[Y] Sekoita pakkaa, saa minut harkitsemaan

Miranda oli anellut Derekiä palaamaan viikko sitten. Hän oli anellut, polvistellut ja nyyhkytellyt kuin mikäkin. Hän oli ollut humalassa, pahasti hajalla. Seuraavana yönä soitosta hän ei ollut jutellut miehen kanssa puhelimessa, vaan oli sulkenut luurin toisen korvaan baarissa. Siitä seuraavana iltana hän oli jälleen soittanut miehelle, jälleen humalassa. Mikä häneen oli tullut viikko sitten, ei Mirandakaan itse tiennyt. Humala auttoi unohtamaan pahat asiat, onneksi hän oli ymmärtänyt kolmannen päivän jälkeen lopettaa ja oli ymmärtänyt hoitaa lasinsiruista haavautuneet polvensa. Idioottimaiset tapahtumat baarissa hävettivät häntä niin pahasti. Näinkö aikuinen nainen toimii, hän oli ajatellut ja soimannut itseään neljännen päivän. Sinä iltana hän oli päätynyt myös tallille ratsastamaan Cindyn, joka hyökkäsi hänen syliinsä tallilla. Se vältteli naista ollen loukkaantunut hänen poissaolostaan - varsin oikeutetusti. Miranda oli unohtanut arkirutiininsa ja tuhlannut kaksi lomapäiväänsä töistä juopotteluun. Mirandan ratsastettua lyhyesti, tosin tehokkaasti tammansa hän oli tyytymätön tamman edistykseen. Se hätäili, kaahasi ja karkaili tuntumalta pahemmin kuin kertaakaan aiemmin. Mielessä ei käynyt, että syynä olisi ollut hän itse. Epätasapainoinen elämä tuotti epätasapainoisen naisen.

Viidentenä päivänä hän oli soittanut Derekille jälleen - tällä kertaa pyytääkseen anteeksi. Anteeksi, että hän oli soittanut toiselle humalassa, sotkenut hänen elämäänsä, joka oli toiminut ilman häntäkin jo nämä vuodet. Anteeksi, että hän oli pettänyt Derekiä Alexin kanssa. Anteeksi, että hän oli unohtanut välittää, rakastaa ja antaa anteeksi kaikki ne turhat riidat. Selvänäkin hän tahtoi Derekin takaisin, hän oli naisen ainoa oljenkorsi normaaliin parisuhteeseen. Harmi vain, että Mirandalla ei ollut tietoakaan normaalista parisuhteesta. Vanhemmiltaan hän ei voinut ottaa mallia, ei kyennyt eikä halunnut toistaa kahden typerän aikuisen ihmisen virheitä ja erheitä. He olivat saattaneet rakastaa toisiaan mutteivät lastaan. Siltä Mirandasta ainakin tuntui...yhä.
Anteeksipyyntöjä varten tehty puhelu päättyi siihen, että Miranda ja Derek sopivat tapaamisesta ensi viikolle. Illallinen ravintolassa Newcastlen paremmalla puolella kuulosti puhelun aikana hyvältä mutta jälkeenpäin Miranda säikähti ajatusta mahdollisesti treffeistä entisen poikaystävänsä kanssa. Eiväthän ne vain olleet treffit Derekille?

Nyt Miranda käveli Newcastlen vilkasta katua pitkin kohti ravintolaa, jonka edustalla he olivat sopineet tapaavansa Derekin kanssa. Matkalla Miranda oli ymmärtänyt, ettei edes tiennyt miltä Derek näytti nykyään. Oliko hänellä yhä ihana tuuhea musta tukka, josta oli aina niin hyvä pitää kiinni, joka huojui tuulessa ja jonka saattoi solmia pienille poninhännille? Pitäisikö Derek hänenkään hiuksistaan? Ne eivät olleet samat pitkät vehnänvaaleat kutrit kuin ennen vanhaan. Ne olivat lyhyet, pastellinsävyiset ja iltaa varten vasemmalta sivulta ranskanletillä. Nainen suki pörheitä hiuksiaan hermostuneena saapuessaan pramean ravintolan ovelle mustiin farkkuihin, vaaleansiniseen pitkään bleiseriin ja vaaleanharmaaseen löyhään silkkipaitaan pukeutuneena. Jalassa olivat tutun turvalliset tummanvihreät maihinnousukengät ja päällä nahkatakki. Paksu harmaa huivi suojasi pieneltä viimalta, joka tuiskusi Newcastlen kaduilla tänä iltana. Sen hapsuiset päät ja jännittyneen naisen hiukset huojuivat ilmavirran mukana.

