Parempaa arkea

Ja toinenkin vapaa peli! Tulkaa juttusille tai maastoon tai vaikka ihan kärryjenkin kyytiin, sinne mahtuu hyvin kaksikin

Brock oli iskenyt kymmenelle ratsastuskoulun ponille tänään kengät jalkaan ja suurimmassa osassa niistä oli ollut työsarkaa vaikka muille jakaa. Ja sietämistä. Ponit olivat olleet pieniä ja isona miehenä Brock oli saanut kurotella ja kyyristellä niin, että alaselkää aivan jomotti. Monet eivät myöskään arvostaneet paikallaan seisoskelua tai miehen totuttua napakampia otteita. Pirullisin poneista, valkoinen welshponitamma, oli jättänyt jälkensä Brockin oikeaan kyynärpäähän, jossa oli hieman jomottava punainen purujälki. Brock hieroi sitä kiroten mielessään tahdittomia ja lellittyjä poneja ja asteli Aben kanssa tallipihaa pitkin. Olipa miellyttävää olla takaisin oman rauhaisan hevosen parissa. Abe ei koskaan tehnyt mitään yllättävää tai ajattelematonta. Nytkin se ennemmin nuokkui hänen vierellään kuin käveli ripeästi ja maailmaa tarkkaillen.

He olivat lähdössä tavanomaiselle maastolenkilleen kärryjen kera. Kärryt hän oli vetänyt pois niiden säilytyspaikalta henkilökunnan parkkipaikalta tallitien vierelle kuin ne olisivat olleet höyhenenkevyet. Isothan ne eivät tietenkään olleet ja kaipasivat uutta maalipintaa, vaikka Brockista viime maalauskerrasta oli vasta hetki. Paitsi että siitä oli kaksi vuotta. Tarkoittiko tämä sitä, että hän oli tulossa oikeasti vanhaksi kun hän ei enää erottanut vuosia toisistaan ja kuvitteli, että hän oli vasta hetki sitten ollut opiskelemassa?

Abea hän oli harjannut pitkän tovin ja kiirehtimättä tämän karsinassa. Ruuna oli melkein edustuskunnossa, ellei sen massavia vuohiskarvoja katsonut liian tarkasti. Ne oli aina vaikea saada oikeasti puhtaiksi, vaikka ne olivatkin nyt selvät ja hulmusivat isojen kavioiden askeltaessa eteenpäin. Myös harjan hän oli viitsinyt harjata läpi tarkemmin kuin vähään aikaan. Abe oli niin upea hevonen, että se ansaitsi hieman hemmottelua välillä. Vaikkei maastossa heillä kuitenkaan olisi seuraa, jolle esitellä edustuskuntoista Abea ja tämän kunnostusta kaipaavia pikku kärryjä.
Clydesdale peruutti kärryjen eteen kuten aina ennenkin ja jäi seisomaan paikalleen, kun Brock siirtyi säätämään kiinnitysten kanssa.

Lesley oli kotiutunut pieneen motellihuoneeseensa parissa päivässä, ja lähtenyt kiertelemään Newcastlea.
Jututettuaan paria paikallista hän oli saanut tietää useammastakin kiinnostavasta kohteesta, jotka paikkakunnalla oleillessa pitäisi ehdottomasti nähdä.

Yksi niistä oli Rosings Park, mainetta niittänyt kisatalli aivan kivenheiton päässä.
Tällaista tilaisuutta hän ei voinut päästää lipeämään käsistään, vaikkei hän heppahullu ollutkaan.
Tulisipa sekin nähtyä. Oikeissa piireissä tallin nimen mainitseminen herättäisi varmasti keskustelua.

Mies käänsi moottoripyöränsä parkkipaikalle ja pysäköi. No, ainakaan hän ei ollut paikalla yksin, se oli huojentavaa.
Silmäiltyään aikansa ympärilleen, kohtalaisen pahasti eksyksissä, nosti Lesley aurinkolasit silmilleen ja lähti harppomaan asfalttitietä myöden.
Luotuaan muutaman uteliaan silmäyksen kentällä työskenteleviin ratsukoihin ja harkittuaan tallin sisälle menemistä, äkkäsi mies jotain mielenkiintoisempaa:
kärryjen eteen peruutettiin jykevää, mustavalkoista hevosta ja joku alkoi kiristellä remmejä eläimen ympärille.

Seurattuaan puuhaa hetken etäämmältä uteliaana, asteli mies hieman lähemmäs ja heilautti kättään rauhallisesti.
"Hei. Siinäpä on komea hevonen." Hän huikkasi ja pysähtyi kohteliaan välimatkan päähän kaksikosta.
"Onko se sinun?" Lesley jatkoi ja käänsi katseensa hevosta valjastaneeseen ponnaripäähän ystävällinen hymy huulillaan.
Toivottavasti hän ei ollut keskeyttänyt mitään tärkeää, se olisi ollut oikein loistava ensivaikutelma.

Brock oli tottunut, että hänen arkensa eteni varsin tasaisella tutulla tahdilla ja siksi tuntematon ääni ja ihminen saivat hänet hieman kummastelemaan. Rosings Park oli toki iso talli, eikä Brock voinut todellakaan väittää tuntevansa kaikkia tai edes suurinta osaa asiakkaista ja työntekijöistä, mutta tunsi kyllä paljolti kasvoja. Tämän mies ei näyttänyt tutulta lainkaan - mies hän kai oli.
"Kiitos", hän vastasi kuitenkin, kohensi ruunan rintaremmiä ja taputti sen paksua kaulaa. "Minun omani kyllä." Iso työhevonen katseli rauhaisasti uutta tulokasta muttei tehnyt aloitettakaan liikkua paikaltaan. Se tiesi osansa ja ymmärsi, että tutustumisille oli aikansa. Suurin osa tällä tallilla asuvista hevosista ei osannut aivan yhtä hyviä käytöstapoja vaan hoitivat asiansa kärsimättömästi ja kamalalla kiireellä. Abe ei sellaista käsitettä tiennytkään. Brock oli siitä aina loputtoman kiitollinen. Hänestä ei olisi ollut omistamaan jotain hätäistä nuorikkoa.

