Palapelin palasista yksi puuttuu

//Silkki ja Bex tänne//
20.1.2016 Kesiviikko

Tibbyn edellinen päivä ei ollut missään määrin mennyt putkeen. Paras ystävä ja lemmikki, Piccolo oli loukkaantunut ratsastusretkellä ja jouduttu lopettamaan. Se pisti 16-vuotiaan tytön mielen ja kaikki pasmat ihan sekaisin. Hän heräsi yöllä painajaisiinsa monta kertaa, mutta aina kun hän avasi silmänsä, joko isä tai äiti istui hänen vierellään ja rauhoitti taas uneen. Tibby nukkui aamulla pitkään ja herättyään, hänen äitinsä oli hänen vierellään ja lähti sitten hakemaan kaakaota ja leipää tytölle. Tibby sai harvoin aamupalan vuoteeseen ja söi hieman, vaikkei maistunut.
"Mummi ei voi ottaa Bebbietä luokseen, mökkiä aletaan remontoida ja se meteli stressaisi Bebbietä", äiti sanoi pahoitellen. "Mutta kysytään saisiko se jäädä toistaiseksi Greenridgeen, kunnes löydämme sille paikan. Jos ei onnistu, keksimme varmasti jotain", äiti sanoi rohkaisevasti. Tibby ei vastannut mitään joi vain kaakaotaan. Kun hän oli valmis, hänen äitinsä vei hänet Greenridgeen. "Haluatko että olen kanssasi täällä?" hän kysyi tyttäreltään, joka pudisti päätään. "Kauanko?" hänen äitinsä tiedusteli aikaa, jonka tyttö tarvitsi tallilla. "Koko päivä", Tibby sanoi ja hänen äitinsä nyökkäsi ja sanoi isän tulevan illalla hakemaan.

Tibby kuuli surkeaa mäkätystä ja meni Piccolon ja Bebbien karsinalle, jossa kilipukki hieroi itseään satulaa vasten. "Minullakin on ikävä", Tibby sanoi ja avasi karsinan ja pian kilipukki tuli vaatimaan paijauksia ja hoivaa ihmisystävältään. Tibby kyykistyi Bebbien viereen ja silitteli ja halasi tuota. Keksit taskusta saivat kilipukin innostuneeksi. Tibby katsoi pitkän Piccolon karsinaa. Oli kamalan vaikea astua sinne, kun iso ystävä ei ollut vastassa. Kyyneleet valuivat tytön poskille.

[Täältähän me tullaan.]

Bex meni harvoin sanattomaksi pidemmäksi hetkeksi kuin kolmeksi silmänräpäykseksi, mutta kuultuaan illalla Avan kertomuksen Piccolon kohtalosta, oli nainen hukannut kaikki sanat. Hän oli palannut tallin puolelle ja kävellyt karsinalta toiselle hevosia tervehtien ja herkkuja niille syöttäen, kolkko tunne sisimmässään. Entä jos se olisi ollut yksi heidän hevosistaan, kun hän olisi ollut vetämässä maastolenkkiä ratsastuskoululaisille? Vaitonaisena punapää oli käyttänyt useamman tunnin illasta ja alkuyöstä hevosten hellimiseen, uhmaten jopa kevyttä, hyytävää sadetta voidakseen viettää hetken tai neljä ponipihaton asukkaiden keskuudessa. Herätyskellon soidessa vain muutaman tunnin unien jälkeen, oli nainen noussut valittamatta jalkeille ja jakanut aamuheinät tallin asukkaille, ennenkö oli suunnannut vanhempiensa omakotitalolle useampaa kahvikupillista varten. Niiden ääressä oli ollut hyvä tehdä päivälle sotasuunnitelma, joka kantaisi kaiken yli. Se vei toki arvokkaita hetkiä heidän aamustaan, mutta Bex luotti aikatauluttamiseensa. Kyllä hän ehtisi, vaikka lähtisi siivoamaan karsinoita ja tallia huomattavan paljon myöhemmin kuin yleensä, ja uhraisi ylimääräisen hetken hevosten tarhaamisen lomassa siihen, että rapsuttelisi hetken jokaisen sään vierustaa.

