PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 I dare you to love me

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Pixiekissa
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1698
Join date : 20.04.2014
Ikä : 26

ViestiAihe: I dare you to love me   Ke Tammi 21, 2015 7:22 pm

Pikaviestinpeli. Alex ja Riitasoinnun Raiden, sittemmin also known as Ralex seikkailee jälleen. Varoitus: Sisältää seksiä.
Myöhemmin mukana myös Riitasoinnun Janice.


Lauantai 10. tammikuuta, Rosings Park, Slaley

Alex oli saapunut tallille torstaiaamuna aikaisin ja päätynyt Gabinolla käydyn aikaisen aamulenkin jälkeen taukohuoneeseen juomaan useamman kupin kahvia. Englannin kylmyys meni luihin ja ytimiin ja vaikka ratsastuksen ajan ei ollut satanut kuin ajoittain, hän tunsi kaipaavansa lämmintä takkatulta tai vähintään suihkua. Mies oli kipeän tietoinen siitä, että hänellä olisi vielä muutaman vapaapäivän viettänyt ja energiaa kerännyt Poppy edessään. Lusikka pyöri kupissa hajamielisen miehen tuijottaessa lähinnä eteensä ei-mitään. Hän ei ollut suunnitellut nuorikkonsa kanssa mitään tehtäviä sille päivälle ja pää tuntui olevan tyhjä. Osasyynä oli se, ettei hän ollut nähnyt Raidenia hetkeen. Ja jos olikin, se oli ollut vain vilaukselta, ja hän todella kaipasi tuota. Alex syytti itseään siitä, että heidän välilleen oli kasvanut iso muuri. Ehkä hän oli tarvinnut aikaa miettiä. Homosuhde oli asia, johon ei hypättäisi noin vain. Kai hän oli pelästynyt vahvoja tunteitaan. Hän tiesi hyvin, että miehellä olisi työpäivä, mutta vasta myöhemmin. Ehkä hän voisi ottaa itseään niskasta kiinni ja vaikka soittaa tuolle illemmalla. Sitten, kun molemmat olisivat kotiensa turvassa.

Raiden tuli töihin kymmenen maissa. Ensimmäisenä Tella, myöhemmin Moneypenny. Hän huokaisi hiljaa, astellen tyytyväisenä tamman karsinalle satula ja suitset käsissään. Kimo hörisi hänelle tyytyväisenä ja alkoi saman tien nyppiä miestä takin hihansuusta, pyöriä ympyrää ja pelleillä muuten. Se sai tummatukkaisen miehen vain nauramaan, Ray ei koskaan ollut ottanut turhan vakavissaan tamman pelleilyä. Se oli niin ihana hellyyttävä. Ehkä kunnon maasto karkoittaisi ajatukset mielestä. Benjaminilla oli ollut huono aamu ja eilisilta.

Alex huokaisi. Kolmas kuppi kahvia alkoi tehdä tehtävänsä. Kylmyys ei kadonnut minnekään, mutta hän tunsi kofeiinin piristävän vaikutuksen käsien tärinänä. Mahtavaa. Mies tiesi ettei ollut valmis kohtaamaan ylipirteää tammaansa siinä tilassa, mutta nousi silti, tiskasi nopeasti kuppinsa ja asteli alas portaita tallin puolelle. Hän nappasi satulahuoneesta Poppyn harjat, suitset ja satulan ja lähti kohti hevosensa karsinaa. Se tosin pitäisi vielä noutaa ulkoa, mutta ehkä hän voisi ainakin laskea tavarat lähelle hevosen hoitopistettä. Miehen askel pysähtyi kuitenkin, kun hän huomasi tutun hahmon papurikonkimon tamman karsinalla.
”Moi”, sai hän tervehdittyä ujon hymyn kera. Rayn näkeminen sai hänet onnellisemmaksi, kuin hän oli kuvitellutkaan.
”Ratsastamaan lähdössä?” Kysymys oli ehkä hölmö, mutta hän alkoi saman tien herätellä toiveita yhteisratsastuksesta, ehkä siitä, että he saisivat keskustella. Hän vain kaipasi Raidenin seuraa.

Mies säpsähti hieman. perin tuttu ääni. Hän ei ollut jutellut Alexille, vastaten siihen ujoon hymyyn. Hän ei vain halunnut olla ahdistava setö, joka painosti. Hän oli tavallaan odottanut toiselta jotakin. Alexille ostettu joululahja oli edelleen tallin kaapissa. Ehkä se pitäisi vain... Heittää pois. Tai jotakin. Nyt oli jo tammikuu.
"Joo. Tellalla on maastopäiv--- Tella!" Tamma oli yrittänyt hiipiä ulos karsinastaan, mutta nimen kuullessaan peruutti kuuliaisesti takaisin. Kun Ray otti satulan käteensä, se alkoi pyöriä ympyrää karsinassa. Mies heitti satulan tottuneesti hevosen selkään ja alkoi kiristää vyötä, tamman perässä astellen.

Alex naurahti hieman hevosen hölmöilylle, mutta otti heti kiinni Raidenin sanoista.
”Maastopäivä vai”, hän maisteli suussaan ja vilkaisi varusteitaan. Poppylle varattu painava lännensatula pakotti käsivarsia.
”Huolisitko minut seuraksi? Poppy on ollut jo useamman päivän vapaalla enkä edes halua tietää, miten paljon sillä on ylimääräistä energiaa. Maastopäivä sopisi meillekin.” Mies vaihtoi satulan asentoa sylissään. Poppyn karsina ei ollut kaukana ja olisihan hän voinut laskea sen vaikka Tellankin karsinan lähelle. Jokin sai hänet kuitenkin vain seisomaan hölmönä siinä, tasapainotellen satulan kanssa.

Ray vilkaisi toista nopeasti ja nielaisi. No tottakai Alexin seura kelpasi.
"No.. Miksei. Tottakai. Tella ei kuitenkaan saa juosta täysillä niin Poby pysyy hyvin sen perässä. Eikö niin, kultaseni?" Ray katseli tamman silmiä kun viimeisessä lauseessa puhutteli sitä. Mokoma hevonen. Hän kumartui käärimään pinteliä Tellan jalkaan. hevonen ojensi toisen etujalkansa suoraksi, heitellen päätään. Ihmeellisiä tapoja.
"Olet hassu"

”Hienoa”, Alex päästi suustaan typerän pirteästi - kiitos kahvin - ja puri sitten huultaan ettei ihan ajaisi Rayta pois.
”Haen sen sisälle. Nähdään pian.” Sanojensa päälle hänen oli pakko iskeä silmää. Mies ei itsekään tiennyt miksi, ja kävellessään kohti kauempana olevaa karsinaa hän pyöräytti silmiään itselleen ja häpesi käytöstään. Mies laski tavarat Poppyn karsinan edustalle ja lähti reippain askelin noutamaan hevosta tarhasta. Se oli kaikeksi onneksi loimitettu, sillä hän ei kaivannut sille talviturkkia, ja olisi helppo hoitaa ratsastuskuntoon. Tamma saapui luo häntä korkealla ja malttoi tuskin odottaa, että sai riimun päähänsä. Alex hymähti hölmölle raudikolleen vaan ei tiennyt, olisiko sinä päivänä jaksanut sellaista. Hän talutti vierellä ajoittain raviaskelia ottavan hevosen karsinaan ja riisui sen loimet viikaten ne jotenkin karsinan eteen. Todennäköisesti joku tarkoista ja työnkuvaansa neuroottisesti seuraavista tallitytöistä viikkaisi ne kuitenkin siistimmin. Suurikokoinen tamma ojenteli päätään käytävälle mutta ei yrittänyt lähteä mihinkään ja Alex oli hetkessä varustanut sen. Oli vain hänen onnensa, että hevonen oli sitä nykyä oikein hyvin oppinut ratsun tavoille - ainakin varustamisen suhteen.
”Valmis?” hän huikkasi painaessaan kypärän päähänsä. Mielellään mies olisi lähtenyt vaikka pipossaan, sillä vihlova kylmyys ei tuntunut mukavalta. Tallin omistajan toivetta kunnioittaen hän kuitenkin suhtautui turvallisuuteensa vakavasti.

Raiden oli ollut valmis jo hyvän tovin kun Alex tuli  Poppyn kanssa sisälle, joten oli jäänyt aikaa yskiä sen silmäniskun aiheuttamaa hämmennystään pois. Hän heitti tammalle ratsastusloimen selkään, ulkona oli niin kylmä, eikä hän halunnut jumiuttaa sen lihaksia.
"Ju." Kuului kimon karsinasta. Hän veti kypärän päähänsä ja kunnon ratsastushanskat käteensä. Hän talutti kimon täysiverisen pihaan ja pomppasi sen selkään sulavasti. Tella lähti jo käynnissä eteenpäin, mikä sai miehen nauramaan.

Alex heitti kuluneen, ruskean viltin Poppyn selkään ja talutti sen Rayn ja Tellan perässä ulos. Hän nousi hevosensa selkään ja katui, ettei ollut ottanut itselleenkin vilttiä. Kylmä viima sai aiemmasta ratsastuksesta kosteat vaatteet liimautumaan ihoon. Hän tunsi jäätyvänsä siihen paikkaan ja saadakseen liikettä itseensä, hän potkaisi hevosensa eteenpäin. Varsin voimakas apu eteen sai Poppyn ravaamaan vähän hädissäänkin kaverihevosen kiinni ja Alexin melkein keikahtamaan satulasta. Keskity, mies!
”Rauhoitu”, hän komensi hevostaan rauhallisella äänellä ja pidätti sitä yrittäen nyt päästä kiinni ratsastuksen jaloon taitoon. Kahvipärinät ja kylmyys aiheuttivät hänessä jonkinlaisen taantumisen taidoissaan.
”Miten sinulla on mennyt?” hän kysyi laajan kysymyksen mutta ei ehkä odottanut niin laajaa vastausta. Häntä kyllä kiinnosti kovin, mitä Ray oli tehnyt.

Ray ratsasti Tellaa rennosti yhdellä kädellä. Hän luotti entiseen kilpatammaansa todella pljon.
"... Muutin Hexhamiin, löysin sieltä sopivan talon minulle ja Benjaminille.. Ei.. oikein muuta. Hän sanoi hiljaa ja kohautti olkiaan kevyesti. Mitäpä siinä muuta. Ei hänen elämässään ollut tapahtunut mitään. Se oli kertakaikkisesti melko tylsää.
"Mitä sinulle kuuluu?"

Alexista oli ihana kuulla, että Rayn asiat tuntuivat lutviutuneen, vaikka tuo oli vaelluksella saanutkin puhelun, joka oli suorastaan syössyt tuon masennuksen ja ahdistuksen partaalle. Hexham oli lähempänä häntä, ja tarjosi taatusti hyvän kasvuympäristön pikku-Benjaminille.
”Kiva kuulla, että asuinjärjestelynne ovat selvinneet.” Alex tunsi käsiensä tärisevän ja tiukensi toisen kätensä otetta ohjista. Hän antoi Poppyn kulkea vapaassa muodossa pitkin ohjin, vaikka se ajoittain steppailikin sivuaskelia enemmän kuin eteenpäin.
”Ei mitään uutta”, Alex jatkoi Rayn linjalla ja vilkuili miestä sivusilmällä esittäen, että keskittyi hevoseensa. Tamma puhisi hänen allaan täynnä voimaa ja energiaa. Se oli jo melkein huvittavaa. Teki mieli tupakkaa ja lämpimään suihkuun. Ehkä Rayn kanssa saman viltin alle.
”Olen ajatellut sinua.” Sanat karkasivat tahtomattaankin suusta ja saivat Alexin hymyilemään itsekseen. Hän käänsi katseen pois jottei Ray näkisi punaa hänen poskillaan. Hän oli kuin pikkutyttö.

Ray nyökkäsi, onneksi ne olivat selvinneet. Vaikka nyt Montin vuoksi vähenneet työtunnit ahdistivat häntä, kun piti maksaa lainaa sun muuta. Kyllä he selviäisivät. Kuten aina, he selviäisivät, ilman että hän joutuisi kajoamaan pojan koulutaivalta varten säästettyihin rahoihin.
"Ai. No hyvä se kai on, tavallaan. Tylsä elämäkin on joskus vaihtelun vuoksi ihan mukavaa." Hän naurahti ja vilkaisi sitten hieman hätääntyneesti toista. Mitä? Mhm, hän oli enemmän kuin kaivannut. Vuodattanut nimettönästi erinäisiä asioita Evelynille. Koskaan mainitsematta Alexin nimeä ja nainen ei ainakaan koskaan ollut näyttänyt siltä, että olisi tajunnut.
"... Samoin."

Alex oli pitkään hiljaa. Rayn sanat jäivät kaikumaan hänen korviinsa eikä edes hyytävänä puhaltava tuuli saanut niitä kaikkoamaan. Ne lämmittivät ja toivat lohtua hänen niin yksinäiseen elämäänsä. Ei hän ollut edes tajunnut kaivanneensa jotakuta, läheisyyttä elämäänsä. Poppy oli karata alta, kun hän jäi ajatuksiinsa ja hän havahtui lennähtäessään satulasta ilmaan suuren hevosen pikkupukin johdosta. Pysyi sentään satulassa.
”Krrhm”, hän etsi ääntään pellehevosensa selässä ja käänsi varovan hymyn kera katseensa Raideniin.
”Anteeksi, etten ole ollut yhteydessä. Minun olisi pitänyt.”

Ray ei voinut sille naurulle mitään. Hän virnisti vain hiljaa kun Alex sai herätyksen Poppyn selästä. Tella vain pärskähti ja vilkaisi kummeksuen riehuvaa nuorta hevosta. Aivan kuin se olisi arvostellut.
"... Ei se... Mitään. Onhan minullakin puhelin." Olisi hänkin voinut soittaa, koska tahansa. Ei vain ollut saanut aikaiseksi, koska ei halunnut ahdistaa nuorempaansa. Mieli olisi tehnyt lähteä selostamaan vaikka sitä miten Tella oli hänen elämänsä nainen. Mutta ei hän nyt osannut.
"Niin ei se ole vain sinun syysi."

Alex yritti löytää asentoa ja ryhtiä hevosensa selässä. Tamma selvästi pelleili hänen kanssaan, kun hän ei osannut olla hereillä. Rayn nauru sai hänetkin hymähtämään. Hän oli kaivannut sitä, iloista Raidenia ja tuon ääntä.
”Ei surkutella sitä, tässähän me nyt olemme”, hän sitten päätti reippaasti ja loi katseen upeaan kimoon toisen alla.
”Kerro tästä. Se on melko uusi tulokas, eikö?”

Hän ei voinut sille virneelle mitään. Se vain kohosi kasvoille kun Alex otti puheeksi kauniin täysiveritamman hänen allaan.
"On. Tai no, Rosingsissa, ei minun elämässäni." Raiden virnisti ja silittel Tellan kaulaa.
"Adrian Lowsleyn täysiveritamma Parraquez Just Stand Still. Jockeyna ratsastin Adrianin hevosia... Tellalla olen voittanut viimeisen Triple Crownini."

Alex näytti aidosti hämmentyneeltä, kun Ray kertoi tuntevansa hevosen vuosien takaa. Hän nyökkäsi ymmärtävästi ja ihaili täysiverisen olemusta, joka huokui nopeutta ja vauhtia.
”Todellako?” hänen oli varmistettava, vaikka hän uskoikin kuullensa ihan oikein.
”Mitä Tella tekee Rosings Parkissa?”

Ray naurahti toisen ilmeelle. Niin, no, kumpikaan heistä ei ollut enää aivan kilpakunnossa. Hän rapsutteli tamman kaulaa ja hymyili sille, vaikka hevonen ei sitä huomannutkaan.
"Todella. Tella mursi jalkansa nelivuotis kautensa alussa ja... Sen varsoja en koskaan ehtinyt ratsastaa. Ja... Ja, no... Se... Se on pitkä juttu. " Janice, niin, aivan. Janice! Hän ei ollutkaan... Kertonut toiselle... Janicesta, mitään... Paitsi, haha.. Voi apua.

”Uskomaton sattuma”, Alex sanoi aidosti hämmentyneenä ja tasapainoili taas leikkisän pukin heittäneen ratsunsa selässä. Hän komensi hevosta ajamalla eteenpäin ja sai aikaan reippaan käynnin sijaan kiirehtivää, tikkaavaa ravia. Hieno ratsun alku hänellä.
”Sinusta on varmasti ihana päästä sen selkään kaiken sen jälkeen, mitä olette yhdessä kokeneet. Se on todella näyttävä”, hän kehui ja hymyili Raylle.
”Voisi opettaa tälle tempun jos toisen”, hän kirosi Poppya ja yritti saada sen kulkemaan rehellistä käyntiä.

Raiden nielaisi. Alex oli rauhallinen mutta miten tuo suhtautuisi Janiceen? Huonosti, varmaankin. Hän naurahti väkinäisesti.
"Varmasti." Hetken hän mietti, kunnes sanat tulivat suusta kuin oksennus.
"Ei Tella ole täällä sattumalta. Entiseni vaati sen mukaansa. Hän on täällä, asuu Hexhamissa vieroituskeskuksessa. Otimme jo kerran tallilla yhteen ja valitin Effielle hänestä ja nolasin itseni täysin. Lisäksi Zoe on ottanut tehtäväkseen haukkua minua ja työtäni ja.." Ääni värisi hieman. Ei hän ainakaan itkisi nyt!

Alexin hymy hyytyi ja hän hiljeni. Rayn entinen oli siellä, Rosings Parkissa? Hän vilkaisi kimoa tammaa ja tajusi yhtäkkiä, että Raiden oli saanut osan menneisyyttään takaisin. Ehkä tuo ei siksi ollut pitänyt yhteyttä. Ehkä vanha suola janotti, ja mies oli päätynyt muistelemaan menneitä mustamaalaamansa naisen kanssa. Alex ei tiennyt enää mikä oli totta ja minkä hän oli vain pienessä päässään keksinyt, mutta olo oli mennyt todella oudoksi.
”Miksi Zoe haukkuu sinua?” Alex kysyi ja yritti kiinnittää huomionsa muihin asioihin. Se vaan oli niin läpinäkyvää, ettei varmasti mennyt läpi. Jostakin kumman syystä hän ei kuitenkaan halunnut ajatella Rayn exää.

Vanha suola ei ikinä janottaisi. Hän ei muistanut sitä hyvää ennen kaikkea pahaa. Vain sen väkivallan, pelon ja riitelyn. Benjaminin lohduttoman itkun kun tuo heräsi huutoon. Se tuli edelleen joskus painajaisiin.
"En sovi tänne. En osaa kasvattaa poikaani, olen huono isä, huono miehen malli. Ratsastan puskaratsuja, hevoset allani hajoavat. Etten osaa mitään. Kuvittelen liikoja itsestäni. Olen pilannut Moneypennyn."Siinä nyt osa niistä naisen syytöksistä. Varoen hän nosti katseensa harjan seasta Alexiin.
"Sinä... Kuvittelet että me.. Minä ja.. Janice... Yritämme uudelleen? Etkö?" Hän halusi selittää sen että sitä sitä päivää ei tulisi.
"Se ei.. Sitä päivää ei tule. En.. Ei. Alex, ei."

”Tuo ei ole totta. Mikään noista ei ole”, Alex vastusteli hanakasti. Ei ollut Zoen asia millään lailla, kuinka Ray kasvatti poikaansa. Alex oli nähnyt miehen Benjaminin kanssa ja tiesi, miten hyvä isä tuo oli pojalleen. Kaikki, mitä toinen nyt luetteli vioikseen, oli sellaista, mitä Alex ei koskaan allekirjoittaisi.
Seuraavat sanat, Rayn takeltelu, se kaikki sai Alexin tuntemaan ensin itsensä hölmöksi ja sitten ehkä jopa epäilemään toisen sanoja - vaikka ei hän koskaan epäilystään ääneen sanoisi.
”No, kävihän se mielessä”, hän mutisi ehkä vähän häpeillenkin ja puri huultaan. Ei ollut hänen tapaistaan olla mustasukkainen.

Ray tunsi sen ahdistuksen sisällään nousevan. Se purkautui toivottavasti huomaamattomina kyynelinä hänen poskilleen. Juuri kun Alex oli... Ottanut kontaktia. Helvetti. Mies ei sanonut mitään,painoi vain katseen harjaan. Olisi hän itsekin epäillyt samaa ja jättänyt uskomatta. Ei hän tyhmä ollut. Janice pilasi vain olemassaolollaan kaiken. Yllättäen Tellan ratsastaminen ei ollut kaiken tämän arvoista. Mitä hän voisi tähän sanoa? Jos Alex ei voisi tosissaan luottaa, ei miehestä olisi tähän. Voisiko joku kuvitella että hän kaipasi sitä? Ja sitten taas, olisi idiotismia olla ryhtymättä.
"... Miten Peeves edistyy?"

Alex keskittyi hetkeksi Poppyyn, mikä oli energisen nuoren tamman huomioon ottaen vain hyvä asia. Onnistuisiko hän vain sanoillaan ja ehkä jopa eleillään tuhoamaan sen kaiken lämmön, mikä oli Rayn lähellä saanut? Hän ei nostanut katsettaan vastatakseen kysymykseen.
”Hienosti. Kyllä siitä esiintyjäksi on, vaikka vähän hitaasti oppiikin”, hän kertoi lyhyesti. Talliin jääneen vapaa-ajantakin taskussa olisi aski savukkeita. Hän kaipasi niitä nyt niin paljon.
”En minä sinua epäile, Ray. Etkä sinä ole minulle tilivelvollinen tekemisistäsi.” Alex huokaisi. Miksi hän oli sellainen. Hän olisi halunnut vain omistaa Rayn ja tutustua tuohon rauhassa eikä vainoharhailla turhaan.
”Paitsi jos haluat olla”, hän jatkoi mutisten ja tajusi, että se oli epäsuora viittaus mahdolliseen yhteiseen tulevaisuuteen. Ahdistavaa, mutta samalla kutkuttavan jännittävää.

Vanhempi mies nyökkäsi. Hyvä että edes Peeves. Moneypenny oli viskannut säikähtäessään alas toissapäivänä ja paikkoja kivisti edelleen. Onneksi kukaan ei ollut nähnyt. Tuo puri huultaan niin että maistoi pian veren suussaan. Hän olisi halunnut nostaa räjähtävän, Tellan kaiken kapasiteetin mukaisen nelin ja nelistää kunnes olo helpottuisi. Useista syistä se ei kuitenkaan onnistuisi. Paitsi jos hän haluaisi? Mitä tuo sillä tarkoitti, ellei sitten viitannut siihen että jotain voisi olla?
"M... Mhm.." Sanat eivät tulleet, kun hän tiesi itkunsa paljastuvan samalla sekunnilla kun avaisi suunsa puhuakseen.
"... en pitäisi sitä velvollisuutena."

Alex päätti ottaa Rayn sanat positiivisina ja hymyili itsekseen. Hän sai taas tuta ratsunsa innon ja sivuttaisten raviaskelten jälkeen kokea intoilevan hypyn ilmaan.
”Miten kovaa se saa mennä?” hän kysyi Rayn alla kulkevasta täysiverisestä. Hän kaipasi nyt ehkä vauhtia, sitä, ettei tarvinnut ajatella. Riitti, että heillä oli kierrellen annettu mahdollisuus tulevaisuuteen. Ei hän kaivannut sillä hetkellä enempää ajatuksia.

Mies kohotti kulmaansa.
"Sen verran kovaa että Poppylle tulee ikävä äitiä." Hän pakotti kasvoilleen kevyen virneen, vaikka kyynelvanat näkisi kasvoilta helposti. Olihan Tellalla pari ennätystä kisa-ajoiltaan plakkarissa. Se oli loistava tamma. Papurikonkimo tuntui aistivan että puhuttiin vauhdista. Se terästäytyi heti.

”No, onhan se syntynyt juoksemaan”, Alex naurahti ja silitti tammansa kaulaa yrittäen saada sen keskittymään johonkin muuhun kuin riemupukkeihin.
”Mennäänkö?” hän heitti kuin haasteena ja virnisti.

Raiden ei sanonut mitään. Pienestä merkistä täysiverinen sinkaisi eteenpäin uljaasti, lyhyt mies estesatulan jalustimilla virheettömässä istunnassa seisten. Se tuli vaistomaisesti, Ray kumartui mahdollisimman lähelle kaulaa. Kimo nautti suunnattomasti nelistä, tosin Ray joutui pidättelemään sitä reilusti, mihin tamma ilmaisi mielipiteensä viskomalla päätään juostessaan.

Alex jäi jälkeen jo laukannostossa, ja kun Poppy tajusi jääneensä kuin nalli kalliolle, se protestoi kiskomalla ohjia niin pitkälle kun saattoi ja kiritti ensin ravia ja merkin saatuaan siirtyi laukkaan jälleen muutaman pukin kera. Alex nojautui hevosen kaulan ylle matalammaksi ja antoi sen juosta kimon perään. Tietenkään se ei sitä täydessä vauhdissa saavuttaisi, mutta hevonen nautti juoksemisesta ja Alex niin ikään kylmästä tuulesta kasvoillaan. Se sai silmät vuotamaan, mutta samalla puhdisti ajatuksia ja helpotti oloa. Hän antoi Poppyn valita reittinsä ja seurata Tellaa.

Kun Tellalle sallittu rasituskiintiö täyttyi, hän istui alas. Kimo protestoi, hidastaen kuitenkin samalla. Ray hieroi kädellään sen kaulaa.
"Upea nainen. Olet edelleen terässä rouvaseni." Hän kääntyi katsomaan mihin kaksikko jäi.

Poppyn kunto ei antanut nelistää kauaa vaikka tahtoa olisikin riittänyt, ja se alkoi hyytyä pian. Alex antoi sen laukata lännenratsulle tyypillisempää, hidasta laukkaa, ja alkoi saavuttaa toista ratsukkoa vasta, kun Ray selvästi hidasti kimonsa vauhtia. Hänen punainen riiviönsä hidasti kevyesti puuskuttaen ravin kautta käyntiin. Alex pyyhkäisi valuneet kyyneleet poskiltaan ja hymyili.
”Kyllä siinä vauhtia riittää”, hän kehui laukkaamaan syntynyttä hevosta ja nosti katseen sitten kimosta Rayn silmiin.
”Meillä ei ihan vielä kunto riitä. Ehkä joku päivä”, Alex haaveili leikillään tietäen, ettei Poppysta olisi koskaan vastaamaan täysiveristen vauhtiin. Eikä hän sellaista hevosta tarvitsisikaan.

"Se oli upea laukkuri. Aivan mahtava." Ray oli rakastanut sitä tunnetta. Olafin ohella Tella oli hevonen, joiden kanssa hänellä oli erityinen, yhteinen sävel. Nyt hän taas palasi miettimään asioita.
"... Minulla on sinulle joululahja kaapissa. Muistuta että annan sen." Se oli noloa sanoa se ääneen.

”Varmasti. Se tuntuu olevan sitä edelleen.” Alex tiesi, että kimosta ei olisi enää kilparadalle. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, ettei sillä lujaa pääsisi, kuten hän oli saanut todistaa. Ehkä Rayllekin teki oikeasti hyvää ratsastaa laukkahevosta, vaikkakin entistä. Siitäkin huolimatta, että hevonen kuului Janicelle.
Alex oli yllättynyt, kun Ray puhui joululahjasta. Hän ei ollut vuosiin ostanut lahjoja kenellekään, paitsi sisarilleen.
”Voi ei, ihanaa, Ray”, hän kiitteli vuolaasti vaikka ei edes tiennyt, mitä saisi. Sillä ei ollut edes väliä, ihaninta oli ajatus, että toinen oli muistanut häntä.

Eihän tammasta olisikaan, se oli jo vanhakin, kahdeksan. Tai siis laukkuriksi vanha. Mutta siitostamma se oli ja tärkeä sellainen. Adrian Lowsley säännöllisesti kyseli voisiko hän ratsuttaa Tellan seuraavan varsan. Ei. Hän ei palaisi siihen, juuri siksi että niin kaipasi sitä.
"... Ajattelin että se on tavallaan jotenkin... Itsestään selvyys." Hän kohautti olkiaan. Se ei ollut mitään hienoa, satulahuopa Gabianon nimellä - hevosen muihin varusteisiin sopiva - ja muki, johon Benjamin oli yrittänyt taiteilla... Jotakin. Mutta niin, no. Oli se silti lahja.

”Ei, minulla ei ole vuosiin ollut tapana ostaa joululahjoja saati sitten saada niitä”, Alex tunnusti. Hävetti, ettei hän ollut edes tajunnut.
”Olen todella otettu siitä, että huomioit minua noin. Olen todella.” Alex tunsi taas hytisevänsä kylmyydestä. Hemmetin aamuinen sade ja jäätävä tuuli. Onneksi Poppyn jälkeen hän olisi tehnyt sen päivän työnsä, sillä Peevesillä oli vapaapäivä ja vuokraaja hoitaisi Arizonan.

"Piti tuodakin se jouluaattona mutta... Äh, jänistin." Ray naurahti ja huokaisi kun tuttu tie tallille alkoi loppua. Töitä. Moneypenny. Hän tunsi olonsa niin epävarmaksi töissä. Yksi tallityöntekijä sai hänen itseluottamuksensa nollaan. Miestä ahdisti jo nyt. Ei itse hevonen vaan se että miltö työskentely näytti. Mieli ei myöskään tehnyt antaa tämän kahdenkeskisen hetken loppua tähän. Apua. Nyt pitäisi keksiä jotakin. Jotakin!

