[P] Hiljaa hyvä tulee

Keskiviikko 21. tammikuuta

Raiden laittoi Moneypennyä kuntoon ja mietti, ketä voisi pyytää taluttajaksi. harvalla olisi energiaa juosta Moneypennyn vierellä maastopolulla... Sitten hän näky Sawyerin.
"Hei, Sawyer! onko sinulla jotain pahasti kesken?"

Sawyer oli yltä päältä heinissä, sillä oli viettänyt viimeisen puolituntisen heiniä vintille heitellen. Paaleista irtosi aina heinää, joka tuntui ropisevan naisen päälle parhaista yrityksistä huolimatta, joten hän oli antanut periksi ja oli nyt kävelevä linnunpelätti. Hän oli tuskin ehtinyt tallikäytävän puolelle, kun hänen peräänsä jo huudeltiin.
"Ei", nainen vastasi kurinalaisella äänellään. "Miten niin?" Hän kysäisi. Ilmeisesti moiset kysymykset kuuluivat sosiaaliseen kanssakäymiseen. Sen verran hän oli oppinut viimeisen puolen vuoden aikana.

"Tuota... Tarvitsisin jonkun taluttajaksi maastoon, menen Moneypennyn kanssa. Ja en haluaisi pyytää Zoea joten.. Jos voisit?" Hän kysyi hymyillen varovasti. Ei Sawyerin tarvitsisi tehdä muuta kuin kulkea vieressä.

"Totta kai", Sawyer vastasi. Hän tunnisti käskyn (ainakin sellaiseksi hän Rayn kysymyksen mielessään tulkitsi) sellaisen kuullessaan ja osasi noudattaa niitä kyseenalaistamatta. Sitä paitsi, Zoe nauraisi räkäisesti moiselle pyynnölle. "Vaihdan vain nopeasti proteesia", nainen ilmoitti ja suuntasi varustehuoneeseen. Hän kantoi juoksuproteesin poikkeuksetta mukanaan tallille aamuisin, sillä koskaan ei voinut olla varma, milloin sille olisi käyttöä. Hän palasi hetkeä myöhemmin joustavamman proteesin kera tallin puolelle. Pitkä, lihaksikas nainen nyökkäsi valmiina lähtemään lenkille.

"Ah, kiitos. Menen jo ulos." Raiden otti mukaansa riimunarun ja asteli ulos hevosen kanssa. Moneypenny pyöri ympyrää, Ray jutteli sille ja pyöritteli hevosta ympäri maasta käsin, pitääkseen sen ajatukset pois päättömästä pyörimisestä.

Sawyer suuntasi ulos hetkeä myöhemmin ja otti riimunnarun toiselta. Hän vilkaisi Moneypennyä kuin miettien, mikä tuotakin eläintä riivasi. No, se ei ollut hänen ongelmansa, hän ei olisi selässä putoamassa, jos tamma sekoaisi.
"Minne haluat mennä?" Nainen kysäisi kiinnitettyään riimunnarun tamman suitsiin. Sen hän sentään osasi tehdä. Puolessa vuodessa oppi yllättävän paljon hevosista ja tallielämästä.

"Mennään tarhojen ohitse metsäpolulle." Raiden sanoi asetellessaan jalkansa varovasti jalustimeen. Notkeasti ja ketterästi hän ponkaisi tamman selkään, ottaen ohjat käteensä. Outo tilanne sai tamman steppaamaan.
"Mitä teetkin, niin älä yritä hallita sitä narusta. Jos se päättää lähteä, narussa on turvalukko. Soita vain ambulanssi ja joku etsimään meidät metsästä." Ray naurahti sarkastisesti.

Sawyer nyökkäsi reittipäätökselle ja odotti, että Ray komentaisi hevosen liikkeelle ennen kuin lähti itse kulkemaan hevosen rinnalla. Hän ei oikein ymmärtänyt, miksi ratsuttaja oli halunnut hänet mukaan, jos hän ei saanut hallita hevosta maasta käsin. Mitä hyötyä hänestä sitten olisi?
"Selvä", nainen ilmoitti kyseenalaistamatta käskyjä. Sellainen ei vain kuulunut hänen tyyliinsä, olivat käskyt miten järjettömiä tahansa. Se, mitä hän tositilanteessa tekisi, voisi hyvinkin rikkoa annettuja määräyksiä, mutta se olikin kokonaan toinen tarina.

