut äidin kanssa sen jälkeen kun hän soitti ja raivosin miesasioistani hänelle." Gabrielle myönsi varovasti. Ei häntä sinänsä haitannut saada vähän omaa tilaa, mutta.

Teddy tiukensi otettaan toisesta. Hän ainakin kuvitteli ymmärtävänsä toisen huolen, mutta hän myös uskoi, ettei Gabriellen äiti ollut loukkaantunut, kovin verisesti ainakaan. Hän todella toivoi sitä, koska muuten heidän ensitapaamisestaan voisi tulla hieman jähmeä.
"Soita hänelle huomenna. Kysele vaikka kuulumisia ja juttele niitä näitä", mies ehdotti pehmeästi. Hän ei tiennyt, halusiko toinen pahoitella aiempaa raivokohtaustaan (mikä oli täysin ymmärrettävä reaktio äidin kärttämiseen, mikäli häneltä kysyttiin) vai muuten vain kuulla äidistään, joten oli turvallisempaa ehdottaa keskustelua anteeksipyynnön sijaan. Teddy ei oikein tiennyt, halusiko naisen vanhempien tietävän, kuka tämä mysteerimies Gabriellen elämässä oli, vaan ei sitä voisi loputtomiin vältelläkään. Olkoonkin, ettei hän kokenut olevansa kovin taitava vanhempien kanssa. Ehkä tässä iässä tärkeämpää oli pitää Gabrielle onnellisena kuin saada naisen vanhempien suosio.

"Mmhm... Pitää katsoa." Ehkä hän odottelisi vielä hetken, soittaisiko äiti. Loputtomiin hän ei voisi salailla sitä kuka mies hänen elämässään oli,mutta kertominen ahdisti. Gabrielle nukahti aivan huomaamattaan siihem toisen kainaloon kevyt hymy kasvoillaan.

Teddy tyytyi toisen vastaukseen. Hän vain halusi Gabriellen olevan murehtimatta vanhempiaan, mutta ei hänelle ollut sen suurempaa merkitystä sillä, milloin toinen soittaisi. Mies hymyili pidellessään nukkuvaa naista. Tämä oli ollut kerrassaan ihana päivä, vaikka hän toivoikin, ettei nainen sairastaisi enää huomenna. Oli typerää tuntea olonsa avuttomaksi, mutta siitä huolimatta sellaiseksi hän itsensä tunsi. Mies pyöritteli ajatuksia mielessään pidemmän tovin ennen kuin seurasi Gabriellea unten ihmemaahan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] I love you, I hate you   La Helmi 21, 2015 4:47 pm

Tiistai 10. helmikuuta

Aamulla Gabrielle huokaisi syvään kun kello soi, herättäen häntä lääkäriä varten. Nainen vääntäytyi ylös ja huokaisi uudelleen. Hän meni syömään aamupalaa, aloittaen sen jälkeen meikkaamisen.

Teddy yritti jatkaa uniaan herätyskellosta huolimatta, kuten teki jokainen aamu. Yksi syy hänen tavalleen jättää aamupala syömättä oli se, ettei hän koskaan herännyt riittävän aikaisin ehtiäkseen syödä. Vaan kun Gabrielle nousi, oli miehenkin pakko raottaa silmiään raskaasti huokaisten. Teddy könysi ylös sängystä, hortoili keittiöön ja laittoi kahvin tippumaan. Hän tarvitsi kahvia tai ei pääsisi aamukoomastaan eroon. Suihkukaan ei olisi huono idea. Mies suuntasi kylpyhuoneelle, toivotti hyvät huomenet Gabriellelle edelleen puoliksi nukkuen ja astui kylmän vesisuihkun alle. Ainakin se herätti hetkeksi. Peseydyttyään hän kietoutui pehmeään pyyhkeeseen ja suuntasi keittiöön. Kahvia. Nyt.

Saatuaan meikin kasvoilleen Gabrielle meni takaisin keittiöön. Hän paistoi Teddylle kananmunan ja laittoi sen paahtoleivän päälle, paloitellen tuolle vielä omenan. Noin. Mies saisi syödä sen tai kuulisi kunniansa. Hän meni pukeutumaan vaatehuoneeseen, hymyillen itsekseen. Sitten ehtisi juomaan kupillisen kahvia ja olisi valmis.

Teddy odotti kärsimättömästi, että kahvinkeitin saisi tiputettua viimeisetkin pisarat voimajuomaa lasipannuun. Mies kaivoi kaksi kuppia esille ja kaatoi reilut kupilliset molemmille. Hymyillen mies kohotti oman kuppinsa huulilleen, huomaten vasta muutaman hörpyn jälkeen tarjolle laitetun aamupalan.
"Kiitos kulta", mies kiitti pehmeästi ja nappasi omenalohkon kahvin kyytipojaksi. Suihku oli karistanut pahimmat unihiekat silmistä ja kahvi pitäisi huolen lopusta.

Puettuaan Gabrielle asteli takaisin keittiöön, kuullakseen toisen kiitoksen. Hän hymyili toiselle hellästi ja suukotti miehen poskea. Sen kahvin juotuaan hänen pitäisi tosin mennä ja nopeasti.
"Syös nyt." Hän patisti hellästi nauraen

Mies hymyili. Gabrielle näytti upealta jälleen kerran. Omistikohan toinen edes vaatekappaletta, joka ei imartelisi kaunista naista?
"Syön syön", mies vakuutti naurahtaen. Eihän hän voisi jättää syömättäkään, kun Gabrielle oli häntä varten tehnyt aamupalaa.
"Soitathan lääkäriaikasi jälkeen?" Teddy huolehti. Hän todella haluaisi kuulla, mikä naista vaivasi.

"Soitan, kyllä soitan rakas." Hän vastasi toiselle, nautiskellen kahvinsa melko reippaasti. Sen juotuaan hän suukotti toisen huulia nopeasti.
"Pitää mennä. Nähdään. Ja soitan. Älä varmista enää." Sen sanottuaan Gabrielle asteli nopeasti eteiseen, vetääkseen ulkovaatteet päälleen, jotta ehtisi ajoissa.

Teddy hymyili toisen sanoille. Selvä. Hän jäi syömään aamupalaansa katsellen hymyillen, kuinka nainen kiskoi vaatteita päällen. Ehkä hänenkin pitäisi.
"Hauskaa päivää", mies toivotti ennen kuin Gabrielle liukeni ovesta. Mies söi aamupalansa ja suuntasi kiskomaan vaatteet päälleen. Hän ehtisi loistavasti käydä tervehtimässä hevosiaan ennen kuin yliopisto kutsuisi.

~ useamman tunnin aikaloikka ~

Gabrielle soitti Teddylle päivällä, rauhoituttuaan itse ensin hieman. Nainen haroi hiuksiaan puhelun jälkeen työpöytänsä takana, polttava tunne sisuksissaan. Ei. Ei. Tai siis kyllä, mutta ei. Hän oli ehkä saanut miehen vakuuteltua siitä että oli kunnossa, vain uupunut, sai kaksi viikkoa sairaslomaa ja sillä siisti. Nainen palasi kotiin puoli viiden maissa kauppakassin kanssa, miettien vain sitä, miten voisi tehdä ruokaa toiselle. Hän ei halunnut ajatella sitä, apteekista haettu testi poltteli käsilaukussa.

Teddy oli uskonut naista - miksei olisikaan, kun toinen oli kiltisti soittanut lääkärin jälkeen. Mies halusi nopeasti pitämään huolta naisesta, joka oli puhelimessakin kuulostanut uupuneelta, tai ainakin niin hän oli naisen äänestä tulkitsevinaan. Teddy vapautti opiskelijat varttia vaille viisi, kiisi työhuoneeseensa ja nappasi pinon esseitä mukaan. Hän voisi lukea ne läpi seuraavan parin illan aikana. Ehkä. Tai sitten ne jäisivät lojumaan hotellille viimeiseen mahdollisuuteen saakka. Hän suuntasi suoraan yliopistolta Gabriellen oven taakse, vaan silti kello oli jo lähempänä puoli kuutta, kun mies soitti ovikelloa.
"Hei kulta", hän tervehti toista suukottamalla poskea.

Gabriellella oli ruoka hyvällä mallilla miehen tullessa - mitä nyt oli viiltänyt sormeensa haavan, pudottanut lasin lattialle ja ties mitä. Hän ei osannut peitellä sitä miten ahdisti. Gabrielle oli saanut lääkärin ensimmäiseen epäilykseen varmistuksen ja poistattanut heti samalla käynnillä käsivarren syrjässä olleen kapselin. Nainen ei tietänyt mitä tekisi, miten kertoisi ja syyttäisikö Teddy häntä valehtelusta ehkäisyn suhteen. Kaikki pyöri, olo oli hirveä ja silti salaa iloinen.
"Hei rakas." Gabrielle oli alusta asti aavistuksen poissaoleva, kun asteli hakemaan imuria, voidakseen siivota ne lasinsirpaleet keittiöstä.

Mies laski salkkunsa eteiseen, riisui kenkänsä siististi hyllyn ja ripusti takkinsa henkarille. Gabrielle vaikutti... Hassulta. Olikohan nainen uupuneempi kuin suostui kertomaan?
"Anna kun minä", mies tarjoutui ja kurkotti imuria kohti. "Sinun pitäisi levätä", hän muistutti pehmeästi ja kosketti huolissaan naisen käsivartta.

Gabrielle oudosti ynähtäen nainen ojensi imurin toiselle, nuolaisten kuivuneita huuliaan. Mitä helvettiä hän tekisi. Ruskeat silmät tutkailivat Teddyä, sisällä velloi vuorotellen ilo ja epätoivo. Hän oli liian vanha aborttiin, jos koskaan halusi lapsia. Mutta he olivat olleet yhdessä vasta pienen hetken. Teddy tuskin haluaisi tehdä aborttia ja kantaisi vastuun lapsesta, mutta Gabrielle olisi halunnut lapsen silloin kun heille sopi. Kun molemmat halusivat sitä todella. Sitten kun heillä olisi ollut se oma talo, keinu takapihalla ja häät takana. Mutta ei. Hän asteli keittiöön ja onnistui polttamaan itsensä ensitöikseen.
"Ah, ai hitto.." Nainen pisti kätensä kylmän veden alle, huokaisten.

Mies kurtisti kulmiaan. Gabrielle vaikutti todella, todella oudolta. Jotenkin poissaolevalta.
"Murehditko sairaslomaa näin paljon, vai mikä on?" Teddy kysyi selkeää huolta äänessään siivotessaan lasia lattialta. Gabriellen käytös sai hänet heti pelkäämään pahinta. Ehkä toinen olikin vakavasti sairas, muttei vain halunnut huolestuttaa häntä. Tai ehkä Gabrielle oli päivän aikana tullut siihen tulokseen, ettei halunnutkaan antaa hänelle anteeksi viimeisintä riitaa. Teddy ei tiennyt, mitä naisen mielessä liikkui, ja se ahdisti kovin.

Gabriellen pää oli sekaisin. Nainen pelkäsi että pyörtyisi vain sen paniikin sekaisen ahdistuksensa takia.
"No, se vähän huolettaa, jättää kaikki ryhmälleni.." Siihen selitykseen oli hyvä tukeutua. Sairasloma todellakin tuli tarpeeseen, näiden uutisten jälkeen hän ei ollut työkykyinen.

Teddy jätti imurin seinän viereen ja asteli Gabriellen luokse kietoakseen kätensä toisen ympärille.
"Kyllä he pärjäävät. He ovat aikuisia ihmisiä, jotka tietävät mitä tekevät. Olet näyttänyt heille upeaa esimerkkiä. Ei maailma tähän kaadu", mies lupasi suukottaen naisen nenänpäätä. Gabrielleparka. Toisen täytyisi ehdottomasti opetella delegoimaan töitään silloinkin, kun ei saanut lääkäriltä käskyä pysytellä sängyssä viikosta toiseen. Ei nainen saisi itseään uuvuttaa, vaikka ilmeisesti nauttikin töistään.

Hän nyökkäili toiselle pienesti, osaamatta lopettaa sitä. Hän oli niin järkyttynyt ja tolaltaan, että sen peittely oli erittäin surkeaa.
"Kastike palaa kohta..." Hän kääntyi Teddyn käsien suojassa, hämmentääkseen sitä kermaista sienikastiketta, joka oli heille tehnyt tuorepastan ja salaatin toveriksi. Hän olisi nauttinut tästä todella, jos ei olisi aivan sekaisin. Yleensä nainen joi viiniä laittaessaan ruokaa, nyt ei.

Teddy ei tiennyt, mitä voisi vielä tehdä. Nainen tuntui olevan pahasti tolaltaan. Olikohan Gabrielle pitänyt kertaakaan lomaa (tai edes sairaslomaa) sen jälkeen, kun oli saanut työpaikkansa? Hän kurkisti naisen olan yli kastiketta, jonka tuoksu oli kerrassaan herkullinen.
"Tuoksuu hyvältä", mies kertoi ja painoi suukon tummien hiusten peittämään päähän. Ehkä he voisivat käpertyä sohvalle syötyään, niin hän voisi pidellä Gabriellea kainalossaan kunnes toinen rauhoittuisi. Nainen vaikutti hermostuneelta, järkyttyneeltä ja ties miltä muulta. Hän vain halusi ottaa sen kaiken pois, jotta toisen olisi hyvä olla.

Viisaana naisena hän oli onneksi vienyt heti roskat sen testin tehtyään. Ei olisi pienintäkään mahdollisuutta, että Teddy saisi tietää siitä. Sen verran hyvin nainen oli piilottanut todisteet.
"No hyvä." Hän hymyili toiselle hellästi. Edes jotakin hän sai tehdyksi oikein. Miten hän kertoisi Teddylle. Miten. Häntä pelotti ja itketti.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] I love you, I hate you   La Helmi 21, 2015 4:49 pm

Mies suukotti hiuksia vielä kerran, ennen kuin irrottautui naisesta.
"Katan pöydän", hän lausahti hymyillen. Mies oli loistavalla tuulella, jota edes Gabriellen outo käytös ei kyennyt täysin muuttamaan. Hän huolehti naisesta, tietenkin, mutta päivä oli ollut muutoin loistava. Hän oli saanut herätä naisen vierestä ja kaikki oli ollut kunnossa. He olivat kunnossa. Yksi riita ei ollut rikkonut heitä.
"Miten ajattelit käyttää lomasi?" Teddy kysäisi kerätessään aterimia laatikosta. Rauhallisesti, tietenkin, ei sairaslomalla ollut tarkoitus rasittaa itseään enemmän, mutta… Hän halusi tietää, oliko nainen miettinyt jotakin, mitä haluaisi tehdä. Ehkä käydä tervehtimässä perhettään, nyt kun siihen olisi hyvin aikaa. Hän ei tosin uskaltanut edes ehdottaa moista, sillä muisti keskustelun siitä, miten Gabriellen välit perheeseensä eivät olleet aina parhaimmasta päästä.

"Kiitos rakas." Gabrielle vastasi toiselle. Hän upposi syvälle omiin mietteisiinsä ja sen huomasi, miten hän havahtui Teddyn kysymykseen jostakin aivan muualta.
"...Uh... Ajattelin vain olla ja käydä ehkä useammin ratsastamassa.. Tai jotakin, en tiedä. En ajatellut vielä."

Mies ei oikein tiennyt, miten päin olisi. Gabrielle tuntui vajoavan ajatuksiinsa heti jos hän ei pitänyt keskustelua aktiivisena joka hetki. Mitä nainen oikein mietti niin kovin keskittyneesti? Ellei sitten…
"Soititko äidillesi?" Hän kysäisi huolta jälleen äänessään. Ehkä Gabrielle oli tapellut uudestaan äitinsä kanssa, ja siksi vaikutti niin kummalliselta. Niin sen täytyi olla. Nyt nainen mietti mielessään riitaa ja miten sopisi sen.
"Jos rapsutat Dimeä ohikulkiessasi, se on ikuisesti kiitollinen", mies lisäsi toisen suunnitelmiin käydä tallilla.

"Minä rapsutan, annan vaikka pari porkkanaakin." Gabrielle unohti täysin vastata kysymykseen äidistään, kunnes muisti sen, laskettuaan kaksi kattilaa pöydälle pannualusilleen.
"Ei, en soittanut. Soitan toiste."

