PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [Y] O' Sing Sweet Nightingale, o' sing

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Hatsiubat
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1214
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: [Y] O' Sing Sweet Nightingale, o' sing   La Syys 30, 2017 9:13 pm

Yksinpelejä Deirdre Cavanaugh'n elämästä.

Lauantai 30. syyskuuta 2017 – Alkuilta

Helvetin helvetin helvetti...
Kerrankin siitä oli hyötyä, että mies asui työpaikallaan. Kisakauden hiljennyttyä kaikki olivat ilmeisesti halunneet valmennuksiin ja klinikoille, sillä jälkimmäiseksi mainittu vei tänä viikonloppuna herra van der Veenin molemmat päivät. Jättäen tuon vaimon kiroilemaan yksin kotiin, kun hän yritti leikkiä hyvää vaimoa ja tehdä töistä tulevalle miehelleen ruokaa.
”Vitun vittu!”
Nainen parahti molemmin käsin itseään tukistaen. Hän oli ajatellut ettei voisi olla niin surkea kokki, mutta melko mustaksi tummunut lohi lasisessa uunivuoassa kertoi toista tarinaa. Deirdre paiskasi senn tiskialtaaseen, parahtaen kun sai rasvaroiskeen käsivarrelleen. Hän oli vain halunnut kerrankin tehdä Julianille ruokaa, se ei voinut olla niin vaikeaa!

Kun tuntui ettei epätoivo voinut valua suuremmaksi, hän vilkaisi sitä pöydällä lojuvaa laatikkoa. Oikeastaan kolmea. Hän oli käynyt kaupassa aamupäivällä ja ostanut samalla apteekista kolme raskaustestiä. Ei hän oikeastaan tiennyt edes että miksi. Olo ei ollut erityinen, kuukautisten epäsäännöllisyydestä ti tarvinnut huolehtia. Vastahan hän oli häiden jälkeisellä viikolla käynyt poistattamassa kierukkansa, joten se oli aivan normaalia.
Irlantilaisnaisesta tuntui että hän oli ostanut ne lähinnä koska toivoi että voisi tehdä testin kerran elämässään. Ikinä ennen sille ei ollut tullut tarvetta, eikä sitä tarvetta oikeastaan ollut nytkään. Silti Deirdre halusi tehdä sen. Niin naurettavaa kuin se olikin, tallilla kiertävät puheet Julianista saivat hänet toivomaan raskautta vain enemmän. Jos hän voisi vaimona edes toteuttaa miehen toiveen isyydestä (iästään huolimatta), ehkä se sammuttaisi sen äänen hänen päässään, joka muistutti silloin tällöin hollantilaismiehen voivan vaihtaa nuorempaan.
Jos hän voisi saada edes yhden lapsen, olla hyvä äiti ja puoliksi kelvollinen vaimo, hän ehkä saisi pitää miehensä. Halusi nainen itsekin lasta, mutta enemmän miehensä takia, jonka tiesi toivovan lasta todella paljon.
”Ei se tästä parane, helvettiäkö minä tätä pitkitän. Kaksi pettymystä päivään... Raisa, en minä sinulle huuda.”
Deirdre tajusi vasta nyt, että hänen veljensä koiranpentu näyttä vähintään pelästyneeltä, kiitos naisen tunteenpurkauksien. Artemis oli pyytänyt Raisalle hoitopaikkaa heiltä, kun tuo olisi yhtälailla viikonlopun vetämässä klinikkaa sekä kilpailuissa Lontoossa. Sergei oli kuulemma Veronican luona, mutta naisella oli menoa ja nelikuinen pentu oli tarvinnut toisen hoitopaikan.
Nainen kumartui lattialle, rapsutellen pientä ja hyvin nahkaista koiranpentua hymyillen.
”Olet suloinen. Niin suloinen. Hae pallo, hae pallo. Pallo, Raisa.”
Hän heitti kumisen vinkupallon pienen matkan päähän, pyöritellen päätään. Huomasi ettei luikku koira todellakaan ollut mikään noutaja.

Irlantilaisnainen suoristautui, huokaisten samalla syvään. Ärtyneenä hän nappasi ne testit, jotka oli ostanut aivan turhaan. Aivan kuin heillä voisi käydä hyvä tuuri? Hän oli karttanut naimisiinmenoa ja alunperinkin pettänyt Julianin luottamuksen.
Miten he muka nyt voisivat saada yllättäen perheonnen? Elämä ei ollut niin reilu, ei ainakaaj heille. Kaikki oli täynnä Julianin loukkaantumista, kolaria, riitoja. Onnellisuus olisi yliarvostettua tässä elämässä.

