Passers by were looking at me as if they could erase it

Ellei ilmalento olisi lyönyt Effieltä ilmoja pihalle, Klausin sanat olisivat taatusti tehneet niin. Englantilainen nainen teki parhaansa pitääkseen musertavan tunnekuohun omana tietonaan, haukkoi vähemmän elegantisti henkeään ja nyökkäsi, kun siihen kykeni. Hän kömpi jäsenet kivistäen ensin polvilleen ja sitten jaloilleen.
"Teen sen ulkona, jotta en häiritse valmennustanne kauempaa. Kiitos mahdollisuudesta", hän sanoi konemaisella kohteliaisuudella, tuki itsensä olkapäätään kysyvästi hamuavaan hevoseen ja heilautti itsensä sen selkään. Hän halusi pois muiden silmistä, pian. Ori ravasi maneesin poikki, ja Effie liukui alas satulasta maneesin toisessa päässä, avasi oven ja he olivat poissa.

Hän tähysi hiljaista tallikäytävää sumein silmin etsien epätoivoisesti pakopaikkaa, ennen kuin saisi hyvää tarkoittavan tukijoukon seuraansa katsomosta. Hän ei kestänyt katsoa ketään silmiin. Niinpä hän talutti Funksin mukanaan ulos ja juoksutti sen ovista itään, ohi heinäladon ja tallin ympärillä kumpuilevaan metsään. Se saisi jäähdytellä ja verrytellä, ja Effie sai vihdoin vajota märän, sammaleisen puun juurelle ja itkeä.

[Kiitos valmennuksesta minun osaltani!]

Effie poistui Funksin kanssa sellaisella kiireellä, ettei Evelyn edes kunnolla tajunnut, mitä tapahtui, ennen kuin maneesin ovi sulkeutui poistuneen ratsukon jälkeen. Nainen kääntyi katsomaan toista paikalle jäänyttä ratsukkoa aavistuksen surullisena ja pettyneenä. Effie oli tehnyt niin hyvää työtä koettaessaan hillitä kaoottista hevostaan. Funks oli vain ollut eri mieltä, ja nyt Effie sai maksaa siitä.

"Jatkammeko rataa, vai?" Evelyn kysyi Klausilta epävarmana siitä, mitä nyt tapahtuisi. Effie oli lähtenyt, jotta valmennusta voitaisiin jatkaa ilman enempiä haavereita, joten tuntuisi typerältä lopettaa nyt. Lionheart kulki lyhyin käyntiaskelin kuolainta järsien, selkeästi kyllästyneenä pelkkään käyntiin. Niinpä Evelyn nosti laukan, teki jälleen kerran onnistuneen laukanvaihdon, mutta ennen kuin päästi hevosensa takaisin käyntiin, pyysi vielä toista laukanvaihtoa. Lionheart totteli kuuliaisesti ja innokkaasti, virkistyen saadessaan jotakin tekemistä, joka vaati keskittymistä ja tarkkuutta. Nainen hidasti käyntiin, tehden asetuksia ja taivutuksia suoralla uralla pitääkseen hevosensa mielenkiinnon yllä sillä aikaa kun odotti Klausin ohjeita. Evelyn huomasi ajatustensa harhailevan poistuneeseen ratsukkoon, mutta pakotti itsensä keskittymään tähän hetkeen. Se nyt vielä puuttuisikin, että seuraavaksi Lionheart alkaisi sählätä omiaan, koska ratsastajan keskittyminen herpaantuisi.

"Jatketaan", Klaus vastasi kireällä äänellä Evelynin kysymykseen. Effie oli poistunut ratsuineen niin kiireesti, ettei hänkään ollut tajunnut tuolle mitään sanoa. Nainen oli selvästi pahoittanut mielensä, mikä sai valmentajan vain pyörittelemään päätään. Naiset. Milloin noita nyt ymmärtäisi?
"Vähän lisähaastetta", hän heitti ja kertoi nyt uuden estejärjestyksen paikalle jääneille kahdelle ratsukolle. Se lisäsi rataan hankalia lähestymisiä sekä nopeita käännöksiä, mikä antaisi ratsukolle lisähaasteta sopivan rytmin valinnassa sekä tasapainon pitämisessä. Nyt myös alusta asti tehdyt harjoitukset hevosen joustavuuden ja notkeuden kanssa tulisivat tarpeen - jos niissä oli luistanut, käännökset eivät ehkä olisikaan niin helppoja.

