When all is said and done

[Vapaa peli :--) Please come and join my happy lady Josephine!]

Sunnuntai-aamupäivä 20.3.

Josephine oli asunut Englannissa nyt neljä päivää ja jokainen aamuherätys oli ollut toistaan kamalampi. Asunnossa oli kylmä, ulkona oli kylmä, ihmiset eivät puhuneet ranskaa ja hevoset eivät asuneet kymmenen minuutin pyöräilyn päässä vaan 45 minuutin automatkan päässä. Kun hän nousi sunnuntai-aamuna sängystään hän näki kuinka ison ikkunan lasia pitkin valui röyhkeitä vesipisaroita, jotka pilasivat tämänkin aamun. Yleensä muuttaminen oli ollut Josephinelle mukavaa, sillä uudessa paikassa odottivat uudet kokemukset, mutta tämä muutto oli ollut pakosta päästä eroon Antoinesta. Ranskasta hän ei olisi kuitenkaan halunnut päästää irti mutta tässä hän silti oli. Typerässä Newcastlen betoniviidakossa, jossa aurinko ei paistanut ja kaikkialla oli kylmänkoleaa.

Huono sää ei saanut kilparatsastajaa kuitenkaan pysymään kotona. Ajatuskin laatikoita täydessä, vastamuutetussa asunnossa oleskelusta sai hänet voimaan pahoin - häntä ei oltu suunniteltu lojumaan paikallaan. Kuten jokaisena aikaisempanakin päivänä, Jo vaihtoi ratsastusvaatteisiin, ruokki Chérin ja itsensä, pakkasi autoonsa koiran ja tavarat ja lähti ajoreissulle kohti Rosings Parkia. Autolla ajaminen oli pitkästyttävää ja harmaa maaseutu hänen ympärilleen oli kahta inhottavampaa katseltavaa. Hän saattoi vielä tuntea Etelä-Ranskan pehmeästi lämmittävän auringon ja kisatallin isojen tilusten valkoiset kiviseinät, loppumattomat laidunmaat ja hilpeät kahvitauot työkavereiden kanssa. Oli outoa ajatella, että hän oli saattanut löytää paikan, jossa viihtyi niin hyvin ja ihmisiä, joita hän oli sietänyt. Se oli kuitenkin mennyttä ja nyt Josephinen eteen nousi Rosings Parkin suuri tallirakennus.
Rosings Park oli ainoa talli, johon Jo saattoi kuvitella asuttavansa hevosensa vanhempiensa yksityistallin lisäksi. Oli suuri harmi, että se sijaitsi niin pohjoisessa. Tallin alue oli kiitettävästi huollettu ja Josephine piti tallin sisätiloista, mutta ei saattanut ymmärtää millaisia hevosia ja hevosenomistajia näinkin maineikkaalle tallille oli kaikesta huolimatta eksynyt. Karvaisia poneja, aloittelevia ratsastajia, teinejä... hyh.

Tallilla Chéri sai liikkua vapaana ja vietyään tavaransa pukuhuoneeseen Jo lähti hevostensa karsinoille. Hänellä oli koko aamu- ja keskipäivä aikaa pyhittää hevosilleen, joiden seuraa kipeästi kaipasi. Hän ei sitä myöntänyt, mutta oli jopa niin epätoivoinen, että olisi voinut itse taluttaa Rousseaun tarhasta talliin päästäkseen ratsastamaan sillä. Sitä hän ei tosin tehnyt, sillä rakkaan Maryn vuoro oli ensimmäisenä. Sade oli lakannut ajomatkalla Slaleyhyn ja Jo ei todellakaan ottanut riskejä siinä, pysyisikö ilma aavistuksen poutaisempana pitkään, vaan otti ilon kuivemmasta kelistä nyt eikä yhtään myöhemmin. Valitettavasti Mary laidunsi kuitenkin joidenkin harrastehevosten kanssa laitumella ja Jo joutuisi hakemaan sen mudan keskeltä. Viime päivien kokemusten mukaan laidun olisi läpimärkä ja Mary näyttäisi yhtä ihanalta sieltä saapuessaan huolimatta kunnon loimituksestaan. Rakkaus lempitammaansa kohtaan oli kuitenkin suurempi kuin inho säätä ja maan laatua kohtaan ja Josephine asteli tallista ulos pikkukoira Chéri kannoillaan luunmuotoinen nimikilpi lukkoon kilisten. Nainen oli pukeutunut tuulitakkiin ja toppaliiviin ja nosti kaulusta kiinnemmäs kun ilkeä viima tarttui tämän paljaaseen kaulaan - typerä pohjoinen. Brive-la-Gaillardessa oli nyt varmaan aurinkoista ja vajaa 20 astetta lämmintä.

Mary näytti laitumella onnelliselta. Se oli ruvennut pyöristymään kevään aikana kiitettävästi ja oli palautunut omistajansa onneksi muutosta todella hyvin. Sen laidunseura ei miellyttänyt omistajaansa mutta Mary viihtyi ja se oli Jolle tärkeämpää. Kaikessa koleudessaan ja harmaudessaan metsäinen laidun näytti hyvältä asuinpaikalta kantavalle tammalle. Josephine ei kehdannut kutsua luokseen tammaa, joka ei huomannut omistajansa saapumista. Väsähtäneenä koko elämästään kilparatsastaja jäikin hetkeksi nojaamaan aitaan, unelmoimaan ja katselemaan pientä laitumen toisessa päässä laiduntavaa joukkiota.

