Passers by were looking at me as if they could erase it

Lionheart, joka oli herkkä aistimaan vallitsevaa ilmapiiriä, nyki kevyesti ohjia koettaessaan kiihdyttää vauhtiaan, mutta Evelyn piti hevosensa käynnissä kuunnellessaan Klausin ohjeet. Selvä, rata siis uudestaan, mutta korkeammilla esteillä. Evelyn tiesi, että Lionheart hyppäsi vaativiakin metrin ratoja, joten tästä kyllä selvittäisiin, kunhan hevonen vain jaksaisi keskittyä. Tällä hetkellä palominon keskittymiskyky tuntui rakoilevan, kun se katseli vuorotellen esteitä ja Funksia, selkeästi pohtien, olisiko hauskempaa ottaa toisesta täysiverisestä esimerkkiä vai näyttää, kuinka rata oikeasti kannattaisi hypätä.
Evelyn nosti laukan, työstäen hevostaan muutamalla ympyrällä. Nainen leikitteli orin askeleen pituudella, pakottaen hevosensa keskittymään jälleen käsillä olevaan tehtävään. Mokoma keskittymishäiriöinen hevonen, aina tekemässä kymmentä asiaa yhtä aikaa. Evelyn käänsi hevosen ensimmäistä estettä kohti, istuen syvällä satulassa katse esteeseen kiinnittyneenä. Lionheart nosti päätään korkeammalle jo aiemmin ja koetti pidentää askeltaan, mutta Evelyn oli askeleen edellä ja esti orin yritykset. Niinpä Lionheart päätyi ylittämään ensimmäisen esteen kootusti ja hallitusti, kääntyen ratsastajansa ohjeiden mukaisesti seuraavaa estettä kohden.
Palomino koetti pyrkiä eteenpäin vauhdikkaammin, mutta Evelynin pidätteet menivät läpi, mikä sai orin lähinnä nostamaan askeltaan yhä korkeammaksi. Jos ei kerran eteenpäin päässyt, niin ylös sitten, taisi olla Lionheartin mielipide rauhallisesta vauhdista. Evelyn myötäsi hypyssä nauttien tunteesta, kun ori venytti itsensä vaivattoman oloisesti toisenkin esteen yli. Evelyn käänsi hevosen sarjaa kohden, tuntien palominon innon jokaisessa askeleessa. Orin keskittyminen rakoili lähestymisessä, mikä näkyi hypyssä, sillä ori venytti sen liian pitkäksi, mikä teki esteiden välistä ahtaan. Evelyn onnistui kuitenkin lyhentämään palominon askelta sen verran, että Lionheart sai kuin saikin kaksi kokonaista askelta sarjan väliin.
Lionheartin korvien kärjet olivat lähes yhdessä kun ori lähestyi pää korkealla viimeistä estettä. Evelyn teki puolipidätteitä ja vaati hevoseltaan laukanvaihtoa ennen hyppyä, saadakseen hevosensa keskittymään omiin jalkoihinsa. Ori totteli innostaan huolimatta eikä kompuroinut jalkoihinsa, joten Evelyn päästi hevosen ottamaan muutaman pidemmän askeleen vauhdiksi ja liitelemään viimeisen esteen yli. Evelyn myötäsi vaivattomasti hevosensa hypyssä, vaikka nousikin kevyeen istuntaan vasta viime hetkillä. Nainen oli tottunut hyppäämään siten, eikä noussut jalustimilleen kuin vasta ponnistusvaiheessa, sillä koki siten myötäilevänsä hevosensa liikkeitä kaikista eniten. Toiset kilparatsastajat tekivät niin, toiset taas nousivat kevyeen istuntaan jo paria askelta ennen estettä. Jokainen tavallaan, vai miten se meni.
Laskeutumisen jälkeen Evelyn antoi hevosena laukata vielä laajalla kaarella, ennen kuin hidasti raviin ja käyntiin, siirtyen uralle tekemään askellajista toiseen siirtymisiä. Lionheart korskui ja järsi kuolainta innostuneena, selkeästi halukkaana hyppäämään enemmän ja kovemmalla vauhdilla. Evelyn tiesi, että olisi hyvin voinut antaa hevosensa ottaa enemmän vauhtia radalla ja todennäköisesti silti tehnyt puhtaan radan, mutta jotenkin Evelyn ei enää löytänyt itsestään sitä puolta, joka kannusti hevosen aina vain lujempaan vauhtiin jokaisen esteen jälkeen.

Lionheartin puhtaat hypyt saivat Klausin keskittymään kaikkiin pienimpiin yksityiskohtiin, ja hän sai etsimällä etsiä korjattavaa Evelynin asennosta, hyppytekniikasta ja apujenkäytöstä. Funksin energisyys tuntui tarttuneen myös toiseen täysiveriseen ja se saikin haukankatseisen miehen huomaamaan orin keskittymisen herpaantuvan. Hän oli aistivinaan myös ratsastajan eleistä jotakin vastaavaa sillä hetkellä, kun Lionheartin tosiaan oli taisteltava lähestymisensä sarjan toiselle esteelle. Nainen kuitenkin korjasi asian loistavasti.
"Olet hyvin mukana hypyissä. Lionheart on lahjakas", valmentaja kehui puhtaan suorituksen jälkeen.

