Kirjoitetaan tulevaisuus

Hatsiubatin Andrea ja Pixiekissan Kai juonivat toisten selän takana ilkeyksiään.

Lauantai 20. elokuuta 2016 - iltapäivä

Andrea oli poikkeuksellisesti Rosings Parkissa viikonloppuna. Se taisi olla ainoa viikonloppu kun niin oli ja nainen oli siihen tyytyväinen. Hän oli saanut ystäviltään baarissa torstaina mitä parhaimman idean ja tänään... Tänään olisi aika siirtyä toteutukseen, kun hän oli pohtinut asiaa tarpeeksi. Tummatukkainen nainen asteli reippain askelin pitkin suuren hevoskeskuksen käytäviä, etsien tiettyä ihmistä katseellaan. Ja mies löytyikin, Artemis Cavanaughn mustan puoliverisen karsinasta. Besserwisser oli kyllä yksi luupäinen elikko, sen hän oli todennut kun oli hypännyt sillä kansainvälisen luokan Rosings Parkissa heinäkuussa (tai sitten hän ei vain sopinut huumorintajuttoman Vichyn selkään).

"Kai, hei, onko kauhea kiire?" Mustahiuksinen kilparatsastaja hymyili suorastaan aurinkoisesti miehelle. Hän ei enää ollut kaivannut tuolta palveluksia hevosiin liittyen, kun Elis oli saapunut Ruotsista hoitamaan Prescottin hevosia, joten oli hyvä kysymys, mitä nainen nyt halusi.
"Olisi ehdotus. Tarvitsisin apua yhden inhottavan tilanteen kanssa. Tarvitsisin kaltaistasi komistusta vähän avuksi. Viitsisitkö edes kuunnella vai onko Cactunaugh kimpussasi jos aikataulu pettää?"

Lauantai oli ollut Kaille erityisen vaikea, sillä hän oli tuskin nukkunut edellisyönä käytettyään sen pääasiassa juhlimiseen ja ankaraan humalatilaan. Hän oli ollut varma, että ajaessaan tallille oli ollut vieläkin humalassa. Nyt se oli tosin muuttunut rankaisevaksi krapulaksi ja hän puunasi Besserwisserin valkoista päätä tarkkaan keskittyen vain siihen yksinkertaiseen asiaan, minkä osasi vaikka silmät kiinni. Hän halusi läsin loistavan valkoiseksi, mutta käsitteli hevosta kuin silkkihansikkain puhdistaessaan päätä pehmeällä sienellä, sillä tiesi hevosen ottavan herneen nokkaansa jos hän alkaisi ihan riesaksi. Kuullessaan vähän liian aurinkoisen tervehdyksen mies kääntyi ja laski hetkeksi kätensä työstään. Lukemattomat tunnit käsitreenien kanssa tuntuivat turhalta, sillä nestehukkaisena hänestä tuntui, ettei jaksanut pidellä niitä hevosen pään korkeudella enää hetkeäkään.
”Näyttääkö tämä siltä?” Hän virnisti laiskasti ja laski sienensä vesiämpäriin käytävän puolella. Mies astui ulos karsinasta ja sulki oven päättäen luovuttaa hevosen kiillottamisen suhteen ainakin siltä erää. Ehtisi jatkaa myöhemminkin.
”On minulla aikaa. Kerro ihmeessä”, hän kehotti melkein odottaen jotakin herkullista. Andrean sanat olivat lupaavat, erityisesti, kun nainen kehui hänen ulkonäköään.

Andrea ei imarrellut huvikseen niin vuolain sanoin. Hän katseli puoliverisen valkoisena hohtavaa läsiä, vilkaisten sitten sen hoitajaa. Kailla taisi olla huono olo tänään.
"No nyt kun sanoit, niin näytät siltä että haluat kaatua hautakryptaasi ja olla nousematta enää ikinä." Nainen virnisti leveästi. Hän nojautui karsinan seinään, puraisten huultaan.
"Noo... Tiedät Calounin, amerikkalaisen valmentajan ja sen ruotsalaisen Miss Malibun?"

Kai yritti nauraa Andrean lyömättömälle vitsille.
”Hauskaa”, hän tuhahti kuitenkin hymy huulillaan, ”ennemminkin jatkaa eilistä humalaa muutamalla oluella. Jonkun pitäisi joskus muistuttaa, että kannattaa lopettaa ajoissa ennen työpäivää.” Hän odotti Andrean tarjoavan ehdotuksellaan rentoa taukoa töistä ja koska ei ollut edes kovin kiireinen, hänellä oli hyvin aikaa kuunnella. Mies kohotti kulmaansa kuullessaan, ketä asia koski.
”Totta kai tiedän”, hän nyökkäsi ja jäi odottamaan mielenkiinnolla.
”Selvästi juonit jotakin heidän pään menokseen. Kakista ulos.”

Nainen huomasi kyllä etteivät hänen vitsinsä naurattaneet turhan paljon. Nainen virnisti hieman, tutkaillen miehen kieltämättä nuutunutta olemusta.
"Niin juoninkin. Miss Malibu ei ole ihan sopivaa seuraa herttaiselle Miyatolle ja en haluaisi olla olkapäänä kun se vimbo lähtee paremman miehem perään. Tässä tarvitsisin sua vähän.."

Kaita huvitti kuunnella Andrean sanoja. Oliko nainen todella huolissaan aikuisesta ihmisestä, vai oliko tässä oma lehmä ojassa? Hän ymmärsi Calounin ja Andrean hyviksi ystäviksi.
”Ettet itse haikailisi komean valmentajan perään?” Hän heitti virnuillen ja valui istumaan karsinan eteen käytävälle nojaten oveen. Ehkä hän voisi kipaista nopealla tauolla ja juoda pari energiajuomaa jotta heräisi.
”Mitä haluat, että teen?”

Nainen naurahti, heilauttaen kättään. Ei hän halunnut Miyatoa itselleen.
"En, kokeilimme jo. Hän on ystäväni ja liian hyvä sellaiselle pintaliitopissikselle." Kyllä Andrea tiesi ettei kiltti amerikkalaisvalmentaja ollut se ihanteellisin mies Katerinan kaltaiselle.
"No tuota... Mikä on kantasi miehelle flirttailuun?"

Kai katseli yllättyneenä kilparatsastajaa. Ihanko todella tuo oli deittaillut Calounia joskus? Hänen täytyisi saada kuulla lisää. Hänen nähtensä Andrea oli ollut varsin vapaasieluinen miestennielijä, eikä lainkaan seurustelevaa tyyppiä. Kuten ei hänkään. Kun toinen sitten julisti upeaa suunnitelmaansa, hän jäi katselemaan tuota pitkäksi aikaa kulma koholla.
”Tarkoitatko, että minä flirttailisin Calounille?” Hän kysyi uskomatta korviaan.
”Kerrotko vielä, mitä se auttaisi?” Hän ei todellakaan ymmärtänyt. Halusi Andrea tehdä hänestä ihan naurunalaisen. Ei hän toki tiennyt, miten homo Miyato Caloun oikein oli, mutta Katerina tuntui ainakin kelpaavan.

Andrea nauroi, painaen karsinan oven kunnolla kiinni. Kai tarvitsi kahvia, mies oli ihan pihalla.
"No sitä juuri, Einstein." Miehen krapulainen typeryys oli viihdyttävää.
"Hän jättäisi itse sen hupakon eikä tulisi jätetyksi."

”Ja särkisin herkän miehen sydämen?” Kai varmisti huultaan mutruun vääntäen. Ei hän kaivannut seurustelua, eikä tiennyt, miten lämpimästi Caloun siihen sitten suhtautuisi.
”Jos hän kaipaa parisuhdetta, mikset anna vain olla?” Kai kysyi tuomitsematta ja mietti, kuinka sekaisin hänen täytyi olla että oikeasti mielessään harkitsi toteuttavansa Andrean julman suunnitelman. Vaikka hän ei sitä ääneen sanonutkaan, ei hänelle olisi ongelma flirttailla miehille. Ei se olisi ensimmäinen kerta.

"No et. Hän ei harrasta miehiin sitoutumista, vaikka homo onkin. Tai oli. En tiedä mikä aivopieru Katerina on." Andrea mutristi huultaan kevyesti.
"Koska... Äh. Katerina ei ole nainen joka on Miyaton kaltaisen miehen kanssa. Ainakaan sitten kun kuvioon astuu komeampi ja varakkaampi mies. Ei hän tarvitse sellaista." Andrea oikeasti oli ihan vilpittömästi huolissaan ystävästään.
"Ihmettelen että Katerina huoli hänet alunperinkään. Miyato on niin kiltti ja herttainen."

Kai alkoi todella kiinnostua. Tiesihän hän useammankin homo kilparatsastajan ja valmentajan, mutta oli erikoista oppia jotakin uutta Calounista, joka sentään kävi samalla tallilla. Ehkä hän ei vain ollut aiemmin kiinnittänyt huomiota.
”Okei. Sanotaan että suostun. Miten hyödyn tästä?” Hän kysyi ja kampesi itsensä ylös. Mies puisteli vaatteistaan olemattomat pölyt ja venytteli kipeitä lihaksiaan. Oliko hän todella niin hullu, että lähtisi Andrean ehdottamaan peliin? Ilmeisesti. Ei Caloun ollut hassumman näköinen, ja jos häneltä ei vaadittu kuin muutamaa kaunista sanaa ja silmäniskua, ei se paljon vaatisi. Sehän voisi olla jopa ihan hauskaa.

Andrea tökki kulmahampaita kielellään. Mitä Kai hyötyi tästä? Miehet todella olivat aaseja.
"Saat viihdettä näihin iltapäiviisi kun ainoa ilosi on Besserwisserin läsin kiillottaminen kloriitilla, ehkä jopa ihan kivan panon, jos sellainen kiinnostaa. Ilman pelkoa suhteesta. Pelkkää voittoa, eikös niin oi sarkofafgin henki?"

”Haista vittu”, Kai naurahti kun sai taas kuulla väsyneestä ulkomuodostaan. Ehkä hän voisi vähän edes yrittää piristyä.
”Luuletko, ettei Cavanaugh arvosta työtäni tuon kanssa?” Hän vitsaili ja viittasi puhtaaseen hevoseen. Kai se kelpaisi, mutta olihan se aivan hullun hommaa sillä intensiteetillä, millä hän sitä oli tehnyt. Mutta kun ei pystynyt muuhunkaan.
”Sovitaan että suostun, mutta sillä ehdolla että lähdet kanssani nyt kahville.” Kai ymmärsi itsekin sanansa ihan väärin, joten kiirehti korjaamaan nauraen. ”Yläkertaan. Tauolle. Ei mitään muuta.”

