Älä huuda lapsen kuullen

// Pelin kielenkäyttö saattaa olla hyvinkin asiatonta. Sinua on varoitettu. //

William haroi laiskasti hiuksiaan ja asetteli sitten lukulasejaan paremmin nenälleen. Viimeisen viikon ajan hänen tuleva kirjansa oli käytännössä itse kirjoittanut itsensä kiitos varsin inspiroivan illan, jota hän oli päässyt viettämään. Nytkin mies kirjoitti jatkoa samaiseen novelliin, koittaen saada erotiikkakohtauksesta mahdollisimman paljon ajatuksia herättävän. Nykyään tuntui olevan jo ihan rutiinia käyttää tunti päivässä kirjoittamiseen maneesissa istuskellessa, kun Ellie ratsasti. Nytkin tyttö iloisesti verrytteli pian alkavaa estevalmennustaan varten. Valmentaja oli kaksikolle ennestään vieras, mutta varsin tehokkaaksi kehuttu.

Brunette nosti hetkeksi katseensa työstään, voidakseen seurailla lapsen touhuja. Poni näytti juoksentelevan korvat pystyssä ja tytön ilmeestä päätellen sitä vauhtia ja siihen suuntaan mikä oli tarkoituskin. Joku paremmin ymmärtävä olisi osannut kertoa, että tyttö otti ympyrällä käynti-laukka-käynti -siirtymiä saadakseen hevosen kunnolla kuulolle ennen valmennustaan. Katse painui takaisin miniläppärin näytölle ja mies jatkoi naputteluaan. Oli yllättävän hankalaa kirjoittaa tosielämän inspiroimaa tekstiä ilman että siihen oli otettu liikaa vaikutteita itse tapahtumasta.

Artemis oli tehokas, mutta maine ilkeydestä ja takakireydestä ei ollut ehtinyt selvästi vielä kiiriä kaikkien korviin. Pitkä,laiha mies asteli maneesiin katsomatta edes katsomoa päin. Ei häntä kiinnostanut ketä siellä kökötti. Tyttö ja pikkuponi. Hohhoijakkaa. Hetken mies seurasi noiden työskentelyä.
"Leuka ylös, nyrkit kunnolla pystyyn ja selkäruoto suoraksi. Ratsasta kahdeksikkoa ja tee aina päätyyn ympyrä. Vaihda laukka lävistäjällä ja lyhennä askelelta ympyrällä, lisää lävistäjällä."
Siinä oli ensimmäinen tehtävä, jonka maneesiin hiljaa hiipinyt valmentaja Ellielle antoi. Sawyerin nostettua esteet paikoilleen Artemis syventyi täysin tyttöön ja poniin, korjaillen ja antaen kritiikkiä. Lapsen kanssa ei ollut niin kamala suustaan kuin normaalisti, mutta ei miestä kiltiksikään voinut kehua.

Ellie alkoi vastaan inttämättä tehdä annettua tehtävää, kunhan oli ensin tietenkin korjannut asentonsa. Tomun laukassa oli mukava istua ja sitä oli helppo säädellä, joten tehtävä ei tuottanut suurempia ongelmia. Aina satunnaisesti laukanvaihto ei tullut suoraan lennosta vaan takaosa jäi askeleen jälkeen - vaihtojen tekeminen oli niin kovin paljon helpompaa selvästi kaartuvalla linjalla. Valmentaja oli sen verran napakka komentojensa kanssa, että tyttö ei uskaltanut suutaan avata oikeastaan kertaakaan vaan teki koko ajan mitä käskettiin ja korjaili valmentajan huomaamia virheitä. Katsomossa istuvaa miestä sen sijaan vähän häiritsi valmentajan ei-niin-kiltti tapa puhua hänen tyttärelleen, mutta William hillitsi kuitenkin itsensä. Eihän olisi sopivaa hyökätä kesken jutun valmentajan kimppuun, hän voisi sanella mielipiteensä sitten valmennuksen päätyttyä.