Derek saapui vain muutamaa minuuttia hänen jälkeensä eri suunnasta. Epäilyksistään huolimatta Miranda tunnisti hänet jo pitkältä. Mustat paksut hiukset olivat laitettu siististi ja vuosia sitten sileää leukaa korosti yötäkin tummempi ohut sänki. Miehellä oli päällään siisti puku ja siinä vihreä kravatti. Mirandan ensimmäiset ajatukset harhailivat siihen, kuinka aikuiselta hänet saavuttanut mies oli. Kuinka samalta toinen näytti mutta niin hirvittävän erilaiselta. Nuorempi Derek ei ikinä olisi pukeutunut pukuun. Ei olisi ikinä laittanut hiuksiaan noin. Silti, siinä hän oli.
"Hei", nainen henkäisi hetken päästä, kun mies oli tullut hänen eteensä. Hän oli joutunut keräämän itseään hetken, ennenkuin oli kyennyt saamaan suustaan sanaakaan. "Wau, näytät... erilaiselta."
"Hei Miranda", Derek tervehti hieman hymyillen. "Sinä näytät...", hän sanoi mittaillen toista kiireestä kantapäähän, "upealta." Kehaisu sai naisen punastumaan mutta katse ei hellittänyt toisen vihreistä silmistä. Korvia koristivat yhä venytykset ja korvakorut..... hänen valitsemat korunsa. Tuon vaaleanpunaisen venytyskorun hän oli vaatinut Derekin ostamaan itselleen. Huomio sai Mirandan sisimmässä aikaan toivon pilkahduksen ja vatsaan perhosia.

Derek avasi hänelle lasisen ravintolan oven ja tarjoilija ohjasi heidät pöytäänsä. Mirandan tilatessa pelkkää vettä Derekin tumma kulma kohosi kysyvästi. "Alkoholi ei oikein maistu enää", hän vähätteli mutta lisäsi, "rankka viikko takana. Vesi piristää varmasti paremmin." Hän ei koskisi alkoholiin vähään aikaan lainkaan. Hän oli käynyt lahjoittamassa viinipullonsakin aiemmin tuntemattomalle naapurille, ettei vaan päätyisi juomaan niitä typeryyksissään. "Ai, selvä", Derek kuittasi tämän ja tilasi itsekin vettä. "Jos sinä et juo, voin itsekin olla juomatta", ja hymyili samalla tavalla kuin kuusi vuotta sittenkin. Oliko siitä oikeasti niin kauan? Mihin kaikki ne vuodet olivat kadonneet?

"Onko kaikki hyvin?" Derek aloitti katsoen Mirandaa. Hänestä nainen oli vain kaunistunut vuosien varrella, lyhyet hiukset sopivat hänelle jopa paremmin.
"On kai..." Miranda sanoi hymähtäen, katsellen aterimia pöydällä. Ei, ei mikään ollut hyvin. Kaikki oli aivan sekaisin, hän parkui yksinään. "Miten sinun elämäsi Skotlannissa?" hän kysyi ja uskaltautui katsomaan miestä.
"Aksenttiin kesti tottua", mies naurahti hermostuneesti. "Mutta siellä on hyvä olla. Asun kimpassa yhden Denisen kanssa mukavalla alueella, lähellä töitä", hän jatkoi.
"Kimpassa... Denisen kanssa? Etkö sanonut olevasi sinkku?" Miranda kysyi epäluuloisena - mitä tällainen pelleily nyt oli? Derekillä meni hetki ymmärtää, missä kohtaa Miranda oli käsittänyt väärin ja kiirehti korjaamaan. "Ei, ei. Denise on vain ystävä. Vain kämppäkaveri."
"Ai...", Miranda vastasi. "Työskentelettekö samassa firmassa?"
"Emme, Denise on paikallisen radiokanavan juontaja", hän kuittasi. Naisen tavoitteet elämässä eivät muutoinkaan kohdanneet Derekin omia. "Mitä sinä teet työksesi?" Derek kysyi kääntäen keskustelun takaisin Mirandaan ja kiitti tarjoilijaa, joka toi heidän vesilasinsa. Miranda teki samoin.
"Olen kampaaja, olen töissä Hexhamissa sellaisella mukavalla pienellä kampaamoparturilla", nainen totesi ja joi vettä jännitykseensä.

