Vihaan kyllästynyt

Zoe antoi hevosen hetken totutella ympäristöönsä kävelemällä pitkin ohjin molempiin suuntiin, mutta keräsi lopulta ohjat ja keskittyi todella pyytämään Mialta tasaista, tahdikasta käyntiä. Nuori tamma kantoi itsensä aina kauniisti ja lukuisten juoksutusharjoitusten myötä ei takaosan käyttökään ollut huonoa. Hevonen kaarsi kaulaansa kuin mikäkin kouluratsu kun hän siirsi tamman raviin ja jatkoi suurilla ympyröillä ja volteilla. Hevonen oli edelleen kankea, mutta se parani päivä päivältä ja pystyi jo taipumaan kymmenmetrisen voltin läpi kaatumatta lapa edellä sisään tai puskematta takaosallaan ulos, mistä hyvästä Zoe kehui tammaa monen monta kertaa. Suoralla rungolla hevosen ravi pääsi oikeuksiinsa, sillä rento ratsu liikkui näyttävin, suurin liikkein, joissa istuminen vaati työtä. Onneksi Zoe saattoi keventää. Nainen keskittyi työstämään voltteja erittäin tarkasti, eikä tyytynyt puolikkaisiin suorituksiin. Volttien oli oltava täydellisen pyöreitä, hevosen tasaisest kaarteen mukaan taipunut, asetuksen kestää läpi voltin ja ravin rytmin pysyä yllä, vaikka tamman tasapainoa koeteltiinkin. Mia teki nöyrästi, mitä ratsastaja siltä pyysi. Hän oli ostanut upean hevosen itselleen.

Zoe hidasti hetkeksi käyntiin ja teki pysähtymisiä sekä peruutuksia. Hän laskeutui hetkeksi selästä ja siirsi kaksi puomia kapeaksi kujaksi keskemmälle kenttää. Hän jatkoi peruutusharjoituksia puomien tarjoaman tuen avulla, mikä sai Mian peruuttamaan suoraan. Yleensä tamman takaosa seilasi vähän sinne ja tänne, ja vaati paljon tukea ratsastajalta, jotta peruutus näyttäisi edes aavistuksen suoremmalta. Puomien tuki sai tamman kuitenkin ottamaan tasaisia, lähes täysin suoria askelia taaksepäin, mistä hyvästä Zoe kannusti hevosensa jälleen raviin ja volteille. Hän aikoi hioa hevostestaan täydellisen ratsun, minkä takia koulutuksessa oli näin pitkään kestänytkin.
"Sait varusteet hoidettua?" Zoe huikkasi kysyvästi huomatessaan Mirandan. Hän teki siirtymisiä ravin ja käynnin välillä yrittäen saada niihin pehmeyttä ja sulavuutta, jota tiesi tammasta löytyvän, kunhan se vain keskittyisi ja saisi kiinni siitä, mitä hän halusi. Mia ei ollut vaikea hevonen, mutta se oli kovin arka ja vaati ratsastajaltaan tukea ja selviä ohjeita. Zoe ei halunnut edes kuvitella, millainen ratsu Miasta olisi tullut, jos joku pätemätön amatööri olisi päättänyt yrittää tamman ratsuttamista.

Miranda heilautti tummanruskean laukkunsa hihnan olan yli ja antoi sen painon rymähtää olkapäille. Nainen asteli kentän vierustalle mutta katsahti sitten katsomoa, jonka puupenkille meni istumaan ja risti jalkansa. Käsiinsä nojaten hän katseli mietteliäänä Mia-tammaa ja Zoea, jotka treenasivat kentällä. Tamma ei näyttänyt yhtään hassummalta, vaikka olihan hänen mielipiteensä aika amatöörimäinen. Ihmiset täällä olivat kuitenkin opiskelleita ja hän oli vain sattunut treenaamaan paljon. Hänellä tuli paljon ehdotuksia tamman varalle mutta tyytyi katselemaan, kun ratsukko peruutti puomien välissä. Tammassa oli potentiaalia, sen näki kyllä. Ja Mirandasta se oli oikein hyvä myöskin 4-vuotiaaksi.

