Deep in my heart there's a trembling question

Fawn loi epäluuloisen katseen mieheen ja nykäisi sitten takaoven auki.
"Hengititkö paljon savua?" hän kysyi samalla, kun ojensi vilttiä, johon he voisivat kääriä kengurun niin, ettei se mahdollisesti paniikkiin joutuessaan lähtisi riuhtomaan itseään.
"Pyörryttääkö? Sattuuko jonnekin?"

"Minä olen ihan kunnossa", Joaquim vakuutti ja katsahti taivaalle, kun kuuli lähestyvän moottorin äänen.
"Mennään autoon", hän kannusti juuri, kun sammutuskoneet ilmestyivät näkyviin ja pudottivat lastinsa liekkeihin.

Uusi epäilevä katse, mutta juuri nyt ei auttanut kuin luottaa.
Fawn hyppäsi takapenkille nuoren kengurun kanssa, pitääkseen sitä silmällä ja tarkistaakseen, kuinka pahat vammat se oli saanut.
"Olet idiootti, Q, olenko koskaan sanonut? Urhea idiootti."

"Olet saattanut", Quim vastasi ja katsoi autosta tyytyväisenä, kuinka vesilasti kasteli tien vierellä kasvavan metsän ja tukahdutti sen liekit voimattomaksi kytemiseksi. Ehkä he voisivat edes tässä estää tulta ahmimasta kaikkea suihinsa, ja eläimillä olisi paikka, missä jatkaa elämää.
"Miltä se näyttää?" hän kysyi kääntyen takapenkkiä kohti.

"Shokissa, raukkapieni", Fawn vastasi.
Mutta niin taisi olla parempi, heidän kaikkien kannalta.
"Mutta palovammat eivät ole pahoja. Turkki on hieman kärventynyt, ja pelkään, että se on hengittänyt savua, mutta uskoisin, että se selviää."

"Voisit tarjota sille juotavaa takakontin vesisäiliöstä", Quim ehdotti ja katseli tuulilasista heidän pientä voittoaan. Sammutuskoneet toivottavasti palaisivat kohta ja pysäyttäisivät tulen leviämisen tähän suuntaan kokonaan.
"Voisin käydä katsomassa, onko siellä lisää loukkaantuneita eläimiä."

Fawn toivoi, että olisi voinut väittää vastaan.
"Minusta se ei ole hyvä ajatus. Hengitit jo savua", hän vetosi samalla kun tarkisti, että nuori kenguru hengitti hyvin. Keuhkoihin joutunut savu huolestutti häntä tällä hetkellä enemmän kuin pinnalliset ruhjeet.
"Minä menen."

"Ei", Joaquim kielsi jyrkästi.
"Minä olen ihan kunnossa. Sinun on pysyttävä täällä. Muu tiimi voi päivittää uutisia tai tietoa vaarasta." Eikä hän vaarantaisi tiiminsä turvallisuutta.
"Käyn katsomassa", hän sanoi astuen ulos autosta.

Fawn puri hampaitaan yhteen niin, että leukaperiä vihlaisi.
"Ole varovainen", hän kehotti Joaquimia.
"Äläkä tee mitään, mitä minä en tekisi, Q."

Quim oli varovainen. Yleensä hän oli vielä varovaisempi, mutta nyt mahdollisuus oikeasti tehdä jotain – auttaa, eikä vain odottaa, tuntea oloaan niin riittämättömäksi, oli houkutteleva.
Ja se tuotti tulosta, joskin sattumalta, ja ennen kuin sammutuskoneet palasivat toiselle kierrokselle, Joaquim kiiruhti takaisin autoon. Hän kaivoi shortsiensa taskusta kaksi pökertynyttä hiirtä ja t-paitansa sisältä turkkinsa paikoin polttaneen kettukusun, kietoen sen märkään pyyhkeeseen sylissään, ja nostaen hiiret toipumaan etupenkille. Hän nojautui hieromaan niiden rintakehiä etusormellaan.

Sillä välin Fawn oli ahdistunut omaan toimettomuuteensa. Nuori kenguru oli laitettu nesteytykseen ja sekä sen hengitys että sydän kuulostivat hyviltä.
Hän lähetti kiitoksen yläilmoihin kun Joaquim palasi, eikä ollut varma, purskahtaako itkuun kun näki miehen nostavan hiiret etupenkille.
Hyvä jumala miten hän rakasti tuota helläsydämistä hölmöä.
Puhelin piippasi hälytystä.
"Quim, puolitoista mailia länteen on asutuskeskus. Meiltä pyydetään apua sen tarkistamiseen."

"Ihan kohta", Quim lupasi keskittyneenä ja tuijotti pieniä hiiriä. Älkää antako periksi vielä. Hän otti happisäiliön jalkatilasta ja tussautti hiiriä hapella. Toisen viiksikrvat värähtivät, ja Quim jatkoi niiden rintakehän hellää hieromista.
Pienet, vaaleanpunaiset jalat värähtivät. Toisen hiiren tummat silmät raottuivat ja mies suli helpottuneeseen hymyyn.
"Onko meillä rasiaa?"

Fawn ei kyseenalaistanut. Sen sijaan hän etsi heille auton takatilasta vanhan, kannellisen säilytyslaatikon, johon iski kursailematta ruuvimeisselillä reikiä. Hän vuorasi sen nopeasti käsipyyhkeellä ja tarjosi sitä Quimille. Samalla, kun painoi suukon nokiselle poskelle.
"Sinä hullu mies."

Quim vastasi puolittaisella, hämmentyneellä hymyllä ja nosti hiiret varovasti rasiaan, asettaen sen sitten takatilan lattialle, missä se ei heiluisi.
"Mennäänpäs sitten", hän sanoi ojentaen kettukusukäärön Fawnin syliin, kun painoi kaasua ja kiidätti heitä kohti asutuskeskusta.

Rasiasta kuuluvasta hennosta rapinasta päätellen hiiret selviäisivät koettelemuksestaan. Ne tulisivat tuskin koskaan tietämään, kuinka onnekkaita olivat, kun niiden polulle oli sattunut niin lempeäsieluinen olento.
Keskity, Fawn kehotti itseään, ja tarkasti kettukusun voinnin.
"Ilmeisesti siellä on vain pääkatu ja muutama talo. Sen pitäisi olla jo evakuoitu, mutta asiassa on jotain epäselvyyttä."

Joaquim nyökkäsi ja painoi kaasua. Ainakin tässä kohtaa palon eteneminen oli pysäytetty hetkeksi. Tilanne voisi olla täysin toinen kauempana.
"Minne päin?" hän kysyi risteyksessä.

"Oikea ja sitten nopea vasen", Fawn vastasi kurkistaessaan karttaa.
Ja toivoi olevansa oikeassa. Kartan lukeminen ei valitettavasti kuulunut hänen vahvuuksiinsa.
"Tämä pikkuinen alkaa toeta", hän jatkoi, hieroen kettukusua pyyhkeen läpi.

"Selvitätkö, minne voisimme viedä eläimet?" Quim pyysi kääntyessään oikealle ja sitten seuraavasta risteyksestä vasemmalle.
"Niiden vapauttaminen löytöpaikalle ei varmaan ole järkevää tai turvallista juuri nyt."

Ryhyessään tehtävään Fawn rukoili mielessään, että jokin paikka hyväksyisi myös pienet hiiret hoidettavakseen. Sen jälkeen, mitä Quim oli niiden hyväksi tehnyt, hän pitäisi huolen siitä, että ne hyväksyttäisiin.
Tai huolehtisi niistä itse.
"Asuinalueen pitäisi olla aivan edessä."

Quim hellitti kaasujalkaa ja tähyili ympärilleen.
"Sanoivatko he, mitä meidän toivotaan tekevän täällä?"

Asuinalue tuntui ilmestyvän kuin tyhjästä. Yksi katu, jonka laidalla talot sijaitsivat, ja ympärillä tuttua metsikköistä maastoa.
Se oli varmasti viihtyisää aluetta.
"Varmistamme vain, että kaikki ovat lähteneet."

Joaquim nyökkäsi ja pysäytti auton kadunvarteen. Ilmassa haisi savu ja metsiköstä kuului ritinää, vaikka liekkejä ei vielä näkynyt.
"Minä otan tämän puolen, ota sinä toinen."

Fawn laski kettukusukäärön varovasti auton jalkatilaan ennen kuin hyppäsi ulos. Ilma tuntui kuumalta, kuumemmalta kuin tavallisesti, mutta luultavasti hän vain kuvitteli.
"Roger", hän vastasi, ennen kuin suuntasi ensimmäiselle talolle hakkaamaan ja kokeilemaan ovea. Pihoilla ei näkynyt autoja, mikä oli hyvä merkki.

Joaquim siirtyi talolta toiselle. Onneksi niitä ei ollut montaa, ja hän saattoi kokeilla ovia ja paria ikkunaakin. Toisesta talosta löytyi arka kissa, jonka evakoitu perhe oli jättänyt jälkeensä. Se särki hänen sydäntään.
Hän mursi lopulta ikkunan auki, jotta pääsi sisään etsimään kissalle kantokoppaa. Olisi luultavasti vain ajankysymys, kunnes tuli saavuttaisi paikan.

Fawn oli jo päässyt oman talorivinsä loppuun, kun hän oli kuulevinaan jotakin. Hän jähmettyi paikoilleen ja kallisti päätään, ja palasi talon verran takaisinpäin.
Jossakin haukkui koira. Ääni oli tuskin havaittavissa, eikä olisi vaadittu kuin hienoinen tuulenpuuska hautaamaan se alleen.
Ovi oli tiukasti lukossa, samoin talon ikkunat. Fawn lähti kiertämään talon taakse.

Koppa löytyi yhdestä makuuhuoneesta. Oli aavemaista vaeltaa toisten ihmisten kodeissa, mutta Quim ei hylkäisi eläintä kuolemaan.
Sitten hänen täytyi vain ansaita eläimen luottamus. Hän löysi keittiöstä purkin kissanruokaa ja istahti sen kanssa olohuoneen lattialle odottamaan.

Takaovi oli yhtä tiukasti lukossa kuin etuovikin. Ja ehkä niin oli parempi, sillä paniikissa oleva eläin saattaisi rynnätä ulos ja joutua uuteen vaaraan.
Lopulta Fawnin oli rikottava ikkuna päästäkseen kipuamaan sisään. Hän työnsi mielestään ajatuksen siitä, kuinka vähän rikkoutuneella ikkunalla olisi väliä, sillä alue oli todennäköisesti joka tapauksessa tuhoon tuomittu.
Sitten hän suuntasi sisemmälle taloon, jonka seiniltä perhekuvat katselivat häntä totisina.

Nälkäinen kissa uskaltautui syömään ja hetken Joaquim katseli sitä, ennen kuin ojensi kätensä silittämään sen selkää. Ehkä hän veti myös kotikissoja puoleensa, sillä se puski pian hänen kättään, ja mies saattoi auttaa sen sisään kuljetuskoppaan ja viedä autoon. Kenguru köllötti käärössä takapenkillä, ja jalkatilatkin alkoivat täyttyä eläimistä. Kissan hän nosti takakonttiin kopassaan.

Fawn oli toivonut, että koira olisi ollut sitä lajia, joka ryntäisi haukkuen tervehtimään jokaista taloon tulijaa. Mutta siinä vaiheessa, kun hän oli kulkenut olohuoneen poikki, hän joutui toteamaan, että haukku oli hiljennyt.
Hän oli kuitenkin kuullut sen varmasti.
Savu hiipi lähemmäs, kun hän kulki huoneesta toiseen kurkistelemassa huonekalujen alle ja houkuttelemassa koiraa esiin.

Quim sulki auton ovet huolellisesti ja vaelsi oman puoliskonsa läpi vielä tunnollisesti. Savun kitkeryys huolestutti häntä ja sai hänet peittämään kasvonsa huivilla.
Jokin liikahti kuivassa, savuisassa metsässä, ja mies vaelsi lähemmäs tutkimaan.

Fawn ei ollut varma, milloin viimeksi olisi rukoillut koiraa haukkumaan.
Hän hihkaisi mielessään, kun löysi viimein pienen, valkean karvapallon, joka oli käpertynyt oletettavasti lapselle kuuluvan sängyn alle.
Se murisi hänelle urheasti piilopaikastaan, kun hän alkoi maanitella sitä esiin.

Quim toivoi, että Fawn oli kunnossa. Hän vilkuili välillä taakseen, pitäen silmällä ympäristöään ja varmistaen, ettei eksyisi metsään.
Hänen ei pitäisi vaarantaa itseään, mutta ei varsinkaan tiiminsä jäseniä. Jokin kuitenkin liikkui metsässä, hän kuuli kasvillisuuden kahinan, ja houkutteli pehmeästi.

Kun Fawn vihdoin pääsi suuntaamaan kohti uloskäyntiä koira mukanaan, hänen toinen kätensä oli täynnä pieniä, kipeitä hampaanjälkiä.
Hän olisi purrut itsekin, jos olisi ollut samassa tilanteessa.
Päästessään auton luo hän tajusi, ettei Joaquimia näkynyt missään.
"Q?"

Quim oli jähmettynyt metsään.
Sydän löi kiivaana. Oranssit liekit olivat ilmestyneet, ne ahmivat kuivaa maastoa vauhdilla.
Mutta niiden keskeltä häntä tuijotti olento, jota hän epäili ensin jonkinlaiseksi demoniksi. Villit, mustat silmät tuijottivat häntä nokisista kasvoista, joita ympäröi pitkä, takkuinen harja rusehtavia hiuksia. Vei aikansa, että hän ymmärsi demonin olevan hyvin likainen, jännittynyt lapsi.
"Tule", hän kutsui pehmeästi, kun löysi taas äänensä, "meidän täytyy lähteä. Vien sinut turvaan."
Lapsi, ehkä noin 10-vuotias tyttö, kavahti kauemmas, jos hän yritti astua lähemmäs. Mutta savu kävi sankemmaksi, liekit syöksyivät ahnaina heidän ympärilleen.
"Anteeksi tästä", Joaquim totesi, kun hyökkäsi eteenpäin ja vangitsi lapsen otteeseensa.
Hän ilmestyi savusta kantaen villisti riuhtovaa ja potkivaa, valkoisilla hampailla hänen käsivarsiaan tavoittelevaa nokidemonia, josta lähti varsin eläimellisiä murahduksia.

Fawnin huudot eivät saaneet vastausta.
Hän katsoi ahdistuneena ympärilleen, yrittäen päättää, mihin suuntaan Joaquim oli lähtenyt. Ja mikä tämän oli ajanut liikkeelle.
Mutta jälleen kerran mies ilmestyi itse näkyviin, ja hänen sydämensä uskalsi taas lyödä.
"Q-"
Hän otti muutaman askeleen miestä kohti, mutta jähmettyi nähdessään... Jonkin tämän sylissä.

Joaquim hikoili ponnistellessaan kantamuksensa kanssa. Lapsi ei selvästi luottanut häneen, eikä hän voinut syyttää tätä siitä. Hän irvisti, kun hampaat haukkasivat käsivartta vimmaisina.
"Viemme sinut turvaan", hän muistutti saavuttaessaan auton juuri, kun liekit tavoittivat talot. Jossain räjähti ikkunalasi ja rätinä kuulosti korviahuumaavalta.

Ylimääräistä aikaa ei ollut.
"Nopeasti", Fawn muistutti tarpeettomasti ja nykäisi auton oven auki niin, että Joaquim ja tämän kantamus - herranjumala, se tosiaan oli lapsi - pääsisivät sisään.
Takakontissa koira oli hiirenhiljaa.

"Ajatko sinä?" Quim kysyi ähkäisten ja pujottautui etupenkille rimpuileva tyttö sylissään. Hän sai käsivarret lukittua nokidemonin kylkiä vasten ja keinutti tätä kevyesti sylissään.
"Está tudo bem", hän hyssytti lempeästi.

Fawn nyökkäsi ja kurotti nykäisemään turvavyön sekä Quimin että tämän sylissä olevan lapsen ylitse. Sitten hän loi vielä viimeisen katseen asuinalueeseen ennen kuin kiersi auton toiselle puolelle ja hyppäsi ratin taakse.
Auto kiepahti ympäri ja lähti kiitämään poispäin liekeistä.

"Aja varovasti", Quim kannusti pehmeästi. Jos he suistuisivat tieltä tai puhkaisivat renkaan, he olisivat jumissa tulen keskellä.
Liekit tuntuivat seuraavan heitä, nuolivat kuivaa metsää ja tienvarsia.

"Aina", Fawn vakuutti, irrottamatta katsettaan tiestä.
"Kaikki okei?"

"Está tudo bem", Joaquim jatkoi keinuttaen hiljentynyttä lasta sylissään. Tyttö oli Stellan kokoinen, mutta näytti hurjalta lehtiä ja tikkuja takkuisissa hiuksissaan, iho lian ja noen melkein mustaksi tummentamana.
"Sim, yritetään vain päästä pian pois täältä." Liekit tarttuivat puihin heidän ympärillään ja ilma muuttui punaiseksi.

Joaquim painoi tytön posken rintaansa vasten ja suojasi tämän silmiä kädellään. Lapsen ei tarvinnut miettiä sitä, kuinka lähellä liekit olivat.
Sen sijaan villi olento kuunteli hänen sydämensä tasaista sykettä ja tuntui rentoutuvan hänen syliinsä.
"Está tudo bem", hän sanoi yhtä paljon Fawnille kuin nokidemonilleenkin.

Fawn lähetti mielessään jälleen yhden rukouksen yläilmoihin - kuinkahan monta niitä sallittaisiin yhdelle päivälle?
Vain hetkeä myöhemmin hän tajusi, että heidän tiensä oli edestäpäin tukossa. Muutama liekkien haurastuttama puu oli kaatunut tielle ja tuli hiipi jo niitä pitkin toiselle puolelle.
Hän käänsi auton nopeasti kapeammalle tielle.

Joaquim piti toisen käden lapsen ympärillä ja levitti toisella karttaa.
"Varo, ettemme päädy umpikujaan", hän kehoitti pitäen äänensä tyynenä ja yritti löytää kartalta tien, jolle he olivat juuri kääntyneet.

"Kunhan pääsemme poispäin", Fawn vastasi, yrittäen pitää äänensä yhtä rauhallisena.
Mitä ihmettä lapsi oli tehnyt yksin metsässä?
Mutta sitä ehtisi miettiä myöhemmin.
"Löytyykö?"

"Ei", Quim vastasi, pitäen äänensä tasaisena ja sykkeensä rauhallisena, vaikka tilanne näytti pahalta. Järkeä ei ollut varaa menettää paniikille.
"Jatketaan vain eteenpäin." Heillä ei ollut nyt muitakaan vaihtoehtoja.

Fawn ei halunnut ajatella tulta, joka vyöryi lähemmäs jossakin heidän takanaan. Juuri nyt, jos häneltä olisi kysytty, se olisi ollut ehdottomasti ikävin elementti.
Tie kävi kapeammaksi, ja mutkaisemmaksi, ja hetken hän oli varma, että hän oli ajanut heidät tuhoon.
Mutta sitten edessä alkoi erottua isompi risteys.

Sen näkeminen teki hengittämisestä hieman helpompaa. Joku eläimistä rapisteli jalkatilassa. Joaquim piteli lasta lempeällä tiukkuudella sylissään ja pohti, miksi villieläintä muistuttava tyttö oli yksin keskellä maastopaloa. Oliko tämä eksynyt?
Vai karannut?
"Käännytään avoimempaan suuntaan."

Fawn toivoi, etteivät hiiret olleet karanneet. Pikkuiset hiiret, joiden elämää hän oli päättänyt puolustaa omansa uhalla. Pienet hiiret, joiden rintakehiä Joaquim oli hieronut päättäväisesti.
Te saatte vielä elää, pikkuhiiret.
Seuraavan käännöksen jälkeen tie muuttui leveämmäksi.

Joaquim keinutti lasta kevyesti sylissään, vaikka tämä ei enää ollutkaan aivan pieni. Se tuntui pitävän kehon rentona ja levollisena.
"Parasta palata kaupunkiin."

Fawn nyökäytti päätään ja ojensi kättään kääntääkseen radion hiljaiselle päälle. Hän etsi kanavan, joka soitti miellyttävää, menneiltä vuosikymmeniltä peräisin olevaa musiikkia.
Ehkä se rauhoittaisi heitä kaikkia.

"Saitko muuten yhteyttä keneenkään siitä, minne meidän kannattaisi viedä eläimet?" hän kysyi ja vilkaisi olkansa yli takapenkkiä, missä kenguru lepäsi käärössään, räpytellen hitaasti kauniita, tummia silmiään.

Fawn tarttui kiitollisena mahdollisuuteen harhauttaa ajatuksiaan.
"Sain. Riskialueen ulkopuolelle on järjestetty väliaikainen suoja villieläimille, jotka ovat kärsineet palosta. Ja lemmikit voimme viedä toiseen suojaan. Ja..."
Hän vilkaisi tyttöä epätietoisena.

Joaquim seurasi katsetta. Lian ja noen alla näytti olevan auringonpaahtama, karamellinruskea iho.
"Hei pikkuinen, onko sinulla nimeä?" hän kysyi pehmeästi, mutta ei saanut vastausta.
"Mitäköhän meidän kannattaisi tehdä?"

Lapsi ei ollut pieni hiiri, jonka voisi sulkea rasiaan.
Vaikka Fawn olisi halunnutkin tehdä niin. Pitää lapsen turvassa.
"Viedään hänet sairaalaan. Varmuuden vuoksi. Katsotaan siellä eteenpäin."

Jokin sanassa sai lapsen rimpuilemaan vauhkona miehen otteessa ja tavoittelemaan ovenkahvaa.
"Hei, hei", Quim vetosi ja kamppaili saadakseen olennon haltuunsa.
"Älä pure, au! Está todo bem", hän jatkoi ja irvisti kirvelevälle purujäljelle. Likainen käsi rutisti hänen paitaansa, ja Quim katsahti Fawnia.

Fawn katsahti lasta.
"Ei mitään hätää, kultapieni", hän vakuutti pehmeästi.
"Ehkä voisimme mennä vain Benin luo."

"Ehkä se olisi hyvä ajatus", Quim vastasi. Ymmärsikö lapsi heitä? Johtuiko reaktio sairaalaan neulakammosta tai vieraiden ihmisten vierastamisesta?
Vai jostain muusta? Mitä jos lapsi oli karannut jotain?
"Ajetaan ensin eläinsuojille."

Fawn nyökäytti päätään ja suunnisti saamaansa osoitteeseen. Hänen sydämensä hakkasi edelleen hermostuneena, vaikka palo jäikin taakse - tai ehkä juuri sen vuoksi.
Pian olisi lupa olla kauhuissaan. Ei aivan vielä, mutta pian.

Likainen nyrkki puristi edelleen hänen paitaansa. Mistä lapsi oli kotoisin? Oliko joku satuttanut tätä?
"Oletko sinä kunnossa, querida?" Quim kysyi pehmeästi kollegaltaan.

"Mm, kaikki kunnossa", Fawn vastasi.
Kauhu saisi hänet kiinni vasta turvallisesti suihkun lattialla. Jos he pääsisivät suihkuun. Se oli aina luksusta.
"Sinä?"

Joaquim nyökkäsi ja silitti sylissään kyhjöttävän, pitkäraajaisen tytön selkää varovasti. Lapsi ei halunnut päästää irti hänestä, kun he pääsivät eläinsuojaan, mutta hän väänsi otteen hellävaraisesti ympäriltään ja nousi autosta, jotta voisi auttaa toimittamaan eläimet suojaan.

Fawn nousi ratin takaa ja katsahti huolissaan likaista, nokista lasta.
"En haluaisi jättää häntä yksin", hän totesi hiljaa, kierrettyään Joaquimin puolelle autoa.

"Ehkä voit odottaa hänen kanssaan tässä? Tai minä voin, jos huolehdit eläimet suojaan?" Joaquim ehdotti, seisten varmuuden vuoksi auton ovella. Lapsi vaikutti arvaamattomalta, eikä hän halunnut tämän karkaavan.

Fawn katsahti auton etupenkille jäänyttä lasta.
"Jää sinä", hän ehdotti, sillä lapsi tuntui ainakin rauhoittuneen miehen syliin, jos ei muuta.
"Laukussani on suklaata, jos hän haluaisi."
Sitten hän keskittyi eläimiin, jotka toivottavasti saisivat hyvää hoivaa suojassa. Pikkuhiiretkin.

Joaquim palasi autoon, ja nokidemoni takertui häneen. Mies silitti lapsen luisevaa selkää huolissaan ja jätti mielessään hyvästit pienille, elvytetyille hiirille ja melkein tulen jalkoihin jääneille alkuperäiseläimille.

Fawn palasi takaisin muutamaa eläintä köyhempänä.
Mutta ei täysin tyhjin käsin.
"Heillä ei muka ole resursseja hiirille", hän puhahti, kun avasi takaoven laskeakseen laatikon sisältöineen takaisin takapenkille.
"Otitteko suklaata?"

"Ehkä voimme vapauttaa ne jonnekin suojaisaan paikkaan", Joaquim pohti ja tarjoutui ottamaan hiirirasian jalkatilaansa. Hän pudisti päätään kysymykselle.
"Minne viemme kissan ja koiran?"

Pikkuhiiret, joita ei huolittu suojaan. Kuin Maria ja Joosef, jotka ajettiin talliin.
Olisikohan heillä pian joukko pikkuisia, seimeen syntyneitä hiirilapsia?
Fawn havahtui ajatuksistaan ja kurotti laukkunsa takapenkiltä, ojentaen sitä Joaquimille.
"Ajan meidät toiselle suojalle. Miten muilla menee?"

"En ole ehtinyt tarkastaa tilannepäivityksiä niin usein kuin haluaisin, mutta he ovat saaneet aikaan tuloksia", Quim sanoi nyppien varovasti roskia lapsen takkuisesta tukasta.
"Sain sammutuskoneilta päivityksen, että saimme pysäytettyä palon tien toiselle puolelle."

"Hyvä."
Pikkuinen Maria-hiiri rapisteli rasiassaan, mikä oli varmastikin hyvä merkki. Olisikohan niillä nälkä?
Fawn käynnisti auton ja suunnisti kohti suojaa, joka oli tarkoitettu perheistään eroon joutuneille kotieläimille.

Hänen sylissään istuva nokidemonikin kurkisti uteliaana hiirirasiaa. Nyt pienet matkalaiset tonkivat käsipyyhettä silmät kirkkaina ja viikset väpättäen.
"Minneköhän hiiret olisi turvallista vapauttaa?" Nyt kun tulipalot raatelivat kuivaa maastoa valtavilla alueilla.

Fawn kurtisti mietteliäästi kulmiaan.
"En tiedä", hän myönsi huolissaan.
"Nyt, kun... tilanne on, mikä on. Ehkä meidän pitäisi pitää niistä hetki huolta?"

"Ehkä", Joaquim sanoi. Mutta hän ei halunnut totuttaa niitä ihmisiin, sillä se vaarantaisi niiden selviytymisen luonnossa.
"Voisimme myös ajaa ne jonnekin lähelle merenrantaa. Palot eivät ole yhtä intensiivisiä siellä."

"Tehdään niin", Fawn vastasi, vaikka hänen sydäntään särkikin lähettää pikkuiset Maria ja Joosef matkaan. mutta se olisi niiden parhaaksi, lopulta.
Lemmikkisuojalle ei ollut pitkä matka.
"En viivy kauaa", hän lupasi noustessaan autosta.

Joaquim nyökkäsi ja vilkaisi tyttöä sylissään. Sydän vihloi ikävästä, kun hän ajatteli lapsiaan. Tämä, eriskummallinen lapsi rutisti hänen paitaansa ja tuijotti melkein uneliaasti kaukaisuuteen, silmät lupsuen.
Heidän varmasti pitäisi viedä lapsi sairaalaan tai sosiaalityöntekijöiden huostaan, mutta jokin sai hänet epäröimään.

Savu sumensi edelleen taivasta, kun Fawn palasi autolle ja istahti ratin taakse.
"Käydään vielä vapauttamassa Maria ja Joosef", hän totesi, katsahtaen Joaquimia ja lasta.
"Ja sitten voisi olla hyvä suunnata Benin luo."

Quim nyökkäsi uudelleen. Lempeä keinutus ja auton hyrinä tuudittivat nokidemonin uneen. Kai lapsi tunsi vihdoin olevansa turvassa.
"Australiassa on hyvin kauniita rantoja. Surffasimme täällä joskus Ninon kanssa."

"Lupasit joskus, että opettaisit minut surffaamaan", Fawn muistutti suunnatessaan kohti rannikkoa.
"Et ole vielä tehnyt niin, Q."

"Suunnittele tiimillemme yhteinen loma, niin opetan sinut surffaamaan", Quim vastasi hymyä tummissa silmissään. Miten hän toivoi, että voisi jotenkin saada lapsensakin mukaan.
"Ben on myös hyvin lahjakas surffari. Paljon nuorempi ja vetreämpi kuin minä."

Fawn vilkaisi Joaquimia sivusilmällä.
"Sinä olet mies, joka pelastaa hiiriä tulipaloista", hän muistutti.
"Jos se ei saa sukkia pyörimään jaloissa, niin ei sitten mikään. Mutta sovittu. Sisällytetäänkö lomaan extreme-lajeja vai lokoilua?"

Joaquim nauroi yllättyneenä, pitkästä aikaa aidosti, mutta yritti hillitä itseään ollakseen herättämättä sylissään nukkuvaa olentoa.
"Kumpia sinä suosit nykyään?"

"Älä kerro kellekään, mutta minä jumaloin hyvää loikoilua", Fawn vastasi, sydän kiihtyneesti jyskyttäen. Joaquimin nauru oli saanut sen aikaan.
Rauhassa, tyttö.
"Hyvää loikoilua ja hyvää ruokaa."

"Se kuulostaa hyvältä", Quim myönsi hymyillen. Siltä se todella kuulosti. Paratiisi, turkoosi meri, aurinko, tiimin kanssa loikoilu ja hyvä ruoka.
"Älä unohda hyvää kahvia."

"Se kuulostaa todella hyvältä", Fawn vakuutti ja keskitti ajatuksensa lomaan.
"Ja värikkäitä, hedelmäisiä juomia."

"Ja rannalla oleva riippumatto palmujen varjossa, jossa voi nukahtaa meren pauhuun", Joaquim huokasi haaveikkaana.
"Sekä uskomaton tähtitaivas."

"Täydellistä", Fawn huokaisi.
Ja hetken, vaarallisen, harkitsemattoman hetken ajan hän oli ehdottamassa, että he voisivat suunnata lomalle sitten, kun tämä olisi ohi.
Mutta sitten hän muisti, että Joaquim oli naimissa.
Ja särki sydämensä.

Hetken Joaquimkin haaveili paratiisista, mutta häntä odotettaisiin kotona. Cat tarvitsi huolenpitoa ja tukea hitaalla matkalla toipumiseen, ja hän oli luvannut myötä- ja vastoinkäymisissä.
"Tuosta varmaan pääsee rannalle."

Fawn kääntyi kohti rantaa ja yritti haihduttaa mielikuvan tiehensä. Ja päätyi lopulta vaalimaan sitä ja säilömään sen synkän päivän varalle.
Hän pysäköi auton ja katsahti Joaquimiin.
"Tuletteko mukaan lähettämään Marian ja Joosefin matkaan?"

