Pikkusen maistissa, sä näytät ihan sairaan kauniilta

Skypepelinä Raidenin ja Alexin (Pixiekissa) tapaaminen klubilla. Miehet lähtevät yhdessä klubilta Raidenin luokse.


Lauantai 12.3.2016

Saatuaan jopa lapsenvahdin lauantai-iltana, Raiden oli laittautunut kunnolla ja lähtenyt autolla Newcastleen. Ajettuaan sinne hän parkkeerasi autonsa ja kaivoi valmiiksi esiin sen etukäteen ostamansa lipun. Eräs bändi sattui esiintymään siellä ja hän halusi nähdä sen. Lisäksi hän koki ansainneensa hetken rauhaa, aikaa vain itselleen ja pakoa kaikesta. Kaikesta, mikä liittyi menneisyyteen. Trilliansissa hän oli ennenkin käynyt keikoilla, pari kertaa kun oli viimeksi asunut täällä, mutta paikka tarjosi sentään pakoa Alexista ja tuon ajattelusta. Huolella laittautunut mies nousi autostaan ja asteli klubin oville. Sisällä soi vielä DJ:n soittamat miksaukset eri rock-henkisistä kappaleista. Raiden osti itselleen tuopillisen limsaa ja jäi siihen tiskin tuntumaan seisoskelemaan. Vielä oli aika rauhallista, ennen keikan alkua väkeä alkoi tulla lisää.

Kun Alex oli saanut kaveriltaan kutsun lähteä viihteelle, hän oli ottanut sen epäröimättä vastaan. Olkoonkin jonkun bändin keikka, mutta hän halusi ulos ja kun seuraksi lähti myös muutama kauempaa tullut tuttu, oli hän illasta ihan innoissaan. Kavereita oli aina kiva nähdä, vaikka sitten meluisassa baarissa. Hän ei ollut maininnut tietoisestikaan Raidenistä mitään, sillä kaverit eivät tienneet heidän menneisyydestään mitään, joten kun hän naamioisi illanvieton vain hauskanpidoksi eikä suinkaan murheiden hukuttamiseksi, kaikki menisi hyvin. Alex asteli porukkansa kera sisään sopivasti ennen bändin aloittamista ja he valloittivat tyhjän loossin haettuaan tiskiltä juotavaa. Alex tiesi ettei hänen olisi kannattanut juoda kun harvemmin otti ylipäätään, mutta ehkä ryhmäpaineen alla hän oli tilannut muiden mukana oluen ja hörppi sitä nyt aavistuksen jännittyneenä. He vaihtoivat kuulumisia ja höpisivät niitä näitä, ja Alex sai tehdä parhaansa kiertääkseen kyselyt mahdollisista naisystävistä tai hoidoista. Ei niitä ollut. Oli vain Ray, ja siitäkin oli jo kauan. Hän ei voinut olla miettimättä, voisiko siitä tulla nyt jälleen jotakin, kun mies oli palannut.

Raiden oli lähtenyt yksin nauttimaan musiikista, hänellä ei ollut seuraa. Tosin, joku joka ei tuntenut miestä paremmin, olisi voinut väittää hänen lähteneen sellaista hakeaan. Hän ei näyttänyt nahkahousuissa ja niitein koristellussa mustassa jakkutakissa ollenkaan stereotypiseltä yksinhuoltajalta. Hän hakeutui lähemmäs esiintymislavaa, huomaamattaan turhan lähelle paikkaa, jossa Alex kavereineen istui. Hän ei olettanut toisen löytyvän tällaisesta paikasta, joten ei edes etsinyt tuota katseellaan.

Olut tuntui nousevan päähän jo kun lasi oli vasta puolillaan. Pitikin tilata se! Toisaalta kevyt hiprakka piristi Alexia ja hän antautui keskusteluun paljon vapaammin. Oli varmasti ollut hyvä idea lähteä, sillä jos ei nyt naureskelisi ystäviensä kanssa kaikelle tyhmälle, hän makaisi kotona ja miettisi Rayta ja todellisia mahdollisuuksia antaa täysin anteeksi ja uskaltaa parisuhteeseen. Sitähän toinen halusi, kaikki oli vain hänestä kiinni.
”Kattokaa, pojat, mikä neiti”, Joshua nauroi ja muut yhtyivät mukaan. Alex huomasi kuitenkin pian, että mies, josta kaveri puhui, oli vähän liiankin tuttu. Hän hiljensi pöytäseurueen rivakalla kädenliikkeellä.
”Älkää, mä tunnen ton”, hän sanoi ja toivoi, ettei nauru ollut kantautunut tutun miehen korviin. Muiden ilmeet olivat näkemisen arvoisia: heidänkö heteroystävänsä Alex kaveerasi sellaisen kanssa? Eivät he omasta mielestään suvaitsemattomia olleet, mutta joukossa tyhmyys tiivistyi. Alex kiskaisi oluensa loppuun ja ehkä osittain tahtomattaan pujotteli seinän viereiseltä paikalta pois ja lähestyi lähempänä lavaa seisovaa miestä. Hän kiersi Ray eteen ettei tuo pelästyisi ja hymyili sitten hieman hämmentyneenä ja nosti kättään. Turha kai siinä melussa oli hirveästi turhaan huutaa.

Onneksi klubilla oli meteliä, niin Raiden ei kuullut Alexin ystävien huutelua. Hän ei olisi ottanut siitä nokkiinsa, mutta nuoremmalle se olisi saattanut olla noloa. Hän odotteli kaikessa rauhassa keikan alkua, hätkähtäen hieman kun tajusi eteensä ilmestyneen Alexin. Mikä maailmaan oli mennyt, he törmäilivät tämän tästä...
"Moi. Mitä sä täällä?" Ray kysyi hymyillen, haistaen kyllä oluen toisesta. Ei hän valittanut, tuo ei ollut selvässä kännissä.

Alex hymyili tervehdykselle ja vilkaisi sitten kavereitaan. Hän viittoi heitä kohti uteliaina tuijottavaa kolmikkoa ja pyöräytti silmiään noiden katseille. Olisipa hän ollut yksin liikkeellä, nyt tutut ahdistivat eikä hän voisi olla normaalisti.
”Tulin kavereiden kanssa”, hän sanoi ja yritti parhaansa mukaan peittää alkoholin vaikutukset. Hän tunsi kyllä että olut oli noussut päähän turhan paljon, mutta tuskin sitä huomasi. Kunhan tasapaino vähän horjui, mutta kyllähän siinä paikallaan pysyi.
”Entä sä? Bändin takia?” Hän ei edes muistanut sen nimeä.

Ei hän ainakaan huomannut mitään huomattavaa muutosta Alexissa. Niin kauan kun mies puhui järkevästi ja pysyi jaloillaan, Raiden ei paheksuisi tai pelkäisi. Hän enemmänkin pelkäsi humalaisia, kuin paheksui. Hän nyökkäsi toisen vastaukselle.
"Joo, sain lapsenvahdin niin tulin viihdyttämään itseäni tänne. Aattelin että tarvin vapaan illan." Jonka aikana hänen piti unohtaa Alex, mutta se ei ollut nyt mennyt aivan niin kuin piti mennä.
"Näytät hyvältä." Se lipsahti huulilta, ennen kuin hän edes ehti estää itseään ja muistuttamaan itseään tästä platonisesta ystävyydestä.

Alex ei voinut olla ajattelematta, että saattoi olla syy Rayn vapaa-illan tarpeeseen. No, olihan hän itsekin sinne eksynyt osin siksi, että oli halunnut unohtaa miehen hetkeksi. Se siitä sitten, kun he olivat sattuneet sinne samaan aikaan - ehkä se oli kohtalo. Hän tunsi jopa punastuvansa aavistuksen kehuista. Olihan hän varmasti eri näköinen siistissä kauluspaidassa, puhtaissa farkuissa ja nahkakengissä kuin tallivaatteissaan, joissa Ray oli hänet sattunut näkemään yleensä aiemmin. Alex oli jopa asetellut hiuksiaan jollakin kaapista löytyneellä, jo hieman kovettuneella hiusvahalla. Ehkä pitäisi pitää huolta ulkonäöstään useamminkin, jos sen takia sai mieltä ylentäviä kehuja.
”Niin säkin”, hän vastasi hymyillen. Olihan Ray erikoisen näköinen, mutta ehkä juuri se teki miehestä niin kiinnostavan.
”Ootko yksin?” Alex uteli vilkaistuaan, ettei kukaan lähelle kasaantuneista ihmisistä tuntunut olevan kovin kiinnostunut heidän keskustelustaan. Kuka lähti baariin yksinään?