[Pahoittelut siitä, että se olen minä, joka jälleen kerran tukkii seuraksi :'-D]

Lesley nyökäytti päätään ponnaripään kiittäessä häntä.
Kun mies vastasi omistavansa eläimen, joutui Lesley korjaamaan mielikuvaansa kisatallin imagosta. Hän oli kuvitellut kaikki asukkaat siroiksi koipeliineiksi, mutta mitä ilmeisimmin sekaan mahtui myös tällaisia tanakampia tapauksia. Eivätkä omistajat olleet hienostelijoita.

"Käytöstavat jäi." Lesley äkkäsi ja ojensi kätensä miestä kohden edelleen hymyillen.
"Olen Lesley. Täällä turistin ominaisuudessa. Toivottavasti se ei haittaa ketään."
Eiköhän hän sulautunut massaa, kunhan ei alkaisi hevosten karsinoihin tunkea, mutta hän halusi olla varma.
"Enkä toivottavasti häirinnyt teitäkään."
Mies jatkoi ja nyökäytti varsin rauhallisen oloista hevosta kohden. Parivaljakko oli ollut lähdössä johonkin hänen pamahtaessaan paikalle. Jos heillä oli kiire, hän ei jäisi häiriköimään pidemmäksi aikaa.

[Eikun tervetuloa vaan B) Vapaita pelejä nämä on kaikille.]

Brock naurahti matalasti ja kätteli Lesleyksi esittäytynyttä tavallisen rempseästi ja napakasti.
"Brock... ja Abe", hän vastasi, osoitti leppoisaa clydesdaleruunaa ja hymyili hieman. "Täällä käy paljon turisteja ja vierailijoita, sovit hyvin joukkoon." Rosings Parkin kaltaisella tallilla ei katsottu vinoon tuntemattomia kasvoja kun kukaan ei kuitenkaan tuntenut jokaista kanta-asiakastakaan. Tai ehkäpä joku hallinnon puolelta tunsikin - hän ei vain ollut yksi niistä ihmisistä, vaikka olikin kengittänyt varmastikin puolia tallin hevosista ja lähitallienkin hevosista. Pienemmällä tallilla vieras haahuilija olisi ollut eri asia, mutta Rosingsissa kukaan ei varmaankaan katsoisi Lesleytä pahalla.
"Et todellakaan", hän vähätteli ja nykäisi vatsaremmiä tiukemmalle. Ruunan lihaskaan ei värähtänyt eikä ison miehen napakka ote sinänsä jykevää hevosta liikuttanutkaan. Nuorempana siltä ei ollut kuulemma meinannut saada jalkojakaan nousemaan, kun ne olivat kuin maahan muuratut. "Aben mielenrauhaa ei järkytä mikään. Olimme vain lähdössä ajolle."

Lesley nyökytteli päätään miehen esittäytyessä Brockiksi. Hevosenkin nimi selvisi samalla, ja aiheutti sangen hilpeän mielleyhtymän Abrahamiin.
"Hauska tutustua. Molempiin." Lesley totesi ja nyökkäsi tervehdyksen myös hevosta kohden virne huulillaan.
Brockiksi esittäytyneen vielä vahvistaessa hänen epäilyksensä siitä, ettei kisatallilla välitetty satunnaisesta harhailijasta, nyökytteli Lesley jälleen.
"Hyvä tietää. Talleilla on niin erilaisia tapoja, etten uskaltanut kokeilla onneani. Ties vaikka olisin vahingossa päästänyt jonkun huippu hepon vahingossa jaloittelemaan yksikseen."

Lettipään, jonka mielestä hän ei ollut häiriöksi, kiristellessä Aben vöitä odotti Lesley hevosen reagoivan jotenkin. Se ei kuitenkaan elehtinyt lainkaan. Kaikki Lesleyn tähän mennessä tapaamat hevoset olivat vähintäänkin tuhisseet tyytymättöminä. Tämä jykevä eläin ei värähtänytkään.
Brockin todetessa, ettei hevosen mielenrauha järkkynyt mistään, ei mies kyseenalaistanut sitä.
"Ajamaan? Kuulostaa mielenkiintoiselta. Onko täällä siihen hyviä reittejä vai joutuuko asfalttia pitkin kuljeskella?" Hän tiedusteli ja hivuttautui lähemmäs Abea kysyvä ilme kasvoillaan.
"Saako tätä herra-Rauhallisuutta rapsuttaa?" Lesley kysyi ja harmitteli, ettei ollut varustautunut porkkanoilla. No, joku toinen kerta sitten.

