Kultaakin kalliimpi

[Avoin peli, tulkaa joku hemmotellun pikkuprinssin seuraksi. :>]

Vaaleanharmaisiin ratsastushousuihin pukeutunut poika asteli tallin siistillä käytävällä kasvoillaan välinpitämättömyyttä tavoitteleva ilme. Kaspar Steichen ei mielellään odottanut mitään taikka ketään, mutta kun hevonen oli koko päivän ulkona (missä ei hänen mielestään ollut mitään järkeä, kiitoksia vain kovasti), ei auttanut muu kuin odotella, että tallityöntekijä saisi eläimen sisään ja puhtaaksi. Manhattanin tuntien siinä kestäisi. Sisään ruuna tulisi vauhdilla, epäilemättä, mutta puhdistamisessa vierähtäisi tovi jos toinenkin. Ehkä hänen olisi parempi jättää ranskalainen työntekijä katsomaan mittaamattoman arvokkaan puoliverisen perään, niin hän voisi käydä tutustumassa tallin muihin hevosiin. Manhattan ei ollut asustanut täällä kuin vasta kolme päivää, joten luonnollisestikaan hän ei ollut ehtinyt tutustua tallin jokaiseen nurkkaukseen, vaikka he olivatkin äidin kanssa kaivaneet Rosings Parkista esille kaiken kaivamisen arvoisen, kun olivat etsineet Manhattanille uutta tallipaikkaa.
Teinipoika suoristi laivastonsinistä ratsastusliiviään, joka olisi kelvannut vähäisemmän kilpavaatteeksi, korjasi alla olevaa vaaleansinistä kravaattiaan ja lähti kiireettä kulkemaan karsinalta karsinalle, pysähtyen ainoastaan niiden ovien eteen, joiden nimitaulut paljastivat hienon kouluhevosen asustavan siinä. Tammakäytävän puolelta hän löysi kolme karsinaa, joiden edessä maleksi hetken, sillä jokainen kouluratsastusta hänen laillaan seurannut tiesi Lièvremontin pariskunnan Validuksen. Kaksi nuorempaa hevosta eivät herättäneet hänessä suuria muistikuvia, mutta kenties joskus tulevaisuudessa hän pääsisi näkemään, miten hevoset loistaisivat kisaradoilla.
Tai sitten eivät.

Pojan matka jatkui kiireettä tyhjien karsinarivistöjen ohi, kun hän luki hevosten ja omistajien nimiä, kohottaen useampaan kertaan kulmaansa. Kuka antaisi hevosensa nimeksi Flaithrí? Eihän se ollut edes sana! Poika kurkotti tervehtimään karsinan kalterien lomasta ruunikkoa tammaa jonka tiesi kouluradoilta, varoen tarkasti valkoisen kauluspaitansa hihoja. Remona, nimikyltti auttoi haparoivaa muistia etsimään oikeaa nimeä, tanssiva tamma, jonka passage hurmasi televisioruudun läpikin. Hän nyökkäsi hyväksyvästi karsinassaan seisovalle tammalle ennenkö jatkoi matkaansa pääkäytävää pitkin takaisin tallin toiseen siipeen. Hiljaisuudesta päätellen Manhattan ei vielä ollut sisällä, mutta se ei estänyt häntä tutustumasta ruunan karsinakavereihin, kun kerran aikaa täytyi johonkin tuhlata. Teini huokaisi liioitellun raskaasti ja vilkaisi arvokasta rannekelloaan, naputellen pitkällä raipalla mustan nahkasaappaansa vartta. Jopas tallityöntekijällä nyt kesti. Hänen täytyisi ehdottomasti raportoida tästä takaisin äidille, joka oli jättänyt hänet tänään tallille itsekseen, kun kotona oli edelleen muuton jäljiltä paljon laatikoita purettavana. Hän oli purkanut omista tavaroistaan sen verran, että oli saanut täytettyä olohuoneen seinän voittoruusukkeillaan.

[lol täält me ny tullaan 8)]

Baileyn maanantaita oli värittänyt kiirehtiminen paikasta toiseen ja hän oli vihdoin päässyt tallille, mukamas, rentoutumaan. Iltapäivä jatkui kahden hevosen ratsastamisella ja hän uskoi, että kummastakaan ratsastuskerrasta ei tulisi helppo. Tempperamenttisten hevostensa ajatteleminen sai hänet huokaisemaan, kun hän asteli varustehuoneelta Blaken karsinalle sen vaaleanruskeat suitset ja tummansininen harjakassi käsissään. Hän olisi voinut helpottaa elämäänsä ja pyytää aina niin avuliaita työntekijöitä apuunsa muttei viitsinyt vaivata heitä ja halusi kaikenlisäksi hieman aikaa hevostensa kanssa kahdestaan. Pelkkä ratsastaminen tuntui pinnalliselta, kun hän tiesi kuinka sosiaalisia Blake ja Kara oikeasti olivat. Erityisesti Blaken seura kelpasi hänelle juuri nyt, sillä pilkullinen poni oli hänen paras ystävänsä.

Kara ja Blake kääntyivät molemmat katsomaan ja hörisivät hölmösti samaan aikaan kun Bailey astui karsinoiden eteen. Kun hän jäi Blaken ovelle Kara päätti osoittaa aina niin positiivisen mielipiteensä polkemalla ovea korvat luimussa. Melu herätti hiljaisen käytävän ihanasti henkiin. "Hei!" hän huudahti napakasti muttei kovaan ääneen ja pyöräytti silmiään avaten hieman liioitellusti Blaken karsinan oven. Hän oli nyt Blaken kanssa, urpo.

Bailey oli pukeutunut mustiin grip-paikkaisiin ratsastushousuihin, jotka olivat hänen uudet lempihousunsa, siniseen pitkähihaiseen poolopaitaan ja mustiin treenisaappaisiinsa, jotka olivat elämää nähneet. Tai ennemminkin korjausta vaativat - ne hajoaisivat aivan varmasti vetoketjuista seuraavan vaativamman treenin jälkeen. Sama ei pätenyt käytävällä vaeltelevan pojan varusteisiin, jotka tuntuivat olemaan viimeisintä huutoa, mitä nyt Bailey oli huomannut vilkaisullaan. Tytön vaaleat hiukset olivat vapaina valtoimenaan ja koska hän oli aamulla unohtanut piilarinsa työpöydälle, oli hänellä silmillään myös tutut mustasankaiset lasit, jotka eivät tosin sopineet tallioloihin. Hän pelkäsi kokoajan rikkovansa ne, uudet maksoivat kuitenkin useamman sata euroa.

Blake oli tyytyväinen saadessaan ensimmäisen ratsastusvuoron ja huomiota. Se hörisi vielä hieman lisää ja tuli omistajansa vierelle huomiota hakien. Bailey rapsutti sen klipattua kaulaa ja pörrötti sen paksua harjaa hymyillen. Hän kaivoi housujensa taskusta harjakassistaan ottamia heppanamuja käteensä ja pyysi oria antamaan käskystä pusun ja ruuna teki pyydetyn ja puski turpansa Baileyn kasvoihin.

[Loistavaa! 8)]

Kaspar pysähtyi katsomaan arvioiden nimikylttiä, joka Manhattanin oveen oli ripustettu. Se näytti kieltämättä tyylikkäältä. Kai tämä talli olisi heidän arvoisensa, vaikka seura ei ollutkaan vielä vakuuttanut. Äiti oli kuitenkin vannonut valmentajien nimiin ja kaikki palaute, mitä he olivat kouluratsastajilta läheltä ja kaukaa onkineet, oli ollut lähestulkoon moitteettoman positiivista. Hän epäili, ettei totuus olisi aivan niin ruusuinen, mitä vahvisti jokainen sekunti, jonka hän joutui ruunansa varustamista odottamaan. Manhattan ei ollut vielä edes sisällä! Mitä ajanhukkaa.
Pojan kiinnostus kääntyi kenties puoleksi sekunniksi lähes laiskasti ponin puoleen, jonka karsinaa rillipäinen tyttö lähestyi varusteiden kera. Hänen hevosensa asui lähestulkoon ponin naapurissa, eikä edes minkään hienon puhdasverisen connemaran tai tyylikkään hevosmaisen ratsuponin, vaan pilkullisen pörrötukan. Hän oli jo nähnyt kaksi kylmäveristä auton ikkunoiden suojista äidin tuodessa häntä tänne. Jos hän olisi etukäteen tiennyt moisesta, olisi hän harkinnut kahteen kertaan Manhattanin muuttamista tälle tallille.

Ja nyt tyttö meni pelleilemään poninsa kanssa. Nähtävästi ihmeiden aika ei ollut ohi. Juuri kun hän oli ajatellut, ettei voisi inhota pilkullista ponia enempää, paljastui ruuna pelleksi. Kaspar huokaisi ja vilkaisi merkitsevästi rannekelloaan. Hänellä olisi parempaakin tekemistä kuin odotella näiden unohdukseen vaipuvien ihmisten ja eläinten keskellä.
"Onko palvelu täällä aina näin hidasta?" Poika kysyi tuijotellen vuoroin kelloaan ja vuoroin tallikäytävää odotellessaan hevostaan. Teinin äänensävy oli ylimielisen kopea, eikä hän vaivautunut edes katsomaan Baileyn suuntaan, vaikka olikin ilmiselvää, että juuri tytölle hän puhui, sillä käytävällä ei ollut heidän lisäkseen muita ihmisiä.

Kun poni laski päänsä ja kuopaisi karsinan pohjaa Bailey hymyili leveästi ja rapsutti ponin karvaista päätä niin, että hänen paljas kätensä jäi valkoisten karvojen peittoon. hän pudisteli sen poniin eikä vaatteisiinsa, koska pehmeästä paidasta karvat eivät olisi ikinä lähteneet ja hän mieluusti käyttäisi kyseistä paitaa vielä uudestaan.
Bailey siirsi lasejaan syvemmälle päähän peläten, että ne tippuisivat ja heilautti hiuksensa selälleen. Missä hitossa kaikki hänen ponnarinsa olivat? Harjakassissa olisi onneksi varalta letitysnaruja mutta ne eivät varmasti pitäisi hänen paksuja pitkiä hiuksiaan kasassa. Kun tyttö astui ulos karsinasta hän katsoi poikaa uudestaan ja tunnisti tämän. Kaspar Steichen, et ole tosissasi. Bailey katsoi uudestaan, varmistuakseen, ja siinä niin tärkeänä kyseinen poika seisoi. Tottakai Bailey oli lukenut, nähnyt ja kuullut sikarikkaasta, menestyneestä ratsastajasta.