Bex tiesi, että hänen täytyisi mahduttaa Twisterin maastolenkki valoisaan aikaan, sillä Rosings Parkista kantautuneiden huolestuttavien uutisten ja eilisen epäonnisen tapahtumaketjun jälkeen hän ei halunnut ottaa pienintäkään riskiä ruunansa terveydestä. Twisterin täytyisi päästä maastoon, se oli selvää, mutta hän pysyttelisi liikennöityjen teiden laitoja kulkevilla pelloilla ja muilla aluiella, jossa olisi muitakin, eivätkä asemiehet tai peurat pääsisi yllättämään heitä. Ennen sitä oli kuitenkin suoritettava perinteinen kävely Twisterin kanssa, sillä täysiverinen ei suostunut syömään aamukaurojaan ennen kuin oli saanut hetken verrytellä jalkojaan narun päässä. Mikä pilalle lellitty pöhelö.

Nainen palasi ruunansa kanssa tallille yli tunnin rauhallisen kävelyn jälkeen, pistäen kiitollisena merkille, miten musta turpa katosi vauhdikkaasti ruokakulhoon. Twisterin maistellessa kaurojaan, hän lähti viemään pari hevosta kerrallaan muita tallin asukkaita ulos. Sen jälkeen täytyisi siivota karsinat ja talli ylipäätään, mutta se hoituisi vuosien suomalla rutiinilla. Saatuaan viimeisenä oman täysiverisensä tarhaan muiden seuraksi, tarttui Bex kottikärryihin ja talikkoon, aloittaen karsinoiden puhdistuksen tuntihevosten puolelta. Hänen kävi sääliksi toisen käytävän varrella asustavaa kilipukkia, jolle hän oli heittänyt hiukan heiniä hevosten ruokkimisen yhteydessä, mutta ei voisi riskeerata pienen eläimen hukkaamista laskemalla sitä vapauteen karsinasta. Bex siirtyi vauhdilla karsinasta toiseen, noukkien lantapaakkuja ja kostuneita turpeita napakoin ottein karsinoiden pohjilta, eikä hidastanut hetkeksikään. Oli parempi pysyä liikkeessä, niin hän ei ehtisi murehtia tavalla, joka tuntui sitoneen äidin omakotitalon kotoisan tuvan keinutuoliin.

Nainen havahtui kesken Sillyn karsinan siivouksen siihen, että kuuli muutaman karsinan sivummalta puhetta. Miten hän ei ollut ollenkaan tajunnut Tibbyn saapuneen? Kai hän oli ollut niin hukkunut omiin ajatuksiinsa, että tytön askeleet tallikäytävällä olivat jääneet täysin tiedostamatta. Bex laski talikon käsistään ja jätti kottikärryt karsinan eteen. Ei kukaan ollut hevosia hetkeen sisään tuomassa, joten hänen oli turha siivota jälkiään nyt. Ei tässä enää ollut montaakaan karsinaa, ennenkö hän olisi valmis, vaikka tuntihevoset olivatkin sotkeneet alakäytävällä niin tehokkaasti, että hänellä oli kestänyt tavallista kauemmin siivota sotkut - tai sitten hän oli eilen tehnyt tavallista huolimattomampaa työtä, mikä ei kyllä sekään yllättäisi.
"Hei", hän tervehti tyttöä nojaten karsinan ovensuuhun. Mitä kuului sanoa lapselle, joka oli menettänyt hevosensa? Hän ei tiennyt ja oli toivonut, ettei koskaan joutuisi tilanteeseen, jossa moisille sanoille olisi tarvetta.

Tibbyn poskille valuivat kyyneleet, kun hän katsoi karsinaa. Hän säpsähti paikalle tullutta Bexiä itkuisesti. "Hei", hän vastasi ilottomalla äänellä. Kaikki oli niin äärettömän vaikeaa. Hän oli kuullut laukauksen, joka vei Piccolon paremmille maille ja se ääni kaikui hänen päässään. Hän nieleskeli tyhjä ja oli niin vaikea astua karsinaan, jossa ei ollut isoa hevosta enää hieromassa turpaansa häntä vasten, joko kiusataksen tai hakeakseen hoivaa. "Miksi tää on niin vaikeeta?" hän kysyi ystävältään ja painautui itkemään tuota vasten. Oloa ei helpottanut, että Bebbie ei pääsisi mummin luo ja sitä ei voinut ottaa kotiin. Hän päätti kuitenkin heti kysyä Bexiltä: "Saisiko Bebbie jäädä tänne muutamaksi päiväksi? Mummin luona alkaa remontti ja mummikin tulee siksi aikaa meille, eikä Bebbielle ole löytynyt paikkaa minne se voisi mennä näin äkkiä. Minä lupaan etsiä sille toisen paikan, vaikka se tarkoittasikin, etten saisi enää nähdä sitäkään."