”Onneksi et tuonut. Olin vanhemmillani jouluaattona ja -päivänä”, Alex myönsi vinon hymyn kera. Vanhemmat asuivat Walesissä eikä hänellä ollut tapana vierailla kuin muutaman kerran vuodessa, jos sitäkään. Perhe olisi halunnut hänet pidemmäksi aikaa joulunakin, mutta ei hän voinut töidensä ja hevostensa vuoksi.
”On aivan sopivaa antaa joululahja nyt”, Alex nyökkäsi hymyillen ja antoi Poppyn nyt kävellä rauhassa kotia kohti. Se ei tuntunut vielä ymmärtävän aina missä koti oli, eikä osannut kiirehtiä.
”Haluaisitko nähdä joku päivä? Ihan kunnolla, en tarkoita töissä.”

"Oletinkin ettet ehkä ole kotona.." Toisin kuin hän.. kärryajelu Olafilla oli ollut hauska ja Benjamin nauttinut. Hän naurahti aavistuksen hermostuneesti ja vilkaisi sitten Alexia. Hän muisti Evelynin tarjouksen. Kun hän vain kaipaisi omaa aikaa.
"... Mielelläni. Kun olis jopa lapsenvahti illaksi." Se helpottaisi paljon. Hänen ei tarvitsisi huolehtia Benistä yhtenä iltana ja saisi viettää sen Alexin kanssa. Loistava idea.

Alex tunsi poskiaan kuumottavan.
”Ehkä jo tänä iltana, kenties?” hän uteli tarkempaa aikaa ja hymyili. Kokonainen ilta Rayn kanssa yhdessä kuulosti upealta.

"... Pitää kysyä. Mutta uskoisin. Niin monesti Evelyn on painottanut että minun pitää mennä ulos ja että hän vahtii kyllä poikaa." Ray venytteli hevosen selässä omaa selkäänsä,irvistäen kevyesti.
"Hemmetti.. Vielä Moneypenny. Se heitti minut edellispäivänä alas kunnolla, säikähti jotakin melua ulkoa.. Sattuu vieläkin."

”Tallin eläinlääkäri? Se Evelyn?” Alex varmisti, vaikka ei sillä tiedolla kai mitään tehnytkään. Oli kiva, jos nainen oli lupautunut vahtimaan Benjaminia - vaikka ei hänellä olisi mitään lapsen seuraa vastaan. Tietenkin kahdenkeskinen aika Rayn kanssa houkutti kuitenkin enemmän.
”Ilmoitat vain, koska sopii”, hän hymähti heidän lähestyessään tallipihaa. Poppy hörisi viereisen tarhan hevosille.
”Mitä ajattelit tehdä sen kanssa tänään?” Alex kysyi irvistettyään sille, että Moneypenny oli heittänyt Rayn alas selästään. Kuulosti suorastaan mahtavalta hevoselta.

"Niin. Evelyn on.... Noh,tukenut paljon viimeaikoina." Kun hän oli stressannut asioita niin, että mahahaava alkoi olla lähellä. Hän huokaisi syvään ja näytti tovin miettivältä.
"Ehkä vain irtohypytän. Nousen selkään sitten huomenna. Nyt en ehkä ole parhaassa terässä. Mutta se on edistynyt.. Kai.. Ehkä vähän. Voin jo kävellä sen kanssa. Kohtalaisen rauhassa. Ja hullu kun olen, käytän sillä vain kumikuolainta ja avo-ohjia." Seinähullu. Avo-ohjia siksi että hän ei pelännyt niiden samalla tavalla sotkeutuvan jalkoihin jos hän tippuisi.

Evelynin tuki sai Alexin nyökkäämään. Ehkä oli hyväkin, että Ray oli osannut avautua jollekin muullekin tallilla. Hän oli samaa mieltä siitä, että Moneypennyn irtohypytys voisi olla ihan paikallaan. Turha itseään oli hajottaa enempää, sitä paitsi maastakäsin työskentely oli ajoittain järkevää.
”Arvostan sinua. Minusta ei ole mikään ratkaisu laittaa lisää rautaa hevosparan suuhun. Se oppii vain taistelemaan kovemmin vastaan.”

"Sidepullia käyttäisin muuten mutta.. En uskalla. Se on niin herkkä että tippuessa paine ja nykäisy voisi olla inhottava." Rayn mielestä kaikkia saattoi ratsastaa kevyesti, ilman kovia kuolaimia tai rajuja otteita. Tallin pihassa hän jalkautui tamman selästä,ojentaen sen työntekijälle tallissa. Sen jalat piti aina kylmätä kunnolla. Hän asteli kaapilleen ja palasi Alexin luo paketin kanssa.
"Se ei sitten ole mitään mahtavaa."

Alex talutti Poppyn talliin ja riisui siltä varusteet. Hän antoi hevosen tallityöntekijän hoidettavaksi ja keskittyi sitten Rayhin. Lahjapaketti oli valtava ja Alex polvistui käytävälle jottei pudottaisi sitä avatessaa. Paketista paljastui upea satulahuone hänen mustalle salamalleen ja muki, jonka kyljessä olevan kuvan hän päätteli olevan Benjaminin taideteos. Hän nosti hymyilevän katseen Raideniin.
”Voi Ray, kiitos.” Lahja oli ihana huomionosoitus.
”Benjaminin taidetta, otaksun”, hän hymähti ja nosti mukia. Lahjalle tulisi varmasti käyttöä.
”Taidan lähteä kotiin lämpimään suihkuun. Olen ihan jäässä, tuo ilma on kamala”, hän naurahti ja loi lämpimän katseen mieheen.

Se muki vähän nolotti, mutta hänen kaappinsa olisivat pian täynnä ja Ben oli ihastunut aktiviteettiin tarhassa täysin.
"Jep, juuri sitä. Ja no..  Hyvä ettei se ole ihan typerä. " mies naurahti hellästi. Alex ainakin piilotti ihanan hyvin sen, mitä tuo ehkä oikeasti ajatteli.
"Hyvä idea. Soitan kun pääsen töistä." Ray lähti kohti tarhoja,hakemaan Moneypennyä. Tamman kanssa irtohypytys sujui tänään, se oli oikein iloinen ja energinen. Siitä hän oli ylpeä, että Pennyn käsittely oli jo reilusti vaarattomampaa kuin sen ratsastus. Hän törmäsi Evelyniin ennen lähtöään ja saattoi miltei riemusta loikkien soittaa Alexille.

Alex oli päässyt kotiinsa ja ajatuksenaan mahdollinen tapaaminen Rayn kanssa, hän oli riisunut märät vaatteensa ja siirtynyt lämpimään suihkuun. Kun vesi alkoi viiletä, hän sulki hanan ja alkoi kuivata itseään vanhaan, jo kuluneeseen pyyheliinaan. Asunto oli onneksi melko lämmin ja hän saattoi siirtyä vaatekaapillen vailla rihman kiertämää. Mies pukeutui mukavasti, ottaen kuitenkin huomioon, että saattaisi nähdä Rayn. Hän tarkasti ulkonäkönsä tavallisuudesta poiketen jopa kahdesti peilistä, ennen kuin oli tyytyväinen ja saattoi siirtyä nopeasti ulos tupakoimaan. Inhottava tuuli ajoi hänet kuitenkin hetkessä takaisin sisälle ja hän keitti teen itselleen uuteen, Benjaminin taiteilemaan kuppiin. Hän selasi kaikessa rauhassa tietokonettaan, kun puhelin soi. Sydän hypähti kurkkuun. Ray.
”Moi. Miten meni tallilla?” hän kysyi melkein liian innoissaan.

Ray oli yhtä iloinen kun toinen vastasi.
"Moi, hyvin meni. Ja Evelyn tulee vahtimaan Beniä, joten... Missä nähdään?" Hänen pitäisi myös käydä suihkussa.

Alex hykerteli mielessään. Hän oli iloinen, kun pääsisi tapaamaa Rayn.
”Voin tulla Hexhamiin, ellet välttämättä hingu Newcastlen yöelämään”, hän naurahti ja mietti, että ehkä he voisivat käydä vaikka syömässä.
”Tai, voimme tavata myös minun luonani.” Hänen pitäisi silloin ehkä siivota nopeasti, sillä Alex jos kuka ei ollut kovin järjestelmällinen ihminen. Hän oli valmis lähtemään ehkä jo jäätyneille teille autollaan.
”Oletko jo päässyt kotiin?”

Ray mietti hetken. Se nyt oli oikeastaan ihan sama.
"Tavataan vaikka Newcastlessa? Sen kauppakeskuksen edessä, sanotaan... Tunnin päästä?" Hän hymyili hieman itsekseen.
"Ihan kohta.. Tai no nyt, sain auton parkkiin. Nähdään."


Viimeinen muokkaaja, Pixiekissa pvm La Tammi 31, 2015 12:36 pm, muokattu 5 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Pixiekissa
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1698
Join date : 20.04.2014
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: I dare you to love me   Ke Tammi 21, 2015 7:24 pm

Newcastle Upon Tyne

”Sopii hyvin”, Alex sanoi naurahtaen.
”Nähdään pian”, hän toivotti ja sulki puhelun. Hänellä olisi vielä hyvin aikaa, jonka vuoksi mies jäikin hetkeksi nauttimaan lämpimästi teestään ja uusista Youtube-videoista, joissa esiintyi millon kukakin hevoskouluttajaksi itseään kutsuva erilaisten hevosten kanssa.
Alex oli pukeutunut lämpimästi pipoon ja paksuun takkiin suunnatessaan kauppakeskukselle. Ilma ei ollut lainkaan parempi, mutta hänen mielialansa oli. Sitä paitsi kääriydyttyään suihkun jälkeen lämpimiin, mukaviin vaatteisiin, ei hän voinut enää edes valittaa. Mies oli ajoissa, ja etsi tuulelta suojaisan paikan kauppakeskuksen edestä. Hän naputti jalalla maata ja odotti koko ajan näkevänsä vilauksen saapuvasta Raidenista.

Raiden tuli sopivasti ajallaan. Hän oli selvästi vähän laittanut hiuksiaan ja muutenkin itseään. Hän nosti nahkatakin kauluksia ylös ja huomasi Alexin, huomaamattaam askelissaan kiiruhtaen, leveä hymy kasvoilla.
"Moi!"

Rayn tervehdys sai Alexin nostamaan kättään ja ryhdistäytymään.
”Moi. Näytät hyvältä”, hän tunnusti häpeilemättä. Kun oli nähnyt miestä vain vilaukselta tallilla, oli todella positiivinen yllätys nähdä tuo laittautuneena vapaa-ajalla. Ray oli tyylikäs ja Alex tunsi itsensä kovin tylsän näköiseksi.
”Kiitos vielä lahjasta. Muki pääsi heti käyttöön”, hän hymähti.
”Mitä haluat tehdä?”

Se sai vanhemman miehen hymyilemään. Hän lähti niin harvoin itsekseen ulos, niin turhamaisuus iski pintaan ja hän halusi näyttää hyvältä.
"Kiitos. Aww, ihana." Hyvä että toinen ainakin sanoi käyttävänsä sitä.
"No ruoka olisi hyvä idea... Muuten en miettinyt mitään... Ihmeellistä." Liika suunnittelui usein pilasi asiat

”Tiedän hyvän paikan”, Alex sanoi hymyillen ja viittoi Rayn mukaansa. Hänenkin oli nälkä. Vain vähän matkan päässä ostoskeskukselta oli intialainen, jossa hän oli jo kertaalleen käynyt. Sinne pääsi onneksi oikaisemalla ostoskeskuksen lävitse ja Alex viittoikin ystävänsä sisään automaattiovista ja liukuportaisiin.
”Miten Benjamin viihtyy Evelynin kanssa?” Hän kysyi jutellakseen jotakin matkalla.

Ray nyökkäsi, kiva jos toinen tiesi. Rehellisesti, Raiden ei käynyt ulkona syömässä. Juuri koskaan. Joskus ehkä haki pizzan.
"Hyvin. Molemmat pitävät toisistaan." Hän naurahti ja huokaisi syvään. Mitähän nyt sanoisi. Koska tästä tuli hankalaa?

”Kiva kuulla”, Alex sanoi ja johdatti Rayta kiireettä ostoskeskuksen käytävää pitkin. Hänen teki mieli ottaa miestä kädestä, mutta se olisi ollut liikaa hänen vielä tottumattomalle mielelleen. Joku päivä…
”Vieläköhän Ben muistaa minut?” Jos Ray jäikin sanattomaksi, Alex oli onnellisimmallaan päästyään pitkästä aikaa toisen seuraan. Hän kyllä keksisi juteltavaa. Ja jos ei keksisikään, hän nauttisi toisen seurasta kaikessa hiljaisuudessa.

Raiden kulki kädet taskussa, miettimättä edes sellaisia. Hänelle riitti että Alex oli siinä nyt.
"Eiköhän. Ainakin jos näkisi, mutta nyt lähiaikoina hän on rakastanut täysin Evelyniä. Evelyn on kuulemma kiva. Tai siis, jos ymmärrän oikein. En mene takuuseen." Hän virnisti leikkisästi. Benjamin osasi satunnaisia sanoja, mutta ei kovin sujuvasti vielä puhua pidempiä pätkiä

”Eiköhän isä ymmärrä parhaiten”, Alex sanoi kannustavasti. Ray oli hyvä isä Benjaminille.
”Tietääkö Evelyn, että lähdit juuri minun kanssani viettämään iltaa?” hän kysyi mitäänsanomattomasti, vaikka vähän jännittikin vastausta. Jokin ajatuksessa, että koko talli tietäisi heistä, oli pelottava. Hän ei kai vain ollut tottunut.

"Ei." Ray vastasi rehellisesti.
"Hän kyllä... Noh, osaa arvata että saatan olla jonkun työtoverin kanssa jollain treffinomaisilla mutta ei sen enempää oikeastaan. Jos edes muistaa keskustelua joskus ennen joulua." Raiden naurahti ja kohautti olkiaan.


Treffinomaisilla? Alexista tuntui hyvältä kuulla ne sanat.
”Miten paljon olet kertonut meistä?” hän kysyi hyväntuulisena urkkien ehkä vähän sitä, mitä Ray hänestä ajatteli ja missä vaiheessa heidän tilanteensa oli. Oli harmi, etteivät he olleet hetkeen olleet yhteydessä, mutta ehkä juuri siksi se ilta tuntui erityiseltä.
”Toivottavasti pidät intialaisesta”, Alex hymyili ja avasi oven hämärään, mutta viihtyisään intialaiseen ravintolaan.

Ray puraisi huultaan.
"... Kysyin vain että onko hän ollut työtoverinsa kanssa ja vähän neuvoja. En oikein muuta. Ja valittelin miehekkäästi ettet ottanut yhteyttä ja sitä etten halua olla painostava setyli." Hän yritti saada sen ainakin kuulostamaan hauskalta, jos ei muutoin.
"Oo, pidän!"

”Voi, Ray”, Alex hymähti huvittuneena ja antoi toisen mennä ensin sisälle. Heidät ohjattiin pöytään ja pian kaksikolla oli sekä ruokalistat että pullollinen kivennäisvettä pöydässään.
”On ihan hyvä, että minua välillä painostetaankin, mutta en koe sinua niin”, hän sanoi miehen aiempiin sanoihin liittyen. Se kaikki oli hänelle vierasta, eihän Alex voinut sanoa olleensa koskaan edes kunnon parisuhteessa - ainakaan sellaisessa, mitä kannattaisi muistella.
”Olet herttainen kun huolehdit tuollaisesta.”

Ray punastui hieman, Alexin sanoessa ettei kokenut hänt niin. Hän vain naurahti ja raapi kevyesti niskaansa. Hassu olo. Sellainen että hän leijaili jossakin. Siitä kun hänellä oli viimeksi ollut tällainen olo, oli aikaa. Kymmenisen vuotta! Jo oli aikakin ihastua johonkuhun, eikä kulkea laput silmillä, vaikka edellinen suhde oli päättynyt.
"No se tulee luonnostaan. Huolehtia. Kaikesta ja kaikista." Hän vilkaisi toista. Mieli teki kysyä, mutta hän työnsi ajatuksensa sivuun. Hän kaipasi seuraa siskonsa häihin. Ehkä hän veisi Evelynin?

Tarjoilija kävi kysymässä heidän tilauksensa. Alex otti mietoa, mutta monivivahteisesti maustettua voikanaa sekä naanleipää. Hän käänsi tarjoilijan mentyä katseensa taas Raideniin.
”Olen aikuinen ihminen ja minun pitäisi osata huolehtia itsestäni. Sanon kyllä, jos ahdistun”, hän yritti hymyillen vaikka tiesi, että todennäköisesti ei osaisi sanoa mitään. Sillä hetkellä häntä ei kuitenkaan ahdistanut, vaan kahdenkeskinen hetki tuntui hyvältä ja luontevalta. Ehkä hän voisi tottua sellaiseen.
”Näetkö meillä yhteistä tulevaisuutta?” Alex kysyä töksäytti vähän yllättäen ja toivoi, ettei Ray osaisi ottaa kysymystä ihan niin laajana ja ahdistavana. Häntä kiinnosti, sillä hänen oli vaikea hahmottaa, millaista olisi olla miehen kanssa - ylipäätään kenenkään kanssa. Samassa paketissa hän saisi lapsen ja syyn ankkuroitua paikoilleen. Siinä oli sulateltavaa kerrakseen.

Vanhempi mies päätyi ottamaan tulista currykanaa. Hän saattaisi katua sitä, mutta se olisi sen ajan murhe. Sen olisi pakko olla loistavaa, se ei voisi olla pahaa.
"... En usko tuota, Alex." Raiden virnisti ja kaatoi itselleen kivennäisvettä lasiin. Hän vilkaisi kysyvästi Alexia, jos tuo halusi, niin kaatoi nuoremmalleenkin.
"Tulisitko kanssani Carrien häihin?" Vastaus se tuokin oli. Ei ihmisiä kyselty huvikseen siskon häihin aveciksi. Arh.
"... Tai jos vain vastaan kysymykseesi kuten normaali ihminen?"

Alex nyökkäsi vedelle. Hän ehti juuri nostaa lasin huulilleen kun kuuli sitten erikoisen vastauksen kysymykseensä. Oli hyvä, ettei mies tukehtunut juomaansa.
”Siskosi häihin?” hän varmisti epäröiden ja kuvitteli vain millaisia katseita he saisivat osakseen. Oliko se asia, jonka Ray välttämättä halusi tehdä sisarensa elämän tärkeimpänä päivänä? Kysymys oli vastauksena hänelle aivan mieleinen, joskin se sai hänet hämmentymään.
”Oletko varma, että haluat minut seuraksesi?” Alex kysyi ja kohotti kulmaansa. Vaikka ajatus sai hänen sydämensä hakkaamaan, se ei näkynyt päällepäin. Voisihan se olla ihan hauskaakin.

Normaali vastaus normaaliin kysymykseen? Koskahan Raiden oppisi tähän? Hän huokaisi hiljaa, siemaisi vettä ja laski lasin pöydälle, pyöritellen sitä käsissään.
"No... Ei minun tarvitsisi esitellä sinua miesystävänä kaikille. Ja tuota... Niissä ei ole juurikaan vanhoja sukulaistätejä. Carrien miehen vanhemmat ja täti taitavat olla ainoat sellaiset sukulaiset. Joten ne ovat aika vapaamieliset juhlat muutenkin. Ja Carrie itse kysyi, tulenko kanssasi." Olipa pitkä selostus. Hän huokaisi syvään, rauhoitellen itseään. Puheripuli.
"Miksen haluaisi?" Lieni hyvä olla mainitsematta siitä että Benjamin olisi silloin menossa Carrien miehen vanhempien luo yöksi, jotta Ray saisi juhlia rauhassa kun ihmiset alkaisivat olla juhlatuulella illalla. Joten... Se tietäisi heille oikeasti lapsivapaata hetkeä toistensa kanssa.

”Kyllä minä voin lähteä. Oikeasti”, Alex sanoi kun Raiden jo alkoi kertomaan, ettei hänellä olisi pelättävää ja hän voisi lähteä. Tietenkin hän lähtisi, jos se olisi vain kaikille osapuolille ok.
”Haluaisitko esitellä minut miesystävänäsi?” Kysymys ja sanat maistuivat Alexin suussa kummallisille, mutta hän ohitti tunteen pienellä päänpudistuksella. Jotta hän sai hetken aikaa sulatella, ruoka saapui ja molemmat saivat herkullisen näköiset ja valtavat annokset eteensä. Tarjoilijan poistuttua Alex hymyili Raylle.

Se helpotti hieman. Alex lupasi lähteä. Ihanaa. Hän ei joutuisi menemään niihinkin kinkereihin itsekseen. Mahtavaa. Raiden ehti jo laittaa haarukan täynnä ruokaa suuhunsa, kun Alex kysyi sitä. Haluaisiko hän? Olisi halunnut. Sanoisiko hän sen ääneen?
"Se.. Riippuu sinusta." Näin. Että häntä hävetti miten siirsi asioista päätösvallan Alexille. Mutta kun tuo oli se jonka mielipidettä piti odottaa, omalla tavallaan.
"En pakota, mutta en laita vastaankaan."

Rayn väistely huvitti Alexia ja teki tilanteesta hänelle helpomman. Toinen yritti selvästi olla painostamatta, vaikka hän todella olisi osannut huolehtia itsestään.
”Olet ihana”, Alex sanoi salaperäisesti ja nosti haarukallisen riisiä ja tomaattista kastiketta suuhunsa katse leikkien Rayn silmissä.
”Milloin tilaisuus on?” hän kysyi ja jätti ehkä tarkoituksella vastaamatta Raylle. Kärvistelköön hetken epätietoisuudessa. Ehkä illan jatko selventäisi miesten välisiä suhteita.

Hän yritti liiankin kovasti olla hyvin, hyvin diplomaattinen asian suhteen.
"Itse olet." Raiden joutui kaivamaan puhelimen taskustaan varmistaakseen, ettei valehtelisi kovin paljon.
"30. tammikuuta. Edinburghissä. Joten pitäisi lähteä 29. päivä illalla ja palata 31. päivä." ... Työpaikka. Hän oli pyytänyt sen jo vapaaksi, olisikohan Effie niin typerä että ei tajuaisi yhteyttä kaksikon vapaiden samankohtaisuudella? oho.

”Eiköhän se sovi. Täytyy ilmoittaa vain Peevesin vapaapäivistä”, Alex sanoi tarkastellessaan omaa kalenteriaan, joka hänen onnekseen näytti tyhjää. Olisi ollut kurjaa perua vain siksi, että olisi ollut sovittuna koulutustilaisuus tai seminaari. Hän merkitsi häät kalenteriinsa hyvin epävirallisin merkinnöin ja työnsi puhelimensa taskuun.
”Ensimmäinen yhteinen matkamme, mikäli vaellusta ei lasketa”, Alex pisti merkille ja virnisti. Hän ei ollut aikoihin ollut häissä, mutta kai hän osaisi käyttäytyä. Hänen ainoa musta, tylsääkin tylsempi pukunsa oli vaatekaapin perällä pukupussissa ja pitäisi kaivaa esille. Ainakin hän oletti häiden pukukoodin tarkoittavan sellaista.

Musta puku tosiaan pitäisi laittaa, illan mittaan ehkä voisi takin heittää pois. Ray vilkaisi toista ja hymyili hiljaa. Niin, se olisi tosiaan. Laskettiinko vaellus? Laskettiin, todellakin. Jos ei muuten niin siksi että Raiden oli saanut Alexin boksereillaan uimaan hyiseen Atlantiin. Hah!
"Nyt lupaan olla raahamatta sinua kylmään maailmaan alusvaatteesillasi."

Alex tyrskähti ja peitti suunsa kädellään, jottei sylkisi ruokaa ympäriinsä.
”Se tästä vielä puuttuisikin”, hän pudisteli päätään ja nieleskeli ruokaansa. Hän ei todellakaan antaisi Rayn houkutella tekemään mitään sellaista tuon siskon häissä.
”Sinun seurassasi voin päätyä ihan mihin tahansa tilanteeseen, en enää epäile sitä ollenkaan.” Tiedä, vaikka Rayn onnistuisi viedä hänet sinäkin iltana johonkin yhtä hurjaan seikkailuun kuin Skotlannissa.

Vanhempi hykerteli itsekseen. Ehei, ehkä hän jättäisi siellä sellaisen tekemättä. Siskonsa... Jos he tällä kertaa nauttisivat mukavuuksista, eikä hän raahaisi toista mihinkään ihmeellisiin seikkailuihin, jotka sisälsivät kylmää ja märkää.
"Nohnoh, lupaan olla kiltisti. Niin muuten... Haluatko oman hotellihuoneen?" Sen takia sisko halusi tietää tuliko toinen hänen mukaansa.
"Carrie hoitaa sitä puolta ja se haluaisi vaan tietää että... Niin. Joo. Antaa olla. Tajusit varmaan."

Rayn lupaukset tiedettiin. Oikeastaan Alex melkein tahtoi, että toinen jättäisi kiltin pojan esittämisen sikseen.
”Eikö se olisi aivan liian helppoa, jos minulla olisi oma huone?” hän kysyi ja kohotti kulmaansa arvellen, milloin menisi liian pitkälle. Jos asiaan suhtautui näin kevyesti, se alkoi tuntua oikeammalta.
”Mitä mieltä sisaresi on, jos jaat huoneen kanssani?” Hän arveli, että ainakin hänen siskonsa olisivat vähintään järkyttyneitä.

"... Carrie varmasti... Ei se häntä haittaa. Edelleen, hän itse kysyi." Raiden naurahti. He olivat kokeneet elämässään sellaista että se ei hetkauttanut ketään kolmikosta enää,jos vanhimmalla heistä olisi miesystävä ja he jakaisivat huoneen.
"Ja olishan se liian helppoa. Saisit olla ihan rauhassa. Olen takertuvainen nukkuja."

”Sinähän lupasit olla kiltisti”, Alex muistutti hymyillen.
”Yhteinen huone sopii minulle mainiosti. Saat treenata itsehillintääsi.” Eikä Rayn edes välttämättä tarvinnut. Alex tunsi perhosten lentelevän vatsassaan ja yhteinen hotelli huone tuntui kutkuttavalta ajatukselta.

"Minä puhuin vain uittamisestasi hyisessä jorpakossa." Raiden ei ollut puhunut mistään muusta silloin. Se reissu tuntui ajatuksena kyllä hyvin mukavalta. Kerrankin hän ei ehkä olisi kaikissa valokuvissa vain sisaruksiensa kanssa. Voisi saada kuvan heistä lipastonsa päälle.
"Ai vainko minä?tiedän kyllä että mässäsin liikaa jouluna mutta.."

Alex pyöräytti huvittuneena silmiään. Hän pyyhki kastikkeen loppuja naanleivällä ja työnsi sen suuhunsa.
”Minä sitten maksan”, hän sanoi painokkaasti. Mies koki velvollisuudeksekseen tarjota, olihan toinen tullut hänen luokseen.
”Maistuisiko jälkiruoka?”

Vanhempi avasi suutaan, mutta sulki sitten suunsa eikä väittänyt vastaan. Hänellä ei ollut liikaa rahaa, joten Alexin ele oli siinäkin mielessä ihana. Hän pyöritteli omaa leipää lautasen reunaa pitkin.
"Aina." Hän oli heistä se joka raahasi vaellukselle suklaata ja riemuitsi vaahtokarkeista. Mitä he voisivat tehdä tämän jälkeen? Hänellä ei ollut kiire kotii , kunha puolilta öin palaisi kuten oli luvannut..

”Minulla olisi suklaajäätelöä kotona”, Alex ehdotti vaikka se vähän lapselliselta kuulostikin. Hänellä oli myös kaakaota, mikä sopisi ulkona vallitsevaan lähes jääkautiseen ilmastoon, mutta vaahtokarkit uupuivat. Hän ei kuitenkaan pistäisi pahakseen, jos saisi Rayn luokseen edes hetkeksi.

Ei se ollut lapsellista. Vanhempi oli otettu siitä että Alex pyysi häntä luokseen.
"No sittenhän se on ratkaistu." Olisi mukavaa nähdä Alexin asunto ja miten tuo eli,nut kun Alex oli taas jo nähnyt hänen vanhan asuntonsa ajat sitten. Ja he saisivat olla rauhassa, se oli ehdottomasti suunnitelman paras puoli.

Jälkiruoka hänen luonaan olisi ehkä vaatinut parempaa valmistautumista. Alexilla ei onneksi ollut paljoa tavaraa, mutta jotenkin sitä onnistui aina levittelemään sinne tänne. Tällä kertaa asunnossa saattaisi odottaa vähäinen kasa tiskiä ja muutama vaate tuolien selkänojilla tai pyyhe oven päällä. Ehkä se välttäisi.
”Voisi kuvitella, että minua jännittäisi enemmän. Siis esitellä asuntoni sinulle”, Alex hymähti ja pyysi tarjoilijalta laskun heidän saatuaan annoksensa loppuun. Hän oli käynyt Rayn luona ja kuvitteli jollakin tasolla jo tuntevansa tuon. Ei toinen tuomitsisi häntä asunnon vuoksi - tuo tulisi sinne hänen takiaan.

Ei hän todellakaan tuomitsisi ja sitä paitsi, hänen luokseen meneminen nyt olisi vähintäänkin kyseenalaista, koska muuttolaatikoita oli edelleen ties missä. Ja tietty Evelyn oli siellä, mutta jos ajatteli ettei nainen olisi siellä. Pienet tiskit ja pari vaatetta eivät haittaisi yhtään ketään.
"Noh, hyvä vain ettei. En minä arvostele, kunhan siellä on polku mistä kulkea." Mies virnisti kiusoittelevasti. Ei hän uskonut asunnon olevan sellainen ,kunhan hellästi kiusasi.

