Rumour has it

Evelynin yritys toteuttaa Klausin toive sai riittää. Ei kai mies voinut toiselta enempääkään pyytää. Hän ei ollut vastuussa naisen ajatuksista, eikä voinut näin ollen niihin vaikuttaa. Parhaansa hän kuitenkin yritti saadakseen tuon unohtamaan ahdistuksen. Asia oli miten oli, eikä muuksi muuttuisi vaikka sitä miten murehtisi. Hän oli alkanut pitää naisesta, eikä voinut mitään sille, että häneen sattui nähdä tuo ahdistuneena.
Seuraavat sanat saivat Klausin hymähtämään huvittuneena. Hänkö kiltti? No, ehkä jokin osa hänestä vain oli liiankin kanssa hyväsydäminen.
"Sinä", Klaus vastasi lyhyesti ja painoi uuden suudelman Evelynin huuliin. Nauratti. Milloin hänestä oli tullut niin hölmö?
"Olen tahditon", hän pahoitteli vetäydyttyään suudelmasta. Mies katseli Evelyniä silmiin. Huulilla kareili veikeän vieno hymy.

Evelyn vetäisi terävästi henkeä kuullessaan Klausin yksinkertaisen ja lyhyen vastauksen. Hän ei ehtinyt sanoa mitään, vaan vastasi huulien pehmeään kosketukseen, tyytyväisenä saatuaan edes muutaman hetken enemmän aikaa miettiä vastaustaan. Hän ei löytänyt sanoja riittävän nopeasti, joten naurahti peittääkseen hämmennystään. Hän ei tosiaankaan ollut odottanut tällaista vastausta mieheltä.
"Ei, et ole", Evelyn vastasi nopeasti. "Minä vain yllätyin", nainen naurahti uudemman kerran. Lämmin tunne levisi naisen sisällä, vaikka hän teki kaikkensa ollakseen ajattelematta vastausta liikaa. Ei se tarkoittanut mitään sen enempää... eihän? Silti hän ei voinut mitään lämpimälle hymylleen, joka valloitti sirot kasvot. Silmät olivat sielun peili, eikä Evelyn ollut koskaan osannut pitää tunteitaan poissa katseestaan, vaan vihreät silmät tuntuivat aina kavaltavan naisen voimakkaimmat tunteet. Evelyn ei edes halunnut ajatella, mitä kaikkea niissä näkyi nyt ilon lisäksi. Ehkä hän pelkäsi vastausta itsekin.
"Sinun pitäisi hymyillä enemmän", Evelyn sanoi katsoessaan miehen kasvoja. Hänen sormensa vaelsivat miehen huulien yli ennen kuin nainen nojautui painamaan suukon miehen suupieleen ja sen jälkeen toisellekin puolelle. Viimeiseksi hän painoi suukon huulille. "Näytät tavallistakin komeammalta hymy huulillasi."

Oli totta, että vain Evelynille hän olisi todennäköisesti ollut niin mukava. Harvemmin hänellä oli tapana ketään päästää asuntoonsa. Sitäkin vähemmän hän jakeli minkäänlaisia huomionosoituksia, eikä hän varsinaisesti viihtynyt kovin lähellä vieraita ihmisiä. Halaukset ja suukot olivat olleet pannassa jo pitkään hänen elämässään vain siksi, ettei hän kyennyt luottamaan kehenkään luodakseen tarpeeksi kestäviä ihmissuhteita. Evelynin kanssa kaikki oli toisin, ehkä sen vuoksi, että humalaisen illan jälkeen tuo oli edelleen hänen luonaan aamulla. Useimmat eivät olisi olleet.

"Pidän mielessä", Klaus vastasi Evelynin ehdotukseen hymyillä enemmän. Kehut tuntuivat hyviltä niin kuin tuntuivat toisen kosketukset. Hän ei ollut vuosiin saanut sellaista kohtelua, niin hellää ja huomaavaista. Ehkä ajat olivat muuttumassa. Ehkä hän voisi muuttua ja jättää epäilevän, joskus jäätävänkin ulkokuorensa taakseen. Evelynin kanssa hän saattoi olla rennosti, ainakin melkein oma itsensä. Se toi omituisen vapauden tunteen, mutta oli myös pelottavaa avata itsensä sillä tavalla jollekin.

