[P] Let's enjoy

Miyaton ja Theodoren (Silkki) tapaaminen mukavassa kapakassa.

Sunnuntai 12. kesäkuuta 2016, ilta

Mikään ei kruunannut viikkoa yhtä hyvin kuin ilta hyvän ystävän kanssa perinteisessä englantilaisessa kapakassa Newcastlen laitamilla. Oli aina yhtä loistava idea lähteä aloittamaan uutta viikkoa univelkaisena, mutta kerrankos sitä. Hänet oli kerran patistettu liikkeelle ja viettämään aikaa töiden ulkopuolellakin ihmisten seurassa, joten. Tässä hän nyt oli, nousemassa taksista kotoisan kapakan portailla. Vilkaisu kelloon paljasti ettei hän ollut myöhässä, joten Teddy saattoi kiireettä nousta muutaman askelman kapakan leveille oville ja siirtyä sisätiloihin. Hän etsi pöytäloossin ikkunan äärestä ja istahti alas. Olisi niin paljon kerrottavaa Miyatolle. Tokihan asioista saattoi tallillakin puhua, mutta usein keskustelu ajautui hevosiin, valmennettaviin ja muihin työasioihin. Ehkä Gabriellen patistelulle oli ollut tarvetta. Teddy kääri kauluspaitansa hihoja ja kääntyi muiden illanistujien mukana vilkaisemaan biljardipöytien suuntaan, kun äänenvoimakkuuden taso kohosi yllättäen. Nähtävästi joku oli tehnyt jotakin todella hienoa painavien kivipallojen kanssa, jos ympäriinsä loikkivista ja raisusti tuulettavista ihmisistä sopi mitään päätellä. Hymyillen mies käänsi katseensa ovelle odotellessaan nuorempansa saapumista.

Miyatolla oli mennyt tallilla hieman myöhään, joten nyt hän miltein kompuroi taksista ulos. Mies saapui kapakkaan hieman nolon näköisenä, hän oli miltein lentänyt naamallensa äskettäin. Hups. Hän suoristeli kauluspaitaansa hetken ja laittoi lasit paremmin nenällensä, saattaen sitten lähteä kohti ovia. Hän astui sisään, tutkien hetken paikkaa katseellaan, kunnes näki tutut kasvot.
"Hei! Anteeksi, töissä meni pitkäksi."Sitä oli hyvä pahoitella heti ensimmäisenä.

Teddy vilkutti nähdessään Miyaton ja naurahti lämpimästi Miyaton pahoitteluille.
"Ei se mitään, en odottanut kauaa", mies vastasi ja viittoi ystävää istahtamaan alas. "Sitä ihmettä odotellessa, että tallilta pääsisi lähtemään suunniteltuun aikaan." Hän kohotti kätensä kiinnittämään pöytiä siivoavan tarjoilijan huomion, joka kävi viemässä kantamuksensa tiskin taakse ennenkö ilmestyi pöydän ääreen kahden lyhyen listan kanssa, joiden sisältö oli lähinnä alkoholipitoisia juomia.
"Jos et ole syönyt, täällä on hyviä naposteltavia", Teddy hymähti. Täällä oli tullut käytyä ehkä turhan usein, mutta miksi mennä vaihtamaan hyvää johonkin toiseen. Hän juoksutti hetken katsettaan listalla, ennenkö päätyi tilaamaan skottiviskiä. Toisin kuin biljardipöydän ääressä viihtyvä kaveriporukka, hän ei aikonut kulauttaa juomaansa kerralla alas, vaan nauttia mausta samalla kun keskustelisi ystävänsä kanssa elämän tarjoamista käänteistä.

Miyato kiitti tarjoilijaa listasta, hymähtäen samalla Teddyn sanoille. Todellakin, sitä sattui harvoin. Usein hän vain... Pisti sen tapahtumaan.
"Luojalle kiitos, kuolen nälkään." Amerikkalainen virnisti ja pyöräytti kevyesti silmiään. Hän päätti ottaa tumman oluen ja ranskalaisia. Niillä saisi siirrettyä nälkää kauemmas. Katse silmälasien takana siirtyi takaisin kollegaan.
"Noh, mitenkäs sinulla menee?"

Teddy naurahti Miyaton kysymykselle. Mistä hän edes voisi aloittaa? Oli niin paljon kerrottavaa, että hän huomasi empivänsä.
"Minulla menee hyvin", mies vakuutti kallistaen hieman päätään kun pohti, mistä kertoa Miyatolle ensimmäisenä. Äidin terveydentilasta vai Gabriellen kanssa kihlauksesta? Ne taisivat kuitenkin olla ne asiat, joista olisi pakko kertoa.
"Haluatko kuulla ensin hyvät vai huonot uutiset?" Teddy virnisti sen sijaan, että olisi kertonut mitään.

Miyato nyökkäsi, hymyillen hellästi. Onneksi miehellä meni nyt hyvin, Teddy oli ansainnut onnensa jos joku. Hän kiitti tarjoilijaa joka toi juomat ja tilatut ranskalaiset, ottain heti pari suolaista perunaa suuhunsa. Hän mietti hetken.
"No... Kerro huonot ensin?"

Mies nyökkäsi hymy hiipuen. Hän oli odottanut vastausta, mutta silti sen saaminen ei tehnyt kertomisesta lainkaan sen helpompaa. Miten edes kertoa jostakin tällaisesta? Hän pudisti pienesti päätään omalle typeryydelleen. Hän istui tässä Miyaton kanssa. Ei sillä ollut väliä miten hän kertoisi, kunhan vain kertoisi.
"Äidilläni on todettu pahanlaatuinen aivokasvain. Hoidot eivät ole tehonneet. Lääkärit puhuvat kuukausista", hän huokaisi raskaasti.

