Passers by were looking at me as if they could erase it

[Kuka vaan on tervetullut, mieluiten vaikka muutamakin.]

Aiemmin torstaina Rosings Parkin ilmoitustaululle oli ilmestynyt käsinkirjoitettu, selvästi ajatusta vaatinut mutta lopulta hieman tökerön lyhyeksi jäänyt, ytimekäs viesti:
"Klaus Bogaertin estevalmennus tiistaina klo 17-19 pienryhmälle.
Ilmoittautumiset etukäteen."

Tiistai roikotti synkkiä pilviä Rosings Parkin yllä. Raskaita pisaroita tipahteli harvakseltaan jo valmiiksi kosteaan maahan, eikä horisontti antanut lupauksia paremmasta. Maneesin kattoon alati kiihtyvään tahtiin putoavat pisarat saivat hallin kaikumaan uhkaavasti. Viileän ilman aisti sisälläkin ja tuntui kaivertuvan luihin ja ytimiin.

Mustaan lämpimään takkiinsa kääriytynyt Klaus istui maneesin katsomossa ja piirteli paperinpalalle jotakin, joka ulkopuolisen silmiin olisi näyttänyt vain viivoilta paperilla, mutta joka esitti mahdollisia esteitä hänen parin tunnin päästä alkavaa valmennustaan varten. Hän vilkaisi välillä maneesia kuvitellakseen, miltä esteet siellä näyttäisivät ja millaisin lähestymisin ne saataisiin sopimaan, jotta jokainen ratsukko voisi kuitenkin olla liikkeessä eikä joutuisi odottelemaan paikallaan. Hän valitsi erilaisia esteitä erilaisin lähestymisin, jotta valmennus tarjoaisi varmasti jokaiselle jotakin pohdiskeltavaa. Lankkueste, pystysarja, okseri ja radan korkein pysty toimittaisivat hyvin radan virkaa ja ne oli mahdollista ylittää myös yksittäin. Korkeuden hän säätäisi valmennukseen osallistuvien ratsukoiden mukaan.

Klaus oli pyytäny muutaman tallityöntekijän kasaamaan haluamansa esteet kanssaan. Hän laski askelia esteiden välillä ja rakensi ne mataliksi alkulämmittelyä varten. Ensimmäinen harjoituseste, se korkeimmaksi kaavailtu pysty, oli alkuun 50cm korkea ristikko ja sijaisi lävistäjällä. Klaus kiitti avustajiaan ja kiersi radan aiemman kilparatsastajan tarkkuudella ja kun oli tyytyväinen, hän saattoi siirtyä maneesin laidalle odottamaan ratsukoita.

[ Evelyn saapuu paikalle, kuten uhkailikin. ]

Evelyn oli jännittänyt valmennusta etukäteen lähes järjettömyyksiin asti. Nainen oli hermoillut kotonaan, selaillut tietokirjoja ja etsinyt videoita internetistä, vaikka jokin pieni puoli olikin huutanut sitä, miten typerä Evelyn oli, olihan nainen entinen kilparatsastaja rataesteillä. Se ei ollut vähentänyt hermoilua, sillä siitä oli kauan, kun nainen oli hypännyt satulan kanssa ja vielä kauemmin, kun joku oli oikeasti valmentanut häntä. Yleensä Evelyn hyppäsi omaksi ilokseen, joten millään muulla ei ollut väliä kuin sillä, ettei hevonen loukannut itseään ja Evelyn pysyi selässä. Nyt moinen asioiden puolittainen hoitaminen ei tulisi kysymykseenkään, sillä valmennuksessa vaadittaisiin tarkkuutta ja taitoa. Asioita, jotka olivat Evelynille tuttuakin tutumpia.

Lionheart seisoi karsinassaan täysissä varusteissa, mutta Evelyn oli kumartuneena orin oikean etujalan viereen, käärien pinteliä vähän matkaa auki, ennen kuin kääri sen takaisin kiinni. Tämä oli jo kolmas kerta, kun nainen korjasi pinteliä, joka oli jo ensimmäisellä kerralla ollut lähes täydellinen. Hän tiesi itsekin, että viivytteli vain maneesille menoa, sillä Lionheart oli jo ollut kymmenen minuuttia täysin valmis valmennusta varten. Evelyn ei selkeästi ollut, mikäli naisen tavallista kalpeammista kasvoista ja turhasta odottelusta saattoi mitään päätellä.
Muutamaa syvää hengenvetoa myöhemmin nainen tarttui päättäväisesti ohjiin, taluttaen kuuliaisen hevosensa perässään maneesia kohti. Hetkeksi Evelyn jäi epäröimään maneesin ovelle kuin miettien, että ehtisi vielä kääntyä ympäri ja paeta pois, mutta Lionheart oli nähnyt esteet ja astui hörähtäen eteenpäin korvat hörössä ja silmät intoa loistaen. Naisen ei auttanut kuin seurata innokasta hevostaan ja astua maneesiin. Kaikki hermoilu tuntui katoavan, kun Evelynin silmät kiinnittyivät esteisiin. Ne olivat niin tutun näköisiä. Kilparatsastajan silmin Evelyn arvioi esteiden sijaintia, mahdollisia lähestymiskulmia ja käännöksiä, tuntien hermostuksensa katoavan jokaisen silmänräpäytyksen myötä. Väri palasi siroille kasvoille ja suupielet kääntyivät ylöspäin. Tästä tulisi kivaa.
"Hei", Evelyn tervehti laidalla seisovaa Klausia. "Näyttää hyvältä", nainen naurahti vilkaistessaan esteitä. Lionheart hörisi ja hamusi huulillaan naisen käsivartta, kuin kertoakseen, että Evelynin tulisi jo nousta selkään, jotta palomino ori pääsisi testaamaan tätä rataa. Hymyillen Evelyn rapsutti oriaan turvan alta ja talutti orin keskemmälle, nousten tottuneesti uteliaan orin selkään.

Itsetietoisuus poltteli Effien poskilla, ja pahoinvointi kiertyi solmuksi hänen vatsaansa. Hän oli tarttunut tilaisuuteen heidän ollessaan kasaamassa uudelle valmentajalle, Bogaertille, esterataa, ja pyytänyt lupaa lunastaa yksi ratsastustunneistaan osallistumalla valmennukseen: hänen oli tarkoitus ratsastaa Funksilla estetreeni joka tapauksessa. Nyt hänestä tuntui, että ehkä hänen olisi pitänyt tyytyä tekemään se yksin vailla kriittisiä katseita, sillä hän veikkasi näyttävänsä kömpelöltä aloittelijalta muiden valmennukseen osallistuvien ratsastajien rinnalla - eikä tunnetta auttanut yhtään, että energiasta ylitsepursuava Funks tuntui pötköltä ilkikurista dynamiittia hänen allaan.