”Ehkä minä sinulle järjestän polun”, Alex hymähti tietäen, ettei sellaiselle ollut tarvetta. Tavalliset kulkuväylät olivat avoinna. Hän tyhjensi lasinsa, maksoi laskun ja nousi ylös toivoen Rayn seuraavan. Viiltävä tuuli ei houkutellut ulos, mutta onneksi hänen asuntonsa olisi lämmin ja mukava. Alex saattoi myös hiljaa itsekseen arvella, että tunnelma olisi vähintään lämpimän puoleinen, eikä kummankaan tarvitsisi palella.
”Milloin sinulla on kotiintuloaika?” Alex kysyi virnistäen, kun he poistuivat ravintolasta ja ottivat suunnan kohti hänen asuntoaan.

"Oh, olen otettu." Raiden nautti siitä, ettei Alex ollut turhan tosikko. Hänellä oli itsellään huumorin suhteen huono sensuuri ja sanoi sen mitä mieleen tuli, joten juurikaan ei miettiyt miltä vitsiksi tarkoitetut sanat aina kuulostivat. Hän nousi ylös ja lähti seuraamaan toista, kevyt odotuksen tunne sisällään. Häntä jännitti ehkä naurettavankin paljon, mutta... Kaksin niin ettei paikalla ollut muita tai riskiä että joku tulisi paikalle. Se oli uutta. Lisäksi mieleen hiipivät ne muutaman suukot siellä nuotion äärellä Skotlannissa. Se oli ollut ihana reissu.

Alex johdatti Rayn rappukäytäväänsä ja portaat ylös. Hissikin olisi ollut käytössä, mutta onneksi portaita ei ollut montaa. Hän avasi ovensa ja antoi herrasmiehenä tietä toiselle. Päästyään itse sisään Alex sytytti valot vaatimattoman kaksionsa eteiseen.
”Tervetuloa matalaan majaani”, hän hymähti ja takkia riisuessaan kosketti ensi kertaa sinä iltana Rayn käsivartta. Sen olisi voinut ymmärtää vahingoksi, vaikka Alex kyllä käytti vähän turhan suuria liikeratoja takkia pois ottaessaan..


Vanhempi seurasi toista rauhallisin askelin portaita ylös. Tuon luona hän naurahti hiljaa, se oli oikein mukavan näköinen. Siniset silmät vilkaisivat Alexia, tuon koskettaessa käsivartta. Pienikin kosketus tuntui siltä.
"Niin ja kotiintuloaikani on kahdeltatoista, että on tässä muutama tunti." Ray virnisti toiselle, astellen sitten olohuoneeseen. Ihana asunto se oli.

Alex seurasi Rayn perässä pöyhien hiuksiaan paremmin. Hän laski puhelimensa olohuoneen lipaston päälle.
”Emmeköhän me keksi käyttöä niistä jokaiselle”, Alex virnisti Rayn viihteelläolo ajalle. Hän viittoi miehelle kohti keittiötä.
”Haluatko juotavaa? Voin tehdä sinulle sen kaveriksi koko Englannin prameimman jäätelöannoksen.”

Raiden ei voinut olla nauramatta Alexille. Tuo mies oli ehdottomasti sukujuhliin viemisen arvoinen, vaikka siellä ei juuri hänen sukuaan olisikaan.
"Ooooh. Tee ihmeessä. Ja voisin teetä ottaa." Kahvia olisi jo typerää juoda tähän aikaan. Tai, no.
"... Tai ehkä sittenkin kahvia." Ray istui keittiössä alas, katsellen Alexin touhuamista hymy huulillaan.

Kahvinkeitin alkoi pian pulputtaa iloisesti ja Alex kaivoi esiin hienoimmat jälkiruokakipponsa mitä omisti. Ne eivät tosin olleet kummoisempia, sillä hänen astiastonsa oli hyvin pieni ja vaatimaton. Hän asetteli pakastimesta nostamastaan rasiasta kaksi palloa kumpaankin lasiseen kuppiin ja mietti sitten, mitä ihmettä keksisi päälle koristeeksi.
”Saatoin hieman liioitella siitä Englannin prameimmasta”, hän naurahti ja keksi jääkaapista kermavaahtoa ja banaanisiivuja. Saisi kelvata. Mies nosti kupin teatraalisen tarjoilijamaisesti Rayn eteen ja tarjosi tuolle pientä lusikkaa annoksen tuhoamiseksi. Kun hän oli saanut omankin kuppinsa pöytään, kaatoi hän vielä kahvia ja istuutui pöydän toiselle puolen.
”Olen valmis kuulemaan tuomioni”, mies ilmoitti ja nyökkäsi jäätelökuppia kohden.

"En usko. Varmasti ainakin siinä on eniten ajatusta." Hän totesi toiselle hellään sävyyn. Mielessä oli käynyt sanoa jotain rakkaudella tehdystä mutta Ray piti mölyt mahassaan kiltisti. Saadessaan annoksen ja lusikan tuo kiitti kohteliaasti, maistaen. Se oli hyvää suklaajäätelöä, merkki pitäisi udella.
"Kyllä sinä voisit jätskibaarin pystyyn laittaa jos hetken miettisit annoksia." Hän kiusoitteli kohta hellästi. Kerrankin kävi hyvä tuuri.

Alex maistoi jäätelö lusikankärjellä. Ei se pahaakaan voinut olla. Hänellä ei ollut tapana taiteilla ruuan kanssa mitään erikoista, eikä yksin ollessa tullut muutenkaan kokkailtua. Tuskin suklaajäätelö, banaani ja kermavaahto yhdessäkään voisivat pahalta maistua.
”Nyt sinä kyllä vitsailet”, hän arveli kulmaansa kohottaen ja tökkäsi miehen säärtä pöydän alla.
”Taidan pysyä kuitenkin nykyisessä työssäni.”

"Mistä niin päättelet?" Vanhempi mies sanoi hyvin enkelimäinen ilme kasvoillaan ja sävy äänessään. Hän värähti kosketusta ja virnisti vinosti.
"Ehkä kannattaa. Taidat olla siinä parempi kuitenkin" Alex oli loistava työssään. Harmi ettei hän ollut yhtä hyvä.

”Pysyköön suutari lestissään”, Alex hymähti ja hörppäsi lämmintä kahviaan. Hän esitteli Raylle kupin, jonka oli saanut tuolta aiemmin joululahjaksi. Se todella tulisi olemaan hänen vakiokuppinsa siitä eteenpäin. Ray ja Benjamin saivat hänet hyvälle tuulelle, ja hän ajatteli mieluusti ihanaa kaksikkoa vaikka sitten aamukahvia juodessaan.
”Onko sinun ratsutettavasi muuttuneet muutoin kun Tellan osalta?” Alex ei tiennyt halusiko Ray jutella töistä, mutta hänelle hevoset olivat aina hyvä puheenaihe. Vaikka fiksut aikuiset olisivat ehkä käyttäneet sen hetken hieman romanttisemmin.

Olivathan hänen työnsä muuttuneet. Tai siis vähentyneet.
"Minulla on Tella, Moneypenny ja joku uusi hevonen tulee vastuulleni... Montihan loukkaantui pahasti syksyllä ja Miukin vietiin. Inhottavaa sinänsä, sen kanssa saatoin harjoitella kunnolla ja opin itse siltä paljon." Oria oli ollut ilo ratsastaa ja hän oli kehittynyt sen kanssa itse paljon.
"Eipä niissä muuta. Kunhan Pennyä ei viedä."

”Kuulinkin Montista. Tosi kurja juttu”, Alex pahoitteli ja irvisti, kun jäinen suklaajäätelö vihloi kahvin vasta huuuhtelemia hampaita. Sillä alalla piti tottua siihen, että hevoset vaihtuivat, vaikka se välillä harmittikin.
”Sinulla on omituinen tapa pitää hevosista, jotka suistavat sinut selästään”, Alex hymähti, vaikka ymmärsi kyllä Rayn kiintymyksen Moneypennyyn.

Ray vain... Piti tammasta. Se oli monella tapaa mahtava, vaikka yrittikin ajaa hänet hulluksi.
"Olen vähän itsesuojeluvaistoton. Hän naurahti ja kohautti olkiaan kevyen välinpitämättömästi.
"Se Monti on kurja juttu. Se oli mukava poni ratsastaa." Hän joi kahvia hieman ja näytti mietteliäältä.

”Te laukkaratsastajat olette vähän tuollaisia”, Alex lohdutti ja yritti saada toisen unohtamaan Montin. Ray kaipasi selvästi vähän lohtua ja rakkautta. Vaan olisiko hänestä antamaan sitä?
”Mitä mietit?” hän uteli pehmeästi ja kaapi jäätelökulhonsa tyhjäksi.

Raiden söi jäätelöään kaikessa rauhassa, naurahtaen toisen sanoille. Te laukkaratsastajat. Ihanasti sanottu, tavallaan. Hän ei epäillyt etteikö Alexista olisi antamaan sitä, ennemminkin että hän himmailisi, liikaakin.
"... Sinua?" Olipas imelästi sanottu.

Alex hymähti huultaan purren ja laski katseen hetkeksi kahvikuppiinsa. Punastutti ja hymyilytti, eikä hän tuntenut olevansa ollenkaan vahvuusalueellaan. Samalla hän kuitenkin nautti vatsanpohjan kipristelystä. Alex nosti kahvikupin huulilleen ja katseli lempein silmin Rayta. Hän kosketti sukallaan toisen jalkaa ja hymyili kahvinsa takaa.

Ray hymyili toiselle hellästi ja syötyään jäätelön keskittyi kahviinsa. Miten he olivat ravintolassa olleet niin.. Rennosti ja nyt olo oli taas kevyen kiusallinen? Argh. Oli nyt taas vaikeaa olla aikuinen mies.
"Minkä nyt ehkä saattoi arvata mutta,..." Lyhyt mies vangitsi toisen jalkaterän omien nilkkojensa väliin pöydän alla.

”Maistuuko jälkiruoka?” Alex kysyi väistellen Rayn sanoja. Oli omituista, että joku muka ajattelisi häntä niin intensiivisesti. Hän ei ollut hetkeen joutunut sellaiseen tilanteeseen. Ray oli suloinen.
”Otatko lisää kahvia?” hän tarjosi, vaikka toinen alkoikin varmasti jo kaivata vähän erilaista herkkua.

Raiden nielaisi. Että hän osasi olla fiksu. Hän huokaisi syvään ja päästi toisen jalan vapauteen. MAistuuko? Johan hän sen oli miltei syönyt?
"Se oli hyvää, kiitos. ja voisin vaikka ottaa, älä sitten anna mun juoda sitä enempää tai juoksen pitkin seiniä kotona kun pitäisi nukkua." Raiden naurahti ja joi kuppinsa tyhjäksi. Hän huokaisi kevyesti ja vilkaisi nopeasti puhelinta. Ei ilmeisesti mitään hätää kotosalla.

Alex nousi hakeakseen lisää kahvia. Hän käveli pannun kanssa Rayn kupin luo ja kaatoi tummaa juomaa toiselle. Vain hetken liian kauan hän hurmaantui tuijottamaan toista ja kahvi läikkyi yli. Voi hemmetti.
”Sori, miten mä nyt tälleen”, hän pahoitteli kiirehtiessään hakemaan keittiöpyyhettä sotkun siivoamiseen. Pyyhkiessään pöydältä yliläikkynyttä kahvia Alex ajautui aivan toisen lähelle ihan vahingossakin. Hän tunsi Rayn lämmön ja pisti kaiken keskittymisensä peliin, jotta saisi pöydän pyyhittyä eikä hairahtuisi jälleen vain tuijottelemaan toista.

Ray säpsähti hieman kun kahvia läikkyi pöydälle ja hieman kädelleenkin. Hän vain nauroi sille, eikai vahingoille voinut mitään. Ja hän oli ehkä hieman edesauttanut sitä tuijottelua, katselemalla takaisin. Alex oli komea läheltäkin katsottuna.
"Ei se mitään, vahinkoja sattuu." Ray nousi ja pesi lavuaarilla kätensä, huomaten että vilkaisi pöytää pyyhkivää Alexia hieman kyseenalaisesta perspektiivistä.

Alex siirsi varovasti Rayn kahvikuppia jotta saattoi pyyhkiä sen altakin. Kun pöytä alkoi saada omaa valkoista väriään takaisin, hän heitti pyyhkeen tiskialtaan reunalle ja kaatoi sitten vielä itselleen kahvia. Mies hieraisi huvittuneena otsalle pudonneita hiuksiaan ja katseli Rayta hymyillen. Tulipa hänestä kömpelö ja hajamielinen jonkun sellaisen seurassa.
”Sinulla on ihan ihmeellinen vaikutus minuun.”

Ray kallisti päätään ottaessaan kahvikupin, jääden seisomaan hetkeksi, tiskipöytään nojaillen. Hän teki sitä hämmentvän usein.
"Ai? Miten niin? Etkö muka kaada kahvia kaikkien kahvivieraidesi käsille?" Mies naurahti lempeästi, kiusoittelematta sen enempää.

Alex nojautui Rayn viereen tiskipöytään ja nosti kahvikupin huulilleen. Häntä hymyilytti kamalasti ja poskiin sattui.
”Tietenkin, eikö niin ole tapana tehdä”, hän sanoi huvittuneena ja tökkäsi Rayta kylkeen. Oli ehkä hieman arveluttavaa alkaa tökkiä toista kahvikuppi kädessä, mutta johan sitä oli jo läikkynyt pitkin pöytää.

Ray vinkaisi ja hypähti hieman kauemmas.
"Sinä.. Sinä ruoja! Teepäs tuo uudelleen niin pitää opettaa sinut käyttäytymään." Raiden mutristi leikkisästi huultaan ja joi kahviaan, ettei sitä läikyteltäisi pitkin pöytää.

Alex nauroi Rayn leikkisälle suutahdukselle ja laski kahvikuppinsa viattomasti tiskipöydälle turvaan. Ei hän tarvitsisi enää enempää kahvia sinä iltana. Hän nosti tyhjät jäätelökulhot tiskialtaaseen jaksamatta luoda niihin enempää ajatusta. Tiskata ehtisi myöhemminkin.
”Mennäänkö olohuoneeseen?” hän kysyi ja yritti tökkäistä Rayta uudelleen kylkeen - kielloista huolimatta.

Ray läpsäisi toisen sormia tuon tökkäistessä uudelleen.
"... Olet mahdoton!" Hän ärähti toiselle leikkisästi, laskien myös kuppinsa pois. Ehkä hänenkään ei tekisi hyvää juoda ainakaan lisää. Hän asteli olohuoneeseen ja kysymättä istahti sohvalle.
"..Uskallakin."
Takaisin alkuun Siirry alas
Pixiekissa
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1698
Join date : 20.04.2014
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: I dare you to love me   Ke Tammi 21, 2015 7:25 pm

Olohuoneen hämärä sopisi Alexille hyvin. Eteisen valo loi lämpimän sävyn muutoin valottoman olohuoneen seinille. Katuvalot valaisivat huonetta ikkunan puolelta niin, etteivät he kuitenkaan ihan pimeässä olleet. Alex istuutui itsekseen virnuillen sohvalle Rayn viereen, vaan jätti väliin sopivasti tilaa.
”En ole tehnyt yhtään mitään”, hän puolustautui nauraen ja nosti kätensä sohvan selkänojalle.

Ray vilkuili toisen käsiä epäluuloisena ja pahasti. Mokoma kiusahenki.
"Tiedäkin että olen kovempi miltä näytän ja vaikutan. Mur." Hän ei voinut sietää kutittamista, tai siis, oli hyvin herkkä kutiamaan. Pienikin tökkäisy riitti. Jopa Benjamin osasi jo kutittaa isäänsä. Pojalta hän ei voinut juuri edes puolustautua!
"Äläkä yritä olla viaton."

”Miksi minun on vaikea uskoa?” Alex kysyi kulmaansa kohottaen ja laski sohvan käsinojalle ojennetun kätensä sormet hipaisemaan Rayn niskaa. Ei kai sellainen pieni ja söpö nallekarhu voinut olla mitään muuta. Vaikka luonnetta miehestä toki löytyi. Alex hymähti. Missä välissä hän oli muka enää yrittänyt olla viaton?

"... Et ole kaivanut sitä puolta esiin. Ja kiltti, älä kaivakaan." Raiden ei pitänyt itsestään silloin kun hän oikeasti hermostui. Lisänä tietty se tietynlainen temperamentti, joka häntä oli jockeyna ajanut eteenpäin. Suuri osa siitä tuntui jääneen kyllä kilparadoille. Hän oli kuitenkin yleisesti perin rento mies ja rauhallinen. Mies sulki silmänsä ja antoi leukansa pudota alemmas, kun tunsi sormet niskassaan. Se taas tuntui hyvältä.

Alex hymyili reaktiolle, jonka sai aikaan miehessä. Hän kosketti nyt  rohkeammin ja hieroi pienin pyörivin liikkein niskaa ja hartioita. Katse kierteli Rayn kasvoissa ja kevyt hymy kareili Alexin huulilla. Hän nautti hetkestä, vaikka se olikin niin viaton ja tapahtumaköyhä. Sormenpäitä pisteli, kun hän kosketti toista.

Raiden rentoutui lähes välittömästi,huojuen kevyesti hierovan liikkeen tahdissa. Hän ynisi hiljaa silmät kiinni. Se tuntui niin vietävön hyvältä kun joku teki noin. Joku sellainen kuin Alex.
"Mnnnhm, ei se kahvi auta jos jatkat tuota."

Hymy leveni Alexin huulilla. Oli ihanaa, kun toinen rentoutui hänen ansiostaan niin. Mies hivuttautui varovasti lähemmäs väittäen itselleen, että vain saadakseen paremman asennon.
”Eikö?” hän kysyi kuiskaten ja päätyi juoksuttamaan sormiaan Rayn hiusten sekaan.

Ray pudisti vain kevyesti päätään. Hän oli aivan jumissa niskasta, eikä vähitenn sen putoamisen jäljiltä. Hän voihkaisi kun Alex osui oikeasti kipeään kohtaan.
"Mnh, auh.." Hän nojautui huomaamattaan lähemmäs kokoajan, kuin hakien lisää sitä ihanaa hierontaa.

Alex hieroi toisen kipeitä lihaksia pienin liikkein ja tunsi sydämensykkeensä kohoavan hetki hetkeltä. Ray oli niin lähellä. Hän olisi voinut kaapata tuon syliinsä tai selättä sohvalle. Toinen toistaan villimmät ajatukset leikkivät miehen mielessä ja olo tuntui kuumeiselta.

Vanhempi vain nautti siitä, ajattelematta ainakaan kovin paljoa mitään villiä. Kyllä hän myönsi ajatelleensa ties sun mitä yksin sängyssään ja haaveilleensa kaikesta hellän pussailun ja asiattomuuksien väliltä. Lopulta hän itse valui Alexin syliin, kun rentoutui niin paljon.

Alex tunsi, miten Ray alkoi hiljalleen painaa hänen kylkeään ja rintaansa valuttuaan vain lähemmäs. Hieronta muuttui helläksi pään silitykseksi miehen hymyillessä hämmentyneenä tilanteelle. Ei hän ollut koskaan pidellyt sylissään miestä. Tietämättä ihan tarkasti mitä teki, Alex painoi huulensa toisen ohimolle kokeilevasti.

Siitä oli aikaa kun Raiden oli ollut tilanteessa, jossa hän ei stressannut. Ongelmat töissä, muutto ja kaikki muu olivat kiristäneet hänet äärimmilleen. Hän tarvitsi sen hetken, jossa joku hieroi niskaa ja sai painautua syliin. Se tuli todella tarpeeseen. Kevyt hymy kohosi huulille kun hän tunsi suukon ohimollaan.
"Mnhm... Olet hyvä hieroja.."

Alex naurahti. Onneksi edes Ray sai sanottua jotakin.
”Se tuli ihan luonnostaan”, hän hymähti, sillä ei hänellä ainakaan kokemusta sellaisesta liiemmin ollut. Hän oli keskittynyt aivan liian kauan vain itseensä, hevosiin ja kaikkeen muuhun, paitsi parisuhteeseen. Vaikka Ray ei ollut se, jonka kanssa hän oli kuvitellut teininä olevansa, oli tuo paljon parempi vaihtoehto nyt. Alex saattoi vain antautua hetkelle kahden kesken, unohtaa muun maailman.
”En saata antaa sinun nukahtaa, jotta pääset vielä poikasi luo”, hän sanoi hiljaa ja vilkaisi kelloa. Olisi heillä vielä aikaa. Vaikka hän olisi mielellään ottanut miehen kainaloonsa yöksi sänkyä lämmittämään, hän tunsi realiteetit: tuon olisi palattava pienen lapsensa luo puolilta öin.

Rayn oli tosiaan päästettävä Evelyn kotiinsa nukkumaan. Vaikka eihän siinä, aina Alex olisi voinut lähteä mukaan Hexhamiin hänen luokseen yöksi, mutta menisikö se jo liian vaikeaksi? Ja hän oli pyytänyt tuon jo tänään häihin, ei hän kehtaisi vielä yöksikin pyytää. Raiden ei koskaan ollut ajatellut, että sillä olisi jotain väliä, kenen kanssa hän oli, kunhan voi hyvin.
"Luotan että herättäisit." Hän naurahti matalalla, pehmeällä äänellä. Siniharmaat silmät aukesivat viimeinkin ja hetken hän tuijotteli toisen kasvoja, kunnes suukotti tuon leukaa. Ihan vaikka vain tasapuolisuuden nimissä tai siksi, että halusi todella tehdä niin.
"Tai Evelyn. Tai sitten hän ei edes huomaisi."

Alexin sormet kulkivat Rayn niskalta hartian kautta käsivarrelle ja takaisin. Silitys tuli luonnostaan ja tuntui hyvältä koskettaa. Alexin hengitys oli tauota hetkeksi, kun hän sai suukon leualleen. Miten hän koskaan voisi tehdä mitään enempää, jos reagoi jo niin pieneen lähes lamautuen?
”Haluaisitko todella muka nukahtaa nyt?” hän kiusoitteli ja virnisti.

No hyvä on, nukahtaminen nyt olisi tylsää.
"En." Sen hän myönsi perin auliisti. Eikä heillä kiire ollut, vaikka aikuisia olivatkin. Raidenin puolesta he voisivat istua, jutella ja satunnaisesti suudella. Ei hän kaipaisi enempää kovin nopeasti. Jossakin vaiheessa, kyllä, mutta kuten huomattu, hän oli toisen kanssa yhtä kärsivällinen kuin Moneypennyn kanssa.
"Ei se olisi mukavaa." Sen hän kurottautui kuiskaamaan toisen korvaan, ihan kiusallaan. Kostona siitä kylkeen tökkimisestä.

Raidenin hengitys hänen korvansa vierellä sai Alexin olon vaikeaksi. Hän henkäisi pienesti ja hymyili sitten aivan liian suloiselle miehelle. Jostakin hän etsi rohkeutta kumartui suukottamaan houkuttelevia huulia. Hän muisti ne yksityiset hetket Skotlannissa ja perhoset vatsanpohjalla vain villiintyivät.

Ne hetket Skotlannissa olivat tosiaan olleet omalla tavallaan pelottavia. Jos joku olisi tullut. Ei hän pelännyt olla mitä oli, mutta olisiko se ollut joku jota se häiritsi tai olisiko Alex saanut siitä ikuisia traumoja, kun joutui sillälailla yllätetyksi jonkun työtoverinsa toimesta. Ray suukotti pehmeästi toisen huulia, nostaen sormensa silittämään tuon niskahiuksia, kevyt hymynkare huulilla. Ilmeisesti tätä oli kannattanut odottaa ja tuskailla.

Alex sulki silmänsä suudelmaan ja kehotti itseään vain nauttimaan ilman typeriä ajatuksia. Se, että Ray oli mies eikä nainen, oli yhdentekevää. Hänen oli silti edelleen vähän hankala uskoa, että hän oli mennyt ihastumaan mieheen. Ei hänellä ollut syytä kieltää sitä, vaikka se ajoittain omituiselta tuntuikin. Hän nautti siitä enemmän kuin koskaan tunteista yhtäkään naista kohtaan. Käsi ujuttautui kutittelemaan miehen niskaa kauluksen alla.

Ray ei halunnut sanoa sellaisia kliseisiä asioita kuin "kyllä se siitä", "Se on normaalia". Vaikka molemmat olivat totta, mutta mistä hän tiesi miten Alex oli edes kasvatettu, ajattelemaan tällaisesta. Olihan siinä oma läpikäymisensä. Sormet niskassa saivat vilunväreet kiirimään pitkin selkärankaansa. Huomaamatta käsi nousi silittämään toisen hiuksia takaraivolla. Se suudelmakin vain tuntui venyvän, kun sitä ei halunnut lopettaa kesken, vaikka se tuskin jäisi viimeiseksi.

Suudelma tuntui hyvältä ja Alexin syke nousi taivaisiin. Hän vetäytyi aavistuksen hengästyneenä ja pakotti itsensä katsomaan Rayn silmiin. Se oli vaikeaa, punastutti ja oma kokemattomuus vähän nolottikin. Raiden kun tuntui olevan paljon varmempi kaiken suhteen.  Se oli kuitenkin vain ja ainoastaan positiivinen asia. Alex tyytyi hetken tasaamaan hengitystään ja vain katselemaan Rayta.
”Mitä oletkaan tehnyt minulle”, Alex huokaisi ja painautui uuteen suudelmaan.

Ei Raiden ollut tehnyt oikeastaan mitään. Kai, paljon. Nähnyt komean ja hevosmiestaitoisen ihmisen, jonka luonteesta sattui pitämään ja jonka kanssa mielipiteet kohtasivat hevosasioissa. Se oli hänelle iso asia. Mies naurahti pehmeästi Raidenin sanoille. Hassu...
"En mitään ihmeellis--" Hän keskittyi suutelemaan Alexia uudelleen, hieman vaativammin kuin äskettäin. Eikä Ray edes tajunnut, että hivuttautui enemmän toisen syliin, oma jalkansa jo puoliksi Alexin jalkojen yli heitettynä.

Suudelman intensiivisyys tai Rayn läheisyys eivät saaneet Alexia ahdistumaan. Sen sijaan hän tunsi kevyttä pakotusta farkkujen etumuksella, minkä aikuisena miehenä osasi ottaa ihan rennosti. Se nyt kuului asiaan, kun sattui niin lähekkäin jonkun viehättävän ihmisen kanssa. Mies vastasi suudelmaan ja kiersi kätensä toisen ympärille.

Raiden huomasi sen kun  siirtyi hajareisin miehen syliin istumaan. Hän ei ollut siis ainoa, mutta.. Uskaltaisiko sille tehdä jotakin vai jättäisikö asian siihen? Siitä hän ehkä odottaisi vanhemmalta vihjettä. Käsi sotki toisen hiuksia minkä kerkesi, toinen käsi lepäsi kaulalla.

Tilanne vei mukanaan. Alexin kädet kulkivat hiljakseen toisen selkää pitkin. Suudelma pysyi maltillisena ja rauhallisena, vaikka se rohkeammaksi olikin mennyt. Mies nautti tilanteesta, mutta ei tiennyt, missä hänen rajansa menisivät. Ehkä siksi hän antoi vain mennä. Pettyisikö Ray kovasti, jos hän yllättäen vetäytyisi? Ehkä olisi hyvä vain pysytellä hellissä suudelmissa. Sen Alexkin ehkä osaisi.

Siksi mies ei tehnyt mitään kun oli epävarma toisen rajoista ja tiesi, ettei osaisi ottaa sitä täysin tyynesti, jos tuo vetäytyisi kun tilanne olisi luisumassa johonkin muuhun. Lyhyt mies ottaisi siitä hieman itseensä, vaikka tietäisikin sen olevan typerää. Ray suoristautui vetämään henkeä ja vasta sillä hetkellä todella tajusi olevansa hajareisin toisen sylissä. Kevyt puna hiipi poskille. Ray unohtui katselemaan toista, pyöritellen samalla hiuksia sormissaan. Hymystä tuskin koskaan tulisi loppua.

Alex oli kiitollinen saamastaan hengähdystauosta. Hän katseli hieman väistellen Rayta silmiin ja piti huolen, että kädet pysyivät selällä eivätkä valuneet liian alas. Tuskin toista kosketus olisi haitannut, päinvastoin, mutta ehkä Alex ei juuri halunnut innostaa toista liikaa. Hän aiheuttaisi vain pettymyksiä, jos antaisi olettaa enemmän mihin oli valmis.
”Hymy pukee sinua”, hän sanoi ääni hieman matalana. Oli ihanaa nähdä Rayn hymyilevän, olihan tuolla ollut elämässään niin paljon vastoinkäymisiä. Alexia lämmitti ajatus, että hän oli syy hymyn takana.

"Ei sitä pidä säästää kun on hyvä syy." Ray valui Alexin sylistä takaisin tuon viereen, ihan vain ettei olisi kiusallisen tietoinen siitä mitä tuon farkuissa tapahtui. Puhumattakaan hänen omistaan. Käsi siirtyi niskasta toisen poskelle. Kyllä tämä kaikki tästä, jossakin vaiheessa. Vaikka hän nyt hymyili, kotona hän saattaisi alkaa pelätä uutta hiljaista kautta tai että tuo juoksisi sittenkin karkuun. Niitä pelkoja, joita hänen piti työstää itsensä kanssa.
"Hyvin vietetty vapaa ilta on aina syy hymyillä "

Alex otti Rayn mielellään viereensä ja piti tuon kuitenkin tiukasti kainalossaan. Läheisyys oli todella toivottua ja hän nautti joka hetkestä.
”Olen varsin otettu siitä, että uhraat vapaailtasi minuun”, Alex kiitteli ja painoi hellän suukon Rayn suupieleen.

"Ei se ole uhraus." Hän korjasi toista nopeasti. Monia asioita se oli mutta ei missään nimessä uhraus.
"Montaa muuta mutta ei sitä. Mielelläni käytän sen sinuun. Enemmän kuin mielelläni. Usko pois."

