Livin' la Vida Loca

[Klaus & Pixiekissa!]

Bailey oli saanut kyydin äidiltään tallille ja valmistautunut koko matkan jännittyneenä ensimmäiseen estevalmennukseen uudella tallilla. Rosings Park vaikutti jopa paljonnähneen tytön silmissä aivan upealta tallilta ja hevoset tallissa eivät järkyttäneet häntä meriiteillään ja ruusukelaatikoillaan, vaan kannustivat pyrkimään entistä enemmän samaan. Kyllä he Blaken kanssa pystyisivät siihen, hän oli siitä varma. Poni oli varma voittaja ja aivan paras.

Tyttö oli opetellut viime viikolla Blaken naapurit ulkoa ja katsellut itäkäytävän hevosten kauniita kuvia internetistä, tai niitä joista kuvia löytyi. Käytävällä oli todella komeita kisaratsuja ja tyttö katseli niitä milloin ehti silmät tuikkien. Oma poni oli paras mahdollinen mutta isot hevoset herättivät uudenlaista innostusta. Osan niistä hän oli aivan varmasti nähnyt kisoissa.
Blake tarhasi suloisten uusien poniystäviensä kanssa tarhassa ja hän haki ruunansa sieltä. Ponikaverit jäivät kähisemään keskenään ja poni, jota yleensä talutettiin kuolaimen kera steppasi tytön vierellä kärsimättömänä. Se tiesi, että tarhasta haku tarkoitti yleensä ihanaa ratsastusta. Poniruuna rakastaisi tätä päivää, sillä he menisivät rataesteitä valmennuksessa. Bailey odotti valmennusta yhtä innolla, kuin poninsa, vaikka jännittikin aivan varmasti enemmän.

Bailey talutti poninsa karsinaansa ja harjasi sen klipatun karvan. Jalat oli jätetty pörheän karvaisiksi kuten myös pää ja satulan alus. Pyllyllä oli taitavasti leikattu kruunukuvio. Lähtiessään hakemaan estevarusteita Blakelle Bailey taputtikin tuota upottavan pehmeää kruunua. Varustehuoneesta syliin löytyivät kauniit vaaleanruskeat estesatula, ja remonttisuitset puoliolympioilla. Jalkoihin Bailey laittaisi suloiset osittain turkoosit suojat ja samalla värisävyllä koristellun martingaalin ja vyön leveällä panssarilla, Blaken kaviot kopsuivat siihen aina, sillä se nosteli jalkojaan niin hanakasti. Satulan alla oli nätisti pyöreäksi muotoiltu taivaansininen huopa. Bailey rakasti Blakelle ostettuja varusteita ja sitä, miten värit sointuivat keskenään kauniisti. Valkoiselle ponille oli helppo pukea mitä vain ja se näyttäisi hyvältä, mutta sininen sopi sille erityisen hyvin.

Laitettuaan Blaken kuntoon Bailey laittoi päähänsä ihanan tummansinisen osittain kiiltäväpintaisen kypäränsä. Se istui hänen päähänsä täydellisesti ja oli sopivan sporttinen pidettäväksi esteradoilla mutta tarpeeksi kaunis myös kouluradoille. Tyttö talutti pilkullisen kärsimättömän poniruunan tallin yhteydessä olevaan ihanan isoon maneesiin ja sisään päästyään keikautti itsensä tottuneesti ja kevyesti selkään.

Estevalmennuksen varannut ratsukko oli Klausille vieras, mutta hän oli jo tottunut siihen. Mies ei sinä päivänä aikonut ratsastaa yhtäkään hevosta, ja oli siksi saapunut paikalle vasta sopivasti ennen valmennuksen alkua. Pistettyään tallityöntekijät rakentamaan haluamaansa rataa mies oli poikennut kielletyn rehuhuoneen kautta ja napannut taskuunsa pari porkkanaa. Hän nakersi niistä yhtä astuessaan hiljaa sisälle maneesiin, jonka oli varannut puoliksi valmennusta varten, sillä suuresta tilasta riittäisi tarvittaessa muillekin. Belgialainen katseli aavistuksen epäillen kirjavaa ponia, jonka sävysävyyn sopivat varusteet eivät olleet edes mikään uusi juttu Rosings Parkissa jo aikansa valmentaneelle. Tällä kertaa varusteet olivat kuitenkin varsin maltilliset.

”Bushwell, oletan?” hän aloitti lyhyesti ja asteli maneesin pehmeälle hiekalle.
”Olen valmentajasi Klaus Bogaert.” Mies mittaili katseellaan sirkukseen soveltuvaa ponia. Ei sopisi tuomita, olihan Evelyninkin Lionheart ihan herttainen. Nyt oli kyse kuitenkin tavoitteellisesta estevalmennuksesta. Olikohan hänen tietonsa oikein, tämäkö poni hyppäsi 120 cm? Ratsastajakin vaikutti nuorelta teiniltä, jollaisia ikävä kyllä tallilla välillä pyöri. No, nythän se nähtäisiin mihin tästä tapauksesta oli.
”Joko olet lämmitellyt hevosen?”

Päästyään selkään Bailey oli aloittanut tehokkaasti ruunan lämmittelyn. Hän oli tottunut valmennuksissa kävijä ja tiesi, että valmiiksi lämmiteltyä hevosta arvostettiin, sillä aika oli rahaa ja mitä nopeammin valmennus alkaisi sitä enemmän he pääsisivät oikeasti treenaamaan. Bailey piti rauhallisesta tahdista mutta oli oppinut mukautumaan tiukkaan aikatauluun. Hmmh, Blake tuntui tosi ärsyttävän energiseltä tänään. Ruunalla oli kolme erilaista vireystasoa, mukava ja rento, ärsyttävä ja energinen ja hyvällä tavalla energinen. Valitettavasti tänään se taisi olla sitä keskimmäistä, Bailey tunsi ruunan jännittyneen selän ja näki hyörivät korvat kun työntekijät hääräsivät puomien kanssa maneesissa.
Bailey ehti verrytellä Blaken ravissa ja laukassa ennenkuin valmentaja saapui paikalle - kuten käytävän hevosista Bailey oli ottanut myös selvää Rosingsin valmentajista. Kaikki he olivat kuulostaneet mahtavilta. Bailey laukkasi pitkää uraa ja kannusti Blakea lisäämään komeaa laukka-askeltaan, kun valmentaja saapui maneesiin. Tyttö hidasti poninsa, joka käveli sitten vastahakoisesti valkun luo. "Kyllä, Bailey", tyttö sanoi jännityksen välistä komealle miehelle. Hän hymyili varovasti kun valmentaja esittäytyi Klausiksi.

