Vihaan kyllästynyt

(Silkki hahmoineen tervetullut Mirandan ja Cindyn seuraksi !)

Miranda talutti takana laahaavaa ja hikistä Cindya pääkentällä viimeistä kierrosta. Oli aurinkoinen mutta viileä päivä, ei ollut satanut hetkeen mikä teki ulkona ratsastamisesta mukavaa. Miranda oli pukeutunut tummanruskeaan fleeceen, tummansinisiin luottohousuihin ja vaaleanruskeisiin saappaisiinsa. Ne kiilsivät vielä uutuutta mutta olivat sen takia myös hieman hiertävät. Cindy tarvitsi kuitenkin hyvät loppukäynnit ja hetki sitten naikkonen oli ajatellut että olisi mukava kävellä ne tamman vieressä - nyt ajatukset tekivät takaisin selkään, missä kova nahka ei pusertanut kantapäitä.

He olivat treenanneet tänään ahkerasti - oli lauantai joten Mirandalla oli pirusti aikaa käytettävänään, vaikka illalla olisikin muuta menoa. Ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa Cindy oli tuntunut vetreältä alusta lähtien ja jaksoi loppuun saakka ihan mukiinmenevästi. Hyvä fiilis oli antanut lisäpontta treenata kahta kovemmin ja nyt molemmilta oli virta ihan lopussa. Ratsastus ei ollut kuitenkaan ollut ongelmatonta, sillä jokin typerä harakka oli suhahtanut tamman selän takaa kesken laukan kokoamisen ja heppa oli singonnut siitä sitten ihan muihin maisemiin korvat viuhtoen. Hänen pitäisi ehkä harkita pitävänsä tammalla useammin korvahuppua, ehkäpä se auttaisi ääniherkkyyteen. Cindyllä oli tänään päällä ihana Wegan tummansininen satulahuopa pinkkein koristenauhoin. Satulassa olivat Mirandan lempiostos, violetit jalustimet. Hänellä taisi olla jokin fetissi tai obsessio violettiin mutta ei sillä niin väliä.

He pääsivät kentältä ehjin nahoin U:n muotoisen tallin pihakiveykselle. Cindyn yönmusta häntä viuhtoi tyytyväisenä puolelta toiselle keinuvan ja ison käyntiaskeleen tahtiin. Miranda oli alkanut todella pitämään tammasta ja oli tyytyväinen myös sen kehitykseen, jossa ei ollut oikeastaan koko omistusajan aikana tapahtunut yhtään takapakkia. Tosin, Cindy oli ollut hänellä vasta kaksi kuukautta.
He olivat pysähtyneet hengähtämään sisäpihalle ja Miranda tunsi pehmeän tuuppauksen selässään oltuaan pienen hetken selkä tammaan päin. "Voi sinua", tuo kääntyi neiti tummahipiän puoleen ja pörrötti sitä tähden kohdalta niin, että valkoiset irtokarvat tahrasivat puhtaan pään ja villi otsatukka meni sekavampaan möttöön. Molemmilta pääsi pieni hengähdys kun Miranda avasi kypäränsä lukon, se oli tuliterä Charles Owen Wellington Classic. Hän oli aina unelmoinut pehmoisen samettisesta vaaleanahkaisesta kypärästä ja nyt hän oli sen saanut. Nainen otti kypärän kainaloonsa ja avasi hieman hiostumisesta lässähtäneet hiuksensa, pörrötti niitä puuhkeammiksi ja nappasi sitten kypärän käteensä ja lähti taluttamaan Cindyä kohti karsinaansa.

Zoe harjasi käytävälle kiinnitettyä punarautiasta tammaa pitkin vedoin. Hevonen roikotti rentona päätään ja lepuutti toista takastaan, nauttien suunnattomasti pehmeän harjan tunnusta ihollaan. Karva pöllysi ja pölyä tuntui löytyvän loputtomiin, vaikka hän oli pessyt hevosen eilen, kun se oli piehtaroinut tarhan mutaisimmassa kohdassa. Mia hörisi tyytyväisenä, mistä hän oli ylpeä. Nuori, herkkä hevonen oli kasvanut puolessa vuodessa äärettömästi. Hevonen oli luottavainen ja rauhallinen, se ei enää säpsynyt jokaista liikahdusta tai ääntä, ei pysähtynyt tuijottamaan ämpäreitä käytävien varrella tai kieltäytynyt kävelemästä koiralauman ohitse.
Nainen oli ylpeä hevosestaan, jonka kanssa oli tehnyt paljon töitä. Se kantoi hedelmää, sillä hitaasti mutta varmasti nuori hevonen oppi yhä enemmän ratsuna toimimisen saloista. Hevonen oli turvallinen käsitellä, helppo lastata ja eläinlääkärin ylin ystävä, vaikkakin kengittäjä ei vielä ollut tuttu kaveri Mialle. Piankos senkin aika koittaisi. Hän ei ollut kengittänyt tamman kavioita vielä, kun hevonen ei käynyt maastossa, mutta nyt, kun liukkaampi aika alkaisi, olisi parempi saada kengät alle.

Nainen havahtui kuullessaan kavioiden kopinaa käytävällä. Hän siirtyi nopeasti Mian pään viereen tunnistaessaan hevosen. Se asui melkein punarautiasta vastapäätä, mutta he tukkivat tyylikkäästi tien karsinalle.
"Hetki vain, niin siirrymme Mian kanssa sivuun", Zoe lausahti tavattoman tyytyväisellä ja pirteällä äänellä. Nainen irrotti ketjun Mian toiselta puolen, laski sen rauhallisesti karsinoita vasten ja pyysi sen jälkeen tammaa väistämään sivulle. Nyt heidän ohitseen mahtuisi helposti.
"Näyttää siltä, että hevosesi on tehnyt kunnolla töitä", nainen sanoi katsellessaan mustaa tammaa. Cindy, aivan, sehän hevosen nimi oli. Hän piti tarkasti huolta siitä, että tunnisti tallin hevoset nimeltä. Vaikka enää hänen ei tarvinnut, sillä vuoden vaihteessa hän oli saanut paikan ratsuttajana. Enää hänen ei tarvinnut juosta omistajien oikkujen mukaan, vaan nyt hän teki töitä enemmän hevosten parissa. Siinä oli syytä hyväntuulisuuteen, vaikka edelleenkään varsin kivikasvolta vaikuttava nainen ei hymyillyt leveästi. Suupielet olivat kuitenkin kääntyneet ylöspäin, mikä oli suorastaan suuri, vilpitön hymy naiselle.

He tulivat päätyovesta ja laahustivat käytävää pitkin. Miranda näki naapurintamman keskellä käytävää seisomassa ja katsoi hiljaa, kun omistaja, jonka nimeä Miranda ei tiennyt tai muistanut huomasi myös heidät. Tuo hevonen oli kyllä nätti ilmestys, varmasti nuori. Miranda tunnisti nuoren hevosen sellaisen nähdessään.
"Juu ihan rauhassa" tuo tokaisi leppoisasti omistajalle, kun käveli heidän ohitseen kohti Cindyn karsinaa. Tammalla oli kuitenkin väsähtäneenäkin oma mielipide joka asiaan ja nytkin se päätti pistää liinat kiinni. Se höristeli pienempää ruskeaa tammaa kohden korvat hörössä ja tahtoi tutustua paremmin. Miranda nauroi heleästi toiselle, joka oli niin kiinnostunut mutta joutui vetämään sen käytävän keskeltä, jotta toinen tamma ei joutuisi seisomaan ikuisuuksia seinää vasten. Matkalla Miranda laski kypäränsä maahan kädestään.
Karsinaan päästyään Cindy kiepautti itsensä karsinan ovelle ja pysähtyi siihen. "Meillä oli hieman tiukemmat treenit tänään kuin aiemmin, se keskittyi tänään todella hyvin", tuo sanoi ylpeänä. "Toki sillä on vielä myös huono kunto mutta se jaksaa päivä päivältä paremmin kaikenlaista." Miranda oli myös tyytyväinen, sillä jos tamma oli jotain ymmärtänyt niin jäädä seisomaan oviaukolle eikä sen ulkopuolelle. Toki edessä nökötti kiinnostava tammakaveri mutta Miranda uskoi tamman pieneen itsekuriin. Hän irroitti puhuessaan kouluvyön, laski sen satulan päälle ja nosti satulan ison mustan selästä. Satulahuopa oli ihanasti hieman hikeentynyt sisäpuolelta. Satula sylissä Miranda käveli muutaman askeleen Cindyn vierelle ja avasi suitsen lukot toisella kädellään ja vetäisi sitten kauniit ruskeat suitset korvien takaa pois Cindyn päältä ja satulan päälle. Sitten hän taputti Cindya kaulalle, mutisi tyytyväisenä "tulen ihan kohta, sitten saat kunnon harjauksen ja mukavan loimen selkääsi..." ja sulki sitten oven. Kääntyessään tamman ja omistajan puoleen hän hymyili ja kipitti varustehuoneeseen viemään varusteet paikalleen, hän hoitaisi ne sitten vähän myöhemmin. Ensin piti saada heppa hoidettua. Miranda oli kuukausien aikana järjestänyt itselleen epämääräisen järjestelmällisen hoitosysteemin, josta ei ulkopuolinen varmasti saanut selvää.