Bex tarjosi mielellään halausta tytölle, sillä se antoi mahdollisuuden olla hiljaa pidempään. Yleensä hänellä oli sanoja jokaiseen tilanteeseen liiankin kanssa, mutta nyt ne tuntuivat pettäneen hänet kokonaan. Mitä hän vastaisi kysymykseen, johon ei itsekään tiennyt vastausta? Hän oli varma, että Ava olisi tiennyt, mitä sanoa Tibbylle. Ava tiesi aina, miten lohduttaa selästä pudonneita lapsia ja rauhoitella niitä, joille oli käynyt jotain muutakin kuin pieni humpsahdus kentän hiekkaan. Miksei hänellä ollut äitinsä kykyä löytää oikeita sanoja silloinkin, kun niitä ei tuntunut edes olevan? Bexin helpotus oli sanoinkuvaamatonta, kun Tibby esitti kysymyksen, johon hän saattoi vastata, vaikka siitä huolimatta sanojen pakottaminen ulos huulilta tuntui olevan työn ja tuskan takana. Kai hän vain pelkäsi, että möläyttäisi jotain väärää. Äiti aina moitti, ettei hän miettinyt ennenkö sanoi. Nyt hän yritti, Tibbyn tähden.
"Totta kai saa, älä huoli siitä ollenkaan. Minä katson, että se saa ruokaa ja on tyytyväinen", hän vakuutti pehmeästi. Avakaan tuskin laittaisi pahakseen sitä, että kili asustaisi heillä hetken. Karsinaan ei kuitenkaan saataisi heti uutta vuokralaista, sillä tällä hetkellä heillä ei ollut ketään jonottamassa paikkoja.

"Kiitos", tyttö sanoi ja hymyili jo hieman, edes jokin asia oli järjestyksessä. Bebbien ei tarvitsisi joutua toistaiseksi minnekään pahaan paikkaan, vaan olisi aikaa etsiä paikka, joka ei toivonmukaan olisi kamala, vaan hyvä juuri Bebbielle. "Olis kamalaa jos Bebbiestäkin joutuisi luopumaan", tyttö sanoi itkuisesti. Piccolosta luopuminen oli jo niin kamalaa, ettei kahta menetystä kestäisi, vaikka toinen olisi elossa. Tibbyn nieleskeli itkuaan ja hänestä tuntui niin kovin kovin voimattomalta, kun kaikki oli tapahtunut liian yhtäkkiä. Piccolo oli kuitenkin ollut kauan Tibbyllä. "Saanko minä tulla tänne silti käymään, vaikka ei olekaan hevosta täällä?" tyttö kysyi.

Bex taputti tytön selkää keksimättä mitä muutakaan sanoa tai tehdä. Totta kai Bebbie saisi jäädä siksi hetkeksi, että asiat saataisiin järjestykseen. Karsinaa kilipukki ei voisi loputtomiin omia, mutta saisi kyllä olla täällä niin pitkään kuin olisi tarve. Eivät he heittäisi pientä eläinrukkaa oman onnensa nojaan. Eläimistä kuului pitää huolta, olivat ne sitten hevosia, kissoja, koiria tai vuohia.
"Tietenkin saat, tallille saa aina tulla kun se on auki", nainen vakuutti ja vetäytyi halauksesta. Hän puristi rohkaisevasti tytön hartiaa peruuttaessaan käsivarrenmitan päähän ja tarjosi pientä, joskin varsin surumielistä hymyä. Ei heiltä ketään ajettaisi pois niin kauan kuin tuo ei aiheuttaisi vaaraa ja harmia tallilla, eikä Tibby varmasti sellaiseen ryhtyisi. Roikkuihan heillä jatkuvasti ratsastuskoulun hoitajiakin paikalla rapsuttelemassa hevosia ja harjailemassa tallikäytävää, vaikka mitään todellista tarvetta sen siivoamiselle ei ollutkaan. Kyllä Greenridgeen sai tulla ihan vain oleilemaankin, kunhan osasi käyttäytyä.