Vaikka Effien vuoro oli vasta toisena, Klaus oli tarkastellut ratsukon menoa ja Evelynin suorituksen ajan. Läsipäisessä ruunikossa riitti edelleen virtaa, mutta se näytti silloin tällöin merkkejä kuulolla olosta. Vaikka orin säntäily varmasti tuntui selästä käsin jopa karmivalta tulevaa rataa ajatellen, se näytti oikeastaan aika hyvältä: ruunikon suuret, vahvat askeleet ja selkeästi - hevosen tai ajoittai jopa ratsastajan - hallussa oleva kaikissa askellajeissa helposti vaihtuva tahti olivat estehevoselle hyviä piirteitä. Mikä parasta, Funks näytti todella nauttivan hurjapään tavoin hypyistä.
"Annahan mennä", Klaus sanoi käännyttyään katsomaan Effien ja Funksin suuntaan.

Klausin vaatimasta suorituksesta ei ollut toivoakaan, ja Effie tiesi sen varsin hyvin. Turhaumus poltteli hänen sisällään, mutta hän ei voinut jättää valmennusta. Se olisi erittäin epäkohteliasta, se oli maksettu Corinnen rahoilla ja se estäisi häntä palaamasta enää koskaan uuteen valmennukseen. Mutta hän halusi huutaa suoraa huutoa tai itkeä lohduttomasti. Miten hänen oli tarkoitus tehdä pyydetyt asiat, kun ne tuntuivat vain pahentavan hevosen suoritusta? Funks vastusteli rajusti joka kerran, kun nainen pidätti sitä, ja suussa maistuva, hampaat värjännyt veri oli karvas muistutus tästä. Pidätteet saivat hevosen heittelemään päätään rajusti ja rikkomaan laukkansa rytmin. Ori kiihtyi ja turhautui koko ajan lisää.
Effie ratsasasti sitä ympyrällä ja suuntasi esteelle. Hän teki voltin, ja hevonen kaahasi sen niin, että oli liukastua kyljelleen ja loikkasi sitten varoittamatta kenguruhypyn korotetun pystyn yli niin, että suisti ratsastajansa tasapainosta. Se kiemurteli rynnivää serpeentiiniä, kun Effie yritti päästä sen kaulalta satulaan, saada jalustimet jalkaansa ja kääntää hevonen voltille. Se pysähtyi vasta pää maneesin nurkassa. Effien mustuneet silmät olivat kosteat, mutta hän esti itseään tahdonvoimalla puhkeamasta kyyneliin.

Hän ei luovuttaisi. Vaikka halusi. Uusi yritys, hallittu, tasapainoinen, tee voltteja, siirry käyntiin tai pysähdy… Effie suuntasi hevosen uudelleen samalle pystylle laukattuaan ensin koko jättimäisen maneesin ympäri, mutta heti kun hevosen turpa osoitti estettä kohti, se heitti päänsä kattoon ja rynni eteenpäin. Effie käänsi sen kaoottiselle voltille ja yritti pysäyttää sen. Funks tappeli ohjaa vasten niin turhautuneena, että kohosi takajaloilleen ja teki sen uudelleen, kun Effie yritti pidättää liikeelle lähteneen hevosen vaadittuun pysähdykseen.
Maailma oli uskomattoman epäreilu.

Nainen otti taas kerran laukkaympyrän, ja halusi vain vuoronsa ohitse. Klaus voisi ratsastaa itse Funksilla hallitun ja tarkan suorituksen, sillä hänestä ei selvästikään siihen ollut. Effie löysäsi ohjaa ja sitä vasten rynninyt hevonen oli kaatua turvalleen hämmästyksestä. Mene sitten. Perhana. Se ampaisi eteenpäin, ja Effie yritti vain pysyä tasapainossa kevyessä istunnassa. Hän teki orilla taas laajan laukkaympyrän ennen lankkua, ja Funks kaasutti sen yli valtavalla hypyllä, punaista runkoaan kuin näön vuoksi venyttäen. Olisipa tämä jo ohi, Effie hoki mielessään, sillä hänen kynnyksensä nöyryytykselle oli jo ylittynyt. Hän, joka oli aina ollut kirkkaasti luokkansa, jopa vuotensa, paras, oli nyt se, joka hidasti muita eikä voinut noudattaa edes opettajan yksinkertaisimpia käskyjä.
Hän teki toisen laukkaympyrän ohja löysänä ja käänsi orin kaukaa suoralle linjalle sarjaa kohti. Funks kohotti päätään ja kiihdytti vauhtiaan, mutta näytti haparoivan ennen estettä kuin tajuten, että sen takana oli toinenkin. Se lyhensi askeltaan ja hidasti vauhtiaan. Effie tarttui sen harjaan ja nousi kevyeen istuntaan. Jos ori kerran tiesi kaiken paremmin kuin hän, tehköön sitten työt itse. Funks hyppäsi ensimmäisen esteen sarjasta, otti kaksi askelta ja hyppäsi jälkimmäisen melkein hitaasti, korvat kääntyillen ja hämmentyneenä pärskyen.

