Menolippu Birminghamiin (myös paluu)

[Avoin peli, kuka vaan mukaan]

Paige rullaili tottuneesti iltapäivällä tallin käytävää. Hevoset olivat hyvin tottuneita jo hänen tuoliinsa ja matalalla viipottavaan päähän, joka tällä kertaa oli peitelty vihreällä maastokuosisella lippalakilla, jonka läpi tiukka ponin häntä oli vedetty. Hän oli hyvin täpinöissään, koska sylissä oli tärkeä lappu, jonka Paige kiinnitti tallin ilmoitustaululle:

'Moikka kaikki,
Olen lähdössä lauantaina hakemaan uutta hevosta Birminghamin lentokentältä. Lähtö klo 9.30 tallin pihalta ja paluu noin seitsemän pintaan, mikäli kaikki on sujunut suunnitelman mukaan. Sinulla ei tarvitse olla ajokorttia, mutta jos on ja haluat ajaa saat ajaa. Henkilöautokortti riittää 2 hepan kuorma-autooni. Matkalle tarvitsisin siis juttuseuraa ja lentokentällä mieluusti käsittelytaitoa talutella tammaa ja lastata se autoon. Lentokenttä henkilökunta on kyllä avulias, mutta luotan enemmän teihin. Matkalla pysähdyksiä riittävä määrä, minä kustannan ruokailut ja matkaeväät. Jos tarvitsee palkkaa, niin sitäkin saa.
yst. Terveisin Paige Nolan
ps. minuun saa parhaiten yhteyttä messingerin kautta :)'

Paige ei ollut kovin moneen tutustunut Rosing Parkissa, mutta hänellä oli kova luotto siihen että joku henkilökunnasta tai muista tallin kävijöistä olisi kiinnostunut pikku visiitistä, vaikkakin hän oli ollut useasti paikalla, kun useat henkilöt ovat ottaneet yhteen ja kuullut kaikenlaista tapahtumaa eri ihmisten väliltä, hän ei ollut kovin monen kanssa tutustunut. Hän kun ei halua ottaa kantaa toisten ihmisten käytökseen, koska ei ollut itse osallisena kyseisiin tapahtumiin eikä tiedä siis totuuttaa.

Hän rullasi tuolinsa portaiden viereen ja otti kepit käyttöön. Kiivettyään yläkertaan hän keitti kahvia ja meni seuraamaan ratsukoiden harjoituksia päämaaneesin katsomoon. Hän kirjoitti saman viestin myös fb-seinälleen, jos joku sattuisi sieltä sen bongaamaan. Useat hevosenomistajatkin olivat hänet kaveriksi pyytäneet, kun olihan heillä hevoset samassa tallissa.

[Minä täällä taas :D]

Rachael huokaisi sulkiessaan autonoven perässään. Hän oli ollut lenkillä koirien kanssa, kun Cassandra oli soittanut saaneensa paikan valmennukseen. Se ei yksinään olisi ollut minkäänlainen ongelma, mutta Cassandran täytyisi ehtiä kodin kautta Leon jalkapallopeliin illaksi, eikä se onnistuisi jos naisen täytyisi viedä hevonen Allenien tallille ennen sitä. Rachael huokaisi uudestaan muistellessaan puhelimessa käytyä keskustelua. Mihin hän olikaan mennyt lupautumaan. Nainen naksautti hihnat kiinni kahden koiran nahkapantoihin, ennenkö laski hömelöt nelijalkaiset auton takapenkiltä. Ei hän kehtaisi jättää eläimiään autoon odottamaan. Kyllä ne sen verran osaisivat tallilla käyttäytyä, vaikka olivatkin tottuneempia Allenien pikkutalliin kuin Rosings Parkin loistoon.
"Mike, irti", nainen hymähti ojentaessaan kättään vinttikoiraristeytykselle. Sileäkarvainen sinibrindle käänsi katseensa omistajaansa näyttäen niin surkealta kuin vain osasi. Rachael kohotti kulmaansa ja liikautti sormiaan. Koira tuntui huokaisevan luopuessaan limenvihreästä pallosta, jota oli järsinyt koko ajomatkan. Rachael heitti pallon auton takapenkille ja sulki oven perässään. Ei palloja tallille, kiitos.