Vanhempi mies naurahti hiljaa, jopa hyvin matalalla äänellä.
"Kiitos. Vaikka en tiedä onko tämmönen melkein jo drag queen ihan sun makuus." Hän tiesi näyttävänsä erikoiselta, mutta ei välittänyt siitä. Siviilissä hän näytti huomattavasti normaalilta, ei hän olisi lähtenyt edes kaupungille normaalisti näin laittautuneena tai näissä vaatteissa. Rock-henkiselle klubille ne kuitenkin sopivat.
"Joo."

Alex virnisti. Hän ei koskaan ollut sanonut, että hänellä oli mitään vastaan Rayn meikkaamista. Ei hän tosin ollut ajatellut sellaisesta tykkäävänsä erityisesti. Miehen huoliteltu ulkonäkö kuitenkin miellytti silmää eikä häntä haitannut katsella toista. Ehkä tallilla se olisi ollut liikaa, mutta sinne se kävi.
”En valita”, hän sanoi melkein flirttaillen ja yritti pidätellä hymyään. Mikä häneen fiksuun ihmiseen oli mennyt? Alex ymmärsi käyttäytyvänsä erittäin sopimattomasti, mutta alkoholi oli vienyt itsehillinnän jonnekin.
”Ehkä saan pitää sulle seuraa?” Ei häntä huvittanut enää mennä kavereiden tentattavaksi.

Raidenilla tosiaan oli paikkansa ja aikansa sille rajulle tyylillensä, joten hän ei vaikuttanut täydeltä friikiltä. Benjamin oli ollut innoissaan kun "isä näytti taas hassulta". Tuon mielestä se oli hauskaa, että isä lähti meikattuna ulos. Toinen niistä muotoilluista kulmakarvoista kohosi hieman.
"Se olis aika kamalaa jos valittaisit." Hän vastasi vielä flirttaavalla hymyilla toisen sanoihin. Ja hän ei ollut edes juonut.
"Saathan sä. Ei mua oo koskaan sun seuras haitannut. Mut eihän sun kaverit pahastu?"

Alex tunsi perhosten villiintyvän vatsassaan Rayn flirtistä. Helposti hänetkin sai iloiseksi. Mies vilkaisi taas kavereiden suuntaan jotka olivat hylkäämässä istumapaikkoja ja ilmeisesti liittymässä baaritiskin kautta seisovaan yleisöön odottamaan bändiä.
”Ei niitä haittaa, onhan niillä toisensa.” Hän oli aivan liian reippaasti viettämättä iltansa Raidenin seurassa, mutta sillä hetkellä se kuulosti vain hyvältä idealta. Ei ehkä enää aamulla.
”Oisitko sä halunnut jotain juotavaa?” Alex tarjosi ja hakisi kyllä juoman tiskiltä ja tarjoaisi jos Ray jotakin tahtoi.

"Niin, ohan se totta." Raiden nojasi kaiteeseen, katsellen Alexia hetken. Hän muisti kaikki ne suudelmat ja kosketukset, tuntien kylmien väreiden juoksevan selkäänsä pitkin pelkästä ajatuksesta. Miten hän kaipasikaan tuota lähellensä. Taas hän toivoi paljon, pienen flirtin ansiosta, vaikka pelkäsi että tässä kävisi samoin kuin oli käynyt silloin kun he olivat suudelleet. Että yht'äkkiä Alex työntäisi hänet kauemmas.
"Voisin mä toisen colan ottaa."

Alex lähti toisen toive mielessään lähimmälle tiskille. Hän tilasi Raylle kolan ja itselleen toisen oluen, tarvitsihan sitä vähän rohkaisua, että ei tekisi mitään tyhmää ja jänistäisi. Hän vilkaisi hymyn kera odottavaan mieheen ennen kuin maksoi ja lähti läikyttämistä varoen viemään laseja tuon luo.
”Ole hyvä”, mies hymyili ja tarjosi kolaa pillin kera. Se sopisi niin Rayn tyyliin.

Raiden nielaisi hermostuneena kun Alex lähti hakemaan juotavaa. Se tuntui jälleen ihan siltä ensimmäiseltä tapaamiselta Slaleyn pienessä pubissa. Helvetti, hän sekoaisi päästään aivan kohta. Hän vilkaisi toisen puoleen, hymyillen takaisin. Aikuinen mies ja aivan pihkassa! Nuoremman palatessa hän otti juoman ja vilkaisi räikeän väristä pilliä lasissa.
"Kiitos." Hän vilkaisi olutta, mutta ei sanonut mitään

”Mitä olet tehnyt viime päivinä?” Alex kysyi siemaisten siististi juomaansa. Se saisi jäädä viimeiseksi, ettei hän nyt ihan överiksi vetäisi. Ensimmäistä kertaa Rayn paluun jälkeen hän tunsi voivansa olla rennosti tuon seurassa. Oli se sitten alkoholi tai mikä vain, se tuntui hyvältä.
”Sori, en tiedä tästä bändistä sitten mitään”, hän pahoitteli hymyillen. Ehkä se ei haittaisi.

"En mitään ihmeellistä, töitä, ollu Benjaminin kanssa, että saatoin hyvällä mielellä lähteä tänään ulos. Sain komeen mustelman kun Bow tönäs mut aitaa päin." Raiden hymähti. Hän katseli Alexia, kaikkea tuossa. Silmiä, huulia, käsiä... Hän sai kerätä kaiken itsehillintänsä, ettei sanoisi enää sopimattomuuksia.
"Ei se mitään. Kuhan et kysele koko keikkaa."

Alex hymähti. Hän muisti sen kevyesti sekopäisen täysiverisen eikä yhtään epäillyt, etteikö se olisi saanut jotakin sellaista aikaan. Ray-parka. Tuolla tuntui olevan kädet täynnä hommia, ja miksi nyt ei olisikaan, kun kuvioissa oli lapsi ja kuusi hevosta omassa pihassa.
”Lupaan”, hän vastasi hymyllä ja melkein nautti katseista, joita sai osakseen. Siitä oli aikaa kun hän oli ollut missään, missä joku saattaisi häneen vahingossakaan niin katsoa. Yksi hyvä syy karttaa baareja, keski-ikäiset humaltuneet naiset. Ehkä olisi pitänyt uskaltautua kuluneena vuonna tutustumaan homoskeneen, mutta kun alkoholin huuruinen miljöö ei ollut hänen juttunsa muutenkaan, saati sitten irtosuhteet.
”Uskomaton sattuma, että törmättiin. Jos totta puhutaan”, hän sanoi ja madalsi ääntään kuin kertoakseen salaisuuden, ”lähdin tänne osittain selvittääkseni ajatuksiani. Sinuun liittyen.”

Vanhempi ei edes halunnut pitää silmiään kurissa. Vaikka Alex oli niin sanotusti hyvin tavallisen näköinen, tuo miellytti hänen silmäänsä. Hän piti siitä miltä itse näytti, mutta ei pitänyt vaatimuksena että miellyttävä ihminen näyttäisi samalta. Sydän oli pompata rinnasta ulos. Hän nojautui Alexin korvan viereen, joutuen varpustamaan hieman.
"Samoin. Lähin karkuun ikävää."

Aiemmin sanottu oli ollut ehkä turhan rohkeaa, mutta ainakin hän oli ollut rehellinen. Selvinpäin hän olisi varonut sanomasta mitään sellaista, mutta kun alla oli vähän alkoholia, tilanne oli toinen. Onneksi Ray tuntui tajuavan ja oli melkein helpottavaa, että tuo oli lähtenyt ulos samalla mielellä. Miehen nojauduttua niin lähelle tunsi Alex kylmät väreet kehonsa läpi. Sellaisten kanssa hän ei ollut omimmillaan julkisella paikalla, mutta epävarmuus haihtui hiprakan taakse.
”En yhtään valita, että törmättiin näin”, Alex sanoi ja hipaisi sormellaan toisen lantiota. Ehkä vielä rohkaisuhuikka olutta.

Raiden kyllä siirtyi takaisin siveän välimatkan päähän, joten muut olettivat heidän varmasti vain juttelevan keskenään.
"En minäkään. Ihana nähdä sua pitkästä aikaa näin että voi vaan törmätä." Vanhempi värähti kosketuksen alla, hymyillen vinosti Alexille. Tuo kyllä tiesi sen hymyn tarkoituksen, jos ei ollut unohtanut kaikkea hänestä. Hän hymyili niin silloin, kun ajatteli jotakin, hmm, hieman kyseenalaista. Onneksi se keikka alkoi, vaikka toisaalta, se tarjosi sopivan hiljaisuuden kaikelle muulle.

Alex myhäili onnellisena siitä, että heidän välinsä tuntuivat pitkästä aikaa niin normaaleilta. Ehkä hän ei ollut odottanut illalta mitään sellaista, mutta miksi ei. Rayn hymy ei ainakaan pahentanut oloa ja miehen piti purra huultaan hillitäkseen itsensä. Hän kääntyi katsomaan lavalle kun kuuli musiikin ensin hiljenevän ja soiton sitten alkavan. Hän tiesi tuskin yhtäkään kappaletta, eikä muutenkaan ollut mitenkään erityisen kiinnostunut musiikista, mutta kyllä hän sen tahtiin osasi heilua hillitysti.

