Rumour has it

[Pixiekissa tänne. Aloitus vähän venähti, mutta koeta kestää.]

Evelyn oli palannut tallilta, käynyt suihkussa ja asettunut mukavasti sohvalleen hyvän kirjan kanssa. Hän uppoutui kirjan kertomaan tarinaan, eikä edes huomannut, kuinka kello hiipi lähemmäs iltayhdeksää. Hän ei edes huomannut pöydällä olevaa puhelintaan, jonka näyttö välkkyi kun joku yritti soittaa siihen. Puhelin oli unohtunut äänettömälle tallilta palattaessa. Vasta, kun hän kiinnostui kellonajasta, hän huomasi lukuisat puhelut ja tekstiviestit.
"Mitä helvettiä", hän älähti katsoessaan pientä punaista numeroa vastaamattomien puheluiden kuvakkeen yläkulmassa. "Kaksikymmentä yksi puhelua? Kuusitoista tekstiviestiä? Mitä helv-", Evelyn ihmetteli ääneen juuri kun puhelin soi jälleen. Hän tuijotti veljensä kuvaa hölmistyneenä, ennen kuin liu'utti sormeaan puhelimen näytöllä ja vastasi puheluun.
"Mitä oikein on tekeillä?" Nainen lausahti tervehdykseksi ja kuuli hämmästyneen huudahduksen.
"Sinä vastasit!" Miehen matala ääni kuului puhelimesta.
"Niin tein, mutta miksi soitit yli kaksikymmentä kertaa?" Evelyn vastasi ja tunsi hetken kylmää kauhua. "Ei kai siellä ole tapahtunut mitään?"
"Täällä?" Veljen ääni kuulosti hämmästyneeltä. "Ehei, systeri, tässä on kyse sinusta."
"Mitä minusta?" Evelyn kysyi hämmentyneenä. Hän ei oikein ollut mukana siinä, mitä keskustelussa tapahtui.
"Sitä, että aiheutit juuri äidille ja isälle vuosisadan järkytyksen. Hienosti tehty, systeri. Voittaa jopa autotemppusi", veli vastasi ilkikurisella äänellä, mutta vakavoitui yllättäen. "Ihan totta, mitä sinä oikein mietit?"
"En edelleenkään ymmärrä, mistä puhut", Evelyn vastasi Jacobille kulmat kurtistuen.
"Se mies!" Veli älähti kuin Evelyn tarkoituksella leikkisi idioottia. "Tummat laineikkaat hiukset, pitkä, laiha..."
"Klaus?" Evelyn kysyi yllättyneenä.
"Ei minua kiinnosta, mikä hänen nimensä on, vaan mitä helvettiä hän tekee sinun lähelläsi."
"Mitä-"
"Katso Rumorfixin sivut. Onnea systeri, olet jälleen etusivun tavaraa", veli vastasi äänellä, josta kuulsi läpi sekä huvittuneisuus että ärsyyntyneisyys.

Evelyn ei odottanut turhia vaan säntäsi keittiöön, jonne oli aiemmin jättänyt iPadinsa. Nainen avasi nettisivun nopeasti ja löysi veljensä tarkoittaman artikkelin hetkessä. Se oli etusivulla, suurin kirjaimin ja kuvin koristeltuna. Evelyn horjahti taaksepäin ja lähes kompastui tuoliin.
"Ei", hän sopersi tuijottaessaan kauhuissaan kuvia itsestään ja Klausista. Osa oli otettu illalla pubissa, kun he pelasivat korttia, osa aamulla, kun Evelyn oli suudellut miestä ulkona lähtiessään tuon asunnosta.
"Kyllä vain", veli vastasi synkällä äänellä. "Nyt minä, tai oikeastaan me, sillä Joshua istuu vieressäni, haluamme tietää, kuka tämä mies on ja mitä helvettiä hän kuvittelee tekevänsä sinun lähelläsi", Jacob sanoi yhä kylmemmällä äänellä. "Joten, ala puhua."
"Minun on mentävä", Evelyn sanoi kiireesti ja kuuntelematta vastalauseita, hän löi luurin veljensä korvaan ja heitti takin niskaansa. Juuri nyt hän ei jaksanut välittää kotoisista punaisista lökäreistään ja valkoisesta topistaan, vaan nappasi avaimet käteensä ja laittoi ne takkinsa taskuun puhelimen seuraksi. Hän puristi iPadia rintaansa vasten rynnätessään ulos ovesta silmät suurina. Tämä ei voinut olla totta.

Hän juoksi suoraan tutulle ulko-ovelle, astui sisään rappukäytävään ja harppoi portaat kaksi kerrallaan ylös, kunnes seisoi Klausin oven takana. Hän koputti voimakkaasti oveen, odottaen kärsimättömänä, että mies aukaisisi oven. Hän todella toivoi, että Klaus oli kotona, sillä hän halusi selittää tämän asian heti, ennen kuin mies kuulisi siitä muilta tai törmäisi itse kuviin ja provosoivaan artikkeliin. Tai vielä pahempaa, ennen kuin kaksosveljekset Joshua ja Jacob onnistuisivat selvittämään Klausin numeron ja soittaisivat hänelle. Tämä ei voinut olla totta. Evelyn halusi hakata päätään seinään.

Klaus oli vasta palannut pitkältä iltalenkiltä Roon kanssa. Hän oli ehtinyt käydä suihkussa ja oli pukeutunut vain boksereihin - mitäs sitä turhaan itseään vaatettamaan vain itseään varten. Kerrankin hän olo tekemässä fiksusti ja pääsemässä nukkumaan ajoissa. Seuraavana aamuna hän suuntaisi Rosings Parkiin ja ottaisi asiakseen valmentaa neiti Ashbridgen upeaa Darjeeling Limitediä ja uskomattomasti aiemmin mennytä Noxia.

