Bass coming down so hard

Cheryl tyrskähti, kääntäen katseensa hetkeksi muualle. Ei sellaisella tyttömäisellä, söpöllä tavalla, vaan enemmänkin ivallisesti ja salailevasti. Voi muru, joudut pitämään sen mielessä aika kauan, Cheryl ajatteli, mutta ei sanonut mitään ääneen. Sen sijaan hän tyytyi pyörittelemään rengasta huulessaan.

Kun Kai alkoi vaatimaan Cherylin kertovan jotain, Cheryl puhalsi vain sauhut Kain kasvoille - olihan hän tarpeeksi lähellä tehdäkseen niin - ja tuhahti siristi silmiään katsoessaan Kaihin.

"Kai sä tajuat ettei mun hulluimmat teot välttämättä ole hauskoja?" nainen sanoi äänessään jopa aavistus synkkää sävyä, vaikka kasvoille kohosikin pian virne. Kailla taisi kuitenkin olla joku idea, jonka tuo paljasti helposti katseillaan. Cherylille se katto oli oikeastaan aika tuttu paikka ja jos ei muuta niin jonkun ajanviettopaikaksi sen paljastaisi kaikki ne siellä olevat pullot. Cheryl ja naisen kaverit eivät olleet mitään siivousalan ammattilaisia.

"No mua kyllä vähän huippaa, että varmaan oon kipeenä", Cheryl hymähti ja hymyili toiselle. Sitten nainen puoliksi palanut tupakka kädessään lähti kävelemään kohti portaikkoa. Sen matkalla tulisi olemaan hänenkin asuntonsa ikkuna, mitä Kaihan ei tosin tiennyt.

Kai pyöräytti silmiään Cherylin vastahakoisuudelle. Hän arveli että naiselta löytyisi myös hauskoja tarinoita kerrottavaksi, mutta jätti sikseen - kai tuo sitten avautuisi kun tahtoisi. Hän oli tottunut kuljettamaan keskustelua laidasta laitaan ja oli kerrassaan erikoista, ettei Cheryl lähtenyt siihen mukaan. Hän seurasi hymyillen naista tuon lähtiessä teeskenneltyä huonoa oloa valittaen paloportaille eikä voinut olla katselematta punapäätä sillä silmällä. Hän jättäytyi tarkoituksellakin toiseksi.

”Uskomatonta, että olet saanut pitää vielä työpaikkasi”, Kai kuittaili taukoa luvattomasti pidentäneelle seuralaiselleen ollen hyvinkin tyytyväinen, että sai pitää tuolla seuraa. Vaikka Cheryl ei taatusti ollut mukavin, helpoin, tai edes kaunein nainen jota hän oli pokaillut, ei se tarkoittanut että hän jättäisi yrittämättä.

Cheryl hymähti Kain silmien pyörittelylle. Ehkä hän ei taaskaan ollut tarpeeksi kännissä? Siksi nainen avasikin pullonsa ja kaatoi nestettä tupakanmakuiseen suuhun.

"Ehkä sä kuulet niistä myöhemmin", Cheryl sanoi naurahtaen. "Myöhemmin on yhtä kuin kun oon juonut enemmän."

Cheryl hymyili itsekseen kun kiipesi portaita ylemmäs. Omalla pienellä ikkunallaan hän näki olohuoneeseensa. Ehkä hän vielä säikäyttäisi Kain tänään murtautumiskikoillaan, eikä kertoisi murtautuvansa omaan kotiinsa. Se voisi olla hauskaa. Varsinkin kun tiesi, mitä odotti keittiön kulmakaapissa. Siinä mihin vanhat mummot keräsivät keksivarastoja - Cherylillä oli siellä jotain muuta.

"Jos sä et kerro niin en mäkään", Cheryl vastasi iskien silmää Kaille olkansa yli - ja huomasi kyllä, mihin miehen katse oli suunnattu. Niin pinnallista. (Vaikka Cheryl kyllä muisti, mitä oli itse katsellut ensimmäisen kerran miehen tavattuaan. Se ei kuitenkaan ollut oleellista juuri nyt.)

Kai hörähti Cherylin humalahakuisuudelle - mielellään hän näkisi tuon vähän tujummassa kunnossa. Mies itse kaipasi vähän lisää juotavaa ja oli melkein harmissaan, ettei ollut vienyt baarin takahuoneeseen johtavalta käytävältä paria olutta. Hän arveli että olisi jäänyt kiinni liian nopeasti, joten ehkä parempi niin.
”Kerro mitä”, hän vastasi hymyillen leveästi toiselle pitäen sitä lupauksena siitä, ettei paljastaisi Cherylin työstä luistamista. Mies vilkuili sisään ikkunoista joiden ohi he kiipesivät. Kaikki taisivat olla jo nukkumassa tai poissa kotoa, sillä valot eivät olleet päällä ja ketään ei näkynyt. Tylsää. Hän olisi mielellään nähnyt asukkaiden naamat, kun he kaksi kiipesivät paloportaita joita tuskin oli tarkoitettu kuin hätätilanteisiin.
”Kerrotko mitä tyhmää oot tehnyt jos mä kerron? Oon pölliny poliisiauton”, Kai sitten kertoi selittämättä enempää. Hän hymyili melkein ylpeänä typerästä tekosestaan, mikä olisi voinut herättää epäilyksiä erityisesti työnantajassa, mutta tuskin Cheryliä kiinnosti laverrella. Hänellä oli takanaan yhtä ja toista tyhmää, mutta jos ei jäänyt kiinni niin eihän niitä laskettu.

Cheryl käänsi katseensa virnistellen takaisin eteenpäin Kain vastatessa. Se oli vähän kuin Kai olisi ollut Cherylin rikostoveri, mikä oli omituista itse omat asiansa hoitaneelle naiselle. Cheryl oli tottunut olemaann yksin.

Kai ei kuitenkaan ollut valmis inttämisensä kanssa vaan kehuskeli poliisiauton varastamisella. Cheryl oli toki yllättynyt, koska Kai ei vaikuttanut varastelevalta tyypiltä. Kaikkea muuta! Nainen hymähti hiljaa ja koska he olivat yhä seisoksissa Cherylin kämpän ikkunalla, lykkäsi nainen keskeneräisen tupakkansa sekä pullon Kaille. Hän alkoi tunnustella ikkunanpieliä sormillaan. Ikkunaan oli liimattu tarra, joka varoitti varashälyttimestä, mutta Cheryl tiesi sen olevan siinä vain peloitteena. Ei hänellä ollut sellaiseen varaa.

"Vein faijan Porschen ja ajoin sen puuta päin - tahallaan", nainen sanoi rennosti. Faija oli silloin saanut paskaslaagit, mutta jonkun soittaessa hätäkeskukseen ei voinut suunnata sitä tyttäreensä. Cheryl oli ollut nopeasti ambulanssin henkilökunnan tarkastettavana ja päätynyt lopulta poliisiautoon, hän ei ollut omistanut ajokorttia vielä silloin. "Sekin reissu kyllä päätyi poliisiautoon."

Cherylin työtä helpotti, että hän tiesi jo etukäteen kuinka ikkuna avautui sisäpuolelta. Oli valitettavaa, että hänen lompakkonsa sekä sen sisällä oleva rautalangan pätkä olivat yhä baarissa nahkatakin kanssa - kuten Cherylin avaimetkin. Tsiisus, tämän päivän sairausvalhe ei ollut Cherylin parasta työtä.

Kain katse kiinnittyi ensin hyvin hämmentyneenä Cherylin touhuihin kun tuo alkoi tunnustella ikkunaa ja näytti siltä, että menisi sisään. Ei hän nyt rikoskumppaniksi ollut aikonut! Mies vilkaisi toista kulma koholla.
”Mä en ees jääny kiinni”, hän virnisti ylpeänä ja laski sitten kätensä Cherylin kädelle.
”Mitä sä teet? En mä ihan tätä suunnitellu”, hän naurahti ja vilkuili sisälle kuin odottaen, että ikkunaan liimattu varoitustarra toteuttaisi uhkauksensa tai joku kotona oleva saisi heidät kiinni itseteosta. Hänellä ei ollut varaa mennä vankilaan.

Tuntiessaan Kain käden omansa päällä ja kuullessaan miehen sanat Cheryl huokaisi kovaan ääneen silmiään pyöräyttäen katseen siirtyessään toiseen.

"Pliis chillaa", Cheryl sanoi ja ravisti toisen käden pois kädeltään. "Ei oo mun eka kerta."

Nainen alkoi iskeä kämmenellään tiukkoja iskuja vasten ikkunan karmeja vasten. Se helisi hieman, karmien narahdellessa. Cheryl tunsi sen ikkunan vähän liian hyvin: se oli vanha ja vähän paskana, minkä vuoksi feikkitarra ikkunassa oli vieläkin tärkeämpi, sisään murtautui turhan helposti. Ikkunan lukko ei kuitenkaan antanut vielä periksi.

"Onko sulla mitään mikä mahtuu tonne väliin?" Cheryl kysyi Kailta. "Pankkikorttia?"

Punapää jatkoi karmien rämisyttämistä kulmat kurtussa. Kai ei tuntunut pitävän Cherylin ideaa hyvänä - tietenkään toinen ei tiennyt, että kyseessä oli naisen oma kämppä -, mutta Cheryl oli silti vähän yllättynyt toisen vahvasta reaktiosta.

”Enää en sitä epäilekään”, Kai naurahti Cherylille yhä epäröiden tuon ajatuksenjuoksun kanssa. Mikä ihme sai naisen yllättäen murtokeikalle? Ei kai auttanut muuta kuin auttaa. Hän kaivoi pyynnöstä lompakkonsa taskusta ja tarjosi jotakin kanta-asiakaskorttia, jolla ei olisi niin väliä. Kunhan ei hulahtaisi ikkunan karmin välistä sisälle ja jäisi sinne, sillä siinä vaiheessa hän olisi kusessa.

”Kerrotko vielä, miks helvetissä sä haluut tonne?” Mies heitti kevyeen äänensävyyn ja yritti tihrustaa yhä sisälle. Hän nojautui ikkunankarmiin ja etsi katseellaan sen heikkoa kohtaa. Lasi rikki vain?

Cheryl tarttui kanta-asiakaskorttiin tyytyväisenä eikä edes katsonut, minkä kortin oli saanut. Hän onnistui ahtamaan kortin ikkunan pielin väliin, heilutteli sitä hetken vasten lukkoa ja lopulta läimäytti karmia. Kuului loksahdus ja Cheryl nosti hymyillen liukuikkunan auki. Se kitisi hieman, koska modernista alakerran yökerhosta huolimatta talo oli varsin vanha. Cheryl ujutti toisen jalkansa sisään ikkunasta, ja kääntyi kesken kaiken katsomaan puhuvaa Kaita.

"Kutomaan vauvojen villasukkia", Cheryl ivasi ja pyöräytti silmiään. Hän nosti toisenkin jalan ikkunasta sisään. Korot kopisivat vasten tuttua lattiaa, aina keittiöön asti. Kämpässä oli tavalliseen tapaansa cherylmäisen sotkuista: sellainen pieni kaaos, joka syntyi lähinnä vaatteista, musiikkilevyistä ja tyhjistä pulloista. Se ei kuitenkaan ollut täysin karannut käsistä, koska Cheryl ei viettänyt asunnossaan kovinkaan paljoa aikaansa. Keittiössä oli pöydällä läjä tupakoita, tyhjä kahvikuppi ja puoliksi pöydälle valunut kynttilä. Valkoisen pöydän kulma oli mustunut, koska Cheryl oli yksi päivä ajatuksissaan polttanut sen sytkärillään. Nainen käveli rennosti kulmakaapille, josta löysi odotetut pullot. Yksi niistä jäi Cherylin käteen ja punapää sulki kaapin tyytyväisenä.

Kai oli yllättynyt, miten nopeasti Cheryl tiirikoi auki ikkunan. Hän soi kunnioittavan virneen toiselle vaikka ei vieläkään tiennyt oliko tässä murtokeikassa mitään järkeä, ja seurasi sitten naisen perästä vilkaisten ensin kadulle. Ketään ei näkynyt todistamassa heidän puuhiaan, joten hän uskalsi astua avonaisesta ikkunasta sisään ja pyöritteli huvittuneena silmiään Cherylin vastaukselle. Mies katseli ympärilleen asunnossa sulkiessaan ikkunan rakoselleen ja nappasi korttinsa takaisin. Hän ei nähnyt mitään varastamisen arvoista, harmi, mutta seurasi naista peremmälle. Tuo tuntui melkein tuntevan asunnon ja tietävän minne mennä, mutta Kai arveli kuvittelevansa vain liikaa.
”Ihan kuin tietäisit, mitä tekisit”, mies virnisteli saavuttuaan keittiöön ja yhytettyään naisen kaivamasta kaapeista alkoholia.
”Tiedätkö sä kenen tää kämppä on?”

Cheryl roikotti vodkapulloa sormissaan kun kohotti kulmaansa Kaille huvittuneena. Toisella oli yhä hänen yhä palava tupakkansa sekä kokispullo.

"Et kai sä pelkää et jäädään kiinni?" nainen kiusasi ivallisella äänellään. Punapää lähti kävelemään Kain suuntaan virnuillen. "Ehkä sun kannattaakin pelätä. Usko mua kun sanon, että tän kämpän omistaja sais sut huutamaan kovempaa kuin kukaan on koskaan saanut." Cheryl virnisti viimeisen kerran kun oli Kain edessä, koskien kevyesti vapaalla kädellään miehen kylkeä. Nainen kumartui lähelle, sanoakseen hiljaa seuraavat sanat. "Plot twist: tää on mun kämppä."

Sen sanottuaa nainen palasi syvemmälle keittiöön ja avasi jääkaapin oven. Sen valo sai Cherylin kasvojen ihon näyttämään kalpealle, olihan se vaalea jo ennestään.

"Mulla on appelsiinimehua ja kokista", Cheryl hymähti tiiratessaan jääkaappiin. "Saisko olla jompaa kumpaa vai raakana?"

Kai imaisi sormissaan palavaa tupakkaa vaikkei se hänen ollutkaan ja katseli Cheryliä muutaman askelen päässä odottavasti. Kai hän nyt jonkinlaisen selityksen saisi. Hä tuhahti huvittuneensa ivailulle ja pudisteli päätään. Hän oli luikerrellut pahemmistakin paikoista pakoon. Cherylin paljastaessa, että tuo tunsi asunnon omistajan, Kai alkoi epäillä että häntä oli kusetettu rajusti. Hän seurasi naisen lähestyessä tuon eleitä tarkasti ja saattoipa pudottaa katseen välillä vähän alemmas tuon kasvoilta. Minkäs sille mahtoi.

”Mä tiesin et sä kusetat mua”, hän naurahti esittäen melkein loukkaantunutta ja läpsäytti naista takapuolelle leikkisästi kun tuo sitten siirtyi jääkaapille.
”Mokomakin huijari. Pistä vaikka kolalla”, Kai vastasi sitten muistaen, että pitäisi selvitä seuraavana päivänä töihinkin. Hän siirsi muutaman tavaran pöytätasolta ja hypähti istumaan siihen.
”Murtaudutko useinkin sisään ikkunasta vai onko sulla tänne avaimetkin?”

Ei Kaita voinut syyttää, että katse vähän lipsui - ehkä syy oli siinä tavassa, millä Cheryl lähestyi. Korkokengät kopsahtivat jokaisella askeleella vasten lattiaa, kun nainen antoi kävelyn muuttua tavallistakin sulavammaksi ja lantion keinua puolelta toiselle. Silmät olivat pienessä sirrissä, vaikka kasvoilla olikin virne.

"Etkä tienny", Cheryl vastasi vilkaisten toista olkansa yli, reagoimatta läpsäisyyn mitenkään. Jääkapista nainen tarttui kokispulloon, kuljettaen molemmat pullot pöydälle sille hypänneen Kain viereen. Nainen otti itselleen aamuisen kahvikupin, jonka huuhtaisi nopeasti vesihanan alla. Mukissa luki "World's Okayest Sister" ja se olikin lahja kaksoissiskolta. Punapää jätti mukin odottamaan pullojen viereen.

"On. Viisaana tyttönä jätin ne sinne takahuoneeseen", Cheryl huokaisi ja avasi astiakaapin. Hän joutui säälittävästi kurottamaan varpaisilleen, jotta sai yhden mukeista käsiinsä - ja kyllä, Cherylistä oli ihan okei juoda vodkakokiksia kahvimukeista. Palaten Kain luokse Cheryl virnisti. "Ja myönnä, säikähdit."

Nainen alkoi kaataa mukeihin, ensin kirkasta ja sitten mustaa nestettä. Kaille Cheryl ojensi mukin, jossa luki "I donut care", donutin o oli tietenkin donitsi.

Kai pyöräytti silmiään. Kyllä hän tiesi. Hän huomasi jollain lailla rentoutuvansa nyt kun tiesi olevansa luvallisesti asunnossa, mutta ei antanut Cherylin huomata sitä. Eihän naiselle sopinut näyttää, että vähän oli kuitenkin pelottanut. Kahvikupit herättivät hieman huvittuneisuutta Kaissa, mutta toisaalta koska hän tuskin itse omisti muunlaisia, hän antoi asian olla. Hän vilkaisi mukien kyljet ohimennen ja oppi heti, että mikäli Cheryl ei ollut varastanut mukia, tuolla oli sisko. Tai sitten nainen halusi muiden luulevan niin.
”Ä-ää, en tippaakaan”, Kai vastasi haastavasti antamatta periksi, vaikka naurahtikin itsevarmasti päälle. Hänelle se oli kuin leikkiä. Hän nappasi hänelle tarjotun mukin ja hörppäsi kolajuomaa.
”Sulla on sisko?” Hän kysyi kulmaansa kohottaen ja viittasi kädellään kevyesti toisen mukin suuntaan.

Cheryl naurahti kevyesti. Nauru ei oikeastaan ollut iloista: se oli täynnä ivaa, sarkasmia ja sellaista asennetta, joka antoi ihmisen käsittää olevansa paljon ala-arvoisempi kuin Cheryl - että nainen tiesi paljon kaikkea mitä muut eivät. Se oli lannistava nauru, joka tuntui tallovan alleen mielellään kenet vain. Silti sen kaiken alta tunki pieni vivahde, peräti jopa miellyttävän kikattava, helisevä sävy, jota olisi halunnut koko naurun olevan.

"Etpä", Cheryl sanoi vilkaisten Kaita toinen kulma kohollaan. Virne pysyi huulilla, kun muki nousi niille. Baarissa nainen saattoi tehdä drinkit työnantajan sääntöjen mukaan, mutta täällä juoma oli paljon vahvempaa. Tuttu polte tuntui kurkussa, mutta Cherylin mielestä se oli hyvä tunne. Se polte sai ehkä jääkuningattarenkin sulamaan - joskus niinkin paljon, että veri kuohahti ja nyrkki nousi tavallista helpommin jääkylmän, välinpitämättömän asenteen sijaan. Cheryl kostutti nopeasti punattuja huuliaan kielenkärjellään. Punasta oli jäänyt jälki kupin reunaan.

"Joo, kaksonen", Cheryl hymähti ja mietti hetken Elleä. Sisko oli ainoa näyte, että Cheryl oli edes hieman inhimillinen. Nainen koki jopa sisarellista suojeluhalua Elleä kohtaan: Elle oli Cherylille aina kuusivuotias, joka olisi tahtonut olla ystävä ampiaisten kanssa välittämättä siitä, että ne pistivät. Siskoa oli pitänyt suojella, oli kuusivuotias Cheryl ajatellut ja niin ajatteli myös 21-vuotias Cheryl. Nainen tajusi tuijottaneensa mukiaan, katsahtaen nopeasti vaaleanharmailla, kylmillä silmillään Kaita. Tajutessaan virneen haalistuneen huulilta, nosti Cheryl sen takaisin. Sormi hipaisi miehen reittä, juuri ennen kuin Cheryl kääntyi kannoillaan ja lähti takaisin kohti ikkunaa. Matkalla nainen vilkaisi taakseen hymyillen vinosti. "Eikö tarkotus ollutkaan mennä katolle?"

Matkalla hän potki kengät jaloistaan - suuret piikkikorot eivät olleet kätevät ritiläportaissa - ja ignoorasi faktan, että oli juuri lyhentynyt 13 senttimetriä. 163 senttimetriä oli tavanomaisen naisen pituus, mutta 150 senttimetriä? Not so much. Poninhäntä keikkui puolelta toiselle liikkeiden tahdissa, kunnes Cheryl ujutti jalkansa taas ulos ikkunasta. Vodkapullo keikkui vieläkin toisessa kädessä, koska katolle ei lähdetty huonosti varusteltuna.

Väittely siitä, oliko Kai tiennyt mihin he olivat tulleet ja millä luvalla, vai ei, sai päättyä siihen - tai ainakaan hän ei itse sitä enää jatkaisi. Cheryl sai uskoa mitä uskoi, mutta hän ei julkista mielipidettään muuttaisi. Vahva juoma ei väräyttänyt ilmettä, vaikka siinä potkua olikin enemmän kuin olisi odottanut. Vaikka mitä Kai ei Cheryliltä odottaisi. Pieni ja pippurinen oli laimeinta, mitä räikeätukkaisesta naisesta saattoi sanoa.

”Oletteko läheisiä?” Kai kysyi keskustelua kuljettaakseen, kun Cheryl oli unohtunut hetkeksi ajatuksiinsa, todennäköisesti siskoonsa liittyen. Hänellä ei ollut järin syviä tunteita sisaruksiaan kohtaan ja harvemmin tuli edes maininneeksi heitä. Olihan mies asunut jo aikansa yksinään eikä nähnyt perhettään kovin usein. Hän pudottautui alas pöydältä ja virnuili itsekseen kun lähti seuraamaan Cheryliä. Niin, katolle, aivan. Hän huomasi katselevansa edellä kulkevaa ennestäänkin lyhenevää naista aivan vääränlaisella katseella, mutta ei välittänyt. Se oli hänelle ominaista ja miksi nyt ei käyttäisi hyväkseen tilannetta, kun kaunis toisen sukupuolen edustaja esittäytyi edukseen.

Kai kiipesi ikkunasta portaikkoon ja seurasi aavistuksen kolisevia metalliportaita kohti kattoa. Onneksi hänellä ei ollut korkeanpaikankammoa, sillä herkempää olisi saattanut hirvittää sitä enemmän, mitä korkeammalle he nousivat. Hän kiri heidän välimatkansa umpeen ja läpsäisi Cheryliä takapuolelle hoputtaakseen tuota askelissaan - tai vain saadakseen huonon tekosyyn koskea naista.

"Kuin paita ja perse", Cheryl vastasi Kaille vilkaisematta taakseen. "Elle on erilainen."

Se oli totta: Elle oli erilainen, niin Cheryliin kuin muihinkin verrattuna. Elle uskoi parempaan positiivisen naiivisti, joka joskus jopa ärsytti punapäätä. Cheryl oli kuitenkin oppinut pitämään Ellen tavasta suhtautua maailmaan niin erilaisella tavalla. Elle oli ihminen, joka osti Cherylille naurettavan mukin, jossa väitettiin Cherylin olevan ihan okei. Kukaan ei sanonut, että se nainen oli yhtään okei.

Korkeammalla tuuli alkoi voimistua. Se sai Cherylin kädet nousemaan kananlihalle - olisi pitänyt napata sisältä huppari ylle. Nainen ei kuitenkaan kerennyt ajatella asiaa pidempään. Kai tuntui läimäyttelevän perseelle kovinkin usein, kun teki sen taas: tällä kertaa Cheryl kääntyi ympäri ja kohotti pullokättään nostaen etusormensa pystyyn toisen kasvojen eteen. Huulilla väreili ehkä hienoinen, vino virne, kun nainen kääntyi takaisin menosuuntaansa ja tiedosti erinomaisesti varsinkin äskeisen perusteella miten selvästi tiukat, mustat farkut kertoivat naisen takapuolen muodoista. (Vinkki: rankka kyykkytreeni kuutena päivänä viikossa.)

Kerrostalo ei ollut korkea: vain kuusi kerrosta. Siksi sieltä ei avautunut mieletöntä näkymää, mutta Newcastlen varsin matalien rakennusten keskellä sekin riitti, jotta näki pitkälle. Cheryl piti laakeista paikoista. Toisin kuin useimmat, hän ei tuntenut itseään pieneksi. Ei - Cherylin valtakunnassa kaikki mitä nainen näki oli hänen. Jos hän tahtoi, pystyi nainen tekemään mitä vain. Siksi Cherylin kasvoille nousi vain hymy, melkein onnellinen, kun hän pääsi katolle. Nainen laski mukinsa ja pullos keskelle kattoa, mutta ryntäsi heti perään reunalle. Sieltä näkyi kauas alas.

Kai pohti vielä hetken, millainen sisko mahtoi äkkipikaisella ja rääväsuisella Cherylillä olla. Elle oli joko täysin sisarensa vastakohta, erilainen, kuten nainen itse kuvaili, tai sitten täysin samanlainen ja aina napit vastakkain Cherylin kanssa. Hän ei tuntenut siskoa, joten jätti analysoinnin sikseen. Siinä humalassa siitä ei kuitenkaan olisi tullut mitään. Hän hörppäsi vahvaa juomaa mukista ja kiipesi viimeiset askeleet katolle. Eiväthän he korkealla olleet, mutta tarpeeksi, jotta saattoi kuvitella omistavansa koko kaupungin.

”Voin vannoa, ettet oo täällä ekaa kertaa”, hän heitti jo katon reunalle suunnanneelle naiselle ja seurasi perästä. Kai laski mukinsa alas suunnilleen samoille paikoin kuin toinen oli omansa laskenut ja seurasi sitten perästä. Hän vilkaisi alas reunalta ja hymähti. Ei hyvin kävisi, jos putoaisi. Onneksi hänellä ei ollut erityistä korkeanpaikankammoa.
”Tännekö tuot kaikki miehet, jotka tahdot hurmata?” Kai heitti vitsikkäästi ja kohotti kulmaansa. Kyllä, Cheryl halusi varmasti hurmata hänet.

"En oo", Cheryl sanoi hymyillen. Katto oli varmasti Cherylin lempipaikkoja. Tällä hetkellä yö oli jo niin pitkällä, että pimeä oli laskeutunut ja kaupunki oli pelkkiä vilkkuvia valoja ikkunoissa. Hämärässä erotti vain heikosti siluetteja, rakennusten muotoja. Se sai Cherylin hyvälle tuulelle, vaikka hän yhä värisi kylmästi. Kain seuraavat sanat saivat kuitenkin Cherylin virnistämään huvittuneesti.

"Hurmata? Kuka hitto alle viiskymppisis oleva sanoo hurmata?" Cheryl hymähti ehkä hitunen ivaa äänessään - mutta ei ehkä niin vahvasti kuin tavallisesti. "Mutta jos sä sitä ajat takaa niin ei, en mä tuo kaikkia miehiä, joita mä tahdon panna tänne. Vaan spesiaalit."

Viimeisen kerran virnistäen ja silmäänsä leikkisästi iskien punatukka istuutui reunalle niin että jalat heiluivat reunan yli tyhjän päällä. Sormet vetivät pitkän ponihännän vihdoin auki ja pöyhivät hiuksia, jotka heti takertuivat tuuleen. Tuuli viskoi niitä kasvoille epämiellyttävästi, mikä sai Cherylin irvistämään.

"Tää ei kai ollut paras idea", nainen naurahti, suu täynnä hiuksia.

Kai ymmärsi hyvin, miksi Cheryl viihtyi katolla. Olihan se matala jos mietti upeita kerrostaloja ympäri maailman suurkaupunkien, mutta aivan sopiva Newcastlessa. Parempaa ei kai voinut toivoa. Hänen asuintalonsa katolle ei edes päässyt, mikä oli tietenkin suuri miinus. Onneksi saattoi lainata naapuritaloja. Kaita nauratti ääneen, kuinka Cheryl tarttui hänen hilpeään sanavalintaansa. Eihän hän sitä tosissaan ollut sanonut, joten olkoon. Naisen jatkaessa hän alkoi virnuilla yhä typerämmin. Hän piti sellaisista, jotka puhuivat suoraan.

”Vai niin”, hän tuhahti hymyillen ja seurasi toisen tekemisiä. Mies kiirehti huvittuneena keräämään punaista tukkaa toisen naamalta.
”Moni hevonen olis kateellinen sun tukasta, tätä on niin paljon”, hän virnuili ja laskeutui Cherylin viereen istumaan, kun oli taiteillut tuon hiukset ensin yhteen nippuun ja laskenut ne yli toisen olan. Tuskin ne siinä kauaa pysyisivät.
”Miten sä hurmaat miehet, joita sä tahdot panna?” Hän kysyi pidätellen nauruaan ja sen huomasi. Mies ei koskaan ottanut itseään tai muita kovin tosissaan humalassa.

Cheryl antoi Kain kerätä hiukset kasvoiltaan. Tuskin ne pysyisivät kurissa pitkään - ne hiukset olivat yksi maanvaiva -, mutta toistaiseksi naisella ei ollut mitään toisen kosketusta vastaan. Kain sanat saivat Cherylin hieman huvittumaan. Mitä ihmettä toinen oikein höpötti? Tuskin yksikään hevonen olisi halunnut niin kirjavaa harjaa. Tai mistä sitä tiesi. Paksun hiusnipun laskeutuessa toiselle olalle, Cheryl nosti vaistomaisesti kätensä sen päälle alkaen haroa latvoja. Miehen sanat saivat naisen naurahtamaan kevyesti.

"Ei siihen yleensä tarvita paljoa", Cheryl virnisti vinon hymynsä. Se näytti tavallista vinkeämmältä naisen kasvoilla, ehkä alahuulen lävistyksen vuoksi. Ehkä oli samalla Cherylin pelastus, että nainen oli niin pienikokoinen - pitkän ja mahdollisesti vielä tanakankin vartalon ohella lävistys ja monet tatuoinnit olisivat voineet olla melkein pelottavia. Kai oli aivan erilainen: miehessä ei ollut mitään luotaantyöntävää. Enempää tarkentamatta iskutaktiikkaansa Cheryl sen sijaan nojautui lähelle miestä ja tarttui tuon vasemmasta kädestä. Sormet koskivat kevyesti käden tatuointia.

"Merkkaako tää jotain?" nainen kysyi piirtäen pitkällä kynnellään hennosti tatuoinnin viivoja. Cherylin katse alaspäin, mutta jos hän olisi sen nostanut, olisivat kasvot olleet vain muutaman sentin miehen kasvoista.

Kai hymyili vinosti naisen sanoille. Niin, tuskinpa sillä ulkonäöllä varsinaisesti tarvitsi mitään tehdä, jotta löysi miesseuraa. Varmasti Cherylilläkin oli kriteerinsä miehille, mutta joillekin riitti vain se, että oli nainen. Hän kaipasi tuskin mukiinmenevän ulkonäön lisäksi muuta, jos kyse oli vain yhden yön jutusta. Kai seurasi katseellaan naisen kynnen tekemää polkua tatuoinnillaan. Hän alkoi hymyillä.
”Tehtiin typerä veto joskus kaveriporukan kanssa siitä, kuka seurustelee pisimpään”, hän naurahti ja pyöritteli päätään. Hän oli pitänyt teiniaikana silloisen tyttöystävänsä jopa viikon ajan, jolloin kaikki muut olivat voittaneet hänet reilusti. Huono säkä. Tai sitten hän oli vain käynyt vieraissa liian monta kertaa.
”Ympäri menevät viivat on mut voittaneiden kavereiden määrä. Oli vähän tylsä sellaisenaan niin jatkoin sitä vuosi sitten.”

Syvällisten keskustelu ei ollut Kain tapaista, mutta kai sitä sai avautua nuoruuden typeristä tempauksista. Hän heilutteli jalkojaan jotka roikkuivat katon reunan yli ja vilkaisi alas. Oli melkein vain upeaa olla niin korkealla.
”Eikö sua huimaa? Kaikki muijat on aina ihan kauhuissaan korkeissa paikoissa.”

Cheryl naurahti kuivasti.

"Ei tainnu mennä ihan putkeen", nainen hymähti vetäen sormensa pois toisen kädeltä. Tuuli oli nyt jo heittänyt hiukset takaisin selän taakse, mutta nyt ne sentään pysyivät kurissa. "Luulin et se olis joku inkkaritatuointi. Eiks niillä ollu jotain mitkä merkkas aina tiettyä asiaa? Ei sillä, sä oot ihan söpö Pocahontas."

Cheryl virnisti pörröttäen toisen hiuksia. Kain tummat hiukset ja tumma iho eivät ainakaan vastustaneet naisen väitettä. Pocahontas mikä Pocahontas.

"Näytäks mä siltä, että mua huimaa helposti?" Punapää naurahti katsellen taivaalle. "Mä nautin korkeista paikoista. Niissä saa olla yleensä omassa rauhassa - ehkä just sen takii - ja mulla ei oo mitään korkeutta vastaan."

Liian matalia enemmänkin, Cheryl ajatteli, mutta ei sanonut mitään ääneen.

”No sanotaan näin, et sitoutuminen ei ole koskaan ollut mun juttu”, Kai virnisti ja pudisteli päätään muistellen, kuinka typerä oli osannut joskus nuorena olla. Niin hän oli varmasti edelleen, mutta ainakin yksi oli pysynyt samana: parisuhteeseen hänestä ei ollut.
”Näytänkö susta intiaanilta?” Kai nauroi ja tönäisi naista olkapäähän. Vai että Pocahontas! Ei hän voinut ottaa sitä edes loukkauksena. Hän olisi mieluusti ollut lapsuuden leikkien intiaani.

”Oot niin pieni et tuskin sua huimaa missään”, Kai virnisti ja vetäisi Cherylin kainaloonsa. Hänestä se oli vain hauskaa, eikä missään mielessä negatiivista. Jokin pienikokoisissa ja pippurisissa naisissa viehätti, erityisesti ystävämielessä.
”Oisko sulla jotain taikaa, millä saatais noi juomat lähemmäs?” Hän kysyi harmissaan siitä, että oli jättänyt omansa aivan liian kauas. Kai sen voisi hakea, jos jaksaisi.

Cheryl ei vastannut toiselle mitään, tyytyen vain tuijottamaan alas maahan ja heiluttamaan jalkojaan. Nainen ei edes tiennyt mitä olisi vastannut: koko aihe oli Cherylille jokseenkin vieras. Punatukkainen ei ollut koskaan välittänyt sellaisista asioista. Cheryl oli elämässään tuskin edes ihastunut eikä ollut jaksanut kuluttaa aikaansa sellaisen teeskentelemiseen, kuten monet muut samassa koulussa olleet tytöt. Toisaalta hän oli aina nauranut muille koululaisilleen päin naamaa: typerät kanat, jotka pyörivät samaa ympyrää päivästä toiseen, samojen ihmisten kaitsemana.

"Hittoako minä tiedän", Cheryl naurahti toisen intiaanikyselyille. "En mä ole koskaan nähnyt intiaania. On sulla tumma tukka ja iho, siinä on kaikki mitä mä muistan Pocahontasista."

Cheryl virnisteli itsekseen. Eihän hän oikeasti tiennyt intiaaneista mitään: hän oli sentään englantilainen, ei hänen tarvinnut tietää mitään intiaaneista. Ehkä niistä oli koulussa joskus höpötetty, mutta kuten arvata saattoi, punapää ei ollut ollut kaikkein kiinnostunein koulunkäynnistä.

Kain vetäessä hänet kainaloonsa irvaillen Cherylin pienestä koosta, nainen tönäisi toista kyynärpäällään kylkeen.

"Ite oot pieni", Cheryl nurisi, mutta jäi kiltisti toisen kainaloon nenäänsä tyytymättömästi nyrpistellen. Hän olisi mielellään ollut hieman pidempi. Paljaat jalat heiluivat tyhjän päällä - korkokengistä sai edes hetkellistä apua. Miksi Ellestä oli tullut niin pitkä ja hänestä onneton sintti? Asia ei kuitenkaan harmittanut Cheryliä lainkaan niin paljon kuin nainen antoi ymmärtää. Hän oli jo tottunut olemaan minikokoa.

"Joo, sen nimi on "Kai nousee ylös ja hakee juomat"", Cheryl ilmoitti ja virnisti.