Friend Like Me

(Tervetulotoivotukset kemuväelle :3! Didin kyydillä kartanolta on voinut tulla jos haluaa niin kirjoittaa!)

Jälleen yksi vuosi oli kulunut kalenterissa ja Didi täyttänyt 25 vuotta. Didistä ei tosin tuntunut lainkaan niin vanhalta. Syntymäpäivät olivat kuitenkin ihania ja tiistai-iltana hän olikin käynyt juhlistamassa perheensä luona ja saanut ihania lahjoja, lahjakortteja ja äidiltään kauniin punaisen mekon ja siihen sopivan sievän, pienen kirjekuorilaukun. Juhlat eivät rajoittuneet kuitenkaan tiistai-illalle vaan Didi oli viettänyt loppuviikon suunnitellessaan innoissaan lauantaina pidettävää piknikreissua. Hän oli käyttänyt koko lauantai-aamupäivän mukaan lähteviä ruokalajeja tehdessä. Pakattuaan ne isoon laukkuun viltin, muovilasien, pahvilautasten ja aterinten ja shampanjapullon kanssa Didi kiirehti ehostautumaan. Kiharat talttuivat pienellä sivuletillä ja päälle pääsi uusi punainen mekko, jonka valkoista kaulusta Didi kohensi peilinsä edessä. Jalkoihin hän pujotti tummanruskeat balleriinat, kevään edetessä vähitellen käyttöön päässeet kesäkengät. Ulkoilma tuntui hieman viileältä, joten Didi ujutti päälleen beigen villakangastakin - onneksi hän oli tajunnut laittaa myös tummat sukkahousut. Ulkona oli huhtikuinen sää, kaunista ja poutapilvistä, lämmintäkin auringonpaisteessa. Perjantai oli kulunut sadepilvien alla mutta nyt Didin ajaessa Fairwood Parkiin Hexhamiin aurinko tuntui löytävän tiensä isojen poutapilvien takaa.

Puiston parkkipaikalla Didi kaarsi lähes täydellä parkkipaikalla ensimmäiseen löytämäänsä ruutuun ja nappasi sitten takapenkiltä täyden laukun kainaloonsa. Puisto avautui pienen naisen eteen ja kävelessään sisemmäs Didi hengitti syvään puhdasta ilmaa ja katseli onnessaan sateisen viikon jälkeen vihertävää puistomaisemaa. Hiekkatie kierteli puistoa ympäri ja kävelytietä reunustivat kauniit, isot puut. Didi valitsi seurueelleen paikan siistiltä nurmikolta ja levitti vaaleankeltaisen ison viltin viheriälle ihanan kevätauringon paisteeseen.

// Minä heitän nyt jonkin lauman väkeä paikalle niin Didin ei tarvitse olla yksin Bex saapunee näyttämään naamaansa jossakin välissä //

Lucy ja Paulus saapuivat yhdessä Fairchildien heidän käyttöönsä antamalla pienellä kaupunkiautolla, jonka mies parkkeerasi ruutuun. Lucy nappasi lahjat sisältävän paperikassin mukaan ja lähti kävelemään kohti piknikpaikkaa Pauluksen rinnalla. Viimepäivien sateet olivat vauhdittaneet kevään tuloa, sillä minne tahansa puistossa katsoikin, näytti kaikki vihreältä ja keväiseltä. Pian heidän maastoretkensäkin sujuisivat lehtipuiden varjoissa kuuman auringon paistaessa korkealta siniseltä taivaalta. Sitä sopi odottaa, siitä tyttö oli varma. Hän hymyili leveästi Didille ja suuntasi halaamaan synttärisankaria.
”Paljon onnea!” Hän toivotti iloisesti, edelleen onnessaan siitä, miten oli saanut kutsun toisen synttäripiknikille ja no, ehkä onneen sekoittui myös vähän tai vähän enemmänkin samaa riemua, joka oli ollut läsnä jokaisessa päivässä sen jäljiltä, kun Bethany oli paljastanut, että Ivory kuului nykyään Lucylle eikä Henrietalle.