Kun Effie talutti sukkajalkaisen punaruunikon maneesiin, se tanssi sivuttain hänen vierellään ja kieppui vauhdikasta ympyrää, kun hän yritti saada jalkaansa jalustimeen. Vaikka hän kuinka piti kiinni ohjista ja vaati pysähdystä, ennen kuin yritti ponnistaa, sillä sekunnilla, kun hänen jalkansa laski painon jalustimeen, hevonen oli jo liikkeellä. Nöyryytyksen puna hohkasi nuoren naisen pisamaisilla kasvoilla, kun hän yritti piilottaa itsensä kypärän lipan alle Funksin lähtiessä kävelemään uralle. Hevonen tuntui liukkaalta saippuapalalta, josta hänen jaloillaan ei ollut toivoa saada otetta, ja kun Effie haki ohjista tuntumaa yrittäen hakea hevosen huomiota puolipidätteillä, sen suipot korvat kääntyilivät jokaiseen ilmansuuntaan, paitsi häntä kohti. Täysiverinen kohotti päänsä korkealle ja pärski, pörisi ja korskui touhukkaasti, mutta ei tuntunut edes huomaavan ratsastajaa selässään. Hartiat lysyyn painuen Effie teki vuoroin pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä heidän odottaessaan muita valmennukseen osallistuvia ratsukoita; Effie oli aina etuajassa. Funksin vastaus myötäävään pidätteeseen oli tosin liikkua joko sivulle tai sitten taaksepäin, kunhan ikiliikkujan ei tarvinnut seistä aloillaan.

Hän halusi vajota maan alle, kun näki tallin uuden eläinlääkärin palominonsa kanssa tulevan paikalle. Mitä ihmettä Effie kuvitteli tekevänsä täällä? Hyvä luoja. Hän yritti muistuttaa itseään, käyttää pettämätöntä logiikkaa ja paukuttaa, että hänellä oli oikeus tähän valmennukseen ja hän ei voisi koskaan kehittyä esteratsastajana, ellei saisi palautetta. Hänellä oli vain masentava tunne, ettei hän välttämättä haluaisi kuulla sitä.

Klausin utelias, hieman jännittynyt katse siirtyi maneesiin saapuneeseen ratsukkoon: Effie Hepburn ja Will Funk For Food. Hän tervehti kevyen nyökkäyksen kera ja etsi kasvoilleen kannustavan hymynpoikasen. Hän oli ehtinyt nähdä, miten tarkasti ja ahkerasti nuori nainen toimi tallitöissä ja odotti nyt näkevänsä tuolta samoja taitoja myös ratsailla.

Mies seurasi, kuinka Hepburn päätyi pitkältä tuntuneen, kiusallisen hiljaisuuden täyttämän ajan jälkeen uralle touhukkaan orin kanssa.
"Ota ihan rohkeasti pysähdyksiä kaikissa askellajeissa ja anna sen purkaa energiaansa. Herättele se kuuntelemaan sinua, leikittele kuolaimella. Muista ryhti", Klausin ääni kaikui maneesin seinistä niitä vasten iskevän sateen ropinan alta. Hänen katseensa tarkkaili ajoissa ollutta ratsukkoa ja vaikka valmennus ei varsinaisesti vielä ollut alkanut, ei hän osannut hillitä itseään. Upea ori olisi varmasti elementissään esteillä, kun siltä ensin kitkettäisiin ylimääräistä energiaa pois.

Maneesiin saapui vielä kaksi ratsukkoa, hänelle jo jollakin tasolla tuttu Evelyn Hills ratsunsa Lionheartin kanssa ja uusi tuttavuus Pippa Hartford käytävän nimikyltistä tuttu Meykenhoek Z ratsunaan. Klaus tervehti kumpaakin. Hän antoi kaikkien kävellä hevosineen rauhassa muutaman kierroksen tarkkaillessaan samalla ratsastajien ja hevosten toimintaa yhdessä. Hän korjasi muutaman kerran lyhytsanaisesti ratsastajien asentoa tai kiertynyttä ohjaa.

"No niin, otetaan sitten verryttelyksi oikeaan kierrokseen ravissa ja laukassa omaan tahtiin voltteja. Muistakaa selkeät tiet!" Klaus ohjasti valmennettaviaan kierrellen itse kentän keskiosassa. Hänen katseensa seurasi vuorollaan jokaista ratsukkoa.
"Hepburn, laske kädet alas ja pidä ne paikallaan", hän korjasi ja seurasi hetken Effien tekemisiä Funksin kanssa.
"Hills, korjaa jalustin lähemmäs varpaita. Aseta selkeämmin kulmissa ja ympyrällä!"

Lionheart noudatti Evelynin ohjeita kuuliaisesti, mikä sai naisen hymyilemään iloisesti. Hevonen siirtyi askellajista toiseen vaivattomasti, pysähtyi pienestäkin istunnanmuutoksesta ja työskenteli hyvässä asennossa ohjia nykimättä. Evelyn teki muutamia siirtymisiä, pysähtymisiä ja jopa pari peruutusta testatakseen orinsa kuulolla olemista, ollen tyytyväinen hevosen herkkyyteen. Nähtävästi pitkät maastolenkit, vauhdikkaat hypyt maastoesteradalla ja rento työskentely kentällä olivat kuluttaneet hevoseen matkan aikana patoutunutta energiaa riittävästi, jotta palomino jaksoi keskittyä ratsastajansa apuihin.
Evelyn siirtyi valmentajan ohjeiden mukaisesti uralle ravaamaan ja tekemään voltteja. Nainen nosti laukan, teki muutaman voltin ja kannusti sen jälkeen Lionheartia pidentämään askeltaan, ennen kuin kokosi hevosensa laukan lyhyeksi. Leikiteltyään hetken orin askeleen pituudella, Evelyn jatkoi siirtymisiä ravin ja laukan välillä, tehden voltteja aina silloin tällöin. Klauksen kehottaessa siirtämään jalustinta, Evelyn totteli ja korjasi jalustintaan lähemmäs varpaita, huomaten saman tien löytävänsä paremman asennon satulasta. Nähtävästi satula oli edelleen jotakin, mikä aiheutti harmaita hiuksia Evelynille. Asetuksen korjaaminen ei ollut yhtä helppoa, sillä se vaati jo keskittymistä ja työntekoa, mutta hitaasti ori alkoi kääntää päätään niskasta, niin että Evelyn saattoi nähdä sekä hevosen sieraimen että silmäkulman. Lionheart ei painanut enää sisäjalan avuille niin pahasti kaarteissa, joten asetuskin tuntui menevän kerta kerralta paremmin läpi, mikä sai voitonriemuisen hymyn välähtämään naisen kasvoilla. Jo nyt Evelyn tuntui saaneen tästä valmennuksesta tarpeeksi irti voidakseen sanoa, että se oli sen arvoista.

