(Y) Try hard enough and false becomes right

Päivä 1.

Tätä hetkeä varten oli valmistauduttu kuukausia, vuosia. Miranda oli treenannut Kerryn kanssa tiukan Thomas-valmentajan silmien alaisena monta kuukautta putkeen ja heitä oli valmisteltu hevosen kanssa vuosia kestäneestä yhteistyöstä huolimatta entistä tiukemmin nyt tämän vuoden puolella. Aiemmin hän oli vuokrannut hevosta 3 kertaa viikossa, ratsastanut sitä muutaman kerran valvonnassa ja niin oli pärjätty. He olivat kuitenkin alkaneet menestyä kisoissa ja kvaalautuneet aluemestaruuksiin - vaikea hevonen oli vihdoin antautunut nuoren määrätietoisen naisen ratsastustyylille. Kun Miranda talutti päätään korkealla pitävää valkoista, melkein 180cm korkeaa, irlantilaista ruunaa traileriin hänen sydämensä hakkasi. Hevonen oli valkoiseksi puunattu, aamulla pesty, ja sillä oli Mirandan ostama metallisenharmaa kisaviltti päällä. Hän halusi olla vakuuttava päästessään kisapaikalle, jonne oli vain puolen tunnin ajomatka. Hän oli onnellinen, että matka ei ollut pidempi, sillä auliisti traileriin asteleva ruuna ei sietänyt pitkiä aikoja paikallaan. Hän tunsi rakkaan hevosen jokaisen oikun, inhokin ja mieltymyksen. He olivat erottamaton pari.

Kerryn viereen lastattiin tummanpunaiseen loimeen sonnustautunut pienempi palomino Diamond-niminen tamma, Kerryn paras ystävä. Diamond lähti ratsastajansa Alexin kanssa Mirandan ja Kerryn seuraksi kisamatkalle, hekin olivat päässeet Northumberlandin aluemestaruuksiin. Tamma ja häntä vuoden vanhempi mies olivat myöskin upea pari, mutta Miranda oli myös todella luottavainen hänen ja ruunansa puolesta.

Autoa lähti ajamaan turhankin tutuksi tullut tuima Thomas - ei hän olisi luottanut auton rattia kenenkään muun, kuin itsensä käsiin. Alex ja Miranda istuivat takapenkille, sillä etupenkki oli täytetty varustein. Vaaleatukkainen 21-vuotias Alex oli Mirandan paras ystävä talleilta, upea ratsastaja ja hevosmies. Hänestä olisi varmasti tullut enemmänkin kuin ystävä, ellei Miranda olisi palannut jälleen yhteen Derekin kanssa yhden turhanpäiväisen riidan jälkeen. He olivat kaveriporukan silmissä upea pari, sellainen joiden väliin ei tullut mitään. Totuus oli karumpi, kyllä he riitelivät ja välillä rajustikin. Miranda rakasti Derekiä, todella rakasti. Heidän elämänsä saattoivat vain olla ehkä liian erilaiset, Miranda ei ollut enää varma mitä ajatella heistä. Kyllä kai Derek häntäkin rakasti.

Alex oli samanlainen kuin Miranda, spontaani ja hyväntuulinen. Hän rakasti laulaa radion tahdissa, vaikka vire olikin usein kaukana oopperasaleissa kuultavista solisteista. Kun musta maasturi lähti vetämään traileria vehreästä tallipihasta Mirandan täytyi unohtaa jännityksensä, sillä Alex pyysi vastaan hangoittelevaa valmentajaa kääntämään radion nuppia kovemmalle ja sieltä soiva popitus sai parivaljakon rentoutumaan ja hoilottamaan hittibiisejä. 40-vuotias tiukkapipoinen valmentaja heltyi pitämään suunsa supussa, eikä valittanut. Löysällä poninhännällä pitkiä vaaleita hiuksiaan pitävä Miranda tanssi istuallaan Alexin kanssa auton takapenkillä ja nauruntäyteinen puheensorina täytti maasturin koko matkan ajaksi.

~~

"Katso Alex!", Miranda katsoi oikeanpuoleisesta ikkunasta pitäen omaa kättään Alexin vahvan käsivarren ympärille kierrettynä ja osoitti leveästi hymyillen avautuvaa kisakeskuksen aluetta. Loppukesän kunniaksi kaikkialla oli lämmintä, vihreää ja pieni ihana tuulenvire vietti pitkää nurmikkoa, puiden lehvästöä ja parkkipaikalta näkyvien, kisapaikalla kävelytettävien, puunattujen hevosten avonaisia jouhia. Thomas kaarsi tottuneesti auton ja trailerin tyhjälle parkkipaikalle ja sulki kovalla jytisevän radion, Pinkin Sober-kappale hiljeni ja kaksikko takapenkillä ymmärsi alkaa jälleen jännittää. Miranda oli kiertänyt kyllä paljon erinäisiä kisoja, mutta tällä kertaa kyseessä olivat mestaruudet - oikeasti isot ja merkittävät kisat. Alex oli ollut viime vuonna näissä kisoissa, sijoittuen kolmanneksi ja ymmärtäen jo mitä odottaa. Diamond ja hän olivat tänäkin vuonna varma voittaja, ainakin Mirandan mielestä.

Miranda avasi auton oven, laski jalkansa rahisevaan parkkipaikan vaaleaan hiekkaan ja harppoi traileria avaamaan. Hän avasi vasemman puolen lukot, kun Alex avasi toiset. Hevosvaunusta paljastui kaksi tuskastunutta ratsua, Kerry mulkoili Mirandaa tummilla silmillään ja Diamond lähinnä steppasi paikallaan. Valkea ruuna, jonka jalkoja koristi vielä hieman papurikonharmaa karva, pääsi trailerista ulos ensimmäisenä ja laskeutui kulkusillan lähes ravissa pakittaen. Yrittäen karata paikalta takavasemmalle kiusallaan Miranda sai pidellä ketjunarua kaikin voiminsa ja oli onneksi osannut odottaa tällaista reaktiota. Kerry oli dramaattinen hevonen vaikkei koskaan tarkoittanut pahaa. Diamond saapui Alexin kanssa myös maantasalle ja pöristeli sirolla turvallaan stepaten yhä paikallaan. Molemmat hevoset rauhoittuivat kuitenkin hieman päästyään ulkosalle matkustuksen jälkeen ja katselivat korvat hörössä avautuvaa kisapaikkaa. Heidän ohitseen käveli komeita hevosia, poneja ja ratsastajia. Edessä nousi muutama teltta, hiekkaisia kävelyreittejä korosti tienviitat ja väliaikaiskarsinat olivat siisteinä käytävinä kisapaikan oikealla puolella. Keskellä avautuivat kolme isoa kenttää ja kisakeskuksen oma talli löytyi kaiken takaa suuren niityn vierestä. Hiekkateiden vierustan nurmialueilla osa ratsuista söi tyytyväisenä ruohoa ja kahden ratsun kanssa ratsastettiin heidän ohitseen, kun Miranda kävelytti Kerryä Alexin ja Diamondin takana. Sympaattinen, ääniherkkä tamma kulki rauhattomana mutta Alex tiesi paremmin miten toimia ja mihin mennä. Thomas oli lähtenyt ilmoittamaan heidät ja palasi hetken päästä karsinatietojen, aikataulujen ja lähtölistojen kanssa. Tänään ei olisi kisaluokkia, huomenna olisi heidän molempien vuoro. Onneksi he eivät olleet samassa luokassa - Alex kisasi 100cm luokassa kun taas hän Kerryn kanssa 90cm luokassa. Toki he olivat treenanneet yli metrin ratoja mutta kvaalautuivat tuolle tasolle, se riitti Mirandalle.

~~

Hevoset asuivat vierekkäisissä karsinoissa ja Miranda oli siihen tyytyväinen. Diamond ja Kerry eivät olisi sietäneet olla erillään toisistaan uudessa paikassa. Majoituttuaan Miranda oli vetänyt ratsastusvaatteet päälleen ja lähtenyt kävelemään Kerryn karsinaa kohden. Hän ratsastaisi sen nyt ja saisi siten loppuillan vapaaksi. Kello löi kolme, kun hän laittoi ilmaa potkivalle ruunalle mustan yleissatulan selkään ja kiristi sen vyön. Ruuna oli niin huvittava vihaisena, ettei Miranda pystynyt olemaan vakavissaan komentaessaan sen potkintaa. Väliaikaiskarsinat olivat kuitenkin tilavia, ruuna ei osunut seiniin lapiokavioillaan. Ujutettuaan kiiltävät mustat meksikolaissuitset hevosen päähän ja full cheek-kuolaimet sen suuhun Miranda napsautti kypäränsä lukon kiinni, nappasi käteensä pitkänhuiskean kouluraipan ja vetäisi haluttoman ruunan kumiohjista karsinasta ulos.