He tilasivat ruokansa, Miranda otti jotakin juustoista kanaruokaa. Ruoat saapuivat harvinaisen nopeasti ja nuori tarjoilijamies toivotti heille hyvää ruokahalua pirteänä. Mirandakin olisi ollut pirteä ellei olisi lopenuupunut, hämmentynyt ja jännittynyt.

"Tämähän on ihan hyvää", Miranda kehui ruokaa hetken hiljaisuuden jälkeen. Hän oli syönyt viikon ajan todella huonosti ja tajusi vasta nyt kuinka nälissään oli. Tosin, ainahan hän söi huonosti ja vielä vähemmän kävi ravintoloissa. Hyvä kun söi viikoittain muutakin kuin einesruokia puhumattakaan sitten tällaisesta ravintolatasoisesta sapuskasta.
"Kyllä vain", Derek kommentoi omaa wokkiaan. "Miranda, saanko kysyä jotakin?" mies kysyi katsellen Mirandaa.
"Öh...tottakai", Miranda vastasi mietittyään hetken mitä niin ihmeellistä miehellä saattoi olla mielessään, että viitsiytyi kysymään häneltä lupaa.
"Minä...", hän aloitti haparoiden. "Minä vain... äh. En saa puhutuksi kun olet niin kaunis", Derek änkytti ja pudisti päätään huvittuneena - hymyillen kovin suloisesti. Tuon hymyn Miranda muisti menneisyydestä. "Mietin vain..., että tapasitko koskaan Alexia uudestaan?"
Naista pöyristytti, että Derek halusi puhua Alexista. Vaalea mies aiheutti hänessä niin sekavia tunteita, ettei Miranda meinannut saada vastatuksi Derekin kysymykseen lainkaan. Oli syynsä, miksi Miranda oli parhaansa yrittänyt jättää entisen elämänsä ja nyt ne syyt muistuivat mieleen. "En...", hänen teki mieli sanoa valitettavasti muttei kyennyt. Hän ei voisi pilata iltaa. "En ole puhunut Alexille sen jälkeen", hän kertoi vakavana ja muisteli vaaleaa miestä ja kaipasi tätä elämäänsä. Alex oli ollut upea ystävä ja paljon muutakin.
"Hyvä", Derek töksäytti. Hän vihasi Alexia. Hän oli yrittänyt päästä yli Mirandan teosta, ja oli lopulta päässytkin, mutta Alexille hän ei ollut antanut anteeksi. "Et tarvitse elämääsi sellaisia ihmisiä", hän lisäsi karusti ja söi.
"Anteeksi?" Miranda tivasi lopettaen syömisen. "Alex oli paras ystäväni. Kaipaan häntä hirveästi. Vihaan itseäni kaiken takia", hän purki varoen kohottamatta ääntään liikaa ravintolassa. Hienoa, sinne meni ruokahalu.
Derek oli hetken hiljaa. "Ai...olen pahoillani... tiedätkös. Ei sinun tarvitse vihata itseäsi. Ei se ollut sinun vikasi."
Aivan kuin hän ei olisi itse ollut tietoinen suudellessaan Alexia, useammat kerrat. Hän oli pettänyt Derekiä, kunnolla. Se oli hänen vikaansa. "Tottakai se oli minun vikani, myös", hän vastusti laimeasti ja laski aterimet pois. Derek vei kätensä Mirandan kädelle ja käden lämpö valtasi Mirandan. Hänen piti sulkea silmänsä pitääkseen itsensä kasassa mutta katsoi sitten Derekiä, joka katsoi häntä. "Kaikki on ihan hyvin", mies vakuutti ja nyt niin olikin. Miranda ei vetänyt kättään pois vaan sulki sormensa miehen omien väliin. Mustien housujen peittämät jalat eksyivät nojaamaan miehen omiin. Hän oli kaivannut Derekiä niin paljon, kaikki ne riidat olivat niin pieniä juuri nyt.