Miyato jäi tuijottamaan Teddyä hiljaa. Ei voinut olla. Eihän sellaista sattunut oikeasti kenellekään? Elämä oli kohdellut häntä liian hyvin tällaisten osalta.
"Olen pahoillani." Ei hän tiennyt mitä muuta sanoa. Se oli kamalaa, mutta ei hänellä ollut sanoja.

"Niin minäkin", mies vastasi kohottaen lasin huulilleen pientä siemaisua varten. "Mutta ei sille mitään mahda. Jokainen on tehnyt parhaansa, ja nyt ei auta kuin odottaa." Odottaa ja toivoa, että hän saisi pitää äitinsä vielä hetken kauemmin. Äiti saattoi olla valmis jatkamaan matkaansa, mutta hän ei tahtonut luopua toisesta vanhemmastaan vielä. Teddy pyyhkäisi silmäkulmaansa ennenkö nielaisi pakottaen ajatuksensa muualle.
"Mutta oli minulla hyviäkin uutisia", mies käänsi keskustelun iloisempaan suuntaan. "Menimme Gabriellen kanssa kihloihin."

Miyato nyökkäsi, osaamatta sanoa mitään. Ainakin hän tietäisi ettei kysyisi "kuka kuoli" kun Teddy masentuisi kuukausien sisällä. Oli helpottavaa, että sai kuulla etukäteen. Valmistautua itsekin tukemaan ystäväänsä sitten kun tuo sitä kaipaisi. Seuraavaksi leuka loskahtikin auki.
"Mitä? Te... Mitä?"

"Kihloihin", Teddy naurahti lämpimästi, vaikka epäilikin ystävän tajunneen kerrasta. Ei se poistanut sitä, että asian toteaminen oli hauskaa ja ihanaa. Hän oli kihloissa naisen kanssa, jota oli rakastanut eliniältä tuntuneen ajan verran.
"Älä nyt näytä siltä, että tämä oli suurikin shokki. Se sormus olisi kuulunut Gabriellen sormeen jo vuosi sitten."

Miyato pudisteli päätään, naurahtaen hieman.
"Niin olisi. En uskonut että koskaan saisit sitä oikeasti siihen sormeen, johon se kuuluu. Koska... Se olisi tosiaan kuulunut siihen sormeen jo vuosi sitten. Etkä saanut sitä aikaiseksi." Läksytettyään Teddyä leikkimielisesti, hän hymyili toiselle leveästi. Voisikohan hänellekin jos käydä noin?
"Onnea teille. Koska häät?"

"Jäkäjäkä", mies virnisti. "Olette kaikki ihan mahdottomia. Äitini oli jo valmis vetelemään pitkin korvia." Ei vuosi nyt niin kohtuuton aika ollut, eihän?
"Kiitos", Teddy hymyili leveästi. Oli ihana saada kertoa näin onnellisia uutisia ystävälle. Hän oli ollut pakahtua onneensa kaikki nämä päivät tallilla muistaessaan, että Gabrielle oli nykyään hänen kihlattunsa. "Emme ole vielä lyöneet lukkoon päivää, mutta meillä kummallakaan ei ollut suurta hinkua järjestää mielettömiä kekkereitä, joten päädyimme siviilivihkimykseen vain kaikkein läheisimpien kera. Kunhan päätämme päivän, saat virallisen kutsun."

Miyato naurahti, pudistellen päätään miehelle. Juuri niin, jäkäjäkä. Hän aikoi jäkättää, kun mies oli noin aikaansaamaton.
"En ihmettele. Minäkin harkitsin hetken." Hän otti kulauksen oluestaan, hymyn jäädessä huulille. Nuo kaksi olivat ansainneet toinen toisensa ja yhteisen onnensa. Mahtavaa.
"Läheisimmät? Vau, olen otettu."

Teddy nauroi raikuvasti. Vai oli nuorempikin meinannut antaa hänen kuulla kunniansa. Mahdotonta. Kerrassaan mahdotonta. Hän tarvitsisi uusia ystäviä ympärilleen. Sellaisia, jotka eivät virnuilisi ja pilailisi hänen kustannuksellaan. Se tosin voisi käydä pidemmän päälle tylsäksi.
"Älä ole urpo", mies puhahti ja harkitsi hetken heittävänsä Miyatoa yhdellä amerikkalaisen omista ranskalaisista. "Tietenkin olet kutsuttujen listalla, vaikka miten karsisimme väkeä."

Miyato näytti hieman kieltään kollegalleen, nauraen itsekin. Olihan se tavallaan selvää että Teddy oli hänelle läheinen ystävänä, mutta ei hän silti olettanut pääsevänsä jakamaan tuon hääpäivän.
"Millä teitä saa muistaa? Hankinko Gabriellelle jotain jolla pitää sinut aisoissa?"

"Hei nyt!" Mies protestoi nauraen. "Olet ihan mahdoton." Ei Gabrielle tarvinnut mitään kättä pidempää pitääkseen hänet aisoissa. Siihen riitti yksi katse.
"Minä olisin sanonut, ettemme tarvitse yhtään mitään, mutta kai täytyy konsultoida parempaa puoliskoa ensin. Gabrielle pitelee lankoja käsissään jo valmiiksi", hän virnisti. Olihan hän onnistunut yllättämään lähestulkoon loppuunasti suunnitellulla kihlajaiskuvauksella, mutta ne kerrat olivat harvassa kun hän saattoi kilpailla järjestelmällisen naisen kanssa jonkin tapahtuman organisoimisesta.

Miyato naurahti, nyökäten. Kysyköön tuo tulevalta vaimoltaan asiasta. Hän ei voinut olla virnuilematta.
"Näetkö, asiasi järjestyi ihan kivasti."

"Niin järjestyi", Teddy nyökkäsi kun eipä siihen oikein muutakaan voinut sanoa. Joskus elämä yllätti positiivisesti, joskus taas negatiivisesti. Nämä positiiviset uutiset olivat ehdottomasti kaiken muun arvoisia.
"Mutta se minusta. Mitä sinulle kuuluu?"

