When all is said and done

Derbyshiren pyyntö, vai käsky, sai Alyssan nyökkäämään. Hän ymmärsi kuunnella asiakasta eikä nähnyt syytä jatkaa pidempään ravissa. Alyssa siirsi ratsunsa käyntiin istunnallaan ja rapsutti ruunan kaulaa. Hänestä oli ihana ratsastaa Bogaertin hevosia, sillä ne toimivat ja käyttäytyivät pääpiirteittäin ihanasti. Olihan niissä työtä jos ne oikeasti halusi ratsastaa näyttäviksi, mutta se olikin kilparatsastajan työ, ei hänen. Ratsukko kääntyi metsäpolulle, joka oli sään mukaisesti harmaa ja lehdettömien puiden takia ei edes avointa maastoa kovasti hämärämpi. Dork tuntui katselevan vähän epäillen ympärilleen ja Alyssa yritti ratsailta muistutella sille, ettei olisi syytä lähteä mihinkään.
”Mistä muutitte Rosings Parkiin, jos saan kysyä?” Hän jatkoi keskustelua hyväntuulisena. Viulunkielen kireydelle ajoittain virittyvä ratsukaan ei stressannut häntä liikaa, vaan maasto oli pelkästään rentouttava pitkästä aikaa.

Josephine ei olisi katsonut hyvällä, jos hänen sanojaan ei oltaisi toteltu. Alyssa oli kuitenkin käyttäytynyt hänen silmissään hyvin koko ajan, joten hän olisi saattanut jättää räjähtämisen toiselle päivälle tai mahdollisesti Michelille, joka tuskin olisi ajallaan valmis Thean kanssa tallilla, kun he saapuisivat. He kuitenkin jatkoivat käynnissä, joten Jo pysyi hiljaa ja katseli maisemia, jotka eivät olleet yhtä idyllisiä kuin rakkaassa Ranskassa. Taivas ei ollut kuitenkaan räjähtänyt heidän päälleen, kai hänen pitäisi olla kiitollinen.
Alyssan kysymys sai Josephinen katsomaan tätä. Kysymys kuului kuitenkin 'mistä' eikä 'miksi', joten hän viitsiytyi vastaamaan. "Ranskasta, Brive-Le-Gaillardesta", hän vastasi ja epäonnistui yrityksessä olla ajattelematta paikkaa, josta oli karannut kuin pelkuri. Hevonen huomasi, kuinka ratsastaja jännittyi selässä kun tämän ajatukset kääntyivät itsensä sättimisen puolelle. "Asuin siellä 8 vuotta ratsuttaen ja kisaten muiden hevosia", hän jatkoi, sillä aloitettuaan ei poiskaan palattu. "Ja kisasin ensimmäiset vuodet siellä Maryllakin, sitten se siirtyi vuokraajan vastuulle", hän kertoi ja ajatteli kaivaten kaikkia niitä lukuisia estekisoja Maryn kanssa, kuin ne olisivat tapahtuneet pieni ikuisuus sitten. Joku oli joskus kehdannut ehdottaa hänelle, että hän myisi Maryn pois paremman ja nuoremman kisaratsun tieltä. Se ihminen oli tukkinut turpansa nopeasti asiaa kommentoituaan.

Aivan, Ranskasta, Alyssa painoi mieleensä muistellen niitä hämäriä mielikuvia joita hänellä tästä ratsastajasta jo ennakkoon oli. Hevosenhoitajana näki paljon, erityisesti kun pääsi matkustelemaan maailmalle arvostettuihin kilpailuihin. Hän ei ollut koskaan asunut Iso-Britannian ulkopuolella kuin kilpailuiden yhteydessä, eikä oikeastaan kaivannutkaan sellaista. Hän nautti nykyisestä elämästään.
”Siellä on varmasti erilaista kun täällä, ainakin sään osalta”, osasi hevosenhoitaja arvella hymyn kera ja vilkaisi harmaita pilviä taivaalla. Kohta voisi sataa. Hän ei hätkähtänytkään, kun Dork rasautti oksan katki ja hypähti eteenpäin melkein naurettavan laiskasti. Parempi niin.
”Montako kilparatsua Teillä on tällä hetkellä?” Nainen kysyi vaatien ratsultaan loivaa väistöä pitääkseen sen hyvin avuilla.

