Kultaakin kalliimpi

"Kiitos kovasti!" Bailey kiitti ja hymyili leveästi. "Hyvä, että sen huomaa myös ulospäin." Kävely kaikkensa ja enemmän antaneen ponin kanssa oli mukavaa. Bailey pudisteli kävellessä valkoisia pitkiä ja untuvaisia talvikarvoja housujensa takapuolesta ja sisäreisistä. Kohta tulisi kevät ja vaikka Blaken talvikarva oli pääasiassa klipattu aiemmin vuodesta se päätyisi silti kokonaisuudessaan hänen päälleen. Talvikarvan määrään tottui kaikkien näiden yhteisten keväiden jälkeen mutta se ei tehnyt vaatteiden puhdistamisesta jälkeenpäin yhtään sen mukavampaa.

Kävely antoi mahdollisuuden myös katsoa ympärillä menevien ratsukoiden menoa tarkemmin. Remona ja Caitlin olivat yhtä upeita yhdessä kuin aina. Remona oli kaunis hevonen Baileyn mielestä ja maailmalla menestynyt Caitlin lähenteli tytölle esikuvaa muiden upeiden ratsastajien rinnalla. Häneltä tulleet kehut olivat ehdottomasti jotain, mitä Bailey - häneen verrattuna aloitteleva kisaratsastaja - arvosti todella. Ehkä vielä joku päivä hän pääsisi samalle tasolle, innoittaisi samalla tavalla muitakin ratsastajia ympäri maailmaa ja voisi katsoa taaksepäin elämäänsä ylpeänä. Ainakin hän kuvitteli Caitlinin elävän näin. Häntä nainen ainakin inspiroi.
Kaspar taas, no, hän oli tänään todistanut käyttäytyvänsä kuin pieni lapsi. Bailey oli toivonut, että hän ei olisi sitä mitä hän ennakoi mutta toisin oli käynyt. Manhattan oli kuitenkin hieno hevonen vaikka kulkikin pojan kanssa epätasaisesti nyt. Ehkä se johtui uudesta ympäristöstä tai Manhattan oli aina samanlainen, kuinka hän olisi voinut tietää. Hän ei myöskään jäänyt arvuuttelemaan vaan lähti maneesista ja katsoi taakseen kun astui sisäkautta sisään talliin.

Blake ravasi hänet kiinni heidän siirryttyään talliin ja Bailey vei sen puolihuolimattomasti karsinaan, jossa poni kääntyi itsenäisesti, ohjat kaulalla, oikein päin. Aikailematta Bailey nosti remonttisuitset ponin päästä ja poni sylkäisi kuolaimet suustaan. Hänellä ei ollut turhaa aikaa seurustella sen kanssa, sillä Kara odotti jo omaa vuoroaan. Se katseli korvat hörössä ja turpa kiinni kaltereissa. Bailey lähti hakemaan sen varusteita ja tällä kertaan mukaan lähtisi myös satula - hän ei kuitenkaan ollut hullu.

Kasparin teki mieli etsiä joku tallityöntekijä, jota juoksuttaa. Ehkä muiden käskyttäminen saisi olon paremmaksi, mutta juuri nyt mieli oli maassa. Hän oli varma, että hevonen osasi enemmän ja pystyi parempaan suoritukseen, joten Manhattanin häsellys ei ansainnut ymmärrystä. Ruuna tarvitsisi kovaa kuria, jotta siitä saataisiin kilparatsu, mutta pianhan hän pääsisi jo testaamaan tämän tallin valmennukset läpi. Eiköhän sieltä löytyisi se puuttuva tekijä, joka nostaisi heidät alta aika yksinkön takaisin samalle tasolle, jolla he olivat Couturen kanssa menestyneet - ei, vaan siitä vielä ylemmäs. Hän lähtisi hakemaan junioritasolta samaa vaivatonta menestystä kuin lapsista, eikä mikään tai kukaan seisoisi hänen tiellään. Jos Manhattanista ei saataisi menestyvää ratsua ennen kilpakautta, hän vaihtaisi valmiiseen, kilpakuntoiseen hevoseen lennosta. Kyllä. Niin hän tekisi. Kaspar puristi huulensa tiukaksi viivaksi päättäväisenä ja kaivoi puhelimen taskustaan valittaakseen lisää äidilleen. Ei äiti enää voisi auttaa, sillä hän oli saanut tarpeekseen treenistä, josta ei tullut mitään, vaikka hän olikin liikuttanut hevostaan naurettavan lyhyen aikaa, kun otti huomioon, etteivät he olleet tehneet yhtäkään liikettä, joka vaatisi Manhattanilta kunnon työntekoa. Hevonen oli lähinnä lompsinut ympäri maneesia, ja voisi jatkaa sitä puolet pidempäänkin, jos hänellä vain olisi äiti kertomassa, mitä tehdä eri tavalla, jotta ruuna olisi kuulolla.