Alyssa oli ollut siivoamassa mutakelistä huolimatta kauimmaisia tarhoja ja työnsi täysiä kottikärryjä nyt vetistä polkua pitkin kiroten koko työpäivänsä. Hän oli saanut kunniatehtävän ratsastaa sinäpäivänä Bogaertin kouluratsu maastossa eikä hän tiennyt mitä siitä ikinä tulisi. Dork oli oikea prinsessa ja hänen kokemuksensa mukaan se säikkyi joskus omaa varjoaankin kun kävi oikein villiksi. No, ehkä siitä jotain tulisi - jos hän vain löytäisi seuraa. Alyssa huomasi lantalalle vievän matkansa varrella naisen, jota ei tuntenut henkilökohtaisesti, mutta jonka oli nähnyt kyllä kilpailuissa aiemman työnantajansa kanssa. Esteratsastaja, hän uskalsi väittää, ja vielä erittäin ansioitunut. Ohi kulkiessaan hän nyökkäsi kevyesti.
”Hei”, hän tervehti varovasti suunnaten kohti lantalaa. Hän muisteli kuulleensa, että naisen hevoset olivat muuttaneet vasta sinne, mutta hänellä ei tuntunut löytyvän rohkeutta puhutella enempää kuulua ratsastajaa. Sana kiersi tallityöntekijöiden keskuudessa sillä pitihän heidän olla tietoisia uusista hevosista ja omistajista, joten hän tiesi kyllä kenen kanssa oli tekemisissä. Ehkä kuuluisa esteratsastaja ei kaivannut yhden hevosenhoitajan mielipiteitä mihinkään ja kysyisi varmasti jos kaipaisi apua. Hän kippasi kärryjen raskaan sisällön lantalaan ja pyyhki käsiään housuihinsa. Hänen pitäisi vaihtaa vaatteet ennen ratsastusta joten ei sillä ollut niin väliä.

Josephine kuuli kottikärryjen äänen kaukaa ja kääntyi katsomaan kuinka joku työntekijä sai raahata niitä pitkin polkua. Oli ihme, millä ahkeruudella tallityöntekijät ja hevostenhoitajat tekivät likaisimmatkin työt. Lantakärryjen kanssa hän ei olisi lähtenyt ikinä taiteilemaan.
Josephine nyökkäsi vastaantulevalle naiselle. "Hei", hän tervehti englanniksi ja oli vain vaivoin jättänyt tervehtimästä ranskaksi. Onneksi työntekijä puhutteli häntä ensin, eikä hänen tarvinnut nolata itseään. Kaksi Jolle tuntematonta hevosta lähestyivät ravissa porttia ja terrieri Chéri lähti niitä vastaan portin ali onnellisesti pettävällä pohjalla juosten. Josephine ei väittänyt koiralle vastaan, vaikka tiesi kuinka surkean likaiseksi lyhytjalkainen koira tulisi täällä, ja astui itsekin turhanpäiväisen haikailunsa jälkeen sisään laitumelle. Kahden hevosen tultua loputkin saartoivat Josephinen ja esteratsastaja katseli karvaisia ja pitkäharjaisia harrastehevosia nyrpeänä. Laumaan sopeutunut Mary laukkasi paikalle laiskasti ja pysähtyi omistajansa eteen korskahtaen hiljaa. Josephine teki sille tilaa hätistelemällä inhottavasti tunkeilevia punkeroita pois tieltä ja napsautti narun mustan tarhariimun solkeen kiinni kuten oli tehnyt elämänsä aikana lukemattomia ja lukemattomia kertoja. Tamman punainen sadeloimi ja jalkoja suojaavat mustat suojat olivat naurettavan likaveden ja mudan kerrostuman alla ja niiden katseleminen sai Jon kaipaamaan melko kuivaa Etelä-Ranskan ilmastoa entistä enemmän. Ei epäilystäkään, että hänen normaalisti siistit hevosensa näyttäisivät aivan naurettavalta tästä eteenpäin.

"Oh, anteeksi", hän sanoi kovempaan ääneen työntekijälle suljettuaan portin muun hevospoppoon edestä kiinni. Vajaa kahdeksan vuotta lähes pelkästään ranskaa puhuttuaan sanat tulivat aivan liian takellellen. "Satutko tietämään onko Artemis Cavanaugh paikalla juuri nyt?" hän kysyi, aikomuksenaan etsiä mies jossain vaiheessa, kyselläkseen tämän tehovalmennusviikonlopun yksityiskohtia. Oli Franciksen upea idea, että hän osallistuisi Promethean kanssa viikonlopulle, mutta Jo halusi jutella Cavanaughin kanssa lähinnä etsiäkseen syitä olla menemättä. Mary seisoi omistajan vieressä paikallaan mutta tönäisi tämän olkapäätä halutessaan jo talliin.

Alyssa hylkäisi kottikärryt talliin, sillä hänestä ei ollut siivoamaan yhtäkään tarhaa enempää. Onneksi naisen työmoraali oli niin korkea että hän tiesi tehneensä jo nyt sovittua enemmän ja saattoi hyvillä mielin jättää hommat siltä päivää. Hän pysähtyi kärryineen ja nyökkäsi kuunnellakseen mielellään asiakkaan sanat. Hän tunnisti naisen mainitseman valmentajan mutta joutui harmikseen pudistamaan päätään.
”Hän ei valitettavasti ole paikalla, mutta jos Teillä on aikaa, hän saapuu todennäköisesti myöhemmin iltapäivällä”, Alyssa vastasi hymyillen ja tarjosi tietä hevoselle ja omistajalle ennen kuin lähtisi kärryjen kanssa rämisemään kohti tallia.
”Jos asianne on kiireellinen, valmentajien yhteystiedot löytyvät tallin ilmoitustaululta”, hän otti asiakseen kertoa ja vilkaisi likaisia käsiään. Olisi liikaa kai kätellä, mutta hän päätti silti esittäytyä.
”Olen Alyssa Gilbert, hevosenhoitaja ja luonnollisesti käytettävissänne jos tarvitsette jotakin.”