Miyato hymyili pehmeästi. Onneksi Teddy ymmärsi sen ja toivottavasti nuo kaksi nyt kestäisivät. Olisi kamalaa nähdä noiden eroavan jälleen.
"Ei mitään ihmeellistä. Cora ja Andrea avasivat kauden voittamalla Ranskassa ja nyt saivat Saksasta toisen sijan. Töissä menee ihan kivasti."

"Vau, onnittelut. Tuohan on aivan mielettömän upea avaus", mies onnitteli lämpimästi. Cora oli huippuhevonen, sen hän oli tiennyt jo kauan sitten, ja Andrean ratsastustaidot eivät varsinaisesti tulleet yllätyksenä. "Se on kiva kuulla. Onko junnujen kanssa työskentely ollut mielekästä?"

"On. Junnuni on parhaita." Miyato vastasi ylpeänä. Erityisen ihania oli yhden poniryhmän lapset. Kilpailivat jo poniluokissa ihan tosissaan, mutta olivat silti vielä niin lapsia.
"Pitää varoa tai kohta haluan itsekin lapsia."

"Hienoa", Teddy naurahti. Junnujen valmentaminen oli varmasti sopivaa puuhaa Miyatolle. Ainakin kunhan junioriratsastajat olivat innokkaita, kirkassilmäisiä lapsia eivätkä niskojaan nakkelevia teinejä, joita mikään ei olisi voinut kiinnostaa vähempää.
"Kannattaa olla varuillaan", mies virnisti. "Olen kuullut, että lapsikuume on tarttuvaa laatua." Hänellähän ei toki moista tartuntaa ollut, ehei.

”Jaiks. Onko sinulta sitten vaara saada sellanen? Vai pelkäätkö että saat minulta?" Miyato kiusoitteli virnuillen. Tätä hän oli Amerikassa kaivannut. Ystäviä.

"Sinulta tietenkin. Minulla ei ole montaa junnua valmennettavana", mies virnisti vinosti. Ihan kuin hän olisi valmennettavia sitä varten kaivannut.
"Mutta sen sijaan minulta on vaara saada kissanpentukuume", mies naurahti. Ei kannattanut katsella kissavideoita tylsyyteensä.

"Eikö Gabriellella ole jo kaksi kissaa?" Miyato naurahti. Ei hän tietysti tiennyt jos toinen oli lopetettu tai nainen oli niistä luopunut.
"Minulla on Hetty, se riittää."

"On. Miksei niitä siis voisi olla kolme?" Teddy nauroi pirteästi. Koska kolmessa oli enemmän töitä kuin kahdessa, siksi.
"Tai neljä. Voimme täyttää asuntomme kissoilla."

Miyato ei voinut olla nauramatta. Vaikka samalla hän mietti, oliko pariskunta haudannut ajatuksen lapsesta.
"Nohnoh, jos ette kuitenkaan. Vaikka se olisi teidän tapaista kyllä."

"Voisi olla, että joutuisin sohvalle jos kantaisin kaksin käsin kissoja sisään kyselemättä", Teddy pohti huvittuneena. "Kissat veisivät kuitenkin kaiken tilan sängystä." Koska juuri senhän takia sohvalle jouduttiin yöksi.

"Se voi olla." Miyato myönsi kiltisti. Hän oli nykyään alkanut miettiä elämäänsä hieman uudelleen, koska tämä myöhään herännyt kiinnostus myös naisiin toi elämään jonkin verran vaihtoehtoja. Ihan liikaakin jopa.
"En haluaisi olla utelias mutta... Te molemmat pidätte lapsista. Aiotteko te olla aina vaan kaksin?" Miyato kysyi sitä varovasti, sen viimekertaisen valossa.

Se todennäköisesti olisi juuri niin, jos hän ilmestyisi oven taakse kissojen kanssa. Gabrielle tuskin osaisi olla oikeasti vihainen kauaa, mutta hän ei aikonut koetella onneaan. Heillä oli jo kaksi ihanaa kissaa.
"Öhm", mies ynähti vaihtaen asentoaan epämukavana nahkapäällysteisellä penkillä. Hänen täytyisi joko kertoa Miyatolle nyt heti, tai sitten valehdella kirkkain silmin. Hän punnitsi hetken vaihtoehtojaan. "Gabrielle on raskaana", hän huokaisi.

Teddyn vaikeus ei jäänyt huomaamatta. Miyato halusi läimäistä itseään henkisesti.
"Ei tarvitse vastata, ei ole minun as---" Lause jäi kesken kun kollega antoi hänelle totuuden. Mitä? Ja tuon mies jätti kertomatta?
"Ymmärrän ettet hypi riemusta. Anteeksi, ei olisi pitänyt kysyä."

Teddy painoi katseensa pöydän pintaan. Niinpä. Hän sätti itseään. Hänen olisi kuulunut hyppiä riemusta. Ei ollut oikein pelätä pahinta, kun oli mahdollisuus saada kaikki ja vielä enemmän.
"Saat kysyä", mies vakuutti pienesti nyökäten. Tietenkin ystävä sai udella. Hän ei ehkä aina vastaisi, mutta ei hän kysymyksestä suuttuisi.
"Pyytäisin, ettet kerro kenellekään. Aiomme kertoa vanhemmilleni juhliemme jälkeen."

Miyato nyökkäsi ymmärtäväisenä. Ei hän kertoisi, se oli täysin Teddyn ja Gabriellen asia.
"... Nytkö mietit sitä että sinun ei pitäisi olla asiasta mieli maassa, kun sanoin noin?" Hän tajusi itsekin että sanansa kuulostivat väärältä.

"Olen miettinyt sitä jo aiemmin", mies vakuutti. Ei ollut Miyaton syytä, ettei hän ottanut selvää ajatuksistaan ja tunteistaan. Hyvä vain, että hän oli irtisanonut itsensä opetustyöstä. Melkoinen professori hän olisikin ollut psykologian opiskelijoille, kun ei ymmärtänyt itseäänkään.
"Kai vain kuvittelen, että kaikki on helpompaa jos en anna itseni innostua. Siltä varalta että", mutta lausetta hän ei saanut koskaan pääteltyä, nielaisi vain palaa kurkustaan ja huuhtoi ajatuksen nostattaman pahan maun suustaan kulauksella viskiä.

