[P] A knight in his shiny armor?

Tibbyllä oli sylissään tilava laukku, jossa heinien seassa kyyhötti Bebbie, pieni kilipukki, se kun tahtoi olla aina siellä missä emäntänsä ja Piccolokin. Ilma oli sateinen, mutta se ei  häirinnyt ratsastajaa, eikä ratsua, päinvastoin, kumpikin nautti ilmasta. Tibby ratsasti rauhalliseen tahtiin ja huomasi, kun aivan yhtäkkiä tamma alkoi ontua. Tyttö laskeutui hevosensa selästä ja huomasi, että kenkä oli lähes irti. "Sinä tarvitsisit muutenkin uudet kengät", Tibby sanoi ja päästi pikku kilin laukusta. "Onneksi se kengittäjä ei asu kaukana, ehkä kilsan päässä", Tibby sanoi hymyillen ja katsoi ympärilleen ja nähdessään tutun maamerkin, hän lähti sen mukaan kohti kengittäjän mökkiä. Kävely märässä maastossa oli ihan mukavaa ja hänen taluttaessaan Piccoloa, kilipukki kulki kannoilla. Kun hirsimökki alkoi näkyä, oli Tibby jo litimärkä, sillä sade oli yltynyt. Mökille tultuaan, tyttö koputti voimakkaasti oveen ja huhuili: "Onks kukaan kotona?"

Brock vietti mukavaa työpäivää kotonaan ja työsti juuri nyt kolmatta tuolia ulkoistumasarjaa varten varastossaan. Se oli tilattu häneltä joku aika sitten, tulevaa kevättä varten. Miehen sydäntä lämmitti se, että kotimaiseen käsityöhön vielä 2010-luvullakin luotettiin ja hänen pieni yrityksensä sai pyöriä. Työn keskeltä hän ei kuullut kolmia askeleita, jotka astelivat pihaansa ja osittain syynä saattoi myös olla se, ettei hänen luonaan koskaan vieraillut kukaan. Kotioveen kuuluva koputus ja nuoren äänen huudahdus saivat kuitenkin Brockin hereille ja hän laski höylän kädestään. Hän avasi varastona ja työskentelytilana toimivan rakennuksen oven ja katsoi ulos, jossa sade ropisi jo kunnolla. Hän olikin jo odottanut sadetta.  Yllätyksekseen äänet eivät olleet vain hänen kuvitelmaansa vaan tytön hahmo hänen etuovellaan ja sen lisäksi hevonen ja jokin pieni eläin... pukki? Brock oli kieltämättä hyvin yllättynyt mutta huudahti varaston ovelta tytölle: "Hei, mitä asiaa?" Mitä ihmettä tuollainen komppania saattoi tehdä hänen luonaan?

Tibby säpsähti hieman, kun ovi aukesi, tosin ei se ovi johon hän koputti. Hän nielaisi sillä mies oli aika komea ja sai melkein polvet tutisemaan. "Sähän oot kengittäjä?" tyttö varmisti vaikka oli siitä varma muutenkin. "Olin ratsastamassa ja Piccololta lähti kenkä", Tibby sanoi ja talutti hevostaan lähemmäs ja nosti tuon jalkaa näyttäen lähes irrallaan olevan kengän.

Brock ei viitsinyt nousta sateeseen kun ei ollut oikeastaan pukeutunut säähän sopivastikaan mutta katseli oviaukosta kolmikkoa. "Olen kyllä", hän nyökkäsi ja ymmärsi miksi he olivat täällä. Ymmärtämättä jäi miksei hänelle oltu vain soitettu mutta hän ei kyseenalaistanut tyttöä hevosineen. Hän sulki oven ja nosti ylöspäin kelautuvan varastonoven. "Tulkaa ihmeessä pois sieltä sateesta", hän kehotti ja kutsui heidät varastoonsa. Se saattoi olla hieman täynnä mutta Brock toivoi hevosen olevan rauhallinen eikä se pelästyisi puulevyjä, työpöytiä täynnä keskeneräisiä projekteja ja seinällisiä työkaluja ja hyllyjä täynnä erilaisia asioita. Varastorakennus oli kieltämättä yksi harkittu sotku mutta se oli Brockista kotoisa ja ainakin hän itse tiesi jokaisen pienimmänkin mutterin olinpaikan samoin kuin kengityskassinsa paikan. Ennen sen hakemista hän kuitenkin työnsi puista työpöytäänsä sivuummas, jotta hevosen ei tarvitsisi tuntea itseään ahtaaksi väliaikaisessa sateensuojassa.