"Olet aivan liian ihana", mies naurahti. Ei hän oikeasti olettanut, että nainen pitäisi seuraa hänen loukkaantuneelle tammalleen, mutta ajatus lämmitti. Gabrielle välitti hänen hevosistaan ja suostui viettämään aikaa niiden kanssa. Tai ainakin Dimen, tosin hän ei syyttäisi ketään siitä, jos halusi pysytellä kaukana Minxin terävistä hampaista ja kovista kavioista.
"Ei kai se teidän riitanne jäänyt painamaan sinua noin kovin?" Teddy kysyi varovaisesti. Hän ei keksinyt muutakaan selitystä Gabriellen käytökselle, mutta nyt puhelu äidillekin oli tyrmätty.

"Kiitos." Ei häntä haittaisi tervehtiä Dimeä ja viettää tamman kanssa aikaa. Se oli ihana ja kaunis hevonen. Kaunis eläin. Lempeä. Minxin lähelle hän ei mieluusti menisi.
"Ei tämä johdu siitä... Anteeksi, olen ihan kunnossa. Mitä haluat juoda?"

Mitä enemmän nainen vakuutteli olevansa kunnossa, sitä vähemmän Teddy uskoi. Gabrielle ei tosiaankaan ollut kunnossa. Toinen eli ihan omassa ulottuvuudessaan, ei tuntunut olevan läsnä kuin hetkiä kerrallaan ja vaikutti päättäneen, ettei puhuisi hänelle. Mies puri huultaan. Hän antaisi toiselle aikaa päivällisen yli kertoa, mikä oikeasti painoi mieltä. Sen jälkeen hän kyselisi, kunnes saisi kunnollisen vastauksen irti rakkaasta naisesta.
"Vesi käy hyvin", mies vastasi aivot raksuttaen, kun hän yritti keksiä selitystä Gabriellen käytökselle.

Nainen otti vettä kannuun ja toi salaatin kaapista pöytään. Hän istahti alas ja otti ruokaa itselleen, hymisten hiljaa. Hän olisi halunnut paeta. Se kaikki sai silmissä sumenemaan jaksoittain. Pelotti, ahdisti. Paljon. Jos Teddy jättäisi hänet?

Teddy istahti Gabriellea vastapäätä huolestunut katse naisessa pysyen. Mitäköhän toisen mielessä liikkui? Hän halusi siitä selvän nyt eikä kolmen vuoden kuluttua.
"Et arvaakaan, kuinka paljon sain tänään kuulla siitä, että peruutin eiliset luennot", mies naurahti nostellessaan ruokia lautaselleen. "Opiskelijat eivät osanneet päättää sen väliltä, olinko ikävöinyt hevosiani vai karannut Vegasiin mennäkseni naimisiin", mies jatkoi leveä hymy kasvoillaan. Opiskelijat, jotka usein jäivät sanailemaan hänen kanssaan, olivat niin perin viihdyttävää väkeä. Thomas, totta kai, oli ollut kovimpana äänessä, kuten uutena vuotenakin.

"... Naimisiin? Mitä? Eikun.. Aaa... Voi heitä. Opiskelijasi kuulostavat suloisilta." Gabrielle hymyili poissaolevasti. Mies oli todella suloinen kun puhui töistään, Teddy selvästi nautti opettamisesta. Silti hän upposi muualle ja vain käånteli ruokaa lautasellaan.

Teddy kurkotti pöydän yli tarttumaan naisen käteen. Toinen vaikutti niin kovin poissaolevalta.
"En minä Vegasiin lähtisi, jos haluaisin naimisiin", mies koetti keventää tunnelmaa vitsailemalla. Oliko Gabrielle ajatellut, että hän aikoi kosia, vai miksi toinen oli tuollainen? Hän ei ymmärtänyt.
"He ovat. Silloin kun malttavat keskittyä olennaiseen, eivätkä tee työhuoneestani vaaleanpunaista", mies lisäsi naurahtaen. Hän oli aivan varma, että Erica ja muutama muu tyttö olivat organisoineet sen kuvion. "Sinun olisi pitänyt nähdä se sotku", mies hymähti huvittuneena päätään pudistellen.
"Katosta roikkui vaaleanpunaisia nauhoja, kaikkialla oli suuria sydämiä ja kaikki oli niin kovin vaaleanpunaista", hän hymähti. Työhuone oli joutunut aikaisen ystävänpäivän uhriksi. Ei hän voinut syyttää muita kuin itseään siitä. Hän oli tarjonnut opiskelijoille täydellisen mahdollisuuden pilaan, kun oli ollut päivän poissa.

Gabrielle naurahti ja jatkoi sitä ruoan työntelyä pitkin lautasta. Se oli ihanaa miten Teddy oli läsnä. Hänenkin pitäisi.
"... Voi ei. Kauanko meni että sait siitä normaalin?"

"En edes yrittänyt", mies myönsi naurahtaen. "Se odottaa minua yhtä vaaleanpunaisena huomennakin." Hän epäili, ettei siivoamisesta olisi mitään hyötyä tässä vaiheessa. Opiskelijat vain innostuisivat ja keksisivät jotakin pahempaa ystävänpäiväksi. Antoi huoneen olla vaaleanpunainen, jos se sai opiskelijat iloisiksi.
"Sinun pitäisi syödä", mies huomautti. Hänen lautasensa näytti pelottavan tyhjältä verrattuna Gabriellen omaan.

Nainen nosti haarukallisen ruokaa suuhun toisen mieliksi. Se maistui tuhkalta, tai ainakin tuntui siltä. Miten hän ei osannut kerätä itseään nyt!? Nainen olisi halunnut läpsäistä itseään poskelle.
"Ai. Noh, ehkä säästyt pahemmalta jos et siivoa."

"Toivon niin", mies vastasi. Hän katseli huolissaan, kun nainen ei tuntunut edelleenkään syövän kunnolla.
"Miksei ruoka maistu?" Teddy kysyi huolta äänessään. Tämä oli kerrassaan herkullista. Hän ei ymmärtänyt, miksi nainen siirteli ruokaa lautasen reunalta toiselle.

Gabrielle halusi purskahtaa itkuun. Hän ei voisi täräyttää sitä niin vain ja pitäisi ensin keksiä, mitä hön ehdottaisi, että he tekisivät.
"... Ah, olen vain hidas. Ei muuta." Nyt hän pakotti itsensä syömään, jotta mies ei huomauttaisi asiasta uudelleen.

Teddy nyökkäsi, muttei uskonut sen olevan syynä. Gabrielle oli käyttäytynyt niin oudosti koko ajan, ettei hän uskonut hitauden vievän ruokahalua.
"Rakas, mikä on? Jokin painaa sinua", mies kysyi pehmeästi. Hän halusi auttaa, eikä voisi tehdä sitä, jos toinen ei puhuisi hänelle. Hän vain halusi Gabriellen olevan onnellinen. Ei se voinut olla liikaa pyydetty.

Gabrielle pudisteli päätään. Hän ei ollut valmis kertomaan. Syötyään nainen nousi laittaakseen tiskit koneeseen, perin oudon oloisena. Hän oli hyvin jönnittynyt ja paniikissa koko ajan.

Teddy tyhjensi pöytää toisen apuna tietämättä oikein, voisiko painostaa toista enemmän. Hän halusi tietää, mitä Gabrielle mietti, mutta nainen tuntui tekevän siitä tavattoman vaikeaa. Ei kai voinut olla niin suuri juttu suun aukaiseminen ja mieltä painavan asian kakistaminen ulos? Gabrielle oli sanonut tulevansa kuntoon. Mies tarttui naisen ranteeseen pehmeän päättäväisesti ja lähti taluttamaan naista sohvan suuntaan. Hän halusi puhua toiselle ilman, että Gabrielle keksisi jatkuvasti uusia keinoja, millä vältellä hänelle puhumista.

Nainen säpsähti, lähtien kuitenkin kiltisti seuraamaan toista. Hänen ajatuksensa säntäivät sekavana laumana kaikkialla muualla ja seiniä päin, antamatta mahdollisuutta tarttua yhteenkään järkevään ajatukseen. Hän istui sohvalle, vältellen toisen katsetta. Vain muutama päivä ystävänpäivään. Miten hän koskaan kertoisi.

Teddy tuijotti toista ja huokaisi.
"Rakas, puhu minulle", hän lopulta sanoi tietämättä oikein, oliko turhautunut vai huolissaan. Ehkä vähän molempia. Huoli sai kasvonpiirteet terävöitymään entisestään. "Mikä sinun on? Haluan auttaa."

Gabrielle pudisteli päätään.
"Ei mikään, anteeksi kulta... En vain saa mistään ajatuksista kiinni tänään." No tuo oli totta, mutta syytä sellaiselle nainen ei antanut.

"Huomaan sen", Teddy vastasi. Kyllähän hänellä oli silmät päässään. Hän näki, miten poissaoleva nainen oli. Ei siihen tarvittu mitään erikoisia kykyjä. "Miksi? Miksi ajatuksesi harhailevat niin kovin?" Hän ei aikonut enää ehdotella mitään. Nainen saisi itse keksiä vastauksensa, sillä jos hän tarjosi jotakin poistumistietä, Gabrielle tuntui tarttuvan siihen epäröimättä.

"En tiedä, ei siihen ole suurempaa syytä. Rauhoitu rakas" Hän mutisi hiljaa ja pyöritteli sohvatyynyn kulmaa käsissään. Koska hän voisi kertoa? Pakko se olisi seitsemän viikon aikana. Mitä aiemmin, sen parempi. Apua

"Aina siihen on joku syy", mies vastasi ja kurkotti kääntämään toisen kasvot itseensäpäin. Hän halusi katsella Gabriellen silmiä, eikä antaa toisen pakoilla sohvatyynyjä pyöritellen. "Mikset vain kerro minulle?" Olipa heidänkin osansa vaihtuneet. Reilua viikkoa aiemmin hän oli kieltäytynyt kertomasta syytä mustalle silmälleen, ja nyt Gabrielle ei suostunut kertomaan jotakin, mikä selkeästi painoi naisen mieltä.
"Jos tämä liittyy johonkin, mitä olen sanonut, niin olen pahoillani."

"Ei liity, ei, olet ollut ihana." Hän vakuutteli toiselle. Osa hänestä halusi vain oksentaa sen tiskiin ja antaa miehen tuskailla saman asian kanssa. Osa halusi ikuisesti salata sen tiedon.
"Et ole tehnyt tai sanonut mitään"
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] I love you, I hate you   La Helmi 21, 2015 4:50 pm

"Mistä sitten on kyse?" Teddy kysyi epävarmana siitä, saiko nyt kuitenkaan aivan rehellisiä vastauksia. Jos hän ei ollut tehnyt mitään, mikä sai naisen noin tolaltaan, kuka sitten? "Tapahtuiko töissä jotakin?" Hän päätti kysyä ajatukset loikaten heti Deanin suuntaan. Hän ei ollut edes tavannut miestä koskaan, ja silti vihasi tuota jo enemmän kuin montaa muuta tällä pallolla.

"Ei tapahtunut, en edes käynyt siellä tänään." Lääkäri oli postittanut todistusen. Hän oli soittanut pomoilleen ja alaisilleen, ohjetistaen jälkimmäisiä.
"Kaikki on hyvin Teddy"

"Kaikki ei vaikuta olevan hyvin", mies vastusti. Miksei nainen voinut vain kertoa, mikä mieltä painoi? Naiset olivat niin kamalan vaikeita! Hän halusi jakaa toisen surut ja murheet, siinä missä ilot ja naurutkin. Gabrielle tuntui tosin päättäneen, ettei hän jakaisi näitä murheita.

Hän ei tiennyt miten kertoisi.
"Kikki on loistavasti, rauhoitu kulta. ." Nainen mutisi hiljaa.

"Olet sanonut noin jo liian monta kertaa. Kaikki ei ole loistavasti", mies vastasi suupieli värähtäen. Hän ei halunnut suuttua tästä, mutta ei voinut mitään sille, miten turhautuminen nosti päätään. "Olet poissaoleva. Koko ajan. Se ei ole kunnossa olemista."

"Teddy.. Anna minun ajatella?" Hän tarvit aikaa ja tilaa ajatuksilleen. Mahdollisuuden sille poissaolevuudelleen.

"Etkö voisi ajatella ääneen, niin minäkin tietäisin, mistä on kyse?" Mies ehdotti terävä särmä äänessään. Hän halusi olla lempeä ja ymmärtäväinen, antaa toiselle tilaa ja aikaa miettiä asioita, jotka selkeästi painoivat naisen mieltä, mutta hän halusi tietää edes muutamalla sanalla, mitä Gabrielle niin kovin mietti.

"... en tiedä mitä ajattelen. En saa yhdestäkään ajatuksesta kiinni." Gabrielle alkoi kuulostaa epätoivoiselta.

"Voitko sitten vain kertoa, mikä mieltäsi painaa?" Mies huokaisi ja hieraisi turhautuneena niskaansa. Tästä ei taas tullut yhtään mitään. Hän vain halusi ymmärtää, miksi nainen oli poissaoleva. Miksei Gabrielle voinut kertoa hänelle?

Gabrielle pudisteli päätään. Monta vuotta hän oli haaveillut lapsesta ja nyt kun sellainen oli hänen sisällää, ei se tilanne vastannut kuvitelmia ollenkaan

"Selvä", Teddy vastasi kyllästyneenä. Mies nousi ylös sohvalta ja asteli eteiseen noutamaan työsalkkuaan. Hän voisi käyttää aikansa hyödyllisesti, lukea vaikka niitä esseitä, kun Gabrielle ei kerran aikonut sanoa hänelle halaistua sanaa. Hän kaivoi papereita salkustaan, levitti muutaman kynän pöydälle ja istahti ruokapöydän ääreen. Löydettyään lukulasinsa, hän tarttui ensimmäiseen paperiin, koettaen parhaansa mukaan unohtaa naisen kokonaan. Niinhän Gabrielle oli halunnut, eikö?

Gabrielle lähti alistuneena keittiöön siivoamaan. Miten hän voisi kertoa? Pian hän palasi.
"Teddy... Se on asia josta minun pitää ensin tietää itse mitä tahdon ehdottaa, ennen kuin voin puhua sinulle... Ymmärräthän?" Hän miltei aneli. Ei taas.

Voisivatko opiskelijat joskus kuunnella häntä? Tämäkin paperi oli muuten hyvä, mutta sinne oli tungettu juuri se väärä johtopäätös, mistä hän oli luennon aikana varoittanut moneen kertaan. Mies kohotti katseensa papereistaan kuullessaan Gabriellen äänen.
"Ei, en ymmärrä, mutta ilmeisesti minun ei tarvitsekaan", mies vastasi terävämmin kuin oli tarkoittanutkaan. Turhautunut huokaus karkasi kalpeilta huulilta. Hän ei osannut enää ilmaista itseään muutoin, ilmeisesti.

"... Theodore, kiltti... Ei... Ei aloiteta tätä taas. Rakas." Nainen yritti vielä, mutta jos tuota jatkuisi kauan, hän luultavasti hermostuisi myös.

"Ei aloiteta", mies vastasi ja käänsi huomionsa jälleen papereihin. Esseiden lukeminen sentään pitäisi hänen ajatuksensa sen verran kiireisinä, ettei hän ehtisi panikoida, mikä oli saanut Gabriellen niin poissaolevana. Hän oli melko varma, että ilman tekemistä hän päätyisi siihen johtopäätökseen, että nainen yritti keksiä pehmeää tapaa sanoa hänelle hyvästit.

Gabrielle huokaisi ja lopulta asteli miehen eteen, laskien kätensä tuon poskille. Hän halusi katsoa toista silmiin.
"Rakastan sinua. En ole jättämässä sinua eikä tarvitse olla mustasukkainen. Teddy, kiltti." Ääni oli silti jämäkämpi kuin aiemmin.

Teddy kohotti huokaisten katseensa esseistä, kun toinen niin eleillään vaati. Mies ei tiennyt, mitä vastata Gabriellelle, joten hetken Teddy vain tuijotti silmissään pehmeä pilke.
"En silti ymmärrä, mikset voi tai tahdo puhua minulle", mies myönsi selkeää pettymystä äänessään. Hän halusi olla osa Gabriellen elämää, muttei ollut lainkaan niin varma, halusiko nainen samaa. Kyllähän toinen kovin kauniisti puhui siitän, miten ei ollut jättämässä häntä, mutta teot antoivat ymmärtää toista. Tai ehkä hän vain ylireagoi.
"Ehkä on parempi, että lähden hotellille", mies mutisi. Hän ei kaivannut uutta riitaa yhtään sen enempää kuin nainenkaan.

