Parempi selittää ja hyvin.

"Itse olet."
Ei hän välittäisi milt Katerina näyttäisi aamulla. Hän tiesi naisen olevan kaunis, joten yksi vähän epäfreessi aamu ei sitä pilaisi.
"Nyt väsyttää ja pitäs jaksaa suihkuun."

Katerina takertui tiukemmin lähelle Miyatoa.
”Älä mee, oot lämmin”, hän mumisi vasten rintaa. Hän olisi voinut nukahtaa siihen niin helposti, olo oli raukea ja väsynyt.

Miyato puntaroi asiaa hetken, vetäen lopulta peiton molempien päälle.
"En mene."
Hän naurahti ja pisti silmänsä kiinni. Uni tuli ihanan pian, vaikka se olikin alkoholin takia hiemam huonoa.

Katerina nukahti onnellisena Miyaton kainaloon ja nukkui yön jos nyt ei täydellisesti niin ainakin nukkui. Hän saattoi yöllä omia peiton itselleen tai potkaista miestä, mutta muuten hän oli ihan siisti nukkuja ja saattoi aamulla herätä levänneenä mutta keinuttavan krapulan kanssa. Nainen etsi Miyaton lähelleen ja yritti nukahtaa uudelleen, mutta päätyi vain etsimään parempaa asentoa. Hän ei halunnut avata silmiään, vaan nukkua pahan olon pois.

Miyato heräsi vasta hieman Katerinan jälkeen, nousten samantien istumaan. Krapula ei ollut valtava tai ylitsepääsemätön, mutta se oli selvästi kyllä läsnä. Hyi saatana.
"Helvetti..."
Jotenkin hän oli kuvitellut yöllisen olevan unta, joten könysi ylös ja lähti nyt sinne suihkuun. Samalla voisi yrittää pestä ne itsesyytökset pois.

Katerina valahti vatsalleen Miyaton kadottua vierestä ja viimeistään se sai hänet kohottautumaan ja hieromaan silmiään. Kuka kehtasi häiritä hänen aamu-uniaan? Riitti että nainen vilkaisi ympärilleen ja hän muisti olevansa Miyaton luona. Ajatus olisi hymyilyttänyt, jos olo ei olisi ollut niin huojuva. Piristyäkseen nainen nousi ylös, kiskoi edellisiltaisen kylpytakin päälleen ja asteli varatun kylpyhuoneen kautta keittiöön saadakseen lasin vettä. Illan riitely ei muistunut mieleen, hän jäi huonossa olossa velloessaan ajattelemaan vain hyviä asioita, kuten yhteistä yötä ihanan herrasmiehensä vieressä.

Miyato velloi omissa virheissään. Hienoa, suorastaan mahtavaa. Hän tunsi olonsa kamalaksi, aivan kuin olisi käyttänyt naista hyväkseen. Hän uitti itseään suihkussa paljon pidempään kuin olisi ollut tarpeen. Hetty huomasi muutoksen Miyaton mielentilassa ja se sai setterin kulkemaan hieman huolestuneen näköisenä isäntänsä perässä, tuon kulkiessa keittiöön.
"Huomenta. Otatko kahvia?"

Katerina oli jo ehtinyt laittaa kahvia odotellessaan, sillä mikään ei piristänyt paremmin sellaisen illan jälkeen. Hän nousi pöydän äärestä onnellisen näköisenä myhäillen, vaikka ei ollut ehtinyt katsoa edes peiliin ja näytti omasta mielestään ainakin katujyrän alle jääneeltä. Tosin siltä hän tunsi näyttävänsä aina ilman meikkejä, vaikka hänellä olikin värjätyt kulmat ja ripsenpidennykset, joiden kanssa kehtasi ehkä juuri aamiaiselle jonkun kanssa herättyään.
”Huomenta”, hän lirkutteli ja asteli lähemmäs.
”Kahvia on jo tulossa. Otin oikeudekseni keittää. Onko huono olo?”

"Ai, oho. Kiitos."
Ei se todellakaan haitannut että Katerina oli keittänyt kahvia. Päin vastoin, mies oli hyvin iloinen siitä.
"Vähän velloo."
Sekä mielessä että vatsassa, mutta sitä hän ei lähtenyt erittelemään Katerinalle.
"Entä sulla?"

Katerina asteli lähemmäs ja tarjosi hellää halausta.
”Ihan hyvä, normipäivä”, hän hymähti ja painoi suukon Miyaton rintaan. Hän ei todellakaan suukottelisi huulia ennen hampaiden pesua. Kahvi porisi ihan viimeisiä tippoja kannuun ja hän vilkaisi sitä.
”Voin tarjoilla, istu vain alas”, Katerina hymähti ja asteli vähäisestä heikotuksesta huolimatta kevein askelin keittimelle alkaen etsiä kuppeja.

Hän halasi naista varovasti, miltein odottaen koska tuo tajuaisi lantiolla lepäävän pyyhkeen helman alta näkyvän jalkaproteesin. Lonkalla kulki myös pitkähkö leikkausarpi, mutta eikös arvet olleet kovien poikien juttu? Hän ei nyt vain jaksanut pukea heti, jot Kat pelästyisi proteesia, voivoi... Hän huokaisi hiljaa ja istui alas, katsellen keittiön ikkunasta ulos. Toisaalta, eipä hän paljon nähnyt ilman silmälasejaan.

Katerina oli onnekseen keskittynyt enemmän Miyaton pyyhkeen yläpuolella oleviin osiin eikä jäänyt tuijottamaan proteesia, kuten olisi ehkä käynyt, jos hän olisi sen muistanut ja huomannut. Hän kaatoi molemmille kahvia ja toi ne pöytään maitopurkin kanssa. Olisi pitänyt tarjoilla ihan aamiaista? Ehkä Miyato sitten pyytäisi, ja tuonhan keittiö oli. Hän kaatoi omaan kahviinsa reilusti maitoa jotta se jäähtyisi ja hörppäsi sitä sitten selvitellen takkuisia hiuksiaan samalla kaikessa rauhassa.
”Onko sinulla töitä tänään?”

Se oli ihan positiivista, ettei Katerina kiinnittänyt siihen huomiota.
"Ei. Pitäisikö tilata krapularuokaa?"
Miyato naurahti vaisusti, ei hän nyt oikeasti olettanut naisen jäävän tänne syömään ja viettämään krapulapäivää. Mukavaa se olisi, mutta ei oletus.
"Anteeksi eilinen."

Katerinaa hymyilytti kamalasti. Miyato oli suloinen krapulassa. Hän innostui entisestään kun kuuli, ettei mies ajaisi häntä pois sieltä.
”Sopii hyvin”, hän sai sanottua rennosti vaikka kiljui päästä sisällä. Totta kai hän jäisi! Miyato oli houkutteleva ja ihana, vaikka hetkessä osa toisen vetovoimasta mureni sanojen mukana ja sai Katerinan mietteliääksi.
”Miksi?” Hän kysyi muistamatta tarkkaan mitään hyvää syytä Miyatolle pyytää anteeksi.

Miyato nosti sen vähän väsyneen katseensa Katerinaan ja hymähti vaisusti. Pieni, vaisu yritelmä hymyillä viipyili toisessa suunpielessä.
"Sanoin eilen kamalia asioita sulle. Ja mun ei myöskään pitänyt mennä sänkyyn sun kanssa kun oot humalassa. Ei sillä että muuten katusin sitä että menin."

Katerina vakavoitui nyt, kun Miyato ei ollut yhtään niin iloisen näköinen. Tuon sanat saivat hänet vain pudistamaan päätään. Ei häntä ainakaan kaduttanut yhtään.
”Hei, älä suotta. Me molemmat haluttiin sitä, eikö?” Hän kysyi nostaen suupieltään vinosti. Heillähän oli ollut oikein hauskaa yhdessä.

Miyaton ruskeat, miltein vähän koiranpentumaiset silmät katsoivat Katerinaa. Niin, no, totta.
"Totta. Oon ihan tyytyväinen jos sua ei haittaa ja et pidä mua samanlaisena kuin muut."
Sellainen hän ei koskaan halunnut olla kenenkään silmissä, sellainen joka hakisi seuraa vain yhdeksi kerraksi, välittämättä mistään.

”Ai sen jälkeen, kun oot vienyt mut kaksille treffeille ja ollut tuollainen herrasmies?” Katerina kysyi kulmaansa kohottaen. Hän hymyili autuaan onnellisena sen hetkisestä seurastaan ja ojensi vapaan kätensä pöydän ylitse toiselle.
”Mun tässä pitäs pyytää anteeks, kun olin eilen ihan holtiton enkä ajatellut sua yhtään”, hän sanoi laskien katseensa. Niin, muistot olivat palanneet ja samalla myös se, että hän oli todella iskenyt muita miehiä ihan ilman tunnontuskia Miyaton katsellessa. Mikä huora.

Amerikkalainen otti tuon kädestä kiinni, hymyillen taas. Hieman vaisusti, mutta se johtui ainoastaan siitä krapulasta.
"No jos tarkkoja ollaan, ei olla sovittu mitään. Joten...Niin. Eihän se kivaa ollut mutta turhaan mä käyttäydyin kuin mikäkin mustasukkanen poikaystävä."

Katerina nosti katseensa varovasti Miyatoon ja koitti hymyillä suloisesti. Hän halusi, ettei mies pitäisi häntä ihan idioottina ja helppona, vaikka sitä hän toki olikin.
”Pitäiskö meidän sopia?” Nainen ehdotti arasti muistellen viime kertaa, kun olisi ollut sellaisessa tilanteessa. Niin, hän ei muistanut. Viime seurustelusta oli aikaa. Ehkä olisi parempi vetää rajat nyt, kuin odottaa seuraavaa räjähdystä kun hän taas ylittäisi ne.

"Ei ole pakko, jos et halua."
Kyllä hän ymmärtäisi ja sitten ainakin tietäisi missä mentiin! Jos ei mitään muuta. Miyato huokaisi hiljaa ja laski kahvimukin toisesta kädestään pöydälle.
"Mutta voidaan sopia, että ei muita."

Katerina hymyili Miyatolle. Hän tiesi jo mitä sanoisi ja oli vain suloista, että toinen tuntui haluavan pitää hänet itsellään. Mikään ei ollut parempaa, kuin ihana mies joka oli hänestä mustasukkainen.
”Sovitaan vaan”, hän sanoi päätään kallistaen ja katseli miestä onnellisena.
”Olet ihana.” Olisi se kai askel eteenpäin.

Amerikkalainen hymähti ja vilkaisi kelloa. Olipa se paljon! Hän hamusi puhelimen käteensä.
"Mitä haluaisit syödä?"
Ihanaa kun miltein mitä tahansa sai tilattua kotiin. Hän olisi halunnut ehkä niinkin tavallista kuin pizza, mutta Katerinan mukaan mentäisiin.

Katerina hymisi mietteliäänä.
”Hampurilaista ja ranskalaisia”, hän päätti nyökytellen. Oikeastaan mitä vain, mutta sitä teki eniten mieli. Hän viimeisteli kahvinsa ja vilkaisi keitintä kohti.
”Haluatko lisää?” Hän kysyi varmistettuaan, että jäljellä olisi vielä toiset kupilliset. Ehkä hän voisi sitten pukeutua ja siistiytyä vähän ennen ruuan saapumista.

Miyato nyökkäsi kysymykselle kahvista ja päätti tilata eräästä pizzeriasta heille ruokaa. Katerina saisi haluamansa ja näin myös hän. Ah. Tosin, kun ranskalaisista oli tullut puhe, hän otti yhden ylimääräiset ranskalaiset. Niitä voisi itse napostella, pizzaa jäisi kuitenkin yli. Ei sitä jaksaisi hullukaan syödä kokonaan. Hän sai tilattua ruoan onneksi netistä, se ei vaatinut häntä olemaan sosiaalinen.
"Tunti pitäs mennä."
Hän ilmoitti naiselle hymyillen.