Mä en haluu mennä duuniin enää

[Pixiekissa tänne näin!:D]

Taivas oli täynnä raskaita pilviä, mutta malttoi sentään vielä olla satamatta Fleurin niskaan, kun nainen pääsi sinä tiistai-iltapäivänä Rosings Parkin pihaan työpäivänsä päätteeksi. Päivä oli ollut kamala - nainen oli nyrjäyttänyt ranteensa pahvilaatikkoa nostaessaan. Tai ei hän tiennyt, mikä sitä vaivasi, sillä ei ollut ehtinyt lääkäriin. Ainakin ranteen taivuttaminen sattui hieman. Tyhmää. Toivottavasti Mocha ei pelleilisi tänään ja katkaisisi hänen kättään. Fleur sammutti punaisen Jaguarinsa parkkipaikalle ja joutui nostamaan ulkonäön vuoksi nenällä nököttäneet kalliit aurinkolasinsa syrjään nähdäkseen poimia tarvittavat varusteet autonsa takapenkiltä. Ainoa huono puoli näyttävissä laseissa oli se, ettei ne päässä nähnyt juuri mitään, kun aurinko ei paistanut. Vielä viimeinen vilkaisu peiliin ennen kuin Fleur lähti astelemaan kohti tallia. Vaaleaan toppiin ja ihka uusiin ratsastushousuihinsa ja -saappaisiinsa pukeutunut nainen heilautti pitkähihaisen paidan harteilleen ja harppoi sisälle talliin räikeän punainen poninhäntä heilahdellen.

Fleur tervehti miespuolisia vastaantulijoita sekä mukaviksi osoittautuneita työntekijöitä viehättävällä hymyllä, mutta soi muille korkeintaan vilkaisun. Koko päivähän Mochan koulutreeniin menisi, jos tänne jäisi jokaisen kanssa vaihtamaan kuulumisia. Onneksi hänen hevosensa löytyi karsinastaan, heti Clementinen piskuisen poniruunan vierestä. Fleur ei olisi viitsinyt metsästää Mochaa ympäri laitumia kipeän kätensä kanssa ja tallityöntekijän odottelu veisi liikaa aikaa. Nainen rapsutti Luckien turpaa, joka tunki kaltereiden välistä ulos ja vilkaisi ympärilleen kuin toivoen, ettei kukaan yllättänyt häntä kaveeraamasta ponin kanssa. Mocha sen sijaan vietti aikaansa takamus karsinan ovelle käännettynä, joten Fleur päätti hakea sen varusteet karsinalle ennen kuin yrittäisi saada hevosen huomiota. Tosin joku kyllä olisi voinut auttaa häntä painavan satulan kantamisessa, sillä hänen ranteensahan oli käyttökelvoton, vaikka olikin näköjään kestänyt seinään nojaamisen moitteetta.

[Täältä tullaan!]

Mason oli lähtenyt töistään aikaisin, sillä Gabriella oli toivonut yhteistä myöhäistä lounasta ja hän tiesi, että tallillekin olisi ehdittävä. Mies oli osannut olla hiljaa tallikäynnistä syömisen ajan, mutta kun lähdön hetki oli koittanut, vaimo oli jälleen suuttunut hänelle. Ilmeisesti tuo oli toivonut yhteistä iltaa, mutta koska Mason oli jo jättänyt edellisiltana käymässä Essien luona, hänen oli vain mentävä. Ja jotta lähtö ei olisi sujunut tarpeeksi takkuillen jo valmiiksi, Gabriella iski omistajansa kärttyisyydestä raivostuneen koiran hihnassa miehensä käteen ja käski ottaa mukaan. Miten hienoa. Mason kiskoi nilkkojaan näykkivän affenpinserin autoonsa ja lähti kohti Rosings Parkia paitsi kohtaloonsa alistuneena myös harmissaan tilanteen kulusta. Miksi hän edes enää oli Gabriellan kaltaisen ihmisen kanssa? Viimekuukaudet olivat olleet pieniä hetkiä lukuunottamatta pelkkää helvettiä.