Gabrielle ähkäisi hiljaa. Mitä hån voisi sanoa?
"Hyvä on, hyvä on... Töissä haluttaisiin siirtää minut Lontooseen." Hän ei halunnut uskoa sitä että juuri valehteli, voidaakseen kypsytellä ajatusta raskaudesta. Nainen vihasi itseään.

Teddyn silmät suurenivat. Lontooseen? Gabrielle haluttaisiin siirtää kokonaan toiseen kaupunkiin, viiden tunnin ajomatkan päähän?
"Onko sinulla valinnanvaraa?" Mies kysäisi hetken hiljaisuuden jälkeen. Se tuntui paremmalta kysymykseltä kuin 'haluatko lähteä Lontooseen'.

Gabrielle huokaisi. Ojasta allikkoon ja rytinällä. Yhtäkkiä raskaus tuntui pikkujutulta, kun näki Teddyn ilmeen.
"Mikään ei ole vielä varmaa. Ja teen kaikkeni etten joudu lähtemään." Miten hän ikinä voisi kertoa peittäneensä asian tällä? Gabrielle halusi juosta päin seinää.

"Selvä", Teddy vastasi. Mies antoi papereiden levitä pöydälle käsistään ja kääntyi paremmin Gabriellen puoleen. Hän nousi jaloilleen ja kietoi käsivartensa toisen ympärille.
"Kunhan vain kerrot minulle, mitä tapahtuu, kaikki järjestyy kyllä", mies lupasi huokaisten. Ei hän tiennyt, miten kaikki järjestyisi. Hän ei voisi vain pakata kamojaan ja seurata toisen perässä Lontooseen. Hänen elämänsä oli täällä. Työt, hevoset, kaikki oli täällä, paitsi Gabrielle, jos nainen siirrettäisiin. Ei hän haluaisi tasapainotella kahta elämää rinnakkain. Nyt hän ymmärsi, miksi nainen oli ollut niin vastahakoinen puhumaan asiasta.

Gabrielle painui toista vasten ja tunsi itkun puskevan läpi. Paha olo meni aaltona naisen yli. Hän oli kamala ihminen, valehdellut miehelle, koska ei halunnut keskustella oikeasta asiasta. Tuo kietoi kädet toisen ympärille ja hautasi kasvot tuon kaulaan. Itku oli lohdutonta ja aitoa, aihe vain aivan eri kuin Teddy voisi koskaan kuvitella.

Mies halasi naista tiukemmin ja silitteli käsillään naisen selkää tyynnytellen.
"Rakas, kaikki järjestyy kyllä. Älä murehdi", hän rauhoitteli toista matalalla, hiljaisella äänellä samalla kun piteli tiukasti kiinni. Hän ei päästäisi Gabriellea otteestaan. "Jos sinut siirretään Lontooseen, me keksimme kyllä jotain."

"En halua lähteä. Viihdyn tässä, täällä." Oli hankala jatkaa sitä valetta, Gabrielle inhosi valehtelua ja silti nyt teki niin.
"Kaikki menee niin vaikeaksi. Kunpa kaikki pysyisi näin. Me kaksi, täällä. Ainakin jonkin aikaa."

"Toivotaan siis, että voit pysyä täällä", Teddy sanoi pehmeästi. Hän tunsi huonoa omatuntoa siitä, miten oli kohdellut Gabriellea. Naisella oli selkeästi vaikea päätös edessään, eikä hän ollut tehnyt mitään tukeakseen toista.
"Juuri nyt me olemme tässä kaksin. Eletään hetkessä. Huominen tulee kyllä aikanaan, ei meidän tarvitse sitä vielä murehtia", mies tyynnytteli toivoen todella, että huominen toisi tullessaan jotakin hyvää.

Ei, huominen toisi suuremman morkkiksen valehtelusta. Äsh. Olisi pitänyt uskaltaa.
"... Olet rakas." Se oli kaikki mitä hän osasi sanoa. Idiootti. Gabrielle oli juuri niin itsekäs ja kamala kuin toinen oli sanonut.

"Sinä myös", mies vastasi lempeästi ja painoi suukon Gabriellen hiusten sekaan. Kaikki tulisi kuntoon. Hänen oli pakko uskoa siihen, sillä muuta ei enää ollut jäljellä.
"Ensi kerralla kun jokin painaa mieltäsi, kerro minulle heti, ole kiltti", mies kuiskasi pehmeästi. Hän ei halunnut tapella tyhjästä, kuten tänään oli melkein käynyt.

"... k-kerron." Nainen änkytti hiljaa ja purskahti uuteen itkuun siinä toisen käsien suojassa. Hän oli hirveä ihminen. Ei näin saanut tehdä. Ehkä hän... Ystävänpäivänä kertoisi.

"Kiitos", mies kuiskasi ja tiukensi jälleen otettaan toisesta. Gabrielleparka. Voisipa hän vain pyyhkiä toisen kyyneleet pois ja vakuuttaa, että kaikki tulisi kuntoon. Ei ollut mitään syytä murehtia. He saisivat elävänsä järjestykseen.

Kaikki ei varmasti tulisi koskaam kuntoon. Miten hän saattoi?
"Saanko lähteä juoksemaan?" Hön halusi hetken rauhaa ja juokseminen ehkä auttaisi naista. Ehkä.

"Totta kai", mies vastasi yllättyneenä siitä, että Gabrielle edes kysyi moista. Ei hän estelisi naista harrastamasta lenkkeilyä, kun nainen tuntui siitä niin kovin pitävän. "Kunhan et juokse kauas. Olet sairaslomalla, nyt ei ole sopiva hetki alkaa treenata maratonia varten", Teddy muistutti lempeästi ja suukotti naisen nenänpäätä. "Pidä hauskaa."

".... Hyvä on. Menen hiljaa."nainen naurahti vaisusti. Hän meni vaihtamaan lenkkivaatteet. Heti kun kotitaloa ei näkynyt, nainen lähti juoksemaan. Hän tarvitsi kunnon lenkin.

Teddy hymyili katsoessaan, miten toinen lähti lenkille. Ehkä se auttaisi Gabriellea rauhoittumaan ja ymmärtämään, ettei työtarjous Lontoosta ollut maailmanloppu. He selviäisivät, jotenkin, jos tilanne menisi siihen, että nainen muuttaisi Lontooseen pysyvästi. Hän istahti alas pöydän ääreen ja yritti parhaansa mukaan keskittyä opiskelijoiden pähkäilyihin, mutta se tuntui tuhoontuomitulta idealta. Ajatuskin Gabriellesta Lontoossa… Mitä hän tekisi? Hän ei kestäisi vierailuja viikonloppuisin puolin ja toisin. Hän halusi kaiken, ei vain satunnaisia kyläilyjä. Voisiko hän seurata perässä Lontooseen? Siirtää hevosensa sinnepuolen Englantia, etsiä uuden työn ja… Miksi hän edes mietti tätä? Mikään ei ollut vielä varmaa, niin Gabrielle oli sanonut. Ehkä nainen saisi tahtonsa läpi ja pysyisi täällä. Hän ainakin toivoi sitä kovasti.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] I love you, I hate you   La Helmi 21, 2015 9:00 pm

Perjantai 13. helmikuuta

Teddy oli Miyaton neuvosta viisastuneena päättänyt, että tänään he juttelisivat Gabriellen kanssa. He eivät tappelisi eivätkä antaisi niin tavanomaisten ja turhien asioiden, kuten vaeltelevien käsien ja pehmeiden huulien johdatella heitä harhaan. He keskustelisivat odotuksistaan, toiveistaan ja peloistaan, ja toivon mukaan voisivat jättää riitelemisen muille. Mies oli käynyt ostamassa kukkakimpun, sillä sellainen tuntui sopivan tilanteeseen, samoin kuin oli piipahtanut korukaupassa (oikeastaan, hän oli pyörinyt siellä orpona ja eksyneenä useammankin minuutin, ennen kuin myyjä oli ehtinyt esittelemään hyviä vaihtoehtoja). Teddy soitti ovikelloa siirtäen pientä kukkakimppua kädestä toiseen.
"Hei rakas", hän tervehti naista ja ojensi kukkapuskaa toiselle. Tästähän oli tulossa jo tapa.

Gabrielle oli kotona, kun kerran heillä oli jotakin sovittuna. Nyt hän oli päättänyt tänään kertoa siitä,mitä oli tullut tehtyä.
"... Hei. Taas kukkia? Alan epäillä sinun tehneen jotakin pahaa." Gabrielle naurahti ja päästi miehen sisään, hymyillen. Mihin hän kohta pistäisi kaikki nämä kukat? Pitäis äi ostaa maljakoita.

Teddy naurahti. Vai että oikein jotakin pahaa. Mieli teki vastata jotakin mukamas hauskaa, kuten 'ne ovat iltaa varten', mutta sellaiset heitot tuskin auttaisivat yhtään. Tarkoitus oli keskustella. Ei muuta.
"En sentään. Pidän vain kukkien ostamisesta", mies vastasi hymy huulillaan. Hän oli jo niin tuttu näky pienessä kukkapuodissa keskustassa, että epäili pian saavansa kanta-asiakasalennusta. Hän riisui takkinsa ja kenkänsä eteiseen ja otti suunnan sohvaa kohden. Siellä he kai voisivat istua ja jutella. Mies nappasi Fattyn syliinsä. Kissaa oli kiva silitellä.

Ei, sellainen ei auttaisi. Gabrielle lähtisi mukaan siihen, hän oli sellainen nainen. Hän hymyili nähdessään valtavan venäjän sinisen miehen sylissä ja istui tuon viereen.
"Teddy,minun pitäisi.. Puhua yhdestä asiasta."

"Niin minunkin", mies myönsi ja kurkotti tarttumaan naisen siroon käteen. Toinen käsi silitteli edelleen kissaa, joka vaikutti tyytyväiseltä sylissä. Tosin Fatty taisi olla tyytyväinen missä tahansa, missä sai huomiota ja ruokaa.

Gabrielle puri hetken huultaan.
"... Kun sanoin siitä siirrosta.. Minä en.. Se oli.." Miten se olikin niin vaikeaa saafa sanotuksi?

Teddy puristi naisen kättä kevyesti.
"Älä huoli siitä", hän vakuutti pehmeästi. "Jos sinut siirretään Lontooseen, me keksimme jotakin", mies tyynnytteli naisen kämmenselkää peukalollaan silitellen.
"Olen pahoillani, että olemme tapelleet niin paljon. Ostin sinulle jotakin", hän sanoi ja kaivoi taskustaan tumman, kauniin korurasian. Hän ojensi koristeellisella rusetilla suljettua rasiaa naista kohden.

Gabrielle oli avaamassa suutaan uudelleen, mutta miehen sanat keskeyttivät. Hän otti sen rasian ujosti ja vilkaisi toista.
"Teddy, minun pitäisi oikeasti. . Olet mahdoton. En ole ansainnut tätä."

"Ansaitsetpas. Ansaitset kaiken, mitä tällä maailmalla on vain tarjota", mies vastasi ja odotti hymyillen, että Gabrielle aukaisisi rasian. Hän toivoi kultaisen kaulakorun kelpaavan, mutta… Onneksi sen sai vaihtaa, jos Gabrielle ei innostuisikaan sydänkorusta muutamalla timantilla.

Gabriele naurahti toiselle ja katsoi korua. Hän sai korun ja oli valehdellut. Ei luoja.
"Se on ihana... Kiitos." Hän puristi miehen kättä.
"Mutta Teddy, se asia.."

"Ole hyvä", mies vastasi mielissään siitä, että lahja oli osunut nappiin. Ilmeisesti korukauppiaiden mielipiteisiin voisi luottaa jatkossakin. Hän ehdottomasti menisi samaan paikkaan uudestaan.
"Sano vain, mitä sinulla on mielessäsi, rakas", Teddy totesi lempeästi. Hän halusi kuulla, mitä toisella oli mielessään. "Mutta jos se koskee riitojamme, niin olen todella, todella pahoillani. Halusinkin tulla puhumaan siitä. Meidän pitäisi puhua, mitä odotamme ja toivomme toisiltamme. Mitä pelkäämme. Ehkä voisimme välttää turhat riidat jatkossa. En halua tapella kanssasi. Rakastan sinua aivan liikaa tuhlatakseni aikaani riitelyyn."

Gabrielle oli taas aloittamassa, kun Teddy aloitti. Ne sanat olivat ihania, mutta mies ei... Antanut suunvuoroa.
"Teddy, se koskee sitä siirtoani. Se oli vale. En ole lähdössä minnekään, se vain... En silloin tiennyt miten kerron miksi oikeasti olin poissaoleva."

Miehen pehmeä hymy hyytyi naisen selityksen myötä. Hän oli iloinen, ettei Gabrielle ollut lähdössä minnekään, mutta ei voinut ymmärtää, miksi toinen koki tarvetta valehdella moisesta. Se oli suorastaan loukkaavaa. Hän oli viettänyt päiviä murehtien heidän tulevaisuuttaan, jos nainen lähtisi Lontooseen ja nyt toinen kertoi, ettei sellaisille huolille ollut mitään pohjaa? Miehen tummat kulmat kurtistuivat.
"Miksi? Miksi valehtelit sellaisesta?" Mies kysyi epätoivoinen, terävä särmä äänessään. Hän ei ymmärtänyt, miksi Gabrielle valehtelisi työpaikan siirrosta, ellei toinen selitys olisi ollut vieläkin pahempi. Teddy ei halunnut edes lausua ääneen synkkiä ajatuksiaan. Siitäkö vasta riita syntyisikin, jos hän nyt menisi kyselemään jotakin sen suuntaista kuin 'oliko Deanin kanssa kivaa'.
"Minä en ole muuta pyytänyt kuin rehellisyyttä."

Gabrielle nielaisi. Nyt se oli sanottava. Hän nousi hakemaan kapselinsa asennustodistuksen, sen lääkärinlausunnon ja todistuksen kapselinsa poistosta. Nainen palasi kuullakseen toisen sanat.
"Tarvitsin aikaa selittääkseni. Kaikki totuus käy ilmi näistä..."

Teddy ei ymmärtänyt, miksi toinen lähti. Hän laski Fattyn hellästi vierelleen sohvalle. Hän ei haluaisi vahingossa pudottaa kissaa, jos nousisi reippaasti jaloilleen ja ryntäisi ulos asunnosta. Hän ei tiennyt lainkaan, mitä odottaa Gabriellelta. Miehen suu puristui tiukaksi viivaksi Gabriellen selittäessä, miten oli tarvinnut aikaa. Mihin nainen oli aikaa tarvinnut? Siihen, että saattoi miettiä, miten parhaiten jättää hänet? Siitä huolimatta Teddy otti paperit vastaan, vaikkei vilkaissutkaan niitä pitäessään katseensa naisessa.
"Tai sitten voisit vain kertoa minulle, mistä on kyse", mies totesi turhautuneena ja käänsi paperit nurinpäin pöydälle. Mitä ikinä Gabrielle olikaan yrittänyt hänelle kertoa tunkemalla nipun papereita kouraan, hän kuulisi sen mieluummin naisen huulilta.

Nainen puraisi huultaan.
"... Olen raskaana." Ei sille ollut kauniimpia sanoja. Niin se oli.
"Se pahoinvointi ja kaikki... Ja se silloinen poissaolevuus kun olin käynyt lääkärissä... Paperit näyttävät vain sen etten valehdellut käyttäväni ehkäisyä. Minulla todella oli silloin se kunnossa."
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] I love you, I hate you   La Helmi 21, 2015 9:01 pm

Teddy oli melko varma, että tunsi leukansa kolahtavan lattialle.
"Sinä olet mitä?" Mies kysyi silmät suurina. Ei, hän oli ymmärtänyt väärin. Gabrielle puhui jostakin ihan muusta. Hän ei tehnyt elettäkään katsoakseen papereita, vaan tuijotti naista tietämättä itsekään, mitä tunsi.

Gabrielle huokaisi syvään.
"Odotan lasta. Raskaana. Kyllä sinä tiedät mitä tarkoitan. Se on tietenkin sinun. Tarvitsin aikaa keksiä miten kerron sinulle ja mitä ihmettä itse haluan."