”Uskon”, Alex sanoi pehmeästi ja rutisti Rayta lähemmäs. Hymyilytti.
”Ihanaa kun tulit tänne. Vaikka et voikaan jäädä koko yöksi.” Sanat olisivat voineet kuulostaa jollakin tasolla vihjailevilta, jos joku muu olisi sanonut ne siihen äänensävyyn. Alex oli kuitenkin todella onnellinen jo siitä, että oli saanut juteltua Rayn kanssa ja vietettyä aikaa toisen kanssa. Ehkä heillä olisi tulevaisuudessakin enemmän aikaa yhdessä.
”En olisi missään muualla nyt mielelläni”, hän kuiskasi ja etsi varoen toisen miehen huulet omilleen.

Ray naurahti. Kyllä he ehtisivät viettää öitäkin yhdessä, sitten joskus. Vaikka olisihan se ollut ihanaa vain nukkua kainaloikkain. Ray naurahti ja kallisti päätään, voidakseen suudella toista paremmin. Raidenin sisällä kutkutti.
"Mnhm.." Tyytyväinen ääni pääsi toisen huulia vasten.

Alex jatkoi suudelmaa pehmeästi. Läheisyys ja lämpö alkoivat tuntua omituisen kodikkaalta.
”Mhh. Voisin tottua tähän”, hän sanoi hiljaa kun oli vetäytynyt kauemmas toisen huulista. Tulevaisuuden ajatteleminen liian pitkälle tuppasi vain ahdistamaan, joten Alex päätti nauttia hetkestä ja jättää liian analysoinnin myöhemmäksi. Todennäköisesti kun hän jäisi yksin ja yön hiljaisuus ympäröisi hänet, ajatukset saisivat siivet.

Tavallaan Ray pelkäsi sitä hetkeä kun toinen alkaisi ajatella enemmän. Lähtisikö Alex sitten karkuun? Ihan liikaa pelotti juuri se.
"Minäkin." Raiden kuiskasi pehmeästi. Hän huomasi taas miettivänsä asioita ihan liikaa. Mistä hankkisi smokin Carrien häihin, mitä Benjaminin päälle, mitä hakisi kaupasta huomenna, miksi Adrian Lowsley yritti soittaa. Kaikkea mahdollista.

”En olekaan aikoihin ollut häissä”, Alex päätti rikkoa romanttisen hiljaisuuden ja yrittää edes keskustella. Mies ei halunnut antaa Rayn odottaa liikoja itseltään, joten ehkä hellien hetkien sekaan sopisi muutama asiallisempi keskustelun aloitus. Hän hipsutti sormillaan toisen hartiaa huomaamattaan.
”Tiedätkö, millaiset juhlat on tulossa?”

"Ai? Minä en ole ollut... Kuin Norjassa ollessani parin ystävän häissä." Siitäkin oli aikaa, kauan. Hän mietti hetken, mitähän Carrie oli höpöttänyt häistään.
"Pitäisi olla aika rento tilaisuus. Carrien mies ei halunnut kutsua sukulaisiaan kovin paljon, vaan he kutsuivat enemmmän ystäviä kun... Carriella ei ole luin minä ja Sadie, jotka hän voi suvusta kutsua. Et siis joudu keskelle vanhoja sukulaistätejä."

”Kuulostaa tilaisuudelta, josta minäkin voin selvitä hengissä”, Alex naurahti rennosti. Vaikka ajatus Rayn siskojen ja muutenkin vieraiden ihmisten tapaamisesta toisen seuralaisena vähän jännittikin, hän tiesi olevansa hyvä ihmisten kanssa ja pärjäävänsä missä vain tilanteessa. Kaiken lisäksi, olihan hänellä turvanaan Raiden.
”Mitä aiot ostaa hääparille lahjaksi?”

"Kyllä selviät. Siellä on sukulaisiani vain pikkusiskoni ja pikkuveljeni. Muita et saa koskaan kunniaa tavata." Ray myönsi kiltisti ja huokaisi hiljaa. Ei hän haluaisi Alexia kellekään muulle esitellä, eivät he olleet edes väleissä vanhempiensa tai kahden häntä vanhemman sisaruksen kanssa.
"Carrie kielsi ostamasta mitään. Eivät kuulemma tarvitse mitään ja häämatkan saavat Willien vanhemmilta. Riittää kun tulen paikalle smokki päällä ja Benjamin mukanani." Sisko tiesi veljen rahatilanteen.

Alex oli samalla onnellinen, että Rayn suku oli pieni, ja toisaalta pahoillaan toisen puolesta. Hän itse piti yhteyttä lähinnä vanhempiinsa ja siskoihinsa, eikä muu suku ollut yhteydessä kuin hyvin harvoin. Ehkä joltain osin hän tunsi olonsa vapaammaksi siten.
”Sisarellasi tuntuu olevan jalat maassa toisin kuin monella muulla morsiammella, joita olen tavannut”, mies naurahti ja muisteli niitä hetkiä, kun oli lukenut häälahjalistaa, joka pursusi turhuuksia turhuuksien perään ja mistä näki, etteivät sulhasparat olleet saaneet vaikuttaa toivomuksiin pätkääkään.
”Missä häät ovat?” Hän kysyi ja jatkoi toisen hartian silittämistä.

"Hän on sellainen, ollut aina. Hän on onnellinen kun saa häänsä ylipäätään." Ray hymyili hiljaa.
"Pienellä juhlapaikalla maalla, vihkiminen suloisessa pikkukirkossa, joka on jostain... No, vanha se oli. Sen muistan." Hän naurahti hajamielisyydelleen. Tuntui oudolta että hän oli joskus itse suunnitellut häitä. Niin kaukaiselta.

Alex naurahti myös. Historia ei kuulunut hänenkään vahvuuksiinsa, saati sitten tarkkojen vuosilukujen muistaminen. Hänelle riitti se tieto, mitä Ray oli hänelle jakanut. Todellinen miljöö selviäisi kuitenkin vasta hääpäivänä.
”Oletko koskaan miettinyt, millaiset häät haluaisit?” Alex kysyi leikkisästi toivoen, ettei kysymys liipannut liian läheltä miehen menneisyyttä Janicen kanssa. Hänelle häät olivat niin kaukainen ajatus, että se oli jo melkein noloa. Mies oli onnistunut selviämään ilman pitkäaikaisia, järkeviä parisuhteita, joissa olisi mainittu häitä sanallakaan tosissaan.

Ray naurahti hiljaa. Ai oliko miettinyt?
"Ai olenko? Olin viittä vailla menossa naimisiin. Smokkini on ostettu häitä varten." Ei se tehnyt kipeää, kun koko asia tuntui niin hullulta.
"Sinä olet varmaan päättänyt mekon ja kaiken?" Oli aivan pakko kiusata.

Alex hymähti vastaukselle - olisihan se pitänyt arvata. Onneksi Ray ei tuntunut muistelevan pahalla menneisyyttään, vaikka syytä ehkä olisikin ollut. Se teki miehestä vain entistä houkuttelevamman. Tuo ei selvästi kaivannut takaisin ex-tyttöystävänsä kainaloon, tai ainakin peitti sen hyvin.
”Haluat nähdä minut mekossa, vai?” Alex tyrskähti ajatusta ja pudisteli päätään rajusti. Hän tiesi sanojen olleen vitsi, mutta ei hyvällä tahdollakaan voinut kuvitella itseään pikkurouvan rooliin.
”Olen suunnitellut kukkakimpunkin”, hän jatkoi lähes hirnuen ja oli vain iloinen, ettei asian oikea laita paljastunut heti. Varmasti hänen ikäänsä mennessä kaikki olivat suunnitelleet häänsä ja hänellä ei ollut tietoakaan, millaiset juhlat suunnitella. Kai hän päätyisi johonkin yksinkertaiseen ja kotikutoiseen.

Ray epäili ettei toinen ollut ajatellut. Ja no, eivät hänenkään edelliset olleen Rayn vaan no, Janicen suunnittelemat. Nyt hänelle olisi riittänyt sisko, veli ja muutama ystävä. Ja se siitä.
"Ai unohdinko kertoa että olen mieltynyt sellaiseen~?" Hän ei pystynyt sanomaan sitå nauramatta vatsa väärässä. Voi apua.

Alex nauroi ja hetkessä ilkikurinen ilme syttyi miehen silmiin. Hänen vapaa kätensä ujuttautui Raidenin vatsalle ja sormet juoksivat vaatteiden peittämää ihoa pitkin pyrkien kutittamaan. Hän oli aika varma, että saisi ehkä turpaansa siitä hyvästä, mutta sitä tilaisuutta ei voinut jättää käyttämättä.

Ray ei tajunnut sitä ilkikurisuutta kuin vasta liian myöhään. Hän vinkaisi hyvin epämiehekkäästi ja kaatui selälleen kun yritti hakeutua karkuun.
"A-ALEX nyt sitten....!" Äänessä ei ollut ollenkaan auktoriteettia.

Alex innostui toisen reaktiosta vaan entisestään. Hän kiipesi toisen päälle istumaan hajareisin ja jatkoi kaikella rakkaudella kutittamista toisen kielloista huolimatta.
”Mitä?” hän kysyi viattomasti ja tökki Rayn kylkiä ja vatsaa huvittuneena.

Ray kiemurteli, mutta sekin pakokeino vietiin kun Alex nousi istumaan hänen päälleen.
"A-- Lopetalopetalopeta!" Ray kikatti miltei hysteerisesti, eikä ainakaan miehekkäästi.

Rayn venkoilu ja kiemurtelu sai Alexin nauramaan. Hän ei olisi millään malttanut lopettaa, mutta jätti kuitenkin kutittamisen hetkeksi.
”Miksi? Sehän oli hauskaa”, hän naurahti ja tunsi nuortuneensa ainakin kymmenen vuotta. Rayn kanssa hän saattoi olla oma itsensä ja pelleillä juuri niin kuin nyt teki. Hän ei muistanut milloin olisi viimeksi tutustunut johonkuhun samalla tavalla.

Ray hengitti raskaasti ja tasasi katkonaista hengitystään. Ilkimys.
"Olet.. kamala. Kerrassaan kamala mies." Hän naurahti kuitenkin hellästi.

”Oletpa sinä ilkeä”, Alex pyöräytti silmiään huvittuneena ja kosketti kokeillen miehen kylkeä sormillaan. Hän melkein odotti toisen sekoavan jo siitä.
”Tarvitset rangaistuksen tuosta hyvästä”, hän suunnitteli pahaenteisesti myhäillen ja ujutti sormiaan toiselle kyljelle.

Ray piti käsiään yläkroppansa suojana, valmiina nappaamaan Alexin ranteista kiinni. Oli oikein arvattu että hän vinkaisi jo hipaisusta kyljillään.
"AAA enkä! Sinua tässä pitäisi rankaista, Alex eieiälä lopeta nyt jo"

Alex veti käteensä kiusoittelevan hitaasti pois Rayn kyljiltä ja hymyili tuolle huvittuneena. Ei hän ollut tehnyt mitään. Mies katseli hetken aikaa toista allaan, kunnes kumartui painamaan varovaisen suudelman tuon huuliin. Se olisi vallan hyvä rangaistukseksi.

Ray katseli toista epäluuloisena. Mielestään hän olisi ansainnut palkinnon siitä, että oli kestänyt niin urheasti sen kamalan kidutuksen. Suudelma toimi myös lepyttelyyn, Alexin kamaluus tuntui unohtuvan heti.

Alexin käsi valui jälleen miehen kyljelle, mutta tällä kertaa hän varoi kutittamasta. Toinen piteli hänen ylävartaloaan ilmassa Rayn pään vierellä sohvaan nojaten. Suudelma oli lämmin ja herkkä, eikä hän enää olisi halunnut päästää miestä menemään. Sattui ajatella, että tuon piti ihan pian palata poikansa luo.

Ray nautti siitä todella. Se oli hyvä, juuri niin siinä. Siinä missä Alex ei halunnut päästää häntä kotiin, Ray ei halunnut mennä kotiin yksin. Olisiko hän hirveä jos pyytäisi tuon yöksi?

”Mmmh, tässä on hyvä”, Alex mumisi toisen huuliin ja vetäytyi sen verran, että saattoi katsoa miestä silmiin ja hymyillä. Ei hänen ollut tapana herkistellä niin. Jokin heidän yhteisissä hetkissä vain kolahti. Hän nautti toisen läheisyydestä ja lämmöstä.

Raidenilla taas oli tapana herkistellä. Siksi kai mies oli Zoellekin niin mahtava maalitaulu.
"Niin on... Tietkö... Et sä.. Haluais tulla mun luo yöksi?"

Alex hymähti. Hän painoi pienen suukon Rayn suupieleen. Se varmasti kertoi jo, mitä hän halusi.
”Luuletko, että voisin kieltäytyä?” Mies epäili tuottavansa Raylle pettymyksen, jos olisi tylsä ja haluaisi vain nukkua tuon kanssa, mutta hän uskoi toisen ymmärtävän. Oli jo tarpeeksi jännittävää Alexille, että hän suuteli niin rohkeasti toista miestä. Hän halusi kuitenkin ehdottomasti nukahtaa toinen kainalossaan.

Se että Alex tulisi edes viereen nukkumaan, oli ihan tarpeeksi.
"Mistä minä tiedän, olenko tatuointieni kanssa liian uhkaava." Hän naurahti ja vei toisen kätensä sotkemaan Alexin jo valmiiksi pörröisiä hiuksia.
"Tai jos et halua näyttäytyä Evelynille."

Alex ei voinut kuin naurahtaa. Ray ei sillä hetkellä ollut lainkaan uhkaava maatessaan selkä sohvaa vasten hänen allaan. Evelyn sen sijaan kuulosti hänen korvaansa jo hieman arveluttavammalta. Pahus, hän oli täysin unohtanut tallin eläinlääkärin vahtivan Rayn poikaa. Epäilys näkyi miehen kasvoilla, vaikka hän yritti peittää sen. Miten nainen suhtautuisi? Alex ei tuntenut tuota tarpeeksi hyvin tietääkseen, kuinka suvaitsevaisesta ihmisestä oli kyse.
”Kyllä minä tulen”, hän kuitenkin lupasi kaikista epäilyksistä huolimatta ja nousi ylös, jotta Ray pääsisi pois hänen altaan.

Alexin nouseminen oli hienoinen pettymys.
"Toki jos haluat edelleen olla mysteeri,minä voin mennä edeltä päästämään hänet kotiin."kyllä hän ymmärsi jos toista arveluttaisi. Ei Raykaan ollut aivan varma millainen ihminen Evelyn olisi tämän asian suhteen vaikka epäili jenkkiläisyyden auttavan asiassa paljon.

Alex pudisteli päätään.
”En minä sitä. Mietin vain”, hän aloitti ja huokaisi. Miksi hän oli niin vainoharhainen ja  epävarma itsestään?
”En halua, että tallilla aletaan juoruilla. Kaikki eivät ole yhtä suvaitsevaisia.” Hän oli huolissaan maineestaan, sillä todella tarvitsi töitä. Jos hänestä alkaisi liikkua epämääräisiä huhuja, se voisi syödä työtarjouksia ja samalla hänen palkkaansa. Tietenkin sen, että kaksi aikuista miestä olivat yhdessä, ei olisi pitänyt vaikuttaa kenenkään muun elämään. Se ei nykyisessä epätäydellisessä maailmassa vain ollut totuus.

Ray kyllä ymmärsi. Pelottavan hyvin, vaikka hän oli aina ollut varma itsestään.
"Alex... Ei sinun ole pakko. Tiedän ettei tämä ole nopea ja helppo pikkujuttu. Se vaatii aikansa että.... Hyväksyy sen. En minä sinua pakota Evelynin eteen. Todellakaan. Teet miten sinusta tuntuu hyvältä." Itse kärsivällisyys oikein.

Rayn kärsivällisyys oli omaa luokkaansa.
”Kyllä minä tulen”, hän vahvisti nyökkäyksen kera ja suoristi rentoa kauluspaitaansa. Mies ei ollut lainkaan varma tilanteesta, mutta ajatus toisen lähellä nukkumisesta houkutti aivan liikaa.
”Älä edes yritä saada minua luopumaan tästä päätöksestä”, hän vastusti ja todella toivoi, että Ray jättäisi asian sikseen. Hän ei halunnut soutaa ja huovata ikuisesti.

Ray naurahti hellästi.
"No en minä idiootti ole." Ei hän yrittäisi toista luopumaan saada, mutta kunhan toi esiin vaihtoehdon.

”Et niin”, Alex hymähti ja tönäisi toista leikkisästi käsivarteen.
”Tämä tuli niin äkkiä, etten edes tiedä mitä tarvitsen mukaan”, hän naurahti vähän hämmentyneenäkin ja pöyhi hiuksiaan. Kai hän menisi aamusta Rayn kanssa suoraan tallille, tuntuisi hölmöltä käydä välissä kotona. Onneksi hän pärjäsi vähillä vaihtovaatteilla.
”Pääsenkö huomenna kyydissäsi tallille ja myöhemmin kotiin, vai tulenko omalla autolla?” Hän kysyi kääntäen hymyilevän katseen Rayhin.

Ray hymyili. Alex ei halunnut välttämättä töihin eri autoilla. Se lämmitti.
"..  No et kai mitään ihmeellistä ja toki pääset." Voisihan Alex hänen puolestaan jäädä syömäänkin, mutta ei halunnut ehdottaa kun saisi jo näinkin paljon.

”Se on sitten sovittu”, Alex sanoi ja keräili muutamia tavaroita pieneen laukkuun mukaansa.
”Eiköhän mennä”, hän ehdotti, mutta painautui hetkeksi ihan toiseen mieheen kiinni ja katsoi tuota aivan läheltä hymyillen. Alex suukotti Rayn huulia onnellisena ja viittasi toista sitten lähtöön. Pitäisihän Evelyninkin päästä nukkumaan.

Ray naurahti toiselle ja katseli tuon tavaroiden keräilyä. Ah. Nyt hänellä oli oma makuuhuone ja Alex sai kunnian olla ensimmäinen joka jakaisi sen hänen kanssaan. Ja myös ensimmäistä kertaa eron jälkeen joku nukkuisi hänen vieressään...
"Mennään vaan." Vanhempi veti takin ylleen ja tarkisti kaiken oleellisen olevan taskuissa.

Alex pukeutui lämpimään takkiinsa ja veti kengät jalkaansa. Hän nappasi avaimet lipaston päältä mukaansa ja johdatti sitten Rayn ulos asunnostaan.
”Mihin jätitkään autosi?” hän kysyi, sillä olivathan he tavanneet ostoskeskuksen edessä. Toivottavasti kulkupelille ei olisi pitkä matka - kello lähenteli kahtatoista ja pimeys piilotti katujen pintaa paikoitellen peittävän peilijään liian hyvin. Hän ei aikonut katkaista nilkkaansa ja viettää seuraavat viikot sairaslomalla.

Ei se auto kovin kaukana ollut, aika sopivasti tässä puolivälissä matkaa.
"Aika lähellä." Hän käveli hyvin varovasti, yhtälailla Raiden halusi olla kunnossa ja työkykyinen.

Alex huomasi Rayn auton jo kauempaa. Hän oli kiitollinen siitä, ettei tarvitsisi enää liukastella. Mies tasapainoili kassinsa kanssa viimeiset metrit ja odotti, että toinen avaisi ovet. Häntä jännitti, mennä nyt aikuisena toiselle yökylään sillä tavoin. Samaan aikaan se kuitenkin tuntui todella hyvältä ajatukselta ja jännityksen ja innon kihelmöinti tuntui vatsanpohjassa.

Ray avasi ovet nopeasti ja sujahti autoon. Newcastlesta Hexhamiin ajoi melko vaivatta ja nopeasti. Onneksi. Liukasta siellä oli ajaa autollakin. He selvisivät onneksi elossa hänen asunnolleen ehjinä.
"Ihan hiton liukasta!"

Maisemat peittyivät mustaan, talviseen pimeyteen ja Alex keskittyikin mieluummin seuraamaan tarkkaavaista kuskia. Edes myöhäinen kellonaika ei tuntunut vaikeuttavan Rayn keskittymiskykyä ja se sai ajoittain haukottelevan Alexin kateelliseksi. Häntä tosin alkoi aina autossa väsyttää, jos ei ajanut.
”Ajoit hienosti”, hän kehaisi ja käänsi hymyilevän katseensa Rayhin. Mies valmistautui henkisesti kohtaamaan tallin eläinlääkärin ja pikkupojan. Benjamin tosin toivottavasti olisi jo unilla ja Evelynkin tajuaisi olla jäämättä jaarittelemaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Pixiekissa
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1698
Join date : 20.04.2014
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: I dare you to love me   Ke Tammi 21, 2015 7:28 pm

Hexham

Raiden oli sellainen, häntä väsytti harvoin. Millä energialla hän kävi, sitä mies ei itsekään tiennyt. Kun Evelyn laittoi lähtiessään oven kiinni, Ray kävi vilkaisemassa että kaikki oli hyvin lastenhuoneessa. Jep. Loistavasti. Hän palasi hymyillen ja venytteli hieman. Kieltämättä nyt alkoi väsyttää. Onneksi hänellä oli valmiina vieraspetivaatteet lakanoissaan kaapissa. Hän laski ne sieltä parisängyn toiselle puolelle ja riisui matkalla vessaan paitansa. Ray harjasi nopeasti hampaansa ja palasi makuuhuoneeseen, pohtien että voisiko nukkua boksereissa. Helvetti.

Alex seurasi Rayn menoa ja laski kassinsa sängynpäätyyn. Hän näki parhaakseen riisuutua ja ennen kuin Ray oli takaisin kylpyhuoneesta, hän oli jo riisunut paitansa sekä farkkunsa ja seisoi pelkät bokserit jalassaan toisen miehen makuuhuoneessa. Se oli omituisella tavalla ihan mukavaa. Mies katosi vain hetkeksi iltatoimille ja palasi sitten takaisin. Rayn näkeminen sai hänet hymyilemään.
”Oliko Benjaminilla kaikki hyvin?” hän kysyi ennen kuin kömpi sänkyyn peiton alle.

Alice pyöri heidän jaloissaan onnellisena Raidenin paluusta. Tuo käpertyi oman petinsä eteen rennosti ja venytteli pitkään sekä hartaasti, ennen kuin koira kävi rennosti makaamaan omalle paikalleen. Raiden riisui farkut ja istahti sängylleen venytellen rentoutuneena.
"Hmmh.... Hyvin, poika oli kuulemma kiltisti ja nukkui nätisti." Hän naurahti hellästi, käyden maaten peittonsa alle.

Alex kääntyi kyljelleen peiton alle ja ujutti kätensä Rayn paljasta ylävartaloa kohti. Sormet hipaisivat toisen käsivartta ja hymy nousi kasvoille. Hän tunsi toisesta hohkaavan lämmön ja hivuttautui lähemmäs.

Ray vilkaisi toista hymyillen ja haki hyvää asentoa siihen itselleen. Mies oli melko vaativa siitä,miten päin nukkuisi. Kun sai sopivan asennon, Ray kiersi jalkansa Alexin jalkojen sekaan.

Alex tunsi toisen jalan kietoutuvan hänen jalkoihinsa ja se sai hänet hymyilemään. Mies hivuttautui vielä vähän lähemmäs ja suukotti toisen otsaa. Hän oli itsekin yllättynyt siitä, miten vähän toisen vieressä ahdisti. Olisihan aivan eri asia nukkua Rayn vieressä näin lähekkäin, kun tiesi, mihin se vielä joku päivä voisi johtaa. Hän nautti olostaan ja etsi toisen käden omaansa.
”Onneksi pyysit minut tänne”, hän kuiskasi ja silitteli sormillaan Rayn rystysiä.

Raiden naurahti sille suukolle jonka toinen painoi hänen otsalleen ja katseli kaksikon käsiä. Se tuntui epätodellsielta. Olikohan hän sittenkin yksin omassa sängyssään kun heräisi ja huomaisi uneksineensa koko tämän päivän, ihan siitä alkaen että Alex edes tuli juttelemaan?
"Se vaati uskallusta." Hän myönsi. Raiden oli pelännyt että toinen sanoisi ei tai keksisin tekosyyn.

”En kai minä niin pelottava ole”, Alex virnisti ja puristi toisen kättä lempeästi. Katse kävi toisen herkullisilla huulilla ja palasi yhtä nopeasti takaisin silmiin.

"... Jos et olisi halunnut tulla tai keksinyt jonkun tekosyyn ettet voisi tulla. Se olisi ollut kiusallista." Hän ynähti hiljaa ja puraisi huultaan. Omien pelkojen myöntäminen tuntui typerältä.

Ray oli todella suloinen ollessaan niin huolissaan hänestä. Alex hymähti ja kosketti vapaan kätensä etusormella toisen nenänpäätä.
”Hölmö”, hän kuiskasi pehmeästi. Kuin vahvistaakseen, että todella oli halunnut tulla, hän kuroi välimatkan kiinni ja painoi huulensa toisen huuliin hellästi. Se oli mukavaa, erilaista. Irtautuessaan hän saattoi vielä pitkään tuntea toisen huulet omillaan kihelmöintinä.

Vanhempi ynähti hiljaa, hieman vaivaantuneena. Sen huomasi ettei hän tiennyt olisiko hävennyt sanojaan ja sitä että oli lähes neuroottinen asian suhteen. Oli kamalaa kun ei tiennut olisiko välillä paniikissa vai ei ja saattoiko jotakin asiaa ehdottaa vai ei. Ray kurottautui suukottamaan toista hellästi ja puristi toisen kättä hellästi. Miksei nyt yhtään väsyttänyt..

Suukot tuntuivat hyviltä, eikä Alex nähnyt syytä jättää sitä siihen. Hän kiemurteli lähemmäs peiton alla ja painoi suukon Rayn suupieleen. Hän tunsi lämpimän hengityksen kasvoillaan ja saattoi vain nauttia kuumottavasta tunteesta, jonka aivan liian lähellä oleva mies aiheutti. Miten hän oli päätynyt sellaiseen tilanteeseen, sitä hän ei tiennyt.

Onneksi peitot olivat ainakin osittain siinä välissä. Muussa tapauksessa Raidenin olisi voinut tehdä hyvin, hyvin, tiukkaa sillä hetkellä pitää sormensa kurissa. Onneksi niin oli ja hän saattoi keskittyä siihen, että suukotti toisen poskea, eikä huohottaisi Alexin korvaan epämääräisesti. Jos Alex nautti siitä tunteesta, Raiden nautti ja halusi samalla siitä eroon.

Alex sulki silmänsä kerätäkseen itseään. Aikuinen mies, ja toisen hellät suudelmatkin saivat hänet sekaisin. Mies ei ollut aikoihin ollut niin lähellä ketään, ainakaan niin vaatteetta. Ehkä se selitti osittain tukalaksikin muuttuneen olon, joka sai hänet puremaan huultaan ja keskittymään hengittämiseen. Oli vaikea käsittää, että Ray kesti hänenlaisensa epävarman ja kokemattoman miehen kanssa näinkin pitkään.
”En voi uskoa että olen tässä”, hän sanoi selittämättä sen enempää. Hetken päästä hän ei ollut enää varma, oliko nähnyt unta vai todella sanonut jotakin. Alex oli hukkua toisen silmiin.

Raiden naurahti ja silitteli vapaalla kädellään Alexin poskea hellästi. Miksi ei olisi kestänyt? Hänellä ei ollut kiire, kun halusi Alexin nimenomaan. Ei ketä tahansa vaan juuri tuollaisen.
"... Vähän sama ongelma."

”Olet liian ihana”, Alex kuiskasi ja painoi uuden suudelman toisen huuliin. Hänen oli hyvä juuri siinä, vaikka sellaiset hellyydenosoitukset vähän nössöiltä tuntuivatkin. Aivan sama. Tuskin Rayn mielipide hänestä muuttuisi.

Ei Ray muuttaii mielipidettään kuin parempaan suuntaan toisesta. Mies vastasi suudelmaan ja hivuttautui lähemmäs, voimatta enää mitään raskaalle hengitykselleen. Se oli vain... Niin selllainen tilanne, ettei ajatuksiaan osannut hillitä.

Alex huokaisi vasten Rayn huulia silmät suljettuina. Hän oli kaivannut läheisyyttä enemmän kuin oli uskonutkaan. Hetkeksi mies unohti hengittää keskittyessään vain toisen tuntuun lähellä. Hänen sormensa hivelivät toisen rintakehää. Sormenpäitä poltteli.

Hetken Raiden mietti, se suudelma antoi aikaa miettiä. Varovasti tuo otti kiinni Alexin ranteesta ja veti käden pois ritakehältään. Hän ei ehkä voisi hillitä itseään jos tuollainen jatkuisi tai siirtyisi edes vatsalle. Tuntui kamalalta tehdä niin, mutta.

Rayn liikkeestä hämmentynyt Alex veti kätensä hieman vastentahtoisesti omalle puolelleen ja katsoi hieman pahoillaan toista. Kyllä hän ymmärsi, mistä kiikasti. Ehkä olisi reilumpaa jättää toinen kiusaamatta, vaikka mieli tekikin. Hän kun ei koskaan tiennyt, milloin rohkeus loppuisi.
”Anteeksi”, mies sanoi tuskin kuuluvasti ja veti peittoa paremmin päälleen.

Ray katui sitä kyllä samantien. Idiootti. Ei niin saanut tehdä. Hän oli aikuinen mies, jonka piti kyetä hillitsemään itsensä ja halunsa sekä ymmärtää Alexia.
"... Ei sinun tarvitse pyytää anteeksi mitään." Lyhyempi tunsi olonsa nyt todella neuvottomaksi ja orvoksi, ratkaisten sen sitten sillä että kietoi kätensä toisen lantion yli ja suukotti Alexin olkapäätä.