He söivät jälkiruokajäätelönsä ja juttelivat. Mirandan jännitys helpotti, samoin Derek vaikutti tyytyväisemmältä ja rennommalta. Mies tarjoutui maksamaan kirpeän hintaisen aterian ja Miranda ymmärsi, ettei toinen tiennyt hänen olevan miljonääri nykyään. Ehkä sitä ei tarvitsisi mainita, se vain sekottaisi pakkaa liikaa. Hän ei halunnut miehen pitävän hänestä rahojensa takia, se oli aivan naurettavaa. Miranda kääriytyi ulkovaatteisiinsa ja astui ulos ravintolasta Derek vierellään.
Ulkona tuuli kovempaa kuin aiemmin ja pastellinsävyiset hiukset sotkeentuivat Mirandan kasvoille. "Missä yövyt?" nainen kysyi. Olihan Derek täällä kuitenkin viikonloppua viettämässä.
"Parinsadan metrin päässä olevassa hotellissa", mies selitti ja sukaisi hiuksiaan. Paljas käsi siirtyi taskusta Mirandan kädelle. "Voit tulla...jos haluat", hän ehdotti ja toivoi naisen suostuvan.
"Selvä... tulisin mielelläni", Miranda hymyili, käsi kädessä kulkeminen tuntui niin hyvältä ja nostalgiselta. Kaikki oli muuttunut mutta oli silti niin samanlaista. Derek oli sisimmässään yhä Derek. Mies hymyili leveästi naisen suostumukselle ja pysäytti tämän keskelle katua. "Olet niin upea", hän sanoi hiljaa kääntyen vastakkain naisen kanssa. Tuuli tuiversi molempien hiuksia ja tuulessa Derekin hiukset näyttivät yhtä sottaiselta kuin vuosia sitten. Mies kumartui suutelemaan Mirandaa hitaasti, varoen. Hän ei halunnut pilata hetkeä, ei halunnut että Miranda torjuisi hänet ja katoaisi Newcastlen yöhön ilman häntä. Miranda vastasi suudelmaan yllättyneenä mutta tyytyväisenä. Derek oli hyvä suutelija ja niin rakas, niin ihana. Naisen kädet tarttuivat miehen tuttuun niskaan ja hän vastasi innokkaammin suudelmaan.
Mies ohjasi heidät pienelle sivukujalle, johon himmeä katuvalo ei ylettänyt, maltamatta päästää naisestaan irti. Miranda nojautui kylmään kiviseinään ja tunsi itsensä niin kotoisaksi Derekin kanssa, hänen suudelmansa polttivat mutta toivat mieleen niin ihania hetkiä.
He irtautuivat toisistaan ja Derek laski kätensä Mirandan vyötäisille. He katsoivat toisiaan pitkään ja hartaasti - Miranda rakasti yhä Derekiä. Siitä ei vain ollut mihinkään pääseminen. Ei hän voinut vain unohtaa. "Minä taidan rakastaa sinua yhä", Miranda henkäisi ja puri huultaan. Sen myöntäminen ääneen oli ollut jo vaikeampaa.
"En koskaan unohtanut sinuakaan", Derek hymyili ja suuteli Mirandaa jälleen yhtä polttavasti mutta lyhyemmin. "Mennään", hän totesi ja vei Mirandan kädestä pitäen hotellilleen.

Miranda heräsi varhain aamulla vaaleankeltaisella sisustetussa hotellihuoneessa Derek vierellään. Häntä kylmäsi, sillä valkoinen paksu peitto oli potkiutunut lattialle. Derekin käsivarret kietoutuivat kuitenkin hänen ympärilleen ja niistä hohkasi häneen lämpöä, joka auttoi kylmään - Miranda ei muistanut käsivarsien olleen noin vahvat. Viimeisen kerran, kun nämä käsivarret olivat olleet hänen ympärillään ne olivat olleet poikamaisen laihat ja hellät. Mies tuoksui kuitenkin aivan samalta ja niin monet ihanat muistot tulvivat Mirandan mieleen hänen heräillessä hitaasti. Nainen olisi mielellään jäänyt nukkumaan ja tuudittautuikin miehen viereen hetkeksi mutta joutui sitten toteamaan, ettei nukahtaisi enää. Hän siirtyi istumaan leveän ja upottavan sängyn laidalle hitaasti ja katsoi unisesti Derekiin, jota ei ollut onnistunut vielä herättämään. Mies tuhisi ja levittäytyi sängylle hänen noustuaan siltä. Mustat hiukset olivat aivan sotkussa ja ne huvittivat Mirandaa, noin hänen pitäisi pitää niitä vieläkin.

