Usko koetuksella

Sunnuntai 28. joulukuuta

Miyato oli jo tallilla, he lähtisivät sieltä liikkeelle. Hän ajaisi itse kisapaikalle, sinne oli vain tunnin matka. Hevosenhoitaja tulisi omalla autollaan paikalle. Miyato oli laittamassa kuljetussuojia Huzzlelle, Cora seisoi jo trailerissa syömässä aamuheiniään. Luoja häntä väsytti. Olikohan Teddy nähnyt tekstiviestin jossa hän pyysi tuomaan kahvia.

Teddy oli palannut Sheffieldistä Newcastleen tätä varten, joten tietenkin hän oli vahtinut puhelintaan jatkuvasti. Mies suuntasi taksikyydillä tallille, pysähtyi ostamaan kahvia ja jatkoi sitten matkaansa kahden höyryävän, kannellisen pahvimukin kanssa. Vaikka huoli Dimestä painoi, ajatus Miyaton kisojen seuraamisesta piristi. Hän näkisi, miten upealta toinen näyttäisi Coran selässä ja kuinka pitkälle Huzzle ja Miyato olivat päässeet. Se jos mikä oli hymyn arvoinen asia. Mies astui ulos taksista tallipihalla, maksoi kyytinsä ja kurkisti traileriin sisään. Corahan se siellä, eli Miyato oli varmaan orikäytävän puolella Huzzlen parissa.
"Huomenta", Teddy tervehti ja ojensi kahvikuppia. Hän hörppäsi omastaan. Juoma oli jäähtynyt juuri sopivasti matkalla, eikä enää polttanut nielua. "Huzzlekin taitaa olla jo melkein valmis?"

Miyato jäi juuri Teddyn tullessa karsinan seinän ja kookkaan punarautiaansa takamuksen väliin, orin koheltaessa innoissaan omiaan. Se tiesi mitä tällaine toiminta tarkoitti!
"Huzzle!" Hän sähähti ja vilkaisi Teddyä, kun haki takaisin tasapainoaan. Raivostuttava hevonen, kaikess intoilussaan. Hän napsautti narun kiinni suitsien päällä olevaan riimuun. Huzzlea ei voisi taluttaa kisapaikalla ilman että naru olisi kuolaimissa.
"Jep. Valmis aivan muuhun kuljetuksene kuin kilpailuihin.." Miyato oli edellispäivänä pudonnut kun he olivat harjoitelleet askeleen lyhennyksiä sarjavleissä. Kolmesti. Hän tuli ulos karsinasta ja otti kahvikupin.
"Kiitos."

"Älä nyt", Teddy torui toista, vaikka säilyttikin etäisyyden innokkaaseen oriin. Hän ei kestäisi tuollaista hevosta kauaa, sillä Minxin kiukuttelukin sai hänet araksi. Huzzle ei tarkoittanut pahaa, mutta se kohelsi kerrassaan uskomatoman paljon.
"Oletko sinä valmis kilpailuihisi?" Mies kysäisi juoden kahviaan rauhallisesti. Hän oli juonut kotona jo pari kuppia, joten mikäpä kiire tässä oli yhtään mihinkään.

"Putosin edellispäivänä kolmesti. KOLMESTI. Tunnin aikana." Miyato murisi ja hieroi nyt kipeää kylkeään. Hän oli välillä aivan valmis luopumaan oristaan. Se oli mahdoton! Potentiaalia riitti, mutta Huzzlella ei vain tuntunut olevan pienintäkään aikomusta rauhoittua ja kuunnella ihmistä. Se oli pöljä.
"Enköhän. En tule tämän valmiimmaksi. Tuo pitää saada vielä autoon.."

Siihen oli paha sanoa enää mitään vastaan. Harjoitukset eivät voineet mennä hyvin, jos niiden aikana putosi kolmesti. Parempi siis olla hiljaa ja katsella oria. Se näytti kilpahevoselta kuljetusvarusteissaan, mutta samalla se näytti keskenkasvuiselta pojankoltiaiselta, joka odotti hetkeä päästä tekemään jäynöjä. Voi Huzzle. Käyttäytyisipä se tänään hyvin, niin Miyaton usko hevoseen ei olisi aivan niin kovalla koetuksella.
"Paras siis käydä toimeen", Teddy totesi. Hän epäili, että Huzzle ryntäisi ramppia ylös innossaan päästä kilpailuihin. Hän ei aikonut jäädä alle. Yksi aivotärähdys oli ihan riittämiin.

Miyato ojensi puolillaan olevan kahvin toiselle, veti hanskat kätee ja kypärän päähänsä. Hän lastasi orin juoksutusliinan kanssa, koska se nimenomaan juoksi traileriin. Päästessään käytävälle Huzzle steppasi, kulkien verrattain kiltisti miehen rinnalla. Traileriin se ryntäsi, Miyato päästi sen tottuneesti juoksemaan sinne. Cora luimisti ja potkaisi ilmaa toisella takasellaan - kehtasikin riehua kesken ruokailun noin. Saatuaan Huzzlen köytettyä orin pitävästi traileriin Miya veti kypärän päästään ja sulki trailerin.
".... Sekopää."

Teddy seurasi operaatiota lievällä kauhulla. Hän ei ikinä uskaltaisi lastata hevosta, joka käyttäytyisi noin. Onneksi hänen tammansa kävelivät traileriin kiltisti ja maltillisesti, se teki kisareissuista helpompia. Vaikka Dime ei enää kävelisikään ylös ramppia matkalla kisoihin… Ei, sitä ei sopinut ajatella nyt. Tamma kuntoutuisi riittämiin voidakseen viettää elämänsä laitumella ja kevyessä liikutuksessa, ja se riittäisi heille kaikille.
"Siltä näyttikin", mies naurahti auttaessaan sulkemaan traileria. "Onko kaikki varusteet mukana?" Hän koki tarpeelliseksi kysyä, vaikka uskoikin, että Miyato oli huolehtinut kaiken.

"On. Eli ei kun autoon." Miyato totesi. Autossa hän hörppäsi kahvia hymyillen ja käynnisti auton. Nelivetoisella citymaasturilla oli kevyt vetää traileria ja helppo ajaa, onneksi.

Teddy kiipesi pelkääjän paikalle. Hän ei ollut ajanut erityisemmin sitten onnettomuutensa, joten matkustamisesta oli tullut tuttua.
"Missä luokissa kilpailittekaan?" Teddy kysyi katsellessaan maisemia auton ikkunoista. Englannin maaseutu oli kaunista katseltavaa, siitä kaikki olivat varmasti yhtä mieltä. Ainakin silloin, kun ei satanut.

"Huzzlen kanssa metrikympin luokka ja Coran kanssa metrikolmekymmentä... Saa nähdä voinko ratsastaa Coralla rataa vai olenko palasissa ennen sitä." Miyato mutisi ja ajoi isolle tielle. Voi luoja. Hän huokaisi syvään ja katseli tietä.
"Mitä sinulle kuuluu? Oletko toipunut?"