Ilma oli varsin painostava, kun Mason lopulta saapui tallipihaan. Hän nappasi mukaansa typerän piskin harmissaan sen mukanaolosta ja lähti tallia kohti toivoen, ettei taivas repeäisi niskaan juuri ratsailla. Hän tiesi odottaa energistä tammaa ja arveli, että se pitäisi reippaasta maastosta ennen suunniteltua koulutreeniä. Sid kiskoi hihnassa hajujen perässä mutta tajusi sentään olla hiljaa, kun hän avasi tallin oven ja päästi sen edeltään sisälle. Hänen täytyisi teljetä se jälleen Essien karsinaan ratsastuksen ajaksi - kunpa se ei haukkuisi ihan koko aikaa.

Mason sulki hirviökoiran karsinaan ja lähti saman tien hakemaan tammaansa. Hän kuuli ennen tallista poistumistaan, miten takkuturkki hyppi karsinan ovea vasten, raastoi tylsillä kynsillään sen pintaa ja räksytti hurjana ja ärsyyntyneenä. Kai se rauhoittuisi. Hän sulki korvansa mokoman piskin riehumiselta, nosti takkinsa kaulukset ja astui ulos lähtien tarhoja kohti. Ruunikko tamma purki energiaansa ottamalla nopeita spurtteja tarhakavereita kohti ja vastapestyihin ratsastusvaatteisiinsa pukeutunut Mason saattoi vain pyöritellä päätään. Kunpa ratsastus menisi paremmin kuin hänen päivänsä siihen saakka. Essie ei ainakaan valittaisi hänelle mistään - korkeintaan kertoisi, kuinka vapaapäivä oli ollut virhe.

[Jee!:D]

Norkoillessaan satulahuoneen tuntumassa kädet puuskassa ja vahdatessaan jotakuta epäonnista tallityöntekijää kantoavuksi Fleur kuuli räksytystä tallin puolelta. Koiratarhako tämä oli? Mikseivät ihmiset tajunneet jättää koiriaan kotiin? Oli todella ärsyttävää, kun jaloissa pyöri jos jonkinlaista Tuffea ja Fidoa, kun hän yritti taluttaa hevostaan jonnekin. Fleur huokaisi teatraalisesti ja poimi Mochan suitset, suojat ja harjapakin mukaansa. Uusi blondi työntekijä sattui juuri sopivasti paikalle, joten nainen sai hänet suostuteltua kantamaan sekä Mochan satulan että jonkun muun hevosen varusteet karsinoille.

Fleur tepsutti uusissa saappaissaan hevosensa karsinalle ja laski liioitellun vaivalloisesti harjapakin lattialle. Celia sai itse taiteilla satulatelineen auki ja asettaa satulan siihen. Punapää kiitti avusta nyökkäämällä ja keskittyi sitten kuuntelemaan taas ilmeisesti koiraeläimen aiheuttamaa rapinaa ja meteliä. Missä täällä koira oli? Hän käveli käytävää vähän matkaa pidemmälle, paikallistaen melun tyhjään karsinaan, joka oli suljettu. Varovasti nainen vilkaisi karsinaan ja kohtasi varsin kummallisen pikkueläimen katseen. Karvaisen eläimen, joka pyrki ulos karsinasta ja vaikutti muutenkin hänestä varsin luotaantyöntävältä. Nainen kurtisti kulmiaan epäuskoisena ja kääntyi kannoillaan palatakseen tammansa karsinalle.