Taaimmaisella kentällä Miranda kampesi ison hevosen selkään ja sääti jalustimet estepituudesta pidemmäksi. Raamikkaan kimon selässä hän tunsi itsensä pieneksi, vaikka jalat ylettivätkin hyvin kyljille. Siistien mustien saappaiden kantapäitä koristivat kannukset, joita hän tulisi tarvitsemaan. Oli lämmin iltapäivä ja Miranda oli sonnustautunut vain vaaleansiniseen avonaiseen toppiin ja tummanruskeisiin ratsastushousuihin, joiden korkeaa vyötäröä piti yllä mustana kiiltelevä vyö. Nainen halusi näyttää hyvältä kisapaikalla tarkkailevien kilpakumppanien edessä. Kerrylle hän oli ottanut kaksi huopaa mukaan, valkoisen kisahuovan ja sähkönsinisen valkoisella koristenauhalla varustetun huovan, joka sillä oli nytkin päällään. Se sopi ruunalle niin upeasti.
Miranda otti alkukäyntien jälkeen Kerryn raville ja muisteli vuosien aikana kertynyttä tietoaan hevosesta. Sillä oli iso, raskas pää, jota se kannatteli harvoin mielellään - varsinkaan omin voimin. Sen askel oli matkaavoittava mutta laahava. Ruunan runko ei ollut pitkä ja takapää toimi hyvin - se ei ollut jäykistynyt tuntikäytössä epätasaisempienkaan ratsastajien käytössä. Siitä syystä se olikin niin arvokas tuntiratsu, siinä oli luonnetta ja sillä oli hirveän hyvä koulutus. Oikean ratsastajan kanssa sen kanssa hyppäisi yli 120cm korkeita esteratoja ja pääsisi vaativistakin kouluradoista kiitettävin numeroin. Thomasin mukaan Miranda oli valmis aloittamaan piaffen ja passagen opettelun tänä syksynä eikä nuori nainen malttanut odottaa. Tuntiratsastajana parasta oli se, että oppiminen oli kokopäivätyötä - hän ei ollut koskaan valmis vaan sai tietää päivittäin uusia asioita. Parhaana opetuksena Miranda oli Thomasilta saanut sen, että Kerryn kuului toimia esteradalla kuten se toimisi kouluradallakin - vaivattomasti, kuuliaisena ja määrätyssä temmossa. Iso hevonen ei saanut rettelöidä esteiden läpi ja heidän kuului näyttää siistiltä, vaikka kyseessä olisikin aikaa vastaan ratsastaminen.
Ravissa Miranda lähti keventämään ja pehmitteli matkan jäljiltä jäykistelevää ruunaa. Sen aiempi innostus kisapaikasta oli lieventynyt karsinassa ja samanlainen haluttomuus ratsailla palautunut. Miranda tiesi kuitenkin, miten vähitellen suostutella ruuna tehokkaampaan työskentelyyn ja pian se olikin jo siinä tilassa, että Miranda pystyi pyytämään sitä kaarevilla urilla taipumaan ja työstämään pyöreyttä tiiviiseen mutta isoon runkoon. Otettuaan ravissa muutaman loivan kiemurauran ja pohkeenväistöä alas istuen hän siirsi ruunan pääty-ympyrälle laukkaan. Vaikka Kerry keskittyikin nyt täysillä sille rakkaaseen ratsastajaan, mitä se ei tosin aina näyttänyt ulospäni, se olisi villiintynyt suoralla uralla laukkaamisesta niin, että Miranda ei halunnut edes yrittää hallita sitä. Sillä oli kuitenkin kuljetuksen jälkeistä energiaa, jonka se päästäisi laukkatyöskentelyssä valloilleen - Miranda tiesi sen, sillä oli kokenut tällaisia tilanteita aiemmin. Pääty-ympyrällä Kerry poukkoili aluksi tyytyväisenä mutta päätyi lopulta rauhoittumaan ja tasaantumaan Mirandan avuille. He ottivat dramaattisen laukanvaihdon kautta suunnanvaihdoksen ja jatkoivat toisessa päädyssä laukkaa.

Otettuaan ravit toiseen suuntaan hän laskeutui alas pitkään raviaskeleeseen ja hidasti ruunansa välikäynteihin. Kentän portilla seisoi punaiseen puettu palominotamma ja Alex, joka oli sonnustautunut myöskin siististi tummanpunaiseen pikeepaitaan ja mustiin housuihin. He olivat aamulla kiillottaneet ratsastussaappaansa yhdessä.

"Näytät hyvältä", Alex kehaisi ja tajusi sitten, mitä oli mennyt sanomaan, ja nolostui. "Tarkoitan... te näytitte oikein hyvältä äsken."
Miranda hymyili miehelle kehujen ansiosta muttei tiennyt miten hänen olisi kannattanut reagoida. Alex osasi aina sanoa oikeat asiat, vaikkei hänestä itsestään ehkä tuntunut siltä. "Kiitos, niin sinäkin, ja te", hän sanoi ja katseli Diamondia. Sille, jos jollekin sopi punainen.

Alex talutti tamman kentälle ja nousi selkään, Miranda ei muistanut milloin viimeksi olisi nähnyt miehen ratsastamassa muutakaan hevosta. He lähtivät liikkeelle ja pikkutamma askelsi tummat jalat pitkälle venyttäen. Sillä oli säkäkorkeutta vajaa 170cm mutta askeleet olivat upeat ja harppovat. Vaikka Alex oli pitkä hän näytti sopusuhtaiselta Kerryä siromman ratsun selässä.

~~

Oli saapumispäivän ilta, kello näytti seitsemää ja Alex ja Miranda istuivat yhteisen motellihuoneensa sohvalla. Thomas ja tallinomistaja olivat päättäneet, että säästökuluiksi he olisivat samassa huoneessa ja Thomas omassaan. Olivathan he kuitenkin vain ystäviä, eivät sen enempää. Molemmille asia - josta oli tosin päätetty ilman heitä - sopi aivan hyvin.
Pieni televisio toisella seinällä näytti uutisia siitä, kuinka Stanly V.H. Muldersland valittiin eilen illalla Northumberlandin aluehallinnon johtajaksi. Kaksi nuorta eivät kuitenkaan seuranneet televisiota, vaan juttelivat huomisesta.

"Millaisen radan luulet, että he rakentavat?" Miranda kysyi ja risti jalkansa pehmeälle, upottavalle sohvalle.
"Viime vuotisessa oli diagonaalilinja, kolmoissarja jaa...mitäköhän muuta sen erityisempää", Alex pohdiskeli ja laski kaukosäätimen pölyiselle puiselle sivupöydälle. "Ei mitään, mistä sinä ja Kerry ette selviäisi", hän sanoi ja hymyili naiselle tutuksi tulleella vinolla tavallaan. Hänellä oli aina niin säkenöivän valkoiset hampaat. Miehen iho oli myös loppukesästä ruskettunut, kuten Mirandankin, ja se lisäsi pepsodenthymyn vaikutelmaa.
"Niin varmaankin", Miranda sanoi ja jännitti huomista. Laiska katse siirtyi televisionruutuun, jossa valkohiuksista uutta johtajaa haastateltiin. Mirandan pää laskeutui Alexin olkapäälle ja hän käpertyi toisen viereen parempaan asentoon. "Luotan kyllä Kerryyn mutta menen itse varmaan paniikkiin", hän harmitteli vaikkei halunnut määrätä omaa menestystään.
"No et mene, minä tulen kannustamaan sinua, ehdin kyllä paikalle", Alex vakuutti ja nojautui omalla päällään Mirandan päähän. Naisen hiukset tuoksuivat hänestä niin ihanilta, hän oli kaiken kaikkiaan niin ihana. Mies ei kuitenkaan voisi koskaan kertoa, mitä tunsi tätä kohtaan. Alex oli fiksu ihminen mutta oli siitä huolimatta kateudesta kylläinen kun katseli kiittämätöntä Derekiä Mirandan seurassa. Miten hän kehtasi aina riitautua Mirandan kanssa ja erota ja palata sitten uudestaan anelemaan armoa?
"Se olisi minusta ihanaa", Miranda vastasi Alexille hymyillen. Motellihuoneessa oli illan ansiosta hieman viileämpi kuin päivisin ulkona mutta hän viihtyi silti t-paidassa ja shortseissa.
"Miltä Diamond tuntui tänään? Tai entä huominen?" Miranda kysyi.
Alex ei halunnut olla liian varma huomisesta, vaikka olikin yksi ennakkosuosikeista sympaattisen tammansa kanssa. Diamond oli tuntunut viime kuukaudet mahtavalta ja oli ollut talvisista lihasjäykkyyksistä huolimatta nyt vetreä. "Sillä oli energiaa mutta saatiin yhdessä purettua se oikealla tavalla", Alex kertoi. "Jos keskitymme tosissamme huomenna teihin pärjäämme kyllä."
Miranda nyökkäsi rakkaan ystävänsä puheille niin hyvin kuin siinä käpertyneessä asennossaan pystyi ja katseli kulahtanutta kukkatapettia. "Thomas ja Catherine valitsivat meille kyllä upean motellin", Miranda nauroi. Catherine oli tallin omistaja.
"No todellakin", Alex yhtyi nauruun.

Päivä 2.

Miranda heräsi kuumasta motellihuoneesta kahdeksan aikaan aamulla. Huoneessa oli pelkästään parisänky, johon hän oli Alexin kanssa tuupertunut eilen myöhään. He olivat jutelleet niin pitkään. Liian paksu peitto oli mytyssä jaloilla ja vasen käsi löytyi lepäämästä Alexin paljaalta, lihaksikkaalta vatsalta. Mies ei ollut vielä herännyt ja Miranda hätkähti paljasta ihoa kätensä alla vetäen sen pikaisesti omalle puolelleen. Nainen nousi puoli-istuaalleen ja katseli uinuvaa blondia rauhassa. Hänen teki mieli herättää toinen muttei kehdannut vaan heilautti itsensä sängyn reunalle istumaan ja veti pörröiset hiuksensa kasvoilta pois. Hän oli nukkunut huonosti ja nähnyt jännityksentäyteisiä kamalia unia epäonnistumisesta ja valkean ruunan loukkaantumisesta. Alex mutisi unisena herätessään siihen, kun Miranda veti farkkushortseja päälleen toisella puolen huonetta.