Klaus seurasi ratsukoiden työskentelyä tuntien iloa aina, kun nuo saivat hänen sanoistaan uutta potkua, oppia, ja hevosten työskentely muuttui harkitummaksi, vaativammaksi. Mies käveli omaa uraansa maneesin keskellä pysähtyen välillä volttia tekevän ratsukon suorituksen nähdäkseen.
"Käynti", hän sanoi ääntään korottaen jotta saisi kaikkien huomion. Hän käveli harjoitusesteeksi kaavailemansa, lävistäjällä olevan esteen luokse.
"Nyt oikeassa kierroksessa tämä ristikko. Laukka vaihtuu esteellä", Klaus käski eikä olettanutkaan, että kukaan häntä kyseenalaistaisi. Muut osaisivat varmasti varoa sillä hetkellä esteelle tulijaa.
"Jokainen tulee kahdesti tai niin usein, että minä olen ja te itse olette tyytyväisiä. Hills, voitte aloittaa."

Miehen katse kulki hyvin laukkaavan palominon ja tuon ratsastajan mukana.
"Ulko-ohja, sisäpohje, älä anna sen oikoa kulmissa", hän opasti seistessään parhaalla paikalla esteeseen nähden.
"Laske askeleet - kolme, kaksi, yksi", ääni sanoi hiipuen viimeiseen askeleeseen.
"Myötää ohjalla paremmin ensi kerralla. Hartford!"

Klaus käski käyntiä. Helppohan miehen oli sanoa. Effie oli nostanut orilla epäröiden laukan, kun heidän oli tarkoitus tehdä voltteja. Hän oli istunut syvälle satulaan ja nykinyt kuolainta liikkumaan jatkuvasti, katsonut menosuuntaan selkä suorassa ja antanut pehmeät laukka-avut. Funks oli hypännyt vauhtiin kuin Kentucky Derbyn lähdössä melkein suistaen ratsastajansa tasapainosta ja kiitänyt puoli kierrosta häntä tötteröllä, ennen kuin käsivarret rasituksesta itkien Effie sai sen pidätettyä raviin ja yritettyä uudelleen, mutta jokainen laukannosto - yritti hän noudattaa kirjojen oppeja miten tehokkaasti tahansa, antaa kuinka olemattomat avut tahansa - oli toinen toistaan kaoottisempi. Ori lähti lentoon etujalat ilmassa ja kun Effie pidätti sitä, puri kiinni kuolaimeen ja repäisi päänsä alas melkein heittäen ohjista päättäväisesti kiinni pitävän naisen kaulansa yli.

Kun muut ratsastajat suorittivat jo seuraavaa tehtävää, masentuneeseen itseinhoon vajonnut Effie piti tahdonvoimalla epätoivon ja turhaumuksen kyyneleet poissa silmistään. Hän yritti edelleen saada Funksin käyntiin tai sitäkin mieluummin pysähtymään. Se kuitenkin viskasi päänsä ylös ja lähti ravaamaan sivuttain tai jos hilautui melkein seisahduksiin, peruutti taakse vauhdikkain hypähdyksin. Kun Effie myötäsi ohjasta saadakseen sen lopettamaan peruuttamisen, se lähti uudelleen eteenpäin. Kun Funks näki muiden hevosten hyppäävän, se korskui terävästi ja kieppui Effien alla puskien ohjalle kuin Pamplonan härkä ja nousten puolittain takajaloilleen naisen ollessa antamatta periksi sen tahdolle. Effie ei tiennyt, mitä oli tehnyt joutuakseen helvettiin.

Evelyn hidasti orinsa käyntiin, antaen hieman pidempää ohjaa hevoselle, joka venytti kaulaansa samantien. Nainen kuunteli ohjeet, nyökäten vastaukseksi, kun sai kehotuksen aloittaa. Evelyn keräsi ohjat, nosti käynnistä laukan ja käänsi hevosen suoralle linjalle estettä kohti. Klauksen ohjeet kulmissa oikomisesta nainen painoi saman tien mieleensä, vannoen, että ensi kerralla muistaisi sen. Tottuneesti siro nainen kuunteli hevosensa askelia, arvioi etäisyyttä ja päätyi lopulta keräämään hevosta hieman kokoon ennen hyppyä, jotta askeleet jäisivät kokonaisiksi. Nainen laski mielessään askelia, nousi jalustimille ja kumartui hieman eteen liikkuessaan hevosensa mukana.

Lionheartin laskeuduttua matalan esteen toiselle puolelle, Evelyn taputti orin kaulaa kiitokseksi. Hevonen laukkasi kaula kaarella kuin ylpeyttä uhkuen hienosta suorituksestaan, mikä sai Evelynin pudistelemaan päätään. Yleensä tällaista käytöstä näki sen jälkeen, kun hevonen oli suoriutunut 160cm radasta virheettä, mutta ilmeisesti Lionheart oli sitä mieltä, että lämmittelyeste oli yhtä hieno suoritus. Typerä otus. Evelyn siirsi ratsunsa raviin ja uralle, jotta seuraava voisi lähestyä estettä vailla häiriöitä. Nainen painoi Klauksen ohjeet mieleensä hidastaessaan hevosensa käyntiin. Myötää enemmän, selvä. Älä anna oikoa kaarteissa, selvä. Ensi kerralla täytyisi kiinnittää niihin enemmän huomiota.

Funksin vauhdikas ja peräänantamaton halu mennä miten tahtoi, sai Klausin todella mietteliääksi. Vaikka hän miten oli ehdottanut ja pyytänyt erilaisia tehtäviä, ja Effie parhaansa mukaan tehnyt pidätteitä ja eri harjoitteita, joiden olisi pitäny saada orin energiaa purettua - vaikutus tuntui olevan täysin päinvastainen. Klaus keskittyi hetkeksi esteitä hyppääviin ja palasi sitten taas Effien ja Funksin puoleen. Hevonen näytti vain innostuneen esteistä.