Nainen suuntasi hyvätapaiset koirat remmin päässä sisään tallirakennukseen, joka muistutti hänestä enemmän hyvätasoista hotellia kuin hevostallia. Rachael pudisteli päätään, jota kiersi hollantilainen lettikampaus, ja suuntasi suoraan portaikkoon. Hän voisi ainakin hakea kahvia odotellessaan, että Cassandran valmennus päättyisi. Kolmijalkainen berninpaimenkoira nousi ketterästi portaita ensimmäisenä, ja Mike seurasi omistajansa rinnalla, kun kolmikko pelmahti yläkertaan. Rachael hymyili ja nyökkäsi tervehdykseksi tallin logolla varustettuun takkiin pukeutuneelle työntekijälle jonka epäili nähneensä joskus aiemmin, vaikka mitään muistikuvia työntekijän kasvot eivät herättäneetkään. Hän suuntasi täyttämään kupin kuumalla, höyryävällä kahvilla ja koirien nahkahihnat toisessa kädessään suuntasi yläkerran lasitettuun katsomoon. Maneesiin sisälle hän ei koiriaan viitsisi viedä, mutta ei kai säikyinkään hevonen nelijalkaisia säpsyisi täältä? No, parempi ehkä jäädä taaempaan riviin ihan vain varmuuden vuoksi. Rachael istahti alas kolmijalkainen Harley vasemmalla ja yksisilmäinen Mike oikealla puolellaan.

Nainen kohotti kahvikupin huulilleen hyväntuulisena, kiinnittäen katseensa maneesissa liikkuviin ratsukoihin. Toisessa päädyssä työskentelevät ratsukot olivat selkeästi valmentajan katseen alla, sillä meno oli hallitumpaa kuin vapaasti ratsastavien kuviot jättimäisen maneesin toisessa päädyssä. Ei kestänyt kauaa, kun Rachael tunnisti mustan tamman, jonka Cassandra oli valinnut ratsukseen. Hän kun oli niin toivonut, että pääsisi mieluummin maastoilemaan Echolla. No, eipä sille enää mitään mahtanut.
"Oi anteeksi, en edes tajunnut kysyä sopiko tähän istua", Rachael havahtui pohdinnoistaan huomatessaan silmäkulmastaan muutaman paikan päässä istuvan Paigen kepit. Ehkä olisi pitänyt kiinnittää enemmän huomiota yleisössä istuviin ennen kuin pelmahti paikalle koirien kanssa. Hänen ohitseen olisi vaikea päästä ilman keppien tarjoamaa rajoitustakaan, kun Mike painautui kiinni jalkaan ja Harley vei suuren tilan istuessaan tuuheana karvakasana toisella puolen.
"Ei kai koirista ole harmia?" Hän vielä varmisti Paigelta. Pari riviä edempänä istuva vanhemmanpuoleinen nainen kääntyi vilkaisemaan koiria ja nyrpisti nenäänsä. Rachael piti kasvonsa peruslukemilla eikä suonut ajatustakaan moiselle. Hänen koiransa eivät ehkä täyttäneet Rosings Parkin kaltaisen paikan tasovaatimuksia, mutta ne olivat hyvätapaisia ja kilttejä. Entä sitten, jos Harleyltä puuttui toinen etujalka kokonaan? Suuri koira eli onnellista elämää, ja se oli tärkeintä hänelle.

[Ihanaa kiitos Silkki <3]
Paige seurasi tarkasti vapaatyöskentelyä, sillä häntä ei niinkään kiinnostanut estevalmentajan pitämä sileätyöskentely. Toisaalta harjoitus oli hyvin suunniteltu, mutta alkoi jo toistamaan itseään, kun esteratsastajat väänsivät hevosiaan. Sileä päädyssä oli tumma kouluratsukko, johon Paigen huomio kiinnittyi läheskokonaan, myös nuoremmat hevoset kiinnostivat naista. Hän näpersi samalla puhelinta kun seurasi ratsukoiden toimintaa.