Andrea virnisti, vilkaisten Vichyn päätä. No olihan se nyt häikäisevän valkoinen.
"Cactus löytää siitä silti likaa." Nainen vastasi tietäväiseen sävyyn. Englantilaisratsastaja kohotti kulmiaan. Vai ihan kahville? Hän vihelsi hiljaa ja pitkästi.
"Voi kuule. Kuvittelen ettet koskaan kysyi, Kai mussukkaiseni!" Hän takertui kiusallaan krapulaisen miehen käsivarteen kuin mikäkin yliripustautuva tyttöystävä.
"Ai niin. Yksi juttu, mistä on hyvä sanoa, jos te päädytte pitämään kivaa poikien kesken. Miyatolla on jalkaproteesi."

”En ihmettelisi”, Kai murahti, kun vilkaisi Cavanaughn mustaa hevosta. Hän tiesi ettei omistaja olisi varmasti koskaan ainakaan ääneen tyytyväinen hänen kätensä jälkeen, mutta hän oli jo oppinut lukemaan työnantajaansa ja tiesi, koska teki oikeasti huonoa jälkeä (eli erittäin harvoin) ja koska tuo oli kaikessa yrmeydessäänkin tyytyväinen. Hän murahti huvittuneena Andrean innolle lähteä kahville ja pyöritteli päätään toivoen, ettei mussukka jäisi pidempiaikaiseksi kutsumanimeksi.
”Oikeasti? En olisi arvannut. Kiitos varoituksesta”, Kai naurahti jaksamatta ottaa kovin vakavasti asiaa. Pääsisipä kokemaan jotakin erilaista.
”Olen edelleen varma, että tämä on joku julma pilasi. Että Caloun on umpihetero ja nauraa minut pihalle”, hän arveli tarjotessaan Andrealle kulkua portaissa ensimmäisenä.

Andrean tuntien mussukka ei ollut tullut jäädäkseen, mutta hän keksisi liudan muita, aivan yhtä kamalia nimiä itsensä iloksi.
"Se oli ratsastusonnettomuudessa melkein puolitoista vuotta sitten. Siksi mä kilpailen Coralla. Se kilpaili ennen kentässä. Ja miksi olisi pilaa? Kai hei, katso sitä miestä ajatuksella ja kerro toki, miten Miya vaikuttaa silmiisi umpiheterolta. Niin umpihomo kun mies voi olla. Kunhan siihen vähän tutustuu. Ai niin! Oletko kuullut mitä työnantajastasi puhutaan?"

”Muistan kuulleeni siitä”, Kai mietiskeli kun Andrea kertoi onnettomuudesta. Olihan hänellä yhteyksiä ja sellaiset asiat tuntuivat pyörivän kaikkien huulilla hetken aikaa. Hevosmaailma oli siinä mielessä pieni. Häneltä oli vain jäänyt kuulematta se tosiasia, että Caloun oli menettänyt jalkansa, mutta kaikkeahan sitä sattui.
”Okei, taidat puhua totta. En ole koskaan katsonut häntä sillä silmällä.” Nyt hän katsoisi sitäkin enemmän. Olisi upeaa nähdä varatun miehen kiemurtelevan edessään. Kai tiesi olevansa hyvä ihmisten kanssa jos halusi.
”Artemiksesta? Kerro ihmeessä. Onko hänkin umpihomo ja minä vain typerä ja tietämätön?”

Andrea oli iloinen siitä että Kai oli suostunut tähän. Hän asteli toisen kanssa ylös, lähtien ottamaan itselleen teetä. Energinen nainen ei varsinaisesti kaivannut vielä kofeiinia tähän lisäksi.
"No itseasiassa joku väitti että hänet oli nähty Lontoossa Shadow Loungessa..." Andrea lysähti teekuppinsa kanssa sohvalle.
"Ja joskus puhuttiin että hän olisi seurustellut valmennettavansa isän kanssa. Ja kateelliset panettelevat että hän palkkasi sinut jumalaisen lattaritakamukesi takia."

”Et oo tosissasi?” Kai kysyi melkein järkyttyneenä, kun kuuli erikoisia asioita työnantajastaan. Ei hänelle ollut tullut edes mieleen! Hän kaatoi itselleen valtavan kupillisen kahvia ja kaatui sen kanssa tasapainotellen Andrean viereen sohvalle.
”Pelkkää kateellisten panettelua. Olen ammattilainen ja siksi hän halusi minut hevosenhoitajakseen”, Kai painotti ja hymyili kuppinsa takaa vinosti. No, saattoi hänen ulkonäölläänkin toki olla tekemistä asian kanssa, vaikka hän ei suoranaisesti edes ollut yrittänyt olla edukseen siltä kannalta.
”Tästähän voi olla hyötyä mulle”, hän myhäili antaen kahvin tehdä tehtävänsä. Hän saisi luvan piristyä. Andrean seura tuntui tosin tehneen jo paljon.
”Oletko samaa mieltä kateellisten kanssa? Jumalaisesta takapuolestani, siis”, Kai nauroi.

Andrea nauroi miehelle, pudistellen päätään. Hän ei ollut uskonut edes sitä, että Artemis oli nähty työpaikkansa ulkopuolella!
"Mmmmmmmmmmm." Se pitkä, tietävä yminä oli puhdasta kiusoittelua hoitajaa kohtaan.
"Olen. Tietenkin. Täydellinen."

Kai pyöräytti silmiään. Hän tiesi, ettei Andrea ollut tosissaan, mutta otti silti kehut kohteliaisuutena. Hän kiersi vapaan kätensä kilparatsastajan olan yli.
”Kyllä musta sullekin riittää”, hän lupasi lepytellen.

"Varmasti? Jokainen tyttö tarvitsee vähän sua." Andrea mutristi huultaan, antaen virneen vallata kasvonsa lopulta. Hän piti sanailusta Kain kanssa ja viihtyi tuon kanssa tallilla.
"Mutta koita saada se yks muistamaan miten ihania miehet on. Herkkupeppu "

Kai oli aivan samaa mieltä, pitihän itseään ainakin silloin tällöin Luojan lahjana yhteiskunnalle. Hän ei kuitenkaan ammatillisesti nojannut pelkästään hyvään ulkonäköönsä, vaan osasi oikeasti jopa tehdä jotakin.
”Tiedätkö, koska hän käy tallilla?” Hän pitäisi toki silmänsä auki, mutta olisihan se hyvä vähän suunnitella ennakkoon. Ettei tarvitsisi lähteä miesjahtiin sillä hetkellä, kun Cavanaugh kaipaisi häntä eniten. Se ei tekisi hyvää hänen uralleen.

Andrea antoi toiselle suurinpiirteiset aikataulut ystävänsä elämästä. Ratsastaja painoi liioitellun muiskahdukse kera  pusun Kain poskelle.
"Kiitos, mussupussu."

Kai painoi Calounin aikataulut mieleensä. Hän naurahti suurieleiselle suukolle ja irvisti sitten naisen sanoille.
”Nyt loppuu tuollaiset lempinimet. Joku vielä luulee meitä pariskunnaksi.”

Andreaa se vain huvitti.
"Sitten mulla on suhde aika monen kanssa. Sun, Miyaton, Eliksen... Ehkä ne ei luule. Kotihomoseni."

Ei Kai olisi niin edes välittänyt, vaikka joku olisikin alkanut juoruilla tallilla. Hän ei ollut niin pikkumainen, että loukkaantuisi sellaisesta - olisipa taas vain vähän enemmän kuuluisa, kun kaikki puhuisivat hänestä.
”Ei yks kerta homoo tee”, hän virnisti, vaikka tuskin olisi voinut enää edes vakuutella, etteikö ollut joskus ollut miestenkin kanssa. Mitä sitä rajaamaan turhaan mahdollisuuksiaan.

Andrea vain naurahti. Niinpä niin, eipä kai tehnyt niin. Hän vilkaisi kelloa, pyöräyttäen hieman silmiään.
"Äääääh. Kohta Taffelilla valmennukseen. Mee mun puolesta, jooko?"

”Minä? Puolikuolleena? Ei kiitos.” Riitti, että hänen ylipäätään piti nousta hevosen selkään sinä päivänä. Onneksi hän oli taktikoinut ja jättänyt valmennukset siltä päivältä. Hän tunsi lievää myötätuntoa Andreaa kohtaan, sillä juuri sillä hetkellä valmennus kuulosti hirveältä. Jos hän vain sutisi Vichyn loppuun, veisi ulos ja nappaisi alleen jonkun toisen hevosen.
”Kenen valmennus?”

"No kenen luulet?" Andrea joutui ratsastamaan tammalla säännöllisesti irlantilaisen silmien alla.
"Ärsyttää jo valmiiksi."

Kai olisi naurahtanut, jos ei olisi oikeasti ollut pahoillaan Andrean puolesta.
”Toivottavasti hän ei näe minua, nappaa vielä samaan valmennukseen.” Se ei olisi ollut edes ihme.

"Juokse poika, juokse. Vielä kun voit." Andrea nousi ylös, vieden tyhjän kupin pois ja venytteli. Kai se olisi mentävä hakemaan se pirun tamma. Hän kuuli tutun viestiäänen kilahtavan Kain taskussa.
"Kipitäppäs kysymään mikä pomoasi ränään hiertää."

Kai venytteli suurieleisesti selvästi valmiina pakojuoksuun. Hän hörppi vielä kuppinsa tyhjäksi ja ennen kuin ehti nousta, kuuli puhelimensa piipittävän taskussa. Voi nyt saatana. Hän nousi venytellen, etsi puhelimensa ja selatessaan viestiä täytti valtavan kahvisaavinsa vedellä. Hän työnsi puhelimen huokaisten taskuunsa, joi veden, ja kaappasi sitten Andrean kainaloonsa.
”Taisi olla toiveajattelua paeta”, hän huokaisi ja lähti alas talliin, missä uskoi törmäävänsä työnantajaansa samantien. Hän oli huono piiloutumaan Artemikselta.

"Älä nyt. Jos hänellä on vaikka ikävä?" Andrea huikkasi kun tulinkaapatuksi kainaloon. Hän ei jäänyt talliin vaan livahti hakemaan Taffelia sisälle. Artemis löysi Kain pian, katsellen tuota väsyneenä. Aivan kuin mies olisi ollut zombi.
"Mennään ylös."

Kai päästi Andrean matkaan ja lipui Artemiksen hevosten karsinoille. Hän ehti parahiksi heittää vesiämpärinsä ja sienen pois käytävältä lojumasta, kun irlantilainen sitten löysi hänet. Mies oli selvästi nähnyt parempiakin päiviä, mutta ainakaan tuo tuskin kiinnostuisi hänen edelleen hieman väsyneestä ulkomuodosta. Kai toki oli käynyt huuhtaisemassa kasvonsa viileällä vedellä ja pöyhinyt hiuksensa malliinsa. Silti hänestä tuntui, että krapula oikein paistoi kauas. Hän yllättyi työnantajansa omituista pyyntöä, mutta seurasi kuin koiranpentu kuolleen näköistä Cavanaughta.