"Tulepas Funksin kanssa tämä sarja", hän kehotti ja näytti pitkän sivun uralta hieman sivussa olevaa kahden esteen pystysarjaa, joka ei ollut korkea, ja joiden välin vauhdikas Funks olisi voinut päästä yhdellä laukka-askeleella, vaikka hän olikin laskenut siihen kaksi-kolme askelta. Klaus laski sen varaan, että energinen ori saisi jotakin muuta ajateltavaa Effien apuja vastaan taistelemisen sijaan.

"Tule ravissa ja ota selkeitä pidätteitä. Jos se nostaa laukan, käännä voltille ja istu syvälle satulaan. Se hidastaa kyllä kun joutuu tarpeeksi pienelle ympyrälle", Klaus ohjeisti ja yritti kehitellä jotain, jolla kurittoman innostuksen saisi kitkettyä ratsusta.
"Muut, verrytelkää, tulkaa äskeistä", hän kehotti. Onneksi maneesi oli valtava, joten kolme ratsukkoa hyppäisi siellä leikiten - ainakin jos kaikki hevoset pysyisivät käsissä.

Effie ei tiennyt, ollako kiitollinen valmentajan kehittäessä erillisen tehtävän heille vai kauhuissaan, että oli liian huono selvitäkseen siitä, mitä muilta pyydettiin. Hän painoi päänsä välttäen muiden katseita ja ravasi hiekkaa pöllyttäen kohti heille määrättyä sarjaa. Kun ori näki esteet, se heitti päänsä ylös korvat niin terhakkaasti pystyssä, että ne koskettivat toisiaan, ja ampaisi eteenpäin kiitolaukkaan siirtyen. Effie sai seistä jalustimilla ja nojata painonsa ohjia vastaan saadakseen hevosen kääntymään pienenevälle ympyrälle. Funks liikkui niin tohkeissaan, että nainen pelkäsi sen kaatuvan kyljelleen. Pieni voltti pakotti sen kuitenkin raviin. Effie ratsasti muutaman raviympyrän, ennen kuin suuntasi uudelleen kohti esteitä.
Ja hän joutui kääntämään uudelleen voltille.
Ja taas.
Ja voltille.
Ja vielä.
Funks heitteli raivokkaasti päätään kuin yrittäen ravistaa suitset päästään ravatessaan kiitoravia pienenevällä voltilla. Se nakkasi päänsä taakse niin nopeasti, että iski niskallaan Effietä naamaan. Muksaus kuului kauas. Nainen horjahti taaksepäin silmissä tähtiä kipunoiden, mutta tarttui viime hetkellä lyhyeen, mustaan harjaan ja hilautui takaisin satulaan. Kipu sai hänen tajuntansa sykkimään, ja suussa maistui veri. Hienoa, hän oli purrut kieleensä.
Effie räpytteli silmiään leuka jännittyen orin liihotellessa ympyrällä ja hivuttautuessa kohti esteitä. Funks oli ylivireä, ja nainen syytti itseään: hän jännitti tilannetta niin, että ei ihme, kun hevonen käyttäytyi näin. Mutta nyt sai riittää. Kirosana.

Funks pyöri yhä pienempää ympyrää, ja pysähtyi vihdoin, kun sen turpa kosketti sen lautasia. Masentuneesta raivostuneeksi muuttunut Effie istui olkapäiden ryhti rautaisena ja tuijotti orin leikkisää herasilmää hetken, ennen kuin vapautti sen uudelle raviympyrälle. Hän pyyhkäisi verinoron suupielestään ja kevensi päättäväisesti pitäen hevosen ympyrällä, vaikka se nakkeli päätään ja hypähteli ohjaa vastaan. Hän kokeili uudelleen, ja päätyi voltille. Ja voltille. Ja voltille.

Luupää kuitenkin tuntui vihdoin ymmärtävän, että pääsi esteille vain ravissa. Se lensi kohti ensimmäistä vaaditussa askellajissa ja lennähti yli liioitellun suurella hypyllä, otti valtavan askeleen laukassa ja leiskautti yli jälkimmäisestä sellaisella tarmolla, että heitti Effien tasapainosta ja ampaisi riehakkaaseen laukkaan uraa pitkin riemupukkeja heitellen. Jalustimet ja tasapainonsa yllättävissä hypyissä menettänyt nainen lensi komealla kuperkeikalla ilmaan ja jysähti selälleen hiekkaan. Täysiverinen nelisti eteenpäin tehden valtaisia riemuhyppyjä.

Evelyn ylitti lämmittelyä varten rakennetun esteen aina omalla vuorollaan, keskittyen nyt myötäämään ohjalla kunnolla sekä pitämään huolen siitä, että Lionheartin tiet olivat siistit ja käännökset suoria ilman oikomista. Ori hyppäsi kerta kerran jälkeen notkeammin saatuaan lihaksensa lämpimiksi ja Evelyn tuntui löytävän paremman rytmin hevosensa kanssa. Nopeasti nainen huomasi vanhojen asioiden palautuvan mieleen, ja hypyissä myötääminen tuli luonnostaan. Ilmeisesti esteratsastusta ei niin vain unohdettu.
Hyppyjensä välissä Evelyn katsoi yhä suuremmalla myötätunnolla Effien kamppailua Funksin kanssa, eikä voinut kuin ihailla naisen tarmoa ja päättäväisyyttä. Evelyn olisi todennäköisesti antanut periksi ja ajanut hevosen uralle laukkaamaan muutaman kierroksen täydellä vauhdilla, jotta saisi pahimmat höyryt pois, mutta Effie jaksoi taistella tiensä voittoon. Lionheart käveli uraa pitkin, odottaen omaa vuoroaan esteelle, kun Funks vihdoin ylitti sarjan ensimmäisen esteen ravilähestymisen jälkeen ja loikkasi hullunlailla toisen yli onnistuen siinä sivussa tiputtamaan Effien selästään. Evelyn henkäisi terävästi nähdessään kuinka Effie iskeytyi maahan selälleen. Auts. Tuossa sai kyllä keuhkonsa tehokkaasti tyhjennettyä.

Lionheartin mielenkiinto oli suuntautunut nelistävään täysiveriseen, mikä sai Evelynin kääntämään huomionsa omaan hevoseensa Effiestä huolehtimisen sijaan. Mikäli Funks ei pian rauhottuisi, se onnistuisi vielä pudottamaan ohjansa ja pahimmillaan kompuroimaan niihin.
"Otanko sen kiinni?" Evelyn huikkasi viitaten kädellään Funksia kohden. Lionheart seisoi kuuliaisesti paikallaan, vaikkakin kultaiset korvat kääntyilivät Funksin suuntaan jatkuvasti. Funksia sen paremmin tuntematta Evelyn ei viitsinyt tehdä elettä suuntaan tai toiseen, sillä voisi vain pahentaa tilannetta. Mistä sitä ikinä tiesi, vaikka Funks lopettaisi riekkumisensa itse ja palaisi Effien luokse.