"Siellä oli erilaista", Josephine tuhahti. "Parempaa, etten väittäisi." Kaikki Ranskassa oli parempaa kuin täällä kuusessa. Tai oli ollut vielä kuukausi takaperin, kun elämä oli hymyillyt toisin kuin nyt. Toisaalta, Josephinesta oli parempi, että hän oli saanut tietää mitä hänen selkänsä takana oli tehty - jälkeenpäin ajateltuna valheessa eläminen tuntui vielä astetta kamalammalta kuin totuuden tietäminen.
"Kaksi tällä hetkellä, luku varmasti kasvaa kun paikkani täälläpäin vakiintuu", hän selitti. "Kisasin Ranskassa useampaa ja muutama saattaa muuttaa perästä tänne." Josephine toivoi, että saisi muutaman tutun hevosen lisää elämäänsä, sillä ne olisivat yksi onnellinen pala Ranskaa lisää. Aikoinaan tekemänsä verkostot Englannissa auttoivat siirtymistä Ranskasta Englantiin myös, sillä vanhempiensa ja oman asemansa avulla hän oli saanut monta yhteydenottoa hevosten ratsutuksen ohelta ja saisi ensi viikosta lähtien tehokkaamman viikkoaikataulun, eikä ehtisi homehtua paikallaan. Onneksi kevään kisat, World Cup ja valmentautuminen eivät antaneet tilaa jäädä suremaan muutoinkaan. Antoine saisi tuta hänen raivonsa vaikkapa sitten häntä paremman kisamenestyksen muodossa, sillä Josephine Derbyshire ei hänelle häviäisi.

Derbyshiren sanat saivat Ranskan kuulostamaan upealta. Hän ei tiennyt tarkkaa syytä sille, miksi nainen oli tullut hevosineen Rosings Parkiin. Olihan kilpakeskus suosittu ja kuuluisa, ja sinne virtasi kilparatsastajia ympäri maailman, mutta kai jokaisella oli joku muukin syy. Hän oli tottunut siihen, että ammattiratsastajilta löytyi vaihtuva lauma kilpahevosia. Kaksi kuulosti ihan maltilliselta määrältä ja hän nyökkäsi ymmärtävästi, kun Derbyshire kertoi mahdollisesti määrän kasvavan.
”Miksi muutitte?” Alyssa kysyi uteliaisuuttaan toivoen ettei sörkkisi hänelle kuulumattomia aiheita. Kaikilla oli syynsä ja koska oli itsekin muuttanut vasta, aihe oli kiinnostava.

Josephinen olisi varmaankin pitänyt osata varautua Alyssan seuraavaan, röyhkeän uteliaaseen kysymykseen mutta kaikesta huolimatta hän yllättyi ja mulkaisi naista pahasti. Hänellä oli syynsä, piste. "Anteeksi mutta se ei kuulu sinulle", hän vastasi kipakasti ja polkaisi laiskistuneeseen ratsuunsa vauhtia turhautuneena. Mary ei ehkä ollut hevonen, jota syyttää hänen epäonnistuneesta elämästään mutta ratsailla sitä oli vaikea purkaa vieressä olevaan ratsastajaankaan. "Ravataan", Josephine käski tiukasti ja puristi suunsa tiukaksi viivaksi. Hän ei vilkaissutkaan viereiseen ratsukkoon vaan käski Maryn raville ja antoi sen liikkua niin reippaasti kuin se itse halusi. Tamma tunsi ratsastajansa jännityksen ja kompensoi sitä vauhdikkaalla askelluksella. Ravi antoi Josephinelle tilaa hengittää, vaikka hän oli joutunut typerän työntekijän ansiosta ajattelemaan kaikkea, minkä oli menettänyt - kiitos vain hänelle.