Toisin kuin olisi saattanut olettaa selvinpäin yksin klubille tulleelta mieheltä, Ray ei käyttäytynyt hillitysti. Hän hyppi musiikin tahdissa, huusi ja nautti siitä kaksituntisesta täysillä. Keikan loputtua hän kääntyi Alexin puoleen, hymyillen hyvin onnellisen näköisenä.
"Haluutko sä juotavaa? Mä tarvin vettä."

Alex nautti musiikin rytmistä ja oluen humalluttavasta vaikutuksesta suoden lämpimiä, ihastelevia katseita Rayta kohti. Tuon antautuminen täysillä jollekin sillä tavalla oli ihailtavaa. Hän oli ehtinyt jo keikan loppuun mennessä hyvin viimeistellä oluensa ja kun Ray tarjosi mahdollisuutta uuteen tilaukseen, hän nyökkäsi reippaasti - siitäkin huolimatta, että kaikki varmasti suuntaisivat baaritiskille keikan loputtua. Hän suuntasi toisen mukana jonon jatkoksi.
”Vesi vois olla ihan hyvä idea”, Alex naurahti kun haparoi askelissaan kävellessään. No, ainakin hänellä oli hauskaa.

Vanhempi otti varovasti toisen ranteesta kiinni, kun tuo kompuroi askeleissaan. Sentään tuo halusi nyt vettä, eikä lisää alkoholia. Hetken he saivat jonottaa ja vesituopit saatuaan Ray kantoi ne molemmat yhteen nurkkaloossiin.
"Juo toi niin selkiit vähän." Alex oli humalassa ja silti hän vain toivoi saavansa lisää sellaisia kosketuksia, kuin oli lantiolleen saanut. Hän oli hirveä!

Alex tunsi perhoset jälleen vatsassaan ja siirsi hymyävän katseen ranteestaan tarttuneeseen mieheen. Ray oli ihana. Hänen onnistui myöntää se lähinnä itselleen. Hän seurasi toista nurkkapöytään ja istuutui syvälle nurkkaan toivoen toista viereensä. Vesi tuli ihan tarpeeseen ja hetken istuttuaan hän tunsi, ettei maailma ehkä pyörinyt ihan niin paljon. Se saattoi johtua myös siitä, että hän istui paikallaan.
”Ei mun pitänyt juoda kun ehkä yks”, hän sanoi virnuillen ja jatkoi vesilasinsa tyhjentämistä. Hän muisti kyllä mitä mieltä Ray oli alkoholista, mutta ei jaksanut nyt katua juomistaan. Vähän se toki hävetti, että hän alkoi olla näkyvässä hiprakassa.

Raiden istui toisen viereen, siveellisen matkan päähän tosin. Hän muisti Alexin olleen hänen kanssaan ensimmäistä kertaa miehen kanssa ja myöskin ujo julkisen läheisyyden kanssa. Lisäksi, hän ei kokenut olevansa oikeutettu läheisyyttä vaatimaan.
"Oot juonu mun nähden kaks, että etpä sä järjettömästi oo juonut."

”Enemmän kun pitkään aikaan”, Alex myönsi ja laski vesilasin pöydälle. Hän vilkuili Rayta tiuhaan ja piti vain vaivoin kätensä omalla puolellaan. Mies tunsi uskomatonta vetoa toista kohtaan, mutta tiedosti liian hyvin että he olivat julkisella paikalla, hänen kaverinsa olivat mahdollisesti siellä vielä ja hän oli viimeksi itse vaatinut, etteivät he etenisi liian nopeasti.
”Sä olet vissiin edelleen absolutisti?”

Vanhempi nyökkäsi. Ei häntä silti pari olutta haitannut, se menetteli vielä. Hän ei koputtaisi nokkaansa sellaisesta, ei ollenkaan. Hän pyöritteli sormessaan olevaa sormusta, niin hän sai pidettyä omat kätensä kurissa. edes jotenkin päin.
"Joo. Oon aina ollu."

”Kyllä mä muistan”, Alex vastasi hymyillen hyväksyen sen täysin. Ei hänkään alkoholia normaalisti käyttänyt, mutta ehkä se oli ollut ihan hyvä ratkaisu. Ainakaan hänen ei tehnyt mieli juosta karkuun, vaan ennemminkin hän halusi läheisyyttä. Mies laski kätensä penkille ajattelematta ollenkaan.

Raiden vilkaisi penkille laskeutunutta kättä. Hän ei voinut estää itseään, vaan otti toista varovasti kiinni kädestä. Hän silitti toisen kämmenselkää peukalollaa, katsoen Alexia. Hymy ylsi, ensimmäistä kertaa heidän tavattuaan uudelleen, silmiin asti.
"Mm. Juoppogeeni suvussa. En halua kokeilla ratkeisinko."

Alexin katse muuttui aavistuksen. Hän tunsi myötätuntoa miehen kokemaa kurjaa lapsuutta kohtaan vaikka muisti kuulleensa siitä tuskin pintaraapaisun. No, onneksi Ray oli nyt aikuinen ja saattoi elää sellaista elämää, kuin halusi.
”Eikä sinun tarvitse kokeilla.” Hän vilkaisi toisen kosketuksesta heidän käsiään ja tarttui sitten toisen käteen rohkeammin.

"Näin oon aatellut." Raiden myönsi toiselle. Hänestä oli mukavaa että Alex suhtautui siihen niin rennosti. Moni teki siitä ongelman, että Ray ei juonut ollenkaan ja olettivat että hän vaati samaa. Ei hän vaatinut, mutta ylenpalttista ryypiskelyä hän ei katsoisi. Hellästi mies puristi toisen kättä ja nojautu vähän toista kohti, mutta nojautui sitten takaisin kauemmas. Ei hän voisi. Se olisi jo hänen kirjoissaan hyväksikäyttöä.

Alexia hymyilytti kovasti kun Ray nojautui lähemmäs. Se ei tuntunut ollenkaan pahalta päin vastoin. Ehkä juuri sen rohkaisemana hän hilautui lähemmäs ja kipitti sormineen miehen käsivartta kyynärtaipeeseen ja juoksutti ne alas ranteen kautta kämmenelle. Kosketus tuntui hyvältä ja herätteli jälleen niitä perhosia.
”Kuule, Ray”, hän aloitti virnuillen jo valmiiksi sanoilleen. Hän nielaisi kuitenkin ajattelemansa ehdotuksen mahdollisesti lähteä sieltä samaan osoitteeseen ja päätti edetä hitaammin.
”Sä oot aika erityislaatuinen ihminen.”

Raidenin´vatsassa ei kiertänyt enää vain perhoset, elleivät ne saaneet aikaan sellaista myllerrystä. Vain se, että Alex oli niin lähellä, sai hänet käymään ylikierroksilla ja haluamaan tuon vain entistä lähemmäs. Hän kallisti päätään toisen virneen vuoksi, hämmentyen sitten sanoista. Hän oli tuon ilmeistä päätellen odottanut jotakin aivan muuta, jos rehellisiä oltiin. Nämäkin sanat olivat kyllä omiaan herättämään hämmennystä.
"Mikä musta tekee niin erityislaatuisen? Ja sä olet sellainen myös. Hyvin erityinen." Ja Alexilla olisi aina se paikka hänen mielessään.

Alex hymyili.
”En mä tiedä”, hän vastasi kallistaen päätään.
”Ehkä se, että mä edelleen oon tässä vaikka jätit mut yksin. Ihan kenen vaan takia en vaivautuis ees yrittämään”, hän myönsi ja toivoi ettei Ray pistäisi pahakseen, vaikka hän jälleen muistutti tuon tekosista. Hän puristi miehen kättä uudelleen ja yritti valaa uskoa itseensä. Ei kai siinä voisi huonosti käydä?

Vanhempi hymähti vaisusti. Niin, kuka tahansa tuskin saisi uutta mahdollisuutta, mutta se tuntui silti hyvältä saada sellainen. Tietää, että oli Alexin mielestä sen arvoinen. Hän puristi toisen kättä takaisin ja hymyili hieman rohkeammin.
"Ja arvostan että oot siinä. Ja toivon että uskot, kun sanon, etten oo menossa mihinkään. Mulla ei ole enää paettavaa. Ja liikaa hävittävää."

