Bad decisions, that's alright

Lucas hymyili Mirandan naurulle. Hyvä, jos oli hauskaa. Hän istuutui sohvalle naisen viereen juomaan kahviaan, mutta jätti turvallisen etäisyyden, ettei tuo ymmärtäisi väärin.
"Mikä innosti juomaan viiniä tiistaina?" Lucas naurahti - hänelle ei olisi tullut sellainen mieleenkään.

Miranda hörppi kahvia ja risti jalkansa laiskasti. Hän ei muistanut, että sohva oli näin mukava ja ihanan upottava. Miranda olisi voinut nukahtaa tähän, ellei seura olisi jaksanut kysellä häneltä kysymyksiä hänen kyseenalaisista elintavoistaan. Huonosti nukutut yöt painoivat mutta kahvikin auttoi oloa.
"Innosti", Miranda nauroi huvittuneena. Masensi olisi ollut huomattavasti parempi sanavalinta. "Ihana elämäni", hän vastasi sitten sarkastisesti.

Lucas ei ollut aivan varma, oliko Miranda maininnut ihanan elämänsä tosissaan vai ei, mutta joka tapauksessa hän kiinnostui kuulemaan enemmän.
"Kerro lisää", hän kehotti yrittäen huonolla menestykellä tulkita, mitä humalaisen päässä mahtoi liikkua.
Kuulemma Lucas ei ollut hyvä ihmistuntija, mutta ainahan kaikki tahtoivat puhua itsestään! Miksei sitä olisi saanut pyytää?

Miranda ei saattanut uskoa, että Lucas todella halusi tietää, eikä hän tiennyt mistä aloittaa, mutta hän saattoi yrittää. "No...", Miranda sanoi mutta pysähtyi. Mitä hän muka sanoisi? Että hän oli luuseri eikä hänen elämänsä ollut ihanaa vaan aivan paskaa? "Kaikki ei ole aivan mennyt niinkuin haluaisin", hän kertoi kuitenkin. Olihan se totta. "Läheskään", hän mumisi ja yritti olla miettimättä Alecia. Hän ei voisi hölistä koko elämäntarinaansa tuntemattomalle kahvintarjoajalle, vaikka sekin käväisi mielessä.