Paige havahtui kun joku alkoi puhumaan. Hän ei ollut edes huomannut paikalle tullutta naista kahden koiran kanssa. Paigea kun ei haitannut istua muillekin avoinna olevissa katsomoissa ja koska halusi nähdä hyvin hän valitsi parhaan paikan eikä edempänä istuvaa vanhempaa naista. Hän ei myöskään kiinnitä huomiota jos joku tukkii hänen kulkureittinsä, jos hän itse ei jaksaisi odottaa popis pääsyä, niin hän voi kyllä kysyä voisiko toinen väistä. Totta oli että keppien kanssa liikkuminen vaati tilaa.

"Ai hei, tottakai siihen saa istua. Olen Paige Nolan ja omistan tuolta sen rautiaan kouluruunan Lonalin. En edes huomannut sinua, kun viestittelin juuri viikonlopun järjestelyistä Saksan päähän. Minun uusi hevoseni on lähdössä sieltä tännepäin niin valmistelujahan se vaati", Paige totesi hymyillen ja jatkoi viellä varmistaen "Eikä minua koirat haittaa, pidän eläimistä", ojentaen samalla kättään toisen koiran suuntaan, mikäli tämä olisi halunnut tulla tervehtimään.

Paige nosti katseensa naiseen hymyillen ystävällisesti: "Tuo tumma on suosikkini, todella upea ja hyvässä tasapainossa liikkuva ratsukko." Hän ei voinnut esitellä ratsukkoa nimeltä, koska ei tuntenut heitä. Eihän näin ison tallin hevosia hetkessä opi tuntemaan.

Rachael hymyili Paigelle, kun nuorempi vastasi niin reippaasti. Hyvä, sillä hän ei tosiaankaan olisi jaksanut lähteä etsimään uutta istumapaikkaa, kun koiratkin olivat asettuneet jo mukavasti tähän.
"Rachael Wilkinson", nainen esittäytyi vuorostaan painaen mieleensä Paigen kertomat asiat. Tuo omisti kouluratsun ja oli hankkimassa uutta Saksasta, eli selkeästi nainen ratsasti kepeistä huolimatta. Kai se riitti selittämään, mitä Paige teki tallilla. Harley heilautti tuuheaa häntäänsä ja nousi sen verran, että saattoi käydä tervehtimässä Paigea, kun nainen ojensi kättään. Rachael seurasi silmäkulmastaan koiransa puuhia, kun berninpaimenkoira kävi nuuhkimassa ojennettua kättä. Se tosin oli varsin turhaa, sillä rauhallinen vanha koira ei mitään typerää keksisi hyppelehtiessään kolmella jalalla Paigen luokse.
"Ja se on Harley", hän esitteli koiran joka oli käynyt Paigea tervehtimässä. "Täällä piilossa on Mike", hän lisäsi viitaten toisella puolella istuvan koiran suuntaan, joka lepuutti päätään hänen reidellään. Rachael kohotti kahvikupin huulilleen välittämättä Mikesta, joka lipoi huuliaan toiveikkaana. Yksinkertainen vinttikoiraristeytys ei tainnut tajuta, ettei kahvi ollut herkkuruokaa, josta voisi kerjätä oman osuutensa.

"Minä en valitettavasti tiedä paljoa hevosista", Rachael naurahti rennosti. "Veljeni vaimo on ratsastaja, minä lähinnä apukätenä paikalla", nainen selitti ennenkö käänsi katseensa takaisin maneesissa liikkuviin ratsukoihin. Musta täysiveritamma Izzy työskenteli laukassa pääty-ympyrällä, kun Cassandra haki hevoselle parempaa työskentelymuotoa. Rachael kyllästyi nopeasti seuraamaan ratsukkoa, kun ei ymmärtänyt siitä sen enempää.
"Kilpailetko kouluratsastuksessa?" Vaaleaverikkö päätti sen sijaan kysäistä. Paige vaikutti tietävän ratsastuksesta paljonkin, kun osasi mennä yleisöstä käsin sanomaan miltä mikäkin ratsukko vaikutti, ja olihan puheessa ollut uusi hevonen Saksastakin. Ei kai kukaan silloin tällöin huvikseen ratsastanut tuonut hevosia ulkomailta? Tai no, mistäpä hän tiesi. Cassandran puheista päätellen Echokin oli alunperin jostakin kaukomaasta kotoisin.