Artemiksen ääni oli myös maailman tylsin ja monotonisin. Hän oli kuin rikkinäinen nauha, jonka äänessä oli vain yksi taajuus. Ylhäällä mies otti kahvia ja kipaisi vessassa lätkäisemässä uuden nikotiinilaastarin käsivarteensa.
"Oletko joskus miettinyt uran vaihtamista?"

Kai käytti tilaisuuden hyväkseen ja otti uuden kupin kahvia. Hän ei voinut olla miettimättä, mitä oli aiemmin kuullut Andrealta. Artemiksellako suhde valmennettavansa isään? Toki huhut olivat huhuja, mutta hänen oli vaikea nähdä työnantajaansa minkäänlaisessa parisuhteessa. Mies ravisteli ajatukset päästään, kun toinen palasi, sillä halusi edes yrittää olla ammatillinen. Hän ei ollut odottanut sellaista kysymystä, mutta välittömästi hän ajatteli tehneensä jotakin peruuttamatonta ja saavansa nyt potkut.
”Olen aina halunnut ratsastaa kilpaa, mutta ymmärrän elämän realiteetit ja haaveeni mahdottomuuden tällä hetkellä. Kuinka niin?” Hän kysyi ja katseli mietteliäänä irlantilaista. Tuon olemus ei kertonut mitään, eikä hän vieläkään osannut lukea täysin Artemista, vaikka tuo olisikin ollut vähemmän kuollut.

Kerrankin kyse ei ollut siitä että kai oli tehnyt jotakin väärin. Mies laski termosmukinsa pöydälle ja istui alas, katsomatta hevosenhoitajaansa päin kunnolla. Olo oli sisältä levoton ja ahdistunut, siinä missä tunneilmaisu latistunut naurettavan lyhyessä ajassa.
"Kuten olet jo varmaan kuullut, minä en voi ratsastaa enää. En kuitenkaan luovu hevosistani, mutta kaksi on vailla ratsastajia." Irlantilainen otti pitkän kulauksen kahvia, välittämättä siitä että miltein poltti suunsa.
"Haluaisitko kokeilla ratsastamista työksesi? Edellytän tietysti tuloksia ja edistymistä nuoren hevosen kanssa."

Kai istuutui sohvan käsinojalle ja ryysti kahviaan odottavaisena. Jos hän nyt saisi potkut, mitä ihmettä hän oikein tekisi? Hän oli kerrankin päässyt oikeasti lahjakkaan ratsastajan hevosenhoitajaksi ja päässyt ratsastamaan upeita hevosia. Kun Artemis sitten avasi suunsa, ei hän voinut uskoa, mitä tuo todella ehdotti. Olihan hän kuullut karmeita huhuja Cavanaughn uran loppumisesta, mutta ei ollut antanut itsensä velloa epätietoisuudessa oman uransa suhteen.
”Vau. Ehdottomasti haluan”, hän vastasi empimättä ja löysi sisäisen pikkupoikansa, joka pomppi hänen sisällään lattiasta kattoon ja huusi innosta. Hänkö pääsisi todella ratsastamaan kilpahevosia, työkseen? Se oli aivan eri asia, kuin sen hetkinen työ. Hän kun oli kuvitellut, ettei Cavanaugh voisi edes kuvitella häntä hevosilleen, vaan palkkaisi jonkun jo tuloksia saaneen.
”Mitkä hevosista ovat vailla ratsastajaa?” Hän kysyi, sillä oli todella pihalla kuultuan vasta nyt miehen omasta suusta sen, ettei tuo enää ratsastaisi.

"En ratsasta kilpaa, korjaan. Ratsutan kyllä hevosiani, mutta en kilpaile." Hän oli tyytyväinen Rosierin vastaukseen. Mies olisi ollut lirissä jos tämäkään idea ei olisi kantanut hedelmää.
"Toistaiseksi vain Weltuntergang. Myös Party Politics, kunhan se ensin saadan astutettua ja tamma hoidettua varsansa. Besserwisser siirtyy toiselle ratsastajalle." Eli jo tuloksia saaneelle.

Kai nyökkäsi. Hän ei olisi voinut uskoa, että todella pääsisi joskus kilpailemaan niin hienoilla hevosille. Hän oli 24-vuotias ja pääsisi kilpailemaan lupaavalla ja taitavalla Weltuntergangilla. Hevonenkin oli toki nuori ja vielä keskeneräinen pitkään, mutta hän rakasti sen ihanaa luonnetta ja herkkyyttä selästä käsin. Hän oli aivan valmis viemään hevosta eteenpäin ja kehittymään samalla itse. Hän ei antaisi periksi. Polly tulisi kuvioihin vasta myöhemmin eikä hän tuntenut sitä vielä kunnolla, mutta hän odotti myös sen kanssa työskentelemistä.
”Kiitos mahdollisuudesta. Lupaan tehdä parhaani Zejan ja Pollyn kanssa. Koska haluat, että aloitan?”

Irlantilainen ei jaksanut edes irvistää lempinimille. Mies sentään vihasi hevosista puhumista lempinimillä, joten kaikki ei todellakaan ollut hyvin.
"Syyskuun alusta. Tehdään vuoden sopimus aluksi ja sitten uusi vuoden sopimus. Sen jälkeen katsotaan uudelleen. Mutta sopimukset ovat ehdottoman hevos- ja tulosehtoisia."

”Tietenkin”, Kai nyökkäsi ja puristi vapaan kätensä nyrkkiin, jotta ei näyttäisi liian innostuneelta. Olisihan se typerää hyppiä tasajalkaa ja hihkua. Cavanaugh vielä harkitsisi uudelleen valintaansa. Hän tiesi olevansa toisen katseen alla entistä tarkemmin.
”Ratsastatko tänään jonkun hevosista?” Hän kysyi arvellen, että miehellä olisi pian jo kiire Andrean valmennukseen. Kai tyhjensi kahvikuppinsa ja tunsi sisäänsä lataamansa kofeiinin alkavan potkia. Vihdoin.

"Ratsasta kaikki." Vastaus oli vaisu, laiska.  Artemis ei ollut enää ehdottomassa ratsastuskiellossa, joten oli outoa ettei mies halunnut ratsastaa itse. Hän nousi ylös, ottaen kahvimukinsa myös.
"Nuorilla koulua, Besserwisserillä hyppytreeni."

Kai nyökkäsi. Hän ei tiennyt halusiko todella ratsastaa ne kaikki siinä krapulassa, mutta osa tuntui hälvenneen työnantajan uutisen mukana. Hänestäkö kilparatsastaja?
”Cavanaugh”, hän puhutteli aavistuksen huolissaan, ”oletteko kunnossa?” Teitittely tuli kuin luonnostaan. Mies näytti ihan aaveelta.

Artemiksen olisi pitänyt olla loistavassa kunnossa. Saatuaan raivarin Effien toimistossa hän oli taas suostunut masennuslääkkeisiin. Kuten huomata saattoi, ne eivät sopineet hänelle niissä annoksissa joilla oli edes vaikutusta. Mies vaim heilautti kättään. Oli oli.

Kai ei leikkinyt työpaikallaan sen enempää. Hän kohautti olkiaan ja laski tyhjän kahvikupin tiskipöydälle. Hän valitsisi enemmän kuin mieluummin ratsastuspaikakseen jonkun hiljaisemman kentän tai maneesin, eikä tarkoituksellakaan menisi siinä kunnossa liikuttamaan Artemiksen hevosia tuon silmän alle. Hän odotti hetken ennen kuin ravasi alas portaat talliin ja lähti hakemaan varustehuoneesta siistitylle Vichylle varusteita. Joku tallityöntekijä saisi tulla rakentamaan hänelle radan.

Andrea oli varustehuoneessa kun Kai tuli sinne. Hän katsoi miestä miltein säälien.
"no? Saitko potkut? Ja näitkö sen zombin? Maailmanloppu on alkanut, jo kaksi noussut haudoistaan."

Kain ilme kirkastui, kun hän näki Andrean. Hän melkein viivytteli vastauksensa kanssa, sillä toinen näytti melkein liian surkealta ajatellessaan, että hän oli saanut kuulla kunniansa.
”Niin mäkin ajattelin ensin”, hän hymähti ja alkoi valikoida syliinsä ratsun varusteita kaapista alkaen suojista.
”Se pyysi mua ratsastamaan. Kilpailemaan. Voitko uskoa? Meistä tulee kollegoita.”

Andrea odotti kauhulla, jo valmiina halaamaan ystäväänsä. Voisikohan Eliksen vielä irtisanoa? Kun hän sai oikean syyn, naisen kasvoille levisi hitaasti leveä hymy.
"Eikä!? Oikeesti? Tätä pitää juhlia! Sä oikeesti saat ratsastaa kilpaa? Vau, onnea! Tämä on ihan perseestä ja Cactuksen kanssa yhtä helvettiä, mutta tuut silti rakastamaan sitä!"

”Alkuun vasta Zejalla”, Kai toppuutteli Andrean intoa, mutta se tarttui häneen yhtälailla. Hän tiesi, että tulisi rakastamaan sitä. Hän oli koko ikänsä haaveillut tästä ja nyt se olisi totta. Hän ei vain saisi ryssiä kaikkea.
”Ei sillä mihinkään olympialaisiin mennä, mutta alku tämäkin. Et arvaa kauanko olen haaveillut tästä mahdollisuudesta.” Hän oli oikeasti onnellinen ja se näkyi. Harvoin hän osasi olla niin avoimesti iloinen kenenkään seurassa mistään niin isoista asioista. Tätä hän ei kuitenkaan onnistunut piilottamaan.
”Toivottavasti et saa hirveetä paskaa niskaan valmennuksessa. Mä ajattelin ratsastaa noi kaikki tänään kaukana Artysta.”

Zejalla ei mentäisi olympialaisiin? No ei ehkä ehti, mutta tiesikö Kai millaisesta hevosesta oikeasti puhui?
"Älä nyt! Se on Zugzwangin varsa ja makso niin paljon ettei Artemiskaan voinut ostaa sitä ilman sponsoria takanaan. Se on loistava hevonen, siitä tulee mahtava." Andrea halasi toista vielä, välittämättä varusteista tuon yleisö.
"Onnea vielä. Joo. Toivon. Pidä hauskaa ylhäisessä yksinäisyydessäsis tulevaisuuden olympiamitalistilla. Minä saan ratsastaa Taffelia. Kade?"