Mitäköhän valmentaja ajatteli hänestä ja Blakesta? Ei olisi ensimmäinen kerta, kun häntä ja rakasta poniaan epäiltiin. Blake oli komea ruuna mutta vain poni, niin hänelle usein sanottiin. Vain poni. Tässä "vain ponissa" oli kuitenkin paljon enemmän kuin koko ja kauniit pilkut, kunhan sen vain oppi tuntemaan.

"Olen kyllä", Bailey vastasi nyt hieman varmemmin.

Klaus nyökkäsi ja viimeisteli porkkanansa tarkastaessaan radan. Se vastasi pääpiirteittäin hänen suunnitelmaansa ja tuli hyväksytyksi kevyellä nyökkäyksellä. Esteet olivat kaikkea 80 cm ja 100 cm välillä, ja hän arveli sen sopivan, sillä hän oli ymmärtänyt ponin todella hyppäävän.
”Ota se suurelle kahdeksikolle näiden esteiden ympärille”, hän ohjeisti ja seurasi katseellaan ratsukon liikkumista. Olisi hyvä olla perillä siitä, millainen hevonen ja ratsastaja valmennukseen osallistui.
”Aseta ja taivuta sitä kunnolla ja ota tätä ensin pari kertaa käynnissä.” Olisi paljon helpompi tehdä tehtävä laukassa, mutta käynnissä oli yllättävän haastavaa joillekin pitää hevonen oikealla linjalla ja hallita se koko ajan. Hän toivoi, että Bailey Bushwell tiesi mitä teki.  
”Onko se ollut sinulla kauan?” hän kysyi muistellen ponin nimeä turhaan. Oli hän sen kuullut, mutta ei vain muistanut.

Bailey katsoi, kun työntekijät saivat radan tehtyä ja se näytti hänestä mukavalta. Esteet olivat hyvän korkuisia. Tyttö ei ollut varma mikä oli hänen ja Blaken korkein este, ratana he olivat menneet 120cm esteitä. Blake ei kuitenkaan pitänyt sen suuremmista esteistä muutenkaan, sitä joutui aina kannustamaan enemmän kun esteet ylittivät metrin. Se pelotti Baileytä, sillä hän ei haluaisi luopua ponista sen takia, että sen kapasiteetti loppuisi. Hän ei antaisi ponia pois, ei vaikkei saisi kisatakaan sillä enää.

Tyttö ohjasi pilkullisen ruunan valmentajan ohjeistamalle kahdeksikolle ja tunsi poninsa lyhyen askeleen. Häntä jännitti esittää poniaan uudelle valmentajalle, sillä toinen voisi ajatella heistä kaikenlaista. Tyttö yritti parhaansa mukaan pidentää ponin askelta puolipidätteillä ja eteenpäin menolla mutta ruuna vaikutti vastahakoiselta. Se olisi halunnut jo hyppäämään. Ponin pää laskeutui kärsimättömään muotoon mutta askellus ei ottanut muuttuakseen. Bailey piti vaikeuksista huolimatta itsensä rauhallisena (vaikka häntä jännittikin vielä) ja piti ainakin kahdeksikon oikean muotoisena. Valmentajan ohjeiden mukaisesti tyttö taivutti poninsa pilkullista päätä. Vaikka askel ei lähtenytkään käyntiin ruuna oli taipuisa ja lihaksikas kaula taipui nätisti niin sisään kuin ulos.

Valmentaja Klausin kysymys keskeytti Baileyn tuskastumisen poniinsa. "Blake on ollut minulla viisi vuotta", hän vastasi ja katsoi hetken miestä jatkaen sitten ruunan rentouttamista. Jos se nyt hetken keskittyisi tähän tehtävään niin he voisivat jatkaa esteille.

Blake, Klaus painoi mieleensä. Hän pisti merkille hevosen vastentahtoisen liikkumisen varsin nopeasti.
”Pyydä siltä heti enemmän aktiivisuutta”, hän sanoi ja seurasi ratsukkoa kahdeksikon toisen ympyrän keskeltä.
”Kun tuntuu siltä, ota muutaman kerran ravissa ja sitten laukassa, jolloin kahdeksikon keskelle tulee vaihto”, hän opasti lyhyttä alkujumppaansa ennen varsinaista hyppäämistä.

Ratsukon tehdessä tehtävää Klaus kävi laskemassa muutamaa estettä matalammaksi. Pitkän sivun suuntaisesti uran sisäpuolella oli neljä estettä, joiden väliin mahtuisi useampi askel ponilla. Hän piti kaksi keskimmäistä 80 cm korkuisina, mutta ensimmäistä ja viimeistä laski pari pykälää. Valmentaja seurasi hevosta ja ratsastajaa koko ajan, vaikka puuhasikin esteiden parissa.
”Ota reilummin ulko-ohjaa ja käännä istunnalla”, Klaus korjasi laskiessaan askelia esteiden välille.

”Seuraavaksi harjoittelemme tätä”, hän kertoi näyttäen kirjavin puomein rakennetut pystyesteet. Bailey saisi hengähtää hetken ja ottaa Blakella käyntiä selostuksen ajan.
”Ratsasta laukassa kaikki neljä peräkkäin ja laske ääneen väliin tulevat askeleet”, Klaus sanoi kertomatta, montaako askelta odotti. Hän arvioi, että normaalissa tahdissa poni saisi jokaiseen väliin viisi askelta.