Mason sai napattua energisen tammansa tarhasta ja lähti taluttamaan sitä talliin. Hän sai hevosen käytävälle ja kiinnitti sen pesukarsinaan taputtaen loimitetun hevosen paljasta kaulaa. Hän riisui siistin, ohuen loimen hevosensa selästä ja asteli sitten hevosen karsinalle asettaakseen loimen ovessa olevaan telineeseen. Sid murisi hänet nähdessään ja mies kurkisti karsinaan.
”Olehan hiljaa, riiviö”, hän sanoi vailla mitään rakkautta elikkoa kohtaan ja taitteli loimen paikalleen. Mies vilkaisi lähellä puuhailevaa naista ja tervehti tuota, mutta kun oli jo kääntynyt palatakseen hevosensa luo, hän tajusi naisen näyttäneen tutulta. Hänellä kesti vain hetki yhdistää kasvot ja Mason pysähtyi sydän hurjasti takoen. Hän kääntyi ja tarjosi hämmentynyttä hymyä.
”Fleur?” Hän varmisti. ”Enpä odottanut näkeväni sinua täällä.” Miten sellaisessa tilanteessa kuului toimia?

Fleur avasi Mochan karsinan oven ja sai tamman käännähtämään ympäri muka yllättyneenä. Nainen rapsutti rautiaan trakehnerin silkkistä kaulaa ja työnsi herkkuja hamuavan turvan kauemmas itsestään. Hän aloitti harjaamisen ja vastasi kuulemaansa tervehdykseen vaivautumatta suuremmin edes katsomaan kuka tervehtijä oli. Puheista päätellen joku sen örkkikoiran kaveri. Vasta kun toinen ilmeisesti sai päähänsä hänen nimensä ja keksi sanoa sen ääneen nainen nosti katseensa ja siirtyi takaisin käytävälle nyppien punaruskeita karvoja irti harjasta.
Fleur jähmettyi aloilleen ymmärtäessään miehen olevan joku, johon täällä ei pitäisi törmätä. Nainen skannasi pikavauhtia tuntemiaan miehiä läpi mielessään ennen kuin osui oikean nimen kohdalle.
"Mason?" hän naurahti epäuskoisena, hieman järkyttyneenäkin. Olihan hän kuitenkin valehdellut puolet elämästään ja tunsi nyt olevansa yllätetty jostakin pahanteosta, vaikka ei kai hän ollut toiminut väärin, eihän?
"Samoin! Mitä sinä täällä teet?" hän hämmästeli ymmärtäen kysymyksensä typeryyden, muttei sitä minkä takia yhtäkkiä törmäsi Masoniin täällä, kun ei miestä aiemminkaan ollut näkynyt.

Mason naurahti hermostuneena ja pyöritteli huomaamattaan vihkisormustaan. Fleur oli aivan yhtä upea kuin kuvissa ja hän olisi toivonut, että olisi voinut tavata tuon ensi kertaa niin, että siitä olisi sovittu. Nyt tuntui kuin hänet olisi heitetty susille.
”Hevoseni asuu täällä”, mies vastasi totuudenmukaisesti ja vilkaisi Fleurin takana olevaa hevosta. Oliko se Mocha? Hän kävi päässään läpi kaikki mahdolliset skenaariot: Fleur oli vakoillut häntä ja muuttanut hevosensa samalle tallille, joku teki pilaa hänestä, tai hevoset olivat koko sen ajan asuneet samalla tallilla ilman, että he olivat vahingossakaan törmänneet.
”Onko tämä edes mahdollista?” Hän kysyi yrittäen rentoutua. Ei kai siinä auttanut kun yrittää edes antaa sellainen ensivaikutelma, että nainen ei saisi syytä olla enää pitämättä yhteyttä.

Fleur kallisti päätään ja laski toisen käden lanteilleen kunnes muisti että sen käden ranne oli yhä vähän kipeä. Hän kopautti lievästi kiusaantuneena kenkäänsä tarttuneita kuvikkeita lattialle ja katsoi sitten Masonia tarkemmin. Olihan tämä outo tilanne, mutta miksi mies vaikutti noin hermostuneelta?
"Näköjään on", nainen vastasi herttaiseen sävyyn olkiaan kohauttaen. Hän tuuppasi Mochan takaisin karsinaansa, kun se yritti valua käytävälle, ja sulki karsinan ovea hieman.