Pippa aloitti. Tuo ratsasti hieman aremmin, ehkä valmentajan Effielle suunnattua, harkitsematonta töykäisyä pelästyneenä. Ratsastajan tunteet ja asenne heijastuivat suoraan hevoseen, joka kielsi heti, kun sen lähestyminen esteelle oli hallitsematon ja tasapainoton.
"Itsevarmuutta. Jos sinä et halua hypätä niin ei halua hevonenkaan. Uudestaan!" Klaus sanoi äänessään aiempaa enemmän auktoriteettia ja käskyä. Ehkä sanat menisivät niin paremmin läpi, tai ehkä häntä otti päähän lahjakkaan nuoren ratsastajan epäonninen ja keskeytynyt valmennustunti.

Pippa ja Hook selviytyivät radasta lopulta virheettömästi. Sitten oli Evelynin vuoro.

[[Fail Pipan hevosen nimi....]]

Uusi estejärjestys toi haastetta, se oli selvää. Evelyn kävi radan läpi mielessään, samalla kun jatkoi Lionheartin jumppaamista yksinkertaisilla avotaivutuksilla ja pätkällä pohkeenväistöä. Ori liikkui kepeästi, mutta Evelyn tunsi sen liikkeissä selvää jännitystä, mikä johtui naisen omasta käytöksestä. Evelyn pysäytti palominon uralle ja veti muutaman kerran syvään henkeä, rentouttaen hartiansa ja kätensä. Päästäessään hevosensa jälleen liikkeelle, Evelyn tunsi kuinka kireys suli pois orista, kun naisen kädet olivat nyt rennommat ja myötäsivät liikkeitä enemmän.
Pippakaan ei selviytynyt radasta yhtä hyvin kuin aiemmin, mikä sai Evelynin sulkemaan silmänsä ja huokaisemaan syvään. Nähtävästi hän ei ollut ainoa, johon Effien nopea poistuminen oli vaikuttanut. Kun Hook ja Pippa siirtyivät sivummalle, Evelyn kumartui Lionheartin kaulan ylle.
"Tehdään se, poika", nainen kuiskasi hiljaa rapsuttaen hevostaan korvan takaa siinä sivussa. Lionheart hörähti ja Evelyn suoristautui selässä, kiinnittäen katseensa ensimmäiseen esteeseen. Hän nosti laukan ja antoi Lionheartin lähestyä kenties hieman vauhdikkaammin kuin oli tarpeellista, mutta Evelyn tiesi, että se helpottaisi ensimmäisen esteen jälkeen. Kunhan nainen vain saisi ratsunsa kunnialla ensimmäisen esteen yli, hoituisi loppuratakin vaivattomasti.

Lionheart lähestyi kaviot hiekkaa rummuttaen, pää korkealla ja korvat hörössä, ponnistaen vaivattomasti ja venyttäen kultaisen kehonsa esteen yli tyylillä. Evelyn myötäsi hypyssä, johtaen jo ilmassa vasemmalla ohjallaan hieman sivummalle, jotta Lionheart tietäisi heti, minne suuntaan kääntyisi. Tuskin ori oli ehtinyt laskeutua, kun se jo kääntyi seuraavaa estettä kohden. Evelyn laski askelia, arvioi etäisyyttä ja lopulta päätyi hieman lyhentämään ratsunsa tasaista laukkaa, jotta Lionheart ponnistaisi sopivasta kohtaa. Seuraavakin este hoitui samalla tutulla, varmalla lähestymistavalla, joka oli kenties Evelynin ratsastuksen tunnusmerkki.
Käännös kohti toiseksi viimeistä estettä oli tiukka ja Evelyn tiesi, ettei Lionheart taipuisi siihen tässä vauhdissa, joten nainen lyhensi orinsa askelta huomattavasti, luottaen siihen, että hevonen ehtisi ottaa vauhtia ennen ponnistusta. Heti, kun este oli suorassa linjassa heidän edessään, Evelyn antoi Lionheartille käskyn pidentää askeltaan, minkä ori teki mielellään. Palomino ponnisti esteen yli ja kääntyi kohti viimeistä estettä askel kevyenä ja innokkaasti höristen. Evelyn keskittyi, laski askelia ja kokosi laukkaa, odottaen viimeistä hyppyä innolla. Ori ponnisti, ja yleensä hypyssä mukana hyvin pysyvä Evelyn horjahti sivuttain tasapainonsa menettäen. Kuin ihmeen kaupalla nainen pysyi selässä hevosen epätasaisesta laskeutumisesta huolimatta, kun Lionheart koetti asettua ratsastajansa alle ja nojasi vasemmalle puolelle. Puomi kolahti maahan heidän takanaan ja Evelyn irvisti pienesti puristaen kädellään vasenta polveaan. Lionheart hidasti ravin kautta käyntiin ja nainen hieroi polveaan, päästäen jalustimen pois jalastaan. Jalka tuntui kankealta ja polvea särki, mutta muutaman varovaisen kokeilun ja venyttelyn jälkeen nainen väläytti hymyn Klausin suuntaan ja etsi jalustimen takaisin jalkaansa.
"Vanha vamma, joka kiukuttelee silloin tällöin. Tulenko viimeisen uudestaan?" Evelyn selitti, pyyhkäisten koko homman sivuun sen enempiä siitä puhumatta. Polvi oli aikoinaan pettänyt harva se päivä, kunnes Evelyn oli lopettanut esteillä kisaamisen. Nähtävästi tämän päiväinen treeni oli saanut polven jälleen muistuttelemaan olemassaolostaan, mutta yllättävä särky ja heikkous oli jo mennyt ohitse, joten Evelyn ei nähnyt mitään syytä lopettaa nyt. Polvea särkisi huomenna joka tapauksessa, joten treenin voisi yhtä hyvin vetää kunnialla loppuun asti.