”Sää ainakin suosii tänään”, hän naurahti katsellessaan puistoa, jonka hiekkaista tietä pitkin talsi varsin pitkin joskin kiireettömin askelin pitkä, harteikas mies, jonka kädet olivat sullottuina tummansinisen kangastakin taskuihin. Oliver kohotti katseensa ja hymyili paikalla olevalle väelle, paiskaten miehekkäästi kättä Pauluksen kanssa. Hän kääntyi Didin puoleen aavistuksen toispuoleinen hymy kasvoillaan ja levitti kätensä halatakseen toista aavistuksen kömpelösti mutta sitäkin vilpittömämmin.
”Onnea synttärisankarille”, hän vielä toivotti ja ojensi taidokkaasti paketoitua lahjaansa. Rose oli totta kai käärinyt paperin neliskulmaisen paketin ympärille, eikä hän, sillä hänen paksut sormensa eivät taipuneet mihinkään niin tarkkaan kuin lahjapaperin käärimiseen ja teippaamiseen. Oliver vihasi lahjojen ostamista, mutta toivoi, että erikoispainos Geishan muistelmista sekä kirjana että elokuvana kauniissa laatikossaan olisi edes sinnepäin arvattu lahja. Jos ei muuta, niin ainakin se oli paketoitu kauniisti iloisen kirjavaan lahjapaperiin, jota Rose oli kaivanut jostakin kaappiensa kätköistä.
"Rose käski myös onnitella hänen puolestaan", mies lisäsi tajuttuaan, että sisko ripustaisi hänet korvasta seinälle, jos hän ei muistaisi välittää nuoremman Grayn terveisiä. Oliver vilkaisi vilttiä miettien, sopisiko siihen istahtaa, vai pitäisikö vielä odottaa muiden saapumista. Lucy pysytteli Pauluksen rinnalla ja hymyili vähintäänkin yhtä aurinkoisesti kuin taivaalta loistava kevätaurinko.

// Huh vihdoin ehdin jotain kirjoittelemaan. Lucas möngertää paikalle ja Jimena ehkä vähän myöhemmin, jos se on tervetullut :>

Punatukkainen mies ei ollut empinyt hetkeäkään saatuaan kutsun Didin synttäripiknikille, vaan oli aina valmis tämänkaltaisiin tapahtumiin. Sitäkin positiivisemman tilanteesta teki se, että tänään Lucasin ei vaadittu istuvan kuorma-auton ratissa yömyöhään, vaan hän oli saanut aurinkoisen päivän kokonaan vapaaksi. Olihan kutsun esittäjäkin kovin viehättävä ja osoittautunut myös varsin ystävälliseksi heti miehen ensimmäisistä Rosings Parkissa viettämistään päivistä lähtien.
Saavuttuaan määränpäähänsä mies kiepautti valkoisen autonsa takaosa edellä hivenen ahtaaseen parkkiruutuun, noukki hempeän violettiin paperiin paketoidun ja hopeisella nauhalla koristellun lahjan viereiseltä penkiltä ja taiteili tiensä sen jälkeen ulos autostaan varoen kolhimasta viereisiä autoja. Mies katseli ympärilleen hämmentyneen oloisena ennen kuin otti suunnakseen puiston osan, jossa muutama tuttu juhlija jo näytti odottelevan ja onnittelevan Didiä. Lucas yritti estää katsettaan valumasta maahan ja hypisteli käsissään pakettia, joka sisälsi siskopuolen valitseman setin naisten tököttejä, jotka olivat täysin tuntemattomia Lucasille sekä viidenkympin lahjakortin Hexhamissa sijaitsevaan hevostarvikeliikkeeseen. Jonkun mielestä mies törsäsi poikkeuksetta liikaa lahjojen osteluun, mutta mies ei ymmärtänyt, miksi säästöön jäänyttä rahaa olisi pitänyt varjella kuin omaa lastaan. Se, mitä Dublin ja kaksi kotona asustavaa näätäeläintä eivät syöneet, oli ihan hyvin käytettävissä muihin menoihin. Kai.
Lucas hymyili varovaisesti muille tutuille kasvoille, mutta asteli suoraan Didin luokse lahjansa kanssa.
"Onneksi olkoon", hän toivotti matalalla äänellään ja hetken emmittyään päätti halata pientä naista hieman kömpelösti. "Kuinka päivä on sujunut?" mies päätti tiedustella vielä irrottauduttuaan toisesta ja otettuaan askeleen taakse, kun oli saanut lahjansa ojennettua Didille.