"Yleensä hitaudelle on jokin hyvä syy, etköhän saa hevosesi pian", Bailey vastasi värittömästi tiedottomana Kasparin tuomitsevista ajatuksista Blakesta (jotka ääneensanottuna olisivat muuttaneet kommentin äänensävyn paljon tulisemmaksi) mutta hyvin tietoisena tämän ylimielisestä asenteesta ja selvästä valokeilasta, jossa tämä kuvitteli astelevansa. Hän laskeutui harjakassin tasolle, avasi sen vetoketjun ja otti esiin lajitelman puhtaita sinisenkirjavia harjoja aloittaen kuitenkin kumisualla. Hän asteli takaisin Blaken luo ja rupesi hieromaan sen siististi klipattua kehoa pyörivin liikkein. Se seisoi karsinan ja käytävän rajalla rentoutuneena, äsken valppaat silmät nyt valuen kiinni.

Jokin hyvä syy? Mikä voisi olla niin hyvä syy, että selittäisi, miten hevosen hakemisessa oli kestänyt kohta kymmenen minuuttia? Ellei tarha ollut kolmen kilometrin päässä, hän ei keksinyt yhtäkään syytä sille, miksi tallityöntekijältä uhrautui näin kauan yhden hevosen noutamiseen, varsinkin kun Manhattan antoi aina vaivatta kiinni. Ehkä työntekijä ei ollut lähtenyt noutamaan hevosta heti kun hän oli moista pyytänyt, mikä oli anteeksiantamatonta.
"Niinpä kai", hän huokaisi raskaasti ja jatkoi raipalla saappaansa naputtelua. Tasaisten napsahdusten ääni katkesi, kun hän kuuli tallin pääkäytävältä vauhdikkaat kavioniskut ja paljastavaa kolinaa, kun ruunikon ruunan takapää törmäsi johonkin irtoesineeseen. Vauhdikkaasti karsinaansa lähestyvä sukkajalka kulki pää korkealla ja Fabienia perässään kiskoen, mikä sai Kasparin katseessa häilähtämään synkkyyttä. Siinäpä vasta ammattilainen, kun ei osannut edes hevosta taluttaa. Hän ei suostunut myöntämään ruunan retuuttavan häntä aivan samalla tavalla.

"Varusta se solariumissa", poika korjasi kopeasti, kun Fabien oli aukaisemassa Manhattanin karsinan ovea. "Solarium tekee sille hyvää ennen treeniä", hän lisäsi alentuvaan sävyyn kuin puhuisi pienelle lapselle tai muutoin kehityksestään pahasti jälkeenjääneelle. Ranskalaisen tallityöntekijän kunniaksi oli sanottava, ettei miehen leveä hymy hyytynyt hetkeksikään.
"Kyllä, herra Steichen", Fabien nyökkäsi hymyillen suostumuksensa ja kiepautti puoliveriruunan ympäri mennäkseen vilkkaan vastuuhevosensa kanssa solariumiin, kuten teini oli vaatinut. Manhattan törmäili niin karsinan oviin kuin käytävällä kulkeviin ihmisiin sinkoillessaan narun päässä minne sattuu Fabienin yrittäessä parhaansa mukaan ohjailla hevosta, joka kunnioitti riimunnarua yhtä paljon kuin kärpänen kieltoja.

Kaspar oikaisi loimitangolle aseteltua kirkkaanoranssia fleecehuopaa Manhattanin onnistuttua osumaan siihenkin kääntyessään takaisinpäin ja palasi saappaan naputteluun pitkällä kouluraipallaan. Seuraavaksi hän saisi odottaa pätemättömän tallityöntekijän sähellystä, kun raitapaitainen mies yrittäisi muistella, miten päin satula nostettiin hevosen selkään. No, ainakin hän voisi viihdyttää itseään seuraamalla tytön puuhia pilkullisen ponin parissa. Mitäköhän ihmettä nuokin tekivät tällä tallilla? Muuta kuin olivat yleinen vitsi todellisten kilparatsastajien seassa, tietenkin.

Bailey yritti olla omissa oloissaan mutta joutui kuuntelemaan Kasparin kärsimätöntä naputtelua. Hän saattoi vain kuvitella millaiset sonnat työntekijä saisi niskaan pojalta kun viimein saapuisi. Hän ei ehkä ollut tavannut Kaspar Steicheniä persoonassa mutta näiden muutaman yhteisen minuutin aikana hän oli saanut tästä aika selvän kuvan - kyseessä oli aivan liian stereotyyppinen hemmoteltu kakaralapsi, joka menestyi vanhempiensa saavutusten varjolla. Bailey tunsi aivan liian samanlaisia ihmisiä muutaman ja vältti heitä, sillä ei jaksanut sitä kaikkea draamaa. Kyseisiin ihmisiin hän ei tietenkään kuulunut, vaikka ratsasti ainakin suurinpirtein Kasparin kanssa samalla tasolla, omisti kaksi kisahevosta ja sai kaiken tuen vanhemmiltaan harrastustaan varten. Hän ei sentään käskyttänyt Rosings Parkin henkilökuntaa siiheen sävyyn, kuten Steichen nyt kun hänen hevosensa lompsi sisään hieman myöhässä. Totta puhuen, harva se päivä hän pyysi heiltä täysihoidon lisäksi muuta kuin hevosen tuomisen sisään tarhasta jos sitäkään. Talli tuntui olevan jo tarpeeksi täynnä vaativia omistajia, hän saattoi jäädä sen kategorian ulkopuolelle mielellään.

Bailey olisi saattanut laittaa Blaken solariumiin myös, sillä vetreys oli ennen kaikkea sen kanssa hyödyllistä. Mutta nyt kun pojan hevonen oli jo siellä hän ei todellakaan tunkenut mukaan. Sen sijaan hän lämmitteli ponin lihakset käsivoimin, hieroen kumisualla nyt ponin toista puolta. Ei se tietysti samaa efektiä tehnyt kuin solariumin lämpö mutta kunnon harjaus oli aina parempi kuin ei mitään. Kun hän oli kumisuan kanssa valmis hän siirtyi muihin harjoihin ja kävi läpi myös ponin jalat, jotka olivat vaaleanharmaan sijasta jokseenkin rusehtavat. Poni otti kaiken nautinnon huoltohetkestä mutta napsahti hereille kun Kara polkaisi taas hetken tauon jälkeen seinää. Ihme ja kumma se oli pysynyt edes tämän hetken hiljaa.

Kasparilla ei todennäköisesti ollut mitään oikeutta ärsyyntyä Karan polkaistessa seinää kun otti huomioon metelin, jolla Manhattan liikkui tallin käytävillä, mutta siitä huolimatta teini käänsi kylmän katseensa palominoon oriin. Luoja, eikö tuolla ollut mitään käytöstapoja? Hän vaatisi karsinapaikan vaihtoa heti, mikäli moisen keskenkasvuisen kavioeläimen kolistelu häiritsisi hänen hevosensa oloa. Kaspar kurkisti oman ruunansa tyhjään karsinaan ja pani tyytyväisenä merkille aktivointilelun, joka oli vihdoin kiinnitetty karsinan nurkkaan. Se pitäisi Manhattanin sen verran kiireisenä, ettei ruuna tuhoaisi karsinaansa yön aikana tylsistyessään. Sitä hän ei tiennyt, mitä tarhojen aidoille kävisi, kun ruunikko kerran pitäisi jättää ulos koko päiväksi. Tallimestari oli kuitenkin ollut taipumaton keskustellessaan asiasta hänen äitinsä kanssa, joten olkoot. Elise oli tehnyt selväksi ettei arvostanut ratkaisua, mutta antoi asiassa periksi poikansa suureksi harmiksi. Manhattan olisi varmasti ollut tyytyväisempi, jos olisi viettänyt enemmän aikaa karsinassa lelujensa parissa.

Kaspar vilkaisi valkokultaista kelloaan, joka jo itsessään oli maksanut varmasti saman verran kuin tytön poni, tai ehkä enemmänkin, sillä kuka nyt ponista paljoa maksaisi, varsinkin jos se oli pilkukas kuin mikäkin lehmä. Hän vilkaisi karsinan suuntaan lähinnä pohtiakseen, mikä karsina olisi kaikista kauimpana metelöivästä orista ja pilkullisesta ponista, kun hän vaatisi muuttoa muualle. Poika huokaisi raskaasti, napautti raipallaan karsinan ovea ja nautti napakasta äänestä, jonka sai aikaan. Hänen täytyisi ehdottomasti keskustella äitinsä kanssa siitä, miten hitaasti häntä palveltiin täällä. Johtuiko se siitä, että hän oli niin nuori? Kasparin ilme synkkeni ja poika huitaisi uudestaan raipalla karsinan ovea. Ehkä sen takia tallimestari ei ollut kuunnellut hänen vaatimustaan vain muutaman tunnin tarhauksesta. No, ainakin tallityöntekijä oli uskonut häntä, kun hän oli esittäytynyt herra Steichenina. Se oli jo enemmän kuin mihin heidän edellisellä tallillaan oli pystytty.

Bailey ymmärsi, ettei Karaa saanut hiljaiseksi ja se osoittaisi mieltään kielloista huolimatta. Ori ei ollut kuitenkaan ilkeä ja antoi olla yhden polkaisun jälkeen kuten aiemminkin. Se jäi seisomaan väliseinän viereen ja katseli ennemmin kuin komensi.