Tibby hymyili ja talutti Piccoloa sisälle ja siinä samassa Bebbie pukkikin kopisteli sisään ja määki hieman. Tibbyn rauhallisuus sai Piccolonkin olemaan rauhallinen eikä tallitila vaikuttanut Tibbystä lainkaan ahdistavalta, eikä Piccolokaan siitä välittänyt. Bebbie taas määki, mutta vaikeni Tibbyn toruihin. "Me oltiin tossa lähellä kun se kenkä irtos, ni aattelin tulla tarkistamaan ootko sä paikalla. Ku lähempänä ku Greenridge" ,tyttö selitti syyn, miksei ollut käyttänyt puhelintaan.

Hän oli todella nähnyt oikein ja sisään asteli tytön ja hevosen lisäksi pukki. Brock katseli sitä kummastuneena muttei sanonut asiasta mitään. Pukki oli selvästi tytön kanssa joten asia olkoon niin että se oli heidän kanssaan sisällä. Kunhan ei sotkisi paikkoja. "Selvä, mikäs siinä. Pystyn aivan hyvin auttamaan kengän kanssa", hän nyökkäsi vaiteliaana. Jopas sitä sai oikein kotikäyntejäkin nykyään tehdä, Brock oli toisaalta hyvin vaikuttunut siitä että tyttö tiesi hänen asuinpaikkansa. Kaippa sana kiiri pienessä paikkakunnassa nopeasti. "Voin aloittaa samantein, otan vain tavarani esiin", hän selitti ja hieraisi niskantaustaansa. Pitkät hiukset olivat tavanomaisesti kiinni hutiloidulla nutturalla. Hän löysi hetken pohdinnan jälkeen kassillisen täynnä erilaisia kenkiä, pihtejä, vasaroita ja nauloja. Heivattuaan kilisevän nahkakassin yllättävän rauhallisen hevosen viereen hän nosti esiin myös alasimen varalta.

Tibby alkoi ajatella, ettei mies varmaan pitäisi pukin olevan vapana, joten hän otti tuon syliinsä ja laittoi laukkuu, jossa tuo vietti ratsastuksen ajan. Tibby katsoi miestä ja kysyi: "Olisko mahollista vaihtaa ne kaikki nyt, kun ne pitäs muutenkin vaihtaa kuukauden aikana? Mulla ei kyllä oo fyrkkaa mukana, mutta mä voin soittaa kotiin, että ne vaikka tilles laittais sen maksun?"

Brock seisoi kädet kulahtaneen mustan takkinsa taskuissa hevosen ja nuoren tytön edessä. "Käy kyllä mutta se vie sitten hieman pidemmän aikaa", hän selvensi ja silmäili hevosen kavioita. Ei sillä etteikö hän olisi ollut nopea liikkeissään mitä tuli hevosten kavioihin. "Se käy minulle hyvin", hän vastasi ja myönsi mielessään että hän ei ollut edes tullut ajatelleeksi tämän mission rahapuolta. Toki hän otti maksun vastaan nyt kun se tuli tytöllä puheeksi. Avattuaan kassin Brock kävi läpi kaikki hevosen kaviot ja totesi niiden vaihtamisen olevan varmasti helppo ja kivuton, nopea homma. Varsinkin kun hevonen oli näin sävyisä. "Oletko kylmissäsi?" hän katsoi läpimärkää tyttöä ja hänen kävi tätä hieman sääliksi. Ehkä hän voisi tuoda vaikka pyyhkeen, tai jotakin.

Tibby katsoi miestä ja hymyili sanoessaan: "Ei meillä o mihkään kiirettä." Onneksi Piccolo pysyi rauhallisena, kun hän olisi paikalla ja seuraavan kysymyksen kuullessaan hän vastasi totuudenmukaisesti: "On mulla pikkasen kylmä." Eikä häntä ihan kovin vähän paleltanut, sillä hänen leukansa värisi vähän enemmänkin.

"Haen sinulle viltin", Brock tokaisi lyhyesti ja katosi hiljaa takaovesta hakemaan vilttiä olohuoneen sohvaltaan. Hän tuli nopeasti takaisin ja ojensi sanomatta viltin tytölle. Hän ei ehkä ollut hyvä sanojen kanssa mutta päätti keskittyä siihen missä oli hyvä eli kengityksessä. Hän nosti toisen etukavioista ja katseli kenkää ottaen sen sitten tottunein ottein irti pihdeillä, jotka noukki kassista vieressään.