Miranda löysi eilisillan vaatteensa lattialta ja puki ne tummanpunaisten alusvaatteiden päälle hitaasti ja mahdollisimman hiljaa. Hiljaisuutta avitti se, että hän kolautti itsensä pienen pöydän puiseen tuoliin ja herätti siten Derekin, joka nousi pöllämystyneenä puoli-istuvaan asentoon. "Mitä teet?" hän tivasi hieroen kasvojaan. "Olitko lähdössä?"
Miehen herääminen pysäytti naisen aloilleen juuri kun hän oli sulkemassa housujensa nappeja. "Minä...", hän aloitti ja jäi sitten miettimään, mitä oli oikeastaan edes meinannut - lähteäkö? Miksi hän olisi karannut mieheltä? "En ollut lähdössä", hän aloitti vakavana ja mietti kuumeisesti miten jatkaisi. "Puin vain päälleni, heräsin äsken." Oli varmaankin hyvä aloittaa todenmukaisista asioista, nainen pohti ja nosti maasta bleiserinsä, jonka laski sitten laukkunsa päälle.
"Ai...", Derek vastasi epäluuloisena mutta pysyi hiljaa - luojan kiitos. Miranda oli liian väsynyt aloittamaan riitelyä. "Olet ottanut tatuoinnin", nainen kommentoi ja katseli kyljessä olevaa pientä peuranpäätä, jonka sarvilta tippui naavaa. Se oli kauniisti tehty ja nainen huomasi sen nyt ensimmäistä kertaa.
"Niin olen, niin olet sinäkin", Derek vastasi ja katseli Mirandan kehoa koristavia tatuointeja.
"Kyllä vain", Miranda jatkoi kireästi ja vaivautui Derekin vaeltelevasta katseesta hänen ollessa vain rintaliiveissä ja farkuissa. Naista vaivasi entistä enemmän se, että mies vaivasi häntä. Ei niin kuulunut olla. Hän sujautti silkkipaidan päälleen ja solisluiden siivet jäivät näkyviin. Derek nousi sängystä ja pörrötti mustat hiuksensa entistä sekavimmiksi. "Pitäisit hiuksia noin vieläkin", Miranda sanoi hymyillen huvittuneena kun kalasteli laukustaan puhelimensa ja tarkasti viestit. Häntä ei oltu kaivattu, joten nainen siirtyi selvittelemään omia hiuksiaan, jotka olivat myös pystyssä ja sotkussa. Eilinen ranskanletti sivullaa oli sekaantunut ja takkuuntunut ja nainen joutui selvittämään sitä auki varsin pitkään. "Pitäisin mutta töissä pitää näyttää asialliselta, ne ovat järkevämmän näköiset siististi laitettuna", mies selitti.
"Mistä lähtien olet halunnut näyttää järkevältä?" Miranda kysyi ihmeissään. Derek oli ollut aina kaikkea muuta kuin järkevä ja asiallinen.
"Siitä lähtien, kun valmistuin ja sain hyvän työn... Miranda ihmiset muuttuvat. Sinäkin olet muuttunut", Derek kommentoi unisena ja jatkoi hetken päästä hymyillen vinosti, "Parempaan suuntaan, jos minulta kysytään."
"En koe muuttuneeni", Miranda vastasi ja katsoi pitkään Derekiä, joka seisoi nyt hänen edessään - liian lähellä. Läheisyys sai Mirandan vaivaantumaan ja katsomaan varpaitaan. "En tiedä Derek... tämä on niin vaikeaa." Aamun valjetessa Miranda muisteli heidän menneisyyttään muttei kyennyt keskittymään positiivisiin puoliin. Hän muisti lukuisat riidat ja muisti heidän eronsa, muisti kuinka Derek oli saanut selville hänestä ja Alexista. He eivät todellakaan olleet eronneet ystävinä. Naisen kuuluisi ajatella pahaa Alexista tai ainakin vihata itseään muttei kyennyt. Häntä vain suretti. Alex oli ollut hänelle korvaamaton ystävä ja hän kaipasi tämän seuraa koko ajan. Derekiä hän ei ollut osannut kaivata ennenkuin vain hetki sitten. Nyt hän ei tiennyt tahtoiko tätä kuitenkaan. Mies oli ollut ihana, oli ollut eilenkin. Mutta mitä jos suhteesta ei tulisi mitään ja he ajautuisivat vain riitelemään? Miranda ei halunnut kokea samaa uudestaan. "Ei haittaa, ota kaikki aika maailmasta. Olen täällä sinua varten", mustahiuksinen vakuutteli etsien vihreillä silmillään Mirandan katsetta, jota ei kohdannut. He seisoivat lähekkäin ja Miranda tahtoi vain kadota tästä huoneesta. Tämä oli virhe, iso virhe... mutta hän ei saanut sanotuksi sitä toiselle. "Oletko vielä monenkin vuoden päästä?" hän kysyi epätoivoisena ja katsoi sitten ylöspäin Derekiin. "Varokin epäröimästä sekuntiakaan, muuten minä kävelen samantien ulos tästä huoneesta."
Derek ei epäröinyt. "Olen", hän vakuutti. "Voimme rakentaa talon, mennä naimisiin, hankkia lapsia, lisää koiria Nanan seuraksi..." toinen haaveili ja hymyili niin onnellisena, että Mirandan teki mieli yhtyä suunnitteluihin. Hän ei kuitenkaan saanut sanaansa suustaan, hymyili vain ja katseli Derekin innostusta.
"No, laita nyt vaatteita päälle niin mennään aamupalalle", Miranda sanoi ja läpsäytti Derekin paljasta vatsaa pienesti.
"Onko tuo kyllä?" Derek kyseli. Hän halusi tietää. Miranda tyytyi virnistämään ja nappasi sitten laukustaan lompakon käteensä, sujautti maiharinsa jalkaansa ja lähti Derekin kanssa kohti hotellin ruokasalia tämän puettua. Sali osoittautui todella viihtyisäksi ja he löysivät itselleen mukavannäköisen pöydän ikkunan vierestä Mirandan maksettua oman syömisensä.