Bailey oli tuonut maneesiin mukanaan ratsastusloimen, jonka oli laittanut laidalle, sillä oli päättänyt mennä loppukävelylle maastoon, ja pitkän kouluraipan. Onneksi hän oli ottanut raipan mukaan, sillä nyt hän tarvitsi sitä. Valmentajan kommentin kannustamana tyttö komensi raipalla napauttaen Blakea parempaan käyntiin. Hetken päästä muutos alkoi tuntumaan istuinluilla, kun käyntiaskel venyi ja Blake näytti keskittyvän. "Hyvä", Bailey kuiskasi hevoselle kehuksi.

Tyttö nosti ulkokaarella ponillaan ravin ja joutui aloittamaan askeleenvenytyksen lähes alusta. Hän kevensi helpon näköisesti tutussa, hieman pompahtelevassa ravissa ja vaihtoi kevennyksen aina kahdeksikon keskikohdassa. Poni asettui nätisti mutta hangoitteli vastaan Baileyn pyytäessä sitä taipumaan enemmän. Ponin etupää ei meinannut pysyä paikallaan kaulasta huolimatta, vaikka tyttö kuinka yritti pyytää oppimallaan tavalla tukien poniaan pysymään muutoin suorassa. Hän alkoi jälleen tuskastua. Mikä siinä olikin, ettei poni aina totellut, vaikka he olivat ratsastaneet yhdessä jo niin pitkään ja olivat onnistuneet hyvin vaativillakin radoilla.

Bailey oli onnellinen, kun Blake alkoi vertymään ja totteli Klausin ohjeistamaa korjausta. Otettuaan ponia enemmän haltuun ulko-ohjalla vartalo suoristui ja Bailey pysyi itse pystyssä. Vaikka hän oli ikäisekseen taitava ratsastaja oli hän kuitenkin vasta lapsi ja tarvitsi ohjeistusta. Liian usein omasta mielestään, hän olisi jo tässä vaiheessa halunnut saada ponin kaiken potentiaalin yksinkin ratsastaessaan. Niin ei vain käynyt kauhean usein ja valmennuksissa hän tunsi itsensä paljon paremmaksi. He tekivät tehtävän myös laukassa ja ponin pyörivä ja ilmava laukka-askel virkeni valmentajan säätäessä estesarjaa. Se tiesi mitä odottaa. Bailey istui laukassa kuin kotonaan ja yritti kääntää ponia huomaamattomilla avuilla - onneksi kahdeksikko ei ollut turhan pieni. Poni otti keskikohdassa vastaa laukanvaihtoavut ja vaihtoi laukan ensimmäisellä kerralla puhtaasti vaikkakin innostuneen pukin kautta. Alta hopeanharmaa häntä viuhahti tiukasti ilmassa pukin mukana.

Kun poni tuntui hyvältä hän otti sen raviin ja istui alas raviin, joka pomputtaisi varmasti kokemattomampaa mutta jonka askelluksessa Bailey tunsi itsensä tasaiseksi. Kun valmentaja viittasi niin, tyttö otti hevosen käyntiin ja käveli sen kanssa kuuntelemaan ohjeistusta. Tyttö katsoi pieni puna poskillaan koottuja esteitä ja nyökkäsi. "Selvä."

Pienen hetken käveltyään Bailey keräsi ohjat käteensä, jätti kouluraipan pois tietäen ettei tulisi enää tarvitsemaan sitä ja nosti ponilla ravin kautta laukan. Ruuna tiesi heidän lähtevän nyt esteille ja nosti aiemmasta kouluratsastuslaukasta päänsä mahdollisimman korkealle ja pörisi korvat hörössä. Tyttö käänsi innostuneen ponin taistellen voltille ja laittoi sen kuulolle tiukoin avuin. Esteillä Blaken kanssa ei voinut jäädä keskustelemaan vaan sille piti tehdä selväksi johtajuus, jos sen perässä halusi pysyä. Poni pääsisi varmasti esteistä yli mutta Bailey ei haluaisi antaa sen juosta ympäri maneesia uuden valmentajan silmien alla. Onneksi äiti ei ollut paikalla antamassa huonoa ensivaikutelmaa.

Ratsastettuaan yhden hallintaympyrän Bailey käänsi Blaken suoralle lähestymiselle esteille. Viime hetkellä hän muisti, että häntä oli pyydetty laskemaan askeleet ääneen ja laskikin ensimmäisen hypyn jälkeen. Blake hyppäsi ensimmäisen esteen hyvältä etäisyydeltä mutta liian kovassa vauhdissa ja huolimatta matalasta korkeudesta ilmavasti. Bailey pysyi poninsa metkuissa kuitenkin tottuneesti mukana ja irrottautui joka hypyssä satulasta myödäten käsillä joko vain vähän tai tarpeen mukaan liiotellummin. "1,2,3,4", hän luetteli ratsastaessaan viimeisen välikön, pidättäen koko voimallaan poniaan. He hyppäsivät viimeisen esteen liian kaukaa ja Bailey sätti itseään.

”Todella hyvä”, Klaus kehui, kun Bushwell sai poniinsa liikettä. Valmentaja oli tyytyväinen, sillä ilman aktiivisuutta ja hallittua ratsastusta sileällä hän ei sallisi ratsukon siirtyvän esteille. Miehen suureksi yllätykseksi ponista löytyi sellaista liikettä, jota hän estehevoselta odottikin.

Estetehtävä ei ollut helpoin, mutta Klaus piti sitä ratsukon tasolle sopivana. Hän seurasi miten Blake innostui esteet nähtyään ja oli jo pyytämässä tarkempaa ratsastusta, kun tyttö itse osasi korjata ponia voltilla. Hän nyökytteli tyytyväisenä.
”Rauha, ei paniikkia, ota kiinni”, Klaus ohjeisti ja näki, miten paljon paremmaksi ratsu muuttui. Katse seurasi pilkullista Blakea ja Baileyta ja mies laski tottuneesti askeleet vaikka tyttökin ohjeistuksesta niin teki.
”Hyvä”, hän kehui suorituksen jälkeen.
”Tule uudestaan niin, että saat jokaiseen väliin viisi askelta. Ratsasta tarkasti ja muista tulla ensimmäiselle esteelle suoralla hevosella.” Valmentajan ääni oli vaativa, mutta ehdottomasti kannustava.