"Huomenta", Miranda sanoi hymyillen yhtäläisesti väsyneelle kisakumppanilleen ja oli onnellinen, että oli saanut housut jalkaan ennen toisen heräämistä. Ei enempää outoja tilanteita, kiitos.
"Huomenta", Alex sanoi hitaasti nousten seisomaan ja venytellen. Miranda huomasi katselevansa toista liian pitkään ja keskittyi vaaleanpunaisen topin päällepukemiseen.
Seinällä roikkuva kello näytti 25 yli kahdeksaa, kun Thomas tuli koputtamaan tummanruskealle puuovelle ja huuteli heitä hereille. "Kohta valmiina", Miranda huudahti valmentajalleen. Heillä oli vielä hyvin aikaa nauttia aamupalat ja siirtyä sitten tallialueelle. Hänen kisaluokkansa alkoi yhdeltä, Alexin kahdelta. Pahimpaan helleaikaan, Miranda ajatteli harmistuneena.

"Kehtaanko mennä kisoihin pelkässä kisapaidassa?" Miranda kysyi kun käveli Alexin vierellä, Thomaksen takana, motellin ruskeanharmaata käytävää pitkin alakertaan.
"Kehtaat", pääsi Alexilta, kun taas Thomas lähti kielteisemmälle kurssille. "No ethän sinä voi, Miranda", hän sätti. "Mestaruuskisoissa ei jätetä hyvää kisatakkia takapakkiin roikkumaan." Toki valmentajalla oli pointti mutta ulkona tulisi olemaan keskipäivällä todella kuuma. "Mutta minulla on todella kauniit ja siistit kisapaidat mukana, Thomas", Miranda marmatti. "Voit olla varma, etten olisi ainoa pelkässä t-paidassa!"
He saapuivat aulaan, josta pääsi ruokailutilaan ja pieneen kahvilantapaiseen tilaan. Miranda osti itselleen täytetyn sämpylän ja kahvin, Alex puuron ja Thomas päätti selviytyä aamun banaanilla ja jollakin patukalla. Valmentajan ruokailutottumukset eivät olleet upeimmat mahdolliset.

~~

Miranda oli aamupalan jälkeen päätynyt hakemaan Alexin kanssa autolta hevosten varusteita viimeiseen puunaukseen. Thomas oli hoitanut aamuruokinnan, onneksi, joten heidän ei tarvinnut vielä hetkeen huolehtia hevosista. Alex oli saanut yön jäljiltä pörröttyneet hiukset kuriin mutta Mirandan vaaleat kutrit eivät olleet taipuneet hänen tahtoonsa niin helpolla. Hän oli sotkenut ne nutturalle, joka nyt avautui epätoivoisesti. He pesivät ja rasvasivat satulat, suitset, martingaalit ja huolsivat suojat ja siistivät valkoiset kisahuovat. Thomas oli pitänyt heille kurinpalautuksen, kun he olivat halunneet kisata värikkäissä huovissa. Tulisi olemaan siis ihme, jos Miranda saisi ratsastaa pelkässä kisapaidassa ratansa.

Saatuaan hoidettua hommansa Miranda huokaisi, pyyhki rasvaiset kätensä lyhyisiin shortseihinsa ja huitaisi hiussuortuvat pois kasvoilta.
"Mitä ajattelit tehdä Diamondin kanssa ennen rataanne?" hän kysyi vieressä olevalta Alexilta, joka kantoi varustekasaa takaisin säilytykseen kisakaappiinsa. Alexin oli siisti ja metallinen - Miranda oli koristellut omansa Kerryn ja hänen kuvalla ja muutamalla muulla piirretyllä koristuksella.
"Varmaan liikutan Diamondin jotenkin, lähtisitkö kanssamme tarkistamaan maastoreittejä? Ei käyty viime vuonna maastossa ollenkaan", Alex kertoi. Hän oli ollut viime vuonna yhden toisen tytön kanssa täällä kisamatkalla - hän oli lopettanut tallilla käymisen talvella ja ostanut oman hevosensa.
"Se olisi mahtavaa!" Miranda hihkaisi ja hymyili leveästi Alexille. "Lähdetäänkö samantien?"
"Lähdetään vain", Alex sanoi ja hymyili takaisin. Mirandan hymykin oli niin ihana hänestä, huomasikohan nainen miten hän katseli häntä.
Miranda huomasi kyllä mutta tahtoi sivuuttaa sen. Ei siitä tulisi mitään, ehkä he ymmärtäisivät sen vielä.
"Onneksi niillä voi mennä ilman satulaakin", Miranda totesi kun he kävelivät jo kuivuneet suitset ja harjapakit mukanaan karsinoille. Satulat eivät olleet ehtineet kuivua tarpeeksi ja ehkä parempikin, ettei niitä käytettäisi ennen kisoja. Maastossa kuivallakin kesällä saattoi tapahtua mitä vain.
"Jep", Alex totesi ja kaappasi Mirandan kylkeään vasten leppoisasti, jotta voisi taas tuntea hänen lämpönsä itseään vasten.
Mirandaa ei haitannut olla läheinen Alexin kanssa, Derek tiesi, että he olivat vain ystäviä. Kylki kyljessä kulkeminen, käsikynkät ja muu läheisyys oli hänelle ja Alexille arkipäivää. Kuten heidän hevosensa, he olivat yhtä erottamattomia.
"Milloinkohan kannustusjoukot saapuvat?" Miranda nauroi hieman - oli huvittavaa, että heillä edes oli kannustusjoukot. Kourallinen tallilaisia, ystäviä ja henkilökuntaa tulivat katsomaan joka kisoja.
"Varmasti ajoissa mutta ehdimme kyllä käydä maastossa", Alex sanoi ja katsoi rannekelloaan, joka näytti kymmentä.
"Niin..." Miranda sanoi hiljaa ja tuudittautui kävelemään Alexin kyljessä. Hänen iso kätensä vyötäröllä tuntui turvalliselta kuin myös vaaleanruskeiden silmien lempeä katse.

~~

Alexin tuupattua Mirandan ison ruunansa selkään hän oli noussut itse helpon näköisesti innokkaan Diamondin selkään ja he olivat lähteneet kävelemään tallialueen läpi kohti maastoreittien risteymää. Tienviitoista näki reittien pituudet ja he päätyivät kääntymään oikealle, 5 kilometrin lenkille. Pieni ihana viilentävä tuulenvire jatkui keskipäivällä, kuten eilenkin. Miranda oli kiitollinen, kun se vei paksuja vaaleita hiuksia hiostamasta niskaa ja mietti, josko hän kisojen jälkeen leikkaisi niitä lyhyemmäksi. Hän piti hiustensa muovailusta ja aloittaisikin nyt syksyllä kampaajaksi kouluttautumisen. Siitä tulisi mahtavaa. Miranda värjäsi monen ystävänsä hiuksia jo nyt ja huolsi toki omiaan ahkerasti. Menneisyydessä oli tullut kokeiltua monenlaisia hiusmalleja mutta värjännyt hän ei ollut kuin latvojaan, ennen kisoja ne olivat olleet vaaleanpunaiset mutta hänet oli patistettu värjäämään kirkas väri pois edustavuuden nimissä.

Kerryn selkä oli hyvä ilman satulaakin liikkumiseen, se oli pyöreä eikä luiseva eikä korkea säkä haitannut kuten olisi voinut kuvitella. Diamondin selkä oli luisevampi mutta Alexin mukaan mukava siitä huolimatta. Miranda oli ratsastanut palominolla tammalla vain kerran aiemmin Alexin sairastumisen takia ja ihmetteli, miten hyvin mies sai tamman kulkemaan. Diamond oli ollut todella vaikea saada rauhoittumaan ja kuuntelemaan.

He kävelivät laiskasti ensimmäisen kilometrin ja juttelivat. Hevoset kulkivat rentoutuneesti vierekkäin eivätkä välittäneet ulkomaailman hälinästä, vaikkei sitä juurikaan ollut. Maastoreitit olivat metsän keskellä ohittaen muutaman nummen - tiheää asutusta ei ollut lähelläkään. Vain linnut lauloivat ja muutama lentokone ylitti taivaan. Diamond olisi yksin saanut sätkyn ties mistä rahinasta mutta Kerryn seurassa sekin osasi rentoutua. Kerry itse oli pomminvarma maastoratsu.
Hevoset tiesivät hetken himmailun päästä jo odottaa ravausta ja kaksikko pyysikin ratsunsa raviin metsän avautuessa kahdeksi nummeksi hiekkatien ympärille. Pitkät heinänkorret huojuivat kauniisti tuulessa ja aurinko paistoi taivaalta lämmittäen Mirandan paljaita olkapäitä. Kerryn askel oli suuri mutta ihana istua, hän pystyi keskittymään ratsuunsa muutoin kuin miettimällä vain selässä pysymistä. Ruuna kantoi itseään maastossa aina paremmin ja nytkin Miranda työskenteli sen kanssa alati tyytyväisenä. Jonain päivänä he voisivat varmasti siirtyä vaativaan B:hen. Ajatus tuntui kuitenkin kaukaiselta, hyvä kun olivat päässeet A-merkin koulurataa läpi. Myöskin ajatus eteenpäin siirtymisestä tuntui kaukaiselta, ei Miranda ajatellutkaan, että voisi elää elämäänsä jotenkin muutoin kuin Kerryn kanssa ja ratsastuskoulun arjessa. Näin oli niin hyvä.