Brock hymyili Lesleylle ja nyökkäsi. Ilo oli hänenkin puolellaan - uusia ihmisiä oli aina mukava tavata, ja se oli hänelle nykyisin varsin harvinaista töiden ulkopuolella.
"Hyvä tietää ennenkuin tekee varomattomasti jotakin väärää", hän vastasi. Talleilla todellakin oli erilaiset tavat - Brock oli huomannut sen kantapään kautta kengittäjän työssä. Onneksi hänen asiakkaistaan oli vuosien varrella muodostunut ryhmä kanta-asiakkaita ja uudet asiakkaat olivat usein yksittäisiä hevosia ja hevostenomistajia. Tutuilla talleilla tuttujen hevosten kanssa oli paljon mieluisampaa ja helpompaa toimia.
"Kyllä", hän hymähti. Ihmisillä oli aina erilaisia reaktioita heidän harrastuksiinsa. Usein ihmiset onneksi ihastelivat vanhanhenkisiä mustia kärryjä ja jyhkeää hevosta ennemmin kuin lähtivät tökeröiksi ja tuomitsemaan. "Rosings Parkilla on upeat maastoreitit, kilometrejä ja kilometrejä hiekka- ja metsäteitä, peltoja ja nummia", hän kertoi. Kaikkialle he eivät kärryillä päässeet mutta se ei haitannut. Vaikeammille reiteille he lähtivät sitten satulasta ratsain.
"Ehdottomasti", Brock nyökkäsi ja siirtyi tieltä, kiristämään toisen puolen hihnoja ja nostamaan aisaa kiinni valjaisiin.

Brockin kuvaillessa tilaa ympäröiviä maastoja varsin monipuolisiksi, vislasi Lesley vaimeasti.
Hänen pitäisi päästä kiertelemään paikkoja. Hevosen selässä, mikäli mahdollista.
Vuokraisikohan joku hevosensa tällaiselle ummikolle vähäksi aikaa?
Pitäisi kai käydä tutkimassa lehtiä ja ilmoitustauluja. Tai sitten kysellä rohkeasti, jahka siihen tulisi tilaisuus.

Ponnaripään antaessa luvan hevosen rapsutukseen, siirtyi mies eläimen vierelle ja nosti kätensä rauhalliesti tuon jykevälle kaulalle.
Hän olisi auttanut remmien kanssa, mutta hänen taitonsa rajoittuivat suitsiin ja satulaan. Valjaat näyttivät huomattavasti monimutkaisemmilta kapistuksilta.

"Sanohan." Lesley lausahti arvioituaan Aben takana olevan kärryn kokoa hetken.
"Mahtuisiko tuon kyytiin toinen?" Juuri tavatun ihmisen mukana seikkailemaan pitkin tuntematonta maastoa. Teksasissa? Ei missään nimessä. Varsin leppoisalta vaikuttavassa englantilaisessa kylässä? Totta ihmeessä.
"Minut saa tyrkätä kesken matkan kyydistä, jos pulina käy hermoille." Mies lisäsi virnuillen ja perääntyi taputettuaan Aben kaulaa vielä kerran. Tällainen leppoisa otus kelpaisi hänellekin.

Brock viihtyi Rosings Parkin ja Slaleyn maastoissa erinomaisesti. Kertoihan jo paljon, että hän asui keskellä mitään ja palasi töistäänkin liikuttamaan hevostaan siellä keskellä ei-mitään. Hän viihtyi metsän hiljaisuudessa, jylhien puiden ympäröimänä ja rauhassa. Metsä ja maaseutu olivat aina olleet hänen elämänsä. Mikäs sen parempaa ajanvietettä kuin rauhallinen lönksyttely rakkaan Aben kanssa.

"Kyllä siihen mahtuu", mies nyökkäsi ja kiinnitti aisan ja sitten toisenkin ruunan valjaisiin. Mustaksi maalattu puusta ja metallista rakennettu uusi, joskin vanhanhenkinen, 2 hengen istuttava kärry oli vaatimaton mutta toimiva. Se oli Aben kevyempi vetää kuin hänen vanha elämää nähnyt 4 hengen kärrynsä, joka nykyään lähinnä lokoili henkilökunnan parkkipaikan nurkassa. Kaipa joku joskus ottaisi häneen yhteyttä ja pyytäisi tekemään keikkaa sen ja Aben kanssa - tai sitten ei. Siitä luopuminen tuntui kuitenkin liian isolta askeleelta.
"Tervetuloa vain kyytiin", Brock nyökkäsi ja hymyili miehen heitolla. Hän oli vain tyytyväinen saadessaan juttu-ja matkaseuraa. Kertoihan nuoremman miehen välittömyys jo siitä, että he vaikuttivat fiksulta ja luotettavalta seuralta. Kai siitä kuului olla otettu.
"Kiipeä kyytiin vain", hän osoitti kädellään kärryjä, jotka olivat nyt nousseet pystyyn. Aben hihnoissa ei ollut paljoa säätämistä niiden asetuttua vuosien varrella juuri oikeisiin asentoihinsa ja reikiinsä, ja ruuna jauhoi rauhaisaan tahtiin kuolaimiaan, valmiina lähtöön. Brock suoristeli ohjaksia sillä aikaa kun Lesley nousi kyytiin ja seurasi sitten perästä.

Miehen ilme kirkastui, kun Brock vastasi myöntävästi. Eikä Lesleyn tarvinnut vakuutella uutta tuttavuuttaan enempää, kun tuo jo kehotti nousemaan kyytiin. Ponnaripää ei siis pitänyt häntä vaarallisena. Mahtavaa.
Lesley siis teki työtä käskettyä ja kampesi itsensä kärryyn.
"Kiitoksia." Hän totesi haettuaan mukavan asennon vieraasta kulkupelistä.