Alex toivoi, että voisi vielä joku päivä luottaa Raideniin kuten ennen. Hänestä tuntui kuitenkin hyvältä kuulla, että tuo jäisi. Eihän sitä tiennyt, mitä tulevaisuus toisi tullessaan, mutta ainakin nyt kaikki näytti ihan hyvältä. Mikä häntä esti heittäytymästä romanssiin?
”Mä haluan luottaa suhun.” Alex ei tiennyt, mitä siitä tulisi, mutta rohkaistui kurottamaan kätensä lähemmäs ja laski sen toisen reidelle. Harmi, ettei hän voinut viedä miestä kotiinsa, sillä asui kahden muun kanssa. Kaiken sen aiemman pahan olon ja ahdistuksen olisi voinut purkaa niin kivasti kahden Rayn kanssa.

Hän vain hymyili toiselle, ei edes hermostuneesti kuten tilanteessa olisi ehkä voinut olettaa. Vaan se hymy ylsi hänen meikattuihin silmiinsä asti, ollen täysin vilpitön. Raiden värähti kädelleen laskeutuvan käden vuoksi, katsoen sitä hetken. Hän taas olisi voinut viedä Alexin kotiinsa, mutta ei todellakaan kehtaisi ehdottaa sitä. Nyt hänellä oli jopa oma makuuhuone eikä vain sänky olohuoneen syvennyksessä. Lyhyempi mies nojasi päänsä tuon olkaan hetkeksi.
"Kiitos."

Alex otti lasin pöydältä ja joi sen tyhjäksi. Hänen kätensä puristautui Raidenin reiteen.
”Olisitko halunnut lähteä?” Hän kysyi melkein kuiskaten. Hän ei voinut olla virnistämättä epämääräisesti. Kyllä, hän halusi lähteä ja samaan osoitteeseen. Mitä pikimmiten sen parempi.

Heillä oli puolellaan vielä se etu, että Raiden oli täysin ajokunnossa, kun ei juonut ollenkaan. Hän vilkaisi nuorempaansa, päätään kallistaen. Oliko tuo tosissaan?
"Ehkä. Mutta ethän työnnä mua pois?" Sen varmistuksen hän halusi, ennen kuin suostuisi lähtemään toisen kanssa samaan osoitteeseen.

Alex tarttui Rayn käteen.
”En. Mennään”, hän päätti ja kiskaisi miehen mukaansa. Hän päästi tuon kädestä irti kun oli noussut kunnolla ylös, ja odotti, että Ray näyttäisi tien autolleen. Häntä harmitti, että matka olisi niin pitkä, mutta olkoon. Tiesiköhän hän yhtään mihin oli lähtenyt? Sillä ei tuntunut olevan väliä.

Sisältää aikuisten ihmisten tunteidenosoituksia. Skipataksesi ne siirry ]tänne.

Vanhempi nousi ja asteli narikan kautta autollensa, joka ei ollut kovin kaukana parkissa. Hän avasi ovet ja istui autoon, vaimentaen radionsa volyymia, josta päätellen hän oli aloittanut bileet jo autossa. Ajomatka kotiin tuntui aivan tappavan pitkältä ja kun hän pääsi kotipihaan, vatsassa myllersi ne samat pyörremyrskyt kahta kauheammin. Hän nousi autosta ja asteli talolle, päästääkseen lapsenvahdin kotiin. Oli jo myöhä, joten Benjamin oli nukkunut hyvän tovin. Kun he jäivät lopulta kahden, Ray kääntyi toisen puoleen.
"Haluutko juotavaa tai jotain?"

Alexin onnistui vain vaivoin hillitä itsensä automatkan ajan. Olisihan se ollut vähän liian julmaa hyökätä toisen kimppuun tuon ajaessa tai vaatia pysäyttämään auton maantien laitaan. Hän käyttäytyi hyvin lapsenvahdin lähtöön saakka, mutta kun Ray tarjosi juotavaa, ei hänen malttinsa enää riittänyt. Alex tarttui mieheen lujasti ja painoi tuon vasten ovenkarmia antautuessaan intohimoiseen suudelmaan. Hän oli kaivannut sitä aivan liikaa.

Vanhempi oli heistä se pienempi, joten hän oli tilanteessa hyvinkin Alexin vietävissä, vaikka tuokaan ei varsinaisesti ollut kovin kookas tai pitkä mies. Ähkäisten tuon huulia vasten hän painui selkä ovenkarmia vasten, suudellen tuota hyvin ahnaasti. Alex oli humalassa tai ainakin hiprakassa, eikä se tieto tahtonut ollenkaan jättää häntä rauhaan.
"Alex..." Hän mutisi toisen huulia vasten. Vielä yksi varmistus, jotta hän voisi rauhassa antautua sille vetovoimalle, joka veti häntä tuon miehen lähelle.
"Ethän sä kadu tätä aamulla?"

Alex alkoi jo kiskoa Rayn takkia tuon päältä, kun toinen sitten alkoi puhua. Ei nyt ollut mikään aika keskustella! Hän malttoi kuitenkin kuunnella toisen sanat.
”En mä tiedä. Mä tiedän vaan et nyt mä haluan tätä.” Vastaus ei ehkä ollut se ideaalein, mutta riittäisi hänelle. Alex pyrki jatkamaan suudelmaa juoksuttaen kätensä toisen paidan helman alta paljaalle selälle.

Raiden osaisi ainakin valmistautua siihen, että Alex voisi katua sitä. Silloin se ei ehkä tuntuisi niin pahalta? Hän painoi huulensa takaisin Alexin huulia vasten, huohottaen niitä vasten hiljaa. Pelkkä ajatus sai miehen lämpeämään ja veren kohisemaan suonissa. Paljas iho värisi sormien alla. Raiden vei kätensä Alexin niskaan, vetäen tuota vain lähemmäs. Hän halusi tuon niin lähelle kuin vain toisen ihmisen saattoi koskaan saada. Kun oli pakko vetää henkeä, hän katsoi toista suoraan silmiin.
"Mennäänkö yläkertaan?"

Alex nyökkäsi ehdotukselle siirtyä yläkertaan. Hän ei tuntenut uutta kotia ollenkaan, mutta oletti, että Rayn makuuhuone ehkä löytyisi ylhäältä. Mies antoi toisen johdattaa itsensä oikeaan huoneeseen ja oven sulkeuduttua keskittyi taas täysillä toisen hyväilyyn ja riisumiseen. Suudelma tuntui hengästyttävältä ja toisen paljas iho aivan liian houkuttelevalta ja lämpimältä sormien alla.

Ray kyllä johdatti tuon kiltisti makuuhuoneeseen. Benjamin nukkui yläkerran toisella puolella ja onneksi poika oli sikeäuninen. Etenkin kun tuo oli nukkunut jo useamman tunnin. Siinä suudelmien lomassa hän veti paitaa nuoremman yltä, irtautumatta suudelmasta kertaakaan pidemmäksi aikaa kuin oli tarkoitus. Oma iho värisi Alexin kosketuksen alla. Se oli kaikki mitä hän oli halunnut ja kaivannut, saada toinen lähelleen. Hän avasi jo tuon housuja kiireessään.

Alex antoi paitansa pudota lattialle ja saman kohtalon koki myös Rayn yläosa. Hän huokaisi suudelmaan tuntiessaan vikkelät sormet avaamassa farkkujaan ja potki ne sitten avuliaasti jalastaan boksereita ja sukkia myöten mytyksi keskelle lattiaa. Hän siirtyi innosta tärisevän sormin toisen etumukselle avaamaan tuon housuja seikkaillessaan huulineen miehen kaulalle. Miten hän olikaan kaivannut läheisyyttä.

Raiden ynisi hiljaa, joutuen todenteolla kiemurtelemaan, että sai ne nahkahousut pois päältään. Se ei ollut helppoa, ollenkaan. Kun hän kuitenkin lopulta oli vailla vaatteita Alexin edessä, hän hamusi käsillään miestä lähemmäs, kaatuen samalla sängylleen. Huone tuntui kuumalta ja nihkeältä jo nyt, mutta sen hän ei antanut häiritä.

Alex seurasi miestä sängylle ja kiipesi tuon päälle jatkaen suudelmaa. Hänen kätensä kävi läpi tuttuja polkuja rintalihaksilta vatsalle ja täysin harkitsemattomasti alemmas. Hän päätti unohtaa kaiken selvittämättömän, kaikki epäselvät tunteet ja keskittyä vain rakastamaan toista, vaikka sitten vain fyysisesti.

Se teki tilanteesta epäreilun, että vanhempi oli siinä myös henkisesti ja olisi huomennakin. Hän oli valmis ottamaan sen riskin, ihan vain sen pienen hetken takia. Lantio nousi varovasti patjasta kättä vasten. Raiden veti tuon jälleen uuteen suudelmaan, todella haluten ja kaivaten sitä. Aivan kuin siitä olisi ikuisuus, vaikka huulet olivat olleet erossa sekuntteja. Toista kättään hän piti Alexin niskassa, toinen käsi sai toteuttaa tutkimusmatkaansa nuoremman iholla.