"Voi harmi", hän vastasi työntekijälle. "Minulla on tuskin aikaa odotella häntä", hän selitti ja lähti liikkeelle Maryn kanssa. Iltapäivästä piti lähteä toisiin maisemiin hevosten perässä.
Mary käveli samaa rauhallista tahtia omistajansa kanssa mutta katseli harmaata ja hiljaista tallipihaa tarkkaavaisena. Tähän aikaan Rosings Parkissa ei tuntunut tapahtuvan paljoa ja se kelpasi Josephinelle, joka halusi lähinnä omaa rauhaansa juuri nyt. Omaa aikaa ja tilaahan hän oli tullut Englannista etsimään.
"Katson mitä teen, kiitos", hän vastasi ja katsahti sitten työntekijää, joka tajusi esittäytyä. "Josephine Derbyshire", hän esittäytyi takaisin muttei viitsiytynyt hymyilemään, vaan pysytteli turvallisella ilmeettömyyden alueella. Vaikka hän oletti naisen tietävän kuka hän oli, esittäytyminen tuntui järkevältä tavalta. Alyssa tuntui ymmärtävän käytöstapojen päälle ja Jo oli siitä tyytyväinen. Hän ei ollut vielä näiden muutamien päivien aikana löytänyt liikaa valittamisen varaa kisatallista, ja saattoi nähdä hevostensa viihtyvän tallilla pidempäänkin kuin muutaman päivän. Itsestään hän ei vielä osannut sanoa, mutta ainakin talli tarjosi monipuoliset tilat ratsastaa ja hyvän kohtelun niiltä, jotka häntä päätyivät puhuttelemaan.
"Tiedätkö päivän sääennustetta?" hän kysyi hetken päästä ja katseli taivasta. Ehkä Maryn välttäisi ratsastaa sisätiloissakin, jos Englannin sää oli niin surkea kuin miltä vaikutti ja tämänkin päivän ennuste lupaisi pelkkää sadetta.

Alyssa seurasi hyvän matkan päästä, vaikka arveli kilpahevosen tottuneen kottikärryihin ja siihen että hyvästä pohjasta huolimatta ne joskus rämisivät. Hän ei kuitenkaan ottaisi riskiä ja säikäyttäisi mahdollisesti kymmenien tai satojen tuhansien arvoista hevosta. Nainen vilkaisi taivaalle kuullessaan kysymyksen ja muisteli, mitä oli ehtinyt nopeasti selatessaan sääennustuksesta katsoa.
”Ennustus lupasi sadetta aamulle, mutta lopun päivää pitäisi olla poutaa, mahdollisesti satunnaisia kuuroja”, hän luetteli kaiken mitä sen päivän sääennusteesta tiesi ja toivoi, että se vastaisi Derbyshiren odotuksia. Hän uskoi naisen tuntevan Rosings Parkin tarjoamat tilat niin hyvin, että ei alkanut ehdotella kolmea maneesia mahdollisen sateen varalta. Jotkut kilparatsastajat eivät olleet sokerista ja se olisi voinut loukata. Hän seurasi toisia talliin ja työnsi kottikärryt varastoon siistiin riviin muiden kanssa ennen kuin palasi tallin puolelle katsomaan, jos huippuratsastaja kaipaisikin apua.

Marya ei kiinnostanut työntekijän kärryt. Josephine oli joutunut ja saanut työskennellä hyvinkin säikkyjen ja hermoheikkojen hevosten kanssa ja niihin verrattuna Mary oli pomminvarma. Sen rauhallisuus ja luotettavuus yllätti omistajansakin aika ajoin. Sillä ratsastaminen oli mukavaa vaihtelua, jos hän kyllästyi ahertamaan esimerkiksi Thean kanssa.
"Oh, sehän kuulostaa melkein positiiviselta", hän sanoi yllättyneenä, joskin hieman inhoten, koska työntekijän kertomuksessa oli ollut sanat "satunnaisia kuuroja". Se tarkoitti Jon silmissä sitä, että loppupäivä olisi kuuroilua, eli hän ei tietäisi milloin sataisi ja milloin ei. Maneesissa ratsastaminen kun oli hänestä niin puuduttavaa. Ulkona ilma vaihtui ja kentät täällä tuntuivat tilavammilta. "No, kiitos tiedosta. Ehkäpä viitsiydyn luottamaan sääennusteeseen tämän kerran ja lähden maastoon", hän selitti aikeensa. Sääennusteeseen luottaminen tuntui lapselliselta yritykseltä olla positiivinen pohjoisen säätä kohtaan, mutta hän valitsisi raikkaan ilman tönkön maneesin sijasta milloin tahansa. Hän tiesi myös, että Mary pitäisi siitä ja se oli suurin tekijä, miksi hän edes harkitsi maastoon menoa.
Josephine käveli tammansa kanssa talliin ja edes vilkaisematta sen karsinan suuntaan suoraan vesikarsinaan. Hevosen jalkoja ei todellakaan saisi edustuskuntoon muutamalla harjalla. Pesukarsina oli luojan kiitos tyhjillään ja hän lukitsi tamman siihen kiinni siksi aikaa, että haki sen varusteet ja harjakassin. Kun mustankiiltävät estesatula ja englantilaiset suitset nojasivat tangolla ja tummanpunainen iso harjakassi oli levällään lattialla, Josephine alkoi riisumaan vaaleanruunikkoa tammaa loimestaan ja suojistaan.

Alyssan mielestä ajoittaiset kuurot kuulostivat jo positiiviselta kun otti huomioon Englannin sääolot yleisesti. Hän varustautuisi vain veden- ja tuulenpitävällä takilla eikä edes pikkumyrskyt saisi häntä palaamaan tallille liian aikaisin. Vai oli Derbyshirekin suuntaamassa maastoon? Palattuaan tallin puolelle hän suuntasi varovasti pesukarsinalle, missä tuttu tamma omistajineen oli.
”Tahtoisitteko maastoseuraa? Olin lähdössä muutenkin”, hän tarjosi ja mietti miten sottainen Dork mahtoi olla. Tarhassa hyväkin pohja meni niillä keleillä kamalaksi ja hän arveli että olisi parasta vain huuhdella koko hevonen ainakin siltä osin, mitä loimet eivät suojanneet. Oli vastaus sitten myönteinen tai kielteinen, Alyssa lähti yläkertaan vaihtamaan ratsastusvaatteensa ja suuntasi sitten tarhoille hakemaan puoliveritammaa.