Mitä nyt kuului tehdä? Clementineä ei onneksi näkynyt, ja toivottavasti tyttö ei tajuaisi hankkia kyytiä tänne vielä hetkeen. Toivottavasti hän ei myöskään olettanut, että äiti hoitaisi ponin liikuttamisen.
"Ai, siellä se sinun estelahjakkuutesi näkyy olevankin, eikö?" Fleur nyökkäsi pesukarsinaa kohti vieno hymy huulillaan. "Oletteko kauankin olleet täällä? Outoa, ettemme ole törmänneet!"

Masonin onnistui kerätä itsensä vihdoin ja toipua ensijärkytyksestä. Olihan se toki yllätys, mutta toisaalta hän oli halunnut nähdä Fleurin ja jotenkin onnistunut välttelemään sitä siihen saakka.
”Oikein, Essiehän se. Ajattelin lähteä ratsastamaan”, mies tarjosi ystävällistä hymyä, jonka takana hän kävi mielessään läpi syytöksiä siitä, miten väärin tämä oli vaimoa kohtaan. Kai sitä jutella sai, mutta kun pelissä oli aavistus tunteita, se tuntui todella väärältä.
”Muutimme alkuvuonna. Tai siis hevoseni, minulla on kyllä koti muualla”, hän naurahti ja suoristautui huomaamattaan.
”Hyvin erikoista. En todellakaan odottanut, että Mocha asuisi täällä.” Hevosta puhutellessaan hän vilkaisi kysyvästi naista ja viittasi tuon takana uteliaana kurkkivaan raudikkoon. Miten kauniisti Fleurin räiskyvän upea punainen tukka sointuikaan punertavaan rautiaaseen.
”Oletko menossa vai tulossa? En tietenkään tuppaudu seuraasi jos et niin tahdot, olihan tämä aikamoinen yllätys.”

Fleur asetti harteiltaan tippumaisillaan olevan ylimääräisen pitkähihaisen paitansa karsinan oveen roikkumaan irroittamatta katsettaan Masonista. Päivähän muuttui heti paremmaksi, varsinkin kun nainen ei hämmästykseltään ollut ehtinyt skannaamaan miehen sormusta tietoisuuteensa. Ja vaikka olisikin, ei se olisi välttämättä Fleuriin vaikuttanut sen suuremmin. Mieshän oli vaikuttanut kiinnostuneelta hänestä, ei mistään vaimosta! Sen sijaan Fleur ehti tutkia huolella miehen olemuksen ja ulkonäön, eikä ainakaan pettynyt. Pituudella toinen ei ollut pilattu, mutta ei onneksi mikään kitukasvuinen kääpiökään. Ei huono lainkaan. Jos nainen ei olisi jutellut Masonin kanssa tietokoneen välityksellä, olisi hän tuskin nyt edes huomannut koko tyyppiä. Mason oli keskustelun perusteella vaikuttanut hyvin mukavalta ja kiinnostavalta, ja se mielikuva pysyi yllä edelleen.
"Täällähän Mocha asuu", nainen naurahti ja yritti hellästi silittää vaaleanpunaista laikkua hevosensa turvassa, mutta tamma yritti kahmaista hänen sormensa suuhunsa.
"Vasta äsken tulin ja olen menossa myöskin ratsastamaan. Ajattelitteko hypätä vai tehdä jotain muuta?" hän lirkutti hymy huulillaan ja sai lähistöllä pyörivän, tympeään Fleuriin tottuneen Celian pyöräyttämään silmiään ennen kuin tyttö kiiruhti jälleen matkoihinsa. Tutkimattomat olivat hevosenomistajien aivoitukset.
Tavallisesti Fleur varoi visusti vaikuttamasta kiinnostuneelta toisten vähäpätöisistä höpinöistä, mutta tietenkin tarvittaessa hän osasi olla mukavakin.