Hän jätti testit vessaan. Kuka niitäkin muka tuijotti maanisesti ohjeessa annetun ajan, paitsi typerissä amerikkalaisissa komedioissa (joista Deirdrekin piti)? Häntä ärsytti jo valmiiksi. Odottaessaan ajan kulumista, Deirdre oli tilannut kotiinkuljetuksella sushia. Sen hän osasi, tilata ruokaa netistä. Miten Julian olikaan löytänyt niin surkean vaimon?

Kaksikerroksisen rivitaloasunnon seinistä ei pian kaikunut lisää kirosanoja, vaan epäuskoisia kiljaisuja. Tanssittuaan kerran alakerran ympäri, samalla kevyesti epäuskoisesta riemusta pomppien, nainen pysähtyi hetkeksi. Pieni whippet pyöri haltioissaan naisen jaloissa, vaikka koira ei ymmärtänytkään syytä naisen riemulle. Sitten iski se tyhjyys.
Kenelle ilmoittaa?
Hän ei halunnut kertoa Julianille tekstiviestitse eikä ainakaan kotiin tilatun noutosushin äärellä, joutuessaan myöntämään ettei osannut edes paistaa kalaa uunissa. Jos hänestä tulisi äiti näillä taidoilla, lapsi kuolisi nälkään kun pääsisi soseikään. Pitäisi opetella todellakin laittamaan ruokaa.

Päässä nakutti halu kertoa jollekulle. Osa hänestä halusi jopa avata ulko-oven ja huutaa uutisen koko Tankerville Placelle. Ainoa mikä esti häntä, oli tieto siitä että hänen aviomiehensä esimies asui heidän naapurissaan. Äidilleen hän ei halunnut ilmoittaa, sillä nainen ei kaivannut tietoa siitä, ettei koskaan tulisi tapaamaan lastenlastaan. Lopulta, kun hän ei keksinyt mitään muuta, Deirdre kirjoitti viestin kaksoselleen, haparoivin sormin.
”Hei, vannothan ettet kerro Julianille?
Ilmeisesti Artemiksella oli tauko, sillä mies vastasi hämmentävän nopeasti.
”Teimme sovinnon, mutta emme pidä juoruhetkiä teekuppien äärellä. Mitä on tapahtunut?
”Olen raskaana. Älä kerro myöskään äidille.”

Hiljaisuus. Punatukkainen nainen tuijotti puhelinta pistävästi, aivan kuin se olisi saanut vauhtia perheen keskimmäisen luiseviin sormiin. Ehkä tuolla vain oli töitä.
”Onnea. Vilpittömästi. Vai onko tämä onnittelujen paikka?”
”Saatanan idiootti. On.”
Takaisin alkuun Siirry alas
Linjoilla
Hatsiubat
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1214
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: Vs: [Y] O' Sing Sweet Nightingale, o' sing   Ti Marras 14, 2017 10:08 am

Torstai 16. marraskuuta 2017 - aamu

Julian oli karannut aikaisin aamulla hänen vierestään. Deirdre ei ollut jaksanut nousta. Mikään ei pakottanut häntä ylös sängystä ja kohtaamaan Englannin harmaata, sateista ja tuulista aamua. Äidin hautajaisten järjestely oli siirtynyt Irlannissa asuvien sukulaisten hoidettavaksi, Deirdren ilmoitettua hyvin selväsanaisesti ettei hän pystyisi siihen, sairaslomastaan huolimatta. Hän tarvitsi tämän ajan itselleen.
Vihreät silmät tuijottivat tyhjää paikkaa hänen vieressään. Hollantilaismiehen tuoma lämpö oli kadonnut jo aikoja sitten, Julianin noustua ennen aamuseitsemää. Deirdre oli melko varma että mies oli lähtenyt jo ennen seitsemää kohti Rosings Parkia. Siro käsi siveli lakanoita hetken, kunnes hän pudisteli päätään. Oli naurettavaa kaivata miestä, joka oli kadonnut työpäivän ajaksi pienen ajomatkan päähän. Hän voisi milloin tahansa soittaa miehelleen tai mennä vaikka käymään. Rapsutella kaunista tammaa, jonka aviomies oli tuonut hänelle Hollannista ja antanut omaksi.
Ehkä se kaikki johtui vain raskaushormoneista ja säästä ulkona, molemmat masensivat ja väsyttivät ihan yhtä paljon. Ei suinkaan siitä, että hän oli jälleen kerran eilen huutanut Julianille aivan syyttä, niinkin naurettavasti asiasta kuin siitä että mies oli saapunut kotiin tunnin oletettua myöhemmin. Mistä tuo olisi voinut edes tietää vaimon kaipaavan, kun Deirdre ei ollut laittanut viestiä ja kysynyt milloin tuo olisi kotona? Siitä huolimatta hän oli ensin huutanut ja vajonnut sitten naurettavaan itkuhysteriaan, mököttäen miehen kainalossa puolet illasta. Vain hän saattoi olla Julianin kainalossa ja silti mököttää miehelle.
Joko hän oli tulossa hulluksi tai sitten raskauden aiheuttamat mielialanheittelyt eivät olleet satua, vaan totisinta totta. Tietenkin sen painajaisen oli pitänyt luikerrella hänen elämäänsä, aivan kuin kolmen lapsen kantamisessa sisällään ei olisi ihan riittävästi haastetta.