"Marian ja Joosefin?" Joaquim naurahti.
"Ja totta kai." Hän nousi varovasti lapsi sylissään ja laski tämän nukkumaan takapenkille, levittäen yhden kuivista pyyhkeistä huovaksi – vaikka lämpötila olikin paahtava.
Sitten hän poimi hiirirasian mukaansa.

"Niin. Heitäkään ei hyväksytty suojaan, vaan heidät lähetettiin talliin", Fawn selitti ja vilkaisi nukkuvaa lasta ennen kuin palautti huomionsa takaisin Joaquimiin ja laatikkoon.
"Haluatko lausua niille pari sanaa?"

Joaquim pudisti päätään hymyillen ja kahlasi polvikorkuisen kasvillisuuden joukkoon. Lähempänä rantaa tuuli pieksi heinikkoa, mutta täällä kasvoi muutakin vihreää ja jopa pieniä puita.
Hän kyykistyi rasian kanssa, laski sen hyvin varovasti kyljelleen ja avasi kannen.
"Hei hei hiiret", hän sanoi ja katseli, kuinka pienet matkalaiset hiipivät esiin ensin varovasti ja sinkosivat sitten kasvillisuuden sekaan.

Fawn seurasi Joaquimia heinikkoon.
"Eläkää hyvä elämä", hän toivotti hiirille, kun ne kipittivät vapauteen. Tietämättä, kuinka uskomattoman onnekkaita olivat.
Hän tunsi silmiensä kostuvan.

"Noh", Quim protestoi suoristautuessaan ja nähdessään kosteat silmät. Hän pyyhkäisi toista poskea sormellaan.
"Ei syytä itkeä. Ne saivat onnellisen lopun."

"Minä itken onnesta", Fawn protestoi ja pyyhkäisi toisen poskensa kuivaksi.
"Pienet Maria ja Joosef eivät tiedä, kuinka onnekkaita ne ovat."

Quim pudisteli päätään nimelle ja kiepautti Fawnin ympäri, taluttaen tätä takaisin autolle käsi tämän selällä.
"Parempi palata takaisin, ennen kuin seuraava hoidokkimme häviää."

"Mitä luulet hänelle tapahtuneen?" Fawn kysyi hiljaa heidän suunnatessaan kohti autoa.
"Tiedän, että hänet pitäisi viedä sairaalaan, mutta... Se ei tunnu hyvältä juuri nyt."

"En tiedä. Mutta en usko, että mitään hyvää", Joaquim vastasi vakavasti.
"En usko, että hän oli vain eksynyt metsään. Ehkä on parempi viedä hänet Benille ja yrittää selvittää, mikä hänen tarinansa on. Hän voi paeta väkivaltaista perhettä."

"Olen samaa mieltä", Fawn myönsi muistaessaan, miltä lapsi oli vaikuttanut kun Joaquim oli kantanut tätä turvaan.
"Katsotaan asiaa ainakin yön yli."

"Voisimme pyytää jonkun tutun sosiaalityöntekijän käymään ja arvioimaan tilannetta", Quim pohti istuessaan takaisin etupenkille. Lapsi nukkui vielä takapenkillä.

"Hyvä ajatus."
Fawn tarkisti pikaisesti lapsen voinnin ennen kuin käynnisti auton ja suuntasi takaisin kaupunkia kohti.
"Puriko hän sinua pahasti?"

Joaquim vilkaisi käsivarsiaan, joita hampaanjäljet koristivat.
"Ainakaan hänellä ei varmaan ole vesikauhua", mies arveli häivähdys hymyä huulillaan.

"Puhdistetaan nuo kun pääsemme Benille", Fawn totesi ja lisäsi hieman kaasua kun tie muuttui taas leveämmäksi.

Quim katsahti takapenkille taustapeilistä ja huomasi lapsen suurten, epäluuloisten silmien tuijottavan heitä kiinteästi. Hän hymyili lempeästi peilin kautta.
"Tästä vasemmalle."

Fawn seurasi ohjeita, ja jos tilanne olisi ollut toinen, hän olisi ollut ylpeä siitä, että pääsi perille eksymättä.

"Tulehan, pikkuinen", Quim kannusti lempeästi auton pysähdyttyä ja avasi takaoven, ojentaen kättään tytölle. Pieni nokidemoni havahtui ja tuijotti häntä vauhkona, tummat silmät epäluuloisina.
Mutta nyt ei ollut kiirettä, joten Quim vain odotti ovella.

Fawn kiersi auton taakse ja keskittyi tarkastamaan tarvikkeiden tilanteen. Mitä tarvittaisiin lisää, mitä olisi riittävästi...
Samalla hän tarkkaili lasta, joka muistutti häntä pelokkaasta eläimestä.

Ja nokidemoni tuli. Pälyillen miestä hyvin skeptisesti, mutta kömpi ulos autosta ja säpsähteli kaupungin melua. Pieni, likainen käsi punoutui Joaquimin käteen ja mies puristi sitä hellästi, ennen kuin lähti johdattamaan heitä väliaikaista majapaikkaa kohti.

Muu tiimi oli vielä jatkamassa töitään. Fawnia hävetti, että hän joutui päättelemään sen asunnon hiljaisuudesta sen sijaan, että olisi ollut tietoinen kollegoidensa liikkeistä.
Hänen olisi tarkistettava asia pikimmiten.

Joaquim saattoi heidän vieraansa Benin asuntoon ja esitteli paikkoja. Nokidemoni seurasi silmät suurina ja pälyilevinä, kurkistellen eri huoneisiin.
"Luuletko, että olisi parasta, jos sinä auttaisit häntä vähän peseytymään?" hän pohti epäillen.

Ainakin lapsi tuntui kykenevän jonkinlaiseen vuorovaikutukseen ympäristönsä kanssa. Se oli rohkaisevaa, vaikka Fawnilla oli edelleen ikävä tunne siitä, että heidän olisi pitänyt toimittaa tämä sairaalaan.
Näin oli parempi.
Hän nyökäytti päätään ja ojensi kättään lasta kohti.
"Tulehan, kultapieni. Saat pestä noen kasvoiltasi."

Valkoiset hampaat paljastuivat nokisista kasvoista kuin sähisevällä kissalla.
"Pikkuinen, mene vain", Joaquim kannusti ja irrotti tytön kädestä, ohjaten tämän kylpyhuoneeseen.
Hän vaihtoi katseita Fawnin kanssa ja siirtyi kauemmas. Jos tyttö oli kohdannut väkivaltaa, oli parasta olla pyytämättä tätä riisuutumaan hänen läsnäollessaan.

Fawn ei hätkähtänyt irvistystä. Jos hän johonkin oli tottunut lääkärinä toimiessaan niin siihen, että hänelle irvisteltiin, äristiin ja huudettiin. Ja että häntä yritettiin lyödä, raapia ja purra.
Ja heitellä asioilla.
Hän siirtyi kylpyhuoneen ovelle, mutta jätti tytölle tilaa astella sisään niin, ettei tämä kokisi oloaan nurkkaan ahdistetuksi.
"Kaikki hyvin."

Nokidemoni siirtyi peremmälle kylpyhuoneeseen, jonka Ben oli siivonnut erityisen huolellisesti vieraitaan varten. Tyttö katseli puitteita arvioiden, ja kirkkaissa valoissa saattoi erottaa, että tällä oli yllään paljolti kuivuneen mudan peittämät, vaaleat shortsit ja takkuisten, villien hiusten alta pilkottava, keltainen toppi, jonka naruolkaimet olivat virttyneet hieman liian löysiksi.
Paljaat varpaat kipristelivät lattiaa vasten. Sitten tyttö vilkaisi Fawnia epäillen, osoitti sormellaan ovea käskevästi ja polkaisi jalkaansa. Ulos.

"Menen, menen", Fawn vakuutti tytölle samalla kun kaivoi kaapista esiin pari pyyhettä. Hän laski ne vessanpöntön suljetulle kannelle ja suoristautui.
"Etsin sinulle jotakin puhdasta päällepantavaa."
Sitten hän astui ulos kylpyhuoneesta ja sulki oven.

Joaquim nojasi keittiön ovenpieleen.
"Soitan Benin tutulle sosiaalityössä. Ehkä he osaavat neuvoa, mitä kannattaisi tehdä", hän pohti kulmiaan kurtistaen.
"Mitä jos tyttö on kokenut väkivaltaa? Voiko hän pestä pois tärkeitä todisteita?"

Fawnin kulmat painuivat kevyeen kurtistukseen.
"Ei häntä voi likaisenakaan pitää", hän vetosi.
"Tyttöparka. Ihan kuin hän olisi ollut metsässä jo pidemmän aikaa..."

"Se on totta", Quim myönsi. Hän kuitenkin koputti kylpyhuoneen ovelle.
"Pikkuinen, onko sinulla kaikki hyvin? Onko joku satuttanut sinua?"
Vastaus oli närkästynyt sähinä.

Fawn seurasi huolestuneesti vieressä, kuinka Joaquim yritti saada yhteyden tyttöön, joka ilmeisesti halusi vain olla rauhassa. Mikäli hän tulkitsi oikein.
Olisipa hänellä ollut enemmän kokemusta lapsista.

Joaquim tulkitsi sen samoin ja kohautti epätietoisena toista olkaansa. Tyttö muistutti häntä Valentinasta, vaikka hänen muotitietoinen tyttärensä ei koskaan näyttäytyisi aivan tuollaisena.
Hän toivoi, etteivät he toimineet kammottavan väärin juuri nyt. Mutta vaisto sanoi, että ehkä lapsi kaipasi nyt heitä.
"Oletko sinä kunnossa?" hän kysyi hiljaa Fawnilta ja silitti naisen käsivartta.

"Kaikki hyvin", Fawn vakuutti ja pyyhkäisi Joaquimin poskea peukalollaan.
"Sinäkin tarvitset pesua", hän huomautti.
"Luuletko, että Benin kaapista löytyisi t-paita tai jotain häntä varten?"

"Käyn katsomassa", Joaquim lupasi häivähdys hymyä silmissään ja lähti tutkimaan Benin kaappia tietäen, ettei vieraanvarainen isäntä pahastuisi.
Hän palasi mukanaan niin iso t-paita, että se kävi mekosta, ja irvisti.

Fawn pysytteli sillä välin kylpyhuoneen luona, varmuuden vuoksi. Joaquimin palatessa hän otti paidan vastaan ja koputti kylpyhuoneen oveen.
"Kultaseni, minulla olisi sinulle vaihtovaatetta."

"Keksitkö, mitä voisimme tehdä alusvaatteiden suhteen?" Joaquim kysyi epätietoisena ja raapi niskaansa. Jopa hoikan Lelean alusvaatteet olisivat valtavia lapsen yllä.
Ovi aukesi raolleen ja nokinen käsi ojentui sen välistä vaativasti, tarttui ojennettuun vaatteeseen ja löi sitten oven takaisin kiinni.

Fawn räpäytti silmiään.
"Minä voisin käydä ostamassa jotain", hän ehdotti kulmiaan kurtistaen.
"Pärjäättekö sen aikaa?"

"Ehkä minun pitäisi käydä?" Joaquim ehdotti.
"Voisin hakea samalla ruokaa meille kaikille. Jos te kaksi pärjäätte?"

Fawn nyökäytti päätään.
"Pese ensin kasvosi", hän ehdotti.
"Ettet herätä pelkoa, Q."

Quim naurahti.
"Olet oikeassa. Mitä haluaisit syödä?" hän kysyi, kun suuntasi keittiöön, jotta saattoi pestä käsiään ja kasvojaan tiskialtaassa ja hieroa omenantuoksuista astianpesuainetta iholleen.

Fawn vilkaisi kylpyhuoneen ovea ja siirtyi sitten keittiön ovensuuhun.
"Minulla on ollut ikävä sinun sataykastikettasi. Mutta jokin valmis olisi varmasti helpompaa?"

"Ehkä löydän vielä parempaa", Joaquim ehdotti lämpöä tummissa silmissään ja sukaisi hopeisia, pöyheitä hiuksia pois puhtaammilta kasvoiltaan.
"En viivy kauaa", hän lupasi.

Fawn astui keittiöön ja poimi telineestä paperia, jotta saattoi kostuttaa sen ja pyyhkäistä Joaquimin poskelta muuta sitkeämmän tahran.
"Hyvä. Palaa turvallisesti takaisin."

Joaquim palaisi turvallisesti takaisin. Muukin tiimi saapuisi pian, ja hän oli infonnut näille tilanteen aikaisemmin.
Lasten vaatteiden ostaminen sai hänen sydämensä särkemään. Hänen tyttönsäkin olivat jo niin isoja, eikä hän ollut enää osa heidän elämäänsä.
Hän sieppasi mukaansa kaupasta paketin alushousuja, joiden arveli olevan sopivan kokoisia, t-paidan, shortsit ja raidallisen villatakin. Ja palasi lopulta takaisin asunnolle, mukanaan myös isot kassilliset noutoruokaa: riisiä, sataykastiketta, nuudeliwokkia ja currya.

Fawn oli sillä välin vaeltanut levottomana asunnossa ja vilkuillut aina silloin tällöin kohti kylpyhuoneen ovea. Hän toivoi, todella toivoi, että hänellä olisi ollut enemmän kokemusta lapsista.
Ylipäätään kokemusta lapsista.
Mutta ehkei elämässä voinut saada kaikkea.
Hän oli helpottunut, kun Joaquim palasi.

Suljettu kylpyhuoneen ovi kertoi, että nokidemoni taisi olla edelleen sen takana. Kylpyhuoneessa ei ollut ikkunaa, mistä kadota.
"Käy kimppuun", Joaquim kannusti ja ehti tuskin laskea kassit keittiön pienelle pöydälle, kun loput tiimistä palasi – nälkäisinä kuin sudet.

Perhe oli jälleen kasassa.
Paitsi että nyt heitä oli yksi enemmän kuin silloin, kun he olivat lähteneet tehtävälle.
Fawn vilkuili edelleen kylpyhuoneen ovea ja siirtyi lopulta sen luo, koputtamaan.
"Onko kaikki hyvin?"

Nokidemoni vastasi sähinää muistuttavalla närkästyksellä. Joaquimkin katsahti ovea kohti ja kohautti toista olkaansa epätietoisena, ojentaen sitten lautasta kutsuvasti Fawnia kohti.

Fawn tunsi tarvetta puolustautua lapsen kiukkua vastaan. Sitten hän muistutti itseään siitä, että oli aikuinen osapuoli, ja että aikuisena hänen ei kuulunut provosoitua.
"Täällä olisi sinulle lisää vaatteita, sitten kun haluat", hän jatkoi kulmat hieman kurtistuneina.
"Jätän ne tähän oven eteen."
Sitten hän perääntyi ja otti lautasen vastaan Joaquimilta.

Joaquim kosketti Fawnin selkää ja kannusti naista istumaan yhdelle keittiön harvoista tuoleista. Rugbynpelaajaa vaikuttavalta fysiikaltaan muistuttava Ben nojasi herrasmiesmäisesti keittiötasoon lapioidessaan ruokaa suuhunsa, ja Makaio ja Lelea olivat istahtaneet lattialle päivällisensä kanssa.

Fawn istahti vapaaseen tuoliin lautanen kädessään ja hieraisi toisella kämmenselällään poskeaan, josta jäi noen tuoma tumma viiru.
"Q, muistitko puhdistaa haavasi?" hän kysyi, havahtuen siihen, että oli keskittynyt enemmän salaperäiseen lapseen kuin tehtäväänsä.

"Mitkä?" Joaquim kysyi hajamielisenä ja vilkaisi raajojaan. Ainakaan niitä pitkin ei norunut verta, ja muutama naarmu ja palovamma ei kaataisi hänen maailmaansa.
"Pikkuinen, tuletko syömään?" Hän koputti kylpyhuoneen oveen, mutta se ei auennut vielä.

Fawn nousi lautasensa kanssa ja vaelsi kylpyhuoneen ovelle.
"Puremajäljen", hän muistutti ja vilkaisi samalla omaa pureskeltua kättään, johon pienet koiranhampaat olivat jättäneet reikiä.
Haavojen puhdistaminen tekisi heille molemmille hyvää.

"Aivan", Joaquim nyökkäsi ja käänteli käsivarttaan, kunnes löysi kohdat, missä nokidemonin valkoiset hampaat olivat haukanneet hänen ihoaan.
Kylpyhuoneen ovi avautui ja pieni, hoikka käsi nykäisi sen eteen lasketut vaatteet sisäpuolelle, paukauttaen oven takaisin kiinni.
"Oletko sinä satuttanut itsesi?"

Fawnin huomio oli kiinnittynyt raottuvaan oveen ja veikin hetken ennen kuin hän ymmärsi Joaquimin kysyneen jotakin.
"Oh", hän totesi ja kohotti toista kättään.
"Pieniä naarmuja. Minulla on desinfiointiainetta laukussani."

"Entä miten voit muuten?" Joaquim tarkasti nojaten kevyesti kylpyhuoneen ovenpieleen. Ehkä heidän vieraansa rohkenisi kohta ulos ja suostuisi jopa kertomaan nimensä tai tarinansa.

"Selviän. Entä sinä, Q?"
Fawn laski lautasensa lähimmälle tasolle ja suuntasi hakemaan olkalaukkuaan, jolle oli kertynyt virkavuosia rinkkaa enemmän.
Rinkkaparka.
"Näytähän sitä kättä."

"Minulla on kaikki hyvin, querida", Joaquim vakuutti juuri, kun kylpyhuoneen ovi aukeni vihdoin. Nokidemoni oli muuttanut ulkomuotoaan vähän, mutta olemus oli sama. Tummat, suuret silmät pälyilivät heitä vihamielisellä epäluulolla ja paksuissa hiuksissa oli edelleen massiivisia takkuja ja tikkuja – kuin tyttö vihaisi hiusharjaa – mutta värin tunnisti jo tummaksi ruskeaksi, johon aurinko oli vaalentanut paksuja raitoja. Iho oli karamellinruskeaa ja poskissa erottui hymykuopat jopa villin olennon sähistessä. Nokidemoni oli myös pukeutunut heidän tuomiinsa vaatteisiin, ja keltaraitainen paita näytti sievältä.
"Maistuisiko ruoka?" Quim tarjosi ja johdatti vieraan keittiöön, missä tarjosi lautasta ja olento hyökkäsi sen kimppuun, ahmien ruokaa sormillaan ja kyräillen muita.

Jos lapsi ei olisi päättänyt valita ulos astumisensa hetkeä juuri siihen, Fawn olisi todennäköisesti vedonnut Joaquimiin niin kauan, että tämä olisi antanut hänen tarkistaa käden voinnin.
Hän ei antaisi miehelle tapahtua mitään.
Mutta valitettavasti hänen huomionsa siirtyi nopeasti tyttöön, joka muistutti häntä nälkäisestä eläimestä.
"Onko kaikki hyvin, kultapieni?"

Nälkäinen eläin vastasi vihamielisellä mulkaisulla kuin varoittaen, että purisi kättä, joka yrittäisi viedä lautasen pois. Muu tiimi katseli otusta uteliaana, mutta siirtyi vaivihkaa pois keittiöstä.
Joaquim laski käden Fawnin olalle ja puristi sitä kevyesti.
"Mikä sinun nimesi on?"
Ei vastausta.
"Missä sinun perheesi on?" Ei vastausta. Joaquim kohautti toista olkaansa kevyesti ja laski tytön eteen ison lasillisen appelsiinimehua, joka katosi samaa tahtia ruoan kanssa.

Osasikohan tyttö puhua?
Fawn seurasi lapsen nälkää huolissaan.
"Varovasti, kultapieni. Ettei sinulle tule huono olo."

Joaquim kutsui Fawnin kanssaan olohuoneeseen, jättäen vähemmän nokisen nokidemonin syömään rauhassa.
"Luuletko, että voimme odottaa sosiaalityöntekijän vierailua? Vai pitäisikö meidän viedä hänet sairaalaan? Tai sosiaalitoimistoon?"

Fawn vajosi istumaan olohuoneeseen ja jäi katselemaan kohti keittiötä, huolta tummissa silmissään.
"Meidän varmasti pitäisi viedä hänet jonnekin", hän myönsi.
"Mutta en haluaisi."

"Toivon, että saisimme hänet kertomaan meille, mikä hänen tarinansa on", Joaquim huokasi sukaisten hiuksiaan.
"En usko, että hän oli metsässä, siinä kunnossa, vain koska riiteli vanhempiensa kanssa ruutuajasta."

Fawn nyökäytti hitaasti päätään.
"Luuletko, että hän saattaisi yrittää paeta?" hän kysyi, vilkaisten kohti ulko-ovea.
"Kaupunki ei olisi hyvä paikka noin nuorelle eksyä."

"Pelkään niin, jos ahdistamme häntä liikaa", Joaquim myönsi hiljaa ja vilkaisi pientä eteisaulaa kohti.
"Hänen reaktionsa sairaalaan menemiseen oli raju."

Fawn nyökäytti päätään ja jäi miettimään, voisivatko he laittaa oven takalukkoon. Tai varmistaa, että joku olisi kaiken aikaa hereillä.
Ehkä tämä oli täysin typerää.
"Milloin Benin tuttu pääsee käymään?"

"Toivon, että vielä tämän päivän puolella", Joaquim vastasi vilkaisten rannekelloaan.
Hän siirtyi kurkistamaan keittiöön. Nokidemoni oli syönyt tuhdin aterian ja katseli nyt ulos ikkunasta. Mies vaelsi tytön viereen.
Eksynyt käsi pujottautui hänen käteensä hetken hiljaisuuden jälkeen, ja Joaquim johdatti tytön olohuoneeseen.
"Meidän pitää kysyä sinulta muutama kysymys."

Fawn toivoi, että hänellä olisi ollut Joaquimin maaginen kyky tulla toimeen lasten kanssa. Jopa likaisten, metsästä pelastettujen nokidemonien.
"Haluaisitko tulla tähän istumaan?" hän kysyi, tarjoten paikkaa pehmeällä sohvalla.

Nokidemoni vilkaisi naista epäluuloisena, mutta kiipesi sohvalle, halaten laihat jalat rintaansa vasten. Joaquim kannusti Fawnia istumaan alas, ja istahti itse lattialle.
"Onko sinulla perhe?" mies kysyi tutkien lasta katseellaan.
"Onko sinulla jossain äiti ja isä? Ehkä sisaruksia?"
Nokidemoni pudisti päätään, ja Quim vilkaisi Fawnia.

Fawn istahti sohvan toiseen reunaan ja toivoi, ettei lapsi tuntenut oloaan nurkkaan ahdistetuksi. Hän kohtasi Joaquimin katseen hetkeksi ja palautti sitten omansa tyttöön.
"Saithan riittävästi syödäksesi?"

Nokidemoni nyökkäsi ja kipristeli varpaitaan, joista pinttynyt lika ei ollut täysin lähtenyt irti.
"Satuttiko joku sinua?" Ei vastausta, tyttö vain tuijotti kiinteästi varpaitaan.
Ehkä Fawnin linja oli parempi.
"Haluaisitko jotain jälkiruokaa?" Se sai katseen napsahtamaan ylös toiveikkaana.

Ainakin lapsi ymmärsi heitä.
"Mitä sinun tekisi mieli, kultapieni?" Fawn kysyi ja oli koskettamassa varovasti tytön kapeaa olkaa, mutta muutti viime hetkellä suunnitelmaansa ja laski kädet sen sijaan syliinsä.

Nokidemoni katsahti heitä vaativasti, mutta kieltäytyi avaamasta suutaan.
"Jäätelöä?" Joaquim ehdotti ja nousi ylös, vaeltaen pakastimelle, kun sain myöntävän nyökkäyksen.
Nokidemoni tutki Fawnia sillä välin epäilevällä katseella ja sukelsi ahneesti jäätelökulhoon.
"Oletko kotoisin Sydneystä?" Tyttö pudisti päätään.

Jäätelö taisi tehota aina. Fawn loi Joaquimiin kiitollisen katseen ennen kuin palautti huomionsa lapseen, joka oli keskittynyt jälkiruokaansa.
"Olitko metsässä yksin?"

Nokidemoni nyökkäsi. Joaquim toivoi, että heillä olisi nimi, mutta sen saaminen ei taitaisi olla vaihtoehto juuri nyt.
"Tulisitko kanssamme käymään sairaalassa? Meidän pitäisi varmistaa, että olet kunnossa."
Nokidemoni pudisti päätään kiivaasti ja silmäili heitä vihamielisesti, halaten jäätelökulhoaan ja lusikoiden sitä suuhunsa nopeammin.

Ehkä se oli hyvä asia. Ettei ollut olemassa vaaraa, että tytön perhe olisi jäänyt liekkeihin.
"Sattuuko sinua jonnekin?" Fawn kysyi varovasti.
"Syö vain aivan rauhassa, emme ole viemässä sinua minnekään."

Irvistyksestä päätellen päähän, kun koko suun täyttävä jäätelö oli liian kylmää. Mutta tyttö pudisti päätään, ja Joaquim hymyili rauhoittavasti.
"Etsiikö kukaan sinua?" Vastaus oli hermostunut, välttelevä katse. Se taisi olla myöntävä vastaus, mutta lapsi ei vaikuttanut haluavan tulla löydetyksi.
"Pidätkö eläimistä?" Se sai selvän nyökkäyksen samalla, kun tyttö nuoli viimeisiä rippeitä lusikasta.

Olisipa heillä ollut kissa tai koira, joka olisi voinut pitää tytölle seuraa. Ehkä se olisi saanut lapsen rentoutumaan vähän. Tai tuonut jonkinlaista lohtua.
Olisipa tyttö antanut silittää hiuksiaan tai vetää itsensä kainaloon. Fawn kaipasi tekemistä käsilleen ja tunsi sydämensä särkyvän oman avuttomuutensa vuoksi.
"Onko sinulla lempieläintä?"

Suu aukesi, mutta napsahti viime hetkellä kiinni ja nokidemoni loi epäluuloisen katseen Fawniin. Melkein huijattu.
Quimin tummissa silmissä oli lämmintä hymyä, kun hänkin katsahti Fawnia.
"Meillä on kotona viisi kissaa. Ne on nimetty Beatlesin ja Elviksen mukaan. Pidätkö kissoista?" Nokidemoni nyökkäsi.

Ilmeisesti lapsi osasi puhua.
Fawn tunsi huonoa omaatuntoa siitä, että tämä koki selvästikin tulleensa huijatuksi.
"Joaquim pelasti kaksi hiirtä tänään", hän totesi.
"Taisitkin nähdä ne?"

Tumma, epäluuloinen katse alkoi muuttua uteliaaksi.
Joaquim nyökkäsi.
"Ja vapautimme ne rannan lähellä olevaan kasvillisuuteen, jotta ne eivät jäisi enää tulipalojen jalkoihin. Fawn pelasti koiran hylätystä talosta. Millainen koira se oli?"

"Pieni ja valkoinen", Fawn vastasi nolosti hymyillen.
"Sillä oli pystyt korvat. Olisiko se jonkinlainen terrieri? Q löysi toisesta talosta kissan."

Katse vaelsi aikuisesta toiseen.
"Meillä oli autossa myös kenguru ja kettukusu", Joaquim jatkoi, "ehkä huomasitkin ne? Työskentelemme järjestölle, joka toimittaa kriisiapua ja resursseja katastrofialueille."

"Nekin pääsivät turvallisesti suojaan", Fawn jatkoi, takertuen puheenaiheeseen, joka ei ahdistanut lasta.
"Minä ottaisin mielelläni lemmikin, jos matkustaisin vähemmän."

Lapsen suu aukesi jälleen, paljasti hymykuopat poskissa, kuin tämä olisi ollut kysymässä 'millaisen'. Mutta se napsahti kiinni ja tummat silmät vain katsoivat naista käskevästi.

Niin lähellä.
Fawn muistutti itseään siitä, ettei ollut huijari.
"Ehkä koiran. Minusta on mukava käydä lenkillä. Sellaisen, joka jaksaisi juosta kanssani. Pidätkö koiristakin?"

Nokidemoni nyökkäsi. Joaquim katseli tyttöä ja totesi, että takkuisesta, pitkästä tukasta pisti kaksi oksankappaletta juuri sellaisessa kulmassa, että ne näyttivät vähän pieniltä sarvilta.
"Onko sinulla ollut oma koira?" Kyllä, mutta nyökkäys oli surullinen. Koiralle oli kai tapahtunut jotain.
"Onko sinulla lempirotua, Fawn?"

Fawnin sydän särkyi ja hän todella halusi sulkea lapsen syliinsä.
"En taida tuntea kovinkaan montaa rotua", hän myönsi.
"Mutta rakastan niitä pystykorvaisia koiria... faaraokoiria? Onko se rotu?"

"Uskon niin", Joaquim vastasi, "minä en tunne rotukoiria kovin hyvin. Kun asuin Fidzillä, kuistillani asui pitkä liuta katukoiria. Ne päätyivät seuraamaan minua pitkin saarta kuin olisin jonkinsortin pillipiipari."

Fawn naurahti pehmeästi.
"Sinulla on sellainen vaikutus eläimiin", hän huomautti.
"Ne hurmaantuvat sinusta, Q."

Quim hymyili lämpimästi, silmäkulmat naururypyille viuhkottuen.
"Muistelen sinunkin hurmanneen yhden jos toisenkin olennon."

Fawn naurahti häkeltyneenä ja muisti sitten taas lapsen.
"Väsyttääkö sinua, kultapieni? Tai haluaisitko lisää jäätelöä?"

Vain hullu kieltäytyisi tarjouksesta. Käsi ojensi tyhjän kulhon käskevästi, ja Joaquim naurahti nousten täyttämään sen uudelleen.
Tummat silmät tarkkailivat Fawnia, nyt lahjottuina vähemmän epäluuloisiksi.
Quim palasi ja ojensi lapselle uuden kulhon jäätelöä. Luiseva otus hyötyisi kaloreista.

Fawn hymyili tytölle.
"Q, jäikö pakkaseen vielä jäätelöä?" hän kysyi, katsahtaen miestä.
"Minäkin voisin ottaa."

Joaquim oli istumassa alas Fawnin toiveen kuullessaan ja puhkesi hyväntuuliseen nauruun, kömpien uudelleen ylös ja palaten keittiöön.
Hän palasi hetken kuluttua mukanaan jäätelökulho myös Fawnille.
"Pidätkö mangojäätelöstä?" Nokidemoni nyökkäsi, ahmien toista kulhollista posket pullottaen.
"Entä sinä, Fawn?"

Fawn kävi kiinni jäätelöön vain hieman vähemmän innokkaammin kuin lapsi hänen vierellään. Ja sai siitä palkkioksi jäätelöpäänsäryn, joka sai hänet irvistämään.
"Pidän", hän tarkensi, kun oli selvinnyt kivustaan.
Ja vei toisen liian suuren lusikallisen suuhunsa.

Ehkä hän vain kuvitteli, että Fawnissa ja kummallisessa tytössä oli jotain samaa. Joaquim asettui matolle, jolle hän levittäisi yön tullen makuualustan.
Mutta nousi pian uudestaan ylös, kun ovikello soi, ja lähti avaamaan oven sosiaalityöntekijälle, jolle kertoi tilanteen hiljaa. Sitten hän ohjasi pienen, epäluuloisen nokidemonin ja sosiaalityöntekijän keskustelemaan keittiöön.