Hymy nousi Alexin kasvoille, kun Ray teki seuraavan siirtonsa. Hän painautui lähemmäs toista mutta piti kätensä kurissa.
”No onhan se nyt vähän typerää”, hän naurahti ja suukotti toisen suupieltä. Mitä hän edes pelkäsi? He molemmat halusivat läheisyyttä ja tyydytystä, ei kai se voinut niin vaikeaa olla. Hän ei ollut koskaan aiemmin edes osannut kuvitella itseään sellaiseen tilanteeseen tosissaan, joten olo oli vähän eksynyt.
”Väsyttääkö sinua?” Hänen oma väsymyksensä oli kaikonnut.

Ray naurahti hiljaa toisen sanoille.
"Ei ole. Ollenkaan." Raiden ymmärsi kyllä ja silti ei ymmärtänyt. Siitä oli kauan, hän ei ollut itsevarmimmillaan sen asian tiimoilta.
"Ei oikeastaan."

Toinen oli vain liian ystävällinen ja mukava. Hänen onnistui livauttaa kätensä Rayn kyljelle. Sormet juoksivat pitkin toisen paljasta ihoa, koskettivat jokaista kohtaa. Hänen oli vaikea pitää itsensä kurissa, kun oli päässyt siihen saakka.
”Sitten varmaan haluaisit keksiä jotakin nukkumisen sijaan?” hän uteli kevyen vihjailevasti. Ei Alex ollut varma mitä oli tekemässä, muttei aikonut perääntyä. Hän luotti Rayhin.

Ray tunsi vilunväreet ihollaan kun Alex juoksutti sormiaan pitkin paljasta, osin tatuoitua kylkeä. Hemmetti. Se Alexin äänensävy sai vatsassa muljahtamaan. Jos hän sanoisi en, hän olisi idiootti. Sano kyllä ja Ray, kaivat kuoppaa itsellesi. Mies naurahti hiljaa.
".. Ehkä."

Vastaus sai Alexin hymyilemään typerästi. Hänen kätensä valui toisen selälle ja ote tiukentui. Samalla mies vei huulensa toisen huuliin ja suuteli nyt rohkeammin ja varmemmin kuin kertaakaan sinä iltana.

Raiden liikahti lähemmäs, uskaltaen suudella Alexia kiihkeämmin. Tähän asti hän oli aina vetänyt paljon takaisin, ettei antaisi toisen kuvitella tai ymmärtää mitään painostuksena hieman nuorempaa kohtaan. Tyytyväinen ymähdys pääsi huulilta kyllä.

Alex sai varmuutta hetki hetkeltä enemmän. Hän painoi toisen selälleen ja kiipesi puolittain miehen päälle toinen polvi tuon jalkojen väliin hivuttautuen. Suudelma ei missään vaiheessa katkennut, mutta tuntiessaan toisen halun lantiollaan Alex vavahti. Se oli uutta, vaikka olihan hän osannut odottaa. Sormet liikkuivat hitaasti pitkin toisen rintakehää ja vähä vähältä alemmas vatsalle. Kai Ray sanoisi, jos hän tekisi jotain väärin.

Ray voihkaisi hiljaa tuon huulia vasten, puraisten sitten huultaan kun tiesi Alexin huomanneen mitä ei ehkä olisi suonut toisen vielä huomaavan. Vatsalihakset värähtivät kosketusta ja hän ei uskaltanut sanoa yhtään mitään. Ettei vain se tilanne särkyisi siihen.

Alex vetäytyi suudelmasta ja katsoi Rayta hämärässä. Oli hetki hengähdettävä, sillä tuntui, että hapenpuute sai hänen aivonsa sulamaan. Vaikka suudelma olikin katkennut, hän hiveli edelleen sormillaan toisen ylävartaloa ja uskalsi nyt nojautua toisen kehoon rohkeammin lantiollaan. Vedettyään henkeä muutaman kerran, mies palasi toisen huuliin siirtyen nyt kuitenkin pian jakamaan suudelmia ensin Rayn leukaluulle, sitten kaulalle ja rinnalle.

Musteella suurelta osin peitetty iho värähti suudelmien tulle painetuksi muualle kuin hänen huulilleen. Se oli sellainen kosketus, joka sai mies boksereissa tapahtumaan aivan oman tahtonsa mukaan, siihen ei auttanut paljon itsensä hillitseminen. Huomaamattaa hän veti kädet sivelemään Alexin niskaa ja hiuksia, lantion noustessa patjasta lähemmäs, sen mitä vain suinkin saattoikaan nostaa.
"A-alex..." Se oli hiljainen, selvästi nauttiva kuiskaus. Voi hemmetti.

Rayn huokaukset vain innostivat Alexia. Hän tunsi pakotusta boksereissaan ja sitä mukaa kun olo meni vaikeammaksi, hän suuteli vaativammin toisen paljasta yläkehoa. Käsi valui vatsalta Rayn boksereiden vyötärönauhalle ja sormet ujuttautuivat muutaman sentin kankaan ja ihon väliin.

Värisevä huokaus pääsi taas suusta. Ei hän osannut enää olla hiljaa. Hän halusi äskeisen liikkeensä vastapainoksi nyt työntää Alexin käden suoraan sinne mihin sitä eniten kaipasi. Kun hän alkoi olla varma siitä ettei tilanne olisi karkaamassa heti käsistä, oma käsi sujahti varmalla liikkeellä Alexin boksereiden nauhan ohi, hyvälemään toista.

Alex henkäisi terävästi toisen kosketuksen tuntiessaan ja häntä kannatteleva käsi nytkähti ollessaan pettää alta. Silmät painuivat kiinni ja hän huomasi hengittävänsa raskaasti vasten Rayn rintakehää. Kosketus oli jotakin niin kaivattua ja samalla erilaista ja uutta. Hän unohti hetkeksi, että hänen olisi pitänyt antaa huomiota yhtälailla myös miehelle allaan. Huulet painautuivat toisen huulia vasten vaativaan suudelmaan.

Alexin koskeminen sai Raidenin jännittämään todella. Hän halusi saada toisen nauttimaan siitä. Hetki tuntui hyvin epätodelliselta ja mies oli varma että näki unta, kun sulki silmänsä, kun vastasi siihen Alexin kiihkeään suudelmaan.

Suudelma valoi uutta rohkeutta ja Alexin käsi sujahti toisen boksereihin. Se ei ollut ollenkaan niin kummallista kun hän oli ajatellut, olihan miesvartalo tuttu noin omasta takaa. Alex hukutti epävarmuutensa suudelmaan ja hiveli toisen vartta kenties malttamattomanakin. Tai sitten toisen kädenliike teki niin hyvää, ettei hän kyennyt toimimaan ihan järkevästi.

Raiden huohotti Alexin huulia vasten kevyesti. Toinen voisi käyttää vain kättä jos koki sen mukavaksi, ei hän. Hän halusi saada nuorempansa nauttimaan siitä. Siti hän ei kehdannut pyytää toista siirtymään mitenkään. Hän odotteli siirtoa Alexilta. Ei hän oikeasti ollut näin passiivinen sängyssä. Vai oliko sittenkin ollut?

Alex ei todellakaan tyytyisi siihen, ei nyt, kun oli päässyt vauhtiin. Hän siirtyi suudelmineen jälleen alemmas toisen keholla ja samalla joutui vetäytymään toisen kosketuksesta omaksi harmikseen. Mies painoi helliä suudelmia Rayn vatsalle samalla, kun alkoi hivuttaa tuon boksereita alemmas. Häntä melkein huvitti tehdä pian jotakin sellaista ensikertaa. Hänellä ei ollut hajuakaan siitä, mitä tehdä, mutta hän halusi kokeilla.

Raiden oli vajoamassa vain voihkivaksi mytyksi siihen toisen alle, kunnes keräsi itsensä. Ei, nyt ei omaa nautintoa ensin. Raiden nousi kyynerpäidensä varaan ja siitä istumaan, koettaen hellästi kääntää Alexin alleen, hymyille tuolle hellästi. Silmissä ole aivan uudenlainen katse. Himo loisti siniharmaista silmistä kauas, ratsuttajan sivellessä toisen paljasta ihoa hellästi.

Kun hänet keskeytettiin, Alexin suusta pääsi ehkä hieman pettynytkin äännähdys. Rayn silmiin syttynyt himo kuitenkin kertoi, ettei se tarkoittanut, että kaikki olisi ohitse. Hän hymyili vastaukseksi ja kääntyi huultaan purren selkä vasten sänkyä. Kädet kiertyivät toisen niskaan Alexin vetäessä Rayta uuteen suudelmaan. Hän kaipasi toista lähemmäs.

Ei hän pakottaisi toista olemaan näin jos nyt menisi vieläkin pidemmälle. Silloin hän voisi mielellään antaa toiselle mahdollisuuden tutumpaan rooliinsa. Mutta nyt, Ray nojautui suutelemaan miestä josta oli haaveillut. Suudelmat lähtivät pian etenemään alemmas toisen iholla. Alex oli ihana.

Alex veti henkeä Rayn huulten kulkiessa alemmas hänen vartalollaan. Tuntui uskomattomalta saada sellaista kosketusta niin pitkän ajan jälkeen. Hän ei edes muistanut, koska joku olisi tehnyt mitään senhetkistä hipovaakaan hänelle. Olo oli kuumeinen ja malttamaton, ja toinen käsi puristautui lakanaan jo pienien suudelmien vuoksi.

Ray oli oikeastaan otettu siitä miten Alex reagoi niihin suudelmiin ja kosketukseen. Tatuointien olkapäästä ranteeseen peittämä käsi valui hivelemään toisen reittä, kun huulet tavoittivat tuon lantion. Häntä kuumotti vain se Alexin suutelu ja koskeminen. Kunnes hän sitten teki sen mitä oli haaveillut.

Suudelmat ja kosketukset saivat Alexin huokailemaan tahattomasti. Hän puristi lakanaa kädessään ja oli sulkenut silmänsä tiukasti kiinni. Lantio kohosi vaistomaisesti toista vasten. Mies yritti hengittää, mutta se oli toissijaista. Kaikki muu oli, paitsi Ray.

Oli ihanaa, miten Ale reagoi. Hän halusi tuottaa sillä hetkellä vain mielihyvää Alexille ja sulki kaiken muun ajatuksiensa ulkopuolelle. Silti hän otti edelleen varovasti, jos toinen vaikka kokisi sen ahdistavaksi tai epämiellyttäväksi. Vaikka... Moniko mies ahdistuisi suihinotosta? Hyvä on, hänen pitäisi ryhdistäytyä paniikkiensa kanssa.

Lämmin suu hänen miehuuttaan vasten aiheutti paljon tahattomia vinkaisuja ja huokaisuja. Alex ei ollut osannut edes kuvitella, miten hyvältä se voisi tuntua. Hän upotti sormensa Rayn mustan ja punaisten sävyisten hiusten sekaan ja antoi toisen tehdä hyvää. Pää oli painautunut syvälle tyynyyn ja niska painunut kaarelle, mikä sai asennon näyttämään varsin epämukavalta. Siltä Alexista ei kuitenkaan tuntunut, päinvastoin. Huoneen täytti sekava, tahditon huokauksien konsertto. Alex ei tullut edes ajatelleeksi samassa asunnossa nukkuvaa poikaa, mutta onneksi Benjamin ei tajunnut sellaisesta vielä mitään.

Ja onneksi Alex ei kuitenkaan huutanut. Ei sellainen herättäisi sikeäunista lasta. Tietty jos Benjamin heräisi painajaisiin ja tulisi isänsä huoneeseen tai huutaisi häntä nyt makuuhuoneeseen, tilanne olisi kamala. Mutta onneksi niin ei käynyt. Hyvin vastahakoisesti Raiden nosti vastahakoisesti päätään ylös, katsoen Alexia himoiten.
"... Mitä sä haluat?" Se oli varmasi suorin kysymys jonka hän esitti Alexille.

Alex haukkoi henkeään eikä ollut ihan valmis puhumaan, saati sitten vastaamaan sellaiseen kysymykseen. Hän urahti käheästi ja naurahti. Tuntui oudolta olla sillälailla siinä esillä, mutta piiloonkaan ei päässyt.
”Tätä?” hän vastasi kysyvästi kuiskaten hivenen huvittuneena. Ei hän tiennyt mitä miehet keskenään tekivät.
”Sua.”

Ray naurahti toisen sanoille. Mieli teki kommentoida sitä viisastelua, mutta oli nyt hiljaa.
"... Miten..." Hän ei uskonut hetkeäkään etteikö Alex tietäisi mitä miehet mahdollisesti voisivat keskenään tehdä.
"Vain tätä vai mut kokonaan?"

Alexin silmät laajenivat lautasen kokoiseksi Rayn ehdotuksen vuoksi. Hän nosti kädet silmilleen eikä tiennyt nauraisiko vai itkisikö - ja kumpi vain, niin silkasta rakkaudesta. Tietenkin hän tiesi, mitä jotkut miehet tekivät, mitä homomiehet stereotypisesti tekivät, mutta.. Hänelle se kaikki oli niin uutta.
”Mitä sä haluut?” oli kysyttävä, sillä häntä hävetti oma epävarmuutensa niin kovin. Kyllä Ray tietäisi, mistä hän pitäisi.

Ray halusi vain jotain järkeä siihen. Hän tunsi olevansa teini joka teki sen ensi kertaa. Alexin nauru sai vatsassa muljahtamaan.
"Tiedätkö, Alex, mä en kysynyt mitä mä tahdon." Hän naurahti hellästi ja katseli toista nyt himon ja hellyyden sekaisella kateella.

”En mä ole keskustellut tällaisesta”, Alex naurahti ja vastusti halua vetää peittoa päälleen. Ihan kuin hän olisi nuortunut puolet elämästään. Aina ennen kaikki oli mennyt vain samalla kaavalla, mutta tässä tilanteessa kaikki oli toisin, tietenkin.
”Tiedäthän, että pidän kaikesta mitä teet?” hän kysyi kulmaansa kohottaen.

Raiden naurahti toisen viimeisille sanoille. Voi huokaus. Ehkä hän olisi suora. Aikuinen mies.
"... Et nyt järkyty mutta päästänkö sinut suulla tuskistasi vai naitko sinä minua?" Hienoa Raiden. Todella hienotunteista.

Alexin teki mieli viedä kädet jälleen kasvoilleen ja haudata asian tuoma epävarmuus ja huvittuneisuus niihin. Ehkä hänenkin täytyisi kuitenkin olla aikuinen, kun Raykin oli. Oli varmasti turhauttavaa toisellekin, kun hetki oli keskeytynyt sellaiseen. Alex puri huultaan ja katsoi huvittuneena Rayta.
”En ole koskaan”, hän aloitti äänen hiipuessa käheäksi kuiskaukseksi. Miten sen asian ääneen sanoisi, ettei ollut koskaan tuikannut edes naista kakkoseen? No, Ray todennäköisesti ymmärsi kyllä.
”Nauttisitko siitä?”

Jos Alexia nauratti, Raidenia kohta itkettäisi. Voi Alex, ei tiennyt mitä kaikkea hän oli kokeillut aikanaam.
"... Tiedätkö,se ei eroa naisesta juuri mitenkään." Hän virnisti, mutta oli päätymässä siihen, että palaisi alkuperäiseen suunnitelmaansa. Joskus toiste. Ehkä epäröinti oli se vastaus.

Alex kohottautui sen verran, että sai kätensä kierrettyä Rayn niskaan. Hän veti toista luokseen suudelmaan. He olivat keskustelleet jo ihan tarpeeksi, ainakin hänen mielestään. Hän oli valmis ottamaan vastaan kaiken, mitä Ray hänelle tarjoaisi: vaikka sitten sen, että seuraavana päivänä olisi takamus hellänä. Käsi liukui vaativasti toisen miehuudelle.
”Pane mua”, hän huokaisi suudelmaan tietämättä itsekään, mitä oli tekemässä. Hän halusi toisen lähelleen.

Raiden nielaisi. Mitä? Anteeksi mitä? Hän oli kyllä kuullut,hyvinkin selvästi, mitä Alex oli sanonut. Ei hän voisi, hänen ei pitänyt --- väliäkö sillä, Ray päätti tämän kerran hylätä periaatteensa siitä ettei painostaisi.
"... Haluan sit tietää jos se tuntuu inhottavalta tai sattuu ja muutat mielesi?"

”Joo”, Alex lupasi karkealla äänellä nielaisten samalla. Ei hän ollut erityisen kipuherkkä mutta kukaan ei ollut aiemmin yrittänyt hänen sisäänsä. Ajatus oli kiehtova, mutta samalla jännittävä. Ray oli kuitenkin niin suloisen huolehtiva, että hän tunsi olonsa turvalliseksi tuon kanssa. Mies haukkasi hellästi toisen alahuulen hampaidensa väliin ja painoi suudelman tuon huuliin. Hän tiesi odottaa jotakin erityistä, oli se sitten hyvä tai paha. Kai Ray opastaisi häntä niin uudessa asiassa ja olisi varovainen.

Raiden voisi heittäytyä täysin mahdottoman neuroottiseksi siitä että toisesta tuntuisi hyvältä. Hän kumartui suutelemaan toista, muistellen minne oli mahtanut laittaa sen liukasteensa. Jonnekin mistä Ben ei saisi sitä ja levittäisi lattialle. Kuten kerran.

Suudelma syveni ja samalla Alexin malttamattomuus kasvoi. Hän vei kätensä toisen haaroihin vauhdittaakseen. Epävarmuus asiaa kohtaan vain kasvoi, jos hän joutuisi odottamaan pitkään. Vaikka ei hän niistä suudelmista tahtonut luopua.

Raiden henkäisi tuon huulia vasten. Niin, se. Joo. Hän joutui vetämään itsensä sängystä ylös, muistettuaan piilonsa vaatekaapin ylähyllyllä listan takana. Sieltä löytyi myös kumeja - kyllä ne vielä asiansa ajaisivat, eivät niin vanhoja. Onneksi. Hän palasi sänkyyn ja katseli kevyt hymy huulillaan Alexin kasvoja. Hän yritti olla kiinnittämättä liikaa huomiota siihen, miten otti kirkasta nestettä pullosta ja hieroi sitä sormellaan toista vasten.
"... Sanot sitten myös."

Alexin katse seurasi Rayta täynnä salattua mielenkiintoa. Hän puri huultaan vain, koska tilanne oli niin jännittävä ja uusi. Toisen palattua luo hän osasi jo odottaa sormia, mutta hätkähti silti. Hämmentävää. Neste tuntui viileältä mutta lämpeni pian. Tunne oli kaikessa outoudessaan ihan mukava, mutta hän ei voinut olla miettimättä sitä, miten sinne koskaan mahtuisi mitään niin suurta kuin Rayn haaroista löytyi. Mies nyökkäsi suu kuivana toiselle ja silitti toisen kylkeä. Kyllä hän sanoisi.

Vanhempi ei vain halunnut satuttaa toista. Mieli olisi myös ehkä tehnyt sanoa että se vain näytti isolta, koska hän oli muuten niin lyhyt,muttä koska ei tiennyt mitä Alex mietti, hän ajatteli kerran elämässään olla hiljaa. Usein vielä alku oli ihan helppoa, yksi sormi ei riittänyt satuttamaan. Raiden kumartui suukottelemaan tuon kaulaa, viedäkseen huomiota pois siitä mitä teki ja miten varovasti kokeili kahdella. Hermostutti.

Ray sai Alexin tuntemaan olonsa turvalliseksi ja hyväksi, eikä hän pelännyt kipua. Hän taivutti niskaansa ja paljasti vain enemmän herkkää kaulaansa, kun toisen huulet painoivat jumalaisia suudelmia iholle. Toinen sormi sai hänet jännittymään, mutta mies tiesi yrittää rentoutua. Hän keskitti kaiken huomionsa kuumien huulten suudelmiin ja hänen onnistui avautua toiselle hieman enemmän.

Raiden halusi saada toisen tuntemaan hyväksi ja nimenomaan turvalliseksi. Kun Alex tuntui ottaamaan asian pelottavan rennosti, hän epäili toisen huijaavan itseään. Ei ensikertalainen voinut ottaa sitä noin ja vielä selvänä. Raiden muisti omansa - hyvä on, hän oli ollut selvänä, mutta paniikissa senkin edestä. Nyt ei ollut hyvä hetki ajatella asiaa, hrh. Ne muistot eivät olleet niitä kaikista kauneimpia tai siis pikemminkin noloja. Hän kurottautui ottamaan sen kumin jonka toi myös sängylle ja vilkaisi toista. Apua.

Rayn apua anova katse jäi merkitykseltään hämärän peittoon, mutta Alex kurottautui lähemmäs ja veti toisen suudelmaan. Sisimmässään hän jännitti tulevaa erittäin paljon. Samalla hän oli kuitenkin innoissaan ja odottavalla kannalla. Mies nappasi kondomin toisen käsistä ja avasi paperin virnistäen. Tämän hänkin osaisi. Alex vei kätensä toisen miehen haaroihin ja lähes kiusoittelevan hitaasti rullasi kumin paikoilleen. Sitten mies painautui suutelemaan Rayta toivoen, että tuo ottaisi jo seuraavan askelen.

Virnistys sai vanhemman rentoutumaan. Okei, Alex ei ainakaan vielä itkenyt ja oli säilyttänyt sen tietyn leikkisyytensä. Mies henkäisi, värähtäen kun tuo kosketti häntä. Mieli teki sanoa jotakin, mutta koska se suusta tuleva olisi ollut kornia tasolla "olet seksikäs/komea" tai "haluan sinua" - minkä Alex varmasti huomasi kortsua laittaessaan - ei ollut syytä avata suutaan ja pilata ihanaa hetkeä. Tummatukkainen vastasi suudelmaan hellästi, vaikka siitä paistoikin himo läpi. Hän painoi kevyesti Alexin takaisin patjaa vasten, ohjaten itsensä niin lähelle toista, kuin toista ihmistä saattoi lähelle päästä.

Alex painautui sänkyä vasten enemmän kuin mielellään. Toisen lämmin keho, joka lukitsi hänet paikoilleen, tuntui huumaavalta. Miehen käsi eksyi toisen niskahiuksiin ja veti lähemmäs. Hän olisi valmis, ainakin uskoi ja toivoi olevansa. Hengitys oli pinnallista ja odottavaa. Alex nyökkäsi pienesti kuin kehoituksena jatkaa.

Ray työnsi itsensä toisen sisään vain kärjen mitalta, jääden odottamaan yrittäisikö toinen karata hänen altaan. Hän suuteli miehen ihoa hellästi, voimatta enää pidätellä lantiotaan liikkumasta.

Toisesta täyttyminen tuntui Alexista äärimmäisen omituiselta. Hän ei tiennyt pitikö siitä vai ei, mutta ei saanut kauhunomaista paniikkia ja juossut karkuun. Sormet upposivat toisen mustiin hiuksiin ja saattoi hän jopa puristautua niihin ajoittain lujasti. Mies sulki silmänsä ja hengitti syvään tottuakseen uuteen tunteeseen. Rayn kärsivällisyys teki hetkestä hänellekin enemmän nautittavan, eikä hän olisi voinut koskaan kuvitella tilannetta kenenkään muun kanssa.

Raiden ei tiennyt mitä olisi ollut nyt loogista. Se tukistus hiuksissa olisi saanut hänet irvistämään normaalisti, mutta nyt hänellä ei kyllä itsellään ollut oikeutta irvistää Alexin nähden. Lantiolla tuntui olevan oma tahto ja hän olisi halunnut liikkua nopeammin, mutta taisteli pitääkseen tahdin rauhallisena.

Alex painoi lantiollaan kevyesti toista vasten. Asetelma oli niin erilainen, mistä hänellä oli kokemusta, mutta se ei haitannut. Ajoittain vihlova kipu sai miehen puremaan huultaan, mutta hän kesti sen yllättävän hyvin - ja oli oikeastaan odottanut pahempaa. Mies kiersi varovasti toista jalkaansa Rayn ympärille antaakseen tuolle enemmän tilaa ja saadakseen tuon lähemmäs.

Raiden halusi olla toiselle mahdollisimman hellä ja saada tuon vain nauttimaan. Käsi siirtyi hyväilemään Alexia, jotta mielihyvä veisi pois sitä kivu ja epämukavuuden tunnetta, mitä ensimmäiset hetket hänen liikkeistään aiheuttivat.

Alex sulki silmänsä tiukasti ja painoi pään vasten tyynyä. Epämukavuus oli siedettävää ja se tuntui muuttuvan paremmaksi, kun toinen vei kätensä hyväilemään häntä. Mies painautui toista vasten haluten kokea sen kaiken. Vähitellen kipu hävisi nautinnon alle ja raskaat mielihyvän huokaukset purkautuivat toinen toisen perään Alexin suusta. Hän puristautui lakanaan ja kiskoi huomaamattaan jaloillaan toista syvemmälle.

Raidenin itsehillintä katosi. Hampaat näykkivät miehen kaulaa ja solisluiden seutua. Käsi hyväili Alexia vaativasti ja lantio liikkui miestä vasten vain nopeammin ja syvemmälle. Hänen huokauksensa hukkuivat Alexin pehmeään ihoon.

Alex näki tähtiä. Hän ei ollut enää lainkaan siinä maailmassa, hänelle olemassa oli vain Ray ja se hetki. Mies ei saattanut enää hillitä huokauksiaan saati lantionsa liikettä. Kipu sekoittui nautintoon eikä hän enää jaksanut luoda ajatusta sille, ettei ollutkaan totutusti naisen kanssa. Ray oli kaikki mitä hän sillä hetkellä halusi ja tuon liikkeet hänen haaroissaan saivat miehen ihan sekaisin. Suudelmat polttivat Alexin ihoa ja hän saattoi tuntea ne vielä silloin, kun laukesi matalan urahduksen kera Ray yhä sisällään. Hän oli taivaassa.

Raiden alkoi nähdä tähtiä jo ennen sitä mielihyvän aaltoa, joka pyyhkäisi rajusti miehen yli vain hieman sen jälkeen kun Alex laukesi, osittaen hänen sormilleenkin. Se kaikki oli unen omaista, hän ei tiennyt uneksiko vai ei. Sanomatta mitään, Raiden kumartui suutelemaan toista hellästi, raukeasti huohottaen.

Alexista ei ollut koskaan ennen tuntunut siltä. Hän vastasi toisen suudelmaan huomaten vasta silloin, kuinka kuivat hänet huulensa olivat. Hengitys oli raskasta ja nihkeä iho takertui toiseen kiinni. Hän kiskoi Rayn vierelleen ja painautui suutelemaan tuota uudelleen. Hänen oli vaikea hallita kehoaan sellaisen suorituksen jälkeen puhumattakaan siitä, miten vaikeaa liikkuminen seuraavana päivänä voisi olla.

Raiden naurahti toisen vetäessä hänet vierelleen. Pitäisi käydä suihkussa vielä. Vetäydyttyään ulos hän suuteli toista pitkään ja hartaudella. Sitten otti kumin pois ja heitti roskikseen.
"... Haluatko mennä suihkuun?"

Raidenin kysymys sai Alexissa aikaan jonkin sortin hyminää. Hän yritti etsiä kadonnutta ääntään ja suukotti väsyneesti toisen miehen leukaa.
”Mjoo”, hän vastasi lopulta ja silitteli sormillaan toisen kylkeä. Täydellinen raukeus oli laskeutunut hänen ylleen. Hän ei halunnut alkaa analysoimaan äskeistä, mutta tiesi pitäneensä siitä ja haluavansa sitä vielä joskus uudelleen.
”Saanko hetken levätä?” hän mumisi toisen olkaa vasten jakaessaan helliä suudelmia Rayn iholle.

"En mä aio sua häätää siitä." Raiden naurahti, silitellen hellästi miehen hiuksia. Tilanne oli outo, jopa hämmentävä.
"En sano sitä äskeisen takia, mitta tiedätkö olevasi upea mies?"

Alex ei osannut vastata Raylle. Hän suli hymyyn ja haki tuon huulilta hellää suudelmaa.
”Toivottavasti et kauheesti pettyny”, hän virnisti löytäen hiljalleen omaa itseään sen tyytyväisen ja väsyneen miehen takaa.

Akexin sanat saivat Rayn hymyilemään niin hellästi kuin hän suinkin saattoi. Pettynyt? Ei todellakaan.
"En... En yhtään. Olet upea mies. Kaikilta osin. Ja todella komea. Ja seksikäs." Vanhempi toi käden Alexin hiuksista tuon poskelle, voimatta mitään sille hymylle.

Sellaiset kehut saivat Alexin punastumaan, vaikka hän osasikin ne ottaa vastaan. Äskeisen varsin intiimin ja ainutkertaisen hetken jälkeen hän oli varsin avoin kaikelle, mitä Ray sanoisi. Mies nappasi Rayn käden omaansa ja lomitti sormet hymyillen toiselle.
”Olet aivan mahdoton”, Alex naurahti hyväntahtoisesti.
”Kukaan ei ole koskaan saanut minua tuntemaan näin.” Oli se sitten ällöä ja kliseistä, mutta hän sanoi, mitä tunsi. Nihkeä iho alkoi palella ilman peittoa.
”Mennäänkö sinne suihkuun?”
Takaisin alkuun Siirry alas
Pixiekissa
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1698
Join date : 20.04.2014
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: I dare you to love me   Ke Tammi 21, 2015 7:31 pm

Raiden ei voisi sanoa Alexille niin. Hän oli tuntenut jo samankaltaisesti, tosin se ei ollut kestänyt vaan päättyi rumaan eroon. Mutta se kaivoi, koska hän ei ollut mies joka leperrellen valehteli.
"Mennään vain. Haluatko pyyhkeen vai kylpytakin,muru?" Ray oli jo astellut kaapin oven eteen odottamaan vastausta, oma pyyhe lantiollaan.