Miyato antoi toisen puhua rauhassa. Juuri siksi se oli ymmärrettävää, kun niin moni asia voisi mennä pieleen. Pahasti.
"Se voi olla helpompaa. Ja uskon että kuitenkin olet onnesi kukkuloills jos kaikki menee hyvin. Se että nyt et ole innoissasi, tuskin tarkoittaa mitään."

"Aivan varmasti olen. Olemme", mies nyökkäsi. Se nyt oli ilmiselvää. Jos kaikki menisi hyvin, he olisivat onnellisempia kuin koskaan. Sitä hän ei epäillyt hetkeäkään. Se oli se kaikki muu, mistä hän ei ollut varma.
"Mutta ei auta kuin odottaa."

"Kyllä se siitä." Miyato yritti lohduttaa. Ei maailma voisi olla niin julma, että nuo menettäisivät jotakin niin rakasta ja odotettua kahdesti. Miyato vilkaisi Teddyn sormusta, hymyillen.
"Niin odotan että pääsen virnuilemaan sinulle hääpäivänäsi."

"Hah", Teddy tuhahti huvittuneena. "Siinähän virnuilet." Hän ei varmasti näkisi ketään muuta kuin Gabriellen. Eipä häneltä kai muuta odotettukaan. Hyvä, että he olivat päätyneet pieniin häihin suurten kirkkohäiden ja aamuyöhön jatkuvien juhlien sijaan. Siellä olisi joutunut olemaan sosiaalinen aivan eri tavalla.
"Odota vain kun lähdemme lomalle. Lykkään kaikki valmennukseni sinulle", hän virnisti. Ei hän sitä tekisi, vaikka saisikin houkuteltua Gabriellen etelän lämpöön.

"Niin virnuilenkin, kun sinä olet haljeta onnesta." Miyato hymyili, miettien jo itse sitä päivää. Häät olivat ihana juhla ja olivat ne millaiset tahansa, hän osallistui aina mielellään.
"Lykkää vaan. Minusta ei kyllä ole sinun huippuratsukoillesi valmentajana mitään iloa."

"Aivan varmasti olen", mies naurahti. "Hyvä kun en ole nyt jo kailottanut sitä jokaiselle valmennettavalleni. Jos olisin tajunnut, miten onnelliseksi tästä tulee, olisin pyytänyt Gabriellen kättä jo ikuisuus sitten." Tai siis, eihän hänellä ikuisuutta ollut kestänyt, vai miten se nyt menikään.
"Onpas. He ovat onnellisia kun joku keksii tekemistä ja muistuttelee silloin tällöin, ettei hevonen ole ainoa joka hyppää esteitä."

"Ei ole. En ole itse koskaan ollutkaan huippuratsastaja." Hyvä hänen oli puhua näin, vaikka hän oli sijoittunut Coralla viimeisissä koulukisoissaan Valenciassa kolmanneksi. Ja nytkin ratsastanut pienemmissä kisoissa, pärjäten ihan hyvin esimerkiksi nuorten hevosten kanssa. Jalastaan huolimatta.
"He kaipaavat ehkä jotain muutakin."

"Naah, yliarvioit heitä karusti", mies virnisti. Ehkä hän hieman liioitteli työnsä helppoutta, mutta Miyatokin maalasi itsestään paljon huonomman kuvan kuin todellisuudessa olisi ollut tarvetta. Hän ei epäillyt lainkaan, etteikö nuorempi mies pärjäisi tarkkasilmäisenä kokeneiden kilparatsastajienkin keskellä.
"Unohdin aivan udella", Teddy kiusoitteli poikamainen virne kasvoille kohoten, "miten sinulla ja Nordqvistilla menee?"

Miyato hymähti. Niin, hän yliarvioi ja Cavanaugh aliarvioi. Teddy oli heidän välistään, joten tuo taisi olla parhaita valmentajia. Miyato meni vähän lysyyn, naurahtaen.
"Toivoin ettet olisi tajunnut edes kysyä. No... Ihan kivasti. Ollaan tapailtu, käyty ulkona, sellasta."

"Hah", mies naurahti. "Ihan kuin unohtaisin." Jos häntä oli kiusoiteltu armottomasti alkuilta, hän maksaisi ehdottomasti samalla mitalla takaisin.
"Sehän on kiva. Sosiaalinen elämä töiden ulkopuolella on kuulemma tärkeä asia."

"Aina saa toivoa." Miyato viihtyi kyllä Katerinan kanssa, vaikka suhtautui kaikkeen vähän varauksella.
"Niin on. Ja ilmeisesti herrasmiehistä on pulaa, jos ainakin Katerinaa on uskominen." Nainen oli ollut useamman kerran hämillään jostakin mitä hän teki.

Vai herrasmiehistä pulaa. Hän epäili kuulleensa joskus jotakin samanlaista. Kai siihen oli uskottava, kun joka suunnalta meinattiin samasta huudella.
"No mutta sittenhän sinulla ei ole mitään hätää", hän virnisti ja näytti kieltään. Aikuismaista toimintaa, joka sopi ehdottomasti tulevalle isälle. Gabrielle menettäisi vielä järkensä hänen kanssaan.

Miyato naurahti hiljaa.
"Ainakin meidän ikäluokassa. En tiedä seniorikerhosta." Amerikkalainen virnisti leveästi, se olkoot kosto tuosta.
"On. En ole macho tai kovin... Uskottava mies."