Mies ei odottanut vieraita ja hämmentyi, kun kuuli hätäisen, vaativan koputuksen ovelta. Kuka ikinä siellä olikaan, tuo halusi todella sisälle. Hän kiskoi tuolin selkämyksellä lojuneet farkut jalkaansa. Kai hän paidatta kelpaisi. Klaus käveli ovelle, missä Roo jo odotti sisääntulijaa innoissaan. Koira oli kuitenkin hiljaa, mistä Klaus oli iloinen. Hän avasi oven ja hämmentyi Evelynistä.
"Öh. Iltaa", hän tervehti ja hymy nousi huulille tahtomattakin. Mies viittasi toisen tulemaan sisälle.
"Mikäs sinut tänne tuo tähän aikaan?" Klaus kysyi tarkkaillen naisen ilmeitä. Tul ei näyttäny kovin tyytyväiseltä. Mitä oli tapahtunut?

"Iltaa", Evelyn vastasi nopeasti astuessaan sisälle. Hän puristi iPadia rintaansa vasten molemmin käsin, eikä edes pystynyt järkytykseltään vastaamaan miehen hymyyn. Hän vilkaisi Roota ja irrotti toisen kätensä tabletistaan rapsuttaakseen koiraa tervehdykseksi. Klausin kysymys ravisti hänet hereille, ja niin Evelyn katsoi miestä silmät täynnä ahdistusta.
"Halusin vain näyttää tämän sinulle, ennen kuin kuulet siitä muualta", Evelyn sanoi ja painoi katseensa miehen jalkoihin, kun ei enää pystynyt kohtaamaan vihreiden silmien katsetta. Hänen kännykkänsä soi vaativasti takin taskussa, mutta nainen vaimensi sen vilkaistuaan soittajan nimeä. Jacob, taas. Nähtävästi veli ei todellakaan aikonut antaa naiselle rauhaa, ennen kuin tuo olisi vastannut kaikkiin kysymyksiin. Evelyn laittoi iPhonensa pois päältä ja tunki sen takaisin taskuunsa, vetäen sen jälkeen kätensä vapaiden hiustensa läpi tarkoituksenaan rauhoittaa itseään.

"Olen jo valmiiksi pahoillani", nainen sanoi hiljaa aukaistessaan näppärin sormin iPadinsa ja ojensi laitteen Klausille. Näytöllä koreili suurin punaisin kirjaimin iskevä lööppiotsikko, jonka alla oli kuvia heistä kahdesta. Evelyn risti kätensä rinnalleen ja vaihtoi painoa kärsimättömästi jalalta toiselle odottaessaan miehen reaktiota. Tunteet ailahtelivat laidasta laitaan, kun nainen oli vuorotellen peloissaan, ärtynyt, ahdistunut, pettynyt, vihainen, pahoillaan, häpeissään ja ennen kaikkea turhautunut. Hän oli muuttanut tänne päästäkseen eroon tästä kaikesta, ja nyt hänet oli jälleen nostettu kotimaan juorupalstojen kuumimmaksi puheenaiheeksi. Puhumattakaan siitä, että hän oli vetänyt Klausin mukaan tähän. Turhautunut huokaus karkasi naisen huulilta, kun hän ajatteli koko sotkua. Klaus varmaan vihaisi häntä nyt.

Klaus ei ymmärtänyt, miksi Evelyn näytti niin ahdistuneelta. Hän oli jo varma, että oli itse syypää siihen. Hän sulki ulko-oven perässään ja seurasi naista peremmälle asuntoonsa. Tuo käyttäytyi oudosti ja sai hänetkin hermostumaan. Ei ollut Evelynin tapaista olla niin tolaltaan, ainakaan mitä hän tuota oli ehtinyt tuntea.

Evelynin puhelin soi vaativasti, mutta nainen ei vastannut. Ilmeisesti joku kaipasi tuota kipeästi. Mies ei voinut yhtään käsittää, mistä oli kyse. Siksi Klaus otti vastaan tarjotun iPadin täynnä uteliaisuutta. Hän jäi tuijottamaan näyttöä, vaikka oli ehtinytkin nopeasti lukea kirkuvan otsikon. Kuvat puhuivat tekstinkin puolesta. Vaikka Klaus oli saanut tietää Evelynin juurista The Fox and Houndissa vietetyn illan aikana, ja onnistunut unohtamaan asian täysin, ei hän ollut odottanut mitään sellaista.

Oli jollakin lailla kammottavaa nähdä kuvansa kaiken kansan nähtävillä. Edelliskerran se oli tapahtunut, kun hänen vankilasta vapautumisensa oli innostanut lehdistöä etsimään vanhat kuvat ja murhasyytteet otsikoihin. Ketään ei tuntunut kiinnostavan silloin, että murhasyytteet olivat perättömiä ja sittemmin hylätty. Nyt tämä uusi julkisuus, vaikka hänen nimeään ei onneksi mainittu, toi takaraivoon pelon. Mitä jos hänen menneisyyttänsä kaiveltaisiin ja siitä kerrottaisiin jossakin laajemmassa levikissä olevassa lehdessä tai internetsivulla? Hän saisi heittää hyvästit ystävyyssuhteille kenenkään järkevän kanssa.

"Älä pyydä anteeksi", Klaus lohdutti toista ja laski kätensä tuon olalle. Hän ei missään nimessä syyttänyt naista, sillä tuskin tuo olisi näyttänyt niin murtuneelta, jos olisi ollut kuvien takana. Klaus katseli iPadin näyttöä vielä hetken vain kiduttaakseen itseään.
"Ei tämä sinun syysi ole." Hän laski älylaitteen pöydälle ja kiersi kätensä sekaisin olevan Evelynin ympärille sekä painoi suukon tuon hiuksiin. Miten hän oli onnistunut sotkeutumaan juuri jonkun maailmantähden tyttäreen?