(Jimena on oikein tervetullut ;))

Levitettyään viltin maahan Didi laski laukkunsa sille ja alkoi purkamaan syötäviä laukusta. Viltille pääsi iso kulhollinen salaattia, voileipiä, mansikoita ja viinirypäleitä ja suklaakeksejä aterinten ja lautasten vierelle. Kaikki oli tietysti Didin itsensä tekemää, sillä hän ei suostuisi syömään epäterveellisiä pahanmakuisia valmissalaatteja, leipiä tai keksejä puhumattakaan tarjoamaan niitä syntymäpäivillään. Itsetehdyistä ruoista sai aina terveellisempiä ja paremman makuisia - kaiken lisäksi makuyhdistelmiin pääsi vaikuttamaan paljon paremmin.
Siistittyään viltin edustuskuntoon hän huomasi Lucyn ja Pauluksen ja otti vastaan ihanan halauksen Lucyltä. "Kiitos", nainen sanoi hymyillen onnessaan. "Ihanaa, että tulitte! Ja kyllä todella, onneksi", hän sanoi iloisesti hymyillen ja katsoi ensimmäisiin vieraisiinsa.

Oliverin saapuessa Didi kääntyi pitkän miehen puoleen halaten tätäkin. "Kiitos sinulle ja sano terveisiä Rosellekin", hän sanoi ja otti vastaan lahjapaketin toisen jälkeen. Hänen teki kovasti mieli avata lahjat jo muttei tiennyt pitäisikö hänen vielä. Avaamisen sijaan hän laski ne viltille ja viittoi kaikki istumaan viltille. "Istukaa ihmeessä alas, toivotaan ettei tässä ole kylmä olla. Ja toivottavasti olette nälkäisiä, sillä salaattia ja leipiä on paljon", Didi naurahti hymyillen lämpimästi. Hän itse istuutui polvilleen vaaleankeltaiselle viltille ja avasi salaattikulhon ja leipäastian kannet. Ennenkuin hän ehti jakamaan aterimia ystävilleen hän huomasi Lucaksen tulevan paikalle ja nousi sukaisten hameenhelmaansa hieman. "Hei Lucas, kiitos", Didi sanoi vaikeasti pidäteltävä hymy huulillaan ja halasi miestä. "Hienosti, aamupäivä kului näitä piknikruokia väsätessä. Eipä näin upeana päivänä voisi mikään mennä huonostikaan", nainen kertoi ja asteli viltin luo laskemaan Lucasin tuoman suloisen paketin toisten vierelle. "Mites sinulla?" hän kysyi ja laskeutui sitten takaisin istumaan pehmoiselle, paksulle viltille.