Alex nousi sängystä varovasti ja seurasi Rayta. Hän naurahti tuon sanoille.
”Mikä muru mä sulle oon?” mies heitti vitsillä ja läppäsi ohimennen toisen takamusta. Ei häntä haitannut tulla kutsutuksi muruksi - se tuntui oikeastaan ihan kivalta. Hän nappasi kaapista pyyhkeen ja jaksamatta edes peittää sillä itseään, hän lähti kohti kylpyhuonetta.

Vanhempi punastui hieman. Apua, hän käyttäytyisi kuin mikäkin poikaystävä pian, vaikka yritti välttää sitä. Hän vinkaisi kun tuli läpsäistyksi ja ojensi samalla toiselle sen pyyhkeen, seuraten perässä.
"Just sellanen muru."

Alex hymähti ja puri huultaan. Ray sai hänen sydämensä lyömään aivan eri tavalla kuin kukaan ennen. Hän kiskoi tuon sisälle kylpyhuoneeseen ja sulki oven vain painaakseen toisen selkä sitä vasten suudelmaan.

Tummatukka hätkähti kun tuli painetuksi ovea vasten. Pieni ahdistus yritti nostaa päätään, kun muistot toivat mieleen kuristamisen ja muun väkivallan. Normaalisti hän kuitenkin kykeni vastaamaan suudelmaan. Käsi laskeutui Alezin lantiolle, sormien sivellessä ihoa hellästi. ihana mies.

Alexin kädet kiertyivät toisen niskaan hänen maistellessaan tuon huulia jo ties monettako kertaa sinäiltana. Samalla hän hilasi toista hitain askelin suihkua kohti ja heitti pyyhkeensä jonnekin lattialle, mistä sen ehkä löytäisi suihkun jälkeen.

Ray asteli toisen perässä kohti suihkua. Kun he olivat sen alla, sen saattoi kääntää päälle. Ensimmäinen ryöpsäys oli liian kylmää,seuraava polttavaa. Lopulta suihku suostui laskemaan sopivan lämpöistä vettä kaksikon niskaan. Aivan kuin hän ei osaisi lopettaa Alexin suutelemista ollenkaan.

Alex kietoutui tiukemmin Rayhin kylmän veden ryöpytessä niskaan. Hän tunsi itsensä jälleen teiniksi, mutta ei voinut itselleen mitään. Tuntui liian hyvältä olla toisen lähellä, ei hän tahtonut irrottaa. Suihkussa käymisestä ei tosin tulisi mitään, jos he jatkaisivat vielä kauan, mutta se oli toissijaista.
”Pitäisi kai peseytyä ennen kuin vesi loppuu”, hän mutisi toisen huuliin vastahakoisena.

Vanhenpi nauroi tuon sanoille hellästi ja vetäytyi kauemmas. Se oli ihan totta.
"Ehkäpä." Hän otti sienen ja saippuaa, päättäen kysymättä pestä Alexin kaikessa rauhassa. Tai ainakin miehen selkäpuolen, jos ei muuta.

Alex ei pistänyt vastaan vaan suorastaan nautti siitä, että toinen oli siinä. Oli jollakin tavalla todella romanttista, kun Raiden pyöritteli sientä hänen ihollaan. Nauratti, mutta hän tyytyi hymyilemään onnellisen näköisenä.
”Kiva kun pyysit mut yöks”, hän mumisi ja suukotti toisen huulia jälleen. Ilta oli ollut unohtumaton.

Raiden liikutti sientä pyörivin ja verkkaisin liikkein pitkin Alexin ihoa. Oli ihanaa viettää toisen kanssa ilta ja yö.
"Ihanaa että tulit." Sitten toteutui se painajainen. Lastenhuoneesta kuului itkuisen surkea "isii!" - luultavasti painajaisia. Raiden hymyili pahoittelevaan sävyyn ja karkasi lohduttamaam painajaisia nähnyttä poikaansa.

Alexkin kuuli sen. Hän oli unohtanut valitettavasti koko Benjaminin olemassa olon, ja Rayn kiiruhdettua lohduttamaan lastaan hän sai ikävästi aikaa ajatella. Olisiko hänestä isäpuoleksi - tai halusiko Raiden edes sitä? Mies peseytyi loppuun nopeasti ja kääriytyi pyyhkeeseen jäädäkseen hetkeksi vain tuijottamaan kasvojaan peilistä. Lapsesta viis, oli jo korkea aika kehittää itselleen parisuhde. Vaikka Alex ei ollut ajatellut mitään sellaista miehen kanssa, Ray tuntui oikealta. Hän siirtyi ulos kylpyhuoneesta ja suuntasi miehen makuuhuoneeseen.

Mies ei olettanut mitään. Hän ei tarvinnut isäpuolta pojalle, ellei toinen sellaiseksi haluaisi ryhtyä. Ensisijaisesti Raiden halusi aikuisen ihmisem jakamaan hänen elämänsä ja olemaan läsnä hänen takiaan. Olisihan tuon tietty hyväksyttävä poika ja tultava lapsen kanssa toimeen, mutta mitään oikeasti isällistä hän ei vaatisi. Saatuaan pojan nukkumaan hän palasi makuuhuoneeseen ja sujahti sänkyyn.

Lämmin hymy levisi Alexin huulille, kun Raiden saattoi jälleen saapua huomioimaan häntä. Mies vei kätensä silittämään toisen poskea ja hivuttautui lähemmäs peiton alla.
”Saitko pojan nukahtamaan?” hän kysyi pitäen nyt selkeästi pienempää ääntä. Hän oli kiusallisen tietoinen siitä, että pieni lapsi oli ollut paikalla myös sen aiemman aikana. Jotenkin se ei vain ollut käynyt mielessä.

Raiden naurahti ja siirtyi yoisen kainaloon.
"Sain... Painajainen, mutta helposti uskoteltavissa ettei se ollut totta." Ei häntä haitannut, Benjamin oli todistetusti nukkunut siihen asti kun oli itkenyt isää hätiin.

”Hyvä”, Alex kuiskasi ja painoi hellän suukon toisen huuliin. Väsytti. Hän laski kätensä toisen kyljelle ja sulki silmänsä. Oli uskomatonta nukkua pitkästä aikaa jonkun vieressä. Hän oli kaivannut sitä, ja Rayn kanssa kaikki oli niin erityistä.
”Nyt kyllä väsyttää”, hän hörähti huvittuneena ja silitteli toisen ihoa kylkiluiden päällä.

Raiden naurahti miehelle ja laski käden tuon käden päälle, silitellen sormia hellästi.
"Nuku. Hassu." Ray mutisi ja silmänsä alkoivat lupsua jo kiinni. Olo oli rentoutunut ja niin loistava. Mies nukahti pian, hakeutuen unissaan mahdollisimman lähelle Alexia. Hän heräsi aamulla herätyskelloonsa, ynähtäen raskaasti. Kello oli kuusi aamulla, hyi helvetti...

Alex oli nukahtanut toivotettuaan hyvät yöt. Hän nukkui aina hyvin, mutta nyt erityisen makeasti johtuen vieressä uinuneesta miehestä. Raiden sai hänet heräämään hymy huulillaan, vaikkakin hän havahtui toisen ikävänsävyiseen herätyskelloon. Unisen tuhinan saattelemana hän yritti liikutella jumissa olevia jäseniään ja ilmaista hereillä oloaan. Olisipa hän vain voinut jäädä siihen koko päiväksi.
”Huomenta”, hän mutisi hymyillen painaen väsyneen suukon Rayn hiuksiin.

Raiden venytteli ymisten ja hymyili tuntiessaan suukon niskassaan. Näin hän haluaisi herätä useamminkin aamuisin. Todellakin. Hän kääntyi kasvot kohti Alexia ja silitteli tuon poskea hymyillen.
"Huomenta... Ihana herätä tälleen."
Takaisin alkuun Siirry alas
Pixiekissa
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1698
Join date : 20.04.2014
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: I dare you to love me   La Tammi 24, 2015 11:29 pm

Lauantai 24. tammikuuta, Rosings Park, Slaley

Janice oli tullut tallille ja ratsastanut Pobylla toimintaterapeuttinsa ohjauksessa. Nyt nainen oli tammakäytävällä, harjaamassa Tellaa. Tamman energisyys ärsytti häntä, miten aikuinen hevonen ei osannut olla kunnolla hoitaessa?
"Tella! Käyttäydy nyt!" Hän ärähti ja sai papurikonkimon luimistamaan korviaan. Se ei pitänyt Janicesta ollenkaan. Nainen oli ärtynyt tänään, hän oli nähnyt Raidenin auton tallin pihassa, mutta ei onneksi miestä itseään.

Alex poltti tupakkansa loppuun tallin parkkipaikalla ja lompsi sitten kohti tallia paetakseen ulkona vallitsevaa arktista säätä. Sormet palelivat kun hän astui sisään tammakäytävän päädyn ovesta. Suljettuaan oven hyvin tarkkaan hvyän ja lämpimän talli-ilman ylläpitämiseksi hän jatkoi rauhallisin askelin kohti käytävää aikeinaan siirtyä juomaan kuppi kahvia. Se tekisi terää ennen hevosten kanssa työskentelyä. Mies todisti parhaillaan käynnissä olleen tilanteen, kun hänelle vieras nainen torui tuttua tammaa. Hän tunsi Rayn suosikin, papurikonkimon täysiverisen mutta ei tuota harjaavaa naista. Kenties uusi tallityöntekijä? Ajatukset risteilivät rauhassa miehen mielessä, eikä hän heti tullut edes ajatelleeksi, että kyseessä olisi voinut olla Raidenin rakas ex-tyttöystävä.
”Hei. Pärjäätkö?” hän tarjosi apuaan ystävälliseen sävyyn, vaikka käytävällä luimiva hevonen ei sangen hankalalta ollut aiemmin vaikuttanutkaan. Toivottavasti toinen ei ottaisi tarjottua apua loukkauksena.

Tella nosti jopa takastaan, suihkiakseen mahansa alle nyrtyneenä. Tella ei ollut oikein koskaan pitänyt Janicesta, kahden naisen kemiat eivät olleet kohdanneet. Ja nuo olivat ollet mustasukkaisia Rosingsin nykyisen ratsuttajan huomiosta. Nainen katsoi häntä puhutellutta miestä aj tuhahti.
"Miksen pärjäisi oman hevoseni kanssa?"
Se ei ollut kyllä janicen oma, mutta täällä hänen vastuullaan.

Alex kohotti kulmaansa. Hevonen ei ensinkään näyttänyt pitävän naisesta. Seuraavaksi aivoissa alkoi raksuttaa. Hevosen omistaja? Oliko nainen hänen edessään todella se kuuluisa Janice?
”Tietenkin pärjäät”, Alex vastasi yrittäen pitää yllä kohteliaan ilmapiirin. Hän ei ollut mustasukkaista sorttia, mutta hän tiesi, mitä nainen oli tehnyt Raylle. Se sai veren kiehumaan jo periaatteesta, vaikka hän melko lupsakka kaveri yleensä olikin.
”Olet Janice, eikö?” hän varmisti ja puri sitten huultaan. Ei kai hänen kuulunut tietää.

Janice räpytteli kohtalaisen viattomasti silmiään. Menipä mies oudoksi. Mistä tuo tiesi?
"... Janice Lowsley, kyllä. Ja sinä olet...?"
Hän päästi ääneensä halveksuntaa, sekä tahallaan että vahingossa-

Alex ei viihtynyt tilanteessa enää yhtään niin hyvin. Hän ei halunnut tavata Raidenin exää.
”Alex Chilton, valmentaja”, hän esitteli itsensä lyhyesti jaksamatta edes spesifioida sitä, mitä lajia edusti. Onneksi ulkona vallitseva keli ei suvainnut stetsonia ja hän oli jättänyt sen kotiin pukeutuessaan lämpimään villapipoon. Edessä seisova nainen tuskin arvosti kovin korkealle tynnyrinkiertoa tai muuta hevosella leikkimistä - tai mistä sitä koskaan tiesi. Hän ojensi kätensä rapsuttaakseen ohimennen kärttyilevän tamman kaulantyveä rauhoittavasti.
”Tella on kaunis hevonen”, hän päätti kääntää puheenaihetta, jotta pääsisi äkkiä livahtamaan.

Janice oli joskus arvostanut. Raidenin kanssa se oli ollut hauskaa. Nykyään hän inhosi sitä kaikkea pelleilyä hevosen kanssa, joten ei hän olisi arvostanut Alexin stetsoniakaan.
"... Onhan se." Tella käänsi päätään ja hamusi Alexin lantiota tyytyväisen oloisena tai ainakin hieman rennompana. Tamma steppasi muutaman askeleen takapäällään.
"Lopeta! Tella, nyt käyttäydyt!" Papurikonkimo kavahti kevyesti takasilleen ja viskoi päätään, irvistellen jälleen Janicelle.
"Idiootti kaakki."

Janice vaikutti erittäin epävarmalta hevosen kanssa, sillä se mikä Alexille näytti vaarattomalta, sai naisen huutamaan pää punaisena. Mies ei pitänyt hevosille turhaan huutamisesta ja naisen pisteet laskivat kuin lehmän häntä hetki hetkeltä. Hän perääntyi askelen väistääkseen hevosta.
”Se hermostuu tuollaisesta”, Alex totesi paheksuvasti. Jos kyseessä olisi ollut kuka tahansa muu tallin asiakas, hän ei ehkä olisi niin kärkkäästi tarjonnut mielipiteitään.

"Hermostukoot. Se on raivostuttava kun ei osaa seisoa aloillaan. En olisi edes halunnut tätä elukkaa mukaani." Se oli ja ei ollut totta. Janice nautti siitä miten Ray kärvisteli aluksi, mutta hän ei ollut koskaan pitänyt kimosta.
"Aikuisen hevosen kuuluu kyetä seisomaan aloillaan."

”Se seisoisi, mikäli olisit rauhallinen”, Alex ohjeisti melkein piruuttaan ja vaihtoi painoa toiselle jalalle. Hänen olisi tehnyt mieli ajaa nainen pois ja huolehtia hevonen tarhaan, mutta ei kai hevosen omistajaa voinut pois käskeä. Ray olisi ehkä osannut ja voinut pistää naiselle kampoihin, hänen sen sijaan piti edes vähän ajatella tallin mainetta.

"... Mitä se sinua edes kiinnostaa? Kuka sinä luulet olevasi?" Janice vastasi kärkkäästi. Ihan kuin mies olisi tiennyt enemmänkin.

”Välitän hevosesi hyvinvoinnista, siinä kaikki”, Alex vastasi katsomatta toista silmiin. Hän ei todellakaan antaisi naiselle sitä iloa, että tuo voisi ilkkua häntä tai ex-miestään keskellä tallikäytävää. Eikä hän muutenkaan ollut valmis toitottamaan homosuhdettaan koko tallinväelle, niin pinnalliselta ja itsekeskeiseltä kuin se kuulostikin.
”Minulla ei ole tapana katsoa vierestä, jos hevosia kohdellaan epäreilusti.”

Janice tuhahti ja oli loimittamassa kiukkuista tammaa, kun sitten ovi kolahti kaksikon edessä. Ray oli juuri palauttanut Moneypennyn tarhaan ja pelkkä miehen näkeminen sai Janicen villiintymään.
"No kukas se siinä? Eikö se hermoraunio vieläkään polkenut sinua?"
"... Janice, ole hiljaa ja anna olla."Mitä ihmettä Alex teki naisen vierellä.

Oven kolahdus sai Alexin kääntymään. Ray. Hän ei tiennyt miten olisi ollut ja vilkaisi nopeasti Janicea. Ex-pariskunnan sanailu sai hänet hämmentyneeksi ja ottamaan pari askelta kohti oleskelutilaa ja kahvikeitintä. Tuskin Ray häntä sen enempää halusi esitellä naiselle. Alex nyökkäsi tervehdyksen ja muotoili hiljaa huulillaan lyhyen hein. Ehkä hänen pitäisi antaa olla, eivät Janicen touhut hänelle kuuluneet.

Raiden ei kiinnittänyt huomiota Alexiin. Janice katseli miestä halveksuen.
"Nössö. Olet miehen irvikuva." Raiden nielaisi, hän ei halunnut välittää.
"Saitko jo oikeuden kirjeen? Haluan avata keskustelun poikamme huoltajuudesta ja tapaamisoikeudesta."
"Etkä halua." Raidenin silmissä vilahti paniikki.
"Todellakin haluan. En ymmärrä miksi sinä sait hänet, kun olet tuollainen."

Toisten yksityisen keskustelun kuuleminen tuntui niin väärältä. Alex väänteli käsiään epävarmana siitä, pitäisikö hänen jäädä vai lähteä. Tuskin Raykaan kaipasi häntä siihen sotkuun sen enempää. Mies rapsutti papurikonkimon kylkeä ja perääntyi ennestään. Oli kurjaa, etteivät Benjaminin vanhemmat olleet sovussa keskenään. Alex yritti yhyttää Rayn katsetta.

Raiden ei edes uskonut että sellaista kirjettä oli. Janice asteli miehen luokse, virnistellen. Vaistomaisesti Ray peruutti,olemus luimussa ja selvästi valmis pakenemaan lyöntiä.
"Pelkäät naista, oletko vakavissasi?" Nainen tönäisi ratsuttajaa kevyesti. Työnsä takia Ray yritti olla rauhallinen.
"Anna olla, Janice. Lopeta."

Alex, joka seurasi tilannetta lähes ulkopuolisen silmin, alkoi huolestua kun Janice asteli lähemmäs Rayta. Toinen mies ei näyttänyt nauttivan tilanteesta erityisesti ja naisen elekieli kertoi paljon.
”Neiti Lowsley, jätä Ray rauhaan”, Alex sanoi painokkaalla äänellä ja astui askelen lähemmäs. Hän ei halunnut nähdä enää yhtään enempää.

Ray? Harva puhui miehestä lempinimellä.
"... Ray? Taidatte olla bestiksiä?" Janice kysäisi ilkkuva sävy äänessään. Raiden nielaisi ja poti halua juosta Alexin taakse piiloon. Hän pelkäsi väkivaltaa niin paljon.
"Kuulit mitä hän sanoi, Janice."
"Ole sinä vinkumatta."

”Neiti Lowsley. Rosings Parkissa työntekijöille kuuluu taata työrauha”, Alex sanoi nyt jo vähän kipakammin ja asteli lähemmäs. Hän ei katsoisi vierestä henkistä väkivaltaa, johon tilanne oli auttamatta lipsumassa.
”Voitte hoitaa henkilökohtaiset ongelmanne muualla.” Hän ei tiennyt, kauanko menisi enää pelkkänä työkaverina, mutta ei edes välittänyt.

Raiden oli oikeastaan tottunut siihen. Hetken he sanailivat keskenään, kunnes Alex mainitsi henkilökohtaiset ongelmat.
"Ei Tobias selvitä ongelmia. Hän pakenee."
"Hakkasit minut sairaalaan!"
"Liioittelet. "

Alex tunsi olevansa hyvin ristiriitaisessa tilanteessa. Se oli kärjistymässä kunnon tappeluksi, eikä hän halunnut nähdä sitä. Janice ei selvästi aikonut lopettaa.
”Olkaa hyvä ja palatkaa hevosenne luo”, Alex sanoi kuin viimeisinä sanoina ja katsoi sitten vaativasti Rayta.
”Sinä tulet mukaani.”

Raiden nielaisi. Oliko toinen nyt hänelle vihainen? Hän luikahti kohti oleskekutilaa. Puhahdellen Janice palasi Tellan luo, viedäkseen sen ulos. Ihme tyyppi.

Alex seurasi Rayta ja päästyään tuon kanssa oleskelutilaan, hän kosketti toisen käsivartta.
”Oletko kunnossa?” kysyi pehmeä ja lämmin ääni. Alex oli itse ahdistunut tilanteesta jo tarpeeksi. Miksi Janice oli eksynyt juuri Rosings Parkiin?

Raiden vilkaisi toista ja nyökkäsi hieman säikähtäneena.
"O-olen.." Hän mutisi ja hieraisi niskaansa laiskasti. Hän asteli kahvinkeittimen luo, kädet vähän täristen.

”Anna minä”, Alex tarjoutui ja viittoi toista istumaan. Hän näki toisen läpi ja tiesi, ettei tuo ollut kunnossa. Mies laittoi kahvin keittymään ja hakeutui sitten toisen viereen vedettyään tuolin lähemmäs. Hän haki toisen käden omaansa ja silitteli kämmenselkää peukalollaan rohkaisevasti.
”Älä välitä hänestä.” Ensikohtaaminen Rayn exän kanssa oli ollut varsin hurmaava.

Ray istui alas luovuttaneen olemuksen kera. Hän väläytti vaivaantuneen hymyn Alexille. Kunpa osaisi olla välittämättä. Pari sekuntia myöhemmin ovi aukesi ja Janice marssi sisään. Naisen ensimmäinen reaktio oli spontaani nauru. Saattoiko se olla totta!?

Ihan kuin hän ei olisi saanut tarpeekseen, Janicen onnistui saapua samaan tilaan heidän kanssaan jo toistamiseen lyhyen ajan sisään. Alexin ote heltyi ja hän irrotti Rayn kädestä hakeakseen kahvia. Hän ei todellakaan antaisi naisen määrätä tekemisiään. Mies kaatoi kahvin kahteen kuppiin ja työnsi toisen Raidenin käsiin. Katse ei vahingossakaan osunut Janiceen.

Janice katseli miehiä hetken aikaa sen naurunsa laannuttua.
"... Tosissasi? Oletko aivan vakavissasi Tobias? Siirryit miehiin? Näemmä yhtä säälittäviin kuin sinäkin." Raiden ei ottanut kahvikuppia vaan ponkaisi seisomaan. Hän ei kuuntelisi Alexin solvaamista hetkeäkään.
"Nyt pidät suusi kiinni!"
"Tai muuten mitä? Soitatko isälleni tai kantelet pomollesi?"

Alex ei ottanut Janicen sanoja itsestään ollenkaan vakavasti. Jos vierasta ihmistä piti arvostella tuntematta, hän ymmärsi sanojalla olevan itsellään vain liikaa ongelmia tai vapaa-aikaa. Miehen teki mieli käskea Rayta rauhoittumaan, mutta hän tyytyi laskemaan tuon kahvikupin pöydälle ja hörppäämään omastaan. Ilmeisesti hänen ei ollut mahdollista keskeyttää ex-pariskunnan riitelyä. Kävi hyvin selväksi, miksi nuo eivät enää olleet yhdessä, mutta että kumpaakin kiinnosti kuitenkin tapella? Pitäisi pitää varansa.
”Raiden”, Alex maanitteli tietäen lisäävänsä vain vettä Janicen myllyyn. Tuskin kaksikosta kumpikaan todella kaipasi sitä riitelyä.

Raiden olisi halunnut huutaa päin naisen kasvoja, mutta tiesi ettei e auttaisi mitään. Janice töytäisi miestä kevyesti. Ray horjahti pari askelta, kaatumatta kuitenkaan.
".. Olet löytänyt aivan sopivan kumppanin itsellesi. Nyt sain ainakin lisäsyitä avata vanja kiista." Ray puraisi huultaan.
"Ei kukaan anna sinun tavata Benjaminia, saatika olla huoltaja. Olet sairas, juoppo. Alkoholisti. Et sinä sovi pienen lapsen eläm--"
"Sinäkö sovit, hintti?"
"Entä sitten vaikka olisinkin? Olen tasapainoinen aikuinen ihminen, jolla on--"
"Suuri himo vaarantaa itsensä työssään. Sinut voisi miltein luokitella itsetuhoiseksi. Ei kai ero niin masentanut?" Mies tärisi raivosta. Kasvoja kuumotti. Ei tarvinnut olla viisas nähdäkseen että hän räjähtäisi pian.

Alex nousi, kun ei enää voinut vain kuunnella ulkopuolisena.
”Nyt lopetatte. Tämä ei ole oikea paikka tuollaiseen”, hän sanoi tietämättä riittäisikö auktoriteetti Janicelle. Alex oli harvoin niin vakava ja tosissaan, mutta nyt sai riittää. Hänen teki pahaa kuulla Janicen puhuvan Raysta siihen sävyyn, vaikka tietenkin tuo oli katkera.

Raiden nieleskeli kiukkuaan. Hän halusi vain kerrankin huutaa kaiken ulos, hän oli kasannut kaikkea niin kauan.
"Ole sinä hil---"
"JANICE, ole sinä hiljaa! Sinä et voi marssia työpaikalleni hevosinesi, alkaa pomottaa henkilökuntaa ja häiritä minua! Aiheutit jo yhden todellisen vaaratilanteen kun tulit uhoamaan kun käsittelin sitä tammaa! Kuuntele nyt itseäsi hetki ja mieti käytöstäsi! Minä en kuuntele tuollaista, eikä ketään meistä ole palkattu sylkykupiksesi. Minulla on oiikeus tehdä työni rauhassa ja oikeus fyysiseen koskemattomuuteeni. Seuraavaksi teen poliiseille ilmoituksen ahdistelusta ja pahoinpitelystä ja tiedät varmasti, mitä siitä seuraa!" Hän ei ollut varmasti koskaan huutanut niin ja harva voisi edes kuvitella sellaisen äänen lähtevän entisestä jockeysta.

Rayn avautuminen tuli puskista, eikä Alex olisi koskaan kuvitellut miehestä lähtevän sellaista ääntä ja vihaa. Hän nosti kahvikupin huulilleen ja perääntyi antaakseen toiselle mahdollisuuden hoitaa tilanne. Kupin taakse piiloutuen hänen huulillaan saattoi käydä kevyen huvittunut ilme, kun Ray raivosi ex-naiselleen. Janice toden totta ansaitsi sen.

Raiden veti syvään henkeä. Hetken he tuijottivat Janicen kanssa toisiaan silmiin, viha kummankin silmissä leimuten.
"Ja soitan myös Adrianille. Sinä tiedät mitä hän pitää tästä, jos saa tietää." Janice puuskahti ja lähti ovesta, mutisten vielä jotakin munanimijästä. Raiden vain naurahti ja asteli pöydän ääreen. Huh. Eiköhän se tästä.

Raivonpurkauksen aikana ilmoille tuodut asiat selvensivät toinen toisensa jälkeen kaksikon suhdetta ja sen kariutumisen syitä Alexille. Hän ei tiennyt halusiko edes tietää niin paljon, tai halusiko Ray hänen tietävän. Mies ei kuitenkaan aikonut poistua ja jättää miestä yksin, se olisi kohtuutonta. Kun Janice näytti lopulta luovuttaneen, hän huokaisi hiljaa helpotuksesta ja seurasi katseellaan, miten itse paholainen poistui. Alex otti Rayn käden omaansa ja istuutui tuon viereen. Hänen teki mieli kysyä toisen mietteitä, jäisikö se tähän, vai voisiko Janice todella tehdä miehen elämästä helvettiä. Se tuntui kuitenkin karkealta ja epäkohteliaalta, joten hän oli hiljaa. Kyllä Ray kertoisi jos tahtoisi.

Janice tekisi siitä helvettiä, sen Raiden tiesi. Nainen oli sellainen, hän oli jo silloin nähnyt katkeran ja vihaisen Janicen puolen. Ei vain ollut uskonut itse joutuvansa sen kohteeksi. Mies puristi toisen kättä ja näytti siltä että pidätteli joko oksennusta tai itkua.

Alexin oli vaikea käsittää, miten Raiden oli koskaan voinut olla Janicen kaltaisen naisen kanssa yhdessä. Tietenkin hän ymmärsi ihmisten muuttuvan, mutta jokin ex-naisen yleisessä olemuksessa puistatti. Hän silitti toisen kättä ja nosti toisen käden tuon selälle rauhoittamaan.
”Toivottavasti minun läsnäoloni ei vaikeuttanut teidän välistä tilannetta entisestään”, hän sanoi pahoitellen, sillä oli ymmärtänyt hyvin selvästi, ettei Janice arvostanut ex-miehensä homoilua.

Se ei ollut ihn yksiselitteistä kellekään. Janice ei arvostanut mitään mitä entinen miehensä teki. Hän huokaisi syvään ja pörrötti hiuksiaan, edelleen vähän raivoissaan.
"... Ei. Olet ihailtavan rauhallinen."

”En voinut muutakaan”, Alex sanoi ja hymähti hieman. Ei ollut hänen tapaistaan korottaa ääntään tallissa, tai ainakaan alkaa riehumaan. Hän ei mielellään provosoinut ihmisiä ainakaan silloin, kun tiesi miten herkästi vastapuoli reagoisi.
”Olen ylpeä sinusta, kun laitoit vastaan. En tunne Janicea, mutta en pidä hänestä”, Alex hymähti hieman huvittuneena. Ehkä se oli hänen tehtävänsä vihata verisesti miehen exää.

Raiden vain naurahti. Hän oli yleensä itse kärsivällisyys. Tuo nainen kaivoi sen kamalimman hänestä.
"En vain jaksa enää. Olen väsynyt tähän kaikkeen tappelemiseen. Jos hän olisi hiljaa kun pelkää että toteutan uhkaukseni"

Alex paijasi Rayn selkää hellästi ja nosti jäähtyneen kahvikupin huulilleen.
”Etkö voi hakea lähestymiskieltoa?” hän ehdotti varovasti. Mikäli kaikki mitä hän Janicesta oli kuullut ja osasi nähdä oli totta, sen luulisi olevan lastenleikkiä.

Raiden hieroi niskaansa vaitonaisena.
"En haluaisi lähteä siihen." Hön oli tapellut poliisien kanssa jo ihan liikaa aikanaan. Syvä huokaus. Miksi juuri hänen entisensä oli seinähullu? Onneksi Alex oli rauhallinen.