Evelyn katsoi Klausia koko sen ajan, kun mies tuijotti tabletin valaistua ruutua. Hän odotti varovaisena mitä mies sanoisi tai tekisi. Hän ei edes syyttäisi Klausia, vaikka mies heittäisi tabletin seinään. Evelyn oli itse meinannut pudottaa laitteen lattialle nähdessään kuvat.
"On se", Evelyn huokaisi ja painautui miestä vasten. Sirot kädet kietoutuivat miehen selän taakse kun Evelyn painoi poskensa paljasta rintaa vasten.
"Minun olisi pitänyt olla varovaisempi. Tiesin, että joku voisi ottaa kuvia ja myydä ne eteenpäin. Helpoa rahaa on tunnetusti vaikea vastustaa", nainen huokaisi ja kohotti katseensa miehen silmiin. "Olen pahoillani että vedin sinut tähän mukaan. Ajattelin, että tämä oli jo taaksejäänyttä elämää, mutta nähtävästi äitini lähestyvä Lontoon matka on saanut paikalliset kiinnostumaan minustakin", hän sanoi ja sulki silmänsä itseään soimaten. Hänen olisi pitänyt tietää paremmin. Kuinka monta kertaa hän oli joutunut hiippailemaan huppu päässä ja aurinkolasit silmillään ulos talojen takaovista välttääkseen juuri tämän kaltaiset lööpit? Juoruissa oli se huono puoli, että ne tuppasivat leviämään täysin estoitta, olivat ne sitten totta tai eivät, eikä niitä pystynyt pysäyttämään.

"Älä vastaa yhteenkään puheluun, joka tulee numerosta, jota et tunne", Evelyn sanoi hetken kuluttua lähes luovuttaneen oloisena. "Veljeni todennäköisesti tekevät tällä hetkellä kaikkensa, jotta saisivat kaivettua numerosi esiin. Usko minua, et halua puhua heidän kanssaan. Heistä ei saa mitään järkevää irti ennen kuin he ovat rauhoittuneet", hän sanoi ja huokaisi jälleen. Miten kaikki olikin kääntynyt vain hetkessä täysin päälaelleen? Hän olisi mielellään pysytellyt huomaamattomana ja tavallisena asukkaana, mutta nähtävästi se oli liikaa pyydetty.

"Kiinnostaako tämä todella jotakuta?" Klaus kysyi voimatta uskoa, että Evelynin elämä oli niin kiinnostava tavallisen kansan silmissä. Vaikka tuon äiti oli kuinka kuuluisa, se ei oikeuttanut seuraamaan myös tyttären elämää iltapäivälehdissä. Häntä suututti toisen puolesta, tuntui pahalta nähdä Evelyn niin huonona. Yleensä tuo loisti positiivisuutta ja hymyili suloista hymyään kaikille päivästä riippumatta. Nyt kaikki oli toisin.

"En haluaisi sanoa tätä", hän aloitti huokaisten. "Slaleyn paikallislehti tarttuu varmasti tähän. Että sinut on huomioitu kotimaassasikin." Ei Klaus ollut huolissaan itsestään. Kyllä hän nyt uteliaat karkottaisi tai pysyttelisi sitten sisällä. Mitähän Rosings Parkin väki sanoisi? Kyllä joku varmasti seurasi myös ulkomaiden mediaa. Hän ei ehkä olisi nauttinut sellaista julkisuutta juuri, kun oli vasta muuttanut ja saanut työnnettyä jalkansa oven väliin. Slaleyn kylässä ei pitänyt tapahtua mitään sellaista.

Evelynin huolehtiminen oli koskettavaa. Se sai Klausin jopa hymyilemään, ehkä hän ei osannut ottaa asiaa yhtä vakavasti.
"Mistä he numeroni löytäisivät, lehti ei mainitse nimeäni", hän sanoi yrittäen rauhoittaa toisen sinne tänne sinkoilevaa mieltä. Hän saattoi vain toivoa, että hänen nimensä pysyisi salassa. Sen paljastuminen ei olisi hyvää mainetta Evelynille.

"Valitettavasti kyllä", Evelyn vastasi. "Jotkut suorastaan elävät tämän kaltaisista juoruista. Mikäli äitini kieltäytyy vastaamasta kysymyksiin, he rauhoittuvat nopeasti, mutta jos hän menee möläyttämään jotakin... Noh, sen jälkeen lehdillä on uudet lööpit", hän sanoi jo rauhallisemmin. Klausissa oli jotakin rauhoittavaa ja lohdullista. Mies ei ollut säikähtänyt lööppejä liiaksi, vaan ottanut asian paljon paremmin kuin Evelyn oli osannut edes toivoa.
"Minä olen tottunut tähän, he ovat seuranneet minua siitä lähtien kuin osasin kävellä", hän vastasi väsyneesti. "Mutta sinä et pyytänyt tätä eikä heillä ollut mitään oikeutta kiskoa sinua tämän hullunmyllyn keskelle", Evelyn sanoi pahoittelevalla äänellään, josta kuulsi läpi turhautuminen lehdistöä kohtaan. Sensaatiohakuiset nettisivustot julkaisisivat ihan mitä tahansa muutaman sadan uuden kävijän toivossa. Kun ei tarvinnut maksaa lehden painosta, saattoi sinne huoletta tunkea mitä tahansa.

"Usko minua, he kyllä löytävät sen tavalla tai toisella. Siinä voi kestää päivän tai pari, mutta jotenkin he onnistuvat", Evelyn totesi hymyillen pienesti. "Jos he käyttävät lainkaan päätään, heidän ensimmäinen soittonsa menee suoraan Rosingsiin, ja sieltähän on helppo saada sinun numerosi", hän selitti. Niin, Jacob ja Joshua olivat varsin päättäväisiä, mitä pikkusiskoonsa tuli. He olivat ennenkin tehneet ties mitä hullua, joten siihen verrattuna yksi puhelu läheiselle tallille olisi pientä.
"Minä yritän puhua heille heti, kun he ovat rauhottuneet sen verran, etteivät ole enää lentämässä tänne", Evelyn vakuutti ja halasi Klausia. "Olen oikeasti todella, todella pahoillani, että vedin sinut tahtomattani tähän mukaan."

Klaus ei tullut ajatelleeksi, että joku olisi silläkin kertaa voinut seurata Evelyniä hänen ovelleen, jäädä vahtiin ja vaikka viedä hänen postinsa saadakseen tietää hänen nimensä. Toinen vaihtoehto oli, että postiluukusta löydetyn sukunimen perusteella hänet olisi voitu yhdistää Rosings Parkin uudeksi valmentajaksi. Slaley oli pieni kylä, ja sellaisissa juorut kulkivat nopeasti, halusit tai et. Nimen perusteella hänestä löytyisi paljon tietoja, erityisesti se puhelinnumero. Jos hänen nimensä vuotaisi mediaan, hän saisi pian sulkea koko puhelinliittymänsä Evelynin veljien ahdistelun vuoksi.