Ovikello soi, ja Fawn tunsi merkillistä tarvetta vetää lapsi lähelleen. Todennäköisesti hänen kehonsa ja mielensä kävivät ylikierroksilla työpäivän jäljiltä. Ne eivät olleet päässeet vielä tottumaan muutoksiin, joita kaikki jännitys aiheutti hormonitasoissa.
Mutta pakkohan tyttö oli päästää juttelemaan.
Silti hän katsahti Joaquimia orpona, kun kaksikko katosi keittiöön.

Joaquim vajosi lattialle ja nosti puhtaaksi nuollun jäätelökulhon sohvalta.
"Ei koskaan kahta samanlaista päivää, vai mitä?"

Fawn ojensi jalkaansa niin, että saattoi silittää Joaquimin säärtä varpaillaan.
"Ei koskaan kahta samanlaista päivää", hän myönsi ja vilkuili keittiötä.
"Pelottaakohan häntä?"

"En tiedä. Sosiaalityöntekijä vaikutti mukavalta ja harmittomalta. Mutta jos hänellä on huonoja kokemuksia systeemistä, tapaaminen voi olla ahdistava", mies pohti katsellen seinää keittiön ja olohuoneen välissä.

Hetken Fawn harkitsi nousevansa ja marssivansa selvittämään, oliko kaikki hyvin. Mutta se ei olisi hyvä ajatus. Hänen oli käyttäydyttävä ammattimaisesti.
"Toivon, että kaikki selviää parhain päin."

Joaquim toivoi samaa. Hän kiiruhti keittiön ovelle sen auetessa ja keskusteli hiljaa työntekijän kanssa. Nainen ei ollut saanut lapsesta irti sanoja tai vastauksia, mutta vahvan, negatiivisen reaktion viranomaisten hoivaan lähtemisestä.
Joaquim lupasi, että tyttö voisi viipyä ainakin tämän yön heidän luonaan, kun nainen selvittäisi tilannetta. Ratkaisu toimi kaikille.

Luojalle kiitos.
Fawn oli kiiruhtanut Joaquimin kanssa sosiaalityöntekijän luo ja tunsi voivansa hengittää hieman helpommin, kun tyttö jäisi heille - mikä oli tietenkin typerää.
"Voisin pedata sängyn sohvalle", hän ehdotti, silittäen ajatuksissaan Joaquimin käsivartta.

"Se on hyvä idea. Voisin käydä etsimässä sinulle ilmapatjan. Olen varma, että jokin kauppa on edelleen auki", Quim pohti ja vilkaisi otusta, joka tuijotti olkapäät terävinä ulos keittiön ikkunasta.

"Q, minä pärjään kyllä lattialla", Fawn vakuutti.
"Kunhan jostain löytyy makuualusta tai patja. Tai vaikka täkki."
Hän hymyili lapselle lempeästi.

"Oletko varma? Ansaitsisit sängyn pitkän päivän jälkeen", Joaquim huomautti hymyä tummissa silmissään.

"Olen varma", Fawn vakuutti.
"Se on vain nostalgista vielä tässä vaiheessa. Sopiiko sinulle, että petaan vuoteesi sohvalle, kultapieni?"

Nokidemoni kohautti toista olkaansa ja vilkaisi heitä varuillaan. Tieto siitä, että yöpaikka olisi täällä, sai hänet kuitenkin rentoutumaan ja vaeltamaan rohkeasti, melkein röyhkeästi olohuoneeseen ja istahtamaan kokeillen sohvalle. Tyttö hytkyi tunnustellen pehmeyttä ja silitti hyväksyvästi kangasta. Quim kohotti kulmaansa Fawnille.

Ilmeisesti se sopi lapselle.
Fawn tuli siitä iloisemmaksi, kuin olisi osannut kuvitella.
"Etsin sinulle petivaatteet. Tahtoisitko yhden vai kaksi tyynyä?"

Vaikka Nokidemoni oli selvästi viettänyt hyvän tovin metsässä ja nälässä ruokahalusta päätellen, käsi nosti epäröimättä kaksi sormea pystyyn.
Joaquimia hymyilytti, vaikka hänen sydämensä itki ikävästä. Valentina oli ollut aivan samanlainen.
"Voinko auttaa jotenkin?" hän kysyi Fawnilta ja hipaisi naisen selkää.

Fawnin suupieli nykäisi.
"Kaksi tyynyä. Selvä."
Hän käännähti ympäri ja kurtisti sitten kulmiaan.
"Minulla ei ole aavistustakaan, missä Ben säilyttää vuodevaatteitaan."

"Kokeillaan makuuhuonetta. Laita sinä sänky, niin minä briiffaan tiimin päivästä", hän ehdotti ja kannusti Fawnin mukanaan makuuhuoneeseen, johon loput tiimistä oli kerääntynyt.

Se oli äärimmäisen hyvä arvaus. Ja sellainen, joka Fawnin olisi pitänyt pystyä päättelemään itsekin.
No jaa. Onneksi hän oli hyvä siinä, mitä teki. Monessa muussa asiassa ei niinkään.
Hän palasi tytön luo kolmen tyynyn kanssa.
"Pidätkö pehmeämmistä vai kovemmista tyynyistä?"

Nokidemonilla ei ollut aavistustakaan. Mutta hän tunnusteli tyynyjä asiantuntevana, nuuhkaisi niitä ja valitsi summamutikassa kaksi Fawnin käsistä, rakentaen niistä sitten tyytyväisenä pesää.
"Päivä oli menestys. Saimme hidastettua tai pysäytettyä paloa usealla rintamalla, ja Mai Chi koordinoi sammutuskoneita myös muista maista avuksemme."

Fawn seurasi lapsen asiantuntevaa tutkintaa melkein ihaillen.
"Tässä olisi sinulle vielä peitto", hän tarjosi.
"Vai haluaisitko mieluummin pelkän lakanan?"

Peitto näytti ylelliseltä. Ahnaat kädet kiskoivat sen omakseen, ja tyttö kietoutui tyytyväisenä sen sisään, vaikka lämmöstä ei tosiaan ollut puutetta.
"Ehkä jommankumman meistä pitäisi jäädä huomenna hänen seurakseen", Quim totesi.

"Sitä minäkin. Peitot ovat paljon mukavampia kuin lakanat", Fawn huomautti. Se oli ainoa huono puoli, jonka hän keksi lämpimässä asumisesta nopeasti: paksut peitot olivat hyödyttömiä, jopa haitallisia unen kannalta.
Hän katsahti Quimia melkein säikähtäneenä.
"Sinusta on enemmän hyötyä kentällä, Q."
Mutta Quimilla oli myös kokemusta lapsista.

"Voimme katsoa sitä aamulla", Quim lupasi. Ja jos heitä tarvittaisiin kentällä, ehkä he voisivat ottaa nokidemonin mukaan – vaikka se oli luultavasti hänen huonompia ideoitaan.
"Meidänkin kannattaisi käydä nukkumaan", hän sanoi ja levitti Fawnille makuualustan viereensä.

"Hyvää yötä, pikkuinen", Fawn toivotti ja huomasi hämmennyksekseen, että oli hyvin lähellä silittää lapsen hiuksia. Hän ei kuitenkaan tehnyt niin, onneksi, sillä se olisi ollut todennäköisesti hyvin epämiellyttävää heille molemmille.
Tuntui nostalgiselta käydä pitkäkseen makuualustalle.
"Nuku hyvin, Q."

"Nuku hyvin, querida", Quim vastasi ja hetken oli aikeissa painaa suukon naisen hiuksiin, mutta esti itseään. He olivat ystäviä, mutta ylittäisikö se rajoja heidän historiansa ja hänen asemansa takia? Kuinka paha hänen kaipuunsa läheisyydelle oikein oli?
Mies nukahti levottomiin, sekaviin mietteisiin.

Fawn ei nukahtanut. Hyvään toviin. Mikä oli harvinaista, sillä hän oli opettanut itsensä nukahtamaan missä tahansa.
Nyt hän kuitenkin kuunteli lapsen hengitystä, olemista, jokaista pientä liikettä.
Kun hän nukahti, aamu ei ollut enää kaukana.

Auringonnousun aikaan asunto kuhisi jälleen elämää. Tiimin jäsenet kiiruhtivat valmiuteen, lähteäkseen tukemaan kriisiapua kentällä ja ohjaamaan heidän resurssejaan sinne, missä ne voisivat tehdä hyvää. Quim ohjeisti tiimin jäseniä, hopeiset hiukset pystyssä, ja lähetti nämä matkaan eväspussien kanssa.
Kai isällinen vaisto toteutti itseään missä saattoi.
Heidänkin pitäisi jatkaa kentälle, mutta sohvalla torkkui edelleen nokidemoni, josta pisti esiin takkuinen tukka ja kaksi pitkää, laihaa, mustelmaista jalkaa, joiden varpaat nykivät välillä.

Lyhyistä unistaan huolimatta Fawn tunsi itsensä hämmentävän virkeäksi. Ehkä se johtui parista kahvikupillisesta, jotka hän oli ehtinyt nauttia kiireesti.
Hän katseli lasta tovin.
"Mitä me teemme, Q?"

"En tiedä", Quim vastasi raapien niskaansa.
"Soitan sosiaalityöntekijälle ja selvitän, mikä tilanne on siitä suunnasta. Jos lapsi jää tänne vielä tänään, ehkä meidän on parasta tukea tiimiä etänä."

Ajatus oli raastava. Mutta niin oli myös ajatus siitä, että he joutuisivat olemaan erossa lapsesta.
Se tuntui oudolta.
"Oletko varma, ettet tahdo kentälle? Minä olen meistä se, josta on vähemmän hyötyä siellä."

"Olen tottunut työskentelemään etänä", Quim vakuutti häivähdys surumielistä hymyä huulillaan. Eikä lasta voinut vain jättää eläinsuojaan.
"Laitan meille aamiaista ja voimme aloittaa. Selvitetään palon kriittisimpiä kohtia."

Surumielinen hymy sai Fawnin sydämen särkymään. Se teki niin kipeää, että hän astui lähemmäs ja veti Joaquimin hetkeksi halaukseen.

Joaquim vastasi halaukseen häkeltyneenä ja taistellen vastaan halua rutistaa naista tiukemmin. Hän ei voisi purkaa omaa läheisyydenkaipuutaan Fawniin.
"Joten, mitä haluaisit aamupalaksi?"

Fawn hengitti hetken Joaquimin tuoksua ja astui sitten kauemmas.
"Onkohan Benillä paahtoleipää?"

"On, tein tiimille eväsleipiä mukaan", Quim vastasi ja suuntasi pienehköön keittiöön tekemään heillekin voileipiä ja pilkkoi samalla muutamia hedelmiä.

Fawn vilkaisi lasta ja seurasi sitten Quimia keittiöön.
"Pitääköhän hän paahtoleivästä?"

"Ainakin hänelle maistui eilen kaikki", Quim sanoi paahtaen leipää ja juustoa pannulla.
"Joten olen optimistinen. Kuka ei pitäisi grillatusta juustoleivästä?" Paitsi Valentina, joka kiukutteli kaloreista.

Fawn nojasi keittiön tiskiä vasten.
"Hän vaikutti hirvittävän nälkäiseltä", hän totesi ja katseli paistuvia juustoleipiä
"Tuoksuu taivaalliselta?"

Quim kohotti kysymykselle kulmiaan ja pilkkoi tuoreita yrttejä pyöreäteräisellä veitsellä, ripotellen niitä leipien väliin, ennen kuin nakkasi ne lastalla ympäri.
"Mikä on lempiaamupalasi nykyään?"

Fawn seurasi melkein lumoutuneena, kuinka Joaquim valmisti leipiä.
"Rehellisesti? Yleensä juon vain kupin kahvia. Joskus käyn syömässä aamupalaa kahvilassa. Se on luksusta."

"Aamupala on päivän tärkein ateria", Quim moitti.
"Se on myös merkittävä terveystekijä."

Fawn huokaisi.
"Minä tiedän", hän myönsi.
"Enkä silti tee asialle mitään. Minä olen kamala aikuinen."

"Niin olet", Quim vastasi ja laittoi uuden leivän lämpiämään pannulle, ojentaen valmiin lautasella Fawnille kunhan oli ripotellut sen seuraksi pilkottuja kasviksia ja hedelmiä.

Fawn pukkasi Quimin kylkeä, mutta vain hellästi, sillä ei halunnut häiritä ruuanlaittoa. Sitten hän otti lautasen kiitollisena vastaan, ja maistoi jo melkein herkullisen maun, kun tuli ajatelleeksi lasta.
Hän tunsi tarvetta ruokkia tämän ensin.
Joten hän kurkisti olohuoneeseen.

Hontelot jalat sojottivat edelleen peiton alta, ja uninen tuhina kuului vaimeana kuumasta pesästä.
"Syö vain", Quim kannusti, "teen lisää."

Lapsi nukkui.
Joten Fawn palasi keittiön puolelle ja upotti hampaansa paahdettuun leipään.
"Kuumaa", hän ähkäisi.
"Mutta niin hyvää."

"Sim", Quim vastasi ja käänsi toisen leivän pannulla, haukaten itse jo valmistunutta kappaletta. Se todella oli hyvää, vaikka hän itse sanoikin.
"Ala syödä aamupalaa."

"Jos joku olisi kokaamassa minulle, söisinkin", Fawn vetosi ja hymyili nolona.
"Mutta se on tietenkin typerä tekosyy olla noudattamatta terveellisiä elämäntapoja. Minun pitäisi opetella itse kokkaamaan."

"Se ei ole vaikeaa", Quim vakuutti.
"Se vaatii vain vähän rakkautta. Ja sinun todella tulisi rakastaa itseäsi."

"Vai niin", Fawn hymähti ja tutki Joaquimin kasvoja.
"Rakastatko sinä itseäsi, Q?"

"En, mutta sanoinkin, että tee niin kuin minä sanon, äläkä niin kuin minä teen", Quim vastasi suoden naiselle puolittaisen hymyn.
"Maistuisiko toinen?"

"Aina", Fawn vakuutti ja ojensi vapaan kätensä nipistämään Joaquimin kylkeä.
"Sinun pitäisi rakastaa itseäsi."

Se oli haastavaa, kun tunsi itsensä riittämättömäksi kaikilla elämänsä osa-alueilla. Quim nosti seuraavan, valmistuvan leivän Fawnin lautaselle.
"Rakastatko sinä itseäsi?"

Fawn haukkasi liian kuumaa leipää.
"Minä pidän itsestäni", hän vastasi hetken mietittyään.
"Joinakin hetkinä hyvin paljon."

"Hyvä, olen onnellinen", Quim vakuutti ja nojasi keittiöntasoon syöden omaa leipäänsä loppuun, kun seuraava paahtui pannulla.
"Ja sinun pitäisi."

"Niin pitäisi sinunkin."
Fawnin katseessa häivähti huoli, kun hän tutki Joaquimin kasvoja.
"Sinun pitäisi rakastaa itseäsi ihan mielettömän paljon."

Joaquim hymähti. Sokea aviomies, jonka vaimo oli tullut raiskatuksi ja sitten yrittänyt tappaa itsensä, melkein onnistuen. Poissaoleva isä, joka ei enää tiennyt, miten hänen lapsensa todella voivat. Hajamielinen johtaja, joka ei ollut läsnä edes tiimilleen.
"Mikäköhän tytön nimi on?"

"Sinä vaihdat puheenaihetta", Fawn huomautti paheksuvasti.
"Mutta en tiedä. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että hän osaa puhua."

"Luultavasti", Quim vastasi ja nosti pari grillattua juustoleipää lautaselle.
"Käyn soittamassa sosiaalityöntekijälle, jos tilanne selviäisi."

Fawn olisi halunnut huomauttaa, että Joaquim vältteli edelleen puheenaihetta.
Mutta hän tekisi niin myöhemmin.
Sen sijaan hän tarttui lautaseen ja suuntasi lapsen luo siinä toivossa, että herkullinen tuoksu saisi tämän havahtumaan hereille. Vaikka uni tekikin tietenkin hyvää.

Kuuma pesä oli saanut takkuiset hiukset takertumaan kiinni karamellinruskeaan ihoon, ja tyttö havahtui tokkuraisena hereille aamiaisen saapuessa. Hän haukotteli isosti, valkoiset hampaat välkähtäen, ja ojensi sitten kätensä halukkaasti lautasta kohti.

Ainakin joku oli huolehtinut tytön hampaista.
"Huomenta", Fawn tervehti ja ojensi lautasta lasta kohti.
"Haluaisitko mehua? Olen melko varma, että sitä on kaapissa."

Nokidemoni nyökytteli vastaukseksi, laski lautasen syliinsä ja pureutui leipään isoin, ahnain haukkauksin kuin olisi voinut nääntyä nälkään.
Ensimmäisen leivän jälkeen hän nuoli sormensa puhtaaksi, hengitti hetken maha pullollaan ja ahtoi toisenkin suuhunsa.

Fawn siirtyi keittiöön etsimään mehua. Ja kantoi sitten melkein voitonriemuisesti lasillisen appelsiinimehua lapselle.
"Tässä, toivottavasti pidät appelsiinista."

Lapsi sieppasi lasin Fawnin käsistä ja joi sen vauhdilla, joka oli saada mehua norumaan alas suupielistä.
Joaquim ilmestyi olohuoneen ovelle ja pudisti päätään merkiksi siitä, ettei mitään ollut selvinnyt. Sosiaalityöntekijä oli tarjoutunut hakemaan tytön säilöön sijaiskotia odottaessa, mutta Quim mieluummin piti lapsen heidän kanssaan. Systeemi nieli liikaa lapsia.
"Ehkä parempi ryhtyä töihin."

"Rauhassa, kultapieni. Mehua on kyllä lisää", Fawn vakuutti ja kohtasi samalla Joaquimin katseen.
Ei onnea sillä rintamalla, siis.
"Ehdottomasti."

Joaquim istahti olohuoneen lattialle ja avasi tietokoneen. Ikkunoiden takana Sydneyn taivas näytti punertavalta. Maastopalot runtelivat säälittä kuivaa maata, mutta onneksi he voisivat tehdä osansa niiden pysäyttämiseksi.
Nokidemoni kömpi ylös peittopesästä ja tassutteli silmät tokkuraisina kylpyhuoneeseen pesulle.
"Mitä luulet, että meidän kannattaisi tehdä?" Quim kysyi hiljaa.

Fawn oli unohtunut katselemaan lasta, mutta havahtui nyt ja kiinnitti huomionsa takaisin Joaquimiin.
"Minulla ei ole aavistustakaan", hän myönsi.
"Tiedän, ettei se ole järkevä vaihtoehto, kun ottaa huomioon kaiken tapahtuneen, mutta en millään raaskisi lähettää häntä pois. Kun emme lainkaan tiedä, mitä on tapahtunut..."

"Minä tunnen samoin", Quim vastasi.
"Sosiaalityöntekijät ovat uskomattomia, välittäviä ihmisiä, mutta hän olisi lopulta vain numero järjestelmässä. Ehkä on hölmöä ajatella, että hänestä pidettäisiin parempaa huolta täällä, mutta ainakin täällä voimme vaikuttaa asiaan."

"Olen täysin samaa mieltä", Fawn vastasi, ja kun ei voinut tarkastella lasta tai tuputtaa tälle lisää ruokaa, vaelsi vuorostaan Joaquimin luo ja kosketti harmaita hiuksia.
"Miltä tilanne näyttää? Töiden osalta."

"Teemme parhaamme niillä resursseilla, mitä meillä on nyt käytössämme", Quim vastasi ja yritti olla tiedostamatta, miten hyvältä kosketus tuntui.
"Sammutuskoneet on täytetty ja ne ovat matkalla."

Koska Fawn kaipasi käsilleen tekemistä, hän alkoi hahmotella Joaquimille uutta jakausta.
"Voisit alkaa pitää hiuksiasi näin. Se sopisi sinulle."
Hän kurtisti kulmiaan katsellessaan tietokoneen näyttöä miehen olan yli.
"Onko tietoja haavoittuneista, kadonneista tai... menehtyneistä?"

"Niinkö?" Quim kysyi huvittuneena, nauttien häpeäkseen huomiosta.
"Ei uutta eiliseltä. Uskon, että saamme tänään merkittävästi aikaan. Olisi varmasti liian vaarallista ottaa lasta kentälle."

Fawn vilkaisi kohti kylpyhuonetta.
"Niin olisi", hän myönsi mietteliäänä.
"Mutta en tiedä, onko hän sen paremmassa turvassa täällä. Ainakaan hän ei ole yrittänyt vielä karata."

"Hän näyttää tuntevan olonsa turvalliseksi kanssamme", Quim totesi.
"Luultavasti on parasta työskennellä tänään täältä käsin. Voimme ohjata sammutuskoneita satelliittikuvien pohjalta."

"Minä olen aina ollut hirvittävän huono työskentelemään etänä", Fawn huokaisi ja painoi ajatuksissaan suukon Joaquimin hiusten joukkoon ennen kuin kaivoi puhelimensa esille tarkistaakseen uusimmat uutiset. Samalla hän kuitenkin vilkuili kohti kylpyhuoneen ovea.

Niin minäkin, Joaquim vastasi mielessään. Mutta elämä heitti eteen yllätyksiä, ja niihin oli sopeuduttava.
Nokidemoni ilmestyi kylpyhuoneesta raikkaana, joskin tukka takussa, ja tummat silmät tarkkaavaisina. Tyttö vaelsi uteliaana ympäri asuntoa ja etsiytyi pakastimelle tutkimaan jäätelötilannetta.

Fawnin huomio kiinnittyi lapseen.
"Löytyykö seiltä jäätelöä?" hän kysyi, kun lapsi oli tarkastellut jonkin aikaa pakastimen sisältöä.
"Voisin käydä ostamassa."

Vähän. Nokidemoni kurkisti rasiaan ja etsi itselleen lusikan. Tarjous kirvoitti kuitenkin tyytyväisen, hynykuopat paljastavan hymyn, ja käsi osoitti kannustaen tai käskien ovea.

Lapsi oli suorastaan röyhkeä.
Fawn käännähti takaisin Joaquimin puoleen ja pyyhkäisi miehen hiuksia.
"Haluatko sinäkin jäätelöä?"

"Selviän", Joaquim vastasi ja kosketti naisen käsivartta. Lapsi istahti sohvalle hänen taakseen jäätelönrippeen kanssa ja kurkisteli uteliaana tietokoneen näyttöä.

Fawn katsahti jäätelöpakettia.
"Haluatko tuota samaa, vai jotakin toista, kultapieni?"

Suu aukesi ja nokidemoni melkein vastasi, ennen kuin napsautti sen kiinni. Kulmat kurtistuivat, kun hän yritti miettiä miten sanoa "kaikkea" kuitenkaan puhumatta.
Tyttö rakensi käsillään valtavan vuoren, ja Quim naurahti.
"Haluaisitko, että minä menen?"

Fawn kurtisti kulmiaan.
"En ole varma, kuinka paljon jäätelöä pakkaseen mahtuu, mutta katson, mitä voin tehdä", hän lupasi.
"Ja jatka sinä vain töitä, Q, en viivy kauaa."

Nokidemoni näytti siltä, ettei pakkaselle olisi tarvetta. Ainakin mangojäätelön rippeet katosivat nopeasti.
"Hyvä on. Voisit hakea lounasta samalla, jos jaksat."

"Mm, teen niin. Onko toiveita?"
Fawn nappasi mukaan olkalaukkunsa, joka oli aina varusteltu vähintään maailmanloppua varten, ja varmisti, että lompakko oli mukana.
Hänen olisi pitänyt olla tekemässä töitä. Ei ostamassa jäätelöä ja lounasta.
"Onko toiveita, Q?"

"Ei, ota mitä vain haluat", Quim kannusti ja keskittyi kulmat kurtussa satelliittikuvaan, punniten vaihtoehtoja, minne lähettää resursseja.

Fawn tunsi huonon omantunnon vihlovan jokseenkin kipeänä, mutta suuntasi siitä huolimatta ulos. Vei jonkin aikaa, ennen kuin hän sai haalittua sekä ruokaa (myös tiimiä varten, sitten kun nämä palaisivat) että muutamaa laatua jäätelöä.
Toivottavasti lapsi ei söisi itseään sairaaksi.

Joaquim ja lapsi olivat samoissa paikoissa Fawnin palatessa, joskin jäätelörasia oli tyhjä ja röyhkeä nokidemoni nukahtanut.
"Menikö kaikki hyvin?" Quim kysyi hiljaa.

"Kaikki hyvin", Fawn vakuutti ja alkoi nostella jäätelöä pakastimeen ja ruokarasioita odottamaan joko ryhmän paluuta tai jääkaappiin siirtämistä.
Hän ei unohtaisi niitä. Ei tällä kertaa.
"Kuinka täällä sujuu?"

"Hyvin", Quim sanoi nousten ja siirtyen keittiöön.
"Ryhdyimme taistelemaan paloa vastaan yhdellä rintamalla ja uskon, että saamme sen sammumaan."

"Tahtoisitko lounasta?" Fawn kysyi toiveikkaasti, viitaten kohti rasioiden armejaa.
"En ollut varma, mitä kaikki haluaisivat, joten valitsin useamman heidän suosikeistaan."

"Mielelläni, kiitos. Mitä suosittelisit minulle?" hän kysyi istahtaen alas.

Fawn käännähti tutkimaan rasioita.
"Täällä olisi todella herkullisen tuoksuista curryä. Ja satay-tofua."

"Molempia, jos sinäkin otat", Joaquim vastasi.
"Ainakin tyttö näyttää olevan kuin kotonaan. Olen huolissani siitä, mitä hänelle tapahtuu."

Fawn alkoi koota heille annoksia.
"Hän on rentoutunut", hän myönsi kulmat kurtistuneina.
"Hänen käytöksensä vain viittaa pahaan traumaan."

"Millaista traumaa sinä arvelisit?" Quim kysyi arvostaen Fawnin ammattimielipidettä. Tyttö oli rentoutunut, eikä tuntunut varsinaisesti säikkyvän heitä, mutta villi, mykkä, pureva ja sähisevä nokidemoni palavassa metsässä ei varmasti ollut siellä, koska tuli tasapainoisesta, rakastavasta perheestä.

Fawn pudisti hieman päätään.
"Toivon, että osaisin sanoa tarkemmin", hän vastasi pahoittelevasti.
"Mutta hän vaikuttaisi kärsivän selektiivisestä mutismista."

"Ehkä hän antaisi sinun tutkia itsensä. Sitten meidän ei olisi pakko viedä häntä sairaalaan tietääkseemme, onko jokin pahemmin vialla", Quim ehdotti ja otti annoksensa kiitollisena vastaan.

Fawn vilkaisi kohti nukahtanutta lasta. Myös se, kuinka paljon tyttö nukkui - että tämä käytännössä vain söi ja nukkui - viittasi jonkinlaiseen traumaan. Siihen, että mieli, ja todennäköisesti myös keho, tarvitsivat lepoa ja ravintoa.
Ehkä se oli hyvä merkki. Ainakin lapsi tunsi olevansa riittävän turvassa levätäkseen.
"Minun pitää kysyä siitä, kun hän herää."

Quim nyökkäsi. Miten hän toivoi, ettei lapsi ollut kärsinyt aikuisten vääristyneistä, itsekkäistä haluista.
"Hän näyttää siltä, että voisi kuulua Australian alkuperäisväestöön."

Fawn nyökäytti päätään merkiksi siitä, että oli samaa mieltä. Ja pelkäsi samalla, mitä kaikkea lapsen taustasta saattaisi paljastua.
"Toivon, että hän suostuisi kommunikoimaan kanssamme, kunhan rentoutuu vielä hieman."

Quim nyökkäsi uudelleen ja haarukoi ruokaa suuhunsa. Jos he saisivat edes nimen, se olisi suuri askel.
"Luulen, että hänellä ei ole perhettä tai ainakaan perhettä, joka käyttäytyisi kuin perhe. Pelkään, että hyvät sijaiskodit ovat kiven alla, varsinkin lapselle, jolla olisi erityistarpeita."

Fawn tunsi sydämensä särkyvän ajatellessaan lasta, joka joutuisi sijaiskotien armoille. Sijaiskoteja oli hyviä, mutta myös sellaisia, joihin lapset eivät olisi kuuluneet.
"Luuletko, että kukaan kaipaa häntä?"

"Muistatko hänen reaktionsa, kun kysyin etsiikö joku häntä?" Quim pohti. Toki lapsi saattoi vain ajatella jotain muuta sillä hetkellä. Mutta reaktio antoi ymmärtää, ettei lapsi todella halunnut tulla löydetyksi.

Fawn nyökkäsi.
"Ei kukaan, jonka soisi löytävän hänet", hän vastasi omaan kysymykseensä.
"Luuletko, että hän olisi voinut olla vankina?"

"Se on ikävän todennäköinen vaihtoehto", Quim huokasi ja sukaisi hiuksiaan.
"Yleensä lapsetkaan eivät syö tuollaisella intohimolla, elleivät ole kärsineet nälkää ja puutetta."

"Ja hän oli yksin sen palon keskellä."
Fawn ei voinut olla miettimättä, oliko perhe - tai kenen luona tyttö olikaan asunut - ehkä hylännyt lapsen siinä vaiheessa, kun palo oli lähtenyt leviämään. Tai oliko tämä päässyt livahtamaan karkuun palon tuoman häiriön ansiosta.

Quim nyökkäsi ja nosti haarukallisen mietteliäänä suuhunsa.
"Hän näytti siltä, että oli viettänyt hyvän tovin metsässä. Jos hän oli karannut, ehkä hän oli piileksinyt siellä pidemmän aikaa."

Lapsiparka.
Fawn vilkaisi jälleen tyttöä kohti ja havahtui sitten jatkamaan syömistä.
"Kauanko luulet meidän viettävän täällä? Australiassa."

"En tiedä, muutaman päivän, ehkä viikon", Quim arveli. Tiimi saattaisi jäädä, mutta hän ei voisi olla poissa Catin luota kovin kauaa. Aviomiehen velvollisuus oli pitää huolta vaimostaan.
"Toivon, että löytäisimme hänelle paikan ennen lähtöämme."

Fawn katseli lasta.
"Hän ei varmaankaan voi lähteä mukaamme", hän totesi ajatuksissaan.
Tai jommankumman mukaan. Heillä ei varsinaisesti ollut yhteistä osoitetta.

"Luultavasti maan viranomaiset eivät katselisi sitä suopeasti", Joaquim myönsi. Lapsella ei tainnut olla passia mukana, ja adoptio olisi iso päätös.
Mitenköhän Cat suhtautuisi, kun hän ilmestyisi kotiin röyhkeän, nimettömän nokidemonin kanssa?

"Heidän on varmastikin pakko tietää", Fawn totesi ja puhahti sitten ajatuksilleen.
"Anteeksi, en tiedä, mikä minua vaivaa. Emme me voi tosiaan vain pakata häntä mukaan."

"Ymmärrän. Minäkään en haluaisi vain työntää häntä sosiaaliviranomaisten vastuulle, vaikka he varmasti osaavat työnsä hyvin", Quim vastasi.