Ja jälleen laaaaaaaja laukkaympyrä. Effie piti edelleen kiinni hevosen harjasta ja antoi ohjan lojua löysänä. Hän kertoi sille viimeisen esteen sijainnin katseella ja ulko-pohkeella, ja Funks lähti sitä kohti. Se liikkui edelleen huomattavasti nopeammin kuin Lionheart tai kuin oli ehkä tarkoitus, mutta nyt sen askeleet näyttivät harkituilta ja hevonen nosti päätään tarkkaillakseen esteen korkeutta ja etäisyyttä paremmin. Effie nousi jälleen hyvissä ajoin ennen okseria kevyeen istuntaan, jotta ehti varmistaa jalustimen paikan, jalkojensa asennon, katseensa suunnan ja käsiensä tukevan otteen silkkisessä, mustassa harjassa. Funks ylitti esteen pyöreässä, tasapainoisessa kaaressa ja laskeutui elegantisti. Effie taputti sitä vaivihkaa kaulalle.

Ja sitten ori tajusi päässeensä hyppäämään ja saaneensa jopa kehuja, joten ryösti taas pukittavaan neliin ja heitti Effien komeassa kaaressa selästään. Nainen mätkähti jälleen raskaasti hiekkaan, mutta tällä kertaa hevosen ohjat tiukasti käsiinsä rutistettuina. Funks pysähtyi närkästyneenä ratsastajan viereen.

Evelyn olisi halunnut korjata Klausia, että Lionheart oli lahjakas vain matalilla radoilla, sillä orille jo hieman metrin ylittävät radat alkoivat todella koetella sen kapasiteettia. Ori hahmotti esteiden sijainnit hyvin ja osasi arvioida omaa ponnistuskohtaansa välttävästi, mutta ponnistusvoimaa ei riittäisi korkeille radoille. Lionheart hyppäsi yksittäisiä esteitä kenties 120cm asti, mutta ratana sellainen olisi jo ylitsepääsemätön. Onneksi Evelyn ei kaavaillutkaan hevosestaan kilparatsua, joten moinen ei haitannut lainkaan.
Nainen teki Klausin ohjeiden mukaisesti siirtymisiä, keskittyen työskentelemään hevosensa kanssa tarkkaavaisesti ja vaativasti. Lionheart ei ollut tottunut naisen tarkkuuteen mitä pikkuasioihin tuli, joten ori joutui todella koetukselle ratsastajansa tavoin, kun jokaisessa kulmassa oli asetettava, ei saanut oikoa ja siihen päälle vielä lisättiin askellajin vaihdot. Lionheart taipui kerta kerralta helpommin kulmiin, lopettaen oikomisen muutaman kierroksen jälkeen täysin. Aina silloin tällöin Evelyn vilkaisi Effietä, joka tuntui taistelevan Funksin kanssa kuten aiemmallakin radalla. Hän tiesi, että Lionheart kyllästyisi pian pelkkiin siirtymisiin, joten alkoi vaatia yhä enemmän, lisäten kuvioon laukanvaihdot. Palomino nosti käynnistä laukan, laukkasi muutaman askeleen, teki laukan vaihdon, laukkasi muutaman askeleen ja pysähtyi, kun Evelyn niin käski. Nainen antoi hevosen kävellä hetken hienon työskentelyn jälkeen, kääntyen satulassaan katsomaan kohti Funksia ja Effietä, jotka lähestyivät radan viimeistä estettä.
Hetken verran Evelyn oli jo valmis onnittelemaan Effietä hienosta hypystä, kunnes Funks pukitti Effien jälleen maneesin pohjalle. Evelyn oli valmis hautaamaan kasvot käsiinsä silkasta myötätunnosta. Effieparka, yritti kaikkensa ja päätyi silti kerrasta toiseen haukkaamaan hiekkaa. Evelyn vilkaisi Klausia, miettien, kehtaisiko ehdottaa sitä, että taluttaisi Funksia hetken, jotta Effie voisi hypätä yhden onnistuneen radan rauhallisemmalla Lionheartilla, joka ei yrittäisi repiä ratsastajansa käsiä irti pyrkiessään kiitämään esteeltä toiselle ennätysvauhdilla. Lopulta nainen päätti kuitenkin pysyä hiljaa, sillä epäili, ettei Effie arvostaisi moista tarjousta vaan ottaisi sen loukkauksena taitojaan kohtaan.

Funksin meno alkoi jälleen näyttää vaaralliselta. Hevonen kaahasi minkä ehti ja näytti siltä, että Effie vain yritti pysyä selässä. Se ei ollut valmennuksen tarkoitus, eikä varsinkaan esteiden ylittäminen hallitsemattomasti ja vaarallisesti. Klausin valmennuksen tarkoitus oli opettaa ratsastaja kuuntelemaan hevosta ja tietysti sen toivoi toimivan myös toisinpäin. Sillä hetkellä tuntui, että sekä Effie että Funks olivat kuuroja toisilleen.