Blake oli nopeasti puhdas ja muutamalla eri harjalla Bailey oli saanut sen jalatkin kiitettävään kuntoon. Hän nousi ponin jalkojen tasolta ja käveli taas harjakassin luokse, josta noukki kamman. Kaspar osasi kyllä seistä tylsistyneenä paikallaan, sen Bailey myönsi. Ei ihme, että turhautti kun ei ollut tekemistä, jos olisi viitsinyt itse laittaa hevosensa kuntoon olisi saanut tekemistä seinien läiskimisen sijaan. Bailey saattoi katsoa poikaa hieman vinoon kun meni nätisti seisovan ruunan luo ja rupesi selvittämään sen otsatukkaa. Se oli ehkä siisti ja tasaan nypitty mutta myös paksu ja päivän mittaan sotkeutunut tarhan vilskeessä. Ponin tuntien se oli haastanut riitaa ties kenen kanssa.

"Onko sun hevosesi asunut jo kauankin Rosingsissa?" hän viitsiytyi kysymään Kasparilta harjan selvityksen keskeltä vain siksi, että häntä kiinnosti asia. Kaveeraus oli viimeinen asia, mitä hän tällä hetkellä pohti kun katseli kärsimätöntä poikaa puuhastelunsa välistä. Kohta hän voisi kääriä poninsa jalkaan pintelit, suitsia sen ja kipittää omaan rauhaansa - toivottavasti.

Laiskasti poika kaivoi uutuuttaan hohtavan iPhone 6s Plus -puhelimensa laivastonsinisen liivinsä taskusta ja selasi läpi sosiaalisen median ilmoitukset. Hänen pitäisi varmaan jälleen ottaa jokin instagramiin sopiva kuva itsestään ja Manhattanista, jotta seuraajille olisi jotakin uutta ja mielenkiintoista nähtävää. Viimeisin kuva hänen tilillään taisi olla Saksan päästä, kun Manhattan oli lastattuna traileriin ja valmiina aloittamaan matkansa kohti Englantia. Kaspar vilkaisi muutaman sadoista snapchateista, joita hänelle oli lähetetty, eikä vaivautunut vastaamaan yhteenkään. Oli ehkä ollut virhe antaa snapchatin käyttäjänimi kaikkien nähtäville. Miksi kukaan kuvitteli, että häneltä riittäisi mielenkiintoa katoa snappia jonkun tyystin tuntemattoman mitättömyyden omasta huoneesta?

Baileyn kysymys sai pojan nostamaan katseensa hetkeksi suuren älypuhelimensa kirkkaasta näytöstä ja katsomaan ponin karsinan suuntaan. Kasparin kasvoilla häivähtävä ilme tuntui kuvaavan hyvin ajatuksia, joita teinin päässä liikkui. Miksi hän edes alentuisi vastaamaan moiseen kysymykseen? Jos Bailey ei ollut huomannut, koska hän ja hänen uljas hevosensa olivat muuttaneet samalle käytävälle tytön ponin kanssa, ei tyttö selkeästi ollut hänen huomionsa arvoinen kun ei sen vertaa hevosistaan välittänyt, että painaisi mieleensä naapurikarsinoiden asukkaat.
"Tämä on Manhattanin kolmas päivä", Kaspar päätyi kuitenkin vastaamaan alentuneella äänensävyllä. Kai hän tämän verran saattoi ajastaan uhrata, vaikka hukkaanhan se meni, puhumattakaan kaikesta siitä ilmasta, jota hän oli nyt turhaan hengittänyt sisään ja ulos sanoja varten. Kaspar ei palauttanut kysymystä, sillä mitäpä hän olisi sillä tiedolla tehnyt, kauanko karvainen poni oli tätä käytävää tahrannut. Ei häntä olisi voinut vähempää kiinnostaa.

Poika vilkaisi puhelimensa näyttöä vielä kertaalleen, ennenkö sujautti kuorettoman ruusukultaisen puhelimensa taskuun huolettomuudella, joka kieli välinpitämättömyydestä elektroniikkaa kohtaan. Jos älypuhelin lipeäisi pitkien sormien otteesta ja särkisi näyttönsä vasten tallikäytävää, hän astelisi lähimpään kauppaan ja ostaisi uuden. Sen pituinen se. Kaspar otti suunnan solariumia kohden toivoen, että hevonen olisi vihdoin valmiina, mutta hän epäili muuta. Pojan luotto tallin henkilökuntaan oli pohjamudissa, joten lienisi parasta että hän tarkistaisi ihan itse Manhattanin varusteiden olevan moitteettomasti ruunan päällä. Solariumista kantautuva kolina sai teinin kohottamaan kulmaansa ja kääntymään kaikessa rauhassa ympäri. Fabien pitäkööt vilkkaan hevosen huomissaan siihen asti, että ruuna saisi varusteet päälleen ja rauhoittuisi, vaikka juuri nyt hevonen olikin täynnä matkan tuomaa energiaa. Olihan Manhattan päässyt suurella pallollaan pelaamaan eilen toiseen maneeseista, mutta se ei tosiaankaan riittänyt, jos kolinasta sopi mitään päätellä.

Bailey siisti nopein vedoin ponin tuuhean harjan ja hännän. Hännän hän selvitti lähes joka päivä, joten se pysyi kunnossa. Jos sen olisi jättänyt siistimättä se näyttäisi hetkessä aivan järkyttävältä ja Bailey halusi pitää poninsa edustuskunnossa vaikkei se ollutkaan hänen ensisijainen kisaratsunsa ensi kaudesta lähtien. Koko kisahässäkän ajattelu häiritsi häntä vieläkin, mutta vanhemmat eivät olleet pakottaneet häntä luopumaan Blakesta ja kaikki oli siten vielä ihan hyvin. Poni oli silti elämänsä kunnossa ja he parhaassa mahdollisessa paikassa, missä ratsukko saattoi olla. Kehitystä koulupuolella oli tapahtunut koko talvikauden ajan ja jopa valmentajat olivat kehuneet sitä, miten ponin aavistuksen kevyt ja jähmeä takapää oli lähtenyt liikkeelle ja sen jalat ruvenneet nousemaan korkeammalle. Ja olihan heillä paljon saavutettua muutenkin, Vuoden esteponi-palkinto, lukuisia voittoja kolmesta eri lajista ja paikka kenttämaajoukkueessa vielä hetken verran. Hän kuolisi, jos ei saisi jatkopaikkaa Karan kanssa ja hänen täytyisi aloittaa tiukemmat maastotreenit heti kelien parannuttua.

Bailey otti kassista esiin etujalkoja varten tiukasti käärityt siniset joustopintelit ja patjat, jotka kääri tottunein ottein ponin jalkoihin. "Selvä", hän tokaisi Kasparille ja pyöritteli silmiään karsinan suojissa. Tietysti Bailey oli huomannut uuden hevosen muttei ollut tajunnut kenen se oli tai stalkannut tarkkaa päivää kun se oli raahattu sisään ensimmäisen kerran. Hän ei ollut aivan niin tungetteleva.
Kun tyttö oli pintelöinyt ponin hän heitti sen päälle vaaleat, puhtaat ja ihastuttavan pehmeät nahkaremonttisuitset. Ne olivat toimineet ponilla naurettavan hyvin. Kun poni oli valmis ja hänellä kypärä päässä, hanskat kädessä ja pitkänhuiskea kouluraippa kädessä hän kyykistyi ponin tasolle ja otti kuvan hänestä ja hyvin laiskanpulskean näköisestä Blakesta. "Valmiina treenailemaan tosissaan!" Kuvasta tuli hyvin koominen ja Bailey hymyili sille laittaen sitten puhelimen taskuunsa.

Kaspar ei tuntunut vieläkään osaavansa mennä hevosensa luo ja Bailey asteli satulattoman Blaken kanssa käytävälle kävellen kohti ihanan lämmintä maneesia. Edessä olisi enemmän tai vähemmän toimiva koulutreeni ilman satulaa. Kai hän kuvitteli sen rentouttavan häntä ja ponia paremmin ja kehittävän heidän valmiiksi jo täydellisyyttä hipovaa tasapainoa.

Kaspar huolitteli ilmeensä kuvastamaan puhdasta tylsistymistä, kun satulaton poni lapsensa kanssa ohitti hänet. Olisihan se pitänyt arvata, ettei moisen sirkuseläimen tynnyrimäiseen selkään edes sopisi satulaa. Teinipoika pudisteli pienesti päätään jäädessään itsekseen käytävälle. Kaikkea sitä. Hän mulkaisi palominoa oria kuin olisi Karan syytä, että Fabienilla kesti Manhattanin kanssa eikä suinkaan hänen syytään. Ruuna oli oppinut koko joukon pahoja tapoja näinä muutamina kuukausina, kun oli ollut hänen omistuksessaan. Edellisen tallin työntekijät olivat olleet kerrassaan kelvottomia. Olihan ruuna aina ollut hitusen liian vauhdikas ja vilkas, mutta moiset ominaisuudet olivat nousseet kolmanteen potenssiin viime kuukausina. Vaan hänhän ei kenenkään apua hevosensa tavoille palauttamiseen pyytäisi. Kaspar voisi aina juoksuttaa muita, eikä ruunan surkeat käytöstavat siis olleet hänen ongelmansa missään suhteessa.

Kaspar asetteli mustan kypärän hiustensa päälle varovaisesti, jotta ei tuhoaisi yksinkertaista kampaustaan, veti valkoiset ratsastushanskat takaisin käsiinsä ja suuntasi noutamaan hevostaan, joka toivonmukaan alkaisi olla valmiina solariumin puolella. Fabien kääri parhaillaan viimeistä pinteliä ruunan tanssahtelevaan jalkaan, kun kopea poika ilmestyi solariumin käytävälle ja asteli hevosensa luokse. Hän ei tervehtinyt ruunaansa, joka yritti kovasti hamuta valkoisen kauluspaidan hihoja suuhunsa, eikä osoittanut eleelläkään huomanneensa tallityöntekijän, joka viimeisteli pinteliä. Kasparin suupieli värähti tyytymättömänä, kun hän katseli hevosensa varusteita. Kuka saattoi olla niin typerä, että laittoi limenvihreän satulahuovan kanssa pinkit pintelit?! Hän olisi halunnut oranssit, ehdottomasti, mutta nyt oli aivan liian myöhäistä vaihtaa. Hänen täytyisi varmaan naulata värikartta ruunansa karsinan oveen, jotta saattaisi luottaa siihen, että seuraavalla kerralla moista kammottavaa virhettä ei pääsisi tapahtumaan.
"Mukavaa ratsastusta, herra Steichen", Fabien toivotti pirteästi vahvalla ranskalaisella aksentillaan, joka kävi Kasparin hermoille. Mikä ihmisiä vaivasi, kun eivät opetelleet kunnon englantia? Hän oli jo pienestä pitäen opetellut englantinsa niin, ettei kukaan huomannut eroa hänen ja syntyperäisen englantilaisen välillä, tai ainakin niin englantilainen opettaja oli hänelle vakuuttanut.