Evelynin ja Lionheartin saumaton yhteistyö tekivät Klausiin vaikealla radalla suuren vaikutuksen. Hevonen oli todella herkkä naisen avuille ja suoritus näytti kaikin puolin vaivattomalta ja helpolta. Selkeät tiet, vaikkakin hankalalla radalla, sekä harkitut ja tahdikkaat lähestymiset esteille varmoista hypyistä puhumattakaan kielivät ratsukon pitkäaikaisesta yhteiselosta ja sadoista ellei tuhansista ratsastuskerroista.

Viimeisen esteen tapahtumat eivät ensin valjenneet Klausille. Hän näki kyllä, että Evelyn horjahti, minkä seurauksena painolle ja istunnalle erittäin herkkä Lionheart menetti tasapainonsa esteellä ja tuli alas puomi perässään. Syy sille selvisi vasta, kun hän huomasi ratsastajan pitelevän polveaan. Tuon sanat selvensivät entisestään ja saivat Klausin nyökkäämään. Kyllä hän ymmärsi, hän ymmärsi paremmin kuin hyvin.
"Jos polvi kestää", kuului miehen vastaus Evelynin kysymykseen. Hän ei tietenkään aikonut rasittaa polvivammaista ratsastajaa, mutta jos tuo tahtoi vielä hypätä, mikä hän olisi estämäänkään.
"Teidän yhteistyönne toimii saumattomasti", Klaus kehui ennen kuin ratsukko ehtisi esteelle uudestaan.
"Lionheart on todella hyvin kuulolla ja herkkä avuillesi. Se on tarkka istunnastasi, mutta onneksi sinulla ei ole ongelmaa sen kanssa."

"On se ennenkin kesänyt", Evelyn vastasi itsevarmasti. Polvi oli käynyt läpi paljon kovempaa kohtelua kuin tämä treeni, joten Evelyn oli varma, että se kestäisi loppuun asti. Nuorempana nainen ei ollut suostunut antamaan särylle periksi, vaan oli hypännyt rataa radan jälkeen kunnes polven särky oli käynyt ylivoimaiseksi ja jalka oli kaikkea muuta kuin pettänyt kokonaan hänen altaan joka kerralla, kun nainen yritti varata sille painoa. Niihin aikoihin totuus oli alkanut valjeta Evelynille, joka oli katkerasti luopunut esteistä.
"Kiitos", nainen kiitti saadessaan yllättävän vuolaita kehuja valmentajalta. Kevyt puna hiipi Evelynin kasvoille, ja nainen päätti peittää hämmennyksensä ottamalla suunnaksi viimeisen esteen. Lionheart laukkasi, ponnisti ja liiteli esteen yli ilman vaikeuksia nyt, kun ratsastajakin pysyi hypyssä mukana eikä heilahtanut yllättäen sivusuuntaan.
"Meillä on ollut vuosia aikaa treenata yhdessä", Evelyn vielä lausahti vilkaisten sivusilmällä Pippaa ja Hookia. Se nyt vielä puuttuisikin, että seuraavaksi Pippa tuntisi olonsa surkeaksi ja vähäpätöiseksi, vaikka oli yhtä kieltäytymistä lukuunottamatta tehnyt virheettömiä ratoja. Nainen taputti hevosensa kaulaa kiitokseksi onnistuneesta hypystä, antaen hevoselle hieman pidempää ohjaa, jotta se saattoi laukata pää matalammalla ja selkä pyöreänä, ennen kuin siirtyi painoavuilla takaisin käyntiin.