”Seniorikerhossa ei muita olekaan", mies nauroi. Siitä voisivat naiset olla eri mieltä, mutta naiset nyt tunsivatkin omituisia miehiä.
"Ja silti Nor- Katerina käy kanssasi ulkona. Jos hän haluaisi machon, hän olisi etsinyt itselleen sellaisen", Teddy järkeili. Naisten puuhissa harvoin oli logiikkaa, mutta tämän asian hänkin ymmärsi. Eivät naiset turhan tähden illanviettoon lähteneet, jos eivät seurassaan viihtyneet.

"Taaai sitten olen kiva ja turvallinen, kun ei ole tarjolla jotakin jännittävää." Miyato ei ollut ihan varma. Hän oli todella varautunut. Hän oli ottanut viimeksi Simonia tapaillessa niin näpeilleen.

”Kiva ja turvallinen toimii", mies kohautti harteitaan. "Eivät kaikki etsi jännitystä elämäänsä." Ja nekin jotka etsivät eivät aina tainneet ihan tajuta, mitä toivoivat. Hän kohotti lasin huulilleen nauttien laadukkaan viskin mausta. Ehkä hänen pitäisi noudattaa paremman puoliskonsa kehotuksia ja käydä useammin ystävien kanssa jossakin. Vaikka sitten ihan vaan kahvilla ennen töitä.

"Andrean puheista käsitin ettei se ole mitä naiset hakevat." Andrea toki oli vähän omalaatuinen, eikä Miyato tiennyt paljon Teddy oli kuullut nuoren kilparatsastajan maineesta.

"En ehkä pitäisi hänen näkemystään ainoana oikeana", Teddy hymähti miettien kaikkea, mitä oli Miyaton hyvästä ystävästä tallilla kuullut. Oli parempi olla mainitsematta mitään Miyatolle. Eihän hän Andreaa sen pahemmin tuntenut, mitä nyt oli saanut todistaa muutamissa valmennuksissa nuoren ratsastajan taitoja.

"... No hän on kyllä melkoinen flirtti." Miyato myönsi sen kiltisti. Andrea oli hyvä ratsastaja, mutta aivan mahdoton muutoin. Hyvä ystäväkin kyllä.

"Niin olen kuullut", Teddy nyökkäsi. "Joten en murehtisi turhista. Jos Katerina lähtee mielellään kanssasi ulos, näkee hän varmasti sinussa jotakin mielenkiintoista." Naisen aivotukset jääkööt naisten järkeiltäviksi. Hän oli jo luopunut toivosta, että koskaan ymmärtäisi monimutkaisia ajatusprosesseja, joita naiset kutsuivat logiikaksi.

Hämmentävintä oli se, että Miyato jopa ymmärsi naisten logiikkaa, ainakin joskus, koska taipui itse samanlaiseen, monimutkaiseen ajatteluun.
"Niin kai. En tiedä. Noh, ainakin on hetken ollut ihan kivaa."

"Se on tärkeintä. Keskity nauttimaan hetkistä. Kuka tietää, vaikka niistä koostuisi loppupelissä pitkäkin ajanjakso", mies myhäili. Osaisipa hän joskus noudattaa omia neuvojaan.

"Naah. En oikein tiedä olenko edes pitkien suhteiden ihminen, ne aina vaan... Katkeaa jossakin vaiheessa." Niin siinä kävi, tosin aiemmin lähinnä siksi että hän oli juossut karkuun. Se oli kyllä tavallaan vale, sillä amerikkalainen haaveili kaikesta samasta kuin monet muutkin. Hyvä suhde, naimisiin, elämä yhdessä.

"Sellaista elämä on", Teddy vastasi. Hän halusi uskoa rakkauden kestävän elämän jokaisessa kurvissa, mutta ikuisuus tuntui olevan ajanjakso, joka voitti kaiken muun. Kuka tiesi, ehkäpä hänen epäilyksensä osoitettaisiin vääräksi. Niin tai näin, hän toki toivoi muiden mukana löytäneensä naisen, jonka kanssa elää loppuelämänsä onnellisena.

"Niinhän se on. Ehkä mä palaan joskus Phoenixiin jatkamaan äidin työtä ja asun vanhanapoikana yksin isolla hevostilalla." Miyato virnisti leveästi, mutta siitä puuttui se vilpitön ilo tai piruilu. Hän pelkäsi sitä, että olisi yksin vanhanakin. Ajatus oli ahdistava.

"Pah", Teddy tuhahti. "Et onnistuisi jäämään itseksesi isolle tilalle vaikka miten yrittäisit." Miyatohan oli miellyttävä, mukava nuori mies, joten löytäisi varmasti oman onnensa jonkun kanssa. Ehkei Nordqvistin, mutta jonkun mukavan, fiksun ja mielenkiintoisen henkilön kanssa.

"Älä sano. Voin ottaa sen haasteena." Ei hän edes halunnut lähteä takaisin Amerikkaan. Ainakaan nyt, kymmenen vuoden päästä asia voisi olla eri.
"Minulla on taito juosta suhteita karkuun. Enkä usko että se on kadonnut"

"Olen varma, että sinulla on myös taito jäädä, jos vain tahdot", mies huomautti kulmaansa kohottaen. Kuka tahansa osasi juosta, mutta moni osasi myös pysähtyä. Eivät kaikki, se oli totta, mutta hän ei ollut valmis laskemaan Miyatoa menetettyjen tapausten joukkoon. Nuorella miehellä oli vielä koko elämä edessään.

"Halusin pysähtyä Simonin kanssa. Näetkö häntä jossain?" Miyato irvisti hieman. Hän oli todella pitänyt Simonista, mutta silti jokin oli vain mennyt pieleen.
"Joten en luottaisi siihen."

"Se oli yksi parisuhde. Et voi ajatella kaikkien päättyvän samoin", Teddy koetti lohduttaa nuorempaansa. Ei yksi, kaksi tai kolmekaan epäonnistunutta suhdetta vielä määritelleet sitä, osasiko elää parisuhteessa vai ei. Meniväthän ihmiset monesti naimisiinkin, eikä kukaan osannut sanoa mikä liitto lopulta kestäisi pisimpään.