Vaikka Bailey tunsi antaneensa ponille liikaa valtaa sarjan viimeisellä osalla valmentajan suunnasta kuului kehuja. Hän jatkoi laukassa uraa pitkin innostuneen ponin mukana ja jakeli sille tiukkoja puolipidätteitä saadakseen sen kuulolle. Blake vipelsi uralla korvat tötteröllä ja oli jo valmis hyppäämään uudestaan. Se hidasti aavistuksen ja kuunteli suoristavat avut, joilla Bailey toi sen tällä kertaa suoraan sarjalle. Viisi askelta nyt, Bailey ajatteli ja toi hevosen jälleen hyvällä etäisyydellä ensimmäiseen hyppyyn. Blake viitsi useimmiten olla rynnimättä ensimmäisille esteille, mutta hallinnan menetyksestä tuli ajankohtaista samantien hypystä laskeutumisen jälkeen. Silloin poniruuna otti eniten kierroksia eikä vahingossakaan jättänyt käyttämättä energiaansa ja voimaansa. Tällä kertaa Bailey ymmärsi kuitenkin ponin energian takia pidättää sitä vahvemmin. Kaksi isompaa estettä poni hyppäsi tomeralla ponnistuksella hypäten ilmavaralla, se oli Blakelle tyypillistä, mutta pienemmät kaksi viimeistä se hyppäsi mieluummin eteenpäin kuin ylöspäin, mistä Bailey oli tyytyväinen.

Ponnistaessaan hevosen mukana hyppyihin Bailey muisti pitää kantapäänsä alhaalla ja mukautui hyppyyn pysyen kuitenkin lähellä pilkullista ystäväänsä. He saivat viisi askelta mahtumaan väleihin, vaikka se olikin ollut vaikeaa. Viimeisen esteen viimeisteli pieni iloloikka, jonka jälkeen Bailey kiitti nopealla taputuksella ruunaa. Hänellä oli niin mahtava poni, ei kukaan voisi korvata Blakea koskaan.

Klaus seurasi neljää estettä ylittävää ratsukkoa ja hymähti. Eihän se ollut lainkaan niin vaikeaa. Sirkusponi oli nostanut pisteitään valmentajan silmissä, eikä teini-ikäinen ratsastajakaan huono ollut, päin vastoin.
”Sillä näyttää olevan menohaluja, ja esteradalla niitä saakin olla. Kokeillaan seuraavaksi neljällä askeleella. Pidä huolta että se pysyy hallinnassasi ja saat hyvät lähestymiset esteille”, Klaus sanoi ja korotti mitään sanomatta toiseksi viimeistä estettä kymmenellä sentillä. Hyppykapasiteettia ponilta kyllä löytyi.
”Saat tulla isolla hypyllä heti ensimmäisen”, hän kehotti. Ratsun askelten ja hyppyjen hallitseminen oli todella tärkeää esteradalla, ja yksi askel vähemmän auttaisi erityisesti aikaa vastaan kilpaillessa.

"Joo, se rakastaa esteitä ja kiihdyttelee aina aika paljon", Bailey sanoi ratsastuksen lomasta. Tyttö oli ottanut ponin ravivoltille, jotta saisi sen taas kuulolle ja aikaa hieman Klausille laittaa estettä korkeammaksi. Blake nautiskeli kuolaimen jäystöstä ravatessaan pitkillä laukanjälkeisillä raviaskelilla pientä ympyrää. Bailey nautti nousevista esteistä ja pyysikin Blaken laukalle nyökättyään valkun ohjeille. Iso hyppy, iso laukka, neljät askeleet, selvä. Neljän askeleen välit tulisivat varmasti helpommin kuin viiden mutta Blake saattaisi villiintyä kiihdyttelemään pahemman kerran. Tyttö halusi kuitenkin parantua aina vain enemmän ja ainoa tie parempaan suoritukseen oli harjoitus ja toisto. Se hänelle oli opetettu jo monta vuotta sitten ja se oli pysynyt hänen mantranaan. Täytyi vain harjoitella ja harjoitella vielä lisää. Ponien ja hevosten seurassa mikään ei ollut kuitenkaan samanlaista ja itsestäänselvää kerrasta toiseen joten niiden kanssa ei ehtinyt kyllästyä.

Blake nosteli päätään niin korkealle kuin martingaali salli. Korvat tötteröllä he lähestyivät kolmatta kertaa sarjan ensimmäistä estettä ja Bailey käski Blakea harppomaan isot vahvat askeleet esteen eteen, minkä ansiosta he hyppäsivät komealla loikalla yli. Heidän laskeutuessa Bailey pyrki pitämään huolen siitä neljästä askeleesta ja poni meni sata lasissa mukana venyttäen askeltaan jälleen väleihin sopiviksi. Blake oli ihanteellinen esteponi, sillä siltä löytyi kaikki vaadittavat ominaisuudet. Bailey ei välttämättä kiittäisi äitiään elämänsä täydellisestä kontrollista mutta ainakin tämän ponin löytämisestä ja ostamisesta. Kolmannella välillä ennen viimeistä estettä Blake laukkasi jo niin tyytyväisenä, että he joutuivat juurelle ja hyppäsivät matalimman esteen liian läheltä. Etujalat kolahtivat puomiin, joka jäi keikkumaan muttei tipahtanut.
Kääntäessään uran suuntaisesti pilkullisen tyytyväisenä päristelevän Blaken hän vilkaisi viimeistä estettä ja huokaisi, vaikka puomi ei ollutkaan tippunut. Se taisikin olla heidän ongelmansa, liika tunteella meneminen. Hänen pitäisi keskittyä vielä paremmin.

Ratsukko suoriutui tehtävästä mainiosti, vaikka parannettavaa aina oli.
”Vaikka teillä on vauhtia, sinun pitää kyetä hallitsemaan Blake ja ratsastaa se huolellisesti esteelle”, hän sanoi näyttäen kuitenkin verrattain tyytyväiseltä.
”Vauhtiakin tärkeämpää on puhtaan radan tekeminen”, hän sanoi itsestäänselvyytenä ja harppoi maneesin hiekalla pitkin askelin osaamatta seistä paikallaan.
”Tule vielä uudestaan ja huolehdi nyt tarkat ja suunnitellut lähestymiset. Sen jälkeen kokoamme vähän, jolloin jokaisen esteen väliin pitäisi mahtua kuusi laukka-askelta.” Klaus tiesi tämän tehtävän entistä hankalammaksi ja pirullisemmaksi, mutta myös tarpeelliseksi. Mikään ei ollut esteradalla tärkeämpää kuin oppia arvioimaan etäisyyksiä ja toisaalta taas opetella ratsastamaan hevosta eri tahdissa tilanteen mukaan.
”Muista kevyt käsi hypyssä ja yritä saada se kuulolle ja rauhalliseksi jo ennen ensimmäiselle esteelle tuloa.”

Vauhdista ei ollut Blaken kanssa puutetta, koskaan. Ponilla kesti aina sellainen kymmenisen minuuttia herätä ja sitten ei ollut paluuta alkukankeuksiin.

Bailey kevensi istuntaansa viilettäessään ponin selässä pitkää uraa tullakseen jälleen suoralle. Ennen esteitä hän istui alas satulaan ja pidätti innokasta ruunaa. Se alkoi jo ymmärtää, että tänään ei voisi kaahata päättömästi - puomin kolautus oli varmaankin herättänyt sen. Niin tehokas ratsastaja kuin Bailey olikin, myös Blake oli tarkka poni ja oli opetettu hyville tavoille. Poni ei ollut todellakaan automaatti mutta asetti usein askeleensa väleihin ottaen toki typeriä riskejä välillä ylimielisyydestään.

Tällä kertaa Bailey ei antanut ponin ottaa yhtään askelta hallitsematta niitä ja Blake taipuikin hänen tahtoonsa, sillä ei ottanut ensimmäistä hyppyä niin räjähtävällä energialla kuin viimeksi. Pitkästä aikaa Bailey koki, että pystyi hyppäämään ponillaan tasaisen hyvällä tyylillä. Useimmiten tyyli oli dramaattinen ja ponnekas, joka ei tosin ollut huono ominaisuus.

Tyttö pyrki myös keventämään kättään valmentajan ohjeiden mukaisesti vieden sen astetta pidemmälle harjaan ja hieman pidemmällä ohjalla antamatta kuitenkaan löysyyttä puoliolympian toiseen päähän. Ei hän uskaltanut heittää ohjia menemään tällaisen vauhtivillen kanssa vaikka niin kuuluisikin ehkä tehdä.

Seuraavalla kierroksella Blake huitaisi terävän viuhtaisun hännällään ja kiihdytti ensimmäiselle esteelle välittämättä Baileystä. Se piti tehtävästä ja halusi ottaa ilon irti. He eivät olleet äskeisellä kerralla kolauttaneet tai tiputtaneet, joten ei niin kävisi tälläkään kertaa. Heidän piti tulla kuudella askeleella välit. Ensimmäisen välin tyttö sai vaivoin pidettyä kuudessa, toisessa välissä samoin ja viimeisellä poni luimisti korvansa inhottaville pidättelyille ja hyppäsi kaukaa neljästä askeleesta. He tiputtivat ylimmän puomin sen osuessa takasiin ja puomin ontosta kolahduksesta maahan ruuna otti kierroksia esittäen komeat pukkisarjat pitkällä sivulla. Bailey oli huomannut ponin kaahaamisen viimeisessä välissä ja osasi odottaa villiintymistä pysyen selässä tasaisena. Hän tiesi myös, että pieni purkaus piti tulla ulos ponista eikä sitä saisi sitä ennen rauhoittumaan.
Välillä Bailey piti kovapäisen ponin kanssa taistelusta mutta juuri nyt häntä lähinnä nolotti. Oli karmivaa näyttäytyä tällaisena uuden valmentajan edessä.

Klaus tiesi että hänen olisi pitänyt olla tyytymätön epätäydelliseen suoritukseen, mutta sirkusponin sisu huvitti häntä. Hymynsä vain vaivoin peittäen hän asteli pudonneen puomin luo ja sen sijaan, että olisi vain nostanut sen paikoilleen, hän siirsikin koko esteen vähän sivuun. Kaareva ura tekisi lyhyestä sarjasta vieläkin vaativamman.
”Sinulla on käsissäsi aikamoinen dynamiitti, mutta ainakaan se ei kieltäydy huonoillakaan teillä”, hän hymähti hieman tavallista rennommin. Mies harppoi sarjan ensimmäiselle esteelle ja siirsi sen myös sivuun, jotta esteet muodostivat varsin loivan kaaren.
”Uskon, että kaareva ura haastaa sinut, mutta antaa myös Blakelle ajateltavaa. Ota voltti toisen esteen ympärille ja hyppää se uudelleen. Pidä huolta että hevonen ei jatka suoraa uraa kolmannelta ja valmistele viimeiselle esteelle tulo huolella. Millä askelväleillä ajattelit tulla radan?” Klaus kysyi ratsastajalta pilke silmäkulmassa. Nuorille oli usein haaste arvioida ratsunsa energia ja askelvälit oikein, saati saada ne toteutettua. Mikäli ratsukko ei onnistuisi ensimmäisellä kerralla, saa se kokeilla useamman kerran uudelleen puhtaan suorituksen toivossa.

Bailey hidasteli Blakea sen pukiteltua tarpeekseen. Poni huohotti hieman ja rauhoittui kipittävästä laukasta raviin, jossa Bailey antoi sen hieman päästellä energioitaan lisää ja rauhoitteli itse kumpaakin. Valmentajan kommentti sai tytön hymyilemään nolona ja puraisemaan huuleensa. "Totta", hän sanoi juuri sen verran kovaa että Klaus saattoi kuulla hänen sanansa.
Poniruuna oli todistanut tulenarkuutensa vuosien varrella. Ensin se oli pelottanut nuorta Baileytä mutta hän oli oppinut pitämään ruunan taidosta ja räjähtävästä voimasta. Se oli hyöty ja teki Blakesta sellaisen kuin se oli - eli täydellisen. Kisaponina voima oli korvaamaton etu isoilla esteillä ja röyhkeys voitti hieman vaativimmillakin radoilla ja vaikeissa tilanteissa. Juuri nyt ponilla olisi voinut olla hieman vetelämpi päivä, jolloin Bailey olisi päässyt siihen käsiksi paremmin mutta selvästikään ruuna ei ollut sillä tuulella.