"Mutta heillä ei myöskään ole riittävästi resursseja käytössään", Fawn huomautti.
"En halua sanoa, etten arvosta sitä, mitä he tekevät. Mutta lapsi on varmasti jo joutunut kärsimään..."

"Se on totta. Ehkä voimme yrittää auttaa sosiaaliviranomaisia löytämään hänelle sijaisperheen?" Quim pohti ja söi lautasensa tyhjäksi.

"Se olisi hyvin järkevää", Fawn myönsi, vaikka saikin lauseensa varmasti kuulostamaan siltä, kuin olisi aikeissa jatkaa jotakin kielteistä liittämällä lauseet yhteen sanalla mutta.
Mitään loogista syytä olla olematta samaa mieltä Joaquimin kanssa ei kuitenkaan ollut.

"Jos asuisin täällä, luultavasti tarjoutuisin pitämään hänet, kunnes hänen perheensä löytyy tai muu oikea koti", Quim huokasi.
"Mutta hänen viemisensä Englantiin olisi mahdotonta."

Fawn katsahti jälleen lasta.
"Minä voisin aina viipyä täällä jonkin aikaa", hän huomautti.
"Väliaikaisesti. Kunnes hänellä olisi kunnon koti."

"Oletko varma? Entä siskosi?" Joaquim kysyi kohottaen kulmaansa. Lapsi oli iso vastuu, varsinkin traumoja kärsinyt, erityistarpeita vaativa lapsi.

"Kyllä kaikki järjestyisi", Fawn vakuutti.
Ehkä hänen siskonsa voisi tulla Australiaan. Lomailemaan. Ja pois tutuista piireistä. Kunhan maastopalot olisivat kurissa.
"En haluaisi hylätät lasta."

"En minäkään", Joaquim huokasi ja nousi ylös, tiskaten astiansa vettä säästellen. Oliko hän hylännyt omat lapsensa? Hän oli ollut aivan liian vähän läsnä.
"Ehkä meidän pitäisi yrittää saada lisää tietoa", hän totesi, ennen kuin suuntasi olohuoneeseen ja istui sohvan laidalle, herättäen torkkujan lempeästi.

Fawn tiskasi oman haarukkansa ja seurasi sitten Joaquimia olohuoneeseen.
Olikohan lapsi nälkäinen?
Hän ei halunnut tämän syövän itseään sairaaksi.

Nokidemoni havahtui hereille, silmät hetken tokkuraisina ja vauhkoina räpsyen, ennen kuin tämä vajosi pesäänsä ja haukotteli raukeasti.
"Pikkuinen, meidän pitää tietää sinusta enemmän", Quim vetosi.
"Minkä ikäinen olet?" Tyttö tuijotti häntä epäluuloisesti, leuka itsepäisesti tanassa, ennen kuin näytti sormillaan kymmenen ja sitten yksi. Koska yksittäinen sormi ei ollut keskisormi, Quim päätteli iäksi 11.
"Onko sinulla koti?"

Fawn olisi voinut vannoa, että tyttö oli nuorempi. Ehkä se johtui nälkiintyneestä olemuksesta, tai ehkä hän oli vain kammottavan huono arvioimaan lasten ikiä.
Hän istahti varovasti lattialle, toivoen, ettei lapsi tuntisi oloaan ahdistuneeksi.
"Olisi hyvin tärkeää, että vastaisit, kultapieni."

Nokidemoni painoi katseensa ja pudisti päätään. Joaquim huokasi syvään ja kurtisti kulmiaan yrittäessään miettiä, miten kommunikoida jollain muulla kuin kyllä-tai-ei-kysymyksillä.
"Fawn on lääkäri. Hänen pitäisi tutkia sinut. Varmistaa, että olet kunnossa, eikä meidän tarvitse mennä sairaalaan."

"Haluaisitko mieluummin kirjoittaa?" Fawn ehdotti.
"Olen varma, että täällä on jossain sopiva kynä ja lehtiä."

Kynä ei tainnut olla luonteva jatke tytön käteen, vaikka sen sormet olivat näppäriä ja ihosta päätellen tottuneet fyysisiin tehtäviin. Nokidemoni puristi lyijykynää keskittyneesti, mutta ei ollut varma, mitä kirjoittaa saamaansa lehtiöön.
Quim viittasi Fawnia aloittamaan lääkärin tarkastuksen, kun tyttö ei suhtautunut ehdotukseen negatiivisesti, ja siirtyi lopulta itse pois olohuoneesta, jotta ei häiritsisi.

Se, ettei tyttö tainnut olla tottunut kirjoittamaan, tuntui kertovan paljon ja särki Fawnin sydäntä. Sillä hetkellä hän oli valmis muuttamaan Australiaan tämän pienen, väärinkohdellun olennon takia.
Hän ei ollut koskaan allekirjoittanut väitteitä biologisesta kellosta. Mutta jokin hänen sisällään oli suorastaan räjähtänyt soimaan.
Edelleen lattialla istuen hän nykäisi hyvinvarusteltua olkalaukkuaan lähemmäs.
"Tarkistan vain vointisi. Sopiiko se?"

Nokidemoni nyökkäsi vaitonaisena ja siirtyi istumaan sohvan laidalle, kipristellen varpaitaan Benin olohuoneen mattoa vasten. Lehtiö sai levätä sylissä odottamassa jotain kirjoitettavaa.
Tummat silmät seurasivat Fawnin liikkeitä vaivihkaa.

Fawn alkoi käydä ensimmäiseksi läpi lapsen raajoja. Se tuntui turvallisimmalta vaihtoehdolta, ei liian tunkeilevalta.
"Pidätkö piirtämisestä?" hän kysyi samalla, kun etsi merkkejä ruhjeista. Uusista tai vanhoista.

Nokidemoni kohautti toista olkaansa välttäen. Ajatus oli mukava, mutta mahdollisuudet olivat olleet melko harvinaisia. Hän antoi hoikat, mustelmaiset ja paikoin pinttyneen lian peittämät raajat naisen tarkasteluun, ja tarkasteli samalla itse tutkijaansa.
Quim vaelsi keittiössä toivoen, että olisi voinut osallistua tekemättä tilanteesta kiusallista tai sopimatonta.

Fawn kävi läpi lapsen raajat ja tarkasti tämän refleksit. Hän tutki kasvot ja tunnusteli varovasti läpi kaulan - mutta yksi puoli kerrallaan, toisin kuin olisi tavallisesti tehnyt. Hän ei halunnut ahdistaa lasta.
"Sopiiko, jos kuuntelen keuhkosi?"

11-vuotiaaksi ilmoittautunut tyttö nyökkäsi hiljaisena, puristaen lyijykynää toisessa kädessä. Kynnet oli jyrsitty lyhyeksi, ja niiden aluset olivat likaiset tarmokkaasta peseytymisestä huolimatta.
"Sujuuko kaikki hyvin?" Quim tiedusteli oven takaa.

"Meillä on kaikki hyvin, vai mitä?" Fawn varmisti, kun kannusti lasta nostamaan paitaansa sen verran, että hän voisi painaa laukusta kaivamansa stetoskoopin tämän selälle.
Ja samalla tarkistaa vartalon mahdolliset vammat.

Kädet nostivat keltaraitaista paitaa ja paljastivat luisevan keskivartalon, jota eriasteiset mustelmat värittivät. Kenties seurausta puista tipahtelusta, kömpelyydestä tai julmista nyrkeistä.
Vyötäröllä oleva mustelma näytti melkein käden tiukalta otteelta.

Sillä hetkellä Fawn oli kiitollinen siitä, että osasi pitää itsensä rauhallisena. Hän kuunteli keuhkon ja sydämet ja siirsi stetoskoopin takaisin laukkuunsa.
"Kaikki vaikuttaa olevan kunnossa, kultapieni", hän totesi.
"Sattuuko johonkin?"

Nokidemoni pudisti päätään välinpitämättömästi. Ihoa kirjovat, vanhat arvet kertoivat aktiivisesta, tapahtumarikkaasta tai kolhitusta elämästä ja siitä, että tyttö oli tottunut eriasteiseen kipuun.
Lyijykynä kosketti uteliaasti ja hieman kömpelösti paperia, liukuen sen poikki kuin tajunnanvirtana. Muodostaen jotain, mikä näytti jäätelökulholta.

Fawn oli päättänyt, että ei hylkäisi lasta. Aivan sama, mitä lupauksen pitämiseen vaadittaisiin.
"Me olemme valmiina, Q", hän kutsui katsellen, kuinka jäätelökulho muodostui paperille.

Sormi osoitti kulhoa vaativasti.
Quim astui takaisin olohuoneen puolelle ja hymyili lapselle, joka oli vastata hymyyn, hymykuopat poskissa tuikahtaen.
"Mikä on arviosi?" hän kysyi Fawnilta ja kyykistyi tytön eteen, nauraen nähdessään kuvan.

Fawnin kasvoilla häivähti hymy.
"Hyvä on. Lisää jäätelöä. Haluaisitko ensin curryä? Kävin ostamassa sitä kun nukuit."
Hän katsahti Quimiin.
"Kaikki on hyvin."
Vanhoja jälkiä lukuun ottamatta. Niistä hän puhuisi miehelle kahden.

Nokidemoni nyökkäsi, ja Quim nousi laittamaan lautasellisen. Hän tarjosi samalla Fawnille toista lautasta.
"Kertoisitko meille nimesi?" mies vetosi, kun ojensi lapselle lautasen.
Epäluuloisen epäröinnin jälkeen tyttö raapusti lehtiöön, kynää puristaen, numeron 13.

Fawn otti lautasen hajamielisesti vastaan, samalla kun keskitti huomionsa lapseen.
"Thirteen?" hän varmisti hetken häkeltyneen hiljaisuuden jälkeen.
Se oli... erilainen nimi.

Nokidemoni, tai Thirteen, nyökkäsi.
"Se on sinun nimesi? Thirteen?" Joaquim varmisti hämmästyneenä, ja tyttö nyökkäsi uudelleen. Hän haarukoi ruoan vauhdilla suuhunsa, pyyhkäisi suutaan kämmenselällään ja osoitti toiveikkaasti toiselle sivulle piirrettyä jäätelökulhoa.

"Se on oikein hyvä nimi", Fawn vetosi melkein puolustellen.
Erikoinen, totta kai. Mutta erikoisuudessa ei ollut mitään pahaa.
Äänetön pyyntö sai hänet hymyilemään.
"Minä lupasin. Haluaisitko tulla valitsemaan itse, mitä jäätelöä otat?"

Melkein ylhäinen käsiele kehoitti Fawnia valitsemaan hänen puolestaan. Tai tuomaan kaikkea.
"Meidän pitäisi tietää, miten sinä päädyit siihen palavaan metsään", Quim vetosi pehmeästi, muttei saanut vastakaikua.

Fawn yritti olla naurahtamatta ääneen. Hän nousi ja suuntasi pakastimelle, ja palatessaan hänellä oli mukanaan kulhollinen eri mauista valittuja jäätelöitä.
"Tässä, ole hyvä."

Nokidemoni, siis Thirteen, sieppasi kulhon silmät hehkuen ja sukelsi ahneesti sen kimppuun.
Quim suoristautui ja kosketti Fawnin käsivartta.
"Etkö halunnut yhtään itsellesi?"

"Oh."
Fawn havahtui vasta nyt mahdollisuuteen. Joka oli houkutteleva.
"Laitanko sinullekin, Q?"

"Jos olet niin kiltti", Quim myöntyi ja pohti, että ehkä hän soisi itselleenkin hetken hemmottelua.
"Minun on varmaan parasta jatkaa töitä."

Fawn kosketti hellästi Joaquimin hopeisia hiuksia ennen kuin suuntasi pakastimelle. Kun hän palasi, hänellä oli mukanaan jäätelöannos heille kummallekin.
"Sinne jäi vielä tiimillekin."

"He varmasti arvostavat sitä", Quim vastasi istuen sohvan toiseen laitaan ja taputti Fawnille paikkaa hänen ja jäätelöä ahmivan otuksen välissä.

Fawn istahti sohvalle ja kaivoi viimein oman, hieman kolhuja ottaneen kannettavansa esiin käydäkseen läpi viimeisimmät raportit. Se sai hänet tuntemaan olonsa vain entistä hyödyttömämmäksi. Hän oli mukana sitoakseen raajoja, ei istuakseen sisällä tekemättä mitään.

Nokidemoni naputti Fawnin olkapäätä ja osoitti tyhjentynyttä jäätelökulhoaan. Quim hykersi naurusta nähdessään eleen.

Fawn katsahti lasta.
"Haluatko toisen samanlaisen annoksen?" hän kysyi, kun otti tyhjentyneen kulhon vastaan.

Thirteen nyökytteli tyytyväisenä.
"Ota itsellesikin", Quim kannusti.

Fawn ei muistanut, milloin viimeksi olisi syönyt näin paljon jäätelöä. Silti hän palasi kahden kulhollisen kanssa ja ojensi toisen tytölle ennen kuin vajosi sohvalle Joaquimin ja tämän väliin.

Thirteen sukelsi uuteen kulhoon kuin olisi voinut nääntyä muuten. Joaquim päivitti kentän tilannetta hiljaa Fawnille ja vilkuili välillä tyttöä, jonka koti oli täysi mysteeri. Mitä he tekisivät?

Jossain vaiheessa Fawn sai itsensä kiinni siitä, että silitteli Joaquimin käsivartta ajatuksissaan. Mutta ei kai siinä ollut mitään väärää? Hänen kätensä vain kaipasivat tekemistä.

"Kuule pikkuinen, meidän pitää tietää sinusta enemmän", Quim totesi.
"Montako päivää olit metsässä?" Tyttö kirjoitti lehtiöön 5.
"Olitko yksin?" Nyökkäys.
"Miksi olit siellä?" Ei vastausta.

Fawn katsahti tyttöä järkyttyneenä. Viisi päivää oli pitkä aika. Ei ihme, että lapsi söi kuin olisi ollut nääntymäisillään - vaikka se ei tainnutkaan olla ainoa syy.
"Pakenitko jotain, kultapieni?"

Thirteen vilkaisi heitä epäluuloisesti ja tuijotti heitä sitten hetken kulhon yli, nuollessaan sitä puhtaaksi.
Tyttö nyökkäsi.
"Missä sinun äitisi on?" Lyijykynällä harakanvarpain kirjoitettu sana sanoi 'kuollut'.
"Entä isä?" Poissa.
"Sisaruksia?" Ei.
"Missä sinä asuit?" Olankohautus.

Ainakin tyttö suostui nyt kommunikoimaan heidän kanssaan.
Fawn vilkaisi Joaquimia ja pudisti hieman päätään. Hän ei uskonut, että he saisivat tällä erää tytöstä enempää irti.
"Haluaisitko katsella televisiota, kultapieni?"

Thirteen nyökkäsi ja vajosi mukavammin sohvalle.
Joaquim kosketti Fawnin käsivartta ja lähti viereiseen huoneeseen soittamaan sosiaaliviranomaisille kuullakseen lisää tilanteesta.

Fawn etsi kaukosäädintä hetken ja käynnisti sitten television. Hän harkitsi hetken, ennen kuin ojensi kaukosäätimen lapselle. Hän voisi valvoa, ettei tämä unohtuisi katsomaan uutisia tai mitään muuta, mikä voisi järkyttää traumasta toipuvaa mieltä.

"He voivat hakea tytön ja sijoittaa hänet sijaiskotiin", Quim sanoi hiljaa palatessaan.
"Ehkä se olisi parasta."

Fawn hätkähti ja katsahti ensin Joaquimiin ja sitten tyttöön. Jonka kanssa he olivat juuri saaneet kommunikaatiokanavan avattua.
"Minne?"

"Heillä on sijoituskoteja täällä Sydneyssä", Quim sanoi.
"Emme varmaan voi muutakaan."

Fawn vilkaisi uudelleen lasta.
"Q, auttaisitko minua siivoamaan keittiön?" hän ehdotti sitten ennen kuin nousi ylös.

Joaquim nousi ja seurasi Fawnia keittiöön.
"Mitä haluaisit tehdä?"

Fawn alkoi käydä läpi rasioita siinä toivossa, että voisi nostella niitä jääkaappiin odottamaan tiimin paluuta.
"En tiedä", hän myönsi.
"Kaikki sijaiskodit eivät ole hyviä."
Hän tiesi sen omasta kokemuksesta.

"Tiedän. Mutta mitä muuta voisimme tehdä?" Joaquim kysyi vajoten istumaan.
"Emme voi viedä häntä maasta."

Fawn vilkaisi kohti olohuonetta.
"Emmekö?"

"Emme. Emme tiedä, kuka hän on, kenelle hän kuuluu, onko hänellä passia eikä adoptio ole pieni päätös tai jotain, mitä valtio tekisi nopeasti", Quim totesi.

"Ei hän kuulu kellekään", Fawn huomautti terävästi ja pudisti sitten päätään.
"Anteeksi."

"Tarkoitan vain, että joku on hänen laillinen huoltajansa", Quim sovitteli.
"Ehkä valtio, jos hänellä ei todella ole perhettä."

"Valtio onkin todella hyvä huoltaja."
Fawn irvisti ja nojasi otsansa hetkeksi Joaquimin hartiaa vasten.
"Anteeksi. Minua vain turhauttaa."

"Ymmärrän. Minäkin toivon, että voisin tehdä jotain. Mutta minulla on velvollisuuksia Englannissa, enkä voi ottaa häntä mukaan", mies huokasi.

Fawn tunsi avutonta turhautumista.
"Tiedän, Q", hän vakuutti. Miehellä oli varmasti enemmän kuin tarpeeksi velvollisuuksia nyt, kun tämän vaimo voi niin kuin voi.
"Minua vain turhauttaa."

"Niin minuakin. Ehkä voinme varmistaa, että hän pääsee hyvään perheeseen", Quim ehdotti.

Riittäisikö se?
"Voimmeko me vaatia, että saamme tietää, minne hänet sijoitetaan?"

"Voimme ainakin pyytää sitä. Voisimme myös pyytää mahdollisuutta tavata sijaisperhe, jonne hän menee", Quim pohti.
"Pahin, mitä he voivat tehdä, on sanoa ei."

Se tuntui hirvittävän vähältä.
Mutta Fawn tiesi, että Joaquim oli oikeassa. He eivät voisi vain viedä lasta mukanaan maasta. Joaquimilla oli omat velvollisuutensa, ja hänellä ei ollut tällä hetkellä edes vakituista osoitetta.
"En vain halua, että hän joutuu kärsimään enempää."

"En minäkään halua hänen kärsivän", Quim vakuutti. Lasten kärsimys oli erityisen vaikeaa kestää, ja ellei hänellä olisi ollut velvollisuuksia, hän olisi saattanut jäädä jo sijaisisäksi parillekymmenelle lapselle ympäri Kaakkois-Aasiaa ja Tyyntämerta.
"Mutta mitä muuta voisimme tehdä?"

Fawn kosketti Joaquimin selkää.
"Emme varmasti mitään", hän myönsi.
"Mutta se turhauttaa silti."

"Tiedän", Quim vastasi nojaten keittiötasoon. Hän toivoi, että olisi voinut tehdä enemmän oudon otuksen eteen. Lasta ei voinut vapauttaa luontoon niin kuin hiiriä.
"Voisimme tavata jonkin perheen huomenna, toivottavasti."

Fawn nyökäytti päätään. Kun ei muutakaan voinut.
"Miten sinä jaksat, Q?"

"Minä selviän", Quim vakuutti ja käännähti ympäri, kun ovi kävi ja savunhajuinen tiimi palasi.
Hän ryhtyi jakamaan ruokaa tulijoille ja tarjoutui täyttämään Fawnillekin uuden lautasen.

Fawn otti lautasen hajamielisesti vastaan ja alkoi epäillä, että oli unohtanut jonkun aikaisemmista jonnekinpäin asuntoa. Ruuan tuhlaaminen oli ikävää.
Jossain vaiheessa hän vaelsi taas katsomaan lasta.

Thirteen oli nukahtanut sohvalle, mutta avasi silmänsä Fawnin tullessa. Käsi tavoitti tyhjän jäätelökulhon ja ojensi sitä toiveikkaasti.

Fawn hymyili.
"Hei, olisit vain nukkunut", hän vetosi, mutta otti jäätelökulhon vastaan.
"Tarvitset lepoa."

Katseesta päätellen tyttö tarvitsi jäätelöä. Koskaan ei tiennyt, milloin se loppuisi.
Televisiosta pyöri romanttinen komedia, jota kukaan ei katsonut.
"Miten täällä menee?" Papua Uudesta-Guineasta kotoisin oleva Ben kysyi seisahtuen olohuoneen ovelle.

"Hyvä on", Fawn lupasi ja suoristautui ennen kuin kääntyi Benin puoleen.
"Me tarvitsemme lisää jäätelöä."

Ben naurahti.
"Se on kai vihje lähteä ostamaan sitä?"

Fawn virnisti.
"Minä voin kyllä mennä", hän vastasi.
"Teillä on ollut pitkä päivä."

"Älä huoli, nautin liikunnasta", nokinen surffari lupasi ja lähti ulos lompakko taskussaan. Thirteen venytteli raukeasti sohvalla ja nosti lehtiön lattialta. Lyijykynä raapusti paperille kuvan kakusta.

Fawn hymyili Benille kiitollisena ja kääntyi sitten takaisin Thirteenin puoleen.
"Tekisikö mielesi myös kakkua?" hän kysyi nähdessään kuvan.

Tyttö nyökkäsi tyytyväisenä ja naputti paperia. Sitten hän raapusti kuvia katkeista sen viereen. Ja muffinssin, jonka päällä oli kai kermaa.

Fawnin suupieli nykäisi.
"Ehkä meidän pitäisi käydä kaupassa yhdessä", hän ehdotti.
"Saisit valita, mitä haluat."

Silmät syttyivät, ja takkutukkainen nokidemoni hyppäsi ylös, suoristaen Joaquimin tuomia vaatteita.
Thirteen halusi mennä heti. Nyt heti.

Kai lapsi oli okei viedä kauppaan?
Fawn päätti varmistaa Joaquimilta.
"Q, tarvitsetko jotain kaupasta? Ajattelimme käydä Thirteenin kanssa."

"Käykää vain", Quim kannusti keittiössä, missä tiimi keskusteli päivästä ja seuraavista strategisista askelista.
Thirteen tarttui naisen käteen ja kiskoi tätä mukaansa.

Jos Fawn olikin epäröinyt hetken, se, että Thirteen tarttui hänen käteensä, vei kaiken epäilyksen mennessään.
"Emme viivy kauaa", hän lupasi, napaten laukun mukaansa.

Thirteen kiskoi Fawnia päättäväisesti, kunnes pääsi ulos eikä ollut varma, missä suunnassa kaikki herkut odottivat.

Fawn otti siinä vaiheessa ohjat.
Ja totesi, että ein sanominen oli varsin mahdoton tehtävä. Hänellä ei varmastikaan olisi mahdollisuuksia vanhempana.

Kun he pääsivät yhteen naapuruston pienistä ruokakaupoista, Thirteen pälyili ihmisiä vihamielisellä epäluulolla. Mutta loputtomat rivit kirkastivat tummat silmät. Hän sieppasi korin ja kiiruhti leivoshyllylle, tutkien rivejä herkkuja epätietoisena. Koriin päätyi suklaamuffinsseja ja sitruunamuffinsseja, omenapiirakan minikoossa. Kuivakakun. Ja näki hyllyn sipsipusseja, hölkäten niiden luo.

Fawn seurasi.
"Valitse, mitä vain haluat", hän kannusti tyttöä. Heillä olisi kokonainen tiimi syömässä, pitä Thirteeniltä jäisi jäljelle.

Mutta hän halusi kaiken. Tämä oli paratiisi, täynnä herkullista ruokaa. Thirteen vilkaisi Fawnia levottomana ja sulloi koriin sipsiä ja sitten purkin maapähkinävoita ja hilloa. Ja hän löysi tiensä karkkihyllylle. Taivas. Suu loksahti auki ihmetyksestä, ja hän alkoi sulloa karkkia ja suklaata ennestään täyteen koriin.

Kori täyttyi varsin nopeaan tahtiin. Mutta oliko sillä väliä?
"Voimme tulla uudelleen hakemaan lisää", hän muistutti.

Lupaukset olivat turhia. Hän ei pääsisi enää tähän ihmeelliseen paikkaan ja ahtoi epätoivoisesti herkkuja koriin, josta tipahteli niitä jo. Hän yritti kerätä lattialle tippuneet syliinsä ja raahasi koria kohti kassaa.

Jep, Fawn oli täysin vakuuttunut siitä, että hänestä tulisi aivan kamala vanhempi. Sellainen, jolle Q pyörittelisi silmiään. Silti hän huomasi noukkivansa pudonneita paketteja auttaakseen Thirteeniä kantamaan ne kassalle.

Kassaneiti tuijotti röykkiötä hetken tyrmistyneenä, ennen kuin piippasi niitä. Thirteen katsahti Fawnia odottavasti, kiiruhtaen sitten pakkaamaan herkkuja.

Fawn hymyili kassaneidille hurmaavasti ja vingutti surutta korttiaan. Hän eli tavallisesti säästäväisesti ja pyrki kuluttamaan mahdollisimman vähän, joten jos hän saattoi tämän kerran tarjota lapselle mitä tämä halusi, olisiko se niin hirvittävän paha asia?
Thirteen oli ansainnut sen.

Thirteen ei jaksanut nostaa kassien röykkiötä. Hän kasasi pusseja hintelille käsivarsille ja raahasi niitä lattiaa pitkin päättäväisesti, joskin hitaasti. Käskyttäen sitten Fawnia kantamaan osan.

Mitä muutakaan Fawn olisi voinut tehdä kuin ottaa kassit kannettavakseen?
Hän olisi ollut onnessaan, jos joku olisi ostanut kassikaupalla herkkuja hänen ollessaan lapsi. Tosin, silloin hän olisi ollut onnellinen edes yhdestä suklaapatukasta.
"Jaksatko kantaa ne?" hän varmisti lapselta loppujen kassien suhteen.

Thirteen nyökkäsi ja raahasi niitä päättäväisesti. Tyttö melkein sähisi vastaantulijoille, jotka katsoivat kasseja liian pitkään.
Raajat tutisivat, kun he pääsivät vihdoin takaisin asunnolle, mutta Thirteen kokosi herkkuvuoren sohvalle ja tutki sitä onnellisena, aloittaen sullomalla suklaata suuhunsa.
Taivas se oli hyvää.

Fawn seurasi lasta ja yritti olla kurtistamatta kulmiaan.
Sitten hän lähti etsimään Joaquimia.

"Miten meni?" Quim kysyi keittiöstä, missä tiimi istui hänen kanssaan pohtimassa, kuinka heidän resurssinsa jaettaisiin parhaiten.

Fawn irvisti.
"Q, saatoin tehdä virheen", hän myönsi ja vilkaisi kohti olohuonetta.
"Kuinka täällä sujuu?"

Quim nauroi lämpimästi. Lapsilla oli sellainen vaikutus.
"Hyvin, meillä on suunnitelma huomiselle. Katsomme aamulla tilanteen uudelleen. Miten kaupassa meni?"

"Se oli hyvin... tuottelias reissu", Fawn myönsi.
"Herkkuja on paljon. Mutta en yrittäisi päästä niistä osalliseksi. Thir tuskin on innokas jakamaan niitä."

Quim vilkaisi Tirriäisen suuntaan nojautuen ulos keittiöstä ja hymyili näylle. Antaa tytön nauttia.
"Ben toi jäätelöä, jos sinulle maistuu."

Fawn suuntasi pakastimelle. Hän kaipasi jotain stressiinsä. Kulhollinen jäätelöä tuntui hyvältä ajatukselta.
"Mitä meillä on edessä huomenna?"

"Yhdistämme resurssimme ja keskitymme torjumaan paloa yhdellä rintamalla, lähellä koalien suojelualuetta", Quim vastasi.
"Ehkä sinä voisit auttaa Thirteeniä löytämään hyvän sijaiskodin."

Fawn tunsi, kuinka häntä vedettiin kahtaalle.
"Hyvä on", hän myöntyi ja katsahti Joaquimia huolissaan. Mies ei kuvittelisi toimivansa yksin kentällä, eihän?

"Meidän on parempi alkaa käydä nukkumaan. Herätys on aikainen. Voin nukkua Fawsian ja Lelean lattialla, jos haluaisitte valvoa vielä lapsen kanssa."

Fawn kurtisti hieman kulmiaan.
"Voit hyvin nukkua meidän kanssamme olohuoneessa, Q", hän vetosi.
"Tilaa on enemmän."

"Hyvä on", Quim vastasi ja levitti makuualustansa olohuoneen lattialle. Thirteen oli avannut yhden sipsipussin ja sulloi niitä hätäisesti suuhunsa.

Fawn ojensi Quimille tyynyä samalla kun katseli Thirteeniä.
"Kultapieni, ei sinulla ole kiirettä. Jos syöt liian nopeasti, alat voida pahoin."

Mutta oli kiire. Pian hän lähtisi, ja tällainen yltäkylläisyys olisi vain kaukainen haave. Hän työnsi sormensa maapähkinävoihin ja nuoli niitä antaumuksella.
Tummat silmät mulkaisivat Fawnia levottomina.

Fawn vastasi tummien silmien katseeseen.
"Ei todellakaan ole kiirettä", hän vakuutti.
"Tämä ei ole ainutkertainen tapahtuma."

Valehtelija. Thirteen oli kuullut keskustelut siitä, kuinka huomenna hän jatkaisi matkaa sijaisperheeseen. Hänen elämäänsä ei kuulunut yltäkylläisyyttä ja vuoria herkkuja.
Tyttö halasi aarteita lähemmäs itseään ja sulloi kourallisen sipsiä suuhunsa.

Fawnin kulmat painuivat syvempään kurtistukseen.
"Kultapieni", hän vetosi.
"En halua, että sinulle tulee paha olo."

Thirteen kohautti toista olkaansa, joskin hidasti syömistä kehon pistäessä vastaan, herkkujen muruja suunsa ympärillä.
Quim katseli Fawnia lattialta ja kannusti naistakin käymään yöpuulle.

Fawn ei ollut varma, kuinka vastasyntyneiden lasten vanhemmat nukkuivat. Thirteen oli yhdentoista, eikä edes hänen lapsensa, ja siitä huolimatta häntä pelotti sulkea silmänsä.
Jotakin voisi tapahtua.
Lopulta hän kuitenkin paneutui Joaquimin vierelle lattialle.

* * *

Aamun tullen Joaquim ja tiimi olivat ylhäällä jo ennen auringonnousua. He söivät aamiaisen ja peseytyivät hiljaa ja tehokkaasti, ennen kuin kiirehtivät kenttätyöhön taistelemaan riehuvia maastopaloja vastaan.
Thirteen nukkui sohvalla, vatsa pömpöttäen ja avattuja herkkupakkauksia kaikkialla ympärillään. Tyttö halasi maapähkinävoipurkkia ja karkkipussia sylissään.

Fawn jäi lapsen kanssa asunnolle. Ja tunsi itsensä pohjattoman hyödyttömäksi, vaikka yrittikin parhaansa mukaan tehdä töitä etänä.
Häntä ei ollut tarkoitettu tietokoneella työskentelyyn.