Evelynin veljet eivät saaneet kuitenkaan Klausia tuntemaan oloaan millään lailla uhatuksi. Tuskin nuo meren ylitse hänen kimppuunsa pääsisivät, vaikka hänen nimensä selviäisikin. Eikä silläkään niin olisi väliä. Osaisihan hän puolustautua. Hän ei ollut varma, montako veljeä Evelyn oli sanonut hänellä olevan, jos oli edes tarkasti sanonut. Olivat he perheestä kuitenkin jutelleet. Hän ei kuitenkaan tuntenut huolta asiasta - puhelimen lankojen läpi ahdistelukaan ei suoranaisesti ollut kovin uhkaavaa. Ehkä hän ei vaan osannut ottaa asiaa vakavissaan, vaikka olisi pitänyt.

Äkkiä Klaus osasi katsoa asiaa toiselta kantilta. Ehkä Evelyn haluaisi asian nyt tultua julkisuuteen kuitenkin vain vältellä kaikkea kanssakäymistä hänen kanssaan. Ehkä tuo oli tajunnut tehneensä suuren virheen, kun oli edes tutustunut häneen. Mies etsi merkkejä toisesta selvittääkseen, oliko epäily osunut oikeaan. Hyväsydäminen nuori nainen ei ehkä vain suoraan uskaltaisi sanoa. Pitäisikö hänen nyt pystyä tulkitsemaan tuon puheen ja eleiden pienet vihjeet, joita naiset niin kovin mielellään viljelivät, vaikka oli yleisesti tiedossa, etteivät miehet niitä ymmärtäneet? Hän oli hämmentynyt.

"No, mitäs nyt sitten?" Klaus kysyi ja vaihtoi painoa jalalta toiselle. Hän oli valmis kuulemaan, ettei Evelyn ollut valmis sellaiseen ja heidän ei pitäisi enää tavata edes ohimennen. Ajatus siitä, että heidän yhteinen yönsä leviäisi kulovalkean tavoin tallin työntekijöiden ja hevosenomistajien korviin oli hieman arveluttava. Hän kestäisi sen kyllä, mutta hän oli juuri siksi paettnut Belgiasta, että ihmisten katseet ahdistivat. Se ahdisti, että joku tiesi hänen yksityiselämästään enemmän kuin piti.
"Soitanko veljillesi ja lupaan jättää sinut rauhaan?" Klaus ei voinut estää kevyttä virnistystä nousemasta huulilleen.

Evelyn hengitti syvään miehen maskuliinista tuoksua ja tunsi rentoutuvansa hetki hetkeltä enemmän. Hän oli säikähtänyt nähdessään kuvat, se oli totta, mutta enemmän siitä syystä, että pelkäsi Klausin puolesta. Ketään ei tulisi vetää julkisuuteen vain sen takia, millaisia valintoja he tekivät yksityiselämässään. Evelyn irrottautui varovaisesti halauksesta pystyäkseen katsomaan Klausta kunnolla silmiin, kun mies kysyi, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Evelyn huokaisi.
"En minä tiedä", hän vastasi. Hän vastasi Klausin virnistykseen lähes vaistomaisesti, edes ajattelematta sen kummemmin. Klaus sai hänet hymyilemään. "Älä suotta. Ei se niille kuulu", Evelyn totesi ja hymähti. Niin, asiat eivät ehkä kuuluneet muille, mutta jotenkin ne tuppasivat leviämään kulovalkean tavoin netissä fanien keskuudessa. Evelyn tiesi äitinsä fanipiirin olevan laaja ja moninainen, eikä häntä yllättäisi lainkaan, vaikka tälläkin hetkellä osa kiroaisi häntä kiittämättömänä lellittynä lapsena, joka ei ansainnut Jadea äidikseen.

Evelyn tuijotti Klausia ja vaihtoi painoa jalalta toiselle miettiessään, mitä tekisi seuraavaksi. Hän ei ollut edes miettinyt sen pidemmälle kiitäessään kylän halki. Hän oli vain keskittynyt siihen tunteiden sekamelskaan sisällään huolehtiessaan Klausin reaktiosta. Mutta nyt, niin, mitä nyt tapahtuisi? Evelynin katse painui hetkeksi lattiaan, ennen kuin nainen sai kerättyä ajatuksensa ja pystyi jälleen katsomaan miestä silmiin.
"En aio valehdella, että lehdistö unohtaisi minut nopeasti, eritoten nyt, kun äitini on pian tulossa Lontooseen mainostamaan uutta elokuvaansa. Lehdistö rakastaa juoruja, joten he tulevat seuraamaan minua tarkasti, jotta voivat kysellä äidiltäni kaikista juoruista muiden kysymysten ohella", Evelyn vastasi hiljaisemmalla äänellä. Lehdet myivät huomattavasti enemmän vetävillä otsikoilla, kuten 'kuuluisa äiti avautuu tyttären kasvattamisen haasteista' ja 'kuinka selvitä tyttären kapinasta? Jade Hills vastaa', kuin pelkillä 'katso kuvat punaiselta matolta'. Sen Evelyn oli oppinut kantapään kautta.

"Ehkä olen itsekäs, mutta mieluummin minä tietäisin voivani luottaa edes yhteen ihmiseen koko kylässä", Evelyn sanoi ja hymyili pienesti. "Mutta en voi pyytää sinua kestämään tätä hullunmyllyä vain minun takiani. Jos niin haluat, minä pysyttelen sinusta kaukana ja teen jotakin muuta, joka saa lehdistön hulluksi, jotta he toivon mukaan jättävät sinut rauhaan", hän jatkoi. Evelyn oli ennenkin ohjannut lehdistön huomiota parempaan suuntaan tekemällä jotakin vielä mielenkiintoisempaa, kuten vuosia aiemmin kun oli suostunut kuvattavaksi äitinsä kanssa lehden kantta varten. Onneksi kanteen oli lopulta päätynyt kuva pelkästä Jadesta, mutta kikka oli toiminut. Lehdistö oli unohtanut Evelynin riitaisan eron Markista ja keskittynyt ihastelemaan uusia kuvia. Toinen vaihtoehto olisi ollut tehdä jotakin vielä repäisevämpää, joka jättäisi kaikki edelliset lööpit varjoonsa järkyttävyydessään.