Mason tajusi yllättäen sormuksensa. Voi helvetti! Mies kitkutteli sitä muka huomaamattomasti sormestaan ja työnsi lopulta takin taskuun. Fleurin ei ollut suotavaa nähdä sitä. Miksi hän oli alunperinkään valehdellut? Nainen oli juuri niin upea kuin hän oli odottanut ja hän toivoi, että vakuuttaisi tuon myös näin livenä.
”Koulutreeni oli mielessä”, Mason vastasi ja irvisti. Hän ei loistanut kouluratsastuksessa, eikä se Essienkään mieleen ollut. ”Mutta täytyy ensin käydä purkamassa vähän energiaa maastossa. Et halua lähteä mukaan?”
Se oli ehkä uhkarohkeaa, mutta kun he kerran näin olivat törmänneet, miksi hän ei olisi kysynyt. Totta kai Mason halusi tuntea Fleurin paremmin. Hän halusi nähdä kauniin naisen ratsailla, sillä mikään ei ollut niin upeaa kuin osaava naisratsastaja. Sid haukahti kimeästi vankilassaan ja sai Masonin irvistämään.

Fleur kyllä näki sormuksen hävitystoimenpiteen, mutta ei haltioitumiseltaan tajunnut tai viitsinyt asiaa ihmetellä. Olihan joillain ihmisillä sormuksia muulloinkin kuin naimisiin mentyä.
"Vai niin", nainen myhäili tyytyväisenä kouluratsastuksen kuultuaan ja räpsäytti pidennettyjä ripsiään. Hänhän voisi tehdä vaikutuksen mieheen taitavalla hevosellaan jos Mocha vain olisi tänään järkevällä tuulella!
Maastoon meneminen sen sijaan ei aiheuttanut erityisen positiivista mielikuvaa. Hän mielellään jätti maastossa rymyämisen hoitajien vastuulle, muttei tietenkään voinut kieltäytyä Masonin pyytäessä häntä mukaan.
"Mielelläni", hän vastasi hymyillen ja jatkoi: "Maasto voisi tehdä hyvää Mochallekin ennen treeniä."
Varsinkin jos tamma vauhkoontuisi ja heittäisi hänet selästään.
Fleur muisti jälleen kohtaamansa ruman koiraeläimen sen äännellessä karsinassa.
"Kenen tuo koira on?" hän uteli, mikäli Mason sattuisi asiasta tietämään. Nainen kun ei ollut huomannut edes katsoa kenelle karsina kuului.

”Mahtavaa”, Mason hymähti Fleurin suostuessa yhteiseen maastoon. Hänen täytyisi pistää parastaan ja toivoa, ettei Essie riehaantuisi liiaksi. Hän vilkaisi hevosensa karsinaa kiusaantuneena kuultuaan kysymyksen. Miten tämän nyt selittäisi?
”Minun. Tai siis, se on se sama, josta olen kertonut. En ilmeisesti edelleenkään osaa kieltäytyä ystävänpalveluksista”, Mason irvisti jälleen yhdelle valheelleen ja toivoi, ettei Sid murtautuisi ulos karsinasta tai terrorisoisi ohi kulkevia hevosia korvia raastavalla haukullaan. Oli se kai ennenkin rauhoittunut ajan kanssa, nyt se vain kuuli hänen äänensä ja tiesi olla yksi kiusankappale. Mason tiesi, että koira vihasi häntä.
”Kauanko sinulla menee laittaa Mocha kuntoon? Yritän pysyä samassa aikataulussa jotta pääsemme maastoon yhdessä.” Essie kuului kuopivan pesukarsinan lattiaa jäätyään yksin liian pitkäksi aikaa.