Artemis oli oikein tyytyväinen siihen, ettei tyttö väittänyt vastaan, vaan teki ja korjasi kuten hän halusi. Mies korjasi tytön istuntaa monesta kohtaa, vaatien selvösti paljon.
"Älä anna perän jäädä jälkeen vaihdossa, keskity, pistä se poni kunnolla töihin."
Mies totesi vielä, ennen kuin alkoi selostaa tehtävää. Sarjalle lyhyellä laukalla, neljä askeltä väliin, kaarteessa laukanvaihto ja seuraava sarja kuudella todella lyhyellä askeleella. Kun sitten kuusi askelta ei tullut optimaalisesti täyteen, vaan viisi kunnollista ja yksi hätäinen askel, Artemis huokaisi.
"Metrin luokassa se olisi kieltänyt, pudottanut tai jopa pahempaa. Keskity ratsastukseesi enemmän. Nyt uudelleen, lyhennä todella sitä laukkaa. Siihen saisi hyvin isolla hevosellakin kuusi askelta, pienen ponin kuuluu mahtua helposti siihen."

William kuunteli hetki hetkeltä tarkemmin valmentajan puheita, keskittyen tuon äänensävyyn ja sanoihin. Eihän mies nyt mikään hirviö ollut, mutta silti häntä vähän vaivasi kun hänen tyttärelleen puhuttiin noin. Kyseessä kuitenkin oli ala-asteikäinen lapsi. Teinille kyllä voisi jo puhua noin, mutta ei ihan noin pienelle tarvitsisi. Ehkä tämä johtui vain siitä, että William itse uskoi lapsen opettamiseen hyvien kokemusten ja kehujen kautta. Ohjeita sai tietenkin antaa, mutta tämä taisi nyt mennä vähän yli. Elliekin näyttä harmistuneelta. Brunette kurtisti kulmiaan ja pohti vielä pienen hetken, ennen kuin painoi läppärin kannen kiinni ja nappasi sen kainaloonsa noustessaan seisomaan. Askeleet veivät miehen reippaasti maneesin hiekkapohjalle ja sitten sitä myöten kohti miesvalmentajan selkää.

"Anteeksi, mutta onkohan moinen tiukkuus nyt ihan tarpeellista?" Mies tiedusteli aika selvään 'tyttäreni on täydellinen' -äänensävyyn, jääden seisoman miehen taakse. Tuo joutaisi kyllä kääntymään ympäri kohtaamaan hänet.

Artemis ei vain ollut kiltti ihminen. Hän ei kehunut ketään, ikinä, ei edes itseään vaikka saattoikin antaa muiden ymmärtää että piti itseään muita ylempänä. Ei. Artemis koki olevansa se kaikista alhaisin saasta ja paholainen. Hän ei myöskään osannut olla lasten kanssa vaan valmensi noita aivan samoin kuin isompiakin ihmisiä.

Kuullessaan anteeksipyynnön hän käski tytön työskennellä itsenäisesti käynnissä. Vielä pahaa aavistamaton Artemis kääntyi ympäri ja naama tuntui venähtävän ja väri kasvoilla oli lähinnä likaisen harmaan vihreää, kielien pahoinvoinnista. Se mies. Se mies. Ja tuo tyttö. Ei helvetti.
"Ei valmennukset ole pään silittelyä varten. Kuten jotkut taitavat luulla."

Pieni hetki meni aivojen raksutellessa miksi mies näytti tutulta muutenkin kuin mahdollisesti talliolosuhteista. Tajutessaan mistä hän herran tunsi, painoi William kulmansa tiukasti kurttuun. Artemiksen sanat eivät myöskään helpottaneet sitä, että pitäisi keksiä tapa käyttäytyä jotenkin järkevästi tässä. Ehei. Sanat tuntuivat tökkäävän aika pahasti ikävään kohtaan, eikä normaalisti hyvin ystävällinen brunette näyttänyt juuri nyt lainkaan ymmärtäväiseltä. "Ei niissä silti kuulu lytätä lapsen itseluottamusta olemattomiin." Mies napautti takaisin. Kasvoilla oleili aavistuksen vaivaantunut ilme, mutta ei hän aikonut vain lapsia takaisin katsomoon olemaan hiljaa. Hän oli maksanut valmennuksesta tyttärelleen ja meinasi sitä myös saada. Tyttö oli sentään tajunnut isänsä kireästä olemuksesta, että juuri nyt ei olisi hyvä idea tulla turhan lähelle, joten tuo ratsasteli käyntiä vähän kauempana ja seuraili miesten keskustelua kiinnostuneena.

Artemis huomasi sen ja se ei ainakaan lisännyt halua olla miehelle ystävällinen. Se yö oli ollut mukava, mutta hän mielellään arvosti sitä, että sellaiset asiat jäisivät sinne menneisyyteen. Eivätkä tulisi... Kummittelemaan sillä lailla hänen eteensä aivan yllättävissä paikoissa. Sitä Artemis ei halunnut, ei todellakaan.

"Ei kuulukaan ja en lyttääkään, mutta en keksi syytä miksi keskiverrosta tai jopa joiltakin osin heikosta esityksestä pitäisi keksimällä keksiä hyvää sanottavaa."
Tummatukkainen ja kalsea mies näpäytti takaisin. Miksi tuo puuttui tähän? Hän oli ollut tälle tytölle kuitenkin vielä kiltti ja yllättävän hyvin hillinnyt kielensä, toistaiseksi.
"mieluummin kehun vasta kun suoritus on oikeasti kehuttava."
No nuo sanat voisi jo ymmärtää useammilla tavoin.

Williamin ilme muuttui vähintäänkin loukatuksi Artemiksen kommentoitua hänen tyttärensä suoritusta ainakin osittain heikoksi. Ehkä herra paapoi tytärtään vähän turhankin paljon, mutta hän ei todellakaan kuuntelisi tätä. Mieli olisi tehnyt komentaa tyttö mukaan ja marssia ulos maneesista, mutta se ei nyt oikein ollut vaihtoehto. Moinenhan kävisi luovuttamisesta. Mielessä jopa kävi että mustatukkainen vain purkaisi mahdollisia Williamia kohtaan potemiaan negatiivisia tunntetilojaan tyttöön, mutta tuon reaktio herran näkemiseen oli kyllä vähän vinkannut, ettei ollut ollut yhtään tietoinen siitä ketä olikaan valmentamassa. "Et voi olla tosissasi." Brunette ärähti turhautuneena. Miksi tai miten ihmeessä hän oli houkutellut noin tylyn ihmisen sänkyynsä? "Meinaatko, ettei pieni lapsi pahoita mieltään tuollaisesta?"

Artemis tiesi kyllä kenen lasta valmensi, mies ei ollut typerä. Eikä hän silti - paljon ainakaan - purkanut omaa ärtyneisyyttään Williamia kohtaan tuon lapseen. Mikä toisessa ärsytti, sitä hän ei itsekään tiennyt. Itsehän Artemis oli lähtenyt aamulla heti. Kai se oli se tieto siitä, että tuo mies oli saanut nähdä hänet vähän liian läheltä ja aavistuksen liian haavoittuvaisessa tilassa. Arty ei pitänyt siitä että hänet nähtiin niin.
"Miksen olisi tosissani? Se, että lapsi pahoittaa mielensä kehitystarkoituksessa lausutusta kriteeristä ja neuvoista, on herkkänahkaisuutta. Tosin, en ihmettele miksi lapset ovat niin herkkiä nykyään. Ilmeisesti vanhemmatkin ovat. Turhan herkkiä."

No niin, nythän tämä vedettiin sitten jo suoraan häneen. "Ai oon sun mielestä liian herkkä?" Mies kommentoi ennemminkin haastetun kuin loukatun oloisena. No sehän saatana nähtäisiin. William muutenkin kääntäisi keskustelun paljon mieluummin itseensä kuin jatkaisi lapsestaan vääntämistä. Brunette jo melkein meinasi pitää tämän edes vähän asiallisena, mutte hei, toinenhan tässä henkilökohtaisuuksiin oli alkanut mennä. Jatketaanpa sitten siitä. "Olinko sillon viikko sittenkin?" Ilme miehen kasvoilla oli tiukka ja ääni oli epämääräinen sekoitus haastetta ja ärtymystä. Häntä ei haitannut vääntää asiasta, itseluottamus oli kohdillaan. Kyllä hän kestäisi kaiken paskan mitä Artemiksella olisi hänen niskaansa heitettävänä.

Huulet vetäytyivät tiukaksi viivaksi, kun mies meni mainitsemaan sen viikon takaisen baarivirheen hänelle. Kalpeat kasvot saivat pian raivon tuomaa punaista väriä. Hän ei halunnut kenenkään kuulevan sellaista, saatika että kukaan tulisi niitä kesken valmennuksen hieromaan kasvoille. Päässä pyörähti muutama muistipätkä niistä hetkistä. Pelkästään ajatukset toivat vilunväreitä, hyvällä tavalla.
"... Silloin etenkin."
Artemis puuskahti, miettiessään nopeasti mielessään jotakin nokkelaa, mitä voisi heittää siihen takaisin. Tähänkö tuo isukki halusi käyttää lapsensa valmennuksen - valmentajan kanssa riitelyyn?
"On melkoista herkistelyä kuvitella, että joku sellainen pikaisen takia jäisi aamukahvipöytään seuraksi. Etkai vain ole hieman yksinäinen? Suosittelen vahvasti vaikka terapiaa tai naapuruston äitylien seuraa. Niin ei tarvitse nolata itseään ja tulla riitelemään työtään tekevien kanssa."