Tibby kiitti viltistä ja kääriytyi siihen, samalla silitellen hevosensa kaulaa lempeästi. Bebbie oli nukahtanut laukkuun, jonka tyttö laski varovasti oven suuhun. Tibby vilkuili miestä, joka oli hänen mielestään hurjan komea ja sai hänen vatsanpohjassaan kutkutusta aikaan. Tyttö päätyi sitten katsomaan hevosensa päätä, mutta vilkuili miehen suuntaan, purren alahuultaan.

Hän ei jaksanut vyöttää päälleen nahkaisia kengittäjän reidensuojia ja ryhtyi työhön sotkuja pelkäämättä. Irrotettuaan kengän hän puhdisti kavion pintaa harjalla ja sormillaan. Hän tunsi hiljaisuuden painon mutta vältteli katsomasta tytön tai nukkuvan pukin suuntaan, keskittyen vain kengitykseen. Työ oli puhunut ennenkin hänen puolestaan. "Hevosesi kaviot ovat hyvässä kunnossa", hän totesi huomanneensa itsestäänselvyyden ja siisti kavion pintaa vain hieman ennenkuin lähti etsimään korvaavaa kenkää kassistaan.

"Okei, no se on... hyvä juttu", Tibby sanoi ja katsoi kengittäjä Brockin perään, kun tuo lähti etsimään kenkää. Tibby lipaisi huomaamattaan ylähuultaan ja hänen katseensa jostain syystä hakeutui miehen housuja peittävälle pepulle, mutta sitten taas shevosen turpaa kohti. "Ärsyttääkö ku tuppauduttiin sun työpajaas?" Tibby kysyi hiljaa.

Hän myhähti juroon tapaansa tytön sanoille ja nosti kassista kengän jopa sopisi siron kirjavan hevosen jalkaan varmasti. Hän hipaisi kämmenellään tamman lapaa ja vei käden sen jalkaa pitkin niin, että se nosti jalkansa hänen syliinsä ilman ongelmia. Kenkä sopi yllättävän hyvin ja Brock oli tyytyväinen vaikkei minimaalisten ilmeittensä perusteella paljoa iloinnut. "Ei ärsytä", hän vastasi hieman hymyillen. "Parempi että tulitte hakemaan apua, sillä lähes kokonaan irronneella kengällä on vaarallista jatkaa matkaa." Tyttö tappoi kaksi kärpästä yhdellä iskulla jos hevonen oli tosissaan tarkoitus kengittää lähiaikoina muutenkin. "Ehkä sade on loppunut kun olemme valmiita", hän mutisi ennenkuin keskittyi naputtamaan kengän oikeaan asentoon kiinni hevosen kavioon. Hän vaihteli työkaluja sulavasti ja kenkä oli nopein ottein kiinni vasemmassa etujalassa. Hän siirtyi seuraavaan kavioon.

"Niin mäkin ajattelin, ettei se ois kauheen hyvä juttu mennä irronneella kengällä, eikä se Piccolostakaan ollu kovin kivaa varmaan ontua eteenpän", Tibby sanoi ja katsoi kun mies hoiti hommaansa. "Joo, ehkä", Tibby vastasi ja lisäsi: "Ooksä kauan kegittäny ammatikses?"

"Ei se ole hyväksi hevoselle", Brock kertoi. Häntä inhotti ammattilaisena aina katsoa vierestä huonosti kengitettyjä hevosia, jotka liikkuivat epämukavasti kengistä aiheutuneiden ongelmien takia. Perusharrastaja ei aina ymmärtänyt kuinka moni asia lähti perustuksista liikenteeseen mutta hän tiesi, että hyvillä kavioilla ja kengillä hevosen hyvinvointia saattoi parantaa aimo annoksin. "En turhan kauaa, seitsemän vai kahdeksan vuottako tässä tulee täyteen", hän pohdiskeli ääneen. Vuodet sulautuivat yhteen ja hän alkoi käydä vanhaksi. Hän katui, että oli tuhlannut 9 vuotta elämästään surraten paikasta toiseen keksimättä paikkaa ja ammattia, johon rauhoittua työskentelemään. Kai kivinen tie oli lopulta tullut päätökseensä. Irrotettuaan kengän sen puolen takakaviosta Brock puhdisti ja vuoli sitä hieman ennenkuin lähti taas hakemaan uutta kenkää.

"Se näytti aika surkeelta, ku Piccolo ontui. Mutta onneks sä olit kotona", Tibby sanoi hymyillen. Ja katsoi miestä, vaikkei tuo tainnut hänen hymyään nähdä. Tyttö silitteli Piccolon kaulaa hellästi ja riisui tuon suitset ja kuolaimet, antaen Piccololle omenan taskustaan, jota hevonen alkoi rouskuttamaan.