Lucy istahti alas kehotuksen kuultuaan. Didin näytille kasaamat tarjoiltavat saivat veden kielelle. Nälkä oli hiipinyt yllättäen, mutta onneksi tämä ruokamäärä täyttäisi vatsan helposti, vaikka Oliver ja Paulus söisivät kuin hevoset. Tyttö risti jalkansa viltillä istuessaan ja vilkuili mielenkiinnolla niin tarjoiltavia kuin lahjapaketteja, joita Didille tuotiin. Osuisiko heidän valmennuslahjakorttinsa sekä hänen valitsemansa Lilyä ajatellen ostettu tummanpunainen kaulapanta ollenkaan oikeaan? No, sen näkisi sitten. Pelkkä valmennuslahjakortti olisi varmasti riittänyt, mutta tuntui typerältä antaa jotakin, mistä ei jäisi mitään konkreettista käteen, joten tyttö oli ratkaissut ongelman (Pauluksen silmänpyörittelystä huolimatta) eläintarvikeliikkeessä.

"Ne näyttävät herkullisilta", Lucy kommentoi väliin, vaikka tiedostikin, että Didi oli puhunut Lucakselle eikä suinkaan hänelle kertoessaan aamupäivän ohjelmastaan. Kai ruokaa sopi silti kehaista? Oliver mittaili jo katseellaan leipiä rento hymy huulillaan. Harteikas mies nojaili käsiinsä istuessaan aavistuksen takakenossa, ja seurasi selkeästi keskustelua hyväntuulisena. Miehellä ei ehkä itsellään ollut paljoa sanottavaa, mutta se ei estänyt kuuntelemasta muita.
"Mitä odotat tältä ikävuodeltasi?" Lucy kysäisi hetkisen kuluttua huvittunut hymy huulillaan. Häneltä kysyttiin aina tädin toimesta, mitä hän odotti saavansa aikaan kulloisenkin vuoden aikana, joten yhtä hyvin hän voisi laittaa harmin kiertoon ja katsoa, mitä Didi saisi raavittua kasaan. Hänen vastauksensa olivat aina yhtä ympäripyöreitä, mutta ehkä vanhemmalla naisella olisi parempi ote omaan elämäänsä.

Lucas kietoi Didin miehekkääseen halaukseen ja jäi sen jälkeen seisoskelemaan jos ei vaivautuneena niin ainakin hieman hämillään kuin tietämättä mihin asettua. Didillä meni siis hyvin tänään, ja olihan se suotavaa synttärisankarille. Lucas nyökkäsi ystävällisesti hymyillen ja selvitti kurkkuaan.
"Hyvä", hän totesi ja yhtyi Lucyn kehuihin: "Niin näyttävät."
Kuulumisten kysely sai miehen aina epäilemään, mahtoiko kysyjä oikeasti olla siitä kiinnostunut. Yleensä ei ollut, tosin Didi oli mukava. Ehkä hän oli kiinnostunut. Vaan oliko sillä mitään väliä? Eihän Lucasilla ollut mitään mielenkiintoista kerrottavaa päivänsä kulusta.
"Vapaapäivä. Hyvin siis", hän vastasi ja vilkuili hetken muiden puuhia ennen kuin istahti viltille heidän seuraansa.

"No hyvä", hän vastasi Lucakselle ja nauroi. "Vapaapäivät ovat aina tervetulleita."
Didi hymyili istuttuaan Lucyn suuntaan ja nyökkäsi, "Hyvä siis, toivottavasti ovat myös hyvän makuisia eivätkä vain näköisiä." Nainen asetteli tarjoiluastioita mielestään parempaan järjestykseen ja pääsi vihdoin antamaan ystävilleen aterimet, lautaset ja lasit. "Tässä olkaat hyvät, ottakaa ihmeessä syötävää", hän hyräili kunnes istuutui takaisin viltille kauniiden lahjapakettiensa eteen. Hän asetteli setin kertakäyttöastioita omalle paikalleenkin ja suoristi haarukan linjaan lautasen kanssa.
"No, kaikkea hyvää", Didi vastasi pohdiskellen Lucylle. "Tästä vuodesta tulee ainakin erilainen", hän naurahti ja jatkoi, "toivon mukaan löydän itselleni hevosen tämän vuoden puolella." Ajatus omasta hevosesta naisen hymyilemään vaikka ajatus oli vielä kaukainen. Etsinnät eivät ainakaan olleet vielä tuottaneet hyvää tulosta. "Sen suurempia suunnitelmia minulla ei olekaan, eiköhän elämä tuo eteeni kaiken mitä tarvitsen", hän naurahti.