"Haluan tietää, suostutko?" mies vaati toista vastaamaan.
"Suostunko mihin?" Miranda jatkoi juotuaan lasistaan kirkasta omenamehua.
"Vaimokseni", Derek sanoi harkittuaan hetken.
"Pyydätkö minua naimisiin kanssani, yhden yhteisen päivän jälkeen?" Miranda hymähti epäuskoisena
"Kyllä. Sitä paitsi, meillä on enemmän kuin yksi yhteinen päivä", Derek muistutti.
Mirandan katse vaelsi kiireisen näköisissä kadunkulkijoissa. "Tuhlasimme niin monta päivää riidellen. Voitko muka luvata, ettemme riitelisi tulevaisuudessakin", hän sanoi sitten sivuuttaen naimisiinmenot ja kääntyi katsomaan Derekiä.
"En tietenkään voi luvata, ei elämää voi suunnitella sillä tavalla", Derek sanoi ja vakavoitui, sillä keskustelu ei edennyt aivan haluttuun suuntaan.
"Muutes, Derek. Miksi sinua kiinnosti, olenko tavannut Alexia?" Miranda kysäisi kiinnostuneena. Asia oli vaivannut häntä hieman. "Etkö ole jo antanut hänelle anteeksi?"
"Kuinka voisin", mies tuhahti. Hänen kantansa asiassa oli, että Alex oli ollut alusta lähtien ainoa syypää. Vietellyt Mirandan syliinsä ja heittänyt sitten menemään. Asia ei tosin ollut oikeasti lähellekään noin. Miranda oli rakastunut Alexiin, mies häneen. Tunteet olivat olleet molemminpuolisia ja nainen oli tietoisesti pettänyt Derekiä. Alex ei ollut jättänyt häntä vaan hän oli joutunut muuttamaan - ehkä oli ollut toiselle parempikin, ettei ollut tarvinnut kaiken jälkeen jäädä. Miranda olisi lähtenyt mukaansa jos olisi vain kyennyt.
"Voisit, jos yrittäisit", Miranda sanoi vakavana. "Annoit minullekin selvästi anteeksi."
"Olet eri asia, Merry."
"Kutsut minua Merryksi, sillä Alex keksi sen lempinimen..."
"Voitko jo lopettaa Alexista puhumisen?" mies ärähti.
"En!" Miranda kalautti haarukkansa pöytään ärtyneesti. Olisipa hän ymmärtänyt aiemmin jo, näinhän tässä kävisi. Tottakai he alkaisivat riitelemään. "En voi naida sinua, Derek", hän sanoi hetken päästä ja painoi katseensa lompakkoonsa ja sen kuvioituun kankaaseen. "Riitelemme jo nyt. Ei se toimisi."
"Älä sano noin", mies vaati hieman epätoivoisena. "Kyllä tämä tästä", ja yritti laskea kätensä Mirandan kädelle, kuten eilenkin. Miranda veti kuitenkin omansa alta pois ja nappasi lompakkonsa käteensä. "Ei, en voi." Sama aikaisempi ahdistus asiasta palasi, kaikki tuntui niin väärältä. Hän nousi pehmustetusta ruskeasta tuolistaan ja käveli kiireisin askelin pois salista jättäen ruokansa pöytään.