Kun hän saapui karsinalle pienen hetken päästä hän kysäisi tamman omistajalta, "kukas hän on?", ja käveli takaa tamman viereen nojaamaan karsinan seinämään. Hän tarjosi varoen Roecklin hanskalla peitettyä kättään pienelle tammalle haisteltavaksi.

Mia hörisi Cindylle ja kurkotteli turpaansa mustaa tammaa kohden. Zoe nykäisi kevyesti riimusta saadakseen tamman huomion jälleen itseensä toisen hevosen sijaan. Nainen silitti hevosen päätä ja selvitti samalla otsaharjasta muutaman heinänkorren, jotka olivat sotkeutuneet punertavien jouhien sekaan. Hän palasi harjaamaan hevosta, kun saattoi luottaa siihen, ettei Mia päättäisi vaeltaa tutustumaan Cindyyn.
"Se on mukava kuulla", Zoe lausahti toisen kertomukseen Cindyn treenistä. Hyvä, että oli mennyt hyvin. Hän toivoi, että heilläkin sujuisi kaikki hyvin, kun he niin pitkälle pääsisivät. Mialla oli kyllä kuntoa, kiitos pitkäaikaisen juoksutuksen, mutta osaamistaso hevosella oli erittäin matala. Vaan sekin saataisiin nousemaan, kunhan kärsivällisyyttä vain riittäisi. Nainen puhdisti yksi kerrallaan Mian kaviot, vaikka tammalla ei kenkiä ollutkaan. Tamman oli paras tottua kavioiden nosteluun, sillä kesällä, kun Zoe oli hevosen ostanut, se ei ollut suostunut nostamaan jalkaansa lähes lainkaan.

"Bohemian Raspberry, tutummin Mia", Zoe esitteli tammansa laskiessaan viimeisen takajalan alas. Hän hymyili pienesti taputtaen hevosen lautasta. "Nuori raakile, joka pikkuhiljaa oppii, mitä ratsuna olo tarkoittaa", hän kertoi ylpeänä punarautiaasta. Mia oli oppinut jo nyt paljon, ja oppisi varmasti vaikka kuinka paljon lisää, kunhan heillä vain riittäisi aika. Utelias nuori hevonen kurkotti turpaansa ojennettua kättä kohden ja puhalteli ilmaa sieraimistaan. Mia ei onneksi pelännyt ihmisiä, vaikka muutoin niin kovin arka olikin.
"Ostin sen kesällä suoraan laitumelta ja aloin ratsuttaa sitä muiden töiden ohessa", nainen päätti vielä kertoa. Olipa hän tänään puheliaalla tuulella. Ehkä sen saattoi laittaa onnistumisen tunteen piikkiin. Hän oli saanut ratsuttajan paikan Rosings Parkista, saanut säilyttää ihanan hoitohevosensa Paddyn ja Mia eteni harppauksin koulutuksessaan syksyn tahmeuden jälkeen. Monta hyvää syytä olla tyytyväinen.
"Mutta kertokaa toki omasta hevosestanne. Se on erittäin kaunis", hän kehaisi vilkaisten Cindyä. Tamma oli oikein nätti, vaikka kaipasikin lisää lihaksia. Eiköhän se siitä rauhallisella treenillä paranisi.

Mia-niminen tamma puhalsi ihanaa lämpöisää ilmaa Mirandan käsille ja nainen hymyili hevosta päin kutittaen sen turpaa leikkisästi. Hän kuunteli tarkkaavaisena naisen kertomusta hevosesta ja yllättyi kun kuunteli tarinan tuttua sävyä. "No jo on samanoloinen kuin tuo oma tuossa takana" ja nauroi. "Kiitos, niin minustakin. Tähtipää on hienolta nimeltään Lucid Rebel Royal mutta kutsun sitä Cindyksi. Sekin on jokseenkin raaka vielä ja ostin sen kuukauden seisomisen jälkeen... omistaja kun oli vammautunut onnettomuudessa." Mielenkiintoista mutta mukavaa. Tallilta löytyi siis saman kohtalon jakava parivaljakko.
Miranda rapsutti hetken Miaa mutta kuuli sitten Cindyn tepastelevan ympäri karsinaa. "No nyt ei kyllä neiti siedä yhtään odottelua" nainen höpötti hiljaa itsekseen ja siirtyi takaisin Cindyn luo. Harjakassi oli karsinan edessä odottamassa ja Miranda alkoi harjaamaan tammaa laitettuaan sen ensin etukalteriin kiinni löyhästi. Löysälläkin riippuva naru teki jo sen, että Cindy kuvitteli joutuvansa seisomaan paikallaan kiinni vaikka todellisuudessa heilumisvaraa oli paljon. Nytkin tamma nautti hierovan harjan tunnusta ja laski päänsä alas ja rauhoittui - Miranda kehui sitä pienellä silityksellä. "Se on 5-vuotias holstein ja siinä on todella paljon potentiaalia vaikka mihin."

Nainen heitti viimeisen harjan kassiin takaisin, irrotti riimunnarun tamman riimusta ja heitti senkin kassiin. Sitten hän nappasi violetin talliloimen, riimuun yhteensopivan, oven kaiteelta. Loimi meni vaivatta nuoren tamman selkään ja vaikka lukot hieman kilisivät se seisoi nätisti paikallaan. Tehokas treeni antoi palkitsevan rauhallisuuden karsinaan numero kaksikymmentä. Lopuksi Miranda otti vielä Cindyn kaviot. Takapäätä sai tuuppailla jonkun aikaa, jotta tamma suostui takakaviot nostamaan mutta ehkä nainen antaisi tämän anteeksi. Sitten hän käveli karsinan ovelle, josko Mian omistaja olisi vielä puhetuulella. "Sanoitko, että ratsutat hevosia? Täälläkö?" Pieni yksityiskohta oli jäänyt vaivaamaan Mirandaa. "En muuten koskaan esitellyt itseäni, olen Miranda...Kirk." hän sanoi hymyillen hieman vaivaantuneesti. Hänellä ei ollut normaalin ihmisen käytöstapoja. Hän ei nytkään ollut varma täytyisikö hänen änkeä kättelemään vai ei ja jättikin sen tekemättä.

Zoe yllättyi kuullessaan, että Cindykin jakoi samantyylisen tarinan. Kuukauden seisominen kuulosti ikävältä, varsinkin, jos se tapahtui kesken koulutuksen. Hän ei jättäisi Mian koulutusta kesken, vaikka mitä tapahtuisi. Jos hän vammautuisi yllättäen, Maybe saisi ratsuttaa Mian loppuun hänen ohjeidensa mukaan. Ehkä nuorempi tekisi sen, jos hän pyytäisi oikein nätisti ja valitsisi sanansa tarkasti.
"Kärsimättömyys taitaa kuulua nuorten hevosten vakiovarustukseen", nainen hymähti huvittuneena. Mia heilautti päätään kuin kertoen olevansa samaa mieltä - tai ehkä tamma vain halusi irti narusta. Vetopaniikista oli suurimmalta osin päästy jo eroon, mutta välillä mokoma muistutteli olemassaolostaan pään heittelynä. Zoe irrotti tammansa käytävän naruista ja talutti sen karsinaan pelkästä riimusta. Mia kääntyi heti pää ovea kohden korvat hörössä. Tammalla oli onneksi hyvät tallitavat.
"Mia on myös viisi. Angloarabi, ihan kotipihasta", Zoe kertoi. Tammalla ei ollut huippunimiä sukutaulussaan, mutta jokainen, joka oli nähnyt hevosen liikkeet, oli kehunut Miaa. Hän oli aivan varma, että Mialla riittäisi liikettä kouluradoille ainakin aluetasolle asti - ehkä jopa kansalliselle puolelle.