Klaus seurasi hieman kauhuissaan kaoottista tilannetta, kun Funks pääsi vihdoin esteet läpi. Vaikka hypyt sinällään menivätkin mallikkaasti, oli tuolla aivan liikaa vauhtia ja aivan liian korkeita pukkeja, että sellainen olisi millään lailla hyväksyttävää. Mies tunsi sydämen hyppäävän kurkkuun, kun näki ratsastajan mätkähtävän komean ilmalennon jälkeen hiekkaan. Hän vilkaisi maneesia pitkin poikin rellestävää oria ja saattoi vain toivoa, ettei se menisi lähellekään muita hevosia tai jäisi ohjistaan kiinni estetolppiin tai jalkoihinsa. Hän kiirehti kuitenkin pudonneen Effien luo.
"Oletko kunnossa?" Mies kysyi kumartuen toisen puoleen. Hän oli aidosti huolissaan ja sellaisessa tilanteessa kaikista avoimimmillaan.
"Ottakaa seis!", hän huudahti Evelynin ja Pipan suuntaan.

Roo oli havahtunut maneesin laidalla ja heilutti nyt innoissaan häntäänsä, kai haluten leikkiä Funksin kanssa. Musta salama syöksähti maneesin esteiden sekaan ja vaikka se osasikin varoa nelistävää ja poukkoilevaa hevosta, oli se silti tulilinjalla. Koira haukahteli takaa-ajoleikkiä jatkaen ja sai Klausin kauhistumaan entisestään. Se siitä vielä puuttui.
"Roo, pois!" Hän käski mutta ei saanut mitään kontaktia koiraan, se oli liian malttamaton. Funks juoksi Klausia kohti ja mies yritti kääntää sen suuntaa tai hidastaa sitä levittämällä kätensä sen tien eteen, mutta ori heitti päätään ylös ja rynnisti hänen ja seinän välistä hipaisten miehen sormen päitä.

Jostain hapenpuutteen tuoman heikkouden seasta yksi, kamala ajatus nousi Effien mieleen: Funks oli irti. Mitä hän oli tehnyt? Hänellä ei olisi enää ikinä asiaa yhteenkään valmennukseen. Ehkä ei koko tallille. Hän oli sotkenut koko valmennuksen, ensin häirinnyt muiden työskentelyä ja nyt seisauttanut koko lystin: Funks oli tallin vaikein hevonen saada kiinni, sillä ori RAKASTI hippaleikkejä. Voihan… Kirosana. Olisipa hänellä Pauluksen sanavarasto törkeyksiä, sillä nyt ne olivat tarpeen. Hän heilautti käsivartensa päänsä yli täyttääkseen keuhkonsa, ja kömpi horjuen jaloilleen saadessaan vedettyä henkeä.
"Jättäkää se", hän raakkui ottaen tukea estetolpasta ja huitaisi hevosta kohti, "se pitää jättää huomiotta." Hänen kalmankalpeat kasvonsa alkoivat punehtua poskista, kun häpeä palasi shokin jälkeen.
Täysiverinen kirmasi pukitellen ympäri maneesia, mutta leikki menettäisi pian hohtonsa, jos ihmiset eivät lähteneet mukaan hippasille.

Ilmeisesti Effie oli suhteellisen hyvässä kunnossa, sillä nousi jaloilleen ja onnistui vetämään henkeäkin tarpeeksi ohjeistaakseen, ettei Funksia kannattanut lainkaan huomioida. Evelyn noudatti ohjeita ja ravasi huolestuneena Effietä ja Klausta kohti, pysäyttäen Lionheartin heidän lähelleen.
"Oletko kunnossa?" Nainen kysyi hevosensa selästä Effien puolelle kumartuneena katsoen vihreät silmät huolesta suurina pudonnutta ratsastajaa. Ilmalento oli näyttänyt pahalta lähinnä juuri sen takia, että Effie oli tullut selälleen alas, mutta ilmeisesti estetolppaan tukeutuva nainen oli kovempaa tekoa kuin päällepäin näytti. Se ei silti estänyt Evelyniä huolehtimasta vilpittömästi toisen hyvinvoinnin puolesta. Putoaminen ei ollut kivaa, sen nainen tiesi omasta kokemuksesta, sillä oli tullut kisavuosinaan alas tarpeeksi monta kertaa loppuelämän tarpeisiin. Sääli, että Effie oli tullut taas alas, sillä Evelyn muisti edelleen kuraisen naisen, jonka riemuksi Funks oli heitellyt harjoja tallikäytävällä. Miksi aina Effie?

Kun Effie sitten pääsi tolpilleen, vaikkakin hengitys kuulosti hetken vaikealta eikä seisominenkaan ollut helpoimmasta päästä, Klaus hengähti. Hän käski koiraansa nyt lujemmin ja se jolkotti hetken hänen suuntaansa - hyökätäkseen vain uudelleen ohi rynnistävän Funksin jalkoja kohti. Ei olisi koskaan pitänyt ottaa koiraa mukaan tallille.
"Haluatko vaihtaa hevosta?" Klaus kysyi ilmaisten aidosti huolensa siitä, että nainen todella saisi nauttia hetkeäkään valmennuksesta. Joku tulisi varmasti ratsastamaan Funksin loppuverryttelyn toisen puolesta. Toisaalta Effie ei vaikuttanut luovuttajatyypiltä, ja menisi vaikka läpi harmaan kiven. Klaus esitti ehdotuksensa ehkä valmennuksen jatkumisen kannalta, sillä täysin kontrollitta kulkeva ratsu ei takaisi muille keskittymisrauhaa. Hän arvostaisi kuitenkin Effietä, jos tuo nousisi uudelleen Funksin selkään ja taistelisi valmennuksen voittajaksi.

Oksettava verenmaku suussa Effie tuijotti tyhjyyteen pitäen päänsä jäykästi psytyssä, vaikka haluasi vajota maan alle. Hänellä oli tunne, että ehkä Klaus pyysi häntä lähtemään valmennuksesta - ja samaa hän oli haaveillut itse, mutta hän ei voisi laahustaa pois. Hän näki hahmoja ylhäällä katsomossa, ja tunnisti Jamien rennon siluetin. Effie pudisti päätään Klausin kysymykselle. Hän ei voisi antaa periksi nyt, sillä tunsi itsensä tarpeeksi hyvin tietääkseen, ettei voisi koskaan enää palata. Hän siirtyi keskemmälle maneesia kädet kouristuksenomaisessa ristissä kuin rukoillen. Hän tekikin juuri niin, aneli jotakin korkeampaa voimaa pelastamaan viimeiset rippeet hänen kovia kokeneesta ylpeydestään. Nainen painoi päänsä ja seisoi liikkumatta, silmät suljettuna ja ihmettä anellen.