Alex ei epäröinyt koskettaa Rayta ollenkaan, vaikka oli ehkä aiemmin arvellut niin. Se kaikki tuntui niin luonnolliselta, varsinkin siinä kevyessä humalassa, että hän vain antautui hetkelle. Mies nautti tullessaan vedetyksi takaisin suudelmaan ja suorastaan ahmi toisen huulia. Käsi kävi vaativaksi toisen etumuksella ja suudelma eteni huulilta kaulalle, kaulalta rinnalle.

Raiden olisi halunnut kumota toisen alleen sängylle, mutta kosketuksella oli lamaannuttava vaikutus, eikä hän tahtonut kyetä mihinkään. Huulilta karkasi kevyttä huokailua. Hän ei ollut kaivannut vain tätä Alexista, mutta nimenomaan myös tätä. Hän kurottautui viemään kätensä Alexin haaroihin, painaen huulensa tuon kaulalle. Viime kerrasta tuntui olevan paljon pidempään kuin siitä oikeasti oli.

Alex huokaisi Rayn huuliin raskaasti kun tunsi toisen käden herkimmillä alueillaan. Hän joutui tekemään kaikkensa ettei olisi vain romahtanut siihen toisen päälle, sillä kosketus oli vetää jalat alta. Vaikka se ei ehkä olisi sopinut häneen ottaen huomioon hänen kokemattomuutensa miesten kanssa, hänen teki mieli sitoa toinen sängynpäätyyn ja paukuttaa tuolta aivot pihalle. Ehkä se saisi jäädä vain hänen päiväuniinsa.
”Missä sulla on kumeja?” Alex henkäisi suudelmaan ja hieraisi kiusoittelevasti toista lantiollaan.

Raiden ei olisi tapellut vastaan. Hän olisi ottanut ihan kiltisti sen, vaikka olisikin seuraavana aamuna saattanut piikitellä Alexia humalaisen olemuksen kiihkeydestä. Ja juottaa tuon toistekin parin oluen humalaan. Hän avasi suunsa sanoakseen jotakin, mutta lause katkesi terävään ynähdykseen, jonka Alex aiheutti aivan itse sillä lantion keinuttelulla.
"Tossa lipastossa." Ei hän tiennyt miksi niitä oli. Tavan vuoksi?

Alex nousi hakeakseen tykötarpeet sängyn luo ja palasi sitten suutelemaan Rayta. Hän ei olisi selvinpäin ollut suinkaan niin rohkea, mutta ehkä se oli hänen todellinen luonteensa, kun kaikki epävarmuus hävisi. Hän puristi reilusti liukastetta kädelleen ja lämmitti sen sormissaan jatkaessaan suudelmaa ennen kuin haparoi tien Rayn haaroja hipoen määränpäähänsä.

Raiden halusi läpsäistä toiseen vauhtia. Katse oli kiinni Alexissa kuin naulittuna. Hän kaipasi tuota todella. Hän oli miltein unohtanut miten hyvältä Alex oikeasti näyttikään. Hän veti toisen kiihkeään suudelmaan, nauttien siitä. Häntä ei jännittänyt, mutta hän oli heistä kahdesta se joka oli ennen toisiaan ollut miehen kanssa, eikä Raiden osannut edes pelätä, että Alex voisi kostaa hänelle katoamisensa. Ei tuo ollut koskaan osoittanut viitteitä sellaiseen käytökseen. Hän nosti itseään kättä vasten, puraisten huultaan. Sinisten silmien katse oli kohdistettu Alexin kasvoihin. Jos tämä jäisi viimeiseksi kerraksi, hän ainakin haluaisi muistaa toisen kasvot näin läheltä.

Vaikka Alex ei ollut ehkä elementissään, hän ei aikaillut vain valmisteli Rayn tulevaan yrittäen muistaa, ettei halunnut sentään tuottaa ihan sietämätöntä epämukavuutta ja kipua. Hän katseli kuumeisin silmin toista painautuessaan sormineen tuon sisään ja kesti vain vaivoin oman halunsa jotta antoi Raylle hetken aikaa tottua epämukavuuteen. Hän painautui suudelmaan ja kurottautui nappaamaan kondomipaketin, repi sen auki ja puki sen itselleen reilun liukastekerroksen kera. Hän halusi molempien nauttivan ja kun arveli Rayn ottavan hänet mielellään vastaan, mies asettui toisen jalkojen väliin malttamattomana.

Raiden todellakin otti, olisi ottanut vaikka se olisi sattunutkin. Hän irvisti hieman sille epämukavuudelle. Se tuntui hieman ilkeältä pitkän tauon jälkeen. Aivan kuin hän olisi ehtinyt harrastaa irtosuhteita poissaollessaan. Mielessään hän palasi siihen heidän ensimmäiseen kertaansa, aivan kuin hän olisi ollut samaan aikaan kahdessa paikassa. Nykyaika tosin voitti, se tuntui paremmalta.
"... Tunnen itteni aina yhtä miehekkääks kun levitän jalkani sulle." Hän naurahti käheästi, kurottautuen käsillään vetämään toisen lantiota lähemmäs.

Alex sulki silmänsä painautuessaan hitaasti toisen sisään. Se tuntui mielettömän hyvältä ja hän olisi voinut jonkun toisen kanssa menettää kontrollin täysin ja painella menemään. Nyt hän yritti edes vähän säästellä Ray-parkaa, pitihän tuon todennäköisesti nousta hevosen selkään seuraavana päivänä. Hän hymähti toisen sanoille ja raotti silmiään sen verran, että saattoi katsoa miestä silmiin. Toisen liikkeet tuntuivat vaativan lisää ja odottaen että Ray ilmaisi epämukavuutensa hän kiristi tahtiaan ja painautui hetkeksi suutelemaan toisen huulia. Hän ei enää muistanut heidän riitaansa tai sitä, että Raiden oli vain hävinnyt vuodeksi ilmoittamatta. Oli vain se hetki, mikä merkitsi.

Ei vanhempi olisi välittänyt epämukavuudesta hevosen selässä. Mikään ei haittaisi, kaikki mitä Alex teki hänelle, oli ansaittua. Oli se hyvää tai pahaa. Ray kietoi kätensä tuon niskaan, kevyesti tukistellen miehen vaaleita hiuksia. Epämukavuus unohtui kokonaan, se jäi kaikkien muiden tunteiden alle. Ray voihki Alexin huulia vasten, antaen äänensä tukahtua.

Alex ei pistänyt pahakseen tukistusta. Se tuntui vain sopivan siihen ja valoi häneen rohkeutta paukuttaa toista entistä kovemmin vasten patjaa. Lopulta mies ei enää ollut siinä maailmassa, kun keskittyi vain nautintoon ja sen huipentumaan. Hän puri varmasti useammin kuin kerran vahingossa toisen miehen huulta yrittäessään hengästynyttä suudelmaa ennen kuin valui täysin tyydytettynä toisen vierelle sängylle.

Raiden vannoi huulensa olevan turvoksissa seuraavana päivänä, sen verran monta kertaa toinen oli purrut hänen huultaan. Ei se mitään, kunhan ei halkoisi omia hampaitaan hänen lävistyksiinsä. Hän valahti rennoksi siihen Alexin viereen, pitäen silmiään kiinni. Hän oli kaivannut sitä ja nyt hän ei tiennyt mitä ajatella tai sanoa.

Annettuaan hengityksensä hetken tasaantua Alex jäi makaamaan silmät kiinni. Hän tunsi hämärästi toisen nihkeän ihon omaansa vasten, mutta oli aivan valmis nukahtamaan eikä oikeasti välittänyt siitä, ettei kaikki ollut täysin selvää heidän välillään. Sillä hetkellä häntä ei haitannut lainkaan, sillä olo oli niin raukea. Hetkessä mies lipui hiljaa uneen, ehkä seesteisimpään sen jälkeen, kun Ray oli palannut hänen elämäänsä.

Raiden ei saanut unta, mikä ei ollut yllätys sinänsä. Alexin valuttua unten maille hän hiipi suihkuun ja kävi juomassa kaakaota. Sen jälkeen vasta hän palasi sänkyyn, hymyillen hieman. Vaaleampi oli niin suloinen nukkuessaan. Hän kävi siihen viereen, hiljaksiin hivuttautuen kainaloon. Uni antoi vieläkin odottaa hetken, mutta saapui kuitenkin. Aamulla Ray heräsi luonnostaan aikaisin, hiipien vilkaisemaan Benjaminia. Poikakaan ei ollut hereillä, joten hän valui alas keittämään kahvia. Kuppi tai kaksi ennen aamutallin tekoa herättäisivät kunnolla.