"Kyllä vain", Miranda vastasi ja seurasi katseellaan toisia. "Hän näyttää mukavalta ratsunalulta", pastellipää kehaisi kun nousi nopeasti ylös penkistä ja laskeutui parit askelmat maan tasalle. Hän ei saanut nyt jotenkin pysyttyä paikallaan. Kädet laskeutuivat puiselle aidalle nojaamaan ja harmaat silmät katselivat ratsukkoa - Zoe vaikutti taitavalta ratsastajalta. Nuoren hevosen ratsastajalta vaadittiinkin tietoa ja taitoa, ei vain tasaisuutta vaan myös ymmärrystä pyytää asioita selkeästi ja määrätietoisesti. Nuoren hevosen kanssa ei voinut mokailla miten sattui, sillä teot vaikeuttaisivat hevosen tulevaisuutta. Miranda oli oppinut tämänkin asian kantapään kautta.

Zoe hymyili ylpeänä, kun Miranda kehaisi Miaa. Mia oli oikein upea nuori tamma, josta tulisi vielä kerrassaan ihana ratsu jollekulle. Kilpahevonen, jos hänen toiveensa toteutuisivat. Hän toivoi hevoselle hyvää kotia ja ymmärtävää, taitavaa omistajaa, joka voisi tuoda hevosesta parhaat puolet esille pehmein ottein ja suurella sydämellä. Hän siirsi hevosen ravista käyntiin lähes huomaamattomin avuin, mihin Mia reagoi pehmeästi. Hän oli yrittänyt opettaa hevosen mahdollisimman herkäksi ja mukavaksi ratsastettavaksi. Tähän asti kaikki tuntui menevän hyvin.
"Mia on oikein mukava", Zoe totesi nyökäten. Hän pysäytti hevosen ja pyysi peruutusta keskittyneenä. Tamma peruutti varsin siististi, aavistuksen tahdittomasti, mutta suoraan. Pienellä hiomisella hän saisi hevosen helpon C:n luokkiin alta aikayksikön. Ehkä heidän pitäisi jossakin välissä katsella vähän esteitäkin, niin hän voisi myydä molemmat lajit taitavaa hevosta.

"Onhan se vielä vähän epävarma, mutta se oppii koko ajan lisää. Olen varma, että siitä on ratsastuskoulujen kevätkisoihin tänä vuonna. Sillekin tekisi hyvää nähdä vähän muita ympäristöjä kuin kotitallin kentät", Zoe pohdiskeli ääneen Mian seistessä tasajaloin aloillaan. Hän taputti hevosen kaulaa. Se oli ihanan kärsivällinen tänään eikä yrittänytkään seilata mihinkään suuntaan. Hieno tamma, kerrassaan. Hän aikoi tehdä vielä muutaman laukannoston, ennen kuin jättäisi päivän treenin siihen. Hän ei halunnut väsyttää tammaansa puhki.
"Aiotko kilpailla Cindylla?" Nainen kysäisi pyytäessään hevosensa jälleen liikkeelle. Parempi kysellä vähän lisää toisesta ja tuon hevosesta, kun kerran toinenkin nuori ratsu tallilta löytyi. Hän voisi jutella ihan hyvin samalla kun keskittyisi hevosensa ratsastamiseen. Hän oli tehnyt tätä työksi riittävän monta vuotta tietääkseen, kuinka monen asian hoitaminen onnistuisi yhtä aikaa.

Mirandan harmaansinertävät silmät jatkoivat tarkkailemista, hän koetti pysyä mahdollisimman taka-alalla, jottei häiriköisi tamman ja Zoen treenejä. Mieli teki kuitenkin jutella nuorista hevosista, Miasta ja Cindystä. Mian askeleet olivat todella kauniit ja tietyllä tapaa paremmat kuin Cindyn. Cindyn askeleista tulisi vielä joku päivä asteen näyttävämmät mutta ne oli vaikea saada hallituiksi ja vähemmän haparoiviksi.