"Laukataanko?" Miranda kysyi iloisena ravin lomasta.
"Mietinkin milloin pyytäisit", Alex nauroi ja antoi laukkapohkeet Diamondille, joka heitti korvat hörölle ja nosti laukan silkkistä häntäänsä huiskauttaen. Kerry ryösti Mirandalta tammakaverin perään ja nainen nauroi ottaen ruunan hallintaan ja pitäen pohkeet kiinni sen valkoisissa kyljissä. He laukkasivat pitkin nummen viertä ja sitten uudestaan metsän sisään. He eivät olleet varmoja mihin menivät ja osaisivatko takaisin mutta tässä välissä sillä ei ollut merkitystä. Tie nousi hetken päästä jyrkälle ylämäelle ja Miranda kannusti Kerryn villimpään laukkaan. He kiihdyttivät mäen ylös ja ottivat raville sen päällä. "Mahtavaa", Miranda haukkoi henkeään ja katsoi heidät saavuttaneeseen ratsukkoon.
"Jep", Alex myötäili ja hymyili. "Palataanko takaisin? En tiedä voiko tuota kautta kiertää takaisinpäin eri reittejä", Alex viittoili kaartuvan tien suuntaan.
"Palataan vain, mitä kello on?"
"Vasta 15 vaille yksitoista. Oltaisiin varmaankin 20 yli takaisin", Alex arvioi.
"No sittenhän tämä sujui aika hyvin", Miranda vastasi ja antoi Kerryn venyttäytyä syömään ruohonpenkkaa. "Voidaan levähtää hetki", ja kääntyi istumaan tutun ruunan selässä naistensatulaan. Alexkin antoi Diamondin laskeutua syömään.

~~

Saavuttuaan takaisin tallipihaan Alex ja Miranda näkivät tutun vaaleanvihreän minibussin ajamassa parkkipaikalle. Sen ikkunoita koristavien vihreäraidallisten verhojen takaa kurkisteli tuttuja kasvoja. Miranda potkaisi vierellä Diamondin selässä kulkevan Alexin jalkaa ja viittoi häntä katsomaan parkkipaikalle saapunutta autoa, "he tulivat." Autosta purkautui kavereita, tuttuja, nuoria ponityttöjä, ratsastuksenopettaja William ja tallinomistaja Catherine, joka omisti legendaarisen minibussin. Miranda ohjasi kiinnostuneena katselevan Kerryn lähemmäs autoa varmistuttuaan siitä, etteivät he olisi tiellä.

"Siinähän meidän sankarit ovatkin", hymysuinen Catherine sanoi ihmetteleväiselle ja alati pörräävälle kannustajalaumalleen ja levitti kätensä heidän eteensä.
"Tässähän me", Alex totesi ja rapsutti Diamondin kaulaa.
Autosta purkautuneet nuoret ihmiset tulvivat kisaratsujen luokse rapsuttelemaan huomiosta tyytyväisiä hevosia ja Miranda moikkasi ystäviään Emilyä ja Cassandraa. He olivat lähes jokaisessa kisassa heitä kannustamassa ja niin Mirandakin teki heidän kisoissaan. Hänen ikäiset ystävänsä eivät vuokranneet ratsastuskoululla mutta kävivät valmentautumassa ja pitivät muutaman vakituisen ratsunsa kanssa yhtäläisesti hauskaa. Ratsastuksenopettaja William oli Alexin isä ja saapui jälkijunassa tervehtimään poikaansa ja hevosta
"Onko mennyt hyvin?" Emily kyseli Mirandalta.
"Kyllä on", Miranda totesi ja yritti piilotella maaston jälkeen palautunutta jännitystä, joka korostui nyt kun kannustajat olivat saapuneet paikalle ja pian täytyisi valmistautua ja vaihtaa kisavaatteet päällekin.
"Miltä Kerry on tuntunut?" Cassandra kysyi puolestaan.
"Omalta itseltään", Miranda naurahti ja läträsi ruunan vaalean harjan kanssa. "Eihän se kisaamista ole koskaan jännittänyt, minä tässä panikoidun."
"Kyllä sä pärjäät", Emily hihkaisi ja Cassandra nyökytteli. He olivat aina niin positiivisia.
"Niin kai", Miranda sanoi irvistäen ja katsoi Alexia. Hänetkin oli ympäröity.
Hetken päästä Catherine hätisti ihmislauman hevosten ympäriltä vedoten niiden hermostumiseen. Tosiasiassa nämä kaksi hevosta sietivät hälinää kahdestaan varsin mainiosti, Diamond olisi saattanut liian häsellyksen ansiosta hermostua jossakin vaiheessa mutta Kerry ei.

"Mitkä fiilikset, nuoret lupaukseni?" Catherine sanoi ja tervehti syliin tunkeutuvia hevosiaan. Hän oli ylpeä näistä hevosista, oli nähnyt niiden potentiaalin jo kauan sitten ostaessaan ne nuorena tallilleen.
"Hyvät ovat", Alex kertoili ja Miranda nyökkäsi perään. Ehkä oli parempi, että Catherine kuvitteli hänen pärjäävän ihan hyvin. Hänestä tuntui lähinnä vain hermorauniolta tällä hetkellä.
"Noh, mutta menkääs nyt viemään hevoset talliin ja alkakaa valmistautua", hän patisti ja työnsi Kerryn kääntymään päinvastaiseen suuntaan, kohti talleja. Heidän kääntyessään nainen taputti vielä Kerryn valkoista lautasta.

Emily ja Cassandra olivat tulleet auttamaan Alexia ja Mirandaa. He letittivät nelistään hevosten hännät ja harjat niin, ettei parempia lettejä oltu nähty ikinä. Kerryn ratsuharja kääntyi ommellen napakoiksi, siisteiksi pikkunupeiksi ja hännän letti oli Emilyn maagisten letitystaitojen ansiosta todella tiukka ja suora. Myös Diamond näytti hyvältä, Miranda ajatteli kun käveli sen karsinan ohi hakemaan kisavarusteitaan maasturilta. Hän vaihtoi puhtaanvalkoisiin kisahousuihinsa ja mustavalkoiseen kisapaitaansa kisapaikan vessassa ja vetäisi kiillotetut saappaat ja tummansinisen kisatakin päälle karsinan edessä. Kovasti käytetty tummansininen samettikypärä tuli pyyhittyä siistiksi ja käteen eksyivät myös valkoiset hanskat ja esteraippa. Saatuaan varustettua itsensä hän huokaisi syvään ja katsoi luimistelevaa valkoista kisaratsuaan. Se ei pitänyt tiukasta helteestä, joka oli hallinnut pohjois-Englantia jo viikon ajan. Mirandastakin se oli lamaannuttava ja inhottava mutta tästä tilanteesta kumpikaan ratsukon osapuolista ei päässyt karkuun.
Emily ja Cassandra varustivat Kerryn hänen puolestaan, sillä pelkäsivät siistien kisavaatteiden likaantuvan. Ehkä niin oli parempikin, sillä Mirandasta tuntui siltä, että hän kaatuisi ja pyörtyisi. Mahassa myllersi ja hän ei kyennyt keskittymään mihinkään.

"Oletko ihan kunnossa?" Alex tuli paikalle hänkin kisahousuissaan ja valkoisessa kisapaidassa, jossa oli tummanpunainen raita rinnan kohdalla. Thomaksen onneksi se tulisi kisatakin alle piiloon.
"No en ole", Miranda voihkaisi ja käveli hermostuneesti edestakaisin.
Alexin kädet tavoittivat Mirandan olkapäät ja tarttuivat niihin rauhoittavasti. "Keskity Merry, sä pystyt siihen", hän vakuutti. Alex keksi hänelle tuon lempinimen miettiessään paritusnimeä Kerrylle ja hänelle. Se oli jäänyt ja tarttunut muullekin kaveriporukalle. "Ootte mahtavia yhdessä ja kisanneet aiemminkin, ei tämä ole yhtään erilaista." Alex haki katsekontaktia Mirandaan ja löysikin naisen epätoivoisen katseen. "Mitä jos ohjaan väärin tai tiputan puomit", Miranda sanoi hiljaa. "Mitä jos Kerry villiintyy eikä kuuntele mua..."
"Ei niin käy, koska olet niin hyvä ratsastaja, ihan oikeasti. Anna hali."
Miranda kiertäytyi Alexin lohduttavaan halaukseen ja henkäisi syvään. Alex tiesi mitä tehdä saadakseen hänet rauhoittumaan. Kun hän vetäytyi halauksesta hän katsoi vaaleanruskeita silmiä pitkään. "Kyllä se siitä." Oli aika asennoitua siihen, että he pystyivät.
Miranda otti Cassandralta vaaleansinisen riimunnarun, joka oli kiinni Kerryn fullcheek-kuolaimessa. Hän kävelytti ruunaa hetken, hengitteli ja mietti aiemmin läpikäytyä rataa. Se ei ollut vaikea. Radalla oli kaksi kaksoissarjaa, yksi vesimatto, trippeli, viuhka ja loput esteet olivatkin ihan selkeästi järjestelty. Ei diagonaaleja, ei outoja kaarteita. Tiet olivat tiukkoja mutta Kerry oli ketterä ja osaava esteratsu. Sitä pystyi kyllä kääntämään, jos se kuunteli ja totteli.
Kävelytyksen jälkeen Miranda nousi Kerryn selkään verryttelyalueella ja kuunteli puolikuurona Thomaksen viimeiset ilmeettömät tsempit ja ohjeet. Käännä, kannusta - selvä. Tosiasiassa Thomas selitti laajojen teiden merkitystä ja sitä, ettei tuloksella ollut merkitystä kunhan he näyttäisivät hyvältä. Mirandan omat suunnitelmat olivat kuitenkin ratsastaa tiukasti ja määrätietoisesti voittoa tavoitellen. Helvetit mistään edustavuudesta, ei heitä muistaisi kukaan, jos he ratsastaisivat tasapaksusti.