"Hyvä olla avuksi", hän kuittasi ja jätti sanomatta, että aina hän oli kotona. Aivan kuin hän koskaan lähti mökistään, mikäkin kylähullu. Kissojensa kanssa hän oleskeli ja lähti kun tuli työtehtävä ja puuhasteli pihalla, metsässä tai varastossa muutoin. Hyvin ehti lukea kirjoja ja käydä välillä ihmistenkin ilmoilla kun siihen tuli tarvetta. Löydettyään hyvän kengän hän iski sen kiinni kavioon hellävaraisesti ja katseli välillä hevosta, joka ei turhia hötkyillyt. Kun tyttö päästi kirjavan tamman vapaaksi Brock ei osannut huolestua, vaikka hänen olisi ehkä pitänyt. Antaen olla hän jatkoi seuraavaan kavioon.

Tibby osasi pitää Piccolon rauhallisena ilman suitsiakin. "Kyllä tää pysyy rauhallisena, lyön siitä vaikka pusun vetoa", tyttö sanoi ja veti nopeasti kätensä suunsa tukoksi, sillä tajusi mitä möläytti ja punastui kovasti.

Brock oli tyytyväinen, että oli tytön hevosen takana takajalkaa huoltamassa sillä hän meinasi pienesti tukehtua nielaisuunsa. Hän ei kuitenkaan päästänyt ääntäkään ja kohotti vain kulmia itsekseen. Jaha, sellaista. Pitäisikö olla imarreltu vai hämmentynyt? "Uskon sinua", hän vastasi hetken päästä hiljaa kun kyyryssä nakkeli kaviokoukulla ja sen harjalla kaviosta kostunutta hiekkaa ja pieniä kiviä pois. Suoraan maastosta tulleella hevosella oli paljon sontaa kavioissaan, yleensä hän pystyi tarttumaan suoraan kiinni itse kavioon kengittäessään.

Tibbyä hävetti hirveästi möläytyksensä, joka oli vain tullut suusta. "Sori etten ottanut kaviokoukkua mukaan, yleensä se on mukana, mutta ei tänään", Tibby sanoi nolona.

"Ei se mitään, minulla on näitä työkaluja omasta takaa", Brock vastasi tytölle leveitä olkiaan kohauttaen ja kohentaen kavion asentoa reisiensä välissä. Tamma oli mallioppilas seisoessaan paikallaan. "Mikä hevosesi nimi on?" Brock jatkoi keskustelua ja pyrki unohtamaan vaivaantuneisuutensa.

"No hyvä", Tibby sanoi ja katsoi punastellen miehen selkää. "Se on Piccolo La Flute ja tuo nukkuva kilipukki on sen paras kaveri Bebbie", Tibby kertoi silitteli Piccolon kaulaa rauhallisena.

Brock myhäili tytön vastauksille, "Selvä." Olipa erikoista, että tytöllä oli lemmikkipukki ja se viihtyi näin erikoisissa oloissa. Tyttö selvästi osasi asiansa eläinten parissa. Brock omisti onnekseen paljon kyseisen mallin kenkiä kassissaan eikä hänen täytynyt muokata niitä. Ne istuivat hyvin siroihin kavioihin ja toiseksi viimeinen kavio kengittyi niin kivuttomasti kuin kaksi aiempaakin. Brock kiersi rennon hevosen takaa ja irrotti viimeisestäkin jalasta kengän, joka kilahti kivilattiaan kirkkaasti.

Tibby katsoi hymyillen Brockia ja silitteli rauhallisesti Piccolon kaulaa, tuo hörähti viimeisen kengän kilahduksesta, mutta unohti sen heti, kun sai Tibbyn taskusta kuivaa leipääkin. "Piccolo syntyi tosi huonoissa oloissa. Se oli laiha ja sen äiti piti lopettaa pelastuspäivänä, kun sekin oli niin laiha, eikä jaksanut suojella Piccoloa, mutta Piccolon isä ei suostunu astumaan traileriin, ennen ku pelastajat huomas Piccolon ja se kannettiin kanssa traileriin. Se oriki piti lopettaa, ku sillä löyty jotai tauteja. Mutta Piccolo selvisi kun sai uuden emän ja lääkkeitä, eikä se oo sen jälkeen ollut kipee", tyttö kertoi, ettei olisi kiusallisen hiljaista.