"Aivan varmasti se olisi valmis sellaiseen", Miranda myötäili ja hymyili hieman. "Sieltähän sitä varmuutta saisi kerättyä roimasti. Totta puhuen, Cindykin tarvitsisi vaihtelua elämäänsä. Olen miettinyt, että se voisi tarvita toisen ratsastajan - en vain tiedä tuleeko siitä mitään", nainen selitti aidalta.
"Aion kyllä. Esteillä ja koulussa", hän totesi Zoen kysymykseen. "Tarkoitus olisi loppukeväästä olla kisakunnossa, katsotaan mihin luokkaan sitten päädymme. Cindy jännittää niin paljon uusia asioita... kumpa olisi resursseja harjoitella kisatilannetta ennen oikeita kisoja", hän harmitteli. Ei tuntunut järkevältä treenata hiki hatussa kisakautta varten, kun kisoista satelisi vain hylkyjä säpsyilyn ja ahdistuksen takia.

Zoe uskoi hevosen olevan valmis mihin tahansa tutulla kentällä ja tutun ratsastajan kanssa, mutta kisaympäristöstä hän ei ollut niin varma. Mia jännitti edelleen väärässä paikassa olevia esineitä tai uusia asioita, joita kisapaikoilta löytyisi sadoittain. Hän oli yrittänyt opettaa hevosta vähemmän säikyksi muovipussien, pressujen ja sinne tänne jätettyjen kirkkaan sävyisten ämpärien avulla, mutta ei sekään ratkaisisi kisapaikan hälinän tuomaa ongelmaa. Sen takia hän kävisi pienissä kisoissa. Kiertäisi läheisiä ratsastuskouluja ja toivoisi, että se riittäisi rauhoittelemaan pienen tamman mieltä, jotta he voisivat suunnata hieman arvostetumpiin luokkiin keräämään kisasuorituksia.
"Mikäli vain valitset ratsastajan oikein ja olet vaikka paikan päällä näyttämässä, miten toivot Cindyä ratsastettavan, onnistuu se varmasti", Zoe totesi miettien omaa valintaansa. Hän ei viitsinyt hehkuttaa Maybea Mirandalle, ettei toinen vain ryöstäisi hänen kakkosratsastajaansa. Mirandalla olisi varmasti rahaa, mistä maksaa avokätisiä korvauksia Maybelle. Hänellä ei ollut mitään muuta kuin kankea lupaus siitä, että toinen saisi ratsastaa tammaa koska tahansa.

"Miakin jännittää kaikkea uutta, mutta sen takia käymme ensin pienissä luokissa keräämässä varmuutta. Eiköhän se siitä. Muutaman hylätyn radan jälkeen alkaa varmasti jo ropista suorituksiakin", hän totesi luottavaisesti. Tammaansa hän uskoi, vaikka häntä itseään ajatus kilpailuista ahdisti. Toki, jos hän olisi saanut Paddyn koulukilpailuihin, hän olisi ollut elementissään ja nauttinut jokaisesta hetkestä, mutta nuoren tamman vieminen ensimmäisiin luokkiin... Ehei. Hevonen säikkyisi ja säheltäisi omiaan, eikä hän halunnut sitä omalle vastuulleen. Hän halusi onnistua kilpailuissa, ei suinkaan tulla nauretuksi ulos.

