Boys, they like a look of danger

Mason kääntyi hevosen satulan luota kuullessaan häntä puhuteltavan. Hän hymyili naiselle ystävällisesti ja nosti satulan tamman selästä.
”Essie on mahtava. Näkisit meidät esteradalla, siellä se on omimmillaan”, hän kehaisi ratsuaan ja taputti sen kaulaa laskettuaan satulan telineeseen. Hän kumartui suojien kimppuun ja harjasi samalla niistä suurimmat hiekat.
”Melkein lähdin jälkeesi niille esteille. Mutta kai välillä on hyvä harjoitella kouluakin, varsinkin jos mielii joskus kilpailla kenttää”, hän naurahti ja asetteli suojat miten kuten pesukarsinan seinustalle. Hän ei voinut olla kiinnittämättä huomiota Andrean vaihtuneeseen ulkonäköön tuon avattua upeat mustat hiuksensa ja pukeuduttuaan ilmeisesti siviiliin.
”Oletko lähdössä kotiin?” Hän kysyi viitaten vaihtuneisiin vaatteisiin.

Andrea nyökkäsi, se oli ihan totta.
"Haluaisin nähdä. Ratsastavat miehet näyttää aina hyvältä."
Krhm, niinpä. Siitähän Andrea tiesi kaiken, kun asui tallilla ja katseli miehen touhuamista hevosensa parissa. Tamma näytti kyllä todella hyvältä.
"Olen, sain kaikki ratsastettua tältä päivältä."

Mason oli tukehtua sylkeensä kuullessaan Andrean sanat. Hän kumartui hetkeksi harjapakin ääreen kerätäkseen itsensä hämmentävästä kehusta. Osaamatta sanoa siihen mitään hän alkoi harjata ruunikkoaan.
”Oletpa ollut ahkera. Kuinka ajattelit jatkaa iltaasi?” Mason kysyi hymyillen niin hurmaavasti kuin osasi. Kyllä hänkin flirttailla osasi, ja miksi ei olisi tilaisuutta käyttänyt hyväkseen kun nuori nainen oli selvästi ilmaissut kiinnostuksensa.

Voi Mason-rakas. Kun Andrea ei ollut kiinnostunut. Voisi hän ehkä yksille treffeille lähteä, mutta naiselta olisi turha odottaa mitään. Hän katosi kuin maan nielemänä jos niikseen halusi, jättäen miehet miettimään mikä oli mennyt väärin. Jos hän edes lähtisi mihinkään.
"Kotona kai, en ole suunnitellut mitään."
Esteratsastaja kohautti hyvin vienosti olkiaan, kuin korostaakseen omaa suloista naisellisuuttaan.

Mason hymyili naisen vastaukselle ja alkoi selvittää tammansa harjaa. Hän tunsi hieman kuumotusta siitä, että tuo oli siinä vieressä. Ei hän ollut saanut sellaista huomiota yhdeltäkään tallin naiselta ja hän alkoi jo epäillä, että hänen kustannuksellaan pilailtiin. Hän piti kaikesta huolimatta ratsastushanskat käsissään jotta sormus peittyi, vaikka yrittikin selitellä sitä itselleen muin verukkein. Eihän hän avioliittoaan varsinaisesti peitellyt, eihän?
”Asutko kaukana?” Mason jatkoi kyselyä tietämättä oikein, miksi. Hänestä tuntui paremmalta keskustella jostakin, jotta ei unohtuisi liian pitkäksi aikaa katselemaan tai tuntisi oloaan niin erikoiseksi. Olihan se aina mukava saada huomiota, varsinkin, kun kotona sitä ei samalla tavalla saanut.

Andrea oli unohtunut rapsuttelemaan Essien turpaa. Se oli kyllä kaunis hevonen, sitä ei kävisi ollenkaan kieltäminen. Vaikka ei se kauneudessaan Coraa voittaisi hänen silmissään. Tamma oli hänen silmissään upein.
"Hexhamissa."
Tummatukkainen nainen hymyili vastaukseksi, vilkaisten kelloa. Ei vielä olisi kiire mihinkään.