Miksi joku toisi ystävänpalveluksena koiran mukanaan tallille? Fleur ei ikimaailmassa suostuisi sellaiseen, mutta toisaalta uhrautuvuus oli loistava piirre miehessä. Nainen hymähti ikään kuin pahoitellen tapahtunutta ja muisti käteensä jääneen harjan Masonin tiedustellessa paljonko aikaa Mochan kanssa tarvitsisi.
"Ei kauaa. Harjaan sen vain loppuun ja laitan varusteet", hän vastasi hymyillen.
Tällä kertaa hänen olisi liattava uusi manikyyrinsä, vaikka usein hän passitti mielellään hoitajan varustamaan hänen hevosensa. Täytyisihän Fleurin vaikuttaa kokeneelta ja itsenäiseltä eikä siltä, että hän tarvitsi jonkun heppatytön apua satulan pukemiseen.
"Täytyy varmaan alkaa toimia ennen kuin Essie hermostuu", Fleur naurahti pehmeästi kuopimisen äänille ja pujahti takaisin Mochan karsinaan.
Tamma oli odotellessaan ehtinyt virittäytyä varsin tammamaisen nyrpeään mielentilaan, mutta antoi sentään hoitaa itsensä passiivisena murjottaen. Fleur harjasi hevosensa, puhdisti kaviot ja selvitti takut rautiaan hieman turhan pitkäksi venähtäneestä harjasta. Kipeä käsikin näytti unohtuneen, ja Fleur sai kuin saikin punnerrettua satulan Mochan selkään ja taiteiltua suitset sen päähän. Ulkonäön vuoksi hän kääri vielä punaiseen satulahuopaan sointuvat pintelit tamman jalkoihin ja tarkisti, että hevonen varmasti näytti riittävän edustavalta ennen kuin vilkaisi käytävälle.
"Oletko valmis?" Fleur huikkasi, kohensi hiuksiaan ja poimi kypärän sekä mustat ratsastushanskat käteensä.

Mason palasi hevosensa luo mutta ei voinut olla vilauttamatta pientä hymyä kun näki Fleurin käytävällä. Hän siisti tammansa punaisen karvan ja varusti sen koulutreeniä varten, vaikka empikin hetken estesatulan vierellä. Olisi ollut niin paljon mukavampi hypätä ja niin varmasti Essienkin mielestä. Kiinnitettyään suitsien remmit hän veti kypärän päähänsä, hanskat käteensä ja vastasi myöntävästi naiselle käytävällä. Mason salli toisen ratsukon mennä edeltään ulos ja lähti Essien kanssa Fleurin ja Mochan perään hymyillen itsekseen sille, että oli niin yllättäen päässyt tapaamaan naisen kasvotusten. Se tuntui samaan aikaan kuumottavalta, ahdistavalta ja äärimmäisen ihanalta, mutta hän yritti pitää ajatukset aviorikoksesta taka-alalla. Tuskin se mitään auttaisi, että hän kieriskelisi syyllisyydessä varsinkaan nyt, kun oli ihastuttavan nettituttunsa seurassa.
”Olette näyttävä ratsukko”, Mason kehui päästyään onnekseen asiallisesti ratsunsa selkään. Essie otti vain muutamia hätäisiä askelia ja leikki kuolaimellaan tallipihalla hänen keskittyessä ryhtiinsä ja hyvään ratsastusasentoon. Olisi noloa näyttää aloittelijalta.

