Älä huuda lapsen kuullen

Artemiksen kirjoissa toinen oli seinähullu, täysi seinähullu. Ei tuollaista tehty täällä.
"Oletko miettinyt ettei tuo ole sopiaa täällä? Tai ihmisten kanssa joiden nimen tietää koska ilmoitti lapsen valmennukseen?"
Hän murisi ja mulkoili Williamia pahasti. Hän hipaisi kämmenselällä huuliaan ja yritti olla sekoamatta päästään.
"Antaa olla viimeinen kerta kun teet tuollaista. Se oli yksi vitun yö, jolloin olin humalassa!"

Williamin kasvoilla oleili varsin kireä ilme toisen äristessä hänellä. Kyllä, hän ymmärsi tehneensä väärin hetki sitten. Ei, hän ei myöntäisi sitä. Toisella oli täysi oikeus olla vihainen, olihan William käyttäytynyt vähintäänkin asiattomasti tuota kohtaan. "Selvä." Lyhyempi tuhahti. Häntä kyllä kovasti vaivasi tapa jolla toinen puhui, mutta ehkä siihen ei hirveästi enää kannattanut takertua. "Jos se kerta oli sulle ihan täyttä paskaa, niin annan olla." Mies totesi kylmästi, olematta edes ihan varma viittasiko hän äskeiseen varsin väkivaltaiseen suudelmaan vai viikko sitten yhdessä vietettyyn yöhön. Vaikka hän olikin itse itsensä tähän tilanteeseen ajanut, niin olo oli silti varsin loukattu. "Jos törmään suhun jatkossa, oon kuin en ois ikinä tavannutkaan."

Hienoa, Artemis, sillälailla. Kuitenkin nai kyseisen miehen kanssa ja oli pitänytkin siitä. Mutta irlantilaisen ylpeys ei antaisi peräksi sanoa sitä enää ja pahoitella vihaisuuttaan, se ei olisi todellakaan hänen tyylistään.
"Koska niinhän mä sanoin."
Hän ärähti. Artemis ei ollut sanonut aivan niin, mutta aika liki. Hän oli pilannut kaiken. Vaihteeksi. Artemiksen kasvoilla häivähti outo, jopa inhimillinen ilme, kun asteli kohti tallin ovea sen avauduttua. Mies otti kypäränsä ja vaikuttavan puoliverisen, heittäen itsensä valmiiksi varustetun Meykenhoekin selkään, sanomatta sanaakaan. Hevosen korvat kääntyilivät korvahupun peittäminä ja Hook vaikutti kokoajan valmiilta lähtemään lentoon. Se oli ollut maastossa työntekijöiden kanssa ennen tätä.

William huokaisi ärtyneenä ja asetteli kädet ristiin rintakehälleen Artemiksen häivyttyä tilanteesta. Brunette meinasi jo kävellä tiehensä ja koittaa unohtaa koko jutun, mutta jokin sai hänet nyt kuitenkin jäämään. Tuskinpa hän päätyisi enää riitelemään miehen kanssa nyt kun tuo olisi ratsailla, voisi koittaa vähän rauhoittua ennen kuin lähti katsomaan miten Ellie pärjäsi. Mies itse oli niin tottunut Tomu-poniin, että hevonen jonka selkään Artemis oli kiivennyt ei näyttänyt yhtään houkuttelevalta lähestyttävältä. Koon lisäksi hevonen oli näin ei-harrastelijan silmiin aika vauhkon näköinen muutenkin. William siirtyi maneesin reunalle nojailemaan seinään, hän ei halunnut jäädä ratsukon jalkoihin. Katse kuitenkin pysyi Artemiksessa kuin liimattuna.

Artemis istui hevosensa selässä tiiviisti ja eleettä. Yksikään liike jonka hän teki, ei näyttänyt olevan turha. Tummatukkainen pysyi kuin liimattuna kalliissa estesatulassa, joka oli ruunan selässä. Haettuaan hevosta erilaisilla harjoituksilla laukassa kuulolle ja tuntumalle, hän ohjasi Hookin okserille. Ruuna ylitti sen lentäen, otti hypyn jälkeen sivuloikan, joka ei saanut häntä edes horjahtamaan. Muurilla se tuntui epäröivän, mutta Artemis kannusti sen siitä yli. Sarja, kolmella reippaalla askeleella. Yksi, kaksi, kolme. Hienoa. Hook oli tänään loistava. Puolisen tuntia hän viihtyi Hookin selässä, kunnes jalkautui taluttamaan säikkyä ruunaa maasta käsin.