Essie kerjäsi rapsutuksia tunkien päätään lähemmäs naista. Mason hymähti tammansa innolle ja taputti sen kaulaa saatuaan sen siistiksi. Hän sulki harjalaatikon ja heitti suojat sen päälle. Mies oli edelleen todella hämmentynyt hänelle suodusta huomiosta, eikä hän tiennyt kuinka ottaa sen. Andrea oli varmaan kymmenen vuotta häntä nuorempi eikä hän ollut tottunut sellaiseen. Gabriella olisi kotona mielissään jos kuulisi, mutta onneksi tuon ei tarvinnut tietää mitään.
”Joko sinun on kiire?” Hän kysyi nähtyään että nainen vilkuili kelloa. Hän irrotti Essien naruista ja talutti sen karsinaan sulkien oven perässään. Varusteet ja harjat paikalleen, siviilivaatteet päälle ja hän olisi valmis lähtemään.

Andrea pudisteli päätään. Ei, hän oli Miyaton kyydillä tänään ja toisella menisi valmennuksien kanssa aikaa.
"Ei, olen ystävän kyydillä ja hän valmentaa vielä miltein pari tuntia. Ajattelin mennähjuomaan huonoa kahvia maneesin katsomoon."
Nainen naurahti pirteästi, seuraamatta miestä tuon hevosen karsinalle.

”Ai, onko tämä ystävä se Amerikasta saapunut valmentaja?” Mason kysyi kiinnostuneena ja nosti hevosensa varusteet syliinsä. Harjat hän hakisi myöhemmin. Hän voisi olla jopa kiinnostunut seuraamaan valmennusta, jos todella valmentaja voisi ehkä olla hänelle sopiva. Hän halusi edetä hevosensa kanssa ja kenttäratsastus kiinnosti.

Andrea nyökkäsi miehen varmennukselle.
"Mmhm, juuri hän. Hän asui täällä ennen Amerikkaan muuttoaankin, mutta meni kuntoutukseen sinne. Viime vuoden helmikuussa hän siis joutui onnettomuuteen kisoissa Espanjassa. Ja nyt ratsastaa satunnaisesti ja valmentaa."
Hän tarkensi vielä, koska olisihan se outoa että mies oli ratsastanut ennen aktiivisesti kilpaa, mutta ei enää.

Mason hämmästyi Andrean sanoja mutta nyökkäsi ymmärtäväisenä. Hän koki myötätuntoa ilmeisesti uransa huipulla loukkaantunutta nykyistä valmentajaa kohtaan mutta ei alkanut sääliä tuntematonta turhaan.
”Ehkä ehdin vielä katsomaan hänen valmennustaan”, Mason hymähti ja kantoi tavarat varustehuoneeseen jättäen pesupaikan siistiksi jäljiltään.
”Mennäänkö samaa matkaa ylös?” Hän tarjosi vinon hymyn kera ja antoi naisen mennä edeltä, herrasmies kun oli. Kahvi maistuisi hänellekin.

Herrasmies todellakin. Andrea naurahti hiljaa ja lähti astelemaan kohti katsomoa, lantio varmasti keinuen. Hän kiipesi portaat miehen edellä, edelleen lantionsa varmasti vienosti keinuen. Hänellä ei ollut leveää lantiota, mutta ikänsä ratsastaneena osasi kyllä keinuttaa sitä. Andrea kaatoi itselleen kahvia ja istui alas.
"Miyatollahan on nykyään siis proteesi vasemmassa jalassa, polvinivelen kohdalta. Hän on huippu, todella hyvä ratsastaja ja hänestä odotettiin paljon. Hänen äitinsä on menestynyt kenttäratsastaja 70-luvulta, Annalynn Caloun. Voitti useita arvokisoja huippuhevosellaan."

Mason seurasi naista yläkertaan voimatta olla vilkuilematta edessään viehättävästi keinuvaa takamusta. Hyi sinä likainen vanha mies! Hän ei sanonut mitään eikä antanut sen näkyä kasvoiltaan enää tilanteen mentyä, mutta mielelläänhän sitä ihasteli naiskauneutta. Mies harkitsi, että olisi käynyt vaihtamassa vaatteet mutta sitten Andrea olisi ehkä jo hävinnyt. Miksi hän riskeeraisi jotakin sellaista? Niinpä hän etsi itselleenkin kahvikupin ja istuutui alas kuuntelemaan amerikkalaisvalmentajasta.
”Olen ehkä kuullut hänestä, Miyatosta siis. Caloun kuulostaa tutulta. Valitettavasti en ole viettänyt lapsuuttani hevosmaailmassa, joten hänen äitintä on minulle tuntematon”, Mason pahoitteli ja hörppäsi maidotonta, väkevää kahviaan.
”Mutta hänkö pystyy ratsastamaan yhä, vaikka hänellä on proteesi?” Hän kysyi todella kiinnostuneena. Hän ei ollut koskaan oikeasti tuntenut ketään, jolla olisi proteesi. Satunnaisia asiakkaita toki oli käynyt uran varrella.