Alyssa hämmentyi hieman saamastaan reaktiosta, mutta näki parhaakseen olla hiljaa. Hän käänsi katseen näennäisesti eteenpäin tai hevosen harjaan, mutta vilkuili kilparatsastajaa sivusilmällä. Mikä naisen oli niin suututtanut? Tiukkaan käskyyn ei ollut vastaansanomista ja Alyssa ehti mukaan menoon vähän liian myöhässä jolloin Dork hätääntyi ja lähti hätäiseen raviin pää korkealla jotta ei jäisi kaverista. Ratsastaja säilytti tasapainonsa tottuneesti ja haki hevosta oikeaan muotoon kun se oli ehtinyt vihdoin tajuta, ettei jäisi yksin. Hän asetti sitä suorallakin vähän molempiin suuntiin jotta voisi olla rehellinen ja sanoa Bogaertille maaston olleen oikein hyvä treeni kouluratsulle.
”Anteeksi, olen liian utelias”, hän sanoi pahoitellen ja harmitteli, ettei ollut tajunnut pyytää anteeksi jo aiemmin. Metsäpolku haarautui ja heidän valitsemansa suunta veisi nummille. Hän saattoi jo nähdä miten upea se olisi kesällä, mutta vielä toistaiseksi nummi oli karu ja sateiden kostuttama niiltäkin osin, joilla hevosten tallaamat polut kulkivat.

Ravailu pitkin Rosingsin maiden teitä pitkin hiljaisuudessa antoi Josephinelle aikaa rauhoittua. Hän taisteli tuskan kyyneliä vastaan, sillä ei todellakaan nolaisi itseään jonkun typerän työntekijän nähden. Hän kuitenkin nieli tunteensa, kun Alyssa sai heidät kiinni ja avasi suunsa sanoakseen varmaan taas jotain aivotonta.
"Parempikin pahoitella", hän sanoi töykeästi ja mietti löytäisikö omin neuvoinensa jotakin oikoreittiä pitkin tien takaisin tallille. Häntä ei huvittanut enää olla täällä ja Marykin olisi kaikesta huolimatta saanut tarpeeksi liikuntaa. Ajatus eksymisestä oli kuitenkin inhottavampi kuin reittinsä tuntevan työntekijän kanssa jumittaminen, kun hän kuitenkin saattaisi keskittyä maisemiin juttelun sijasta. Kun he saapuivat nummelle harmaa taivas rupesi ripottamaan kylmiä pisaroita maastoilevan kaksikon päälle ja Josephine mietti, mikä vielä saattaisi mennä vikaan. Kun pohja muuttui hieman mutaisemmaksi Jo siirsi tamman käyntiin ja antoi sille hieman ohjaa.

Alyssa oli tottunut jo uransa aikana ottamaan vastaan hevosenomistajien huonon olon törkeyksinä, joten ei pahoittanut pahemmin mieltään Derbyshiren kenkkuilusta. Ainakaan tuo ei toivottanut hänelle hyvää matkaa helvettiin tai lähtenyt hevosensa kanssa paluumatkalle siltä seisomalta. Hän vältteli naisen katsetta ja pysytteli hiljaa, kun kulki toisen vierellä keventäen ravia. Hän jättäytyi aivan tahallaan vähän kauemmas mutta ei antanut kuitenkaan Dorkille syytä hätääntyä kaverin mennessä edellä. Nummen avautuessa edessä Alyssa pidätti ratsunsa käyntiin ja vilkaisi taivaalle. Kerrassaan hienoa. Hän lähti johdattamaan toista ratsukkoa nummen yli pellolle ja sieltä Rosings Parkia kohti. Oli turha keskustella asiasta, totta kai häneen suivaantunut ratsastaja halusi takaisin tallille kun taivas alkoi repeillä. Dork nosteli jalkojaan liioitellen kavioiden upotessa pehmeään maahan ja keveni etupäästä aavistuksen vastustellessaan ratsastajan ohjeita jatkaa eteenpäin epämiellyttävällä pohjalla. Prinsessa mitä prinsessa.