Thirteen, hiukset villissä takussa, jatkoi herkkujensa parissa herättyään. Helpottuneena siitä, että ne olivat edelleen siinä.
Hän heitti lehtiön lähemmäs Fawnia.
'Milloin viet sijaisperheeseen' luki lyijykynällä harakanvarpain raapustettuna.

Fawn poimi lehtiön.
"Kun löydämme sinulle sopivan", hän vastasi luettuaan viestin.
"Sellaisen, jossa sinusta pidetään huolta."

Thirteen sulloi kourallisen sipsiä suuhunsa ja tuijotti Fawnia skeptisesti.
Hän kurottui ottamaan lehtiön takaisin ja kirjoitti sille 'tänään?'

"Ei, ei vielä tänään", Fawn vastasi.
"En usko, että löydämme sinulle sopivaa perhettä niin pian. Toivon, että voisin ottaa sinut mukaani Iso-Britanniaan."

Tummissa silmissä tuikahti toivoa, mutta tyttö tamppasi sen pian sammuksiin ja sulloi suuhunsa lisää sipsejä.
Hän kohautti toista, terävää olkaa kuin ilmaistakseen, ettei välittänyt, vaikka selvästi välitti, ja nyppi toisella kädellään sohvan saumaa.

Fawn tunsi huonoa omaatuntoa.
"Minäkin jouduin sijaiskotiin", hän totesi, vaikka tunsikin pian itsensä hölmöksi. Aivan kuin hän olisi yrittänyt ostaa lapsen luottamuksen.
"Vähän sinua vanhempana."

Thirteen vilkaisi Fawnia hiustensa alta ja halasi toista luisevaa jalkaa, pyyhkäisten suutaan ruokahalu hiipuen. Osin sen takia, että hän tunsi oksentavansa, jos söisi lisää. Tummissa silmissä oli yksinäisyyden surua.

Fawn tunsi sydämensä särkyvän.
"Varmasti sinulle löytyy hyvä koti", hän vetosi.
"Sellainen, jossa sinusta pidetään huolta."

Sellaista ei ollut ollut tähänkään mennessä. Hän ei elätellyt siitä toivoa. Thirteen kuori suklaapatukan lannistuneena ja haukkasi sitä, vaikka se teki tiukkaa. Ainakin hän voisi nauttia herkuista tämän hetken.
'En tarvitse kotia', hän kirjoitti lehtiöön kovin kirjaimin.

Fawn kurtisti kulmiaan.
"Totta kai tarvitset", hän intti.
"Ja sinulle löytyy sellainen aivan varmasti."

Thirteen kohautti toista olkaansa terävästi ja painoi katseen ulkoilmaelämästä kertoviin varpaisiin. Kukaan ei halunnut häntä, joten hän ei haluaisi ketään. Hän pärjäisi yksin myös jatkossa.

Fawn tunsi raastavaa syyllisyyttä.
Kuinka mahdotonta hänen olisi jäädä Australiaan? Ehkä se tekisi hyvää Hollyllekin. Päästä hetkeksi pois vanhoista piireistä. Hän voisi kutsua sisarensa luokseen.
"Kyllä kaikki järjestyy."

*

*

*

Illan tullen nokinen, savulta tuoksuva ja paikoin kärventynyt joukkio palasi Benin asunnolle mukanaan pusseittain noutoruokaa. Suihkuun muodostui heti jono, ja Quim jättäytyi kiltisti sen perälle, pesten sen sijaan käsiään ja kasvojaan keittiön tiskialtaassa, ennen kuin ryhtyi nostelemaan ruokaa pöydälle.

Hetkeksi Fawn sai tekemistä siitä, että tarkisti tulijoiden vammat. Ja ojenteli sopivia salvoja niille, jotka olivat ottaneet osumaan kentällä.
Se tuntui hyvältä.
Sen tehtyään hän hakeutui Quimin luo keittiöön.
"Q, oletko kunnossa?"

"Tietenkin", Quim vakuutti hymyillen.
"Ota ruokaa. Toimme paljon. Saimme pysäytettyä palon rintamallamme, ja autoimme pelastamaan parikymmentä koalaa metsästä."

Fawn katseli noutoruokapaketteja.
"Q, olen miettinyt", hän totesi sitten.
"Ajattelin jäädä tänne joksikin aikaa. Siksi aikaa, että Thirille löytyy hyvä koti. Hän voi asua sen aikaa kanssani vaikka hotellissa."

Quim kohotti kulmaansa.
"Oletko varma, että tiedät, mitä teet?" hän kysyi ojentaen naiselle lautasta.

"Ei, en alkuunkaan", Fawn myönsi.
"Mutta minusta tuntuu, että se on oikein. Että teen niin."

"Ette siis käyneet tänään sosiaaliviranomaisten luona keskustelemassa sopivista sijaisperheistä?" Quim varmisti.

"Kävimme", Fawn vastasi.
"Mutta tällaiset asiat vievät aikaa. Voihan olla, että sopiva sijaiskoti löytyy parin päivän päästä ja se on siinä. Mutta haluan olla varma."

"Hyvä on", Quim sanoi ja annosteli ruokaa lautasille, kun tiimiläisiä ilmestyi suihkusta vähemmän nokisina, mutta kovin nälkäisinä.
"Jos se on, mitä haluat tehdä."

Fawn alkoi auttaa Quimia.
"Haluan. En halua, että Thir kokee itsensä hylätyksi."
Niin kuin hän oli kokenut. Niin kuin Holly oli joutunut kokemaan.
"Onko se sinusta täysin hullua?"

"Ei. Tekisin samoin, jos voisin", Quim sanoi. Mutta kotona Cat tarvitsi vielä enemmän huolenpitoa kuin tämä omatoiminen lapsi.

Fawn kosketti Joaquimin selkää ja painoi miehen poskelle suukon.
"Lupaan pitää sinut ajan tasalla", hän vakuutti.
"Pidä sinäkin minut. Siitä, miten voit."

"Minulla on kaikki ihan hyvin", Quim vakuutti ja hipaisi peukalollaan Fawnin poskea.
"Kuulen mielelläni tytön kuulumisia. Toivottavasti hänelle löytyy hyvä koti."

Fawn loi Joaquimiin pitkän katseen.
"Haluan kuulla myös se. Jos sinulla menee ihan hyvin", hän vakuutti.
"Ja me etsimme hänelle parhaan mahdollisen kodin, lupaan sen."

"Syöhän nyt", Joaquim kannusti ja ojensi myös Lelealle lautasen, suoden nuorelle Tyynenmeren kasvatille lämpimän hymyn.
"Ennen kuin ruoka on kylmää."

Fawn otti lautasen vastaan ja söi. Täynnä epäilyksiä siitä, oliko hän teemässä typerän ratkaisun.
Mutta hän ei voisi jättää Thiriä yksin. Ei, kun hän tiesi, miltä se tuntui.

"Hei Fawn", Joaquim tervehti surumielisellä hymyllä ja heilautti kättään, tuttu onnenrinkka olkapäällään roikkuen.
"Mennäänkö? Mitä kuuluu?" hän tiedusteli ja suuntasi kohti uloskäyntiä matkustajien virran tulviessa sisään takanaan. Hän tunsi syyllisyyttä siitä, miten odotti ulkona vallitsevan kuumuuden syleilyä.

Fawnin kasvoille kohosi hymy, kun tuttu, hopeahiuksinen hahmo ilmaantui näkyviin.
"Q!" hän tervehti ja halasi miestä tiukasti ennen kuin lähti tämän vierellä kohti uloskäyntiä.
"Hyvää. Niin hyvää, kuin tällaisissa olosuhteissa voi kuulua. Entä sinulle?"

"Hyvä päästä takaisin töihin", Quim vastasi. Hän viihtyi parhaiten kentällä ja tunsi turhauttavaa avuttomuutta hoitaessaan vain hallinnollisia tehtäviä etäältä.
Samalla hän tunsi huonoa omaatuntoa Catin jättämisestä.
Kuumuus melkein poltti ihoa ja keuhkoja heidän astuessaan ulos, mutta Joaquim antoi itsensä nauttia siitä pienen hetken. Häntä ei ollut luotu kylmään.

Fawn kosketti Joaquimin selkää hellästi.
"Auto on tuollapäin", hän ohjasi.
"Kauanko voit viipyä tällä kertaa?"

"En ole varma, sovimme alustavasti viikosta", Quim sanoi seuraten naista.
"Cat on minun velvollisuuteni, enkä voi vain sysätä häntä sisaren vastuulle kovin pitkiksi ajoiksi kerrallaan."

Parkkipaikalla odotti hopeinen, muutaman vuoden vanha Toyota Hilux, joka tarpeen tullen selviäisi hankalammassakin maastossa.
Se, kuten Fawnin asuntokin, olivat vuokrattuja. Väliaikaisesti. Kunnes asiat selviäisivät.
Hän viittasi Quimia nousemaan kyytiin.
"Hän ei ole vielä matkustuskunnossa?"

"En usko, enkä voisi ottaa häntä mukaan muutenkaan", Quim totesi. Vaarallisille katastrofialueille matkustaminen ei kävisi rentouttavasta lomasta, jonka hyvä aviomies järjesti vaimolleen.
Hän nousi autoon vetäen rinkan syliinsä.
"Oletko viihtynyt täällä?"

"Niin", Fawn myönsi ja katsahti Joaquimia ennen kuin käynnisti auton moottorin ja liittyi liikenteen sekaan.
"Ja täällä on aurinkoa. Ja lämmin", hän vastasi ja irvisti.
"Vaikka se on varmaan kamala asia sanoa, kun tilanne on mikä on."

"Minäkin nautin lämmöstä", Joaquim myönsi ja tähyili taivasta, joka oli paikoin oranssihtavan savun peitossa. Hengitysilma oli kaukana terveellisestä.
"Minua ei ole luotu kylmään ja märkään."

Fawn napsautti radion päälle, vaikka matkaa asunnolle oli vain vartin verran, liikenteestä riippuen.
"Minä synnyin sateen ja kylmyyden keskellä, enkä silti pidä siitä", hän myönsi.
"Tilanne täällä jatkuu entisellään. Olet varmaankin seurannut uutisia."

"Kyllä. Ainakin tänne toivotaan pian sateita, joten toivoa on siitä, että helpotusta olisi luvassa", Quim totesi.
"Voinko kertoa sinulle jotain luottamuksella?"

"Olemme pitäneet sormia ristissä", Fawn vastasi ja vilkaisi Joaquimia.
"Tietenkin, Q."

"Kuulin tutultani vihjettä siitä, että minut ja tiimini saatettaisiin headhuntata toiseen järjestöön", Quim sanoi sukien hopeisia hiuksia pois kasvoiltaan.
"Se toimisi ilmeisesti globaalisti, mutta keskittyisi eläinten kriisiapuun. Miltä sellainen kuulostaisi?"

Fawn katsahti Quimia uudelleen.
"Mitä? Vau,! En ole kyllä ylläyttynyt, sinä teet upeaa työtä... Millainen järjestö se on, tiedätkö enenmän?"

"Uusi, vasta perusteilla oleva", Quim vastasi, "mutta tunnen rahoittajan etäisesti ja tiedän, että se olisi hyvin vakavarainen. Mahdollisuus houkuttelee minua. Koko maailma osallistuu GCA:n keräyksiin ja lakikin velvoittaa huolehtimaan ihmisten evakoinnista. Haluaisin voida auttaa niitä, jotka eivät voi pyytää apua ja jotka jäävät unohduksiin tai jalkoihin."

Fawn nyökkäsi.
"Olen miettinyt sitä", hän myönsi.
"Se, mitä Australian luonnolle on tapahtunut..."

"Oli aivan eri tavalla merkityksellistä etsiä eläimiä metsäpalon jaloista kuin vain organisoida kriisiavun lähetyksiä tai olla auttamassa pakolaisleirien pystytyksessä." Elvyttää hiiriä ja vapauttaa ne turvalliseen maastoon.

Fawn nyökkäsi.
Ja mietti hiiriä.
"Q, tiedäthän, että minä seuraan sinua minne tahansa."

"En haluaisi sitä, ellei se ole jotain, mitä sinä haluat", Quim muistutti.
"Onhan sinun koulutuksesi kuitenkin toisaalle suuntautunut."

Fawn hymähti.
"Q, teissä riittää minulle paikattavaa", hän vakuutti.
"Kun keskitytte pelastamaan eläimiä."

"Saa nähdä, toteutuuko koko järjestö ja olisiko heillä lopulta tahtotila palkata koko tiimimme – olettaen, että koko tiimi haluaisi siirtyä sinne", Quim pohti vajoten penkkiä vasten.
"Mutta se on jotain, mistä olen innoissani."

Fawn hymyili.
"Olen iloinen puolestasi", hän vastasi.
"Meidän kaikkien puolesta. Muu tiimi ei vielä tiedä tästä?"

"Ei, kerron sitten, kun meillä on konkreettinen tarjous ja voin vastata kysymyksiin", Quim sanoi.

"Salaisuutesi on turvassa kanssani", Fawn vakuutti ja keskittyi sitten ajamaan tilaan nähden hieman liian leveän auton hieman liian kapealle kujalle, joka kahden kerrostalon väliin jäi.
"Tuntuu oudolta asua näin keskellä kaikkea", hän myönsi taskuparkittaessaan autoa tiilikerrostalon sisäpihalle.
"Mutta vuokra on halpa sen ajan, jonka omistajat ovat poissa."

"Ainakin sijainti on hyvä. Eikä täällä haluaisi syrjässä tässä ajassa", Joaquim totesi ja nousi autosta sen pysähtyessä.
"Onko itse asunto ollut hyvä?"

"Se ajaa asiansa", Fawn myönsi kun nousi ulos omalta puoleltaan. Hän viittasi Joaquimia seuraamaan kapeisiin portaisiin, jotka nousivat matalan kerrostalon ylimpään kerrokseen.
"Ei hissiä, valitan."

Joaquim ei kaivannut hissejä. Hän heitti vanhan rinkan olalleen ja seurasi Fawnia ylös.
"Olisi upeaa muuttaa takaisin Kaakkois-Aasiaa, mutta se ei olisi reilua Catia kohtaan."

Portaat kaartuivat melkein fysiikkaa uhmaavasti kohotessaan ylemmäs.
Fawn vilkaisi miestä olkansa yli.
"Olen pahoillani, Q."

"Olen paljon onnekkaampi kuin moni muu. Ei pitäisi valittaa siitä, etten tarkene varvassandaaleissa", Quim hymähti seuraten Fawnia.

"Q, kaikilla on oikeus valittaa", Fawn muistutti kun alkoi kaivaa avaimiaan esiin oikean oven takana.
"Olen pahoillani, että joudut nukkumaan sohvalla. Annoin parven Thirin käyttöön."

"Olen tottunut nukkumaan lattialla", Quim vakuutti.
"Miten teillä on mennyt?" Ainakin Fawn oli antanut lapselle lempinimen.

Fawn hymyili samaan aikaan häkeltyneenä ja onnellisena.
"Hän on hyvin älykäs tyttö", hän vastasi ennen kuin käänsi avainta lukossa.
"Haluaisin sanoa, että meillä on mennyt hyvin, tilanteen huomioon ottaen... Thir, olen kotona!"

Luultavasti oli onnekasta, ettei eriskummallisesta lapsesta löytynyt tietoja - Thirteen tuskin oli syntymätodistukseen merkitty nimi. Lastensuojelu oli ylikuormitettu, joten halukas sijaiskoti oli siunaus.
Thirteen, joka näytti paljon vähemmän nokidemonilta karamellinvärisen ihon ollessa puhdas ja tummien, auringon paikoin vaaleanruskeaksi haalistamien hiusten harjattuina. Tyttö istui alakerran lattialla kirjan kanssa ja katsahti tulijoita, mutta ei noussut ylös tuliaisten huutaessa poissaolollaan.

Fawn uskoi jo tuntevansa tytön ajatuksenjuoksun.
"Tiedän. Mutta ajattelin, että voisimme käydä kaupassa yhdessä, kunhan Q on saanut levättyä", hän vetosi ja katsahti miestä anteeksipyytäen.
"Me olemme tainneet elää lähinnä noutoruualla."

"Minä voin käydä kaupassa ja laittaa ruokaa", Quim lupasi ja soi Fawnille hymyn.
"Missä lähin kauppa on?"

"Sinä olet aarre", Fawn henkäisi ja halasi Joaquimia.
Hän sai itsensä kiinni hengittäessään miehen tuttua tuoksua sisäänsä.
"Katua alas vasemmalle. Oletko varma, ettet halua minun käyvä kaupassa?"

"Olen, rentoudu vain hetki", Quim vakuutti ja silitti naisen selkää, ennen kuin vetäytyi halauksesta ja lähti ulos. Katua alas vasemmalle.
Thirteen vilkaisi sijaisemoaan tummat silmät skeptisen tietävinä, ennen kuin painoi katseensa takaisin kirjaansa.

Ehkä pieni jaloittelu pitkän lennon jälkeen tekisi hyvää.
Fawn ravistautui irti ajatuksistaan ja alkoi järjestellä tavaroita.
Varmuuden vuoksi. Vaikka hän olikin jo siivonnut.

Joaquim palasi mukanaan kaksi kassillista ja oli sitten kuin kotonaan keittiössä, etsien kattiloita, pannuja, leikkuulautoja ja veitsiä. Sillä välin, kun ainekset kypsentyivät hellalla, hän pilkkoi tottuneesti kurkkua, sipulia ja yrttejä asinan-salaattiin, leikkeli porkkanat ja sipulit oseng-oseng worteliin nakaten ne pannuun, kun nuudelit keittyivät kattilassa.
"Miten olet voinut, Fawn? Ja sinä, Thirteen?" Tyttö nuuskaisi ilmaa arvostaen, mutta jätti kysymyksen huomiotta.

Fawn seurasi lumoutuneena, kuinka ainekset alkoivat muuttaa muotoaan ruuaksi. Niin lumoutuneena, että vei hetken, ennen kuin hän havahtui Joaquimin kysymykseen.
"Oikein hyvin", hän vakuutti ja hymyili melkein nolona.
"Thir myös, vai mitä?"
Hän katsahti tyttöä.

Thirteen vilkaisi Fawnia merkitsevästi, mikä oli kai myöntävä vastaus. Joaquim kippasi nuudelit pannuun vihanneksien ja tofun sekaan ja heitti joukkoon mausteita ja hienonnettuja yrttejä.
"Mitä teet täällä vapaa-ajallasi?"

"Tuo tuoksuu taivaalliselta", Fawn huokaisi nuuhkien mausteista tuoksua. Niin, että se sai hänet aivastamaan.
Tuoksu oli silti taivaallinen.
"Olen pitänyt itseni kiireisenä. Näillä keleillä ei pahemmin käydä juoksemassa."

Ehkä Fawn ei kokenut mukavaksi puhua aiheesta. Joaquim keskittyi viimeistelemään mausteista, malesialaista ruokaa ja etsi sitten kaapeista lautasia, joille annosteli sitä ja perinteistä kurkkusalaattia.

"Sinä saat kaiken näyttämään niin helpolta", Fawn huokaisi.
"Toisin kuin... Thir, muistatko kun yritin ensimmäisenä iltana kokata meille?"

Katseesta päätellen se oli ollut ikimuistoista.
"Nautin kokkaamisesta", Quim vastasi. Hänestä oli ollut ihanaa laittaa ruokaa lapsilleen. Hän ojensi lautaset talon naisille ja istahti varovasti alas sohvan laidalle, maistaen omaansa.
"Mitä haluaisitte jälkiruoaksi?"

Fawn vastasi Thirin katseeseen irvistämällä.
"Jep", hän myönsi, ikään kuin tyttö olisi esittänyt mielipiteensä ääneen ja istahti sitten risti-istuntaan lattialle lautasensa kanssa.
Ensimmäinen suullinen sai hänet huokaamaan.
"Tämä on taivaallista. Thir pitää suklaasta, vai mitä?"

Thirteen piti kaikesta. Hän rakasti ruokaa. Erityisesti karkkia, suklaata, jäätelöä, sipsejä, pirtelöitä, kakkuja, leivoksia, keksejä, limonadeja...
"Ostin jäätelöä ja suklaamuffinsseja. Sopivatko ne?" Quim pohti.

Fawnin oli edelleen vaikea sanoa ei tytölle, vaikka hänen olisikin pitänyt kannustaa tätä terveisiin elämäntapoihin.
"Kuulostaa hyvältä", Fawn vakuutti.
"Minä olen se, jonka pitäisi hemmotella sinua. Lensit pitkän matkan."

"Olen onnellinen ollessani täällä." Kentällä, auringossa, siellä, minne hän kuului. Missä hän saattoi tehdä jotain eikä tuntenut olevansa niin hyödytön.
"Ja minä todella nautin ruoanlaitosta."

Ja melkein ehdotti, että Joaquimhan voisi jäädä tänne. Ajatus ilmestyi jostakin varoittamatta, niin että oli hyvin lähellä, että se olisi onnistunut ohittamaan itsesensuurin rajan.
Hän täytti tyhjyyden viemällä lisää nuudeleita suuhunsa.
"Thir ottaisi sinut varmasti kokkaamaan joka päiväksi."

Thirteen nyökkäsi, loikoillen matolla lautasensa kanssa ja söi nuudeleita hamuamalla köynnöstä suuhunsa katse kirjassa.
"Onko teillä ollut ongelmia hämähäkkien, käärmeiden tai muiden kanssa?" Quim kysyi.

"Siinäs kuulit", Fawn huomautti ja palautti katseensa Joaquimiin.
Käski sydäntään rauhoittumaan.
"Oh, tämä on Australia. Se taitaa kuulua asiaan. Mutta meillä on ollut täällä vain isoja ötököitä, ei mitään sen vakavampaa."

"Harkitsimme Australiaan muuttoa, kun lapset olivat pieniä. Huolestuimme kuitenkin siitä, miten paljon kuolettavan myrkyllisiä olentoja täällä on", mies totesi.

"Kaikki täällä on kuolettavan myrkyllistä", Fawn huomautti.
"Jopa vesinokkaeläimet. Miten jokin niin suloinen voi olla myrkyllinen?"

"En tiedä. Uusi-Seelanti oli kauneimpia paikkoja, missä olen asunut. Vaikka niin olivat myös Havaiji ja Fidzi."

Fawn kurkotti koskettamaan Joaquimin polvea.
"Iso-Britannia ei sovi sinulle, Q."

Joaquim soi naiselle surumielisen hymyn.
"Catin koko elämä on siellä. En voisi pyytää tai edes hyväksyä, että hän olisi yksin vieraassa maassa takiani."

Fawn nielaisi sanat siitä, ettei Catkaan ehkä sopinut Joaquimille. Se oli ilkeä ajatus, mutta hän ei voinut sille mitään nähdessään tummat silmät niin surullisina.
"Kuka haluaa jälkiruokaa? Minulla olisi jääteetä."

Thirteen ojensi kättään vaativana. Quim naurahti ja nousi laittamaan jäätelöä ja suklaamuffinsseja lautasille.

Oli hyvä, että tyttö söi.
Fawnkin nousi ja tarjoutui ottamaan Thirteeninkin lautasen, viedäkseen sen tiskialtaaseen.
"Minä tiskaan", hän muistutti Joaquimia.

"Minä voisin", Joaquim totesi ojentaen jälkiruokalautasta Fawnille. Sitten hän antoi sellaisen lapsen vaativaan käteen.
"Minusta on tullut hyvä siinä."

Fawn siristi silmiään.
"Sinä tiskaat, minä kuivaan?" hän ehdotti sitten vuorostaan.

Quim nyökkäsi ja istahti sohvalle jälkiruokansa kanssa. Thirteen ahmi jo omaansa.
"Olenpas kaivannut jäätelöä."

"Et ole ainoa", Fawn huomautti vajotessaan sohvalle oman annoksensa kanssa.
"Mitä lapsillesi kuuluu, Q?"

"Hyvää, hyvää vain. Toivon, että saisin heidät luokseni", mies sanoi sydän vihloen.
"Nino etsii itseään. Valentina haaveilee näyttelijän tai laulajan urasta ja Stellalla on edelleen taianomainen kyky löytää ystäviä mistä tahansa."

Fawn kosketti toisella kädellään Joaquimin selkää.
Hän toivoi, että olisi voinut poistaa miehen ikävän. Tehdä kaikkensa, jotta tämä olisi onnellinen. Sietämättömän onnellinen.
"Onko seuraavasta vierailusta tietoa?"

Quim pudisti päätään ja tuijotti hetken kulhoaan, kun ikävä rusensi rintakehää kasaan.
"Olemme riidelleet viime aikoina paljon Giannan kanssa."

Fawnin kulmat kurtistuivat.
"Olen pahoillani", hän vetosi ja kietoi samalla toisen kätensä miehen ympärille antaakseen tälle puolittaisen halauksen.

Quim kosketti kiitollisena Fawnin polvea. Ehkä hän ehtisi pyörähtää jälleen pari päivää lastensa luona, ennen kuin palaisi Englantiin.
"Entä sisaresi?"

Fawnin kasvoilla häivähti varjo.
"Olen soitellut hänelle niin usein, kun olen ehtinyt", hän vastasi ja tunsi syyllisyyttä siitä, ettei ollut sisarensa luona.
"Hänellä tuntuu menevän taas paremmin. Toivon, että hänellä menee paremmin."

"Jos voin tehdä jotain ollessani Englannissa, kerro vain." Heidän keskustellessaan Thirteen suuntasi kaivelemaan keittiön kaappeja ja kasseja, löytäen itselleen toisenkin suklaamuffinssin

Fawn hymyili kiitollisena Joaquimille.
"Olet aarre", hän vetosi.
"Meillä on ollut sinua ikävä."

"Minäkin ikävöin tiimiäni, kun olen Englannissa", Quim vastasi ja vakuutti itselleen, että ikävöi Fawniakin tasapuolisesti muiden kanssa. Platonisena ystävänä.

Fawn tuki lautasen syliinsä niin, että saattoi halata Joaquimia kunnolla. Hengittää hetken miehen tuoksua.
"Olet meille tärkeä."

Quim hillitsi itsensä, vaikka sanat tuntuivat musertavan kauniilta ja olivat saada tummat silmät kostumaan. Hän oli tuntenut itsensä hyödyttömäksi, riittämättömäksi ja kertakaikkisen mitättömäksi, vähemmän kuin mieheksi, niin kovin pitkään. Edes töissä hän tunsi voivansa olla hyödyksi.
"Sinäkin olet tiimille tärkeä."

"Toivon niin", Fawn myönsi ja rutisti Joaquimia vielä tiukasti ennen kuin päästi miehen otteestaan. Tuttu tuoksu viipyi hetken hänen kanssaan ja sai hänen kehonsa vihlomaan kaipauksesta.
Lopeta.
"Tarjoaisiko se uusi järjestö edelleen mahdollisuuden toimia ulkomailla? Sehän on brittiläinen järjestö?"

"Kyllä. Tiimimme pysyisi täällä, ja minä vastaisin edelleen Kaakkois-Aasian ja Tyynenmeren operatiivisesta toiminnasta", Quim sanoi silittäen Fawnin selkää. Platonisesti. Toverillisesti.
"Ainakin alustavan suunnitelman mukaan. Toimisimme kriisiapuna eläimille."

"Se on hyvä", Fawn vastasi ja nautti silityksestä.
Toverillisesti. Sillä Quim ei ollut enää hänen omansa.
"En koskaan unohda, miten pelastit ne hiiret."

Quim naurahti hämillisesti ja sukaisi sormet läpi pöyheistä, hopeisista hiuksista.
"Toivottavasti ne löysivät hyvän elämän."

"Haluan uskoa niin", Fawn totesi ja unohtui silittämään Quimin polvea.
"Ne täyttävät varmasti alueen jälkeläisillään."
Jos ne edes olivat olleet eri sukupuolta.

Tulipalojen runtelema Australia, joka oli menettänyt kohtuuttoman määrän eläimistöään, luultavasti hyötyisi siitä. Quim tukahdutti haukotuksen ja hieraisi kasvojaan.
Thirteen nousi ylös, napsautti kirjansa kiinni ja kaiveli kassista vielä yhden suklaamuffinssin, ennen kuin kiipesi ylös parvelle.

Fawn hymyili hellästi.
"Olen pahoillani, sinun täytyy olla aivan poikki", hän vetosi.
"Petaan sinulle sängyn sohvalle."

"Olet aarre", Quim vakuutti nousten ylös ja ryhtyi tiskaamaan.
"Miten teillä on mennyt?" hän kysyi hiljaa ja viittasi parvea kohti.

Fawn petasi nopeasti pedin sohvalle, ja pöyhi tyynyt erityisen pehmeiksi toivoen, että se toisi edes hieman ylellisyyttä muuten vaatimattomaan makuupaikkaan.
Sitten hän liittyi Joaquimin seuraan, otti pyyhkeen ja alkoi kuivata astioita.
"Hyvin, uskoisin", hän vastasi ja hymyili.
"Thir on erityislaatuinen tyttö."

"Hän ei taida vieläkään käyttää mielellään sanoja?" Quim varmisti hiljaa pestessään astioita ja ojentaen niitä naiselle.

Fawn pudisti päätään.
"Ei", hän myönsi samalla kun otti jälleen yhden lautasen vastaan kuivatakseen sen.
"Selektiivinen mutismi."

"Onko se ollut sinulle raskasta?" Quim kysyi ja irrotti tulpan altaan pohjasta, kuivaten kätensä housuihinsa.

"Yllättävää kyllä, ei", Fawn myönsi ja vilkaisi kohti parvea.
"Vaikka en kyllä tiedä mitään lapsista. En koskaan kuvitellut itseäni tällaiseen tilanteeseen."

Quim hymyili lämpöä surumielisissä silmissä.
"Lapset ovat aina yllätys, vaikka olisivat kuinka suunniteltuja tahansa."

Surumielisyys oli saada Fawnin sydämen särkymään.
"Tavallisesti he taitavat tulla elämään paljon pienempinä."

"Se on totta. En antaisi lasteni lapsuutta pois mistään hinnasta, mutta toisaalta voin sanoa, että luultavasti säästyit vuosien unettomuudelta", Quim pohti.

Fawn kosketti Joaquimin selkää.
"Unettomuus ei ole koskaan sopinut minulle", hän myönsi. Vaikka hän olikin joutunut tottumaan siihen, sillä katastrofityö ei katsonut tunteja.
Hän havahtui siihen, että piteli kättään edelleen Joaquimin selällä.
"Kylpyhuone on ensiksi sinun, Q."

"Ei, querida, naiset ensin", Quim vakuutti ja hipaisi Fawnin kylkeä.
"Olet ollut jo enemmän kuin antelias emäntä."

"Sinä herrasmies", Fawn naurahti ja painoi suukon Joaquimin poskelle ennen kuin suuntasi pieneen, mutta siistiin kylpyhuoneeseen.
Ainakin tällä kertaa kyse oli oikeasta kylpyhuoneesta, ei sadevesiämpäristä keskellä katastrofialuetta.
Hän palasi takaisin huoneen puolelle tipunkeltaiseen yöpaitaan pukeutuneena.

uim käänsi katseensa nopeasti rinkkaansa, soi naiselle hymyn ja sulkeutui kylpyhuoneeseen.
Olet naimisissa oleva mies, hän muistutti itseään ankarasti. Sillä ei ole merkitystä, kauanko avioliitto on ollut vailla läheisyyttä. Se on pyhä.
"Toivon, ettei läsnäoloni ole liikaa vaivaksi", mies vetosi asettuessaan sohvalleen.