Ratsastamisesta William ei ymmärtänyt hölkäsen pöläystä, mutta ei hän voisi väittää ettei muka nauttinut katselemisesta silti. Ratsastajien katselu tiukoissa housuissa oli varmaan se ainoa hyvä asia tallilla käymisessä. Mies oli uppoutuneena ajatuksiinsa koko sen ajan, jonka Artemis käytti ratsastamiseen. Ehkä hänen pitäisi jotenkin koittaa korjata heidän välinsä jonkinlaiseen nollapisteeseen - valmentajamies ei todellakaan vaikuttanut aloitteen tekijältä. "Hei." William kutsui rauhallisesti, koittaen näin saada selästä alas jalkautuneen miehen huomion. "Menin aika törkeesti yli rajojen, anteeksi." Näin, simppeli pahoittelu. Nyt kun toinen vielä hyväksyisi sen, eikä alkaisi enää haastaa riitaa. Hän oli juuri nyt nöyrtynyt pahoittelemaan käytöstään voidakseen varmistaa mukavan talliympäristön tyttärelleen, mutta jos toinen haastaisi riitaa niin kyllä hän siihen vielä tarttuisi.

Artemis vilkaisi miestä tuon jalkauduttua, huulensa tiukasti supussa. Hän ei osannut rauhoittua, tunsi olonsa hyvin levottomaksi tuon miehen läheisyydessä. Hän nyökkäsi sille pahoittelulle, nielaisten. Sanat takertuivat kurkkuun. Ei hänestä saanut enempää kuin nyökkäyksen irti.
"... Pitää hoitaa Meykenhoek."
Hän sanoi ja lähti ruunan kanssa talliin, karkuun sitä tilannetta. Hän ei osannut olla aloillaan ja rauhassa.

William ei tiennyt mitä muutakaan tehdä, joten mies käveli hevosensa kanssa kulkevan Artemiksen perässä talliin. Ellie alkoi todennäköisesti olla jo valmis, tyttö oli niin ihanan itsenäinen poninsa hoitamisen kanssa. Pohdinnoistaan huolimatta mies asteli Artemiksen mukana tuon hevosen karsinalle asti. Brunette jäi siihen vähän orpona seisoskelemaan, olematta lainkaan varma mitä tehdä. "Onko paha, jos kutsun sut kahville anteeksi pyyntönä?" Mie lopulta päätyi kysymään. Varmastikin huono idea - juurihan hän oli aiemmin uhonnut, että aikoi käyttäytyä kuten ei olisi ikinä toista tavannutkaan.

Artemis vei Hookin sen karsinaan. Artemis riisui hevosen varusteita, kuullessaan sen kysymyksen. Voisiko? No voisi. Tulisiko hän? Tuskin.
"En minä tiedä mitä voit tehdä ja mitä et."
Arty vastasi perin diplomaattisesti, lähtien kantamaan varusteita paikoilleen.

William huokasi raskaasti. Artemiksen kanssa toimiminen oli täysin mahdotonta. "Okei, kiva." Pieni närkästys kuului äänestä selvästi läpi. "Sulta pitäis löytyä mun numero näiden valkkujuttujen takia, laita viestiä kun oot valmis hyväksyyn sen että tahdon pahoitella käytöstäni asiallisesti." Mies heitti päätösvallan äkäpussille. Tokihan hän hyvin mahdollisesti ottaisi itse tuohon yhteyttä jos Artemiksesta ei kuuluisi, mutta silti. Pitihän hänen ainakin yrittää saada riidan toinenkin osapuoli haluamaan selvennystä asiaan.

Saatuaan sanottavansa sanottua William lähti suuntaamaan Tomun karsinalle, jonka luota oletti löytävänsä tyttärensä. Nyt olisi aika lähteä kotiin, päivä oli ollut äärettömän väsyttävä.