Klaus oli jo alkanut toivoa parasta, kun Funks tuntui saaneen uuden vaihteen päälle, laukkasi tasaisesti ja hallitusti sekä hyppäsi esteet nuoren orin harkinnalla. Hän ei ollut ollenkaan varma siitä, miten mukana Effie oli, mutta ainakin tuo roikkui kyydissä - saavutus kai sekin. Funksin estepotentiaali alkoi vasta näkyi, sen ylittäessä esteet epäröimättä, varmoin ja selkein hypyin.

Valmentajan mitta alkoi olla täysi kenkkuilevaa oria, kun tuo jälleen heitti ratsastajaraukan alas maneesin hiekkaan. Hän saattoi vain toivoa, ettei ollut sattunut pahemmin. Ainakaan Funks ei laukannut hysteerisen onnellisena vapaana ympäri maneesia, jossa kaksi muuta ratsukkoa yrittivät saada kaiken irti valmennuksesta. Klaus huokaisi hiljaa ja askelsi muutaman metrin pudonnutta Effiä kohden selvittääkseen, oliko tuo selvinnyt.

(Mikäli Effieen ei sattunut pahemmin.)
"Ja se meni jo niin hyvin", hän sanoi ja äänestä kuulsi kevyt pettymys hevosen omapäisyyteen.
"Sinussa on sisua, myönnän sen. Ehdottaisin kuitenkin, että hyppäätte yhden onnistuneen hypyn ja viet sen talliin tältä päivältä", mies ehdotti kuin vaatimuksena äänessään kylmä sävy. Olisi kaikkien mielenterveyden kannalta järkevämpää luovuttaa, sillä sinä päivänä Funks ei selvästi tahtonut kuunnella ratsastajaansa. Klaus oli kuitenkin erittäin tyytyväinen Effieen, sillä tuo oli yrittänyt parhaansa, joskaan hevosten kanssa sekään ei aina riittänyt.

Ellei ilmalento olisi lyönyt Effieltä ilmoja pihalle, Klausin sanat olisivat taatusti tehneet niin. Englantilainen nainen teki parhaansa pitääkseen musertavan tunnekuohun omana tietonaan, haukkoi vähemmän elegantisti henkeään ja nyökkäsi, kun siihen kykeni. Hän kömpi jäsenet kivistäen ensin polvilleen ja sitten jaloilleen.
"Teen sen ulkona, jotta en häiritse valmennustanne kauempaa. Kiitos mahdollisuudesta", hän sanoi konemaisella kohteliaisuudella, tuki itsensä olkapäätään kysyvästi hamuavaan hevoseen ja heilautti itsensä sen selkään. Hän halusi pois muiden silmistä, pian. Ori ravasi maneesin poikki, ja Effie liukui alas satulasta maneesin toisessa päässä, avasi oven ja he olivat poissa.

Hän tähysi hiljaista tallikäytävää sumein silmin etsien epätoivoisesti pakopaikkaa, ennen kuin saisi hyvää tarkoittavan tukijoukon seuraansa katsomosta. Hän ei kestänyt katsoa ketään silmiin. Niinpä hän talutti Funksin mukanaan ulos ja juoksutti sen ovista itään, ohi heinäladon ja tallin ympärillä kumpuilevaan metsään. Se saisi jäähdytellä ja verrytellä, ja Effie sai vihdoin vajota märän, sammaleisen puun juurelle ja itkeä.

[Kiitos valmennuksesta minun osaltani!]

Effie poistui Funksin kanssa sellaisella kiireellä, ettei Evelyn edes kunnolla tajunnut, mitä tapahtui, ennen kuin maneesin ovi sulkeutui poistuneen ratsukon jälkeen. Nainen kääntyi katsomaan toista paikalle jäänyttä ratsukkoa aavistuksen surullisena ja pettyneenä. Effie oli tehnyt niin hyvää työtä koettaessaan hillitä kaoottista hevostaan. Funks oli vain ollut eri mieltä, ja nyt Effie sai maksaa siitä.

"Jatkammeko rataa, vai?" Evelyn kysyi Klausilta epävarmana siitä, mitä nyt tapahtuisi. Effie oli lähtenyt, jotta valmennusta voitaisiin jatkaa ilman enempiä haavereita, joten tuntuisi typerältä lopettaa nyt. Lionheart kulki lyhyin käyntiaskelin kuolainta järsien, selkeästi kyllästyneenä pelkkään käyntiin. Niinpä Evelyn nosti laukan, teki jälleen kerran onnistuneen laukanvaihdon, mutta ennen kuin päästi hevosensa takaisin käyntiin, pyysi vielä toista laukanvaihtoa. Lionheart totteli kuuliaisesti ja innokkaasti, virkistyen saadessaan jotakin tekemistä, joka vaati keskittymistä ja tarkkuutta. Nainen hidasti käyntiin, tehden asetuksia ja taivutuksia suoralla uralla pitääkseen hevosensa mielenkiinnon yllä sillä aikaa kun odotti Klausin ohjeita. Evelyn huomasi ajatustensa harhailevan poistuneeseen ratsukkoon, mutta pakotti itsensä keskittymään tähän hetkeen. Se nyt vielä puuttuisikin, että seuraavaksi Lionheart alkaisi sählätä omiaan, koska ratsastajan keskittyminen herpaantuisi.