Tibby oli kauhean helpottunut. "Merkitsee mulle tosi paljon, että saan käydä täällä ja Bebbie saa olla täällä", hän sanoi ja lisäsi: "Minä voisin rakentaa sille vaikka oman karsinan, jos se saisi olla täällä aina." Tibby katsoi Bexiä ja Piccolon varusteita. "Isä sanoi autossa, että Piccolon tavaroista voi olla hyötyä jollekin", tyttö sanoi isänsä sanat ja kysyi: "Jos pesen ne kunnolla, haluatteko te käyttää niitä hevosillanne?" Tibby ei osannut ajatella uutta hevosta. Hän ei halunnut ajatella, se oli liian arka asia vielä varmasti pitkän aikaa.

Bex epäili, ettei karsinan rakentaminen vuohelle olisi aivan niin yksinkertaista, kun vastaan tulivat niin rakennusmääräykset kuin paloturvallisuus, mutta päätti olla lannistamatta Tibbyä yhtään enempää. Kyllä he jotain keksisivät, millä Bebbie voisi asustaa täällä niin kauan kuin Tibby tahtoi. Hän vilkaisi yllättyneenä Piccolon varusteita. Ainahan heillä olisi käyttöä varusteille, sillä niihin sai upotettua uskomattomat määrät rahaa ratsastuskoulun keskelläkin.
"Jos et keksi niille muutakaan tarkoitusta, niin toki. Meillä on aina tarvetta kunnon varusteille", hän vastasi nyökäten. Hashtagin satula istui huonosti tynnyrimäisen hevosen saatua enemmän lihasta, joten se tarkoittaisi jo pakolla yhden uuden satulan ostoa - olisi hyvä, jos he voisivat kierrättää Piccolon satulan jollekulle toiselle heidän hevosistaan. Ehkä jopa jollekin niistä uusista ratsastuskoulun asukkaista, jotka äiti toivon mukaan pian ostaisi. Heiltä alkoivat olla ponit ja hevoset vähissä, mitä opetustoimintaan tuli, joten olisi pakko löytää uusia poneja täyttämään myytyjen paikkoja.

Tibby toivoi, että Bebbie voisi jäädä turvalliseen ja tuttuun ympäristöön. Paikkaan jossa hän voisi aina käydä, ilman välimatka ongelmia. "Ei se tarvitsisi isoa karsinaa. Minä voin vaikka rakentaa sille koiran kopin ja tehdä pienen aitauksen pihalle", Tibby jatkoi ehdottelua. Hän kovasti tahtoi, että Bebbie jäisi lähelle.
Varusteaihe oli Tibbylle henkisesti hieman raskas, mutta oli parempi käydä se läpi. "Ne ovat kuitenkin aika uudehkot ja teillä on täällä varmasti nille käyttöä. Haluan lahjoittaa ne Greenridgeen", tyttö sanoi ja katsoi Bexiä.

"Katsotaan sitä myöhemmin", Bex vastasi hetken pohdittuaan. Hänen täytyisi puhua äitinsä kanssa ja todennäköisesti tytön vanhempienkin, mutta hän ei nähnyt mitään syytä, miksei Bebbie voisi jäädä asumaan tallille. Se oli ollut vaivaton seuralainen tähänkin asti, joten tuskinpa kilistä sen enempää harmia olisi jatkossakaan. "Ei se kodittomaksi jää", nainen vielä vakuutti. Kyllä kaikki järjestyisi jotenkin päin.
"Siinä tapauksessa olemme kiitollisia", nainen hymyili pehmeästi ja kurkotti uudemman kerran tyttöä kohden puristaakseen tuon hartiaa. Heitä helpottaisi suunnattomasti varusteet, joita Piccololta oli jäänyt, se olisi selvää. Olisi ollut typerää kieltäytyä, kun jatkuvasti teki tiukkaa loimista ja suojista. "Mutta ei niillä ole mikään kiire. Minäkin voin pestä ne, jos et halua tehdä niille mitään." Hän oli syystäkin myynyt aiemman rakkaan poninsa kaikkien varusteiden kera, kun tuntui mahdottomalta edes ajatella niiden käsittelyä sen jälkeen, kun hevosta ei ollut lähimailla.

Tibbyä helpotti Bexin sanat. Hän toivoi, että Bebbielle löytyisi oikeasti paikka, tosin paras olisi ollut Greenridgessä. Mutta hyvältä tuntui kuin ainakin aluksi Bebbie voisi jäädä.
Kun Bex ehdotti, että hän voisi pestä Piccolon varusteet, tyttö katsoi Bexiä. "Minä pesen itse ne. Minun täytyy", Tibby sanoi, sillä jokin hänen sisällään vaati sitä, kai se oli jokin hänen mielensä tapa aloittaa varsinainen suru työ. "Mutta voit auttaa puhdistamaan ne", Tibby sanoi. Hän ei surultaan varman jaksaisi paljoa, mutta surutyö vaati, ainakin satulan pesemisen.