"Pitäisikö minun avata lahjat?" hän kysyi kiertäen sormensa ympärille Oliverin lahjan pakettinarua ja katsoi ystäviinsä.

// Sori sori sori, en tajunnut että tämä oli minun vuorollani! //

Lucy antoi Pauluksen kasata lautaselleen pienen vuoren verran syötävää, sillä ei jaksanut käydä samaa keskustelua syömisestä miehen kanssa jälleen kerran. Hän vilkuili muuta viltille levittäytynyttä joukkoa leveä hymy huulillaan. Oliver haukkasi voileivästä ja yhtyi tyytyväisesti mumisevaan kuoroon. Hän pyyhkäisi suupieltään ja soi lämpimän hymyn Didille.
"Mielettömän herkullisia", hän vakuutti kun nainen oli niin kovin murehtinut tarjoiltaviensa laatua. Ehkä he olivat helppo yleisö, kun söivät päivästä toiseen mitä ikinä ehtivätkään kiireessä laittaa valmiiksi, mutta hänellä ei ainakaan ollut mitään valitettavaa ruuista. Lucy nyökkäili kuunnellessaan Didin pohdintoja uuden ikävuoden mukanaan tuomista suunnitelmista ja toiveista.
"Pidän peukkuja pystyssä", hän lupasi hymyillen ja haarukoi jälleen salaattia kitaansa. Ei siitä kauaa ollut, kun hän oli syönyt, mutta hän olisi ollut idiootti, jos olisi jättänyt Didin sapuskat syömättä.

"Avaa ihmeessä", Oliver vastasi nyökäten. Lucy yhtyi nyökyttelyyn pieni jännityksen poikanen vatsassaan. Toivottavasti lahjat olisivat saajalleen mieluisia. "Täytyyhän meidän nähdä, että ne ovat mieluisia", mies jatkoi toispuoleinen virne huulillaan. Hän epäili suuresti, että Didi valittaisi lahjoista, vaikka ne eivät ihan top-listan kärkisijoilla olisikaan. Toinen oli aivan liian kiltti moiseen.

// Sori jumittamiseni :>

Lucas tyytyi hetken silmäilemään muiden ruokavalintoja ja kuuntelemaan keskustelua kunnes rohkaistui poimimaan lautaselleen hieman jokaista ruokalajia. Onneksi synttärisankari itse tarjoutui olemaan hetken huomion keskipisteenä, joten Lucasin ei tarvinnut keksiä puheenaihetta. Ruoka toki oli hyvää, mutta senhän muut olivat jo sanoneet. Mies hymyili lämpimästi ja nyökkäsi, kun Didi ehdotti lahjapakettien avaamista.