Se oli pikemminkin rauhoittamaan Raidenia ja tavallaan tammaakin. Moneypenny pureskeli kuolainta ja vispasi päätään. Ratsuttaja jutteli sille hiljaa ja rapsutteli tamman kaulaa.
"Hyvä tyttö, hienosti.:"

Sawyer käveli itsevarmana hevosen rinnalla. Hän oli ensimmäisen viikon tuntenut olonsa kömpelöksi ja typeräksi hevosten rinnalla, mutta sen jälkeen tuttu itsevarmuus oli palannut. Hän ei ehkä osannut tai tiennyt kaikkea, mutta sen minkä hän teki, hän ainakin teki kunnolla.
"Olet ratsastanut sitä pitkään", Sawyer totesi varsin suoralla tavallaan, eikä edes lisännyt kysymyksiä loppuun. Hän oli nähnyt ratsuttajan puuhaamassa hevosen kanssa usein, vaikka selässä toista harvoin oli näkynytkään. Vaan no, kai sekin ratsastamiseksi laskettiin, jos työskenteli hevosen kanssa pyörötarhauksessa. Hänen maailmassaan ainakin se kävi ratsastuksesta. Hevonen pääsi liikkumaan ja ihmiset tukahduttamaan ihmeellisen tarpeensa pyöriä hevosten parissa.

Mies naurahti Sawyerin sanoille. No, voisi sen niinkin sanoa. Hän taputteli tamman kaulaa ja hymyili. Vielä toistaiseksi kaikki hyvin. Silti päällä oli Adrian Lowsleyn tallin logolla ja väreillä varustettu turvaliivi,jota hän oli treeneissä käyttänyt.
"Noin... 25 vuotta. Kymmenisen vuotta jockeyna kilpaa." Hän naurahti vastaukseksi Sawyerille ja pudisteli.
"Hyi kamala, olenpas vanha."

Jockeyna kilpaa? Ööö, okei. Hän ei tiennyt, mitä se tarkoitti, mutta ehkä hän ei menettänyt mitään kovin tähdellistä. Toinen oli ratsastanut joissakin kilpailuissa hevosilla kymmenen vuotta. Kuinka… kummallista.
"Kaksitoista vuotta Royal Marine Commandoissa", Sawyer vastasi pikaisen laskutoimituksen jälkeen. Kyllä, kaksitoista vuotta hän oli ehtinyt palvella maataan, ennen kuin typerä amputaatio oli lähettänyt hänet kotiin. "Vanha on vasta kun kokee itsensä sellaiseksi", nainen vastasi omalla periksiantamattomuudellaan. Hän ei ollut vielä vanha, vaan nuori. Olkoonkin, että hänen elämänsä oli vielä varsin sekaisin, eikä suuntakaan ollut selvillä, mutta ehkä se siitä.

".. Vau." Siihen hän ei osannut sanoa muuta. Hän ei tiennyt naisen olleen armeijassa. Tai oli ehkä arvannut, mutta niinkin kauan. Hän ei kysynyt miksi tuo oli lopettanut, ei se ollut hänelle kuuluva asia.
"Tottahan sekin on." Raiden vastasi, hakien tammaa varoen hieman tiukemmalle ohjalle, katsoen miten se reagoi. Moneypenny alkoi stepata hieman sivulle ja käänteli koko ajan korvian, kuiten etsien potentiaalista säikyttävää, mutta muuten se oli rauhallinen. Mahtavaa.

Hän oli ylpeä moitteettomasta palvelusajastaan. Hänestä ei ollut kuin hyviä merkintöjä armeijan kirjoissa, mikä oli Sawyerin mielestä hänen elämänsä upeimpia saavutuksia. Kersantiksi ylentäminen oli edelleen hänen elämänsä suurin yksittäinen tapahtuma. Sen päivän hän muistaisi ikuisesti.
"Miten poikasi voi?" Nainen kysäisi hetken hiljaisuuden jälkeen muistaessaan kuulleensa, että Raylla oli lapsi. Kai se nyt oikeasti oli poika? No, meni jo. Hänellä ei ollut mitään hiljaisuutta vastaan, mutta hän ei halunnut vahingossakaan hermostuttaa ratsastajaa moisilla. Joutuisi vielä oikeasti soittamaan sen ambulanssin ja etsintäpartion.