Josephine pysyi hiljaa ja piiloutui toppaliivinsä korkeaan kaulukseen sadetta ja oikeastaan kaikkea muutakin piiloon. Helvetin Englanti. Hän halusi Ranskaan... paitsi ettei halunnut. Hän ei tuntenut oloaan missään sopivaksi, ja se tuntui inhottavalta.
Nummea ylittäessään sade yltyi hieman ja Josephinen mieliala jatkoi laskemistaan tehokkaalla tahdilla. Hän katseli mutaista pohjaa ja kaipasi Ranskan kuivia hiekkateitä, joita pidettiin hyvässä kunnossa. Hän katseli Maryn sileää ja kiiltävää vaaleanruskeaa karvaa, johon tippuvat ja askel askeleeltaan tiuhempaan tahtiin satavat pisarat kastelivat tummia jälkiä. Ranskassa ei satanut näin usein. Josephine olisi käskenyt itseään lopettamaan itsesäälittelissä rypemisen, mutta hän ei ollut osannut keskittyä muihin kuin elämänsä huonoihin osiin viime viikkoina, eikä ihmekään. Kohta hän olisi kuitenkin takaisin tallilla ja voisi vaihtaa Theaan ja ratsastaa upealla tammalla maneesissa esteitä. Hän ei riskeeraisi tulevan viikon maailmancupin menestystä omien ongelmiensa takia ja saisi keskittyä kisaratsuaan ratsastaessa vain ratsastamiseen toisin kuin nyt.

Maastoreissu ei tuntunut enää yhtään niin hyvältä idealta. Alyssa tunsi sadeveden kastelevan ohjia pitelevät kätensä hanskojen lävitse. Hän pelkäsi vahingoittaneensa tallin mainetta harkitsemattomalla kysymyksellään ja saattoi vain saattaa Derbyshiren tallille lyhintä tietä. Toisaalta nuoren ratsastajan uhittelu tuntui melkein typerältä teiniangstilta. Alyssa arveli, että keksisi itse naisen tilanteessa ainakin viisitoista parempaa tapaa reagoida kysymykseen, minkä hän oli esittänyt. Ei kuitenkaan ollut hänen tehtävänsä arvostella tallin asiakkaita vaikka sitä välillä mielellään tekikin, joten hän yritti säilyttää positiivisen mielen ja jatkaa matkaa sateesta ja ikävästä ilmapiiristä huolimatta.

Josephine oli ehkä liiankin tunnettu siitä, ettei ollut huvikseen mukava ihmisille. Ystävät Ranskassa olisivat ehkä väittäneet pahemman kerran vastaan mutta he olivat siellä ja Josephine saattoi Englannissa hyväksyä oikean luontonsa ja olla niin kamala kuin halusi. Paljonko joku työntekijä hänelle saattoi väittää vastaan muutenkaan.
Hän oli tyytyväinen, kun tallipiha lähestyi ja hän pyrki suuntaamaan ajatuksensa Theaan ja estetreeneihin. Thealla oli merkitystä ja heidän menestyksellään. Hänen täytyisi niellä tämä kaikki ja jatkaa eteenpäin, kuten aina. Oli itseasiassa todella typerää, että hän oli loukkaantunut niin pahasti. Alyssa oli tunkeillut mutta hän olisi voinut vain jatkaa eteenpäin, olla vaikka hiljaa. Jälkeenpäin oli hyvä olla viisas.
"Kiitos että näytit minulle maastoja", Josephine nöyrtyi sanomaan, kun he astelivat tallin tielle. Anteeksi hän ei ehkä osannut suoraan pyytää, mutta ainakin hän oli saanut sen mitä alunperin pyysi. "Maastot ovat varmasti kuivempaan aikaan miellyttävät, harmittavasti kuuro yllätti eikä huonolla pohjalla voinut mennä yhtä vauhdikkaasti kuin hevosesi olisi ehkä halunnut", hän totesi ja yritti noudattaa omaa ohjettaan.

Alyssa piti katseensa edessä aukeavassa tallipihassa ja laski sekunteja siihen, että voisi jalkautua ja hävitä Derbyshiren silmistä. Hän nautti toki työstään, mutta hankalat asiakkaat olivat vähemmän hehkeä osa työnkuvaa. Oli yllättävää, että hän sai sitten niinkin aidon kiitoksen maastojen esittelystä. Nainen vilkaisi nopeasti toista yrittäen lukea, oliko se pakollinen kohteliaisuus huonosta maastoretkestä vai tarkoittiko toinen oikeasti sitä ja ehkä jopa pyysi anteeksi.
”Mielelläni sen tein”, hän vastasi ystävälliseen sävyyn osaamatta varmaksi päätellä, miksi Derbyshiren mieli oli muuttunut.
”Ei meillä niin väliä”, Alyssa heilautti kättään hymyillen ja pysäytti hevosen tallipihaan. Hän jalkautui ja nosti jalustimet ylös löysäten myös vyötä.
”Toivottavasti Teille tulee vielä mahdollisuus nauttia maastosta paremmalla säällä.”