Brockin seurattua perässä, nyökäytti Lesley päätään hevosta kohden.
"Varmaan aiheeton huolenaihe tämän kanssa, mutta onko hevosilla tapana potkia kärryjä?" Ei häntä moinen olisi pelottanut, vaikka edessä kävelevä hevonen olisi stepannut vauhkona aloillaan, mutta asia oli vain pälkähtänyt mieleen.
"Meinaan, usein kielletään menemästä hevosten taakse ja tässä sitä ollaan." Mies jatkoi nauraen.
Kuinkahan monta kertaa Brock oli kuullut tuon letkautuksen? No, tuskin kerta lisää haittaisi.
Lisäksi he olivat yhä tallin pihamaalla, takaisin kävelisi siis hetkessä, jos ponnaripää päättäisi
heivata huonoja vitsejä laukovan matkalaisensa jo nyt.

[Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä, kännykkä ei ole ideaali roolausväline o.o]

[Siksi en muuta itse käytäkään kuin tietokonetta :--D]

Brock ei kovin pienistä loukkaantunut tai säikähtänyt, tai niin hän ainakin itse oli vakuuttunut ajattelemaan. Ehkä tämä päti ihmisten keskellä mutta töissä hän oli piinaavan yksityiskohtainen ja tarkka ihminen. Työorientoituneisuus oli tähän asti tuonut hänen elämäänsä vain hyviä asioita mutta olihan hän yksinäinen. Hänen elämänsä pyöri hevosten, kissojen ja töiden ympärillä. Olisipa siihen yhtälöön mahtunutkin esimerkiksi juurikin ajoseuraa mutta Lesley oli hyvin harvinainen sattumus. Hän saattoi olla helpostilähestyttävän näköinen mutta silti hän tunsi olevansa yhtä näkymätön kuin koulussakin. Kai jotkut oli vain tehty elämään toisten varjolla. Ehkä hänen mahdoton tavallisuutensa oli syy miksi ne vähät naisetkin hänen elämässään olivat lopulta lähteneet. Kukapa olisi halunnut viettää elämäänsä kärryjen päällä ja hirsimökissä kun oli pilvenpiirtäjiä, toimistotöitä ja kiirettä ja hälinää.

Brock istuutui alas ja keskitti ajatuksensa Abeen ja uuteen tuttavuuteensa. Ei hän voisi liian angstiseksi vajota, ainakaan nyt.
"Ehei, sellaisesta ei tarvitse huolehtia lainkaan", Brock naurahti. "Jotkut hevoset eivät ole tottuneet, että niiden takaa kierretään eikä sitä kannata tehdä tuntemattoman hevosen kanssa mutta Abe on vetänyt kärryjä vuosia ja vuosia eikä hätkähdä liikettä takanaan", hän vakuutti muttei meinannut lainkaan hankkiutua eroon seurastaan. Sen sijaan hän lätkäytti Abeen liikettä ja ruuna lähti kävelemään raskasta askeltaan eteenpäin tallipihalta metsäreittien suuntaan.
"Miten päädyit Rosings Parkiin?" Brock uteli sitten ja käänsi nopeasti katseensa tiestä mieheen. Kaikilla täällä tuntui olevan oma tarinansa.

[En minäkään yleensä, mutta reissussa ollessa en jaksanut kaivaa konetta esille. Olisin jumittanut siinä sitten koko illan *köh* :'-D]

Lesley oli ehkä vähän turhankin tuttavallinen, mutta hän ei jaksanut välittää moisesta. Hän piti juttelemisesta, eikä 'rauhallinen tutustuminen' oikein mahdollistanut sitä. Ja jos joku säikähti hänen räväkkää luonnettaan heti kättelyssä, niin siihen tuskin tykästyisi ikinä. Korkeintaan tottuisi, mutta se ei ollut sama asia. Siksi Lesley oli hyvillään siitä, että Brock oli ottanut matkaseuraksi. Saisipa ainakin yhden tuttavuuden tästä vieraasta kaupungista, ja samalla tuli kokeiltua uusia asioita. Tällainen leppoinen köröttely vaikutti jo nyt oikein mukavalta puuhalta.

Brockin vastatessa hänen kysymykseensä, pyyhkäisi Lesley otsaansa muka helpottuneena huokaisten.
Miehen selitys kävi järkeen, ja olihan tämä päätelmä joskus hänen omaankin päähänsä pälkähtänyt, mutta hevosista näinkin vähän tietävänä.. No, sille olisi voinut olla jokin hienompikin syy.
"Tämä selvä." Mies vastasi lyhyesti ja korjasi asentoaan kärryn lähtiessä liikkeelle.

Brockin kysellessä Rosings Parkiin päätymisestä, naurahti Lesley vaimeasti. Niin, mitenkäs tosiaan..
"Olen ajamassa Euroopan läpi, lähes rajattomalla aikataululla, ja Iso-Britannia sattuu kuulumaan siihen. Kyselin Newcastlessa nähtävyyksien perään ja monet mainitsivat Rosings Parkin joten tässä sitä ollaan." Hänen reissunsa kaikessa lyhykäisyydessään. Aikataulua rajoittivat ainoastaan passi, viisumit ja rahat. Pitäisi kai kysellä hanttihommienkin perään.
"Aikaisempaa kokemusta hevosista hyvin vähän, mutta erotan etu- ja takapään toisistaan." Mies letkautti vielä ja virnisti.
"Entä sinä? Oletko paikallisia vai toiko valjakko mukanaan?" Lesley tiedusteli. Ainakin paikkatuntemuksen perusteella mies oli asunut alueella kauan, mutta mistäpä hän tiesi oliko tuo vain opetellut matkaesitteen ulkoa..