Teddy vain tuijotti, eikä moneen pitkään minuuttiin sanonut mitään. Miehen aivot yrittivät ymmärtää kuulemaansa, mutta niin monet yhtä aikaa päähän tunkevat ajatukset sotkivat kaiken niin, ettei hän saanut enää yhdestäkään kiinni. Raskaana. Gabrielle. Hänen pitäisi varmaan sanoa jotakin.
"Öh", hyvä Teddy, juuri noin. Kerrassaan upea tapa reagoida tällaisiin uutisiin. Mies nielaisi. Hän oli melko varma, että oli hukannut viimeisenkin suodattimen puheistaan. Ehkä olisi siis parempi olla hiljaa, ettei hän möläyttäisi mitään, mistä hyvästä saisi pitkin korvia. Hiljaisuus ei kuitenkaan tuntunut niin hyvältä idealta puolta minuuttia myöhemmin.
"Mitä haluat?" Hän töksäytti hiljaisuuden käydessä liian raskaaksi.

Gabrielle pelkäsi todella. Teddyn reaktio oli... Paha. Mies ei ollut yhtään positiivinen. Öh? Ihanko totta, siinäkö kaikki?
"Sano sinä ensin." Hän ei halunnut miehen jäävån velvollisuudentunnosta. Tuolla olisi täysi oikeus lähteä jos halusi.

Teddy pudisti päätään.
"En halua painostaa sinua mihinkään", mies vastasi. Hän ei edes tiennyt, mitä hän halusi, tai ylipäätään edes sitä, mitä tapahtui. Kaikki tuntui niin sekavalta, eikä yhdessäkään ajatuksessa ollut mitään järkeä.

"... Enkä minä sinua. Haluan että päätät itse mitä sinä haluat. Mutta minä olen jo 30. Ja nainen. En voi saada lapsia ikuisesti." Hän sanoi hiljaa, kävellen keittiöön. Olisi pitänyt kertoa vaikka kirjeellä. Teddyn reaktio kertoi aika paljon olennaisesta. Mies tuskin halusi pitää lasta. Eikä Gabrielle tehdä aborttia, saatika antaa lasta pois. Lasta jota hän oli jo vuosia halunnut.

Teddy kuunteli naisen sanat. Hän ymmärsi, mitä toinen yritti rivien välistä sanoa, vaikka yleensä moiset vihjailut tuntuivat menevän kovaa ja korkealta yli. Mies nousi jaloilleen hetkeä myöhemmin ja seurasi Gabriellen perässä keittiöön.
"Tämä oli suuri yllätys", mies mumisi koettaen pakottaa itsensä keskittymään edes hetkeksi. Hänen pitäisi saada muodostettua selkeitä, kokonaisia lauseita, tai Gabrielle heittäisi hänet ulos eikä enää koskaan haluaisi nähdä hänen naamaansa. "Mutta minä tuen sinua, mitä ikinä päätätkään tehdä", mies jatkoi nielaisten. Hän ei tiennyt, pystyisikö siihen oikeasti, mutta hän yrittäisi.

Nainen kaatoi itselleen vettä. Olo oli kuin ei olisi vuoteen juonut. Ahdisti.
"Älä sano noin. En ole se nainen joka pakottaa sinut jäämään vahingon takia. En oleta sinulta mitään. " Ei vaikka mies oli tavallaan ilmaissut halua perustaa perheen. Mutta vasta joskus, myöhemmin.
"Minä saan päättää elämästäni ja sinullakin kuuluu olla oikeus siihen."

Teddy pudisteli päätään ja harppoi lähemmäs voidakseen kietoa kätensä Gabriellen ympärille.
"Ja minä päätin, että jään rinnallesi ja tuen sinua. En ole menossa minnekään, rakas", mies sanoi vahvemmalla äänellä. Siitä hän oli aivan varma. Hän jäisi tähän, eikä menisi minnekään. "Jos päätät tehdä abortin, lupaan olla tukenasi. Jos päätät pitää sen, minä herään kolmelta yöllä hakemaan sinulle mitä ikinä mielesi tekeekään."

Gabrielle laski tärisevät kätensä Teddyn käsien päälle.
"... No.. Totuttele sanaan isä." Hän huokaisi helpottuneena. Yksi iso kivi poissa harteilta.

Miehen huulille leviävää hymyä ei voinut kuvailla sanoin. Teddy halasi Gabriellea tiukasti.
"Yritän", hän naurahti matalasti kyyneleet silmissä kimmeltäen. Hänestä tulisi isä. Kaikkien näiden vuosien jälkeen, hän saisi pojan tai tyttären. Mies ei voinut estää onnen kyyneliä karkaamasta tummista silmistään.
"Minä rakastan sinua."

Gabrielle naurahti helpottuneena. Heidän piireissään ehkä oletettiin avioliittoa ennen lapsia, mutta he eivät muutenkaan olleet perinteinen pariskunta. Hän naurahti ja hymyili toiselle hellästi.
"Et niin paljon kuin minä sinua nyt." Hän kääntyi kasvot toista kohti, laskien kädet miehen poskille.
"Olet mahtava mies. Aivan upea."

Ei, he eivät tosiaankaan tehneet asioita tavanomaisessa järjestyksessä. No, ei kai sillä niin väliä, kun he molemmat olivat onnellisia.
"Ei ole mahdollista. Rakastan sinua enemmän", hän vastasi hymy huulillaan. Kyyneleet valuivat yhä valtoimenaan poskille, mutta mies ei välittänyt moisesta. Hänestä tulisi isä. Kyllä sen takia sai muutaman onnen kyyneleen itkeäkin.
"Sinä olet elämäni", mies kuiskasi ja painoi suukon nenänpäähän.

Gabrielle pyyhkäisi peukalolla toisen kyyneliä pois. Hän oli vain niin helpottunut, ettei ymmärtänyt vielä, että hänestä tulisi oikeasti äiti.
"... Älä yritä. Pelkäsin todella että lähdet tai... Ettet ollenkaan halua sitä vielä."

"En minä lähtisi ja jättäisi sinua yksin", mies vakuutti. "En ikinä. Minä olen täällä jäädäkseni, Gabrielle", mies lausui toisen nimen hellästi. Hän ei ollut todellakaan kävelemässä ulos ovesta tällaisen takia. Päin vastoin. Teki mieli marssia takille ja kaivaa povitaskusta sormus, mutta hän pakotti itsensä olemaan kärsivällinen. Ei nyt. Jonakin toisena päivänä, kun kaikki olisi täydellistä ja ihanaa, ja hän voisi suunnitella kaiken alusta loppuun asti.
"Olen aina halunnut perheen. En ole valmis luopumaan siitä sen takia, ettei ajankohta ole täydellinen", mies totesi pientä huvittuneisuutta äänessään. Hän ei uskonut, että koskaan olisi täydellinen ajankohta perheenlisäykselle. Aina olisi jotain, minkä takia pitäisi vielä odottaa.

Gabrielle pureskeli huultaan. Lapsi toisi mukanaan muutakin. Tosiaan.
"... Aion vähentää töitä. Käsken etsimään toisen vetäjän tiimille minun ohessani. En halua stressata näin paljon ja olla paljon töissä." Ja kun lapsi syntyisi, hän aikoisi pitää kunnon äitiysloman, vaikka sekoaisi päästään. Hän ei aikonut olla se äiti joka jäisi töihin heti kun saattoi.

"Se on ihana kuulla", mies sanoi ja halasi toista tiukemmin. Gabrielle teki muutenkin liikaa töitä, joten ihanaa, jos nainen aikoi vähentää. Se tekisi varmasti hyvää heille kaikille. "En voi edelleenkään uskoa tätä todeksi", Teddy naurahti ja kiepautti heidät ympäri kuin lapset leikkiessään piirileikkiä. Hän ei malttaisi odottaa, että saisi kertoa läheisilleen upeat uutiset. Vaan eipä heillä kiire ollut, kai. Pikainen matemaattinen laskutoimitus kertoi, ettei heillä voinut olla kiire, ellei kondomikin ollut pettänyt heitä.
"Sanoinko jo, miten paljon rakastan sinua?"

Ei heillä kiire ollut, vaikka tietysti asian salailu voisi käydä nopeasti hankalaksi. Gabrielle oli kuitenkin solakka nainen, jossa vatsan kasvu näkyisi melko nopeasti. Nainen vain nauroi kiepautukselle ja hymyili leveämmin.
"Sanoit." Hän suukotti tuon poskea hellästi. Sormet sivelivät miehen niskaa.
"... Tuletko mukaan lääkäriin parin viikon päästä? Ensimmäinen ultra."

"Sanon sen silti uudestaan", mies vastasi naurua äänessään. "Rakastan sinua", hän hymisi onni kasvoilta loistaen. Tämö oli täydellisyyttä. Kaikki riidat tuntuivat turhilta ja suorastaan typeriltä nyt kun hän tiesi, mitä Gabrielle oli salannut. Hän ei osannut edes olla vihainen siitä, että nainen oli valehdellut. Hänestä tulisi isä!
"En jättäisi väliin mistään hinnasta", mies vakuutti vetäen toisen lähelleen. "Teit minusta maailman onnellisimman miehen", hän julisti ennen kuin suuteli naista pehmeästi.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] I love you, I hate you   La Helmi 21, 2015 9:03 pm

Tuntui oudolta ja samalla ihanalra nähdä Teddyn hymyilevän niin. Mies tuntui vilpittömän onnelliselta lapsesta ja ajatus hymyilytti naistakin.
"Oletpas sinä nyt." Nainen naurahti, suudellen miestä takaisin. Ei hän malttanut odottaa itse sitä aikaa.
"Ihan totta pelkäsin kertoa sinulle."

Hän oli vilpittömän onnellinen. Hän ei tiennyt, oliko koskaan ollut näin onnellinen. Ehkä voittaessaan olympiakultaa joukkuetovereidensa kanssa? Ja sekin oli suuri ehkä.
"Ei ollut mitään syytä", mies vastasi pehmeästi. Kyllä hän ymmärsi toisen pelon, ehkä, mutta syytä sille ei hänen mielestään ollut.
"Olen iloinen, että kerroit", mies naurahti ennen kuin varasti uuden suudelman naiselta.

"Ei sitä tiedä miten olisit suhtautunut, rakas." Nainen myönsi hiljaa, silitellen tuon poskia leveä hymy kasvoillaan. Yksi asia häntä tässä painoi, jonkin verran.
".... Suurin mietintäni on ollut se, aiommeko asua erillämme vielä lapsen tullessa." Theodore kuitenkin etsi itselleen asuntoa hotellihuoneesta käsin. Eivät he Gabriellen asuntoonkaan mahtuisi kaikki kolme mutta... Kyllä se hetken menisi.

Mies hymyili ja nojasi päätään silittelevää kättä vasten. Hän katsoi Gabriellea vakavana kuunnellessaan naisen puhetta. Hänen mielestään tässä ei ollut mitään kysyttävää, mutta ilmeisesti nainen oli eri mieltä.
"Minä haluan olla kanssanne joka hetki", mies päätyi vastaamaan. Hän hymyili toiselle. Hän muuttaisi vaikka heti huomenna, jotta voisi katsoa Gabriellen perään ja lelliä tuon piloille raskausaikana.

Ei Gabrielle automaattisesti olettanut, että he voisivat asua yhdessä pienenkin ajan jälkeen. Mutta... Olisi eri asia asua hänen luonaan tai ostaa oma talo.
"... Kai tiedät että kaksioni ei riitä pidemmän päälle?"

Teddy oletti, mutta hän olikin mies ja siten tuomittu yksinkertaisuuteen. Mies hymyili toiselle.
"Silloin ostamme isomman talon", hän naurahti ajatukset jo asuntomarkkinoilla harhaillen. Olisiko parempi asua Newcastlessa, niin lapsi pääsisi helpommin huippukouluun ja löytäisi kavereita, vai muuttaa syrjemmälle, niin lapsi saisi kasvaa puhtaammassa ilmassa ja lähempänä luontoa.
"Kaikki järjestyy kyllä", mies naurahti silmät tuikkien. Hän ostaisi vaikka kartanon, jos se tekisi Gabriellen onnelliseksi.

Gabrielle nauttisi hyvin paljon ehkä kaksikerroksisesta omakotitalosta. Ei sen kummempaa. Kodin piti olla kodikas, vaikka kartanot upeita olivatkin.
"Ei sillä silti kiire ole. Mutta sinä voisit kyllä tulla sieltä hotellihuoneesta tänne ja tehdä tästä sinunkin kotisi." Olisi vain mukavaa, että Teddy olisi läsnä.
"... Onko pakko kertoa äidillesi missään vaiheessa? Voisimmeko vain lähettää kutsun ristiäisiin?"

"Mielelläni", mies vastasi toisen ehdotukseen leveä hymy huulillaan. Hän muuttaisi mielellään Gabriellen kaksioon ja kotiutuisi tänne kissojen ja upean sisustuksen sekaan. Mies nauroi Gabriellen ehdotukselle äidistään. Poikamainen virne kohosi Teddyn kasvoille. Kokeilemisen arvoinen idea, ehdottomasti.
"Voimme aina yrittää", mies naurahti ilkikurisesti. "Voi tosin olla, että kostoksi niin myöhäisestä varoituksesta hän ostaa lapselle kolme ponia."

".... Ja kouluponeja sitten."Gabrielle naurahti toiselle. Hänen lapsensa ei hyppäisi.

"Äitini on entinen kilparatsastaja kouluradoilta. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kouluponit", mies naurahti painaen suukon naisen suupieleen. "Minä olen perheen suuri pettymys, kun perfektionistisen, haastavan ja näyttävän kouluratsastuksen sijaan lähdin kaahailemaan esteille." Ja hän oli vielä esteratsastajana sitä rauhallisinta sorttia.

"Hyvä." Gabrielle naurahti. Kun asia olisi pidemmällä, pitäisi pahoitella Alexille ja kysyä voisiko hän loppuraskauden tauon jälkeen jatkaa Arizonan liikutusta. Hän piti ruunasta todella.
"Mutta rajaksi laitan yhden ponin. Eikä mitään Minxin poniversiota. Ponikokoinen Dime käy hyvin." Nainen mietti hetken.
"... Helpompi silti sinun äidillesi on kertoa kuin minun." Gabrielle ei ollut kertonut edes miehestä sen enempää. Huokaus. Hankalaa.

"Poneista ei taida Dimejä löytyä, mutta Minxejä sitäkin helpommin", Teddy myhäili huvittuneena. Ponit olivat jääräpäisiä, itsevarmoja ja joskus varsin uhittelevia - aivan kuten Minx. Suuri punaruunikko oli henkisesti poni.
"Totta", mies vastasi nyökäten. Hän irrottautui Gabriellesta sen verran, että saattoi lähteä johdattelemaan toista olohuonetta ja erityisesti sohvaa kohti. Mitä he turhaan keittiössä seisoivat, kun voisivat yhtä hyvin tehdä olonsa mukaviksi olohuoneessa. "Lienee parasta, että kerrot ensin meistä ja vasta myöhemmin lapsesta", mies hymähti huvittuneena. Ei sillä, Gabriellen äidin ilme olisi varmasti kerrassaan upeaa nähtävää, jos tuo saisi kerralla kuulla paitsi tyttärensä miesystävästä, myös perheenlisäyksestä. Ja vielä ennen avioliittoa. Heidän piireissään tästä kohistaisiin pitkään, ellei joku tekisi jotakin vielä yllättävämpää.

Tuskin kukaan osaisi hetkeen tehdä mitään yhtä kohahduttavaa. Se ei haitannut. He kuitenkin olivat aikuisia ihmisiä. Gabrielle käpertyi sohvalla Teddyn kainaloon.
"Ehkä niin on paras... Mitä luulet, jos Alicelle kertoo ajoissa, riittääkö sitten vain yksi poni?"

Mies nojasi päätään Gabriellen päälakea vasten, kun nainen käpertyi kainaloon.
"Voi olla", hän pohdiskeli huvittuneena. Todennäköisesti mikään, mitä he sanoisivat tai tekisivät, ei saisi Alicea jättämään ponin ostamista. Heidän lapsellaan olisi poni viimeistään täyttäessään neljä.
"Voimme aina toivoa parasta." Tai sitten hän voisi taipua äitinsä tahtoon ja etsiä itselleen uuden hevosen paikkaamaan Dimen jättämää tyhjää tilaa treeniaikatauluissa, niin äiti puolestaan jättäisi lapsen kasvattamisen heille täyttämättä pihaa poneilla.

Gabrielle kyllä pistäisi kampoihin toisen äidille ja omalleenkin. He kasvattaisivat itse lapsensa. Isovanhemmat saivat toivoa ja neuvoa, eivät käskeä.
".... tavallaan jopa odotan äitisi ilmettä"

"Minäkin", Teddy myönsi naurahtaen. Hänen äitinsä… No, se olisi yksi mielenkiintoinen muisto, kun saisi kertoa nämä uutiset äidille. "Mutta en odota sitä, kuinka sähköpostini täyttyy ponin kuvista."

"Nohnoh. Ei hän heti voi heti aloittaa. Ja sinun pitäisi muutenkin käydä kotona." nainen naurahti toiselle. Hän hieman aina patisteli tuota Sheffieldii, kun muisti Alicen sanat Violetista Lontoossa.

"Niinhän sinä luulet", mies mumisi. "Hän ei osta mitä tahansa ponia. Hän alkaa etsiä nuoria poneja, vuoden tai kahden ikäisiä, joita ei ole vielä ratsutettu. Sitten hän tekee valintansa, ostaa ponin, vie sen ammattilaisten ratsutettavaksi vuodeksi tai pariksi, ja sen jälkeen käyttää pari vuotta siihen, että ponista tehdään kaiken kestävä. Äitini on todennäköisesti ostanut ponin jo ennen lapsen syntymää." Olisipa hän voinut väittää liioittelevansa, vaan ei. Alice haluaisi lapsenlapsensa ponin olevan täydellinen, eikä sellaista ponia löytäisi valmiina.

Gabriellea ei haittaisi. Täydellinen poni kuulosti hyvältä.
"Ei minua haittaisi. Tietäisinpä lapseni olevan hyvän ponin selässä "

"Käännän siis sähköpostit ponin edistymisestä suoraan sinulle", mies virnisti vinosti. Ei häntä oikeasti haittaisi, että äiti keskittyisi koulimaan lapselle täydellistä ponia. Ainakin Alice pysyisi poissa tieltä, kun he päättäisivät kouluja ja päiväkoteja ja iltapäiväkerhoja.

"... Minä en ymmärrä asiasta kuin että se on poni" Gabrielle olisi siinä mielessä Alicelle hieman masentava juttukumppani mokomasta. Gabrielle silitteli Teddyn rintäkehää, hymy kasvoillaan. Kaikki tuntui helpottaneen.
"Nyt kun tästä on tohinoitu... Halusit puhua jostakin tullessasi?"

"Ei siitä tarvitse muuta ymmärtää", mies hymähti huvittuneesti. Hän toivoi, että äiti löytäisi vähintään yhtä upean ponin, kuin minkä hän oli aikoinaan saanut. Mies pudisteli päätään Gabriellen kysyessä, mistä hän oli halunnut puhua. Ei sillä ollut enää mitään väliä, ei tämän jälkeen.
"En mistään", Teddy vastasikin ja rutisti toista tiukasti kylkeään vasten. "Ei sillä ole enää mitään väliä."

Nainen halasi rutistaen miestä toisella kädellään.
"en kysy enää uudelleen, mutta oletko varma? Mikään ei jää kaivertamaan?" Hän kysyi hellään sävyyn, suukottaen tuon poskea. Kaikki oli hyvin.

"Olen aivan varma", hän vakuutti hellästi. Mitä tässä enää puhumaan siitä, miten hän pelkäsi toisen jättävän hänet. Ei Gabrielle ollut mihinkään menossa, kun he kerran suunnittelivat perheenlisäystä. Tai no totuuden nimissä yrittivät sopeutua ajatukseen, että sellainen oli tuloillaan, ihan sama miten valmiita he olisivat.

"Hyvä on." Gabrielle naurahti ja mietti jo hetken aivan muita asioita. Pitäisi puhua Chiltonin kanssa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] I love you, I hate you   La Helmi 21, 2015 9:04 pm

Mies hymyili katsellessaan naisen kauniita kasvoja. Hän silitteli hellästi tummia hiuksia ajatukset harhaillen.
"Jos tuon huomenna tavaroitani tänne?" Teddy lausahti kysyvästi ja vilkaisi toista. Ei hänellä ollut paljoa tuotavaa, kun suurin osa tavaroista oli varastossa, jonne ne saisivat jäädäkin. Ei hän ottaisi mukaan kuin kaikista välttämättömimmän.

"... Tuo vain." Gabrielle vastasi hymyillen. Hän oli halunnut ehdottaa tätä jo aiemmin, ei miehen ollut mieltä asua hotellissa. Nyt sille oli vain hyvä syy.
"Teen niille tilaa vaatehuoneeseen. Hyvä syy käydä se läpi:"

"Kunhan et rehki liikaa", mies muistutti ja suukotti hiusten peittämää päälakea. Kyllä hän saisi tavaransa mahtumaan mihin tahansa, ei niitä niin paljoa ollut. Muutamalle kirjalle kun vain saisi paikan hyllyyn, ja se siitä.

"... Teddy, vasta viisi viikkoa. Voin ehkä vielä nostaa maitopurkin." Nainen vastasi kiusoitellen toista hellästi. Mies oli ihana. Hän rakasti toista niin paljon.
"Olen nyt kuitenkin sairaslomani loppuun, vaikka syy olikin aivan muuta. Eli olen kotona melko paljon."

"Niin voit, mutta se ei tarkoita, että sinun tarvitsee", mies vastasi hymyillen. Hän oli siirtämässä tavaransakin tänne, jotta voisi olla mahdollisimman paljon naisen apuna. Gabriellen ei tarvitsisi toivon mukaan tehdä yhtään mitään fyysisesti raskasta tai henkisesti stressaavaa, ennen kuin toinen palaisi töihin. Ehkä hän onnistuisi siihen mennessä taivuttelemaan naista sen kannalle, että kannattaisi lyhentää päiviä. Ainakin hän yrittäisi.
"Se on hyvä. Voit nauttia olostasi, lukea vaikka kirjoja ja ottaa rennosti", mies myhäili. Hän haluaisi kääriä Gabriellen kuplamuoviin, mutta valitettavasti sellainen ei ollut mahdollista.

Ei nainen itsekään aikonut tehdä niin pitkää päivää. Hän delegoisi asioita enemmän alaisilleen ja aloittaisi sitten häntä korvaavan henkilön kouluttamisen. Hän aikoisi myös tehdä töitä enemmän kotoa ja yrittää vähentää vapaaehtoisprojektejaan. Niitä ei tosin nyt muutenkaan ollut paljoa ja paljoa hän ei ottaisikaan.
"Aion ottaakin. Ja ratsastaa vielä kun voin."

"Siinä tapauksessa tuon sinulle muutaman kirjan luettavaksi", mies myhäili. Hän oli kissavahtina toimiessaan ehtinyt kahlata toisen kirjahyllyä läpi ja todeta, että sieltä puuttui muutama pakollinen teos. Hän voisi tuoda ne mukanaan ja katsoa, kuinka Gabrielle uppoutuisi kirjojen ihmeelliseen maailmaan.
"Voit lähteä minun ja Minxin kanssa maastoon", Teddy ehdotti viattoman hymyn kera.

"Tuo ihmeessä." Gabrielle naurahti miehen sanoille. Hän oli huomannut toisen kahlanneen hyllyään läpi. Pitäisi kyllä ostaa talo johon mahtuisi useampi kirjahylly. Teddy luki niin paljon, että hän oletti toisella olevan kirjoja enemmänkin.
"... Teeddyyy, sinä tiedät etten maastoile. Enkä hyppää."

"Et edes minun vuokseni?" Mies kysyi päätään kallistaen ja katseli toista vetoavin silmin. Eikö Gabrielle muka taipuisi maastoilemaan hänen kanssaan? Se olisi upeaa. Minx käyttäytyi maastossa, mitä se ei muualla tehnyt. He eivät voisi ratsastaa yhdessä kentällä, mutta maastossa se onnistuisi. Totta kai hän halusi naisen mukaansa.

Nainen puraisi huultaan. Toisen vetoava katse oli kyllä hieman liikaa.
"... Jos... Talutan Arizonaa?" Hän ehdotti varovasti. Vähän pelotti ajatus avoimesta maastosta ilman aitoja. Jos Arizona saisikin jotakin päähänsä ja jos ja jos ja jos.

"Et pysyisi Minxin tahdissa", mies vastasi naurahtaen. "Se on suuri hevonen, jolla on suuret askeleet." Hän hymyili toiselle. Ei hän painostaisi, mutta olisi mukava käydä joskus maastossa. Arizona oli fiksu, täyspäinen hevonen, joka kyllä pärjäisi maastossa kuin maastossa eikä säpsyisi turhia.

"Voin hölkätä." Nainen ehdotti vielä. Jos sekään ei kävisi, hänen pitäisi ehkä myöntyä toisen mieliksi kohtaamaan pelkonsa. Kukaan ei kyllä saisi häntä koskaan hyppäämään, ehei. Se ei kävisi.

"Oletko koskaan katsonut, miten Minx liikkuu?" Mies nauroi ääneen. "Minä en meinaa pysyä sen tahdissa, vaikka juoksen. Tulisit nyt. Maastoileminen on rentouttavaa", hän vetosi pehmeästi ja rutisti naista.

Nainen huokaisi hiljaa.
"... Jos nyt sitten kerran." Hän myöntyi varovasti. Mitähän siitäkin tulisi. gabrielle ei ollut maastoillut varmaan... Viiteentoista vuoteen? Hyppämisestäkin taisi olla sama aika. Olipa hän onnistunut välttelemään sitä kauan.

"Kiitos, rakas", mies vastasi ja moiskautti pusun naisen poskelle. Hän halusi nauttia naisen seurasta myös silloin, kun hoiti velvollisuutensa hevosensa kanssa. Minx tarvitsi liikuntaa, eikä pelkkä tallityöntekijän kanssa maastoilu riittäisi.

Gabrielle silitteli jälleen toisen rintakehää. Hän huokaisi hiljaa ja vilkaisi miestä. Jos hän olisi sairaslomalla vielä...
"Pitäisikö viikonloppuna käydä vanhempiesi luona? Et ole käynyt siellä aikoihin ja minä en halua syitä niskoilleni siitä:"

"Gabrielle, ei äitini syyttäisi sinua siitä", hän vakuutti pehmeästi. Alice saattoi tehdä monta asiaa, mutta ei syyttäisi ihanaa, huomaavaista naista moisesta. "Mutta mikä ettei. Jos vain lähdet mukaan", mies virnisti vinosti. Yksinään hän ei vanhempiaan lähtisi tapaamaan, siitä tulisi vain riitaa.
"Tarvitsen jonkun pitämään keskustelun muualla kuin tammoissani."

"No mutta ei hän sitä tiedä miksi et käy. ja totta kai." Brunette vilkaisi vatsaansa ja sitten Teddyä.
"... Ehkä me keksimme muuta ajateltavaa äidillesi kuin tammasi, kulta."

"Hän tietää aivan tarkalleen, miksi en käy", mies vastasi mumisten. He tappelivat jatkuvasti puhelimessa, mutta kun tappelun hoiti puhelinlankojen välityksellä, saattoi hän paeta tilanteesta koska tahansa vain yhtä nappia painamalla. Jos hän menisi Whirlow Halliin, hän ei voisi paeta mihinkään.
"Ehkä", mies virnisti varsin ilkikurisesti. "Voimme aina juosta vähäpukeisina ympäri käytäviä", hän jatkoi poikamainen virne kasvoillaan. Juuri niin Teddy, olet upea aikuinen ihminen.

"... Teddy!" Nainen läpsäisi toisen rintaa hellästi, nauraen. Oli ihanaa ettei toinen ottanut asioita aina niin vakavissaan. Ei Gabrielle olisi kestänytkään sellaista saatika halunnut sellaista miestä.
"Ehkä keksimme hänelle paljon muuta. Vähemmällä vaivalla kuin juoksentelemalla ympäriinsä."

Mies nauroi vapautuneesti naisen läpsäisylle. Hän oli ansainnut sen, mutta naisen naurun kuunteleminen oli huumaavaa.
"Olen aivan samaa mieltä", Teddy vakuutti, vaan pilke ei kadonnut silmäkulmasta mihinkään, eikä virne hyytynyt. "Voimme aina nojailla seiniin vähäpukeisina. Vähemmän juoksentelua, enemmän toimintaa."

Nainen ei voinut kuin pärskähtää. Mokoma mies. Aivan mahdoton.
"Ja sinä olet tänään tuollaisella tuulella. Voisimmehan me nojailla täälläkin vähäpukeisina seiniin. Vähemmän todistajia." Gabriellen pokerinaama piti vain juuri ja juuri.

"Totta. Täällä emme myöskään aiheuttaisi äitini herkälle mielelle traumoja", mies naurahti käheästi. Alicella ei tosiaankaan ollut herkkää mieltä. Äiti oli pelkkää terästä. Teddy kumartui painamaan huulensa naisen huulille pehmeään, joskin varsin vaativaan suudelmaan.

"Niin. Hän voisi järkyttyä." Nainen nosti päätään hieman, nauttien sen suudelman vaativasti sävystä. Käsi nousi sivelemään Teddyn leukaa.
"... Se ei muuten ollut vitsi, rakas."

Teddy naurahti vasten toisen huulia. Niin, äiti voisi järkyttyä. Äiti oli tottunut siihen, että hän käyttäytyi kuin aikuinen ollessaan kotikartanolla. Teinivuosina äiti oli osannut pysytellä kaukana hänen ja Harrietin huoneiden siivestä. Ihan vain varmuuden vuoksi.
"Ei niin", mies vastasi matalalla äänellä ja naurahti sanojensa jälkeen kallistaessaan toista hitaasti sohvaa kohden. He voisivat yhtä hyvin tehdä olonsa mukaviksi, kun kerran käyttäytyivät kuin pahaiset teinit suudellessaan kiihkeästi sohvalla.

Gabrielle ei kyllä edes uskonut, että Teddyllä olisi ollut kovin villi nuoruus. Se ei sopinut toiseen, kai. Hän ei kyllä itsekään koheltanut silloin, vaan oli koettanut olla perheen ylpeys. Ja olisikin ollut, ellei veli olisi saanut lisäpisteitä sukupuolensa takia. Nainen virnisti kun selkä kosketti lopulta sohvan pintaa, sivellen miehen kylkiä hellästi. Kaikki tuntui olevan nyt hyvin. Pitkästä aikaa oikeast näin hyvin.

Teddyn nuoruudessa oli paljon asioita, mistä heidän perheessään ei puhuttu. Koskaan. Mies ei ollut kovinkaan ylpeä teini-iän seikkailuistaan, mutta ainakin hän oli kasvanut ihmisenä niiden myötä. Ja no, olipahan tullut kokeiltua.
"Olet täydellinen", mies mumisi toisen huulia vasten antaessaan käsiensä matkustaa tutulla keholla.

Ehkä joskus pitäisi kaivaa toisesta esiin vähän törkyä, vaikka oman huvituksen vuoksi, jos ei muutoin.
"Kiitos. Sinäkin olet." Hän sanoi hymyillen toiselle, antaen sormiensa kokeilla ihoa paidan helmalta. Oli ihanaa vihdoinkin olla stressaamatta mistään ja siitä että paljastaisi jotakin, kun kaikki kortit oli paljastettu suhteen molemmille osapuolille. Nyt hän osasi jopa suhtautua toisen kehuihin, jälleen.

Mies hymyili toisen sanoille ujuttaessaan kättään naisen paidan alle. Hän jatkoi suudelmien jakelua paljaalle iholle ja pehmeille huulille. Elämä oli täydellistä juuri nyt. Mikään ei voisi pilata tätä onnea, ei tänä iltana. Teddy kiskoi Gabriellen paitaa hellin nykäisyin ylemmäs saadakseen enemmän paljasta pintaa, jota hivellä pehmein sormin.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] I love you, I hate you   La Helmi 21, 2015 9:05 pm

Gabrielle venytti kaulaansa hieman, sulkien hetkeksi silmänsä. Mikään ei tosiaan pilaisi tätä. Paitsi soiva ovikello. Tummanruskeat silmät rävähtivät auki, naisen kääntäessä katseensa kohti eteistä. Kuka idiootti?
"... Sinä olet siinä, joten kuka tuolla on?"