"... Ja ne joista ei edes tullut suhdetta kun karkasin ennen sitä." Simon oli ollut Miyaton ensimmäinen ihan oikea suhde. Ja hän oli ollut jo yli kaksikymmentä silloin.
"Joten tulen ostamaan sinun ja Gabriellen kissoille joululahjat, kun olen vanha ja katkera."

"Olet vielä nuori. Olisin huolestuneempi, jos sinulla olisi takanasi monta onnistunutta, syvällistä parisuhdetta", mies hymähti ja kulautti viskinsä loppuun. Hän ei voinut kuin naurahtaa kommentille kissojen joululahjoista.
"Aivan vapaasti. Lupaan ostaa sinulle keinutuolin kun olet vanha ja katkera, niin voit sitten päivitellä maailman menoa siitä", mies virnisti.

"Saisinko sen jo nyt? Voin juoda viskiä ja paheksua nykylapsia. Kymmenen vuoden päästä voin paheksua nykynuoria." Se olisi ainakin ihan hyvä varasuunnitelma elämää varten.
"Olen varmasti hurmaava kuusikymppisenä jos nyt suunnittelen tätä."

"Et. Olet liian nuori. Kasvatat vielä selkärankasi kieroon, jos nyt alat kiikkua tuolilla", mies virnuili. "Saat tuolisi sitten kuusikymppisenä. Kärsivällisyyttä, lapsonen."

"Et sinä dementoitunut pappa sitä silloin enää muista ostaa." Nuorempi valmentaja mutristi hieman huultaan. Ei tämä ollut enää reilua!

"Höpöhöpö, tietenkin muistan. Kehystän lupaukseni vaikka makuuhuoneen seinälle, jos en muuten muista", mies virnisti toispuoleisesti. Tietenkin hän muistaisi!
"Todellinen kysymys taitaa olla, muistatko sinä enää siinä kohden miksi sait kiikkutuolin lahjaksi."

"Muistan, koska tulen kaipaamaan sitä kaikki nämä vuodet, tästä lupauksestasi lähtien." Olipas nyt kerrassaan dramaattista. Miyato huomasi oluensa tyhjentyneen. Onneksi tarjoilija oli näemmä huomannut saman, tullen tiedustelemaan tarvitsivatko he muuta. Miyato otti toisen oluen ja tarjoilijan mentyä käänsi katseen Teddyyn.
"Sellaisenko sinä haluat minusta tehdä?"

Niin varmaan, Teddy ajatteli mutta jätti väittämättä vastaan. Eiköhän Miyato olisi unohtanut koko suunnitelmansa katkeroitua yksin ensi viikkoon mennessä. Hän tilasi samalla vaivalla itselleen pienpanimon tumman oluen, kun tarjoilija kerran pöydän ääreen saapui, ja pudisteli päätään ystävälleen huvittunut hymy suupieliä nykien.
"Nah", mies äännähti kieltävästi. "Hetty ei anna sen tapahtua."

Miyato naurahti toisen sanoille. Oli siinäkin ystävä, vieritti vastuun koiralle!
"Oikeasti kierität vastuun viattoman koiran niskoille. On minulla siinäkin."

”En kuule Hettyn valittavan", mies virnisti ja kiitti tarjoilijaa, joka saapui oluiden kanssa. Hän kohotti tummaa olutlasinsa huulilleen. Ei hullumpaa, vaikka olut ei hänen suosikkijuomiaan ollutkaan. "Rapsuta sitä minun puolestani kun pääset kotiin."

"Minä rapsutan. Mitä luulet että teen kotona?" Hän naurahti kevyesti ja otti kulauksen oluestaan. Olo oli hieman levoton, mieli teki lähteä tanssimaan. Harmi että hän tuskin löytäisi siihen seuraa lyhyellä varoitusajalla.
"Ulos lähteminen ei tee hyvää, nyt mietin että soittaisiko jollekin joka lähtisi klubille mun kanssa."

"Ratkot ristisanoja", Teddy vastasi silmääkään räpäyttämättä. Totta kai, tietenkin. Kukapa nuori mies ei viettäisi kaikkia iltojaan ristisanapulmien parissa. Hän naurahti epäuskoisesti Miyaton pohdinnoille. Eikö tuo ollut vain hyväksi? Nuorten kuului juhlia ja nauttia elämästä.
"Luulisi klubilta löytyvän seuraa, jos et saa ketään ennen sitä kiinni", mies myhäili oluttuoppinsa takaa. Eikö Nordqvist käytännössä asunut klubeilla? Ainakin hän oli valmis lyömään naisen otsaan bilehileen leiman tallikäytöksen perusteella.

"Noh. En nyt sinne seuraa mene hakemaan." Miyato antoi siis ymmärtää että heillä oli sopimus siitä, ettei muita tapailtui tai noiden kanssa menty tekemään mitään mitä he tekivät keskenään suljettujen ovien takana.

"Tarkoitinkin tanssiseuraa", mies pyöräytti silmiään. "Sinulla on likainen mieli", hän julisti päättäen jättää nuorempansa parisuhteen tuon harteille. Ei ollut hänen asiansa sörkkiä sen enempää. Hän ei ehkä nähnyt mitään järkeä Katerinan tapailussa, mutta hän nyt ei ruotsalaista sen paremmin tuntenutkaan. Kuka tiesi, ehkä blondilla oli parempi puolensakin, jota ei vain tallilla tavattu.

Miyato virnisti hieman.
"Olen nuori mies ja vielä amerikkalainen. Mitä oletit?" Ei häneltä voinut olettaa ihan mahdottomia englantilaisten keskellä.

"Ei kai pitäisi olettaa mitään", mies virnisti kiusoitellen. "Onnistut kuitenkin yllättämään." Amerikkalaiset. Aina yhtä toivottomia kaiken kanssa. Hän keksi heti ainakin neljä eri vitsiä, mutta päätti jättää Miyaton kiusoittelun sikseen. Ihan vain, ettei saisi kohta samalla mitalla takaisin.
"Ja et sinä kavereita saa mukaasi, jos et edes soita kenellekään", Teddy huomautti naurahtaen.