Raiden ei saanut unta, mikä ei ollut yllätys sinänsä. Alexin valuttua unten maille hän hiipi suihkuun ja kävi juomassa kaakaota. Sen jälkeen vasta hän palasi sänkyyn, hymyillen hieman. Vaaleampi oli niin suloinen nukkuessaan. Hän kävi siihen viereen, hiljaksiin hivuttautuen kainaloon. Uni antoi vieläkin odottaa hetken, mutta saapui kuitenkin. Aamulla Ray heräsi luonnostaan aikaisin, hiipien vilkaisemaan Benjaminia. Poikakaan ei ollut hereillä, joten hän valui alas keittämään kahvia. Kuppi tai kaksi ennen aamutallin tekoa herättäisivät kunnolla.

Sunnuntai 13.03.2016

Aamu oli jo pitkällä, kun Alex heräsi. Hän nousi hämmentyneenä istumaan vieraassa makuuhuoneessa mutta ei ehtinyt panikoida ennen kuin muisti olevansa Raidenin luona. Ilta tuntui pelkältä hämärältä unelta, mutta sai silti hymyn hänen huulilleen. Vaikka olo ei ollut kaksinen, jos nyt ei varsinaisesti krapulainenkaan, hän nousi hitaasti ylös ja keräili vaatteensa lattialta pukien ne sitä mukaa päälle kun löysi. Mies asteli keittiöön kylpyhuoneen kautta ja nyt jo vähän piristyneenä tarjosi Raylle hyväksi huomeneksi lämmintä hymyä.

Benjamin oli herännyt aamiaiselle Rayn herätettyä poika. Tuo lusikoi reippaasti aamupuuroa pöydän vieressä kun Alex tuli alakertaan. Poika hymyili tuolle, kysellen isältään oliko mies ollut heillä yötä. Ray hymyili Alexille lämpimästi, toppuutellen poikansa kysymyksiä, mutta rehellisesti vastaten. Kyllä, oli ollut. Kun puuro oli syöty,Benjamin asteli katsomaan lastenohjelmia. Huh. Raiden käänsi katseensa Alexiin.
"Siinä on kahvia jos tekee mieli. Mitä haluisit syödä?"

Alex katseli hymyillen myös Benjaminia mutta ei lähestynyt lasta, sillä arveli ettei tuo muistaisi häntä ollenkaan. Onneksi poika ei ollut vielä siinä iässä että olisi tajunnut isänsä yökaverin funktion. Hän asteli luvan saatuaan noutamaan kupillisen kahvia ja istuutui pöydän ääreen. Tuntui paremmalta istua, seistessä rupesi heikottamaan.
”Ei ole nälkä”, Alex vastasi lyhyesti ja vältteli nyt aavistuksen Rayn katsetta häveten illan käytöstään. Ei ollut hänen tapaistaan olla humalassa, ja ilmeisesti siitä johtuen hän oli ollut päällekäyvä ja jättänyt keskustelun puolitiehen vaikka oli nimenomaan painottanut sitä, että halusi miettiä asioita. Ilmeisesti hänen tarvitsemansa aika väheni huomattavasti muutaman oluen jälkeen.

Raiden katsoi toista olemattomien kulmakarvojensa alta. Hän ei ollut ehtinyt meikkaamaan vielä, joten lävistetyt kasvot olivat jopa hieman alastoman näköiset. Joka aamu hän kuitenkin vähintään piirsi kulmakarvansa, koska ne olivat niin olemattomaksi nypityt.
"Ootko varma?" Hän kysyi huolehtivaan sävyyn, painostamatta kuitenkaan. Hän huomasi sen välttelyn ja huokaisi hiljaa. Asia selvä, tässä kävi kuten hän oli pelännytkin. Ainakin hän oli saanut pienen palan Alexia takaisin itselleen hetkeksi. Aivan kokonaan. Hän nousi seisomaan ja teki muutaman leivän lautaselle, jonka asetti keskelle pöytää. Alex saisi ottaa siitä tai olla ottamatta, hän soi itse kaksi leipää kaikessa rauhassa. Juotuaan kahvinsa Raiden nousi ja otti fleecetakkinsa tuolin selkänojalta, vetäen sen päällensä, istuen vielä hetkeksi alas.

Alex nyökkäsi vaikka ei ollutkaan varma. Kun hänen eteensä sitten tuotiin herkullisen näköisiä voileipiä, otti mies yhden vilkaisten ensin Rayta. Kai ne oli tarkoitettu hänelle kaikesta huolimatta. Mies hymyili pehmeästi toiselle ja seurasi tuon toimintaa miettien, mitä voisi ikinä sanoa.
”Anteeksi”, hän sitten sai suustaan mikä oli aivan jotain muuta mitä olisi toivonut. Kai hän oli oikeasti pahoillaan, että oli edes näyttäytynyt humalassa toiselle.

Raiden otti anteeksipyynnön niin että toinen ei vieläkään tiennyt mitä haluaisi ja vaatisi aikaa. Vanhempi vain nyökkäsi hiljaa, nousten seisomaan.
"Mä laitoin sulle pyyhkeen kylppäriin, se on yläkerrassa mun makkaria vastapäätä. Jos tahdot käydä suihkussa tai jotain. Kahvia on vielä kupillinen jos tahdot ottaa." Sen sanottuaan hän meni olohuoneeseen, varmistamaan että Benjaminilla oli kaikki hyvin.
"Isi on pihalla, sun vaatteet on sängyllä. Jos tulee hätä, huuda ovelta niin tulen sisälle. Teen sitten pannaria jälkiruuaks lounaalle, jooko?" Hän halasi poikaansa olohuoneessa, Ben oli tottunut olemaan sillälailla valvomatta sen hetken kun hän ruokki hevoset ja vei ne ulos. Karsinoita siivotessa hän otti usein Benjaminin talliin kanssaan. Lyhyt mies lähtikin talliin, alkaen laittaa hevosille heiniä pala kurkussaan.

Alex laski katseensa hämmentyneenä, kun sai vain seikkaperäiset ohjeet ennen kuin mies katosi olohuoneeseen. Hän kuuli Rayn sanat pojalleen ja ymmärsi, että tuo lähtisi talliin. Selvästi oli liian aikaista puhua edellisillasta, tai ehkä siitä ei sitten edes tarvitsisi puhua. Alexin oli vaikea ymmärtää tilannetta joten saatuaan leivän ja kahvin loppuun hän siirtyi peseytymään neuvottuun kylpyhuoneeseen. Pukeuduttuaan jälleen hän asteli alas etsiäkseen mahdollisesti palanneen Rayn. Mikäli hän ei löytänyt miestä, oli aika siirtyä tallin puolelle.

Raiden ei ollut ehtinyt vielä palaamaan. Hän oli edelleen tallissa, hevoset ulkona jo, lakaisten heiniä tallin käytäviltä. Kasvoilla oli punaiset juovat kyynelistä, joita hän oli vuodattanut hetki sitten heiniään syöneen Olafin harjaan. Kun heinät oli lakaistu yhteen karsinaan, Ray nappasi ämpärit, poistuen pieneen rehuhuoneeseen. Hän alkoi mittailla iltaruokia valmiiksi hevosille.

Alex nautti raittiista kevätilmasta. Hän ihaili jälleen tiluksia hymyillen ja astui hiljaiseen talliin varoen.
”Ray?” Hän huhuili ja etsi miestä kurkkien karsinoihin.
”Raiden?” Pian hän kurkisti rehuhuoneeseen ja löysi etsimänsä. Alex nojautui ovenkarmiin ja katseli rehujen puoleen kumartuneen miehen selkää. Hän tiesi ettei olisi oikeutettu sanomaan mitään edellisiltaisen käytöksensä perusteella, mutta ei välittänyt.
”Onko kaikki hyvin? Lähdit niin äkkiä.”

Hän ei kuullut mitään kun oli keskittynyt. Jos huutaja olisi ollut Benjamin, Ray olisi reagoinut. Pojan ääni oli ainoa mikä rikkoi hänen keskittyneisyyden kuplansa milloin tahansa.
"Hmm? On, mun piti tulla tekemään aamutalli, jos haluan pitää karsinat ehjänä. Norjalaiset ei oo hyviä odottamaan ruokiaan." Hän tiesi valheensa toimivan tasan siihen asti kun ei kääntyisi Alexia päin.

Alex kuunteli selityksen ja kohautti olkiaan. Ehkä hän sitten oli vain vainoharhainen. Mies vilkaisi kelloa puhelimestaan ja naksautti kieltään pettyneenä.
”Siinä tapauksessa mun täytyy lähteä töihin”, Alex sanoi tietämättä itsekään millä. Aivan, he olivat tulleet Raidenin autolla. No, ei kai tästä kauaa kävelisi ja ehkä takaisin päin saisi kyseltyä kimppakyydin.