Sen kerran, kun Jimena oli vakaasti päättänyt olla ajoissa Didin syntymäpäiväpiknikillä oli kaikki mennyt totaalisen pieleen. 2-vuotias podengoparka oli syönyt jotain sopimatonta ja viettänyt yönsä oksennellen pitkin lattioita ja seiniä, eikä Marisakaan ollut näyttänyt naamaansa kotona sen jälkeen, kun oli häipynyt ystävättäriensä kanssa viettämään iltaa. Aamulla noin tusinan soittoyrityksen jälkeen teinin tasolle taantunut sisko oli vastannut puhelimeensa ja luvannut tulla Fairwood Parkille vastaan ottaakseen Indin hoiviinsa, jotta Jimena pääsisi juhlimaan. Vaikka koira näytti voivan jo paremmin ja ruokakin maistui, Jimena oli tarkkaan pohtinut, uskaltaisiko jättää mussukkansa mahdollisen krapulahirviön hoidettavaksi.
Nainen oli jo myöhässä, kun oli viimein saanut vedettyä ylleen ihonväriset sukkahousut, tummanpunaisen polviin ylettyvän tuulessa mielellään liehuvan hameen sekä valkoisen vartalonmyötäisen topin. Jimena yritti häivyttää kevyellä meikillä valvottua yötä kasvoiltaan, letitti kihartuvat otsahiuksensa huolettomaksi otsapannaksi ja heitti niskaansa ohuen mustan kevättakkinsa, jonka jälkeen poistui asunnosta kirjava koira hihnan päässä jolkotellen.
Puiston laidalle päästyään Jimena sai odotella vielä viitisen minuuttia ennen kuin näki Marisan raahustavan paikalle hieman liian lyhyessä bilemekossaan, oranssihtavan vaaleaksi värjätty pitkä hiuspehko takkuisena klönttinä. Viimeöiset pandakarhumaisesti levinneet liian tummat meikit pikkusiskon silmillä saivat Jimenan tyrmistymään.
"Näytät kamalalta. Pese naamasi", hän sihahti ojentaessaan Indin talutushihnan Marisalle. "Indi oksensi lempipaitasi päälle", Jimena päätti ilmoittaa ennen kuin hyvästeli siskonsa ja kiiruhti kimalteleva punainen lahjakassi käsivarrellaan heiluen jo parhaillaan ruokailevan juhlaseurueen luokse.
"Hei kaikki. Anteeksi kamalasti kun olen näin myöhässä", nainen heläytti vilpittömän pahoillaan ja tarjosi tilaisuuden tullen Didille kassia, josta löytyi kauniisti paketoitu kokoelma hienoja konvehteja sekä pieni lahjapaketillinen erivärisiä suuria helmikorvakoruja, jonka tyylisiä oli nähnyt Didin käyttävän.

Didi oli tyytyväinen kun kaikki alkoivat ruokailemaan ja antoi heidän lapata ensin lautasensa täyteen herkkuja ennenkuin itse tarttuisi ottimiin. "Jep", Didi vastasi Lucylle ja soi hymyn Oliverin suuntaan. "Hyvä kuulla."
Kehotusten saattelemana Didi kohensi asentoaan viltillä ja nosti ensimmäisenä syliinsä Oliverin lahjan, jonka narulla oli leikkinyt hetki aiemmin. "Olen ihan otettu, että edes ostitte minulle mitään", hän kommentoi avatessaan pakettia. Hän ottaisi vastaan mitä vain hymysuin ja löytäisi kyllä kaikelle käyttöä. Harvemmin hänelle kukaan oli tullutkaan ostaneeksi mitään turhaa tai typerää. Kun miehen paketista paljastui tutun oloinen kansi, hymy levisi naisen kasvoille. "Oii upeaa, ja elokuvanakin vielä", hän sanoi, "kiitos todella paljon Oliver!" Didi pläräsi kevyesti kirjaa ja piti sitä kädessä kuin kaunista kukkaa. Sivut tuoksuivat uudelta, toisin kuin kartanon vanhat kirjat.
Seuraavana Didin käteen osui Lucaksen tuoma paketti. "Eihän näin suloista pakettia uskalla edes avata", hän sanoi kun avasi hopeiset nauhat. Hän ei osannut odottaa Lucaksen lahjalta mitään, mutta kun sisältä paljastui setti kauneudenhoitotuotteita ja lahjakortti oli Didi häkeltynyt. "Wautsi, kiitos Lucas!" Hän käänteli lahjakorttia kädessään. "Tämä tulee tarpeeseen, kiitos", hän osasi vain sanoa. Eihän hän edes ansainnut tällaista hemmottelua!