”Tiedän, tiedän”, Kai kiirehti nauran ennen kuin Andrea pitäisi häntä ihan typeryksenä.
”Tarkoitin, että se on nuori. Mutta tarvitsen minäkin treeniä”, hän hymähti ja tasapainotteli suojia sylissään saatuaan mukavalta tuntuneen rutistuksen naiselta. Vielä satula ja suitset mukaan.
”Kiitos. Mennäänkö loppukäynnit maastossa?” Hän ehdotti ja odotti melkein innolla kuulevansa, mitä kaikkea kivaa valmentaja keksisi Andrean ja Taffelin päänmenoksi.

"Ääliö. Susta tulee hyvä. Ja mennään vaan." Andrea livahti varustamaan kiukkuista saksalaista tammaa vauhdilla. Sieltä suoraan valmennukseen rääkättäväksi ja palatessaan nainen sai nieleskellä itkua. Hän pysäytti tamman tallin pihaan, laittaen Kaille viestiä. Tulisi jo, aasi.

Kai ei pitänyt itseään ihan paskana ratsastajana, sillä oli tehnyt sitä nuoresta asti ja todella perehtynyt asiaan. Sen hän kuitenkin tiesi, ettei saisi sijoituksia Zejan tasolla, ellei todella treenaisi ja keskittyisi. Hän heilautti kättään Andrean mennessä ja keräsi tarpeelliset tavaransa, jonka jälkeen poistui orikäytävälle varustamaan hevosta. Hänen täytyi nyt unohtaa kilparatsastajaunelmansa melkein-toteutuminen, jotta saattaisi vetää hyvän treenin. Satuloidessaan mustaa oria hänen onnistui yhyttämään tallityöntekijä, joka lähti laittamaan hänelle nopeasti sovittua esterataa. Mies päätti kuvata treenin ihan vain huvin vuoksi (joko julkaistakseen sen onnistuneina pätkinä Youtube-tilillään tai käydäkseen sitä läpi myöhemmin), ja haki mukaansa kameransa, jonka voisi asettaa kentän aidalle. Hänen täytyisi ehdottomasti tiedottaa seuraajilleen kilparatsastussopimuksestaan heti, kun se vain olisi ajankohtaista.

Andrea oli menettää hermonsa siinä odotellessaan. Lopulta hän jalkautui ja lähti etsimään miestä, löytäen tuon kentältä.
"Mennäänkö sinne maastoon vai meenkö kuolemaan ojaan yksin?"

Kai oli antanut juuri Vichyn kävellä, kun kuuli Andrean äänen.
”Äh, sori, unohduin ajatuksiini”, hän pahoitteli ja nappasi kameransa kentän laidalta taskuunsa ja ratsasti ulos portista. Hän oli aivan liian pihalla sinä päivänä saadakseen mitään järkevää irti hevosista, mutta kyllä ne perustreeninsä saivat ja ihan hyvän sellaisen. Mies ei vain itse voinut olla tyytyväinen.

"Parempi olla unohtumatta." Andrea ärähti, ponkaisten saksalaisen tamman selkään. Hän pyyyhkäisi poskeaan piilossa, koettaen piilottaa pahan mielensä. Artemis oli ylittänyt riman monella tapaa ja he olivat ottaneet yhteen maneesissa, kunnolla.

Kai ei nähnyt syytä pahoitella uudelleen. Hän käänsi hevosen kohti maastoja ja vilkaisi Andreaa. Valmennus oli selvästi mennyt putkeen.
”No, miten meni?” Hän kysyi tuomitsematta ollenkaan. Hän tiesi, että Artemiksen kanssa joutui melkein aina pettymään omaan suoritukseensa viimeistään, kun kuuli tuon ajatukset treenistä.

"Päin helvettiä. Huudettiin kilpaa maneesissa." Andrea ei väittänyt yleensä valmentajille vastaan, joten varsinainen riitely oli suorastaan ihme. Hän tiesi joutuvansa luopumaan Taffelista, koska Artemis raportoi suoraan sen omistajalle, mutta se oli hänen pienin murheensa.
"Mua hävettää. Ei se että haukuin valmentajan vaan se että annoin itseni tehdä niin, Se ei ole ammattimaista." Mutta eipä valmentajakaan ollut.

Kai huokaisi ja katsoi myötätuntoisena Andreaa. Hän ymmärsi, että se harmitti, mutta toisaalta joskus oli ihan hyvä vähän puhdistaa ilmaa. Hän toivoi että nainen ylireagoi ja tilanne raukeaisi nopeasti.
”Älä suotta. Sulla oli varmasti syysi.” Kai taputti orin hikistä kaulaa ja piti sen tarpeeksi kaukana toisen ratsusta.
”Haluatko käydä läpi valmennuksen? Kuuntelen mielelläni.” Hän ymmärsi paremmin kuin hyvin, että puhuminen yleensä auttoi.

Andrea nyökkäsi. Artemis oli vain ylittänyt sopivuuden rajat sanavalinnoissaan. Hän kohautti olkiaan, pitäen Taffelin tuntumalla. Se ei ollut maastossa paras mahdollinen hevonen, kun jo väärin kasautunut hiekka sai sen tolaltaan kentällä.
"Taffelilla oli karmea päivä. Esteet oli väärin, väärän värisiä, niistä tuli vääränlainen varjo. Turhauduin ja se meni sanailuksi. Lopulta vaan naksahdin ja huusin. Ja aion valittaa Effielle."

Kai kuunteli rauhassa Andrean ragea ja pudisteli päätään. Ilmeisesti mikään ei ollut mennyt siis suunnitellusti. Hänestä tuntui pahalta naisen puolesta. Valitus olisi toki aiheellinen, vaikka hän ei sitä työnantajalleen toivonutkaan.
”Mitä sanot, jos menisimme myöhemmin yksille? Voit purkaa tuntosi typerää työnantajaani kohtaan ja voimme juhlia tulevaa uraani kilparatsastajana.”

"Ei mua huvita puhua siitä kusipäästä." Andrea oli todella ottanut jostakin nyt nenäänsä. Valmentaja oli sanonut kamalia asioita, eikä hän ollut valmis antamaan anteeksi. Ei todellakaan.
"Onnea sulle sen kanssa..."

Kai huokaisi. Cavanaugh oli selvästi loukannut Andreaa. Hän tiesi, että kilparatsastajaksi suostuminen saisi hänet todennäköisesti muuttamaan mielipidettään jo nyt yrmystä valmentajasta.
”Eikö edes alkoholi kelpaa?” Hän tarjosi huultaan mutristaen. Pitihän Andrea saada paremmalle tuulelle.

"Kelpaa. Kyllä mä voin juoda, mutta en puhua siitä. Älä hulluja horise, alkoholi kelpaa aina." Andrea hymyili vähän. Ainakin hän pääsisi saksalaisesta tammasta eroon.
"Kohta tämäkin eläin voi olla sun ongelmasi. Onnea vaan."

”Ei puhuta. Kyllä mä muutakin tekemistä keksin meille”, Kai virnisti ja kohotti kulmaansa. Niin, kyllähän hän keksisi. Juuri, kun oli päässyt lupaamasta, että yrittäisi liehitellä valmentaja Calounia. Se kuulosti sitä epäuskottavammalta, mitä pidemmälle päivä eteni.
”Enpä usko. Olet paljon taitavampi ja kokeneempi. Eikä yksi yhteenotto vie sinulta työpaikkaasi.” Niin Kai ainakin halusi uskoa.

Naisen kasvoille hiipi pieni virne. Niin, itse asiassa. Hän voisi keksiä Kaille tekemistä. Hän ei sanonut mitään työpaikkansa menettämiseen, virnuili vain.
"Miyaton valmennus loppuu tasalta." Oli hänkin ystävä.

Kai pyöräytti silmiään kuullessaan Andrean sanat. Hän älähti tuskaisesti.
”Tässä krapulassa, oikeasti?” Hän marisi, mutta tiesi että yrittäisi sitä kuitenkin. Tehtävä oli liian houkutteleva ja hän halusi edes kokeilla, purisiko hänen charminsa Miyatoon.
”Mä kun ajattelin, että olisin saanut muutaman loiventavan sun seurassa.”

Se nauru joka Andreasta pääsi, oli suorastaan paskamaista räkätystä. Niin no,nyt kun Kai asetteli asian noin...
"No mitä? Olet ennenkin flirttaillut kännissä, krapulassa ja niiden välimaastossa. Älä yritä edes. Mutta saat kyllä ne helpottavat. Lähden tämän jälkeen kotiin, ilmota kun sulle sopii. Vedän jäätelö-överit sillä aikaa."

”Mistä sinä tiedät mun flirttailuista”, Kai nauroi takaisin, sillä tiesi Andrean olevan oikeassa. Ehkä tuo olikin oikeasti tietoinen siitä, kuinka hän vapaa-aikansa vietti. Mies hyväksyi mutisten suunnitelman ja löysäsi ratsunsa satulavyötä aavistuksen heidän kääntyessään kohti tallille päin vievää tietä.
”Okei. Mun täytyy vielä ratsastaa nuoret. Ehkä voin lämmitellä Calounia niiden välissä”, hän mietiskeli ja iski silmää toiselle. Ei mies tiennyt mitä siitä tulisi, mutta kannatti yrittää. Olisipa ainakin jotakin kerrottavaa.

Andrea pärskähti. Oli siinäkin ehtiväinen. Lämmittelisi hevosia ja valmentajaa. Hän miltein odotti sitä raporttia.
"Sen kun. Ja mistä tiedät? Koska olen sinä, ilman erinäisiä ruumiinosia ja täydellistä takamusta."

Kai hymyili melkein lempeästi Andrealle.
”Sulla on hyvä perse, älä valita”, hän heitti takaisin ja vilkaisi vain nopeasti tummatukkaisen ratsastajan naisellisia muotoja. Pitihän Andrean olla kunnossa, jotta saattoi ratsastaa hevosia sillä tasolla. Ja tietenkin siksi, että hänellä olisi katseltavaa.
”Viime hetken vinkkejä Miyaton kanssa?”

"Se on hyvä, ei täydellinen" nainen korjasi velmusti hymyillen. Hän jäi miettimään, löysäten samalla ruunivoikon tamman satulavyötä. Oliko hänellä?
"... Ei kai. Olet komea mies, sen pitäisi riittää. Eikun. Se on vähän aasi sellasissa asioissa. Onnea sulle!" Andrea karkasi talliin riisumaan Taffelin.

Kai jäi omilleen ja pyöritteli päätään. Hän se suostui ihan kaikkeen. Mies talutti jo kuivuneen orin suoraan pesukarsinaan ja riisuttuaan sen varusteista huuhteli sen ja kylmäsi sen jalat. Hän osasi käyttää aikaa hevosiin, sillä tiesi niiden kestävän paljon kauemmin, jos ne huolsi oikein. Kun Vichy oli jälleen ulkona, hän saattoi lähteä etsimään Miyatoa vilkaistuaan itseään ensin varustehuoneen vessan peilistä. Ehkä miehen valmennus ei ollut vielä alkanut ja tuo löytyisi tallista, taukohuoneesta tai piiloutuneena neuvotteluhuoneeseen. Mistä Kai tiesi, missä Miyato viihtyi - eihän hän edes tuntenut miestä! Suunnitelma alkoi tuntua koko ajan hankalammalta.