Andrea hymähti. Miyato olisi otettu siitä että joku tunsi tuon. Hän kuunteli ja nyökkäsi ensin, kun ei voinut kahvi suussa puhua.
"Pystyy. Hän pystyy ratsastamaan koulua ja maastoilemaan ongelmitta, oma proteesi ratsastusta varten. Coralla hän pystyy myös hyppäämään isompia, koska tuntee hevosen läpikotaisin. Ei usein, mutta joskus. Hän on osallistumassa kisoihin viikon päästä. Helppo A koulurata. Olen aktsonut harjoituksia, sujuvat upeasti. Jos en tietäisi, en arvaisi että hänellä on proteesi."

Mason kuunteli mielenkiinnolla Andreaa hörppien kahviaan. Hänestä oli ihana kuulla tuon ääni ja hetkittäin hän vain jäi kuuntelemaan sen upeaa sointia. Sitten hän muistutti itseään kotona odottavasta vaimosta ja keskittyi taas asiaan itseään henkisesti ruoskien.
”Sehän kuulostaa hyvältä. Osallistutko itse niihin kilpailuihin? Ilmoittauduin vähän turhan rohkeasti Helppo B:hen ja sitten vähän tutumpiin rataesteisiin muutamaan luokkaan. Olen ihan vasta-alkaja kouluratsastuksessa”, hän naurahti hiljaa ja pyyhkäisi hevosenkarvaa housuiltaan.

Andrea nyökkäsi. Ne olisivat viimeiset harjoitukset ennen kesää Euroopassa kisaten.
"Jep, todellakin. Ihana valmentajani on suunnitellut koooko kesäni täyteen kilpailuja. Saan vapaata vain kun hän on olympialaisissa. Artemis Cavanaugh siis, se hapan irlantilainen. Jos olet törmännyt."
Naisen huulilta karkasi hyväntuulinen naurahdus. Hän hymyili ja räpytteli edelleen silmiään turhankin sievästi Masonille.
"Osallistun nuorten hevosten luokkiin Foxylla ja Zejalla. Zeja on Cavanaughn nuori lupaus, mutta hän ei voi kilpailla koska on silloin World Cupissa. Joten nakitti sen minulle. Lisäksi osallistun myös Calounin Coralla, tuittupäisellä Taffelillani ja sitten lempiorillani Mentoksella. Sillä olen päässyt tänä vuonna kolmen tähden kisoihin, ensimmäistä kautta."

Mason yllättyi kun kuuli, että häntäkin vain hetki sitten valmentanut Cavanaugh oli paitsi Andrean valmentaja, myös tuon ratsastamien hevosten omistaja. Ainakin yhden, ilmeisesti.
”Tiedän tyypin, kävin hänen valmennuksessaan tässä yksi päivä”, hän sanoi ja irvisti hieman - enemmän periaatteesta kuin järkevästä syystä. Hänellähän oli mennyt ihan hyvin!
”Ehkä osumme samaan luokkaan”, Mason mietti mutta halusi perua sanansa kun muisteli Andrean kilpailevan huipulla.
”Oikeastaan toivon, että emme. Minulla ja Essiellä ei olisi enää mitään toivoa”, hän naurahti ja piilotti leveän hymyn kahvikuppiin.

Nainen naurahti ja pudisteli päätään.
"Ehei. Jos Taffelilla on paha päivä, se ei liiku mihinkään ja vain diivaa. Paitsi ehkä heittää minut alas."
Andrea myönsi, räpäyttän silmiään pariin kertaan.
"Kadun sitä että halusin sen tamman ratsastettavakseni."