Fawn oli sillä välin käpertynyt omalle patjalleen sohvan vierelle, niin että niiden väliin jäi juuri ja juuri tilaa kapealle kävelyreitille.
Se tuntui kotoisalta.
Eikä hän suinkaan muistellut aikaa, jolloin he olivat voineet nukkua sylikkäin.
"On ihanaa, että olet täällä", hän vastasi vilpittömästi.

"Minä olisin kyllä voinut hyvin nukkua lattialla", mies totesi vetäessään kevyen lakanan ylleen ja nostaen katseensa siivosti kattoon.
Fawn oli hänen kollegansa.
Parvella Thirteen asettui jälleen sängyn alle nukkumaan.

"Höpöhöpö", Fawn vetosi ja ojensi käsivarttaan. Enempää ei tarvittu siihen, että hän saattoi tökätä Joaquimin kylkeä.
Hän muisti, kuinka lämmin se oli.
"Sinä olet vieras. Vieraalle tarjotaan toisiksi paras nukkumapaikka."

Quim naurahti.
"Emme me niin vieraita ole toisillemme." Kollega.
"Yleensähän me nukumme telttavuoteilla tai paljaalla maalla."

Fawnin kasvoille kohosi hymy, joka sai hänen silmänsä siristymään.
"Joten, nauti sohvastasi", hän vetosi.
"Kun vielä voit."

"Hyvä on. Olet hyvin ystävällinen", Quim vastasi ja yritti tyhjentää mielensä. Hän oli täällä tekemässä töitä. Olemassa hyödyllinen.

"Sinulle aina, Q", Fawn vakuutti.
Ja sulki silmänsä ja suunsa ennen kuin sanoisi enempää.
"Kauniita unia."

Quim teki samoin.
"Nuku hyvin." Kollegoille sopivia ajatuksia. Naimisissa olevalle miehelle sopivia ajatuksia.
Erittäin sopimattomia, läheisyydenkipeän miehen unia.

Vei pitkään, ennen kuin Fawn nukahti.
Ei siksi, että hän olisi tuntenut olonsa hermostuneeksi. Tai epämukavaksi lattialla.
Vaan koska hän ei halunnut menettää mahdollisuutta kuunnella Joaquimin hengityksen rytmiä. Niin lähellä, että hän olisi saattanut ojentaa kätensä ja koskettaa miestä.
Hän ei tehnyt niin.
Sen sijaan hän vajosi lopulta uneen.

Joaquim nukkui sikeästi. Onnellisen tietämättömänä siitä, miten sopimattomia hänen unensa olivat.
Hän tiedosti sen vasta havahtuessaan aamuyöllä siihen, että hänen kehonsakin eli kaipausta. Kuin teinipoika.
Voi herran tähden.
Hän kääntyi kyljelleen sohvan selkänojaa kohti ja jatkoi unta, yrittäen keskittyä kasvatuksensa katolilaiseen syyllisyyteen.

Fawn palasi omissa unissaan aikaan, jolloin kaipaus ei ollut lainkaan sopimatonta.
Ja hetken ajan herätessään hän piti sitä totena.
Kunnes tipahti takaisin todellisuuteen.
Hän hiljensi pettymyksensä nousemalla ylös ja siirtymällä keittämään kahvia.

Quim heräsi liikkeeseen ja yritti ravistaa aamuöisen nolostuksen mielestään.
"Tarvitsetko apua?" hän kysyi karheasti ja nousi ylös, vetäen housut jalkaansa.

Fawn yritti olla kiinnittämättä huomiota karheuteen Joaquimin äänessä. Se herätti hänessä vaarallisia ajatuksia, jotka muistuttivat häntä siitä, ettei hän kenties kaivannut yksinäisyyttä niin paljon kuin olisi halunnut uskoa.
"Ajattelin, että olisin tuonut sinulle aamiaisen vuoteeseen. Tai no, sohvalle."

"Sinä todella olet aarre. Mutta minun pitäisi hemmotella sinua, ennen kuin raahaan sinut kanssani kentälle ja käskytän ympäriinsä", Quim sanoi ja siirtyi Fawnin taakse.
"Mitä voin tehdä?"

Suutele minua nyt.
Fawn sai itsensä kiinni ajatuksesta hieman liian myöhään ja harkitsi vakavasti läpsäisevänsä itseään ranteelle.
"Haluatko paahtaa meille leipää?"

"Totta kai", Joaquim vastasi karheasti ja siirtyi kiitollisena leivänpaahtimen ääreen. Jokin Fawnin niskan ja hiusten, unesta lämpimien, teki olon kuumaksi ja levottomaksi. Sopimattomaksi.

"Opetit minut syömään paahtoleipää maapähkinävoilla", Fawn naurahti samalla kun poimi heille kahvikuppeja.
"Nyt en saa siitä tarpeekseni."

"Se on herkullista", Quim myönsi. Päivän lämpötila oli korkealla jo nyt, mutta hän nautti hiostavasta tunteesta ihollaan.
"Jääkö Thirteen tänne, kun lähdemme kentälle?"

"Thir odottaa täällä, kun olen poissa", Fawn vastasi ja vilkaisi kohti parvea.
"Ostin hänelle puhelimen. Varmuuden vuoksi."
Jos tyttö alkaisi kaivata häntä silloin, kun hän oli töissä.

"Tein operatiivisen päätöksen, että lähdemme kaikki etsimään eläimiä palojen jaloissa. Etenkin koalia", mies totesi asetellen paahdettuja leipiä lautasille.

Fawn varasti yhden leivän itselleen ja hymyili pahoitellen ennen kuin puraisi sen rapeaa pintaa.
"Hyvä. Eläimet ovat huonossa asemassa tällä hetkellä. Pitää muistuttaa tiimiä siitä, että niille ei saa tarjota vettä suoraan pullosta."

"Laitoinkin siitä jo ohjeita sähköpostitse. Muut ovat varmaan jo kentällä." Quim söi yhden leivistä, siistiytyi pikaisesti kylpyhuoneessa ja oli sitten valmis lähtöön.

Fawnin valmistautumisessa ei mennyt paljoa pidempään.
Mutta ennen lähtöään hänen oli vielä kivuttava parvelle.
"Thir?" hän kutsui."

Uninen lapsi ryömi esiin sängyn alta, villit hiukset pörrössä.
Katse oli samaan aikaan paheksuva ja kysyvä.

"Olen pahoillani", Fawn vetosi kun tajusi herättäneensä tytön.
"Jatka vain unia. Halusin vain ilmoittaa, että lähdemme Joaquimin kanssa. Jääkaapissa on ruokaa. Laita minulle viestiä, jos sinulle tulee jokin hätä, okei?"

Käsi vilkutti viestin vastaanottaneena ja Thirteen ryömi takaisin sängyn alle, sen hämärään, suojaisaan pesään. Viileämmällä säällä hän nukkui joskus vaatekaapissa.
Quim odotti ovella.

Fawn hillitsi halunsa varmistaa, että tytöllä oli kaikki hyvin, ja suuntasi sen sijaan alakertaan Joaquimin luo.
"Hän on hieno lapsi."

Joaquim nyökkäsi. Traumatisoitunut, erityistarpeinen lapsi ilman kontekstia, mutta hieno siitä huolimatta.
"Mennäänkö? Haluatko käyttää autoasi?"

"Mennään", Fawn vastasi ja heilautti kenttärepun toiselle olalleen.
"Sillä tavoin pääsemme laajemmalle alueelle, eikö?"

"Tarkoitan, haluatko käyttää omaa autoasi vai otanko vuokra-auton. Se voi kohdata onnettomuuksia."

Fawn heilautti kättään.
"Tuo auto kestää kyllä", hän vakuutti.

Quim nyökkäsi ja tarjoutui seuraamaan Fawnia.
"Ajanko minä?"

"Ole hyvä", Fawn vastasi, virnisti ja heitti autonavaimensa miehelle.
"Koppi!"

Joaquim nappasi ne ilmasta, nosti tarvikkeet autoon ja istahti ratin taakse. Kun Fawn oli turvallisesti kyydissä, hän kaasutti kohti heille valitsemaansa kriisialuetta.

Fawn loikkasi pelkääjän paikalle ja varmisti, että kaikki tarpeellinen oli mukana.
"Mikä meidän alueemme on tänään?"

"Menemme lounaaseen, kauemmas asutuksesta. Siellä oleva palo on tällä hetkellä hallinnassa, mutta se voi muuttua hetkenä minä hyvänsä. Jos lähellä on koalia, ne eivät ehdi pakoon."

Fawn kaivoi esille viimeisintä karttaa paloista ja metsäalueista.
Jo kolmannes koalakannasta oli saatettu menettää.
"Jos tuuli kääntyy, olemme nopeasti pulassa."

Mies painoi kaasua raskaammin.
"Lastasin takakonttiin kuusi häkkiä. Mutta hätätilassa voimme varmasti vain ottaa niitä autoonkin."

Fawn nyökäytti päätään. Ajatus siitä, että he saisivat pelastettua edes kuusi koalaa, tuntui melkein liian toiveikkaalta. Silti hän halusi todella uskoa siihen.
Kuusi koalaa. Ja joukon hiiriä. Muutaman kettukusun.
"Seuraavasta risteyksestä oikealle."

Quim kääntyi vauhdikkaasti ja kiihdytti uudelleen.
"Jos uusi järjestö toteutuu, meillä pitää olla koiria, jotka koulutetaan löytämään eläimiä."

"Voisit lisätä sen ehtoihisi", Fawn huomautti ja tähysi samalla tietä.
"Vaikka luulisi sellaisen olevan itsestäänselvyys? Jos se on vakavasti otettava järjestö."

"Sellainen ei ole tuntemallani alalla yleistä. Jos tiimi tulee mukanamme, meidän tulee kaikkien opiskella eläintenhoitoa ja villieläinten käsittelyä. Siihen on varmasti erilaisia kursseja."

Fawn katsahti Joaquimia ja hymyili.
"Sinä olisit luonnonlahjakkuus, Q", hän huomautti.
"Olet jo eläinkuiskaaja."

Quim pärskähti naurusta.
"Hiirikuiskaaja, ehkä."

Fawn tunsi sydämensä sykähtävän ikävästä.
"Muistaakseni myös kissat ja koirat ovat aina tunteneet vetoa luoksesi."

"Se on totta. Olen täysi ovimatto ja ruokin kaikkia kadulla eläviä. Sitten ne seuraavat minua, kuin olisin jokin paratiisisaarien pillipiipari."

Fawn kurtisti kulmiaan.
"Et ole ovimatto", hän vetosi.
"Vaan hyvin helläsydäminen mies."

"En ole varma, kuinka järkevää tai eettistä minun oli ottaa sinut mukaan. Tämä ei ole missään määrin turvallista. Parasta on varmasti, jos pysyt autossa, huolehdit eläimistä, mitä löytyy ja olet valmiina ajamaan pois, jos tilanne muuttuu", Quim pohti kulmat kurtistuen.
"Ja jos minua ei näy, lähdet ilman minua."

Fawn kurtisti kulmiaan.
"Haluan mukaan", hän vetosi.
"Minä olen yhtälailla työntekijä kuin sinäkin. Olen tietoinen siitä, mihin ryhdyin."

"Hyvä on. Mutta haluan, että pysyt autossa, valmiina ajamaan pois", Quim totesi ja katseli, miten maailma alkoi muuttua oranssiksi, kun savu ja tulten kajo peitti taivaan. Toisella puolella tietä metsä oli mustaa ja kuollutta.

Siihen oli vaikea väittää vastaan.
"Hyvä on", Fawn myöntyi.
"Mutta vasta, kun sinäkin olet kyydissä."

"Ei, vaan jos tilanne käy vaaralliseksi", Quim totesi.
"Sinun pitää ajatella myös Thirteeniä nyt. Hän on riippuvainen sinusta ja luottaa siihen, että tulet kotiin."

Siihen, kuten aiempaankin, oli valitettavan huono sanoa vastaan.
"Inhoan, kun olet oikeassa, Q", Fawn huokaisi.

"Tiedän", Quim naurahti karheasti ja läimäisi sitten jarrut pohjaan niin, että rysähti itsekin turvavyötä vasten.
"Anteeksi", hän vetosi, ennen kuin loikkasi autosta ja lähestyi varovasti tien vartta kohti paloaluetta kulkevaa, turkkiaan kärventänyttä koalaa, jonka selässä kiikkui poikanen.

Fawn kolautti polvensa johonkin, mutta kipu unohtui nopeasti kun Joaquim hyppäsi autosta. Hän noudatti miehen esimerkkiä, mutta pysähtyi kun näki eläimen.
Ei ollut syytä pelotella sitä enempää.
"Tarvitsetko viltin?"

"En. Sinun pitäisi pysyä autossa", Quim muistutti ja puhui sitten pehmeästi portugalia, vetäen vesipullon shortsiensa taskusta ja loiskuttaen sen vettä saadakseen nääntyneen eläimen huomion. Kun se latki vettä hänen kämmeneltään, hän nosti sen syliinsä, välittämättä käsivarteen uppoavista kynsistä, ja kantoi koalat takakontin häkkiin.

Fawn todella, todella halusi väittää vastaan.
Mutta hän ei voinut tehdä niin.
Sen sijaan hän kiersi auton ja hyppäsi kuskin paikalle.

Quim kaatoi vettä kuppiin häkissä ja sulki takakontin.
"Käyn katsomassa palanutta aluetta, palaan pian", mies lupasi, ennen kuin hölkkäsi metsään.
"Voisit tarkastaa koalat sillä välin."

"Älä viivy pitkään", Fawn huikkasi, ennen kuin keskittyi koaliin.
Samalla hän lähetti rukouksen jonnekin ylös. Älä anna miehen tehdä mitään hölmöä.

Joaquim ei tehnyt hölmöyksiä. Hän pysytteli melko kaukana liekeistä ja palasi puoli tuntia myöhemmin hengästyneenä, mukanaan melko pahoin palanut koala ja kaksi kettukusua paitansa alle työnnettynä.

Siinä vaiheessa Fawn oli jo ehtinyt lukea useamman rukouksen.
"Hitto, sait minut huolestumaan, Q", hän henkäisi.

"Enhän minä ollut poissa kauaa. Huolehditko näistä, jos jatkan matkaa?" Se ei teknisesti olisi turvallista, sillä naisen pitäisi könytä kaadettujen takapenkkien päällä, mutta aika oli kortilla.

Fawn kohotti peukaloaan merkiksi siitä, että ottaisi homman vastuulleen, ja teki sitten juuri niin. Könysi takapenkkien päälle tarkastamaan tilannetta.
"Loukkasitko itsesi?"

"Selviän", Joaquim vakuutti. Raapaisut eivät tappaisi häntä. Hän lähti pehmeästi liikkeelle ja piti ympäristöä tarkasti silmällä.
"Se koala näytti aika pahasti loukkaantuneelta."

"Jep", Fawn myönsi tutkiessaan koalan vammoja.
"Mutta tämä kaveri ei menehdy tänään."

"Hyvä. Mitä voimme tehdä ensiapuna?" Quim kysyi ja tähysi tarkasti metsää tien ympärillä, yrittäen huomata pienenkin liikkeen.

Fawn jätti sanomatta, etteivät paljoa.
"Teen voitavani", hän lupasi takapenkiltä.
"Mutta mitä nopeammin pääsemme eläinsairaalaan, sen parempi."

Quim nyökkäsi. Se oli dilemma. He olivat täällä ja voisivat pelastaa lisää eläimiä, mutta viivytys ei olisi hyväksi jo pelastetuille.
"Tunti etsimistä?"

"Tunti etsimistä", Fawn myöntyi.
Hän toivoi, ettei siinä vaiheessa olisi liian myöhäistä.

Joaquim toivoi samaa. Koko maailma alkoi näyttää oranssilta ja samealta. Liekit loimusivat puiden lomassa, kun hän pysäytti auton seuraavan kerran.
Hän katosi metsään, kiipesi ylös hiiltyneeseen puuhun, tippui alas ja kiipesi uudelleen. Palasi mukanaan tassujaan polttanut koala.
Ja kun he kääntyivät takaisin ja kaasuttivat kohti eläinsairaalaa, autossa oli kolme koalaa lisää, nuori wallaby ja kaksi kettukusua, jotka olivat pahasti kuivuneita.

Fawn keikkui takapenkkien päällä ja teki parhaansa huolehtiakseen eläimistä. Hän tarvitsisi lisäkoulutusta, mikäli he päätyisivät vaihtamaan työpaikkaa.
He kaikki tarvitsisivat.
Hän näki oranssin loimun takaikkunasta.

Joaquim poimi matkalta etupenkille vielä tienvartta hölkkäävän, eksyneen tai kodittoman koiran. Hän ajoi niin lujaa kuin uskalsi navigaattorin neuvomaan eläinsairaalaan.

Siinä vaiheessa myös pahiten palanut koala oli vielä hengissä.
Fawn lähetti kiitoksensa yläkertaan, kun he olivat saaneet viimeisenkin kettukusun sairaalaan saamaan hoitoa.

Joaquim nojasi auton kylkeen, kun eläimet katosivat sisään. Toimivathan he oikein? Eläimet eivät olleet turvassa niin lähellä paloa, eikä niille ollut ruokaa tai vettä palaneessa maastossa. Hän pyyhkäisi yhdestä raapaisusta valuvaa verta hajamielisesti kämmenselkäänsä.

"Q?" Fawn kutsui, seisahtuen Joaquimin vierelle.
"Onko kaikki hyvin?"

Quim nyökkäsi ja pyyhki käden shortsien kylkeen.
"Mennään vain. Ehtisimme vielä etsimään jonnekin."

"Odota", Fawn vetosi ja ojensi käsiään.
"Näytä minulle."

"Mitä? Näitä? Vain naarmuja", Quim vakuutti rauhoitellen. Hän sai sellaisia jokaisella työkeikalla. Puusta tippuminen vihloi lonkassa ja selässä ja sai hänet tuntemaan itsensä vanhaksi.

Fawn kurtisti kulmiaan.
"Onhan jäykkäkouristusrokotus voimassa?"

"Kyllä. Sitä kysytään aina, koska kolhin ja raavin itseäni milloin mihinkin", Quim rauhoitteli ja istahti autoon.

Fawn loi Joaquimiin synkän katseen.
"Sinun ei pitäisi tehdä niin."

"Yritän pitää tuon mielessä seuraavan kerran, kun saan mielihalun astua spontaanisti ruosteiseen naulaan", Quim vakuutti huvittuneena ajaessaan pois sairaalan pihalta.

Fawn pukkasi miehen kylkeä.
"Hyvä niin. Sinun spontaaneista mielihaluistasi ei koskaan tiedä."

"Vai niin", Joaquim naurahti.
"Minne meidän pitäisi mielestäsi suunnata?"

Fawn avasi puhelimensa sovelluksen ja tutki tietoja.
"Haluatko käydä katsastamassa vielä yhden metsäalueen?"

"Ehdottomasti. Kerro vain, minne ajan", Joaquim vakuutti.

Fawn tutki karttaa hetken ja neuvoi sitten Joaquimille oikean suunnan.
"Mikäli tuuli kääntyy, meidän on lähdettävä samantien."

"Selvä", mies vastasi painaessaan kaasua, "mutta en halua ottaa ylimääräisiä riskejä, kun olet mukana."

Fawn katsahti Joaquimia.
"Pärjään kyllä, Q", hän vakuutti ja kosketti miehen jalkaa.
"Tätä tietä länteen."

"Mutta kyse ei ole enää vain sinusta", mies muistutti kaartaessaan länteen ja kiihdytti vauhtia.
"Mitä sairaalassa sanottiin eläimistä?"

Fawn kurtisti kulmiaan.
"Sen pahiten palaneen koalan tilanne on kriittinen, mutta muiden pitäisi toipua hyvin."

"Toivotaan, että sekin selviytyy", Quim totesi katsellessaan maastoa tien ympärillä.
"Sano, jos näet mitään."

Fawn kohotti katseensa tähytäkseen tien viereltä alkavaa metsää.
"Q, uskotko, että palot saadaan hallintaan?"

"Toivon niin. Pian pitäisi sataa, rankasti. Ehkä jo huomenna", Quim totesi.
"Se tuo omat ongelmansa, mutta uskon sen auttavan palojen kanssa."

Elementit tuntuivat kääntyneen Australiaa vastaan.
"Q, liikkuuko tuolla jokin?" Fawn huikkasi ja osoitti kohti metsää.

Quim jarrutti nopeasti ja astui ulos autosta, hölkäten Fawnin osoittamaan suuntaan. Ehkä tämä oli hulluutta, mutta Australian eläinten tilanne oli lohduton. Jokainen suojaan viety yksilö oli arvokas.

Fawn olisi halunnut seurata miestä, mutta sen sijaan hän siirtyi kuljettajan paikalle.
Valmiina ajamaan pakoon.
Metsässä oli tosiaan loikkinut uupunut kenguru.

Uupunut kenguru mätki ja potki hetken uhmakkaasti pelastajaansa, ennen kuin pehmeä ääni, rauhallinen olemus ja tarjottu vesi saivat sen luovuttamaan taistelun ja antautumaan kannettavaksi autoon.

Fawn hypähti paikaltaan avatakseen takaluukun niin, että Joaquim saisi kengurun häkkiin.
"Ainakin sillä on energiaa laittaa hanttiin."

"Se on varmastikin positiivista", Quim ähkäisi nostaessaan rauhoittuneen eläimen takakonttiin ja kaataessaan sen kulhoon vettä.
"Tunnetko tuon? Savun haju tuntuu voimakkaammalta."

Fawn tähysi taivasta kulmat kurtussa.
"Haistan", hän vastasi.
"Meillä ei ole paljoa aikaa."

"Haluatko kääntyä takaisin?" Quim kysyi istuessaan ratin taakse. Hän ei halunnut ottaa turhia riskejä Fawnin ollessa mukana.

Fawn muistutti itseään siitä, ettei kyse ollut enää vain hänestä. Kuka Thirteenistä huolehtisi jos ei hän?
"Jatketaan vielä hieman matkaa."

Quim nyökkäsi ja painoi kaasua.
"Sano, jos näet jotain", hän kehoitti ja piti itse maastoa silmällä vaaran merkkien varalta.

Fawn keskittyi tähyilemään palon alta pelastettavia eläimiä.
"Tuolla!" hän huikkasi ja osoitti metsää.

Quim pysähtyi vauhdikkaasti ja hölkkäsi metsään lonkka vihloen. Kun eläinparka oli autossa, mies istui ratin taakse, teki tehokkaan U-käännöksen ja kaasutti poispäin metsässä riehuvista liekeistä.

Jos vielä yksi.
Mutta punertava loimu kertoi, että aikaa ei enää ollut.
"Oletko kunnossa?" Fawn varmisti Joaquimilta.

Quim nyökkäsi ja kiihdytti vauhtia niin paljon kuin uskalsi. Tuli saattaisi levitä jopa kahdensadan kilometrin tuntivauhdilla.
"Oletko sinä?"

Jos palo kävisi kiinni latvoihin, heillä olisi todella kiire.
"Kaikki okei", Fawn vakuutti.

Quim painoi kaasua, kun tie levisi edessä suorana ja toivoi, ettei yksikään onneton eläin ollut riippuvainen heistä palon jaloissa.

Fawn toivoi samaa, punaisen loimun muuttuessa voimakkaammaksi.
Mutta he ehtisivät kyllä.
"Hitto, se leviää nopeasti."

Quim nyökkäsi vilkaisten liekkejä ja painoi poljinta lujemmin. Onneksi risteys ei ollut kaukana. Hän hölläsi kaasua, kurvasi risteyksestä vasemmalle, missä metsä oli palanutta ja kiihdytti uudelleen.

He ehtisivät ajoissa. Totta kai ehtisivät.
Fawn odotti, että auto suoristui, ennen kuin kääntyi tarkastamaan eläinten tilan.
"Kaikki hyvin, toistaiseksi."

Quim nyökkäsi ja kiihdytti reilummin vauhtia, suunnaten takaisin eläinsairaalaa kohti.

Lopulta tuli jäi taakse. Toistaiseksi.
Fawn saattoi hengittää hieman vapaammin. Ainakin hetken.

Quim ajoi suoraan elöinsairaalalle, minne he saivat jättää viimeisimmät potilaat. Miten hän toivoi, että olisi voinut tehdä enemmän. Aurinko oli jo laskenut, joten oli parasta ajaa takaisin kotiin.

Päivä tuntui raskaana jäsenissä, mutta vielä raskaampana sielussa.
Fawn katsahti Joaquimia ja kosketti miehen polvea.
Kaikki hyvin, ele kysyi.

Quim nyökkäsi vastauksena ja pysytteli nyt nopeusrajoitusten puitteissa. Hän pysähtyi tankkaamaan matkalla ja lopulta ajoi auton parkkiin Fawnin asunnon eteen.
"Voin laittaa ruokaa."

He olivat kotona.
Tavallaan.
Fawn havahtui ajatuksistaan.
"Antaisit minun tarkistaa haavasi."

"Tarkista sinä, kun minä kokkaan", Quim lupasi seuraten naista sisään. Sisällä Thirteen istui pimeässä, kyykötti jakkaralla kuin lintu oksalla ja tuijotti keskittyneesti ulos.

"Hyvä on", Fawn myöntyi ja kosketti Joaquimin käsivartta ennen kuin suuntasi portaikkoon. Hän kaivoi avaimensa esiin, mutta ennen kuin työnsi ne lukkoon, kopautti ovea pari kertaa sormenpäillään. Hän oli ottanut sen tavaksi, oikeastaan tietämättä varmasti miksi. Ehkä hän halusi Thirin voivan olla varma siitä, että oven avaaja oli hän.
"Hei Thir", hän tervehti tyttöä.
"Mitä sinä katselet?"

Thirteen ei vastannut, tuijotti vain ikkunaa ja kallisti päätään kuin kuunnellen. Quim pesi kätensä ja ryhtyi leikkaamaan ja kuorimaan vihanneksia illallista varten.
"Mitä sinun tekee mieli?"

Fawn siirtyi hetkeksi Thirteenin luo katselemaan ulos ikkunasta ja palasi sitten Joaquimin luo. Mukanaan haavanpuhdistussuihketta, laastareita ja sidetarpeita.
"Onko meillä aineksia paistettuun riisiin?"

Joaquim nyökkäsi ja etsi kaupasta tuomansa riisipaketin kaapista. Pian se kiehui hellalla.
Ulkoa kuului matalaa jyrinää. Ukkosmyrsky oli vyörymässä lähemmäs. Muutama pisara tipahti ikkunalautaa vasten siinä vaiheessa, kun Joaquim annosteli höyryävän päivällisen lautasille. Sitten pisaroita tuli lisää, kunnes ulkona satoi kunnolla.

Fawnin katse kääntyi kohti ikkunaa.
"Siellä sataa", hän lausui itsestäänselvyyden - itsestäänselvyyden, joka oli ollut kaikkea muuta kuin sitä kuluneiden viikkojen ajan.

"Onko sinulla viiniä? Tai shampanjaa?" Joaquim kysyi siirtyen ikkunalle katselemaan ihmettä.
"Tämä on juhlimisen arvoista."

Fawn nousi etsimään viinipulloa.
"Punaista vai valkoista?" hän kysyi.
"Thir, tahdotko limonadia?"

Thirteen nyökkäsi. Tietenkin hän halusi. Hän kyykötti kuuntelemassa sadetta kuin olisi vaistonnut sen tulevan.
"Syödään ja ajetaan katsomaan paloja", Quim ehdotti valiten punaviinin.
"Olisi upeaa nähdä liekkien sammuvan sateesta."

Fawn kaivoi heille esiin lasit, jotka hän oletti tarkoitetun viineille. Myös Thirteenille, niin että hän voisi kaataa limonadin tölkistä siihen.
"Sadetta on odotettu."

Niin oli. Thirteen söi halukkaasti lautasellisen ja nuoli lautasen puhtaaksi. Quimkin söi hyvällä ruokahalulla, mutta tyytyi yhteen viinilasilliseen, jotta voisi ajaa.

Fawnin olisi tehnyt mieli kaataa heille lisää viiniä. Mutta hän siirsi pullon takaisin jääkaappiin odottamaan, että he palaisivat. Ehkä he eivät kaatuisi suoraan nukkumaan.
"Thir, lähdetkö mukaan?"

Thirteen nyökkäsi ja hypähti jakkaralta alas. Ulkona sade voimistui ja ukkonen jyrisi lähempänä.
Quim työnsi puhelimen taskuunsa.
"Ajanko minä?"

"Aja sinä", Fawn vastasi ja katsahti Thirteeniä.
"Onhan sinulla riittävästi päällä?"

Thirteen nyökytti ja suoristi keltaisia farkkushortseja. Australian jopa yli 40 asteen lämpötiloissa ei kaivannut takkeja.
Quim johdatti heidät ulos ja istahti ratin taakse, nauttien sateesta ihollaan. Se rummutti auton kattoa ja tuulilasinpyyhkijät pääsivät töihin.

Fawn kohotti hetkeksi kasvonsa kohti taivasta, välittämättä siitä, paljonko tuhkaa tai kaupungin saastetta vesi toisi mukanaan.
Hän halusi vain tuntea veden ihollaan.
Sitten hän nousi autoon ja tunsi olonsa hirvittävän kotoisaksi.
"Laitetaanko radio päälle?"

Quim nyökkäsi ajaessaan kohti kaupungista ulos vieviä teitä. Thirteen istui hiljaisena takapenkillä ja katseli onnellisena ulos ikkunasta. Sade vain voimistui.

Fawn keskittyi tutkimaan Australian radiotarjontaa.
"Mitä sinä haluaisit kuunnella, Thir?"

Thirteen ei välittänyt. Musiikki ei ollut näytellyt merkittävää roolia hänen elämässään.
Quim katseli pimeää maisemaa tuulilasinpyyhkijöiden lomasta, ja kääntyi sivutielle nähdessään liekkien loimun.

Fawn löysi mieleisensä kanavan, joka lupasi soittavansa viime vuosikymmenten klassikoita, ja keskittyi sitten katselemaan maisemaa.
He olisivat käyneet perheestä.

Quim pysäytti auton, toivoen hartaasti, ettei vienyt muita vaaraan. Liekit nuolivat metsää, mutta jo paljon pienempinä. Runsas sade tukahdutti tulen mahtia. Sade ei sammuttaisi kaikkia paloja, mutta jos se jatkuisi läpi yön, se voisi tuoda valtavan helpotuksen ja ehkäistä uusia paloja.

Ehkä Australialla olisi vielä toivoa, eikö niin?
Fawn tunsi liikuttuvansa ajatellessaan, mitä maa oli joutunut kokemaan. Mitä sen eläimet olivat joutuneet kokemaan.
Hän ojensi kättään sivulle tarttuakseen Joaquimin käteen.

Joaquim puristi hellästi Fawnin kättä. Hän esti itseään suukottamaata sitä.
Thirteen hypähti ulos autosta ja vaelsi pimenevään metsään, jota raskas, pieksevä sade pelasti liekeiltä. Liekit tukahtuivat, kunnes tuli oli vain oranssi loimu kaukaisuudessa.