William siristi vihaisesti silmiään jo heti ensimmäisille sanoille. Kuitenkaan mies ei keskeyttänyt toisen puheita huutamalla siihen päälle, vaan kuunteli loppuun asti. Ilme kyllä muuttui sana sanalta vittuuntuneemmaksi ja kädetkin hakeutuivat puuskaan rintakehälle. Halu solvata toista kaikin mahdollisin sanoin mitä vain mielestään onnistui kaivamaan oli suunnaton, mutta William ei ollut vielä valmis alentumaan sille tasolle. "Minähän tästä sulle maksan, joten en näe ongelmaa." Lyhyempi tiuskaisi ja otti lukulasit pois kasvoiltaan. Yksinäisyyden spekulointi oli osunut arkaan paikkaan ja saanut herran aika pahasti puolustuskannalle.

"Mutta anteeksi nyt hirmuisesti herkkyydestäni." William aloitti oman kantansa asiaan kuulostamatta tietenkään lainkaan pahoittelevalta. Tuntui suorastaan pahalta pilata mielikuvia hyvästä illasta tällä vääntämisellä, mutta ei sille kai muutakaan voinut. "Kai sit ees feikkasit mielihyväs kun jyystin sun persettäs?" Ääni oli sarkastinen ja ilme vain tuki sitä. Onneksi Ellie oli tajunnut siirtyä mahdollisimman kauas kävelyttämään poniaan, tuollaisia asioita tytön ei todellakaan pitäisi kuulla.

Isku vyön alle. Lujaa. Niin, kiun olisikin edes feikannut, mutta ei. Hän oli todella nauttinut siitä ja sen saattoi ehkä päätellä hänen ilmeestään. Krhm. Mutta ei, hän oli nauttinut joka sekunnista ja nyt tuo helvetti provosoi häntä sillä.
"haluaisin tehdä myös sen mistä maksetaan."
Artemis murahti. Tämä keskustelu alkoi ärsyttää ja silti silmissä vilisi muistukuvia siitä yöstä. Hmh. Kiihkeää. Yllättäen huutamisen sijaan hän halusi olla tuon miehen ja seinän välissä.
"Mitä luulet minun tehneen?"
Artemis heiti takaisi harvinaisen ärsyttävään äänensävyyn, naurahtaen pilkallisesti perään.

William ei enää osannut edes sanoa oliko enemmän vihainen vai turhautunut. Kaksikon viime tapaamisesta puhuminen oli kuitenkin ollut selvästi huono idea, eikä nyt oikein kumpikaan tainnut olla satavarma miten asiaa lähestyä. "Paha sanoa, kun sun naamas oli lakanoissa." Mies tyytyi lopulta tuhahtamaan. Mieli olisi tehnyt liittää kommentin perään jotain simppeliä, kuten 'voidaan toki kokeilla uudestaan niin sanon sitten' tai muuta vastaavaa. Suu pidettiin kuitenkin tiukasti supussa.

"Jatka toki työtäs, mutta erilaisella asenteella." William lopulta lausahti varsin vaativaan sävyyn. Näinkin lyhyt riita oli vienyt kaikki voimat, eikä hän pistäisi ollenkaan pahakseen jos vääntäminen voitaisiin nyt lopettaa. Tokihan se jatkuisi jos mies ei olisi valmis muuttamaan asennettaan.

Erilaisella asenteella? Artemis veti kasvoilleen mitä hurmaavimman hymynsä, tai siis, se olisi ollut hurmaava jos niin selvästi ilmeestä ei olisi tihkunut läpi sarkasmi ja tietynlainen inho toista miestä kohtaan. Kalpea ja pitkänhuiskea mies nielaisi, kääntyen takaisin tytön puoleen. Hän antoi poniratsukolle uuden tehtävän, muuttamatta juurikaan asennetta valmennukseensa. Ehkä hän pehmeni hieman, mutta asenne ei täydellisesti muuttunut, mitä William ehkä olisi toivonut.