Kun valkku siirsi estettä Bailey siirsi Blaken hetkeksi käyntiin ja antoi sen venyttää kaulaansa asteen verran pidemmäksi. Poni harvemmin venytteli selkäänsä, joten kaikki mahdollisuudet pitäisi kai ottaa hyödyksi. Kun poni tömisteli laajaa ympyrää tytön alla tämä kuunteli Klausin ohjeet tarkkaavaisena. Uusi reitti ja rata näytti mielenkiintoiselta. Kun toinen oli ladellut ohjeensa tyttö nyökäytti päätään hieman varmemmin ja keräsi hieman ohjia kohentaen lysähtänyttä ryhtiään satulassa.

Katseltuaan pienen hetken koottua rataa Bailey vastasi: "Viidellä askeleella." Hän pystyisi kyllä säilyttämään tasaisen viiden tahdin Blakelle. Neljällä askeleella he teloisivat itsensä, vaikka poniruuna välillä kuvittelikin pystyvänsä mihin tahansa ja kuusi askelta tuntui naurettavan paljolta. Laukan lyhentäminen ei ollut koskaan ollut heidän vahvuutensa ponin viuhtomisen ansiosta ja vaikka sitäkin täytyisi kehittää ei kuusi askelta tulisi tällä kertaa helpolla.

”Viisi askelta on hyvä valinta”, Klaus nyökkäsi ja nosti vielä viimeisen esteen korkeutta niin, että se oli 100cm ja täten sarjan korkein este. Hän oli nähnyt ponin innon hypätä, se ei olisi moksiskaan pienestä nostosta.
”Tässä tehtävässä tärkeintä on pitää huolelliset tiet ja rauhallinen, mutta aktiivinen hevonen. Jos se kiihtyy liikaa, se todennäköisesti joko juoksee ohi viimeisestä esteestä tai kiirehtii sen neljällä askelella”, mies puheli ja katseli hyväksyvästi kuinka ruuna venytteli itseään vähän pidemmällä ohjalla.
Tehtävä vaati ratsastajalta paljon, erityisen hyvää tasapainoa, ennakointia ja hevosen tuntemista. Bailey vaikutti fiksulta, vaikka hän olikin alkuun mieltänyt tuon vain yhdeksi Rosings Parkin teineistä, joista joillekin ratsastus oli vain kallis, isän rahoittama harrastus liian hyvällä hevosella.
”Jos tuntuu siltä, voit ottaa muutaman ympyrän laukassa ennen esteitä”, hän ehdotti, mikäli Blake olisi hevonen, jonka saisi hallintaan paremmin ratsastamalla enemmän. Jos se taas kiihtyisi alkulaukasta, sen voisi jättää väliin.

Bailey nyökkäsi valmentajalle ja katseli kuinka esteet nousivat. Joskus se jännitti häntä mutta mitä korkeammat esteet, sitä mahtavammalta ilmaliito Blaken kanssa tuntui. Metri oli heille vielä standardi koko ja Blake toimi sellaisilla radoilla hyvin, joten heillä ei ollut huolehdittavaa.
Blake hengitteli käynnissä muttei ollut vielä valmis tämän estetreenin kanssa. Se tiesi, että he hyppäisivät vielä ja kiirehti. Se halusi jo lähteä ja niin halusi Baileykin. Se heidän suhteessa olikin parasta - he tiesivät toisensa läpikotaisin.

Bailey nyökkäsi Klausin viimeisten ohjeiden jälkeen vielä kerran suu tiukasti viivana keskittymisestä. Hän herätteli Blakea avuilleen ja nosti sitten sillä laukan ympyrällä. Poniruuna katseli innoissaan kaarevaa esterataa ja punki eteenpäin, kun Bailey suoristi sen reitille. Tyttö antoi ponille hieman tilaa ja ruuna ponnisti ensimmäiselle esteelle puoli askelta liian pitkältä. Tarkat jalat jättivät kuitenkin koskematta puomeihin. Poni teki sarjalla tarkkaa työtä Baileyn avustuksella ja kaareva tie todellakin sai sen keskittymään. Ruuna ei käyttänyt aikaa ja energiaa esteiden välillä pureakseen kuolaimeen kiinni vaan hyppäsi siististi. Korkeimmalle esteelle se ponnisti mahtipontisesti hypäten esteen ilmavaralla vain esiintyäkseen.

Poniruuna pyöritteli hieman päätään laskeuduttuaan viimeisestä hypystä ja Bailey taputti sitä pienesti harjanjuurelle hymähtäen pienesti.

Klaus seurasi vakava ilme kasvoillaan ratsukon työskentelyä ja iski kätensä muutaman kerran yhteen onnistuneen suorituksen jälkeen. Hänen onnistui löytää hymy huulilleen.
”Todella hyvä!” valmentaja kehui.
”Anna sen kävellä hetki. Kokeillaan vielä muutaman kerran nämä kaikki ratana.” Hän kävi saman tien nostamaan muiden maneesissa olevien esteiden korkeutta. Selvästikin poni toimi paremmin, kun sillä oli enemmän haastetta ylittää esteet puhtaasti. Klaus oli yllättynyt valmentamansa ratsukon taidoista ja tiesi odottaa noilta suuria tulevaisuudessa. Tietenkään sen kokoisella ponilla ei isoja kilpailuita käytäisi, mutta olisihan nuorella aikaa.
”Oletteko kilpailleet paljon? Teissä on potentiaalia”, hän kysyi uteliaisuuttaan ja soi nopean katseen ratsukkoon korjatessaan ratansa estekorkeutta. Hän aikoi hypyttää ratsukon radan läpi tutustumatta muihin esteisiin - niinhän se kilpailutilanteessakin menisi. Se vaatisi mukautumiskykyä ponilta ja ratsastajalta, mutta sitä hän uskoi noista löytyvän.

Bailey hymähti poniruunalle, joka asteli letkeässä ravissa pitkää sivua. Ruuna oli hänelle niin rakas, juuri tällaisen fiiliksen takia. Poni oli niin paljon enemmän kuin etupainoinen ilkimys sirkusponin viitassa.
"Joo", tyttö kuittasi valmentajalle ja hymyili kehuille. Blake keskittyi paljon paremmin vaativilla radoilla, sillä se osasi yltyä ylimielisiksi helppojen ja tuttujen tehtävien parissa. Ylimielisenä sen kanssa ei ollut miellyttävää tehdä töitä, sillä se pureutui kiinni kuolaimeen huvittaakseen itseään ja riehui. Riehuvan, vahvan ponin kanssa ei ollut helppoa eikä Baileyllä usein ollutkaan sellaisessa tilanteessa sananvaltaa.

Klausin kysymys huvitti Baileytä hieman. Tähän hän tiesi vastauksen: "Joo, ollaan. Kisataan koulua ja esteitä kansallisesti ja siirrytään kansainvälisiin kisoihin kenttäratsastuksessa ensi vuonna." Bailey oli ylpeä Blakesta ja heidän menestyksestään. Maajoukkueessa oli ollut tähän asti todella hauskaa ja siirtyminen vaativimpiin luokkiin oli mahtavaa, vaikkakin hieman pelottavaa.

Klaus nyökkäsi tyytyväisenä Baileyn vastaukselle. Hän tunsi varsin huonosti muita kuin omia valmennettaviaan, noiden joitakin kilpakumppaneita ja tietenkin omia vastustajiaan koulukentillä. Nähtyään ratsukon työskentelyn hän ei kuitenkaan ollut yhtään yllättynyt.
”Upea juttu että olette päässeet niin pitkälle”, hän kehui ja siirsi hieman pitkälle sivulle rakennettua okseria.
”Nyt kun hyppäämme rataa haluan, että kiinnität huomiosi hyvään ratsastukseen ja tarkkaan rataan. Muista pitää ryhti ja hypätä hevosen liikkeen mukana mutta ei ennakoiden ja katso jo esteellä ollessasi suuntaan jonne haluat jatkaa sen jälkeen. Voit aloittaa”, hän ohjeisti ja kertoi vielä, missä järjestyksessä halusi radan ratsastettavan. Se koostui neljän esteen sarjasta jota he olivat jo harjoitelleet, muutamista pystyistä sekä kahdesta okserista.

Bailey hehkui valmentajan kehuista ja rapsutteli Blaken säkää. Hän nyökkäsi napakkana miehen kommenteille ja kohensi taas ryhtiään käskystä, vaikka kävelikin poninsa kanssa vain. Hän katseli esteitä ja valmisteli lähtökäskyn tullessa Blaken nopeaan laukannostoon käynnistä ja koetti koota sitä ennen estesarjaa, jotta se saattaisi kuunnella häntä hieman paremmin.

Kun he tulivat sarjalle poniruuna oli paremmin kuulolla. Bailey vei ruunan esteille luottavaisin mielin ja poni hyppäsikin sarjan esteet, jotka olivat sille jo täysin tutut, hyvin. Se ponnisti kuitenkin tapaansa mahtipontisesti eikä myöskään säästellyt päästelyissä esteiden jälkeen, vaikka Bailey olikin yrittänyt pitää sen hallinnassaan. Uuden valmentajan katseen alla Bailey olisi mieluummin hallinnut ruunan jokaisen askeleen mutta tiesi kuitenkin, ettei Blaken persoonallisuutta voinut pidätellä.

Pompittuaan muutaman askeleen verran ruuna rauhoittui, kuten lähes aina, ja he jatkoivat suoraan seuraaville esteille. Aikaisempi keskittymistaso ei tahtonut riittää pystylle, jonka ylin puomi kolahti maahan Blaken huolimattomien takajalkojen takia. Ruuna turhautui kolahduksesta mutta sen teräksinen keskittyminen palautui lopuille esteille, jotka Bailey ratsuineen suorittivat siististi ja tasaisesti. Loppuradasta Bailey koki hyvin pitkästä aikaa flow-fiiliksen. Poni tuntui liitävän maneesin pohjaa pitkin ja hyppäävän kuin kone. Sen kaikki jalat nousivat, sillä poni ei tahtonut kolautella enää enempää, ja se käytti myös selkäänsä nyt kun se oli lämmennyt kunnolla ja joutunut todella keskittymään vaativalla sarjalla.

Bailey taputti ponia aavistuksen hymyillen sen jälkeen, kun oli saanut sen aavistuksen hiljemmälle laukkatahdille viimeisen okserin jälkeen.

Klaus seurasi ratsukkoa ja nyökkäsi tyytyväisenä, kun Bailey todella pyrki kokoamaan ratsunsa ja valmistelemaan sen radalle ehkä aavistellen, ettei ponilta vauhtia puuttuisi. Ratsukko suoritti jo tutun sarjan ihailtavan hyvin, sillä hyppyvoimaa tai vauhtia ei Blakelta puuttunut.
”Älä anna sen jäädä pomppimaan, ratsasta eteen ja ohjaa sen energia jo loppurataa kohti”, valmentaja korjasi kun innokas ratsu esitteli vähän kyseenalaisia taitoja keskellä rataa. Hän kehui kun ruuna rauhoittui ja suuntasi seuraavalle esteelle. Näki jo kauan ennen hyppyä, että ratsukko vähintään kolauttaisi puomia, ja ylimmän pudottua Klaus koko tarpeelliseksi tsempata. Ei tuollaisilla ollut harjoituksissa väliä.
”Ei haittaa”, hän kommentoi ja katseli tarkoin loppusuorituksen, joka oli varsin mallikelpoinen.

Radan jälkeen Klaus siirtyi nostamaan pudonneen puomin takaisin esteeseen.
”Taputa sitä, hyvä! Se alkoi todella työskennellä vasta pudotuksen jälkeen”, hän huomioi, ”huomasitko itse muutoksen?” Rata oli ollut äärimmäisen hyvä pudotusta lukuunottamatta, vaikka ajallisesti se olisi kilpailutilanteessa jäänyt kärkisijoista.
”Ehdotan, että harjoittelette tulevaisuudessa kunnon lämmittelyn jälkeen korkeilla esteillä ja varsinkin pystyillä, jotta se joutuu todella heräämään ja jumppaamaan”, hän sanoi vilkaisten kelloa. Valmennus alkoi olla lopuillaan.
”Tule vielä uudestaan tämä pudonnut pysty ja loppurata, niin voidaan sitten lopetella hyvillä mielin”, Klaus jatkoi ja toivoi, että suoritus olisi tällä kertaa täydellinen. Poni ja nuori ratsastaja olivat tehneet hyvää työtä.

"Huomasin", Bailey nyökkäsi leveästi hymyillen ja taputti ruunaa vielä lisää. Se ansaitsi kaiken kiitoksen maailmassa eikä sen tarvinnut edes tehdä muuta kuin olla oma itsensä. Bailey nyökkäili valmentajan sanoille uudestaan osaamatta tehdä muutakaan ja pidätti Blaken lennokkaaseen raviin, jonka tahtiin kevensi hiljaa, ja siitä käyntiin. Valmentajan ideat olivat hyviä tytöstä, he eivät harjoitelleet enää paljoa isoilla esteillä vaikka hyppäsivätkin välillä yli metrin kisaratoja esteillä. Bailey halusi keskittyä enemmän kenttäratsastukseen, olihan se heidän osaamisalueensa. Mutaiset maastot, järkälemäiset tukit ja kiihdytyssuorat nummilla olivat heidän juttunsa.

Bailey käänsi Blaken kentän poikki ja nosti laukan. Blake tuntui jo hieman uuvahtaneelta muttei väsähtäisi ennenkuin valmennus oli loppu. He hyppäsivät pystyn nyt paremmin eivätkä puomit seuranneet heidän perässään. Loppuradalla Blake hyppäsi esteet hyvin mutta kolautti viimeistä okseria - tiputtamatta kuitenkaan puomia.

Valmennettava ratsukko toimi hyvin yhteen ja Klaus oli tyytyväinen, että oli tullut valituksi noiden valmentajaksi sillä kertaa. Molemmissa näkyi potentiaalia vieläkin pidemmälle ja vaikka mies oli epäillyt ponia, se oli sisukas ja taitava. Ehkä hän oli vain itse tottunut kookkaampiin ratsuihin, olihan itse aikamoinen hongankolistaja.

Annettu tehtävä ja viimeiset esteet sujuivat arvatenkin hyvin, sillä Klaus oli todella huomannut miten Blake oli herännyt työskentelemään. Se hyppäsi ilolla, ja sitä oli paljon nähneen valmentajan mukava katsoa. Hän olikin nähnyt aivan liikaa pakollista pusertamista esteradoilla.
”Hyvä, hienosti meni”, Klaus kehui ja katseli tyylikästä ratsukkoa arvellen, että olisi hyvä aika lopettaa sillä kertaa.
”Voit antaa sen ravata pidemmällä ohjalla ja venytellä”, hän vinkkasi ja pysähtyi oikaistakseen vihlovaa selkäänsä.

”Tunnet Blaken ja itsesikin paremmin, miten teillä meni mielestäsi? Mitä jäi mieleen tältä päivältä, niin hyvät kuin huonot puolet?” Klaus kysyi ratsukon siirryttyä loppukäynteihin tukeakseen niin ratsukkoa kuin omaa toimintaansa valmentajana. Jos palautteen käsitteli heti, ja ratsastajan täytyi hetki ajatella asiaa, se päättäisi valmennuksen yleensä hyvin ja jättäisi ajatuksia kytemään seuraavaa kertaa varten. Kun hän näki niin nuoren, taitavan ratsukon esteillä, hän alkoi itsekin kaivata hyppäämistä. Klaus oli viime aikoina uskaltautunut ottamaan vastaa muutamia lapsen askelia takaisin esteratsastuksen pariin, ja ymmärsi liiankin hyvin, että hänen päivänsä lajin huipulla olivat ohi.

Bailey hidasti Blaken raville, joka oli vertyneenä paljon korkeampilentoisempaa kuin alussa. Eron näki ja tunsi selvästi. Välillä tytöstä tuntui, että sama sujuvuuden tunne esteradalla voisi kelvata myös pienellä kokoamisella kouluradallekin. Ainakin ruuna voisi ottaa oppia innokkuudestaan puomien seassa kouluaitojen väliin, sillä intoa sinne kaivattiin.

Muutaman askeleen jälkeen hän istui alas Blaken raviin, joka oli kaikkea muuta kuin tasainen, ja antoi sille ohjaa valmentajan ohjeiden siivittämänä, minkä ansiosta ruuna venyttäytyi ja pidensi askeltaan. Bailey erotti ajellun mustavalkoisen karvan seasta kaulan selvästi piirtyneet lihakseet. Blake oli todella hyvässä kunnossa juuri nyt.
Lopulta he lipuivat keinuvaan käyntiin ja Bailey rapsutti Blaken harjantyveä antaen sille kaiken ohjan. "Minusta meillä sujui ihan keskiverrosti ottaen huomioon miten viime viikkoina on mennyt. Se on jaksanut sählätä aika paljon mutta keskittynyt lopputunnista, niinkuin tänäänkin", Bailey kertoi ja pohdiskeli. "Mutta se oli kuitenkin ryhdikäs ja loppua kohden kuunteli minua kunnolla. Joskus sen ego meinaa mennä minun pidätteideni edelle ja joskus siitä seuraa hyvää, joskus huonoa." Tänään hän ei ollut aivan varma kummalle puolelle he olivat päätyneet. Tunti oli tavanomaisen sekalainen, Blaken kanssa ei koskaan osannut olla täysin tyytyväinen tai täysin tyytymätön.

"Pitää muistaa tulevaisuudessakin jaksaa tukea sitä tutuillakin tehtävillä", tyttö myönti myös. Harvoin sitä tuli oikeasti ajatelleeksi, että niinkin taitava hevonen kuin Blake ei kulkisi ratoja yksinään ja hänen täytyisi pysyä hereillä kokoajan. Valmennukset olivat hyvä muistutus Baileyllekin, vaikka hän olikin jo taitava, että oli vielä paljon parannettavaa.