Poika lopetti puhelun äidin ohjeiden ja kannustuksen alkaessa maistua puulta ja sulloi kapineen taskuunsa. Hän käänsi Manhattanin kentän keskelle valmiina hyppäämään alas selästä ja nostamaan jalustimet (ainahan hän voisi väittää äidilleen, että oli jatkanut työntekoa ja pärjännyt loistavasti), mutta Remonan ratsastajan häneen liimautunut katse tuntui tietävän liikaa. Epämukavana Kaspar keräsi ohjat käteensä pysäyttääkseen ratsunsa, ja suoristi selkänsä hevosen seisoessa tasapainoisena keskellä kenttää. Noin. Hyvinhän se meni, vaikka tuo tallin työntekijä miten katselisi häntä kuin yrittäisi ratkoa arvoitusta.
"Sinun kannattaisi keskittyä ratsastamaan sitä käynnissä huolella kuolaimelle. Käännöksiä, avo- ja sulkutaivutuksia, pysähdyksiä, peruutuksia. Paljon toistoja. Mitä raskaammin saat sen kuolainta vastaan, sen parempi", valmentaja luetteli sujuvasti saksaksi kävelevän Remonan selästä kootessaan kankiohjaa tuntumalle. Kaspar kääntyi katsomaan naista silmät suurina. Tuo oli kuin olikin valmentaja O'Connor, ja mitä ilmeisemmin puhui sujuvaa saksaa. Yllättäen äidille laulettu valitusvirsi kuulosti lapselliselta. Ei hän ollut ajatellut, että kukaan ymmärtäisi!
"Kiitos", Kaspar mutisi englanniksi takaisin, lähinnä kai todistaakseen, että puhui kieltä, joka oli maan virallinen kieli yhtä virheettömästi kuin Caitlin oli suoltanut saksaa kieleltään. "Yritän heti huomenna."
"Ei vaan nyt", valmentaja naurahti vaihtaen vaivattomasti kielensä englantiin, jota vahva irlantilaisaksentti koristi, mutta kehotus ei silti jäänyt epäselväksi. Hetken Kaspar halusi väittää vastaan, mutta pieni ääni käski koittamaan. Entä jos hän saisi Manhattanin kuulolle ja kuolaimelle? Siinä jos missä olisi kerrottavaa äidille - ja todistus O'Connorille, että hän osasi ratsastaa. Ja jos ei, niin sittenpähän O'Connor näkisi itse, miten järkyttävän kammottava hänen hevosensa oli.

Uudistuneella päättäväisyydellä Kaspar alkoi työstää hevostaan käynnissä, tehden lukuisia pysähdyksiä ja peruutuksia, niin etu- kuin takaosakäännöksiä, taivutuksia ja voltteja, kun houkutteli hevosta liikkumaan eteen, vasten kuolainta. Vaikka aluksi Manhattan kaarsikin kaulaansa tavalla, joka sai Remonan selästä seuraavan punapään tyytymättömäksi, parani ruunan työskentely mitä pidempään Kaspar harjoituksia jatkoi.
"Hyvä, jatka samaan tapaan ja saat sen kunnolla kuolaimelle", hän vakuutti ennenkö jätti pojan oman onnensa nojaan keskittyäkseen omaan ratsuunsa, jonka siirsi raviin. Hän käänsi hevosen uran sisäpuolelle ja kokosi ravia, kunnes ratsu tanssahteli vaivattomassa passagessa kentän sisäosissa eteenpäin. Tamman askeleen pehmeys ja rytmikkyys hurmasi kerrasta toiseen, ja vielä paremmalta se tuntui, kun Remona suoriutui siirtymisestä kahdeksan askeleen piaffeen ja takaisin passageen vailla pienintäkään ongelmaa. Kaspar yritti olla katsomatta, sillä Manhattan vaati hänen täyttä huomiotaan, mutta tamman hyväntuulisuudessa oli jotakin kahlitsevaa. Hän halusi Manhattanin näyttävän tuolta, kun he tanssahtelisivat junioriluokissa. Tuskin poika edes tajusi, ettei poniratsukko ollut enää heidän seuranaan - ei Kaspar nähnyt muita kuin oman ratsunsa ja loisteliaan Remonan, ja olikin ajautua liian lähelle kimoa ruunaa keskittyessään enemmän ruunikkoon kouluratsuun kuin omaan menoonsa. Viime hetkillä poika käänsi Manhattanin kentän halki välttääkseen törmäyksen ja molemminpuoliset potkut, ja vannoi ettei antaisi moisen aloittelijamaisen virheen toistua.