Paige silitti Harleyksi esiteltyä koiraa tovin kun tämä kinkkasi kolmella jalalla naisen luokse. Ihastuttava pörrökasa, Paige ei juurikaan koirista tiennyt vaikka oli hänelläkin Ringa.
"Voi tämähän on kuin minä, jalkavammainen. Vaivaako sitä ollenkaan? Aika ketterästi se kyllä liikkuu", Paige naurahti viitaten omaan mukana roikkuvaan jalkaansa.

Harley asettui varoen istumaan Paigen viereen nojaten penkkiin naisen jalan sijasta. Viisas koira, koska ei nojannut Paigen sairaaseen jalkaan, vaikkei se kipua olisi aiheuttanutkaan jos mitään tuntua. Harley nuuskutteli Paigen housuja, mutta se ei haitannut häntä ollenkaan. Onpahan Ringallakin jotain haisteltavaa kun kotiin mennään.
"Haiseeko Ringa, se on ihana aussi tyttö", Paige leperteli koiralle. Häntä ei haitannut pussailla vieraan koiran kanssa vaikka omistaja näkikin. Olihan Paigella jo vähän hullun ja vinksahtaneen maine.

Tällä hetkellä Paige oli kuitenkin tyytyväinen että Ringa viihtyi hyvin uudessa kodissa, joten sen ei tarvinnut tulla autoon mukaan tallille, kun hän on poissa vain muutamia tunteja. Narttu kun pelkää hevosia ja vierastaa paljon muitakin ihmisiä.
"Olisipa minunkin koirani näin sosiaalinen, mutta se kyyhöttää vain vierelläni ja ärisee jos joku tulee vaikkei se mitään muuta tee luikkii pakoon jos pääsee. Aussit on aika usein vissiin vieraille laumaan kuulumattomille hiukan komentelevia", Paige tokaisi.

Hän etsi katsellaan valmennuksen seasta Rachaelin veljen vaimoa ja päätteli sen olevan mustan täysverisen ratsastaja naisen katseen suunnasta päätellen. Mutta silti hänen mielen kiinnon varasti tumma kouluhevonen vapaassa päädyssä. Vaikka mielenkiinto kohdistui kouluhevoseen, niin ei sosiaalisella Paigella ollut mitään keskustelua vastaan, joten hän käänsi huomionsa takaisin naiseen koirineen.

"Juu kilpailen Lonalin kanssa vB tasolla ja nyt uuden hevosen kanssa olisi tarkoitus nousta hA ja vB tasolle avoimiin luokkiin. Meille vammaisratsastajille on omia kilpailujakin ja kilpailen ryhmässä 4 laukkaa sisältävässä ohjelmassa. Me olemme Lonalin kanssa hakemassa arvokisoja varten kokemusta, jos vaikka olympialaisiin päästään ei viellä näihin, mutta kenties tuleviin. Nyt on lyhyellä tähtäimellä tarkoitus käydä pohjoismaiden mestaruuksissa ja euroopan mestaruuksissa", Paige selitti.

Hän tajusi jälleen selittävänsä ummet ja lammet, mutta toisaalta toinen kysyi, joten hänen vikansa jos ei jaksa kuunnella. Päätti Paige kuitenkin viellä hetken jatka koska olihan nainen maininnut olevansa apukäsi.

"Olen tosiaan hakemassa lauantaina Birminghamin kentältä uuden tammani. Lonall lensi myös sinne kun saavuimme ja lentokentän henkilökunta oli avuliasta, mutta silti toivon kovasti että joku huomaa lappuni tai ilmoisukseni fb:ssä ja lähtisi mukaani. Yksikseen tai Ringa seurana on niin tylsää ajella", Paige totesi.