Hän harjasi hevosen vielä kertaalleen, vaikka se kiiltelikin jo puhtaana. Hän pohti hetken, ennen kuin heitti laivastonsinisen fleeceloimen hevosen selkään. Ei se sitä välttämättä tallissa tarvitsisi, mutta seiskööt nyt lämpimänä. Ainakin hevonen liikkuisi rennommin heti alusta alkaen, kun hän lähtisi sen kanssa kentälle. Mirandan kysymys sai Zoen kohottamaan katseensa Mian harjasta, jota hän parhaillaan selvitteli.
"Kyllä, olen tallin ratsuttaja, Zoe Winter", hän esittäytyi tottuneesti. Täällä sai toistella niin ammattiaan kuin nimeään useampaankin kertaan, eivätkä kaikki omistajat silti muistaisi, että olivat puhuneet hänelle aiemminkin. "Hauska tutustua", Zoe sanoi aidon, joskin pienen, hymyn kera. Hän selvitteli harjaa näppärin sormin, mutta vilkuili Mirandaa uteliaana avoimesta karsinanovesta.
"Mia on tosiaan oma hevoseni, mutta työni puolesta ratsutan monia tallin asukkaita", hän tajusi vielä selventää. Mia oli hänen ikioma tulevaisuuden lupauksensa, siinä missä saman käytävän varrella asustava olympiavoittaja Paddy Blue oli hänen hoitohevosensa ja suuri rakkautensa.

"Mia vaikuttaa myös oikein ihastuttavalta hevoselta...rauhallisemmalta kuin tämä" ja nauroi jälleen. Cindy oli tullut seuraksi karsinan ovelle ja tuuppaili naisen olkapäätä toivoen huomiota ja rapsutuksia. Miranda ei olisi halunnut palkita tuollaista käytöstä mutta tamman tuuppiminen yltyi eikä häntä huvittanut suutahtaakaan. Miranda otti lempeästi kiinni tuuppivasta samettisesta turvasta rapsutti sitä ja alahuulta. Siitä tamma piti ja lopetti hötkyilyn ja rauhoittui. Mirandan joskus jurommatkin otteet eivät enää säikäyttäneet tammaa vaan se oli alkanut tottua uuteen elämäntyyliin, jolloin se ei elänyt kuplassa tai sitä ei käsitelty silkkihansikkain.

Miranda nojasi oven viereiseen seinämään ja antoi rapsuttelun olla hetken, tamma siirtyi seuraamaan hiljaisen käytävän tapahtumia. "Hauska tutustua Zoe!" Miranda hihkaisi ja hymyili toista leveämmin. Oli aina mukava tietää juttukumppanin nimi, nythän he olivat käytännössä ystäviä! Hän irrotti käsistään hanskat ja änki ne vasempaan etutaskuun. Sitten hän pörrötti hiuksiaan, jotka oli värjätty viikko sitten. Värit olivat vielä kirkkaat ja kauniit, luottokampaajaystävä oli hoitanut liukuvärjäyksen mutta hän oli valinnut värit. Minttu, laventeli ja vahva pinkki. Hän ei vieläkään ymmärtänyt kuinka hiukset pysyivät niin hyvässä kunnossa kuin olivat.

"Ratsuttaminen on varmasti mukava ammatti, siinä kykenee tutustumaan mitä erikoisimpiin hevosiin" tuo sanoi haikeana. Hän oli tutustunut useisiin hevosiin mutta ne olivat kaikki nyt jo muualla. Nuoret ratsut on jo myyty, Kerry on jossakin Keski-Englannissa mummon takapihalla ja lopuista ratsastuskouluhevosista ei tiedä, eikä jaksakaan tietää. "Keitä ratsutat täällä?"
Kysymys oli jokseenkin typerä, sillä Miranda ei ollut käyttänyt aikaansa näin suuren hevoslauman opetteluun, vaan tiesi vain tämän tammasiiven Cindyn naapurit ja sen tarhakaverit. Tosin hän voisi aina ottaa selvää.
Cindy siirtyi lähemmäksi ja laski Mirandan olkapäälle hehtaaripäänsä ja huokaisi. Se oli sen tapa sanoa, hei olen väsynyt mutta pidän sinusta. Cindy haki huomiota ja läheisyyttä mitä ihmeellisimmillä tavoilla.

"Mia on kärsivällinen tiettyyn pisteeseen asti", Zoe hymähti huvittuneena. Tamma oli ollut paljon kärsimättömämpi, kun hän oli aloittanut työnsä punarautiaan kanssa, mutta kärsivällinen koulutus oli kantanut hedelmää. Hevonen malttoi seistä paikallaan pitkiäkin aikoja, eikä säheltänyt omiaan joka välissä. Nainen oli ylpeä edistyksestä. Hevosesta tulisi vielä upea kilparatsu jollekin juniorille, jos hän myisi sen. Tai siis, kun hän myisi tamman, Zoe korjasi nopeasti ajatuksiaan. Vaikka Mia olikin ihana ja hänen oli vastentahtoisesti myönnettävä, että hän piti tammasta, hän ei voisi omistaa hevosta loputtomiin. Se tulisi liian kalliiksi. Hän myisi hevosen, kunhan löytäisi sopivan ostajan ja Mia olisi riittävän taitava suuntaamaan kilpakentille.

"Se on", Zoe vakuutti hymyn kera. Ratsuttaminen oli monipuolinen, kasvattava ja ehdottomasti palkitseva ammatti. Hän ei voinut kuvitellakaan tekevänsä mitään muuta. Koko syksyn hän oli kyseenalaistanut valintaansa työskennellä tallityöntekijänä Rosings Parkissa, mutta nyt kun hän oli ratsuttaja, ei hän löytänyt mitään syytä moiselle pohdinnalle. Tätä työtä hän rakasti. Ehkä työn todellinen luonne paljastuisi myöhemmin ja latistaisi hieman hänen intoaan, kun hevoset eivät edistyisikään silmänräpäyksessä, mutta juuri nyt hän ei olisi voinut olla tyytyväisempi työpaikkaansa.
"Ratsutan Daring Danceria, mustaa holsteinoria, joka on nuori mutta lupaava esteratsu", Zoe kertoi ylpeänä. Keiran, hyvän ystävän, nuori hevonen oli ehdottomasti lupaava, vaikka kävikin hänen hermoilleen säheltäessään ja kiitäessään esteeltä toiselle. "Lisäksi Tug O'War, tummanruunikko irlannintyöhevonen on ratsutuksessani. Tuggy kilpailee working hunter -luokissa tavallisten este- ja koulukisojen lisäksi", nainen jatkoi, jättäen tarkoituksella rakkaimman hevosen viimeiseksi. Ja no, ehkä vähän siksikin, että olympiavoittaja vaati täyden huomion.
"Charles Edgerlyn papurikonkimo kenttäratsu Paddy Blue on kokonaan vastuullani. Ratsutan sekä hoidan Paddya arkipäivisin ja osallistun sillä usein tallin valmennuksiin", Zoe sanoi vilkaisten vaistomaisesti Paddyn tyhjän karsinan suuntaan. Tumma papurikonkimo oli ulkona nauttimassa elämästään muiden hevosten seurassa. Voi Paddy. Koko Englannin sydämet valloittanut ruuna oli vienyt hänetkin mukanaan. Hän ei malttanut odottaa, että näkisi Paddyn jälleen kisakentillä. Kesän alussa koettu Luhmühlenin kisamatka (ja kenttäratsastuksen neljän tähden kilpailujen voitto) oli edelleen yksi koko kesän parhaista hetkistä.