"Harmillista kuulla", Brock pahoitteli hevosen karua kohtaloa. "Hyvä tietää että se on päässyt vaikeuksien yli ja löytänyt hyvän kodin." Mikään ei ollut inhottavampaa kuin eläinten kaltoinkohtelu ja tällainen huono tuuri. Sitä suuremmalla syyllä Brock huolsi viimeisen kavion kunnolla ja naputteli naulat mahdollisimman suoraan, jotta paran hevosen oli hyvä kävellä.

Tibby katsoi miestä. "Niin. Onneksi se on sen jälkeen saanut elää ihan kivoissa paikoissa ja mä  sain sen pari vuotta sitten ku mun poni kuoli. Sä kengitit jopa mun ponia ja taisit nimittää sitä aasiksi, ku se oli ihan aasin näkönen ja värinenki", Tibby muisteli.

"Olet oikeassa", Brock sanoi ja naurahti matalasti. Vuosien varrella lukuisat kengitetyt hevoset sotkeutuivat keskenään vaikka nykyiset ja meneneetkin vakioasiakkaat hän kyllä tiesi ja muisti. Kun tyttö kertoi ponistaan Brock muisti sen. "Muistan teidät." Kun viimeinenkin kavio oli valmis ja siististi kengitetty, Brockin omaan taitavaan ja hellävaraiseen tapaansa, hän nousi pystyyn seisomaan ja pudisteli kätensä etureisiinsä. "Hevosesi on valmis", hän julisti ja kantoi käteensä päätyneet työkalut takaisin niille tarkoitettuun kassiin. "Miten haluat että hoidamme maksun?"

Tibby hymyili hieman, kun Brock kertoi muistavansa hänet ja "aasin". Tyttö katsoi tarkasti miehen työskentelyä ja kun tuo oli valmis ja kysyi maksutapaa, Tibby punastui hieman. "Niin, minulla ei tosiaankaan ole rahaa", hän sanoi ujosti ja lisäsi: "Ja voitin tavallaan vedon, jota ei edes lyöty."

"Mitä jos vaikka soitettaisiin sinun vanhemmillesi niin voin puhua maksuasiat heidän kanssaan?" hän ehdotti nostaessaan kolisevan kassin puupöydälle. Nuoren tytön lisäys vetoon liittyen sekoitti Brockin pasmat, sillä hän ei ollut mielestään suostunut mihinkään vetoon varsinkaan kun se tuli tuntemattomalta asiakkaalta, joka oli kaiken lisäksi häntä varmasti vähintäänkin 25 vuotta nuorempi. "Tammasi pysyi kyllä hyvin rauhallisena", hän sivuutti vedosta puhumisen. "Onko sinulla puhelinta vai soitetaanko minun omallani?" hän kysyi sitten nopeasti rykäisten ja tunnusteli taskujaan miettien missä antiikkinen matkapuhelin oli.

Tibby punasteli kovasti ja kaivoi taskujaan ja löysi puhelimensa. "On mulla puhelin", hän sanoi, mutta se oli näköjään kastunut taskussakin. "Mutta se on märkä. Jos käytetään sun puhelinta", Tibby sanoi.

Brock oli kieltämättä hämmentynyt mutta pysyi rauhallisena kuten aina. Kai niitä nuorten ihastumisia tuli ja meni, jos siitä nyt edes oli kyse - hän ei oikein ottanut tilanteesta selvää joten hän ei osannut sanoa selväksi. "Selvä", Brock tokaisi ja löysi vanhan puhelimen takkinsa povitaskusta. Se oli nykypäivän puhelimiin verrattuna paksu palikka ilman kosketusnäyttöä ja oli miehen mukana kaikkialla näyttäen myös siltä kolhiintuneena mutta se oli Brockista paras tapa kommunikoida. Hän ei olisi sietänyt kosketusnäyttöpuhelinta ja olisi rikkonut sellaisen muutoinkin samantien. "Näpyttele siihen heidän numeronsa niin koitetaan soittaa", hän sanoi ojentaen puhelimen tytölle.

Tibby näpytteli isänsä puhelinnumeron ja mutisi sen samalla hiljaa ääneen ja ojensi puhelimen sitten Brockille kysyen: "Haluatko sä puhua sen kanssa, vai puhunko mä eka?"

"Puhu sinä vain ensin", Brock vastasi tytölle ja risti kätensä.