Klaus ei ihmetellyt, ettei Evelynillä ollut kunnon sotasuunnitelmaa tulevaisuudelle. Tuo näytti, oli se myönnettävä, juuri siltä, että oli lähtenyt kotoaan vauhdilla kuultuaan olevansa taas hetken aikaa julkkis. Klaus ei voinut uskoa, että lööpit jaksaisivat huutaa heistä kovin pitkään, jos he eivät tekisi julkisesti mitään hölmöä. Ennen hänen ei tosin ollut tarvinnut paljon miettiä sellaista.

"Mitäs äitisi noista kuvista ajattelee?" Klaus kysyi ennen kuin ehti estää itseään. Eihän asia hänelle kuulunut. Jokin huvittunut ääni hänen päässään kuitenkin pohti, miten järkyttyneitä nuoren naisen vanhemmat olivat nähdessään kuvia tuosta ja paljon vanhemmasta Klausista. Ikäero ei ahdistanut häntä, ei enää, sillä Evelyn vaikutti ikäistään kypsemmältä tai sitten hän oli vielä ihan lapsi.

"Luuletko, että hätkähdän yhtä juorupalstaa?" Klaus kysyi sarkastisesti. Hän halusi piristää maansa myynyttä naista ja olikin onnistunut siinä jo jollakin tasolla. Ainakin Evelynin kasvoilla alkoi näkyä jo silloin tällöin tuttu hymy.
"Ellet halua itse unohtaa tätä ja minua." Klausin ääni oli retorisen kysyvä. Hän ei olisi toisen taakkana, jos tuo niin haluaisi. Olihan hän siihenkin mennessä pärjännyt hyvin yksin.

Evelyn ei voinut mitään naurahdukselleen, kun Klaus kysyi hänen äitinsä reaktiosta.
"Veljeni puheista päätellen hän oli sydänkohtauksen partaalla", Evelyn naurahti. "Mutta hän pääsee siitä yli. Hän ei ole vielä oikein sisäistänyt sitä, ettei hänen tyttönsä ole enää kymmenen", nainen jatkoi virnistäen. Kaikki äidit taisivat aina välillä unohtaa, että lapset kasvoivat joka vuosi vanhemmiksi. Jadella vain oli paha tapa unohtaa se juuri tällaisissa tilanteissa. Kun Evelyn oli muuttanut Englantiin, äiti oli ollut kannustava ja julistanut olevansa ylpeä aikuiseksi kasvaneesta tyttärestään. Nyt Evelyn epäili, ettei äiti enää muistanut aikuisuutta vaan näki kuvissa pienen tyttönsä aikuisen version sijaan.
"Minä puhun hänelle, ja asia on sillä selvä. Hän kunnioittaa minua liikaa nostaakseen kunnon meteliä tekemisistäni", Evelyn vielä totesi hyväntuulisesti. Hän jätti tarkoituksella mainitsematta, että se ei välttämättä tarkoittaisi, että äiti erityisemmin pitäisi tilanteesta. Jade ei ollut koskaan pitänyt Markista, mutta Evelynin vaatimuksesta oli pitänyt suunsa kiinni lehdistön edessä. Vaan eipä kai äidin mielipiteillä enää nyt mitään väliä ollut, kun äiti ei ollut vieressä mulkoilemassa pahasti ja hengittämässä niskaan. Suuri meri välissä piti siitä huolen.

Evelyn vain virnisti Klausin sarkastiselle kysymykselle. Niin, Klaus ei vaikuttanut sellaiselta, joka hätkähtäisi vähästä. Se oli hyvä niin.
"En", Evelyn vastasi varmalla äänellä miettimättä hetkeäkään. Se olikin kenties ainoa asia, josta nainen oli täysin varma. Mitä tapahtuisikaan, hän ei haluaisi unohtaa Klausia ja tätä, mitä ikinä se sitten virallisesti olikaan. Evelyn tiesi olevansa tyytyväinen tilanteeseen, joten ei nähnyt mitään tarvetta etsiä virallista termiä sille. Oli helpompi vain nauttia elämästä murehtimatta turhia siitä, mitä mikäkin sana tai ele nyt tarkoittikaan. Hän hymyili Klausille ja astui lähemmäs kietoakseen kätensä miehen niskaan ja kurottautuakseen painamaan suudelman miehen pehmeille huulille.

"Voit kertoa että minusta vaikutit kyllä oikein kypsältä se yksi ilta", Klaus mutisi hiljaa ja suupielet kohosivat merkitsevään hymyyn. Hän ei tosissaan halunnut, että nainen puhuisi äidilleen hänestä niin, kunhan sanoi. Sillä hän ei nähny Evelyniä lapsena, miksi olisi nähnykään. Hän ymmärsi äidinrakkauden käsitteen ja sen, että omat lapset ovat aina lapsia, vaikka kokemus siitä olikin jäänyt vähemmälle.

Klausista oli hassua, miten varma Evelyn oli siitä, mitä heidän välillään oli. Selvästi he tunsivat vetoa toisiinsa, ja vaikka he eivät olleet keskustelleet asiasta, eivät he enää mitään pelkkiä tuttuja olleet. Klaus toivoi ettei toinen odottanut liikoja, sillä hän ei ollut parisuhdemateriaalia tai ollut ollenkaan varma, halusiko edes mitään vakavaa. Onneksi Evelyn ei sitä häneltä ollut vaatinutkaan. Naisen tullessa lähemmäs hän tiesi jo, mitä oli luvassa. Klaus kumartui vastaamaan suudelmaan ja vei kätensä kylkeä hipoen naisen selän taa. Hän veti toista lähemmäs eikä antanut suudelman loppua ihan heti. Se pysyi kuitenkin hänen puoleltaan hellänä, viattomana. Läheisyys oli kuumottavaa ja hän oli selvästi kaivannut sitä.