Abe lönksytti hiekkapohjaista tietä pitkin rauhaisasti käynnissä ja katseli laiskotellen ympäristöä, yrittämättä sen suuremmin vaihtaa kaistaa, nykiä vauhtia tai nykäistä puusta lehvääkään. Oli niitäkin aikoja ollut, kun se oli lähtenyt välipalan perässä puskien tai puidenoksien suuntaan, mutta nykyään sellaiset yritykset olivat harvassa. Erityisesti nyt ruuna ei yrittänyt suurempia, kun sen kyydissä oli tuntematon ihminen.
"Oh", Brock vastasi yllättyneenä, kun Lesley paljasti reissailunsa. Se ei ollut vastaus, jota Brock oli odottanut, joskin hän ei ollut kovin hyvä lukemaan ihmisiä tai ennustamaan oikein heidän elämäntarinoitaan. Oli kuitenkin selvää, ettei Lesley ollut britti, joten turisti kuulosti loogiselta roolilta hänelle. "Kuulostaa mielenkiintoiselta elämäntyyliltä." Brock ei olisi ikinä osannut vain ottaa ja lähteä maailmalle tuolla tavalla. Maailmanmatkailu oli rajoittunut hänellä yhteen reissuun Belgiaan siskon luo ja muutamaan reissuun Irlantiin isän luo. Ajatus trooppisista maista tai vaikkapa Aasiasta tuntuivat varsin kaukaisilta ja oudoilta. Hän oli aina viihtynyt hyvin Englannissa.
"Se on jo alku", hän hörähti. Jotkut tuntuivat olevan sitäkin kädettömämpiä. "Paikallisia, syntynyt ja kasvanut täällä", hän hymähti ja käänsi clydesdalen tienristeyksessä vasempaan. Joku muu olisi halunnut kauemmas kuin muutaman tunnin päähän lapsuudenkodistaan mutta Brock viihtyi hirsimökissään Hexhamin laitamilla. Hänellä oli hänen metsänsä ja nummensa ja naapurinsa lampaat. Kiireiset kaupungit ja ulkomaalaiset tavat olivat muita varten.

Brockin vastaus vaikutti hieman yllättyneeltä, mikä ei ollut Lesleylle lainkaan uutta.
Osa hänen retkestään kuulleista oli ilmaissut haaveilleensa samanlaisesta matkasta joskus itsekin, tai vähintään tunsi jonkun,
joka oli ajanut saman matkan.
Tarinoita oli aina hauska kuunnella.
"Onhan tämä. Näkee maailmaa ja tapaa ihmisiä. Se yhdistettynä ajamiseen on oikea lottovoitto."
Lesley myötäili nyökytellen.
"Toki sitä joutuu sanoa monelle hyvästitkin. Teknologian takia ei ihan lopullisesti, mutta kuitenkin."
Koti-ikävää hän ei varsinaisesti potenut, mutta veljeään ja veljensä muksuja hän kaipasi kyllä sitäkin enemmän.
Pitäisi kai taas pistää heille viestiä, ja täyttää sähköposti hevoskuvilla.

Brockin hörähtäessä hänen vitsilleen, tuuletti Lesley pienieleisesti. Hienoa, hänen ei siis pitäisi aloittaa aivan nollasta,
mikäli joskus innostuisi tosissaan ratsastusta kokeilemaan.

Miehen vahvistaessa hänen epäilynsä siitä, että oli paikallisia, nyökytteli Lesley päätään.
"Täällä on kyllä kaunista. Ja jos sattuu hevosista pitämään niin paikka on varmasti melkoinen unelmien täyttymys."
Mikäs siinä, jos sattui viihtymään lapsuudenmaisemissaan ja sai sieltä vielä töitäkin, suottapa sitä muuttamaan.

Katseltuaan tasaisesti muuttuvaa maisemaa ja painettuaan hetki sitten ohitetun risteyksen mieleensä
Lesley keksi hieman kevyemmän puheenaiheen.
"Tässä alueella on varmaan muitakin talleja?" Mistäs Brock sellaista voisi tietää. No, ehkä herra Matkailuesite tietäisi.
"Pitääköhän yksikään niistä alkeistunteja?" Lesley jatkoi, osittain itselleen.
"Veljentyttö vaatii varmasti, että kokeilen mikäli erehdyn kertomaan missä olen." Hän lisäsi nauraen.
Ja vaatisi varmasti myös tarkan dokumentaation ympäriinsä köpöttelystä. Hienoa, joku reppana siis joutuisi kuvaajan pestiin.