Tibby painoi vihreää luuria ja asetti puhelimen korvalleen ja pian numeroon vastattiin ja hän alkoi puhua: "Isä? Minä täällä. Mun puhelin kastui. No se nyt on sivuseikka, että puhelin on märkä." TIbby huokaisi ja keskeytti isänsä juttelun ja pääsi asiaan itse: "Kuuntele nyt. Kun mä olin ratsastamassa Piccololta lähti kenkä. Ja me oltiin lähellä sen kengittäjän taloo, niin tultiin tänne ja ku ne kengät piti muutenkin vaihtaa, ni ne vaihdettiin, mutta mulla ei o rahaa... Joo... Joo..." Tyttö ojensi sitten puhelimen Brockille.

Brock katseli kun tyttö puhui puhelimessa ja otti sen sitten kouraansa. "Iltapäiviä, Brock Avery puhelimessa", hän tervehti asialliseen tapaansa ja puhui tytön isän kanssa tovin. Hän selitti tilanteen ja kertoi miehelle hinnan, joka oli hänen tavanomainen melko halpa rahasummansa. "-- selvä. Hyvä, hienoa. Hei hei", hän kuittasi ja painoi punaista luuria ja laski puhelimen taskuunsa. "Kaikki on hoidossa", hän sanoi sitten tytölle. Ulkona ripotteli enää vähän, sade oli selvästi ollut pelkkä kuuro.

Tibby katsoi Brockia ja huomasi myös sateen vähentyneen. "Okei. No me tästä lähetään takasin päin tallille, että ehditään ennen pimeää perille. Ilta alkoi hämärtyä", Tibby sanoi ja laittoi suitset ja kuolaimet Piccololle takaisin ja ohjasi tuon peruuttamaan ulos. "Moikka", tyttö sanoi ja otti ovensuusta olkansa yli laukun ja pihalla päästi Bebbien jaloittelemaan, kun itse nousi ratsaille ja heilautti kättään Brockille ja lähti Piccolon kanssa rauhallisesti matkaan.
Muuten he olisivat varmaan löytäneet perille, mutta sade alkoi ropistella taas kovempaa ja mäkätys alkoi kuulua laukusta, eikä Piccolo enää pitänyt sateesta kun oli jo ollut. Tyttö oli hevosensa kanssa  vielä lähellä Brockint taloa. Korkeintaan 50 metrin päässä, sillä Tibby ei tuossa maastossa halunnut mennä kovaa, ja Bebbiekin kulki hevosen lähellä. Yhtäkkiä pusikosta hyökkäsi eteen kaksi peuraa, jotka säikäyttivät Piccolon ja Bebbien.  Hevonen nousi takajaloilleen ja hirnui kuuluvasti. Tibbyn suusta kuului vain: "Rauhotu", mutta hevosen säikähtäminen heitti työn ja maahan, kun tyttö huusi kuuluvasti: "EEEEIII!!" Tyttö pyörähti juuri lähellä olevaan pikku lampeen, kun hevonen juoksi kauhuissaan takaisin Brockin mökille ilman ratsastajaa ja Bebbie. Vaikka lampi oli halkaisijaltaan hyvin pieni, se oli aika syvä. Bebbie mäkätti surkeana rannalla ja Tibby koitti päästä ylös, mutta kädet luistivat ruohoista. "Apua!" tyttö huusi ja nyt häntä palelsi entistä enemmän.

Brock katseli kun ihme kolmikko teki lähtöä ja heilautti pienesti kättään heille hyvästiksi. Brock oli tottunut siihen, että hänen ympärillään vallitsi hiljaisuus ja kun kauempaa kuului Tibbyn ja eläinten lähdön jälkeen yllättävää rytinää ja hirnuntaa Brock huolestui hieman. Kun Piccolo-tamma ravasi hätääntyneenä takaisin talon pihaan ilman tyttöä Brock jätti varaston oven sulkematta ja otti hevosen kiinni. "Mitä helv--" hän mutisi itsekseen ja etsi katseellaan tyttöä. Hän ei välittänyt sateesta ja lähti puolijuoksua hätäinen hevonen kourassaan siihen suuntaan mistä se oli tullut. Mies toimi nopeasti ja näki pienen pukin ja sitten tytön. "Mitä teille oikein tapahtui?" hän jyrähti kun nosti tytön ylös kainaloista lammesta.

Tibby pärski helpottuneena lammesta ja oli kamalan helpottunut, että Brock oli hetkessä paikalla ja pelasti tytön hukkumiselta. "Pu-pu-pusikosta hy-hy-hy-hyökkäs ka-ka-ka-kaks peuraa ja säikäytti Piccolon", tyttö sanoi ja hänen äänensä värisi kylmästä ja hän tärisi ihan kokonaan vilusta. Hän oli nimittäin pyörinyt lampeen ihan kokonaan siinä samassa hänen laukkunsa olka oli katkennut ja uponnut hieman lampeen, samoin puhelin oli luiskahtanut taskusta lammen pohjaan ja tyttö itse oli joutunut puoli metriä ponnistelemaan pintaan. Häntä vilutti kovasti.