Verryttelyalueella Miranda ratsasti Kerryn kuulolle, teki pysäytyksiä ja pieniä voltteja. Ruuna tiesi kisasuorituksen lähestyvän ja latasi kierroksia, Miranda tunsi ja tiesi sen. Ruuna kuunteli häntä paremmin, kuin nainen olisi voinut uskoa ja esitti kaunista pidennettyä ravia hänen säädellessä sen tempoa. Hän lähtisi kisaamaan kolmantena, joten aikaa ei ollut hukattavaksi. Verryttelyalueella oli kaksi estettä, pysty ja okseri, ja Miranda vei Kerryn niille muutaman kerran. Ruuna hyppäsi siististi ja tasaisilta etäisyyksiltä kiihdyttämättä järjettömissä määrin - ehkäpä tästä tulisi vielä jotakin. Siirtyessään verryttelyalueelta kisakentälle hän näki aidan laidalla Alexin, Thomasin ja Catherinen katselevan häntä. Katsomossa olivat loput heidän talliltaan mutta heitä hän ei ehtinyt etsiä katseellaan. Sydän hakkasi Mirandan rinnassa kun hän tervehti varovaisesti hymyillen tiukan näköiselle tuomarille ja hänen vieressään seisoville avustajille. Sitten hän nosti valkoisen ruunan kärsimättömästä käynnistä räjähtävän laukan ja kaarsi toisessa päädyssä ensimmäiselle pystylle.
Hyppy ensimmäiselle, punavihreälle esteelle tuli hyvin. Kerry ponnisti ja hyppäsi kuin tuttu tekijä ja kiihdytti esteen jälkeen yhtä tutulla tavalla. Miranda pyysi ruunaa vaihtamaan laukan liidokkaasti ja sitten he jatkoivat uudessa suunnassa kakkosesteille, kahden esteen sarjalle. Väliin he mahduttivat juuri ja juuri yhden vaaditun askeleen kun ruuna liiteli innostuneena esteiden yli. Seuraavaksi päädyssä odotti trippeli, jonka jälkeen Miranda käänsi Kerryn tiukassa kurvissa keskihalkaisijalla olevalle muurille. Kerry kääntyi kuin pennin päällä ja hyppäsi muurin hipaisematta esteeseen hännänpäälläkään. Miranda pysyi ruunan voimakkaissa hypyissä varmajalkaisesti mukana ja myötäsi käsillään Thomasin opettamalla tarkalla tavalla. Valmentaja oli tiukka kiskomisen kanssa eikä sietänyt suun riepottelua. Opit unohtuivat kuitenkin, kun Miranda vei valkoista suurta hevosta kisakentällä nyt seuraavaksi toiselle kaksoissarjalle. Metriä lähentelevät esteet eivät olleet lähelläkään heidän kipurajaansa ja vaikka Kerry lähti ensimmäiselle esteelle kaukaa se selviytyi kahden väliaskeleen jälkeisestä toisesta pystystä. Takajalat kolahtivat tummansiniraidalliseen puomiin ja katsomo kohahti, puomi ei kuitenkaan tippunut.
He pääsivät uusintaan ja Miranda käänsi jälleen tiukasti ruunaa uusinnan ensimmäiselle esteelle, muurille. Tiukat kiihdytykseen kannustavat pohkeet herättivät ruunassa aikaratsastuksen maun ja aiemmin kuuntelevat korvat kääntyivät vauhdin hurmassa luimuun. Miranda puri huultaan kun kurvasi ruunan kanssa aikaisempaa tiukemman kurvin. Hän saisi kuulla tästä Thomasilta. Kulmassa käymättä hän kääntyi kaksoissarjalle, ponnistus, hyppy ja toiset perään. Jo ensimmäisen esteen aikana Miranda etsi katseellaan sinipunaista pystyä toisella puolen uraa ja käänsi ennen edessä olevaa sivuttaista estettä vasempaan. Kerry ei menettänyt tällaisissa revittelyissä täydellistä tasapainoaan vaan kulki ratsastajan mukana mihin vain pyysi. He hyppäsivät pystyn läheltä ja vinosti mutta puhtaasti ja Miranda ohjasi ruunan toiseksi viimeiselle uusintaesteelle. Reitti oli sille pakostakin pidempi mutta ruunan helposti kiihtyvä, pitkä askel korvaisi välimatkassa. Miranda puski kannuksilla koristetut kantapäänsä ruunan kylkiin ja käski sen kiihdytykseen. Hyppy toisen päädyn esteellä sujui mainiosti ja he kääntyivät tiukasti esteen jälkeen takaisin katsomopäädyn esteelle - uusinnan viimeiselle. Kerry kävi tässä vaiheessa jo niin kierroksilla, että juuri ja juuri kääntyi Mirandan pyynnöstä oikeaan suuntaan. Sen jalat ja korvat surrasivat joka suuntaan ja viimeiselle esteelle he hyppäsivät kaukaa mutta myös ilmavaralla.
Laskeutuessaan Miranda ymmärsi radan loppuneen ja hän muisti jälleen hengittää. Hän oli hengästynyt, helteestä kuumissaan ja taputti hiestä kastunutta sileää valkoista ruunan kaulaa. Katsomo nousi railakkaan taputukseen ja ystävät huusivat kannustuksiaan. Ottaessaan Kerryn liidokkaalle raville Mirandakin uskaltautui hymyilemään hieman. Hehän olivat ratsastaneet puhtaasti, esteet eivät olleet kaatuneet eivätkä puomit kolahtaneet maahan. Olikohan heillä minkäänlaisia mahdollisuuksia? Hän ei ollut jännityksen puristuksessa pystynyt arvioimaan vastustajiaan lainkaan.

Hän käveli päristelevän hevosensa kanssa hikeentyneenä verryttelykentälle ja keskittyi hengittämään. Thomas ja Catherine saavuttivat heidät aidan vierellä ja tallinomistaja hymyili hänelle. Valmentajan katse oli normaalista poikkeamatta tutkimaton. Alexia ei näkynyt missään, valitettavasti. Miranda päätteli, että oli hänen aikansa mennä lopullisesti valmistautumaan omaa kisarataa varten. Miranda toivoi, että voisi olla miehen tukena samalla lailla kuin hän oli tukenut häntä mutta se ei ollut mahdollista nyt.

"Menikö se ihan hyvin?" Miranda kysyi hölläten ohjia, kun Kerry rauhoitti käyntiaskeltaan. Hän itse heilutti kädellään viilentävää ilmaa kasvoilleen, jotka olivat kuumuudesta punehtuneet.
"En tiedä milloin alat kuuntelemaan neuvojani", Thomas sanoi tiukkana, "mutta piditte homman kuitenkin paketissa. Hyvä rata." Tuon enempiä kehuja häneltä tuskin saisi odottaakaan.
"Menitte oikein hyvin", Catherine sanoi kannustavammin. Hänkin oli tarkka opettaja ja valmentaja muttei valmentanut Mirandaa ja totesi, että tässä tilanteessa - Thomas vierellään - hän ei alkaisi jakamaan omia paranteluehdotuksiaan.
"Otapa nyt loppuravit ja taivuttele sitä hieman, sitten vie se talliin", Thomas ohjasi ja meni katsomaan tulevia ratsukoita. Hän halusi arvioida naisen ja kimon ruunan menestysmahdollisuuksia.
Miranda nyökkäsi valmentajalleen ja keräsi hieman ohjiaan ottaen sitten ruunan leppoisalle raville. Ruuna oli aina kisaradan jälkeen kovin tyytyväinen itseensä ja rentoutui helposti. Miranda istui sen isossa ravissa alhaalla ja suoristeli ruunaa ennenkuin alkoi taivuttelemaan sitä ensin vasemmalle, sitten oikealle ulos. Lopuksi hän otti hieman sulkutaivutusta ruunan tuntuessa niin hyvältä ja tyytyi sitten päästämään sen kävelemään kisa-alueelle vapain ohjin. Ruuna heitti hikistä kaulaansa ja käveli hitaasti pitkin hiekkareittejä. Miranda avasi kisatakkinsa ja antoi pienen tuulenvireen viilentää kehoaan. Hän tuli selästä käsin Kerryn karsinalle ja laskeutui sen edessä alas selästä. Jalat pitivät juuri ja juuri hänet pystyssä, niin paljon hän oli jännittänyt. Hän riisui valkoiset kisahanskat ja laski ne kypärän,kisatakin ja raipan kera karsinan vieressä olevaan kassiin. Sitten hän nosti jalustimet ylös ja lähti kävelyttämään ruunaa jalkaisin. Alex ja Diamond olivat jo lähteneet kävelemään ja Miranda tahtoi etsiä heidät muttei löytänyt heitä ennenkuin päätyi kenttien vierelle kävelemään ja näki kaksikon verryttelemässä. Vaaleatukkainen mies näytti selässä hyvältä ja entistä paremmalta ratsukko näytti puhtaissa kisavarusteissa. Alex, jos kuka, oli syntynyt ratsastamaan hevosia.

Emily ja Cassandra tulivat reippaalla kävelyvauhdilla juomapullot kädessään ja heidän seuransa lippikset päässään Mirandan ja Kerryn luo.
"Wau Merry! Ihan mahtavastihan se meni!" he toitottivat ja tulivat hymyillen heidän luokseen. Kerry oli eksynyt syömään ruohoa, kun Miranda oli jäänyt katselemaan Alexia ja Diamondia.
"Oikeasti?" nainen kysyi ystäviltään uskomatta väitettä todeksi.
"Ihan tosi oikeasti", Cassandra tuputti. "Minusta olette ihan varmat voittajat, Kerry viiletti uusintaradalla ihan upeassa vauhdissa!"
"Luuletteko, että voisin voittaa vai?" Miranda nauroi epäuskoisena.
"No totta helvetissä", Emily sanoi tiukkana. "Et voi viedä Kerryä vielä karsinaan, koska se likaa ihanan puhtaan karvansa puruissa piehtaroidessaan." Emily oli oikeassa, Kerry menisi piehtaroimaan, jos sen päästäisi karsinaan.