"Kuulostaa mukavalta elämältä", mies hymähti ja siirsi katseensa tiehen. Brock kunnioitti Lesleyn kaltaisia rohkeita ja elämännälkäisiä ihmisiä. Ei hänestä olisi hyppäämään benjihyppyä kallionreunamalta tai muuta vastaavaa, mutta olisiko pienestä jännityksestä elämässä haittaakaan. Ehkäpä hän ottaisi lomaa ja lähtisi katsomaan Hannahia Belgiaan. Se voisi olla hänen tasollaan hyvää vaihtelua eikä siskokaan varmasti valittaisi, jos hän ottaisi hieman lomaa itselleen. Eiväthän he olleet nähneet sitten alkukesän kun Hannah oli käynyt Englannissa.
"Onneksi on puhelimet ja internet", hän nyökkäsi. Niiden ansiosta Hannahin ulkomailla asuminenkaan ei ollut niin tuskaisaa.
"Northumberland on upeaa aluetta", Brock vastasi. "Parempaa ei voisi hevosten pitämiselle löytää. Paljon tilaa pitää hevosia, monipuolisia alueita ratsastaa..." hän luetteli. Kyllä hän täällä viihtyisi vielä 20 vuodenkin päästä... tai 30 vuoden. Ehkä jostakusta se olisi tylsää mutta hän ei nauttinut jatkuvasta muutoksesta kuten maailmanmatkaaja Lesley.
"Kyllä", hän nyökkäsi sitten ja väänteli ohjia kädessään. "Muutama, siellä täällä. Niinkuin sanoin, hyvää aluetta talleille." Ei hän ollut niillä kaikilla käynyt, mutta ajanut ohi ja ihastellut siinä samassa Rosingsia yksinkertaisempien tallien elämää. Tallin hintatasosta riippumatta laiduntavat hevoset olivat aina mukavaa katseltavaa.
"Pitää itseasiassa", hän hymähti Lesleylle. "Tässä varsin lähellä on ratsastuskoulu, Greenridgen ratsastuskoulu. Se on oikein mukava paikka. Suosittelen kokeilemaan kyllä, jos tuntuu yhtään siltä."

Lesley tyytyi nyökyttelemään päätä myöntymisen merkiksi, kun Brock totesi hänen elämänsä kuulostavan mukavalta. Olihan tämä, jos matkailusta piti.
Samoin hän nyökytteli, kun mies ilmaisi olevansa samaa mieltä teknologian hyödyllisyydestä.
Toki yhteydenpito katkesi nykyäänkin, mutta ainakaan se ei johtunut viitsimättömyydestä kirjoittaa, tai siihen että posti syö kirjeen.
Kun Brock sitten alkoi kuvailla Northumberlandiksi kutsumaansa aluetta, yritti Lesley muodostaa mielessään kuvaa paikasta.
Hän ei pääsisi ajamaan kaikkialle, eikä aika riittäisi maastojen kiertämiseen ratsain, se oli selvää.
Miehen sitten todetessa, että lähistöllä oli ratsastustalli, käänsi Lesley harhailemaan lähteneen katseensa takaisin lettipäähän.
"Greenridge?" Hän varmisti vielä ja painoi sitten nimen mieleensä. Pitäisi käydä nuuskimassa paikkoja ja kysellä vähän.
"Melkein pakko, kuten sanoin." Mies naurahti ja käänsi katseensa edessä kulkevaan hevoseen.
Harmi, ettei hänelle ollut tarttunut kameraa matkaa tänään, tästäkin reissusta olisi saanut hienoja kuvia.
"Mitä Herra Matkailuesite muuten tekee työkseen?" Lesley uteli hykertäen.
Hän söisi olemattoman hattunsa, jos Brockin vastaus olisi lähelläkään matkailualaa.

"Greenridge", Brock vastasi vielä ja nyökäytti päätään kääntyen sitten kannustamaan Abea hieman tahdikkaampaan askeleeseen. Eihän se nyt aivan pysähdyksiin asti saanut laahustaa, hieman rotia ja ryhtiä.
"Pieni mutta kotoisa ratsastuskoulu, heillä on niin hevosia kuin poneja ja eritasoisia tunteja", hän kertoi vielä, mainostaakseen hieman. Useita hevosia siellä kengittäneenä hän oli varmaankin puolueellinen mielipiteineen mutta ehkäpä Lesley ei sellaista tajuaisi tai siitä välittäisi.
"En valitettavasti järjestä ajelukierroksia bisneksenä", Brock jaksautui vitsailemaan, mitä harvoin teki. "Olen kengittäjä", hän vakavoitui naurahduksen jälkeen hieman ja käänsi kiertäytyneen ohjaksen kädessään oikein päin. "Kengittelen lähialueen ja Rosingsin hevosia ja siinä samassa pyöritän pientä puutyöyritystä", hän kohautti kevyesti olkiaan. Hän ei ollut koskaan ymmärtänyt mikä sai ihmiset aina niin ihastelemaan hänen uravalintojaan. Ehkäpä ihmiset olivat todella vieraantuneet luonnosta niin, että käytännön työtä tekevä ihminen oli maailman seitsemäs ihme. Onneksi hevosten ja puun kanssa työskenteleminen oli kovin simppeliä, kun kumpikin oli hyvin yksinkertainen, joskin erilainen, työkaveri. Hevoset piti oppia tuntemaan mutta ajan ja kärsivällisyyden kanssa asiat muuttuivat aina vain yksinkertaisimmiksi. Varma käsi ja selvä pää riittivät niin puun kuin hevosten kanssa puuhasteluun, vaikka tietenkin kumpaankin mahtui niitä ongelmatapauksia, jotka rasittivat rauhallisen Brockinkin pinnaa.

Brockin kertoessa hieman lisää tästä ratsastuskoulusta, nyökytteli Lesley päätään. Kyllä, paikka kuulosti juuri siltä mitä hän oli etsinyt. Jos kyseessä oli pelkkä koristeltu mainospuhe, ei mies sitä huomannut. Hän oli vain iloinen siitä, että hänen kysymykseensä vastattiin näinkin perinpohjaisesti.
"Kuulostaa hyvältä." Mies mumisi lähinnä itselleen. Nyt se oli varmaa, joku poni parka joutuisi kuljettaa häntä selässään lähiaikoina.

Miehen pieni vitsin tapainen sai Lesleyn teeskentelemään pettynyttä pieni virne suupielessään. Tämä siis oli tietyllä tapaa ainutkertainen elämys? Hän oli osunut paikalle hyvään aikaan.