Bailey harjasi puhtaan Karan nopeasti läpi ja nosti sitten satulan irvistelevän hevosen selkään. Se oli ihastuttavan pirteällä tuulella ja sillä näytti löytyvän turhankin paljon energiaa kiusoitteluun ja luimisteluun. Kun etujalka uhkasi nousta kuopaisuun Bailey napsautti sormiaan ja ori heitti päätään laskien jalkansa maahan. Urpo. Kuin taikaiskusta se päätti olla mulkoilematta kiristyvää joustovyötä mutta muuten se näköjään osasi mukista. Onneksi se ei ollut oikeasti ilkeä, vaan täysi pelle vain.
Hän kieritti etujalkoihin vaaleanvihreäruutuiset pintelit ja suoristi samanväristä kouluhuopaa ennenkuin pujotti orin päähän sen ruskeat englantilaiset suitset, joiden turparemmi ja korvientakanen olivat peitetty pehmustein. Mitä vain hänen herkälle hemmotellulle oripojalleen.

Otettuaan kaviot ja pyöräytettyään olkansa tyttö vei päivän toisen ratsun maneesiin.

(olipa ihanan laiha vastaus verrattuna sun viimesimpään 8))

Kasparilla kesti useampi hetki tunnistaa ponityttö uuden ratsunsa kanssa, eikä valitettavasti palomino ori herättänyt hänessä yhtään sen suurempaa kunnioitusta Baileytä kohtaan. Kaspar suoristi selkänsä rytmikkäästi askeltavan Manhattanin selässä ja keskittyi ratsastamaan sulkutaivutuksen käynnissä tyylikkäästi ja hallitusti alusta loppuun. Ruuna alkoi tuntua paremmalta nyt, kun oli rehellisesti kuolaimella, eikä hän olisi millään halunnut vielä lopettaa ratsastamista, mutta toisaalta tähän säveleen olisi järkevää lopettaa. Hän oli vain kaivannut niin paljon tätä tunnetta, kun hevonen toimi hänen tahtonsa mukaan, suorastaan luki ajatuksia, ettei osannut kuvitellakaan lopettavansa nyt. Kerrankin Manhattan oli se hevonen, jollaista hän oli toivonut lahjakkaan ruunan ostaessaan. Kaspar vilkaisi pitkin ohjin kävelevää koulutähteä ja tuon mitä ilmeisimmin monilahjakasta ratsastajaa, ja päätti koettaa vielä laukkaa ratsunsa kanssa. Se oli näyttävä, mahtava askellaji, jonka puhdas voima oli jotakin, jota hän palvoi alusta loppuun. Kunhan hevosen saisi hiottua hänen ratsastukseensa sopivaksi, mikään ei estäisi heitä keräämästä täysiä pisteitä lisäyksistä ja laukkatyöskentelystä.

Manhattan kantoi itsensä uljaasti suoralla uralla, eikä kiemurrellut mihinkään, vaikka Kaspar siirtyikin keskemmälle kenttää kulkemaan. Hän halusi varmistaa, ettei hevonen ottaisi seinästä tukea, sillä kouluradoilla moiseen ei ollut mahdollisuutta. Laukannosto oli hallittu, täsmällinen ja sulava - toisin sanoen siis harvinaisuus, jollaista Manhattanin kanssa ei päässyt kokemaan kuin satunnaisesti tähtien ollessa oikeissa asennoissa -, ja ruunan pyörivä, mahtipontinen laukka lennätti hiekkaa korkealle, kun hevonen liikkui kootussa laukassa jalkojaan korkealle nostellen. Ylpeyttä hehkuen Kaspar siirsi ratsunsa suoraan käyntiin vain kevyellä pidätteellä ja hetken käveltyään antoi ohjien valua pitkäksi. Hän taputti ruunikon kaulaa tyytyväisenä, ja keskitti sen jälkeen katseensa maneesin muuhun väestöön. Ties vaikka jossakin nurkassa lymyäisi joku tallityöntekijä, jolle hän voisi lykätä ruunansa vältelläkseen sen taluttamista tallikäytävällä. Poika antoi katseensa viipyä varsin alentuvaan sävyyn palominossa orissa, mutta pidättäytyi sanomasta mitään ääneen. Eipä tyttö ollut aiemminkaan kunnon kilparatsastajalta vaikuttanut poninsa kanssa, joten oliko se ihmekään, jos oli mennyt hommaamaan tuollaisen muotopuolen luuskan suuremmaksi ratsukseen. Varmaan pelkän värin tähden oli ori herättänyt koskaan kenenkään kiinnostuksen, Kaspar myhäili mielessään.