Kun valmennus oli ohi, hän alkoi laittaa esteitä itseään ja Meykenhoekia varten. Ruunan kanssa pitäisi harjoitella kevään kilpailuja varten urakalla. Hän ei taas kiinnittänyt huomiota muuhun maailmaan kun nosteli tyynenä esteitä.

William ei enää vaivautunut siirtymään takaisin katsomoon, vaan seisoi närkästyneen näköisenä valmennuksen kulkua. Hän ei kuitenkaan aikonut keskeyttää valmennusta enää toistamiseen, ellei mies vetäisi täysin överiksi. Valmennuksen loputtua Ellie oli vähän aran ja hämmentyneen oloinen, olematta selvästi lainkaan varma miten suhtautua isäänsä juuri nyt. William käveli pikkuratsukon luo rohkaisevasti hymyillen. "Anteeksi että keskeytin, se meni hienosti." Mies kehui tytärtään leveästi hymyillen, saaden Ellien ilmeen selvästi kirkastumaan. Nyt olisikin sitten seuraava ongelma - pitäisikö lähteä kiltisti pois, vai...? "Menkää vaan ulos kävelemään, mun täytyy vielä puhua valmentajan kanssa vähän." Asia oli sillä päätetty ja Ellien suunnattua ulos William käveli takaisin raivostuttavan valmentajan luokse.

Ehkä olisi pitänyt pyytää anteeksi, mutta hän oli toiselle vielä niin vihainen että se ei tulisi kuuloonkaan. "Oot sää aika saatanallinen perse mieheks." William tyytyi lopulta tuhahtamaan, selvästi uutta riitaa haeskellen. Pitihän se ilmapiiri saada raivattua, tai ehkä ennemminkin raivottua, puhtaaksi.

Ei hän vetänyt yli sillälailla mitä aikuisten ratsastajien kanssa saattoi vetää yli. Mies ei edes kuullut kun William sanoi puhuvansa hänen kanssaan. Hän sai puomin nostettua 160 sentin korkeuteen ja kohotti kylmien silmiensä katseen toiseen mieheen.
"... Tuleeko se jonakin yllätyksenä?"
Häntä ei vaikuttanut edes loukkaavan Williamin sanat, vaikka ne sattuivatkin todella syvälle. Jälleen yksi ihminen joka ei todellakaan voisi tämän jälkeen sietää häntä.
"Eikö kukaan varoittanut että Cavanaugh on rehellinen ja ei anna kehuja ilmaiseksi? Voivoi pientä. Maksa jollekulle muulle lapsesi mielistelystä. Minä valmennan, en lässytä."

Lyhyempää miestä ihan rehellisesti raivostutti suunnattomasti, kun toinen tuntui vain ohittavan hänen sanansa. William itse sen sijaan reagoi varsin näkyvästi ja lähtikin huomattavan vihaisena marssimaan aivan Artemiksen viereen. Brunette oli jo nostamassa kättään tarttuakseen tuota kauluksesta, mutta onnistui ottamaan itsestään sen verran otetta että laski kätensä ja puristi nyrkkinsä tiukasti kiinni. Pienen hetken mies tuijotti raivoissaan toisen kasvoja, miten jumalauta joku oli noin typerä mulkku? "Enhän minä lässytyksestä maksanutkaan, vaan lapselle sopivasta valmennuksesta." William lopulta sihahti. Eiköhän se ollut pidemmälle miehelle tullut jo selväksi ettei William ollut tyytyväinen valmennukseen jota hänen tyttärensä oli saanut. Silti piti vielä painottaa, ettei hän oikein pitänyt Artemista erityisen taidokkaana opettamaan lasta. Toisaalta oli aavistuksen järkyttävää että hän oikeasti suhtautui asiaan näin, mutta nyt oli jo vähän myöhäistä pyytää anteeksi ja kääntyä takaisin.

Artemis mulkaisi toista pahasti, mutta kohotti kulmaansa sille kun huomasi Williamin käden nousevan. Saman tien hän taantui mielessään yläasteelle, niihin lukuisiin kertoihin koulun jälkeen urheilukentän reunalla, kun hän yritti olla nopeampi kuin ne pojat jotka homottelivat ja hakkasivat hänet. Se kaivoi sellaisen naurettavan teini-iän tyhmänrohkean uhman esiin aikuisesta, miltei nelikymppisestä miehestä.
"Ota sitten lapselle sopiva valmentaja. Olen kilparatsastaja, en kasvatustieteiden maisteri! Ja mitä, aiotko lyödä? Anna palaa vaan, isukki. Lyö pois, anna palaa. Et ole ensimmäinen, etkä varmasti viimeinen. Hakkaatko aika petikavereitasi?"