Rachael hymyili lämpimästi vilkaistessaan tuuheakarvaista berninpaimenkoiraa, jonka musta turkki kiilteli hyvinhoidettuna. Harley oli hänen ensimmäinen oma lemmikkinsä, ja ehdottomasti paras koira jota hän olisi koskaan voinut toivoa siihen elämäntilanteeseen, jossa oli koiran hankkinut.
"Ei sitten lainkaan", nainen vakuutti hämmentymättä. Suuren koiran kolmijalkaisuus herätti aina kysymyksiä ja kiinnostusta liikkuivat he missä tahansa. "Sen jalka amputoitiin niin nuorena, ettei se taida enää edes muistaa että silläkin oli joskus neljä jalkaa. Onhan se jo seitsemän vuotta hyppelehtinyt noin, eikä leikkiminen ole siitä kärsinyt", hän jatkoi lämpöä äänessään. Harley alkoi jo harmaantua suupielistään, mutta muutoin koira näytti hänestä lähestulkoon samalta kuin silloin, kun hän oli eläimen käynyt eläinsuojalta hakemassa. Olihan Harley siitä kasvanut ja kerännyt massaa (sekä oppinut lukuisia hyödyllisiä käskyjä), mutta muutoin koira tuntui olevan edelleen sama nuori koira, johon hän oli ihastunut jo kuvista.
"Nämä ovat vähän turhankin sosiaalisia", Rachael hymähti kuivaa huvittuneisuutta äänessään. "Harley tervehtisi mielellään kaikkia ja Mike kantaa palloa kenen tahansa jalkoihin, joka näyttää kyvykkäältä heittämään sen." Mike käänteli korviaan kuullessaan oman nimensä, mistä hyvästä Rachael rapsutti hetken koiran niskaa jotta yksisilmäinen eläin asettuisi aloilleen. Ehkä pallon tuominen autolta olisi sittenkin ollut hyvä ratkaisu, niin nuorempi koirista olisi voinut järsiä sitä odotellessaan.

Hän kuunteli mielenkiinnolla Paigen kertomuksen ratsastuskokemuksistaan ja tulevista kilpailuistaan. Ei kai olisi pitänyt yllättyä, että Rosings Parkissa törmäsi tasokkaisiin, kansainvälisiin kilparatsastajiin, mutta hän yllättyi silti - kerrasta toiseen. Jälleen kerran Rachael oli kiitollinen siitä, etteivät Cassandran hevoset asuneet tällä tallilla, vaikka hän olikin tarjoutunut maksamaan karsinapaikat. Kuulemma sille ei ollut tarvetta, kun hevoset viihtyivät Alleneilla.
"Onnea siis kilpailuihin ja tsemppiä harjoitteluun", nainen vastasi nyökäten. Hän arvosti jokaista, joka uskalsi lähteä tavoittelemaan unelmiaan ja teki töitä saavuttaakseen päämääränsä. Niinhän hänkin oli toiminut, vaikka tällä hetkellä olikin työttömänä odotellessaan uutta projektia. No, olihan hänellä lukuisat pikkuprojektinsa joiden parissa hääriä, joten pitkäksi aika ei käynyt.

"Luulisi että täältä löytyisi joku, joka lähtisi mielellään mukaan", Rachael pohti. Jos Alleneiden pikkutallin väestä tuntui aina löytyvän joku ajeluseuraksi lyhyemmille reissuille niin miksei tämän kokoiselta paikaltakin löytyisi. Ehkä. Mitäpä hän hevosihmisistä tiesi, muuta kuin sen minkä näki ja kuuli tallin taustatiloissa pyöriessään.
"Yksin ei tosiaankaan ole mukava ajella, vaikka matka olisi miten lyhyt", hän lisäsi pieni hymy suupieliä nykien. Ajatus hevosesta lentokoneessa matkustamassa tuntui varsin huvittavalta, vaikka järki sanoikin, että sillä tavalla kilparatsuja varmasti kuljetettiin reippaasti maailman laidalta toiselle. Pitäisi varmaan kysellä Cassandralta, mistä kaukaa kirjava Echo oli tänne tuotu.

[Pahoittelut kun vastuas kestänyt]

Rachel ei vaikuttanut ihan perinteiseltä hevostytöltä, mutta tuntui tietävän jotakin lajista. Ja ainankin tämä kuunteli Paigen räpätystä kiinnostuneena ja seurasi
myös Paigen osoittamaan kouluratsukkoa mielenkiintoisen oloisena.

Seuran etsiminen ei tosiaan ollut mitään kaikkein helpointa, joten Paige päätti koekilla "kepillä jäätä". Jos vaikka naisella ei olisi muuta puuhaa lauantaille suunniteltuna, mutta suora kysymys tuntui olevan liian karu.
"Mitäs sinä puuhastelet elääksesi täällä. Ero Saksan ja Austraalian välillä on melkoinen, itse saan elantoni personal treinerin työstä ja erilaisista liikunta tapahtumista. Monille vammautuneille nuorille on tärkeää että näkee muitakin kovia kokeneita ja tarinani on purrut moneen nuoreen etenkin kun he kuulevat etten loukkaantumisen jälkeen ole lakannut haaveesta kilparatsastajana", Paige alusti varsinaista kysymystään.