Ray hymyili. Oli suloista miten Sawyer kysyi Benjaminin voinnista.
"Hyvin, hän on iloinen päästyään tarhaan ikätovereiden kanssa." Hän katseli polkua mietteliäänä. Pystyisiköhän Sawyer juoksemaan?
"Pystytkö juoksemaan Pennyn tahdissa? Voisin kokeilla ravipätkää."

"Hyvä", Sawyer vastasi aavistuksen kankeasti. Hän ei ollut parhaimmillaan tällaisissa tilanteissa. Hän osasi ottaa vastaan käskyjä ja jakaa niitä, mutta niitä näitä jutustelu puolituttujen kanssa ei kuulunut hänen vahvuuksiinsa. Nainen olikin helpottunut, kun Ray esitti kysymyksen, johon hänellä oli helppo vastaus.
"Pystyn", hän vastasi hetkeäkään epäröimättä. Hän juoksi päivittäin monia kilometrejä. Kyllä hän pysyisi hevosen tahdissa, jos Ray nyt ei aikoisi koetella, kuinka lujaa tamma pääsisi pienillä jaloillaan.

"hyvä. otetaan pieni ravipätkä." Hän pyysi kevyellä jalkojen puristuksella ravia. Tamma pomppasi hieman eteenpäin ja heitti päätä ylös, mutta ratsastajan rauhallisuus ja rauhallinen puhe saivat sen onneksi tasoittumaan. Ehkä hän selviäisi elossa.

Sawyer lähti juoksemaan hevosen rinnalla pysyen vaivattomasti tamman tahdissa. Kyllä hän tällä vauhdilla juoksisi pidemmänkin pätkän. Hän oli kestävyysjuoksija, eikä panostanut niinkään nopeuteen, joten laukan vauhdissa hän ei enää pysyisi mukana pitkiä aikoja. Vaan tuskinpa Ray sellaista aikoi, kun kerran suhtautui näin varovaisesti raviinkin. Nainen keskittyi askeliinsa, sillä ei aikonut kaatua proteesiinsa nyt, kun vieressä oli ilmeisen säpsy hevonen.

Se olisikin puuttunut, että Moneypenny juoksisi paniikissa rähmällään olevan naisen yli. Kun tamma alkoi rentoutua, hän hidasti sen käyntiin. Työskentely kaikkien pelottavien esineiden kanssa oli selvästi auttanut ja säpsyminen oli vähentynyt kun stressitaso oli saatu alas. Mahtavaa.
"Hieeno tyttö, hyvä.. Kesällä päästään jo ehkä pellolle."

Sawyer hidasti ratsukon mukana. Riimunnaru roikkui löysänä, vaikka hän pitikin siitä kunnolla kiinni toisella kädellään. Nainen vilkaisi huvittuneisuutta silmissään lyhyttä miestä tamman selässä. Vai että kesällä pellolle? Hevosihmiset olivat kerrassaan kummallista väkeä.

Tai nummelle, mikä helvetti se nyt oli. Kuitenkin,  jonnekin missä he voisivat päästellä Moneypennyn kanssa vailla huolta. Ehkä hän voisi kesällä jo hypätä pieniä esteitä tammalla. Se olisi upeaa, kertoa Aislingille sellaista.

Sawyer käveli hevosen rinnalla katse suoraan eteen suunnattuna. Hän voisi jatkaa matkaa kaikessa hiljaisuudessakin, mutta ehkä tämä olisi sopiva hetki kysellä enemmän Raysta. Hän oli monesti seurannut sivusta ihmisten puuhia ja kanssakäymistä tallilla, ja vaikka harvoin puhuikaan pitkään kenenkään kanssa, oli hän silti ehtinyt keräämään koko joukon pieniä tiedonmurusia. Kuten sen, ettei Zoe tuntunut tulevan toimeen Rayn kanssa sitäkään vähää kuin muiden kanssa. Hän ei mielellään kysellyt hevosista, kun ei niistä paljoa tiennyt, ja pojastakin oli jo tullut kyseltyä, joten tavanomaiset puheenaiheet alkoivat olla lopussa. Ehkä hän voisi tehdä poikkeuksen ja kysyä jotakin miehen omasta hevosesta. Se oli hauskannäköinen nelijalkainen.
"Mitä hevosellesi kuuluu?" Nainen kysäisi käyttäen diplomaattisesti sanaa hevonen omakeksimän lempinimen tilalla. Tosin ehkä Ray ei olisi pahastunut siitä, että hän kutsui Olafia Jöröjukaksi. Sehän oli oikein kuvaava lempinimi.