Mason naurahti. Niin no, ehkä hyväkäytöksinen ratsu oli hänen valttikorttinsa. Essie yritti aina, joskus vähän liikaakin, mutta koskaan se ei temppuillut vain huvin vuoksi - tai ainakin niitä päiviä oli harvassa. Hän oli saanut käsiinsä erityislaatuisen tamman.
”Ehkä minulla sitten on vielä mahdollisuuksia”, hän hymähti ja toivoi todella, että olisi. Hän panosti parhaansa mukaan valmennuksiin ja tuntui oppineen jo niiden Rosings Parkissa vietettyjen kuukausien aikana paljon.
”Etkö voi vain vaihtaa hevosta, jos se ei miellytä?” Mason ehdotti tietämättä koko totuutta. Luulisi onnistuvan.

Andrea mutristi vienosti huultaan ja pudisteli päätään. Ei se mennyt tosiaankaan niin.
"En. Se ei ole minun hevoseni ja tuotu tänne Saksasta asti. Cavanaugh tuntee omistajan, eikä anna minun antaa periksi sen kanssa."

Mason hymähti. Niinpä tietysti, kaikki ei ollut niin mustavalkoista.
”Ainakaan et luovuta liian helpolla”, hän kohautti olkiaan arvellen, että se johtui ehkä pakosta.
”Ilmeisesti hyvinä päivinä se on kuitenkin mahtava?” Hän etsi hyviä puolia naisen mainitsemasta tammasta.

"En sanoisi mahtava, mutta siinä on potentiaalia. Se on vain aivan kamala diiva."
Andrea hymähti, hivuttautuen sen tuolinsa kanssa hieman lähemmäs miestä. Oli se nyt kumma kun ei mitenkään päin saanut viihdyttävää reaktiota irti miehestä. Hetken hiljaisuus muuttui hymyilyksi, pitkiksi katseiksi ja viattomaksi silmien räpyttelyksi kovin nopeasti.

”Eivätkös parhaat ole?” Mason kysyi sarkastisesti miettien, kuinka Taffelin diivamaisuus näkyi. Hänelle ilmiö oli tuttu vain mielikuvatasolla, sillä Essie ei diivaillut. Ehkä hän näkisi Andrean joskus tamman kyydissä. Hän vilkaisi naisen lähestymisyritystä tietämättä kuinka olisi ollut ja hörppäsi kahviaan piilotellen epävarmuuttaan. Nuoren Andrean päällekäyvä flirtti alkoi ahdistaa häntä hiljalleen, mutta pakoonkaan ei päässyt.
”Vieläkö Miyato valmentaa, ehtisinkö nähdä kuinka se sujuu?” Hän kysyi ja käänsi katseensa jonnekin yläkatsomon suuntaan välttääkseen painostavan katseen. Kunpa hän olisi ollut yhtä rohkea, vaikka sormus muistuttelikin, että flirttiin ei ollut syytä lähteä mukaan.

"Ehdit ehdit, he taitavat aloittaa juuri."
Brunette amerikkalainen käveli maneesiin ja huikkasi valmennettaviaan lyhentämään ohjat. Mies valmensi kovin pehmein sanoin, mutta sai silti valmennukseen osallistuneet tekemään haluamansa. Hän myöskin vitsaili ja oli hyvin... Noh, mukava. Kun valmennus oli ohi, Andrea vilkaisi Masonia hymyillen.
"Haluatko käydä juttelemassa?"

Mason lähti mielellään seuraamaan valmennusta ja piteli vielä hetken lämpimänä pysynyttä kahvikuppiaan käsissään kun katseli nuorten lupausten valmennusta. Miyato Caloun vaikutti pätevältä ja pehmeältä, mikä sopisi todella hyvin hänelle joka tunsi välillä ettei kuulunut sellaiselle tallille ollenkaan sen tasoisena harrastajana. Masonilla oli motivaatiota ja halua oppia, mutta heikko panostaminen kouluratsastukseen näkyi. Ehkä Miyato voisi auttaa häntä kenttähaaveissakin?
”Jos hänellä ei vain ole kiire”, mies vastasi Andrealle heittäen tuon suuntaan hymyn josta terävin flirtin kärki oli kulunut ja se oli vain ystävällinen. Hän kysyi mielellään muutaman kysymyksen.