"Jatketaan", Klaus vastasi kireällä äänellä Evelynin kysymykseen. Effie oli poistunut ratsuineen niin kiireesti, ettei hänkään ollut tajunnut tuolle mitään sanoa. Nainen oli selvästi pahoittanut mielensä, mikä sai valmentajan vain pyörittelemään päätään. Naiset. Milloin noita nyt ymmärtäisi?
"Vähän lisähaastetta", hän heitti ja kertoi nyt uuden estejärjestyksen paikalle jääneille kahdelle ratsukolle. Se lisäsi rataan hankalia lähestymisiä sekä nopeita käännöksiä, mikä antaisi ratsukolle lisähaasteta sopivan rytmin valinnassa sekä tasapainon pitämisessä. Nyt myös alusta asti tehdyt harjoitukset hevosen joustavuuden ja notkeuden kanssa tulisivat tarpeen - jos niissä oli luistanut, käännökset eivät ehkä olisikaan niin helppoja.

Pippa aloitti. Tuo ratsasti hieman aremmin, ehkä valmentajan Effielle suunnattua, harkitsematonta töykäisyä pelästyneenä. Ratsastajan tunteet ja asenne heijastuivat suoraan hevoseen, joka kielsi heti, kun sen lähestyminen esteelle oli hallitsematon ja tasapainoton.
"Itsevarmuutta. Jos sinä et halua hypätä niin ei halua hevonenkaan. Uudestaan!" Klaus sanoi äänessään aiempaa enemmän auktoriteettia ja käskyä. Ehkä sanat menisivät niin paremmin läpi, tai ehkä häntä otti päähän lahjakkaan nuoren ratsastajan epäonninen ja keskeytynyt valmennustunti.

Pippa ja Hook selviytyivät radasta lopulta virheettömästi. Sitten oli Evelynin vuoro.

[[Fail Pipan hevosen nimi....]]

Uusi estejärjestys toi haastetta, se oli selvää. Evelyn kävi radan läpi mielessään, samalla kun jatkoi Lionheartin jumppaamista yksinkertaisilla avotaivutuksilla ja pätkällä pohkeenväistöä. Ori liikkui kepeästi, mutta Evelyn tunsi sen liikkeissä selvää jännitystä, mikä johtui naisen omasta käytöksestä. Evelyn pysäytti palominon uralle ja veti muutaman kerran syvään henkeä, rentouttaen hartiansa ja kätensä. Päästäessään hevosensa jälleen liikkeelle, Evelyn tunsi kuinka kireys suli pois orista, kun naisen kädet olivat nyt rennommat ja myötäsivät liikkeitä enemmän.
Pippakaan ei selviytynyt radasta yhtä hyvin kuin aiemmin, mikä sai Evelynin sulkemaan silmänsä ja huokaisemaan syvään. Nähtävästi hän ei ollut ainoa, johon Effien nopea poistuminen oli vaikuttanut. Kun Hook ja Pippa siirtyivät sivummalle, Evelyn kumartui Lionheartin kaulan ylle.
"Tehdään se, poika", nainen kuiskasi hiljaa rapsuttaen hevostaan korvan takaa siinä sivussa. Lionheart hörähti ja Evelyn suoristautui selässä, kiinnittäen katseensa ensimmäiseen esteeseen. Hän nosti laukan ja antoi Lionheartin lähestyä kenties hieman vauhdikkaammin kuin oli tarpeellista, mutta Evelyn tiesi, että se helpottaisi ensimmäisen esteen jälkeen. Kunhan nainen vain saisi ratsunsa kunnialla ensimmäisen esteen yli, hoituisi loppuratakin vaivattomasti.

