[Y] Don't grow up (it's a trap)

Eli yksinpelejä Cherylin vähintäänkin välinpitämättömästä elämästä.

---

Lauantai 16. huhtikuuta 2016
Punaisista ruusuista

Ulko-ovi kolahti lyhyen naisen perässä kiinni kuulostaen voimakkaammalta hiljaisuudessa kuin tavallisesti. Cheryl potki korkeakorkoiset avokkaansa ja antoi nahkatakkinsa valua eteisen lattialle haukotellen. Hän esti itseään hieromasta silmiään, koska vaikka hän ei enää tänään tekisi vahvalla meikillään mitään, oli se inhottava puhdistaa levitessään eikä varmasti tuntuisi mukavalta silmissä. Sen sijaan Cheryl haroi vapaata, punaista tukkaansa, joka oli muuttunut karheaksi ja takkuiseksi illan aikana. Suussa maistui tupakka ja alkoholi ja Cheryl mietti, että kello oli neljä yöllä eikä hän ollut lainkaan yhtä humalassa kuin olisi tahtonut olla.

Sen sijaan Cheryliä väsytti. Hän käveli keittiöön sytyttäen vain pienen valon hellan yläpuolella, heittäen avaimet keittiönpöydälle. Keittiönpöydältä löytyi kaikki mitä tarvitsi tietää Cherylistä: tyhjä lasi, yhä avonainen puolikas vodkapullo, kolme tupakkaa ja suklaata. Lohkaisten palan viimeisestä Cheryl avasi pienen, onnetoman keittiön ikkunan. Kun suklaa oli kadonnut suusta, osui pöydältä sormiin sätkä. Cheryl asetti tupakan huulien väliin ja alkoi etsiä jotain, jolla sytyttää sen.

Vitun vittu, nainen kirosi mielessään vuorotellen sotkuista tukkaa kasvoilta sukien ja kolistellen keittiön laatikoita. Jostain typerästä syystä hän löysi stenkun lusikoiden seasta, mutta ei valittanut liekin leimahtaessa pienessä keittiössä.

Cheryl repi ohuesta, ihonvärisestä kankaasta tehdyt sukkansa pois – ne muistuttivat sukkahousuja, joita kaikki idiootit seurapiirijuhlissa pitivät. Seurapiireistä Cheryl tiesi liikaa, vaikka ei olisi halunnut tietää mitään. Mutta ne ajatukset olivat rasittavia ja siksi nainen yritti pysyä erossa niistä. Keittiö oli kuitenkin nyt hiljainen ja vähän yksinäinen, vaikka Cheryl ei tunnistanut yksinäisyyttä minkäänlaiseksi tunteeksi. Ainakaan sellaiseksi, jota itse tunsi. Siksi hän istui yhdelle keittiön tuolille, keräsi jalkansa sen päälle ja ravisti tuhkaa avoimesta ikkunasta. Ikkunasta näki yötaivaan, mutta vain muutaman tähden kaupungin valosaasteen vuoksi. Se oli Cherylistä surullista, eikä Cherylistä moni asia ollut surullista.

Oli hiljaista. Cheryl piirteli kuvioita pitkällä kynnellään polvensa ihoon, joka paljastui farkkujen  repeämästä. Vaikka nainen ei painanut kovaa, jäi kynnestä silti hetkeksi valkoinen jälki, joka haalistui muutamassa sekunissa. Häntä väsytti ja vaikka hän ei ollut pahasti humalassa, oli päässä sekava tunne. Toisaalta joskus ja tänään päässä ei humissut pelkästään alkoholi. Cheryl poltti tupakkaa yhtä hyvin kuin mitä tahansa muutakin ja siksi hän ei ihmetellyt, kun pää ei pysynyt suorassa vaan kellahti koko ajan kenolleen. Tupakka paloi sormissa lyhyemmäksi ja uloshengitys muuttui vaaleaksi savuksi.

Cheryl seurasi kuinka vaalea savu kieppui kohti avointa ikkunaa. Ulkoa kuului ääniä, jotka saivat pieneen asuntoon vähän enemmän eloa. Vielä tunti sitten Cheryl ei ollut ollut yksin. Nainen muisti vielä toistaiseksi miehen tuoksun, vaikka oli jo unohtanut nimen. Hän oli polttanut miehen asunnossakin – kysymättä kiivennyt makuuhuoneen ikkunalaudalle pelkässä Mötley Crüen bändipaidassa ja ravistanut tahallaan kaksi kertaa tuhkat sisäpuolelle. Mies, jonka nimi saattoi olla ihan yhtä huvin John kuin Robert, ei ollut sanonut mitään koko tupakan aikana. Vasta naisen antaessa kirjaimiin palaneen sätkän tippua sormistaan kohti neljä kerrosta alempana odottavaa maata, oli John/Robert avannut suunsa.