Oikea veikkaus oli yksi maneeseista. Kenttävalmentaja laski askelvälejä esteille, asetellen niitä paikoilleen sitä mukaa kun paikat olivat selvillä. Miehellä oli napit korvilla kun hän touhusi maneesissa. Ulkomaailmaa ei ollut silloin olemassa hänelle, oma pieni rauhan hetki ennen energisten lasten valmennusta.

Kaille selvisi hyvin pian ilmoitustaululta, missä maneesissa Miyaton valmennus oli. Niinpä hän vesiperän muualta vedettyään lähti sitä kohti ja punoi suunnitelmaansa matkalla. Lonkalta heitettynä se todennäköisesti tulisi suoritettua, sillä ei hänellä ollut koskaan isompia juonia, kun iski naisia omasta tahdostaan. Hän astui sisään maneesin katsomon ovesta ja käveli sitten hiekkakentälle huomatessaan, että valmentaja kuunteli musiikkia. Lähempänä, saatuaan toisen huomion, hän heilautti kättään ja väläytti upean hymynsä.

Miyato havahtui vasta kun huomasi jonkun jalat näkökentässään. Amerikkalainen veti napit korvistaan, hymyillen hieman nolona. Hupsista.
"Anteeksi, en huomannut. Andreaako etsit? Hän oli hetki sitten valmennuksessa, kai nyt riisumassa hevostaan." Ei hän ainakaan keksinyt, mitä muuta Cavanaughn hevosenhoitaja häneltä haluaisi.

”Oikeastaan etsin sinua”, Kai vastasi ja nojautui aseteltuun estetolppaan.
”Andrea puhuu taukoamatta susta ja olen kuullut valmennustyylistäsi paljon hyvää. Saanko jäädä katsomaan?” Hänellä ei toki olisi aikaa loputtomiin, mutta jos nyt vähäsen. Samalla olisi aikaa heittää merkitseviä katseita ja jopa häiritä valmennusta täysin sanattomasti. Mies riisui tarkoituksen mukaisesti kevyen pitkähihaisensa paljastaen treenatut käsivartensa ja hihattoman paidan läpikin erottuvat vatsalihaksensa. Kuinka sulavaa.
”Voin auttaa esteissä, jos tahdot.”

Amerikkalaisen leuka tuntui aukeavan hämmennyksestä kuin oli yleisesti sopivaa, pään nytkähtäessä kallelleen. Miksi ihmeessä? Hän tajusi lopulta sulkea suunsa, naurahtaen epäuskoisena. Miyato nosti kätensä ylös, pudistellen hymyillen päätään.
"No en voi estääkään. Ja siitä vain, säästän hiukan aikaa." Mieli teki tosin tunkea nyrkki suuhun. Hän oli unohtanut miten hyvältä komea mies näyttikään. Noh, hän pärjäisi kuin ammattilainen, kertoen mihin Kai voisi kasata sarjan ja millä askelvälillä.

”Kiitos”, Kai hymähti ja nosti käsiinsä helpon näköisesti muutaman puomin, joita vei mahdollisimman lähellä Miyatoa pysytellen oikeaan paikkaan. Hän osasi rakentaa esteet vaikka silmät kiinni, mutta ei hän oikeasti ollut sinne töihin tullut. Hevosetkin odottivat.
”Valmennatko vain junnuja?” Hän kysyi ja kääntyi taas vain katselemaan Miyatoa sillä silmällä. Hän voisi yrittää edes herättää miehen huomion, jos ei muuta.

"Tai aloittelevampia ratsukoita, kyllä.
Miyato ei edes tajunnut heti ja kun hän kuvitteli tajuavansa, oli amerikkalainen aivan varma että hän oli ottanut kahvinsa seassa muutakin kuin maitoa. Esteet äkkiä kuntoon, ennen kuin hän tuntisi olonsa kiusalliseksi. Kyllä sen huomasi että huomio oli saatu, mutta hän suhtautuo siihen lähinnä vältellen. Mikä häntä vaivasi? Herran jumala, vakavia harhoja kesken työpäivän.
"Kiitos kun autoit."

Kai nyökkäsi ymmärtäväisesti. Hän auttoi Miyatoa lopulla radalla ennen kuin saattoi taas seisahtua melkein luvattoman lähelle.
”Valmentaisitko mua? Cavanaugh tahtoo nähdä mut radalla Weltuntergangilla, ja kuulisin mielelläni mielipiteesi.” Hän lähes kosketti Calounin käsivartta omallaan ja hymyili virheetöntä hymyään.

Miyato alkoi nauraa, pudistellen päätään. Ei helvetti, oliko Rosier humalassa? Sanat, kosketus. Jos hän ei olisi paremmin tiennyt. Teki mieli nipistää omaa kättä, jos vaikka heräisi.
"Ei minusta ole opettamaan mitään mitä Cavanaugh ei voisi opettaa. Valitan."

Kai pyöräytti lempeästi silmiään.
”En odota sitä. Vain toista mielipidettä.” Hän vaihtoi painoa jalalta toiselle ja kallisti aavistuksen päätään. Hänen täytyisi ilmeisesti vaihtaa taktiikkaa.
”Lähde sitten edes yksille kanssani. Ehkä voin imeä osan lahjakkuudestasi”, Kai tarjoutui lähes kuiskaten viimeisen lauseensa ja painotti erityisesti verbiä. Hän virnisti vain aavistuksen likaisesti ja palasi tavalliseen moodiinsa niin nopeasti, ettei Miyato voisi väittää hänen todella tarkoittaneen sanojaan mitenkään muuten kuin ammatillisesti.

Miyato ei ollut koskaan varsinaisesti kiinnostanut miehiä tai hakeutunut noiden seuraan (kaapissa elämisen iloja). Hän yskäisi hiljaa, taputtaen rintakehää. Hiekkaa kurkussa, aivan varmasti. Ei amerikkalainen ainakaan myöntäisi että oli miltein tukehtua sylkeensä.
"No jos haluat sen mielipiteen, voin sen antaa."

Kai myhäili tyytyväisenä Miyaton reaktiolle. Hän nyökkäsi ja pudisteli hiekkaa paidaltaan.
”Kiitos, sitä toivonkin. Ehkä törmäämme vielä myöhemmin”, hän toivoi ääneen ja kosketti Miyatoa olalle ennen kuin kääntyi lähteäkseen. Hän ei voinut olla miettimättä, mitä Andrea oli sanonut hänen jumalaisesta takapuolestaan, joten antoi sen nyt näkyä kireiden ratsastushousujen korostamana. Mies virnuili itsekseen ja uskoi onnistuneensa ainakin näin alkuun ihan hyvin. Nyt hevonen alle ja ratsaille, muuten hänellä menisi siellä koko päivä.

Miyato jäi keskelle maneesia, vähintään hämillään. Hän kääntyi katsomaan Kain perään (kuten kuka tahansa normaali ihminen, kun tuli jätetyksi nallina kalliolle vailla kunnon selitystä vähintään omituiselle käytökselle) ja oli tukehtua uudelleen. Hänen olisi opittava nielemään sylkensä, jestas. Mitä täällä tapahtui? Luojan kiitos Katerina ei nähnyt.

Kai oli ehtinyt ratsastaa Pollyn ja Zejan, kun törmäsi Miyatoon uudelleen. Hän oli tällä kertaa vielä Zejan selässä matkalla tallipihalle kauimmaiselta kentältä, kun huomasi amerikkalaisvalmentajan siirtyvän valmennuksensa jälkeen kohti tallia. Hän vihelsi huomion saadakseen ja hymyili sitten, kuin olisi viheltänyt miehen perään.
”Olet myöhässä”, hän kommentoi huvittuneena ja pysäytti näyttävän ratsunsa toisen vierelle.
”Kuinka valmennus sujui?” Voi miten omituista oli esittää kiinnostunutta toisten asioista.

Miyato säpsähti sitä vihellystä, kääntyen Kain puoleen. Komea mies upean puoliverisen selässä sai hänet viimeistään kiinnittämään huomionsa johonkin sopimattomaan. Hän yritti hymyilla mahdollisimman viattomana.
"Oli töitä." Ruskeat silmät tutkailivat maksanrautiasta puoliveristä, pienen hymyn viivähtäessä huulilla. Se oli todella hieno hevonen, sitä kesti katsella. Eikä ratsastajassakaan ollut vikaa.
"Hyvin, junnut on mukavia ja helppoja valmentaa. Haluavat oikeasti oppia." Miksi ihmeessä Rosieria kiinnosti? Miyato oli hämillään. Hyvin hämillään.

Kyllähän Kai sen tiesi, että mies oli töissä ollut. Häntä melkein huvitti tällainen tekosyy jättää näkemättä hienot treenit. Zeja oli kulkenut hyvin ja jos johonkin sinä päivänä, hän oli siihen tyytyväinen. Olisi siltä saanut varmasti vaadittua enemmänkin, mutta hän hyödyntäisi sen potentiaalin joku toinen päivä. Se päivä oli tuhoon tuomittu jo heti alettuaan.
”Itse olin nuorena opettajien painajainen”, Kai naurahti ja jalkautui pehmeästi satulasta. Hän löysäsi satulavyön ja taputti hevosen kaulaa.
”Joko ehdit löytää kalenteristasi tilaa minulle?” Mies kysyi ja loi muka vaivihkaa Miyatoon merkitsevän katseen. Eihän sellaisia puhuttu muiden tallilaisten kuullen, mutta jos vähän salaa matkalla talliin.

"On niitäkin. Mutta vähemmän." Miyato vastasi diplomaattisesti. Jos hän ei lähtisi tähän outouteen mukaan, se menisi ohi, hän heräisi ja voisi hävetä silmät päästään. Ja vaikka se olisikin todellisuutta, hän kuvitteli sen. Ei Rosierin kaltainen mies... Ei. Nuo eivät flirttailleet Miyaton kaltaisille, söpöille miehille.
"Siellä se on netissä julkisena." Hän hieraisi kasvojaan, koettaen epätoivoisesti piilottaa sen pienen punan poskillaan. Voi helvetti.

Eikö Miyato vain ottanut tajutakseen, vai esittikö tuo vaikeasti tavoiteltavaa? Andrea oli antanut sellaisen kuvan, että tämä oli yhtä leikkiä.
”En kaipaa valmennusaikataulujasi”, Kai sanoi nyt suoraan ja vilkaisi toiseen.
”Tavataan Newcastlessa. Koska sulla olisi aikaa?” Nyt Kai heitti uuden, vaativan, merkitsevän katseen ja hymyn. Hän todella halusi aikaa kahden kesken. Ei Miyato voisi kieltäytyä.