[Eipä se mitään :>]

Rachael kuunteli mielenkiinnolla Paigen kertomusta. Hän saattoi hyvin uskoa siihen. Nainen rapsutteli puolihuolimattomasti Miken korvantaustaa nyökytellen Paigen sanojen tahdissa. Hän ei ollut nähnyt maailmaa, varsinkaan jotakin niin kaukaista ja eksoottista kuin Australia, mutta oli helppo kuvitella suuri kontrasti maiden välille.
"Olen ohjelmistosuunnittelija, joskin tällä hetkellä työtön sellainen", nainen kertoi vuorostaan. "Elätän siis itseni tietokoneita sörkkimällä ja uusia ohjelmia niille kehitellen", hän tajusi tarkentaa, sillä harva oli perehtynyt tietotekniikan ammattinimikkeisiin sen tarkemmin. Nörtti mikä nörtti. Hän nautti työstä, jossa sai uppoutua omaan maailmaansa kenenkään häiritsemättä ja työskennellä juuri niinä tunteina kuin itseä huvitti. Huonona puolena tosin oli se, että työttömänä monet projektit uhkasivat jäädä roikkumaan ikuisuuksiksi, kun kukaan ei ollut vaatimassa tuloksia. Hän oli luvannut Cassandralle uuden puhelinsovelluksen kenttäratsastusta varten täksi kilpakaudeksi, mutta työ oli edelleen vain muutaman hiomattoman koodinpätkän varassa. Samoin oli käynyt valmennuspäiväkirjalle, jonne veljen vaimo voisi kirjata treeninsä niin hevosten kanssa kuin muutenkin.

Työtön tällä hetkellä, ehkä pikkurahalle voisi siis olla tarvetta ja vielläpä tietokonealalta. Paigen oli pakko myöntää ettei tietokoneet ollut hänen alaansa, mutta hän tarvitsisi kyllä hybriditablettia paremman koneen yritystoiminnankin vuoksi ja tarkoitus hankkia tabletin rinnalle pöytäkone sekä kunnon monitoimikone.

"Ahaa, tietokene tukea minäkin kyllä kpaisin, mutta jos olet työtön niin kiinnostaisiko helppo jobi lähteä mukaan Birminghamiin tänä lauantaina. Maksan sinulle hevosen hoitajan palkan, mikäli kädessäsi pysyy kiltti tamma ja uskallat käydä sitä katsomassa matkan aikana hevostilassa ja juottaa. Muuta ei oikeastaan tarvitse tehdä ja juttu seuraakin on tarjolla", Paige hymyili.

Hän suunnitteli jo matkaa kuinka mukavaa olisi rupatella Rachaelin kanssa ja olisipa Ringallekin seuraa. Naisen koirat vaikuttivat mukavilta ja varmasti matkustavat hyvin hevosrekan takaistuimella. Paige ajatteli levittävänsä sängyn muutenkin Ringaa varten, niin kaksi koiraa mahtuu siihen loistavasti pienen Ringan kanssa. Lisäksi matkan aikana nainen voisi kentiäs suositella matkakumppanilleen sopivaa tehokasta tietokonetta.

"Kukapa ei", Rachael vastasi kuivan huvittuneeseen sävyyn. Kasvoilla vieraileva virne kertoi kuitenkin, ettei hän tarkoittanut vastauksellaan mitään pahaa, vaan oli aidon huvittunut. Hän oli tottunut olemaan päivystävä it-tukihenkilö viimeisen vuosikymmenen kaikille tuttavilleen, joten mitäpä siihen olisi enää yksi lisää.
"Eipä lauantaille muutakaan ohjelmaa ole", nainen pohti ja kohautti harteitaan. "Joten miksikäs ei. Olen tottunut kuljettamaan hevosia, sillä Cassandran lähtiessä kisamatkoille joudun aina mukaan apukädeksi", hän naurahti pehmeästi. Tallitonttuna toimiminen ei ollut hullumpi homma. Hevosissa ei ollut mitään vikaa, vaikka hän ei niitä Cassandran tavoin rakastanutkaan palavalla intohimolla.
"Pitää vain hankkia koirille hoitaja, niin on koko päivä vapaana. Haluatko lähteä heti aamusta?" Rachael pohti ääneen järjestellen jo päässään aikataulujaan ja kooten listaa asioista, jotka pitäisi hoitaa ennen lauantaita. Sormet naputtivat kevyesti vasten reittä kuin näkymätöntä tietokoneen näppäimistöä takoen, kun nainen painoi asioita mieleensä. Olisihan listan voinut kirjoittaa vaikka kännykkäänkin, mutta mitäpä sitä suotta kun muistikin vielä pelasi.