"Voi elämä, niitä on tosiaan täällä paljon", Brock mutisi ja mietti mitä tällaisessa tilanteessa kuului tehdä. Hän ei paljoa tyttöjä lammista pelastellut. Hänen oli kuitenkin kylmä joten hän antoi takkinsa lämmikkeeksi ja lähti viemään tätä hänen taloaan päin. Eipä siinä muu tainnut auttaa kuin viedä tämä takaisin viltin alle. "Soitan takaisin vanhemmillesi ja he saavat tulla hakemaan sinua", hän selitti ja avasi tytölle hirsimökkinsä puisen etuoven. Hevonen oli rauhoittunut mutta yhä hänen toisessa kädessään ja terassin portaiden edessä märkänä. Mitä helvettiä hän nyt yhdelle hevosellekin tekisi. "Kävele peremmälle, siellä on sohva", hän kertoi tytölle ja jätti oven raolleen perästään. Pukki ja hevonen eivät tulisi kyllä hänen taloonsa sisälle. Hän päätyi solmimaan hevosen kiinni terassin paaluun ja toivoi, ettei se ja pukki tekisi tyhmyyksiä sillä aikaa kun hän vei viltin varastosta mökkiin tytön lämmikkeeksi. Sisällä oli lämmintä ja Brockin itserakentama mökki oli sisustettu vähäisin maskuliinisin huonekaluin, jotka olivat pääasiassa puuta, kiveä tai nahkaa. Pieni olohuone oli yhdistettynä avokeittiöön talon isoin huone ja ulkoseinällä oli myös kivinen puutakka, joka leimusi näin talvikuukausina lähes kokoajan. Kissoista kaksi, pentu Mittens ja tyttökissa Biscuit, olivat sisällä ja löytäneet tytön jonka jaloissa kiehnäsivät. "Toivottavasti et ole allerginen kissoille", hän sanoi hiljaa suljettuaan etuoven ja asteltuaan olohuoneeseen.

Tibby oli kiitollinen Brockille ja hän kääriytyi takkiin. Päästyään Brockin talolle, hän asteli taloon ja kun pukki meinasi seurata, Tibby näyti kämmentä Bebbielle, joka ymmärsi, että emäntää ei saanut seurata ja se meni hevosen vatsan alle, suojaan sateelta.
Tibby kääriytyi annettuun huopaan ja paijasi kissoja lempeästi, istuutuen takan eteen lämmittelelemään. "En ole allerginen", tyttö sanoi hymyillen ja sanoi: "Jos ei haittaa niin otan hetkeksi märät vaatteet pois ja lämmittelen ilman niitä täs huovan sisällä, sillä ne on tosi kylmät ja voisin ehkä saada kuivemmaksi niitä jos ne ei o päällä."

Brockin protokollat eivät todellakaan kattaneet tällaisia tilanteita. Ehkä oli parempikin ettei hän ikinä mennyt naimisiin ja hankkinut lapsia kun jonkun toisen teinin perään katsominen oli näin vaativaa. "No... tee minkä parhaaksi näät", hän mutisi ja tunki kätensä housuntaskuihinsa kaarrellen keittiössään. Hän otti kännykän takaisin esille ja nosti esiin äsken käytetyn numeron, johon sitten soitti. Sama mies vastasi ja Brock esittäytyi uudestaan ja selitti tilanteen, johon oli joutunut. Isä pahoitteli ja kertoi olevansa matkalla Skotlantiin. Puhelun edetessä miehen ilme mutristui ja hän vilkaisi Tibbyä. "Selvä, kiitos, okei", hän puhui lyhyesti ja kirjoitti paperille saamansa numeron. "Isäsi on matkalla Skotlantiin ja äitisi kuulemma jossain myös", Brock sanoi. "Sain isoäitisi numeron, soitan hänet hakemaan trailerin Greenridgestä ja tulemaan tänne." Johan oli taas yhtä meininkiä, hän päivitteli mielessään ja naputteli saamansa numeron puhelimeen.

Tibby vilkaisi miestä ja päätti olla riisumatta märkiä vaatteitaan, sillä häntä hävetti aiempi tapaus ja miehen kiusallisuus. "Ai?" hän sanoi hämillään ja nyökkäsi tuon sanoille ja kuiskasi: "Anteeksi että putosin lampeen."
Tibbyn isoäiti ihmetteli vierasta numeroa ja vastasi siihen. Kun hänelle selvisi asia, hän lupasi tunnissa olla paikalla ja hän lähti heti matkaan.