Ponnaripään sitten vastatessa hänen kysymykseensä hieman totisemmin, vislasi Lesley vaimeasti hampaidensa välistä. Kyllä, hän arvosti käytännön työläisiä. Tässä asiassa mies myöntäisi olevansa puolueellinen, olihan hänenkin unelma ammattinsa sellainen. Likainen ja raskas. Lisäksi se, että joku jaksoi kahta työtä? No, hän nosti sellaisillekin ihmisille olematonta hattuaan hyvin mielellään, sillä tiesi kokemuksesta, ettei se ollut helppoa. Toisaalta, Brock taisi saada valita itse omat aikataulunsa, mahdollisuus jota hänellä ei ollut aikoinaan.

”Millaisia puutöitä sinä teet?” Lesley tiedusteli aidosti uteliaana. Jos mies väkersi jotain laukkuun mahtuvaa, hän olisi innokas asiakas. Kyllähän sitä piti tuliaisiakin hankkia matkalta.

Brock kannusti Aben käyntiä reippaammaksi, kohta he ravaisivat, mutta ennen sitä ruunan täytyi kärvistellä astetta reippaammassa käynnissä alkulämmittelyiden tähden. Abe kuunteli, muttei paljoa sellaisesta reipastelusta välittänyt. Käynti oli sen vaikein askellaji ja jäi helposti liian hitaaksi tai lyllertäväksi. Vaikkei ruuna välittänyt turhan nopeasta tahdista, liikkui se ravissa ja laukassa varsin tahdikkaasti. Käynti sen sijaan keinui hiljaa ja hitaasti, eikä siinä ollut turhaan säätövaraa, jota Brock olisi välillä kaivannut esimerkiksi tienylityksissä. Oman hevosensa hän oli kuitenkaan aikoinaan valinnut, eikä valittanut. Hän rakasti niin hevostaan kuin työtään, vaikka hän monialaisena olikin varsin monta alaa kokeillut ennen sen oikean löytämistä.
"Pääasiassa huonekaluja", Brock vastasi. "Mutta työnkuvani vaihtelee, teen pyynnöstä myös paljon korjaus ja rakennustöitä sen tavanomaisen näpertämisen sijasta. Kesällä työskentelin kokonaisen terassin parissa", hän kertoi. Erilaiset työkeikat toivat mukavaa virkistystä arkeen, kuten myös uudet asiakkaat kengityksen puolella.

Lesley kohotti kulmaansa miehen vastaukselle, hieman yllättyneenäkin.
"Monitaitoinen kaveri siis, eh." Hän naurahti ja vilkaisi edessä kävelevää hevosta, joka ehkä jopa käveli hieman nopeammin kuin äsken. Suunnitteliko Brock askellajin vaihtoa?
Pitäisi varmaan etsiä joitan mistä pitää kiinni..
"Tiedänpä ainakin, ketä pyydän remonttireiskaksi, mikäli muutan Englantiin." Lesley naurahti.
Tokko hän muuttaisi, pelkästään työviisumin saaminen kouluttamattomana oli tuskaa.

"Et sattuisi koriste-esineitä näpertämään?" Mies tiedusteli vielä, ja kaivoi puhelimen taskustaan.
Tällähän muuten sai otettua kuvia, olipa hän hölmö.
"Jotain minkä saa näppärästi kulkemaan mukana." Mies tarkensi ja vilkaisi Brockia virnistäen.
"En nimittäin saisi vietyä valtavaa patsasta mukanani." Hän jatkoi, nosti kännykkänsä ja nappasi muutaman valokuvan edessä lönkyttävän hevosen selästä.
Kyllä nämä otokset kelpuutettaisiin. Ehkä.

"Hmh, niinkin voi sanoa", Brock naurahti matalasti. Hän oli alaa kuin alaa kokeillut, mutta välillä piti tehdä virheitä ennenkuin löysi jotain oikeaa. Niin hänelle oli ainakin käynyt, useammassakin kuin yhdessä asiassa.
"Olen aina avoinna uusille projekteille", hän nyökkäsi ja hymyili hieman. Ei hän remonttireiskan työstä kieltäytyisi, niinkuin harvoin mistään. Vaihtelu oli hänen työnsä parhaimpia puolia, ja projekti kuin projekti piristi muuuten varsin tasapaksua elämää.
"Siitä on pitkä aika kun olen viimeksi tehnyt mitään koriste-esineen kokoista", hän myönsi, "mutta tottakai voin tehdä, jos sinulla on jotakin tiettyä mielessä." Hän kokeilisi ja tekisi parhaansa, vaikka koriste-esineet olivatkin varsinaista näpertämistä, kun Brock viihtyi paremmin huonekalujen kuten sänkyjen, lipastojen ja pöytien äärellä.
Brock maiskautti Aben nopeasti hidastuneeseen käynti-askeleeseen jälleen vauhtia ja katsahti kuinka Lesley otti kuvia kännykällään. Hänellä ei ollut sitä vastaan mitään, mutta älypuhelimiaan näpertävät ihmiset olivat hänestä aina yhtäläisen huvittavia, vaikkei hän sitä ulospäin nyt näyttänytkään. Hänen palikkapuhelimellaan ei kovin kummoisia kuvia otettu tai nettiä selattu.
"Oletko valmis ravaamaan?" hän kysyi hetken päästä matkalaiseltaan, kun tie suoristui ja oli soveliaan tasainen.

Lesley hymähti Brockin suostuessa hänen projekti tarjoukseensa. No niin, jos se seitsemäs ihme tapahtuisi niin hänellä todellakin olisi nyt remonttireiska valmiina.