Ja taas Miyato huomasi yskivänsä. Hän oli varattu! Mutta mitä jos se ei ollut sellainen pyyntö ja hän nolaisi itsensä.
"No... Ylihuomenna?" Hän kaivoi suota itselleen.

”Kolmelta”, Kai päätti toisen puolesta ja nyökkäsi. Mahtavaa, hän oli askeleen lähempänä onnistumista. Mies astui hienovaraisesti lähemmäs ja suoristi Miyaton paidan kaulusta.
”Tekstaan sinulle tarkemman osoitteen”, hän ilmoitti ja tarjosi todella intensiivistä katsekontaktia, ennen kuin astui eteenpäin avaamaan oven ja talutti ratsunsa sisään.

Miyato meni täysin hämilleen Kain omatoimisuudesta asiam suhteen. Miksi? Mitä täällä oikein tapahtui? Cavanaughn hevosenhoitajan oltua vähintään sopimaton hän karkasi äkkiä autollensa. Mitä se oli olevinaan?

Kai oli lähtenyt tallilta käytyään nopeasti suihkussa ja vaihdettuaan päälleen jotakin puhdasta. Hän oli jättänyt hevoset vielä tarhaan ja antanut tallityöntekijöiden tuoda ne iltatallissa sisälle. Mies valitsi Andrean numeron ja käänsi auton tallin pihasta. Vieläköhän nainen olisi valmis viettämään iltansa hänen kanssaan. Vaikka krapulaväsymys painoi, ei Kai tahtonut mennä kotiinsa yksinään.

Andrea vastasi puhelimeen väsyneenä. Päiväunet olivat todella houkutelleet paskan päivän jälkeen.
"mmmmmm, moi mupsi."

Kai pyöräytti silmiään uudelle lempinimelle.
”Onko jäätelö maistunut? Vaihtaisitko sen muutamaan olueen Newcastlessa jos haen sinut?” Hän ajaisi tietenkin mieluiten lähelle kotiaan, jotta pääsisi sitten vaikka useammankin oluen jälkeen vielä kotiinsa.

"Mmmmm, joo mä... Kauan sulla menee?" Andrea ei olisi ihan siitä paikasta valmis kapakkaan. Todellakaan.

”Lähdin juuri tallilta. Eli ei kauaa.” Kai toivoi, ettei Andrea alkaisi panostaa liikaa ja viivyttäisi koko iltaa.

"Voi helv... Moro!" Andrea sulki luurin, kompuroiden ylös sängystä. Pikavauhtia suihkuun, hiukset kuivaksi, kivat vaatteet ja kevyt meikki. Ja kaikki ennen kuin Kai ilmoitti olevansa alhaalla. Hah.

Kai nauroi saatuaan luurin korvaansa ja jatkoi matkaansa kiireettä. Antoi naisen laittautua. Hän kiersi korttelin ennen kuin parkkeerasi vanhemman mallisen mustan bemarinsa tienvarteen ja ilmoitti tekstiviestitse olevansa perillä. Hän oli melkein yllättynyt, kun nainen sitten olikin jo valmiina.

Andrea tuli viestin saatuaan alas, virnistäen suorastaam voitonriemuisesti.
"Ehdinpäs. Mihin mennään?"

”Mihin tahdot? Ajattelin jotain halpaa pubia sivukadulla”, Kai hymähti ja hurautti auton matkaan. Hän ei aikonut satsata olueen kun halvallakin pääsi.
”Pyysin Calounia ulos. En vain ole varma, ymmärsikö hän yhtään mitä hain takaa.”

"Toiveesi on lakisi, tipsi." Andrea varmisti että oli ottanut lompakkonsa, hymyillen leveästi.
"Näyttikö se siltä että saa sydärin?"

”Vähän”, Kai naurahti ja mietti, miten sekopäisenä valmentaja häntä oikein piti. Hän oli saanut suorastaan pidätellä itseään, ettei ollut tarrannut miestä takapuolesta saadakseen viestinsä läpi.
”Enhän voinut vain kysyä suoraan, hän olisi vedonnut Katerinaan. Nyt meillä on sitten salainen tapaaminen ylihuomenna. Minne veisin hänet?”

Andrea nauroi, eikä voinut sille mitään. Olisiko pitänyt varoittaa ystävänsä toivottomuudesta?
"Se on vähän toivoton tollasissa. Mutta hyvä että sait sen lähtee. Ja joku kiva pubi vaan. Se on tosi yksinkertanen."

”Puhut ystävästäsi kauniisti”, Kai virnisti ja pisti lisää kaasua kun saapui isolle tielle. Ei heillä menisi kauaakaan Newcastleen. Hän voisi heittää autonsa maksuttomalle paikalle lähelle kotiaan ja hakea sen joskus seuraavana päivänä.
”Seuraavaks taidan vaan ehdottaa sille pikapanoa jonkun paikan vessassa ja katsoa miten käy”, mies päätti ja hieraisi vaihdekeppiä suuremman vaihteen toivossa. Harmi, että ne olivat jo loppuneet. Vauhti tosin hipoi jo ylinopeuden rajoja reilusti, mutta ei hän välittänyt.

"Siis silleen... Ei se tarvi mitään glamouria ja hienoa. maanläheisellä tavalla yksinkertainen." Andrea paikkaili vähän sanojaan. Miyato oli oikeasti ihan kiva mies ja mukavaa seuraa.
"Ei se sellaseen suostu. Se juoksee sua karkuun. Se on eläny kaapissa.... Tulikohan se vuosi sitten kaapista? Vai vähän yli? En muista. Siihen asti se piilotteli sitä kun ruttoa."

”Onpa tylsää”, Kai huokaisi harmissaan mutta hymy pysyi huulilla. Ei hän tietenkään halunnut ajaa Miyatoa karkuun. Ehkä hän voisi jopa pitää tästä ja leikitellä vähän pidempään. Ei hänellä juuri nyt ollut muutakaan tekemistä elämässään töiden lisäksi.
”Kuinka paljon yllätyit, että suostuin tähän?”

Andrea vilkaisi Kaita. Hän oli yllättynyt itseasiassa aika paljon.
"AIka paljon. Ajattelin ettet suostuis, viimeistään sen takia että se on Miyato."

”Siksi että kyseessä on mies vai juuri Miyato?” Kai kysyi velmusti hymyillen. Hän tuskin tunsi valmentajaa, jolle oli flirttaillut jo itselleenkin erityisen suurieleisesti ottaen huomioon, ettei hän halunnut toki muiden sitä näkevän. Yleensä hän flirttaili tosissaan vain humalassa.

"Sekä että. Se ei oo kovin monen mieleen, miehet on kai sit niin pinnallisia. Jos se ei ennen proteesiaan kelvannut, nyt se ei ainakaan kelpaa. Katerinakin meinasi kuulemma livahtaa karkuun treffeiltä kun se kerto siitä. Se on vähän raasu. Tosi kiva, hauskaa seuraa ja ihanin ystävä mitä voi olla, mut. Vähän raasu ja reppana." Andrea vilkaisi Kaita, virnistäen.
"Sä oot erilailla mun paras ystävä, puudeli."

Kai pyöräytti silmiään Andrean viimeisimpiin sanoihin. Hän taputti vasemmallaan vieressä istuvan reittä. Olihan se ihana kuulla, että toinen arvosti häntä ystävänä. Heidän suhteensa oli vähän erikoinen, mutta yhtä kaikki hän laskisi Andrean yhdeksi parhaista ystävistään, sillä hänellä ei ollut tapana luoda erityisen syviä ystävyyssuhteita.
”No jos totta puhutaan, tuskin katsoisin Miyaton suuntaan vapaalla”, hän hymähti melkein säälien miesparkaa. Olihan se kauheaa, jos ei terveenäkään irronnut ja sitten meni vielä menettämään jalkansa. Hänen täytyi mielessään kyseenalaistaa jälleen kerran, miksi Andrea halusi erottaa Miyaton Katerinasta, kun mies kerrankin oli löytänyt jonkun. Vaikka hän arvelikin, että Katerina oli sorttia, joka kyllästyi nopeasti.
”Toisaalta enemmän katselenkin naisia. Te ootte niin paljon nätimpiä.”

"Oi kiitos~" Andrea halusi Katerinasta eroon, koska se pissis halusi hänestä eroon ja myös siksi että hän ei halunnut Miyaton tulevan jätetyksi.
"Niin. Eli ymmärrät mitä tarkoitan. Ja se on niin väärin, koska se on oikeasti maailman suloisin ihminen, jolle voi kertoa mitä tahansa, se aina auttaa ja on siinä, vaikka keskellä yötä."

Kai myhähti ymmärtäväisesti. Hän ei toki voinut sanoa tuota kaikkea puhuttuaan vasta sinä päivänä kunnolla Miyaton kanssa. Mies oli kuitenkin vaikuttanut juuri sellaiselta, miten Andrea tuon kuvaili. Rehdiltä ja luotettavalta ystävältä, mutta ei lainkaan sellaiselta, jonka Kai iskisi. Ei, hän iski vain sellaisia, joilta sai helposti seksiä.
”Oletko varma, ettet vain halua häntä itsellesi?” Hän kiusoitteli virnuillen kääntyessään Newcastleen. Enää parkkipaikka jonkun kivan kuppilan vierestä. Hänellä niitä kantapaikkoja onneksi riitti.

Andrea töytäisi autoa ajavaa miestä hellästi nyrkillä olkapäähän. Ei halunnut, ei todellakaan. Paitsi ystävänä.
"En! Ihan rehellisesti, näetkö mut suhteessa? Vai?" Hän virnisti leveästi. Andrea oli itse samanlainen, iski niitä joilta hän tiesi saavansa seuraa helposti ja hyödynse sen seuran maksimissaan kolmesti, jättäen leikin sitten siihen.

Kai kohautti olkiaan nauraen.
”Mistä tiedän ettet ole vaikka salaa naimisissa?” Hän kysyi esittäen hyvinkin tietämätöntä ja viatonta. Kyllä hän tiesi. Ei Andrea ollut sitoutuvaa tyyppiä. Ja miksi olisikaan, kuka sen ikäisenä muka halusi puolison ja perheen ja omakotitalon ja asuntolainan? Hyi.
”Sopiiko tämä?” Kai kysyi ja ajoi hiljakseen pienen mitäänsanomattoman englantilaispubin ohitse. Se mainosti tuttuja olutmerkkejä ja olihan alkuillan happy hourkin juuri alkamassa.