Oliko se sitten edes jonkunasteinen tapakoulutus, pieni ripaus huonoa omatuntoa tai halu saada edes jonkinasteisia ystäviä uudelta tallilta, mutta Josephine antoi huonon olonsa olla ja laskeutui Maryn selästä kepeästi. Hänen ei tehnyt mieli taputtaa hevosen kosteaa kaulaa, mutta hänen hanskansa tuntuivat yhtä koleilta, joten hän päätyi kiittämään Marya kaikesta huolimatta. Se katsoi lempeillä silmillään omistajaa ja kosketti tämän kastuneen toppaliivin olkaa pehmeästi. Näin lempeästä ja sävyisästä mutta upeasta hevosesta hän ei suostuisi luopumaan, vaikka se joku päivä sokeutuisi ja menettäisi kuulonsa.
Hän nyökkäsi vakavana maastoseuralleen kun oli nostanut jalustimet satulan siivelle ja löysännyt hevosensa joustovyötä niin ettei se enää painanut ikävästi tamman pikku varsaa suojelevaa vatsaa. Satoi vieläkin, mutta naisen onneksi ei kaatamalla. Sade olisi jonkun tottuneen britin mielestä ollut mukava pieni suihku tai 'ainakaan ei sada paljon mitään'-sade, mutta hänestä kaikki taivaalta kaatuva vesi oli inhottavaa ja liikaa hänen kirjoissaan.
"Toivotaan", hän vastasi nyrpeään sävyyn. Hän katsoi hetken Alyssan suuntaan ja huokaisi sitten pienesti, niellen kaiken ylpeytensä syystä, jota ei aivan ymmärtänyt itsekään. "Pahoittelen reaktiotani." Oliko sade sekoittanut hänen päänsä vai oliko hän pyydellyt itseään juuri anteeksi?

Alyssa oli jo lähtössä Dorkin kanssa talliin kun kuuli sanat, joita ei ollut lainkaan osannut odottaa. Derbyshire pahoitteli? Se oli ennennäkemätöntä ylpeiltä kilparatsastajilta ja Alyssa osasi todella arvostaa sitä.
”Kaikki hyvin”, hän hymyili aidosti yllättyneenä anteeksipyynnöstä mutta valmiina hyväksymään sen, ettei aina voinut olla hyvä päivä tai etteivät kaikki asiat kuuluneet hänelle. Hän katsoi ystävällisesti kilparatsastajaa toivoen, ettei ollut liian tuttavallinen.
”Teillä oli varmasti syynne.”

Josephine tuli siihen päätelmään, että oli sekaisin mutta ääneen sanomiaan sanoja hän ei saanut takaisin. Hänen täytyisi olettaa, että Alyssa ei juoruaisi hänen pehmoilujaan eteenpäin, sillä hän ei ollut softis eikä jakanut anteeksipyyntöjä tuosta vain. Häneltä sympatiaa hakevat ihmiset saisivat pettyä pahasti. Jos Michel kuulisi, hän saisi naurut ja niitä hän ei hevostensa hoitajalta, kuinka kaveri tahansa, halunnut.
"Valitettavasti kyllä", hän tuhahti ja puki päälleen taas koppavamman kuoren. Pelleilyn aika oli ohi. Hän talutti tamman sisään ja karsinaansa. Chéri oli ollut fiksu koira ja jäänyt tallille odottamaan, eikä seurannut heitä perässä maastoon, mikä oli vain hyvä. Se ei tosin ollut siinäkään, mihin Josephine oli sen käskenyt ja tuli häntä huitoen vaaleanruunikkoa tammaa ja omistajaansa vastaan. Josephine huitoi sen pienesti hymyillen kauemmas ja kävelytti tamman karsinaansa. Se tarvitsisi loimen päälleen äkkiä, jotta kuivuisi ja lämpenisi.
Viereisessä karsinassa Thea jauhoi kuolaintaan ja katseli naapurinsa saapumista tarkkaillen. Michel oli onnistunut pysymään aikataulussa mutta toisaalta he olivat myös olleet aavistuksen myöhässä omastaan. Ranskalaismies nousi puhdistamasta tamman takakaviota ja Josephine otti tamman varusteet huvikseen sen päältä pois ja laski ne tangolle oveen. "Voin ottaa sen nyt, laita Marylle heti loimi, että se kuivuu", Josephine sanoi tiukasti Michelille, joka teki pyydetysti ja jätti Thean ratsastajalleen.