"Oletko omistanut Cindyn pitkäänkin?" Zoe kysäisi huomatessaan mustan tamman läheisyydenkaipuun. Paddy oli tuollainen, mutta hän olikin hoitanut ihanaa ruunaa yli puoli vuotta. Paddy tosin taisi rakastaa kaikkia, jotka vain vaivautuivat rapsuttamaan ruunaa kalterien lomasta. Hän rapsutteli hevosta liiankin kanssa. Charles Edgerly päätyisi vielä toteamaan, että Paddy oli lellitty piloille kaikella huomiolla ja rakkaudella, jota hän ilolla tarjosi ruunalle. Miakin sai toki oman osansa hellyydestä, mutta vain pienen murusen siitä, mitä hän Paddylle suuntasi. Mia hänen olisi pakko myydä, mutta Paddyn kanssa hän voisi viettää ties kuinka pitkään, jos vain miellyttäisi Charles Edgerlyä ja hoitaisi työnsä kunnolla. Jos miehen maksamasta joulubonuksesta saattoi mitään päätellä, hän oli tehnyt moitteetonta työtä tähän asti.

Miranda kuunteli todella kiinnostuneena Zoen selitystä ratsutettavistaan. Daring Dancer oli musta holstein, kuten Cindy - hauska juttu. Nuori puoliveriori kuulosti Mirandasta lähes poikkeuksetta mielenkiintoiselta tapaukselta, sillä ne olivat usein oikein komeita. Varsinkin oikein käsiteltyinä. Miranda oli harvemmin päässyt työskentelemään orien parissa, toinen Shirleyn ratsunaluista oli ollut muutaman viikon ori, jolloin Miranda oli sitä ratsastanut. Sitten tuo oli kuitenkin ruunattu. Ruunanakin se oli tosin ollut villi heppu. Muistot lämmittivät sydäntä pehmeän fleecen alla, tallin ovi kävi kun hevonen ratsastajineen tuli sisään ja Miranda sulloi kätensä hihoihin. "Kaikki kuulostavat todella mahtavilta, vaikken muistakaan nähneeni niitä aiemmin. Täytyy ottaa selvää."

Miranda kietäisi kätensä ison mustan pään ympärille, se makasi vieläkin rauhassa olkapäällä. Säpsäkästä luonteestaan huolimatta se ei jostain syystä halunnut vältellä tällaisia hetkiä. Se ei lähes koskaan säikähtänyt hellittelyistä pois vaan nuokkui puoliunessa. Kämmen silitteli päätä toiselta puolelta hitain vedoin, karva oli ohutta mutta niin pehmeää.

"Olen omistanut Cindyn vasta kaksi kuukautta" ja naurahti hieman. "Kuulostaa niin lyhyeltä, tuntuu paljon pidemmältä nyt kun sitä ajattelee." Vain sellaiset 60 päivää. "Cindy on tämmöinen halinalle, se alkoi luottamaan minuun ihan hirveän nopeasti."

Zoe hymyili ja nyökkäili toiselle. Kyllä, hänen ratsutettavansa olivat mahtavia, erityisesti Paddy Blue. Paddy oli hänen suuri rakkautensa. Hevonen haastoi häntä sopivasti, hän oppi jatkuvasti uutta ja sai jopa ratsastaa olympiavoittajaa valmennuksissa. Siitä kiittäminen kuului ehdottomasti Charles Edgerlylle, joka oli niin tavattoman antelias omistaja.
"Ne ovat todella mahtavia. Voin toki näyttää Paddyn sinulle, jos haluat", nainen lupasi auliisti. Ehkä hän halusi vähän itsekin nähdä, miten ruuna voi. Pitihän hevosesta hyvää huolta pitää, kun hänet oli yksityisesti palkattu Paddya hoitamaan. Charlesin maksamilla rahoilla oli paras tehdä hyvää työtä.

"Sehän on upeaa", Zoe vastasi yllättyneenä. Vain kaksi kuukautta, ja Cindy luotti omistajaansa jo noin paljon? Miranda selkeästi tiesi, mitä teki. Ehkä hän oli löytänyt jälleen hevosenomistajan, jonka työtä hevosen parissa hän saattoi arvostaa. Luoja tiesi, ettei tallilta löytynyt turhan montaa, joka täytti molemmat kategoriat. Charles Edgerly, totta kai, mutta Zoen mielestä mies nyt oli niin lähellä täydellistä hevosenomistajaa ja kilparatsastajaa kuin vain mahdollista. Ihan kuten Paddy oli täydellisyyden ruumiillistuma.
"Luottamus on tärkeää. Ilman sitä mistään ei tule yhtään mitään", nainen hymähti ja taputti tammansa kaulaa. Mia luotti häneen, sen hän tiesi, mutta tamma ei tarjonnut hellyydenosoituksia samaan tapaan kuin Cindy. Se saattoi kyllä johtua hänestäkin - hän ei turhaan hellinyt tammaa. Hän kehui, kun sille oli aihetta ja harjasi joskus tavallista pidempään, koska tiesi punarautiaan angloarabin nauttivan siitä (ja se opetti hevoselle kärsivällisyyttä), mutta hän harvoin jäi rapsuttelemaan Miaa vain rapsuttelun vuoksi. Hän ei halunnut kiintyä pieneen tammaansa liikaa, tai myymisestä tulisi tuskallisen vaikeaa. Zoe astahti tallikäytävälle ja sulki Mian karsinan oven huolellisesti perässään.
"Haluatko nähdä ratsutettavani?" Hän päätti kysäistä. Paddya hän esittelisi mielellään, mutta toki hän voisi näyttää myös orit toiselle. Olivathan nekin hauskaa porukkaa, joita hän ratsasti viikosta toiseen iloisin mielin.

Zoe ehdotti mennä tapaamaan Paddya ja muita ratsutettaviaan. Se oli Mirandalle oikein mieluisa ehdotus. Ehkäpä hän kaipasi pientä puskemista tutustumaan tallin hevoskatraaseen. Paddy oli kenttäratsu, Miranda ei ollut pahemmin sitä lajia harrastanut. Kenttäratsastus oli vaativa laji, varmasti naiselle oikein sopiva hyvän ratsun kanssa. Cindystä vain ei olisi siihen vielä vähään aikaan, vaikkei hän ollut suunnitellut ratsastavansa sen kanssa kenttää. Kokeilla pitäisi kuitenkin, kuten aina ja vähän kaikkea. Jonain päivänä Cindyn pää kestäisi maastoesteiden lisäksi vaikka mitä muutakin, Miranda oli siitä varma. Kunhan mikään ei estäisi heitä harjoittelemasta.

"Haluaisin mieluusti!" tuo vastasi Zoelle. Miranda halusi myös nähdä miltä Daring Dancer näyttäisi, sillä myös Cindy oli musta holstein. Varmasti se olisi komeampi ilmestys, kun Cindy oli vielä hieman raasu raakile. Cindyn päätä silittänyt käsi laskeutui rauhallisesti ja nainen laski hitaasti olkapään tamman pään alta. Tamma heilautti päätään närkästyneenä mutta siirtyi hieman kauemmaksi. Heidän välinen luottamuksensa ei ollut ihmekauppaa, tutustuttuaan Cindy oli todella läheinen hevonen lähes kelle tahansa. Sen pystyi kuitenkin säikäyttämään helposti ja silloin suhteelle tulisi takapakkia. Menestyksen salaisuus oli lähinnä kahdenkeskisessä ajanvietossa, Miranda helli tammaa melkein aina. Hän oli aina mielellään hevosten parissa ja tahtoi saada niihin syvät suhteet ennemmin kuin vain kouluttaa tai vain hypätä. Ratsastusharrastus oli ollut aina hänelle jotain enemmän.

"Mennäänkö?" tuo kysäisi sulkiessaan Cindyn karsinan ovea, tamma jäi toiselle puolelle tarkkaavaisena katsellen. Sitten se kääntyi torkkumaan peppu ovea päin. "Sinun täytyy näyttää tietä, sillä olen kulkenut tallissa lähinnä Cindyn karsinan ja varustehuoneen välillä" Miranda nauroi.