Alex ei kyseenalaistanut Rayn sanoja. Hän uskoi tuon tietävän taatusti paremmin, mikä olisi hyvä tapa toimia. Hän tiesi myös miten tärkeää miehelle olisi saada pitää lapsensa huoltajuus ja juuri sen vuoksi hän pelkäsi. Janice oli vaikuttanut pelottavan varmalta vaatimuksissaan ja uhkauksissaan. Hän ei toivonut sillä hetkellä mitään niin paljon, kun sitä, että Ray saisi pitää poikansa ja Janice katoaisi kuvioista.
”Sinulla ei ole enää velvoitetta kuunnella Janicea, vaikka hän näyttää jämähtäneen tännekin kiusaksesi”, Alex sanoi kertoen nyt jo melko suoraan sen, miten paljon arvosti miehen entistä kumppania.

Niin se luultavasti oli. Raiden ei keksinyt muuta syytä sille, että Janice oli halunnut juuri hexhamiin ja juuri Rosings Parkiin.
"Tiedän sen. Siksi hermostuinkin. Enkä kuuntele sitä että hän käy sinunkin kimppuusi, asiat ovat tarpeeksi hankalia muutenkin."

”Olisin enemmän huolissani sinusta ja pojastasi”, Alex sanoi ja puristi toisen kättä. Hän oli yllättynyt siitä, miten hyvin hän oli ottanut Janicen sanat. Mies kun oli kuvitellut jo pitkään, että ensimmäinen homokommentti saisi hänet perääntymään suhteesta. Sillä hetkellä hän oli vain entistä varmempi siitä, että Ray oli se oikea.

Tummatukka veti syvään henkeä ja yritti rauhoittua. Taas teki mieli tupakkaa, vaikka hän oli sen polton lopettanut ajat sitten.
"Ei tarvitse, niin kauan kun asiat pysyy näin. Saatan lähteä maanpakoon jos Janice avaa sen taistalun uudelleen. Haluaisin että olisi joskus joku jakamassa arjen ja lapsen kiukuttelut, mutta en halua sen ihmisen olevan millään tasolla missään olosuhteissa Janice. Ei hän voi huolehtia lapsesta."

Alexin teki mieli sanoa, että olihan Raylla hänet, mutta ehkä toinen ei tarkoittanutkaan sitä. Hän puristi kuitenkin toisen kättä rohkaisevasti ja toivoi, että asiat selviäisivät tavalla tai toisella. Mahtoi olla ahdistavaa elää sellaisessa epätietoisuudessa.

Ei Raiden pitänyt Alexia vielä sellaisena. Hän ei koskaan vaatisi uudelta kumppaniltaan isä- tai äitipuolena oloa. Hän ei vaatisi mitään kasvatuksellista, kunhan nyt pitäisi lapsesta ja voisi kunnioittaa hänen päätöksiää. Asiaan tietysti vaikutti se että Ray oletti asuvansa lopunelämäänsä yksin pojan kanssa, jolloin tällainen onnistuisi.

”Juo kahvisi, se jäähtyy”, Alex kehotti hymyillen ja yritti piristää yleistä tunnelmaa. Hän hörppäsi kuppinsa pohjalta kylmät kahvit kurkkuunsa ja kävi kaatamassa sitten itselleen toisen kupillisen tarjoten samalla Raylle.
”Miten meni Moneypennyn kanssa?”

Ray otti mukin käteensä, hymyillen hellästi. Jos nyt saisi juotua edes sen ensimmäisen kupillisen.
"... Harkitsen maastoa sillä. Tarvitsisin tosin taluttajan, koska aion mennä vain käyntiä. Se toimii kentällä käynnissä hyvin ja maastossa taluttaessa. Ehkä se siitä."

”Minä voin lähteä”, Alex tarjoutui virnistäen. Hän ei tiennyt miten hevonen käyttäytyisi, mutta kyllä kai hän narun päässä pärjäisi.

"Ehkä ylihuomenna. Huomenna irtojuoksutan sen kunnolla, energiat pois." Hän naurahti ja hörppäsi kahvia. Sitten hän voisi alkaa pyytää Moneypennyltä töitä käynnissä, nyt kun se toimi maneesissa.

”Minulle sopii milloin tahansa”, hän sanoi turhankin puolueellisesti hymyillen ja piiloutui hetkeksi kuppinsa taakse. Tuore kahvi maistui upealta ja hän saattoi hetkeksi jopa unohtaa ikävän välikohtauksen Janicen kanssa.
”Teet hyvää sille hevoselle”, Alex kehui tosissaan ja vaihtoi asentoa tuolilla.
”Miltä päiväohjelmasi näyttää?” hän kysyi toivoen ehkä seuraa maastoon tai mahdollisesti vastaavanlaista kahvihetkeä myöhemmin ilman Janicea.

Ray mietti hetken. Mitä ihmettä... No seuraavaksi hän oli ajatellut ratsastaa Olafin.
"Seuraavaksi ajatteli ratsasta Ol--- et sinä haluaisi kokeilla sitä?" Raidenin silmissä tuikki pirullinen ja leikkisä katse.

Alex katsoi epäuskoisen hymyn kera Rayta.
”Oletko tosissasi?” hän kysyi ymmärtämättä, miksi toinen halusi tuupata hänet raskasrakenteisen poninsa selkään. Hänen oli myönnettävä, että hän oli ratsastanut useammin kevyempiä pienhevosia kuin Olafin kaltaista kylmäveristä.
”Miksi haluat nähdä minut poissa mukavuusalueeltani?” hän kysyi vitsikkäästi virnistäen.

Raiden virnisti toiselle ja töytäisi tuon olkaa kevyesti.
"Koska Olaf kaipaa vaihtelua. Minä ratsastan sitä aina, se juurtuu kohta minun apuihini. Ja haluan nähdä miten söpöiltä näyttäisitte yhdessä. Sillä olisi vielä estepäivä. Se hyppää mitä vain, kunhan tuot sen suoraan esteelle ja et roiku suussa. Ja hyvällä tekniikalla. Ei kovinkaan huimaavalla vauhdilla."

”Kamalasti vaatimuksia lännenratsastajalle”, Alex naurahti vaan ei ollut missään nimessä ajatusta vastaan.
”Siinä tapauksessa sinä varmasti hyppäät mielelläsi kanssani Gabilla?” Musta ori ei ollut hypännyt aikoihin ja innostuisi taatusti esteistä. Ei se mikään kovin taitava ollut, mutta sitäkin innokkaampi ja rohkeampi.

Raiden valahti kevyesti valkoiseksi. Alexin kuumalla arabiorilla? Erh.
"Kai sinä tiedät, että minä en ole mikään esteratsastaja, vaan risulaukkaratsastaja?" Raiden kysyi kiusoitellen toiselta. kyllä hän voisi Gabianoa kokeilla. Vaihtelua sekin.

”Kyllä se laukatakin osaa”, Alex virnisti ja tökkäsi Rayta käsivarteen. Jos hän vaihtaisi lännenratsunsa norjalaiseen kylmäveriseen, saisi Raidenkin joustaa.
”Voit myös kokeilla tynnyrinkiertoa tai jotain muuta extremeä jos haluat”, hän ehdotti kulmaansa kohottaen. Gabino oli onneksi kuuliainen ratsu ja vaikkakin nopeasti kiihtyvä, kolikon päällä hetkessä kääntyvä ja energinen. Suunnitelma hevosvaihdosta alkoi kuulostaa ihan kiinnostavalta.
”Saat Poppynkin jos haluat. Mutta en tiedä miten se reagoi vieressä hyppäävään lajitoveriin.”

"Ehkä Gabiano houkuttelee enemmän. Voisin kokeilla tynnyrinkiertoa. Ravissa." Hän naurahti ja kävi tiskaamassa sen kahvikuppinsa pois. Yhtäkkiä ratsastus innosti paljon enemmän.
"Mennäänkö jo?"

”Mennään”, Alex nyökkäsi ja pesi kuppinsa toisen esimerkistä. Hän lähti kipittämään portaita alas.
”Haluatko hakea Gabinon vai haenko minä sen?” hän kysyi kääntyen toisen puoleen. Kunpa Janice olisi jo häipynyt koko tallialueelta.

"Hae sinä, Olaf on jo karsinassa." Raiden lähti kohti ruunansa karsinaa, katsoakseen miten se voi, mutta eksyi tammakäytävän karsinaan rapsuttelemaan Tellaa. Tamma pärskähti ja nyppäsi miehen takin helmaa kun hän lähti karsinasta. Hän odotteli Alexia ja Gabianoa, jotta voisi sitten näyttää toiselle Olafin varusteet.

Alex nouti hevosensa toisen pyynnöstä ja onnistui taas kiroamaan hyistä ilmaa. Hän asteli oikealle tarhalle ja vihelsi hevosen luo. Hyvä päivä, hän ajatteli, kun näki mustan orinsa ottavan ensin varsin maltillisia laukka-askelia ja lopulta saapuvan luokse korkeassa ravissa häntä kaarella. Hän pujotti riimun arabialaisen päähän ja silitti sen otsaa.
”Olehan kiltisti tänään”, hän ohjeisti hevosta taluttaessaan sen mahdollisimman nopeassa käynnissä talliin. Mies kiinnitti hevosen pesukarsinaan ja haki sen harjat.
”Herran ylväs ratsu”, hän esitteli Raidenille hymyillen.
”Tekisiköhän joku meille radan maneesiin”, hän pohti ääneen ja kuikuili löytääkseen sopivan ihmisen.

Mies naurahti toisen sanoille ylväästä ratsusta. Oli Gabiano kyllä komea hevonen, sen hön myönsi.
"Eiköhän. Hei, Sawyer, viitsisitkö?" Hän kysäisi ohikulkevalta naiselta ja selitti pyyntönsä. Entinen sotilas lähti toteuttamaan pyyntöä ja Ray askelsi kohti satulahuonetta.
"Niin Olafilla ei sitten ole kuolaimia ja... Toivottavasti miehisyytesi kestää sen satulahuovan."

Alex siirtyi toisen perässä satulahuoneeseen. Hän oli tottunut kuolaimettomiin suitsiin eikä kokenut sitä ongelmana. Hän nappasi norjalaisen nimellä merkityt suitset ja naurahti sen varsin hauskalle satulahuovalle. Ehkä hän juuri ja juuri selviäisi sen kanssa. Gabinolle hän osoitti joko tavalliset nivelkuolaimiset englantilaiset suitset ilman turpahihnaa, tai enemmän lännenratsastuksessa käytetyn bosalhackamoren. Satulaksi kelpaisi varmasti musta yleissatula maltillisella sinisellä huovalla.
”Omituista mennä hevosella, joka on rakenteeltaan ihan toista kuin nuo himpulat joita minulla on”, hän naurahti ottaessaan Olafin varusteet mukaansa.

Niin, rungottomassa satulassa oli kiinni kimmeltvän pinkki satulahuopa. Raiden päätyi nivelkuolaimiin, ehkä hän ei alkaisi tänään kokeilla lännenvärusteita sen enempää.
"Haha. Ei se selästä tunnu niin leveältä. Ainakaan aina." Mies asteli mustan orin karsinalle, jutellen Gabianolle hellään sävyyn. Harjatessa oli hyvä tehdä tuttavuutta.

”Niinhän sinä sanot”, Alex naurahti ja suuntasi varusteiden kera Olafin karsinalle. Hän astui sisään ja aloitti hevoseen tutustumisen tarjoamalla kättään haisteltavaksi ja rapsuttamalla sen otsaa. Vaaleankeltainen ruuna vaikutti sympaattiselta. Vaikka se oli lähestulkoon saman korkuinen kuin Gabino, se tuntui isommalta rakenteensa puolesta. Hän siisti hevosen päällisin puolin, puhdisti kaviot ja heitti sitten satulan selkään. Olaf oli varsin hyvätapainen hoidettava ja hän rapsutti sen niskaa ennen kuin puki suitsiin ja lähti taluttamaan maneesiin.

Vuonohevonen haisteli Alexia innoissaan miehen tultua. Ray toimi rauhallisin elkein arabiorin kanssa, astellen kypärää päähänsä asetellen. Maneesissa hän nousi Gabin selkään, heittäen jalkansa hevosen yli reippaasti, ettei osuisi sen takamukseen. Ehkä lieni turvallisinta ratsastaa painolla ja unohtaa pohkeet sekä käden.

Alex epäröi hetken - pysyisikö satula pyöreän pikkuhevosen selässä lainkaan, kun hän kiipeäisi selkään? Hän laski jalustimet pysäytettyään hevosen kaartoon ja kiristi varmuuden vuoksi satulavyön. Ray näytti loikkaavan hänen mustan orinsa selkään tuosta vaan, joten ehkä hänkin uskaltaisi. Mies olisi todennäköisesti päässyt myös hyppäämällä pienhevosen selkään, mutta ei tiennyt, olisiko Olaf pitänyt siitä. Niinpä hän asetti jalkansa jalustimeen ja heilautti itsensä selkään. Upeaa, ainakaan vielä hän ei roikkunut hevosen vatsan alla. Alex siirsi Olafin käyntiin ja ratsasti sillä alusta asti voltteja ja pysähdyksiä tunteakseen, miten se otti avut vastaan.
”Ratahan näyttää ihan kelvolta”, hän kommentoi kierrettyään maneesin kerran ympäri. Sawyer oli jättänyt esteet maltilliselle korkeudelle, mutta silti ne saivat hänen sydämensä hakkaamaan. Alla vieras hevonen, eikä hän edes muistanut milloin olisi viimeksi hypännyt.

"Ihan kelvolliselta, saa nähdä miltä se näyttää kun siihen lisätään kaksi yllytyshullua miestäsi." Raiden naurahti ja heitti jalustimet hevosen kaulalle. Nyt olisi hyvä hetki leikkiä kouluratsastajaa, kun alla oli vieras hevonen, jonka kanssa pitäisi toimia yhteistyössä. Hän katseli Alexia ja hymyili miehelle hellästi. Hänen kaksi söpöä miestään. Pitäisi joskus saada Alex ja Benjamin kärryajelulle Olafin kärryillä. Joo! Hän kokeili Miun kanssa oppimia asioita Gabinon kanssa, yrittäen hakea orille sopivaa muotoa ja reipasta askelta. Jos ori edes osasi sellaista, se olisi kannattanut ehkä tarkistaa.


Viimeinen muokkaaja, Pixiekissa pvm Su Tammi 25, 2015 1:34 am, muokattu 4 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Pixiekissa
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1698
Join date : 20.04.2014
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: I dare you to love me   La Tammi 24, 2015 11:35 pm

Alex oli niin tottunut ratsastamaan hevosta vapaammassa muodossa, että hän lähinnä pyrki hallitsemaan Olafia painoavuilla. Se ei ollut ihan niin helppoa, kuin hänen omien hevostensa kanssa joihin hän oli tottunut ja jotka vastaavasti tunsivat hänen tyylinsä. Vilkaistessaan Rayta ja Gabinoa hän keräsi ohjaa ja vaati vuonohevosta taipumaan ja asettumaan voltilla tarkemmin.
”Sinäpä uhkarohkeaksi aloit ilman jalustimia”, hän naurahti, vaikka se saattoikin kuulostaa vähän uhkaavalta. Gabino ei ollut sellainen, että pelästyisi mitään, ja ainut milloin se lähtisi alta, olisi siihen yllyttävät avut. Herkkähän hevonen oli, joten se vaati ratsastajalta paljon tehdäkseen asiat oikein - liian suuret tai epäselvät avut saisivat sen todennäköisesti tekemään ihan eri asioita kuin oli pyydetty.
”Olaf tuntuu aika massiiviselta siihen verrattuna”, hän nauroi yrittäen saada hevosta kulkemaan reippaammin. Sen käynti tuntui perin erikoiselta kevytrakenteisempiin lajitovereihin verrattuna.

Ray naurahti miehen sanoille.
"Haluan opetella eroon jockeyn ryhdistäni ja tämä auttaa." Hän naurahti uudelleen ja pyysi sopivan alkukäynnin jälkeen Gabinolta ravia kevyellä pohkeen liikautuksella. Mustan orin askel oli kohtalaisen miellyttävä ja hän itse asiassa piti hevosesta, ainaki toistaiseksi.
"Mieti sitä kontrastia Olafin ja täysikuntoisen laukkurin välillä." Mies heitti hevosen selästä ja vilkaisi hevostaan.
"Sitä saa komentaa eteen. Se osaa olla joskus vähän laiska ja kuuro."

Alex oli upeasti unohtanut esimerkiksi raipan talliin (hän kun ei sellaisia yleensä käyttänyt paitsi maasta käsin työskentelyssä), joten sai nyt ainakin alkuun patistella pientä lylleröä eteenpäin. Hän teki vähemmän harkittuja ja epätäydellisiä voltteja esteiden ympärille. Kouluratsastaja hän ei ollut, eikä hän aikonut ratsastaa Rayn silmäterää pipo liian kireällä. Piposta puheenollen, kypärä oli jäänyt talliin ja korvia peitti edelleen harmaa villamyssy. Onneksi maneesissa olivat vain he, sillä tallin henkilökunta ja omistajisto suhtautuivat kypärättä ratsastamiseen kovin nuivasti.
”En ole hypännyt Gabinolla hetkeen, mutta se on peloton ja vähän uhkarohkeakin esteillä. Se ponnistaa miten vaikeasta kohdasta tahansa vaikka sillä ei olisikaan mahdollista päästä esteen yli. Menin sillä joskus vähän ympäri kun sen onnistui loikata okserin puomien väliin”, Alex kertoi nauraen nyt jo vähän vanhemmalle tapaukselle. Onneksi kummallekaan ei ollut sattunut mitään, mitä nyt hän oli metsästänyt Gabinoa pitkin tallipihaa sen hypättyä kaatumisesta innostuneena kentän aidan ylitse.

"... Kiitos kun kerrot." Raiden ei koskaan ratsastanut kypärättä, mutta ei sanonut toiselle mitään. Olaf ei tekisi mitään sellaista, mikä saisi Alexin kaltaisen kokeneen ratsastajan alas. Hän nosti laukan varovasti, hän halusi kokeilla huolella kaikkia askellajeja läpi, ennen kuin menisi edes puomia.

Alex naurahti. Gabino oli oppinut paljon niistä ajoista ja hän uskoi, että ori löytäisi sillä kertaa paremmat kohdat ponnistaa vaikka ilman ratsastajansa tukea. Hän kannusti Olafin raviin ja kevensi leppoisassa, kiireettömässä askelessa. Hetken hän jo epäili, ettei sellainen ratsu edes pääsisi esteitä ylitse. Oli vain niin kovin hankala uskoa, että kylmäverisestä olisi sellaiseen. Hänelle ne olivat niin vieras hevosryhmä.

Ray istui Gabinon selässä mahdollisimman tasaisena ja eleettömänä. Kun hän sai käsitystä siitä, miten oria piti ratsastaa, siirsi hän hevosen ravilla ja jatkoi työskentelyä siinä. Avut kuulolle niin voisi kokeilla hypätä kunnolla.

”Se näyttää toimivan sinulla”, Alex kehaisi nostaessaan laukan ratsastamallaan pullerolla. Olafin laukka oli helposti istuttavaa ja pehmeää, mutta erilaista kuin hänen hevosillaan. Hän antoi ohjan pysyä pidempänä ja käytti painetta suitsissa vain kevyeen asetukseen sekä pidätykseen, mikäli se ei painolla onnistunut tarpeeksi jämäkästi. Olaf ei ollut niin vikkelä käännöksissä mihin hän oli tottunut, mutta se ei tuntunut ihan mahdottomalta ratsulta esteradalle. Sivusilmällä Alex vilkuili toisen ratsukon toimia. Hänestä oli mukava nähdä jonkun muun ratsastavan hänen hevostaan, ja erityisen mielissään hän tietenkin oli siitä, että se oli juuri Raiden.

"Noh, voisi se kai paremminkin.. Pysyy käsissä ja ei ryntäile. Niinkin olisi voinut käydä." Hän naurahti ja katseli kaksikkoa.
"Aleex, pistä se pulla edes liikkelle, se laiskottelee." Olaf tosiaan vähän luisti töistään, mutta muutoin se kulki Alexilla hienosti.

”Mutta kun minä pidän rauhallisesta tahdista”, Alex marmatti virnistäen ja polkaisi sitten hevoseen vauhtia. Hän antoi sille mahdollisuuden kiihdyttää neliin ja kiitää ison maneesin toiseen päähän. Olaf tuntui jopa innostuvan vauhdista ja saavan uutta potkua. Ehkä se siis oli ollut ihan hyvä idea. Alex pidätti hevosta ja keräsi siihen painetta ennen kuin antoi sen lähteä toisesta päästä jälleen niin kovaa kuin kintuista pääsi. Kaviot lennättivät hiekkaa seinälle ja Alex nousi kevyeen istuntaan tarttuen kiinni kaksiväriseen, hupsuun harjaan. Olaf heitti takapäätään ilopukkiin, mutta sellainen ei edes horjuttanut jalustimilla seisovaa miestä. Ei olisi ihme, että toisen hevosen villi laukka innostaisi Gabinoakin.

Gabino päätti, että sekin halusi laukata ja nosti päätään, ottaen muutaman reippaan askeleen. Yllättävän rauhallisesti hän kuitenkin istui alhaalla ja piti kädet aloillaan, selvästi tottuneena tällaisii hevosiin ajoilta kun ratsasti ja ratsutti laukkureita työkseen. Tasapaino horjahti hieman, mutta ei niin että mies olisi tippunut alas. Hän nauroi juoksevalle kylmäveriselle ja sen heränneelle takapäälle.
"Näetkö, on siinä vauhtiakin!" Oli mukava katsella kun joku muu ratsasti ruunaa, todella. Joskus Raiden jopa mietti sen myymistä, oman aikansa rajallisuuden takia, mutta hän ei uskaltaisi luopua ruunastaan. Hän halusi pitää Olafin itsellään, jotta tiesi millaista elämää se eli.

Alex pidätti Olafin käyntiin ja rapsutti hymyillen hevosen kaulaa.
”Näkyy olevan”, hän hymähti ollen iloinen siitä, että tallilta löytyi sen kokoinen maneesi missä saattoi juosta kunnolla. Hän keräsi ohjia hieman enemmän käsiinsä ja korjasi istuntaansa. Hän oli ilmeisesti istunut aivan liian pitkään lännensatulassa, sillä jo nyt olo alkoi olla tukala ja hankala ilman tutun satulan tukea.
”Ajattelin ottaa pari hyppyä”, hän kertoi aikeistaan ja nosti Olafilla nyt asiallisemman, mutta kuitenkin hyvin liikkuvan laukan. Hän käänsi hevosen pääty-ympyrälle ja saatuaan laukan rullaamaan, käänsi sen pitkälle sivulle ja ratsasti yli matalan pystyn. Mies nousi kevyeen istuntaan vähän ennen estettä ja yllättyi, miten ketterästi hassuharjainen hevonen ylitti esteen kuin leikiten.

Raiden päästi jalustimet alas. Jos mies kerran aikoisi hypätä, hänen olisi hyvä saada jalustimien tuki itselleen. Jos Gabino vaikka innostuisi Olafin loikista. Olafin hypyissä ei ollut kiirettä, se hyppäsi tasaisella kaarella rennosti esteen yli liidellen. Hän nosti laukan arabilla, hakien sen tuntumalle. Mies tunsi miten arabin takapää heräsi ja pää nousi kun he lähestyivät. Raiden istui alas viimeiseen asti ja päästi Gabin ponnistamaan vasta kun ponnistusetäisyys olisi sopiva. Gabino tuntui ponnistavan aivan liian korkealle, aivan kuin puomit hyökkäisivät sen kimppuun tai sitten se vain orimaisesti brassaili. Mies nauroi hevoselle, myödäten hypyssä ehkä hieman liioitellusti, koska ei tiennyt miten paljon Gabino vaati ohjaa hypätessä.
"Wouh, hei, ei tämä ole poika nopeuskilpailu."

Alex antoi Olafin laukata maneesissa suuren ympyrän ja seurasi samalla, kuinka toinen, upea ratsukko ylitti esteen ja Raiden sai kokea arabialaisen tulisen energian. Hän naurahti hieman ja ohjasi Olafin sitten turhan paljon suunnittelematta seuraavalle esteelle. Alexille pikkuhyppely oli hauskaa, eikä hän tosissaan edes ollut koskaan valmentautunut lajissa. Siksipä Olaf ajautui liian lähelle, joutui ottamaan puolikkaan askeleen ennen ponnistusta ja hypähti enemmän ylös kuin eteen saaden Alexin roikkumaan tosissaan harjassa. Hän heilahti satulassa hevosen kaulalle kavioiden osuttua maahan mutta onnistui kipuamaan takaisin selkään laukan jatkuessa seuraavalle esteelle. Koottuaan itseään ja hevosta ratsukko selviytyi vaivatta naurettavan matalasta ristikosta.
”Olaf on taitavampi, miltä näyttää”, Alex heitti huvittuneena siirtäessään hevosen käyntiin hetkeksi. Hän nosti silmille valahtanutta pipoaan ja soi Raylle aivan erityisen hymyn.

Raiden nauroi ja ohjasi Gabinon hieman isommalle okserille, josta he selviytyivät jo paljon kunniallisemmalla hypyllä.
"Älä ikinä aliarvioi norjalaista." Raiden huikkasi kun hidasti hetkeksi mustan arabin käyntiin. Hän kehui hevosta ja silitti sen kaulaa hellin hierovin liikkein.
"Gabinokin on kyllä hyvä. Ehkä vain aavistuksen tulinen." Se hymy olisi saanut jalat notkahtamaan, jos hän olisi seissyt omilla jaloillaan. Eikä siihen voinut olla vastaamatta varovasti.

”Sitä se on, mutta pysähtyy varsin hienosti vaikka sitten sliding stopina”, hän virnisti toiselle huvittuneena. Lännenratsuksi koulutettu ori oli taitava soveltamaan osaamiaan temppuja myös esteradalla, jos niin halusi ja avut kävivät epävarmoiksi. Alex kuitenkin uskoi Rayn tietävän, mitä teki.
”Olen niin toivoton esteratsastaja”, hän naurahti miettiessään, kuinka esteitä voisi käyttää lyhyenä ratana.

"En ehkä uskaltaisi kokeilla. Olaf ei oikein osaa lännenratsastusliikkeitä, olen tehnyt selästä käsin kaikkia tehtäviä." Ei hän ollut uskaltanut itse opettaa hevoselleen sellaisia, koska ei itsekään oikein kunnolla osannut niitä liikkeitä.
"Samoin. Jos se ei sisällä nelistämistä radalla, hengenvaaraa ja reilusti adrenaliinia.." Hän naurahti hiljaa ja katseli, keksien radan hänelle ja Gabinolle. Mies pyysi orilta laukan ja ohjasi sen ensin sille pienelle ristikolle, pysty, sarja, okseri ja ristikko uudelleen. Gabi tuntui kuumuvan kokoajan, mutta siihen tottui. Lopulta vauhti saattoi olla melkoinen, mutta Raiden ei edes huomannut. Oli sitä lujempaakin menty.

Rayn kokemukset hyppäämisestä toki ylittivät sen hetkisen radan, mutta tuon kokemus oli silti enemmän kuin Alexin. Jostakin syystä hän pysyi ennemmin maan pinnalla. Seurattuaan toisen ratsukon menoa, hän nosti norjalaisella pullukalla laukan. Koottuaan laukan hallituksi mutta eteenpäin pyrkiväksi, hän otti radan ensimmäisen esteen ja tunsi liitelevänsä ainakin metrin korkeudessa. Jokin esteratsastuksessa kiehtoi häntä ja vieraalla hevosella se oli entistä erikoisempaa. Seuraava este tuntui tulevan ihan heti perään. Olaf hyppäsi kokemuksen tuomalla voimalla ja taidolla, kun Alex taas yritti pysytellä kyydissä alkaen hiljalleen oppia mukautumaan hyppyihin paremmin. Hänen jalustimensa olivat aavistuksen liian pitkät, mutta se ei haitannut, kun ei paremmasta tiennyt. Pieni sarjaestekin onnistui kaksikolta ehkä siksi, että askel sattumalta tai Olafin toimesta sopi mainiosti väliin. Alex oli ihan toivoton arvioimaan etäisyyksiä hevosella, jonka askeleenpituus oli vieras. Hän siirsi hevosen radan jälkeen ravin kautta käyntiin ja hengähti. Yllättävän rankkaa.

Ei mies silti ollut mikään rataesteratsastaja, vaan nimenomaan osasi istua nelistävän täysiverisen selässä ja juosta risuaitojen yli. Hän siirsi Gabinon käyntiin, vaikka ori olisi selvästi nyt vasta herännyt tähän tehtäväänsä.
"Heeeei, oleppas nyt. Otetaan pian uudelleen, jooko?" Hän voisi vaikka vähän nostaa paria pystyä, reipas ja siro hevonen tuntui naureskelevan esteille. Alexin musta arabi oli kyllä hauska hevonen ja mukava ratsastaa.
"Mukava hevonen tämä on, ei voi kieltää. Ja hyvin teilläkin meni."

”Se vaatisi enemmän aikaani, mitä minulla on tarjota”, Alex sanoi vähän murheellisenakin ja silitti norjalaisen pehmeää karvaa. Hän tunsi olevansa hieman eksyksissä, sillä osasi vain hypätä esteitä, ei laskea askelia, arvioida hyppykohtaa tai mitään muutakaan erityisen hienoa. Vielä toistaiseksi hän oli kuitenkin onnistunut ohjaamaan ratsunsa esteille melko onnistuneesti.
”Luuletko, että selviäisimme korkeammista esteistä?” hän hymähti ja heilautti päätään säälittävien pikkuesteiden suuntaan. Hän ei tiennyt mitään Olafin hyppytaidoista, mutta se oli toistaiseksi vaikuttanut hyvältä.