Miehen teki mieli lyödä sohvatyynyä, kun ovikello soi ja rikkoi tunnelman. Mies suoristautui huokaisten antaakseen toiselle tilaa nousta ylös. Hän kohautti harteitaan.
"Mistä minä tietäisin?" Mies nurisi kysymyksensä. Hän olisi paljon mieluummin pitänyt Gabriellen itsensä ja sohvan välissä, mutta kaipa toinen pitäisi päästää ovelle. "Kerro minullekin, kun tiedät." Sillä aikaa hän saattoi suoristaa paitaansa näyttääkseen edes hieman asiallisemmalta.

"Siellä saa olla USAn presidentti tai kuningatar että avaan sen." Nainen nurii yhtä tyytymättömästi noustessaan. Hän haroi hiuksiaan asiallisempaan muotoon ja veti matkalla paitaansa alaspäin. Tuo kurkkasi ovisilmästä ja nielaisi, avaten oven.
"Gabrielle, et ole pitänyt yhteyttä joten päätimme tulla käymään kun olemme muutenkin Newcastlessa." Melko terävähkön tyytymätön naisääni kuului eteisesta ja pian perään naisen hyvin hiljainen tervehdys vanhemmilleen.

Mies oli erittäin tyytyväinen siihen, että oli tajunnut suoristaa paitansa kuullessaan Gabriellen tervehdyksen. Teddy nappasi nopeasti pöydällä lojuvat paperit Gabriellen lääkäriltä ja sulloi ne avonaiseen työsalkkuunsa. Hän nousi seisomaan ja asteli eteistä kohden yrittäen olla näyttämättä siltä, että mietti pakosuunnitelmaa. Hän ei tosin aikonutkaan leikkiä tulleensa tänne, jotta voisi vaihtaa kohteliaisuuksia Gabriellen kanssa. Eiköhän hänen läsnäolonsa ja pöytää koristava kukkakimppu kertonut ihan riittämiin siitä, ettei hän ollut hyvänpäiväntuttu. Mies astahti naisen rinnalle, laskien vasemman kätensä paidan peittämälle alaselälle.
"Iltaa, herra ja rouva Pakenham", mies tervehti ja ojensi oikeaa kättään kätelläkseen molemmat vieraat pehmeä, miellyttävä hymy huulillaan.

Gabriellen isä oli selvästi tummaihoinen, äitinsä taas aivan tyttärensä kaltainen, rumasti sanottuna siis mulatti. Hän hivuttautui ujosti miehen kylkeen, katsellen isänsä ilmeitä kun Teddy tervehti noita. Mies ei tunnistanut toista, mutta äitinsä senkin edestä, selvästi. Kai tuo nyt tunnistaisi jonkinlaisen juorukerhonsa jäsenen pojan vaikka unissaan.
"Iltaa, Theodore. Gabrielle ei olekaan kertonut sinusta mitään." Naisen katse kertoi tarpeeksi, isän vielä enemmän. Molempien ilmeet sanoivat omalla tavallaan kertoivat, että miksi hän ei tehnyt kuten veljensä, vaan vietti aikaansa englantilaisen miehen kanssa.
"Ei ole ollut kerrottavaa. Haluatteko teetä?" Nainen karkaisi mielellään keittiöön. Josemya vilkaisi vaimoaan ja sitten Teddyä.
"Morlandien poika? Etkös sinä ole se psykologian professori?"

Mies hymyili kohteliasta hymyä vanhemmille, peittäen ainakin omasta mielestään hermostuneisuutensa äärimmäisen taitavasti. Teddy oli jo vastaamassa naisen sanoihin, mutta Gabrielle ehti edellä. Mies lisäsi kevyttä painetta toisen selkää vasten. Hän ei aikonut jäädä yksin vanhempien kysymysten armoille, joten Gabriellen ei auttaisi karata mihinkään.
"Kyllä, herra Pakenham. Opetan Newcastlen yliopistolla", hän vahvisti miehen olettamuksen. Hän ei viitsinyt lisätä kilparatsastajaa ammattilistoilleen, sillä ei ollut enää varma, voisiko häntä sellaiseksi laskea. Dimen kanssa he olivat hallinneet aikaluokkia, mutta Minxin kanssa hän tuskin pääsi edes hyväksytyin pistein läpi kilpailuista. Ei sellainen ollut kilparatsastamista ammatiksi.

Gabrielle jäi niille sijoilleen kun tunsi toisen olevan vastahakoinen päästämään hänet pois tilanteesta.
"Mielellään, jos viitsit keittää." Gabrielle nyökkäsi ja viittasi vanhempiaan peremmälle. Onneksi oli edes siistiä, eikä muutamia sotkuja siellä täällä.
"Kauanko olet ollut siellä?" Ilmeisesti Josemya aikoisi kuulustella Teddyn läpikotaisin.

Teddy päästi vastahakoisesti kätensä laskeutumaan toisen selältä. Naisen pitäisi keittää teetä vanhemmilleen, eikä hän voisi roikkua mukana vaikuttamatta säälittävältä. Niinpä hän suuntasi huomionsa mieheen, joka tuntui päättäneen, ettei hän ollut riittävän hyvä tyttärelle.
"Tämä on toinen lukuvuoteni", mies vastasi sama pieni, miellyttävä hymy huulillaan. Kun kasvoi tällaisissa piireissä, oppi hymyilemään silloinkin, kun mikään ei varsinaisesti ollut hymyilemisen arvoista.

Gabrielle kiitti luojaansa siitä, että Teddy osasi olla ja tiesi miten käyttäytyä, vaikka isänsä olikin päättänyt harjoittaa jonkin asteista rasismia. Nainen laittoi veden kiehumaan kattilaan ja katseli vanhempiaan. Äiti tutki asuntoa katseellaan, selvästi etsien jotain sanottavaa.
"Mitä ennen sitä teit?" Gabrielle olisi halunnut toppuutella miestä, mutta piti suunsa kiinni. Hän otti siistejä, samanlaisia kuppeja kaapista ja kaivoi hätävara-tarjottaviaan esille.

Teddy oli tottunut hankaliin ihmisiin. Yliopistollekin mahtui kerrassaan mahdottomia kolleegoita, puhumattakaan hänen äidistään.
"Ratsastin kilpaa", mies vastasi hämmentymättä kysymystulvasta, jonka kohteeksi joutui. Kyllä hänkin esittäisi koko joukon kysymyksiä, jos kolmenkymmenen vuoden päästä törmäisi lapsensa kotona johonkuhun ulkopuoliseen.

"Ratsastit?" Miehen äänensävyssä oli kevyttä halveksuntaa.
"Isä." Gabrielle sanoi painokkaaseen sävyyn ja katsoi miestä hyvin terävästi. Hän ei aikonut kuunnella tuollaista heidän kodissaan. Se katse sai Josemyan pyörittämään silmiään kun mies istui alas.
"Gabrielle, älä puhu isällesi noin."
"En kuuntele tuollaista meidän kodissamme.
"... teidän kodissanne?"
"Niin, meidän." Naisen äänensävykin jo kertoi sen mitä hän ajatteli - äidin olisi parempi pitää suunsa kiinni.

Teddy oli valmis puolustamaan intohimoaan ja ammattiaan, tai ainakin entistä sellaista, mutta Gabrielle ehti jälleen edelle. Hän tyytyi vain hymyilemään molemmille naisen vanhemmille istuessaan alas pöydän ääreen. Mies nieli huvittuneisuutensa vanhempien ilmeille, kun Gabrielle kertoi heidän paitsi viettävän aikaa yhdessä (mitä ilmeisemmin aivan liikaa Josemyan mielestä), myös asuvan yhdessä.
"Mikä teidät toi Newcastleen?" Mies uteli kohteliaasti kääntääkseen keskustelun muualle ennen kuin joku Pakenhameista räjähtäisi siihen paikkaan.

Heillä ei tosiaan oltu ihan niin jähmeitä kuin Morlandeilla ja kaikilla perheenjäsenillä oli räiskyvä temperamentti tarpeeksi ärsytettynä.
"Vierailimme Gabriellen pikkusiskon ja hänen kihlattunsa luona. Frederica ilmoitti häistään ensi kesänä." Gabrielle purasi huultaan. Pitikö pikkusiskonkin ehtiä edelle.
"Sinulla ei taida olla edes kihloja näköpiirissä?" Josemyan kysymys oli vaarallinen, miten tahansa siihen vastaisikaan.

"Sepä mukavaa. Onnea heille", mies kommentoi pehmeällä äänellään. Hän ei aikonut ärsyyntyä vanhempien selkeästä epäluulosta ja halveksunnasta häntä kohtaan. Hän oli aikuinen ihminen, eikä voinut miellyttää jokaista. Gabriellen mielestä hän oli riittävän hyvä, joten hän ei antanut vanhempien mielipiteille mitään painoarvoa. Mies vilkaisi Gabriellea kuullessaan kysymyksen. Siihen ei olisi oikeaa vastausta, mutta hän toivoi, ettei saisi aikaan suurta perheriitaa sanoillaan.
"En voisi hyvällä omatunnolla pyytää Gabriellea vaimokseni, ellen olisi ensin tavannut hänen vanhempiaan", mies vastasi kohteliaasti hymyillen. Nyt kun sekin tapaaminen olisi pois alta, mikään ei estäisi häntä suunnittelemasta vuosisadan romanttisinta kosintaa.

"Olisi ehkä parempi olla kiirehtimättä. Onhan Gabriellella hyvä ura, jota ei tule hukata." Nainen yritti olla kuin ei kuulisikaan ja kaatoi veden teelehtien päälle, antaakseen sen hautua. Kaapissa oli onneksi aina suolakeksejä, tuorejuustoja paria eri sorttia ja hyviä kanelikeksejä. Saisi vanhemmat hiljaisiksi ainakin siksi aikaa kun nuo pureskelivat.
"Olen itseasiassa sairaslomalla nyt."
"Miksi? Olisit ilmoittanut." Adeleide näytti edes huolestuneelta.
"Liikaa töitä ja stressiä."
"Et stressaisi itseäsi vapaa-ajalla." Gabrielle näytti hetken siltä että haluaisi heittää isäänsä teekupilla.

"Ei hänen uransa kihloihin katkea", Teddy vastasi. Vanhemmat osasivat kyllä olla rasittavia, mutta Gabriellen omat tuntuivat olevan kamalimmasta päästä. Tai ehkä he vain hiillostivat häntä niin kovin, kun olivat huolissaan tyttärestään ja siitä, millaisessa seurassa kaunis nainen liikkui.
"Kulta, tarvitsetko apua?" Mies kysäisi kääntyen katsomaan naista lempeä hymy huulillaan. Hän tulisi mielellään kantamaan tarjoiltavat pöytään, jotta naisen ei tarvitsisi raataa niin kovin. Ehkä myös ihan vähän siksi, että se tarjoaisi sopivaa taukoa naisen vanhemmista.

"Siitä seuraa häät ja lapsia. Lapsiin se usein katkeaa."
"Jäi äitikin kotiin." Gabrielle napautti isäänsä, hän ei sentään aikonut jäädä kotiäidiksi, kuin ehkä... Osittain. Joinakin päivinä viikossa olisi ihanaa olla vain lapsen kanssa.
"Kiitos" Hän vastasi miesystävälleen leveän hymyn kera ja vilkaisi toista pahoitellen. Hän asetti pöytään teepannun, kupit, maidon ja sokerin. Teddy saisi tuoda tarjottavat. Hän istui alas, Teddyn paikan vieressä olevalle tuolille.

Teddyn teki mieli sanoa, ettei Gabriellen ura katkeaisi yhtään mihinkään hänen takiaan, mutta mies nieli sanansa. Olisi turha heittää bensaa liekkeihin. Mies hymyili Gabriellelle ja pahoitteli pöytäseuralleen noustessaan ylös ja suunnatessaan keittiön puolelle. Hän nappasi tarjoiltavat kantoonsa ja laski ne siististi pöydälle. Hän istahti Gabriellen viereen ja tarjoutui kaatamaan teetä kaikille. Sen jälkeen hän saattoi hyvällä omatunnolla laskea kätensä naisen polvelle.

Gabrielle oli jo kaatamassa teetä, kun Teddy sitten ehti hänen edelleen. Nainen hymyili toiselle ja laski käden sitten miehen käden päälle. Sitten se kumpusi isänsä seuraavista sanoista, se kiukku.
"Gabrielle, sinun pitäisi todella alkaa vakavoitua elämässäsi." Sen saattoi nähdä miten naisen päässä naksahti.
"Minä olen kuoleman vakavissani!" Hän ponkaisi ylös kiihdyksissään, kun oli jo niin raivoissaan.
"Asumme yhdessä, koska meille tulee lapsi. Kyllä, saan lapsen englantilaisen, vaalean miehen ja kyllä, vieläpä niin etten ole naimisissa. Ja tiedätkö mitä, en aiokaan mennä kiireellä naimisiin tai maha pystyssä!"

Mies nousi Gabriellen mukana jaloilleen. Naisen vanhempien puheet olivat kieltämättä turhauttavia ja hermoja koettelevia, mutta hänet oli kasvatettu nielemään moiset tunteenpurkaukset. Teddy kietoi kätensä naisen lantion ympärille.
"Rauhoitu, rakas", mies mumisi ja etsi toisen kättä voidakseen lomittaa heidän sormensa. "Hengitä syvään. Rakastan sinua. Älä välitä heistä", mies jatkoi hiljaa kuiskaten, etteivät naisen vanhemmat kuulisi hänen sanojaan. "Olen tässä."

Gabrielle sai aikaan melko jäätävän hiljaisuuden. Josemya tuijotti tytärtään lähinnä pettyneenä, Adeleide taas selvästi hämmentyneenä, tietämättä enää mitä sanoa. Nainen istui alas ja tasoitteli hengitystään. Heillä oli aina saanut - seurauksista vastaten - suuttua jos ärsytti, joten nainen ei osannut hillitä itseään. Gabrielle rauhoittui hitaasti, puristaen Teddyn kättä.
"Mikset tehnyt aborttia?"
"Siinäkö on kaikki mitä sinä sanot siitä, että saisit lapsenlapsen? Ihan totta, jos teillä ei ole mitään muuta, voitteko mennä ulos asunnostani!" Gabrielle näytti siltä että itkisi kohta. Eikä se ollut pyyntö, vaan käsky lähteä.

Mies silitteli naisen kämmenselkää yrittäen parhaansa mukaan rauhoitella toista pelkällä olemassaolollaan. Naiselle suunnattu kysymys sai miehen pään kääntymään rivakasti vanhempien puoleen. Suklaanruskeiden silmien lempeä katse muuttui yhdellä räpäytyksellä kylmäksi ja kovaksi. Tuollaista puhetta hänen ei tarvitsisi sietää. Ei sitten yhtään.
"Olemme kaksi aikuista ihmistä, jotka pystyvät pitämään huolta lapsesta ja tarjoamaan sille hyvän alun elämälle. Ei ole mitään syytä, miksi Gabriellen pitäisi luopua mahdollisuudestaan olla äiti. Hän ei kysynyt mielipidettänne tai pyytänyt apua. Hän tietää, mitä hän haluaa. Hän ei tarvitse teitä kertomaan, miten mieluummin soisitte hänen tappavan lapsensa", Teddy vastasi kohteliain sanankääntein, mutta ääneen hiipinyt kylmä, teräksinen sävy kertoi, ettei mies tosiaankaan ollut tyytyväinen siihen, mitä naisen vanhemmat olivat sanoneet ja vihjailleet koko lyhyen tapaamisen aikana.
"Olkaa hyvät ja kunnioittakaa tyttärenne toivetta, herra ja rouva Pakenham", Teddy jatkoi kietoen toisen kätensä naisen ympärille. Gabrielle näytti siltä, ettei muutama hellä ele voisi olla pahitteeksi.