Lionheart lähestyi kaviot hiekkaa rummuttaen, pää korkealla ja korvat hörössä, ponnistaen vaivattomasti ja venyttäen kultaisen kehonsa esteen yli tyylillä. Evelyn myötäsi hypyssä, johtaen jo ilmassa vasemmalla ohjallaan hieman sivummalle, jotta Lionheart tietäisi heti, minne suuntaan kääntyisi. Tuskin ori oli ehtinyt laskeutua, kun se jo kääntyi seuraavaa estettä kohden. Evelyn laski askelia, arvioi etäisyyttä ja lopulta päätyi hieman lyhentämään ratsunsa tasaista laukkaa, jotta Lionheart ponnistaisi sopivasta kohtaa. Seuraavakin este hoitui samalla tutulla, varmalla lähestymistavalla, joka oli kenties Evelynin ratsastuksen tunnusmerkki.
Käännös kohti toiseksi viimeistä estettä oli tiukka ja Evelyn tiesi, ettei Lionheart taipuisi siihen tässä vauhdissa, joten nainen lyhensi orinsa askelta huomattavasti, luottaen siihen, että hevonen ehtisi ottaa vauhtia ennen ponnistusta. Heti, kun este oli suorassa linjassa heidän edessään, Evelyn antoi Lionheartille käskyn pidentää askeltaan, minkä ori teki mielellään. Palomino ponnisti esteen yli ja kääntyi kohti viimeistä estettä askel kevyenä ja innokkaasti höristen. Evelyn keskittyi, laski askelia ja kokosi laukkaa, odottaen viimeistä hyppyä innolla. Ori ponnisti, ja yleensä hypyssä mukana hyvin pysyvä Evelyn horjahti sivuttain tasapainonsa menettäen. Kuin ihmeen kaupalla nainen pysyi selässä hevosen epätasaisesta laskeutumisesta huolimatta, kun Lionheart koetti asettua ratsastajansa alle ja nojasi vasemmalle puolelle. Puomi kolahti maahan heidän takanaan ja Evelyn irvisti pienesti puristaen kädellään vasenta polveaan. Lionheart hidasti ravin kautta käyntiin ja nainen hieroi polveaan, päästäen jalustimen pois jalastaan. Jalka tuntui kankealta ja polvea särki, mutta muutaman varovaisen kokeilun ja venyttelyn jälkeen nainen väläytti hymyn Klausin suuntaan ja etsi jalustimen takaisin jalkaansa.
"Vanha vamma, joka kiukuttelee silloin tällöin. Tulenko viimeisen uudestaan?" Evelyn selitti, pyyhkäisten koko homman sivuun sen enempiä siitä puhumatta. Polvi oli aikoinaan pettänyt harva se päivä, kunnes Evelyn oli lopettanut esteillä kisaamisen. Nähtävästi tämän päiväinen treeni oli saanut polven jälleen muistuttelemaan olemassaolostaan, mutta yllättävä särky ja heikkous oli jo mennyt ohitse, joten Evelyn ei nähnyt mitään syytä lopettaa nyt. Polvea särkisi huomenna joka tapauksessa, joten treenin voisi yhtä hyvin vetää kunnialla loppuun asti.

Evelynin ja Lionheartin saumaton yhteistyö tekivät Klausiin vaikealla radalla suuren vaikutuksen. Hevonen oli todella herkkä naisen avuille ja suoritus näytti kaikin puolin vaivattomalta ja helpolta. Selkeät tiet, vaikkakin hankalalla radalla, sekä harkitut ja tahdikkaat lähestymiset esteille varmoista hypyistä puhumattakaan kielivät ratsukon pitkäaikaisesta yhteiselosta ja sadoista ellei tuhansista ratsastuskerroista.

Viimeisen esteen tapahtumat eivät ensin valjenneet Klausille. Hän näki kyllä, että Evelyn horjahti, minkä seurauksena painolle ja istunnalle erittäin herkkä Lionheart menetti tasapainonsa esteellä ja tuli alas puomi perässään. Syy sille selvisi vasta, kun hän huomasi ratsastajan pitelevän polveaan. Tuon sanat selvensivät entisestään ja saivat Klausin nyökkäämään. Kyllä hän ymmärsi, hän ymmärsi paremmin kuin hyvin.
"Jos polvi kestää", kuului miehen vastaus Evelynin kysymykseen. Hän ei tietenkään aikonut rasittaa polvivammaista ratsastajaa, mutta jos tuo tahtoi vielä hypätä, mikä hän olisi estämäänkään.
"Teidän yhteistyönne toimii saumattomasti", Klaus kehui ennen kuin ratsukko ehtisi esteelle uudestaan.
"Lionheart on todella hyvin kuulolla ja herkkä avuillesi. Se on tarkka istunnastasi, mutta onneksi sinulla ei ole ongelmaa sen kanssa."

"On se ennenkin kesänyt", Evelyn vastasi itsevarmasti. Polvi oli käynyt läpi paljon kovempaa kohtelua kuin tämä treeni, joten Evelyn oli varma, että se kestäisi loppuun asti. Nuorempana nainen ei ollut suostunut antamaan särylle periksi, vaan oli hypännyt rataa radan jälkeen kunnes polven särky oli käynyt ylivoimaiseksi ja jalka oli kaikkea muuta kuin pettänyt kokonaan hänen altaan joka kerralla, kun nainen yritti varata sille painoa. Niihin aikoihin totuus oli alkanut valjeta Evelynille, joka oli katkerasti luopunut esteistä.
"Kiitos", nainen kiitti saadessaan yllättävän vuolaita kehuja valmentajalta. Kevyt puna hiipi Evelynin kasvoille, ja nainen päätti peittää hämmennyksensä ottamalla suunnaksi viimeisen esteen. Lionheart laukkasi, ponnisti ja liiteli esteen yli ilman vaikeuksia nyt, kun ratsastajakin pysyi hypyssä mukana eikä heilahtanut yllättäen sivusuuntaan.
"Meillä on ollut vuosia aikaa treenata yhdessä", Evelyn vielä lausahti vilkaisten sivusilmällä Pippaa ja Hookia. Se nyt vielä puuttuisikin, että seuraavaksi Pippa tuntisi olonsa surkeaksi ja vähäpätöiseksi, vaikka oli yhtä kieltäytymistä lukuunottamatta tehnyt virheettömiä ratoja. Nainen taputti hevosensa kaulaa kiitokseksi onnistuneesta hypystä, antaen hevoselle hieman pidempää ohjaa, jotta se saattoi laukata pää matalammalla ja selkä pyöreänä, ennen kuin siirtyi painoavuilla takaisin käyntiin.