Klausin hiljaiset sanat saivat Evelynin nauramaan suoraan sydämestään. Hän haluaisi nähdä äitinsä ilmeen, jos välittäisi Klausin terveiset tuollaisenaan. Hän ei epäillyt hetkeäkään, etteikö Jade hyppäisi ensimmäiselle lennolle Englantiin ja raahaisi tyttärensä korvasta takaisin Yhdysvaltoihin, jos Evelyn menisi tuollaisia hänelle sanomaan. Oli asioita, joista ei puhuttu heidän perheessään. Satunnaisesti lehteen nousevat lööpit yhden yön jutuista ja muista yöllisistä vierailuista olivat yksi niistä asioista, joista ei kannattanut keskustella Jaden kanssa muutoin kuin yksinkertaisella kehotuksella unohtaa koko juttu ja kieltäytyä kommentoimasta lehdistölle. Jade ei erityisemmin nauttinut nähdessään kuvia tyttärestään milloin kenenkin käsipuolessa.

Viimeinenkin jännittynyt lihas rentoutui kun Evelyn painautui Klausia vasten ja antoi sormiensa sotkeutua tummiin hiuksiin. Ehkä hellyys oli ollut juuri sitä, mitä nainen oli kaivannut, sillä hänen olonsa parani huomattavasti viattoman suudelman myötä, joka tuntui jatkuvan jatkumistaan. Lopulta Evelyn vetäytyi hieman ja aukaisi silmänsä, miettien hetken, ennen kuin painoi vielä lyhyen suudelman Klausin huulille.
"Mitä olit tekemässä, ennen kuin tulin tylysti häiritsemään?" Evelyn kysyi pieni hymy huulillaan kädet edelleen miehen harteilla.

Klausin kädet hipsuttelivat Evelynin selkää ja kylkiä. Hän katseli toisen silmiä kasvot täynnä hymyä. Miten jonkun läheisyydellä saattoi olla sellainen vaikutus häneen? Naisen kysymys sai hänet naurahtamaan.
"Tulin just suihkusta. Aattelin kai käydä ajoissa nukkumaan", hän vastasi antaen kuitenkin ymmärtää, ettei nukkumaanmenolla ollut kiire. Hän ehtisi kyllä, ja oli melko vähäuninen muutenkin. Kädet seikkailivat tahattomasti naisen selällä, oli kai mahdotonta pitää ne paikallaan.
"Haluutko jotain juotavaa? Ruokaa?" Klaus uteli tietämättä edes, mitä tarjoaisi. Hän ei ollut tottunut sellaisiin vieraisiin. Syvällä sisimmässään hän tunsi lämpöä siitä, että nainen oli hänen luonaan. Se tuntui hyvällä tavalla erityiseltä.

"Siinä tapauksessa minun pitäisi varmaan lähteä ja antaa sinun suunnata sänkyyn", Evelyn vastasi naurahtaen, muttei tehnyt elettäkään lähteäkseen. Nainen jäisi mielellään vielä hetkeksi nauttimaan Klausin seurasta, sillä eihän hänellä ollut mihinkään kiire. Ei kotona ollut ketään tai mitään, joka tarvitsisi hänen huomiotaan juuri nyt. Fuego oli jo saanut iltaruokansa ja lenkkinsä, joten koira makoili todennäköisesti sohvalla puoliunessa edes kunnolla tajuamatta, ettei omistaja ollut kotona.
"Ei, en tarvitse, näin on ihan hyvä", Evelyn totesi vastaukseksi Klausin uteluun. "Mutta jos sinä haluat jotain, senkus otat", nainen jatkoi hymyillen iloisesti. Hän ei halunnut rajoittaa miehen iltaa millään tavoin, varsinkin kun oli saapunut täysin kutsumatta ja edes etukäteen tulostaan varoittamatta. Hän oli vain ilmestynyt oven taakse ja vaatinut päästä sisään. Hän työnsi ajatuksen pois mielestään. Juuri nyt hän ei halunnut muistella koko kohua enää sen enempää. Nainen tiesi, että hänen olisi jossakin vaiheessa puhuttava veljiensä kanssa ja vakuutettava nuo siitä, ettei kaivannut heidän suojelustaan, mutta nyt ei ollut sen aika. Hän nautti Klausin käsistä selällään ja miehen hymystä, voimatta mitään omalle hymylleen ja ilosta loistaville silmilleen samalla kun antoi toisen kätensä liukua tummien hiusten läpi.

Ilta oli vielä alussa, eikä Klaus todellakaan halunnut ajaa Evelyniä pois. Tuo oli enemmän kuin tervetullut lisä kalustoon, nainen siitä asunnosta puuttuikin. Olihan yleisessä tiedossa, ettei Evelyn sinne jäisi pysyvästi, mutta jo se pieni hetki oli paljon. Hän pudisti päätään, kun nainen kehotti häntä ottamaan ruokaa tai juomaa halutessaan. Ei hän tarvinnut. Mies tunsi toisen kehosta hohkaavan lämmön. Hän hymyili. Hiljalleen Klaus lähti kuljettamaan naista kohti sohvaa. Hän työnsi tuon edeltä istumaan ja seurasi perässä. Hänen ojennettu käsivartensa kutsui Evelyniä lähemmäs.
"Älä mee vielä."

Hymyillen Evelyn antoi Klausin ohjata häntä samalla kun itse liu'utti ohuen takkinsa pois harteiltaan. Ei tässä hetkeen oltaisi mihinkään menossa, joten Evelyn heitti takkinsa huolettomasti sohvan selkänojalle ja istui alas. Klausin ojentaessa käsivarttaan, Evelyn siirtyi mielellään lähemmäs ja painoi päänsä miehen paljasta rintaa vasten tyytyväinen hymy huulillaan.
"Selvä", Evelyn sanoi hiljaa ja hymyili. Hän jäisi mielellään, nyt kun ei enää ollut vain tunkeilija toisen kodissa. Hän mietti lähes puolihuolimattomasti, miksi tunsi olonsa niin turvalliseksi miehen lähellä, mutta päätti siirtää moiset pohdinnat myöhemmäksi. Mitäpä sillä oli väliä. He selkeästi tunsivat vetoa toisiinsa, ja se riitti.
"Mitä huomisen suunnitelmiisi kuuluu? Edessä kiireinen työpäivä?" Nainen kysyi hymy huulillaan antaessaan sormiensa vaellella paljaalla iholla. Oli aina mukava kuunnella, kun mies puhui hevosista ja suunnitelmistaan niiden kanssa. Sitä paitsi, tuntui hyvältä idealta puhua jostakin muusta kuin siitä, miksi Evelyn oli tullut käymään.