"Teddy, uutisia. Minulla ei ole montaa kaveria joille voin soittaa ja pyytää klubille. Andreakin on poissa maasta tällä hetkellä." Joten, vaihtoehdot olivat aika vähissä.

"Olit yliopistossa. Miten tuo on mahdollista?" Mies kohotti kulmaansa huvittuneena. Opiskelijat eivät (tarinoidensa perusteella) muuta tehneetkään kuin ravanneet milloin missäkin yökerhossa. Ei ihme, etteivät aamuluennot olleet suosiossa.

”Minä en ravannut. Olin tallilla." Miyato totesi tyynesti. Hän ei ollut käyttänyt aikaansa klubeilla juoksuun.
"Koetin käydä yliopistoa ja päästä kenttaratsastuksen huipulle kahdella hevosella, muistatko?"

"Muistan", mies virnisti, "mutta väitätkö muka, ettet kertaakaan tarjonnut myötätuntoa vieressä istuvalle krapulaiselle, univelkaiselle opiskelijatoverillesi? Luulisi, että joku heistä on joka tapauksessa lähdössä illanviettoon, joten voit vain lyöttäytyä samaan seurueeseen."

"Hmmm... harvemmin. Kävin luennoilla niin harvakseltaan, että olin aika yksin siellä." Surullinen pieni elämä. Hän oli henkisesti Teddyn ikäinen.
"Olen vähän surkea tapaus, tiedän."

Teddy ei voinut kuin nauraa. Niinpä tietysti. Miyaton opintojen taival kuulosti samalta kuin hänen aikanaan.
"Nah, samalla tavalla minäkin yliopistoni kävin."

"... Olen sinä. Apua. Olen vain kymmenisen vuotta etuajassa tämän valmentamisen kanssa." Miyato kiusoitteli toista. Onneksi Gabrielle taisi olla meneväinen ja saisi tuohon mieheen hiukan eloa.

"Saat sen kuulostamaan siltä, että olen laiskotellut kun tähän pisteeseen olisi voinut päästä kymmenen vuotta nopeamminkin", Teddy vastasi virnistäen. Äidin mielestä hän oli ehdottomasti tuhlannut aikaansa yliopistolla niin opiskelijana kuin professorinakin.

"Ei, minä vain jätin sen olympiamitalin välistä. Ja sen muun huippuratsastuksen." Miyato oli iloinen siitä, että saattoi olla niin rento toisen seurassa.

"Et siis jättänyt välistä mitään tähdekästä", mies virnisti leveästi. Kaikkien näiden muuttojen jäljiltä hän ei enää ollut aivan varma, missä olympiamitali edes nykyään majaili. No, ehkä se tulisi jostain vastaan seuraavan muuton aikana, vaikka mitäpä hän sillä tekisi.
"Mistä tulikin mieleen, minun pitäisi puhua Kaufmanin kanssa. Onko aivan pakko jos en tahdo?" Mies valitti suupieli nykien. Saksalainen huippulupaus osasi olla rasittava henkilönä, vaikka ratsastajana usein tiesikin mitä teki. Usein. Viime aikoina ei tosin sitäkään vähää, jos valmennusten kulusta sai mitään päätellä.

"Mistä? Ja luultavasti sinun on pakko." Miyato tiesi Kaufmanin ja sen että tuo oli hankala. Voi raukkaa. Ei ollut helppoa työskennellä sellaisen ratsastajan kanssa

"Siitä, että on turha kuvitellakaan lähtevänsä Ranskaa kauemmas kisoihin, jos valmennuksissa yksinkertaiset sarjat kolisevat perässä alas", mies mutisi. Kisakalenterista oli jo alkuvuodesta karsittu pois ulkomaan matkat, mutta nyt Kaufman oli kovasti maalailemassa lokakuulle ja marraskuulle hallikisoja ympäri Eurooppaa. Juu ei.
"Ja Minxkin on oppinut toispuoleiseksi. Jäänyt vissiin koulutreenit tekemättä kunnolla", Teddy mutisi tyytymättömänä. Hänen hevosensa oli ollut varsin hankala silloin kun hänkin oli tammaa ratsastanut, mutta toispuoleisena punaista paholaista ei ollut voinut koskaan pitää. Nyt senkin saattoi lisätä alati kasvavaan virheiden ja heikkouksien listaan.

Miyato irvisti hieman. Ei kuulostanut hyvältä.
"Eikös hän käynyt Cavanaughn valmennuksissa? Irlantilainen nylkee hänet kun näkee että Hook on pilalla."

"Jep", Teddy nyökkäsi. "Ei käy edes sääliksi." Paitsi hevosta, mutta Hook nyt alkoi olla jo vanha. Hevonen olisi voinut jäädä eläkkeelle koska tahansa, mutta hän antoi Kaufmanin kilpailla taitavalla ruunalla. Kukaan tuskin olisi ollut niin epätoivoinen, että olisi suostunut kilpailemaan pelkästään Minxillä, vaikka tamma ei enää kiukutellutkaan puomeille entiseen tapaan. Jotakin Caitlin oli tehnyt oikein, kun oli vaihdatuttanut tamman varusteet kokonaan.
"Vaan helppohan minun on huudella, kun en itse joudu yrittämään", mies hymähti.

”Silti. Artemis hyppäsi Hookilla ensimmäisissä kisoissa GP radan Valenciassa. Ja Minx ei ole enää niin paha kuin se oli. Joten ihan naurettavaa. Ja toispuoleinen paholainen ole koskaan ollut. Hieno ratsastaja kun pilaa hevoset." Se ei ollu niin vaikeaa. Oikeasti.