"Huzzlen on paras käyttäytyä. Olen viettänyt jo riittämiin aikaa sairaalassa", Teddy ilmoitti. Sitä paitsi, hän halusi nähdä Miyaton kilpailemassa Coralla, joten sekin oli hyvä syy sille, ettei toinen saisi olla palasina ensimmäisen ratansa jäljiltä.
"Hyvää. Hitaasti mutta varmasti parempaa. Satulaan ei ole asiaa vielä hetkeen ja muutoinkin pitää olla varovainen, etten kolauta päätäni uudestaan, mutta parempaan päin tässä mennään. Dimen kantasoluhoito on suunniteltu tammikuun ensimmäiselle viikolle."

Miyato nyökkäsi toisen sanoille omasta toipumisestaan ja Dimestä. Toivottavasti tamma toipuisi kunnolla. Että Teddy saisi jonkinlaisen sielunrauhan itselleen.
"Osaat varmasti sanomattakin ottaa rauhallisesti?"

"Kyllä", mies naurahti matalasti. Hänen äitinsä oli pitänyt siitä huolta, ja nyt hän oli tehnyt itse niin. "En edes ajanut autolla tänne", Teddy sanoi puolittaisen hymyn kera. Se jos mikä oli rauhallista hänelle, sillä hän halusi yleensä olla riippumaton kuljettajista tai takseista. Vaan nyt hän oli kiltisti noudattanut lääkäreiden neuvoa välttää ylimääräistä rasitusta aivoille, ja jättänyt ajamisen ammattikuljettajien huoleksi.

"... No jopas." Hän naurahti ja keskittyi itse ajaaman. Ei ollut kovin helppoa ajaa Englannissa, vieläkään. Englantilainen autokin toi oman vaikeutensa.
"Miksi brittien pitää tehdä kaikki vaikeaksi.." Hän murisi itsekseen.

Mies ei voinut kuin virnistää toisen sanoille briteistä. Niinpä niin.
"Mitä me sitten tekisimme pienellä saarellamme välttääksemme tylsistymistä, jos emme voisi tehdä elämästä vaikeaa mantereelta saapuville?"

"..En todellakaan tiedä." Miyato puuskahti ja huokaisi syvään. Mokomat kansalaiset. Ihme sakkia.
"Miten sinulla muuten menee?"

Teddy hymyili toiselle, toivoen sen olevan rauhoittava hymy.
"Hyvin, mutta ei keskitytä minuun vaan siihen, että sinulla on edessäsi kilpailut kahdella hevosellasi", mies vastasi pehmeästi. Hänen elämäänsä ehtisi ruotia myöhemminkin. Sen takia hän ei ollut myöskään kysynyt Simonista. Miyaton piti keskittyä kilpailuihinsa.

"Äääh, en halua ajatella sitä. Olisi kiva jutella jostakin muusta" Miyato sanoi. Hän ei halunnut ajatella kisoja kuin vasta kisapaikalla.

"Joten haluat kuulla juoruja elämästäni?" Teddy naurahti. "Onhan tuokin tapa selvitä jännityksestä."

"Jep. Hyvä tapa." Miyato virnisti ja naurahti hieman. Se oli hyvä tapa selvitä ja voisi hän omastakin elämästään puhua, jos jaksaisi.

"No siinä tapauksessa, kai minun tarvitsee viihdyttää sinua jollakin", mies myhäili. "Hmm, mietitääs", hän esitti pohtivansa vaikeaakin filosofista kysymystä. "Vietin joulun perheeni parissa käytännössä sänkyyn sidottuna. Siskoni kertoi minulle Minxin pojasta, jota ratsastaa tällä hetkellä. Kuulemma lupaava nuori hevonen, joka valitettavasti on perinyt Minxin temperamentin", Teddy naurahti lauseensa lopun. "Harriet oli jo ilmoittanut hevosen myymisestä, kunnes muutti mielensä nähdessään hevosen esittävän sarjan laukanvaihtoja askeleessa tarhassa tammoille."

"Voi ei... Minxin temperamentti orilla." Hän huokaisi hiljaa. Se mahtoi olla melkoisen järkyttävä elukka luonteeltaan. Kuin Huzzle, mutta ilkeänä.

"Ruunalla", Teddy korjasi nopeasti. "Se nyt vielä puuttuisikin, että hevonen liehittelisi tammoja oikein tosissaan. Edes siskoni, kaikessa kovapäisyydessään, ei ole niin hullu." Joten Minxin poika oli ruunattu heti nuorena. Se oli kaikille helpointa.

"... Ja ruunana silti niin paha?Voi ei." Hän huokaisi raskaasti, naurahtaen perään. Hänen puhelimensa piippasi, hän huomasi tietyn nimen näytöllä ja viestin alun. Onnentoivotukset. Poskia alkoi kuumottaa.

"Kuuleman mukaan se kiukuttelee, testaa ratsastajaa ensimmäisen puoli tuntia ja vihaa kengittäjää intohimolla, joka jättää kaiken muun varjoonsa", Teddy naurahti päätään pudistellen. "Onneksi sillä oli jo varsana niin upeat liikkeet, ettei ollut kysymystäkään, kumman ratsastettavaksi se tulisi."

"Sinä lurkki. Oletko aivan varma ettet haluaisi toista punaista paholaista?" Miyato heitti vitsillä. Hän arveli ettei Teddy halusisi sellaista hevosta. Ei kukaan haluaisi. Ja hänen iti ratsastaa sitä. Voi apua.
"Olet niin hyvin luikerrellut itsesi tuosta irti."

"Olen. En ole mistään niin varma elämässäni kuin siitä, etten kaipaa enempää paholaishevosia", mies nauroi. Hänelle riitti Minx. Oikeastaan, jos rehellisiä oltiin, hän ei kaivannut lisää hevosia, piste. Hän oli tyytyväinen kahteen tammaansa, eikä halunnut enempää.
"Mutta ilmeisesti äitini löysi lupaavan nuoren hevosen Lontoosta, sillä hänen työpöydällään oli levällään papereita, joita hän ei suostunut näyttämään minulle."

".. Voi apua." Miyato sääli toista, Teddy ei nyt tainnut olla muutoinkaan alkuvuodesta iha kilpaterässä. vielä hetkeen.
"Puhut vain hevosista, huomaan.."

"Sitä minäkin", mies huokaisi. Hänellä oli ihan riittämiin tekemistä, kun oli edessä Dimen pitkä kuntoutus, Minxin alkava kisataival kolmen tähden kenttäkilpailuissa ja henkilökohtaisen elämän sotkut. Hän ei kaivannut uutta hevosta sotkemaan kuvioita yhtään enempää.
"Hevosista on helppo ja mukava puhua", Teddy puolustautui harteitaan kohauttaen. Se oli tuttua ja turvallista, joten hän puhui mielellään hevosista. "En ole varma, haluanko edes tietää, mitä hevosta äitini oli ajatellut ennen Dimen loukkaantumista. Jos se on se rautias, joka säikähti esteen muodostamaa varjoa ja pudotti ratsastajansa keskelle okseria, minä luovutan."