"Thir?"
Fawn kääntyi katsomaan tyttöä, mutta tämä oli ehtinyt jo nousta autosta.
"Onkohan kaikki hyvin?"

"Uskoisin niin", Quim sanoi tähyten pimeää. Paljain jaloin liikkuva lapsi oli näkymätön yössä.
"Hän taitaa olla taustaltaan Australian alkuperäiskansaa. Yhteys luontoon on ainakin vahva."

Fawn nyökkäsi ja katseli pimeään ja yritti vakuuttaa itselleen, että kaikki oli hyvin.
"Toivon, että tein oikein", hän vastasi hetken kuluttua.
"Kun otin hänet luokseni."

"Tietenkin teit, hänen kannaltaan. Tuntuuko se oikealta sinulle?" Quim kysyi silittäen naisen käsivartta.

Fawn katseli pimeyttä.
"Tuntuu", hän myönsi.
"Tiedän, että kuulostaa hölmöltä, mutta minusta tuntuu kuin meidän olisi tarkoitettu tavata."

"Teidän varmasti olikin. Muistan elävästi, miten löysin hänet liekkien keskeltä kuin jonkinlaisen nokidemonin. Ja koska hänestä ei löydy tietoja eikä hän kerro enempää, hän vain hukkuisi järjestelmään."

Joaquim oli varmasti oikeassa.
Fawn toivoi, että oli.
"Hän ei ainakaan tunnu inhoavan minua."

"Hänen mittapuullaan teillä näyttää olevan hyvä yhteys. Vaivaako sinua, ettei hän puhu?" Quim tiedusteli.

"Ei vaivaa", Fawn vakuutti.
"Tärkeintä on, että hän kommunikoi. Jos minkäänlaista yhteyttä ei olisi, olisin huolissani."
Mutta Thir ilmaisi kyllä tahtonsa.

Quim hymyili.
"Olen onnellinen. Oletko saanut muuta tietoa hänen taustastaan?" Thirteen harvoin ilmaisi tietoa suoraan, mutta lapsen käytös antoi ymmärtää paljon. Kyseessä ei ollut lapsi, jolla olisi ollut vakaa, turvallinen elämä.

Fawn katsahti Joaquimiin sopivasti nähdäkseen miehen hymyilevän.
Se sai hänen sydämensä jättämään lyönnin välistä.
"Se on varmaa, ettei hänellä ole ollut helppoa."

"Mistäköhän se johtuu, että hän nukkuu sängyn alla? Tekeekö hän sitä usein?" mies pohti.

Fawn pudisti hieman päätään.
"Hän taitaa tuntea olonsa turvallisemmaksi niin. Sillä tavoin hän nukkuu aina."

"Ehkä hän avautuu joku päivä ja kertoo, mitä hänelle on tapahtunut", Quim pohti kuunnellen sateen ropinaa.
"Käyn katsomassa löydänkö hänet", hän totesi astuen ulos sateeseen.

Fawn samaan aikaan toivoi ja pelkäsi sitä päivää.
"Tulen mukaan", hän vastasi ja nousi ulos autosta.
Sade tuntui hyvältä.

Quim nyökkäsi. Tuskin tyttö luulisi heidän hylänneen tämän auton ollessa edelleen paikallaan.
Pimeys oli läpitunkeva, eikä savun tukahduttava haju ollut enää vahva. Quim kuulosteli metsää ja huhuili tyttöä pehmeästi.

Fawn vakuutti itselleen, ettei Thirteen ollut eksynyt pimeään metsään. Eikä tyttö myöskään ollut paennut heiltä, eikö niin?
Silti hänen olonsa oli levoton.
"Thir?"

Lapsi ilmestyi heidän taakseen äänettömänä kuin varjo, tietäen minne laskea paljaat jalkansa, jottei pitänyt ääntä. Thirteen kosketti Fawnin selkää.

Fawn hätkähti ja käännähti ympäri.
Ja hymyili nähdessään tutun hahmon.
"Siinähän sinä."

Thirteen nyökkäsi, villit, paksut hiukset vettä noruen ja lähti takaisin autoa kohti. Quim seurasi tarttuen Fawnin käteen. Oli parempi palata asunnolle, ennen kuin myrsky tekisi ajamisesta vaarallista.

Ehkä kaikki oli hyvin.
Fawn katsahti Joaquimia ja puristi miehen kättä, ja antoi itselleen hetken ihastella sitä, kuinka vesi norui tämän hopeisista hiuksista.
Mutta vain hetken.

Quim istui autoon, sukien märkiä hiuksia pois kasvoiltaan. Kun kaikilla oli turvavyöt, hän lähti ajamaan takaisin.

Fawn käänsi radion uudelleen päälle ja hyräisi vanhan popkappaleen mukana katsellessaan, kuinka sade piiskasi maata. Hän vilkaisi Thirteeniä taustapeilistä ja hymyili.

Thirteen oli käpertnyt märäksi keräksi takapenkille ja sulkenut silmänsä, kuunnellen sateen jyskettä kattoa vasten. Quim keskittyi tarkasti ajamiseen.

Fawnin silmiin Thirteen näytti onnelliselta. Hän toivoi, että tyttö oli onnellinen.
Hän palautti katseensa tiehen ja silitti ajatuksissaan Joaquimin jalkaa.
"Ehkä tulipalot saadaan vihdoin hallintaan.

"Uskon niin, ainakin iso osa, jos sateet jatkuvat. Toki runsaat sateet tuovat omat ongelmansa, mutta ne ovat silti siunaus", Quim totesi ja soi Fawnille hymyn.

Vesi saattoi tuhota siinä missä tulikin.
Mutta juuri nyt Fawn ei halunnut ajatella sitä.
"Palaatko pian takaisin Englantiin?"

"Mielelläni viipyisin ainakin muutaman päivän enemmän", Quim totesi.

"Minusta olisi mukavaa, jos viipyisit", Fawn vastasi, ja kiiruhti lisäämään:
"Tiimi kaipaa sinua."

Quim nyökkäsi. Hänkin halusi viipyä. Auringossa ja lämmössä, missä hän oli oikeasti hyödyksi.
"Täytyy soittaa Dellalle ja kysellä, milloin hän toivoo minua takaisin."

Fawn sai itsensä kiinni jalan silittelystä, mutta jatkoi sitä vielä pienen hetken ennen kuin siirsi kättään.
"Toivon itsekkäästi, ettei aivan vielä."

Quim toivoi itsekkäästi samoin. Olisipa hän voinut yhdistää työnsä ja elämän kotona Catin kanssa.
"Kauanko sinä aiot olla Australiassa?"

Fawn vilkaisi takapenkille.
"Niin kauan, kuin on tarvis", hän vastasi.
Niin kauan, kuin Thirteen tarvitsisi häntä.

"Selvä. Onhan tämä upea paikka asua", Quim myönsi, vain häivähdyksen kateellisena. Hän vain rakasti varvassandaaleja.

"Sinäkin voisit asua täällä", Fawn huomautti.
Ja kiiruhti, jälleen, jatkamaan:
"Jos se vain olisi mahdollista. Catrionan kannalta, tarkoitan."

"Toivoin sitä, mutta se ei olisi millään tavalla oikein Catille. Varsinkaan hänen tilassaan", Quim huokasi syvää surua silmissään.

Fawn tunsi sydämensä särkyvän, jälleen, ja ojensi kätensä laskeakseen sen Joaquimin jalalle.
"Q, olen niin pahoillani."

"Ei sinulla ole syytä olla", Quim vakuutti. Hän oli vannonut ylä- ja alamäet Catin kanssa. Myötä- ja vastoinkäymisissä.

"Olen silti", Fawn vastasi.
"Olet meille hirveän rakas, tiedäthän sen?"

Quim soi naiselle surumielisen hymyn ja kosketti tämän käsivartta.
"Toivottavasti Benillä ja Fawsiallakin oli tänään hyvä tuuri eläinten kanssa."

"Toivotaan", Fawn vastasi ja tunsi sydämensä vihlovan surumielisen hymyn nähdessään.
Hänen puolestaan automatka olisi voinut jatkua loputtomiin.

Quim ajoi auton takaisin Fawnin asunnon luo ja parkkeerasi sen kadun varteen. Hän tarjoutui kantamaan nukahtaneen lapsen sisään.

Fawn tunsi syvää hellyyttä katsoessaan nukkuvaa lasta. Ja otti kiitollisena vastaan Joaquimin tarjouksen, lähtien itse edeltä avaamaan ovea.

Quim kantoi Thirteenin yläkerran parvelle ja laski sänkyyn, vaikka vaatteet olivat märät. Australian lämpötiloissa vilustumisesta ei ollut pelkoa, mutta hän olisi mielellään riisunut märät vaatteet pois. Mutta se olisi ollut sopimatonta. Niinpä hän palasi alakertaan.

Fawn silitti tytön hiuksia ennen kuin etsi tälle ostamansa yöpaidan, jonka hän oli pessyt pehmeäksi miedontuoksuisella pesuaineella. Sitten hän alkoi riisua märkiä vaatteita varovasti.

Thirteen havahtui ja tuijotti hetken naista uhmakkaasti, kunnes tunnisti Fawnin ja rentoutui käsittelyyn, elkeiltään kuin salliva ruhtinatar.

Fawn hymyili Thirteenille tämän katseen kohdatessaan, vaikka miettikin samalla, mikä oli saanut moisen uhman nousemaan katseeseen.
"Nuku hyvin, Thir", hän toivotti vaihdettuaan yöpaidan tytön ylle.

Alakerrassa Quim oli käynyt pesemässä hampaansa ja istui sohvalla t-paidassa ja lapsiltaan saamissa, värikkäissä boksereissa. Nekin tuntuivat kuumilta ilmastossa.
"Meillä jäi viinipullo kesken."

Näky oli niin uskomattoman kotoisa, että hetken Fawnin oli vaikea keskittyä mihinkään muuhun. Huomautus sai hänet havahtumaan ja jatkamaan liikettä kohti pientä keittiötasoa.
"Haluatko toisen lasillisen, Q?"

Quim nyökkäsi.
"Vaikka parikin. Sade on juhlimisen arvoista."

"Ehdottomasti", Fawn myönsi ja kaatoi heille lisää viiniä laseihin. Hän palasi sohvan luo niiden kanssa ja ojensi toista Joaquimille.

Quim otti lasin kiitollisena vastaan ja kutsui Fawnia viereensä. Hän siemaisi viiniä ja nautti sateen ropinasta. Jos huomenna sataisi näin – tai enemmän – maa tulvisi rajujen maastopalojen lisäksi.

Fawn nouti vielä vajaan pullon ennen kuin vajosi istumaan Joaquimin vierelle. Hän kuunteli sateen ropinaa ja miehen hengitystä vierellään.
"Australialle", hän ehdotti ja kohotti lasiaan.

Quim kilautti lasia kevyesti omallaan ja otti pitkän kulauksen. Hän tunsi polttavaa, kytevää syyllisyyttä, miten nautti olostaan täällä. Miten toivoi, että olisi voinut asua jossain täällä, ehkä Thaimaassa lastensa kanssa tai Malesiassa. Tai jollain kauniilla paratiisisaarella.
"Hyvän päivän työlle."

Viini maistui petollisen hyvältä. Vaikka se tuskin olikaan kallista, tai muutenkaan erikoista. Mutta se maistui sateelta ja ystävyydeltä ja hyviltä muistoilta.
"Sille", Fawn myönsi ja tarjoutui kaatamaan lisää viiniä Joaquimin lasiin.
"Mahtavalle tiiminjohtajallemme."

Joaquim naurahti ja kosketti Fawnin selkää. Käsi jäi silittämään selkää kuin ajatuksissaan.
"Ja sinulle. Ihmeellinen parantaja."

Silitys tuntui hyvältä, ja kenties nopeasti nautitun viinin ansiosta Fawn nojasi päänsä Joaquimin olkapäätä vasten.
"Meidän upealle tiimillemme."

"Juuri sille. Toivon, että jos uusi järjestö toteutuu, koko tiimi haluaa siirtyä sinne", Quim huokasi ja kiersi käden Fawnin hartioiden ympärille.

Toisen kehon lämpökin tuntui hyvältä.
Ja vaikka ehkä olisi ollut reilua siirtyä kauemmas, vaikka kaatamaan lisää viiniä, Fawn ei tehnyt niin. Sen sijaan hän nojautui paremmin Joaquimin kylkeen.
"Minäkin toivon sitä. Te olette minun perhettäni."

"Minun myös", Joaquim huokasi. Hän oli onnekas, kun häntä oli siunattu niin isolla perheellä. Hän yritti työntää mielestään ajatukset, joita naisen lämpö, toisen kehon tuntu häntä vasten, viehättävä tuoksu, saivat aikaan.
"Tämä on hyvää viiniä."

"Niin on", Fawn myönsi ja pyöräytti juomaa lasissaan.
"Australialaista. Sitä olisi kai lisääkin, mutta yksi pullo varmastikin riittää meille."

Quim naurahti ja silitti naisen käsivartta.
"Ehdottomasti. Huomenna on kuitenkin työpäivä." Eikä hän antanut itsensä juoda kotona kuin hyvin harvinaisen lasin viiniä. Hän pelkäsi, että jos hän aloittaisi, hän ei lopettaisi koskaan.

"Niin", Fawn myönsi.
"Olet ehdottomasti oikeassa. Ja minä olen nykyään vastuullinen aikuinen."

"Niinkö?" Quim kysyi lämmin, huvittunut tuikahdus tummissa silmissään ja katsahti naista silmäkulmastaan.

"Nii-in", Fawn myönsi.
Kyse ei ollut enää vain hänestä itsestään.
"Joten ei liikaa viiniä."

"Kuka sinusta on tullutkaan? Olen melko varma, että se Fawn, jonka olen houkutellut ties kuinka monelle alastonuinnille, on edelleen jossain siellä."

Se sai Fawnin hihittämään.
"Me voisimme myös mennä tanssimaan alasti sateeseen."

Quimin suupielet nykäisivät, vaikka hän oli sisäisesti kauhuissaan siitä, mitä oli juuri sanonut. Hän otti pitkän kulauksen viiniä.
"Jos huomenna tulvii, voimme uiskennella naapuruston kaduilla."

Fawn hihitti hieman lisää.
"Minä en ole humalassa", hän vakuutti ja pyyhki kyyneleitä silmistään.
"Vain väsynyt."

"En kerro kenellekään, vaikka olisitkin", Quim vakuutti ja vaikka tiesi tekevänsä väärin, ei voinut irrottaa otettaan naisesta. Miten hän kaipasi läheisyyttä, edes tällaista.
"Voin myös mennä huomenna kentälle yksin."

Fawn tuhahti.
"Et mene", hän vastasi.
"Haluan ottaa kaiken irti yhteisestä ajastamme. Olen kaivannut sinua."

Quim hymyili ja painoi suukon naisen hiuksiin. Ihan vain toverillisen. Sopivan, niinhän?
Hän tyhjensi viinilasinsa.
"Mitä te yleensä teette Thirteenin kanssa?"

Fawn oli vain onnellinen siitä, että sai jälleen viettää aikaa rakkaan ystävänsä kanssa.
"Oh, mitä milloinkin", hän vastasi.
"Me molemmat pidämme lukemisesta."

"Se on varmaan ollut järkevääkin maan nykyisessä tilassa." Kun ulkona ilma ei ollut terveellistä hengittää ja uhkaava, oranssi loimu värjäsi taivasta. Savu saastutti Uutta-Seelantiakin.

Fawn nyökkäsi.
"Hän on myös innokas piirtäjä", hän jatkoi ja silitti Joaquimin jalkaa.
"Minäkin olen herätellyt vanhaa harrastusta."

"Millaisia muita vanhoja harrastuksia olet herätellyt?" Quim kysyi yrittäen olla kiinnittämättä huomiota sopimattomiin asioihin.

Fawn otti kulauksen viinistään.
"Olen huolehtinut huonekasveista", hän vastasi.
"Haaveilin joskus kasvihuoneesta. Sellaisesta, jossa voisi kasvattaa orkideoja."

"Ehkä sinulla on joku päivä sellainen. Jos voisit asua missä tahansa, missä haluaisit asua?" hän kysyi.

Fawn mietti.
"Saanko asua siellä kenen kanssa tahansa?"

"Kyllä. Saat kaiken mitä haluat. Missä asuisit?" Joaquim houkutteli silittäen naisen käsivartta.

"Se kuulostaa ihanalta", Fawn myönsi huokaisten.
"Muuttaisin ehkä Sri Lankaan. Tai jollekin paratiisisaarelle. Tai Japanin maaseudulle. Pidän japanilaisesta arkkitehtuurista."

"Kaikki ne ovat upeita paikkoja. Minä olisin totta puhuakseni onnellinen, kunhan maailma olisi vihreä, lämmin ja lähellä merta", Quim huokasi.

"Britannia on jokseenkin vihreä, ja lähellä merta", Fawn totesi.
"Mutta ei lämmin. Eikä sen merissä voi uida samalla tavalla."

"Totta. Minun ei pitäisi valittaa", Quim myönsi.

Fawn kurtisti kulmiaan.
"Q, en sanonut niin. Englanti ei ole sinua varten, jopa minä tiedän sen."

Se kuitenkin oli paikka, missä hänen avioliittonsa oli.
"Ehkä sinä voit muuttaa puolestani jollekin ihastuttavalle paratiisisaarelle. Virittää riippukeinun palmuihin ja kuunnella aaltoja."

Fawn huokaisi.
"Minä haluan, että sinäkin olet onnellinen, Q."

"Minulla on paljon enemmän syitä olla onnellinen kuin niin monella muulla", Quim vastasi surumielisesti hymyillen.

"Q", Fawn vetosi ja kietoi käsivartensa miehen ympärille halaukseen.
"Minä haluan, että olet sietämättömän onnellinen."

"Minäkin haluan, että sinä olet onnellinen", Quim vakuutti ja halasi naista, painaen kevyen suudelman tämän hiuksiin.

Fawnin mielessä häivähti ajatus siitä, kuinka helppoa olisi nousta hieman ylemmäs ja suudella Joaquimia. Mutta mies kuului jollekulle toiselle, eikä hänellä ollut oikeutta rikkoa sitä.
"Minä olen onnellinen, Q. Oletko sinä?"

"Minulla on kaikki syyt olla onnellinen", Quim vakuutti.
"Ehkä meidän pitäisi käydä nukkumaan. Huomenna on pitkä päivä."

"Meidän pitäisi", Fawn myönsi haikeana.
"Vaikka tässä onkin hirveän mukava olla."

Aivan liian mukava. Joaquim häpesi sitä, miten nautti läheisyydestä. Hän oli naimisissa.
"Aikuisuudessa on varjopuolensa."

Fawn huokaisi ja nojasi Joaquimiin vielä hetken.
"Tahdotko sinä kylpyhuoneen ensimmäisenä?"

"Ei, mene sinä vain", Quim kannusti ja irrotti otteensa vastahakoisesti.

Fawn antoi itselleen kaksi hengenvetoa nauttia läheisyydestä ja hengittää sisään Joaquimin tuoksua.
Sitten hän nousi, pörrötti miehen hopeisia hiuksia ja suuntasi kylpyhuoneeseen. Missä hän pesi kasvonsa kylmällä, kylmällä vedellä ja tuijotti itseään tuimasti peilistä, ennen kuin uskaltautui ulos tipunkeltaisessa yöpaidassaan.

Joaquim ei antanut itsensä katsella Fawnia. Hän pesi hampaansa uudelleen ja asettui vuoteelleen, katsellen kattoa ja kuunnellen vaimeaa ukkosen jyrinää kaukaisuudessa.

Fawn oli siinä vaiheessa jo turvallisesi oman peitteensä alla.
Tuijottamassa huoneen pimeyteen.
"Kauniita unia, Q."

"Nuku hyvin", Quim toivotti lämpimästi. Hän samaan aikaan pelkäsi ja toivoi, että näkisi samanlaisia unia kuin edellisenä yönä.

Vei hyvän tovin, ennen kuin Fawn nukahti.
Ja silloinkin hän näki levottomia unia. Unia, jotka tekivät kaipauksesta vain kipeämmän.

Unessa oli helppo palata menneisyyteen. Helppoon, onnelliseen läheisyyteen. Upeaan rakasteluun. Miten hän kaipasi sitä. Keho kärsi kosketuksen puutteesta.

Fawn havahtui siihen, että kutsui unissaan Joaquimin nimeä.
Se sai hänet ponkaisemaan istumaan ja ähkäisemään, kun jalka osui johonkin riittävällä voimalla kaatamaan sen.

Quim havahtui unesta, helpottuneena, ettei keho paljastanut hänen tuntemaansa kaipausta.
"Mikä on, querida? Näitkö painajaista?

Fawn hieraisi kasvojaan.
Toiveunta, pikemminkin.
"Näin", hän vastasi käheästi.
"Anteeksi, että herätin."

"Älä huoli. Haluatko vaihtaa paikkoja?" hän tarjosi.
"Tai tulla viereeni?"

Fawnin olisi pitänyt kieltäytyä.
Mutta silti hän löysi itsensä kipuamasta Joaquimin viereen. Ja niin paljon kuin hän vihasikin itseään sen vuoksi, hän halusi tuntea miehen kehon lämmön omaansa vasten.
"Tämähän on melkein nostalgista."

Joaquim naurahti käheästi. Se oli typerää. Mutta hän ei voinut estää itseään.
Hän kiersi käsivartensa Fawnin ympärille ja halasi naisen selän rintaansa vasten. Hyvä luoja, miten hyvältä naisen niska ja hiukset tuoksuivat. Hänen täytyi käyttää kaikki itsehillintänsä, ettei painanut huuliaan iholle. Hengitti vain sitä vasten.

Hengitys niskalla oli ajaa Fawnin hulluksi.
Mutta nyt oli myöhäistä muuttaa enää mieltään. Eikä hän olisi halunnutkaan.
"Sinun sylissäsi on aina ollut turvallista nukkua."

Joaquim hymähti, tuntien olevansa lamaantunut. Tämä on väärin. Hän oli naimisissa. Tämä oli väärin.
Ja hänen oli kamppailtava kaikin voimin, ettei olisi silittänyt naisen kehoa. Suudellut niskaa. Saanut vastausta kehoaan repivälle kaipaukselle.

Tämä oli väärin.
Fawn teki väärin sekä Joaquimia että tämän vaimoa kohtaan. Jos hän olisikin voinut todella uskoa siihen, että kaipasi vain lohtua pahan unen jäljiltä.
Että tämä oli hänelle sama asia kuin kenen tahansa muun kanssa sängyn jakaminen.
"Yritän olla potkimatta sinua."

Joaquim nielaisi.
"Huomaavaista", hän totesi karheasti. Tämä oli kidutusta. Hänen pitäisi ajatella vaimoaan. Catia, joka oli ollut niin yksinäinen, että oli joutunut hakemaan lohtua toiselta mieheltä.

Fawn sulki silmänsä ja päätti, että katuisi vasta myöhemmin.
"Kauniita unia, Q."

"Nuku hyvin", Quim toisti. Miten helppo niin oli nukahtaa. Miten sopimattomia hänen unensa olivat.

Kun Fawn seuraavan kerran heräsi, oli aamu. Tai ainakin valoisaa.
Ja vei hetken, ennen kuin hän muisti, missä oli.

Joaquim oli jo noussut. Mies oli peseytynyt, pukeutunut ja alkanut valmistaa aamiaista.
"Nukuitko hyvin?" hän kysyi hellan äärestä.

Fawn ei ollut varma, oliko helpottunut vai pettynyt. Ehkä molempia.
Hän haukotteli ja hieraisi kasvojaan.
"Liiankin hyvin. Saitko sinä unta, Q?"

Quim nyökkäsi ja nosti pannulta paistetut, vihannesomeletit lautasille.
"Paras käyttää päivä hyödyksi. Minun on lennettävä huomenna takaisin."

Fawn tunsi sydämensä jättävän pari kipeää lyöntiä välistä.
Älä mene.
"Tiedätkö, milloin pääset takaisin?"

"En vielä. Olette hyvin päteviä toimimaan, vaikka olen Englannissa tukemassa teitä", Quim totesi. Hän kuului vaimonsa luo. Se, mitä hän tunsi täällä, oli väärin.

Fawn nielaisi.
"Se ei ole silti sama asia", hän huomautti, itsekkäästi.
"Me kaipaamme sinua, kun olet poissa."

"Minäkin teitä. Mutta minun kuuluu olla Englannissa huolehtimassa vaimostani", Quim totesi ojentaen naiselle lautasen.

Fawn otti lautasen vastaan.
"Tiedän", hän vastasi huokaisten.
"Olen silti surullinen siitä, että lähdet."

Niin minäkin, Quim ajatteli häpeissään.
"Syöhän. Pääsemme sitten töihin."

Fawn söi. Hiljaisena, vaikka yritti käyttäytyä mahdollisimman tavallisesti.
Mutta Joaquim olisi taas lähdössä. Eikä vaikuttanut onnelliselta. Vaikka saattoi olla, että hän vain kuvitteli sen kaiken.
"Rankka vesisade näyttää aiheuttaneen ongelmia", hän totesi selatessaan puhelimestaan uutisia.

"Mmm, ja pahin on vasta edessä. Todellista myrskyä luvataan täksi päiväksi", Quim totesi.

Fawn irvisti hieman.
"Ojasta allikkoon."

Se oli totta.
"Meidän pitää olla varovaisia. Runsas sade voi aiheuttaa paljon vaaraa."

Fawn söi loput omeletista ja vaihtoi pikaisesti vaatteensa.
"Oletko valmis lähtöön, Q?"

"Sim", Quim vakuutti ja huolehti siitä, että Thirteeniäkin odotti yltäkylläinen aamiainen.
"Mennään."

"Käyn vielä sanomassa Thirille, että lähdemme", Fawn vastasi ja kiiruhti ylös parvelle.

Thirteen vilkutti unisesti sängyn alta. Quim odotteli ovella.

Fawn hymyili tytölle ja muistutti tätä, kenties turhaan, siitä että jääkaapissa oli ruokaa. Joaquimin laittamaa ruokaa, sellaista, jota saattoi todella syödä.
He tulisivat molemmat kaipaamaan sitä.
Sitten hän laskeutui takaisin miehen luo.
"Mennään."

Paria vuorokautta myöhemmin, ilta, Newcastle Upon Tyne, Iso-Britannia

Jääkaapin oveen magneeteilla kiinnitetyssä kalenterissa tämä päivä oli ympäröity punaisella tussilla. Päivä, jona Joaquimin oli tarkoitus palata kotiin.
Catriona kävi tarkastamassa ajankohdan kalenterista aina, kun epävarmuus iski. Vaikka sama päivämäärä oli merkitty hänen puhelimensa kalenteriin sekä kalenteriin, jota Della kantoi mukanaan.
Vuoteeseen oli vaihdettu puhtaat lakanat ja jääkaappi oli täytetty ruualla. He olivat ostaneet kaappiin tuoreita kahvinporoja ja käyttäneet päivän siivoten.
Mutta mitä lähemmäs iltaa päästiin, sitä pidemmiltä minuutit tuntuivat.

Punainen tornitalo oli tuttu. Quim seisoi hetken ovella, tuntien itsensä tyhjäksi ja turraksi. Kylmä tihkusade oli englantilainen tervetulotoivotus.
Hän päästi itsensä sisään ja kiipesi raskain askelin ylös portaita, rinkka olallaan riippuen.

Sekä sohvalla televisiota katsellut Cat että heidän kissojensa joukko havahtui siihen, että Joaquim oli saapunut kotiin.
Elvis ehti miehen luo ensin, Catriona hieman kissan jäljessä.
"Quim!"

"Hei kaikki", Quim tervehti ja yritti saada itsensä hymyilemään, vaikka silmät olivat surulliset.
"Miten täällä on mennyt?"

Catriona ei kompastunut yhteenkään kissaan seisahtuessaan Joaquimin eteen ja ojentaessaan käsivarsiaan, kutsuen miestä halaukseen.
Hetken hän oli ollut aikeissa hypätä suoraan tämän syliin.
"Kaikki on mennyt hyvin. Oletko sinä kunnossa? Eihän sinuun ole sattunut?"

Quim halasi vaimoaan kevyesti. Turvallisen platonisesti. Syyllisyys nakersi hänen mieltään.
"Olen kunnossa. Miten olet voinut?"

Catrionan halaus oli tiukka ja täynnä ikävää, jota hän oli tuntenut.
"Hyvin. Minulla on kaikki hyvin", hän vakuutti ja hautasi nenänpäänsä hetkeksi Joaquimin paitaan.
"Väsyttääkö sinua?"

"Lento oli pitkä. Tarvitsetko jotain? Oletko syönyt?" Quim kysyi hieraisten väsymystä kasvoiltaan.

Catriona hengitti miehensä tuoksua.
"Olen. Della teki meille lasagnea, sitä on edelleen jääkaapissa, jos sinulla on nälkä. Vai haluaisitko mieluummin suoraan nukkumaan? Lakanat on vaihdettu."

"Suihku olisi hyväksi", Quim totesi. Se usein oli pitkien lentojen jälkeen. Miten hänen kehonsa kaipasi melkein 40 asteen paahtavaa lämpötilaa.

Catriona rutisti miestään vielä hetken ennen kuin päästi tämän otteestaan.
"Haluaisitko lämmintä juotavaa suihkun jälkeen? Voisin tuoda sinulle."

"Onko se liian raskasta sinulle?" Quim kysyi tummat kulmat kurtistuen.
"En halua, että joudut rasittamaan itseäsi."

Catriona kurtisti kulmiaan.
"Mitä? Ei teekuppi niin paljoa paina. Tai kaakaomuki. Voisin tehdä sinulle kaakaota oikeasta suklaasta."

"Oletko nukkunut?" Quim kysyi ja lähti yläkertaan vieviin portaisiin, vilkaisten taakseen nähdäkseen, pystyisikö Cat seuraamaan.

Catriona seurasi, vain hienoisesti ontuen.
"Loistavasti", hän vakuutti.
"Pyyhkeetkin on pesty. Ne ovat mielettömän pehmeitä nyt."

Quim vilkaisi naista. Oliko Cat palaamassa? Se nainen, johon hän tutustui alunperin? Vai oliko aivovamma ja sitä edeltänyt, itsemurhan yritykseen johtanut masennut kadottanut naisen pysyvästi?
Saiko hän ajatella Catia enää vaimonaan? Vai hyväksikäyttikö hän silloin vammautunutta naista, joka oli ollut riippuvainen hänestä?
"Oletko käynyt edelleen terapiassa säännöllisesti?"

Catriona hymyili kohdatessaan tummat silmät, joita hän rakasti.
"Tietenkin olen", hän vakuutti.
"Minä lupasin."

Quim nyökkäsi epävarmasti ja istahti heidän makuuhuoneensa sängylle. Edelliset kuukaudet, edellinen vuosi, enemmänkin, tuntuivat sumealta, harmaalta unelta, jossa yöt ja päivät sulautuivat toisiinsa.
"Onko fysioterapia tuntunut edistyneen?"

Catriona istahti Joaquimin vierelle ja kosketti miehen kättä.
"Minä olen edistynyt erinomaisesti", hän vastasi ja hymyili ylpeänä.
"Ylittänyt odotukset. Se taitaa olla elämässäni ensimmäinen kerta, kun teen niin."