Paige huomasi toisen huvittuneisuuden ja ymmärsihän sen. Olihan hän itsekkin hyvin huvittunut, mikäli joku ei ymmärtänyt säännöllistä ruokailurytmiä tai liikunnan tarvetta tai osannut tehdä jotakin perusliikettä. Mikä on toiselle peruskauraa voi olla toiselle hepreaa, mikä sai hänetkin virnistelemään.

"Oi miten ihanaa. Minä maksan kyllä", Paige painoitti koska ei halua 'orjuuttaa' ketään. Mutta hänellä oli myös jo suunnitelma valmiina koiria varten.

"Ota nuo mukaan, mikäli ne hyväksyvät minun Ringani matkatoverikseen. Rekan takapenkin saa näppärästi levitettyä pediksi, niin ne mahtuvat sinne kyllä kaikki. Voisimme vaikka käväistä nummilla tai puistossa niin että tyypit voisivat kaveerata ennen matkaa", Any ehdotti.

"Ja yhdeksän jälkeen täytyisi lähteä, niin voimme pysähtyä aamupallalle ja vaikka ulkoiluttamaan myös koira, jos ne käyvät levottomiksi", Any jatkoi ja alkoi heti miettiä kuinka Ringa reagoi toisiin koiriin. Se on kyllä ystävällinen ja kiltti, mutta paljon pienempi kuin nuo kaksi. Toisaalta Rachelin koirat vaikuttivat kilteiltä.

"Ei sille ole tarvetta", Rachael vakuutti nopeasti. Ei hän tarvinnut rahaa korvaukseksi siitä, että viettäisi päivän autossa istuen. Ainahan Cassandra yritti patistaa häntä ulos asunnostaan ja pois tietokoneensa äärestä, joten tämän luulisi täyttävän moiset vaatimukset. Ei hän sen suurempaa palkkiota kaivannut, ellei haettava hevonen nyt osoittautuisi aivan kaistapääksi.
"Ne ovat aina tulleet toimeen kaikkien koirien kanssa, jotka ovat kohdanneet", Rachael vastasi. "Joten tuskinpa Ringakaan tuottaa ongelmia. Harley innostuu aina automatkoista tavattomasti, joten se on kyllä innoissaan lähdössä mukaan", nainen naurahti ja rapsutti suuren berninpaimenkoiran päätä. Kolmijalkainen koira rakasti autolla matkustamista syystä, joka hänelle oli jäänyt täysin tuntemattomaksi.
"Se kuulostaa fiksulta. Parempi että näkevät toisensa edes pikaisesti ennen kuin joutuvat tunneiksi samaan tilaan", nainen nyökkäsi tyytyväisenä siihen, ettei joutuisi jättämään koiriaan päiväksi itsekseen. Olisihan Cassandra ne ottanut hoitoonsa, mutta lasten koiranpentupuheet saivat aina viikoiksi tuulta alleen moisten hoitopäivien jäljiltä, eikä hän tahtonut lisätä vettä myllyyn. Cassandralla oli jo riittämiin tekemistä pitäessään puolensa kolmea lasta ja vielä aviomiestäänkin vastaan.
"Selvä, yhdeksän maissa siis. Lienee helpointa jos nappaat minut kyytiin suoraan täältä?" Hän kallisti päätään pohtiessaan vaihtoehtoja. Hevonen tuotaisiin jokatapauksessa päivän päätteeksi tallille ja täällä oli hyvät parkkipaikat, joille auton voisi jättää koko päiväksi.