Adeleide varmasti hyväksyisi sen ennemmin tai myöhemmin, Josemyakin varmasti joskus, mutta siihen menisi aikaa. Ja nyt nuo joutuisivat aivan itse varmasti pyytämään useampaan ootteeseen tyttäreltään anteeksi. Gabriellelle tuli hyvä mieli siitä, miten teddy puolusti häntä ja sanoi vastaan, kun hän ei enää pystynyt tai jaksanut. Tuon vanhemmat nousivat ylös, Adeleide hieman pahoittelevan oloisena, naisen isä vain ärtyneenä, miltei ravoissaan. Kun ovi kolahti kiinni, tumma hipiäinen nainen painoi kyynerpäät vasten keittiön pöytää ja hautasi kasvot kämmeniinsä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] I love you, I hate you   La Helmi 21, 2015 9:06 pm

Teddy kietoi kätensä kunnolla naisen ympärille heti, kun tuon vanhemmat olivat lähteneet. Mies ei tiennyt, mitä sanoa, joten sanojen sijaan piteli naista halauksessaan. Hän olisi tehnyt mitä vain, jotta olisi saanut osan Gabriellen kantamasta taakasta omille harteilleen. Naisparka. Kasvaa nyt tuollaisten ihmisten keskellä. Voisipa hän vain halata naista kunnes kaikki tulisi kuntoon.
"Rakastan sinua", hän päätyi sanomaan hellästi. Se tuntui ainoalta fiksulta lauseelta, jonka hän sai muodostettua pienessä päässään. Muut ajatukset sekoittuivat huoleen naisesta, ärtymykseen naisen puolesta ja pelkoon siitä, että naisen vanhemmat olisivat saaneet Gabriellen vakuutettua siitä miten suuri virheliike hän olikaan.

Gabrielle siirtyi miehen halaukseen kunnolla ja nojasi lopulta päänsä tuon olkaa vasten. Hän ei silti pitänyt Teddyä tai lapsen pitämistä virheenä. Hän tiesi mistä vanhempien asenteet kumpusivat ja inhosi niitä vain nyt enemmän. Ja kahta kauheammin hän halusi olla Teddyn kanssa. Mies puolusti häntä ja piti hänen puoliaan, kun nainen ei enää itse saanut suutaan avatuksi.
"Rakastan sinua. Ja sitä miten... Puolustit min-- meitä." Nainen korjasi hiljaa.

Teddy painoi suukon tummien kiharoiden sekaan.
"Kukaan ei puhu perheestäni niin minun edessäni. Ei, vaikka he olisivat sinun perhettäsi", mies vastasi hiljaa, mutta ääni täynnä varmuutta. Sen hän tiesi todeksi. Hän puolustaisi Gabriellea ja lasta viimeiseen asti. Kenelläkään ei ollut oikeutta loukata hänen perhettään.

Nainen kietoi kätensä toisen ympärille ja rutisti kovaa toista. Juuri tämän takia hän piti toisesta. Teddy oli varma silloin kun halusi ja oli aihetta, mutta ei ollut turhan ilkeä. Kun hän oli hetken saanut tasoittua, nainen päätti hyödyntää tarjolle asetetut suolakeksit ja tuorejuuston. Hän kaipasi ehkä pientä lohtusyötävää sillä hetkellä.
"Siksi rakastan sinua. Olet turvallinen ja tiedän sinun olevan siinä kun eniten tarvitsen."

Naisen sanat koskettivat. Hän halusi olla aina läsnä, kun Gabrielle häntä eniten tarvitsi. Hänellä oli ollut tunne, ettei hän ollut riittämiin, että nainen tarvitsisi ja ansaitsisi enemmän, mutta epävarmuus suli ainakin hetkellisesti pois naisen kauniiden sanojen myötä.
"Ja minä kun ajattelin, että rakastit minua vastustamattomien lukulasieni takia", oli miehen pakko vitsailla tunnelmaa keventääkseen. Ei hän halunnut, että Gabrielle surisi loppuillan kohtaamista vanhempiensa kanssa, vaikka varmasti se jäisi jonnekin mielenperukoille painamaan.

Teddy läsnä todellakin tarpeeksi ja nyt monen hetken edestä. Hän arvosti toista nyt niin paljon. Nainen ei voinut olla nauramatta miehelle, joka vitsaili lukulaseistaan.
"... Näin ne vasta rakastuttuani." Hän sanoi hymyillen hiljaa. Gabrielle suukotti miehen huulia hellästi, haukaten sitten suolakeksiä. Se oli niin hyvää juuri nyt.

Mies hymyili. Oli ihana kuulla Gabriellen nauravan ja nähdä kaunis, pieni hymy naisen huulilla. Kyllä tästäkin vielä noustaisiin.
"Totta", mies myönteli. "En tullut ajatelleeksi sitä. Ehkä se oli sitten Dime. Eihän kukaan voi vastustaa Dimen karismaa", hän jatkoi yhtä kevyellä linjalla kuin lukulaseistaankin. He ehtisivät kyllä puhua naisen vanhemmista myöhemminkin. Nyt tuntui tärkeämmältä saada Gabrielle hyvälle tuulelle, niin toinen voisi nukkua yönsä hyvin.

"... Kulta, hevosesi on ihana, mutta taisin ensimmäisenä olla myyty ihanan lempeälle hymyllesi." Hän myönsi lopulta hymyillen. Ja ne silmät. Teddyllä oli aavistuksen surumieliset, mutta perin lempeäkatseiset ja lämpimät silmät.

Mies naurahti. Vai niin.
"Pitää siis muistaa hymyillä useammin", hän myhäili tyytyväisenä. Teki mieli haudata Gabrielle peittojen alle ja suojella toista kaikelta pahalta, mitä maailmalla oli tarjota. Hän silitteli kädellään toisen selkää puolihuolimattomasti antaessaan naisen napsia pöydästä, mitä toisen teki mieli. Hän joi teetään pienin kulauksin, vilkuillen jatkuvasti Gabriellea. Vaan kukapa häntä voisi syyttää. Oli vaikea irrottaa katsetta niin täydellisestä naisesta.

Gabrielle huomasi jossakin vaiheessa sen toisen vilkuilun, kun siirsi katseensa teekupista Theodoreen.
"... Rakas, voin hyvin. Tiedän mitä ajattelet. Et kääri minua kuplamuoviin. Kiitos vain."

"Mietin enemmänkin lämpimiä, pehmeitä peittoja, mutta… Näyttäisit varmasti hurmaavalta kuplamuovissa", mies pohdiskeli vain puoliksi vitsillä. Hän hymyili Gabriellelle ja sipaisi tummia hiuksia korvan taakse nähdäkseen kauniit kasvot entistäkin paremmin.

Toinen hyvin muotoilluista kulmista kohosi, leikkisän virneen levitessä kasvoille. Hän ei jaksanut ajatella vanhempiaan ja miehen läsnäolo teki siitä helppoa.
"... Muistaakseni meillä jäi jotakin vaiheeseen. Siinäkin tulisi lämmin."

Hän virnisti leikkisästi takaisin. Niinpä. Todellakin oli jäänyt.
"Muistelisin, että siihen liittyi vähäpukeisuus ja seiniin nojailu", mies pohdiskeli nousten seisomaan ja nykien naista mukanaan. "Ehkä vähän myös sohva", hän jatkoi hiljaista pohdintaansa kädet pitkin naisen kehoa vaeltaen.

"Mmmhm, jostakin sellaisesta oli puhe." Nainen sanoi hymyillen ja nousi ylös, seuraillen Teddyä olohuoneeseen.
"Mitähän muuta siihen mahtaa liittyä, rakas?"

Oli, todellakin oli puhe. Hän virnisti toiselle.
"Enemmän vaatteita lattialla ja vähemmän päälläsi", mies ehdotti velmusti ja lähti hitaasti kiskomaan toisen paitaa ylöspäin. Hän astahti lähemmäs naista. "Ehkä myös hieman huuleni niskassasi, solisluullasi, kaulallasi", mies mumisi seuraten suudelmien jonolla mainitsemiaan kehonosia.

Gabrielle nielaisi, Teddyn velmu hymy oli myös hyvin rakastettava. Kaikista pahimmat kyllä olivat ne lasit ja se käheä ääni. Brunette nosti käsiään, antaen toisen riisua paitansa. Sitten olisikin miehen paidan vuoro.
"Samoin vähemmän vaatteita sinulla. Hyvin mieluusti ei ollenkaan, rakas." Gabrielle venytti kaulaansa, raapien kevyesti nyt miehen paljasta selkää.

"En vastustele", mies naurahti käheästi päästessään eroon paidastaan. Mitäpä sitä turhia vaatekappaleita päällään pitämään, kun oli paljon mukavampi olla ilman niitä.
"Muistelisin myös, että puhetta tosiaan oli seinistä", mies myhäili pakottaen naista peruuttamaan edellään kohti seinää. Hän asetti kätensä naisen molemmille puolen ja painautui vasten lämmintä kehoa. Huulet etsivät naisen omat painautuen vaativaan, kiihkeään suudelmaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] I love you, I hate you   La Helmi 21, 2015 9:07 pm

K-18 materiaalia taas tässä viestissä, eli loikkaa tänne jos ei huvita lukea.

Gabrielle veti terävästi henkeä kun tunsi seinän selkäänsä vasten. Gabrielle vastasi suudelmaan kiihkeästi, hivuttautuen lopulta huulillaan Teddyn kaulalle. Nainen otti korvalehden hampaidensa väliin hellästi, käsien valuessa Teddyn lantiolle, vetäen housujen vyölenkistä miestä lähemmäs.

Teddy painautui lähemmäs, kun nainen kerran sitä vaati. Hän tuki edelleen itseään käsillään, ettei vallan litistäisi toista, mutta nautti lämpimästä ihosta omaansa vasten. Toinen käsi valui naisen kylkeä pitkin housujen napille, aukaisten sen aavistuksen kömpelösti. Kaikki oli kovin vaikeaa yhdellä kädellä, mutta mies onnistui siitä huolimatta. Huulet ja hampaat vaelsivat sileällä iholla jättämässä jälkiään ja merkitsemässä naista hänen omakseen.
"Olet jumalainen, rakas", mies sai sanottua matalalla, käheällä äänellä suudelmien lomasta henkeään haukkoessaan. Iho tuntui olevan tulessa ja jokainen pienikin kosketus sai mielihyvän virtaamaan miehen kehon halki.

".. Olet eri mieltä kun olen turvonnut, vihanen, väsynyt ja en yllä suutelemaan minua edestä päin." Nainen naurahti, avaten Teddyn housut samalla. Käsi valui tuon housujen sisään kokeilemaan, menemättä vielä bokserien sisään kuitenkaan. Gabrielle katsoi Teddyä tiiviisti silmiin.

"Silloin olet vain entistä täydellisempi", mies myhäili tyytyväisenä. Hänen silmissään Gabrielle näyttäisi aina kauniilta, ja kun kerran kantoi hänen pienenpientä lastaan sisällään, se teki naisesta vieläkin upeamman ilmestyksen. Hän veti terävästi henkeä tuntiessaan naisen käden housuissaan eikä voinut mitään lantion liikahdukselle. Värähtävä huokaus karkasi miehen huulilta. Teddy hautasi kasvonsa naisen kaulansivuun, painaen avonaisia suudelmia herkälle iholle.

Gabrielle sulki silmänsä ja antoi päänsä nytkähtää taaksepäin. Takaraivo kosketti seinää hänen takanaan. Sormet hyväilivät Teddyä hellästi. Ei heillä olisi kiire, tai no.. Kun asiaa tarkemmin ajatteli, niin olisi heillä. Hän halusi miestä niin kovin. Alkuraskaus tuntui tekevän hänestä hyvin halukkaan, minkä Teddy oli ehkä riitojen ohessa huomannut.

Teddy oli huomannut sen, mutta ei rehellisesti sanottuna laittanut sitä lainkaan pahakseen. Hänelle kelpasi se, että nainen tuntui haluavan häntä vähintään yhtä paljon kuin hän halusi naista. Mies tiesi, että nyt olisi paras siirtyä makuuhuoneen puolelle, tai pian he huomaisivat jumittuneensa siihen paikoilleen kuin pahaiset teinit auton takapenkillä, vaan ei siltikään saanut irrotettua itseään naisesta.

Haittaisiko joskus olla kuin pahainen teini? Ehei. Gabrielle voihkaisi raskaasti, vetäen Teddyä vapaalla kädellään vain lähemmäs. Niin paljon häntä kiinnosti siirtyä mihinkään. Käsi hyväili miestä vaatiammin ja hän kalasti toisen huulet suudelmaan.

Ei, jos häneltä kysyttiin. Joskus oli hyvä laittaa ranttaliksi, kuten teinit tuntuivat usein tekevän. Gabriellen voihkaus sai miehen hengityksen jumittumaan kurkkuun. Miehen kädet suuntasivat kiskomaan naisen housuja pois tieltä. Alushousut menkööt siinä samalla. Ei hän kestäisi kauaa Gabriellen vaativansävyisiä otteita menemättä hulluksi himosta. Hän hukuttautui tuliseen suudelmaan, joka tuntui jättävän hapentarpeen aivan toissijaiseksi. Miksi hengittää mitään muuta kuin naista, joka oli niin valmis antamaan itsensä hänelle? Ei hän tarvinnut happea tai muuta yhtä turhaa ja merkityksetöntä.

Hengittäminen tuntui tosiaan aivan yliarvostetulta. Nainen potki polviinsa tippuneet housut kauemmas, nykien suudelman aikana miehen loputkin vaatteet lattialle

Teddy potki housut pois nilkoistaan ja kurkotti molemmin käsin aukaisemaan naisen rintaliivien hakasta. Hän sentään sai mokoman auki ilman sen suurempaa numeroa ja saattoi liu'uttaa olkaimet naisen käsivarsia pitkin pois tieltä. Hän painautui vasten naisen paljasta kehoa murehtien vain ohimenevällä ajatuksella, painoiko toista liikaa seinää vasten. No, eiköhän Gabrielle kertoisi, jos hän oli liian lähellä. Kädet valuivat alaspäin, toisen pysähtyessä hellimään täyteläisiä rintoja, vaan toinen hiipi hellin kosketuksen naisen sisäreidelle.

Gabrielle veti kätensä pois liivien olkaimista, huokaisten kun Teddy painui takaisin häntä vasten. Mies ei ollut ollenkaan liian painostavasti lähellä. Päinvastoin. Terävä henkäys pääsi huulilta, naisen varovasti siirtäessä toista jalkaansa hieman leveämpään asentoon.

Mies yritti muistaa hengittää, mutta aivot tuntuivat unohtavan moisen tarpeen jatkuvasti. Mielihyvä vaelsi selkäpiitä pitkin tasaisena sykkeenä ja jokainen pienikin kosketus sai ihon nousemaan kananlihalle. Teddy suuteli naisen huulia vaativasti, antaen sormiensa löytää tiensä naisen haaroväliin. Pehmein sormin hän helli herkkiä paikkoja, ohjaten itseään lähinnä Gabriellen äännähdysten mukaan. Oli hänelle jo kehittynyt jonkinlainen käsitys siitä, mistä nainen piti, mutta aina piti hieman koetella rajoja. Huulet vaelsivat kaulansivuun ja hän näykki kevyesti lämmintä ihoa. Ei hän jälkiä jättäisi, ehkä, mutta onneksi naisen ei tarvinnut mennä huomenna töihin.

Niin, onneksi jälkien kanssa ei ollut niin tarkkaa, koska hän ei olisi lähdössä mihinkään huomenna. Seinää vasten olo alkoi tuntua aavistuksen huonolta ajatukselta, kun Teddyn hyväilyn myötä jalat olisivat enemmän halunneet pettää alta kuin kantaa.

Teddy ujutti toisen jalkansa naisen jalkojen väliin ja tuki polvensa seinää vasten, ettei Gabrielle vain kaatuisi ja löisi kaunista päätään. Eihän sellainen sopisi. Miehen suu vaelsi kaulansivua kohti korvanlehteä.
"Makuuhuoneeseen?" Hän sai henkäistyä käheästi ja näykkäsi korvanlehteä ennen kuin painoi suukon samaan kohtaan. Mies ei tosiaankaan käynyt kuntosalilla riittämiin voidakseen kannatella Gabriellea useita minuutteja, joten vaihtoehdot taisivat olla lähinnä ruokapöytä, sohva ja sänky.

Sänky olisi mukavin ja sieltä ei tarvitsisi enää vaikka nousta muuta kuin pikaisesti peseytymään, jos tahtoi.
"Mh, mennään.." Brunette nainen sai todella kasata itseään, jotta sai jalkansa kantamaan häntä miehen perässä makuuhuoneeseen.