Klaus yritti peittää terävän henkäisyn, joka karkasi suusta naisen painaessa päänsä hänen rinnalleen. Tuon välitön läheisyys sai ihon kihelmöimään. Ehkä Evelyn voisi jäädä koko yöksi hänen lähelleen, jos hän vain pelaisi korttinsa oikein. Todennäköisesti se olisi vaatinut vain lyhyen kysymyksen, mutta ei hän halunnut päästä liian helpolla. Sitä paitsi tekisi jo mediakohunkin vuoksi hyvää pysyä vähän etäämmällä.
"Suunnittelin Dalia ja Noxia aamuksi", Klaus vastasi silitellen sormillaan Evelynin olkavartta. Seuraavan päivän ohjelma alkoi kuulostaa kiinnostavalta. Hän kaipasi jo hevosen selkään ja odotti kouluratsastusta tasokkaiden hevosten kanssa innolla.
"Enkä aio luovuttaa ennen kuin olen tyytyväinen." Se oli paljon vaadittu, olihan hänellä itseään kohtaan korkeat kriteerit, mutta hän uskoi kyllä kykyihinsä. Paradox Nox ja Darjeeling Limited olivat hienoja hevosia, joilta saattoi odottaa huikeitakin suorituksia - tietysti ne samalla vaativat ratsastajaltaan paljon eivätkä todellakaan olleet mitään automaatteja.
"Entä itselläsi?"

"Oi, kuulostaapa ihanalta", Evelyn vastasi hymyillen ja käänsi hieman päätään nähdäkseen miehen kasvot. "Olen varma, että saat ne kulkemaan hyvin", hän jatkoi ja hymyili luottavaisesti. Klaus oli taitava ratsastaja, joten tottahan toki Dali ja Nox laittaisivat parastaan. Evelyn oli lähes pahoillaan, kun tiesi, ettei ehtisi katsomaan. Taitavia ratsukoita oli aina ilo seurata.
"Minä täytyy käydä Newcastlessa pyörähtämässä työpaikalla", Evelyn kertoi pehmeällä äänellään. "Jokin pakollinen kokous kaikille klinikan eläinlääkäreille", nainen hymähti. Häntä ei erityisemmin innostanut ajatus bussilla kulkemisesta vain yhden naurettavan kokouksen tähden, mutta mitäpä sille voi. Pakkohan sinne oli mennä.
"Mikäli sää on siedettävä, käyn pitkällä maastolenkillä Lionheartin kanssa iltapäivällä", nainen pohti ääneen loppupäivänsä suunnitelmia. Pitkät maastolenkit olivat Evelynistä aina rauhoittavia ja rentouttavia, joten mikäpä sen parempi aika lähteä maastoon kuin huomenna. Jospa sää vain suosisi. Sellainen ei tosin tainnut olla mahdollista Englannissa. No, sitten pitäisi vain kestää työskentely joko maneesissa tai uhmata luonnonilmiöitä.

"Kuulostaa kurjalta", Klaus kommentoi naisen suunnitelmiin New Castleen suuntaavasta työmenosta. Hän kuuli tuon äänestä, ettei kokous ollut toivottu ja hymähti tuolle. Ehkä Evelyn kestäisi sen kerran, ei kai se niin paha ollut. Sitä paitsi, kuten toinen pian jatkoikin, tuo pääsisi ratsastamaan hienoa täysiverioriaan myöhemmin. Se paikkaisi kyllä kokouksessa puutuneen mielen ja tuhlatun ajan.
"Lupasin pitää Corinnen valmennuksen", hän muisti yllättäen. Se olisi vasta illalla, joten hänellä olisi koko päivä aikaa koulia Dalista ja Noxista irti jotakin hyödyllistä. Eiköhän hän kuitenkin saisi ratsastukset sopimaan aamupäivälle. Miehen sormet kulkivat Evelynin käsivarrella ja hän veti tajuamattaan toista lähemmäs.

Suuri, äänekäs haukotus karkasi Klausilta ja sai tuon nostamaan vapaan kätensä suun eteen. Hän naurahti saatuaan unesta muistuttelevan eleen loppuun.
"Rankka ilta", Klaus kommentoi lyhyesti. Hän oli nauttinut pitkästä lenkistä koiransa kanssa. Roo makasi nyt syvässä unessa nojatuolissa eikä tuntunut välittävän ihmisistä tuon taivaallista. Se saattoi vain nauttia elämästään, eikä sen tarvinnut stressata turhaa julkisuutta. Vaikka tarkemmin ajatellen, jos heidän suudelmastaan otettua kuvaa ei olisi rajattu liioitellun lähelle, olisi koira todennäköisesti näkynyt siinä.

"Siitä selviää", Evelyn vastasi. Kyllä hän nyt yhden kokouksen kestäisi, vaikka tuntuikin typerältä lähteä jo aamupäivästä kaupunkiin. Sellaista se elämä taisi olla suurimmalle osalle väestöstä, joten Evelynin kannattaisi olla ihan tyytyväinen omaan aamuunsa. Niitä ei turhan montaa ollut. Toisaalta, hänet voitaisiin kutsua töihin milloin tahansa, jos jokin hevosista alkaisi vaikuttaa sairaalta. Vaan sellaisen uran ja työn nainen oli itselleen valinnut, joten turha siitä oli valittaa.
"Onnea valmennukseen", Evelyn naurahti. "Eiköhän se suju oikein hyvin", hän vielä jatkoi pienesti hymyillen. Klaus osasi työnsä, joten Evelyn ei nähnyt mitään syytä sille, miksi valmennus ei voisi sujua loistavasti. Hän painautui tyytyväisenä lähemmäs tuntiessaan Klausia ja nautti miehen kosketuksesta käsivarrellaan.