Bex nyökkäsi ymmärtävänsä.
"Selvä, pese vaan. Minä voin tulla auttamaan kohta, mutta minun täytyy ensiksi siivota loput karsinat. Mene vain jo asettumaan varustehuoneeseen jos haluat, ei minulla pitäisi mennä kauaa", nainen vakuutti pehmeästi. Eiköhän Tibby löytäisi aivan itse sienet, satulasaippuan ja muut tarpeet, kun oli pessyt hevosensa varusteita ennenkin. Hän voisi sulloa tekstiilejä pesukoneeseen ja laittaa sen pyörimään, kunhan aika koittaisi. Bexin mieli askarteli jo karsinoiden parissa, jotka täytyisi puhdistaa, vaikka vilkuilikin edelleen tyttöä huolestuneena. Olikohan vastuutonta jättää teinityttö itsekseen edes täksi hetkeksi? No toivottavasti ei, koska hänen täytyisi tosissaan saada karsinat puhdistettua ennenkö talli täyttyisi ratsastuskoululaisista iltapäivällä.
"Tulen ihan pian", hän lisäsi olkansa yli harppoessaan takaisin karsinalle, jota oli puhdistanut aiemmin, ja nappasi talikon käteensä. Ei parissa karsinassa kauaa voisi vierähtää, elleivät hevoset olleet yllättäen päättäneet sotkevansa koko karsinaansa yhdessä yössä, mitä hän suuresti epäili.

Tibby nyökkäsi ja lähti hakemaan pesuvälineitä varastosta. Hän raahasi sitten Piccolon tarvikkeet pesupaikalle ja Bebbie seurasi tyttöä tiiviisti. "Älä huoli pikkuinen. Sinä saat jäädä tänne toistaiseksi. Koitamme keksiä jotain, ettet joutuisi vieraisiin", tyttö sanoi mäkättävälle kilipukille, joka tuntui rauhoittuvan Tibbyn äänestä. Tibby alkoi puhdistaa satulaa, vaikka kyyneleet polttivatkin silmiä kuristivat kurkkua. Surutyö oli vaikeaa.

Bex siivosi ripein ottein Sillyn karsinan loppuun ja siirtyi seuraavan luokse. Hän ei halunnut joustaa työn jäljestä, ei enää nyt kun siivosi täysihoidossa olevien ratsujen karsinoita, mutta hän ei myöskään halunnut jäädä tuhottoman paljoa jälkeen päivänsä ohjelmasta. Twisterin kanssa täytyisi päästä liikkeelle valoisaan aikaan, ja sitä ennen oli vielä paljon muuta tehtävää. Jos hän halusi istua Tibbyn kanssa varusteita puhdistamassa, täytyi hänen leikata aikaa jostakin muualta. Ehkä hän voisi jättää Hashtagin kanssa vääntämisen huomiselle. Tynnyrimäinen opetushevonen pärjäisi ihan loistavasti tänään tunneilla vaikkei hän treenaisi sen kanssa etukäteen. Nainen töni kottikärryt lantalan luokse ja tyhjensi kuorman ajatukset harhaillen. Hänellä oli etäinen tunne, että hän oli unohtanut jotakin tärkeää, mutta mitä enemmän hän yritti sitä muistella, sitä kauemmas otteesta se katosi. No, ehkä se palautuisi myöhemmin. Toivottavasti ennen kuin olisi liian myöhäistä tehdä mitä ikinä se olikaan, mitä hänen täytyisi hoitaa. Hän jätti kottikärryt nojalleen lantalan seinää vasten ja palasi tallin puolelle suunnaten suoraan Tibbyn luokse.
"Voisin oikeastaan samalla ottaa Twisterin suitset palasiksi, jos sinua ei haittaa", hän lausahti ja suuntasi nappaamaan Twisterin nahkasuitset varustehuoneesta pienen sienen ja satulasaippuapurkin kera. Suitset olivat karmaisevassa kunnossa kun hän ei ollut jaksanut pestä niitä parin päivän takaisen kuran täyttämän maastolenkin jälkeen. Bex istahti alas väärinpäin käännetyn ämpärin päälle ja tottuneesti alkoi aukoa suitsien solkia, kunnes saattoi irrottaa jokaisen nahkahihnan toisestaan. Pestäisiin ne nyt kerralla kunnolla. Hän vilkaisi Tibbyä tietämättä lainkaan mitä sanoa, joten antoi hiljaisuuden laskeutua heidän välilleen, jota rikkoi vain ajottainen nahan nitinä ja pesusienen pehmeät vedot.