"...Ihan totta, ei kai äitisi olisi niin pimeä että hankkisi sellaisen?" Miyato naurahti ja kohautti hieman olkiaan samalla kun ajoi.
"Niin ja silloin on helppo vältellä muita aiheita."

"Ei minulla ole mitään välteltävää", mies ilmoitti liiankin nopeasti. "Ja olisi, jos äitini uskoisi, että siitä hevosesta saisi seuraavan mestarin kärsivällisellä työllä. Kyllähän sillä oli tekniikka kohdillaan, toisin kuin sillä mustalla valkopäällä, joka roikotti etujalkojaan alhaalla hyppyjen läpi. Toivon vain, että kyseessä oli hevonen Harrietille. Minulla on kädet täynnä Minxin ja Dimen kanssa. En kaipaa enempää." Teddy huokaisi. Äiti ei nähnyt sitä niin. Äiti näki Harrietin seitsemän hevosensa kanssa ja vertasi siskon omistautumista kilpailulajille häneen kahden tamman kanssa. Hänellä ei ollut allaan yhtäkään nuorta hevosta, josta koulia seuraavaa mestaria. Kun Minxkin jäisi sivuun kilpailuista, hänellä ei olisi kilpahevosta, ja se oli hänen suunnitelmansa. Äidin suunnitelmat erosivat varmasti hänen pohdinnoistaan.

"Vastasit liian nopeasti." Miyato tuhahti. Luuliko toinen huijaavansa häntä? Miyato taas oli tyytyväinen tilanteeseen. Vasta sitten kun saisi Huzzlen kuntoon, hän voisi ottaa nuoren hevosen itselleen

"Eeeeen vastannut", Teddy väitti vastaan. Hän oli vastannut aivan tavanomaisesti, Miyato vain liioitteli. Ei hänellä ollut mitään kerrottavaa tai välteltävää. "Sinä vain hermoilet kilpailujasi, joten purat sitä ylitulkitsemalla sanojani."

"Vastasit liian nopeasti." Hän naurahti ja kääntyi rampilta ylös. Puolisen tuntia matkaa jäljellä, jes, kohta hän olisi paikalla. Sitten pitäisi vaihtaa kisavaatteet päälle.

"Enkä. Kuvittelet vain", Teddy naurahti vastaan. "Sitä paitsi, en ole kuullut sinunkaan sanovan halaistua sanaa joulustasi tai siitä, mitä sinulle ja Simonille kuuluu", mies virnisti.

"No jouluni oli tylsä, olin vain kotosalla ja nöin muutamaa kaveria. ja hyvä on, Simonia. Ja meillä menee hyvin." Hän huokaisi syvään.

"Se on kiva kuulla, mutta mistä moinen huokaus?" Teddy kysyi heti. Hän tarttui pikkujuttuihin, kuten toisen huokaukseen, koska halusi pitää keskustelun poissa itsestään. Hänellä ei ollut vastauksia Miyatolle, ainakaan mitään sellaisia, joista oikeastaan kykenisi puhumaan ilman itkemistä. Jotenkin itkeminen ei sopinut päivän ohjelmaan, joten hän aikoi pitää puheen toisessa tai hevosissa.

"... En tiedä. Pelkään vain että mokaan taas kaiken." Miyato myönsi toiselle. Se oli hönen suurin pelkonsa, että kaikki menisi pieleen. Taas.

"Et varmasti mokaa. Aina asiat eivät vain mene suunnitelmien mukaan", mies lohdutti. Hän uskoi, että Miyato pärjäisi varmasti hyvin. Hän ei tosin ollut paras sanomaan sellaisia, kun oli itse niin varma siitä, että teki virheen Lontoossa. Teddy oli katsonut videota kilpailustaan Dimen kanssa ja yrittänyt löytää sen hetken, jolloin hän teki virheen, joka oli johtanut tamman loukkaantumiseen. Hän ei ollut vielä löytänyt sitä, joten hän jatkaisi etsimistä. Sitä hän ei tosin Miyatolle sanoisi, ei nyt, kun toinen tuntui jo valmiiksi hermoilevan omia kilpailujaan.

No, Miyato tietäisi että tekisi jonkin virheen, jos kaikki ei toimisi Coran kanssa. Huzzlen kanssa he olivat yksi suuri virhe, noin yleisesti ottaen.
"No kun en oikein osaa."

"Osaatpas. Älä nyt ajattele noin. Olet harjoitellut paljon hevostesi kanssa, te olette valmiita näihin luokkiin", Teddy vakuutti lempeästi. Hän ymmärsi epävarmuuden, sillä se söi häntä sisältä koko ajan. Keväällä Minxin kanssa olisi edessä kenttäkilpailut kovemmassa luokassa, eikä hän tiennyt, olisiko heistä siihen.

"Olisin kotonani kenttäkisoissa. En ole rataesteratsastaja pohjimmiltani - vaikka se on kivaa - ja Huzzle ei ole vain rataesteille tehty. Ja meidän suunnitelmamme eivät koskaan pidä." Miyato oli lakannut suunnittelemasta rataa suurella orillaan jo aikoja siitten.

Teddy nyökkäsi hitaasti. Hän ymmärsi, mitä toinen tarkoitti. Hän ei ollut kenttäratsastaja, vaikka Minxin vuoksi olikin siihen taipunut. Hän oli esteratsastaja, joka nautti myös kouluratsastuksesta, mutta maastoesteet pelottivat enemmän häntä kuin hevosta.
"Uskon silti, että selviydytte tästä päivästä kunnialla."

"... Niin vissiin." Nuorempi mutisi ja huokaisi syvään. Siitä tuskin olisi kellekään mitään haittaa tai vastaavaa, jos he vahingossa selviäisivät. Hän uskoi että voisi Coralla jopa voittaa, mutta... Mutta Huzzle. Pian alkoi tulla vastaan kylttejä kisapaikalle.

"Väsytä Huzzle lämmittelyssä, niin ehkä se käyttäytyy radalla?" Teddy ehdotti virnistäen. Hän uskoi, että toinen pärjäisi hevosensa kanssa hyvin. Miyato oli taitava ratsastaja, joten hänellä ei ollut mitään syytä uskoa muuta.

"Ratsastin sen eilen kuoliaaksi. Miltei kirjaimellisesti." Miyato myönsi. he olivat nelistäneet pellolla ties kuinka kauan ja hartaasti.

"No eihän sinulla sitten ole mitään syytä huolehtia", mies naurahti. Huzzle ei ollut näyttänyt uupuneelta tallilla, joten hevonen ei myöskään kompuroisi jalkoihinsa silkasta väsymyksestä. "Hyvin se menee, luota vaan itseesi ja hevosiisi."