"Eiköhän tähän olisi hyvä lopetella", Klaus päätti, kun molemmat ratsukot olivat hypänneet radan virheittä.
"Antakaa pidempää ohjaa ja ravatkaa hetki. Tehkää paljon kaarevaa uraa molempiin suuntiin."
Klaus katseli kahta valmennuksen loppuun saakka suorittanutta ratsukkoa. Hevosen ja ratsastajan yhteistyö kulki, molemmat olivat selvästi parantaneet loppua kohden. Kaikki osapuolet näyttivät verrattain tyytyväisiltä suorituksiinsa, hevoset hyvällä tavalla työnteosta väsyneiltä ja raukeilta.

Yhtä pientä seikkaa lukuunottamatta Klaus olisi ollut vallan tyytyväinen valmennukseen. Hän tiesi tehneensä oikean ratkaisun, kun oli ehdottanut Effielle valmennuksen päättämistä ajoissa. Silti hän olisi toivonut, että Funks olisi käyttäytynyt paremmin ja nainen olisi saanut paremman kokemuksen esteiltä. Mies ei syyttänyt ketään, ei itseään, hevosta tai ainakaan Effietä, mutta olisi hän silti toivonut voivansa ensimmäisessä valmennuksessaan pitää edes kaikki ratsukot mukana loppuun saakka.

Loppuverryttely oli tehty ja Klaus oli koonnut suurimman osan estetarpeista varastoon. Valmentaja oli enää ottanut kontaktia ratsastajiin lähinnä pyytäessään rennompaa ravia, pidempää ohjaa tai muuta yksityiskohtiin menevää turhuutta. Yleensähän alku- ja loppuverryttelyt tehtiin jopa itsenäisesti, joten siihen nähden se oli huikea suoritus häneltä. Ratsukot oletettavasti seisahtuivat maneesin keskilinjalle, jotta ratsailtanousu sujuisi oppikirjamaisesti. Pippa talutti Hookin maneesista ja kiitti valmentajaa mennessään. Kaikesta päätellen tuo oli viihtynyt.

Klaus asteli rauhassa Lionheartin ja Evelynin luokse. Hän antoi orin haistaa kämmenselkäänsä ja taputti sitten tuon hikistä kaulaa. Lionheart oli tehnyt hienon työn.
"Toivottavasti en menetä työpaikkaani, kun passitin Effien ja Funksin pois", hän sanoi tuskin kuultavaa huumoria ja keveyttä äänessään, vaikka kysymys taatusti pyöri miehen mielessä. Hän tiesi itsekin, ettei aina onnistunut, ja silloin oli turha jatkaa epäonnistuakseen vain uudelleen - hän oli ollut varma, että onnistumisenkokemukset Funksin kanssa olisivat olleet sillä radalla sinä päivänä täysi mahdottomuus.

Klausin ohjeiden mukaan Evelyn siirsi Lionheartin rentoon raviin, antaen hevoselle ohjaa sitä mukaan kun ori venytti kaulaansa pidemmäksi ja laski päätään alemmas. Evelyn teki laajoja ympyröitä Lionheartin liikkuessa kevein askelin, höristen aina välillä tyytyväisyydestä. Ori oli ainakin nauttinut valmennuksesta Evelynin suureksi yllätykseksi. Nainen oli olettanut, ettei palomino jaksaisi keskittyä tehtäviin montaa kertaa peräjälkeen ja suorittaa niitä vaaditulla tarkkuudella, sillä Evelyn harvoin itse vaati vastaavaa kurinalaista työskentelyä orilta. Sinnepäin tehty suoritus oli ihan tarpeeksi hyvä, niin kauan kun ei aiheuttanut vaaratilannetta kenellekään.

Evelyn antoi orin kävellä muutaman kierroksen pitkin ohjin, ennen kuin kääntyi maneesin keskelle ja pysäytti hevosen. Nainen taputti orin kaulaa, laskeutui alas ja nosti tottuneesti jalustimet ylös. Evelyn löysäsi satulavyötä ja nosti ohjat orin pään yli, kääntyen hymyillen Klausin puoleen.
"Tuskinpa. Funks olisi voinut loukata itsensä, jos olisi jatkanut valmennusta", Evelyn vastasi. Lionheart hörisi tyytyväisenä kun oli saanut taputuksia myös Klausilta. Ori oli suorastaan hellyydenkipeän määritelmä, mitä ihmisten osoittamiin hellyydenosoituksiin tuli.
"Kiitokset valmennuksesta, minä viihdyin hyvin ja opin jälleen lisää", Evelyn kiitti iloisesti hymyillen. "Yllättävää kyllä, jopa tämä hölmö tuntui viihtyvän. Kenties sekin kaipaa välillä tarkempaa suorittamista kuin vain pelkkää maastoilua ja rentoa urankiertämistä ilman varusteita", nainen vastasi rapsuttaen kädellään Lionheartia sään vierestä. Ori sulki silmänsä nauttiessaan rapsutuksista ja hörisi tyytyväisenä, näyttäen siltä, että nukahtaisi pian jaloilleen. Hömelö otus.