~~

He olivat päätyneet vuorottelemaan Kerryn talutuksia niin, että Miranda pystyi istumaan alas katsomaan Alexin rataa. Palomino, virma tamma kulki Alexin kanssa esteradalla kuin unelma ja metrin korkeat esteet ylittyivät sympaattisella ilmavaralla. He ratsastivat myös vauhdikkaasti mutteivät niin uhkarohkeasti kuin hän ja Kerry. Mirandasta Alex ja Diamond olivat radalla paljon johdonmukaisempia ja tarkempia. Jokainen lähestyminen oli suora ja radan läpikäyminen näytti suunnitellulta. Hurrattuaan leveästi hymyillen Alexin ja Diamondin puhtaalle radalle hän siirtyi taluttamaan Kerryä ja Emily ja Cassandra palasivat katsomoon seuraamaan metrin luokan viimeistä ratsukkoa. Thomas oli katsonut kaikki 90cm suoritukset, eli yhteensä 12 rataa. Hänen mukaansa Mirandan ja Kerryn rata oli parhaiden joukossa ja hänen pitäisi käydä hakemassa varusteensa karsinalta. Tieto siitä, että hän saattaisi päästä kunniakierroksille sai jälleen sydämen tykyttämään ja hengittämisen unohtumaan.

Miranda puki matkalla takaisin kävelytettävän Kerryn luo kisatakkinsa, siisti sen pölyttyneitä hihoja ja sujautti lähes valkoiset hanskat käteensä. Raipan hän jätti karsinalle, ei sitä oltu tarvittu radallakaan. Kypärän hän piti kädessään kun otti Kerryn riimunnarun ja vetäisi sen pään vihreästä puskasta. Hän käveli katsomon takana odottaen sijoittuneiden kutsumista, hän oli kuullut oman aikansa ja tuloksensa muttei muiden eikä osannut odottaa laisinkaan sitä, mitä seuraavaksi tapahtui.
"Northumberlandin alue-estemestaruuksien luokassa 90cm vuonna 2009 voittajaksi selvisi... Miranda Kirk ratsunsa Kerry Lightin kanssa ilman virhepisteitä lähes kahden sekunnin erolla toiseksi sijoittuneeseen..."
Jokin sävähti Mirandan sisällä hänen kuullessaan tuon ja ponkaisi itsensä ruunan selkään kannustaen sen puoliravissa verryttelykentän kautta kisakentälle. He olivat voittaneet, voittaneet! Sijoittuneet mestaruuskisoissa, ensimmäiseksi! Ei toiselle sijalle tai kolmannelle, vaan ensimmäiselle! Mirandan kasvoja valaisi niille jumiutunut hymy, kun hän puski jalat estejalustimiin ja käveli vironneen ratsunsa kanssa kentälle katsmon eteen. Hänet ohjattiin jonon ensimmäiseksi ja hänen vierelleen asettautuivat toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet ratsukot. Nuo komeat ratsukot he olivat voittaneet.

Kerryn meksikolaissuitsia ja auringonvalossa kimmeltävää strassiotsapantaa pääsi koristamaan kaunis sinivalkoinen ruusuke ja Miranda sai kaulaansa kultaisen mitalin ja käteensä upean pokaalin. Katsomo hurrasi hänelle villisti ja Mirandan teki mieli itkeä ilosta. Hän nosti riemukkaana pokaalia korkeammalle kädessään ja villitsi yleisöä innokkaampiin taputuksiin. Kunniakierroksia varten hän jätti pokaalin avustajalle ja taputti nätisti käyttäytynyttä ruunaa. Pirteä kuuluttajanainen pyysi heitä lähtemään loppumattomien taputusten seasta kunniakierrokselle niin, että Miranda ja Kerry saivat ihan oman kierroksensa. Miranda nakkasi ruunalle innokkaat laukkapohkeet pysähdyksestä ja se lähti laukkaan uraa pitkin räjähtävällä voimalla ja innostuneen pukin saattelemana. Kimosta säteilevä ruuna ei säikäyttänyt kuitenkaan Mirandaa vaan hän nauroi ja mukautui voimakkaaseen liikkeeseen kevyessä istunnassa. Kaunis sinivalkoinen ruusuke liehui ilmassa ja kultamitali kaulassa säkenöi auringossa. Oliko tämä todellista?
Omalla kierroksellaan talliporukka jakoi innostuneita kannustuksia ja Kerry kiihdytti jo valmiiksi vauhdikasta laukkaansa. Se rakasti voittamista, parrasvaloissa esiintymistä ja kovaa vauhtia - tämä oli sen paikka.

Kierroksen jälkeen Miranda ohjasi avustajaa antamaan Thomakselle ison pokaalin ja ohjasi Kerryn verryttelyalueelle seisomaan, hän hymyili yhä ja lihaksia alkoi pakottamaan mutta järjettömän onnellinen hymy ei ottanut loppuakseen.
Tuli 100cm luokan palkintojenjako ja Alex ja Diamond palkittiin neljännelle sijalle. Mirandaa harmitti Alexin ja tamman puolesta ja ihmetteli, kun ei nähnyt miestä hevosensa kera missään. Lyhyen hetken Miranda pelkäsi, ettei Alexia kiinnostanut hänen palkitsemisensa mutta tuli ajatelleeksi, että hän oli varmaankin vain hoitamassa Diamondia pois karsinoilla eikä voinut muutakaan. Miranda pyysi Kerryn verryttelykentän ulkopuolelle kauniin puskaan eteen ja poseerasi pokaalin kanssa ensin Catherinelle, joka printtaisi kuvan tallin ilmoitustaululle, ja sen jälkeen Emilylle ja muutamalle muulle. Hikinen Kerry sai isot halaukset kannustusjoukoilta ja Mirandalta myös. Sitten hän talutti ruunan karsinalle.

Miranda ei tiedostanut Alexin paikallaoloa, kun riisui ruunan varusteista ja otti itseltään jälleen kisatakin, kypärän ja hanskat pois. Hän laski varusteet oven telineisiin ja huomasi Alexin tämän astuessa ulos Diamondin karsinasta.
"Hei Alex", Miranda sanoi ja katsoi kuinka miehen mutrusuinen olemus muuttui onnellisemmaksi.
"Hei, voittaja", hän sanoi ja hymyili leveästi.
"Olitko sittenkin näkemässä?" Miranda hihkaisi yllättyneenä. Hän oli luullut, että palkintojenjako jäi toiselta kokonaan väliin.
"No en tietenkään, jätin Diamondin tänne hetkeksi ja juoksin katsomaan kun viiletitte niin hienoina kenttää ympäri. Ansaitsit voittosi", Alex sanoi kun asteli lähemmäksi ja katseli Mirandaa. Hän oli ylpeä ystävästään.
"Kiitos", Miranda sanoi säteillen ja ristitti samalla mustat suitset. "Kuulin, että tulit neljänneksi. Minusta ratsastit paremmin."
Alexista näki, ettei hän ollut tyytyväinen sijoitukseensa, sillä olisi tietenkin tahtonut lunastaa odotukset ja sijoittua paremmin kuin viime vuonna. "No... niin siinä tänään kuitenkin kävi. Diamond ei ollut niin tarkka tänään kuin aiemmin ja meinasi tiputtaa useamman puomin." Silti hän oli onnellinen Mirandan kehuista.
"Miranda ratsastit tosi hyvin", mies vakuutteli. "Otitte hienoja riskejä ja ratsastit Kerryn tosi varmasti esteille."
"Ei minusta tuntunut kyllä kovin varmalta, hyvä kun muistin hengittää", hän vähätteli mutta hymyili silti leveästi, yhä uskomatta voittoaan todeksi.

~~

Iltapäivä oli kulunut onnittelujen parissa ja jossakin vaiheessa Miranda oli vaivautunut ja karannut motellihuoneeseen käymään suihkussa. Kannustusjoukot olivat lähteneet takaisin kohti tallia syötyään välipalansa minibussin viereen tehdyllä piknikillä. Tänäkin iltana Miranda ja Alex olivat kahdestaan huoneessaan, sohvalla televisio edessään. He olivat käyneet motellin viereisessä marketissa aiemmin ja ostaneet shampanjaa, pizzaa ja jäätelöä voiton kunniaksi.

"Kerry tuntui kyllä tosi hyvältä jo maastossa", Miranda selitti Alexille, jonka reisillä Miranda lepuutti jalkojaan nojaten sohvan käsinojaan selällään.
"Varmasti, se on hieno ratsu", Alex myötäili ja katsahti pienellä pöydällä olevaan halpaan shampanjapulloon, kohta uunissa valmistuvaan hawaii-pizzaan ja pöydällä pullon vieressä oleilevaan, säkenöivään pokaaliin, mitaliin ja ruusukkeeseen. Mestaruuden mukana Mirandalle oli lahjoitettu upea vaalea ratsastusloimi, joka oli muovipussissa hänen laukkunsa vieressä. "Mitä jos korkattaisiin pullo?" mies ehdotti.
"Ehdottomasti", Miranda sanoi hymyillen hieman. Nyt kelpasikin juhlistaa.
Miranda nosti jalkansa miehen päältä ja katseli, kun toinen kävi nostamassa pizzan rumasta uunista liedelle, sulki uunin ja kaappasi pullon käteensä. Se avautui posahtaen ja Miranda nauroi noustessaan sohvalta hakemaan heille laseja pienen keittiökomeron kaapista. Löydetyt lasit eivät olleet ehkä parhaat mahdolliset juhlajuoman juomiseen mutta saivat kelvata. Kuohuva juoma kaatui laseihin ja sitten he kilistivät niitä onnellisina.
"Voittajalle!" Alex sanoi katsellen Mirandaa. Alexilta saatu kehu ja kannustus tuntuivat paremmilta kuin puolituntemattomilta tallitutuilta. Miranda joi hieman kitkeränmakuista juomaa mielellään ja tunsi alkoholin maun suussaan. Pohjanmaan kautta ei vielä kehdannut mutta illan edetessä sillekin tulisi ehkä paikkansa. Myös Alex otti juomaa kilistyksen jälkeen ja hymyili vinosti sen maulle, "ei ehkä parasta mahdollista."
"Ei aivan, muttei se minua kyllä haittaa", Miranda vakuutti ja joi lisää. "Nyt pizzaa!"