Hän ei tiennyt, montako minuuttia kului, kun hän tunsi turvan leikkisän tönäisyn olkapäässään (mikä melkein heitti hänet nurin) ja hyökkäsi kiinni orin ohjiin kuin pantteri. Funks heitti päätään närkästyneenä, raahasi naista muutaman askeleen, mutta pysähtyi sitten päällään lammasmaisen lempeästi nyökkäillen. Sydän kiivaasti hakaten ja lihaksia putoamisen jäljeltä kivistäen Effie tarttui lujasti orin harjaan ja ponkaisi itsensä korkeuksiin, ennen kuin se ehti karata jälleen liikkeelle.
"Anteeksi, että viivästytän valmennusta", hän sanoi kuuluvasti, asiallisen etäisellä sävyllä ja siirsi nyökyttelevän orin raviin lähtien uralle. Hevonen tuntui vaistoavan repineensä ratsastajansa tämän hermojen äärirajoille eikä enää temponut ohjia tämän käsistä, vaikka viipottikin edelleen vauhdilla ja välillä sivuttain.

Effien tahdonvoima sai Evelynin kunnioittamaan naista vielä vähän lisää, kun toinen selkeästi päätti ottaa Funksin kiinni ja nousta takaisin innokkaan orin selkään. Evelyn käänsi Lionheartin uralle, kulkien hetken käynnissä, ennen kuin vaati oriltaan taas enemmän keskittymistä laukannostoja tekemällä. Nainen antoi hevosen laukata vain muutaman askeleen, ennen kuin hidasti jälleen käyntiin, käveli muutaman askeleen ja nosti jälleen laukan. Muutaman onnistuneen laukannoston jälkeen Evelyn pysäytti Lionheartin kokonaan. Tuskin kahta sekuntia myöhemmin ori nosti sulavasti laukan suoraan paikaltaan, mikä sai Evelynin taputtamaan hevosen kaarella olevaa kaulaa iloisesti hymyillen.

"Ei se mitään, Effie", Evelyn vastasi reippaasti hidastaessaan ravin kautta käyntiin. Nainen siirtyi pois uralta kuuntelemaan Klausin seuraavia ohjeita. Lionheart oli kuulolla ja valmis koettamaan onneaan seuraavan harjoituksen muodossa, mikä sai Evelynin hymyilemään rennosti istuessaan hevosensa selässä hyvässä ryhdissä. Kylläpä valmennuksessa oli jo ehtinyt tapahtumaan, eikä vielä oltu päästy edes lämmittelyesteitä pidemmälle. Mitäköhän tapahtuisi, jos Klaus laittaisi valmennettavansa hyppäämään esteitä ratana? Evelyn oli valmis ottamaan selvää katsoessaan hymyillen esteeltä toiselle.

Tyytyväinen ilme kasvoillaan Klaus saattoi palauttaa valmennuksen takaisin järjestykseen. Effien sinnikkyys oli ihailtavaa, hän itse kun oli lopettanut ratsastusharrastuksen vuosiksi putoamisen jälkeen. Tietysti Klaus ymmärsi, että oli tehny sen pakosta, ja saattoi tuntea hermokivun säteilevän olkapäästään aina oikean käden sormien päihin saakka. Ilmeisesti hän oli huomaamattaan jännittänyt kättään, se oli rasittunut esteitä rakentaessa tai pelkkä muisto saattoi vaikuttaa siihen niin. Mies ravisti kättään saatuaan viimein käskettyä koiransa pois maneesista - oikeammin hän suorastaan heitti sen ovesta ulos.

"No niin, otetaan koko rata vaan. Pysty, lankku, sarja ja okseri", hän kertoi haluamansa estejärjestyksen ja pisti Evelynin aloittamaan ja Effien heti toisen perään. Hän tiesi, että voisi varautua mihin vaan, mutta ei ollut luovuttanut ratsukon suhteen.
"Muista katse kun lähestyt esteitä", Klaus muistutti Evelyniä. Lionheart toimi upeasti, eikä Klaus voinut jälleen kuin ihailla ratsukon yhteispeliä. Radan tiet olivat helpot, esteet matalat ja se toimisi kevyenä jumppasarjana, paitsi ehkä Funksin kanssa. Ori saattaisi keksiä mitä vain järkyttääkseen Effien maailmaa.

Että mitä? Tämä oli varmasti rangaistus valmennuksessa tunaroinnista. Ehkä Funks heittäisi hänet uudelleen ja talloisi alleen niin, ettei hänen tarvitsisi kokea epäonnistumistensa jälkimaininkeja. Naiselle, joka oli ollut vaivatta paras koko ikänsä, yksinkertaistenkin asioiden kanssa kamppailu kävi raskaasti itsetunnolle. Hän tiesi, että Colin ja Paulus olisivat varmasti ymmärtäväisiä, mutta se tuntui ajatuksena jopa pahemmalta kuin räkänauru ja julmat vitsit: hän ei kestänyt ajatusta, että vasta aloittaneet ratsastajat säälisivät häntä.
Hän oli niin ajatuksissaan, ettei edes huomannut täysiverisen riehakkaita sivuaskelia, piti sen vain vaistonvaraisin avuin uralla sisäpohkeen ja ulko-ohjan välissä. Pysty, lankku, sarja ja okseri, Effie toisteli mielessään katsoen pientä, muille varmasti lastenleikiltä näyttävää rataa ja kuuli tuomion äänen jylisevän mielessään. No, ainakaan hänellä ei olisi enää mitään menetettävää. Hän ravasi Funksilla vuoroin pienenevää ja suurenevaa ympyrää maneesin toisessa päässä poissa hämmentävän ystävällisen (amerikkalaiset, tietenkin) Evelynin tieltä. Hän toivoi löytävänsä jotakin henkensä pelastavaa ratsukon suorituksesta.

Evelyn painoi radan mieleensä, vilkaisten sen vielä kerran ennakolta läpi kilparatsastajan tottumuksesta. Nainen kuvitteli jokaisen hypyn, käännöksen ja laukanvaihdon valmiiksi, jotta mikään ei tulisi yllätyksenä radalla. Evelynin suurena etuna oli vuosien aikana hiottu yhteistyö Lionheartin kanssa, sillä nainen pystyi yhdellä katseella arvioimaan, kuinka monta laukka-askelta ori saisi mihinkin väliin mahtumaan.