"Hahahahaha." Miyato naurahti ja kisapaikalla parkkeerasi trailerin sille osoitettuun paikkaan. Valvonta ainakin pelasi kun joku näytti mihin sai pysäköidä. Hoitajana oleva tyttö asteli hänen luokseen ja ojensi ohjelman, numerot, ja kartan, luvaten alkaa laittaa Huzzlea kuntoon. Miyato kipaisi vaihtamaan vaatteensa. Oria pitäisi verrytellä hyvissä ajoin ennen kuin hän saisi kävellä rataa.
"Muista punainen nauha häntään!" Hän huikkasi vielä.

"Minä jään hevosten seuraksi", Teddy totesi vilkuttaen Miyatolle. Turhaan hän ryntäisi toisen mukana minnekään, kun ei hänellä ollut kiire. Hän voisi yhtä hyvin katsoa, miltä hevoset vaikuttivat ja samalla varmistaa, että Huzzle tosiaan saisi punaisen nauhansa muiden osallistujien turvallisuuden vuoksi. Minx tarvitsi samanlaisen. Oikeastaan, tamma olisi tarvinnut punaisen valokyltin, jossa luki pysy kaukana, mutta sellaisen puutteessa punainen rusetti sai riittää.

Huzzle miltei loikkasi takaperin trailerista, hirnui korvia särkevästi koko jäntevä ja korkea ruhonsa jännittyneenä. Hevonen steppasi jalkojaan korkealle nostellen ja korskui, pompaten kevyesti pystyyn. Hoitaja vaikutti perin tottuneelta orin temppuiluun, mikä loppui, kunhan se sai ensin esittää itseään. Ja varmisti että kaikki kuulivat sen tulleen paikalle.

Teddy astahti pari askelta kauemmas esiintyvästä orista. Hän oli kiitollinen siitä, etteivät hänen hevosensa pitäneet meteliä itsestään tuolla tavalla. Dime kulki arvokkaasti kuin kuninkaallinen, mutta tamman saapuminen huomattiin aina. Minx tuntui keskittyvän kiukuttelemaan kaikille muille hevosille. Huzzle oli kuin urheilija, joka pullisteli lihaksiaan televisiokameroille ennen varsinaista ottelua.

Varustaessakin ori kohkasi omiaan, mutta ei ilkeyttään. Kunhan touhusi ja katseli varsamaisen uteliaana ympärilleen. Miyato kiristeli vieressä turvaliivin hihnoja. oivoi. Kun ori oli varustettu, hoitaja lähti kävelyttämään sitä hetkeksi ja Miyato istui auton takapenkille oven ollessa auki.
"... Se tappaa minut tänään."

Teddy katseli innokasta hevosta. Siitä näki riemun kisapaikalle saapumisesta, voitontahdon ja sen, miten hevonen todella nautti olostaan. Huzzle oli kilpahevonen, se oli selvää.
"Eikä tapa", mies mutisi vastaukseksi. "Hyvin se sujuu."

"Tappaapas." Miyato mutisi ja heilutteli käsissään kypärää. Miksi hän kilpaili tuollaisella sekopäällä?
"Sillä on aivan liikaa energiaa."

"Se pääsee purkamaan sitä lämmittelyn aikana", Teddy lohdutti epävarmana. Ori näytti tosiaan siltä, että se oli täynnä virtaa. Voi huokaus sentään. Hän niin toivoi, että Miyato saisi täältä hyviä muistoja hevosestaan, jonka kanssa usko oli kovilla päivästä toiseen.

"Niin kai." Miyatolla pitäisi vain itsellään olla energiaa kun lähtisi radalle. Hän huokaisi ja nousi hoitajan tullessa takaisin päin. Pakko se oli lähteä. Miyato nousi orinsa selkään, ohjaten sen verryttelykentälle.

"Tsemppiä!" Teddy huikkasi. Hän taputti Coran takamusta ja lähti itsekin verryttelykentän laidalle. Hän halusi nähdä, miltä Huzzle näyttäisi lämmittelyssä. Ehkä hänen pitäisi kuitenkin pitää puhelin lähellä ihan vain varmuuden vuoksi.

kyllä, todellakin pitäisi. Huzzle pärski ja heitteli päätään, Miyaton istuessa raskaasti sen selässä. Ori oli tysin mahdoton, jälleen. Miyato työsti Huzzlea ravissa, saaden sen kulkemaan edes kohtalaisesti, rauhallisesti ei todellakaan. Sitten olikin aika laukata kenttää ympäri, ei muuta. Hänen oli pakko juoksuttaa hevosesta virta pois nyt, ennen ainuttakaan hyppyä.

Teddy puri huultaan katsellessaan ratsukon menoa. Hän ei uskaltaisi viedä tuollaista hevosta radalle kilpailuissa, ainakaan yhtään vaikeampaan luokkaan. Toisaalta, hän ei ollut tottunut säheltäviin hevosiin. Minx saattoi kiukutella, mutta se ei tehnyt mitään arvaamatonta ja Dime oli vakaa kuin peruskallio, mitä kentällä ratsastamiseen tuli.

Miyato oli tottunut arvaamattomaan oriinsa ja tavallaan osasi jopa ennustaa, mitä se ehkä saattaisi tehdä nnostuessaan turhan paljon. Ori alkoi rauhoittua muutaman laukkakierroksen jälkeen (ja hiota). Miyato sai askelta jopa kasattua ja hevosen päätä alas. Liikkuessaan oikein Huzzle oli vaikuttavan näköinen ja hyväliikkeinen hevonen. Mutta silloin kun se vain malttoi.

Hyvä, ettei Huzzle aikonut jatkaa säheltämistään enempää. Ainakin hetken verran punarautias näytti vakavastiotettavalta kilparatsulta, mikä oli helpottavaa. Hän ei halunnut joutua soittamaan ambulanssia Miyatolle. Hän oli saanut sairaaloista tarpeekseen seuraavaksi kuudeksi kuukaudeksi. Tällaisina hetkinä hän näki Huzzlen potentiaalin selkeästi. Jos ori vain malttaisi keskittyä, siitä saisi upean kenttäratsun.

Kun hevonen suostui siirtymään laukasta käyntiin temppuilematta, Miyato ohjasi sen esteelle. Huzzle otti naurettavan suuren loikan metrin esteelle. Tottumaton olisi jo lentänyt, Miyato taas oli tiennyt sen loikan tulevan.

Hän olisi voinut tottua Huzzlen energiseen säheltämiseen ja yleiseen keskittymiskyvyttömyyteen, mutta Teddy epäili, ettei ikinä tottuisi tuollaisiin loikkiin. Onneksi Huzzlella oli omistajansa, joka tiesi hevosen paremmin kuin kukaan muu ja pärjäsi sen kanssa ongelmitta. Siitä huolimatta mies pidätti hengitystään hevosen hypyn aikana.

Ongelmitta Miyatokaan ei pärjännnyt, muutoin hän ei olisi tippunut kolmea kertaa. Ori viskoi päätään esteen jälkeen. Miyato toi sen uudelleen esteelle, todella tiukasta kurvista. Silloin suuri punarautias hyppäsi hallitusti ja pehmeällä hypyllä.

Teddy seurasi hiljaisena ratsukon työskentelyä. Punarautias ei näyttänyt pahalta, se vain näytti… Huzzlelta. Vaan tiukasta kurvista hevonen ylitti esteen kauniisti. Tekniikka orilla oli kohdillaan, kunhan vain pää saataisiin ymmärtämään, ettei tarvinnut kiirehtiä minnekään tai suorittaa epämääräisiä kenguruloikkia esteillä.

Pää ei aina ollut kuulolla. Miyato ratsasti hevosen jo verryttelyssä aivan hikeen, ottamatta kuitenkaan enempää kuin ne kaksi hyppyä. Rautias sai laukata vielä reippaasti muutamia kierroksia, ennen kuin hän otti sen käyntiin ja siirsi hoitajan vastuulle.
"... Voi luoja." Miyato totesi rukoilevaan sävyyn

"Ei se mahdottomalta näyttänyt", Teddy koetti lohduttaa astellessaan toisen rinnalla. "Kyllä te radasta selviätte", mies jatkoi nyökäten. Aivan varmasti. Tosin näin pienissä kilpailuissa radatkin olivat teknisesti helppoja, joten tiukkoja käännöksiä ei olisi montaa. Sääli, Huzzle kun vaikutti hyppäävän paremmin, jos näki esteen vasta viime hetkillä.

"Niinhän sitä luulisi." Miyato asteli ensin kahvioon hakemaan takeaway kupillisen kahvia ja sitten maneesille kävelemään rataa. Se oli teknisesti helppo ja tarjosi mahdollisuudet tuoda Huzzle tiukoin kurvein esteille. Eikä välit olleet pieniä. Se voisi sopia heille.

Teddy pudisteli päätään hymy huulillaan, kun otti suunnan maneesin katsomoon. Hän etsi sieltä itselleen mukavan paikan, johon asettui aloilleen. Olipa omituista olla kilpailuissa, joissa ei tarvinnut jännittää itsensä takia. Hän tosin jännitti Miyaton puolesta senkin edestä. Laskettiinkohan jännittäminen aivojen rasittamiseksi? No, onneksi lääkäri ei ollut näkemässä, mitä hän teki.

Miyato opetteli samalla Coran radan. Se oli vaikeampi ja esteet korkeampia, mutta siitä hän ei ollut huolissaan ollenkaan.

Teddy vilkaisi puhelintaan. Yksi tekstiviesti, äidiltä. Mies vastasi nopeasti kyselyyn siitä, tulisiko uudeksi vuodeksi kotiseuduille. Hän ei tiennyt vielä, mutta oli ajatellut pysytellä Newcastlessa. Perhe oli oikein mukava, mutta… ei niin mukava, että hän olisi viettänyt mielellään viikko tolkulla heidän keskuudessaan. Teddy vilkaisi rannekelloaan enemmän tavasta kuin tarpeesta. Luokka alkaisi piakkoin, mikä tarkoittaisi, että hän pääsisi näkemään amatööriratsastajia hevosiensa kanssa. Se jos mikä oli yllättävää touhua.

Miyato oli luokan kuudes. viidennen ratsasrajan kohdalla iski hillitön paniikki. Kun hän ratsasti radalle ja tervehti, Huzzle päätti hypätä hieman takasilleen. Kun hän nosti laukan, tuli kolmen pukin sarja.

Teddy oli seurannut ratsukoita laittaen merkille ratsastajien virheet, hevosten kyvyt ja radan tarjoamat helpoimmat lähestymiset. Tällaisissa kisoissa jopa näki, kuinka ratsastajat tekivät virheitä jo ennen puomien kolisemista. Hänen tasollaan kilpailuissa virheet tunnisti monesti vasta siinä kohtaa kun näki puomien kolisevan. Teddy veti terävästi henkeä Huzzlen esitykselle.
"Käyttäydy nyt, ole kiltti", mies mutisi lähes äänettömästi katse rautiaassa hevosessa.

Rautias heitti päänsä ylös ensimmäisellä suoralla. Jos Miyato olisi ollut viisaampi, hän olisi tehnyt voltin. Hän kuitenkin ohjasi orin esteelle jonka se hyppäsi leikiten. Jalustin putosi, ihan sama. Hän istui alemmas satulaan, hapuili jalustinta ja ohjasi samalla sarjalle. Hän kuolisi tähän.

Teddy istui etukenossa penkin terävällä reunalla ja puristi käsiä nyrkkiin rystyset valkoisina. Tämä ei näyttänyt hyvältä. Ei yhtään. Onneksi Miyato oli taitava pysymään orinsa selässä, vaikka jalustinkin oli kadonnut. Hän ei olisi uskaltanut lähteä kilpailuihin tuollaisella hevosella, joten mies ei voinut kuin nostaa hattua Miyatolle.

Miyatoa voisi luonnehtia apinaksi orinsa selässä. Sarjan eka osa meni kunniakkaasti, välissä hän sai jo jalustimen. Huzzle otti toisellr osalle aivan liian pitkän ponnun, selvityen juuri ja juuri. Saatuaan itsensä kunnolla satulaan Miya veti orin kunnolla kasaan, selvästi päättäväisenä. Orin askel oli kiireinen ja tikittävä kum se lyheni, mutta loppurata oli edes hieman kauniimpaa katsottavaa. Maalilinjan jälkeen ori heitti valtavan pukin, josta ratsastaja lensi kaulalle. Miya liukui kaulan kautta jaloilleen alas, ohjat kädessä.

Teddy seurasi jännittyneenä toisen rataa. Huzzle sähelsi, mutta siinä ei ollut mitään uutta. Miyato pärjäsi häslän orinsa kanssa todella hyvin. Hän taputti muutaman muun katsojan mukana käsiään kun radasta oli suoriuduttu. Hyvää työtä. Mies suuntasi katsomosta rautiaan orin luokse.
"Hyvinhän se sujui. Ainakin selvisitte kolhuitta."

Miyato talutti hevosensa kalpeana radalta ja iski hoitajan käsiin.
"Sarja puoliksi ilman jalkkaria. Elämä meni filminauhana edessä. En halua edes tietää miltä se näytti" hän mutisi, selvästi säikähtäneenä itsekin.

"Se näytti Huzzlen tyyliseltä", Teddy vastasi varsin kohteliaasti. Se oli näyttänyt järkyttävältä, mutta ei toisen tarvinnut sitä tietää. Loppujen lopuksi radasta oli selvitty ihan hyvin.

"... Teddy... Britit ovat huonoja valehtelemaan." Hän totedi ja lysähti istumaan hetkeksi. Ihan kohta Coran selkään, jahka raajojen heikotus ja tärinä loppuisi. Ihan kohta.
"Onneksi tiedän että seuraava rata on siisti."