Mary näytti heti edustavammalta, kun sen punainen sadeloimi ja ohut fleece sen alla oli otettu pois ja alta paljastui melko siisti vaalea, ohut karva. Saastaiset loimet ja mutaiset suojat Josephine taitteli häntä motivoituneemman groomin huollettavaksi, olettaen, että hän olisi täällä pian ja pistäisi töppösiinsä vauhtia Francisin hevosten kanssa. Vielä hetken Josephine saattoi antaa hänen mukanaan jo muutaman vuoden liikkuneelle hevostenhoitajalle aikaa totutella uuteen asuinpaikkaan ja sen tapoihin mutta sen pidempään hän ei sietäisi hidastelua tai aikatauluista myöhästelyä. Ei hänen arkipäivänsä aikataulu saattanut mennä sekaisin siksi, että toinen ei osannut tehdä työtään, jonka vaihtelevuuden oli oletettavasti tiennyt, kun siihen suostui.

Alyssan ehdotus sai Josephinen katsomaan tätä kulmat hieman koholla Maryn jalkojen tasolta. "Kiitos, mutta...", hän aloitti mutta sulki sitten suunsa kieltäytymättä suoraan naisen ehdotukselle. "Itseasiassa. Olisi mukavaa, jos näyttäisit minulle maastoreittejä. Olen kuullut, että täällä niitä on paljon ja siksi olisi parempi, jos en kulkisi samaa yhtä tuttua joka kerta", hän vastasi ja avasi vesihanan, josta valutti pehmeän lämmintä vetta tamman mutaisille jaloille. Jos sitä nyt antaisi Alyssalle mahdollisuuden ja ottaisi hänestä hyödyn irti. Oli kai mahdotonta pysytellä täysin omissa oloissaan ja hänen pitäisi hyväksyä se vielä joku päivä.
Muta irtosi Maryn jaloista kiitettävän helposti ja kuurattuaan ja kuivattuaan ne, Josephine tunsi itsensä törkyisäksi. Hän pesi kätensä huolellisesti hanan alla ja tarttui sitten harjaan, jolla kävi läpi tamman muuta vartaloa. Maryn harjaaminen oli hänelle lähes terapeuttista, sillä tamman läsnäolossa oli jotain todella rauhoittavaa. Se katseli omistajansa tekemisiä lempeillä silmillään eikä valittanut, vaikka Josephine harjasi pyöristynyttä vatsaakin.

Alyssa hymähti ja nyökkäsi, vaikka hän ei tiennyt olisiko hänestä niin vähän aikaa siellä työskennelleenä kovin paljon apua esittelemään maastojen monipuolisuutta. Onneksi hän voisi aina improvisoida ja todennäköisesti tunsi ne kuitenkin paremmin kuin Derbyshire. Nainen nouti Dorkin samalle käytävälle pesukarsinaan mutta jätti väliä jotta ei ihan vieressä olisi pyörimässä. Nyt hänellä kuitenkin oli mahdollisuus auttaa tarvittaessa samalla, kun laittoi hevosta kuntoon. Alyssa riisui yllättävän siistin, mustan loimen hevoselta ja asetteli sen siististi sivuun jotta voisi viedä kuivumaan varustehuoneeseen. Hän otti vielä välissä olleen ohuen talliloimen pois ja lähti raahaamaan loimet pois. Dork pälyili ympärilleen naruissa mutta tuskin se mihinkään lähtisi.

Riisuttuaan hevosen suojat ja huuhteltuaan jalat ja mahanalusen tarkasti Alyssa keskittyi harjaamaan sen muutoin siistiksi. Ruuna oli tönäistä hänet kumoon kun hän vaihtoi puolta, mutta hoitaja jätti sen huomaamatta ja jatkoi työtään. Nyt oldenburgilainen vaikutti säyseältä ja melkein leikkisältä, mutta Alyssa tiesi sen voivan muuttua säpsyileväksi, pörhisteleväksi sekopääksi hetkessä. Hän siisti hevosen jouhet tarkasti ja kumartui sitten siivoamaan kavioita. Kilpahevoset osasivat pääpiirteittäin käyttäytyä hyvin ja hän oli melkein iloinen kaikista vastuuhevosistaan. Muutamalla oli käytösongelmia lähinnä talutuksen kanssa ja minkä sille nyt mahtoi, jos pelotti? Kuin Alyssa ei olisi saanut tarpeekseen Dorkin säikkymisestä viime aikoina, se päätti hypähtää takajaloilleen sopivasti kun hänellä oli toinen takanen kädessään ja se sai naisen perääntymään askeleen. Mikä nyt oli? Hän huomasi ohi juoksevan koiran ja huokaisi.
”Typerä poika, olet sinä koiria ennenkin nähnyt”, hän rauhoitteli matalalla äänellä ja kun seilaava puoliverinen oli taas paikallaan saattoi hän siistiä loputkin hevosesta.

Josephine leperteli Marylle ranskaksi satunnaisia ja tutuksi tulleella kielellä puhuminen sai hänet rauhallisemmaksi. Oli myös lohduttavaa, että hän saattoi kommunikoida hevostensa hoitajan kanssa ranskaksi, sillä kumpikaan ei luottanut englantiinsa tarpeeksi, että olisi vaihtanut kieltä mielellään uudella mantereella. Tamman karvan puhdistuttua Josephine otti kamman ja siisti Maryn mustan harjan, josta tippui kampaamisen tahdissa muutamia kuivuneita mutapaakkuja. Sen siitä sai kun kiehnäsi miten sattui sellaisella läävälaitumella.
Kun Alyssa saapui ratsastettavansa kera pesukarsinaan Josephine hiljeni ja nosti käsilleen Maryn satulan sen sijaan, että olisi rapsuttanut suloisen tamman pehmeää turpaa ja jutellut sille ranskaksi. Jo nautti hänen ja työntekijän välisestä hiljaisuudesta ja rauhastaan, kun laski satulan tamman selälle. Satula laskeutui kaarevalle selälle pehmeästi ja normaalia varovaisemmin. Josephine oikoi siniruudullista huopaa ennenkuin tarttui joustovyöhön, jonka laittoi kiinni löysälle. Hän näki ja tiesi, ettei Mary pitänyt vyön kiristelystä liiaksi, ja teki sen varoen.