Viimeisenä Didi kurotti nostamaan kassista Lucyn ja Pauluksen lahjat - valmennuslahjakortin ja suloisen pannan Lilylle. "Ooh. Kiitos!" Valmennukset olivat haluttua tavaraa ja hänkin todellakin hyötyisi valvotusta ratsastamisesta. Viime kerrasta olikin jo pitkä aika. "Lilykin kiittää varmasti! Nämä tulevat molemmat kyllä todella tarpeeseen. Lilyn vanha panta alkaa olla jo liian pieni ja kamalassa kunnossa muutenkin, kun se rapaa sen ihan piloille tallissa", Didi kertoi. Pentu ei suureksi kasvaisi mutta ulos pentuvarusteistaan kuitenkin.
"Olette ihania", Didi sanoi kun asetteli avatut lahjat vierelleen.

Jimena saapui hetken päästä paikalle ja Didi nousi ottamaan vastaan jälleen uutta lahjakassia. "Hei Jimena! Ei haittaa yhtään, vastahan tässä aloitellaan." Hän istuutui sitten takaisin paikalleen. "Täällä on paljon syötävää!" Hän ojensi tällekin aterimet, lasin ja lautasen ja rauhoituttuaan paikalleen otti itselleen tomaatilla, kurkulla ja juustolla täytetyn kolmioleivän.

Oliver söi hyvällä ruokahalulla tarjoiluja, vaikka seurasikin jatkuvasti, mitä ympärillä tapahtui. Mies katseli aavistuksen hermostuneena, kun Didi päätyi avaamaan hänen pakettinsa ensimmäisenä. Entä jos lahja olisikin kerrassaan typerä? Hän puri huultaan odottaessaan tuomiota. Didin valovoimainen hymy sai Oliverin virnistämään leveästi helpotuksen saadessa silmät tuikkimaan. Didi piti lahjasta! Hän ei ollut aivan toivoton, selkeästi, vaikka lahjan ostaminen olikin tuottanut useamman harmaan hiuksen.
"Ole hyvä", hän vakuutti hyväntuulisena. Olipa ihana tietää, että lahja oli osunut nappiin. Rose oli vakuutellut hänen ostaneen oikein kelvollisen lahjan, mutta pieni epäluulo oli siitä huolimatta kytenyt mielessä aina tähän hetkeen saakka.

Lucy seurasi onnellisena Didin puuhia lahjojen parissa. Nainen sai oikein hienoja lahjoja, jotka olivat selkeästi saajalleen mieluisia, eikä kahta samantyylistä lahjaa ollut vielä tullut vastaan. Hyvä niin, oli aina hauskempi saada lahjoja ties kuinka monesta eri kategoriasta. Lucy oli oikein tyytyväinen heidän lahjansa saamaan vastaanottoon. Hän oli toki tiennyt, ettei valmennuslahjakortti voisi koskaan mennä hukkaan, kun he kaikki olivat kuitenkin ratsastajia, mutta hyvä kun pantakin kelpasi.
"Hyvä", hän naurahti pehmeästi Didin vakuutellessa lahjojen tarpeellisuutta. Nähtävästi nainen oli saanut oikein mieluisia lahjoja. Se oli aina iloinen uutinen. Lucy haukkasi palan leivästä nauttien herkullisesta eväästään. Didi todella tiesi, miten toimia keittiössä. Ehkä hänen pitäisi joskus pyytää taloudenhoitajalta vinkkejä ruuanlaittoon.

"Ruokaa tosiaankin riittää, elleivät nämä kaksi syö sitä kaikkea", Lucy virnisti nyökäten Oliverin ja Pauluksen suuntaan. Oliver virnisti haukatessaan palan leivästä kuin sanoen, että syötäväksihän eväät olivat tarkoitettu. Lucy asettui paremmin viltille ja antoi katseensa kiertää koko juhlaväessä. Paikalla ei ollut ketään, jonka läsnäolo olisi tehnyt hänen olonsa epämukavaksi, mikä oli varsin iloinen yllätys. Oli mukava viettää keväistä päivää rennosti yhdessä ystävien kanssa.