Bailey toi Karan maneesiin ja taputti sitä sen pysähtyessä uran sisäpuolelle ilman turhia rynnimisiä. Häntä inhotti ratsastaa Kara mainetta niittäneiden ratsastajien kuten Caitlynin ja Kasparin katseiden alla mutta hänestä tuntui siltä kuin hänen täytyisi todistaa taitonsa tässä tilanteessa ja muualle karkaaminen ei ollut mahdollisuus. Kara saattoi olla vaikea hevonen mutta hän oli myös taitava ratsastaja. Pujotettuaan sopivan pituiset piuhat Karan kuolainten kautta satulavyön metallirenkaaseen hän nousi hevosensa selkään taistelutahtoisena. Kaikkea paransi se, että Kara viitsiytyi pitkästä aikaa seisomaan lähes täysin paikallaan, kun hän kiristi vyön ja antoi sen sitten lähteä kävelemään uran sisäpuolta.

Bailey katsahti alkukäyntien lomasta Kasparin ja Manhattanin menoa ja sitä, kuinka poika oli kuin nappia painamalla löytänyt hevosensa kanssa paremman vireen. Kelpaisi hänellekin. Manhattan liukui kauniisti uraa pitkin ja Kaspar näytti todella järkevältä selässä. Kyllä hän pystyisi samaan Karankin kanssa, vielä joku päivä. Nyt ei ainakaan, sillä ori käveli lähes ravirikkonaisesti pitkin ohjin alkukäyntejään ja aina kun Bailey pidätti sen takaisin rauhallisempaan käyntiin se nosti päänsä välttääkseen otetta niin pitkälle kuin piuhat antoivat tilaa. Onneksi Bailey tiesi miten hevonen toimi, se oli aina melko hutera aluksi mutta verryttyään se rupesi keskittymään ja ottaisi kyllä vastaan hänen apunsa.

Kasparin paljonpuhuva katse jäi tytöltä näkemättä ja ehkä parempi niin, sillä siitä ei olisi tämän osaksi paljoa hyvää luvannut. Bailey tiesi, että he olivat vasta projekti ja että Bailey oli ulkomuodoltaan kaikkea muuta kuin wow-efektin aiheuttama kouluhevonen mutta se keräisi aivan varmasti lihasta ja vielä joku päivä he voisivat haistattaa pitkät epäilijöille yhtälailla kuin hän oli saanut Blaken kanssa.

Kun Kara oli kävellyt muutaman kierroksen Bailey keräsi ohjat ja eikä antanut orin kasata käyntiään kokoon. Sillä oli paha tapa mennä kasaan kun hän vähänkin tahtoi päästä tuntumallaan lähemmäksi mutta tänään hän sietäisi sen pahoja tapoja vielä vähemmän kuin aiemminkin. Viimeisin valmennus Karan kanssa oli ollut hyvä herätys siihen, etteivät he ikinä kehittyisi pidemmälle ellei hän pakottaisi heitä ulos mukavuusalueelta jatkuvasti. Ori laskeutui matalaan muotoon, kun hän pyysi sitä pidentämään askeltaan samaan elastiseen käyntiin, mitä se oli vapaana kulkenut.