Derek lähti hänen peräänsä huutaen Mirandan nimeä. Miranda ei pysähtynyt vaan nousi portaat seuraavaan kerrokseen nopeasti kiroten sitä, ettei ollut ottanut loppuja tavaroitaan mukaan. Ne olivat Derekin huoneessa ja Derekillä oli avainkortti. Hän ei kykenisi nyt vain katoamaan, hän joutuisi kohtaamaan miehen. Hitto.
Nainen kiiruhti miehen huoneelle ja toinen saavutti hänet hengästyneenä ja kulmat kurtussa. "Miten sinä nyt noin?" hän kysyi kiihdyksissään. "Tottakai tämä kaikki tulee kovin nopeasti mutta Miranda, sinähän rakastat minua.. etkö?"
"Voitko vain avata oven?" Miranda voihkaisi ja puristi lompakkoaan ahdistuneena.
"En, nyt selvitetään tämä tässä ja nyt!" Derek sanoi yrittäen kuulostaa vaativalta ja astui askeleen lähemmäs Mirandaa.
"Avaa ovi ja päästä minut lähtemään!" Miranda huudahti vihaisena. Hän ei voinut naida Derekiä, ei kaiken jälkeen. Hän ei halunnut riitaisaa liittoa, lapsia jotka kärsisivät siitä ja koiria, jotka räksyttäisivät heidän huutaessa. Hän ei haluaisi mulkoilevia naapureita, jotka kuulisivat seinien läpi heidän kamalat sanansa tai viranomaisia, jotka tulisivat ovelle koputtelemaan. Ei sääliviä katseita, alkoholiongelmia, vaikeuksia tai mitään muutakaan. Onnellisuus oli vain yhtä lumetta. Derek tyytyi avaamaan oven ja jäi oviaukolle katsomaan, kun Miranda keräsi kamansa lattialta laukkuunsa ja heilautti nahkatakkinsa päälleen pidätellen kyyneleitä.

"En voi mitenkään muuttaa mieltäsi?" Derek kysyi varovasti ja Miranda puisteli päätään ahdistuneena, kun hän saapui ovelle laukku olallaan.
"Hyvästi Derek. Löydät kyllä jonkun vielä, jonka kanssa voit elää onnellisesti loppuun asti... mutta se en ole minä. Kaiken jälkeen... ei minusta ole siihen." Sitten Miranda kiiruhti portaisiin ja tilasi taksin. Taksissa hän parahti kyyneeliin ja selitti kaiken sympaattiselle vanhalle miehelle, joka ajoi taksia. Kyyneleet tyrehtyivät kunnolla vasta kun taksi kaarsi Slaleyn nurkille, hänen ihanan talonsa edustalle. Miranda pyyhki entistä enemmän levinneet meikkinsä silmiltään ja maksoi ihanalle taksikuskille reippaat lisät siitä, että toinen oli lohduttanut häntä ja jaksanut kuunnella. Saatuaan etuovensa kiinni nainen lyhistyi istumaan eteisen tuolille ja potki ulkovaatteensa nurkkaan maahan. Onneksi hän oli vienyt kaiken viinin pois, hänen täytyisi olla huomenna työkykyinen. Ajatus kampaamosta oli lohdullinen, sillä hänen ei tarvitsisi ajatella tai olla huomion keskipiste. Hän voisi vain hoitaa ihmisten hiuksia, keskittyä siihen ja kuunnella asiakkaitaan. Saatuaan pesukoriin eiliset vaatteensa, jotka muistuttivat häntä Derekistä, hän kävi suihkussa, siistiytyi, söi yhden kaapista löytyneen energiapatukan ja päätti lähteä katsomaan Cindyä Rosingsiin. Tamma oli ihana ystävä, se ei juorunnut eikä pettänyt vaan rakasti häntä ehdoitta. He voisivat lähteä maastoon tuulettumaan.