"... Minulla voisi olla Gabinolle vähän aikaa, silloin tällöin." Raiden heitti sen enemmän tai vähemmän vitsillä. kyllä häneltä voisi irrota kerran viikossa ehkä pienen treenin verran tulisieluiselle arabiorille.
"Ja Olaf hyppää 80 senttiä ratana, joten kyllä sinä sen saman pääset sen kanssa hyvin. Se osaa aika hyvin itse päättää mistä hyppää ja ei ota idioottimaisia riskejä. Hyppää se yksittäisenä vähän isompaakin." Mies virnisti kevyesti.
"Sillä on mukava hypätä ilman satulaakin." Kuulosti siltä että kokeiltu oli. Sekin.


”En minä halua sinua kuormittaa hevosillani”, Alex naurahti, vaikka olikin kovin otettu Raidenin tarjouksesta. Ehkä hänen pitäisi vain ostaa liikutus tallin puolesta. Vaikka hän luotti työntekijöihin, olisi hän mieluusti ottanut hevoselle jonkun tutun, joka ymmärtäisi sen herkkyyttä.
Vai ilman satulaa? Alex pudisti päätään huvittuneena ja liukui alas hevosen selästä korottaakseen esteitä. Ehkä hän ei ihan 80 cm asti nostaisi, sillä oma rohkeus ei riittäisi. Olaf seurasi hänen perässään hyvin kuuliaisesti hänen nostaessaan esteiden korkeutta ja lopulta hän päätyi riisumaan sen satulan katsomon rajaavalle aidalle. Mies virnisti ja otti vauhtia hypätäkseen ruunan selkään. Onneksi sillä oli upea harja, mistä tarrata kiinni. Ketterästi Alex pääsi istumaan satulattoman hevosen lämpimään selkään.
”Eiköhän kokeilla”, hän virnisti ja nosti laukan, kun oli löytänyt tasapainon paksun hevosen selässä. Hän ohjasi sen suoralle linjalle, jolla hyppäsi ensin ristikon ja sen jälkeen korottamansa pystyn. Olaf oli varsin luotettava hyppääjä ja satulattakin Alexin onnistui pysyä suoralla linjalla selässä. Hän nauroi ja kääntyi kohti seuraavaa estettä.

"No tunti sinne tai tänne. Ja se olisi hauskaa vaihtelua." Raiden myönsi hymyillen. Ei häntä haittaisi uhrata Alexin hyväksi paria tuntia viikossa vaikkapa. Hänen työpäivänsä ei kuitenkaan olleet niin pitkiä, etteikö niihin mahtuisi yhden hevosen liikutus. Hän katseli Alexin toimia leveä hymy huulillaan, tuo mies tuntui lottovoitolta tällä hetkellä.
"Sinäpä olet rohkea. Varo ettet kierähdä pyöreästä selästä alas." Oli pakko hieman kiusoitella. Hyvin hellä katse silmissään hän seurasi Olafin ja Alexin hyppäämistä. Tämä oli ollut hyvä idea. Kiintymys mieheen syveni kun näki tuon rakkaan hevosen selässä. Se oli miltei huvittavaa.
"Hyvinhän se menee!"

”Kyllä sinä sillä saat ratsastaa, mutta vain jos todella tahdot. Tietenkin maksan siitä”, Alex huolehti. Hän ei pistäisi Rayta työskentelemään hevosensa kanssa ainakaan ilmaiseksi. Mies pidätti Olafin muutaman esteen jälkeen raviin ja yritti parhaansa pysyä pyöreässä selässä. Nauratti. Rosings Parkissa tuskin katsottiin vastaavaa pelleilyä hyvällä, mutta kerrankos sitä.
”Olaf on mahtava tapaus”, hän kehui ja halasi hevosen paksua kaulaa.

"... Ei sinun tarvitse minulle herran jumala maksaa." Raiden naurahti. Vaikka hän ratsuttaja olikin, mutta se oli sellainen palvelus jonka hän tekisi Alexille mielellään ilmaiseksi. Ja sitten hän ihmetteli miksei rahaa ollut.
"Se on. Alex, tuota, varo ettei se koeta men---"
Olaf jäi seisomaan paikoilleen ja painui hitaasti polvilleen. Aika piehtaroida!

”Kyllä minä ratsastusavusta maksan”, Alex sanoi painokkaasti ja hymyili sitten Raylle leveästi. Hän paijaili Olafin kaulaa ja kun tuo sitten keksi käydä piehtaroimaan, mies tajusi sen liian myöhään ja tuli kuperkeikan kautta alas selästä löytääkseen itsensä istumasta maasta. Hän nousi äkkiä ylös välttääkseen jäämästä piehtaroimaan käyneen hevosen alle jäämistä ja perääntyi antaakseen sille tilaa nauttia maneesin hiekasta kun nyt kerran oli sille päälle sattunut. Alex pudisteli hiekkaa vaatteistaan hämmentynyt ilme kasvoillaan. Ihan sillä tavalla hänelle ei ollutkaan käynyt.

Raiden pysäyti Gabinon nauraen kaksin kerroin hevosen selässä. Olaf todellakin nautti koko pienhevosen olemuksellaan hiekassa kiemurtelusta. Hän ei kestänyt sitä yhdistelmää Olafin nautiskelevasta olemuksesta ja Alexista huokuvasta hämmennyksestä.
"Se tekee tuota joskus, yleensä kyllä rannalla mutta... Haha, unohdin sanoa kun itse olen tottunut... Ei se satulan kanssa, mutta ilman..." Hetken mies keräili itseään satulassa.
"Eikö yleensä hevosen käyttämisestä makseta omistajalle."

Alex keräsi itsensä eikä voinut kuin nauraa vaalealle pullalle, joka nautiskeli hiekasta. Ehkä sellainen sopi täydellisesti heidän huvittavaan hevosenvaihtoleikkiinsä. Ray olisi tietenkin voinut varoittaa, mutta eipä tuollaisesta voinut vihainenkaan olla. Alex löytäisi hiekanjyviä vaatteidensa seasta taatusti vielä viikon päästä, mutta yritti silti siistiä vaatteitaan.
”Ray, oletko unohtanut, mitä teet työksesi?” hän virnisti yrittäen valaa uskoa ratsuttajaan. Mikäli tuo otti jokaisen pestinsä samanlaisella rentoudella, mies olisi pian puilla paljailla.
”Sinulle maksetaan siitä että ratsastat hevosia. Mikä tämä olisi erilaista?”

"Eehen. Minulle maksetaan siitä että vien hevosia eteenpäin, mutta tuskin voin opettaa Gabinolle kovin paljoa." Hän totesi toiselle perin kirkkain silmin. Mies keräsi Gabinon ohjaa ja lähti keräämään hevosta lyhyemmäksi, ihan uteliaisuudesta. Huomasi että se oli enemmän lännenratsu ja harrastehevonen.
".. Okei, jotakin voisin ehkä opettaa sille." Hän myönsi hymyillen.
"Mutta sinä olet... Sinä."

Olaf nousi hiekasta ja pudisteli itseään rajusti. Alex pyyhki enimmät hiekat sen selältä ja hypähti takaisin kyytiin. Ehkä piehtaroinnit olisivat siltä päivältä ohitse. Hän ratsasti Olafin tarhakaverin vierelle jotta saattoi edes hetken olla lähempänä Rayta. Tuon sanat saivat hänet sulamaan hymyyn.
”Eikö se olisi vähän epäreilua muita kohtaan?” hän uteli kevyttä flirttiä katseessaan. Ray olisi hyvin tervetullut opettamaan Gabinolle jotakin. Tuon hevostaitoihin Alex luotti.

Raiden ei ehkä itse olisi luottanut. Tuo heitti jalustimen innostuneen arabin kaulalle ja istui syvälle satulaan, hakien sitä jonkinlaiseen peränantoon ihan huvikseen. Istunta oli parantunut paljon, kiitos Miulla käytyjen kouluvalmennusten, jos sitä vertaisi kesäiseen jockeyn ryhtiin.
"Voisin ehkä Gabinolla käyttää kuukausittaisen kouluvalmennukseni kun Miu ei ole enää vastuullani. Sekin kehittyisi samalla. Ja ei, sinulla on etuoikeuksia." Hän virnisti toiselle arabin selästä hieman velmusti.

Gabinosta olisi kyllä jollakin tasolla koulu- ja esteratsastukseen, jos sitä joku viitsisi työstää. Alex olisi onnellinen, jos Ray todella uhraisi kouluvalmennuksensa hänen villikkoonsa, vaan ei missään nimessä pakottaisi toista siihen.
”Ethän vain sekoita työtä ja vapaa-aikaa?” hän virnisti etuoikeuksilleen ja kurottautui tökkäämään Rayta jalkaan meinaten samalla luisua alas satulattoman ratsunsa selästä. Ehkä hän voisi todella antaa toisen ratsastaa ja keskittyä omaan suoritukseensa, joka oli siihen asti ollut pelkkää leikkimistä.

".. En tietenkään. Yhtään." Ray pyrki vastaamaan uskottavasti toiselle, vaikka tiesi ettei olisi kovin uskottava. Hevosessa olisi kyllä potentiaalia, kunhan sen kanssa vain työskentelisi.
"Ja mielelläni minä käyttäisin sen Gabinoon. Vai Olafillako menen? Vai kenties Moneypennylla, harjoittelemaan viittä erilaista käyntiä?" Ratsuttaja työskenteli samalla häiritsevän keskittyneesti mustan orin kanssa. Hän nosti ravin, Gabino tuntui kulkevan aivan erilaisella askeleella kuin aluksi. Hän istui rauhassa selässä ja ratsasti eniten painolla, se tuntui toimivan hienosti.

”No, jos sinusta tuntuu siltä”, Alex myöntyi viimein hymyillen ja toivoi että Ray kertoisi, kun ei enää jaksaisi hänen tulisieluista erityislastaan. Olaf oli päässyt jälleen helpolla ja saanut kävellä hyvän matkaa minne tahtoi pitkin ohjin. Nyt Alex keräsi sitä ja itseään. Hän yritti parhaansa ratsastaa pullaponin edes puolittain muotoon, kunnes kyllästyi ja nosti ravin. Keventäminen ei tullut kysymykseenkään satulatta, mutta onneksi norjalaisella oli perin mukavasti istuttava ravi. Alex taivutti sen kevyesti ympyrälle.
”Gabino menee sinulla paremmin kuin minulla koskaan”, hän huokaisi ihailusta ja kannusti Olafin laukkaan helpon kaksoissarjan ylitse. Ehkä hän oppisi hyppäämään niin rauhallisella hevosella paremmin, kun kuumuvalla Gabinolla, vaikka orin hallitsikin. Sen kanssa esteen lähestyminen oli ajoittain jopa kaoottista.

Olaf oli loistava opetushevonen miltei mihin tahansa, se oli peloton ja ei kyseenalaistanut mitään. Ainoa pahe oli satunnaiset piehtaroinnit ja riemupukit. Ja maastossa syöpöttelyt!
"Olen koko syksyn hinkannut koulua ja käynyt valmennuksissa. Parempi kulkeakin. Ja myönnän, olen ehkä ratsastanut yhtä sun toistakin räjähdysaltista." Hän oli tosiaan siihen saanut harjoitusta enemmän kuin tarpeeksi. Nuori, täynnä virtaa oleva laukkahevonen oli enemmän kuin dynamiittia jalkojen välissä. Gabino tuntui vain mukavan innokkaalta.

”Saisit siitä irti niin paljon”, Alex haaveili hevosensa ja Rayn yhteistyöstä. Hän yritti nyt tosissaan viiden esteen rataa ja käytti kaiken keskittymiskykynsä ja taitonsa tehdäkseen hallitun suorituksen. Ehkä mukavuudenhalustaan Alex ei ollut valinnut matkalle suuria riskejä ja kaikki siirtymiset esteeltä toiselle olivat helppoja ja pullan harjassa roikkuen Alex suoritti radan ainakin selässä pysyen. Muuten se ei mennytkään niin mallikkaasti, mutta puomit eivät pudonneet tai edes kolahdelleet, vaikka Alexin mielestä meno tuntui välillä ihan hallitsemattomalta ja hän oli varma, että tulisi alas seuraavalla esteellä.
”Eiköhän tämä riitä”, hän naurahti saatuaan hevosen rauhalliseen raviin. Ainakin hänellä oli hauskaa.

"No tuskin kovin ihmeellisiä. Minullakin on ratsastajana melkoisen matalat rajat. Bogaert saisi irti paljon enemmän. Esimerkiksi. Tai Cavanaugh." Raiden nosti laukan, hallitun ja siistin, haluten vain Gabinon polkevan kunnolla alleen. Ori tuntui varsin yhteistyöhaluiselta, mikä toi vähän itseuottamusta takaisin. Hän osasi ratsastaa.
"Tämä kohottaa minun itsetuntoani kaikkien haukkujen jälkeen."

”En halua niitä hujoppeja pikkuhevoseni selkään”, Alex naurahti, vaikka syy ei ehkä niinkään ollut Rayn mainitsemien valmentajien pituus. Hän vain piti ajatusta Raidenista parempana Gabinon ratsastajana - olkoonkin, ettei tuo ollut uskoa taitoihinsa. Tuskin Bogaert tai Cavanaugh edes katsoisivat hänen harrasteratsuaan päin.
”Se näyttää upealta”, Alex nyökytteli ja antoi Olafin siirtyä käyntiin pitkin ohjin. Ehkä hän voisi käyttää aikansa katselemalla miestään ja hevostaan.

Raiden ei viitsinyt rääkätä Gabinoa enempää hidastamalla sitä, vilkaisi yhtä estettä hymyillen.
"Nosta sitä pystyä vähän. Vaikka.. parikymmentä senttiä." Poikamainen virne levisi kasvoille. Oli pakko vähän kokeilla. Hän piti hevosen laukan koossa, hymyillen. Gabino oli hieno hevonen.

Alex vilkaisi Rayta tuon pyynnön jälkeen. Parikymmentä senttiä? Kai toinen tiesi mitä teki. Hän liukui Olafin selästä esteen luona ja korotti sitä odottavaisin mielin. Hän uskoi hevoseensa mutta ei ollut koskaan hypännyt sillä niin korkeaa estettä.

Raiden ei itsekäään tiennyt mikä satunnainen villikohtaus iski hänelle. Hän ohjasi Gabinon siistissä laukassa esteelle ja tuki reilusti hypyssä. Hän oli kuitenkin opettanut itse Olafin hyppäämään, joten hän osasi tukea hevosta kun se sitä vaati. Vauhti kasvoi ehkä liikaa estettä kohti, mutta muuten ylitys oli mallikelpoinen. Ja ilman jalustimia. Voi häntä. Raiden istui alas ja siirsi orin käyntiin, silitellen sen kaulaa. Hieno hevonen.

Alex aplodeerasi hurjasti upealle hypylle. Oli hänen Gabinonsa taitava.
”Sillä pitäisi ehdottomasti hypätä enemmän”, hän ehdotti tulevaisuuden varalle. Ei arabialaisesta isoihin kilpailuihin olisi, mutta jos hän joku päivä sen myisi, tavoitteellinen ja reipas juniori voisi saada siitä hyvän hevosen treenaamiseen. Sillä hetkellä Alex ei kuitenkaan ollut myyntiaikeissa.
”Tämä hevosvaihto oli hieno idea”, hän virnisti taluttaessaan Rayn hevosta uralla. Joskus pitäisi tehdä ihan tosissaan töitä, mutta ehkä joskus saattoi pitää hauskaa. Alex oli lähdössä parin viikon kuluttua pitkäksi viikonlopuksi Lontoon lähellä pidettävään seminaariin, jonne ottaisi mukaansa Gabinon. Hän oli miettinyt myös Arizonan lastaamista, sillä matka olisi paljon mukavampi hevoskaverin kanssa. Ehkä Ray liikuttaisi Poppya sen ajan, tai sitten hän palkkaisi jonkun tallityöntekijän. Se olisi pisin matka hetkeen, eikä hän tiennyt, luottaisiko ratsutuksessa olevan nuorikkonsa kenelle tahansa. Ehtisihän sitä miettiä.

"Ehkä sinä alat hypätä enemmän tai minä alan hypätä sillä kerran viikossa ja vääntää koulua kerran viikossa." Raiden olisi mielellään ratsastanut sitä. Kuulosti hienolta idealta. Hän olisi tehnyt sen mielellään.
"Niin oli. Ihana nähdä että Olaf toimii muillakin, etten ole juurruttanut sitä vain omiin tapoihini ja temppuihini." Joskus tosiaan saattoi pitää vain hauskaa, Rayn mielestä vähän useamminkin.
"Sovitkin sinne paremmin kuin minä."

”Jos sinulla on aikaa, annan sen mielelläni ratsastettavaksesi”, Alex nyökkäsi idealle ja toivoi sen toteutuvan.
”Emmeköhän pääse maksustakin yhteisymmärrykseen”, hän jatkoi ymmärtämättä edes, miten väärältä se olisi saattanut kuulostaa. Mies pysäytti Olafin yhden esteen vierelle ja rapsutti hevosen otsaa.
”Olaf on hellyttävä.”

Raiden pärskähti. Voi apua, miten Alex saattoi sanoa tuollaista! Mokoma!
".... Emmeköhän varmasti." Raiden sanoi hyvin merkitsevään äänensävyyn, kikatellen itsekseen hetken. Olipa kypsää.

Alex vilkaisi huvittunutta Raidenia ja tajusi vähän viiveellä, mille tuo nauroi. Hän irvisti toiselle ja nauroi sitten.
”Sinä irstas mies”, hän torui ja hautasi kasvonsa Olafin pehmeään karvaan. Menisi hetki tottua sellaisiin vitseihin.

"Itse aloitit!" Ray puolustautui hevosen selästä ja silitteli Gabin kaulaa, jutellen hetken mustalle orille hymyillen. Se oli komea eläin.
"Minä vain vastasin kysymykseesi." Hän vastasi viattomana. Maneesin ovi aukesi ja sinne saapui perin tuohtunut musta ruuna ratsastajan kanssa. Raiden tunnisti sen samantien Janicen Pobyksi. Hän vilkaisi Alexia ja ratsasti hevosen tultua peremmälle kohti ovea. Selässä oli joku muu, varmaan Janicen ystävä, mutta hän pelkäsi naisenkin tulevan paikalle.

Alex oli vastata jotain, kun hänelle tuntematon hevonen saapui sisälle. Rayn katse kertoi kuitenkin paljon ja hän osasi tukkia suunsa. Mies talutti Olafia maneesin ovia kohti, olihan hän jo valmis hevosen kanssa. Tallityöntekijä korjaisi esteet heidän puolestaan varmasti, jolloin he saattaisivat livahtaa, mikäli Rayn ex-nainen sattuisi paikalle. Jotakin sellaista oli odotettavissa, sillä Raiden näytti niin omituiselta.
Takaisin alkuun Siirry alas
Pixiekissa
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1698
Join date : 20.04.2014
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: I dare you to love me   La Tammi 24, 2015 11:48 pm

Raiden talutti hevosen talliin ja törmäsi sitten tietysti matkalla Janiceen. Nainen mulkaisi miestä pahasti ja huomaamattomasti onnistui kampittamaan tuon. Mies lensi rähmälleen Gabinon vierellä, mikä sai orinkin pärskähtämään ja säikähtämään.

Alex seurasi Rayn ja Gabinon perästä ja yritti olla varsin huomaamaton nähdessään Janicen. Se ei kauaa onnistunut, kun toinen mies kompuroi hänen edellään ja kaatui ikävän näköisesti käytävälle. Alex tiesi Janicen syylliseksi, mutta hänellä ei ollut aikaa sellaiseen.
”Ray!” hän huudahti ja laski Olafin ohjista auttaakseen toisen ylös.
”Sattuiko?”

Kädet siinä saivat naarmuja. Mies pomppasi ketterästi ylös,ettei joutuisi hevosen tallomaksi ja alkoi ensimmäisenä rauhoitella oria, huolehtimatta siitä että toisen polvalla näkyi ratsastushousuissa pieniä veritahroja. Polvia vain särki.

Alex katsoi huolissaan Raidenia.
”Saatko sen karsinaan?” hän kysyi kurottautuessaan ottamaan leppoisan vuonohevosen ohjat. Hän huolehtisi Rayn kunnosta sitten, kun hevoset olisivat karsinoissa. Hän muisti juuri unohtaneensa satulan maneesiin, mutta ehtisi hakea sen myöhemminkin.

"Saan saan, ei tässä mitään. Ei sattunut." Onneksi leuka vaikka ei ollut kopahtanut kivilattiaan. Hän talutti Gabinon karsinaan ja riisui sen, loimittaen kevyesti. Sille oli tullut kevyt hiki pintaan.

Alex ei uskonut Rayta, mutta salli tuon siirtyä Gabinon kanssa karsinaan ja samalla hän vei Olafin. Vuonohevonen oli nopeasti riisuttu ja hän nouti satulan maneesista vältellen Janicea parhaansa mukaan. Vietyään varusteet pois, hän etsi Rayn käsiinsä.
”Kävikö pahasti?” hän kysyi jälleen. Miehen katse oli hellä ja huolehtiva.

Raiden astui juuri ulos karsinasta varusteiden kanssa kun Alex palasi.
"Ei käynyt, rauhoitu. Olen kunnossa." Mitä nyt vähän verta siellä sun täällä kun oli ottanut osumaa lattiasta.

Raidenin sanat eivät vakuuttaneet. Hän vilkaisi toisen vuotavia polvia ja veikkasi satulan alla piilossa olevien käsienkin olevan vereslihalla. Mies katsoi totisena toista silmiin.
”Mennään ylös niin puhdistan nuo”, hän sanoi vaativasti eikä hyväksyisi vastaväitteitä.

"viedään nyt nämä ensin." Raiden naurahti ja lähti kohti satulahuonetta. Käsiä ja polvia kirveli mutta muuten hän oli kunnossa. Saatuaan tavarat paikoilleen hän asteli ylös.

Alex seurasi Rayta ylös ja istutti tuon oleskelutilan sohvalle. Hän etsi ensiapukaapista puhdistusainetta, pumpulia ja sidetarpeet astellen sitten toisen miehen luo. Hän laski kätensä tuon käsivarrelle ja etsi toisen katsetta.
”Tiedän että se oli Janice”, hän sanoi hiljaa tietämättä, kannattiko naista mainita lainkaan. Hän aloitti kaatamalla desinfiointiainetta pumpuliin ja tarttumalla hellästi Rayn kädestä. Se saattaisi kirvellä.

Raiden istui alas kiltisti, purren huultaan. Hän rullasi lahkeet ylös, niin ettei polvien kohdalla olisi enää kangasta ja ojensi kämmenensä toisen tutkittaviksi. Hän irvisti ja halusi vetää käden pois, se kirveli.
"Mhm, pikkujuttu. " paitsi esimerkiksi Moneypenny olisi voinut talloa hänet hengiltä.

Alex nosti katseensa toisen kämmenestä tuon silmiin. Hevosen kanssa kaatuminen ei ollut pikkujuttu, varsinkaan, kun Janice oli tehnyt sen vain ilkeyttään. Hän puhdisti ensin kämmenet sitoen ohuen sideharson ja taitoksen suojaamaan avonaista ihoa. Seuraavaksi hän siirtyi miehen polvien pariin.
”Onneksi tällaiset parantuvat yleensä hyvin”, hän sanoi toivoen, että niin kävisi nytkin kun haavat olisi heti puhdistettu. Oli kurjaa, että hyvin mennyt ratsastus oli päättynyt Janicen ilkeilyyn.
”Se ex-naisesi täytyy saada täältä ulos”, hän mumisi puoliksi itselleen, sillä oli omituista sanoa niin suoraan Raylle.

Hän hymyili hellästi niille sideharsoille. Alex oli ihana kun huolehti noin. Hän ei sanonut mitään sillä tiesi että Alex  oli oikeassa.
"Eipä häntä oikein saa ulos."

Alex huokaisi raskaasti. Eipä kai. Hänellä ei ainakaan ollut hihassaan yhtäkään ässää Janicen häätämiseksi. Ehkä tuo tajuaisi joku päivä itse lähteä. Saatuaan myös polvet sidottua, Alex tarjoutui keittämään kahvia ja istuutui sohvalle työkaverinsa viereen. Hän siveli kädellään toisen reittä hellästi.
”Onko sinulla tänään vielä ratsastettavia?” Alex kysyi häveten mielessään sitä, miten pihalla oli toisen aikatauluista.

Ei Raidenkaan tiennyt Alexin töistä. Hän tunsi olonsa hassuksi sillä lailla paikkailtuna.
"Ei, kaikki on jo hoidettu." Raiden myönsi kiltisti toiselle. Ei ollut syytä valehdellakaan.

Toinen saisi ilmeisesti siis lähteä kotiin poikansa luo. Alexillä olisi työn alla vielä Poppy, mikäli hän ei pitäisi hevosella vapaapäivää. Nuori kaipaisi kyllä säännöllisen liikuntansa.
”Hyvä. Sinun on päästävä lepäämään”, hän sanoi tarkoittaen haavoja. Olisi hyvä parannella niitä rauhassa, vaikkakin edes loppupäivä.

Raiden naurahti. Aivan kuin hän saisi kotona levätä!
"Olet suloinen kun huolehdit." Mies totesi hymyillen.

Alex silitti Rayn käsivartta ja oli punastua, kun toinen sanoi häntä suloiseksi. Tietenkin hän huolehti, välittihän hän Raysta ja halusi tuolle vain parasta.
”Tietenkin huolehdin”, hän jatkoi lepertelyä ja pyyhkäisi hiussuortuvan toisen kasvoilta.

"Hassu mies." Ray vilkaisi käsiän ja veti housut takaisin jalkojensa peitoksi. Tuntui hassulta että joku huolehti hänestäkin. Outoa. Todella outoa.
"Koita nyt selvitä täällä. Soita jos... Menee hankalaksi. Soitathan?"

Alex nyökkäsi.
”Taidan uhmata ulkona vallitsevaa jääkautta ja lähteä Poppylla maastoon”, hän ilmoitti toivoen, ettei matkalla olisi jäistä, sillä hevoselta puuttui kengät. Maastossa hän toivoi olevansa turvassa Rayn pelottavalta ex-naiselta.
”Pärjäätkö?” hän kysyi aikeenaan saattaa mies parkkipaikalle.

"Pärjään, totta kai." Hän sanoi hymyillen hellästi kun nousi seisomaan ja lähti astelemaan parkkipaikalle. Siellä tuo hipaisi nopeasti Alexin kättä ja väläytti hymyn.
"... En halua olla ahdistava mutta... Milloin sulle sopisi nähdä?"

Parkkipaikalla puhaltava viima ei tuntunut vaikuttavan Alexiin. Hän hymyili pysähdyttyään Raylle ilmeen muuttuessa vain asteen tuon sanoista. Hän ei ollut varma, oliko miehellä taka-ajatuksia, mutta ei kai pistäisi pahaksi.
”Ylihuomenna?” Alex ehdotti lyhyesti ja lomitti miesten sormet löyhästi. Hänen ei ollut tapana kuherrella työpaikallaan, mutta kuka nyt unohtuisi ulos heitä tarkkailemaan sellaisella ilmalla.

Ei hänellä ollut taka-ajatusta, ollenkaan. Hän puristi toisen sormia omillaan.
"Se käy. En tosin saa Beniä hoitoon mutta... Kuoletko jos saat meillä lämpimän ruuan?" Hän kiusoitteli tosita hymy huulillaan.

”Ehdottomasti, en selviä ilman einespäivällistä, joka kotonani odottaisi”, hän virnisti ja piti asiaa sovittuna. Hän söisi mieluusti Rayn ja tuon pojan kanssa. Mies ei pitänyt kovinkaan omituisena sitä, että hänen miesystävällään oli pieni lapsi. Sen ikäisenä tuntui olevan vain outoa, että ei ollut lapsia. Minkä sille mahtoi, ettei elämä ollut tarjonnut mahdollisuutta?
”Pidetään se sovittuna”, hän nyökkäsi harkiten suukkoa hyvästiksi.

"Niin epäilinkin." Raiden naurahti ja sipaisi hiuksia korvansa taakse, avaten autonsa ovet. Ei hän ajatellut mitään Alexin lapsettomuutta. Hän vain toivoi miehen tulevan toimeen poikansa kanssana ja jaksavan sitä elämää.

Alex vilkaisi ympärilleen. Tallipihalla oli hiljaista. Vaikka hänellä ei ollut järkevää syytä salata heidän suhteensa, tuntuisi jollakin tavalla väärältä näyttää sellaisia tunteita julkisesti. Mies nojautui lähemmäs toista ja painoi suukon tuon huuliin.
”Aja varovasti”, hän toivotti ja puristi toisen kättä.

Raiden punastui suukosta, hän ei ollut odottanut saavansa toiselta sellaista nyt.
"... Ajan. Aina." Hän naurahti hellästi ja irrotti toisen kädestä, istuen autoonsa. Joka luojan kiitos jaksoi käynnistyä. Ihanaa kun saisi hakea pojan ajoissa tarhasta.

Alex salli Rayn siirtyä autoonsa. Hän etsi savukkeen taskustaan vaikka olikin päättänyt lopettaa, ja astui kauemmas antaakseen toiselle tilaa lähteä. Mies tunsi tärisevänsä kylmyydestä, mutta pian sormien välissä palava tupakka auttoi unohtamaan sen. Seuraavaksi hän hakisi Poppyn tarhasta ja ratsastaisi sillä kunnon maaston. Ehkä hänenkin tulisi lämmin, kun karauttaisi nuorta intoa pursuavalla hevosella tuulelta suojaisella metsätiellä. Mies nosti kättään heilautukseen, kun Ray kaartoi autollaan pihasta.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: I dare you to love me   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
I dare you to love me
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Pikaviestinpelit-
Siirry: