Livin' la Vida Loca

”Ainakin se näytti minun silmääni hyvältä yhteistyöltä”, Klaus nyökkäsi kuunneltuaan ensin Bushwellin ajatukset valmennuksen kulusta. Olihan siinä ollut parannettavaa, mutta kellä ei olisi. Kaikinpuolin se päivä oli mennyt hyvin ja Klaus toivoi, että ratsukko oli saanut motivaatiota itsenäiseenkin harjoitteluun.
”Se näytti todella paranevan loppua kohti, eli suosittelen, että pistät sen kunnolla töihin aina heti joka ratsastuskerralla. Toimitte hyvin yhdessä, ja selvästi tunnet hevosen tarpeet ja potentiaalin.” Klaus askelsi maneesin keskellä ja vilkaisi juuri sisään tulleita ratsukoita. Heidän yksityisaikansa alkoi olla ohitse.
”Kiitos minun puolestani, ja tsemppiä teille. Olen aina käytettävissä, jos koet tarvitsevasi valmennusta. Onko sinulla vielä jotakin kysyttävää?”

Bailey kuunteli valmentajaa ja nyökkäili hänen puheensa tahtiin hymyillen varovaisesti. Hän puhui pelkkää asiaa ja Bailey oli samaa mieltä jokaisen asian kanssa. Toivon mukaan kuukausi kuukaudelta heidän yhteistyönsä kehittyisi, ruunan lämpenemisaika parantuisi ja koulukisat este- ja kenttäkisojen ohella rupeaisivat sujumaan paremmin. Tietysti ruuna oli jäykkä näin kylmempään aikaan vuodesta ja Bailey tiesi sen, mutta siitä huolimatta.

Hän laski jalkansa alas sinisistä jalustimista ja pyöritteli hajamielisesti nilkkojaan antaen Blaken mennä miten huvitti. "Kiitos", hän sanoi kirkkaasti ja katsoi ohimennen maneesiin saapuvia hevosia ratsastajineen. "Ei oikeastaan", hän kuittasi ja kuunteli sitten Blaken hengitystä, joka oli tasaantunut. Hän kaarsi pilkullisen ruunan uran sisäpuolelle seisomaan ja laskeutui alas selästä. Nostettuaan jalustimet hän käveli sen kanssa sisäkautta talliin ja hymyili valmentajalle ohittaessaan pitkän miehen. Hän oli ehkä ollut skeptinen heille uudesta valmentajasta mutta oli ihan positiivisesti yllättynyt. Oli myös ollut hauskaa todistaa Blaken kyvyt kun se olikin toiminut esteillä hyvin.

Tallissa hän riisui ruunan varusteista, laski sen selkään kevyen talliloimen ja kääri lämpöpinteleihin sen etujalat. Hoidettuaan varusteet hän meni vielä takaisin ruunan karsinalle ja salakuljetti sille porkkananpalan pyytämättä siltä paljon mitään sen ansaitsemiseksi. Välillä piti hemmotella.

[Kiiiitos pelistä, kirjotin nyt ittelleni tämmösen lopetuksen :--D Saatinhan me se loppuun sitten lopulta!]