Teinipoika tarttui ruunansa ohjiin vilkaisten hevosta epäluuloisena. Ryntäisiköhän typerä olento heti päin seiniä, kun Fabien riisuisi riimun suitsien alta? Todennäköisesti. Kaspar terästäytyi, jännitti olkavartensa ja liikkui sulavasti hevosensa rinnalla, kun Manhattan ampaisi liikkeelle. Toki he pujottelivat käytävän puolelle turhan vauhdikkaasti hänen makuunsa, mutta poika ei aikonut tulla raahatuksi perässä. Ainakin hän voisi sanoa itse valinneensa, että liikkui tähän tahtiin ja kiskoi hevosta perässään, eikä toisinpäin. Manhattan kolisteli maneesin ovia kun he siirtyivät hiekkapohjalle. Hän nousi selkään katsomon vierellä ruunan yrittäessä syödä jonkun laidalle jättämän loimen, ja kiitti onneaan, kun hevosen mielenkiinto pysyi loimessa sen sijaan, että ruuna olisi lähtenyt hänen altaan kesken selkäännousun. Kaspar ei suunnannut edes vilkaisua henkilön suuntaan, joka aukaisi heille maneesin ratsastusportin kun he siirtyivät uralle. Ruuna pöhisi ja puhisi katsellessaan massiivista tilaa, ja Kaspar teki parhaansa näyttääkseen juuri niin kopealta kuin kuuluikin, kun istui maailmanluokan kilparatsun selässä ja ratsasti sirkusponien ja ratsastuskoulun pollejen seassa.

Bailey asteli pitkät hiukset heiluen maneesiin vievälle välikäytävälle kohdattuaan Kasparin katseet. Hän oli ujuttanut paksut hiuksensa poninhännälle kahdella kumisella letitysnarulla ja hän tunsi kuinka epävakaalta poninhäntä tuntui. Hän kuvitteli jo hiuksensa heilumassa valtoimenaan joka paikassa, kun kumilenksut napsahtivat poikki ratsastuksen aikana. Hän varmaan tukehtuisi niihin, jos ne olisivat auki.

Hän asteli sisään ja kuuli perästään Fabienin imelän toivotuksen teinipojalle. Herra-nimitys sai Baileyn naurahtamaan huvittuneena. Ja hän oli Rouva Bushwell, pfft.
Bailey ei aikaillut päästessään sisään maneesiin ja ponnisti kepeästi ja tottuneesti ponin selkään lähes liikkeestä. Poniruuna ei säpsähtänyt tai paljoa hidastanut, tuskin korvaansa lutkautti, kun tuttu tytön paino laskeutui pehmeästi sen selälle. Blaken klippaamaton karva satulan alla, Baileyn alla, oli ihastuttavan pehmeä ja paransi entisestään tuntumaa ponin paljaan selän alla. Sen selkä oli ihanteellisen pyöreä ja säkä korkeudestan huolimatta vähemmän luiseva kuin miltä näytti. Tai ehkä Bailey oli vain niin tottunut, että kuvitteli selän olevan mukava istua. Hän ei pienimpiäkään epämukavuuksia enää huomannut, olihan viettänyt vuosia ponia ilman satulaa ratsastaen. Oli ihme, että hän oli viitsinyt laittaa sille edes suitset päähän. Kuitenkaan tänään treenin koteena oleva passage ei sujunut vielä ilman kuolaintuntumaa, niin harmillista kuin se olikin. Aivan niin taitavia he eivät vielä olleet.

Hän antoi Blaken liikkua vapain askelin muutaman kierroksen ja tunsi ponin energian. Se liikkui rivakasti ja mukavin pitkin askelein eteenpäin. Kun hän keräisi ohjat, se varmasti hidastuisi ja menisi kasaan. Poniruunan alkuverryttely oli ollut aina yhtä piinaavaa Blaken kanssa, Bailey ei vieläkään tiennyt miten saisi siihen saman energian alusta loppuun. Ehkäpä se vain oli fyysisesti mahdotonta. Manhattan ratsastajineen saapui varsin äänekkäästi sisään ja Blake heräsi ratsastajansa esimerkistä katsomaan. Käveltyään hetkisen Bailey keräsi ohjat ja otti heti haltuun ponin askeleen. Blake tuntui kiitettävän joustavalta jo nyt, vaikka takapäästään jäkitti kuten aina. Se kuitenkin kulki kaula kaarella ja suu hiljaa. Pienet raipan napautukset peräpäälle pistivät moottoriin lisäpontta ja käynti lähti muuttumaan parempaan suuntaan. Tyttö istui selässä tavanomaisen hiljaa ja pitkät jalat käynnin tahdissa heiluen.

Kaspar ei uhrannut kahta vilkaisuakaan tytön ja sirkuseläimen suuntaan, vaan keskittyi tunnustelemaan Manhattanin suuriliikkeistä käyntiä. Ruunikko sukkajalka asteli rytmikkäästi uralla, eikä jäänyt tuijottelemaan maneesin kulmia tai melko tyhjää katsomoa, mistä hän oli kiitollinen. Hän käänsi ratsunsa aina puolesta välistä pitkää sivua maneesin halki, sillä jos koko maneesia alkaisi kiertämään, ei muuta ehtisi tehdäkään. Sitä paitsi kaukaisessa päädyssä ravasi punaruunikko tamma, joka potki maneesin seiniä ja repi ohjia ratsastajansa käsistä, joten hän ei halunnut vahingossakaan eksyä moisen paholaisen lähelle. Ties vaikka sekopää kävisi Manhattanin kimppuun, kun ei kerran ratsastajansa hallinnassa ainakaan ollut. Hänen pitäisi tosiaankin kiinnittää huomiota tallin hevosiin ja ratsastajiin, jos meininki oli tätä luokkaa. Pitäisihän hänen osata varoa tietynlaisia ratsukoita.

Manhattanin käynti oli alusta asti reipasta, voimakasta ja sulavaa, mistä sopi kiittää solariumin rentouttavaa vaikutusta. Lämpö oli tehnyt ihmeitä lihaksille, eikä hän joutunut aloittamaan lämmittelyä aivan pohjalta. Siitä huolimatta Kaspar huomasi toivovansa, että äiti seisoisi maneesin keskellä jakamassa ohjeita. Hän oli tottunut ratsastamaan tarkkojen silmien alla, jotka huomasivat hänen jokaisen virheensä armoa tuntematta ja pakottivat hänet parantamaan omaa ratsastamistaan. Poika keräsi mustat nahkaohjat tuntumalle ja alkoi vaatia parempaa työskentelyä ruunalta, joka kaarsi kaulaansa näyttävästi ja polki takajaloilla kunnolla alleen. Ruuna kantoi itsensä hyvin, se hänen oli myönnettävä, joten selkeästi aiemmassa kodissa hevoselle oli osattu tehdä jotakin oikein. Teini syytti mielellään edellisiä omistajia kaikista ongelmista, joita Manhattanin kanssa oli syntynyt, vaikka moisia ongelmia ei ollut ollut olemassakaan silloin kun ruuna oli hänen omistukseensa siirtynyt.

Kaspar kannusti hevosen huomaamattomin avuin raviin, pyöreäkärkiset kannukset ruskeita kylkiä hipaisten ja kevensi massiivisten liikkeiden tahtiin. Manhattanilla oli riittämiin liikettä aina korkeimmalle mahdolliselle tasolle asti, mutta ruunan kokoamiskyky oli edelleen sen verran alkeellinen, ettei hevosesta ollut Prix Saint Georgesin ratoja korkeammalle ilman perusteellista koulutusta. Edellinen omistaja oli uskonut ruunan kykyihin kohota Intermediaten halki Grand Prixiin saakka, mutta luopunut toiveistaan viimeistään siinä kohtaa, kun hänen isänsä oli heilutellut useamman numeron koristamaan shekkiä hänen edessään. Joskus Kaspar oli varma, että se oli ollut järkyttävä virhe, mutta no, silloin kun ruuna liikkui tähän tapaan ei hän voinut olla muuta kuin ylpeä vilkkaasta ratsustaan. Manhattan kaarsi kaulaansa karaten kuolaimelta heti, kun hän teki pienenkin pidätteen, ja teini hylkäsi aiemmat ajatuksensa. Hänen hevosensa oli kamala, vaikka uljaalta näyttikin kaartaessaan kaulaansa niin kokoon, että saattoi jäädä kuolaimen taakse.

Bailey oli tyytyväinen siitä, miten käynti oli lähtenyt käyntiin ja hän joutui myöntämään itselleen, että oli lähtenyt liian negatiivisissa tunnelmissa ratsastamaan. Myös satulan jättäminen pois saattoi auttaa, sille ilman sitä hän ei kyennyt jännittämään jalkojaan ja pystyi tuntemaan Blaken allaan paremmin. Hän saattoi keskittyä olennaiseen, mikä oli rytmin ja tasaisuuden löytyminen. Tasapainoisuus ja askeleen liikkuvuus tulivat siinä samassa ja Bailey tiesi, että passage saattaisi jopa toimia tänään.