Lopulta Deirdre sai noustua ylös sängystä, värähtäen kun jalat koskettivat viileää lattiaa. Hän hapuili sukat käteensä, irvistäen ajatukselle siitä miten vaikeaa sukat olisi pukea muutamien viikkojen kuluttua. Saisikohan hän enää jouluna Hollannissa sukkia itse jalkaansa, vai saisiko Julian harjoitella pukemista ja pukea vaimonsa?
Ajatus sai ainakin punapäisen naisen naurahtamaan pehmeästi. Hän pudisteli päätään pehmeästi, vetäen hiuksiaan kiinni samalla kun nousi ylös. Alakerrassa hän huomasi pöydällä lapun.
Mistä lähtien he olivat jättäneet lappuja?
Siitä lähtien kun Deirdrestä oli tullut raivohullu. Vastausta ei tarvinnut kahdesti miettiä.
- Huomenta rakas. Jääkaapissa on tuorepuuro kelmun alla ja keitettyjä kananmunia. Kofeiinitonta kahvia on kuivakaapissa, toin sitä lisää eilen. Jos tulee tarve, ylähyllyllä on levy tummaa suklaata.
En viitsinyt herättää aamulla. -

Joku olisi voinut hymyille miehen huomaavaisuudelle, mutta Deirdre huomasi itkevänsä, kun otti kaapista sen purkin kofeiinitonta kahvia. Toinen käsi laskeutui vatsalle, joka oli enää peiteltävissä vain löysillä vaatteillä. Hän ei halunnut edes ajatella, millainen pallo olisi jo jouluna.
”Voisitteko vain tulla jo ulos? Äiti olisi todella onnellinen. Ja isä varmasti myös, kun äiti ei olisi hullu...”
Deirdre huokaisi syvään, kohottaen katseen satiinisen yöpaidan peittämästä vatsastaan takaisin kahvinkeittimeen. Ainakin kahvin keittäminen sujui tänään. Aamiaista ei onneksi tarvinnut miettiä, kun hänen kultainen miehensä oli kasannut kaurahiutaleista, kreikkalaisesta jogurtista, marjoista, chian- ja pellavansiemenistä (heidän pitäisi keskustella tästä siementen käytöstä hänen ruoassaan) yöksi tekeytymään ihan tuorepuuron.
Vaikka vaimo oli illalla tehnyt jälleen selväksi, ettei mies-parkan pääsisi helpolla. Istuessaan lopulta alas hän sai pyyhkiä edelleen kyyneliä pisamaisilta poskiltaan. Mitä hän oli tehnyt ansaitakseen niin kultaisen miehen itselleen?

'Huomenta kulta. Kiitos aamupalasta, olet pelastajani. Anteeksi se eilinen. Olet paras aviomies.'
Hän sulki tekstiviestiohjelman puhelimestaan ja siirtyi lukemaan uutisia, samalla kun lusikoi puuroa suuhunsa. Pian puhelin piippasi viestin merkiksi, ilmoittaen siitä myös yläpalkissa. Se ei ollut Julian, tuolla oli omanlainen piippauksensa.
Artemis?
Eikö pikkuveli murjottanutkaan hänelle edelleen siitä, että Deirdre ei ollut kovin innoissaan yhteenmuutosta naisen kanssa, joka oli syksyn aikana jättänyt hänen veljensä?
'Haluaisitteko joskus Julianin kanssa tulla käymään?'
Deirdre vilkaisi kelloa, kysyvän hätääntyneenä. Oliko Artemis humalassa ennen puoltapäivää!?
'Oletko sinä humalassa?'
Ei ollut kilttiä tapaa kysyä. Mikään muu ei kyllä selittäisi miehen kysymystä, ei mitenkään päin.
'En, olen tallilla. Olin juuri miehesi valmennuksessa, hän vahvistaa sen etten ole humalassa. Ehkä, ei ollut parhaita päiviäni. Juttele Julianin kanssa.'
Siis jos miehet olivat viettäneet yli tunnin samassa tilassa, miksi helvetissä nuo eivät olleet sopineet asiasta keskenään? Deirdre haroi ponnarille huitaistuja hiuksiaan, työntäen puhelinta kauemmas.
”Saatanan itsepäiset aasit!”
Hengitä syvään. He eivät ole niin rasittavia mitä ajattelet, sinä vain suutut nopeasti. Tavallistakin nopeammin.
Takaisin alkuun Siirry alas
Linjoilla
 
[Y] O' Sing Sweet Nightingale, o' sing
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Newcastle-
Siirry: