[P] Ei yksi juoma miestä kaada

Artemis oli päättänyt lähteä parille juomalle. Olisi ollut tietysti mukavaa jos olisi saanut seuraa mukaan, mutta ei hänellä sellaista täällä enää ollut. Rauhallinen, hienostunut pubi tarjosi sopivan miellyttävän ympäristön suuren kilpatallin hälyn jälkeen. Artemis istui yksin nurkkapöydässä, näpytellen samalla iPadiaan. Sen vieressä lojui pöydällä viskilasi, josta oli otettu huikan verran.

Teddyn ei ollut ollut tarkoitus, mutta jotenkin kummasti askeleet olivat johdattaneet tutun pubin ovelle. Eipä häntä kotonakaan odotettu, eikä hän nyt voisi Gabriellen asunnollekaan aina mennä, joten miksipä ei käydä lasillisella ennen tyhjään asuntoon suuntaamista. Olisi ehkä pitänyt soittaa Miyato seuraksi, mutta olkoot. Seuraavalla kerralla sitten. Hän käveli suoraan baaritiskille päätyen tilaamaan yhden pienoispanimon tummista oluista. Odotellessaan tuoppia eteensä, mies juoksutti toisen kätensä sormia tummissa hiuksissaan ajatuksiinsa vajonneena. Huomiselle oli tiedossa kahden sisaruksen valmennus, eikä hän ollut aivan varma, mitä voisi tällä kertaa laittaa nuoret ratsastajat tekemään. Hän kiitti saatuaan tuopin käteensä ja sulloi vaihtorahat takkinsa taskuun, ennenkö kääntyi tiskiltä hakeakseen istumapaikkaa jostakin sivummalta. Baarijakkaroilla keikkumiselle oli aikansa ja paikkansa, mutta juuri nyt ajatus ei innostanut. Mies oli istahtamassa alas tyhjään pöytään, kun huomasi tutunnäköisen miehen nurkassa. Heeeetkonen. Teddy suoristautui saman tien jatkaakseen matkaansa nurkkapöydän luokse.
"Artemis Cavanaugh?" Hän lausahti kysyvään sävyyn. Hän ei ollut onnistunut törmäämään kolleegaansa vielä tallilla, vaikka kiitos Miyaton, olikin tietoinen siitä että tiimiin oli jälleen liittynyt mukaan vanha tuttu. "Sopiiko tähän istua?"

Yleensä mies sai olla rauhassa. Nykyään hän oli tosin hieman vähemmän luotaantyöntävän näköinen kuin vuosi sitten esimerkiksi. Miten oranssit hiukset ja pisamat nyt muka niin erosivat mustista hiuksista ja kalpeista kasvoista? Artemis havahtui iPadinsa näpräämisestä ja kohotti katseensa. Morland?
"Istu vaan." Niin seurankipeä hän oli, Theodore Morlandkin kelpadi, vaikka hänellä oli sellainen tunne, ettei kuulunut miehen lempi-ihmisiin.

Luvan saatuaan mies istahti alas, hörpäten tummasta oluestaan ennenkö jatkoi keskustelua, tai aloitti sen, tai miten tahansa. Ei kai sillä niin väliä ollut, kunhan nyt jotain tuli sanottua.
"Toivottavasti olet kotiutunut hyvin Englantiin takaisin", mies lausahti tuoppinsa yli. Oli kerrassaan omituista nähdä Artemis tallin ulkopuolella - mutta vielä omituisempaa oli nähdä mies punapäänä. Sitä tosin ei sopinut sanoa ääneen.
"Hevosetkin lienevät sopeutuneen siedettävästi?"

Esteratsastaja nyökkäsi kollegansa kysymykselle. Oli hyvin harvoja asioita, jotka sopi sanoa Cavanaughlle ääneen ja muuttuneen olemuksen kommentointi ei tosiaan ollut yksi niistä.
"Hyvin. Weltuntergangille paikka on jo tuttu ja Besserwisser on tottunut matkaaja. Danza Kuduro ei nyt osaa käyttäytyä missään."

Teddy nyökkäsi mietteliäänä, yhdistellen hevosten nimiä ratsuihin, joiden kilpailusuorituksia oli sivusilmällä nähnyt. Hän ei ehkä enää itse ollut aktiivisesti osa kilpaurheilua, mutta menisi vuosia, ennenkö tapa pitää silmällä ratsastajia, tuloksia ja hevosia katoaisi kokonaan.
"Hyvä siis, ettei niistä tarvitse huolehtia sen enempää", hän totesi siemaisten jälleen oluestaan. "Pidempiä kisamatkoja tiedossa keväälle?"

Cavanaugh kohautti olkiaan uudelleen.
"Niinhän se on. Ja on, muutamakin. Kesällä olympialaiset, nyt ian World Cup. Olen enemmän muualla kuin Englannissa seuraavan puoli vuotta." Ja silti hän oli juuri NYT halunnut palata tänne.

Hän ei ollut yllättynyt. Kilparatsastajan arki kului tien päällä, vieraissa maissa ja hevosten keskellä, oli lajina mikä tahansa. Hän oli sentään kilpaillut huipulla vain yhdellä hevosella, ja niin hieno kuin Dime olikin ollut, oli siinä suuresti eroa tilanteeseen, jossa huippuratsuja oli enemmän kuin yhden käden sormia.
"Töitä siis riittää", hän lausahti pilkahdus huvittuneisuutta kasvoillaan. Eipähän ainakaan kävisi arki pitkäksi, kun oli puuhaa hevosten kanssa niin kotona kuin maailmalla. "Rohkea veto ottaa valmentajan pesti vastaan samaan aikaan." Ei hän voinut kuin ihailla miehen kutsumusta alalle, kun yhdisti kaksi niin aikaavievää työtehtävää. Hänestä ei olisi ollut siihen, ei enää.

"Niin riittää." Hänellä kun ei ollut muuta elämää, oli töitä oltava paljon. Jotta olisi edes jotakin sisältöä elämässä.
"Jäähän siihen maanantaista keskiviikkoon, joskus jopa torstaihin, pelkkää tyhjää." Artemis virnisti vaisusti, se näytti hänen huulillaan ehkä enemmän irvistykseltä tai ainakin pahansuovemmalta, kuin hän oli tarkoittanut.
"Olen pahoillani hevosestasi."

"Olet selkeästi aikatauluttanut työsi hyvin", hän vastasi pohtien omaa elämäänsä, joka tuntui olevan aivan levällään. Hän ehti pitämään valmennuksia kerrassaan sopivasti, mutta ylimääräistä aikaa ei tuntunut olevan kun kaikki vapaa-aika kului lojuessa. Hänen pitäisi hommata jokin hyödyllinen harrastus, jolla saada aikaa kulumaan hieman tuotteliaammissa merkeissä.
"Kiitos", mies vastasi painaen päätään pieni häivähdys surullista hymyä huulilla vieraillen. Hän ei ollut odottanut moista Artemikselta, mutta kaipa mies oli seurannut estemaailman uutisia samaan tapaan kuin hänkin, puhumattakaan siitä, miten puheet kiersivät kilparatsastajalta toiselle. Hän oli saanut lukuisia pahoittelevia viestejä kilpakumppaneiltaan pitkin syksyä, ja olipahan joutunut muutaman lähettämään itsekin, kun vanhempia kilparatsuja oli siirtynyt vehreämmille niityille.
"Besserwisserilläkö lähdet Rioon?" Lähestyvät olympiakisat tuntuivat paljon paremmalta keskustelunaiheelta kuin lepoon laskettu kimo tamma.

Ei hänen tapoihinsa kuulunut lähetellä viestejä, mutta kerran nyt saman pöydän ääressä istuttiin, ei hän voinut olla sanomatta sitä. Se olisi jo todella töykeää.
"Sillä. Riittää kun lähden nolaamaan itseni World Cupiin Danza Kudurolla. Se ei ole mitään verrattuna Meykenhoekiin, mutta silti se hevonen on täysi idiootti."

Hookin mainitseminen sai Teddy naurahtamaan lähestulkoon äänettömästi siinä istuessaan. Se hevonen oli kyllä hevosmaailman vastine foliohattuhyypiöille.
"Etteköhän te pärjää. Ei se ihan turhan tähden niissä luokissa hyppää", mies hymähti huvittuneena. Danza Kuduro saattoi olla vähän haastavampi tapaus, mutta ei mitenkään mahdoton, kun ei Hookkaan sellainen ollut, vaikka välillä moisen uskominen tekikin tiukkaa. Kaufman oli valittanut Hookista lähestulkoon taukoamatta viimeisen viikon, kun ruuna oli käynyt päivästä toiseen ylikierroksilla ja pelännyt omaa varjoaankin, mutta eiköhän ruuna kohta tokenisi. Toivottavasti ainakin, koska hän ei jaksaisi enää leikkiä myötätuntoista nuoren kilparatsastajan valitusvirttä kuunnellessaan.

"En tiedä kuka maksoi ja kenelle että se pääsi niihin luokkiin. Aivan mielettömän typerä hevonen. Minä jo luulin päässeeni niistä kun sain Meykenhoekin myytyä." Artemis naurahti hyvin kolkosti. Jos jokin maailmassa oli ilotonta niin se naurahdus. Artemis otti kulauksen viskistään ja vilkaisi ikkunasta ulos. Jotakin samaa hänessä ainakin oli, nimittäin se väsynyt olemus ja valtavat silmäpussit.

Teddyä huvitti suuresti irlantilaisen asenne kilparatsua kohtaan. Ei se nyt niin järkyttävä tapaus voinut olla kuin millaiseksi Artemis puheessaan hevosen maalaili. Valittihan Kaufmankin jatkuvasti kahdesta ratsustaan, muttei siltikään suostuisi lopettamaan niillä kilpailemista. Jos nyt pohjalle saisi edes yhden kunnollisen onnistumisen kilpakentilläkin, muuttuisi puhe saksalaisen kellossa aivan varmasti. Ehkä Hook tarjoilisi sijoituksen tämän kauden aikana. Minxin kohdalla hän alkoi jo luopua toivosta.
"Niitä riittää kilpakentillä sen verran monta, että vaikea varmasti päästä kokonaan eroon", mies naurahti ennenkö kohotti tuopin huulilleen. Toivottavasti Danza Kuduro edustaisi kilpailuissa eikä tuottaisi massiivista pettymystä ratsastajalleen.

"Mmmmhm. Ja minä keräilen niitä. Se Niedermannin tamma on myös helvetin lahja esteratsastukselle." Artemis puuskahti, haroen sitä oranssia polkkatukkaansa stressaantuneena. Oli vain sellainen... Tietynlainen olo. Epämukava. Olisi tehnyt mieli taantua ja ärähätää mitä Teddy siinä teki, miksi tuo istui siinä.

"Tammoissa tuntuu olevan sitä vikaa", mies hymähti ajatellen omaa punaista paholaistaan. Dime oli ollut puhdasta kultaa, mutta Minx… Kauniisti ilmaistuna punaruunikon myötä hän oli ymmärtänyt joidenkin ratsastajien päätöksen kieltäytyä järjestelmällisesti kaikista tammoista, joita noille tarjottiin.
"Mutta ainakin sinulla on Besserwisser." Ja hyvät tulevaisuudennäkymät Rioa ajatellen.

Artemis ei koskaan kilpaillut tammoilla. Hänelle riitti Taffelin ratsututs, kilpakentille hän ei olisi koskaan mennyt sen tamman kanssa. Niin suurta rahasummaa ei ollut olemassakaan.
"Onneksi. Se on sentään asiallinen. Ainoa vain että hevosiani hoitaa joku ruotsalainen harjoittelijapoika. Ja Besserwisser on... Tarkka. Sen pitää ehdottomasti kunnioittaa käsittelijäänsä tai se pistää paikat uuteen uskoon."

Ruotsalainen harjoittelija kuulosti tutulta. Hän ei ollut koskaan pysähtynyt juttelemaan tallityöntekijän kanssa sen enempää, eikä kuollakseenkaan saanut nimeä päähänsä, mutta mitä hän ohikulkeissaan muisti harjoittelijasta nähneensä, oli tuo pärjännyt ihan hyvin hevosten kanssa.
"Ei talli olisi hevosia harjoittelijalle antanut, ellei luottaisi tuon kykyyn pitää niistä huolta", Teddy kohautti pienesti harteitaan. Hänellä ei ollut mitään valitettavaa tallin toimintatavoista, mutta toisaalta hänen hevosiaan hoitikin Pearce, jonka ammattitaidolle veti vertoja lähinnä kouluvalmentajien omima hevosenhoitaja Gilbert ja espanjalainen auringonsäde Montes.

"... Morland. Harjoittelija. Olympiaratsuni. Jos Besserwisserille tapahtuu jotakin sen pojan näpeissä, vien heiltä rahat urani pilaamisesta." Hänellä oli kerrankin edes mahdollisuus ja jos Vichy ei pysyisi kunnossa, hän menettäisi sen.
"Olen ajatellut palkata oman hoitajan. Tietäisin ainakin kuka työskentelee niiden kanssa."

"Talli on varmasti ottanut asian huomioon", mies hymähti. Hevosia ei annettu työntekijöille, ellei luotettu siihen, että nuo myös pärjäisivät vastuuhevostensa kanssa. "Enemmän olisin huolissani harjoittelijan tallitiimistä, joka vie hevoset ulos ja sisään tallivuorojen yhteydessä." Hän olisi mielellään vältellyt hevostensa antamista Nortonille, mutta minkäs sille mahtoi, kun Burkea liehakoiva nainen teki osan tallivuoroista Pearcen sijaan. Ainakin Norton tiesi, miten hevosten kanssa tuli toimia, vaikka muutoin olikin hieman kyseenalainen lisä henkilökuntaan, mikäli matalalla äänellä kuiskituista mutinoista sai johtopäätöksiä vedellä.
"Sekin on aina mahdollisuus", hän nyökkäsi. Charles oli toiminut niin, eikä kiireinen ystävä ollut ainakaan hänen kuultensa ilmaissut tyytymättömyyttään järjestelyyn.

"Sekin on totta. Jos olisi oma hoitaja, sekin olisi ratkaistu." Hän huokaisi raskaasti ja katseli ulos. Tässä hän nyt oli, harmi vain ettei hän voisi myöntää tätä Effielle. Nainen ei koskaan lopettaisi "mitä minä sanoin, olin oikeassa" mantraa, jos hän antaisi naiselle myönnytyksen. Edelleen teki mieli kysyä, miksi Morland istui siinä. Kun heillä ei ollut puhuttavaa töiden ulkopuolelta.



"Ainakin jos löydät hoitajan, jolla on samanlainen työmoraali kuin Winterillä", mies naurahti huvittuneena. Hän ei aina tiennyt, kumman toimintaa pelkäsi enemmän, kun molemmat tuntuivat työskentelevän ympäri vuorokauden, hoitaja hevosten parissa ja omistaja politiikan näyttämöllä. Saisi nähdä, kuinka pitkään hyvä ystävä suostuisi olemaan sivussa työelämästä loukkaantumisensa myötä, mutta ainakaan miehen ei tarvinnut hevosistaan huolehtia.
"Onnea etsintään, jos päätät sille tielle lähteä."

"Yritän. Lennätän vaikka Saksasta senkin, jos en muuta keksi." Hän murahti ja pyöräytti silmiään. Valmentaja haroi hiuksiaan ja epämukavuus alkoi puskea pintaan. Puheenaiheet töistä ja hevosista alkoivat loppua. Mitä nyt sitten?

Mies hymyili tuoppinsa takana. Toivottavasti kollega löytäisi hevosilleen hoitajan, johon olisi tyytyväinen, jos tallin oma valikoima ei miellyttänyt. Vuosikausia vanhempiensa illallisilla tietään keskustelunaiheesta toiseen luovinut mies ei suotta antanut epämukavuudelle valtaa. Olisihan kapakassa ollut muitakin pöytiä, joihin istahtaa, mutta sepä vasta olisikin ollut töykeää.
"Kuulin, että olet pitämässä tehoviikonloppua. Joko osallistujalistat on täytetty?" Hän toivoi vilpittömästi, etteivät jotkut painajaisiin eksyvät ratsukot kesältä ja satunnaisista valmennuksista olisi löytäneet tietään Artemiksen luokse. Jos hän halusi huutaa moisille ratsastajille, Artemis päätyisi vielä ampumaan nuo.

Se oli kaikkien onni ettei Artemiksella ollut käsiasetta tai edes lupaa kantaa sellaista. Hän olisi ampunut monia ihmisiä elämänsä aika. Tosin ehkä se olisi ollut palvelus, mies olisi saattanut aloittaa itsestään.
"Olen. Onhan se täyttynyt hyvää tahtia, myönnän."

"Se on hyvä. Tulijoita varmasti riittää", mies nyökkäili. Kaufman tuskin olisi innostunut vaikka hän olisi mahdollisuutta tarjonnutkin, eikä hän ollut tarjonnut. Mitäs valitti enemmän kuin ratsasti.
"Ketään tuttuja nimiä?"

"Muutama. Andrea Rowe nyt ainakin. Hän ei saanut vaihtoehtoja." Artemis hymähti kolkosti ja hautautui hetkeksi sen viskilasinsa taakse. Mitä enemmän aikaa kului, sitä vaikeammaksi hän meni, tai no, ei vaikeammaksi, mutta selvästi vaivaantui ja hämmentyi.

Teddy hymähti. Vai oli Andrea patistettu Artemiksen kynsiin viikonlopuksi. Täytyisi urkkia Miyatolta kaikki yksityiskohdat, kunhan viikonloppu olisi käynnissä.
"Ainakin siellä on sitten yksi lahjakas ratsastaja", mies huokaisi, "kumpa voisin sanoa samaa eilisestä valmennuksestani. Voisi kuvitella, että metrin radoilla kisaavat selviäisivät neljän esteen jumpasta suoralla linjalla, mutta polvenkorkuisenakin se riitti pudottamaan yhden ratsastajan."

"Hän osallistuu Affair To Rememberillä, joten ei oikeastaan. Se tamma pilaa kaiken." Hän mutisi ja pyöritteli tyhjää viskilasia pöydän pintaa vasten. Mitä helvettiä hän oikein voisi tehdä? Tuskinpa mitään. Ei hän tiennyt oikein mitä tekisi.
"Tiedän tunteen. Ensimmäisessä valmennuksessani oli tyttö joka repi Radio Ga Gaa suusta. Sitä oli kamala katsoa."

Teddy irvisti myötätuntoisena. Se ei olisi mukavaa ratsastajalle eikä valmentajalle, eikä edes hevoselle. Toivottavasti Artemis olisi väärässä, ja ratsukko pärjäisi viikonloppuna loistavasti.
"Jos näet osallistujissa hevosen nimeltä Eastcoast, juokse karkuun", mies mutisi synkkänä. "Sitä ratsastava tyttö ei osaa tehdä muuta kuin potkaista lujaa ja kiskoa koko voimallaan, eikä tasapaino riitä esteillä mihinkään, joten joka hypyssä roikutaan ohjissa. Hevosparka ei varmaan enää tunne mitään suussaan tai kyljissään."

"Heittäisin pihalle. En katsele tuollaista hetkeäkään." Hän ei tosiaankaan pelkäisi heittää ulos valmennuksestaan, jos joku ei osaisi käyttäytyä.
"Hevosta pitää kunnioittaa jos siellä aikoo istua."

Hän ei viitsinyt heittää ratsukoita ulos, elleivät ne aiheuttaneet vaaratilanteita itselleen tai muille, sillä siitä seuraava paperityö ei ollut sen arvoista. Jotkut omistajat osasivat olla niin hankalia kaikesta, ettei pelkkä rahojen palautuskaan riittänyt hiljentämään vaatimuksia.
"Nimenomaan", hän nyökkäsi. Onneksi suurin osa ymmärsi sen, ainakin sen jälkeen kun siitä pariin kertaan huomautti, mutta sitten mukaan mahtui aina Boydin likan kaltaisia käveleviä katastrofeja, joilla ei olisi ollut asiaakaan minkään elävän luontokappaleen lähelle.
"Toivottavasti saat siis kasan hyviä ratsukoita."

Artemis heitti ja myös hiljensi ne vaatimukset hyvin suoraan. Hän ei todellakaan aikoisi sietää sellaista paskaa ratsastajien osalta.
"Toivon." Artemis huokaisi hiljaa ja tilasi ohitse kulkevalta työntekijältä toisen viskin itsellensä.

Teddyllä oli luottoa siihen, että tehoviikonloppu kiinnostaisi lahjakkaitakin. Mies oli nähnyt, miten hyvin toiset valmennusryhmät toimivat. Joskus yksittäisestä ryhmästä muutamien ohjeiden jälkeen kohosi kirkkaana tähtenä joku ratsukko, joka oli aiemmin jäänyt kaikkien muiden varjoihin. Sitä oli aina ilo seurata.
"Missäpäin asut nykyään?" Mies kysäisi Artemiksen saatua uuden juoman tilattua. Hän hörppi oluttaan kiireettä, nauttien tumman juoman mausta, joka ainakin hänen mielestään oli tuhannesti parempaa kuin suurten panimoiden kansainvälisesti tunnetut merkkioluet.

Artemis hymyili nopeasti ja vähän vaivaantuneesti.
"Hexhamissa edelleen. En myynyt taloani. Sinä olet edelleen sen.. Vi... mikä se nyt oli, kanssa?" Ei hän muutakaan keksinyt.

Oh, yllättävää. Hän oli olettanut, että mies olisi ehdottomasti myynyt asuntonsa muuttaessaan. Hän olisi tehnyt niin, mutta hän nyt oli toisaalta muuttanut pois omasta talostaan vain, koska ei ollut kestänyt sydänsurujaan. Artemiksen kysymys sai miehen kurtistamaan kulmiaan, kun hän hetken etsi sitä, mitä Artemis yritti kysyä.
"Oh, en", hän korjasi kaikessa rauhassa. "Erosimme jo kauan sitten. Yksikseni elelen", ainakin melkein.

Artemis nyökkäsi ja meni hieman noloksi. Näin hyvin hän kuunteli. Olikohan Teddy kuullut huhuja Williamista? Äh. Ei kai tuo siihen mitään sanoisi. Kai. Mistä hän voisi tietää.
"Oma rauha on parasta."

"Sitä se on", mies naurahti. Hän tosin oli saanut tarpeekseen omasta rauhasta jo kuukausia sitten, mutta hän nyt olikin kummajainen.
"Eipähän ole ketään sanomassa, että tulee vietettyä liikaa aikaa tallilla."

"Tai töissä, lenkillä, ulkomailla..." Tämä kuulosti jo miltein siltä että Cavanaughlla oli joskus ollut parisuhde. Mikä oli ajatuksena ehkä karmiva.

"Niinpä", mies nyökkäsi kohottaen lasin huulilleen. Hän joi oluensa loppuun, viittoen pöytiä pyyhkivältä baarimikolta toisen mokoman.
"Helpommalla pääsee kun on vain työt ja hevoset. Vaikka välillähän ne menee samaan kategoriaan."

"Eli vain töitä." Artemis hymähti vähän kitkerään sävyyn. Olisi hän ehkä halunnut muutakin, mutta mistä hän ketään löytäisi? Ei niin mistään.

Niinpä kai, Teddy pohti odotellessaan juomansa saapumista. Nykyään hevoset tuntuivat olevan pelkkää työtä kerrasta toiseen. Miellyttävää työtä, mutta työtä yhtäkaikki. Pitäisi kai hommata jokin harrastus, joka ei keskittyisi eläimiin tai tallille. Ehkä hän voisi alkaa lenkkeillä. Ties vaikka kesällä Gabrielle huolisi hänet matkaansa ilman, että hän hidastelisi naisen tahtia.
"Vaan ainakin työ on mielekästä", mies kohautti harteitaan ja otti vastaan kohteliaasti kiittäen juomansa. Hän ojensi huolettomasti setelin baarimikolle. Ei hän vaihtorahoja takaisin tarvitsisi.
"Vaikka välillä sitä onkin vaikea muistaa, kun sade rummuttaa maneesin kattoa ja hevoset säikkyvät pienintäkin liikahdusta."

"Onhan se. Niin kauan kuin sitä kestää." Valmentajan mielessä pyöri keskustelu Bogaertin kanssa mahdollisesta eläköitymisestä. Mitä ihmettä hän tekisi silloin? Valmentaisim matkustaisi kisoissa valmennettaviensa perässä ja sekoaisi päästään? Niin siinä kävisi. Hänellä ei ollut ystäviä, puolisoa, lapsia saati edes hyviä välejä sukulaisiinsa.

"Eiköhän sitä kestä", hän hymähti ajatellen omaa tulevaisuuttaan lämmöllä. Koko elämä tuntui olevan avoinna. Hän voisi tehdä mitä ikinä tahtoisi, eikä mikään pidättelisi häntä kokeilemasta jotakin uutta - paitsi saamattomuus, mutta se nyt oli ollut ongelma koko eliniän verran.
"Ja hyvähän siitä on nauttia nyt. Tulevaisuutta ehtii miettiä myöhemminkin", olipa hänestä tullut positiivinen aivan yllättäen. Kai siitä sopi syyttää Gabriellen ilmestymistä.

Irlantilainen ei koskaan ollut erityisen positiivinen, mutta tämä veti mielen melko huolella mustaksi. Williamin kanssa ollessaan elämässä oli ollut sentään edes joskus jotakin muuta.
"Niin kai. Jos vain muistat että olen lähempänä neljääkymmentä kuin syntymääni."

Ikä oli vain numero, ja mitäs muita kliseitä niitä nyt olikaan. Teddy ei kuitenkaan mennyt sanomaan niitä ääneen. Jos Artemis tahtoi potea keski-iän kriisiä, niin antoi mennä vaan. Hän ei suostunut vielä lankeamaan siihen, vaikka vuodet tuntuivatkin kuluvan huolestuttavalla tahdilla.
"Parhaat vuodet siis vielä edessä." Kaiketi. Ei keho aivan vielä alta hajoaisi, ainakaan toivon mukaan, mutta kokemus oli tuonut elämään rikkautta eri tavalla kuin mikään muu nuorempana. Tai sitä hän ainakin itselleen oli uskotellut makoillessaan iltaisin kylmässä sängyssään, unelmoimassa perheestä ja naisesta, jonka luuli menettäneensä lopullisesti.

Ikä oli vain numeroita, kyllä, mutta jos joku kertoisi sen esteratsastajan rääkätylle keholle, olisi hyvä. Se kun ei kestäisi ihan yhtä kauan kuin monilla kollegoillaan voisi hyvässä lykyssä kestää.
"Ja pahimmat. Odottaa että koska se yksi putoaminen murtaa luut säpäleiksi ja tarvitsee tekoniveliä."

No, se oli kyllä totta. Mitä vanhemmaksi he kääntyivät, sitä enemmän tuli tiedostettua sekin, että yksi huono putoaminen voisi viedä kyvyn liikkua kivutta silmänräpäyksessä.
"Toivottavasti sitä putoamista ei koskaan tule", hän vastasi jälleen kerran tyytyväisenä siitä, ettei hänen tarvinnut enää murehtia moisia, kun kieltäytyi kokonaan nousemasta hevosen selkään. Kaufmanilla ei huolia ollut ratsujen kanssa, vaikka mies niistä valittikin jatkuvasti. Joskus saksalaisen huimapäisyys sai hänet narskuttamaan hampaitaan. Kunhan ei hevosia rikkoisi.

"Mmmh." Artemis keskittyi hetkeksi viskiinsä. Hän katseli taas tovin ikkunasta ulos, huokaisten syvään. Mies oli huomattavasti paremman näköinen kuin viime keväänä hieman ennen lähtöään Saksaan. Posket eivät painuneet lommoille ja silmät eivät näyttäneet pulpahtavan päästä.

Teddy nautti kylmästä, tummasta oluestaan pitkin kulauksin uhraamatta kahtakaan ajatusta sille, että oli viipynyt täällä jo pidempään kuin oli suunnitellut poiketessaan ovesta sisään. No, kyllä hän kotiinkin ehtisi, mitäpä tässä hätäilemään.
"Mitään muita suunnitelmia keväälle kuin kilpailuja ja valmennuksia?" Hän kysäisi. Voisihan sitä yhtä hyvin työkaverin kanssa keskustella, kun kerran saman pöydän ääressä istuttiin.

Artemis pudisteli päätään. Hänellä ei ollut muuta elämää, mutta ei hän sitä ääneen myöntäisi Theodorelle. Mies oli vuosia ollit kilpailija ja hänellä oli tuntemuksensa siitä, ettei mies pitänyt hänestä.
"Entäs sinulla? Kun et joudu matkustelemaan."

"Ajattelin matkustella ihan vain huvin vuoksi", mies vastasi pieni hymy huulillaan. Matkustaminen oli aina mukavaa, ja jos hän saisi houkuteltua Gabriellen mukaansa, vieläkin parempi.
"Välillä on kiva nähdä kaupungeista muutakin kuin hotellihuoneen seinät ja kisa-areena."

"Tavoite se on sekin. Ja mikäs siinä jos on joku jonka kanssa matkustaa." Hups. Tuli ehkä sanottua vähän liikaa ja siitä virheestä oli rankaista itseään viskihuikalla.

Mies nauroi lämpimästi Artemiksen sanoille. Niinpä. Kunhan vain olisi joku, jonka kanssa matkustaa.
"Saa nähdä. Voi olla että ehdotukseni ammutaan alas ennenkö saan sen edes kokonaan muotoiltua", hän naurahti pehmeästi. Puhumattakaan Effien silmien pyörittelystä, kun hän ottaisi viikon vapaata siellä täällä.
"Mutta voihan sitä aina yrittää."

"Voihan sitä yrittää." Artemis huokaisi raskaasti, pyöräyttäen silmiään. Niin, Teddyn kaltaisella miehellä varmasti oli ystäviä ja joku joka mielellään jakaisi tuon kanssa elämän. Morland oli yllättävän masentavaa seuraa, ollakseen peruskohtelias ja ystävällinen mies.

Yrittäminen ei maksanut muuta kuin hetken aikaa ja hieman vaivaa, joten hän ei ollut antamassa niin helpolla periksi. Ehkä Gabrielle kieltäytyisi, ehkä ei, mutta hän aikoi kysyä.
"Ei sinulla ole mielessä ketään, kenen kanssa matkustaa?" Hän kysäisi. Ei kai se nyt liian henkilökohtaisuuksiin voinut mennä, kun keskustelu oli näinkin kevyttä ja olihan Artemiskin aiemmin udellut hänen elämäntilanteestaan. Tavallaan.

Niin no, se meni hiukan liian hemkilökohtaisuuksiis tai ainakin oli kipeä muistutus siitä, että Artemiksen tapa pitää hurmaavalla luonteellaan muut kaukana itsestään toimi loistavasti.
"Ellen laske valmennettaviani ja hevosiani, ei. Et nyt tainnut kysyä heistä."

Teddy nyökkäsi. Niin hänelläkin oli ollut koko syksyn, mutta toisaalta, hän ei ollut kaivannut ketään. Tai, oli kaivannut, mutta luullut mahdottomaksi, typeräksi haikailuksi menneen perään. Onneksi elämä oli tässä kohden yllättänyt.
"Kuka tietää, ehkä elämä yllättää sinutkin ja kohtaat jonkun yhdellä kisamatkoistasi", hän hymyili tuoppinsa yli.

"Hienoa, aikatauluuni sopii kaukosuhde enemmän kuin loistavasti." Artemis vastasi perin nuivaan sävyyn.
"Ja hurmaava luonteeni on ennenkin taannut minulle seuraa. Tai sitten ei."

Kaukosuhde, tai kenties joku, joka kulkisi mukana kisamatkoilla? Mistäs sitä ikinä tiesi.
"Älä nyt, ei sitä koskaan tiedä", hän torui huvittuneeseen sävyyn. Hän ei tosiaankaan ollut se ihminen, jolta kysellä neuvoja naisten suhteen kun oli viettänyt suurimman osan parisuhteestaan pohtien, miksi Gabrielle edes halusi olla hänen kanssaan.

"Morland, ylipäätään se on ihme että istuit siihen. Tiedän etten varsinaisesti ole lempi-ihmisiäsi." Tai se ainakin selittäisi sen, miksi he eivät olleet koskaan jutelleet kisapaikoilla tavatessaan tai edes Rosingsin käytävillä.

"Minulla on kovin vähän lempi-ihmisiä", mies vastasi kuivan huvittuneeseen sävyyn. Ei Artemis ollut lainkaan hullumpi nyt, kun hänen ei tarvinnut pohtia, koska saisi seuraavan kerran selkäänsä sanojen voimalla valmennuksessa.
"Sitä paitsi yksinään on kovin ikävä juoda hyvääkin olutta."

"Jos saat valita otatko turpaasi nyrkkeilykehässä vai tulet valmennukseeni, otat turpaasi. Joten, se kertoo minusta ihmisenä jonkin verran."

"Sama tilanne kenen tahansa muunkin valmennuksen kohdalla", mies jatkoi kuivalla linjallaan. Hän ei enää ratsastanut, sen pituinen se. Oli valmentaja sitten Artemis tai Miyato tai kuka tahansa, hän ei nauttisi ajatuksesta hevosen selkään kiipeämisestä sitten yhtään. Hän tuskin kykeni viemään Minxin maastoon kerran kuussa. Ei olisi tehnyt sitäkään, ellei olisi tuntenut oloaan niin syylliseksi hylättyään upean tamman Kaufmanin käsiin.
"Ehkä jos olisin käynyt enemmän valmennuksissasi, Dime ei olisi kaatunut", hän lisäsi hetken pohdittuaan. Vaikka hän katsoisi videon tuhannennen kerran, olisi hän edelleen sitä mieltä, että tamman kaatuminen oli ollut hänen arviointivirheensä.

"Morland. Sinä et kaatanut sitä tammaa. Lopeta." Jos Artemis Cavanaugh sanoi ettei se ollut Teddyn syy, se oli parempi uskoa. Hän oli ottanut osansa kaatumisista ja virheistä, nähden muidenkin osat niistä.

Kuuli hän ne sanat miten usein tahansa, hän syyttäisi silti itseään. Enemmän harjoitusta Dimelle, parempi tasapaino, nopeammat jalat, mitä tahansa, ja hevonen olisi luovinut tiensä läpi tiukasta käännöksestä kuten sadoista vastaavista aiemmin.
"Mitä tapahtui ajatukselle, että vika on aina ratsastajassa?" Teddy kysyi lähestulkoon huvittuneena. Ei hän enää osannut surra kimon tammansa perään yhtä kipeästi kuin joutuessaan lopettamaan elämänsä hevosen, mutta tuskinpa hän koskaan voisi ajatella Dimeä ilman hiljaista haikeaa kaipausta.

"Sanon aina, mutta tarkoitan 99% kerroista. Se yksi prosentti on varattu tähtien asennolle, perhosen siipien vääränlaiselle lepatuksessa Kiinan syrjäisessä provinssissa ja niin päin pois." Artemis tyhjensi sen toisen viskinsä. Hän ei ihan totta saisi ottaa enempää. Mieli kyllä teki.

Mies ei voinut kuin nauraa saamalleen selitykselle. Tuon kun mies kertoisi valmennuksessa, niin ratsastajatkaan eivät olisi aivan kauhusta kankeina ja pitäisi miestä niin tiukkana.
"Anna kun tarjoan seuraavan kierroksen", hän ehdotti sitä sen kummempia miettimättä. Artemis oli saanut hänet nauramaan, joten uusi juoma oli vähintä mitä hän saattoi tehdä viittoessaan baarimikkoa paikalle.

Siksi hän ei sanonut sitä. Artemis halusi valmennettaviensa pysyvän sopivan matkan päässä itsestään ja oppivan, ei kaveeraavan hänen kanssaan. Vaikka olisiko se ollut niin kamalaa? Olisi, aivan ehdottomasti (tai sitten ei).
"En oikeastaan saisi ottaa enempää mutta jos nyt sitten."

"Milloinka yksi olisi liikaa ollut", mies virnisti toispuoleisesti. Ainahan se oli yhdestä kiinni, koska raja ylitettiin. "Samanlainen?" Hän kysäisi nyökäten tyhjän viskilasin suuntaan ennenkö viittoi baarimikkoa tuomaan kaksi lisää. Miyato ei uskoisi kuulemaansa, jos nuorempi koskaan kaivaisi kertomuksen tästä illasta ulos hänestä.

"Kiitos." Tosiaankin samanlainen. Hän oli irlantilainen, eikä todellakaan aikoisi juoda muuta kuin viskiä. Olut ei ollut hänen juttunsa. Pitäisi mennä taksilla kotiin, huokaus. Tai sitten jäädä hotelliin.

Teddy lykkäsi pari seteliä ojennetulle kämmenelle, kun baarimikko laski kaksi viskilasia pöytään. Hän kohotti lasiaan toispuoleinen hymy huulillaan.
"Hyvälle tulevaisuudelle", hän lausahti kysyvään sävyyn. Se kuulosti riittävän epämääräiseltä, jotta sen voisi ajatella koskevan niin valmennuksia, kilpailuja kuin yksityiselämääkin. Ja no, kukapa ei toivoisi hyvää jatkoa elämälleen?

"Ja sille miten kaikki tulee menemään pieleen." Artemis kohotti omaansa hieman. Hän ei tosiaan ollut turhan positiivinen ihminen, mutta saattoiko häntä syttää.

"Ja sille miten kaikki tulee menemään pieleen", mies toisti huvittuneeseen sävyyn. Olihan se toisaalta tottakin. Elämä ei koskaan sujunut aivan niin kuin tuli suunniteltua.
"Mikäköhän on ensimmäinen asia, mikä menee pieleen", mies pohdiskeli samaan kevyen huvittuneeseen tapaan. Seuraava valmennus? Kisat? Artemiksen valmennusviikonloppu? Toivottavasti ei mikään liian merkittävä juttu kuitenkaan.

"Seuraava valmennus, sen jälkeen World Cup, sitten valmennusviikonloppu. Sitten voinkin jo odottaa olympialaisia suurella innolla." Artemis vastasi hyvin sarkastisesti. Hän todella tarvitsisi jonkun piristämään eloaan.

"Siinä on kieltämättä monta vaihtoehtoa", mies naurahti. "Mutta kyllä niistä vähintään yksi sujuu mallikkaasti." Ei kaikki voinut mennä vain pieleen.

"Ei riittävän." Noniin, nyt alkoi kuulostaa tutummalta Artemiksen puheeksi. Mies vilkaisi kelloa ja pudisteli päätään. Hänen oli pitänyt saada tekstiviesti tunti sitten, ei vieläkään. Tietenkään. Huokaus.

Vasta miehen vilkaistessa kelloaan, tajusi Teddy ettei Artemis ollut täällä välttämättä ajankulukseen, vaan odotti jotakuta saapuvaksi.
"Odotatko jotakin?" Hän kysäisi hörpäten laadukasta viskiä.

"Yhteydenottoa vain." Jäipähän sekin saamatta sitten. Ei hän sen enempää kyllä avaisi, millaista tai keneltä.

"No, ehkä se kohta", hän kohautti harteitaan pienesti. Oli kyllä rasittava odotella yhteydenottoja, se hänen oli myönnettävä. Siitä syystä hän tykkäsi mieluummin sopia niin, että soittaisi itse eikä odottelisi muiden perään.

"Äh, sen olisi pitänyt tulla jo. Turha sitä miettiä." Kyllä se silti kaivoi mieltä. Kuinka vaikeaa oli sanoa, ettei treffit kävisi, öö koskaan? Vaan piti luvata tekstata sopiva päivä. Hemmetti.

"Selvä", mies naurahti pehmeästi. Ei siis murehdita sellaisia. Hän pohti ohimennen, millaisen vastaanoton saisi jos ilmestyisi varoittamatta, hengitys viskinkatkuisena Gabriellen oven taakse. Ehkä oli parempi olla kokeilematta, siltä varalta ettei naisen huumorintaju riittäisi tässä kohtaa tarinointiin illanvietosta valmentajakollegan kanssa. Kylläpäs hän nyt ehti ajattelemaan Gabriellea vähän joka välissä. Hupsista.

Kyllä naisen huumori olisi varmasti riittänyt, etenkin jos viskinkatkuisesta miehestä saisi vaikka suihkun ja hammaspesun jälkeen seuraa muuhunkin. Artemis taas mietti hotellihuoneeseen yksin lukittautumista. Hän voisi kiukutella maailmalle sieltä.

Teddy joutui todella ponnistelemaan, että keskittyisi ajattelemaan jotakin, mikä ei johtaisi bumerangina takaisin Gabrielleen.
"Ajattelitko muuten alkaa pitää valmennusviikonloppuja useinkin, jos kysyntää riittää?" Mies kysyi työasioiden tuntuessa jälleen helpoimmalta keskustelunaiheelta. Oli hienoa, että joku jaksaisi valmentaa tiiviisti koko viikonlopun yli.

"Ehkä kun kesän kausi rauhoittuu. Tämä on ainoa ennen kesää, mutta en siltikään ala pitää niitä kovin usein. Ne vievät järjen, vaikka tarjoavatkin mukavasti sisältöä elämään,"

"Sitä en epäile", mies naurahti. Joskus pelkkä yksittäinen valmennuskin tuntui vievän järjen, puhumattakaan sitten viikonlopun mittaisesta intensiivisestä treenistä niin ratsastajille kuin valmentajillekin. Hän muisti osallistuneensa moisiin useampaankin kertaan ratsastajana, eikä ollut koskaan kävellyt niistä pois valittamatta lihassäryistä ja raskaana painavasta uupumuksesta.
"Toivottavasti tämän kerran porukka on vähemmän mielenterveyttä koettelevaa kuin yleensä."

"Toivon todella." Artemis vastasi hermot hieman kireänä. Oli sekin taas. Hermot meinasivat mennä jo ajatuksesta. Sitten mieleen tuli jotakin.
"... Morland, kerran siinä olet. Mitä ihmiset puhuvat minusta? Ei tarvitse kaunistella." Kerran Effie ei ollut suostunut kertomaan.

Sitä Teddykin toivoi joka ikinen kerta, kun valmennuksessa oli ratsukko, jota hän ei heti tunnistanut. Suurimman osan ajasta toive toteutui, eikä ratsukko osoittautunut uskoa hevosihmisiin horjuttavaksi, mutta aina ei moinen tuuri käynyt. Hän naurahti epäuskoisena miehen kysymykselle. Oliko tuo tosissaan? Mitä ilmeisimmin oli, kun mitään keventävää heittoa ei perään kuulunut.
"Mistä minä tietäisin", hän naurahti. "En pyöri tallilla niin paljoa, että kuulisin mistä siellä puhutaan. Käyn pitämässä valmennukset ja lähden, enkä aina edes joudu kulkemaan itse tallin halki." Valmennuksessa ei sentään kenelläkään ollut aikaa jäädä juoruamaan muista, ellei alkukäyntejä ja loppuverryttelyjä laskettu, mutta silloin hänellä oli yleensä jo muuta puuhaa.

"Älä viitsi. Vaikka et juoruaisi Rosings Parkissa, olet kuunnellut kisojen kulisseissa puheita yhtä kauan kuin minäkin." Häntä vain kiinnosti mitä mieltä ihmiset hänestä oikeasti olivat. Liioitteliko hän päässään miten kamalana häntä pidettiin vai kenties jopa aliarvioi.

"Itse asiassa en", mies naurahti. "Pysyttelin aina kulissien hiljaisimmissa päädyissä. Puhuin mieluummin hevosista ja tulevaisuuden lupauksista kuin kanssaratsastajista." Ystävien kesken saattanut ehkä joskus naljailla jotakin muiden kustannuksella, mutta ainoastaan tilanteissa joissa tiesi, etteivät sanat koskaan kantautuisi muiden korviin.

Artemis pudisteli päätään. Millaisten pyhimysten kanssa hän oikein työskenteli? Helvetti, hän ei todellakaan sopinut tänne enkelien sekaan.
"Auts, elän ja työskentelen pyhimysten kanssa."

Teddy nauroi. Niin kai sitten. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun joku väitti moista. Hän ei vain ymmärtänyt, mitä iloa siitä olisi että kertoisi toiselle, mitä tuosta puhuttiin selän takana. Jos hän kertoisi kuulemansa hyvän, joutuisi hän kertomaan myös sen vähemmän korvia hivelevän puolen. Parempi siis pysytellä täysin hiljaa.
"Jos niin sanot", hän virnisti ja kulautti viskinsä loppuun. Polttelipa se mukavasti kurkussa kaiken jälkeenkin. Ei ihme, että jotkut erehtyivät juomaan liian monta lasillista liian nopeaan tahtiin.

"Kai tiedät etten kysyisi jos en haluaisi kuulla oikeasti? Se auttaisi ehkä olemaan siedettävämpi. Tai kauheampi, jos niikseen sattuu." Ei hän huvikseen kysynyt. Nykyään ehkä painoi enemmän mitä muut ajattelivat, kuin esimerkiksi vuosi sitten.

"Älä välitä siitä, mitä muut puhuvat. Jos se olisi jotakin oikeasti merkittävää, he sanoisivat sen kyllä suoraan sinulle", mies vastasi harteitaan kohauttaen, mutta päätti siitä huolimatta huvittaa valmentajakollegaa. "Mitä nyt tallilla ohikulkeissani olen kuullut, niin monet odottavat innolla mahdollisuutta tulla valmennuksiisi. Olet onnistunut rakentamaan melkoisen maineen ihmeidentekijänä."

"Oi, miten ihanaa kuulla. Kai edes vitsailet?" Morland sanoi sen niin pokerilla, ettei hän enää voinut kuin olettaa sen olevan sarkasmia.

"En", Teddy vakuutti naurahtaen. "Olet osoittanut osaavasi sekä ratsastaa että valmentaa, joten onko se nyt ihme, jos porukka jonottaa valmennuksiisi."

"Minä mitään ihmeitä tee. Haukun kaikki pystyyn ja he lähtevät itkien, varmoina siitä että lopettavat heti huomenna." Valmentajan huulilla kipaisi hymy, josta näki miten se ei ollut tuttu ele miehelle. Hymy oli kiusaantunut, vaikka muu olemus ei ollut. Artemis joi sen viskilasin tyhjäksi, tilaten tekstiviestitse taksin itselleen. Hotellihuone todellakin kutsuisi.
"Että todella osaava valmentaja."

"Ratsastajat ovat toista mieltä", mies kohautti harteitaan. Artemis sai ratsastajat aina antamaan parhaansa, jos nyt ei juuri siinä valmennuksessa niin seuraavalla kerralla kun nousivat ilman valvontaa hevosen selkään. Se oli taito, josta olisi hyvä pitää kiinni. Hän vilkaisi rannekelloaan pohtien olisiko jo aika lähteä kotiin. Ehkä hän voisi suunnata Gabriellen luokse. Se ei voinut olla huono idea, ainakaan alkoholista pehmenneiden aivojen mielestä.

Artemis vilkaisi toista valmentajaa, tietämättä oikein mitä voisi sanoa.
"... Nähdään töissä. ja kiitos viskistä." Niiden sanojen turvin oli hyvä livahtaa ulos baarista ja vetä henkosia sähkötupakastaan. Livahtaa ja livahtaa, jos oranssitukkainen, miltein kaksimetrinen mies saattoi kovin huomaamattomasti livahtaa yhtään minnekään.

"Nähdään", Teddy vastasi heilauttaen kättään hyvästiksi. Hän jäi hetkeksi istuskelemaan aloilleen pohtiessaan, miten oikein luovisi tiensä täältä Gabriellen luokse - tai edes omalle asunnolleen. Ehkä taksi olisi fiksuin valinta, kun julkisista ei voinut mennä takuuseen.