Tibbystä oli rauhoittavaa kuulla Bexin työskentelyn äänet taustalla ja tutea Bebbien hierovan päätään hänen jalkoihinsa, hän ei ollut siis yksin. "Ei haittaa", Tibby vastasi ja harjasi satulaa rauhalisesti joka puolelta puhtaaksi. Kun hän olisi saanut Piccolon varusteet putsattua, hän varmaan olisi ainakin pari päivää tulematta tallille ja lepäisi kotona. Kaikki tutui fyysisestikin niin raskaalta, ettei hän jaksanut ajatella mitään ylimääräistä. Kun satula oli puhdas, hän otti suitset ja kuolaimet työn alle, näpertäen tarvittaessa solkia auki ja sitten alkaen pestä. Hän huokaisi syvään ja kysyi: "Miltä sinusta on tuntunut, kun olet myynyt lemmikkisi eteen päin?"

Bex puhdisti mustaa turpahihnaa huolellisesti sentti sentiltä kuullessaan Tibbyn kysymyksen. Hän joutui hetken miettimään mitä sanoisi, sillä Bubblesin myyminen ei ollut mitään verrattuna tytön kokemukseen. Hän sentään tiesi, että poni oli hyvän perheen hoivissa ja no, vaikka onnelliseksi ponia ei voinut kutsua parhaalla tahdollakaan, oli ratsu ainakin hienossa käytössä ja hyvässä kunnossa. Olivathan he joutuneet lopettamaan ratsastuskoulun poneja vuosien varrella, mutta niistä yksikään ei ollut iskenyt niin raskaasti kuin se tulisi koskemaan, kun Happy jouduttaisiin laskemaan ikivihreille laitumille. Bubblesin lopettamista hän ei joutuisi enää kokemaan, joten kenties poniruunan myyminen ei ollut ollut ainoastaan huono asia.
"Kamalalta", Bex myönsi. "Myin Bubblesin viime vuoden puolella ja edelleen toivon, että se olisi täällä, vaikka tiedän että sillä menee ihan hyvin uuden omistajansa kanssa", hän huokaisi. Hän oli saanut valokuvia ja tarinoita sähköpostin välityksellä entisestä ponistaan, ja vaikka ensimmäisellä kerralla juniorin näkeminen ponin selässä oli herättänyt halua repiä ratsastaja alas ja nousta itse tilalle, oli sekin muuttunut helpommin käsiteltäväksi viikkojen vieriessä.
"Mutta tiedän ettei sekään kestä ikuisesti. Koko ajan kaikki on paremmin", hän kohautti harteitaan pienesti. "Silloin kun Perry piti lopettaa, Bubblesin emä siis, olin varma etten koskaan voisi muistella kaikkia meidän seikkailujamme itkemättä, mutta toisin kävi." Siinä oli kestänyt pitkään, mutta lopulta kauniin ja lempeän arabitamman muistelu oli tuonut hymyn huulille kaiken tieltään työntävän tuskan ja surun sijaan.

Tibby katsoi ystäväänsä ja kuunteli kun tuo muisteli miltä hänestä oli tuntunut, kun tarvitsi luopua. Kun Bex otti esimerkiksi Perryn lopettamisen, Tibby kuunteli tarkemmin, sillä hän tajusi, että Bex oli tuntenut samalla tavalla. Tyttö huokaisi hyvin syvään, jatkaen suitsien ja kuolainten pesemistä, hän putsasi jokaisen kohdan tarkasti. "Sen silmissä oli niin tuskainen katse, kun siihen sattui. Bebbie hieroi päätään sen turpaa vasten ja sai Piccolon rauhoittumaan hieman. Oli se kamalaa kuulla se laukaus, mutta se Alex oli kuiteski tosi kiva, kun se hoiti sen ja antoi mun tulla hevosellaan pois.