Raiden nielaisi. Hän joutuisi ajamaan Alexin ainakin Rosingsiin, ellei jopa kotiin.
"Vienkö sut töihin tai haluutko hakea oman autos Newcastlesta?" Hön voisi pukea Benjin ja lähteä. Samalla hakea kaupungilta ne uudet kumisaappaat pojalle, vanhat olivat jääneet pieniksi.

”Ei, älä suotta, ei tästä pitkä matka ole kävellä”, Alex pudisteli päätään ja vilkaisi sitten baariin valittuja siistejä nahkakenkiään, joissa jo matka tallille aiheuttaisi rakon jos toisenkin. Kyllä hän silti selviäisi. Mies astui lähemmäs ja kosketti kädellään hellästi Rayn selkää. Hän kaipasi jotakin, ehkä halausta tai muuta merkkiä lämmöstä ja siitä, ettei kaikki ollut ohitse vaikka hän oli ehkä jopa käyttänyt toista jollain lailla hyväkseen.

"... On. Sulla menee aikaa kävellä maastoja pitkin, tie kiertää vielä kauempaa. Mä vien sut töihin ainakin, ei sinne aja kauaa." Raiden värähti kosketusta, nosten kätensä hipaisemaan toisen sormia, Alexin käden käydessä olkapäällä. Hän kääntyi, vältellen katsomasta pidempään. Jokin hyöty siitä että hän oli lyhyt, kasvot oli helppo piilottaa ihmisiltä.
"Puen vaan Benjin ja sitten voidaan mennä."

Alex hymyili Rayn ystävällisyydelle juoksuttaen sormiaan tuon olalta alas pitkin käsivartta. Hän käytti sen pienenkin hetken läheisyyttä hyväkseen ja yritti yhyttää toisen katsetta.
”Onko meillä todella niin kiire?” Hän kysyi matalasti ja katseli miestä kaventunein silmin huultaan purren. Edellisiltainen kummitteli mielessä eikä hän päässyt eroon ajatuksesta. Hän kiipesi sormineen Raidenin niskaan.

Vanhempi kohotti katseensa Alexiin kun tunsi sormet niskassaan. Silmiä punoitti ja poskilla näkyi edelleen ne punaiset rannut kasvoillaan.
"Ei. Ajattelin että sulla on aikataulu töissä." Hänellä kun ei sellaista ollut, kun sai määrätä itse työtahtinsa.

Alexin ilme muuttui heti huolestuneeksi kun hän näki, että Raiden oli itkenyt. Hän nosti toisenkin käden miehen poskelle.
”Sä et oo ok”, hän sanoi hellästi ja pyyhkäisi jo kuivuneita kyyneleitä peukalollaan. Kaikki aiemmat ajatukset olivat kaikonneet jonnekin taka-alalle.
”Anteeks jos tein jotain sopimatonta.”

Raiden nuolaisi kuivuneita huuliaan ja kohautti olkiaan.
"Ei, oon mä. Bow tallas jalalle ja se sattu." Aivan kuin hän olisi parin tallotun varpaan vuoksi tällä hevoskokemuksella itkenyt enää vuosiin. kironnut kyllä senkin edestä sitten.
"Ei se susta johdu." Hän kyllä tiesi jäävänsä valheestaan kiinni, mutta hän yritti kuitenkin. Pelotti vain, jos Alex katui niin paljon sitä kaikkea, kuin tuon käytös oli aamulla antanut ymmärtää. Mitä hän voisi tehdä? Muuta kuin päästää irti.

Alex huokaisi. Hän olisi nähnyt mailien päähän, että Ray valehteli. Se tuntui loukkaavan, sillä juuri luottamuksen palauttamisen kanssahan tässä pelattiin. Nyt toinen tuntui vain pelleilevän. Hän päästi irti vastahakoisesti voimatta enää jatkaa. Hän oli todella huolissaan toisesta ja jos se sai aikaan vain valkoisia valheita, ihan sama hänelle.
”Okei. Lähdetään sitten.”

Raiden nojautui rehuhuoneen betonista seinää vasten, katsellen alaspäin. Kyllä hän huomasi ja tiesi sen, ettei Alex uskonut häntä.
"... Mä kysyin sulta kadutko sä sitä aamulla. Ja musta tuntuu että mun olis pitänyt selvänä sanoa ei, että me ei voida. Halusin vaan liikaa palan sua vaan itselleni. Ihan kuin oisin käyttänyt sua hyväkseni ja sitten palataan takas jahkailuun."

Vihdoin jotakin muuta kuin asian välttelyä. Alex kuunteli rauhassa Rayn sanat ennen kuin vastaisi niihin tulella. Hän ei halunnut pilata sitä.
”En kadu mitään”, Alex nyökkäsi varmasti. Edellisilta oli sujunut oikein hyvin eikä hän katunut siitä hetkeäkään - vain sitä, mikäli Ray olisi pitänyt hänen käytöstään sopimattomana.
”Mulla oli kivaa, Ray, eilinen oli ehkä paras ilta sen jälkeen, kun sä lähdit.” Hän toivoi, että toinen todella ymmärtäisi. Hän oli todella nauttinut miehen seurasta ja pitkästä aikaa tuntenut itsensä oikeasti tärkeäksi.
”Mä vaan… Olen pahoillani etten voi luottaa suhun täysin sen jälkeen, mitä tapahtui. Mä todella haluaisin.”

Lyhyempi katseli toista hiljaa, kuunnellen tuon sanat. Hän nyökkäsi, kyllä mies ymmärsi sen. Ei häneen voinut luottaa, mikä estäisi toistamasta sitä? Ei mikään, paitsi oma tila ja kuusi hevosta, jotka nyt sitoivat hänet tänne. Puhumattakaan sitten tästä kaikesta Alexin kanssa.
"Mä tiedän. Tuntu vaan siltä kuin mun olis pitänyt olla se viisaampi meistä. Kun tiedän ettet sä luota muhun täysin."

”Mä yritän. Tulit vaan niin yllättäen takaisin, etten ihan vielä tiedä mitä ajatella”, Alex sanoi yrittäen hymyillä. Hän oli selvästi kaivannut Rayta, enemmän kuin oli enää muistanutkaan. Hän oli tehnyt vain niin paljon työtä unohtaakseen sydänsurunsa, että kaikkien niiden tunteiden palaaminen Rayn mukana oli tuntunut raskaalta.
”Meillähän oli eilen mukavaa, eikö? Mitä jos pidetään se sellaisena, ei mietitä liikaa. Katsotaan, mitä tapahtuu.”

Miten jokin niin mukava tuntuikaan seuraavana aamuna niin väärältä? Hän mietti kertoisiko sen, miksi tämän tilankin omistaminen tuntui välillä synniltä. Aivan kuin hän olisi pettänyt toisen, kun ei hankkinut tätä yhdessä.
"Oli. Pidetään vaan." Parempi se kai niin olisi. Hän kääntyi hanan puoleen, päästäen sieltä kylmää vettä. Mies huuhteli kasvonsa, kuivaten ne hupparinsa hihoihin.
"En saanu eilen unta heti ja tuntu niin syylliseltä kun sä nukuit vieressä. Ihan kuin oisin pettänyt sut hankkimalla meidän unelman yksinäni."

Alex hymyili Raylle toivoen, että he todella voisivat pitää sen niin. Hän ei kaivannut elämäänsä yhtään draamaa, minkä vuoksi hän halusi edetä hitaasti, mutta todellakin edetä. Hän tiesi että olisi varmasti jo viikon päästä valmis ottamaan Rayn takaisin, mutta mikä kiire heillä olisi? Ehtisihän sitä.
”Älä ajattele noin”, mies torui hellästi toista ja astui taas lähemmäs.
”Kun elämä tarjoaa tällaista mahdollisuutta, totta kai otit sen.” Ei Alex ollut katkera. Toki hän olisi mielellään ollut osa sitä unelmaa, ainakin aiemmin, mutta sen hetkisiin työkiireisiin oman tilan omistaminen tuntui mahdottomuudelta.

Hän hymähti toisen sanoille. Mies tarttui varovasti toista kädestä, tutkaillen toisen kasvoja hetken aivan hiljaa. Voi kun hän nyt saisi pitää Alexin itsellään, mahdollisimman pitkään. Hän jakoi miehen kanssa saman ajatusmaailman hevosista ja niiden mielenliikkeistä, koulutuksesta... Mies oli kutakuinkin täydellinen. Eikä Alex tuntunut vierastavan lastakaan.
"Pitäs varmaan mennä sisälle, ennen kun poika piirtelee mun seinät täyteen."

Alex puristi Rayn kättä ja hymyili pehmeästi toiselle. Hän halusi sanoa, että kaikki menisi hyvin, heistä tulisi jotakin elämää suurempaa ja joku päivä he vetäisivät yhdessä Skeldale Housea, mikäli Ray niin tahtoisi. Se hymy tuntui kuitenkin riittävältä siihen hetkeen.
”Mikäli olet valmis”, hän hymähti ja painoi sitten hetken mielijohteesta kevyen suukon miehen huuliin.