He eivät todellakaan olleet kisaradoilla valmiita Intermediairen tasoisille radoille eikä ponista välttämättä ikinä olisi siihen mutta vuosien varrella sille oli koulutettu paljon vaativia kouluratsastusliikkeitä. Toisin kuin hänelle, ja vihdoin hän koki löytävänsä aikaa niiden harjoittelulle ja viilaamiselle. Poni saattoi tasan tarkkaan tietää, mitä passage oli mutta vielä puoli vuotta aiemmin hän ei ollut ratsastanut passagea muulla kuin yhdellä kaverinsa Int. tason kisaratsulla. Sekin oli ollut kaksi vuotta sitten ja järkyttävää räpellystä siihen verrattuna missä hän oli nyt.

Hän oli aloittanut käyntityöskentelyn pysähdyksillä ja peruutuksilla aktivoiden takaosaa. Kun poni vertyi hän siirsi sen raville ja ruuna lähti tamppaamaan maneesin uraa voimakkain askelinsa. Ravi oli varsinkin alkutreeneistä etupainoista mutta Bailey tiesi miten istua epätasaisessa ravissa ja sai sen näyttämään vaivattomalta. Hän teki alkuverryttelyksi samaa kuin aina, sillä oli todennut kaavan varsin toimivaksi. Tehtyään käynnissä pysähdyksiä ja peruutuksia hän jatkoi ravissa temmonvaihteluihin ja kaareviin uriin. Saatuaan Blaken ravaamaan tehokkaammin hän käänsi sen muutamalle voltille ja vaihteli väleissä ravin tempoa. Poni otti rakkaan tasaiset ja vuosien yhteistyön varrella huomaamattomiksi hioutuneet avut mielellään vastaan ja parani ihmeen hyvää tahtia.

Baileyn vaihtaessa ravissa suuntaa, Blaken huonompaan suuntaan, hän saattoi vilkaista Kasparin ja Manhattanin menoa. Tummanruunikko hevonen oli kieltämättä komea ja varmasti hyvä kisahevonen mutta tytön huvitukseksi Kasparin tympeä ilme ei ollut kadonnut edes ratsailla. Hän pyrki pitämään kasvonsa nollalukemilla kun ohitti poninsa kanssa pojan hevosineen. Hän ei häpeillyt Blakea laisinkaan mutta oli kantapään kautta saanut oppia mitä hevosmaailman kerma saattoi ajatella hieman erikoisemman näkösistä hevosista. Hänen sirkusponinsa liikkui kuitenkin kuin mikä tahansa kovan tason kisaponi ja esitteli pidennettyä raviaan ohittaessaan mahtailevasti korvat luimussa Manhattanin. Sillä oli egoa, siitä ei todellakaan päässyt mihinkään.

Kun paikalla ei ollut valmentajaa neuvomassa, miten ruunan saisi pidentämään kaulaansa ja venymään kuolainta vastaan, Kaspar turvautui helpoimpaan kikkaan kirjassa ja lyhensi ohjia, kunnes tunsi jälleen kuolaimen vasten otettaan. Ruuna kulki kaula aivan liian lyhyeksi koottuna ja jyrkälle kaarelle taitettuna, mutta ainakin hänellä oli kontakti hevosen suuhun ja pidätteet menivät läpi muutoinkin kuin pelkällä istunnalla. Hän pidätti ratsunsa käyntiin ja alkoi työstää voltteja, vaatien tasaista taipumista pohkeensa ympärille pienin, lähes huomaamattomin napautuksin. Hänet oli opetettu pienestä pitäen ratsastamaan niin huomaamattomasti, etteivät tuomarit koskaan kiinnittäneet häneen mitään huomiota kilparadoilla. Se taito yhdistettynä aiemman kilparatsun herkkyyteen ja tahtoon tehdä kaikki, mitä hän ikinä kehtasikaan pyytää, oli taannut heille upean kilpataipaleen lasten luokissa. He olivat ratsastaneet aallon harjalla koko yhdessäoloaikansa, ja jos vanhemmaksi kääntyvästä puoliverisestä olisi ollut korkeampiin luokkiin, olisi hän jatkanut mielellään Couturen kanssa. Sääli kun niin ei ollut käynyt, vaan hän oli saanut tilalle vauhdikkaan ruunan, jonka liikkeet laittoivat hänenkin virheettömän istuntansa koetukselle.

Useamman voltin jälkeen hän saattoi laskea ohjaa sen verran pidemmäksi, ettei hevonen enää kulkenut turpa ryntäitä kohti osoittaen, vaan pää suorana ja niska pehmeänä kuin kouluhevonen, jollainen Manhattanin oli tarkoitus olla. Hän siirsi hevosen uudelleen raviin ja kevensi ryhdikkäästi askelissa, jotka jättivät monet korkeammalla tasolla kilpailevat ratsut varjoonsa, sillä ruunan ravin tahdikkuus ja askelten vaivattomuus hurmasi jokaisen tuomarin, joka niitä pääsi todistamaan. Se oli ainoa syy miksi he olivat saaneet kolmannen sijan viimeisissä kilpailuissaan, vaikka ruuna oli karannut ohjastuntumalta useampaankin kertaan. Kaspar keskittyi ratsastamaan hevostaan suorana uraa pitkin eikä vilkaissutkaan ohittavaa ponia, ennenkö luimiva ratsu oli Manhattanin mielestä liian lähellä. Tummanruunikko puoliverinen suuntasi kipakan potkun ponia kohden ja Kaspar tunsi, miten ruuna jälleen pakeni kuolaimen taakse. Poika käänsi teräksisen katseensa tyttöön ja pidätti ratsunsa käyntiin lähinnä istunnan avulla, kun kuolaimesta ei ollut mitään hyötyä.

"Säilytä etäisyydet, ponityttö", hän kivahti samalla teräksisellä äänensävyllä joka ei sallinut vastaväitteitä. Toki hän tiesi, että Manhattan oli herkkä potkimaan erityisesti mikäli lähelle sattuva ratsu antoi siihen aihetta uhittelemalla, mutta hän ei olisi voinut väistää sen kauemmas seinän tullessa vastaan. Mikään ei pakottanut tyttöä tuomaan poniaan niin lähelle, paitsi se, ettei likka mitä ilmeisimmin ollut penaalin terävin kynä. Luoja mihin paikkaan hän oli erehtynyt tulemaan. Punaruunikko tamma potkaisi maneesin seinää toisessa päädyssä kuin osoittaen, miten naurettavan ala-arvoiseen seuraan hän oli päätynyt. Kumea kolahdus kaikui suuressa tilassa Kasparin kannustaessa kuolainta välttelevän hevosensa jälleen näyttävään raviin. Poika istui päättäväisesti alas harjoitusraviin, vaikka se koettelikin hänen tasapainoaan ja lihaskuntoaan, ja keräsi ohjan jälleen lyhyemmäksi välittämättä siitä, miten se sai Manhattanin kaartamaan kaulansa jälleen syvään muotoon, joka ruunalle oli niin kovin tuttu aiemmasta kodista. Sääli vain ettei nuorempi puoliverinen saanut moista näyttämään yhtä tyylikkäältä kuin Grand Prix -tason ratsut, joita usein lämmiteltiin liian lyhyeksi kootulla kaulalla.

Baileyllä ei käynyt mielessäkään että harmittomalta näyttänyt höseltävä Kaspar Steichenin ratsu tulisi ja heittäisi potkun heidän suuntaansa. Oli onni onnettomuudessa, että he eivät hiponeet ratsukon kanssa ihoa, tietenkään, vaan kulkivat turvaetäisyydellä kuten hänelle oli ensimmäisenä ratsastuksessa opetettu. Ei hän tyhmänrohkea ollut. Manhattanin potku osui ilmaan ja Blake suostui hieman kärvistellen jatkamaan matkaa reagoimatta. Kasparin kivahdus sai kuitenkin Baileyn hieman ärsyyntymään, sillä se oli ensimmäinen ikävä lausahdus jonka poika oli sanonut ääneen. Baileyn päässä kävi monta kipakkaa lausahdusta, jotka hän olisi voinut heittää jäljessä takaisin, kuten 'Turpa kiinni elitisti' tai 'Opeta hevosellesi käytöstapoja' mutta hän ei sanonut mitään. Ainakaan hän pysyttelisi kaksikosta kaukana loppuajan. Kaikenlaisia sekoja tännekin tallille eksyi - hänen hevosensa olivat ehkä persoonallisia ja vaikeita mutteivät vaarantaneet muita ratsukoita potkimalla. Blake saattoi olla mahtaileva muttei todellakaan ilkeä ja osasi hallita itsensä kuten äskenkin nähtiin Manhattanin provosoituessa.

Bailey jatkoi ravin temmonmuunteluilla yrittäen pysyä poissa pojan tieltä omassa rauhassaan ja Blake parani paranemistaan. Se kokosi itseään oikeaoppisesti ja väläytteli yllättävän hyviä askelia vaikeampaan suuntaansa. Sen kaula ei ollut linkussa niinkuin erään, Bailey ajatteli tuskastuneena. Hänen pitäisi päästä ehdottomasti juoruamaan Natashan kanssa Kasparista ja tämän ihastuttavasta persoonallisuudestaan. Hänen koppavuutensa ei todellakaan välittynyt television kautta.

Blake kulki kauniisti pohkeenväistöä ravissa kun Bailey sitä siltä pyysi ja tänään sen takapää ei selvästikään ollut niin jumissa kuin viime viikolla. Poni ei suoristunut tähän suuntaan aivan niin hyvin kuin toiseen ja Bailey päätyi vaihtamaan suuntaa ja aloittamaan laukkatyöskentelyn. Poni nosti hopeinen häntä viuhahtaen laukan ja pysyi hyvin tuntumalla. Heidän vaikein askellajinsa oli ehdottomasti ollut ravi pitkään mutta nykyään Bailey istui siellä kuin pilven päällä. Laukasta oli löytynyt viime vuosien aikana uusia haasteita, kuten sen pyörivyys ja Blaken pysyminen ryhdissä. Nytkin se tahtoi valahtaa hänen käsilleen mutta Bailey teki kaikkensa pitäkseen ponin siistissä kootussa asennossa ja lyhyellä mutta pyörivällä laukalla. Se oli selvästi ponille vaikeaa mutta se yritti parhaansa rakkaan tytön tuen avulla. He menivät pääty-ympyrällä ja Bailey vannoi ettei pysyisi hiljaa, jos Kaspar nyt tulisi heidän tielleen.