Kun Chéri saapui heidän luokseen, lie missä ryömineenä, Alyssan hevonen sai naurettavan kohtauksen, joka sai Josephinen väistämään ja pienen koiran juoksemaan kauemmas. Vika oli yllättäen paikalle pöllähtäneen koiran, mutta Jota inhotti hevosen liioiteltu reagointi. Pyytämättä anteeksi koiransa puolesta, Josephine päätyi käskemään sen tiukalla ranskankielellä annetulla käskyllä sivummalle, jotta hevoset saisivat rauhan. Chéri totteli ja meni makuulle lattialle hyvän matkan päähän. Siinä se läähätti, kuin olisi juossut maratonin, mutta ei yrittänyt enää lähestyä pesukarsinaa.
Kiristettyään hitaasti reiän eteenpäin vyötä Josephine pintelöi tummansinisillä pinteleillä tammansa mustanruskeat etujalat ja nosti käteensä pehmoiset suitset, jotka olivat palvelleet tarkoitustaan Marylla jo monta vuotta. Hän ei aikaillut avatessaan niiden solkia ja pujottaessaan nivelkuolaimet hevosensa suuhun.

Alyssa ei ollut vihainen koiralle, mutta vaikka se siirtyi kauemmas, Dork katseli sitä mulkoillen. Hoitaja huokaisi hevosen pelleilylle ja kumartui laittamaan suojia ratsulle maastoa varten. Se sai myös bootsit jalkoihinsa kaiken varalta ja Alyssa varmisti vielä kaikkien kiinnityksen ennen kuin lähti hakemaan yleissatulaa ja suitsia pehmeällä kolmipalalla. Hän tiesi Bogaertin ratsastavan yleensä kangilla, mutta ei kai maastoon sellaisia kannattaisi laittaa. Dork kuopi pehmeää kumimattoa etusellaan kun hän palasi ja se sai saman tien tiukan komennuksen lopettaa. Alyssa varusti ammattimaisin ottein hevosen itselleen ja painoi lopuksi kypärän päähänsä ja kiinnitti takin vetoketjun ylös saakka, jotta tuuli ei ottaisi kaulaan.
”Haluatteko ottaa muutaman kierroksen maneesissa vai nousta kenties tallipihalla selkään?” Alyssa varmisti hymyillen maastoseuraltaan ennen kuin ottaisi askeltakaan suuntaan tai toiseen. Dork malttoi seistä paikallaan ja hamuili hänen olkapäätään.

Mary mutusteli kolmipalojaan, kun Josephine sulki soljet nopein ja tottunein ottein. Suitsien hihnojen painaumat oikeiden reikien kohdalla eivät antaneet varaa kenellekään arvuutella miten tiukaksi tai löysäksi suitset laitettiin. Josephine katseli vaivihkaa Alyssan otteita hömelön hevosensa kanssa ja päätyi siihen tulokseen, ettei löytänyt hänen puuhistaan suuria puutteita. Saisi nähdä, mitä naikkonen tekisi ratsailla maastossa, tai oliko muusta tallin henkilökunnasta käsittelemään hevosia.
Josephine sulki avoimena päällään olleen mustan toppaliivin ja laski uutuuttaan kiiltävän laatukypärän päänsä suojaksi. Hän ei kuulunut siihen naurettavaan porukkaan, joka ratsasteli hevosiaan päät paljaana miten sattui - hän oli nähnyt ja kokenut liikaa. Pieninkin virheliike ja isolla radalla saattoi kuolla tai aiheuttaa paljon harmia ja sitä hän ei toivonut sen suuremmin itselleen kuin hevosilleen. Huolimatta siitä, että tiesi olevansa hyvin taitava, Jo tiesi, että kaikki elämässä oli sattumaa.

"Lähden mieluusti suoraan maastoon", hän vastasi napakasti. Muutama kierros maneesissa kuulosti turhalta, erityisesti, jos harmaa taivas saattoi revetä hetkenä minä hyvänsä. Hän halusi nopeasti liikkeelle, nopeasti takaisin ja ratsastamaan tavoitteellisemmin Franciksen hevoset. Oli Mary miten rakas ja tärkeä tahansa, tuntui sen kevyt ratsastaminen aavistuksen turhauttavalta, kun hän tiesi kuinka paljon muutakin se osasi kuin hölkätä. Varsa oli kuitenkin hänen turhamaisuuttaan tärkeämpi.
Jo irrotti Maryn pesukarsinasta ja lähti sen kanssa kohti etuovia ollessaan valmis ja tuli vastaan Rousseaun ja Promethean hoitajaa. Jo pysäytti Maryn käytävälle ja katsoi myöhässä olevaa hoitajaa moittien.
"Olet myöhässä, taas. Kuinka kauan aiot syyttää liikennettä tai kielimuuria tai aikavyöhykettä?" hän tivasi tiukasti ranskaksi itseään nuoremmalle ranskalaismiehelle. Hän ei kuunnellut toisen selityksiä, koska tiesi ne turhiksi. "Olet uskomaton. Sinun paranee olla Thean kanssa 35 minuutin päästä valmis, sillä ratsastan sen seuraavaksi. Ensi viikosta lähtien tulet ajoissa, ei ole minun asiani soitella sinun perääsi." Mies oli fiksu ihminen ja taitava hevostenhoitaja mutta piru vie, ei muutto voinut tehdä kaikesta näin vaikeaa. Josephine huokaisi dramaattisesti, kun mies kipitti menojaan ja hän vei lopulta Maryn tallin kiveykselle, jossa nousi kepeästi tamman selkään sen suurempia aikailematta.