"Sinun piti mennä?" Hän kysyi muistuttavasti vailla kiirettä ajaa toinen pois. Hän ei vain halunnut viedä aikaa toisen yöunilta, tiesihän hän tärkeän kokouksen aamulla. Klaus silitteli naisen käsivartta sormenpäillään. Hän hymyili, nyt varmemmin kuin koskaan. Evelyn oli tehnyt hänestä ihan pehmon.

"Kannattaa, tai joudun tekemään asialle jotakin", Evelyn vastasi virnistäen. Koskaan ei voinut hymyillä liikaa Evelynin mielestä. Hymystä ei aiheutuisi mitään harmia kenellekään. Hän hymyili paljon, jos näki siihen syytä, ja yleensä Evelyn löysikin aihetta hymyilylle lähes mistä tahansa. Klausin seurassa syitä ei tosin tarvinnut edes etsiä, vaan ne löytyivät vaivatta.
Hetken hän ihmetteli, miten olikin niin rento miehen seurassa, sillä aiemmin ei olisi tullut kysymykseenkään, että hän olisi hakeutunut jonkun seuraan ollessaan poissa tolaltaan. Evelyn oli aina ollut tarkka siitä, mitä tunnetiloja paljasti ja kenen seurassa, mutta Klausin kohdalla hän oli tehnyt poikkeuksen. Ehkä olikin jo aika opetella näyttämään tunteenpurkaukset sen sijaan, että niitä vain patoaisi sisälleen ja peittelisi hymyllä siihen asti, kunnes olisi yksin.

"Ei minulla kiire ole", hän vastasi ja silitteli miehen poskea sormillaan. "Ellet sinä sitten halua minun lähtevän", Evelyn lausahti kysymyksenomaisesti. Hän lähtisi, jos mies niin haluaisi, vaikka mielellään jäisikin Klausin seuraan. Lähteminen tuntui ajatuksenakin jo vaikealta, sillä miehen läheisyys ja lämpö tuntui huumaavalta. Hän nauttisi Klausin pehmeistä kosketuksista ja hymyilevistä huulista niin kauan kuin vain voisi. Eihän hän tiennyt, kauanko sitä kestäisi, joten oli paras vain nauttia hetkestä.

"Jos nukahdat siihen, en kanna sinua kotiisi", hän hymähti aiemmin haukotelleelle. Evelyn oli varmasti väsynyt, olihan tuo ehtinyt jo riehua julkisuushumunkin vuoksi. Olisi vain parempi saada eläinlääkäri nukkumaan, että tuo jaksaisi aamulla kokouksensa.
"Mutta jää toki yöksi jos haluat", Klaus ehdotti eikä voinut estää nopeaa virnistystä. Ehkä antaakseen itsestään vähän siveämmän kuvan, hän ei voinut olla jatkamatta.
"Teen sinulle pedin tähän sohvalle."

"Et sinä edes saisi kannettua minua mihinkään", Evelyn naurahti, "heräisin nimittäin heti." Hän heräsi helposti pienimpäänkin ääneen tai kosketukseen, joten kantaminen ei mitenkään onnistuisi. Kun kasvoi kujeilevien veljeksien keskellä, oppi nukkumaan toinen silmä auki. Muutoin saattoi herätä siihen, että sai jääkylmää vettä naamalleen - tai siihen, että koko huone oli täytetty ilmapalloilla.
Klausin ehdotus sai Evelynin virnistämään vastaukseksi, mutta nainen pudisti päätään.
"Ei, älä suotta näe vaivaa. Minä lähden kotiin", hän vastasi ja hymyili Klausille. Evelyn kumartui painamaan lyhyen suudelman miehen huulille. "Ensi kerralla kun tulen kylään, en tuo tällaisia uutisia", Evelyn lupasi naurahtaen. "Ja voisin ehkä ilmoittaa tulostani etukäteen", hän vielä lisäsi virnistäen. Evelyn silitti sormillaan viimeisen kerran miehen poskea, ennen kuin nousi ylös sohvalta. Uni tekisi varmasti hyvää heille molemmille.