Bex oli kiitollinen siitä, miten saatto pitää kätensä kiireisinä suitsien lukuisten remmien ja hihnojen puhdistamisen kanssa, sillä Tibbyn kertomuksen kuunteleminen ei ollut helppoa. Hän ei ollut koskaan joutunut tuijottamaan kärsivän hevosen silmiin samaan tapaan, sillä heillä ei ollut koskaan jouduttu lopettamaan hevosta niin yllättäen. Siitä huolimatta hän muisti jokaisen metsissä kaikuneen laukauksen, kun joku hevosista oli jouduttu laskemaan ikilepoon.
"Piccolo ei joutunut kärsimään ylimääräisiä", nainen vastasi tietämättä mitä muutakaan sanoa. Hän ei tuntenut Alexia riittämiin voidakseen puhua Rosings Parkin valmentajasta, mutta Piccolon hän oli tiennyt, hyvinkin. Ainakin kirjava tamma oli päässyt lepoon nopeasti ja ilman ylimääräistä hätää. Hevonen ei ollut joutunut läpikäymään pitkää kuntoutusta tai omistaja arvioimaan jokainen päivä uudelleen, vieläkö tamman hoitoa kannatti jatkaa. Niin kamalaa kuin tamman äkillinen poismeno olikin ollut, oli siinä omalla tavallaan jotain lohdullistakin.
"Ja se oli onnellinen kanssasi. Sen oli hyvä olla. Hevoset eivät osaa murehtia menetettyjä mahdollisuuksia, ei niin kuin me teemme. Oli Piccolon aika päästä laitumille, joilla ruoho on aina vihreää ja aurinko paistaa", nainen huokaisi hiljaa ja alkoi kasata suitsia takaisin kokoon remmi kerrallaan.

Tibbyn olo oli niin hämmentynyt ja sekava, hänen tarvisti saada puhua Piccolosta. "Se oli niin hyvä hevonen, sen kanssa oli hyvä ratsastaa missä vain. "Sen tapa hieroa turpaansa minua vasten oli veikeä ja se oli rauhallinen", tyttö muisteli hevostaan.
Bebbie kiersi Tibbyn jalkojen ympäri rauhallisena ja Tibby kyykistyi silittämään kilipukkia, joka kaipasi paijailua. "Mitäköhän Bebbie ajattelee kaikesta?" hän kysyi ja katsoi Bexiä ja lisäsi: "Vai ajatteleeko?" Kaikki oli outoa, oli vaikea ajatella yhtään mitään selkeästi.

Bex nyökkäili kuunnellessaan Tibbyä. Niinpä. Piccolo oli ollut hyvä hevonen. Sääli, että tamma oli joutunut lähtemään heidän luotaan niin äkillisesti. Punapää rapsutti siiliksi ajeltua päänsivustaansa ja vilkaisi mietteliäänä vuohta. Hän ei tiennyt paljoa vuohista, mutta ehkä niihin sopisi soveltaa samoja periaatteita kuin millä hän ajatteli hevostenkin toimivan.
"Se on varmasti kummissaan", hän vastasi pehmeästi. "Bebbie varmasti ymmärtää, ettei Piccolo tule takaisin, mutta ihmettelee silti." Hän muisti aina miten hänen koiransa oli etsinyt pentujaan vielä silloinkin, kun oli palannut kasvattajalta takaisin kotiin. Lexie oli ollut ihmeissään ja häkeltynyt, mutta päivää tai paria myöhemmin jatkanut eteenpäin kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Eläimet olivat ihmeellisiä. Häntä olisi kovasti kiinnostanut tietää paremmin, mitä niiden mielessä liikkui.

"Vähän helpottaa se, että Bebbie ei roikkunut jatkuvasti Piccolossa vaan on ollut myös erillään. Jos se olisi aina ollut vain Piccolon kanssa, olisi kaikki varmasti se kannalta oudompaa", Tibby pohti ääneen. Hän ymmärsi mitä Bex tarkoitti ja oli kiitollinen, että tuo ajatus sai hänet ajattelemaan asiaa toisesta näkökulmastakin. Bebbie ei onneksi ollut kovin levoton, vaikka se kiehnäsikin tavallista enemmän.