He istuutuivat pienelle neliönmuotoiselle pöydälle ja laskivat hyvältä tuoksuvan kinkku-ananaspizzan pöydän keskelle. Miranda otti ensimmäisen palan ja haukkasi siitä lähes samantein, vaikka se oli kuumaa. Ruokajuomana toimi shampanja ja se sai kaksikkoa piristymään rankan ja tapahtumantäyteisen päivän jälkeenkin. Kun ruokapöydän puutuolit tuntuivat liian kolkoilta he siirtyivät pizzanjämien kanssa sohvalle ja Alex lähti selailemaan kanavia. Tuli ties minkälaista saippuaoopperaa, tosi-tv:tä ja uutisia, mutta mikään ei erityisemmin kiinnostanut Mirandaa.

"Ei oltaisi tässä ellei mulla olis niin upea hevonen", Miranda sanoi hetken päästä kun söi viimeisen pizzapalansa reunusta.
"Monestikohan sulle pitäisi sanoa, että olet mahtava ratsastaja ja olisit voinut voittaa ilmankin upeaa hevosta", Alex sanoi Mirandalle hieman moittivaan sävyyn.
"Ai ilman hevostako pitäisi esteratsastuskisat voittaa?" Miranda sanoi ja alkoi nauramaan huvittuneena. Alex yhtyi nauruun ja sanoi sen lomasta: "No enhän minä sitä tarkoittanut!"
Syötyään pizzansa ja juotuaan jälleen uuden lasin shampanjaa Miranda laskeutui istuvan Alexin niin, että hänen päänsä tuli hänen reisilleen ja pitkät, sirot jalat nojasivat tällä kertaa käsinojaan ja siitä yli. Naisella oli päällään pieni kukkakuvioinen toppi ja collegemateriaalista tehdyt shortsit. Huoneessa ei ollut niin kuuma tänä iltana. Miranda katseli yläpuolellaan olevaa Alexia pitkään. "Kai tiedät, että olet ihan mahtava ystävä?"
Äsken television ruutuun keskittynyt Alex katsoi nyt Mirandaa harmaisiin silmiin ja pysyi hetken hiljaa. "Eikö minusta ole muuksi kuin ystäväksi?" Miehen ilme oli tutkimaton mutta totinen. Miranda meni ymmälleen vaikeasta kysymyksesta ja katseli nyt Alexin turkoosia t-paitaa ja sen rintataskua mieluummin kuin hänen kasvojaan.
"Mutta Derek..." Miranda sanoi osaamatta jatkaa lausettaan. Oliko Derekillä muka merkitystä? He olivat täällä tänään kahdestaan, Derek ei ollut vaivautunut edes tulemaan katsomaan hänelle merkittäviä kisoja. Tosiasiassa, oliko heistä enää mihinkään? Katse vaelsi takaisin Alexin kasvoihin.
"Jos et olisi Derekin kanssa?" Alex sanoi ja siirtyi silittämään Mirandan hiuksia, jotka levisivät valtoimenaan hänen sylilleen.
Miranda ei osannut vastata kysymykseen niin, ettei olisi kuulostanut hirveältä ihmiseltä. Hän rakasti Derekiä mutta Alex... hän oli upea. Hän ei edes tiennyt miten oli ystävystynyt niin upean ihmisen kanssa saatika päätynyt tähän tilanteeseen, jossa he olivat yksinkertaisen jumissa. "Sinä olet mahtava ihminen ja jos en olisi Derekin kanssa haluaisin olla sinun kanssasi", Miranda vastasi Alexille katsoen tätä ollen hieman varuillaan ja nousi sylistä makaamasta hänen vierelleen istumaan.
Suorasukainen vastaus yllätti Alexin. Hän oli kuvitellut, ettei Mirandaa kiinnostaisi ollenkaan. Ehkä... "Derek ei ole täällä..." hän sanoi hiljaa ja kääntyi Mirandan puoleen katsellen tätä lempeästi.
Mirandan sydän tykytti, kun Alex laskeutui naisen ylle ja ojensi lämpimät kätensä Mirandan kasvojen molemmin puolin. Pehmeät huulet hakeutuivat Mirandan omille ja nainen vastasi hapuilevaan suudelmaan onnellisena. Se tuntui niin oikealta ja niin väärältä. Kädet, joiden kynnet oli lakattu kisoja varten metallinharmaalla, hakeutuivat miehen kyljille ja Alexin omat siirtyivät Mirandan hiuksille heidän suudelmansa pitkittyessä. Miranda ei halunnut sen loppuvan mutta Alex siirtyi liian nopeasti hieman kauemmas ja katseli naista, jota oli halunnut suudella niin pitkään. Vinosti hymyillen, Alex kumartui suutelemaan Mirandaa uudelleen, nyt intohimoisemmin. Miranda vastasi suudelmaan kiihkeästi ja etsiytyi käsillään Alexin paidan alle. Derek oli nyt kaukana, muualla... hänellä ei ollut merkitystä. Lopulta heidän täytyi haukkoa henkiään ja Miranda jäi katselemaan vaaleahiuksista miestä sanattomana. "Eihän se tuntunut pahalta?" Alex kysyi hiljaa ja hieman nolona.
"Ei... Alex", Miranda sanoi lempeästi hymyillen jääden sitten taas sanattomaksi. Hetken päästä Miranda kapusi Alexin syliin istumaan hajareisin ja suuteli miestä tällä kertaa omasta aloitteestaan. Miehen paksut vaaleat hiukset tuntuivat sormien välissä ihanalta ja suudelma vielä paremmalta.

Päivä 3.

Seuraavana aamuna, lähtöpäivän aamuna, Miranda heräsi jälleen ennen Alexia. Mies oli niin sikeäuninen. Miranda heräsi tällä kertaa Alexin sylistä, hänen vahvat kätensä ympärillään. Miehen rauhallinen, lämmin hengitys osui hänen niskaansa ja kutitti ihanasti. Hetken heräilyn jälkeen nainen tunnisti huonon olonsa, krapulaa piristi eilen saadun auringonpistoksen tuoma heikotus. Miranda sulki silmänsä ja yritti keskittyä. Päässä pyöri hieman mutta enemmän häntä häiritsi Alex ympärillään. Miehen olemus huuti vääryyttä, vaikka se oli tuntunutkin ihanalta eilen. Miranda ei oikein tiennyt miten päästä tukalasta tilanteesta mutta tuudittautui hetkeksi paikalleen, ehkä hän voisi nukahtaa Alexin viereen uudelleen eikä hänen täytyisi ikinä kohdata ulkomaailmaa. Pakottava oksentamisen tarve pisti naiseen kuitenkin liikettä. Hän nousi turhan vikkelään Alexin sylistä, mikä sai miehen heräämään ja hoiperteli motellihuoneen pieneen vessaan oksentamaan pönttöön. Alex tuli unisena perässä, hätääntyneenä. Hän kyykistyi Mirandan taakse ja piti hänen hiuksiaan.

Miranda lyyhistyi kylmälle ja kolkolle kaakelilattialle nojaten yhtä kylmään ammeen reunaan. Hän katsoi kärsivänä Alexia, joka oli yhä kyykyssä hänen vieressään. "Huomenta", Miranda kähisi ja sulki silmänsä kurtistaen kulmiaan, ei enempää kiitos.
"...Huomenta", Alex vastasi katsellen naista huolestuneena. "Oletko ihan kunnossa?"
Mirandan teki mieli nauraa kysymykselle, hänhän oli juuri oksentanut. Ei, hän ei ollut kunnossa. "Krapula yhdistettynä kunnon auringonpistokseen...ei hyvä", hän päätyi tokaisemaan ja piti silmiään kiinni.