Saatuaan myöntävän vastauksen Fleur asetteli kypärän päähänsä, vaikka olisikin mieluummin jättänyt sen pois kampaustaan latistamasta. Vatsanpohjassa tuntui outoa kutkutusta, eikä sellainen ollut naiselle lainkaan tavallista. Hän ei edes osannut erottaa, oliko kyseessä innostus mukavan nettitutun tapaamisesta, pelko itsensä nolaamisesta edellä mainitun silmien edessä vai ahdistus höperöllä hevosella maastoon lähtemisestä. Ehkä vähän kaikkia. Mason vaikutti edelleen tutustumisen arvoiselta, eikä onneksi omannut silmään pistäviä kummallisia tapoja tai hokenut typeriä muka hauskoja sanontoja. Miehet, jotka luulivat olevansa hauskoja, useimmiten olivat valovuoden päässä sellaisesta. Fleur ei jaksanut viikkoa pidempään nauraa huonoille vitseille, vaikka kotikoomikko olisi ollut millainen adonis. Masonin kaltaiseen mieheen nainen mieluusti testaisi viehätysvoimaansa.
Punapää otti Mochan ohjat rennosti käteensä ja talutti perässä kiltisti tallustavan hevosen mahdollisimman itsevarmoin elein tallipihalle. Kukaan ei onneksi tullut vastaan ja saanut Mochaa sekoilemaan matkan varrella. Fleur vilkaisi olkansa yli havaitessaan Masonin ja Essien tulleen heidän perässään ulos ja väläytti viileän hillityn hymyn miehelle.
Hieman etäämmälle pääovista päästyään hän varmisti, ettei satula keikahtaisi kyljelle ja nousi Mochan selkään. Kehut hivelivät Fleurin itsetuntoa, mutta hän ei tietenkään antanut pakahduttavan tyytyväisyyden näkyä ulospäin.
"Olette tekin ainakin yhtä kivannäköinen ratsukko kuin se yksi kuva antoi olettaa. Milloin olette viimeksi treenanneet koulua?" nainen tarjosi vastakehua ja viritteli jutun aihetta samalla kun pyysi Mochan liikkeelle ohjatakseen sen jonnekin. Niin, minne? Hän ei usein käynyt maastossa, muttei halunnut myöntää sitä. Tamma nyki vaativasti ohjaa, kun ei päässytkään lompsimaan suoraan pääkentälle ja ratsastajakin arpoi suunnan kanssa keskellä tallipihaa.
"Valitse sinä reitti, joka teille sopii", Fleur ehdotti Masonille ystävälliseen, mutta vastaväitteille sijaa antamattomaan sävyyn ja korjasi parhaansa mukaan Mochan hämmentyneitä sivuaskelia.

Mason piteli tammansa ohjia löyhästi käsissään antamatta sen kuitenkaan hilpaista mihinkään. Hän yritti ohittaa tyynesti naisen kehut, mutta saattoi hymyillä aavistuksen enemmän. Fleur vaikutti sivistyneeltä, hienolta naiselta, eikä hän oikein tiennyt, miten olla tuon seurassa. Ehdottomasti positiivista oli kuitenkin se, että hän halusi olla siinä eikä missään muualla sillä hetkellä.
”Lauantaina olin valmennuksessa”, hän vastasi miettien lopulta ihan hyvin mennyttä valmennusta. Alkuun se oli ollut ihan hirveää pitkästä aikaa, mutta löydettyään taas valmentajan avulla parempaa ratsastusasentoa ja oikeita apuja hevoselleen, se oli loppunut ihan mukavasti.
”Essiellä oli eilen vapaapäivä, joten odotan että se keksii ihan omia kuvioita tänään”, Mason naurahti ja valitsi suunnan näyttämällä kädellään oikealle. Maastot olivat hänelle tuttuja vain tallin läheisyydessä, sillä muuten hänellä oli aina seuraa ja jotenkin hänen onnistui turvautua seuralaisten tietoon maastoreiteistä.

”Millaista treeniä suunnittelit teille?” Mies kysyi antaessaan ruunikkonsa kulkea kaula pitkällä hiekkatietä pitkin. Se oli toistaiseksi oikein rauhallinen, korkeintaan katseli ympäristöään terveen kiinnostuneena ja piti askeleenkin tahdikkaana mutta kiireettömänä. Mason tiesi kuitenkin pysyä hereillä eikä hurmaantua liikaa Fleurin läsnäolosta. Essie oli yleensä varma ratsu, mutta silläkin oli huonot päivänsä. Joku tarhojen hevosista kuului huutelevan kaverin perään mutta muuten ne näyttivät melko rauhallisilta eivätkä provosoineet hänen ratsuaan.