Miehen myöntäessä, ettei tuo ollut koriste-esineitä hetkeen tehnyt, oli Lesley jo valmis toteamaan, ettei niitä hänen takiaan tarvitsisi erikseen tehdä.
Brock kuitenkin ehti lisätä ensin, että pyydettäessä tuo alkaisi kyllä näpertää.
"Vau. Pidän mielessä, enköhän minä tämän reissun aikana keksi mitä pyydän." Hän vastasi naurahtaen. Ehkä jokin poni tai hevonen, näin aiheeseen sopien..?

Brockin tiedustellessa oliko hän valmis ravaamiseen, vilkuili mies muka hätääntyneenä ympärilleen.
"Jep." Lesley vastasi virnistäen ja takertui tiukasti kiinni sopivaksi katsomaansa paikkaan kärryissä. Hänellä ei ollut aavistustakaan, miltä askellaji tuntuisi näin kärrystä käsin.

"Minkä ikäinen tämä Abe kaveri muuten on?" Lesley tiedusteli, jälleen lähinnä keskustelua ylläpitääkseen. Kyllä, hän ehkä puheli vähän turhankin paljon joidenkin mielestä.

Brock nyökkäsi Lesleylle. Hän kieltäytyi varsin harvasta työkeikasta, joskin ihmiset tuntuivat välillä pyytävän varsin kummallisia tai mahdottomia asioita, jotka hän jätti aina kohteliaasti välistä. Hänelläkin oli rajansa. Koriste-esine matkamuistoksi ei kuulostanut aivan niin mahdottomalta, joskin niistäkin sai halutessaan varsin yksityiskohtaisia tai siroja, eikä Brock ollut aivan varma taipuivatko hänen isot kouransa niin tarkkaan työhön.
"Sitten mennään", Brock vastasi hymyillen, ja maiskautti Abelle. Mies istui kärryillään varsin rennosti, eikä ravi tai laukkakaan ajoittain epätasaisella hiekkapohjalla tuntunut hänestä miltään. Tottumattomalle meno oli tietenkin hieman rauhattomampaa kuin miellyttävästi hyrräävien autojen kulku, mutta ainakin Brockille kärryn hiljainen hytkyntä Aben kiireettömän ravin tahdissa, hiekkapohjan rapina vuosien varrella osumaa ottaneissa pyörissä ja satunnaisesti natiseva musta kärry olivat vain todella kotoisia. Hänellä oli autoista vain huonoja kokemuksia - tämänhetkinen rakkinekaan harvoin toimi kunnolla, eikä hän jaksanut korjata sitä kokoajan. Kärryjen huolto taas oli yksinkertaista ja usein nopeaa, eikä niin se kuin Abekaan juuri koskaan ollut epäkunnossa.
"13-vuotias", Brock kertoi. "Täyttää tänä vuonna 14."

Brockin maiskauttaessa hevoselle, tiukensi Lesley hieman otettaan. Pudotettavaksi hän suostuisi mutta itsekseen putoilu oli asia erikseen. Onneksi tempo vaihtui odotettua tasaisemmin, vaikka kyyti muuten aavistuksen epätasaista olikin. Lesley kuitenkin tottui siihen nopeasti ja uskalsi irrottaa otteensa.
"Tämä on itseasiassa melkein miellyttävää." Hän totesi lopulta ääneen ja virnisti. Lesley piti ehkä hieman vauhdikkaammasta kyydistä, mutta toisaalta tässä ehti katsella maisemiakin.

Brockin vastatessa hänen uteluunsa Aben iästä, tyytyi Lesley nyökäyttämään päätään. Ei vanha, muttei enää mikään nuori villikkokaan, mikäli hän hevosten iästä jotain ymmärsi.
"Minkä rotuinen Abe muuten on?" Hän oli saattanut nähdä tällaisen otuksen aikaisemminkin, mutta ei nyt tähän hätään sitä muistanut. Eikä hän voinut rehvastella rotujen erottamiskyvyllään.
Veljentyttö haluaisi kuitenkin lypsää hänestä ulos pienimmätkin yksityiskohdat tästä retkestä, kärryjä vetävän hevosen rotu oli mukulalle varmasti tärkein mahdollinen asia koko tarinassa..

Lesleyn varovaisuus, kuten kenen tahansa muunkin tottumattomamman, oli Brockista huvittavaa, vaikka hän tyytyikin vain hymyilemään kevyesti. Hänellä ei ehkä ollut esteratsastajan tasapainoa, mutta hänen sujui istua kärryillä kovassakin vauhdissa. Ahkerina päivinä kun he olivat ratsain liikkeellä ei ollutkaan tavatonta, että Brock antoi Aben irrotella ja laukata niin kovaa kuin jaloista pääsi. Joskus ruuna otti kuin tuulta alleen ja sen jykevät jalat veivät sitä aivan hurmaavalla voimalla ja vauhdill eteenpäin. Iso hevonen oli silloin upea näky vaikkei kukaan ollutkaan koskaan näkemässä Brockia lukuunottamatta.
"Eikö vain?" Brock hymähti ja napautti ruunan raviin hieman tahtia.
"Clydesdale", mies vastasi sitten. "Useat saattavat sekoittaa Shireen, vaikka ovathan ne hyvin samantyylisiä isoja työhevosia. Clydesdalet ovat kuitenkin keskimäärin hieman pienempiä ja kotoisin eri suunnalta Isoa-Britanniaa", hän kertoi. Ei Abe pieni hevonen ollut mutta isoimpiin Shireihin verrattuna se näytti vaatimattomalta.