"Hei, Brock Avery täällä. --", hän keskusteli Tibbyn isoäidin kanssa ja hetkisen päästä he sopivat yksityiskohdista. "Et voinut sille mitään", hän sanoi vähätellen eikä tosissaan jaksanut toivoa, että tyttö oli poissa. Toisella oli käynyt huono tuuri eikä ollut voinut asialle mitään. Vähin mitä hän saattoi tehdä oli nyt pitää hetken seuraa tytölle ja katsoa ettei tämä seuraavaksi jäänyt vaikkapa auton alle. Puhelun jälkeen hän pyyhkäisi nutturasta irronneen hiuksen korvansa taa ja päätti korjata tulta hieman samalla kun kissat piirittivät tytön. "Se pienempi on Mittens ja isompi Biscuit", hän selitti kun asteli takan eteen. Siitä loimusi ihanaa puun tuoksua ja lämpöä. Mittens oli viisikuukautinen mustavalkoinen pennunrääpäle ja Biscuit oli vaaleanruskeavalkoinen, molemmat olivat piskuisia maatiaiskissoja mutta kahta muuta kissaa Bradshaw'ta ja Lorettaa paljon sosiaalisempia. Hän lisäsi pari puuta takkaan ja pökki sitä niin, että tuli loimusi äskeistä voimakkaammin.

Tibby silitteli kissoja hymyillen ja nosti katseensa mieheen, joka oli alhaalta katsottuna isokokoinen. "Kissat on kivoja. Meillä oli joskus kissa, mutta sille tuli joku kasvain, niin eläinlääkäri lopetti sen, sen jälkeen ei ollu kissoja", Tibby kertoi ja lisäsi: "Näillä on kivat nimet." Pentu ainakin kehräsi kivasti tytön kättä vasten ja Tibby nauti lämmöstä, kun Brock kohensi tulta. "Taitaa olla epätavallinen päivä tänään?" tyttö sanoi kysyvästi.

"Harmillista", hän sanoi ja nousi takalta. Hän myhähti kissoille ja katseli kuinka ne olivat kiivenneet sohvalle tytön seuraksi. "Hieman", hän virkkoi. Harvemmin hänellä oli vieraita laisinkaan. Useimmiten asiakkaat tulivat hakemaan tilaamiaan huonekaluja ja lähtivät ja joskus vanhemmat tai Hollannista lomalle saapunut sisko tulivat vierailemaan mutta sekin oli harva se päivä. Hän ei jäänyt paikalleen noustuaan tulen kohentamisen jälkeen vaan käveli eteiseen ja tarkisti hevosen ja pukin tilan. Sade oli loppunut ja hevonen seisoi rauhassa puutolppaan sidottuna.

Piccolo rauhottui tolpassa sidottuna ja sen turpa hieroi Bebbietä lempeästi kun pikku kilipukki natusti ruohikkoa maasta.
Tibby istuskeli sohvalla ja silitteli kissoja hellästi. Paljoa ei puheltu, mutta pian kuului auton ääni ja oveen kolkutettiin ennen kuin se avattiin. "Hei, tulin hakemaan Tibbyn laumaa" ,hän sanoi hymyillen ja kätteli Brockia. "Kiitos teille, että pelastitte tytön lammesta, se kun on vähän kehno uimari. En oikein tiennyt, miten voisin oikein kunnolla teitä kiittää, niin toin tässä olisi lahjakortti kauppaan, ni voitte ostaa mitä itse haluatte", isoäiti jutteli ja ojensi tuolle 80£ lahjakortin isoon myymälään, mistä sai vähän kaikkea.

Brock oli hyvin kiitollinen kun tytön isoäiti kaarsi pihaan. Hän avasi oven ja meni naista vastaan kätellen hänet tiukasti hymyillen. "Heipähei, tervetuloa", hän vastasi ja antoi naisen tulla sisään. "Se oli vähintä mitä pystyin tekemään", hän vähätteli ja otti vastaan lahjakortin. Lahja sai miehen sanattomaksi, "Wau, olettepa anteliaita. Kiitos." Lahjakortti liikutti Brockia ja hän tiesi hyötyvänsä siitä.  Kun Tibby lähti eläimineen ja trailerinperä lipui turvallisesti pois näkyvistä Brock huoahti ja sulki talonsa oven. Olipahan ilta.