Miranda oli myös kovasti yrittänyt totuttaa hassua tammaansa elämän ihmeellisyyksiin ja kaikenlaisiin sattumuksiin, joita toki osui heidän kohdalleen ilman suunnitelmiakin. Tamma otti pienen osan asioista hyvin vastaan mutta suurimmaksi osaksi se ei suostunut lähelle, vältteli ja hätääntyi. Tutun naisen turva ja tuki eivät välillä auttaneet edes rauhoittumaan vaan liian monesti Miranda oli joutunut luovuttamaan ja jatkamaan tamman kanssa eteenpäin. Ratsastuspuoli oli ottanut harppauksia eteenpäin mutta muu arkipäivän toimiminen oli vaikeaa tammalle. Kisaamistilanne pelotti tällä hetkellä Mirandaa yhtä paljon kuin oletettavasti tammaakin ja siksi hän ei ollut varma mitä ajatella kevään kisoista.
"Niimpä. Tämä hevosen omistaminen vaati vielä vähän ylimääräistä keskittymistä. On niin paljon ajateltavaa etten pysy mukana..." nainen pohdiskeli. Olihan Kerry ollut lähes kuin oma mutta hänen nimensä ei ollut lukenut muissa kuin vuokraajan papereissa. Hän ei ollut joutunut varaamaan raspausaikoja ruunalle tai huolehtimaan satulansovituksia ajalleen. Kuukausien kuluessa Miranda oli tosin oppinut jo olemaan virallinen hevosenomistaja ja tämän vuoden puolella kaikki oli alkanut sujumaan sopivalla rutiinilla. "Osaisimpa olla yhtä luottavainen mutta pakko varmasti jaksaa uskoa. Cindy on taitava ja paranee kokoajan isoin kehitysaskelein mutta kisat... saa nähdä mitä mieltä se on yleisöstä, kouluaidoista ja muusta hälinästä", Miranda sanoi vakavana. "Se oli vaikea totuttaa jo pelkästään tallissa oleviin koliseviin ja rapiseviin tavaroihin. Se tuntuu säikkyvän asioita, joita ei tulisi ajatelleeksikaan pelottaviksi." Myös Miranda halusi pärjätä kisoissa, mieluiten ensimmäisistä lähtien.

Hevosen omistaminen vaati paljon aikaa ja keskittymistä, sen hän oli tiennyt jo ennen kuin oli ostanut Mian, kiitos vuosien aikana muutaman kuukauden hänen nimissään viettäneiden ratsunalkujen. Mian kanssa hän oli palannut jälleen aikaan, jolloin millään muulla kuin omalla suorituksella ei ollut mitään väliä. Hän näki oman kätensä jäljen tamman jokaisessa eleessä, kuten tasaisessa, sulavassa laukannostossa, jonka Mia juuri suoritti suoraan käynnistä. Hän kehui hevosta kovin, antoi sen laukata pitkän sivun toiseen päähän ennen kuin pidätti uudestaan käyntiin ja valmisteli uuden noston seuraavalle pitkälle sivulle. Mia oli hieno hevonen, ehkä hienoin nuori tamma, jota hän oli koskaan ratsastanut. Tamma oli oppinut niin paljon ja oppisi vielä lisää, kunhan hän vain ehtisi opettaa.
"Se pelkää niitä, ei keskity sinuun vaan säikkymään ja säheltää omiaan", Zoe tiivisti varsin avuliaasti. "Tiedän, koska Mia tekee varmasti saman", hän naurahti päätään pudistellen. Hän nosti vielä laukat toiseen suuntaan ennen kuin antoi tamman ravata hetken pidemmällä ohjalla.
"Mia pelkää tavallisiakin esineitä, jos ne ovat eri paikassa kuin yleensä. Juuri toissapäivänä se kieltäytyi ohittamasta kottikärryjä, koska ne olivat nurin hiekkatien sivussa", nainen pudisteli päätään. Lopulta tamma oli todennut kottikärryt vaarattomiksi, mutta hetki siinäkin oli vierähtänyt. Hetki, jollaista kisoissa ei olisi tarjottavana. Kisoissa pitäisi keskittyä saman tien eikä ensin pälyillä kaikkia hirviöitä. Hän hidasti tamman käyntiin ja hyppäsi alas selästä kävelläkseen loppukäynnit hevosen rinnalla. Jalustimet jäivät roikkumaan hevosen molemmin puolin, sillä hän halusi edelleen silloin tällöin muistuttaa tammaa siitä, ettei roikkuvia jalustimia tarvinnut säikkyä.

Mian nostoissa ei ollut samaa hallitsematonta ja räjähtävää voimaa kuin Cindyllä. Voimakkaasta takapäästä oli niin paljon haittaa kuin hyötyäkin ja Miranda katseli Mian sulavaa liikettä kadehtien. Onneksi häntä ei lannistettaisi niin helpolla, vaikeiden aikojen jälkeen heidän uhrauksensa palkittaisiin. Hän oli valinnut tiensä tamman kanssa ja aikoi orjallisesti pysyä sillä. Kaikki kääntyisi parhaaksi vielä ja vaikka siihen vaadittaisiin kymmenen vuotta hän sitoutuisi. Lämmin hymy levisi ajatukselle siitä, kuinka hän voisi olla lopullisen tyytyväinen tammaan tulevaisuudessa upean radan jälkeen. Harmi, että hän halusi sen jo niin pian. Liian usein hän huomasi nykyään, että vika oli aina hänessä eikä Cindyssä - nytkin asennevamma haittasi vain häntä, Cindy oli valmis oppimaan ja kuulemaan rauhallisissa tilanteissa häntä.
"Niin", Miranda hymähti Zoen toteamukselle. "Kuulostaa Cindyltä. Onneksi sinulla on sentään vähemmän pideltävää." Cindy ei ollut mukava tyynnyteltävä pillastuessaan. Sillä oli enemmän voimaa kuin se itsekään taisi ymmärtää. Nainen katseli loppukäyntejään kävelevää ratsukkoa siirtäen kädet aidalta taskuihinsa.
"Kauan olet työskennellyt Mian kanssa?" Mitä nyt hetken ajan seurattuaan Miranda oli tullut vaikutelmaan, että ratsuttaja osasi hommansa varsin hyvin. Ei sinänsä ihme, Rosingsin tasoiselle tallille tuskin palkattiin sattumanvaraista henkilökuntaa.

Siitä Zoe ei ollut niinkään varma. Hän oli opettanut Mian herkkäsuiseksi ja oikeastaan herkkäkylkiseksikin tammaksi, mutta hänellä ei ollut kokemusta tammasta sen pillastuessa, sillä hän ei ollut kertaakaan joutunut moiseen tilanteeseen. Hän epäili, ettei hevosen piteleminen olisi kovinkaan helppoa, jos se päättäisi singota itsensä tähtiin. Mia unohtaisi herkän suunsa siinä samassa, siitä hän oli aivan varma.
"Elokuusta", Zoe vastasi. "Olemme edenneet hitaasti kaikkien muiden töiden lomassa. Mia ei ollut nähnytkään satulaa, kun ostin sen", hän kertoi muistellen pientä lihaksetonta tammaa, jonka oli ostanut. Muutama kuukausi oli mennyt kunnon kasvattamiseen, mutta sen jälkeen he olivat todella päässeet harjoittelemaan. Hän oli painottanut harjoitukset kouluratsastukseen, mikä oli tuottanut tulosta. Mia oli valmis helpon C:n radoille, ja rehellisesti sanottuna osasi myös B:n asiat. Hän ei vain halunnut mitään vaikeaa nuorelle tammalle. Hän oli hionut perusliikkeet niin täydelliseksi kuin vain osasi, minkä vuoksi Mia taipuikin tasaisesti volteille, asettui oikeaoppisesti, polki hienosti alleen ja säilytti tahdin peruutuksissa, jotka jonakin päivänä vielä olisivat täydellisen suoria.
"En ole aina voinut käyttää niin paljoa aikaa Miaan kuin olisin toivonut, sillä työpäivät tuppasivat vielä viime vuonna venymään. Nykyään ne ovat vähän lyhyemmät, joten aikaa Mialle jää enemmän. Kohtapuoliin aloitan estetyöskentelyn, nyt olemme vain tutustuneet esteisiin irtohypytyksen merkeissä", hän kertoi lisää tammastaan ja sen koulutuksesta. Jos jotakin, sen hän tiesi osaavansa hoitaa ammattimaisesti, sillä oli ratsuttanut vuosia hevosia työkseen. Vielä pari vuotta sitten oli ollut tavallista, että hän ratsasti vajaan tusinan verran nuoria hevosia päivässä.