// Luvattomille lukijoille tiedoksi, autohittaamiseen on lupa. Ainakin tavallaan. I: //

Artemiksen aloittaessa typerän provosointinsa William nosti kätensä ylemmäs, valmistautuen tosissaan lyömään tuota - ensisijaisesti kasvoihin, vieläpä. Viimeinen lausahdus osui kuitenkin liian arkaan paikkaan ja silkan vihan tilalle tuli hirveät määrät pahaa oloa. Kasvoilla ei kuitenkaan ehtinyt käväistä muuta kuin pikainen tulkitsematon ilme ennen kuin William jatkoi parhaaksi näkemällään tavalla. "Turpa kiinni nyt jo." Mies ärähti ennen kuin tarttui pidempäänsä takaraivosta ja kiskaisi tuota alemmas, painaen sitten huulensa varsin kovakouraisesti Artemiksen vastaavia vasten. Hampaat kolahtivat ikävästi ja tämä oli kaikin puolin kaukana siitä romanttisesta tavasta jolla mies mielellään näitä tilanteita lähestyi, mutta jollakin epämääräisellä tavalla tämä tuntui myös ainoalta oikealta ratkaisulta tähän väliin.

Artemiksen turpa oli hankala ja inhottava tukittava, mies oli terävä kielestään ja ei millään muotoa olisi halunnut olla hiljaa. Mies olisi halunnut nähdä, olisiko tuo todella lyönyt. Artemis ei ehtinyt ajatella ennen kuin pakotetusti kumartui hieman alemmas. Hampaiden kolahdus ei tosiaan tuntunut miellyttävältä, vaikka koko se muu suudelma tuntui. Silti se ärsytti enemmän. Tummatukka painoi ködet vasten Williamin rintakehää ja työnsi tuota kauemmas.
"... Mikähän helvetti sua vaivaa?"
Murahdus oli hiljainen ja enemmän hän otti puolustuskannan sanoessaan niin.

William ei todellakaan arvostanut sitä että hänet työnnettiin pois tuosta vain, mutta siirtyi kuitenkin ja päästi nöyrästi irtikin. Mies ei ollut enää läheskään niin vihainen kuin mitä oli ollut aiemmin, tosin erikoinen olo kyllä oli. "No vittu sinä. Sinä mua vaivaat." Mies sanoi kulmat tiukasti kurtussa. Vatsaa vihloi omituisesti ja nyt hän voisi ihan rehellisesti sanoa jännittävänsä jatkoa. Koko olemus oli mennyt kertaheitolla selvästi epävarmaksi, vaikka ärtymys paistoikin edelleen vahvalti läpi.

Miksi hän vaivasi toista niin, että piti suudella? Se oli ollut vain yksi yö. Tuollainen ele veti kyllä Cavanaughinkin kevyesti oudoksi ja hämmentyneeksi. Williamilla oli kyseenalainen tapa kesyttää ärtynyt Artemis, ainakin hetkeksi.
"Miksi? Mikä helvetti sinun on? Voisit vaan painua helvettiin siitä ja valittaa Euphemia Hepburnille, mutta sinä päätät... Tehdä noin? Oletko ihan sekaisin!?"
Uusi, aivan eriainen raivo nosti päätään hänen sisällään.

Pienen hetken ajan William ehti jo kuvitella toisen vähän rauhoittuneen, mutta tuo vain aloittikin ärinän eri asiasta. Lyhyempi tuhahti turhautuneen ja jaksoi kuunnella toisen valituksen loppuun asti, ennen kuin päätyi taas avaamaan sanaista arkkuaan. "Millä vitun logiikalla mää oon sekasin ton takia?!" Mies korotti ääntään ensimmäistä kertaa kunnolla. "Kai minä nyt saatana noin teen jos siltä tuntuu!" Ja siltähän oli sillä hetkellä tuntunut. Ei mitään tietoa miksi, mutta oli kumminkin. "Olisko mun pitäny sun mielestä sitten muka lyödä, täh?!" William aukoi päätään varsin raivokkaasti, kun otti huomioon kuinka leppoisa mies normaalisti oli.