"Ajattelet itsestäsi liian vähän", Quim vakuutti ja katseli kättään koskettavaa kättä. Hän tunsi jälleen syyllisyyden vihlaisun ajatellessaan Fawnia sylissään yön pimeydessä, naisen niskan tuoksua.
Hän kosketti vaimonsa kättä.

Catriona käänsi omaa kättään niin, että saattoi tarttua Joaquimin käteen ja puristaa sitä.
"Minulla on ollut ikävä sinua."

Quim hymyili painaen katseensa ja silitti peukalollaan vaimonsa kättä. Saiko hän ajatella Catia vaimonaan?
"Niinkö?"

"Niin", Catriona vastasi ja puristi Joaquimin kättä. Napakasti, vailla minkäänlaista heikkoutta.
"Olen onnellinen, että olet taas kotona."

"Olen onnellinen, että voit paremmin", Quim vastasi, silittäen naisen kämmenselkää.
"Oletko todella voinut paremmin?"

Silitys sai Catrionan hymyilemään.
"Olen", hän vastasi.
"Huonoja päivä on paljon, paljon vähemmän."

"Millaisia huonot päivät ovat nyt?" Quim kysyi. Hän tunsi huonoa omaatuntoa myös siitä, miten onneton oli ollut täällä. Kuin autopilotilla kulkeva kone, joka siivosi, laittoi ruokaa, huolehti lemmikeistä, huolehti kaikista vaimonsa tarpeista mistä saattoi ja teki työtään sen lomassa.

"Olen väsynyt ja kiukkuinen", Catriona vastasi.
"Mutta ei ole enää päiviä, joina en pääsisi ylös sängystä."

"Et tunne... Et halua satuttaa itseäsi?" Quim varmisti levottomana.
"Entä muuten? Hätäännytkö, jos olet yksin huoneessa? Unohteletko paljon asioita?"

Catriona puristi Joaquimin kättä, sillä muistot tekivät kipeää.
"En enää", hän vastasi, vakavoituen.
"Unohdan pieniä asioita. Mutta en mitään sellaista, mitä en olisi unohtanut ennenkin. Minulla on aina ollut kamalan huono muisti."

Ehkä hän oli saamassa vaimonsa takaisin. Hänen pitäisi keskittyä Catiin ja heidän avioliittoonsa. Fawn oli hänen kollegansa. Hänen ystävänsä. Hänen ei sopinut nähdä sellaisia unia.
"Olen onnellinen puolestasi."

Catriona hymyili ja nojasi päänsä hetkeksi Joaquimin hartiaa vasten.
"Kuinka sinä voit, Quim?"

Hänellä oli kaikki syyt olla onnellinen.
"Luultavasti haisen ja suihku tekisi hyvää", mies vastasi ja hengitti vaimonsa hiusten tuttua tuoksua. Ehkä suihku pesisi pois syylliset muistot vierailusta.

Catriona nuuhkaisi Joaquimin paitaa.
"Et sinä haise", hän vakuutti.
"Pahasti."

"Paras kuitenkin käydä suihkussa", Quim vakuutti ja puristi vielä naisen kättä, ennen kuin nousi ja suuntasi kylpyhuoneeseen.
Voisiko heillä olla jälleen oikea avioliitto? Voisivatko he jättää kaiken tapahtuneen taakseen?
Hänen pitäisi korjata suhde Catiin, ennen kuin hän tekisi jotain väärää kollegansa kanssa, koska kaipasi niin rakkautta.

Sillä välin Catriona hätisti kissat sängyltä, niin että saattoi siirtää päiväpeiton syrjään ja avata peitteen valmiiksi, niin että Joaquim voisi vain kaatua vuoteeseen.
Sitten hän hätisti kissat uudelleen.
Ja luovutti lopulta.

Quim tuli suihkusta pyyhe vyötäröllään ja hetken nautti kylpyhuoneessa leijuvasta vesihöyrystä. Ja värähti kauhuissaan, kun astui makuuhuoneen puolelle. Miten nopeasti Englannin julmuuden unohti.
"Oletko sinä väsynyt?" hän kysyi, kun työnsi jalkansa villasukkiin ja etsi vaatekaapista villapaitaa ja pyjamahousuja.

"En erityisemmin", Catriona vastasi ja pöyhäisi tyynyä houkutellen.
"Tule nopeasti peiton alle, ettet palellu. Tahtoisitko jotakin syötävää?"

Quim pujotti pyyhkeen suojassa alushousut jalkaansa, sitten flanelliset pyjamahousut ja nykäisi villapaidan päänsä yli. Hän kömpi sänkyyn ja veti peittoa ylleen.
"En tarvitse, kiitos. Voit olla vain rauhassa."

Catriona ojentautui auttamaan peitteen kanssa. Hän silitti sen huolellisesti Joaquimin ylle ja asettui sitten miehen vierelle.
"Paleleeko sinua kovin?"

"Olen vain vilukissa", Quim vakuutti. Hänen pitäisi vain taas alkaa käyttää reilusti vaatteita, jotta tarkenisi.
"Miten aikasi on mennyt täällä?"

"Tahtoisitko toisen peiton?"
Catriona ojensi kätensä silittämään hopeisia hiuksia.
"Olen käynyt uimassa ja ratsastamassa. Yritin opettaa Elvikselle temppuja."

"Ei, ehkä... Ehkä sinä voit olla vieressäni. Jos kosketukseni ei ahdista sinua tai tee oloasi turvattomaksi."

Catriona kurtisti kulmiaan.
"Sinun kosketuksesi ei voisi koskaan tehdä niin", hän huomautti.
Sitten hän ryömi peiton alle Joaquimin viereen.
"Olen hyvä lämpöpatteri."

"Oletko varma siitä? Olet ollut riippuvainen minusta. Olisi sopimatonta tehdä jotain, mikä voisi ahdistaa sinua tai tuntua siltä, ettet voisi kieltäytyä", Joaquim sanoi, itse ahdistuneena ja kiersi käden Catin ympärille.

Catriona haki Joaquimin katsetta.
"Minä haluan, että me voimme olla taas mies ja vaimo. Tiedän, että melkein rikoin meidät. Mutta sitä minä haluan."

Joaquim nielaisi ja kosketti naisen kylkeä, sitten vatsaa. Miten hänkin kaipasi sitä. Oikeaa avioliittoa. Mahdollisuutta tuntea olevansa rakastettu.
"Paljon on tapahtunut. Voitko antaa minulle anteeksi?"

Catriona kurtisti kulmiaan.
"Sinä et ole se, jonka pitäisi pyytää anteeksi. Voitko sinä antaa anteeksi minulle?"

"Sinä olet ollut sairas. Ei siinä ole anteeksi annettavaa", Quim vastasi.
"Mutta minä en ollut täällä. Minä en ole ollut täällä, kun olet tarvinnut minua."

Catriona nielaisi.
"Mutta sinä olet täällä nyt", hän vastasi, eikä ollut varma, oliko se puolustus vai toive.

Quim tunsi riittämättömyyden rysähtävän jälleen niskaansa. Vähemmän kuin mies.
"Kerrotko minulle, kun olet onneton?"

Catriona ojensi käsivartensa kietoakseen sen Joaquimin ympärille.
"En minä ole onneton."

"Jokainen on joskus. Ja olet ollut. Olit niin onneton, että melkein tapoit itsesi", Quim muistutti.
"Sitä ennen... Sitä ennen olit niin onneton, että tarvitsit toisen miehen."

Catriona tunsi palan nousevan kurkkuunsa.
"Minä olin typerys", hän vetosi.
"Toivon, että voisit jonakin päivänä antaa minulle anteeksi."

"Et sinä tarvitse anteeksiantoa. En ollut sellainen aviomies kuin tarvitsit tai ansaitsit", Quim muistutti tuskaa äänessään.

"Enkä minä ollut sellainen vaimo, jonka sinä olisit ansainnut", Catriona vastasi ääni särkyen.
"Mutta jos... jos luulet, että voit antaa minulle vielä toisen mahdollisuuden... Minä haluaisin olla. Se, mitä ansaitset."

"Sinä olit juuri sitä, mitä sinun kuului olla. Minä en ollut siellä. En nähnyt, mitä tarvitsit", Joaquim totesi.

Catriona nielaisi ja pudisti päätään.
"Minä en silti toiminut oikein. Olen pahoillani, Quim."

"Ei sinun tarvitse olla." Cat ei ollut se, joka oli hylännyt puolisonsa pahimman hädän hetkellä.

"Mutta minä olen", Catriona intti.
"Tiedän, etten ollut oma itseni silloin. Mutta se ei poista vastuuta. Eikä sitä, että minun ei olisi pitänyt tehdä niin kuin tein."

Quim ei ollut varma, mistä he puhuivat, mutta hänen vastuunsa aviomiehenä olisi ollut pitää Catista huolta.
"No, toivon, että voit olla onnellinen tulevaisuudessa."

Catriona oli hetken hiljaa.
"Onko se yhteinen tulevaisuus?"

"Haluatko sen olevan?" Quim kysyi tutkien naisen kasvoja surullisin, tummin silmin.

Catriona vastasi katseeseen.
"Oletko onnellinen kanssani?"

"Sinä olet vaimoni, ja minulla on kaikki syyt olla onnellinen", Joaquim vakuutti.

"Mutta oletko sinä onnellinen?" Catriona intti.
"Se, että on syitä, ei tarkoita, että on onnellinen."

"Minulla on kaikki hyvin", Quim vastasi asetellen tyynyä paremmin päänsä alle.
"Miten kissat ovat voineet?"

Catriona ei ollut varma, kuinka vastaus olisi pitänyt tulkita.
"Nekin ovat ikävöineet sinua", hän vastasi.
"Saanko tulla kainaloon?"

"Tietenkin", Quim vastasi ja veti Catin kainaloonsa, nuuhkien naisen hiuksia. Hän toivoi unohtavansa hetken Fawnin kanssa.
Hän silitti ajatuksissaan naisen selkää ja kylkeä. Mikä olisi oikea hetki yrittää normalisoida avioliittoa? Oliko se mahdollista?

Shampoo oli uutta. Edellinen oli loppunut, ja Della oli ostanut uutta tilalle. Tässäkin oli sitruksinen tuoksu, sellainen, josta Catriona oli aina pitänyt.
Hän hautasi nenänpäänsä Joaquimin kaulaa vasten.
"Paleleeko sinua vielä?"

"Se taitaa olla pysyvä olotila täällä", Quim vastasi. Hän yritti keskittyä hengitykseen kaulallaan.
Unohtaa kaiken heidän välillään tapahtuneen. Sen, että hän tunsi olevan vähemmän kuin mies. Sen, ettei hän ollut pystynyt edes suorittamaan edellisellä kerralla. Siitä täytyi olla... Puolitoista vuotta? Ehkä enemmänkin.

Catriona nyki peitettä paremmin heidän päälleen, vaikka se ei varmastikaan ollut todellinen ratkaisu ongelmaan.
"Meidän pitää lähteä jonnekin lämpimään."

"Sinun elämäsi on täällä", Quim muistutti lempeästi. Hän oli hetken hiljaa.
"Kaipaan avioliittoamme."

Sana sai Catrionan koko kehon särkemään.
"Minäkin kaipaan sitä", hän vastasi.

"En tiedä, milloin ja miten sen palauttamista tulisi yrittää", Quim myönsi.

Catriona silitti Joaquimin kylkeä.
"Mikä siinä epäilyttää sinua?"

"Edellinen tai edelliset kerrat, kauan sitten, eivät menneet hyvin. Ja pelkään, että se olisi väärin. Jotenkin hyväksikäyttäisin sinua", Quim myönsi.

Siitä oli tosiaan hirvittävän, hirvittävän kauan.
Catriona yritti olla ajattelematta, kuinka kipeää se teki.
"Miksi sinusta tuntuu siltä?"

"Koska olet ollut niin riippuvainen minusta. Se tuo epäeettisen valtasuhteen", Quim sanoi hieraisten kasvojaan.
"Etkä ole ollut oma itsesi."

Catriona yritti ymmärtää.
"Mutta minä en ole riippuvainen sinusta enää", hän vastasi.
"Ja olen oma itseni nyt."

"Niin", Quim sanoi täysin vakuuttumatta.
"En ole silti varma, voinko... Voiko kehoni unohtaa kaiken tapahtuneen."

Catrionan olisi tehnyt mieli itkeä.
"Minä haluan vain, että olet onnellinen."

"Minäkin haluan, että sinä olet onnellinen", Quim vakuutti halaten naista rohkeammin.

Catriona käpersi itsensä Joaquimin kylkeen.
"Me voimme aloittaa ihan pienestä", hän ehdotti toiveikkaana.
"Ihan vain läheisyydestä. Silityksestä, sellaisesta."

Joaquim nyökkäsi helpottuneena. Melkein nolostuneena siitä, miten kaipasi hellyyttä ja läheisyyttä. Hän painoi kevyen suudelman Catin päälaelle ja silitti naisen kylkiä ja selkää.

Catriona ojensi kätensä - joka ei tärissyt- ja upotti sen Joaquimin hopeisiin hiuksiin.
"Sinusta on tullut harmaa."

"Sitä sattuu vanhoille miehille", Quim vastasi nauttien kosketuksesta.
"Vanhoille ja raihnaisille."

Catriona mietti hetken ja hipaisi sitten huulillaan miehen kaulaa.
"Minä pidän sinusta harmaana."

"Se on onnekasta", Quim vastasi kuljettaen käsiään naisen selällä. Hän silitti kevyesti lantion kaarta.

Kaipaus tuntui sillä hetkellä äärimmäisen kipeältä.
"Eikö vain?" Catriona myönsi ja hamusi miehen kaulaa rohkeammin,

Quim sulki silmänsä. Kosketus tuntui ihanalta. Hänen velvollisuutensa oli korjata avioliitto, ennen kuin hän rikkoisi valansa.
"Milloin sinä ajattelit harmaantua?" Quim kysyi ja upotti sormensa naisen hiuksiin.

Catriona keskeytti hamuamisen miettiäkseen.
"En ole lisännyt sitä vielä to do-listaani", hän myönsi.
"Punapäägeeni on arvaamaton."

Quim huokasi ja suki punaisia hiuksia.
"Sitä odotellessa siis."

Catriona kehräsi naurusta.
"Toivoisitko minun harmaantuvan, Quim?"

"Pidän sinusta sellaisena kuin olet, hiusten väristä riippumatta", Quim lupasi silittäen naisen selkää toisella kädellä.

Catriona naurahti.
"Olenko paha ihminen jos sanon, että pidän sinusta hyvin paljon harmaana?"

"Et", Quim vakuutti.
"Se on positiivista."

Catriona nauroi kehräten ja hamusi uudelleen Joaquimin kaulaa.
He voisivat edetä hitaasti. Löytää taas toisensa.
"Minusta ei ole mukava nukkua yksin."

"Ei minustakaan", Quim myönsi nauttien kosketuksesta ja halaten Catia lähemmäs itseään.

Se oli hyvä asia, eikö niin? Se, että he vielä kaipasivat toisiaan.
"Me voimme aloittaa siitä", Catriona ehdotti.
"Sylikkäin nukkumisesta."

Quim kosketti naisen leukaa ja käänsi kasvoja niin, että saattoi hakea suudelmaa Catin huulilta.

Catriona tunsi nipistyksen vatsanpohjassaan - ja sydämessään - vastatessaan suudelmaan. Sormet kietoutuivat tiukemmin hopeisiin, paksuihin hiuksiin.

Joaquim syvensi suudelmaa työntäen Fawnin mielestään. Cat oli hänen vaimonsa.

Catriona oli luvannut, että he voisivat edetä hitaasti.
Silti hän löysi itsensä kipuamasta istumaan Joaquimin syliin. Koska hän saattoi tehdä niin.

Quim silitti vaimonsa reisiä ja haki uutta suudelmaa. Hän halusi heidän avioliittonsa takaisin. Hän halusi takaisin varmuuden siitä, ettei koskaan pettäisi vaimoaan.

Catriona vastasi suudelmaan. Samalla kun silitti Joaquimin hiuksia, antoi sormiensa punoutua niiden lomaan.
Hän näykkäsi miehen alahuulta niin kuin hänellä oli ollut tapana. Heidän entisessä elämässään.

Joaquim kiersi käsiään paremmin Catin ympärille ja yritti palata ajatuksissaan aikaan, jona he olivat onnellisia. Kun he rakastelivat aina nähdessään, kuin humaltuneet teinit.
Ennen kuin hän oli riittämätön.
Hän ujutti kätensä naisen paidan alle.

Catrionan muisti oli aina ollut lyhyt.
Se päti myös ikäviin asioihin. Hänen oli helppo unohtaa ne, jättää menneisyyteen. Elää kiinteästi tässä hetkessä.
Nyt hänen omat kätensä ujuttautuivat Joaquimin paidan alle.

Kosketus tuntui hyvältä. Se tuntui oikealta, ja Quim toivoi, että se myös oli oikein.
Hän kuljetti käsiään paljaalla iholla paidan alla ja nautti suudelmista.

Myös Catriona oli kaivannut kosketusta. Sekä sitä, että häneen koskettiin, että sitä, että hän sai koskea.
Vanhasta tottumuksesta kädet alkoivat riisua villapaitaa Joaquimin yltä.

Quim nosti käsiään auttaen paidan riisumisessa, haluamatta pysähtyä miettimään tilannetta liikaa. Hän kumartui alemmas ja suuteli vaimonsa kaulaa.

Oliko Joaquimin vartaloon ilmestynyt uusia arpia, ruhjeita tai mustelmia?
Catriona ei ollut varma. Hän ei ollut suorittanut tavallista tarkastustaan. Oli kulunut pitkään, kun hän oli nähnyt miehensä viimeksi paidatta.
Kosketus kaulalla sai hänet huokaisemaan.

Quim halasi Catia paremmin syliinsä ja hamusi kaulaa huulillaan. Hän halusi ajatella lämpimiä, halusta kuumia öitä Fidzillä.
Ei sitä kaikkea, mitä heidän välillään oli tapahtunut edellisen kahden vuoden aikana.

Catriona ei muistanut aikaa, jolloin olisi ollut näin pitkään ilman läheisyyttä. Hän oli kaivannut Joaquimia, kaivannut heidän yhteistä aikaansa.
Kaivannut heitä.
Kädet silittivät miehen paljaita kylkiä.

Quim ujutti käsiään paremmin paidan alle, kunnes veti sen naisen pään yli ja hamusi huulillaan paljastunutta ihoa.

Catriona ojensi kätensä pään ylle niin, että paita liukui vaivatta pois hänen yltään. Paljastaen vanhat, riemunkirjavat urheiluliivit, joissa ei ollut mitään eleganttia tai seksikästä.
Mutta ne olivat juuri sellaiset, kuin häneltä saattoi odottaa.

Paljastuva iho sai sydämen lyömään nopeammin. Quim tarttui myös urheiluliiveihin ja veti ne naisen pään yli, jotta saisi nähdä tämän kehon.
Katsoa sitä pitkästä aikaa kuin aviomies.

Catriona ei tuntenut tarvetta piilottaa kehoaan.
Ei, vaikka oli tuntenut aiemmin olevansa likainen. Vaikka hänen ihollaan kulki arpia, jotka muistuttivat siitä, minkä läpi hän oli kulkenut.
Hän katseli Joaquimin kasvoja ja hymyili.

Joaquim nojautui lähemmäs, jotta saattoi hamuta ihoa huulillaan. Naisen keho oli kaunis. Eikä hän ollut saanut ihailla sitä aviomiehen roolissa pitkään aikaan. Nyt hän sai halata Catin syliinsä ja suudella rintakehän ihoa.

Kosketus sai Catrionan kaipaamaan enemmän. Mutta hän ei halunnut hoputtaa Joaquimia, ei aiheuttaa miehelle ahdistusta.
Hitaasti. Askel kerrallaan.
Hänen sormensa kietoutuivat hopeisiin hiuksiin.

Joaquim kaipasi myös enemmän. Hän muisti, kuinka kipeä ja tukala kaipaus oli ollut Australiassa. Miten lähellä hän oli ollut tehdä jotain typerää.
Ei, Cat. Ei Fawn. Cat.
Kädet valuivat naisen lantiolle.

Catriona haki miehensä katsetta.
Ja hymyili, niin että silmät siristyivät.
"Olen pahoillani, mutta alushousuni eivät sovi yhteen liivien kanssa."
Niin kuin eivät koskaan.

"Ei sillä ole väliä", Quim vastasi. Ehkä oli parasta olla menemättä liian pitkälle nyt heti. Ehkä tämä riittäisi tälle illalle. Se oli jo niin paljon enemmän kuin heillä oli ollut pitkään aikaan.

"Näissä taitaa olla raitoja", Catriona hymähti ja vei kätensä silittämään Joaquimin poskea.
"Eikä lainkaan pitsiä."

"Olen aina pitänyt sinusta enemmän alastomana", Joaquim tunnusti ja silitti kädellään kehon naisellisia muotoja, vajoten paremmin selälleen.

"Minä voisin nukkua alasti", Catriona vastasi.
"Jos haluat. Lämmittäisin sinua paremmin."

"Tarkenisitko niin?" Quim kysyi sivellen vyötärön kaarta ja palasi sitten takaisin ylemmäs. Hän oli kaivannut mahdollisuutta ihailla ja koskettaa naista muuten kuin hoitajana, joka ei vaatinut mitään.

"Minä olen hyvin kuumaverinen", Catriona vakuutti.
"Pitäisin meidät molemmat lämpimänä."

"Voisit tehdä niin", Quim myönsi. Hänellä ei ollut halua pukea Catia, kun nainen oli riisutunut melkein alastomaksi. Se oli paljon enemmän kuin heillä oli ollut.

Catriona painoi suudelman miehensä huulille.
Ja kömpi sitten istumaan, niin että saattoi kiemurtaa ulos lopuistakin vaatteistaan. Legginseistä. Eriparisista sukista. Raidallisista, riemunkirjavista alushousuista.

Quim katseli, tuntien helpotuksekseen tuttua kuumotusta kehossaan. Hän toivoi, ettei se pettäisi häntä sitten, kun he olisivat valmiita etenemään pidemmälle.
Hän silitti vaimonsa vatsaa, piirsi pienen ympyrän navan ympärille.

Kosketus kutitti ja sai Catrionan värähtämään.
"Katso nyt", hän vetosi ja silitti miehensä kylkeä.
"Minä olen todella lämmin."

"Niin sinä olet", Quim myönsi ja kutsui Catia kainaloonsa, paremmin peiton alle.

Catriona käpersi itsensä Joaquimin kainaloon ja kietoi raajansa, joskin lyhyenpuoleiset, miehen ympärille.
Tarjosi lämpöään parhaalla mahdollisella tavalla.
"Paleleeko?"

"Ei nyt", Quim vakuutti kietoen käsiään naisen ympärille. Iho ihoa vasten tuntui hyvältä.
"Mikä on lempimuistosi meistä?"

"En minä tiedä, niitä on niin paljon", Catriona vetosi ja painoi nenänpäänsä Joaquimin kaulaa vasten.
"Se, kun tapasin sinut ensimmäisen kerran. Ja kun lensin luoksesi. Kaikki ne yhdessä vietetyt hetket... Ne kerrat, kun olet jutellut kissoille."

"Minulla on ihania muistoja siitä, kun tulit luokseni Fidzille", Joaquim totesi.

"Niinkö?" Catriona kysyi.
"Millaisia muita muistoja sinulla on minusta?"

"Monenlaisia. Kun esittelin lapseni sinulle. Kun olemme olleet yhdessä Thaimaassa", Quim sanoi silittäen naisen kylkeä.

Catriona puski päätään Joaquimin hartiaa vasten.
"Voisit viedä minut taas jonnekin."

"Onko se hyvä ajatus? Kaikki perheesi, ystäväsi, harrastuksesi, lääkärisi ovat täällä", Quim totesi.

Catriona hipaisi huulillaan Joaquimin kaulaa.
"Sinä olet minun perhettäni. Samoin lapsesi."

"Minne sinä haluaisit mennä?" hän kysyi.

Catriona haukotteli.
"Voisimme käydä katsomassa lapsiasi."

"Olisitko todella valmis matkustamaan? Entä terapiasi?" Quim huolehti.

"Käyn siellä joka tapauksessa vain joka toinen viikko", Catriona vastasi.
"Sinun ainakin pitäisi käydä lastesi luona."

Gianna huolehti lapsista. Gianna ja hänen ex-vaimonsa uusi miesystävä, joka oli astunut hänen kenkiinsä ja näyttäytyi täydellisenä, uutena isähahmona.
"En haluaisi jättää sinua taas."

"Minä voisin tulla mukaan", Catriona vastasi.
"Pärjään jo hyvin itsekseni, voin huolehtia itsestäni."

"En jättäisi sinua yksin. Mutta pelkään, että olisi itsekästä viedä sinut ulkomaille", Quim murehti.

"Ei olisi", Catriona vastasi.
"Se on osa meidän elämäämme."

"Haluaisitko siis matkustaa Thaimaahan?" Joaquim varmisti silittäen naisen kylkeä.

"Haluaisin", Catriona vastasi.
"Jos sinä haluaisit matkustaa kanssani. Haluaisin tuntea olevani taas täysivaltainen aikuinen. Sinun vaimosi."

"Ehkä meidän sitten pitäisi katsoa lomamatkaa Thaimaahan", Quim myönsi. Sellaista, jolla hän keskittyisi vaimoonsa eikä hylkäisi tätä töiden tähden.

Ajatus sai Catrionan varpaat kipristymään.
"Olen ikävöinyt varvassandaaleitasi", hän vastasi hymyillen.

"Minäkin", Quim myönsi.
"Niiden houkutus on pienempi Australiassa, missä melkein kaikki, minkä päälle voit astua, tappaa sinut."

"Miten niin melkein kaikki?" Catriona kysyi kulmiaan kurtistaen.
"Kaikki."

"Näin uutisen myrkyllisten hämähäkkien räjähdysmäisestä lisääntymisestä. En toivo pahaa millekään elämänmuodolle, mutta olen melko onnellinen siitä, etten joudu kokemaan sen vaikutuksia", Quim tunnusti.

Catriona värähti ajatellessaan Australian ötökkäkantaa.
"Liittyykö se jotenkin Australian hulluun säähän?"

"Kyllä. Sitä maata ja sen elämää koetellaan nyt rajusti. Maassa riehuu samaan aikaan maastopaloja ja siellä tulvii ja sataa golfpallon kokoisia rakeita."

Catriona kurtisti kulmiaan.
"En ymmärrä, miten se on käytännössä mahdollista", hän myönsi ja hieraisi nenänpäätään Joaquimin kaulaa vasten.
"Kaipaatko sinne takaisin?"

"Kaipaan aurinkoa ja lämpöä, ja on aina ihana nähdä tiimiäni", Quim myönsi.

Catriona tunsi huonon omantunnon vihlaisevan. Hänen vuokseen Joaquimilla ei ollut sen enempää lämpöä kuin aurinkoakaan, ja tiimikin oli kaukana.
Niin kuin miehen lapsetkin.
"Thaimaassa on aurinkoista ja lämmintä. Ja tuoreita hedelmiä. Torakoita."

"Se on totta. Selvitän meille matkaa", Quim lupasi silittäen naisen selkää.

Catriona oli siitä iloinen.
"Minun pitäisi antaa sinun nukkua."

"Näin on hyvä", Quim vakuutti. Tämä oli paljon enemmän kuin heillä oli ollut pitkään aikaan. Käsi vaelsi paljaalla keholla peiton lämmössä ja hän painoi suukon naisen ohimolle.

Catriona kietoi jalkojaan paremmin Joaquimin säärten lomaan. Hän ei ollut varma, montako kissaa oli jo liittynyt heidän seuraansa. Joku kehräsi hänen päänsä lähellä.
Ehkä Paul. Paul oli aina pitänyt Joaquimista.
"Haluan, että saat lepoa."

"Hyvä on", Quim myöntyi halaten naisen lähemmäs, "nuku hyvin, querida."

Catriona haukotteli, epävarmana siitä, kumpi heistä oli se, joka oli väsynyt.
"Kauniita unia, Quim."

Quim nukahti nopeasti. Paljon onnellisempana kuin oli odottanut. Cat turvallisesti sylissään, ihastuttavan alastomana.

*

Catriona oli suunnitellut heräävänsä aikaisin.
Hän ei herännyt, mutta riittävän ajoissa joka tapauksessa. Niin ajoissa, että hän ehti keittää kahvin ja paahtaa leivät, ja kaataa kulhoon luonnonjogurttia ja hunajaa rapean myslin seuraksi.
Niin ajoissa, että ehti kantaa tarjottimen yläkertaan. Hieman hitaammin kuin olisi tehnyt ennen, ehkä, mutta se saattoi olla vain hyvä asia.
Kahvi ei läikkynyt.
Hän työnsi makuuhuoneen oven paremmin auki mahtuakseen sisään tarjottimen kanssa.

Quim havahtui hereille oven avautumiseen ja hymyili tokkuraisesti. Hän suki pöyheitä, pystyssä hapsottavia hiuksia pois kasvoiltaan.
"Hemmotteletko sinä minua?"

Catrionan silmät siristyivät hymystä.
"Yritän parhaani mukaan", hän vastasi ja laski tarjottimen varovasti sängylle.
"Appelsiinimehu ei ole itse puristettua."

"Minun pitäisi hemmotella sinua", Quim vastasi, silminnähden ilahtuneena eleestä.
"Olet todella kultainen."

"Minä haluan toisinaan hemmotella aviomiestäni", Catriona vastasi ja istahti itsekin sängyn laidalle.
"Syö paahtoleipä, kun se on vielä lämmintä."

Quim ei pistänyt sitä lainkaan pahakseen. Hän oli melkein liikuttunut eleestä, ja haukkasi mielellään paahtoleipää.
"Syöthän sinäkin?"

"Söin samalla kun kokkasin", Catriona vastasi.
"Ensimmäiset paahtoleivät tulivat liian tummiksi. Halusin, että ne ovat täydellisen kullanruskeita."

"Söisit lisää", Quim houkutteli työntäen loput leivästä suuhunsa.
"Tästä riittää kyllä. Ja kuten sanoit, nämä ovat täydellisiä."

Catriona ei vaatinut paljoakaan suostuttelua. Ehkä hänen olisi pitänyt. Huolehtia paremmin siitä, että Joaquim saisi riittävästi syödäkseen.
"Jos sinulle jää nälkä, voin paahtaa lisää", hän totesi hyvillään ja poimi itselleen yhden leivän.

"Tässä on yltäkylläisesti. Kiitos, querida", Quim vakuutti silittäen Catin selkää ja houkutteli naista lähemmäs.
"Tämä oli hyvin huomaavaista sinulta. Todella, Cat."

Catriona kömpi lähemmäs.
"Sen ei pitäisi olla", hän totesi kulmiaan kurtistellen.
"Sen pitäisi olla arkipäivää. Sen, että hemmottelen sinua,"

"Ja sen, että minä hemmottelisin sinua", Quim vastasi juoden appelsiinimehua. Se oli erinomaista kaupastakin ostettuna.

"Sinä hemmottelet minua aina", Catriona vastasi.
"Ostin appelsiinejakin. Mutta ne olivat aika kuivia. Valitettavasti."

"Se on silti ihanasti tehty", Quim vakuutti ja silitti Catin hiuksia.