Alyssa nyökkäsi ja suostui valittamatta lähtemään suoraan pihalta. Hän tiesi että Dorkilla oli käytöstavat, ainakin välillä, ja se todennäköisesti antaisi hänen nousta selkään ennen kuin alkaisi hölmöillä. Hän lähti ruunikon kanssa toisen perään mutta sai pysäyttää sen pian kun Derbyshire löysi jonkun miehen, jota alkoi läksyttää äänensävystä päätellen. Kieli oli muuttunut ranskaksi, jota Alyssa osasi vain välttävästi kisapaikoilla tarvittavat fraasit, joten hänen oli mahdoton tietää mistä oli puhe. Nainen rapsutteli ratsunsa kaulaa sen aikaa kun antoi toisten vaihtaa kuulumiset, olivat ne sitten mitä tahansa, ja kun letka taas liikkui hän lähti mukana. Dork pysähtyi tallipihalle sieraimet väristen. Se katseli ympärilleen etsien syytä lähteä käsistä ja Alyssa tarkisti vielä kerran satulavyön ennen kuin keinahti nopeasti selkään. Hän ei antaisi sen pelleillä eikä varmasti tulisi alas, sen hän lupasi itselleen kun korjasi raippaa toisessa kädessään. Se oli mukana vain varmuuden vuoksi, jos pitäisi hätyytellä vaikka vapaaksi päässyttä koiralaumaa. Hän kannusti Dorkin käyntiin ympäri tallipihan johtavalle asfaltoidulle tielle ja lähti sitten toiseen suuntaan valiten sen sattumanvaraisesti.
”Oletteko käyneet Rosings Parkin maastoissa ennen?” Hän kysyi tarjoten ystävällistä hymyä. Jos hän jotakin halusi, niin tulla toimeen tallin hevosenomistajien kanssa.

Josephine kiristi vielä viimeisen kerran tamman vyötä ja silitti tamman pyöreää vatsaa anteeksipyytävästi, kun tamma polkaisi aavistuksen ärtyneeseen sävyyn maata takajalallaan. Pyytääkö tamma häntä alentumaan ratsastamaan ilman satulaa vai mistä tässä oikein kiristää? Häntä ei kyllä sellaisissa humputtelumeiningeissä nähtäisi. Vain jos hevonen haettaisiin laitumelta, hän ratsastaisi ilman satulaa, muussa tapauksessa ei todellakaan.
Kun punaiset jalustimet olivat järkevästi naisen jalassa, Mary tuntui lähtövalmiilta ja hänen seurakseen päätynyt ratsukko oli myös valmiin näköinen, Josephine pyysi tamman liikkeelle. Hän seurasi Alyssan esimerkkiä ja kääntyi minne hänkin. Mary käveli pitkää käyntiään rentoutuneena, välimättä hieman hermoheikommasta seurastaan. Josephine ei jaksanut uskoa, että se provosoituisi Alyssan ratsun mahdollisista sekoiluista ja parempi olisikin, ettei rupeaisi itse sekoilemaan.
"Kerran", hän vastasi ja säilytti toimivaksi todetun ilmeettömän kivikasvoisuutensa. "Toissapäivänä. Mutta menimme vain lyhyen lenkin ja kävimme toisessa suunnassa. En ole luonnollisesti ehtinyt tutustua ympäristöön liiaksi, kun muutin tänne keskiviikkoiltana." Eikä hän maastoihin liikaa eksyisikään, mitä nyt nämä viimeiset ratsastuskelpoiset kuukaudet Maryn kanssa. Thean ja Rousseaun hoitaja sai hoitaa satunnaiset maastoilut, vaikka Jo epäilikin, että tämä hirveästi nautti kahden hyvin erilaisen ja vaikean hevosen ratsastamisesta.
"Mikä on hevosesi nimi?" hän kysyi väistääkseen kysymästä suoraan oliko niin hyvän näköinen hevonen jonkun oudon sattuman kaupalla työntekijän itsensä oma, vai loogisemmin jonkun toisen. Hän katsahti hevosta nopeasti, mutta käänsi sitten katseensa etenevään tiehen, jossa katseensa myös piti. Hevonen vaikutti tietysti säikyltä, mutta eipä se ollut aikaisemminkaan tehnyt muutoin laadukkaasta hevosesta huonoa.

Alyssa kuunteli kohteliaasti vastauksen vaikka keskittyikin ratsunsa huomion saamiseen kun tummanruunikko kuikuili ympärilleen sen näköisenä, että hypähtäisi kohta pakoon tuttuakin tutumpaa tallin kulmaa tai kentän porttia. Hän ei tiennyt oliko Dorkin ottaminen mukaan siihen maastoon paras idea, mutta ei hän enää perääntyisi. Derbyshire olisi ehkä ansainnut maastoseurakseen jotakin tasapainoisempaa.
”Aivan. Rosings Parkin ympäristössä on useita merkittyjä reittejä ja maastot ovat suorastaan upeat. Kunhan kevät pääsee pidemmälle, uskon että täällä viihtyy ihan maisemienkin takia”, Alyssa hymähti ja korjasi sivuttain liikkuvaa ratsuaan suoremmaksi. Nainen heilautti kättään naurahtaen seuraavalle kysymykselle ollen kuitenkin korrekti.
”Tämä on Spark in the Dark, mutta valitettavasti se ei ole omani, olen sen hoitaja. Sen omistaa saksalainen Leopold Landau ja täällä sitä ratsastaa ja kilpailee Klaus Bogaert”, Alyssa kertoi miettien, miten hyvin Derbyshire tunsi kouluratsastusta. Bogaertin nimi oli ainakin hänelle ollut tuttu aiemmin, minkä vuoksi hän oli ollut todella otettu päästyään tuon hevosten hoitajaksi. Onneksi mies oli myös osoittautunut mukavaksi, vaikka ei tuon kanssa mitään syvällisiä keskusteluja saanut aikaan, mutta hommat toimivat.
”Te kilpailette esteillä, eikö niin? Tuo on Merrylegs?” Alyssa arvasi aiemmin kalastamiensa tietojen mukaan ja toivoi, ettei ollut liian tungetteleva. Hän oli kiinnostunut kilparatsastajista ja hevosista, erityisesti niistä, jotka asuivat Rosings Parkissa.