"Mennään vain", Zoe vastasi tyytyväisenä ja otti tottuneesti suunnan varustehuonetta kohden. "Vien nopeasti nämä paikoilleen", nainen sanoi ja osoitti kantamaansa harjapakkia. Hän ei halunnut jättää niitä käytävälle, jossa ne olisivat pahimmillaan jonkun tiellä. Asiakkaat saivat sotkea, mutta hänen oli työntekijänä tehtävä osansa tallin kunnossapidon suhteen. Hän jätti Mian harjat varustehuoneen lokeroon ja osoitti kohti orien käytävää. Ensin oritarhat ulkopuolelta, ja sen jälkeen hän voisi esitellä Paddyn. Viimeisenä, tietenkin, koska paras oli jätettävä viimeiseksi.

Nainen suuntasi oritarhojen välissä pidemmälle. Sekä Tuggy että Dara asuivat kauimmaisissa tarhoissa. Lumivalkoinen Slippers laukkasi riemukasta ympyrää pukitellen tarhassaan. Mikä lie saanut nuoren hevosen säheltämään.
"Tuo on Daring Dancer", Zoe esitteli päästessään viimeisen tarhan luokse. Musta holstein ravasi lennokkain askelin ympäri tarhaansa, kenties Slippersin villitsemänä, kenties omaksi huvikseen. "Dara!" Zoe kutsui ja rapisteli karkkipaperia taskussaan. Musta ori kiepahti hetkessä kohti aidalla seisovaa naista. Utelias hevonen hörisi tunkiessaan päätään aidan yli heidän luokseen.
"Se on vielä nuori, mutta erittäin lahjakas estehevonen. Omistaja, Keira Quinton, aikoo kilpailla sillä pian 160 senttisissä luokissa. He tulivat tänne hakemaan laadukasta valmennusta, jolla saada etumatkaa muihin kilpailijoihin nähden", Zoe kertoi rapsuttaessaan orin mustaa otsaa. Sukkajalkainen ori nyökytteli innoissaan päällään.

"Tuossa taas on Tug O'War", Zoe lisäsi nyökäten selän takana olevia tarhoja kohden. Tummanruunikko irlannintyöhevonen oli tullut aidalle notkumaan, kun Dara oli saanut huomiota. "Tuggy on siitosori, yksi rotunsa parhaista, mikäli sen arvonimistä voi mitään päätellä", nainen sanoi naurahtaen matalasti loppulauseensa. Niin, omistaja oli usein innostunut kertomaan hänellekin, kuinka Tuggy oli ollut paras kuusivuotias irlannintyöhevonen vuonna nakki ja muusi.
"Tuggy kilpailee working hunter -luokissa erittäin menestyksekkäästi, minkä lisäksi käy myös pienissä este- ja koulukilpailuissa. Madison Clifton, joka Tuggyn omistaa, kasvattaa irlannintyöhevosia sekä irlannin puoliverisiä, joten ehkäpä kahdenkymmenen vuoden päästä kansainvälisiltä estekentiltä löytyy puoliverinen, jonka sukutaulussa on tämän herran nimi", hän kertoi huvittuneena. No, ehkä niin voisi käydä. Hän ei siihen uskonut, vaikka Tuggy olikin oikein taitava hevonen - työhevoseksi. Hän päätti antaa Mirandalle aikaa katsella molempia hevosia ja kysellä, jos toisen mieleen jotain juolahti. Paddy malttaisi kyllä odottaa.

Zoe vei harjapakkinsa pois ihmisten arvioivilta silmiltä, mutta Miranda oli huolettomampi ja jätti verrattain pienemmän tummanpunaisen harjakassinsa seinän vierelle odottamaan. Sen päälle heitetyt tavarat lojuivat sotkuisasti Cindyn karsinan vieressä. Miranda haroi niskahiuksiaan miettien olisiko yhtä järkevä mutta päätti vain odottaa hetkisen Zoea ja jatkaa hänen vierellään ulos tallista.

Astuessaan ulos tallista viileys tuntui ihanalta ja virkistävältä. He kävelivät tarhojen viertä ja Miranda seurasi Zoea tietämättä lainkaan minne suunnata. Hän ei ollut tutustunut muihin tallin hevosiin mutta vielä vähemmän oritarhoihin. Valkoinen komea hevonen irroitteli tarhassa ja Miranda katseli sitä ihaillen. Hevonen oli iso mutta mahtavan ketterä heitellen jokaista neljää jalkaansa vuorollaan vähän mihin suuntaan sattui sopimaan. Cindy oli samanlainen, piti tarhassa pelleilemisestä ja irroittelusta.

Musta hevonen näkyi kauimmaisessa tarhassa ja Miranda oletti sen olevan Daring Dancer. Oletus osui oikeaksi, kun Zoe esitteli sen ja kutsui sitä. Ori ravasi niin hienona että Miranda ei voinut kuin katsella. Dara ei ollut kuin Cindy, se oli ryhdikkäämpi, sulavampi ja niin hieno. Cindy oli tyttömäinen hevonen, Dara oli oikea komistus. "Tosi komea hevonen", Miranda henkäisi. Komea kaula ojentautui aidan toiselle puolelle puhisemaan ilmaa Mirandan kasvoille ja nainen hymyili leveästi. "Pienempi oriversio Cindystä", tuo letkautti vielä perään. Jollekin ulkopuoliselle ei-hevosihmiselle mustat korskeat hevoset näyttäisivät varmasti täysin samalta mutta Miranda huomasi tietenkin eroavaisuudet näiden kahden välillä. Oli huvittavaa silti tietää, että tallissa asusti hevonen, joka oli kuin kaksonen. "Kuulostaa mukavalta", Miranda tokaisi Zoen kuvailuun Darasta. Ori vaikuttikin sellaiselta, että se oli laadukas ja siihen oli paneuduttu.
Miranda nosti kätensä fleecen taskuista oriin haisteltavaksi ja se viitsikin hetken höristä, kunnes villiintyi taas umpimähkäiseen juoksuun.

Zoe näytti myös Tuggyn, joka löytyi vierestä. Tuggy oli myös kovin komea mutta selvästi hieman aikuisempi. Vai oikein arvonimet, Miranda naurahti Zoen huomautukselle ja huomasi sen sävyn. Hän otti muistiin molempien oriiden omistajien nimet, josko tarvitsisi niitä vielä hamassa tulevaisuudessa. Sitten hän kuunteli Zoeta ja katseli tätä Tuggy-herraa. "Hänkin vaikuttaa oikein mukavalta", miten tähän ei nyt osannut sanoa muutakaan. Hän osaisi varmasti kommentoida näitä hienoja hevosia enemmän, kunhan näkisi ne ratsailla tai muussa tilanteessa. Tarhassa pörhistelevät oriit tuppasivat aina näyttämään ryhdikkäiltä ja upeilta... "Siittolan omistaminen on varmasti upeaa", Miranda sanoi ääneen ajatuksensa. Olisi mahtavaa jossakin vaiheessa kasvattaa hevosia ja kouluttaa suloisista varsoista kisakenttien ruusukehaita. Ehkäpä se oli hänen tulevaisuutensa, jos ei niin hän ainakin ostaisi jossain vaiheessa ihan nuoren varsan itselleen.

Miranda käveli terppaamassa reiluuden nimissä myös Tuggya, katsoihan se niin ylvään rauhallisena aidan luota. Hevonen hypisteli hänen peukaloaan mutta nainen vei sen ennenkuin hampaat ehtisivät tulla käyttöön. Hevonen antoi silittää kerran kaulalta ja sitten Miranda päätti jättää tuonkin rauhaan. "Sitten vielä se kolmas hevonen, Paddykö sen nimi oli?" Miranda kysäisi harppoessaan takaisin Zoen vierelle ja änkiessään kätensä takaisin fleecen taskuihin.