Alyssa salli toisen mennä edeltä ja vaikka Derbyshire oli selvästi vetäytynyt jälleen, ehkä vahingossa lipsauttamansa pahoittelun jälkeen, hän piti tätä kuitenkin voittona sateen ja epäsopivan kysymyksen pilaaman maaston jälkeen. Nainen talutti kastuneen Dorkin pesukarsinaan ja riisui sen varusteista aikoen puunata ne sateen jäljiltä taas upeiksi, kunhan saisi hevosen ensin kuivumaan ja omat vaatteensa vaihdettua. Hän huuhteli ruunan jalat nopeasti ennen kuin loimitti sen tarkasti ja vei karsinaansa mutustamaan päiväheiniään kuivumisen ajaksi. Seuraavaksi hän kuljetti käytävälle jättämänsä varusteet paikoilleen vain palatakseen niiden pariin myöhemmin. Hän lähti kohti yläkertaa ja väisti selvästi toista ratsuaan taluttavaa Derbyshirea. Ei hän kehtaisi enää sanoa mitään, joten Alyssa päästi toiset edeltään maneesin ovelle kohteliaasti ja toivoi, ettei joutuisi nokatusten yhdenkään kilparatsastajan kanssa enää sinä päivänä.

Josephine tunsi kuinka ahdistavalta kosteat ratsastusvaatteet tuntuivat hänen päällään mutta vaihtamaan hän ei niitä lähtenyt. Sen sijaan hän riisui toppaliivin, laski sen tangolle loimen päälle sipaisi muutamat itsepäiset irtohiukset takaisin korvan taa. Vettä kestävä takki oli ollut hyvä valinta, vaikka toppaliivi olikin nyt auttamattoman kostea. Housut liimautuivat ehkä reisiin mutta ne kuivuisivat lämpimäsä maneesissa. Thea oli valmis töihin ja lähti kävelemään reippaasti ratsastajan vierellä kohti päämaneesia. Josephine jätti huomiotta ohittamansa Alyssan ja keskittyi vain Theaan kuten oli luvannut itselleen. Hän löysi jonkun pahaa-aavistamattoman tallityöntekijän maneesin ovensuulta ja käskytti tämän kantamaan esteitä kahden säälittävän pystyn seuraksi maneesin toiselle puoliskolle.
Tallityöntekijä lähti siedettävän nopeasti liikenteeseen ja kantoi hänen ohjeistamansa esteet. Käveltyään kierroksen Thean vierellä hän tarkisti Michelin laittamat varusteet pelkästä tottumuksesta. Michel oli hyvä hevostenhoitaja mutta Josephine jaksoi harmittavan vähän luottaa muihin ihmisiin. Varusteet olivat hyvin ja Josephine nousi paikallaan liikuskelevan tamman selkään höyhenenkevyesti. Kun treeniesteet nostettiin Josephinen käskyjen mukaisesti reiluun 130cm korkeuteen, tamma innostui ja saattoi vaivoin keskittyä alkulämmittelyyn. Hevosen hermoilu oli kuitenkin tuttua Josephinelle ja hän keskitti kaiken energiansa säilyttääkseen kärsivällisyytensä tamman toppuutteluun. Äskeinen maasto oli jo menneisyyttä, hän oli elossa, vaikka kokikin nolanneensa itsensä. Sitäkin suurempi syy pysytellä omissa oloissa, ennenkuin hän tunsi itsensä enemmän omaksi itsekseen ja saattaisi kommunikoida muiden kanssa edes jollain tasolla.

[Tänkjuu! Hyvä alku Josephinen seikkailuille Englannissa, etten väittäisi!]

[Kiitoksia, eiköhän nämä vielä törmäile. :)]