"Se olisi voinut vahingoittaa myös muita", Klaus sanoi vakavana ja toivoi, että ori oli päästänyt Effien piinasta ja toiminut paremmin maneesin ulkopuolella. Hän toivoi myös, ettei valmennus ollut traumatisoinut Effietä loppuiäksi.

Klaus vastasi kiitokseen kevyellä nyökkäyksellä. Hän pysytteli selkeän välimatkan päässä naisesta ja siirteli hiekkaa saappaiden kärjillään.
"Toivottavasti näemme samoissa merkeissä vielä", hän toivotti ja lähti kulkemaan tallia kohti. Maneesi näytti tyhjältä, kun esteet ja suuri osa ratsukoista oli poissa. Klaus haaveili vielä pitkästä kävelylenkistä tiluksilla, vaikka kello oli jo paljon. Toinen vaihtoehto olisi lähteä kotiin ja ratketa juomaan. Sitä hän ei halunnut, ja jos joskus niin nyt hän tsemppasi työpaikkansa tähden.

"Uskoisin niin", Evelyn vastasi Klausin toivotukseen. Evelyn oli todella nauttinut valmennuksesta, joten tulisi mielellään uudestaankin. Lionheartista ei olisi kilpailemaan Funksin tai Slippersin kaltaisia estetykkejä vastaan, mutta kyllä palominokin matalilla radoilla pärjäisi. Mikäli Klaus pitäisi valmennuksissaan myös matalampia ratoja, ei Evelynillä olisi mitään estettä, miksi jättää valmennuksissa käyminen kokonaan pois. Hän voisi hyvinkin tulla aina silloin tällöin treenaamaan Lionheartin kanssa.

Klausin lähtiessä tallia kohden, Evelyn odotti hetken, ennen kuin seurasi perästä Lionheartin kanssa. Ori kulki tyytyväisesti omistajansa perässä, hamuten huulillaan naisen kättä. Evelyn hymyili kiintyneesti orin hellyydenosoituksille ja johdatti tuon pesukarsinaan. Riisuttuaan ratsunsa kaikista varusteista, hän pesi kullanhohtoisen karvan kaikesta hiestä, jota treeni oli saanut aikaan. Lionheart nautti lämpimästä vedestä ja roikotti päätään silmät suljettuina, kuin nuokkuen unen ja valveen rajamailla. Kuivattuaan tyytyväisen hevosensa, Evelyn johdatti tuon karsinaan, heittäen kevyen loimen orin selkään. Nainen ei kuitenkaan vielä poistunut tallilta, vaan asettui istumaan orin karsinaan, katsoen tyytyväisenä hevosta, joka laski päänsä hänen syliinsä. Hetken Evelyn vain istui silmät suljettuina selkä karsinan ovea vasten ja silitti hevosensa päätä nauttien väsymyksestä, jota tunsi. Mikään ei voittanut kunnon treenin mukanaan tuomaa väsymystä.

[ Kiitokset mahtavasta pelistä ja valmennuksesta! :> ]

Klaus astui talliin sisälle ja katseli ympärilleen. Oli hiljaista. Hän käveli ihmiskontakteja vältellen orikäytävälle ja loi hymyävän katseen karsinoissa seisoville hevosille. Nuo näyttivät tyytyväisiltä oloonsa, ja miksi eivät olisi näyttäneet: Rosings Park oli hevosia ja ihmisiäkin ajatellen todellinen helmi. Niin upealle tallille toisi mieluusti myös oman hevosensa asumaan, alkoi Klaus miettiä, ja kaavaili jo mielessään unelmahevostaan yhteen tyhjistä karsinoista. Pian hän jatkoi kuitenkin matkaansa ja ehti aikansa huhuilla koiraansa tallipihalla, kunnes se lopulta ilmestyi nurkan takaa suuri oksankarahka suussaan roikkuen. Näky sai Klausin pudistamaan hyväksyvästi hymyillen päätään. Hän lähti kohti maastoja pitkin askelin ja nautti ympäröivästä luonnosta, jollaista hän ei ollut vuosiin saanut kokea.

[Kiitos paljon. :)]