Evelyn kohotti päätään katsoakseen haukottelevaa miestä lempeästi hymyillen. Haukotus tarttui ja niin nainenkin päätyi peittämään suunsa kädellään ja naurahtamaan. Vastahakoisesti hän vetäytyi hieman kauemmas miehestä.
"Ehkä minun pitäisi siis päästää sinut nukkumaan", Evelyn vastasi pehmeästi, katsoen Klausia lempeä hymy huulillaan. "Roo voi näyttää sinulle mallia", hän naurahti hiljaa vilkaistuaan sikeästi nukkuvaa koiraa kohti. Koiran unenlahjat olivat selkeästi kohdallaan, se Evelynin oli myönnettävä. Roo ei tuntunut välittävän naisen läsnäolosta lainkaan, mikä sai Evelynin hymyilemään lämpimästi koiralle. Kaikki eivät olisi olleet yhtä valmiita jakamaan ihmistään. Fuego ainakin olisi nähnyt tilaisuutensa saada tavallista enemmän huomiota, joten koira olisi pyörinyt jaloissa ja kerjännyt rapsutuksia.

Klaus naurahti. Vai pitäisi hänen ottaa mallia koirastaan.
"Olen jo iso poika, pärjään kyllä", hän virnisti. Ei hänellä ollut kiire nukkumaan, ja Evelynin seura oli todellakin hyvä syy valvoa. Hän suoristi ryhtiään ja venytteli käsiään lyhyesti. Se piristi jo heti ja tarve haukotella lakkasi. Mies vei kätensä naisen niskaan ja alkoi pyöritellä sormissaan ohutta hiussuortuvaa. Hän tarkkaili toisen tuikkivia silmiä. Katse harhaili välillä huuliin. Toisen lähellä oli lämmin. Klaus kääntyi sivuttain sohvalle jotta pääsi lähemmäs. Hänen vapaa kätensä laskeutui naisen polvelle ja liukui hitaasti ylemmäs reittä. Hän kumartui lähemmäs Evelynin kasvoja ja painoi hellän suukon tuon huuliin.
"Lupaa ettet ahdistu niistä kuvista?" Hän kysyi suudelman jälkeen hiljaa. Sillä mikäli Evelyn ei saisi unta ja miettisi hiuksensa harmaiksi asiaa, ei hän päästäisi tuota lähtemään. Hänen sormensa silittelivät reittä kovin siveästi.

"En minä sitä epäillytkään", Evelyn naurahti pehmeästi. Ilmeisesti mies ei kuitenkaan ollut ajamassa Evelyniä pois kotoaan, sillä lyhyen venyttelyn jälkeen hän nautti jälleen miehen kosketuksesta. Evelynin omat sormet vaeltelivat pitkin miehen yläkroppaa, kun nainen katseli Klausin kasvoja pieni hymy huulillaan. Klausin kumartuessa antamaan suukon, Evelyn hymyili pehmeitä huulia vasten. Miehen pyyntö sai hymyn hiipumaan, kun nainen huokaisi hiljaa.
"En halua tehdä tyhjiä lupauksia", hän vastasi ja hymyili väsyneesti. "Toivon vain, etten olisi vetänyt sinua mukaan tähän", Evelyn jatkoi hiljaisella äänellä. Vaikka nainen ei halunnut myöntää sitä edes itselleen, hän tiesi, etteivät pelkät kuvat olleet syy hänen voimakkaaseen reaktioonsa. Kuvien mukana olivat palanneet muistot ajasta, jolloin tällainen oli ollut arkipäivää. Ne olivat muistoja, joita Evelyn häpesi ja oli vannonut, ettei enää toistaisi samoja virheitä. Hän oli vannonut, ettei enää ikinä antaisi tekojensa itsekkyyden aiheuttaa muille hankaluuksia, mutta tässä hän taas oli. Aiheuttamassa ongelmia muille, koska ei osannut ajatella tekojensa seurauksia.

Klaus katseli Evelynin sisäistä kamppailua. Hän saattoi nähdä, miten tuo vajosi syvemmälle mieleensä. Hän pudisti päätään.
"Älä minusta huoli. Oikeasti. Tämä ei ole mitään", Klaus lohdutti ja hänen oli kierrettävä kätensä naisen ympärille. Tuon paha olo heijastui suoraan häneen eikä hän voinut olla rauhassa, jos toista ahdisti. Tuskin kukaan muistaisi kuvia enää seuraavana päivänä, mutta se arvaus ei varmasti auttaisi Evelyniä. Mies rutisti toista hetken itseään vasten ja hellitti sitten otettaan. Hän tavoitteli Evelynin katsetta.
"Et voi asialle nyt mitään", hän kertoi itsestäänselvyyden ja yritti hymyillä.
"Joten älä murehdi." Se oli ennemmin käsky kuin ehdotus. Murehtiminen asiasta oli turhaa.

Evelyn suupielet kääntyivät ylöspäin, kun Klaus halasi häntä. Nainen sulki silmänsä ja nautti rutistuksesta, koettaen rentoutua miehen käsivarsien suojassa. Hänen ei tarvitsisi huolehtia Klausista ja siitä, miten kuvat vaikuttaisivat toiseen, mikäli miehen sanoja oli uskominen. Evelyn halusi kuulla juuri ne sanat, muttei ollut enää varma, uskoiko niitä. Hän huolehtisi aina vähän. Ihan vain varmuuden vuoksi.
"Teen parhaani ollakseni murehtimatta", Evelyn vastasi ja hymyili jo iloisemmin. Kyllä se tästä helpottaisi, kunhan hän näkisi, miten elämä jatkaisi kulkuaan tavallisissa merkeissä huomenna ja sitä seuraavanakin päivänä. Maailma ei pysähtynyt, vaan jatkoi aina radallaan riippumatta siitä, mitä yksi ihminen tekisi.
Hän kohotti kätensä ja silitti pehmein sormin miehen poskea, päättäen kääntää keskustelun iloisempaan suuntaan.
"Sinä olet aivan liian kiltti", Evelyn totesi naurahtaen. "Päästät minut sisään kun ilmestyn ovellesi varoittamatta ja tuon huonoja uutisia. Sen jälkeen, vaikka sinulla olisi kaikki maailman syyt huutaa minulle, päädyt silti lohduttamaan minua", hän jatkoi ja pudisti päätään. "Mikä sinua vaivaa?" Hän naurahti ja tönäisi leikillään miehen kylkeä iloisesti virnistäen.