”Sä oot kaunis”, se idiootti oli sanonut. Cheryl oli tuhahtanut ja katsonut ulos kaupunkiin.

”Tiedän”, nainen lopulta vastasi, puki loput vaatteensa ylleen ja lähti.

Nykyhetkessä Cheryl huokaisi hiljaa ajatuksilleen ja kaatoi itselleen hieman vodkaa lasin pohjalle. Punapäälle oli joskus sanottu, että hänen elämänsä oli surullista ja masentavaa. Cheryl ei tavallisesti ymmärtänyt, elihän hän täysin päinvastaisella asenteella, mutta sillä hetkellä naista väsytti ja hän tunsi tilanteessa jo jonkinlaista melankoliaa. Hieraistessaan kämmenellä ohimoaan hänen silmäänsä osui kämmenselkään tatuoitu punainen ruusu. Punainen ruusu oli hänelle itselleen, sille, että hän oli ylpeä itsestään. Cheryl oli kohdannut elämässään ihan tarpeeksi ihmisiä, jotka olivat muuttaa häntä. Eikä vähimpänä Cherylin oma äiti.

Mutsin ajatteleminen sai Cherylin täydellisesti nypityt kulmat kurtistumaan. Oli turha valehdella: hän oli äidille helvetin katkera, mutta ei enää jaksanut vaivata päätään sen typerän naisen asioilla. Hän ei ollut nähnyt äitiään neljään vuoteen ja vaikka nainen yritti soittaa Cherylille jokainen viikko, ei Cheryl koskaan vastannut. Se ei koskaan saanut aikaan mitään hyvää, hän ja äiti eivät saaneet. Yleensä siihen kuului huutoa ja Cherylin teki mieli olla taas 9-vuotias pikkulapsi, jonka hiukset äiti oli juuri harjannut silkkisiksi, jotta Cheryl voisi salaa takuttaa ne uusiksi kylpyhuoneessa. Hän ei edes ymmärtänyt miksi äiti vaivautui. Mutsilla oli jo sen oma täydellinen tytär, Cherylin kaksoissisko.

Mitä Elleen tuli, oli se jo ihan toinen juttu. Cheryl joi lasinsa tyhjäksi ja huomaamattaan kosketti lilaa ruusua kaulassaan.

Ja se kaikki oli syy, miksi nainen ei ollut mielestään yhtään tarpeeksi humalassa: oli liian hiljaista olla yksin hämärässä keittiössä. Sellaisessa tilanteessa alkoi väkisinkin ajattelemaan ihan liikaa ja jos Cheryl mitään ajattelemisesta tiesi ennestään, ei siitä koskaan seurannut mitään hyvää. Saatika sitten, kun sitä teki ihan liikaa. Koska Cheryl ei ollut typerä ja vaikka häntä ei vieläkään kiinnostanut tänään tapaamansa miehen tai äitinsä tunteet, tiesi hän silti kuinka paljon osasi muita satuttaa. Sillä ei kuitenkaan ollut väliä eikä Cheryl tuntenut huonoa omatuntoa, mutta joskus nainen mietti, olisiko hänen pitänyt.

Lopeta, käski Cheryl itseään päänsä sisällä ja tumppasi tupakan lasinsa pohjaan. Sellaisten ajatusten takia hänellä oli punainen ruusu kädessään. Koska hän piti itsestään juuri sellaisena, vaikka lähes kukaan muu ei pitänyt. Tumppi sauhusi muutaman sekunnin lasin pohjalla. Cheryl katsoi sitä nenänvarttaan pitkin, huokaisi viimeisen kerran ja nousi mennäkseen nukkumaan.

Ajattelu oli typerää, yliarvostettua, varsinkin jos siihen liittyi muiden ihmisten tunteet. Miksi vaivautua, kun ei koskaan voinut olla varma menisikö kaikki kuten oli suunnitellut? Jos niitä ajatteli, ei tosiaan ollut tarpeeksi humalassa (tai pilvessä).