"Eiköhän tähän olisi hyvä lopetella", Klaus päätti, kun molemmat ratsukot olivat hypänneet radan virheittä.
"Antakaa pidempää ohjaa ja ravatkaa hetki. Tehkää paljon kaarevaa uraa molempiin suuntiin."
Klaus katseli kahta valmennuksen loppuun saakka suorittanutta ratsukkoa. Hevosen ja ratsastajan yhteistyö kulki, molemmat olivat selvästi parantaneet loppua kohden. Kaikki osapuolet näyttivät verrattain tyytyväisiltä suorituksiinsa, hevoset hyvällä tavalla työnteosta väsyneiltä ja raukeilta.

Yhtä pientä seikkaa lukuunottamatta Klaus olisi ollut vallan tyytyväinen valmennukseen. Hän tiesi tehneensä oikean ratkaisun, kun oli ehdottanut Effielle valmennuksen päättämistä ajoissa. Silti hän olisi toivonut, että Funks olisi käyttäytynyt paremmin ja nainen olisi saanut paremman kokemuksen esteiltä. Mies ei syyttänyt ketään, ei itseään, hevosta tai ainakaan Effietä, mutta olisi hän silti toivonut voivansa ensimmäisessä valmennuksessaan pitää edes kaikki ratsukot mukana loppuun saakka.

Loppuverryttely oli tehty ja Klaus oli koonnut suurimman osan estetarpeista varastoon. Valmentaja oli enää ottanut kontaktia ratsastajiin lähinnä pyytäessään rennompaa ravia, pidempää ohjaa tai muuta yksityiskohtiin menevää turhuutta. Yleensähän alku- ja loppuverryttelyt tehtiin jopa itsenäisesti, joten siihen nähden se oli huikea suoritus häneltä. Ratsukot oletettavasti seisahtuivat maneesin keskilinjalle, jotta ratsailtanousu sujuisi oppikirjamaisesti. Pippa talutti Hookin maneesista ja kiitti valmentajaa mennessään. Kaikesta päätellen tuo oli viihtynyt.

Klaus asteli rauhassa Lionheartin ja Evelynin luokse. Hän antoi orin haistaa kämmenselkäänsä ja taputti sitten tuon hikistä kaulaa. Lionheart oli tehnyt hienon työn.
"Toivottavasti en menetä työpaikkaani, kun passitin Effien ja Funksin pois", hän sanoi tuskin kuultavaa huumoria ja keveyttä äänessään, vaikka kysymys taatusti pyöri miehen mielessä. Hän tiesi itsekin, ettei aina onnistunut, ja silloin oli turha jatkaa epäonnistuakseen vain uudelleen - hän oli ollut varma, että onnistumisenkokemukset Funksin kanssa olisivat olleet sillä radalla sinä päivänä täysi mahdottomuus.

Klausin ohjeiden mukaan Evelyn siirsi Lionheartin rentoon raviin, antaen hevoselle ohjaa sitä mukaan kun ori venytti kaulaansa pidemmäksi ja laski päätään alemmas. Evelyn teki laajoja ympyröitä Lionheartin liikkuessa kevein askelin, höristen aina välillä tyytyväisyydestä. Ori oli ainakin nauttinut valmennuksesta Evelynin suureksi yllätykseksi. Nainen oli olettanut, ettei palomino jaksaisi keskittyä tehtäviin montaa kertaa peräjälkeen ja suorittaa niitä vaaditulla tarkkuudella, sillä Evelyn harvoin itse vaati vastaavaa kurinalaista työskentelyä orilta. Sinnepäin tehty suoritus oli ihan tarpeeksi hyvä, niin kauan kun ei aiheuttanut vaaratilannetta kenellekään.