Kasparin katse ei muuttunut yhtään sen lämpimämmäksi, vaikka aika kului ja hän ehti käydä lukuisat harjoitukset läpi hevosensa kanssa. Ruuna ei palannut uudestaan kuolaintuntumalle yhtä helposti kuin ensimmäisellä kerralla, ja teinipoika syytti moisesta poniratsukkoa. Hän ratsasti aivan hyvin eikä hänen hevosensa toki ollut ylireagoinut potkaistessaan ponia kohti, vaan poniratsukko oli tehnyt kaikki typerät aloittelijan virheet ja pilannut hänen harjoittelunsa. Hänen pitäisi tosissaan seurata, millaiseen porukkaan päätyisi ratsastamaan. Ehkä olisi parempi vuokrata puolikas pienemmistä maneeseista omaan käyttöön silloin, kun pitäisi saada treenattua ilman tallin valmentajia, jotta tällaisilta tilanteilta vältyttäisiin. Teini vilkaisi avointa halveksuntaa hehkuen poniratsukkoa ja pysytteli tarkasti kaukana vaarallisesta ratsukosta, joka ei muuta tehnyt kuin pelleili, jos häneltä kysyttiin.

Manhattan laukkasi suurella, voimakkaalla askeleella pääty-ympyrällä kaukana ponista ja tuon ratsastajasta, turpa ryntäitä koskettaen lähes joka toisella askeleella. Hevonen työskenteli hienosti selkänsä kautta, selkä pyöreänä ja askel näyttävänä, mutta Kasparin hermoille kävi lyhyeksi kaartunut kaula. Koulukentillä moinen asento ei kävisi päinsä sitten lainkaan, mutta poika ei tiennyt miten voisi tilannetta korjata, kun aina hänen antaessaan lisää ohjaa, ruuna vain piteli turpaansa lähellä ryntäitään ja antoi ojan roikkua löysänä. Hän jopa yritti korjata tilannetta vaihtaessaan suuntaa lävistäjän kautta, mutta edes voimakas lisäys, jonka Manhattan suoritti räjähtävällä voimalla ja sulavalla tasapainolla, ei saanut hevosta venyttämään päätään pidemmälle. Poika kurtisti kulmiaan pidättäen ratsunsa istunnalla raviin. Hän väistätti hevosta sivummalle väistääkseen ympyrällä työskentelevää ponia ja jatkoi kiemuraisella uralla ravaamista ympäri maneesia, kykenemättä päättämään tarkkaa kulkusuuntaa tai reittiä, mistä hyvästä päätyi mulkaisemaan kiukkuisesti kimoa ratsukkoa, joka ajautui niin lähelle, että Manhattan käänsi jo takaosaansa potkua varten, ennenkö hän napautti kannuksella hevosen suoraksi.

Koppava poika hidasti ratsunsa käyntiin turhautuneena siihen, miten ei saanut Manhattania kuolaintuntumalle keräämättä ohjaa naurettavan lyhyeksi, ja antoi ruunalle pitkää ohjaa välikäyntien ajaksi. Hän keräisi ajatuksiaan ja vilkaisisi, mitä puhelimen ihmemaailmaan kuului, ennenkö palaisi puuhansa pariin. Äidin lähettämä kysymys siitä, miten Manhattanin kanssa sujui sai pojan puremaan huultaan. Ehkä hän voisi soittaa äidilleen ja valittaa hevosesta, josta ei ollut muuta kuin harmia. Tai sitten hän voisi ratsastaa selkä suorana ja ilme koppavana näiden toistaitoisten seassa, eihän näistä kukaan edes ymmärtäisi, ettei hän tarkoittanut Manhattanin kaartavan kaulaansa niin kovin. Luulivat vielä, että se oli koko ratsastuksen tarkoitus.

Blake taipui laajalla ympyrällä ihan kohtuullisesti. Ei aivan koko vartalostaan ja Bailey ymmärsi sen mutta yritti kierros kierrokselta pyytää ponilta enemmän ja samalla kun kehitti itseään pyrki kehittämään myös huippua ponia, jos mahdollista. Se oli onneksi hyvin vastaanottavaisella tuulella, mikä oli ehdottomasti suurin tämän ratsastuksen anti sillä se helpotti kaikkea. Joskus se oli niin pahalla tuulella kylmyydestä, kuumuudesta, liian vähästä ratsastuksesta tai liian paljosta ratsastuksesta että se sulkeutui jopa häneltä ja vain huristi menemään mukamas kauniisti.

Kun Bailey oli tyytyväinen ympyrätyöskentelyyn hän suoristi sen uralle ja vaihtoi pitkän kokorataleikkaan kautta suuntaa ja laukan keskellä. Laukanvaihdot olivat ponin yksi vahvuuksista, sillä sen laukka oli korkeaa, rytmikästä ja sitä kautta vaihdot olivat näyttävät. Poni teki vaihdon tasaisesti ja korvat tuttuun tapaan luimussa. He jatkoivat toiseen suuntaan laukassa ympyrällä ja päätyivät toiseen päätyin kuin Kaspar ja Manhattan. Baileyn teki mieli hymyillä pojan vaikeuksille hevosensa kanssa, sillä hän näki sen yrittävän ladata uutta potkua toisen hevosen perään. Manhattan ei tainnut, myöskään, olla helppo hevonen. Hän ei kuitenkaan jaksanut kokea yhtään sympatioita pojalle, vaan keksittyi ponin taivutteluun toisessa suunnassa ja siirtyi nopeasti takaisin toiseen suuntaan toisen onnistuneen ja tempperamenttisen laukanvaihdon kautta. Hän antoi ponin sitten kävellä vapain ohjin ja poni venytti kaulansa maata kohden kävellen taas yhtä vapautuneesti kuin alkukäynneissä. Se sai Baileyltä paljon taputuksia lavoille.

Manhattanin karatessa kuolaintuntumaa siinäkin kohtaa, kun hän pitkällä ohjalla johti ruunaa keskemmälle kenttää, Kaspar teki valintansa. Hän ohjasi ratsunsa maneesin tallin päätyyn ja hyppäsi alas hevosensa selästä, ojentaen sanaakaan sanomatta ohjia tallin työntekijöiden viininpunaiseen takkiin pukeutuneelle naiselle. Kaspar kaivoi puhelimen korvalleen ja vilkaisi vaaleaverikköä, joka seisoi ruunan ohjat kädessään varsin pöllämystyneen näköisenä.
"Kävele sen kanssa", hän kivahti ja huitaisi kädellään kohti maneesia, mikä sai Lucyyn liikettä. Kevyesti punastuen tallityöntekijä lähti taluttamaan hevosta, joka malttoi kävellä neljä askelta ennenkö kiihdytti raville ja lähti retuuttamaan häntä perässään, ennenkö terävä nykäisy ohjista sai ruunan hidastamaan nykivään käyntiin. Takapää sinne tänne tanssahdellen ruuna ja tallityöntekijä yrittivät löytää yhteistä säveltä kulkiessaan ympäri maneesia välillä puolijuoksua ja välillä rennosti kävellen.

Kaspar puhui kiivaasti saksaksi puhelimeen, kiroten niin hevostaan kuin valittaen tallista, äidin kuunnellessa poikansa vaahtoamista rauhallisena. Kun Kaspar sai pahimmat höyryt ulos elimistöstään, alkoi äiti esittää tarkentavia kysymyksiä Manhattanin käytöksestä, ja niin Kaspar alkoi saada kovasti kaipaamiaan ohjeita naiselta, joka oli toiminut hänen valmentajanaan lähes koko pojan eliniän enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Puhelun loppua kohden koppava poika vaikutti jopa tyytyväiseltä, ja pieni hymynhäive oli nähtävissä huulilla, kun teini sulloi puhelimen liivinsä taskuun, suoristi virheettömästi solmittua taivaansinistä kravaattiaan ja harppoi hevosensa luokse. Lucy piteli vilkasta ratsua sen aikaa että Kaspar saattoi heilauttaa itsensä notkeasti suuren hevosen satulaan, ennenkö pakeni paikalta vauhdikkaasti. Ei enempää kermaperseileviä kakaroita hänelle, kiitos. Hän oli ollut täällä vain noutamassa Ivoryn loimea, jonka oli unohtanut katsomon kaiteelle aamupäivän valmennuksen päätteeksi.

Kaspar kannusti Manhattanin raviin heti kerättyään ohjat tuntumalle ja alkoi työstää hevosta äidin ohjeiden mukaan kevyessä ravissa. Hän yritti rohkaista hevosta venymään eteen ja alas loivien kaarteiden kautta, vaikka ajatuskin Manhattanista roikottamassa päätään matalalla sai silmäkulman nykimään. Hänen hevosensa ei liikkunut kuin pitkäkaulainen kirahvi, kiitos vain. Vaan ehkä äidin sanaan oli luottamista tässä kohtaa. Kunhan hän saisi ruunansa kuolaimelle, voisi hän koota hevosen siistiin pakettiin ilman että joutuisi murehtimaan sitä, miten hevonen vääntäisi itsensä solmuun.

Bailey pohti parasta lähestymistapaa Passageen ja katseli ponin vapaata käyntiä ja pään heiluessa heiluvaa kaksiväristä harjaa. Ruunan harja ei ikinä asettunut kauniisti ja kisojakin varten sen paksuissa jouhissa oli järjettömästi letitettävää. Hän ei kuitenkaan minään vuonna ollut suostunut ohentamaan harjaa tai häntää, joten hän oli opetellut tekemään harjasta tasalaatuisia mahdollisimman pieniä nuppeja. Onneksi suurimmassaosassa este- ja kenttäkisoissa nupeilla ei ollut niin suurta merkitystä, että hän saattoi jättää välillä nupit tekemättäkin.