Nainen nosti laukan, teki muutaman voltin joiden aikana kokosi Lionheartin askeleen lyhyeksi ja sai orin kunnolla hereille, ennen kuin käänsi hevosen kohti pystyä. Evelynin katse oli liimautuneena esteeseen, kun ori lähestyi pystyä korvat hörössä laukaten vaivattomalla ja lyhyellä askeleella, ponnistaen kevyesti matalan esteen yli. Evelynin katse kääntyi jo esteen päällä kohti seuraavaa estettä, vaikka radan käännösten loivuuden takia se ei ollutkaan välttämätöntä. Vanhoista tavoista oli vaikea päästä eroon. Lionheart lähestyi lankkua rytmikkäästi, Evelyn laski askeleet, nousi jalustimille, myötäsi selkeästi ohjalla ja eli hevosensa liikkeen mukana kokemuksen suomalla vaivattomuudella. 
Katse kääntyi sarjalle, eikä Evelyn epäröinyt antaessaan Lionheartille luvan venyttää askeltaan hieman pidemmäksi, jotta hevonen saisi sarjan esteiden väliin kaksi kokonaista askelta. Ori ylitti molemmat esteet tasaisesti, Evelynin valmistautuessa jo okseria varten. Nainen kokosi orin laukan lyhyeksi, päästäen hevosen vasta neljää askelta ennen okseria ottamaan kunnolla vauhtia. Lionheart venyi kauniisti pidempään askeleeseen ja onnekseen Evelyn huomasi arvioineensa etäisyyden oikein, sillä ori ponnisti oikealta kohdalta ja liiteli okserin yli sulavasti. Evelyn taputti kullanhohtoista kaulaa ja hidasti hevosensa raviin, siirtyen nopeasti pois radalta, jotta Effie saisi estradin itselleen.
Siirryttyään pois tieltä, Evelyn hidasti orinsa käyntiin, antaen sille pidempää ohjaa kiitokseksi hienosta työskentelystä radalla. Nainen oli tottunut palkitsemaan hevosensa lähes joka välissä pidemmällä ohjalla, joten Lionheart venytti tyytyväisenä kaulaansa, kun Evelyn kääntyi uteliaana katsomaan Effietä ja Funksia.

Klaus seurasi Evelynin ja Lionheartin työskentelyä eikä keskeyttänyt ratsukon suoritusta missään vaiheessa. Täydellinen hiljaisuus rikkoutui vain hevosten korskahduksiin, unettavan rummuttaviin ja tasaisiin laukka-askeliin. Lionheartin ylittäessä viimeisen okserin, Klaus löysi kasvoiltaan harvinaisen tyytyväisen ja ylpeän hymyn.
"Hyvä, hienosti meni", mies kehui lyhyesti. Ratsukko oli tehnyt suorastaan mallisuorituksen, jota oli turha edes lähteä analysoimaan virheiden löytämiseksi. Klaus kääntyi Effien ja steppaavan Funksin puoleen.
"Mennääs sitten", hän kehotti rohkaisevasti.

Effie seurasi virheettömän Evelynin ja virheettömän Lionheartin virheetöntä suoritusta. Hänestä tuntui kuin olisi nousemassa lavalle epävireisen nokkahuilun kanssa sen jälkeen, kun Beatles oli räjäyttänyt pankin. Hän tuijotti eteensä muistuttaen lähinnä teuraaksi vietävää lammasta ja nosti Funksilla ympyrältä laukan. Täysiverinen korskui tohkeissaan päästessään vihdoin laukkaamaan ja ampaisi vauhtiin pitkin, riehakkain hypyin. Effie ei edes yrittänyt hillitä sen menoa, keskitti jäljellä olevat voimavaransa vain sen vauhdin ohjaamiseen oikeaan suuntaan. Ja vauhtiahan riitti. Matka pystyesteelle taittui Effien mielestä muutamassa sekunnissa. Hän takertui tiukasti orin harjaan ja nousi kevyeen istuntaan; Funks melkein nelisti ensimmäiselle esteelle ja lensi korkealta yli kuin Steeplechasen osallistuja. Nainen joutui tekemään laukkaympyrän päästäkseen linjalle seuraavan esteen kanssa, sillä hevosen vauhti oli kiidättänyt heidät jo ohi hyvästä lähestymisestä ennen kuin Effie oli jälleen tasapainossa hurjan hypyn jälkeen.

Hän teki kaksi tusinaa puolipidätettä kääntäessään hevosen suoralle linjalle kohti lankkua, ja nousi jälleen hyvissä ajoin kevyeen istuntaan kädet lujasti orin harjassa, sillä ei halunnut jäädä jälkeen hypyssä ja pudota uudelleen. Funks lennähti yli takajalat ilmaa riehakkaasti potkaisten, ja Effie käänsi sen pään ilmalennossa kohti sarjaestettä. Hän oli jatkaa matkaa hevosen lavan yli suoraan, sillä se kääntyi kuin kolikon päällä ja syöksähti kohti sarjaa. Huultaan purren nainen kiinnitti itsensä hevosen harjaan, ja pysyi jalustimilla Funksin ottaessa yhden pitkän laukkahypyn esteiden välillä ja lennähtäessä jälkimmäisenkin osan yli. Se tuntui vaistoavan itsekin okserin olevan seuraavana, ja Effie kyyristyi sen kaulalle ohjaten täysiveristä katseellaan. Se korskui pää nousten ja potkaisi itsensä ilmaan kuin puissancen muuria ylittäessään ja karkasi esteen jälkeen raisuun neliin, kuten edelliselläkin kerralla, heitellen valtaisia riemupukkeja. Tällä kertaa Effie ei kuitenkaan ollut menettänyt jalustimia ja naputti hevosta terävästi pohkeilla vetäen sen päätä ylös, ennen kuin muksahtaisi uudelleen tanteereeseen. Edellinen isku jyskytti edelleen hänen rajoissaan. Funks pärskyi ylpeänä, nakkeli päätään pidätteistä, mutta hidasti ravin kautta energiseen käyntiin. Effie oli tuupertua sen kaulaa vasten.