Huolimatta siitä, että Alexia nolotti eilisiltainen ja pelotti naisen oikeat tuntemukset nyt seuraavana aamuna hän päätti nostaa tämän syliinsä hetken päästä ja kantaa sohvalle. Miranda antautui Alexin nostettavaksi ja laski päänsä tämän paljasta rintaa vasten toivoen, että maailma lopettaisi pyörimisen. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun Miranda oli käyttänyt alkoholia, eikä toinenkaan. Hän laskeutui Alexin hellästi laskemana upottavalle ruskealle sohvalle ja jäi katselemaan yllään olevaa miestä kaivaten. Auttaisikohan pikku suukko? Miranda epäili kuitenkin, että juuri oksentaneena hän olisi huono suutelukumppani. "Voisitko tuoda minulle vettä?" hän päätyi pyytämään.
"Totta kai", Alex sanoi ja asteli ottamaan kaapista lasin ja laski siihen vettä. Nyt Miranda tajusi, ettei miehellä ollut muuta vaatetusta kuin bokserit ja se sai hänet nolostumaan ja ujostumaan. Mitä eilen oli oikeasti edes tapahtunut, Miranda mietti. Ajattelu sai päänsäryn kuitenkin yltymään, joten oli ehkä parempi, että hän vain katseli ja sanoi jotain, jos siltä tuntui.
"Ole hyvä", Alex sanoi totisena ja istui sohvalle Mirandan viereen. Hän katseli naista huolestuneena eikä uskaltanut koskea tähän. Tuntui siltä kuin Miranda olisi voinut särkyä.
Miranda joi veden ja laski lasin takaisin Alexin käteen. Sormien hipaisu sai naisen värisemään. Juuri nyt hänestä tuntui varsin sekavalta, sillä hän piti Alexista mutta oli Derekin kanssa. Miten tässä ikinä pitäisi saada mitään aikaiseksi? Miranda ei katunut eilistä mutta kaipasi jotakin järjen ääntä.
"Mikä olo nyt?" Alex kysyi hetken päästä laskien varovasti kätensä naisen olkapäälle.
"Kai tämä tästä", Miranda totesi ja pohti nousisiko istumaan. Toisaalta tässä oli ihan hyvä olla. "Mitä kello on?"
"Kohta yhdeksän", Alex sanoi hiljaa eikä ottanut kättään pois Mirandan olkapäältä. Hän tahtoi halata naista, parantaa tämän oloa jotenkin. Ei ollut vain mitään keinoa, todellisuus oli niin karu. Kotona Mirandaa odottaisi Derek, hänelle ei olisi tilaa. "Sovittiin, että lähdetään ennen päivän helteitä kymmenen jälkeen."
"Okei..." Miranda vastasi ja kampesi itsensä hitaasti istumaan ja nojautui Alexiin. "Miten onkaan näin kamala olo", hän sanoi surkeana ja näki kumoutuneen tyhjän shampanjapullon sohvapöydällä. Siinä osittainen syypää.
"Voi sinua", Alex voivotteli ja kiersi kätensä Mirandan ympärille. Varovaisesti toinen vapaa käsi hakeutui Mirandan käteen ja hän pujotti sormensa naisen sirompien ympärille. Samalla hän katseli naisen reaktiota, joka osoittautui ihan kohtuulliseksi. Mirandaa hämmensi tällainen erilainen läheisyys Alexin kanssa mutta hän oli niin lempeä, lämmin ja välittävä. Kirkkaiden, harmaiden silmien katse etsi miehen silmät ja häntä halutti suudella vaaleita huulia. Ajatuksen keskeytti kuitenkin napakka koputus ovella.
"Nonni ipanat hereille! Aamupalalle ja pakkaamaan kamoja - lähtö alle tunnin päästä!" Thomas huuteli ovella. Mieheltä ei varmasti liikenisi sympatioita.
"Selvä selvä, Thomas", Alex toitotti vastaukseksi, jotta valmentaja ei tunkeutuisi huoneeseen vaan jättäisi heidät hetkeksi rauhaan. "Pystytkö tekemään mitään?" mies kysyi Mirandalta huolissaan. Huolenpito sai Mirandan lähes tunteelliseksi. "Kyllä minä selviän", Miranda sanoi vaikkei lähtenytkään Alexin otteesta pois. Hän halusi katsella toista vielä hetken, sillä sen jälkeen ei olisi varmaankaan enää paluuta. Alex katseli Mirandaa takaisin, mietti mitä toinen ajatteli. Tässäkö se nyt oli?
Hetken mielijohteesta, huolimatta Mirandan heikotuksesta, Alex kääntyi suutelemaan Mirandaa, hänen kauniita huuliaan. Miranda puristi miehen kättä suudelman tullessa hieman tiukemmin ja puristi silmänsä yhteen. Tällä kertaa Miranda oli kuitenkin se, joka vetäytyi ja hän nousi hitaasti sohvalta. "Anteeksi...pitää...pukeutua", hän sopersi ja asteli hitaasti sängyn reunalle, jossa lattialla olivat eiliset vaatteet jotka saisivat nyt kelvata. Alex jäi katselemaan Mirandaa sohvalta muttei sanonut mitään, tunsi itsensä idiootiksi.

~~

Aamupala Thomasin seurassa, ohjeidenanto ja tavaroiden kanto maasturiin oli sujunut hiljaisissa merkeissä ja valmentaja oli huomannut molempien vaisun olemuksen. Mistä lie johtuikaan, mutta se ei tuntunut olevan osa hänen työtään kysellä kuulumisia valmennuksen ulkopuolella. Niimpä hän työnsi parivaljakon pakkaamaan hevoset matkustusvarusteisiinsa ja tuomaan ne trailerille sillä aikaa kun itse pohdiskeli tulevan kuukauden valmennuksille hyviä aihealueita.
Miranda asteli erillään Alexista Kerryn karsinalle ja tervehti rakasta ruunaa hiljaisena. Tekemättä sen suurempia hän harjasi kuseen tahriintuneen vatsan ja karvan muutoinkin ja asetteli sitten hitaasti mutta kohtuullisen varmasti kuljetussuojat paikoilleen ja riimun päähän.
"Oletko valmis?" Miranda sanoikin Alexille, kun talutti jälleen virkeän Kerryn ulos karsinasta Diamondin karsinan eteen. Hän ei ollut juurikaan jutellut toiselle motellihuoneen luovutuksen jälkeen.
"Olen kyllä", mies totesi ja napsautti riimunnarun kiinni punaiseen riimuun. Pitäisiköhän tässä pahoitella idioottimaisuutta jotenkin, sillä hänhän eilen aloitteen teki. Paluumatkasta tulisi kamalaa, jos he eivät olisi puheväleissä. "Eihän tässä nyt käy niin kuin televisiossa, että etäännyt minusta ja välimme eivät oo koskaan samanlaiset", mies sanoi surkeana.
Miranda katsoi hetken Alexia osaamatta vastata. Hänen yleensä niin valmis sanavarasto oli kuihtunut viimeisen päivän aikana kokoon. "Ei, en minä voisi tehdä sinulle niin, Alex. Olet paras ystäväni enkä sietäisi menettää sinua."
Sanat lohduttivat miestä vain hieman, olihan nainen juuri todennut hänen olevan vain ystävä.
He taluttivat hevoset traileriin ja ne nousivat Thomasin asettamaa kulkusiltaa pitkin järkevästi sisään. Alex ja Miranda asettuivat jälleen takapenkille vierekkäin istumaan ja paluumatka sai alkaa. Tällä kertaa Mirandalla oli kuitenkin niin huono olo, ettei hän halunnut kääntää radion musiikkia kovemmalle. Thomas ei valittanut. Miranda käpertyi mieluummin Alexia vasten ja sulki silmänsä kun huono olo tavoitti hänet jälleen auton hytkyessä kuoppaisella tiellä. Huono hiekkatie vaihtui onneksi tasaisempaan asfalttiin hetken päästä mutta huono olo niin fyysisesti kuin psyykkisesti ei kadonnut mihinkään. Voisipa hän tehdä asialle jotakin.
Alex oli yhtä surkeana, vaikkei kokenutkaan krapulan vaikuttavan häneen niin vahvasti. Vaaleat, ihanalta tuoksuvat hiukset täyttivät hänen mielensä kuten muistot eilisestä. Miranda ja Mirandan ihanat huulet vasten hänen omiaan. Olisipa hänen todellisuutensa voinut jumiutua siihen hetkeen ikuisesti.

~~

Hieman vajaan puolen tunnin päästä musta auto ajoi tutun ratsastuskoulun pihaan. Tallista ulos ja sisään kulki innokkaita tallityttöjä, muutama hevonen oli nurmikolla hoitajan kera syömässä ruohoa ja loput tarhaamassa tallin takana. Kentällä Catherine ratsasti omaa kisahevostaan, Jettyä. Miranda avasi silmänsä ja katsoi hiljaa Alexia ennenkuin avasi auton oven ja astui ulos. Lämmin ilma seisoi parkkipaikalla pahemmin kuin autossa sisällä ja se pahensi hänen vointiaan. Jos olisi kyennyt, hän olisi jäänyt parkkipaikalle istumaan, tai vaikka makaamaan.
Thomas vei hevosten varusteet talliin, kun Miranda ja Alex taluttivat hevoset trailerista talliin. Ne olivat käyttäytyneet trailerissa hyvin ja pääsivät tuttuihin karsinoihinsa. Iloiset hirnunnat toivottivat nelikon tervetulleeksi takaisin kuten innokkaat ponilapset, joille Miranda ei jaksanut vastata vaan sivuutti heidän onnittelunsa täysin. Onneksi suurinosa heistä parveili Alexin ympärillä, sillä he olivat häneen niin pihkassa. Kukapa ei olisi? Hän ainakin taisi olla.

He pakkasivat maasturin takapakista tavaransa Mirandan vaaleaan autoon, jolla he ajoivat muutaman kilometrin päähän Alexin asunnolle. Hän asui yksin kerrostaloyksiössä. Mirandan ajaessa hänen oli vaikea keskittyä muutamaan samalla tiellä ajavaan autoon ja hän meinasi ajaa punaisia päin. Onneksi Alex herätti hänet ajoissa. Hänen pysäyttäessään kerrostalon eteen molemmat katsoivat toisiaan hiljaa. "Kiitos kyydistä...ja kaikesta", Alex ehti sanoa ensin. "En halua vaatia sinulta mitään...mutta haluan, että tiedät minun välittävän sinusta todella. Eilinen ei ollut pelkkää humalaa."
"Ole hyvä", Miranda vastasi. "Haluan, että tiedät ettei eilinen ollut minunkaan puolestani pelkkää humalaa", Miranda sanoi myös. Hän ei olisi osannut sanoa totuutta muullakaan tavalla. Hän ei kyennyt sanomaan sitä suoraan. "Lupaan...miettiä", Miranda sanoi vielä eikä valehdellut. Sitten Alex silitti hänen poskeaan ja nousi pelkääjän paikalta nostamaan kassinsa takapenkiltä. Miranda katseli kuinka hän katosi ryhti lysyssä taloon sisään ja ajoi sitten kotiin.