Kasparin heittäytyessä maahan ja puhelimeen Bailey saattoi vain kuvitella mitä tämä ärjyi toisella puolen linjaa olevalle henkilölle. Selvästi se oli sen verran tärkeää, että hän saattoi heittää herkän hevosensa ensimmäisenä näkyvillä olevan työntekijän käsiin. Bailey ei jaksanut ymmärtää, miten joku pystyi olemaan noin nyrpeä ja negatiivisen tuntuinen koko ajan. Osasikohan Kaspar nauraa ja rentoutua?
Bailey ei uhrannut teinipojan kiukutteluille aikaa vaan keräsi pian jo ohjat ja yritti keskittyä passageen, joka ei ollut vielä aivan avannut oviaan hänelle. Hän pystyi kuvittelemaan kuinka Kaspar tuomitsi hänen "alkeellista" ratsastamistaan ja pian nähtäviä luultavasti järkyttävältä näyttäviä passageaskelia. Häntä ei kuitenkaan kiinnostanut näyttivätkö ne huonoilta, sillä he eivät kuitenkaan esittäisi niitä ikinä kouluradalla. Niin kamalalta kuin se kuulostikin. Ehkäpä vielä joku päivä Karan kanssa he nousisivat sille tasolle, ken tietää mitä Karasta tulisi. Orista oli varmasti moneksi mutta juuri nyt kaikki sen kanssa oli niin sekaisin, ettei hän pystynyt ajattelemaan muuta kuin perusrytmin ja toimivuuden löytämistä ennen mitään erikoisempia temppuja.
Bailey kannusti Blaken käynnille koottuaan ohjat ja poni kulki jäntevästi eteenpäin uraa pitkin. Bailey asetteli sen kaulaa hetken ennenkuin suoristi sen ja pyrki hitaasti mutta varmasti passageen. Ensimmäiset passageaskeleensa Bailey oli tehnyt valvovien silmien alla ja seuraavat harjoitukset samoin, kai hän oli tarpeeksi edistynyt tekemään niitä nyt itsenäisesti. Blake ilmottaisi hänelle, jos hän tekisi väärin ja se helpotti tytön mieltä kun hän kokosi ponia entisestään.

Blakella oli upeaan passageen vaadittava voima, tahti ja kokoamisaste eikä se taistellut vastaan kun tyttö pyysi sitä yhä kootummille ja korkeammille askeleille. Euuna ymmärsi tuttuun tapaansa pyydetyn asian nopeasti ja tanssahteli uraa pitkin. Bailey ei osannut kuin hymyillä ja varoa häiritsemästä upeaa hevostaan. Kun he olivat hetken edenneet passagessa Bailey hellitti ja poni levensi askeltaan ja ravasi vapautuneena maneesin lyhyemmälle sivulle. Bailey puhalsi ilmaa jännittymystään poistaen ja sipaisi ponia hymysuin kiitokseksi.

Manhattanilla kesti useamman hetken, ennenkö ruuna alkoi laskea päätään Kasparin houkuttelemana kuolaintuntumalle. Pojan teki mieli irvistää jokaisella kerralla, kun hän vilkaisi ruunan liikkumista seinän peilien kautta. Oli luonnotonta, että hevonen kulki pää niin matalalla ja kaula pitkällä. Koko hevonen menetti ryhtinsä, kun sitä ratsasti näin! Manhattan näytti enemmän ratsastuskoulun kolmijalkaiselta aasilta kuin jalolta, tuliselta kilparatsulta, jonka sukutaulusta löytyi toinen toistaan tunnetumpia nimiä! Ei luoja, onneksi kukaan merkittävä ei ollut todistamassa tätä totaalista nöyryytystä. Kaspar säilytti hyvän ryhtinsä hevosensa selässä päättäen, että hän näyttäisi sitten taitavalta heidän molempien edestä, kun kerran hevosesta piti tehdä täysi toope. Maneesiin ilmestyi kerralla neljä uutta ratsukkoa, mutta Kaspar ei kiinnittänyt huomiota muihin kuin kastanjanruskeaan ruunikkoon, joka tanssahteli sisään valmentaja rinnallaan. Remona, hän muisteli pidättäessään ratsunsa käyntiin sillä verukkeella, että työsti kulmaa huolellisesti, vaikka halusikin tosiasiassa vain seurata kouluratsastajaa huippuhevosen kanssa.

Kaspar totesi nopeasti, ettei kypärättä ratsastaneen naisen alkulämmittelyssä ollut mitään seuraamisen arvoista, sillä punapää teki samat asiat kuin kaikki muutkin, joskin ilman jalustimia. Raskaasti huokaisten poika kannusti Manhattanin raviin ja kyllästyttyään istumaan suuriliikkeisessä ravissa, nosti laukan pääty-ympyrällä työskennellen. Silmäkulmastaan hän huomasi poniratsukon epämääräisen yrityksen tehdä jotakin passagea etäisesti muistuttavaa uraa pitkin, eikä voinut peittää pientä virnettä, joka löysi tiensä huulille. Hahhah. Ihan kuin tuon kokoisesta ratsusta koskaan olisi todelliseen passageen. Hän ei voinut kuin toivoa, että lämmittelemään saapunut kouluratsukko näyttäisi poniratsukolle, miltä oikea passage näytti.
"Sehän näytti hyvältä!" Caitlin huikkasi maneesin toiselta sivulta, jolla taivutti parhaillaan Remonaa voltille, ja Kaspar joutui vilkaisemaan kahdesti, että sanat olivat todella suunnatut pilkullisen ponin ratsastajalle. Teinipoika tunsi kunnioituksensa valmentajaa kohtaan ropisevan saman tien, vaikka äiti olikin vakuuttanut, että molemmat kouluvalmentajat olivat alansa huippuja. Ei tuo punapää ainakaan voinut olla, kun kuvitteli tuon näyttäneen hyvältä! Ehkä hän oli erehtynyt ratsastajasta. Varmastihan O'Connor käytti jotakuta tallityöntekijää hevosen lämmittelyyn, ja saapuisi itse paikalle vasta kun todellinen työnteko alkaisi. Joo, niin sen täytyi olla.

Manhattan oli paremmin kuolaimella, joten poika alkoi kerätä ohjaa lyhyemmäksi siirtymisten varjolla, joita teki ahkerasti uran sisäpuolella. Yksi vastikään saapuneista ratsukoista erehtyi liian lähelle, mutta hän ehti väistättämään ruunansa aivan seinään kiinni, ennenkö hevonen pääsi potkaisemaan. Hän soi suorastaan vihamielisen katseen ratsukolle, mikä sai ratsastajan säpsähtämään selässä. Hyvä. Ainakin he pysyisivät kaukana loppuajan. Kaspar nyökkäsi pienesti, kun katsoi peilien ohi ravaavaa Manhattania. Tältä kouluratsun kuului näyttää: ruuna liikkui voimakkain, näyttävin askelin hiekkaa pöllyttäen ja kaula tasaisella kaarella. Viittä metriä myöhemmin hevosen selkä painui kasaan hänen altaan, ja Kasparin teki mieli potkaista seinää turhautumisesta.

Blake tuntui tytön alla yhtä ylpeältä kuin Bailey oli siitä. Se korskui ja pörhisteli kuin nuori ori ravatessaan leveämmällä askeleella. "Kiitos!" Bailey sanoi nopeasti, leveästi hymyillen valmentajalle kun tajusi, että sanat olivat heille suunnattuja. Hän saattoi vain kuvitella Kasparin ilmeen, kun valmentaja ei suinkaan kehunut kuuluisampaa "taitavampaa" osapuolta tässä maneesissa. Hänhän se tässä oli se ratsukko, joka harjoitti vaativia koululiikkeitä kun Kaspar taas luovutti kesken ja jätti hevosensa toisen käsiin sillä aikaa kun hölötti puhelimeen.
Hän ei ikinä luovuttanut ja siksi oli niin päässyt pitkälle kuin oli. Hän ei ollut saanut apua maailmankuululta äidiltään vaan oli taistellut itse, opetellut omasta tahdostaan ja hänen perheensä oli maksanut itsensä kipeäksi tytön halutessa kenttäleireille, hyville valmentajille ja mestaruuskisoihin. Hän muisti kuinka avuton oli ollut ensimmäisenä vuonna Blaken kanssa kun he olivat molemmat olleet kokemattomia ja nuoria. Blake oli ollut vahva ja itsepäinen ja hän ujo ja huono. Surkein mahdollinen yhdistelmä silloin mutta kivinen tie oli vienyt heidät paljon, paljon pidemmälle kuin Bailey olisi halunnut ikinä uskoa. Hän ei olisi nuorena tyttönä uskonut, että hevosen kanssa saattoi omistaa näin saumattoman suhteen.

Blake lyhensi taas askeltaan uudella maneesin sivulla ja kokosi itseään Baileyn pienten apujen avulla. Passage ei ehkä tullut pyöreälle poniruunalle luonnostaan mutta sen korkealentoinen liike tuntui nyt hyvin vaivattomalta. Poni työskenteli yhtä tarkasti kuin omistajansa eikä seonnut askelissaan. Sen kaulan lihakset jännittyivät ja piirtyivät askeleen edetessä ja hiljainen suu vaahtosi keskittymisestä. Ennen seuraavaa kulmaa Bailey hellitti ja Blake laskeutui raviin ja sitten kulman jälkeen käyntiin. "Hieno poika!" Bailey sanoi onnellisena ja taputti ponin kaulaa molemmin puolin. Hän antoi sen laskeutua matalampaan muotoon käynnissä, joka oli nyt taas asteen irtonaisempaa. Mitäs nyt sanot, Kaspar Steichen? Oliko Blake muka sirkusponi vielä noiden askeleiden jälkeen? Se oli kaikkea muuta.