Ra istui täysiverisen selässä yllättävän rentona. Shhshh.
"Hyvää, Olaf nauttii elämästään." Hän naurahti, ruuna voi loistavasti. Se oli loistavalla tallilla ja nautti elämästä uuden tarharyhmänsä kanssa. Se tuntui viihtyvän Arizonan ja Gabinon kanssa loistavasti.
"Tai no, se nauttii aina, jos vain on ruokaa."

Sawyer nyökkäsi. Hän ei oikein tiennyt, mitä sanoa, kun kerran hevosista puhuttiin. Hyvä, että Olaf viihtyi, mutta mitä hänen oli tarkoitus sanoa tähän? Hän ei tiennyt riittävästi hevosista pitääkseen yllä mielenkiintoista keskustelua, joten ehkä oli parempi antaa olla.
"Hyvä niin", Sawyer päätyi toteamaan vaikeaselkoisella äänellään. Hän ei päästänyt tunteita kuulumaan äänestään, sillä vuodet armeijassa olivat opettaneet yliluonnollista tunteidenhallintaa.

Raiden silitteli nyt kävelevän tamman kaulaa.
"Käännytään vain kotiin jo, että jää kaikille hyvä mieli." Hän jatkaisi kentällä kolmen erilaisen käynnin harjoittelua tai jotakin sellaista. Hän hymyili itsekseen hevosen selässä.
"Sinä et taida ratsastaa ollenkaan?"

"Selvä", Sawyer totesi jälleen ja kääntyi ratsukon mukana takaisinpäin. Hän olisi mielellään kävellyt tai juossut pidemmällekin, mutta ehkä hän voisi lähteä Atlaksen kanssa lenkille illemmalla. Koira nauttisi siitä, ja kunnon juoksuharjoitus piristäisi häntäkin.
"Se näyttää riittävän vaikealta kahdella jalallakin. En usko sen olevan yksijalkaisia varten", nainen totesi hymähtäen. Olihan hän osallistunut vaellukselle Skotlannin halki, mutta siellä hän oli kävellyt suurimman osan matkasta Arizonan rinnalla eikä niitä hetkiä, kun hän oli ratsun selässä istunut, voinut oikein ratsastamiseksi kutsua, kun hän oli tosissaan vain istunut eikä ollut tehnyt yhtään mitään.

"Riippuu hevosesta." Helpolla hevosella oli helppo ratsastaa. Raiden mietti välillä että alkaisi ottaa jotakuta junioriratsastajaa vuokraamaan Olafia niin, että pitäisi tuolle tunteja ja lapsi saisi vaikka käydä pienissä kilpailuissa. Olaf olisi siihen täydellinen.

"Ne ovat kaikki eläimiä", Sawyer vastasi. Hän oli nähnyt, millaisia suuret hevoset osasivat olla säikähtäessään jotakin olematonta, kuten vaikkapa väärään paikkaan eksynyttä ämpäriä. Hän ei halunnut istua sellaisen eläimen selässä, kun maastakin käsin Hookin piteleminen oli kunnon urheilua.
"Olen tyytyväinen näin", hän totesi kuin se päättäisi keskustelun siihen. Ei hän ratsastaisi, vaikka hänellä olisi molemmat jalat ja kyky pysytellä hevosten loikissa mukana. Se ei vain ollut häntä varten, vaikka Arizonan selässä olikin aika ajoin ollut ihan mukavaa.

Raiden ei sanonut siitä sen enempää, vaikeni vain. Hän naurahti ja jalkautui tamman selästä tallipihassa, vilkaisten naista.
"Kiitos kun tulit henkiseksi tueksi."

"Ole hyvä", Sawyer vastasi ja ojensi riimunnarun Raylle. Suuri koira odotti häntä tallikäytävällä ja liittyi omistajansa seuraan heti, kun Sawyer suuntasi varustehuoneen puolelle, vaihtoi proteesin ja valmistautui jatkamaan päiväänsä eteenpäin.

Raiden otti kiittäen vielä riimunarun ja lähti kentälle, nousten siellä takaisin selkään. Jonkun muun selästä hän olisi voinut avata portin, mutta ei Moneypennyn.