"Mukava kuulla", hän vastasi, vaikkei saattanut uskoa Alyssan maastohehkutusta nyt, kun katseli kylmänkosteita metsiä ja hiekkatietä, jota peittivät loputtomat vesilätäköt. Satamaan ulkona ei kuitenkaan ollut alkanut ja siitä Jo oli onnessaan. Edes hetki ilman kastelua.
Kun Alyssa kertoi hevosen alkuperän, hän hymähti, sillä näin oli arvellutkin. Leopold Landausta hän oli kuullut mutta Klaus Bogaert oli valitettavan tuntematon nimi. Varmaankin täkäläisiä, Josephine mietti, mutta antoi asian olla. "Se on hyvän näköinen hevonen", hän totesi yksikantaan ja korjasi jalkojaan jalustimissa. Pyöristyneen tamman selässä oli erilaista istua ja se häiritsi häntä. Istunta venyi ärsyttävän leveäksi ja jalat eivät tahtoneet asettua kyljille. Kaiken lisäksi hän tahtoi varoa jalkojaan kahta enemmän, vaikkei se tainnut olla mahdollista.
"Kyllä ja kyllä", hän nyökkäsi ja katsoi tammaa. Hän oli otettu, että hänen hevosensa tiedettiin siinä missä hänen nimensä. "Emme ole kisanneet vähän aikaa, se on seitsemättä kuuta tineenä ja minulla menee muutoinkin lähes kaikki aika muiden kisahevosten parissa." Oli ollut ikävää tajuta, että tamma vanheni ja että se täytyi päästää osaeläkkeelle. Päätä koristavan sievän piirron ympärille ilmestyneet harmaat haituvat muistuttivat Josephinea ahdistavasti siitä, miten heidän viimeiset yhteiset vuotensa lähestyivät.

Alyssa nyökkäsi ja taputti ruunan kaulaa kun sitä kehuttiin. Kunpa se käyttäytyisi.
”Sillä kilpaillaan Prix St. Georgesissa ja se on todella potentiaalinen”, Alyssa lisäsi siihen, että hevonen näytti hyvältä. Hänestä olisi hauskaa nähdä hevosen kehittyvän ja hän toivoi että saisi jäädä Rosings Parkiin ja todella ehtisi nähdä, mihin Bogaert veisi ratsun.

”Katsoinkin, että se näytti pyöreältä”, Alyssa naurahti hyväntahtoisesti ja oli tietenkin innoissaan pikkuhevosesta.
”Aiotko pitää sen Rosings Parkissa varsan kanssa?” Hän kysyi miettien, ettei siellä hänen tietääkseen ollut tiineitä tammoja enempää. Toisaalta ainakaan hänen vastuuhevosissaan ei ollut, sillä ne olivat aktiivisia kilpahevosia. Olisi ollut hauska kuulla Derbyshiren kilpahevosista lisää. Hän istui kiitettävällä tyyneydellä selässä, kun prinsessa päätti ottaa pörähdellen muutaman sivuloikan. Niin, olihan paikallaan tallialueen laidassa ollut kanto hirmuisen pelottava.

Prix St. Georges kuulosti jo paremmalta Josephinen korvissa ja hän katsoi Spark in the Darkia tarkemmin. Hän ei ollut koskaan välittänyt korkean tason kouluratsastuksesta ja ajatuskin piireissä liikkuvista huhuista ja juoruista sai hänet vääntelehtimään. Hevosten vääntämistä muotoon, täysin älyttömiä koulutusmetodeja ja mitä vielä - alalle mahtui ties minkälaisia ääliöitä joiden joukkoon hän ei kuullut. Esteratsastus oli tietysti aivan oma lajinsa mutta senkin piireihin mahtui ties millaista väkeä, ei siitä päässyt mihinkään.
"Aion, olettaen että pysymme täällä", hän vastasi ja laski katseensa takaisin tiehen. "Varsalle on ottajia, se löytää varmasti ajallaan kodin itselleen." Hän ei mainostaisi itseään missään nimessä hevosten kasvattajana mutta varsa omasta hienosta tammasta tuntui hyvältä ja laadukkaalle varsalle oli menekkiä. Varsa saisi oppia tavoille ja lentäisi sitten maailmalle.

Alyssa olisi halunnut kysyä, mikä ajaisi Derbyshiren hevosineen Rosings Parkista jos tuo nyt jo ajatteli lähtöä, mutta pysyi hiljaa. Asia ei kuulunut hänelle, mutta jos hän pelaisi korttinsa oikein, hän voisi kriittisellä hetkellä puhua naisen ympäri. Kai tuo sinne kuitenkin halusi jäädä, kun oli tullutkin. Kilpakeskus erottui edukseen alueen talleista ja sinne todella tuli hevosia ja ratsastajia erityisesti muualta Euroopasta.
”Kuulostaa suunnitelmalta”, Alyssa vastasi hyväksyvästi kun johdatti toista ratsukkoa ratsupolulle niitylle. Hän näyttäisi nummet ja suosikkinsa hiljaisen metsäpolun, joka pääsisi taatusti todelliseen loistoonsa, kun puut alkaisivat tehdä lehtiä myöhemmin keväällä.
”Maastomme ovat monipuoliset, täältä löytyy niin lukemattomia metsäpolkuja, kuin nummia, hiekkateitä ja peltoja. Kiinnostaako Teitä maastoesteet?” Hän kysyi kun he valitsivat niityn poikki kulkemisen jälkeen hiljaisen hiekkatien, jota pitkin he voisivat kulkea hetken ja siirtyä sitten metsän siimekseen.

Josephinen henkilökohtaiset ongelmat eivät todellakaan olleet muiden udeltavissa. Ei hän olisi puhua pukahtanut, vaikka Alyssa olisi kehdannut kysyä - ehkä mulkaissut pahemman kerran, jos jotain. Hänen oli jo valmiiksi vaikeaa olla ajattelematta, kuinka törkeä ja idiootti mies Antoine oli ja vielä jos ulkopuolisetkin muistuttelisivat asiasta... Kaksi viikkoa sitten hän oli vielä rakastanut toista yhtä paljon kuin elämäntapaansa jos ei enemmän. Nyt Jo ei kyennyt kuin syyttelemään itseään siitä miten sokea oli ollut niin kauan.
Hevoset antoivat kuitenkin anteeksi, vaikka niiden omistaja oli entistä pahemmalla tuulella. Maryn kanssa maastopolulla hän saattoi tuntea itsensä melkein rentoutuneeksi, vaikka hän olikin tuntemattoman työntekijän seurassa ja Englannissa Ranskan sijasta.
"Kuulostaa hyvältä", hän vastasi ja mietti epätasaisten pohjien hyötyjä. "En pahemmin harrasta maastoesteitä", hän vastasi ja mietti epämieluisan näköisiä kiinteitä esteitä, mudassa rymyämistä ja vaarallisia hyppyjä. Maryn kanssa he olivat kyllä kokeilleet aikoinaan ja oli hän muutaman kerran vienyt Rousseaunkin parin risun yli. Este- ja kouluratsastus olivat hänestä ehdottomasti mieluisampia lajeja ja hän uskoi, että hänen hevosensakin olivat samaa mieltä.