Klausin huulet kihelmöivät suudelmasta. Se oli samaan aikaan niin pehmeä, mutta varma. Hän ei olisi voinut olla nauttimatta siitä. Evelynin noustessa hän nousi myös ja käveli naisen perässä eteiseen. Klaus nojasi rennosti seinään ja katseli, kun toinen laittoi kenkiä jalkaansa.
"Onnea huomiselle. Saat ottaa autoni jos tahdot?" Hän ehdotti hyvillään siitä, että oli auto mitä tarjota. Tietenkin julkisilla pääsi Newcastleen, mutta liikkuminen olisi helpompaa autolla, kun pääsisi juuri sinne minne halusikin.

Evelyn puki takkinsa päälleen, nappasi tabletin käteensä ja sitoi kenkiensä nauhat. Hän yllättyi Klausin tarjouksesta, mutta ei epäröinyt vastauksessaan. Hän suoristautui ja hymyili Klausille.
"Niin paljon kuin arvostankin tarjoustasi, en voi ottaa autoasi. Vasemmanpuoleinen liikenne on edelleen hieman hankala hahmotettava minulle", Evelyn vastasi ja astui lähemmäs Klausia. "Mutta olet kiltti kun tarjosit." Hänen kätensä etsiytyivät lähes itsestään miehen kylkiä hipoen tuon selän taakse ja vetivät miehen lempeään halaukseen. Hän hengitti syvään toisen tuoksua ennen kuin irrottautui ja astui ovea kohti.
"Hyvää yötä", Evelyn toivotti pehmeästi hymy huulillaan.

"Ymmärrän. Vaatiihan se totuttelua", Klaus naurahti kommentilla vasemmanpuoleisesta liikenteestä. Hän oli jo tottunut, eikä nähnyt sitä mitenkään erikoisena. Mies kiersi kätensä siron naisen ympäri ja puristi tuon hellästi itseään vasten. Hän yritti taistella vastaan halua suukottaa toisen hiuksia, mutta luovutti ja hipaisi huulillaan lyhyemmän päätä. Evelyn tuntui hyvältä häntä vasten ja oli suorastaan kurjaa, että tuo oli lähdössä.
"Yötä", hän vastasi hiljaisella äänellä. Klaus astui ohi naisen ja avasi tuolle oven rappukäytävään.
"Toivottavasti pääset huomenna Lionheartin kanssa maastoon."

Halauksesta irrottautuminen oli ollut vaikeaa, sillä miestä vasten oli lämmin ja hyvä olla. Evelyn ei voinut kuin hymyillä Klausin suukolle. Mies oli nopeasti kehittänyt siitä tavan, jota vastaan hänellä ei ollut mitään. Se tuntui hyvältä.
"Toivotaan. Nauti Noxista ja Dalista", Evelyn lausahti astuessaan rappukäytävään. Hän hymyili Klausille. "Kauniita unia", nainen toivotti pehmeästi ja lähti alas portaita. Hän sulki ulko-oven hiljaa perässään ja kulki reippain askelin hymy huulillaan kylän halki. Evelynin saapuminen herätti nukkuvan Fuegon, joka tuli innoissaan tervehtimään omistajaansa. Pitbull haisteli Evelyniä tarkasti, nähtävästi kiinnostuneena Roon hajusta - tai sitten Klausista. Evelyn kumartui rapsuttamaan koiraansa iloinen hymy huulillaan. Ilta oli hetken säikähdyksen jälkeen kääntynyt mitä parhaimmaksi. Nainen vilkaisi sammutettua puhelintaan, ja vastahakoisesti laittoi sen päälle, mutta ei katsonut saamiaan viestejä. Hän ehtisi käydä ne läpi huomennakin. Hymy huulillaan Evelyn alkoi valmistautua yöpuulle punertava koira jaloissaan pyörien.

[Kiitti pelistä, oli hauskaa! :> ]