"No hyi." Andrea tuhahti, ottaen laukkunsa jo syliin. Kain ehdottamalle pubille hän nyökkäsi. Se kävi oikein hyvin. Halpaa olutta, kävi kilparatsastajalle! Auton pysähdyttyä Andrea nousi, haroen kevyesti hiuksiaan.

Kai parkkeerasi parhaat päivät nähneen autonsa tien varteen ja nousi autosta lukiten sen sitten ovesta. Hän tiesi, että ostaisi uuden minä päivänä hyvänsä aivan pian, sillä kaipasi näyttävää autoa, joka ei hajoaisi kasaan pienestä töytäisystä. Sellaisena hän omansa näki. Mies pyyhkäisi hiuksiaan peilaten itseään nopeasti kuljettajan oven ikkunasta ja suoristi vaatteitaan ennen kuin viittoi Andrean mukaansa ja asteli sisään hämärään pubiin. Se oli lauantai-illaksi suhteellisen rauhallinen, joten istumapaikankin löysi jos tahtoi. Harvemmin nuoret sellaiseen paikkaan tuppasivat löytämään vaan suuntasivat yökerhoihin.
”Voin tarjota ekan, mitä otat?” Hän kysyi ja kaivoi lompakkoa farkkujen takataskusta.

Andrea oli ehtinyt iskeä jo silmänsä happy hourin Jäger bomb-tarjoukseen. Jes. Kain piti ehkä vain loiventaa omaa krapulaansa, mutta hänestä ei oltu puhuttu mitään. Hän katseli kapakassa hetken ympärilleen, havahduttuaan miehen kysymykseen.
"Jekkupommi." Nainen vastasi hymyillen baarimikolle. Energiajuomaa ja saksalaista yrttilikööriä. Häntä ei kestäisi kohta kukaan.

Kai pyöräytti silmiään Andrean juomavalinnalle, mutta maksoi mukisematta sen ja oman olutpullonsa. Hän viittasi kysyvästi kohti vapaata, pientä ikkunapöytää ja suuntasi sitten sinne mikäli se naiselle passasi. Mies istuutui ja joi kerralla melkein puoli pullollista ennen kuin saattoi nojata varsin rennosti tuolin selkänojaan ja huokaista. Sitä hän oli koko päivän kaivannut.
”En vieläkään usko, että musta tulee kilparatsastaja.”

"Mut susta tulee!" Andrea älähti turhankin innokkaasti, hymyillen leväesti. Hän maisteli omaa juomaansa hieman varovaisemmin kuin Kai, syystäkin.  
"Ja sait heti upeat hevoset. Cavanaughn hevoset ei ole mikään vitsi. Vaikka se omistaja onkin."

”Mulla on aavistus, että se ehtii vetää ne hevoset multa pois vielä monta kertaa”, Kai huokaisi ja nojautui kyynärpäällään pöytään. Hän oli vihdoin astunut suuren askeleen kohti unelmaansa, mutta ei silti voinut uskoa, että se oli tapahtumassa.
”Ehkä se oli vaan joku mielenhäiriö. Se oli tosi omituinen tänään muutenkin.”

Andrea kohotti kulmaansa. Cactus oli aina outo, joten siinä ei varsinaisesti ollut mitään uutta kenellekään.
"Miten outo? Eikös se oli aina vähintäänkin outo ja sekopää? Joskus epäilen että sillä on joko rabies tai skitsofrenia."

”En tiedä. Kai sitä vaan väsytti”, Kai vastasi olkaansa kohottaen. Ehkä hän oli vain omassa krapulassaan nähnyt työnantajansa entistäkin kuolleemman näköisenä.
”Eihän meidän pitänyt puhua siitä”, hän muistutti ja etsi kadonneen hymyn kasvoilleen.
”Eiköhän oteta meidän tulevalle uralle kollegoina. En malta odottaa.”

Andrea nyökkäsi. Heidän ei pitänyt puhua Kain kamalasta työnantajasta sen enempää. Hän vastasi hymyyn, kilautti lasinsa miehen olutpulloa vasten.
"Kuten sanoin, se on paskaa, mutta tulet rakastamaan sitä."

Kai myhäili. Hän tiesi että edessä olisi todella paljon työtä, eikä hän pääsisi edes kilpailuihin asti helposti. Kaikesta siitä huolimatta, myös Andrean varoituksista, hän oli ihan täysillä mukana. Hän oli varma, että se oli sitä, mitä hän oli aina halunnut tehdä.
”En malta odottaa. Kukahan tulee tilalleni? En tietenkään työllistä itseäni vain yhden tai kahden kilparatsun kanssa, mutta aika tuskin riittää kaikille hoitajana.”

"Eiköhän hän löydä jonkun." Andrea lohdutti hymyillen. Onneksi hänellä oli Prescottim hevosten kanssa Elis.

”Kuitenkin jonkun tyhjäpäisen idiootin”, Kai tuhahti huvittuneena. Hän ei kaivannut sellaista hevosenhoitajaa. Vaikka hän ei olisi saanut olla iloinen työnantajansa huonosta tuurista terveyden saralla, hän oli. Se oli mahdollistanut hänelle portin kilparatsastuksen maailmaan läheisemmin kuin koskaan.
”Oletko tullut toimeen sen ruotsalaisen pojan kanssa?”

"Ei hän Miss Malibua palkkaa." Andrea totesi virnistäen. Ai oliko? Elis oli ihana.
"Olen! Elis on tosi hyvä ja ammattimainen."

Kai nauroi.
”Tuskin Katerina edes suostuisi. Oletko huomannut kuinka saamaton hän on omankin ratsunsa kanssa?” Ei ruotsalaisnainen paha ollut, vähän vain lellitty, eikä pitänyt likaisesta työstä. Sen näki kauas, kun Katerinaan törmäsi tallilla: valkoiset ratsastushousut, kiiltävät saappaat ja laitetut kynnet jo kertoivat, ettei tuolla ollut käsitystäkään oikeista töistä. Jotkut pääsivät helpolla.
”Eikö se ole aika nuori?” Kai kysyi epäröiden Elisistä. Hän tunsi pojan jollakin tasolla, mutta ei varsinaisesti ollut jutellut kovin syvällisiä tuon kanssa.

Andrea kohautti olkiaan. Olihan poika nuori, mutta sellainen asiallinen.
"On, mutta ihan asiallinen ja ahkera. Ei hän laiskottele."

”Hyvä niin. Ja kaikkihan me jostain ollaan aloitettu.” Kai muisti kyllä kuinka hänet oli otettu vastaan ensimmäisissä paikoissa opintojen jälkeen. Ensinnäkin ihmetystä oli herättänyt hänen sukupuolensa ja se, miten hänennäköisensä oli päätynyt hevosalalle ylipäätään. Kukaan ei tuntunut uskovan, että hän todella halusi kilparatsastajaksi.
”Tuletko toimeen Prescottin kanssa? Olen nähnyt hänet tallilla kerran tämän kesän aikana, joten hän ei taida käydä usein?”

Andrea oli otettu vastaan huomattavasti paremmin, vaikka hän olikin rääpinyt tutkinnon kasaan vain jotta ei luottaisi vain kilparatsastukseen  
"Tulen. Vähän yrmy mutta räpsyttelee ripsiä niin pärjää.”

Kaita huvitti Andrean tapa pehmittää miehet. Hän tuskin selviäisi pelkällä ripsien räpsyttelyllä, mutta onneksi hänen ei tarvinnutkaan. Hän kesti yrmytkin mukisematta tarpeen tullen ja keskittyi olennaiseen.
”Tuskinpa sun tarvii paljon tehdä, Prescott ei varmaan saa kauheesti naista niin yksi tuollainen suloisuus siinä pyörimässä saa varmasti hänet tyytyväiseksi”, Kai virnisti ja valui vielä rennompaan asentoon. Miten ihana olla vapaalla ja saada se loiventava olut, mitä hän oli koko päivän kaivannut.

Andrea kallisti päätään hieman. No ei Ludo ruma ollut... Ai niin, se pyörätuoli.
"Kuules nyt. Ei saa epäillä etteikö Ludokin saisi. Onhan hän komea ikäisekseen. Toisin kuin Cactus. Työnantajani näyttää paremmalta kuin sinun. Hah."

Kai nauroi. Hän ei voisi varmaan enää ottaa työnantajaansa vakavasti.
”Tuskin Ludolla edes seisoo”, hän tyrskähti ja huuhtoi oluella alas likaiset ajatuksensa. Miksi hänen täytyi olla niin ilkeä.
”Tosin en uskalla vannoa Artemiksestakaan.”

Andrea kohotti kulmaansa. Hänen paras ystävänsä oli myös vammautunut, vaikke yhtä pahasti, joten hän ei ihan sulattanut Ludosta sellaista, mutta antoi sen mennä, hymyillen vain.
"No sillä ei ainakaan. Eunukki."

Kai ei tiennyt missä välissä keskustelu oli mennyt niille raiteilleen, mutta ei jaksanut edes tuntea syyllisyyttä.
”Johan kerroit siitä valmennettavan isästä. Haluisin ehdottomasti selvittää miten hyvin ne juorut pitää paikkansa.”

"No... Mä muistan et sillä oli sillon ennen Saksaan lähtöä se... Joku... Mukula jolle se piti yksityisvalmennuksia. Kai se sen seurassa hengannut mies ois sitten sen tytön isä. En tiedä. Se oli sillon kun tulin maaliskuussa tänne." Harmi ettei kai ollut todistamassa.

”Herkullista”, Kai myhäili ja napsutti lyhyillä kynsillään pöydän pintaa. Humalassa hänestä kuoriutui oikea juoruämmä, vaikka muuten hänellä ei tuntunut olevan kiinnostusta kenenkään elämänmenoon.
”Täytyy alkaa seurata tarkemmin, mitä se touhuaa. Tallilla ei muuten tapahdu yhtään mitään jännää.”

"Eiks ookin. Ajattele sitä kryptanvartijaa alasti." Andrea virnisti leveästi. Luurankomasen laiha ja kalpea irlantilaismies ei voinut olla seksikäs. Ei vain voinut. Vaikka nyt mies oli hämmentävän terveen näköinen kasvoiltaan.

Kai irvisti ajatukselle. Hän tarvitsisi lisää juotavaa.
”Ajattele keskenäs. Sulla on outo maku”, hänen onnistui vastata katse täynnä huvittunutta inhoa. Hänelle riitti, että hän työskenteli Cavanaughn kanssa kaikki päivät. Ei hän kaivannut vielä sitä, että näkisi miehen mielessään alasti aina törmätessään tuohon.

"Ole hyvä. Nautit kuitenkin." Andrea virnisti leveästi. Hän tyhjensi oman lasinsa, vilkaisten Kaita sitten.
"Mitä haluat? Tarjoan sulle takasin."