"En minä valehdellut", mies naurahti. Se oli totta - hän oli vain valinnut sanansa tarkoin, jotta välttäisi valheet. "Haluatko, että otan sen videolle?"

"Coran radan? Voit ottaa." Sitä hön kestäisi katsoa ja se kelpaisi oppimateriaaliksi edes jollakin tasolla.
"No kaunistelit tai kiertelit totuutta." Hän naurahti ja vilkaisi täriseviä käsiään.
"Taitaa olla taas yhden tähden kisat edessä Huzzlen kanssa."

Hän virnisti. Hän ei ollut ottanut Huzzlen rataa nauhalle, vaikka mieli olikin tehnyt. Coran radan hän kuvaisi mielellään. Eiköhän se palauttaisi Miyaton uskon hevoseensa.
"Ne on jo hienot kisat", mies rohkaisi. Ei saanut odottaa liikoja, vaikka mukavahan se oli unelmoida hevosen kehittymisestä vaativammalle tasolle.

"Virneesi kertoo kaiken. Ja niin ovat mutta silti, olin jo toivonut enemmän... Toisaalta se on kotona parempi. Nyt pitäisi vain kilpailla pikkukisoissa talvi." Miyato nousi seisomaan. Trailerilla odotti kauniiksi laitettu tamma, mikä sai Miyan hymyilemään. "Hei kaunis."

"Pääset Coran kanssa suurempiin kisoihin", Teddy lohdutti, kun ei tiennyt, mitä muutakaan sanoa. Miyato pärjäisi varmasti kilpailuissa kuin kilpailuissa, kunhan Huzzlekin kasvattaisi järkeä suureen päähänsä. Mies hymyili Coralle, joka näytti valmiilta kilpailemaan.
"En usko, että teille on suurtakaan haastetta tuossa radassa", mies myhäili siirtyen taputtamaan Coran kaulaa. Pitihän tammankin tietää, miten upea hevonen se oli.

"Ei olekaan. Valmennuksissa jo hypätään vaikeampaa mutta haluan vain... Kokemusta sen kanssa kilpailemisesta. Ja rehellisesti, masennun jos kisaan vain tuolla aasilla." Hän naurahti. Miya nousi selkään ja hymyili. Cora tuntui jo käynnissä loistavalta. Se oli ollut rahan arvoien, todellakin.

"Kokemus on avain kaikkeen. Kannattaa ehdottomasti käydä pienemmissä kisoissa, niin Cora tottuu kisapaikan hälinään, esteisiin ja sinä totut sen käytökseen täällä", hän myhäili kulkien ratsukon rinnalla. "Pitäkää hauskaa", hän toivotti. Oli turha toivottaa onnea tai vakuuttaa, että rata sujuisi hyvin - se sujuisi kuitenkin. Joten kaksikon olisi ehdottomasti pidettävä hauskaa Huzzlen aiheuttamien kauhunhetkien tasapainottamiseksi.

Cora oli hieman kyllä laiska aluksi, kun ei tainnut tajuta että nyt hypättäisiin. Joten hön ratsasti pari hyppyä,millä sai verryttelyyn vauhtia.

Teddy siirtyi katsomon puolelle katselemaan muita ratsukoita, jotta Miyato saisi rauhassa verrytellä. Hän tarkisti kameran asetukset ja jäi sen jälkeen rauhallisesti odottelemaan, että Miyaton ja Coran vuoro koittaisi. Hän odotti jo innolla toisen vuoroa. Siinä missä Huzzle aiheutti turhautumista, Cora oli saanut Miyaton hymyilemään leveästi useaan kertaan. Toivottavasti niin olisi tänäänkin.

He olivat melkein viimeisiä. Hänellä oli hyvä ja luottavainen mieli, tamma oli energinen ja toimiva. Oma olkapää vain kolotti hieman. Miyato ratsasti radalle tyynenä ja häntä ei olisi uskonut samaksi joka oli juuri vetänyt viihdenumeron suurella orilla. Ensimmäisistä hypyistä asti kaikki oli hallittua, tarkkaa ja tähtäsi vain uusintaan. Ei muuhun. Cora sopi oikein hyvin hönelle.

Teddy hymyili leveästi katsoessaan Coran ja Miyaton yhteistyötä. Vaikka hän ei olisi tuntenutkaan ratsastajaa entuudestaan, hän olisi veikannut tuon nousevan vielä huipulle. Tekniikka oli kunnossa, molemmat tiesivät, mitä kuului tehdä ja hoitivat hommansa hyvin. Mies hymyili seuratessaan kameran kera kaksikon menoa. Tällaista oli ilo videoida myöhempää käyttöä varten.

Miyato oli todella iloinen. Radan päätteeksi hän taputti tammansa kaulaa, ojentaen hoitajalle kun tuli alas. Uusinnan radan kävely ja takaisin selkään sitä varten. Tämä oli lastenleikkiä hänelle.

Teddy katseli ilolla ratsukon menoa. He näyttivät niin hyvältä yhdessä, ettei ollut tosikaan. Cora ja Miyato olivat selkeästi löytäneet yhteisen sävelen. Se oli ihanaa katseltavaa. Mies vilkaisi puhelintaan uudemman kerran odotellessaan, että uusinta alkaisi. Äiti päivitti Dimen kuulumisia, eläinlääkäri oli käynyt tutkimassa tamman ja näyttänyt vihreää valoa kantasoluhoidolle. Tämä päivä oli hyviä uutisia täynnä.

Uusinta meni myös hyvin. Miyato uskalsi ratsastaa rohkeat reitit ja oikoa paljonkin kaarteista. Silti ruunikonkimo tamma hyppäsi hyvin ja tyylikkäästi. Uusinnan jälkeen hän oli yhtä hymyä kävelyttäessään itse tammaansa. Se oli upea hevonen.

Teddy hymyili ylpeänä noustessaan katsomosta. Videokamera sujahti takin taskuun ja mies suuntasi kävelevän tamman luokse. Hän taputti hevosen kaulaa. Se oli tehnyt hienon työn.
"Sehän meni upeasti", hän kehaisi hymy huulillaan. Toinen oli näyttänyt kaikille, mitä tulevaisuudessa kaksikolta sopi odottaa. Ei menisi kauaa, kun ratsukko pääsisi todella mittelemään omantasoisiaan vastaan kenttäkilpailuissa.

Cora pärskähti, kolisteli kuolainta suusaan ja heilutteli päätään. Miya nykäisi kevyesti ohjista ja hymyili.
"Olin ihan varma että uusinnassa tulee este alas, perusradan jälkeen toinen olkapää alkoi vihloa aina pidättäessä... Taisi hieman revähtää tai jotakin tuon apinan kanssa."