Evelyn antoi orin kävellä muutaman kierroksen pitkin ohjin, ennen kuin kääntyi maneesin keskelle ja pysäytti hevosen. Nainen taputti orin kaulaa, laskeutui alas ja nosti tottuneesti jalustimet ylös. Evelyn löysäsi satulavyötä ja nosti ohjat orin pään yli, kääntyen hymyillen Klausin puoleen.
"Tuskinpa. Funks olisi voinut loukata itsensä, jos olisi jatkanut valmennusta", Evelyn vastasi. Lionheart hörisi tyytyväisenä kun oli saanut taputuksia myös Klausilta. Ori oli suorastaan hellyydenkipeän määritelmä, mitä ihmisten osoittamiin hellyydenosoituksiin tuli.
"Kiitokset valmennuksesta, minä viihdyin hyvin ja opin jälleen lisää", Evelyn kiitti iloisesti hymyillen. "Yllättävää kyllä, jopa tämä hölmö tuntui viihtyvän. Kenties sekin kaipaa välillä tarkempaa suorittamista kuin vain pelkkää maastoilua ja rentoa urankiertämistä ilman varusteita", nainen vastasi rapsuttaen kädellään Lionheartia sään vierestä. Ori sulki silmänsä nauttiessaan rapsutuksista ja hörisi tyytyväisenä, näyttäen siltä, että nukahtaisi pian jaloilleen. Hömelö otus.

"Se olisi voinut vahingoittaa myös muita", Klaus sanoi vakavana ja toivoi, että ori oli päästänyt Effien piinasta ja toiminut paremmin maneesin ulkopuolella. Hän toivoi myös, ettei valmennus ollut traumatisoinut Effietä loppuiäksi.

Klaus vastasi kiitokseen kevyellä nyökkäyksellä. Hän pysytteli selkeän välimatkan päässä naisesta ja siirteli hiekkaa saappaiden kärjillään.
"Toivottavasti näemme samoissa merkeissä vielä", hän toivotti ja lähti kulkemaan tallia kohti. Maneesi näytti tyhjältä, kun esteet ja suuri osa ratsukoista oli poissa. Klaus haaveili vielä pitkästä kävelylenkistä tiluksilla, vaikka kello oli jo paljon. Toinen vaihtoehto olisi lähteä kotiin ja ratketa juomaan. Sitä hän ei halunnut, ja jos joskus niin nyt hän tsemppasi työpaikkansa tähden.

"Uskoisin niin", Evelyn vastasi Klausin toivotukseen. Evelyn oli todella nauttinut valmennuksesta, joten tulisi mielellään uudestaankin. Lionheartista ei olisi kilpailemaan Funksin tai Slippersin kaltaisia estetykkejä vastaan, mutta kyllä palominokin matalilla radoilla pärjäisi. Mikäli Klaus pitäisi valmennuksissaan myös matalampia ratoja, ei Evelynillä olisi mitään estettä, miksi jättää valmennuksissa käyminen kokonaan pois. Hän voisi hyvinkin tulla aina silloin tällöin treenaamaan Lionheartin kanssa.

Klausin lähtiessä tallia kohden, Evelyn odotti hetken, ennen kuin seurasi perästä Lionheartin kanssa. Ori kulki tyytyväisesti omistajansa perässä, hamuten huulillaan naisen kättä. Evelyn hymyili kiintyneesti orin hellyydenosoituksille ja johdatti tuon pesukarsinaan. Riisuttuaan ratsunsa kaikista varusteista, hän pesi kullanhohtoisen karvan kaikesta hiestä, jota treeni oli saanut aikaan. Lionheart nautti lämpimästä vedestä ja roikotti päätään silmät suljettuina, kuin nuokkuen unen ja valveen rajamailla. Kuivattuaan tyytyväisen hevosensa, Evelyn johdatti tuon karsinaan, heittäen kevyen loimen orin selkään. Nainen ei kuitenkaan vielä poistunut tallilta, vaan asettui istumaan orin karsinaan, katsoen tyytyväisenä hevosta, joka laski päänsä hänen syliinsä. Hetken Evelyn vain istui silmät suljettuina selkä karsinan ovea vasten ja silitti hevosensa päätä nauttien väsymyksestä, jota tunsi. Mikään ei voittanut kunnon treenin mukanaan tuomaa väsymystä.

[ Kiitokset mahtavasta pelistä ja valmennuksesta! :> ]

Klaus astui talliin sisälle ja katseli ympärilleen. Oli hiljaista. Hän käveli ihmiskontakteja vältellen orikäytävälle ja loi hymyävän katseen karsinoissa seisoville hevosille. Nuo näyttivät tyytyväisiltä oloonsa, ja miksi eivät olisi näyttäneet: Rosings Park oli hevosia ja ihmisiäkin ajatellen todellinen helmi. Niin upealle tallille toisi mieluusti myös oman hevosensa asumaan, alkoi Klaus miettiä, ja kaavaili jo mielessään unelmahevostaan yhteen tyhjistä karsinoista. Pian hän jatkoi kuitenkin matkaansa ja ehti aikansa huhuilla koiraansa tallipihalla, kunnes se lopulta ilmestyi nurkan takaa suuri oksankarahka suussaan roikkuen. Näky sai Klausin pudistamaan hyväksyvästi hymyillen päätään. Hän lähti kohti maastoja pitkin askelin ja nautti ympäröivästä luonnosta, jollaista hän ei ollut vuosiin saanut kokea.

[Kiitos paljon. :)]