"Selvä, olette päässeet pitkälle", Miranda totesi kunnioitusta äänessään. "Cindy oli myös aikamoisessa jamassa kun sain sen", hän lisäsi. Pitkälle oli tultu senkin tamman kanssa vaikkei sitä tahtonutkaan aina uskoa. Cindystä oli kuoriutunut kaunis nuori tamma, jonka varalle Mirandalla oli paljon. Hän kouluttaisi tammaa eteenpäin, veisi sen ja itsensä takaisin kisakentille. Tamman vankalla työmoraalilla ja tahdikkaalla askeleella voisi kehittyä vaikka kuinka korkeille tasoille. Mirandalla ei ehkä ollut ammatillista koulutusta mutta hän oli työskennellyt monen nuoren kanssa elämänsä aikana ja nähnyt niiden kukoistavan. Nyt oli Cindyn vuoro ja mitä hän oli hetkittäin tammassa jo nähnyt antoivat puhtia jatkaa.

"Aivan", Miranda nyökkäili ja katseli Mian käyntiaskelta. "Cindyn kanssa on onneksi hypätty jo paljon ikäisekseen, se on yllättävän hyvä esteillä. Mialla tulee tuskin olemaan ongelmia, vai mitä luulet?" Miranda kysyi aidosti kiinnostuneena.

Zoe nyökkäsi vaikkei aivan nähnytkään sitä samaa mitä Miranda. Hän vilkaisi vierellään rennosti askeltavaa tammaa, jonka hengitys kulki tasaisesti eivätkä kyljet enää kohoilleet näkyvästi. Ehkä he voisivat palata takaisin talliin. Pikkutamma oli leponsa ansainnut, kun oli tehnyt niin hienosti töitä.
"En usko esteiden tuovan suuria hankaluuksia minun elämääni. Toki Mia varmasti ihmettelee niitä hetken ja tekee kaikki nuorten hevosten tyypilliset virheet, mutta eiköhän se saa jutun jujusta nopeasti kiinni", Zoe vastasi pohdiskellen. Hän ainakin toivoi niin, sillä hän ei haluaisi käyttää loputtomiin aikaa estetreeneihin. Oli niin paljon kaikkea tärkeämpääkin opeteltavaa, kuten suorat peruutukset ja tasaiset pohkeenväistöt. Hän halusi tammansa osaavan kaiken niin hyvin kuin mahdollista, mikä vaati paljon aikaa ja vielä enemmän kärsivällisyyttä toistaa samoja harjoituksia viikosta toiseen.

"Se on hyvä. Kokemuksesta on yllättävän paljon apua estekentillä", nainen huomioi toisen kertomuksen omasta ratsustaan. Zoe pysäytti Mian, löysäsi entuudestaan satulavyötä ja päätyi sen jälkeen nostamaan askelten tahdissa heiluneet jalustimet ylös. Valmista. He voisivat lähteä takaisin talliin.
"Me suuntaamme pesulle. Kaikkea hyvää nuorelle ratsullesi ja kärsivällisyyttä koulutukseen. Kehitystä tapahtuu eniten silloin kun siihen ei edes kiinnitä huomiota", hän lausahti huvittuneesti. Zoe taputti Mian hiestä märkää kaulaa ripaus ylpeyttä olemuksessaan. Hän oli tehnyt viiden tähden ostoksen yhden tähden hinnalla mitä näppärän kokoiseen punarautiaaseen tuli. Miasta saisi vielä upean kisaratsun jollekulle juniorille. Nainen lähti taluttamaan tammaa kohti pesukarsinoita tyytyväisenä päivän antiin.

// Kiitokset pelistä! :D//