"Ei sitä huomannut katsomoon asti", Teddy vakuutti. "Hyppäsitte hyvin, tekniikka oli kunnossa ja rata oli oikein hallittu. Oli ilo seurata tuollaista suoritusta. Pääsette keväällä vielä pitkälle kenttäkilpailuissa", mies naurahti. Hän haluaisi ehdottomasti nähdä toisen kenttäkilpailuissa. Coran ja Miyaton yhteistyö näytti jo nyt niin hyvältä.

"Hemmetti nyt jos se olka oikeasti revähti kunnolla... viikon päästä on koulukisat. Kiitos, kiva kuulla ettei kaikki näytä epätoivoiselta räpellykseltä " Hän totesi hymyillen ja huokaisi hiljaa. Cora steppasi kevyesti takajaloillaan, se oli innoissaan.

"Toivottavasti se tulee kuntoon", Teddy huolehti. Hevosten kanssa sattui ja tapahtui jatkuvasti, mutta ehkä toisen käsi ei ollut niin pahassa kunnossa, olihan Miyato pystynyt jo ratsastamaan Corallakin. "Otat vain rauhallisesti kisoihin asti, niin eiköhän kätesi ole kuin uusi."

"Niin, no, eiköhän. Ja olen tottunut olemaan aina jostain kipeä tai vammautunut tuon tollon kanssa." Miyato sanoi hymyillen ja huokaisi hiljaa. Kai hän voisi kohta viedä Coran trailerille, tuskin he sentään mitään sijoittuivat.

"Ehkä sinun kannattaa pyytää tallia liikuttamaan Huzzlea seuraavat pari päivää, niin kätesi saa vähän lepoa", Teddy ehdotti. Koulukisoissa oli ikävä ratsastaa, jos jokin paikka oli kipeänä tai kankeana. Varsinkin, jos kyseessä oli yhtään isommat luokat, joissa jo oikeasti kiinnitettiin huomiota myös ratsastajan apuihin eikä pelkästään siihen, miten hevonen liikkui.

"Ehkäpä. Sen kanssa kun se ei ole mahdollista." Hän naurahti ja lähti jo taluttamaan tammaa trailereille. Pian häntä pidempi ja tummatukkainen hevosenhoitajansa kipitti paikalle. "Kunniakierrokselle siitä, etkö taas yhtään kuunnellut." "Mitä? En. Meillä oli hidas uus--" "Voitit. Suu kiinni ja mene." Miyato ponkaisi tamman selkään, nauraen samalla. Oli siinäkin hoitaja kun komenteli ympäriinsä!

"Niinpä", Teddy vastasi kiittäen jälleen mielessään tallin monipuolista ja joustavaa tarjontaa. Hän oli saanut vaivattomasti Minxille riittävästi liikutusta, vaikka ei itse pääsisi vielä viikkoon selkään. Mies nauroi Miyaton ilmeelle, kun hoitaja kertoi, minne pitäisi suunnata. Hän itse suuntasi katsomon laidalle kameraa käteen kaivaen. Pitihän tämäkin saada videolle.

Cora päätti ottaa kunniakierrokselle kaiken irti. Tamma ei pukittanut mutta teki pari varsamaista riemuloikkaa ja laukkasi hyvin korkein askelin. Pöljä eläin. Sen jälkeen Miya antoi hevosen jälleen hoitajalle kun tuli alas.
"Pöllö elukka.. hieno video kunniakierroksesta."

"Upea suorastaan", Teddy nauroi palatessaan Miyaton luokse. Cora oli todellakin nauttinut hetkestään valokeilassa. "Mutta pitäähän sitä riemuita, kun pääsee kunniakierrokselle. Se ei sentään yrittänyt pukittaa sinua alas", mies virnisti muistellen Dimen tapoja. Dimen, joka ei enää ikinä pääsisi kunniakierrokselle viihdyttämään yleisöä ilma-akrobatiallaan.

Miyato hymyili hieman.. Kiusaantuneesti. Hän tiesi mitä toinen ajatteli nyt. Voi Dime.
"Niin, pitäähän sitä... Vaihdan vaatteet, sitten kun hevoset on valmiita niin voidaan lähteä kotiin."

"Selvä", Teddy sanoi tuijottaen hieman sivuun toisesta. Dimeparka. Hänen rakas hevosensa, joka palasi mieleen tällaisina hetkinä yllättäen. Mitä hän ei olisikaan antanut mahdollisuudesta perua tamman osallistuminen kilpailuihin, joissa se oli loukannut jalkansa. Mutta nyt oli vain pakko uskoa ja toivoa, että hoidot toimisivat ja tammasta saataisiin vielä riittävän hyväkuntoinen eläin, jotta se voisi nauttia elämästään siitostammana. Mies piteli Coraa ja silitteli tamman päätä antaen hoitajan tehdä työnsä hevosten matkustuskuntoon laittamisessa. Huzzlen lähelle hän ei eksyisi vahingossakaan.

Cora hörähti Teddylle ja hamusi kevyesti miehen kättä, käsivartta ja taskujen tienoota uteliaana. Lopulta se laski leukansa miehen olalle ja huokaisi raskaasti, toisen ihmisen hääriessä sen jalkojen kimpussa kuljetussuojien kanssa.

"Ei ole herkkuja, valitettavasti", mies pahoitteli hiljaa. Hän silitti hevosen kaunista päätä ja lihaksikasta kaulaa, voimatta mitään pehmeälle hymylle, joka nousi huulille, kun tamma lepuutti päätään hänen olallaan. Hevoset olivat ihania eläimiä. Onneksi hänellä oli molemmat tammansa, eikä loukkaantuminen veisi Dimeä pois häneltä. Hän oli onnekas, kun ajatteli, mitä olisi voinut tapahtua.

Ruunikko päätti vielä lepuuttaa toista takajalkaansa, näyttäen oikein laiskalta ja rennolta. Se huokaisi uudelleen. Miyato nauroi tammalle saapuessaan paikalle ja silitti hevosensa selkää, loimittaen sen hymy huulillaan.

"Cora ainakin nautti päivästään", Teddy naurahti Miyaton saapuessa. Hän silitteli hellästi hevosen nenäpiitä ennen kuin ojensi riimunnarun nuoremmalleen. Eiköhän Corakin ollut valmis kotimatkaan. Hän voisi käydä katsomassa Minxiä tallilla. Rapsutella hetken punaruunikkoa ja lahjoa sitä herkuilla, kun ei kerran voinut itse ratsastaa. Ja no, olihan hän ollut poissakin Minxin silmistä jo viikon päivät.

"No todellakin. Hassu hevonen." Hän naurahti ja silitteli tamman kaulaa hellästi. Hän ei olisi mitenkään malttanut odottaa kevättä enää.

"Sitähän ne kaikki", hän naurahti ajatellen tapaamiaan hevosia. Jokaisella oli joitakin hassuja tapoja. Höpsöt eläimet. "En tiedä, miten ajattelimme kilpailla teitä vastaan keväällä Minxin kanssa", mies hymähti vilkaisten ruunikonkimoa. Heistä ei yksinkertaisesti olisi siihen, vaikka Minx olikin koulutuomareiden ikuinen suosikkilapsi. Esteradalla he kolistelisivat puomeja niin kovalla tahdilla, etteivät edes mielettömät prosentit koulusta pelastaisi heitä.