Teddy ei päästänyt irti naisen kädestä lähtiessään makuuhuonetta kohti. Ei Gabrielle mihinkään karkaisi, mutta oli paljon mukavampi pidellä kiinni kuin kävellä kahta kättä heilutellen. Heti, kun makuuhuoneen ovi sulkeutui heidän perässään, mies painautui uudestaan vasten naisen kehoa, vetäen toista perässään sänkyä kohden. Teddy peruutti kunnes tunsin sängyn jalkojaan vasten. Hän istahti alas, painaen huulensa naisen rinnoille hyväilemään herkkää ihoa. Toinen käsi kiertyi alaselän puolelle pitämään naista lähellä.

Gabrielle sai erinäisiä ajatuksia siitä, kun mies istui ensin sängylle. Nainen istui tuon syliin, painaen miestä tuon olkapäistä hellästi kohti sänkyä. Huulet suutelivat kaulaa hyvin kiihkeästi, kaiken muun unohtuessa onnellisesti.

Teddy naurahti käheästi naisen ottaessa ohjat omiin käsiinsä. Selvä. Hän ei laittaisi vastaan, vaan noudatti naisen tahtoa ja kaatui selälleen sängylle rauhallisesti. Kädet hyväilivät naisen selkää ja kylkiä, mutta tällä kertaa hän ei edes yrittänyt kutittaa toista. Oli paljon parempaakin käyttöä sormille. Käheät, matalat voihkaisut ja ynähdykset karkasivat huulilta naisen suudelmien takia. Luoja. Ajatuksiin ei mahtunut mitään muuta kuin se, miten paljon hän halusi tätä, halusi Gabriellea.

Gabrielle nojautui lopulta suorempaan ryhtiin, huulten valuttua miehen vatsalle asti antaen suudelmia. Hän ei tiennyt mitä mieltä Teddy olisi siitä, mutta asetuttuaan kunnolla toisen ylle, vei nainen tuon sisäänsä. Tyytyväinen voihke karkasi naisen huulilta.

Teddy oli ehdottomasti sitä mieltä, että kaikki oli täydellistä. Gabrielle oli täydellinen, hetki oli täydellinen, sänky oli täydellinen… Kaikki oli täydellistä. Hän voihkaisi tuntiessaan naisen ympärillään. Kädet siirtyivät naisen lantiolle tukemaan toista ja hieromaan pieniä ympyröitä ihoon.
"Jumalatar", hän henkäisi terävästi. "Olet jumalatar."

Gabriellen kädet ottivat kevyesti tukea miehen vatsasta. Se oli todellakin täydellistä ja naisen paras idea pitkään aikaan. Nainen huokaisli toisen päällä nautinnosta, keinutellen lantiotaan Teddyä vasten. Se tuntui hyvältä, täydelliseltä. Hän halusi sanoa toiselle vastaan, mutta ei jaksanut nyt lähteä siihen.

Ei kannattanutkaan väittää häntä vastaan nyt, sillä mikään ei saisi muutettua Teddyn mieltä. Mies ei edes yrittänyt tukahduttaa nautinnon huokauksia ja voihkaisuja, miksi olisikaan, kun he olivat kahden. Täällä ei tarvinnut yrittää olla hiljaa. Sormet puristuivat tiukemmin naisen lantion ympärille kuin varoittaen, ettei hän kestäisi enää kauaa. Tämä kaikki oli aivan liikaa.

Toisaalta oli onni, että vanhemmat olivat yllättäneet ennen tätä, koska olisi ollut kamalaa juosta sängystä noukkimaan lattialle viskeltyjä vaatteita. Naisen lantion liike muuttui erilaiseksi kun aiemmin. Ei häntä haittaisi ettei mies kestäisi, se tuntui hyvältä.

Kyllä, nyt olisi ollut todella noloa, jos ovikello olisi soinut ja naisen vanhemmat olisivat olleet oven takana. Hän puri huultaan yrittäessään vastustaa mielihyvän aaltoja, jotka tuntuivat suorastaan hyökyaalloilta voimansa ja vahvuutensa tähden. Hän veti terävästi henkeä ja antoi periksi mielihyvälle. Ei kukaan voisi syyttää häntä siitä, kun päällä oli noin täydellinen nainen, joka tiesi tarkalleen, miten liikkua.

Gabrielle valui suutelemaan mielihyvästä huohottavaa miestä hellästi, yhtälailla hengästyneenä äskeisestä. Jalkoja poltteli äskeisen jäljiltä todella.
"Olet mahtava."

"Niin sinäkin", mies sanoi yrittäen edelleen tasata hengitystään. Eihän hän ollut edes joutunut tekemään varsinaista työtä, vaan silti hän oli kovin hengästynyt. Teddy kietoi kätensä toisen ympärille vetääkseen naisen lähelleen. Raukeus valtasi mielen ja keho tuntui rennolta. Tässä oli hyvä olla.
"Onneksi vanhempasi tulivat aiemmin", hän naurahti käheästi ja suukotti naisen nenänpäätä.

Gabrielle naurahti toiselle hellästi. Onneksi tosiaa, hän ei olisi millään jaksanut nyt tästä juosta avaamaan ovea ja yrittää esittää siveää. Hän huokaisi syvään ja katseli Teddyn kasvoja, hellä hymy huulillaan.


Viimeinen muokkaaja, Silkki pvm La Helmi 21, 2015 9:13 pm, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] I love you, I hate you   La Helmi 21, 2015 9:09 pm

Tästä ei tosiaankaan olisi juostu yhtään mihinkään. Mies veti naisen lähelleen hellästi hymyillen.
"Voisinkohan minäkin ottaa lomaa sairaslomasi ajaksi, niin voisin vain makoilla kaikki päivät vierelläsi", mies pohti huvittuneena. Hän viettäisi mielellään päivänsä peittojen alla Gabrielle kainalossaan, mutta valitettavasti elämä ei tarjonnut sellaista vaihtoehtoa.

"Et voi, sinun pitää valvoa kurittomia opiskelijoitasi." Gabrielle naurahti toiselle ja silitteli miehen rintakehää hellästi. Mies oli todella ihana ja hän piti tuosta hyvin paljon. Ehkä liikaakin.

"Totta. Voisi olla, että Shrek menettäisi viimeisetkin järjenhivenensä, jos opiskelijani menisivät hänen vaivoikseen", mies naurahti pelkälle ajatuksellekin. He opettivat paljon samoja peruskursseja saksalaisen professorin kanssa, mutta jotenkin hänen kursseilleen päätyivät huumorintajuiset, kujeilevat opiskelijat ja Shrekin luokse taas vakavat hikipingot.

"... Se voisi olla." Nainen sanoi virnuillen. Vai Shrek? Olipa toinen nyt kujeileva tänään. Olisi ihanaa joskus ehkä nähdä teddy opettamassa - toinen vaikutti sellaiselta professorilta josta hän olisi pitänyt.

Mies vastasi virnuiluun omalla virneellään. Niin, voisi hyvinkin olla. Ehkä hän siis kiltisti raahautuisi yliopistolle, vaikka Gabrielle viettikin harvoja vapaitaan.
"Löysin muuten upeat korvakorut", mies sanoi muistaessaan vierailunsa korukaupassa. "Saat lähteä joku päivä mukaan, niin tiedän, ovatko ne sinustakin upeat." Ja no, ehkä hän voisi samalla poimia muitakin ideoita Gabriellen korumausta. Hän luotti kyllä kaupan myyjiin, mutta siitä huolimatta olisi kiva itsekin osata katsoa, mistä toinen voisi pitää.

"... Olet mahdoton." Nainen naurahti miehen sanoille korvakoruista. Miten hän voisi koskaan hemmotella toista niin kuin tuo hemmotteli häntä? Tuskin ikinä tai mitenkään. Nainen siveli miehen rintakehää, kurottautuen suukottamaan tuon poskea.
"Ja rakas."

"Ja rakastat minua siksi", miehen oli pakko lisätä. Oli mukavaa olla mahdoton, jos mahdottomuus tarkoitti sitä, että hän sai ostella kukkia ja koruja niin paljon kuin sielu sieti. Hän olisi mielellään ostanut suklaatakin, mutta Gabrielle oli sanonut, ettei pitänyt makeasta kovinkaan paljoa, joten koruja ja kukkia siis.

"... En siksi, vaan koska olet tuollainen.... Oma itsesi." Nainen vastasi lopulta nauraen ja huokaisi syvään. Oli siinäkin hänellä yksi mahdottomuuden huipentuma. Mies oli ihana.
".. haluatko tehdä vain päiväeissun Sheffieldiin vai olemmeko pidempään?"

"Minä huutaisin uutiset mieluusti liikkuvasta autosta samalla kun kaahaisin pois", mies naurahti huvittuneena. Se ei olisi mahdollista, mitenkään, mutta saihan sitä unelmoida.
"Luulisin, että on parempi jäädä yöksi. Äitinikin käyttäytyy paremmin", hän jatkoi huvittuneena. Alice tuntui aina paljon pehmeämmältä, kun lapset viettivät talossa kauemmin kuin yhden kahvihetken. "Ja hän ehtii esitellä sinulle kaikki hevoset ja koirat ja koko kartanon", mies mumisi.

"... Teddy." Gabrielle sanoi mukamas toruvaan sävyyn toiselle, katsoen miestä kuitenkin hellin ja rakastavin silmin. Niin, kai se olisi.
"Jos menemme perjantaina ja lähdemme lauantaina illalla, meille jää sunnuntai toipua siitä. ja älä nyt, minä haluan nähdä sen. Etenkin jps voin löytää lapsuuskuviasi."

"Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta. Voisin jopa kerrankin soittaa äidille etukäteen ja antaa mahdollisuuden ostaa riittävästi ruokaa puolelle Englantia", mies naurahti lauseensa lopun. Ei äiti nyt ihan niin innostuisi, mutta varmaa olisi, että kahvipöydässä olisi tavallistakin enemmän erinäisiä herkkuja ja naposteltavia.
"Pitää varmaan ensimmäiseksi piilottaa kaikki viimeisen parinkymmenen vuoden kuvakansiot", mies myhäili huvittuneena. Niissä tosin oli lähinnä kuvia hänestä kilpailemassa erinäisillä hevosilla, mutta kyllä joukkoon mahtui kuvia hänestä koiralauman jahtaamana tai hyppäämässä ullakolta heinävuoreen. Ne olisivat huomattavan paljon suloisempia kuvia, kun parikymppisen miehen sijaan niissä olisi seitsemän vanha pikkupoika.
"Mutta älä huoli. Siellä on niin paljon kuvia minusta pienenä, ettei kuukausikaan riittäisi niiden läpikäymiseen."

"Oho." Gabrielle naurahti, muistaen toisen sanat siitä, miten äitiään ärsytti kun kukaan ei ilmoittanut etukäteen.
"... Kysyn äidiltäsi parhaat."

"Vain jos haluat nolata minut kokonaan", mies naurahti. Hänen äitinsä mielestä parhaat kuvat eivät vastanneet hänen käsitystään parhaimmista kuvista, mutta eipä äidiltä voinut moista riemua kieltää. Alice näyttäisi varmasti ylpeänä kuvia pojastaan ratsastamassa milloin mitäkin hevosta ja huvittuneena kuvia siitä, miten hän kaatui polkupyörällään, mutta jättäisi tyylikkäästi näyttämättä ne kuvat, joissa hän istui koirien keskellä villin painileikin merkeissä tai kanteli sammakoita ja muita erinäisiä pieneläimiä näytille.

"... Tai sitten vain plaraan niitä itse koko viikonlopun." Hän naurahti ja koki olevansa todella etuoikeutettu, että teddy voisi hänelle mokomia näyttää. Se ei ollut itsestäänselvyys.
"Haluaisitko sinä nähdä minun kuvia?" Gabriellella oli ne kotosalla.

"Ehkä voit pyytää niitä lainaksi äidiltäni", mies vitsaili. Hän epäili, että kuva-albumit lojuivat pölyä keräämässä kirjahyllyssä, eikä äiti katsellut niitä kuin muutaman kerran vuodessa, kun halusi lisätä uuden kuvan viimeisimpään albumiin.
"Tietenkin haluaisin", Teddy vastasi ilahtuneena. Hän haluaisi tietää niin paljon Gabriellesta kuin mahdollista, ja lapsuuskuvat varmasti valottaisivat toisen elämää entistä enemmän.

Nainen naurahti, pudistellen päätään.
"Varo vain tai pyydänkin. Sinun kiusaksesi." Hän virnisti ja venytteli hieman, nousten sitten. Pitäisi mennä peseytymään hieman.
"Ihmettelen ettet tonkinut niitä kun olin poissa"

"Aivan vapaasti", hän naurahti. Ei hän jaksaisi kauaa nolostella lapsuuskuviaan. Eiköhän jokaisesta ollut vähemmän edustavia kuvia nuorempana tai vähän vanhempanakin. Mies hymyili toiselle.
"Lupasin, etten pengo paikkoja", hän muistutti toista. Niinhän Teddy oli sanonut, ja oli pitänyt siitä kiltisti kiinni lukuunottamatta niitä muutamia kirjoja, jotka oli poiminut kirjahyllystä ja lukenut kannesta kanteen.

"... Olet todellakin sanojes mittainen mes." Hän nauraht matkalla kylpyhuoneeseen. Ei hän siellä kauan viihtynyt, vaan palasi melko äkkiä olohuoneen kautta. Gabriellella oli käsissään hempeän mintunvihreä kansio - siinä oli kaikki kuvat mitä hänellä oli kotona. Opiskeluajoista oli kuvia toisaalla, mutta hän ei halunnut niitä näyttää.

"Yritän kovasti", mies vastasi korjaten asentoaan sängyllä paremmaksi, kun odotteli naista. Hän hymyili nähdessään naisen palaavan ja taputti sänkyä vieressään. Hän kasasi tyynyt sängyn päätyä vasten voidakseen nojata niihin puoli-istuvassa asennossa.
"Olit varmasti maailman suloisin pieni tyttö", mies myhäili asettuessaan paremmin ja kiskoessaan peittoa päälleen.

Gabrielle kallisti päätään toisen sanoille.
"No en oikeastaan mitenkään ihmeellisen." Niin paitsi että hänellä oli lapsesta asti ollut todella tuuheat hiukset ja isot saparot sun muut keikkuneet mukana. Hänestä ei ollut kuvia painimassa koirien kanssa tai vastaavaa, enemmänkin.. Soittamassa huilua, pianoa, leikkimässä kiltisti tai muuta vastaavaa.

Teddy hymyili ja veti toisen paremmin kylkeään vasten.
"Oletpas. Todella suloinen", hän hymyili ihaillessaan kuvia. Gabrielle näytti kerrassaan suloiselta pienenä. Nainen oli edelleen kaunis ja upea ja suloinenkin, mutta eri tavalla. Lapsena toinen näytti niin pieneltä ja viattomalta.
"Onpa sinusta kilttejä kuvia", mies ei voinut olla virnuilemasta. "Etkö muka koskaan juossut ympäri taloa tai sotkenut vaatteitasi kuraan?"

Gabrielle vilkaisi Teddyä, tuon huomautettua siisteistä kuvista.
"Luuletko että ne olivat hetket jotka nuo äskettäin tapaamasi ihmiset halusivat tyttärestään ikuistaa? Eikä meillä saaut juosta talossa."

Mies hymyili toiselle ja painoi suukon naisen otsalle.
"Ei meilläkään saanut. Ei se minua estänyt", hän naurahti matalasti. Hän oli juossut niin paljon, että äiti oli asentanut lapsiportit portaisiin, ettei hän kaatuisi ja kierisi portaita alas.
"Ei minunkaan vanhempani riemusta hyppineet, kun minusta oli helpompi saada kuvia sammakko kädessäni ja polvet vihreiden ruohotahrojen peitossa kuin hymyilemässä ja kantamassa teetarjotinta, mutta kyllä he kuvia ottivat."

Gabrielle naurahti. Niin, heillä vain ei ollut vaihtoehtoja.
"Niin no... meillä toteltiin tai itkettiin ja toteltiin. Joten en sitten juossut sisällä. Tai liannut itseäni. Tai.... Muutakaan."
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: [P] I love you, I hate you   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
[P] I love you, I hate you
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 2Siirry sivulle : 1, 2  Seuraava

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Newcastle-
Siirry: