Bass coming down so hard

[Yena tänne!]

Oarfish oli viikonloppua vasten ääriään myöten täynnä. Musiikki pauhasi melkein korvia särkevästi, mutta siihen tottunut Kai liikkui kuin kala vedessä kaveriporukan edellä sisälle narikan kautta ja käyskentelemään baaritiskin edessä kimurtelevan, järjestelemättömän jonon perälle. Hän pyyhkäisi aseteltuja hiuksiaan ja nauroi muiden miesten mukana, kun porukan harvat naispuoliset viihdyttivät seuruetta kevyillä, melkein jo typerillä ja sataan kertaan kuulluilla jutuillaan. Hän oli siellä ennen kaikkea pitämässä hauskaa ja laajentamassa ystäväpiiriään - tai kaatamassa naisia, mutta senkin saattoi vielä alkuillasta pitää omana tietonaan. Hän ei kantanut huolta seuraavasta aamusta, jolloin Rosings Park kutsuisi, vaan keskittyisi siihen hetkeen. Aina sitä jotenkin pahassakin krapulassa töihin selviäisi, ja sitä saattoi toivoa, sillä tavallisten hommien lisäksi hänellä oli muutama valmennus Artemis Cavanaughn hevosilla ja, no, työnantaja ei varsinaisesti hyppisi riemusta, jos hän nousisi hevosen selkään heikossa kunnossa.

Cheryl kaipasi tupakkaa. Hän kaipasi tupakkaa niin paljon, että pyöritteli cocktailin sekoitustikkua sormissaan ja mietti, mitä tapahtuisi jos nainen sytyttäisi sen toisen pään palamaan. Mutta Oarfishissa oli kiire ja alkoholinjanoiset virtasivat tiskille sankoin joukoin eikä Cherylille ollut tullut muutamaan tuntiin pienintäkään taukoa. Sen sijaan hän tökkäisi tikun keskelle pirtsakan (mikä btw ei kuulunut Cherylin sanavarastoon, vain kirjoittajan) väristä nestettä tehden muutaman tehokkaan sekoitusliikkeen. Cherylin hymy ei ollut kovin iloinen vaan enemmänkin ivaileva kun hän tyrkkäsi juoman toiselle puolelle tiskiä. Humalainen asiakas ei kuitenkaan tajunnut mitään, tietenkään.

Tupakankaipuuta ei auttanut baarissa oleva jyske, jolle Cheryl oli jo kuuroutunut, mutta tänään se tunki pään sisälle luoden vuosisadan hedarin. Siksi nainen turvautui viiden minuutin välein tiskin alle piilotettuun kokispulloon, johon oli sekoitettu tavallista isompi osa vodkaa. Yllättävää ettei Cheryl kokenut juomista töissä vääräksi niin kauan kuin työpaikka oli baari. Tietenkin Cherylin arvot väärästä ja oikeasta olivat muutenkin jokseenkin vinksallaan - siihen laskettiin myös työpaikalta varastaminen. Nainen tunsi itsensä vähän iloisemmaksi heti kun ajatteli kahta isoa lasipulloa pöydällään - toinen tequilaa ja toinen omenalikööriä. Outo yhdistelmä, mutta niitä meni niin paljon, ettei kukaan huomaisi puuttumista.

Hieman piristyneenä, mutta silti huulensa lävistyksellä hermostuneesti leikkien Cheryl kohotti katseensa tekemästään juomasta asiakkaaseensa. Sen tehdessään osui silmäkulmaan olan takaa tuttu naama - Justin Bieber siltä päivältä, kun Cheryl oli saapunut Rosingsiin.

"Voi vittu", Cheryl mutisi ja sai asiakkaan katsomaan kummastuneesti. "Äh, ei mitään sulle."

Nainen ei pelännyt sosiaalisia tilanteita, mutta pyrki välttämään niitä silti parhaansa mukaan. Cheryl ei kaipaisi Kaita juuri nyt - paitsi jos sillä olisi nikotiinia erittävä hengitys. Ehkä sitten.

Kai iskeytyi vasten baaritiskiä niin pian kuin pääsi ja yleisfiilikseltään innokas olemus muuttui aavistuksen lämpimämmäksi, kun hän kohtasi tutut kasvot tiskin takana.
”Cheryl, hei”, mies tervehti kovaan ääneen ja näytti unohtaneen kaverinsa ja ainakin ne naiset, jotka olisivat mielellään ottaneet hänen piikkiinsä drinkin jos toisenkin. Hän kurottautui lähemmäs naista ja kohotti kulmaansa flirttinä.
”En tiennyt että oot täällä töissä. Onko pitkä vuoro?” Ehkä hän vähän kalasteli tietoja siitä, olisiko punapäästä seuraksi myöhemmin illalla. Ei sillä, etteikö baarin tarjonta sellaisenaankin hänelle riittäisi. Voisi olla melkein kiusallista törmätä Cheryliin tallilla yhdessä vietetyn illan jälkeen, joten ehkä parempi, jos tuo pysyisi tiskin takana. Musiikki, neonvalot ja alkoholi tekivät ihmeitä Kaille, eikä hän ehkä osaisi olla ainakaan yrittämättä, jos saisi puolitutun seurakseen sille puolen.
”Pistähän yks Cuba Libre”, hän pyysi leveästi hymyillen ja kaivoi lompakkoa takataskusta. Hänen itsevarmuudellaan se tietenkin pysyisi siellä koko illan, mutta taskuvarkaita oli liikkeellä sielläkin ja vähintään tilaisuus tekisi varkaan. Ei rahapussi ennenkään ollut kadonnut, miksi siis nytkään!

Cheryl oli juuri avannut muovipullon korkin juoman sihahtaessa vaimeasti jo puoliksi juotuna kun Kai pääsi tiskille. Nainen koetti nopeasti kääntyä pois ja vilkaista työkaveriaan tiskin takana - pls Millie huomaa mun tuska ja ota toi idiootti -, mutta tietenkin epäonnistui. Kai ainakin muisti hänen nimensä, jos jotain. Cheryl ei ollut kovin vakuuttunut, vaan kääntyi ympäri nenäänsä nyrpistäen samalla kun otti pullosta huikan.

"No moi", nainen aloitti turhautuneesti ja pullon korkkia sulkien tunki sen takaisin tiskin alle. Kai ainakin oli entisellään siitä, mitä Cheryl muisti - lipevä kulman kohotus ja ääni kertoi kaiken. "Pilkkuun asti eli johonkin puol neljään yöllä. Ja en mä tee kuin viikonloppuja. Oon tehny jo pidemmän aikaa."

Cheryl ei kertonut miten oli töihin Oarfishiin päätynyt - ensin hän oli muuttanut yläkertaan ja eräs päivä nähnyt ilmoituksen vapaista työpaikoista. Alkoholijuomat Cheryl osasi vähän turhankin hyvin ulkoa ja oli saanut paikan. Hän itse arvosti hieman paljon hiljaisempia paikkoja viettää vapaa-aikaansa, mutta viina oli viinaa ja viina oli hyvästä ainakin Cherylin omassa pikku maailmassa. Kain tehdessä tilauksensa Cheryl hymähti hiljaa, ja tottunein liikkein alkoi koota annosta. Punaiset hiukset oli nostettu korkealle ponihännälle pois tieltä, vain muutama kihartuva suortuva valui kasvoille ja niitä Cheryl koettikin sukia takaisin päälaelle. Kasvot olivat vahvasti meikatut ja Oarfishin työtekijöiden t-paita paljasti tatuoinnit kaulalla sekä käsivarsilla. Oarfishissa ei baarimikkojen pukeutumiseen hirveästi panostettu: musta paita baarin logolla ja itse kustannettavat tummat housut tai hame tekivät työntekijöistä tylsän samankaltaiset. Omistaja luotti enemmän neonvalojen vaikutukseen ja siksi niitä olikin enemmän kuin tavallinen silmä sieti.

Tuikatessaan juoman toiselle puolelle tiskiä Kaille Cheryl sanoi hinnan kuuluvalla äänellä, toivoen miehen nyt häipyvän. Todennäköisesti niin ei tietenkään kävisi, mikä sai Cherylin mutristamaan tummanpunaisia huuliaan.

Cherylin nihkeä vastaanotto ei hetkauttanut Kaita. Hän oli jo sen verran maistissa kavereiden luona aloittelusta, että ei huomannut sellaisia pieniä asioita. Nainen puhui hänelle ja se riitti. Hänen hymynsä ei sulanut missään vaiheessa, sillä se tapahtuisi todennäköisesti vasta sammumisen jälkeen. Kerran sitä vain elettiin ja hän juhlisi tänään.
”Voi harmi, olisi ollut hauska saada sut seuraksi tällekin puolen”, mies heitti yli musiikin ja virnisti. Niin, tuskin hänen taka-ajatuksensa olivat kovin salaisia, mutta saattoihan sitä toivoa, että pysyi edes aavistuksen mystisenä. Hän katseli juoman tekoa hymyillen ja uskoi sen menneen oikein, sillä miksi epäilisi ammattilaista. Hän tarjosi maksuksi liian suurta seteliä lompakkonsa pohjalta eikä tehnyt elettäkään liuetakseen tiskiltä. Muutama kärsimätön hänen takaansa töni jo aggressiivisesti, mutta se nyt vain kuului asiaan.
”Idiootit”, hän tuhahti ja tönäisi takaisin. Aiheuttaisi vielä joukkotappelun.
”Et kai sä ihan koko iltaa joudu siinä seisomaan”, hän mutristi huultaan ja loi koiranpennunkatseen ruskeilla silmillään. Eihän naisparan voinut olettaa jaksavan koko iltaa sellaisessa ympäristössä töissä.

Cheryl kyllä muisti miten Kai oli viimeksikin häneen suhtautunut: mies ei tuntunut lainkaan käsittävän, ettei Cheryl kaivannut kenenkään seuraa. Ei ainakaan puolituttujen tallilaisten, joita joutuisi välttelemään tarpeeksi jo päiväsaikaan, saatika sitten vielä iltaisin (tai öisin). Se Cuba Libre ei kuitenkaan tainnut olla Kain ensimmäinen juoma tai sitten mies oli ääliömpi kuin Cheryl muisti.

"Et tiiäkään kuinka hauskaa", Cheryl vastasi äänellä, joka sanoi kaikkea muuta kuin "hauskaa". Nainen vilkaisi nopeasti siristetyillä silmillä Kaita. "Ainakin sulla."

Pessimisti ei pety, eihän? Cheryl tuhahti hiljaa, ettei mies kuulisi. Nainen kuuli kiroilun ja tönimisen äänet eikä hänen tarvinnut edes katsoa tietääkseen, mitä tapahtui. Kai ärhenteli jotain idiooteista, mutta Cheryl tiesi, ettei se auttaisi. Hän kyllä osaisi hiljentää koko porukan, jos olisi pakko, mutta yleensä nainen mieluummin nautti humalaisten urpoista tappeluista kuin esti niitä.

Kai ei kuitenkaan ollut valmis - katsahtaessaan mieheen Cheryl pyöräytti silmiään. Kai ei todellakaan ollut vuoden paras ihmistuntija. Toistaiseksi Cheryl ei tosiaan ollut ihminen, joka heltyisi koiranpentuilmeille: ne enemmänkin ärsyttivät. Silti nainen huokaisi syvään ja noukki sekä kokissalavodkapullonsa tiskin alta.

"Poltatko sä?" Cheryl kysyi pää kallellaan katsellen tiskiä. Kai ne nyt hitto hetken pärjäisi ilman häntä? Tai vähän pidemmän hetken? Kello oli jo sen verran paljon, että ihmiset alkoivat valua tiskeiltä ryysimästä enemmän tanssilattian suuntaan. Cheryl ei tosin ikinä suuntaisi ahtaan tupakkakopin suuntaan: työntekijät polttivat takaovella.

Cheryl tuntui erikoisen kiehtovalta siinä humalassa eikä Kai voisi päästää naista karkuun ihan niin helposti. Hän arveli, että se saattaisi jäädä vain sanalliseksi leikittelyksi, mutta sekin oli joskus ihan hauskaa. Kyllä hän aina seuraa löysi, valitettavasti joskus niistä ääliöistä jotka tekivät mitä vain huomion eteen, joten hätä ei olisi suuri jos Cheryl ei mukaan lähtisikään. Eihän tuo voisi, työajalla ja kaikkea! Hän kohautti olkiaan ja naurahti kysymykselle.
”Jos lähet seuraks?” Hän tarjosi erikoisesti ja tarkisti viihteelle usein ottamansa savukeaskin olevan mukana. Täydellistä. Hän katseli kysyvästi tatuoitua naista kuin odottaen tuon hylkäävän tiskin savujen takia - puhumattakaan hänen hurmaavasta seurastaan. Kaverit hän löytäisi aina uudelleen, jos nuo hukkaisikin. Ja jos ei, hänellä oli niin paljon tuttuja, että aina joku seurue löytyisi johon hivuttautua, jos yksin tulisi tylsää.

Kain sanat saivat Cherylin päästämään jonkinlaisen tuhahduksen ja naurahduksen sekoituksen sekä pyörittelemään taas silmiään.

"Dorka, miksi mä muuten olisin kysynyt?" Cheryl hymähti ja vilkaisi Millietä, lähintä työkaveriaan nopeasti. Punapää ilmoitti nopeasti pitävänsä tupakkatauon, saaden pahastuneen katseen taas kerran. Millie oli ihan okei, mutta ei suoranaisesti hyväksynyt Cherylin temppuja ja tuhansia tupakkataukoja. Cheryl tuhahti huvittuneesti toiselle ja lähti luovimaan tietään tiskiä pitkin. Työntekijöiden tiloihin pääsi tiskin päässä olevasta ovesta, joka heilui nytkin villisti merkkinä jonkun juuri siitä kulkeneen. Cheryl vilkaisi Kaita nopeasti ja osoitti pientä rakoa seinän ja tiskin välissä.

"Ala tulla", Cheryl käski ja käveli ovelle sen heilahtaessa auki naisen sitä työntäessä. Se oli sellaisia ärsyttäviä heilureita, joita ravintoloissa oli - ne pystyi vain työntämään auki kummastakin suunnasta ja jäivät heilumaan vielä minuutteja kulkijan jälkeen. Liian usein kävi tilanteita, joissa edellä kulkeva ei pitänyt ovea auki takana tulevalle - eikä Cheryl pitänyt nytkään - ja ovi löi takana tulevaa kasvoihin. Cherylin oma aski (hän ei luottanut Kain makuun) olisi mustan nahkatakin taskussa pienessä kaapissa.

Kai naurahti Cherylin suorasanaisuudelle loukkaantumatta erityisesti edes dorkaksi haukkumisesta. Hän luovi tiensä ihmismassasta pois kohti takaovea ja sai juuri kiinni heilurista ennen kuin se lävähti hänen kauniille kasvoilleen. Mikä tuuri! Hän hurrasi mielessään salamannopeille reflekseilleen (jotka siinä humalassa eivät olleet parhaimmillaan) ja seurasi rennon letkeällä askeleella naista työntekijöiden tiloja pitkin. Hän hymyili tyytyväisenä itseensä - harvoin sitä baarin henkilökuntaa sai niin helposti seurakseen.
”Harvemmin sitä saa tähän tyyliin privakierrosta baarin takahuoneessa”, Kai virnisti ajatellen sanansa juuri niin likaisesti kuin mahdollista vasta päästettyään ne ilmoille. Hän hörähti omalle vitsilleen hiljaa jatkaen matkaansa Cherylin perässä. Mies hyräili huomaamattaan yllättävän hyvin vaimentunutta tanssibiisiä metelille kuuroutuneena. Jos joku muu ei pitänyt ääntä, hänen oli pidettävä.
”Joko hevosesi on kotiutunut Rosings Parkiin?” Kai kysyi ohimennen. Hevoset olivat kuitenkin se pääasia, mitä hän eli ja hengitti, joten ne pyörivät pakostakin mielessä.

Cheryl pyöräytti silmiään Kain sanoille.

"Älä iloitse liikaa", Cheryl vastasi ja vilkaisi Kaita nopeasti olkansa yli. "Se ettei se oo tapahtunu sulle ei tarkota että se olis harvinaista."

Omille sanoilleen hymyillen - kyllä, myös yhtä likaisesti ne ajatellen - Cheryl jatkoi kulkuaan. Oarfish saattoi olla suosituimpia yökerhoja koko Newcastlessa, mutta takahuoneeseen asti se huuma ei näkynyt. Se oli lähes tunkkaisen masentava, eikä sinne pääsemisessä ollut siinäkään mielessä mitään iloittavaa. Cheryl löysi oman kaappinsa nopeasti ja sinne ripustettuun, pieneen naulaan ripustetusta nahkatakista nainen kaivoi repeilleen ja rutistuneen tupakka-askin. Vaikka Cheryl polttikin helvetisti liikaa ja askit kuluivat nopeasti, tuntuivat ne kärsivän naisen takin taskuissa nopeasti ja siksi senkin askin tupakat levisivät pitkin lattiaa. Nainen kirosi raskaasi ja Kai hyräili jotain typerää biisiä, joka oli soinut baarissa eikä tosiaan auttanut Cherylin mielialaan.

Onneksi Kai kuitenkin lopetti typerän ääntelynsä pian, vaikka Cheryl ei niin kiinnostunut ollutkaan puhumaan Rosingsista.

"Loistavasti", Cheryl sanoi ärtyneesti kyykistyen noukkimaan tupakoita lattialta. Yhden niistä tyttö asetti kevyesti huuliensa väliin, toistaiseksi sytyttämättömänä.

Kai nauroi Cherylin sanoille. Hän pyöräytti hieman silmiään naisen puheille ihan vain siksi, että ajatteli ne aivan yhtä likaisesti kuin aiemmin omansa. Sellaisista, suorasanaisista naisista hän oikeasti piti. Ei hän sellaisia lähtenyt ehdoin tahdoin iskemään, mutta sellaisten kanssa tuli parhaiten toimeen. Hän jäi nojailemaan kaappirivistöön seuraten kuinka Cheryl etsi savukkeitaan. Kai ei voinut estää huvittunutta hörähdystä, kun naisen aski levisi pitkin lattiaa. Hän kumartui auttamaan ja ojensi muutaman keräämänsä naiselle.
”Sepä hyvä. Entä sinä?” Kai jatkoi flirttiä katseessaan. Minkäs sille mahtoi, kun oli humalassa ja sopivasti saalistusmoodissa.

Cheryl tuhahti hiljaa, yhä yksi tupakoista tummien huulien välissä. Yhtä tummilla kynsillä koristetut sormet tavoittelivat lisää savukkeita röökiaskiin, joka oli ollut tosin vain puolillaan. Kai kumartui auttamaan, vaikka ei Cheryl apua tarvinnut. Nenäänsä toiselle nyrpistäen Cheryl noukki viimeisen tupakan, juuri kun Kai avasi taas suunsa. Savuke jäi Cherylin sormien väliin ja jos katsoi tarkasti, saattoi nähdä oikean käden keskisormen ja nimettömän sisäpinnoille leimatut jin ja jang -symboolit. Tatuoitu nainen, niin ne tallilla Cherylin tunsivat, tosiaan.

"Loistavasti", Cheryl vastasi pienen hetken jälkeen, vaikka se oli puoliksi valhe (ei hän tiennyt vastuasta?), vaaleanharmaat silmät hieman siristyneinä toista katsoen. Sitten nainen kohosi takaisin seisomaan kaapaten vielä stenkun nahkatakin taskusta ja lähti kävelemään ovelle sulavalla tavallaan liikkua. Huoneesta pääsi suoraan ulos raskaasta metallisesta ovesta, jonka luona Cheryl kääntyi katsomaan taas Kaita kulma koholla. "Pitääkö sua koko ajan hoputtaa pysymään perässä?"

Nainen astui ulos vastausta odottamatta ja antoi sytkärin leimahtaa kasvojensa edessä. Liekin väriskaala muistutti epäilyttävästi Cherylin hiuksien sävyjä, keskellä olevaa pientä sinistä hohdetta lukuunottamatta. Punapää kyllä muisti yhä, mistä idea niihin hiuksiin oli lähtenyt: hänellä oli teinivuosinaan ollut maailman naurettavin lempinimi ja sen innoittaman oli hän värjännyt hiuksensa myös maineeseensa sopivaksi. Mutsi oli saanut paskaslaagin, se kun oli niin rakastanut Cherylin pitkiä, vaaleita hiuksia.

Kai ei jaksanut huolestua Cherylin nihkeydestä vaan hymyili tuolle hurmaavasti siitäkin huolimatta, että toinen vastasi hänen kysymyksiinsä sarkastisesti eikä varsinaisesti ylläpitänyt keskustelua. Hän lähti seuraamaan kiireettä ja osin humalan vuoksi hitaan epävarmoin askelin toista ulos ja nauroi, kun nainen hoputti häntä omalaatuisella tavallaan. Ei hänellä ainakaan mikään kiire ollut ja, jos totta puhuttiin, mielellään sitä jäi vähän pidemmälle jotta saattoi ihastella naiskauneutta takaapäin ihan kaikessa rauhassa.
”Mikäs kiire sulla on”, hän heitti virneen kera ja etsi rytistyneen tupakka-askin taskustaan vilkaisten toisen sytytintä.
”Et heittäis tulta?” Oli hänelläkin ehkä sellainen jossakin, kun oikein kaivaisi. Hän nosti savukkeen huultensa väliin ja nojautui rakennuksen seinään rennosti. Ilta oli viileä, mutta tulevan kesän saattoi melkein haistaa ilmassa. Hän rakasti kesäöitä, mutta sellaisiin ilmoihin olisi aikaa, jos täydellisiä, lämpöisiä öitä siellä päin edes näkyisi. Kunpa hän pääsisi pian kisamatkoille maihin, joissa lämpötila ei laskenut alle kahdenkymmenen edes yöllä.

Ensimmäinen hengenveto tupakasta tuntui ihan jäätävän hyvälle. Cheryl peräti sulki silmänsä ja piti sen sisällään pitkän aikaa - liian pitkän - ennen kuin päästi savun ulos pehmeiden huulien välistä. Cheryl ei oikeastaan kyennyt vertaamaan sitä seksiin, mutta helvetti, jotain pelottavan samankaltaista hyvää siinä sillä hetkellä oli. Vähän kuin suklaa tauon jälkeen, mutta hieman parempaa.

"Helvetinmoinen kiire", Cheryl sanoi, vaikka eihän hänellä enää mikään kiire ollut. Nainen avasi vaaleanharmaat silmänsä vilkaisten Kaita. "Mä en ole saanut yhtäkään tupakkaa viiteen tuntiin. Se on mulle vähän niin kuin ikuisuus."

Ja se tosiaan oli. Cheryl poltti ihan liikaa ja vilkaistessaan turhan nopeaa tahtia lyhenevää tupakkaansa sormien välissä, hän mutristi huuliaan. Hän todennäköisesti päätyisi polttamaan vähintään kaksi ihan vain kiriäkseen sen viiden tunnin menetyksen. Nainen avasi myös mukaan raahaamansa pullon, ottaen siitä kulauksen. Ehkä hän ei vain ottanut baarityötään tarpeeksi vakavasti, tai niin ainakin pomo oli sanonut muutaman kerran.

Kain pyytäessä tulta Cheryl pani tupakan huuliensa väliin, sytyttäen stenkun vapautuneella kädellä vielä kerran. Oli se vähän huvittavaa eikä mitenkään naiselle ominaisen sulavaa kuinka Cheryl nosti kätensä miehen kasvojen eteen liekin leimahtaessa punapään tarjotessa Kaille tulta.

Kaita huvitti naisen nikotiininvaje jollakin sadistisella tavalla, mutta hän jätti sen vain kevyeen virneeseen huulilla. Mies ei ollut lainkaan addiktoitunut, tai niin ainakin väitti itselleen, vaikka lankesikin pahoille tavoille usein viihteellä. Hänen paheensa oli ennemminkin alkoholi - nopeasti tiskillä kiskaistu cuba libre potki jo oikein kivasti.
”Viiteen tuntiin? Kuinka oikein kestit?” Mies heitti tietämättä itsekään kuinka tosissaan oli vai vittuiliko vain täysillä. Hän nojautui lähemmäs imaistakseen tupakkaansa tulen Cherylin sitä tarjotessa ja nyökkäsi kiitoksen. Savu tuntui pehmeältä jo turrutetussa kurkussa ja se toi viihdekäyttäjälle turvallisen euforian tunteen jo muutamalla henkäyksellä. Kai pyyhkäisi valkoisen, lähes vatsalihakset paljastavan t-paitansa hihoja ylemmäs lihaksikkailta käsivarsiltaan. Hän ei edes palellut, vaikka varmasti jokaisella järkevällä oli siihen aikaan kevättä vielä ulkotakki päällä pihalla.
”Jos tarttisin töitä voisin tulla sun kiusakseks tänne”, hän virnisti miettien mennyttä elämäänsä muun muassa baarimikon hommissa. Hän oli enemmän kuin tyytyväinen, että oli lopulta päässyt nauttimaan hyvästä palkasta hevosenhoitajana, vaikka se vei häneltä jonkun mielestä liikaa tunteja viikosta. Hän kuitenkin pääasiassa nautti työstään, varsinkin nyt, kun saisi ratsastaa loukkaantuneen työnantajansa hevosia niin paljon kuin sieli sieti - Cavanaughn antamien, tarkkojen treeniaikataulujen ja ohjeiden mukaan, tietenkin.

Cheryl irvisti Kain sanoille, joissa oli naisen korvaan vittuileva sävy. Hän jäi, ehkä tahallaan, vähän liian lähelle Kaita kun siristi silmiään miestä katsoessaan.

"Tällä", nainen hymähti ja nosti pulloa ylemmäs. Se neste alkoi olla jo alle puoli välin ja pian vaatisi täyttöä. Sillä hetkellä se vain oli kovin vaikeaa: baari oli liian kiireinen, jotta kukaan ei olisi huomannut Cherylin aikeita. Cheryl vilkaisi nopeasti maahan kenkiinsä - jotka ihan vain vaihteeksi oli varustettu helvetillisellä korolla -, pyöräyttäen päkiäänsä maata vasten. Hänellä ei ollut ollut kylmä koko aikana, kuten ei Kaillakaan, mutta pieni tuulenvire kadulla sai ihon värisemään. T-paita ei tosiaan ollut paras vaihtoehto Britannian kevätyöhön, jossa sai olla vain tyytyväinen ettei ainakaan satanut. Vielä, Cheryl ajatteli vilkaistessaan tummalle taivaalle. Tähtiä ei näkynyt pilvimassan läpi. Iso-Britanniassa oli varsin yksinkertainen sää: kun oli pilvistä, satoi, ja jos ei ollut pilvistä, ei satanut ja oli aurinkoista. That's it, mutta sää saattoi muuttua vartin välein. Ainakaan siihen ei kyllästynyt ja Cheryl rakasti sadetta.

Cheryl laski katseensa (ainakin vähän) taivaalta Kain kasvoihin, kun toinen avasi taas suunsa. Kyllähän sen näki jo Kain naamastakin, ettei Kai ollut kovin hiljainen ihminen. Tavallaan se ärsytti Cheryliä suuresti, hän ei itse ollut turhan puhelias ja ei vaivautunut ylläpitämään keskusteluja väkisin. Kai kuitenkin tuntui olevan juuri sellaisia ihmisiä.

"Etkö sä voi kiusata mua jo ihan tarpeeksi tallilla?" Cheryl vastasi irvistäen, vaikka ei ollut miehen törmännyt kertaakaan ensimmäisen päivän jälkeen. Toisaalta Cheryl oli loistava kiertämään sosiaaliset tilanteet kaukaa.

Cherylin läheisyys ei haitannut Kaita lainkaan. Hän naurahti kulmaansa kohottaen naisen pullolle, jossa arveli olevan vähän enemmän potkua, kuin etiketti antoi ymmärtää. Niinpä tietenkin - ei se mikään uusi keksintö ollut sellaisissa hommissa. Hän poltteli kaikessa rauhassa tupakkaansa ja työnsi toisen kätensä farkkujen taskuun seinään nojaillessaan. Yön hämärä tuntui olevan hänen elementtinsä ja mies nautti hiljaisesta jytkeestä, mikä yökerhon sisältä kuului.

”Ei kai musta voi tarpeekseen saada?” Hän virnisti Cherylille ja töytäisi tuota leikkisästi olkaan. Kai sitä vähän sai koetella, vaikka tuskin tunsi naista.

"Sun kandeis olla onnellinen", Cheryl sanoi Kain naurahduksen jälkeen vääntäen pullon korkin auki ja ottaen siitä yhden kulauksen. "Mä oon paljon mukavampi kännissä."

No se ainakin oli totta. Cherylin kanssa oli sata kertaa helpompi kommunikoida, kun nainen oli humalassa. Vaikka varsinaisesti mukavaksi ei naista voinut koskaan sanoa, oli mukavampi silti parempi. Paitsi tietenkin siinä yhdessä humalan vaiheessa, jossa Cheryl haastoi riitaa kaikkien kanssa (esim. sen yhden entisen rugbyn pelaajan puoli vuotta sitten ja se ei muuten päättynyt hyvin), mutta ei siitä enempää.

Cheryl ei luottanut samalliseen rauhalliseen polttotaktiikkaan kuin Kai - siksi oma tupakka olikin jo yli puolen välin.

"No jos väkisin haluaisit olla mun stalkkeri", Cheryl hymähti Kain sanoille ja pyöräytti silmiään töytäisylle. "Onneks kuka vaan voi hakea lähestymiskieltoa." Hetken hiljaisuuden jälkeen Cheryl virnisti ja kohotti pulloaan. "Huomaatko? En oo tarpeeks kännissä."

”Valitinko?” Kai nosti kulmaansa hymyn kera. Hän oli ihan mielissään, että Cheryl oli alkoholin vuoksi vähän rennompi, eikä vastannut jokaiseen hänen sanaansa viiltävästi. Hän ei tiennyt miten oli päätynyt juuri baarimikon kanssa tupakalle eikä jahdannut humalaisia tyttöjä baarissa, mutta ei valittanut. Oli ihan piristävää viettää iltaa, ainakin se hetki, vähän ennalta-arvaamattomasti.
”Pitäisit siitä varmasti”, hän heitti ajatukselle stalkkaamisesta. Cheryl vaikutti naiselta, jolla oli vähän erikoisia fetissejä, ehkä stalkkeri oli yksi niistä. Hänellä ei riittäisi aika ja kiinnostus jahdata yhtä naista, joten joko toisen onneksi tai pettymykseksi hän jättäisi kyllä tällä kertaa hienon suunnitelman väliin.
”Juo lisää”, Kai tarjosi naurahtaen ja työnsi pulloa kohti naisen suuta. Pitihän sitä auttaa.
”Mäkin voisin”, hän virnisti ja yritti napata pulloa Cherylin käsistä.

Cheryl pyöräytti Kaille silmiään.

"Väitinkö mä, että valitit?" nainen kysyi huuliaan mutristellen, ainakin sen pienen hetken kun niiden välissä ei ollut tupakkaa. Cheryl alkoi tympääntyä seisomiseen - eihän hän ollut myöskään istunut siihen viiteen tuntiin - ja koetti löytää jotain mihin istua. Ainoa kohde oli roskis pienen matkan päässä ja siksakkia kulkevat suuret paloportaat. Cheryl nyrpisti nenäänsä. Aika sopivasti siihen aikaan, kun Kai vitsaili stalkkausaikeistaan.

"Et selkeesti tunne mua hyvin kun kuvittelet että mä jotenkin nauttisin idiooteista, jotka seuraa mua", Cheryl huomautti. Nainen kun yleensä kyllästyi ihmisiin yhdessä päivässä - tai miehiin yhdessä yössä. Irvistäen punapää lisäsi vielä yhden kommentin. "Ei sillä, että sun edes tarvitsisi tuntea."

Ehkä oli siis ihan asiallista, että Kai työnsi pulloa kohti Cherylin suuta. Nainen älähti ja otti askeleen taaksepäin, juuri sopivasti väistääkseen toisen aikeet varastaa vähän-enemmän-kuin-kokispullo - tai ehkä se oli Cherylin läpsäisy Kain kurkottelevaan käteen. Cheryl ei ollut ihminen, joka luopui alkoholistaan helposti, joten kestäkööt seuraukset. Silmät sirrissä punapää katsoi hetken miestä, vetäen viimeisen henkäyksen tupakasta.

"Jos oot kiltisti", nainen virnisti ja antoi tumpin tippua maahan korkokengän päkiän tumpattavaksi.

Kai oli oppinut olemaan välittämättä ihmisten piikikkäistä kommenteista, tai ainakin kääntämään ne paremmiksi. Hän siis lähinnä nauroi, kun Cheryl yritti korjata hänen sanojaan.
”No, jos sen verran tunnettais, että tietäisit oonko stalkkaava idiootti?” Kai ehdotti virnistäen. Ei hän ollut, ja se selviäisi Cherylillekin varmasti hyvin pian. Vaikka hän nyt vähän kiusasikin, hänellä ei ollut tapana obsessoitua naisista tai yhtään kenestäkään. Mies veti pulloa kurotelleen kätensä vikkelästi pois läpsäistyksi tultuaan ja perääntyi nauraen.
”Mähän olen! Sitten sä alat hakkaamaan”, hän puolustautui ja imaisi savuketta, joka oli unohtunut sormien väliin.

Cheryl kohotti kulmiaan. Ai oliko Kai stalkkaava idiootti? Todennäköisesti.

"Oot vissii ja varmaan myös niitä sadomasokismia harjoittavia creepyjä tyyppejä joilla on salainen kammio makuuhuoneen seinän takana, mihin lukitset naisia moniksi päiviksi", Cheryl irvisti ja otti liioitellun askeleen kauemmas miehestä, näytellen dramaattiset kylmänväreet itseään kauttaaltaan puistellen kuin ravistellen ajatuksen itsestään. "Elät sun omaa Fifty Shades of Kaita."

Okei, ei Cheryl oikeasti niin uskonut, mutta kaikki oli mahdollista? Toisaalta Kai ei (kai) ollut äärettömän rikas bisnesmies, mutta ehkä se olikin miehen motiivi. Cherylin pitäisi ehkä olla rikospoliisi eikä ratsuttaja/baarimikko.

"Etkä ole! Koetat viedä mun pullon!" Cheryl rääkyi ja oli suojelevinaan pulloa vielä enemmän sylissään. Oman kantapään kautta opittua: jos oli 150 senttimetrinen kääpiö, ei pullon nostaminen korkealle ollut kovin hyvä idea. "Ja jos toi oli susta hakkaamista et halua tietää miltä tuntuu kun oikeesti lyön!"

Huom. Kämmenen punaisen ruusun yläpuolella, aivan rystysten alla lukeva Hit-Girl oli hyvin näkyvissä, kun Cheryl alkoi kaivaa takataskuun tungetusta askista uutta tupakkaa. Nainen vilkuili miestä epäluuloisesti, kamoon, yrittihän se varastaa toisen pullon. Cherylillä oli sääntö: älä koskaan luota ihmisiin, jotka koettaa varastaa sun pullon tai jotka ei ole nähneet Leijonakuningasta.

”Siitähän sä tykkäisit”, Kai heitti silmää iskien. Fifty Shades of Kai kuulosti jännittävältä, ja jos mahdollista, hän yrittäisi käyttää sitä joskus iskurepliikissä. Kuinka omaperäistä ja varmasti toimivaa. Hän melkein toivoi, että hän voisi hurmata erikoiset naiset omalla kinkyllä kammiollaan, kuten Christian, mutta ei hänellä ollut kuin sekainen pikkukämppä jonne hän ei vienyt koskaan ketään.

Cherylin uhoaminen olisi ollut uskottavaa, jos nainen olisi ollut edes kymmenen senttiä pidempi. Nyt Kai ei osannut ottaa tuota tosissaan, mikä oli ehkä omalla terveydellä leikkimistä. Eihän hän voisi antaa syytä lyödä.
”Mikä on hulluinta mitä oot tehny?” Hän kysyi katsellen paloportaita kiinnostuneena. Vaikka osa hänestä halusi palata sisälle yökerhoon jahtaamaan tyttöjä, osa halusi viettää aikaa Cherylin kanssa. Ehkä hän vain tiesi liian hyvin, että heidän pitäisi työskennellä yhdessä, ja se olisi paljon mukavampaa, jos he ymmärtäisivät toisiaan.

Cheryl virnisti puhaltaessaan lisää sauhua ulos keuhkoistaan. Ai tykkäisi?

"Sori mut mä ehkä vaadin mieheltä vähän jotain muuta kuin salakammion", Cheryl sanoi, koska kamoon, täytyihän perusta olla kunnossa. Jos ei osannut mitään muutenkaan, oli turhaa räpeltää mitään ylimääräistä. Huultaan purren Cheryl kuitenkin virnisti. "Mut jos hommansa osaa, kyllä mut sit sitoakin saa, jos sä sitä meinaat."

Se sai Cherylin hymyilemään itsekseen, katsomaan silmät sirrissä suoraan toisen kasvoihin kun sormet nostivat sätkän taas tummille huulille. Hän tiesi yhä, että hänen vuoronsa oli kesken, mutta voisihan sitä tulla yllättävästi vaikka kipeäksi. Cheryl oli varsinainen kuukauden työntekijä, ellei koko vuoden.

Kain kysyessä, mikä oli hulluinta mitä Cheryl oli tehnyt, nainen naurahti tahtomattaankin. Hänen kasvoillaan oli huvittunut ilme. Ai hulluinta? Se oli jokseenkin hankala kysymys Cherylille, joka oli elämässään tehnyt kaikkea hullua - ja yleensä myös tyhmää - kuten murtautunut enemmän kuin kerran ties minne, sytyttänyt koulun vessat palamaan (se oli , polttanut naapurien roskakatoksen, ollut oikeudessa pahoinpitelysyytteestä (jota ei saanut) ja kavereiden kanssa siirrellyt liikennemerkkejä paikasta toiseen sekoittaen liikenteen yhdeksi aamuksi. Hypännyt benjin yhdeltä Newcastlen silloilta ja roikkunut yhdessä porukoiden talon tuhansien eurojen arvoisessa kattokruunussa. Opetellut kiipeämään ikkunasta alas kolmannesta kerroksesta ja pitänyt uima-allasbileet heidän kalliin talonsa aulassa - illalliskutsujen aikaan. Ja silti oli asioita, joita Cheryl pystyi pitämään hulluimpina - ja tyhmempinä.

"Usko pois, sä et edes halua tietää", Cheryl virnisti. Hän ei ollut koskaan mennyt virran mukana eikä katunut mitään, mitä oli nuoruudessaan tehnyt.

Kai naurahti kulmiaan kohottaen Cherylin sanoille.
”Uuuh”, hän innostui suorastaan ja katseli naista nyt ihan eri silmin, ”pidetään mielessä.” Ei hän ollut tosissaan ja leikkisä, melkein haastava äänikin kertoi sen. Hän voisi ihan vain huvikseen pokailla Cheryliä ja jos hyvin kävisi, pääsisi sitomaan tuon sänkyyn. Kai veti sormet läpi kevyillä muotoilutuotteilla kesytetyistä hiuksistaan. Hän mutristi huuliaan Cherylin seuraaville sanoille, sillä hän oli odottanut kuulevansa jotakin mehukasta. Ei nainen voinut niin ilkeä olla, ettei kertoisi!
”Haluan, ehdottomasti. Kerro nyt ees jotain.” Hän pudotti tupakannatsan maahan ja tamppasi sen sammuksiin kengänkärjellä. Mies suoristautui koko pituuteensa ja kääntyi kohti Cheryliä koetellen naisen henkilökohtaisen tilan rajoja. Tuo ei vaikuttanut siltä, että säikähtäisi pienestä.

”Mul on idea”, Kai sanoi ja tiesi, että kuka vaan hänet tunteva olisi siinä vaiheessa varpaillaan. Hän katseli Cheryliä virnistykseen kaventuneilla ruskeilla silmillään ja siirsi sitten katseensa kevyellä nyökkäyksellä paloportaille ja kohti talon kattoa. Se voisi olla ihan hauskaa, olihan heillä naisen vajaa pullo kolasekoitusta.
”Älä oo tylsä ja sano et sun pitää mennä töihin?”