"Joo, varmasti", Bex vakuutti pohtien, kuinka paljon kili ymmärsi asioista. Hän uskoi eläinten muistavan ja osaavan ikävöidäkin tiettyyn pisteeseen asti, mutta Bebbiellä oli varmasti helpompaa kuin Tibbyllä. Oli hyvä kun vuohi sai jäädä tuttuun ympäristöön, niin se ei hätääntynyt enää paikanvaihdoksestakin kaiken ohella. Sitä paitsi, hän oli oppinut pitämään pienestä haisevasta kilistä kovasti. Niin kovasti, että oli jo ympäripuhunut äitinsä, jotta hän voisi hommata seuraavaksi kesäksi pari kesäkiliä siivoamaan nurmikkoja ja olemaan tallinväen seurana. Bex kiinnitti viimeiset soljet oikeaan pituuteen ja katseli hetken puhtaana kiilteleviä suitsia, jotka näyttivät oikean kokoisilta Twisterin päähän. Hyvä niin, koska hän ei ollut jaksanut merkata reikiä purkaessaan suitsia paloiksi. Pitäisi varmaan pestä muidenkin suitset, mutta laiskotti. Hoitajat pesisivät viikon mittaan tuntiratsujen suitset joka tapauksessa, ja no, loput jäisivät sitten omistajien vastuulle. Hän ei Solon suitsiin koskisi.

Tibby kyykistyi paijamaan paremmin Bebbietä. "On hyvä että Bebbie voi jäädä tänne, se ei ymmärtäisi varmastikaan, jos sen pitäisi lähteä täältä ja kaikki tuttu riistetään", Tibby sanoi ajatuksensa naiselle ja naurahti väkisin, kun Bebbie nuolaisi karhealla kielellään Tibbyn leukaa. Bebbie ei ollut koskaan tehnyt vastaavaa. "Bebbiessä alka olemaan koiramaisia piirteitä", Tibby sanoi ja rapsutti Bebbien sarven juurista, siitä kilipukki yleensä nautti, kun sarven tynkien juuret kutisivat. Kilipukin töpöhäntä alkoi väpättää nopeasti puolelta toiselle, niinkuin aina, jos se oli tyytyväinen. "Minä olen varma, että isä ja äiti maksaisivat Bebbien ylläpidosta, ihan kuin ennenkin, jos se voi jäädä kokonaan tänne. Enkä minä laittaisi pahaksi, jos se saa muilta paijauksia. Se pysyisi sitä paitsi oikealla alueella ja syö ruohoa, niinkuin ennenkin", Tibby sanoi ja jatkoi sarvenjuurien rapsuttelua Bebbielle.

"Joo, siinä voisi olla vähän liikaa muutosta yhteen hetkeen", Bex nyökkäsi Tibbylle. Parempi, kun kili jäisi heidän luokseen, kun oli täällä tottunutkin asumaan. Hyvin he olivat tähänkin asti eläimen kanssa pärjänneet, joten tuskinpa se miksikään muuttuisi - ja jos muuttuisi, niin sitten he sopeutuisivat tilanteeseen ja lähtisivät ratkomaan ongelmia yksi kerrallaan. He pärjäsivät Solonkin kanssa, joten siihen verrattuna pieni vuohenalku ei voisi aiheuttaa suuria hankaluuksia.
"Se saa aivan varmasti muilta paijauksia", Bex naurahti pehmeästi. Oli turha yrittääkään pidellä lapsia kaukana eläimistä, kun ratsastuskoulun pienimmät ratsastajat jaksoivat juosta hänenkin koiransa ja kissojen perässä päivästä toiseen, ja hankkivat jatkuvasti sähköiskuja tarhojen langoista, kun kurkottelivat rapsuttelemaan ulkoilevia poneja.
"Me pärjäämme kyllä loistavasti täällä, älä huoli. Pidän siitä huolta silloin kun et itse ole käymässä."

Tibbyn hymy oli niin helpottunut ja hän halasi jälleen Bexiä. "Kiitos. Minä tulen aina katsomaan sitä, kun jaksan ja sitten kun olo on parempi, niin useammin", hän lupasi Bexille. Oli ainakin yksi asia järjestyksessä hänen elämässään, siis Bebbien jääminen tallille, Bexin hoiviin. Tibby tahtoi muutenkin, että Bebbie olisi lähellä, että voisi käydä aina halutessaan katsomassa ja huolehtimassa kilipukistaan ja pysyä sen elämässä.
Oli ihanaa kun oli ystävä joka ymmärsi miltä Tibbyn sisältä tuntui. Se ei ollut pieni tuska, mutta sitä helpotti, etä joku ymmärsi sen kokonaisuuden ja eri osa-alueet, kuten tässä tapauksessa, kyseessä ei ollut vain kuolema, vaan siihen liittyen olisi pitänyt luopua toisestakin ystävästä, jos se ei olisi saanut jäädä Greenridgeen, siksi tämä helpotti edes jossainmäärin Tibbyn tunteita.