Fleur reagoi saamaansa vastaukseen valmennuksesta vain nyökkäyksellä, sillä Mochan kiukuttelu vaati hänen huomiotaan ja kärsivällisyyttään. Miksi hän olikaan suostunut maastoon tietäessään, että Mocha säikkyi siellä omaa varjoaankin? Toivottavasti tamma kunnostautuisi ennen koulutreeniä. Ja jos Essiekin oli päästään sekaisin tänään, niin tästähän se hyvä reissu tulisi. Fleur yritti istua mahdollisimman rennosti satulaan ja ohjasi reippain askelin harppovan, ympäristöä liian kiinnostuneena pällistelevän hevosensa Masonin näyttämään suuntaan. Takaa kuuluvat hirnumiset saivat Mochan hörisemään pöhkösti, mutta onneksi se ei innostunut sen enempää.
"En malta odottaa mitä kuvioita se keksii", Fleur naurahti ja päätti olla mainostamatta sitä, että Mocha oli kamala maastossa. Sellainen vaikuttaisi aloittelijan puheilta.

"Koulutreeniä. Viime valmennuksessa laukanvaihdot ja laukkatyöskentely muutenkin oli vähän jäykkää niin täytyy herätellä vähän sitäkin puolta ennen seuraavaa valmennusta", nainen vastasi ja yritti maltillisesti hillitä Mochan kiihtyvää käyntiä.
Hänestä olisi ollut mukavampaa keskittyä hienoihin korkean koulun kuvioihin perus köpöttelyn sijaan, mutta valmentaja oli viime kerrallakin jauhanut vain perusteita. No, täytyi myöntää, että Mocha oli ollut sen jälkeen paremmin kuulolla. Tylsistynyt varmaan samojen asioiden jankkaamiseen.
"Kuinka lauantain valmennus meni?" Fleur uteli ja vilkaisi miestä, kun rautias malttoi hetken katsoa eteensä pusikoiden sijaan.

[Anteeksi, kun jumitan. Yritän ryhdistäytyä :).]

Masonin ajatukset palasivat vain osittain miettimään lauantaista valmennusta.
”Voisin sanoa, että ihan virkistävää välillä mennä mukavuusalueensa ulkopuolelle”, mies naurahti vastaukseksi ja pidätti tammaansa pienesti kun se otti vauhtia mukana olevan ratsun kiihdytellessä. Hänen hymynsä leveni katseiden kohdatessa hetkellisesti ja samalla syyllisyys pakotti siirtämään katseen suoraan eteenpäin. Typerä Gabriella. Miksi hän oli koskaan mennyt naimisiin?

”Millainen viikko on edessä?” Mason uteli ehkä toiveikkaana mahdollisuudesta tavata naista uudelleen. Nyt kun se ensimmäinen kerta oli tapahtunut täysin vahingossa, olisi paljon helpompi kai nähdä toistekin.

[Ei hätää :D]

"Ymmärrän."
Fleur hymyili seesteisesti ja katsoi Masonia vielä hetken tuon käännettyä katseensa pois, kuin yrittäen tunkeutua katseellaan miehen ajatuksiin. Olisihan ollut kiinnostavaa tietää mitä tuolla aavistuksen salaperäisenä pysytelleellä koiria inhoavalla, ruman koiran kanssa toistuvasti hengailevalla miehellä oli taustallaan. Fleur oli tottunut tutustumaan miehiin nopeasti, joskus vähän liiankin nopeasti. Vähintään nuo yleensä avautuivat ensimmäisen viikon aikana hulluista entisistä tyttöystävistään tai pyysivät muka viattomasti luokseen kahville. Miksi tämä "mystinen kuvaton mies" ei ollut samanlainen? Nainen aavisti, että jutussa saattoi olla jotain mätää, mutta ei antanut sen häiritä liikaa. Hän halusi katsoa tämän loppuun.

"Ihan tavallinen. Töitä ajattelin tehdä perjantaihin asti ja rampata tallilla", Fleur vastasi vähätellen. Olisi ollut  hölmöä selostaa koko viikon suunnitelmat yksityiskohtaisesti. "Entä sinulla? Jatkuuko koiran hoitoa pitkäänkin?" hän kiusoitteli toivoen kai kuulevansa miksi joku kaveri oli niin erityinen, ettei voinut itse huolehtia lemmikeistään.