Alyssa hymyili. Eivätpä maastoesteet tietenkään arvon kilparatsastajalle sopineet.
”Ymmärrän”, hän nyökkäsi kuitenkin ja piti typerät ajatukset ominaan. Ei auttaisi alkaa arvostella, eipä hänkään maastoesteille lähtisi. Jo pienen eliniän ajan hän oli työskennellyt lähinnä kouluratsujen parissa, joten maastoesteille vetävä kenttähevonen olisi todellinen seikkailu. Ehkä vähän liiankin extremeä, jos häneltä kysyttiin. Yllättäen lintu lennähti tien pientareella olevasta pensaasta ja sai Dorkin ottamaan paitsi valtavia sivuloikkia, myös kääntymään kotiin päin aikeenaan karauttaa karkuun. Idiootti eläin. Alyssa taisteli sen oikein päin ja muutamalla jämäkällä, vaativalla avulla se tuntui ymmärtävän ettei oikeaa hätää ollutkaan ja jatkoi tikkaavaa käyntiä.
”Haluatteko ravata?” Nainen kysyi vilkaisten toisen ratsun vatsaa. Kai sillä vielä voisi.

Josephine katseli maisemia ja hengitti puhdasta ja raikasta ilmaa syvään. Hän havahtui satunnaisista ajatuksistaan viereisen ratsukon sekoiluun...taas. Hän pysäytti Maryn, joka ei säikähtänyt lintua kuten lenkkikaverinsa vaan lähinnä säpsähti Dorkin dramaattista reaktiota ja katsoi hätäistä hevosta. Se oli toisaalta hyvää seuraa Dorkin tapaiselle hevoselle, mutta Josephine ei jaksanut arvostaa välikohtausta.
"Mikä ettei", hän totesi yksikantaan. Mary lähti ravaamaan reippaasti ja kulki siistissä peräänannossa tasaisesti ja ryhdissä keventävän ratsastajansa alla. Vauvavatsa ei ollut vielä liian tiellä, ja tamma kulki tuttuun tapaansa pitkää ravia. Ei sen kanssa olisi saattanut mennä vain käyntiä, sen pää ei olisi kestänyt sellaista laiskottelua kun jo kisakentiltäkin laskeutuminen helpompaan harrastamiseen oli sille vaativa siirtymä.
Jon katse seilaili tiessä ja vieressä kulkevassa Alyssassa ratsunsa kanssa. Hän ei ollut sydämetön, eikä halunnut hevosen sekoilevan enempää ratsastajansa kiusaksi. Hän katseli maisemia ja laittoi muistiin käännökset, joita he tekivät, jotta joku päivä osaisi kulkea monimutkaisilla poluilla paremmin.

Alyssa häpesi hölmöä prinsessaratsuaan Derbyshiren rauhallisen Maryn rinnalla mutta kannusti ruunikon raviin ja rauhoitteli sitä pienin avuin aiemmasta kohtauksesta.
”Työstämme Bogaertin kanssa parhaillaan tätä säikkymistä”, hän kertoi melkein pahoitellen hevosen käytöstä. Varsinaisestihan hän ei asialle mitään tehnyt, mutta Dork oli mennyt paljon parempaan suuntaan sinne tultuaan. Hän kevensi lyhyeksi jättämillään jalustimilla rauhallisesti ja pian alkoi ruunakin rentoutua hänen allaan ja hakeutua peräänantoon. Jos se jotakin osasi, kulkea hienosti silloin kun halusi. Kunpa se ei enää temppuilisi, sillä hän ei tahtonut olla häiriöksi tupattuaan mukaan maastoon.
”Tuon mutkan jälkeen voimme kääntyä metsään, jossa kulkee kahden ratsukon mentävä polku nummille”, Alyssa kertoi osittaen toisella kädellään tarkoittamaansa kohtaa alkavassa metsikössä. Hän rakasti niitä maastoja, mahdollisuuksia oli niin monia.

"Hyvä", hän kommentoi. "Kaikki tuollainen on helposti pois karsittavissa."
Mary kantoi itseään hyvin ja kokosi raviaan omistajansa selkeästä pyynnöstä kuin unelma. Hevonen oli kaikessa tiineydessään upea ratsastettava ja Josephine mietti, josko siitä olisi vielä kisaamaan varsan vieroituksen jälkeen. Tammalla oli ehkä ikää mutta Rosings Parkin monipuolisen kisatarjonnan ansiosta heidän ei tarvitsisi tehdä turhaa matkustusta ja he voisivat surutta tehdä hieman helpompiakin luokkia, eli Josephinen maailmassa plus miinus metrin luokkia ja Helppoa A:ta tai Vaativaa B:tä. Ainakin tamman jalat vielä nousivat, Josephine pohti, kun testasi tamman jaksamista keskiravissa. Kauaa Josephine ei sitä kuitenkaan liidokkassa ravissa pitänyt, eikä viitsinyt villitä maastoseuraansakaan. Tamma pärskähti ja hiljensi tahtia, vaikkei todellakaan saanut tilaa liikkua laiskasti.
"Kuulostaa hyvältä", hän vastasi naiselle ja käänsi tamman tietä pitkin kohti nummia. "Siirretään käyntiin", hän sanoi mutkan jälkeen ja laski tamman käynnille. Hän ei lähtenyt etsimään tamman sietokyvyn rajoja enää tässä vaiheessa tiineyttä ja oletti että työntekijäkin sen verran ymmärtäisi.