"Cavanaugh oli jo Valenciassa alan rautainen ammattilainen, joka olisi voinut hypätä samaisen radan hevosella, jonka selässä ei ollut koskaan edes istunut aiemmin", Teddy kohautti harteitaan. Hänkin olisi pystynyt siihen. WEG:in kilpailuissa finaali ratkottiin juuri niin, ja sillä tasolla he olivat Artemiksen kanssa aikanaan ratsastaneet.
"Nämä ovat Kaufmanin ensimmäiset kunnon kilpahevoset ja ensimmäiset yhtään isommat luokat. En ihmettele ettei menestystä satanut heti, mutta… Onhan se nyt naurettavaa, etteivät hevoset pysy edes omalla tasollaan." Hänkin olisi pärjännyt paremmin, vaikka olisi kangistunut selässä ja vihannut jokaista hetkeä, tai ainakin niin oli helppo kuvitella katsellessaan miehen ratsastusta.
"Vedän varmaan tämän kauden jälkeen hevoset kokonaan sivuun. Minx menkööt vaikka Whirlow Halliin siitostammaksi, vaikka tuskinpa kukaan haluaa ottaa sen riskin, että se siirtää hurmaavan luonteensa varsalleen."

"Teddy, silti. Hevosen kuuluu pysyä edes omalla tasollaan. Ratsataja ei kuulu tasolle jos hevonen putoaa. Hook on kuitenkin ollut huippuhevonen." Ihan naurettavaa, ei ollut noin vaikeaa.
"Mikset tee niin? Hevoset tuossa kärsivät. Ja säästäisit kollegasi toiselta infarktilta sekä Kaufmanin kollegasi sulosanaiselta palautteelta."

"Koska Minxin on pysyttävä kilparadoilla. Äitini hankki Kaufmanin niitä ratsastamaan, enkä voi heittää häntä mäkeen ellen tarjoa jotakuta toista tilalle", Teddy selitti. Hänellä ei ollut energiaa eikä intoa etsiä uutta ratsastajaa. Kaikki taitavat, lahjakkaat ja kykynsä jo osoittaneet ratsastajat nauraisivat tarjoukselle ja muiden kohdalla päätyisi helposti ojasta allikkoon.
"Hook jäisi joka tapauksessa eläkkeelle loppusyksystä", hän kohautti harteitaan. Äiti tuskin olisi enää siinä kohtaa vaatimassa Minxin kilpailutusta, joten kukaan ei estäisi häntä vetämästä tammaa sivuun vanhemman ruunan rinnalla.

Niin no... Se oli hankalaa.
"Noo... Ehkä se ratkeaa itsekseen. Ehkä Kaufman lopettaa kun ei saa toteuttaa fantasioitaan. Onneksi Andrea osaa ratsastaa."

"Se on hyvä. Cora pääsee näyttämään kyntensä kisoissa", Teddy nyökkäsi. Hän vilkaisi rannekelloaan pohtien oliko jo täyttänyt Gabriellen vaatimuksen sosiaalisesta elämästä tallin ja kodin ulkopuolella, vai pitäisikö hänen tilata kolmas juoma tämänhetkisen tumman oluen käydessä vähiin.

"Niin on. Sitä on ollut ilo katsoa, se on mahtava. Se tamma on luotu kenttäradoille." Pieni katkeruus siitä ettei hän päässyt kokemaan sitä Coran kanssa, nosti jälleen päätään. Puhelin päätti keskeyttää sen pienen hiljaisuuden, nuorempi vastasi puhelimeen. Hän ei sanonut mitään järkevää, mutta meni selvästi shokkiin. Hän tuijotti sen loputtua hetken eteensä.
"... Voisiko Gabrielle viedä minut Rosingsiin?"

Teddy nyökkäili ollen samaa mieltä Miyaton kanssa. Cora oli upea hevonen. Sääli, ettei Miyato ollut päässyt koskaan kokemaan kovimpia luokkia tamman kanssa, mutta ainakin hevonen sai edelleen osoittaa taitonsa Andrea selässään. Hän kurtisti kulmiaan nuorempansa ilmeelle. Tämä ei nyt näyttänyt yhtään hyvältä.
"Kuka soitti?" Hän kysyi samantien kaivaessaan omaa puhelintaan esille voidakseen soittaa ja tiedustella kyytiä Gabriellelta. Hänellä oli etäinen muistikuva, että hän oli vannonut selviävänsä itse kotiin eikä häiritsisi naista taksipalveluiden pyytämisellä, mutta tämä ei ollut häntä varten, joten se oli täysin sallittua.

Miyato oli kaikin puolin hämillään siitä puhelusta.
"Se hiljainen työntekijä, hyvä kun sain nimestä selvää." Se hiljainen ja niin homo työntekijä, mutte sen Miyato jätti sanomatta. Hän mietti hetken ja päättikin ottaa taksin.
"Unohda koko juttu, menen taksilla. Haluun mennä heti. Anteeksi, taas työt tuli tähän."

"Mitä asiaa hänellä oli?" Teddy kurtisti kulmiaan. Hän epäili tietävänsä työntekijän, josta ystävä puhui, mutta hän ei ollut vaihtanut montaakaan sanaa tallityöntekijöiden kesken kevään mittaan, ellei tervehdyksiä ohikulkeissa laskettu mukaan.
"Ei se mitään, mene", mies naurahti. "Työt tulevat aina ensin." Kuinka hurmaavan terve suhtautuminen työelämään.

"Jotain Corasta, jotain... Hän puhuu niin hiljaa." Miyato mutisi turhautuneena ja veti takkia päällensä. Hän jätti Teddylle rahaa, kattaakseen oman osuutensa juomista. Hän lupasi vielä ilmoittaa, että mitä asia oli oikein koskenut. Ja kun hän pääsi tallille, Teddy saikin viestillä selityksen. Andreasta oli ollut hauskaa palata kaupunkiin ilmoittamatta hieman aikaisemmin ja aiheuttaa hänelle sydänkohtaus. Ei muuta.