Kasparin onni ei ollut myötäinen, sillä muutamassakin päivässä tutuksi tulleita viininpunaisia tallitakkeja ei näkynyt sitten missään. Hmph. Olisihan se pitänyt arvata, että hän joutuisi aivan itse purkamaan touhukkaan hevosensa. Ajatus ei innostanut sitten lainkaan. Hän oli aina viettänyt Couturen kanssa mielellään aikaa, mutta aiempi kilparatsu olikin ollut täyspäinen, A+ -luokan hevonen. Manhattan oli tuskin E-luokkaa, ja sitäkin vain parhaina päivinään, Kaspar tuhahti. Ei olisi koskaan pitänyt ostaa ruunikkoa kilparatsua. Ainakin ruunan rento, pitkin ohjin kuljettu loppukäynti tarjosi mahdollisuuden seurata palominoa hirveä ponitytön kanssa. Sillä oli piuhatkin. Miten toivoton tapaus. Hän piti Manhattanin tarkasti kaukana palominosta kuin tuosta voisi tarttua jokin vaarallinen tauti pelkän lähelle joutumisen myötä.

Remona vangitsi nopeasti loppukäyntejä kävelevän pojan huomion, kun kouluratsu tanssahteli passagessa vaivattomasti maneesia ympäri, ennenkö siirtyi koottuun raviin ja lopulta lisättyyn, ennenkö ratsastaja kokosi hevosen muutamassa askeleessa aina piaffeen asti. Kaspar oli melko varma, että unohti hengittää, kun tamma tanssahteli piaffepiruettia suoraan lisäyksestä hetkeäkään epäröimättä. Mikä hevonen! Miksei hänen ruunansa ollut tuollainen? Täytyisi puhua äidille vakavasti uuden hevosen ostamisesta. Huokaisten poika pysäytti Manhattanin ja laskeutui selästä. Paras lähteä talliin. Hän ei vaivautunut edes nostamaan jalustimia lähtiessään taluttamaan ruunaansa ulos maneesista. Hevonen liikkui vauhdikkaasti, mutta ainakin se pysyi käynnissä koko matkan pesupaikalle asti, mikä oli Manhattanin kanssa saavutus. Ajatuksiinsa uppoutuneena poika alkoi purkaa ruunaansa muistamatta siinä kohtaa edes lykätä hevosta ohikulkevan tallityöntekijän vastuulle. Manhattan oli tuntunut hyvältä loppua kohden, kun O'Connor oli puuttunut hänen ratsastamiseensa, mutta siitä ei ollut apua jos ruuna olisi sellainen vain silloin tällöin. Viisi kuudesosaa ratsastuskerrasta oli mennyt aivan hukkaan, eikä moinen hyötysuhde kelpaisi kun he alkaisivat tosissaan valmistautua kilpakauteen. Oliko liian myöhäistä ostaa uusi ratsu kaudeksi?

[Voisi varmaan olla tässä? Kiitoksia pelistä! :>]

Myös Bailey ihaili sivusilmällä Remonan kaunista tanssahtelua pitkin maneesin toista päätyä. Caitlinin ja Remonan yhteistyö oli ihailtavaa ja hän rukoili näyttävänsä Karan kanssa samalta aikanaan. Se oli mahdollista, hän jaksoi jankuttaa itselleen, kun pehmitteli hevosta rennompaan käyntiaskeleen ja sen jälkeen ravissa. Sen kanssa ei vieläkään kyennyt etenemään perusasioista pidemmälle, sillä se ei rentoutunut hänen kädelleen tai sen suuremmin liikkunut peräänannossa pitkiä aikoja muutenkaan. Oli turhauttavaa työskennellä sellaisen hevosen kanssa, minkä kehitys edistyi hitaasti. Mieluummin Bailey olisi saanut jo tuloksia, kun yhteiseloa oli jo kolme kuukautta.

Kara ravasi pitkin tavaomaisin askelinsa ja Bailey kevensi niiden tahdissa hartiat lysyssä. Vilkaistuaan peilistä heidän asentojaan hän kohensi ryhtiään ja ori ryhdistäytyi itsekin. Onneksi heidän ei tarvitsisi kisata paljoa koulua vielä alkuvuodesta, esteratsastus sujui huomattavasti paremmin, kun ajateltiin sitä, mitä he voisivat kisaradalla saavuttaa. Karu totuus oli kuitenkin, että he joutuisivat lähtemään pienissä luokissa käyntiin.
Bailey katseli ravivolttityöskentelyn lomasta kuinka Kaspar lähti maneesista höpsön hevosensa kanssa ja hän saattoi huokaista ja rentoutua hevosensa selässä aavistuksen. Maneesi oli nyt paljon mieluisampi paikka kun eliittipoika hevosineen oli muualla. Hän saattoi ratsastaa laajempia uria, isompaa kenttää ja keskittyä hevoseensa ilkeiden katseiden välttelemisen sijaan.

[Yeaaaa kiitoos B) !]