Kai pudisteli päätään Andrealle. Tuolla oli varsin erikoiset luulot hänestä. Hän kohotti tyhjää olutpulloaan vastaukseksi ja hymyili kiitokseksi. Olihan se toki oletettavaa, että he päikseen tarjosivat. Ei hän sitä pelkkää herrasmiesmäisyyttään tehnyt, vaikka ehkä Andrea olisikin voinut olla sellainen ystävä, jolle voisi tarjota pyyteettömästi.

Andrea nyökkäsi, mennen tiskille. Hän palasi kahden oluen kanssa, laskien toisen Kain eteen. Hän istui alas, virnuillen hieman.
"Kyllä kannattaa olla nainen. Vähän vetää toppia alas niin saa tiskilläkin palvelua nopeemmin."

Kai nosti katseensa Andrean saapuessa jälleen. Hän pyöräytti silmiään naisen sanoille vaikka oli toki kiitollinen, et tuo oli palannut nopeasti.
”Sä oot ihan uskomaton”, hän hymähti ja tarttui vasta tuotuun, edelleen kylmänhohkaiseen pulloon. Mikään ei voittanut kylmää olutta sellaisen päivän jälkeen.
”Meetkö huomenna töihin? Mä melkein toivoisin et olis vapaa”, Kai uteli. Hän tiesi tosin pitävänsä vapaan maanantaina, sopivasti juuri silloin, kun oli sopinut tapaamisen Miyaton kanssa.

Andrea kohautti olkiaan, räpäyttän silmiään viattomasti. Uskomaton? Tietenkin.
"Tietenkin olen, et olisi ystäväni jos en olisi uskomattoman ihana." Andrea kiusoitteli Kaita, vilkaisten tuota. Oliko hänellä töitä?
"On. Pitää ratsastaa, Morlanin ja O'Connorin valmennukset."

”En tietenkään. Mulla on kriteerini, uskomattoman ihana on yksi niistä”, Kai myönsi ja taputti Andrean polvea. Heistä oli tullut läheisiä yllättävän nopeasti, mikä varmasti johtui siitä että he olivat niin paljon tekemisissä töiden puolesta.
”Mahtavaa. Pian mäkin pääsen kunnolla valmentautumaan”, Kai haaveili vaikka tiesi jo valmiiksi, miten kamalaa se tulisi ajoittain olemaan.

"Niin pääset. Sit tulet kotiin selkä särkien, jalat maitohapoilla, pari kertaa hiekkaa nielleenä ja naarmuja täynnä. Ja silti nouset selkään seuraavana päivänä uudestaan. Koska olet idiootti, kuten me kaikki." Andrea sai sen kuulostamaan kamalalta ja sitä kilparatsastus joskus olikin.

”En malta odottaa”, Kai virnisti. Olihan hän ratsastanut jo vuosia, joten tiesi kyllä, mitä tarkoitti ratsastaa kilpaa. Mitä kaikkea muuta se oli, kuin voitonjuhlaa ja hurmiota kisapaikalla. Hän oli nähnyt sen kaiken hevosenhoitajana niin monesti, pettymyksen ja perseelleen menneet valmennukset. Tällä kertaa hän saisi mahdollisesti vain Cavanaughn vihat päälleen epäonnistuneen suorituksen jälkeen, kun hoitajana hänelle saattoivat huutaa suotta sekä kilparatsastaja, hevosenomistaja että mahdollisesti vielä pari muuta osapuolta, vain siksi, että hän oli arvojärjestyksessä pahnanpohjimmaisena.
”Onneksi voin aina tulla itkemään sulle kun kaikki on paskaa.”

"Niin voit. Oot aina tervetullut. Mulla on aina viinaakin." Andrea myönsi auliisti. Hän oli muutamat kerrat painunut kisapaikalla vessaan itkemään, kaiken mentyä päin helvettiä. Hän otti reilun kulauksen oluestaan.
"Mut sulla tulee menemään hyvin. Ja aattele kaikkia niitä tyttöjä kisapaikoilla."

”Oot paras ystävä”, Kai hymyili Andrealle leveästi. Hän kaipasi juuri sellaista ystävää, joka antaisi hänen hukuttaa murheensa ja kerätä itsetuntonsa rippeet hiljalleen kasaan alkoholilla, kun pilalle mennyt valmennus, kilpailu tai mikä vain oli hänet hajottanut. Hän ei voinut olla virnuilematta naisen sanoille.
”Kerrankin mulla ois oikeesti aikaa niille”, Kai nauroi. Hevosenhoitajana hänellä oli aina monta rautaa tulessa, ja flirttailu jäi niille muutamille vapaatunneille, joita kilpailujen ohessa saattoi jäädä.
”Vau. Oikeesti vau. Mä oon aina halunnut tätä mutta tää tarjous tuli kyllä ihan puskista. Saako työnantajan onnettomuudesta iloita?”

"Mä tiiän." Andrea vastasi itserakkaasti. Hänen ja Kain ystävyyteen ei kuulunut herkistely, eikä se naista oikeastaan haitannutkaan. Hän ei voinut olla nauramatta miehen oivallukselle. Niin, kaikki se aika!
"Niin, ajattele! Kaikki  se aika niille tytöille! Ja ne hevosenhoitajalikat, jotka lakoaa sun syliin. Saa. Todellakin saa. Etenkin jos työnantaja on Cactus."

Kai ei jaksanut edes hävetä sitä, miten ilkeäksi hänet mieltäisi jos tietäisi hänen nauttivan työnantajansa epäonnesta. Hän vain nauroi Andrealle ja rapsutti naisen polvea hajamielisenä.
”Kiitos tästä. Kaipasin tätä”, mies hymähti ja viittasi sillä olueen, mukavaan seuraan, hetken tauoksi hektisestä elämästä. Hän rakasti elämäänsä, unelmiensa tavoittelua, kauniita naisia ja sitä, että oli päässyt aimoharppauksen eteenpäin tavoitellessaan menestynyttä kilpauraa.

Kyllähän Kaita saattoi pitää vähintään lievänä kusipäänä se johdosta, mutta Andrea ei osannut tuomita. Hän ei itsekään jaksanut kovin anteliaasta sääliä tuon työnantajalle.
"Samoin. Kesä on ihanaa aikaa kun on kisakausi, mutta välillä haluaisi vaan vetää henkeä tälleen. Vähän useammin kuin ehkä ehdin."

”Ensi kesänä voidaan sitten rentoutua yhdessä jossakin Etelä-Euroopan kisakaupungissa tälleen”, Kai ehdotti ja nojautui tuolinsa selkänojaan. Hän tiesi kisakauden olevan äärimmäisen kiireinen, mutta mikäli he sattuisivat olemaan samassa paikassa samaan aikaan, he löytäisivät taatusti aikaa rentoutumisellekin. Eihän sitä muuten jaksanut.

"Joo niin vissiin. Jos mulla on töitä enää ens vuonna. Cactus saattaa pitää huolen siitä ettei oo." Andrea kyllä aikoi pitää kiinni Prescottin hevosista. Louboutinista oli paljastunut aivan uusia puolia nyt kesällä. Se tuntui edistyvän, vihdoin!

”Älä huoli, sun tasoiselle ratsastajalle suorastaan tarjotaan hevosia kultalusikalla. Et sä yhden Cactuksen hevosia enää kaipaa kun saat ratsastettavaksi vielä parempia”, Kai lohdutti vaikka ei uskonutkaan, että Cavanaugh luopuisi niin lahjakkaasta ratsastajastaan. Andrea oli mahtava ja hänestä ainakin tuntui, että työnantaja vain arvosti sitä kun joku osasi sanoa vastaan.
”Ja eiköhän Prescott vielä osta jonkun lahjakkuuden jonka kanssa pääset voittamaan kaikki. Hyväks se muuttuu, hei.” Hän oli täysin luokaton myötäelämään toisten murheita, mutta ainakin hän yritti piristää.

"Mm. Onneks mulla on Mentos. Se ei liity kumpaankaan niitä ja on ihan mahtava." Tumma ori oli tällä hetkeitä Andrean parhaita ratsuja. Mahtav hevonen.

”Totta”, Kai nyökkäsi ja viimeisteli oluensa pitkällä huikalla. Hän toivoi että saisi ratsastaa luvattuja kilpahevosia pitkään ja mahdollisesti saisi matkan varrella lisää niitä. Hän tiesi Andrean elämän hurjan kiireiseksi hevostensa kanssa, mutta häntä ei edes pelottanut se.
”Mitä sanot, vedetäänkö ihan perseet vai otetaan vielä yhet? Oon tylsä mutta ei tekis mieli mennä huomenna samassa kunnossa töihin kun tänään.”

Etenkin nuorten hevosten kanssa Andrea oli kiireinen, vaikka sitä ei heti uskoisi. Niiden kanssa treenaaminen vei enemmän aikaa. Hän naurahti, pudistellen päätään. Ei todellakaan perseitä.
"Ihan yhdet vaan. Ei todellakaan perseitä, mun on ratsastettava huomenna koko helvetin roikka läpi. Että onnea vaan mun luupeerseelle."

Kolme olutta olivat omiaan nostamaan Kain olotilaa siitä krapulaisen epäuskoisesta olosta, jossa hän oli vellonut koko päivän. Hän nousi penkistä ja viittasi Andreaa kohti ulko-ovia.
”Kuinka menet kotiin?” Hän huolehti onnellisena omasta lyhyestä kotimatkastaan heidän astuttuun miltei sumuisen kosteaan iltaan. Autokin näytti seisovan ihan ehjänä kadulla, joten eiköhän se siinä selviäisi yön ylitse.

Andrea kulautti oman oluensa loppuun kun Kai jo nousi ylös.
"Hmm... Varmaan meen bussilla. Ei tästä pitkä matka ois kävelläkään, mutta en vaan jaksa." Nainen mietti hetken ja nyökkäsi vielä. Jep, bussilla. Se olisi paras vaihtoehto.
"Nähdään huomenna työleirillä." Nainen virnisti, lähtien sitten kohti oikeaa pysäkkiä, korollisten nilkkureiden kopistessa pirteästi katua vasten. Mieli oli hyvä, suorastaan loistava.

Kai otti suunnakseen kodin ja heilautti kättään ystävälleen. Hän pääsisi ilmeisen ajoissa nukkumaan muutamien pakollisten rutiiniensa jälkeen. Todennäköisesti mies lyttäisi itsensä henkisesti krapulassa työskentelyn vuoksi ja samalla laatisi seuraavan vuoden suunnitelman, kuinka täyttää Artemis Cavanaughn odotukset tuon hevosten kilparatsastajana. Hän varaisi itselleen kasan valmennuksia ja edes vilkaisisi uusia ratsastusvaatteita, joita ostaisi ensimmäisen ison palkan saatuaan. Hänen elämänsä vasta alkaisi tästä.