Kaspar antoi niin sirkukseen sopivan ponin kuin hienon kouluratsun jäädä omiin oloihinsa, ja keskittyi ratsastamaan Manhattania äidiltään saamien ohjeiden mukaan. Jos joku kysyisi, hän väittäisi ehdottomasti neuvotelleensa puhelimessa jostakin tärkeästä, kuten koulupaikastaan tai kilpakalenterinsa sisällöstä, eikä ikipäivänä myöntäisi, että oli pyytänyt apua henkilöltä, joka ei edes sillä hetkellä nähnyt Manhattania. Välillä poika oli varma, että he olivat tehneet virhearvion ruunan kanssa. Se oli näyttänyt upealta entisen omistajansa ja kilparatsastajansa alla, totta kai, ja kouluratojen korkeat suoritusprosentit lupailivat pelkkää hyvää, mutta nyt, muutamaa kuukautta myöhemmin hevonen tuntui aivan mahdottomalta. Hän olisi ehkä saattanut hyväksyä sen, että oli itse erehtynyt hevosesta ostohetkellä, mutta että selkään aavistuksen kankeasti kivunnut äitikin? Ehei. Manhattan oli vain jotenkin hajonnut näiden kuukausien aikana. Ehkä se oli ollut huumattuna edellisessä paikassaan tai jotakin.

Poika alkoi koota hevosta toivoen, ettei ruuna katoaisi kuolaimelta heti, kun hän pyytäisi mitään haastavampaa. Toisin kuin passagesta kauhutarinaa tekevä poniratsukko, hän ei ollut täällä leikkimässä että osasi jotakin, mitä he eivät selkeästi osanneet. Hän ratsasti ruunaansa nivelillä, tarkoituksenaan vetreyttää matkan kangistamaa ruunaa, eikä suinkaan lähteä lapselliseen kilpailuun siitä, kumpi osasi enemmän - erityisesti, kun voittaja oli jo selvillä. Hänellä oli lasten Euroopan mestaruus taskussaan kouluradoilta, eikä mikään, mitä typerä tyttö sirkusponinsa kanssa esittäisi tasoittaisi tilannetta. Vaikka nuo esittäisivät Grand Prix radan tässä ja nyt, ei noista olisi heille vastusta. Eritoten, jos hänellä olisi allaan hevonen, jolla oli kilpaillut viime kesän loppuun saakka. Couture XI oli hevonen, joka oli nostanut hänet kouluratsastajien nuorten lupausten kirkkaimmaksi tähdeksi ja puhutuimmaksi nimeksi, ja nyt hän jatkaisi valloitustaan Manhattanin kanssa junioreiden luokissa. Kunhan hän olisi riittävän vanha kilpailemaan aikuisten keskuudessa, olisi hänellä jo niin vankka kokemus ja täydellisyyteen hiotut taidot, ettei mikään tai kukaan voisi estää häntä kahmimasta arvokisamitaleja vuodesta toiseen.

Manhattan kokosi näyttävästi askeltaan, mutta Kaspar ei ollut tyytyväinen, sillä hän tunsi, miten kevyt ruuna oli kädelle. Ei tarvittaisi kuin pieni virheliike hänen osaltaan, ja hevonen putoaisi auttamatta kuolaimen taakse eikä suostuisi tekemään yhteistyötä. Hän ei ymmärtänyt, miksi Manhattanin piti olla niin saamarin hankala suunsa kanssa. Mitä ruuna oikein tahtoi? Että kukaan ei koskaan koskisi sen suuhun? Olisi syntynyt villivuoheksi Alppien rinteille, niin olisi saanut elää moiseen tapaan.

Bailey oli liian onnellinen että olisi osannut keskittyä kaikkiin tekemiinsä virheisiin eikä totta puhuen edes huomannut kaikkea. Eivät ne virheet olleet tässä tilanteessa tärkeimmässä roolissa. Hän oli ollut alusta lähtien hyvin tietoinen siitä, ettei Blake ollut vahvoilla kouluratsastuksessa ja vaikka se oli kehittynyt huimasti alkutaipaleeseen verraten kouluratsastus oli sille ehdottomasti vaikeampaa kuin peloton kaasuttelu maastossa. Passagen tekeminen oli kuitenkin yksi niistä virstapylväistä, jotka Bailey ja Blake molemmat muistaisivat pitkään mitä ikinä niistä muut ajattelivat. Kouluvalmentajalta saadut kehut riittivät nostamaan Baileyn hymyn ja itseluottamuksen korkealle.

Mitä tuli sitten este- ja kenttäratsastukseen Bailey tiesi heidän olevan fantastisia. Sitä jos joku lähtisi kieltämään ei olisi vihastuminen kaukana. Nyt Bailey yritti kuitenkin keskittyä hänen allaan lennokkaan ravin tahdissa polkevaan poniin ja passageen. Kaksi kertaa tuntui liian vähältä vaikka kyseessä olikin poniruunan keskittymistä ja kuntoa nopeasti syövä liike. Puhumattakaan kuinka paljon hän joutui keskittymään selässä, jotta pysyisi koossa ja samaan aikaan tarpeeksi rentona ja jäntevänä. Kolmas kerta toden sanoisi, eikö niin? Niimpä Bailey lähti kolmanteen passageyrittämään. Sen hän piti lyhyempänä mutta ytimekkäämpänä jos niin saattoi sanoa. Blaken lavat liikkuivat ja takapää työskenteli voimalla ja Bailey tunsi sen selkäpiissään. Kun he olivat tanssahdelleet jotkut metrit Bailey antoi ruunan laskeutua käynnille. Se tuntui riittävältä treenaamiselta tälle päivälle. Hehän olivat jopa saaneet jotain aikaiseksi. Bailey jaksoi harvemmin itsenäisillä koulutreeneillä panostaa ja oli tänäänkin jättänyt satulan pidikkeeseensä mutta sisällöllisesti hän oli todella tyytyväinen. Kun poni laski päänsä ohjan pidentyessä ja pärskähti Baileyn katse siirtyi maneesin muihin ratsukkoihin ja Manhattaniin ja Kaspariin.
Tietysti he osasivat ratsastaa, ei Bailey sitä jaksanut kieltää varsinkin kun pojan tittelit puhuivat taitojen puolesta, mutta olisi tämä saanut hieman hellittää. Kaippa tuo oppisi vielä joku päivä rentoutumaan. Sen sijaan että olisi jaksanut jatkaa pojan tuomitsemista hän laskeutui ponin selästä ja kävelytti sitä jalan. Hän käveli maneesin uran sisäpuolella ja pitäytyi kaukana muista hevosista miten kykeni.

Kaspar keskittyi pitämään kätensä pehmeänä ja kuolaintuntuman tasaisena, mutta suuriliikkeinen ravi teki siitä vaikeaa. Vaikka hän miten pyrki myötäämään korkea-askelisen ravin tahdissa koko kehollaan, tuntui hän silti koskevan kuolainta vaihtelevalla paineella. Manhattan sieti löysää ohjaa huomattavan paljon helpommin kuin yhtään liian kovaksi käyvää kättä, joten poika oli tarkka siitä, ettei tarttunut hevosen suuhun ruunan tanssahdellessa näyttävästi ympäri maneesia. Viimeisten kuukausien aikana Kaspar oli joutunut tekemään niin paljon töitä tottuakseen uuden ratsunsa askellajeihin, vaan jälleen kerran ei tarvittu kuin yksi askel, jolla hänen lantionsa ei myödännyt aivan loppuun asti, ja seuraava siirto sai hänet ponnahtamaan irti satulasta. Sen jälkeen oli vaikea tasoittaa itseään istumaan alas harjoitusraviin, joten tuskastuneena poika kevensi pyytäen hevostaan venyttämään itseään ja askeltaan. Kouluradalla ei olisi varaa moiseen virheeseen. Hän ei voisi jäädä puristamaan polvillaan sadasosasekunniksikaan, vaikka mitä tapahtuisi, tai suuret liikkeet retuuttaisivat häntä mennessään loppuradan.

"Tepäs olette kehittyneet valtavasti!" Caitlin huikkasi Remonan selästä Baileylle laukatessaan tyytyväisellä tammalla ilman jalustimia suurella ympyrällä. Remonan pää roikkui matalalla ja kaula oli pitkänä, mutta kouluratsastaja ei moisesta huolinut, sillä oli jo kauan sitten todennut, että tamma kokoaisi itsensä lyhyellä varoitusajalla, kun hän sitä pyytäisi. Ruunikko vaihtoi laukkaa siististi, kun hän suoritsi hevosen uralle ja pyysi laukanvaihtoa taittaakseen maneesin lyhyen sivun vastalaukassa. Kaspar väisti ratsukkoa vain vaivoin peiteltyä kateutta kasvoillaan, kun Remonan tasapaino ei horjunut kaarteissa. Manhattanilla oli hyvä tasapaino, mutta hän epäili, ettei ruuna taipuisi noin vaivattomasti vastalaukassa tiukkaan kulmaan. Hänen olisi pitänyt ehdottomasti vaatia parempaa hevosta, eikä tätä ruunaa. Eihän tämä ollut mitään verrattuna Remonan kaltaisiin todellisiin kilpahevosiin!

Mutta eiväthän he kilpailleetkaan Grand Prixissä, Kaspar lohdutti itseään suorittaessaan näyttävän lisäyksen ravissa lävistäjällä. Manhattanilla oli liikettä GP-tasolle asti, siitä edellinen omistaja oli ollut vakuuttunut, mikä oli ehdottomasti ollut suuri voitto hevoselle hänen kirjoissaan. Muilla junioriratsastajilla ei olisi mitään mahdollisuuksia, kun hän toisi luokkiin hevosen, jonka jälkeen muut näyttäisivät liikkuvan kolmijalkaisesti tai vailla pienintäkään rytmiä.
Tai sitten hänen hevosensa olisi se, joka näyttäisi kolmijalkaiselta aasilta, Kaspar ajatteli synkästi Manhattanin antaessa hitaasti takaisin lisäyksen jälkeen. He kaahottivat kulmaan aivan liian pitkin askelin jyrkkään käännökseen nähden, eikä hän saanut koottua hevosta kunnolla lyhyen sivunkaan aikana. Kilpailuissa siirtymiset pitäisi saada hoidetuiksi muutamilla askelilla ja pehmeästi. Nyt moista pehmeyttä ei ollut näkyvissä sitten lainkaan. Turhautuneena teinipoika hidasti ruunansa käyntiin ja laski ohjat pitkäksi. Eiköhän se ollut saanut verrytellä jalkojaan ihan riittämiin. Hänellä olisi parempaakin tekemistä kuin ratsastaa hyödytöntä hevosta.