Ray suukotti toista sen jälkeen vielä poskelle, ennen kuin lähti edeltä sisälle. Benjamin tuli isäänsä vastaan pukeutuneena.
"Isi! Koska pääsen siivoamaan karsinan? Lupasit että saan siivota ihan itse Bobin karsinan."
"Saat siivota sen tänään. Ja voit ratsastaakin tänään. Mut viedään Alex töihin ennen karsinoiden siivoamista, jooko? Haetaan samalla sulle uudet kumpparit. Saat itse valita ne." Raiden silitti poikansa hiuksia ja päästi tuon sitten jatkamaan tekemisiään, suoristautuen.
"Ei meidän heti tartte lähteä, jos et halua." Alice oli tunkenut jalkoihin, kerjäämään rapsutuksia. Se kaipasi ulos juoksemaan, se sai olla pihalla vapaana yleensä kun Ray siivosi karsinoita.

Alex hymyili katsellessaan isän ja pojan kommunikaatiota. Benjamin oli kasvanut hurjasti ja hän toivoi, että poika vielä oppisi hänet tuntemaan. Ajan kanssa, hän halusi uskoa.
”Ei tässä vielä merkittävä kiire ole”, Alex vastasi hymyn kera. Hänellä ei onneksi ollut kuin harvoin selkeitä työaikoja työnantajan puolesta, joten hän saattoi saapua ja lähteä liukuvasti kuinka tykkäsi, kunhan hän teki työnsä. Hän voisi yrittää järjestää vapaapäivää johonkin väliin ja tulla todella tutustumaan Skeldalen hevosiin tarkemmin.
”Lähdetään kun teille sopii.”

Raiden vahti että Benjamin sai loputkin vaatteet päällensä, vaihtoi itse päälleen sellaiset vaatteet joilla kehtaisi mennä kaupunkiin asti. Hän palasi eteiseen, pukien vielä poikansakin. Lompakko, puhelin, avaimet... Näin.
"Haluatko kyydin tallille ja Newcastleen hakemaan oman autos? Mulle käy kummin vaan."

”Ehkä olisi helpompaa jos pääsisin kotiin. Ei tarvitse sitten miettiä, miten pääsen tallilta pois”, Alex hymähti ja kiinnitti takkinsa vetoketjun.  Newcastleen oli toki pidempi matka, mutta jos Rayta ei haittaisi, niin se sopisi hänelle paremmin.

Hän menisi sinne joka tapauksessa, eli sillä ei olisi väliä. Hän asteli autolle, auttoi Benin korokkeelleen ja vöihin takapenkille. Hän istui kuskin paikalle, vilkaisten Alexia.
"Saat neuvoa mua sitten, en tiedä yhtään mihin pitää ajaa." Hän naurahti peruuttaessaan pois pihasta.
"Koulutatko säkin hevosia? Samanlaisia kuin isi, villihevosia?" Benjamin kysyi yllättäen takapenkiltä. Ray naurahti.
"Niin, Benjaminin mielestä Bow on villihevonen siis. Koska se ei ole kiltti tai kesy." Hän avasi hieman poikansa sanoja, hymy huulillaan.

Alex istui pelkääjän paikalle ja naurahti Rayn sanoille. Totta kai hän neuvoisi. Onneksi hän ei asunut kovin kaukana Newcastlen keskustasta ja sinne olisi helppo mennä - varsinkin kun ajoi tietä päivittäin töihin ja takaisin. Benjaminin kysymys sai miehen kääntymään ympäri penkillä. Hän hymyili ystävällisesti lapselle ja kuunteli Rayn selityksen suupieli nykien.
”Kyllä koulutan. Itseasiassa koulutan tällä hetkellä hevosia elokuvaan”, hän mainitsi vaikka ei ollut ihan varma ymmärtäisikö Benjaminin ikäinen lapsi vielä asiaa.

Benjamin istui hetken hiljaa. Hevosia, elokuviin. Poika selvästi tuumi Alexin sanomaa.
"Ootko sä näyttelija?" Pojasta kaikki elokivissa olijat olivat näyttelijöitä."

Alex naurahti pehmeästi ja pudisti päätään.
”En, mutta mun hevoset on”, hän vastasi hymyillen ja päätti jättää sanomatta, etteivät ne varsinaisesti olleet hänen hevosia. Ehkä Benjamin pärjäisi tälläkin tiedolla.
”Ehkä voitte joskus isäsi kanssa tulla katsomaan niitä?” Hän kysyi vilkaisten Raideniin. Benjamin saattaisi pitää temppuilevista hevosista.

Benjaminille se olisi tosiaan helpompi käsittää niin, että hevoset olivat Alexin omia.
"Joo! Isi, mennään, jooko?" Poika innostui heti. Autoa ajava mies naurahti pehmeästi.
"Kun Alexille sopii niin voidaan mennä."
"Mullakin on oma poni." Poika sanoi ylpeänä.

Alexia huvitti pojan into, mutta hän oli salaa enemmän mielissään isän suostumuksesta tulla Rosings Parkiin katsomaan.
”Oi, millainen ponisi on?” Alex kysyi muistellen pientä karvaista ponia Skeldalen tarhoissa. Oli hassua, että Benjamin jo ratsasti omalla ponillaan.

Talutettuna poika lähinnä ratsasti, mutta kuitenkin.
"Bob. Se on paras poni ikinä. Isi sano et saan joskus hypätä!"
"Muista kultapieni että siihen menee vielä hetki." Hän muistutti hymyillen.
"Ja sillä on enemmän harjaa kuin Olafilla."

Alex esitti varsin taidokkaasti hämmästynyttä ja ylpeää, kun Benjamin sanoi isän luvanneen hypätä. Rayn toppuuttelu oli lähinnä suloista.
”Oho, sinähän olet sitten jo taitava”, Alex kehui ja hipasi sormillaan Rayn käsivartta.
”Olen muuten joskus ratsastanut Olafilla”, hän muisti hymyillen.
”Bobilla on varmasti paljon harjaa jos sitä on enemmän kun Olafilla.”

Ben meni hämilleen. Oliko? Milloin? Hänkin olisi halunnut ratsastaa Olafia ja joskus saikin mennä käyntiä ruunalla.
"Ootko? Eikö se ookin iso ja pyöree?" Raidenin pokka petti ratin takana. Hänen pullaponinsa ja poikansakin tiesi sen.
"joo. Sillä on iso mahaki."

Alexia nauratti Benjaminin kuvaus isänsä hienosta vuonohevosesta. Pitihän se täysin paikkansa ja niillä sanoilla hän oli saattanut sitä itsekin joskus kuvailla. Ainakin Gabinon rinnalla Olafin pyöreys oli huvittavaa. Hän nyökytteli hyväksyvästi.
”Olaf on oikein hieno poika”, hän päätti lisätä, ettei poniruunalle tulisi paha mieli.

Benjamin hiljeni kohta katselemaan maisemia tai sitten viihdyttämään itseään ajatuksillaan. Raiden taas oli niin onnellinen että Alex tuli pojan kanssa jotenkin juttuun.

”Voitte tulla käymään tallilla koska vain”, Alex muistutti Raidenia ennen kuin he olisivat perillä. Hän hymyili lämpimästi miehelle ja todella toivoi, että he pysyisivät hyvissä väleissä.
”Se on tuo talo”, hän osoitti jykevää, vanhaa tehdasrakennusta, joka oli aikanaan remontoitu upeiksi loft-asunnoiksi.

"Mä muistan ton. Ja jos tulee sellanen olo että haluat pullaponilla mettään rämpimään tai temppuilemaan kentälle, tuu vaan käymään." Raiden hymyili toiselle, pysäyttäen autonsa sen tehdasrakennuksen eteen. Hölmö tuo oli ja niin rakas.
"Benjamin, sano heihei." Kuuliaisesti poika sanoi heipat Alexille, samoin tuon isä.

”Pidän mielessä”, Alex lupasi ja arveli, että käyttäisi mahdollisuuden mahdollisimman pian. Ei häntä haittaisi viettää aikaa Raidenin ja mahdollisesti myös Benjaminin kanssa.
”Heippa”, Alex heilutti lapselle ja hipaisi Rayn kättä vielä ennen kuin astui ulos autosta. Suudelma poskelle kävi mielessä, mutta hän ajatteli säästelevänsä lapsiparan silmiä moiselta.

Samaa Ray oli ajatellut. Hän ei kestäisi kaikkia niitä kysymyksiä matkalla kenkäkauppaan ja sieltä kotiin. Päästyään kotiin hän vaihtoi vaatteet ja saattoi vihdoin aloittaa sen karsinoiden siivoamisen. Vihdoin ja viimein.