Evelyn ei vastannut Klausin kehuihin mitenkään muutoin kuin väläyttämällä kiitollisen hymyn valmentajan suuntaan. Sen jälkeen nainen keskittyi seuraavana radalle lähtevään ratsukkoon. Funks oli ilmeisesti odottanut tarpeeksi, sillä tuntui koettavan tehdä nopeusennätystä kiitäessään esteeltä toiselle. Evelyn seurasi kaksikon menoa silmät suurina ja suu pienesti auki. Effie tuntui pysyttelevän selässä silkalla tahdonvoimalla ja päättäväisyydellä ohjatessaan raketinlailla radan halki kiitävää hevostaan. Evelyn ei oikein edes ymmärtänyt, miten Effie onnistui paitsi ohjaamaan hevosen hyvillä lähestymisillä jokaiselle esteelle, myös pysyttelemään jokaisessa hypyssä mukana, kun Funksilla tuntui olevan enemmän vauhtia kuin maastoesteradallekaan oli tyypillistä.
Lionheart tuntui imevän Funksin energisyydestä virtaa itseensäkin, sillä sen käyntiaskel muuttui lyhyemmäksi ja terävämmäksi palominon nostaessa päätään ja katsoessaan kiitävää ratsukkoa. Evelyn keräsi ohjia lyhyemmäksi pitääkseen hevosensa edelleen kuolaintuntumalla, kun Funks lensi okserin yli korkeammalta kuin oli mitenkään tarpeellista. Evelynin lempeä ja hivenen kunnioittavakin katse siirtyi pärskivästä hevosesta kovan työn tehneeseen ratsastajaan ja nainen painoi päänsä pieneen nyökkäykseen kevyt hymy huulillaan.

Funksin menoa oli jännittävää seurata, sillä eihän tiennyt, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Klaus pyysi pidätteitä ja voltteja esteiden välillä tietämättä miten ne hevoseen purisivat, ja seurasi Effien sinnikästä taistelua kättä vastaan riuhtovan orin kanssa. Hurja vauhti tuntui vain kiihtyvän, mutta jotenkin ratsukko pääsi silti esteiden yli pudottamatta puomeja. Mikä parasta, Klaus saattoi ihailla sitä, miten Effie kaikesta huolimatta sai hevosen sellaiseen ruotuun, että saattoi ohjata sen esteiden yli oikeassa järjestyksessä. Vaikka Funks riistikin neliin viimeisen esteen jälkeen, sai ratsastaja sen upeasti hidastamaan käyntiin.
"Kehu sitä. Hyvä rata. Vähän kaoottinen", Klaus kommentoi hymähtäen radan jälkeen ja toivoi, että Effie ymmärtäisi sen olleen  hatunnosto naisen ratsastustaidoille ja kommentti hevosen energisyyteen.

Pippa ja Hook ylittivät esteet muiden tavalla pudottamatta, joskin rauhallisemmassa tahdissa kuin Effie ja Funks. Klaus korotti aiempaa ristikkoa nyt 90 senttiin, sillä oli nöhny jo ensimmäisellä kerralla, että hevosilla riittäisi potentiaalia. Muut esteet olivat 70cm-80cm korkeita, ja hän tiesi, että valmennuksessa olleet ratsukot pääsisivät - ainakin jos hevosista puhuttiin - helposti yli metrinkin ratoja. Sillä kertaa hänellä ei ollut aikomustakaan hyppäyttää korkeutta, vaan hän halusi keskittyä erityisesti hevosen ja ratsastajan yhteistyöhön, ratsastajan asentoon ja apujen käyttöön sekä puhtaisiin suorituksiin ja harkittuihin teihin.
"Muistakaa tarkka ja harkittu lähestyminen, nyt kun esteet ovat korkeampia. Keskittykää hyppyyn mukautumiseen ja siihen, että tasapaino pysyy koko hypyn ajan. Ottakaa tarvittaessa voltteja ja vaikka käyntiin siirtymisiä tai pysähdyksiä", Klaus alusti seuraavaa tehtävää ja tarkoitti viimeiset sanansa erityisesti kaahaavan Funksin kanssa toisena tulevalle Effielle.
"Muut ottavat hallitusti siirtymisiä eri askellajeissa. Ennen omaa vuoroa saa halutessaan tulla yhden omavalintaisen esteen harjoitukseksi." Klaus pyysi Evelyniä aloittamaan.

Funks tanssi reippaassa käynnissä maneesin tyhjään päätyyn, kauas esteradasta ja sitä ylittävistä ratsukoista. Effie tunsi olonsa turvallisemmaksi kaukana muiden reitistä, sillä menettäisi loputkin itsetuntonsa surullisista rippeistä, jos hänen toilailunsa katkaisisi Evelynin mallisuorituksen tai saisi Hookin ja Pipan yhteistyön menemään takapakkia.
Hän taputti orin kaulaa, kun se suostui vihdoin pysähtymään kokonaiseksi sekunniksi ja antoi sen sitten kävellä ohjat epäröivästi pidempinä, sillä hän tunsi kouristaneensa niitä koko valmennuksen ajan. Ehkä hellittäminen rentouttaisi hevosta, johon hänen jännityksensä oli säteillyt ohjia pitkin.
Kaoottinen oli ollut lievä sana kuvaamaan heidän vähemmän kuin sujuvaa yhteistyötään esteradalla. Jos hän olisi ratsastanut Ivoryn kaltaista hevosta, joka oli tiedoton omista jaloistaan, he olisivat läväyttäneet läpi ensimmäisestä esteestä. Effie tiesi harmikseen, että ainoa syy, miksi Funks selvitti esteitä puomeihin koskematta, johtui hevosen luonnollisesta lahjakkuudesta esteillä. Se olisi varmaan selvinnyt paremmin ilman häntä selässään.

"Hallittu" ei ollut täysiverisen sanavarastossa. Effie sulki muun maailman päästään, kun siirsi hevosta käyntiin, pysähdykseen, raviin, pysähdykseen, käyntiin. Hän joutui vetämään ohjista kuin yrittäen seisauttaa höyryveturia käsivoimin saadakseen hevosen hidastamaan, mutta ehti tuskin ajatella vauhdin lisäämistä, kun jo mentiin. Hevonen heitteli närkästyneenä päätään ja hypähteli sivuttain pidätteistä, eikä Effie tiennyt, miten saada se hidastamaan sulokkaasti. Hänen istuntansa tuntui olevan yhtä turhan kanssa. Hän vilkaisi Evelynin suoritusta, ja nosti Funksilla laukan (GAAAAAALAUKKAAAJEE, ori ajatteli) pääty-ympyrällä toivoen, että saisi askellajin hillittyä ennen heidän vuoroaan. Siitä ei ollut paljoa toivoa, mutta Effie yritti arvioida montako valtaisaa laukkahyppyä Funks otti sen aikana, kun hän käänsi sitä pienemmälle tai suuremmalle ympyrälle.