"Dara on oikein mukava", Zoe vakuutti huvittuneesti hymähtäen. Olkoonkin, että ori oli pudottanut hänet hävettävän usein selästään alkuaikoina ainoastaan siksi, ettei hän ollut antanut hevosen säheltää oman päänsä mukaan. Sittemmin he olivat kuitenkin löytäneet yhteisymmärryksen, joka auttoi ratsastuskerroilla huomattavasti. Nykyään Dara hyppäsi jo rauhallisesti hänen kanssaan, mutta Keiran puheista päätellen samaa ei voinut sanoa orista omistajan alla.
"Ja mitä Tuggyyn tulee, se on omanlaisensa", nainen sanoi. Hän olisi keskinyt monta kuvaavaa sanaa hevosesta, mutta epäili, etteivät ne kelpaisi Madison Cliftonille. Yksinkertainen, hidas ja typerä tuskin olisivat sanoja, joita rouva Clifton pitäisi edustavina. Joten Tuggy sai nyt olla omanlaisensa. Olihan ori ihan mukava ratsastettava, mutta valitettavan kaavoihin kangistunut - kirjaimellisesti. Hevonen sotkeutui jalkoihinsa heti, jos sitä yritti saada lyhentämään tai pidentämään laukkaansa esteillä, joten ratsastaja sai tehdä kaksi kertaa enemmän töitä kun hevonen ei kerran kyennyt ennakoimaan ponnahduskohtaa.

"Kyllä, Paddy Blue", Zoe vastasi äänensävy lämpimämmäksi muuttuen. Paddy Blue, kenttäratsastuksen olympiamitalisti, viimevuotisen Classics-sarjan ylivoimainen voittaja ja koko tallin upein hevonen - ainakin hänen mielestään -, odotti jo tarhassaan. Tai no, ei ruuna varsinaisesti odottanut, mutta... Hän halusi nähdä papurikonkimon ja se oli riittävän hyvä syy käydä tervehtimässä tarhattuja hevosia tallin toisella puolen.
"Paddyn kanssa tarhaavat myös tallinomistajien Lost My Sock sekä Sophie Harlandin Flaithrí", Zoe päätti kertoa palatessaan tallin halki. Socks oli oikein hauska hevonen, joskin hänen mielestään aivan liian vauhdikas. Jamien kanssa ori oli kuitenkin esteratsastuksen kirkkaimpia nousevia tähtiä, joten kaipa hänen oli myönnettävä, että hevosessa oli sitä jotakin.

"Tuo on Paddy", Zoe naurahti huvittuneesti ja viittasi kädellään tummaa hevosta kohden, joka makoili tyytyväisenä maassa. Hän ei osannut edes ajatella, miten kamalaa hevosen loimen peseminen olisi, jaloista puhumattakaan, sillä Paddy näytti tavattoman tyytyväiseltä oloonsa. Se oli kaikki, millä oli hänelle merkitystä.
"Paddy, tuletko tervehtimään?" Zoe huikkasi hevoselle, joka käänsi heti päätään äänen suuntaan. Hevonen hörähti tutun tervehdyksensä, joka sai Zoen hymyilemään kerrasta toiseen, ja ponnisti jaloilleen. Ruuna ravasi rauhallisesti aidalle ja kurkotteli sen yli pitkäaikaista hoitajaa kohden. "Hei poika", nainen mumisi ja hieroi punertavaa turpaa lämmin hymy huulillaan. Paddy oli hänen elämänsä hoitohevonen, ehdottomasti.
"Tässä, anna nämä sille", Zoe sanoi Mirandalle ja kaivoi taskustaan muutaman Paddya varten varatun herkun. Hän ojensi lahjukset Mirandalle. Paddy höristi tummia korviaan. Ruuna tiesi, mitä oli tarjolla. Nainen silitti hellästi hevosen poskea ennen kuin astahti puoli askelta sivummalle. Hän vilkaisi Paddyn vaaleanvihreää sadeloimea, joka oli muutamaa kuraläikkää lukuunottamatta moitteettomassa kunnossa. Hän ehtisi pestä sen tänään illemmalla.

Aivan, Paddy Blue. Miranda ei ollut tietoinen hevosen menestyksestä, sillä erittäin rakkaasta ratsastusharrastuksestaan huolimatta nainen ei seurannut kansainvälisiä kisoja niin hyvin kuin hänen olisi kuulunut. Jos hän oli nähnyt Paddyn kisaajineen, tai kenen tahansa muunkaan englantilaisen huippukisaajan, hän ei muistaisi heitä tai varsinkaan tunnistaisi näin arkisessa tilanteessa. Paddyn kanssa tarhaavat hevoset olivat nimeltään täysin tuntemattomia ja Miranda toivoi ettei hänen täytyisi muistaa niiden nimiä.

Makaava Paddy löytyi tarhastaan ja näytti ihanan onnelliselta loikoillessaan. Zoe kutsui sen kuitenkin tervehtimään ja ruuna hörisi sympaattisesti. Noin vilpitön hevonen sai Mirandankin hymyilemään sille, kun se tuli vastaan Zoea. Hän ja hevonen selvästi välittivät toisistaan, kuin hän ja Cindy toisistaan. "Se pitää sinusta", Miranda sanoi lämpimästi. Sitten Zoe ojensi Mirandalle parit herkut ja Miranda otti ne mieluusti. Hevosen sydämeen vei tie vatsan kautta, kuten sanotaan. Hörisevä mukavan kokoinen hevonen tuli korvat hörössä ja tuikkivat silmät kiinnostuneena katsoen Mirandan eteen. "Olet aikas mukava", Miranda sanoi sille hiljaa tarjotessaan avatun käden herkkuja. Hevonen otti ne innolla vastaan ja pureskeli ne tyytyväisenä. Miranda silitti hevosen poskea.

Zoe hymyili lämpimästi. Hymy oli leveä ja vilpitön. Hän harvoin hymyili niin leveästi, mutta Paddy sai kaivettua sellaista esille ilmeettömiltä kasvoilta. Ruunan huomion suuntautuessa Mirandaan, Zoe saattoi ihailla hoitohevostaan kaikella lämmöllä ja rakkaudella, jota ei suostunut suuntaamaan omaan hevoseensa.
"Minäkin pidän Paddysta", Zoe naurahti hiljaa. Paddy oli ihana hevonen, muutamasta neuroottisesta piirteestään huolimatta. Lempeä ruuna oli unelma hoitaa ja kerrassaan täydellinen maastossa, mutta kentällä heillä oli vielä paljon opittavaa. Omistaja, Charles Edgerly, sai Paddyn esiintymään edukseen, mutta hänen kanssaan hevonen hermoili, ainakin välillä. Mutta parempaan he olivat menossa ja hän oli loputtomiin kiitollinen valmennuksista, joihin sai osallistua papurikonkimolla.

"Paddy on yksi tallin kirkkaimmista tähdistä, mutta se on kovin vaatimaton", Zoe totesi huvittuneena. Oli vaikea kuvitella voitontahtoista tulta palamaan ruunan tummiin silmiin, kun Paddy katseli nyt niin lempeästi ihmisiä ja kerjäsi hellyyttä. Vaan kisapaikalla tilanne oli toinen: Paddy oli kuin hallitsematon luonnonvoima liidellessään maastoesteeltä toiselle.
"Sitä on ilo ratsastaa. Paddy on opettanut minulle paljon. Niin ihanaa kuin nuorten hevosten ratsuttaminen alusta alkaen on, on välillä mukava päästä koettelemaan omia rajojaan osaavan hevosen kanssa", Zoe pohdiskeli tyytyväisenä. Hän harvoin puhui niin paljoa, mutta Miranda vaikutti mukavalta ja no, totuuden nimissä hän oli paremmalla tuulella kuin kuukausiin. Ehkä hän voisi tämän kerran lörpötellä ohi suunsa, ja ensi viikolla kohdella toista kuin asiakasta, jolle ei turhaan suotu yhtäkään ylimääräistä hymyä.

"Yksi tallin kirkkaimmista tähdistä?" Miranda kysyi Zoelta ihmeissään. Tarkoittiko hän, että Paddy oli kuuluisa ja menestynyt kisahevonen? Pörröpäinen nainen katsoi papurikonkimoa hevosta edessään uudestaan siristäen silmiään hieman. Kuuluisiko hänen tosiaan tunnistaa tämä hevonen jostakin? Ehkäpä hänen täytyisi alkaa seuraamaan brittiläisten kisaajien menestystä. Kisaaminen ei ollut ollut hänelle ajankohtaista pitkään aikaan, joten hän oli jättäytynyt niistä piireistä pois. Hän voisi alkaa kannustamaan Rosingsilaisia ratsukoita. Tosin, pian hänkin pääsisi kisamaan - toivon mukaan.

Viimeisin kerta kisakentillä oli ollut Shirleyn nuorella lupauksella, Kingstonilla, vuosi sitten. Kingston oli tummanruunikko komea ruuna, jolla oli vain paljon parantamisen varaa keskittymiskyvyssä. Ruuna ei oikein käsittänyt mihin kaikkeen kykeni ennenkuin ne kyvyt löydettiin. Hän starttasi silloin Kingstonin kanssa lähitallin kisoissa helpon B:n. He olivat sijoittuneet neljänneksi. Nopeasti Mirandan valtasi tunne, että hänen pitäisi soittaa Shirleylle ja mennä moikkaamaan vanhoja hevosystäviään. Ne olivat varmasti kehittyneet ilman häntäkin huimasti.

"Olen samaa mieltä", Miranda sanoi Zoelle. Nuoret hevoset ovat mainioita ystäviä mutta oikeasti taitavat hevoset opettivat aivan toisenlaista tasaisuutta ja harmoniaa. Niidenkään kanssa tuli harvoin tylsää ellei ratsu ollut aivan loppuun ajettu.

Zoe ei antanut järkytyksen näkyä kasvoiltaan, vaikka Miranda ei tiennytkään Paddya. Hän antaisi anteeksi tämän yhden ainoan kerran, mutta sen jälkeen Mirandan olisi paras skarpata tai hän joutuisi ehkä toteamaan, ettei Miranda ollutkaan niin mukava kuin miltä oli tähän asti vaikuttanut.
"Kyllä. Paddy Blue on herra Edgerlyn hevonen. He voittivat viime vuonna FEI Classics-sarjan", Zoe kertoi ylpeän hymyn kera. Hän oli ollut todistamassa Paddyn mahtavia kilpailusuorituksia pitkin vuotta. "Sen lisäksi he voittivat kenttäratsastuksen yksilökultaa Lontoon olympialaisissa", nainen lisäsi vaatimattomana. Niin, totta kai hän hoiti olympiakultaa voittanutta ruunaa yksityisesti, sillä omistaja oli niin kovin kiintynyt hänen tapaansa toimia hevosen kanssa. Hän oli selkeästi tehnyt jotain elämässään oikein, kun sai ratsastaa Paddya viidesti viikossa. Nainen kurkotti rapsuttamaan ruunan niskaa, mikä sai hevosen lörpöttämään alahuultaan rentona. Tummat silmät painuivat kiinni. Niin suloinen ruuna.

"Oletko ajatellut osallistua valmennuksiin Cindyn kanssa?" Zoe kysäisi kääntäen huomionsa Paddysta Mirandaan. Ehkä toiselle pitäisi puhua jostakin muustakin kuin vain Paddysta, vaikka Paddy olikin paras puheenaihe, jota tallilta löytyisi. Hevosten omistajat tykkäsivät puhua omista hevosistaan, joten senpä vuoksi hän kyseli Cindystä. Hän puhui mieluummin Paddysta kuin Miasta, mutta hän nyt olikin muiden sanojen mukaan vaikea, omituinen ja kylmä, eikä hän suotta vaivautunut korjaamaan yhtäkään muiden väitteistä.

"Ai", Miranda nolosteli kuunnellessaan Paddyn loputonta meriittilistaa. Hän antoi varmasti hyvän kuvan Zoelle, ei tosin jaksanut painiskella sen kanssa kauempaa. Hän oli jossain vaiheessa elämäänsä ollut todella tietoinen käyttäytymisestään ja ahdistunut siitä. Hän oli koettanut elää hyvin kaikin mahdollisin tavoin, mitä voi kuvitella, mutta oli epäonnistunut. Sen jälkeen muiden mielipiteillä oli harvoin ollut merkitystä.

Zoe kysäisi valmentautumisesta ja Zoen täytyi todeta, ettei hän ollut ajatellut asiaa liiemmin. Hän ei ollut käynyt valmennuksissa pitkään, pitkään aikaan ja ajatus tuntui vieraalta. "En tiedä oikeastaan, varmastikin yksittäisillä kerroilla joskus." Olisi varmasti hyvä kuulla jossakin vaiheessa ammattilaisen mielipidettä heistä, tai Cindystä lähinnä. Hän menisi varmasti lukkoon, jos joku alkaisi korjaamaan hänen omaa asentoaan, ratsastuskouluaikoina opetuksessa ratsastaminen oli ollut arkipäivää muttei enää vuosiin. Hän ratsasti aina itsekseen. Joskus Shirley, entisten ratsutettaviensa omistaja, oli seurannut hänen ratsastustaan muttei koskaan kommentoinut tai korjannut.

Zoe nyökkäsi. Hänkään ei olisi käynyt valmennuksissa, jos ei olisi saanut niitä työnsä puolesta. Nyt hän oli todennut, että valmennukset olivat oikeastaan todella hyödyllisiä, vaikka hän ratsastikin niissä aina Paddylla (tai ehkä juuri siksi). Miaa hän ei kehtaisi viedä valmennukseen ennen kuin tamma osaisi enemmän kuin askellajista toiseen siirtymiset ja kääntymisen. Mutta jossakin kohtaa hän kyllä osallistuisi valmennuksiin myös nuorella tammallaan, jotta saisi kultaakin kalliimpia vinkkejä siihen, miten tehdä hevosesta entistä parempi.
"Kannattaa käydä. Niistä on uskomattoman paljon hyötyä", nainen totesi nyökäten. Hän oli ollut tottumaton muiden kritiikkiin, mutta siihen tottui yllättävän nopeasti. Sitä paitsi hän tiesi osaavansa ratsastaa. Mitäpä sitä muiden kommentteja liikaa kuuntelemaan. Ei hän yhtä hyvin ratsastanut kuin herra Edgerly, mutta hänellä oli aikaa oppia, ja hän tosiaan aikoi oppia.

Vastentahtoisesti Zoe lopetti Paddyn rapsuttelun, jotta ruuna palaisi muiden seuraan. Paddy ei lähtisi hänen mukanaan talliin, joten parempi päästää hevonen nauttimaan hevosseurastaan. Karsinassa odottava Miakin kaipaisisi häntä. Mitäköhän he voisivat tänään tehdä nuoren hevosen kanssa. Harjoitella taipumista lisää? No, se ei ainakaan olisi huono valinta, joskaan hän ei tiennyt, haluaisiko välttämättä tänään keskittyä niin pikkutarkkaan vääntämiseen.
"Mitä ajattelit tehdä nyt, kun sait hevosesi ratsastettua?" Zoe päätti kysyä ihan vain kohteliaisuudesta. Ei kai sitä voinut pitkiä aikoja hiljaa seistä ja ihmetellä. Hän otti muutaman askeleen tallirakennusta kohden ja vilkaisi Mirandaa lähinnä varmistaakseen, seuraisiko toinen perässä. Hänen pitäisi varustaa punarautias hevosensa ja suunnitella päivän treeniohjelma, tai hän ei saisi mitään aikaiseksi ennen iltaa.

"Varmasti", Miranda otti Zoen vinkin valmentautumisesta korvansa taakse ja päätti harkita asiaa vakavasti. Hän uskoi, että niistä oli hyötyä mutta uskaltaisiko hän asettua taas toisten valvovien silmien alle kommentoitavaksi ja tuomittavaksi. Ehkäpä häntä ei tuomittaisi, toivottavasti ei. Hän koki olevansa taitava ratsastaja ja pärjäävänsä monenlaisten hevosten kanssa. Hänelläkin oli toki opittavaa ja naikkonen pyrki pysymään avoimena oppimistilanteille. Pitkä "ura" ratsastuskouluoppilaana oli antanut hänelle tämän hyödyllisen ominaisuuden.

Zoen kysellessä päivän muuta aikataulua Mirandan mieleen muistuivat tallilla röhnöttävät varusteet. "Taisin unohtaa hoitaa varusteet loppuun, eli sanoisin niiden olevan seuraavana listalla." Satula kaipaisi kunnon rasvausta, onneksi hän oli löytänyt hukkuneen mehiläisvahalla varustetun nahkarasvan, sillä se oli hänen mielestään parasta, mitä markkinoilta löytyy. Hän lähti kävelemään takaisin tallia päin Zoen vierellä. Varusteiden huollon jälkeen hän voisi käydä vielä hieman rapsuttelemassa ja venyttelemässä Cindyä. Tamma rakasti venyttelyä ja venyi ihan mahdottomiin mittoihin.

"Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta", Zoe vastasi nyökäten. Hän ajatteli Mian uusia varusteita, jotka oli vastikään ostanut tammalle. Satula oli maksanut omaisuuden, mutta se toivon mukaan kävisi tammalle pitkään. Hevosen selkä ei ollut enää muutamana viime kuukautena muuttunut merkittävästi, ja vanha satula alkoi istua niin huonosti ettei edes romani korjannut asiaa. Niinpä hän oli käyttänyt Charles Edgerlyltä saamansa joulubonuksen Mian satulan uusimiseen.
"Minä ratsastan oman hevoseni, kunhan vain ehdin. Mia ei ole vielä tänään liikkunut aamuista juoksustusta enempää, joten se kaipaa kunnon treeniä", nainen myhäili. Aamulla angloarabi oli näyttänyt upealta ravatessaan kaula kaarella liinan päässä. Hevonen oli ehdottomasti kerännyt paljon lihasmassaa puolessa vuodessa. Enää Mia ei väsynyt hetkessä ratsastettaessakaan, vaan hän saattoi hyvin juoksuttaa nuorta tammaa aamuisin ja ratsastaa iltapäivisin.

Miranda räpelsi fleecen taskunsa vetoketjua kävellessään. Rosings Parkilla oli komeat tilukset, hän ajatteli katsellessaan ympärilleen. Täällä kehtasi pitää hevosta. Niistä huolehdittiin kovin hyvin muttei kuitenkaan liian hienostuneesti. Kaikkialla oli siistiä, järjestelmällistä ja ihmiset olivat asiantuntevia ja rakastivat hevosia. Tuodessaan Cindyn tänne hän oli varmaankin tehnyt yhden elämänsä parhaista valinnoista. Tallin taso kertoi varmasti myös valmennuksien tasosta. Valmentajat olivat täällä varmasti mahtavia, tiukkojakin. Aivan eri tasoa kuin ratsastuskoululla, Miranda uumoili.

Zoen Mia-hevonen vaikutti hauskalta ratsunalulta ja Miranda näkisi mieluusti miten se liikkui.
Tallissa odottava sotku kummitteli naisen mielessä - hänen täytyisi varmaankin ruveta tekemään asialistoja, jotta muistaisi kaiken tarpeellisen tehtävän. Nytkin tavarat olivat jääneet sotkuisasti talliin ja varusteet roikkumaan likaisina varustehuoneeseen.
He saapuivat kauniin tallin itäkäytävän ovelle ja Miranda käppäili nopein askelin siivoamaan tavaroita harjakassiin. Hän oli päättänyt olla siivosti mutta koki tavaroiden olevan tarpeeksi siististi sekavasti harjakassin sisään sullottuna. Se näyttäisi ulospäin siistiltä kunhan läppä olisi kiinni.

Zoe suuntasi Mian karsinalle ja siirsi tamman nopeasti käytävälle, vaikka se tukkikin siinä kulkureitin. Varustaminen vain oli niin paljon nopeampaa, kun tamma oli molemminpuolin kiinni. Lisäksi se toimi hyvänä harjoituksena vetopaniikista poisoppimiseen. Nainen riisui loimen tammalta ja taitteli sen siististi loimitangolle. Kun sen joutuisi siitä pukemaan päälle illalla, oli mukavaa, että se oli siististi. Nainen suuntasi hakemaan vaalean, tumman kermansävyisiä nahkavarusteita satulahuoneesta. Hän ei voinut kuin hymyillä silitellessään pehmeää nahkaa. Nainen palasi tallikäytävälle ja harppoi Mian luokse. Hän nosti satulan hevosen selkään, suoristi tummanvihreän satulahuovan, joka oli laadukas ja kallis merkki tuote - ja jonka hän oli säänyt käyttämättömänä ilmaiseksi, kun Meykenhoek Z oli vaihtanut omistajaa ja siten myös varustekaappinsa sisältöä. Nainen ei vieläkään voinut uskoa tuuriaan. Hän oli saanut laadukkaan sadeloimen, toppaloimen ja talliloimen ilmaiseksi siinä samalla. Parempaa tuuria ei olisi voinut olla.

Nainen kiristi satulavyön, kääri samansävyiset vihreät pintelit tamman jalkoihin (he olivat alkaneet totutella moisiin varusteisiin, sillä hän halusi, että hevonen tottuisi liikkumaan rennosti, vaikka sillä olisi yllään mitä tahansa) ja sen jälkeen tarjosi kuolaimia tammalle, joka otti ne kiltisti vastaan. Hän kiristi suitsien messinkiset soljet ja lähti taluttamaan hevosta kohti pohjoiskenttää, joka oli usein tyhjänä tähän aikaan.
"Menen pohjoiskentälle Mian kanssa", nainen lausahti huomatessaan Mirandan. Ei hän aikonut suoraan sanoa, että heitä sai tulla katsomaan, mutta... Jos nyt toista vaikka sattuisi kiinnostamaan. Zoe talutti hevosen kentälle ja nousi paikoillaan seisovan tamman selkään. Mia käänteli korviaan kuunnellessaan talliympäristön ääniä. Hän kannusti tamman rennosti uralle pitkin ohjin ja vilkaisi tyhjää, vastalanattua kenttää. Täällä olisi hyvä ratsastaa ilman häiriötekijöitä.

Miranda nosti harjakassin vasemmalle hartialleen ja rapsutti Cindyn mustaa turpaa kalterien välitse. Tamma nautti kutittavasta kosketuksesta ja heilutteli ylähuultaan onnellisen näköisenä. Tamman käytös nosti kiitollisen hymyn Mirandan huulille. Sitten hän jätti loimitetun neitokaisen jatkamaan ansaittua torkkuhetkeä ja harppoi varustehuoneeseen. Rumasti ripustettuna hän löysi suitset ja kuolasta tahrautuneet soljet. Toiselta puolelta huonetta hän nykäisi mukaansa käyttämänsä koulusatulan. Koulusatulan molemmissa siivissä oli moskatahroja tamman lennokkaista kavioista ja satulavyö oli ennemmin harmaa kuin ruskea.

Hän laski satulan pesukarsinan pidikkeelle ja suitset viereiselle hyllylle. Hän puolihuolimattomasti heitti myös harjakassinsa hyllylle, avasi sen ja otti satulasaippuan esille. Hän kävi kastelemassa pyöreän pehmeän ja ennenkaikkea puhtaan sienen lavuaarissa hanan alla ja rupesi jynssäämään ruskeaa satulaa. Se oli uutuudestaan huolimatta kokenut jo hieman käyttöä. Miranda päätti kuitenkin saada sen kimaltamaan. Rasvattuaan huolellisen pesun jälkeen satulan hän siirtyi suitsiin, jotka hän avasi tottunein ottein ja laski kuolaimet lavuaariin. Jynssättyään nopeasti myös ruskeat suitset hän vei ne takaisin varustehuoneeseen. Hän oli nopea liikkeissään eikä tuudittautunut varustehuollon pariin pahemmin. Hän ei nauttinut siitä, vaikka tahtoikin aina näyttää kisoissa edustavalta. Varustehuolto oli vain pakollinen ehostautumistapa.

Zoe oli mennyt varustamaan Miaa ja oli valmis lähtemään ratsastamaan, kun Miranda tepasteli pesukarsinasta ja huikkasikin siitä pastellipäälle. Miranda ei tiennyt haluaisiko mennä kentän laidalle häiriköimään mutta päätti kävellessään varustehuoneeseen, että kävisi katsastamassa. Hän näyttelisi näkymätöntä aidan laidalla.

Laitettuaan puunatut varusteet paikoilleen Miranda asteli pukuhuoneeseen hakemaan ratsastusvarusteitaan. Jalassa olivat yhä ratsastussaapaat, mutta hän oli vienyt kaappiin kypäränsä ja raippansa kuin myös laukkunsa. Haettuaan tavaransa hän päätti käydä katsastamassa pohjoiskentän.