Cora oli kehittynyt paljon liikkumisessaan jo pienessä ajassa, kiitos aktiivisen kouluvalmentautumisen Caitlinin avustuksella.
"Sinulla on enemmän kilpailukokemusta." Miyato naurahti ja lastasi tammansa, syöttäen molemmille hevosille porkkanat. Oli Huzzlekin kuitenkin tehnyt puhtaan radan.... Köh.

"Kokemuksesta voinkin sanoa, että mahdollisuudet rataesteillä pärjäämiselle Minxin kanssa ovat varsin heikot", hän vastasi päätään pudistellen. "Ellei se yllättäen päätä, että pitää rataesteistä. Sitä päivää odotan innolla." Hevonen loisti koulussa, oli luotettava ja varmajalkainen maastoesteosuudella, joten kunhan se vain saisi kiinni rataesteiden riemusta, siitä saisi upean kenttäratsun.

"Ai niin, sillä on se ongelma. Unohdan sen aina." Hän naurahti ja huokaisi hiljaa. Miyato istui autoonsa ja käynnisti sen, vilkaisten nopeasti puhelintaan. Hän uutisoisi Simonille myöhemmin.

"Minxillä on vakava asenneongelma", Teddy huokaisi. Hän ei ymmärtänyt, miksi niin oli, kun tamma nautti maastoesteistä niin valtavasti. Mikä ihme Minxiä kiristi rataesteillä? Hyppäämään siinäkin pääsi, välistä vain puuttuivat nelipätkät. "Mutta ehkä se siitä." Hän toivoi niin, koska muutoin hän joutuisi luovuttamaan tammansa kanssa. Turvavyö kiinni ja hän oli valmis kotimatkaa varten.
"Joten olen varma, että näytätte vielä meille, miten kenttäkisoissa oikein kuuluu käyttäytyä."

"No niin no. Cora tosiaan on kaikinpuolin lupaava ja käypä... Ehkä sen kanssa pääsee vielä pitkälle. Toivon ainakin niin." Hevosen käytös oli perin moitteetonta kaikissa tilanteissa. Hän tuskin koskaan lakkaisi olemasta tyytyväinen tammaansa ja siihen että sai sen itselleen. Pian päästiin taas isommalle tielle.
"Haluatko jäädä kotiin vai tuletko tallille?"

"Minä uskon teihin", Teddy vakuutti. Hän todella uskoi, että Miyatolla olisi edessään koko joukko suuria kilpailuja ja mahdollisuuksia Coran kanssa. Tämänpäiväinen oli vain vankentanut uskoa entisestään.
"Tallille, käyn tervehtimässä Minxiä pitkästä aikaa", hän sanoi hymyn kera. Lisäksi silloin hänen ei tarvitsisi selittää, miksi hänet voisi jättää keskustaan, eikä yliopiston lähellä sijaitsevalle asuinalueelle.

"Ah, okei. Haluatko kyydin Newcastleen?" Miyato tottakai tarjosi kyytiä. Ei hän tänään ratsastaisi Quiria, kun olkapääkin vihoitteli. Huomenna sitten hän voisi mennä tammansa kanssa maastoon.

"Ei sinun tarvitse jäädä minua odottelemaan", mies sivutti toisen tarjouksen. Vaikka kyllähän Miyatollakin kestäisi, jos toinen jäisi purkamaan hevosiaan ja… Ehei. Hän ei selittelisi mitään nuoremmalleen asumisjärjestelyistään ennen kuin olisi puhunut Gabriellen kanssa. Ehkä hän uskaltaisi tehdä sen vielä tämän vuoden puolella.
"Haluan käydä Minxin liikutusta läpi työntekijöiden kanssa. En kuitenkaan voi ratsastaa sitä vielä viikkoon, joten haluan, että siitä pidetään hyvää huolta sen ajan", mies perusteli viipymistään tallilla. Köh. Niin. Koska niitä asioita ei ollut voinut hoitaa sähköpostilla, kuten tähän asti.

"... menee minullakin hevosten purkuun hetki, mutta miten haluat." Alkoi haiskahtaa siltä että Teddyllä oli jotakin salailtavaa, enemmönkin. Mitähän se mahtoi olla?
"Teddy, miten muuten sinun ja Gabriellen välit?"

Teddy tuijotti ulos ikkunasta vaihtuvia maisemia koettaen pitää kasvoillaan pienen hymyn, kun Miyato alkoi udella hänestä ja Gabriellesta.
"Eipä niissä mitään ihmeellistä", hän totesi vuosisadan valheen. "En ole nähnyt häntä hetkeen, mutta kunhan saan asiat järjestykseen Dimen kanssa, soitan hänelle", mies vakuutti. Tai ehkä sitten, kun hän ratkaisisi Minxin asenneongelman, tai ehkä siinä kohtaa, kun helvetti jäätyisi umpeen.
"Mites sinä ja Simon?"

"... miten.... tuota..." hän ei ehtinyt kysyä kun Teddy sitten  kysyi hänestä ja Simonista.
"Uh... No.. No mitäs me.... Kai me... Tapaillaan? Ja näppärä aiheenvaihto. Noinko huonosti?

"Se on mukava kuulla", Teddy vastasi vilpittömän iloisena. Hyvä, jos toinen oli saanut asiat järjestykseen Simonin kanssa. "Ei ole enempää kerrottavaa, joten tietenkin halusin kuulla sinusta", mies puolusteli aiheenvaihtoa.

Miyato kohautti olkiaan. Ei hän viitsinyt udella enempää, vaikka mieli teki kysyä miksi Teddy aikoisi soittaa toiselle, jos ei tietäisi mitä tekisi? Huokaus.

Teddy oli helpottunut, kun nuorempi jätti asian siihen. Hän ei halunnut selittää, että nukkui yönsä hotellissa etsiessään varastoa, jonne voisi kantaa tavaransa. Se oli aivan liian tunteellinen keskustelu tässä käytäväksi. Itsensä itkeminen uneen oli tullut turhankin tutuksi sekä kotikartanolla Sheffieldin kaupungin laitamilla kuin yksinäisessä hotellihuoneessa.

Miyato ei tiennyt siitä mitään. Hän vain oletti että ehkä nainen ei ollut arvostanut sellaisia pakkeja tai sitä että mies antoi ymmärtää mutta jätti siihen. Hän pysyi hiljaa kun Teddykäån ei sanonut mitään.

"Aiotko kiertää Huzzlen kanssa esteillä nyt talven ja alkukevään ajan, vai mitä olet miettinyt?" Teddy päätti kysyä katkaistakseen hiljaisuuden. Hevosista oli aina mukava puhua, ja hän kuulisi mielellään lisää toisen suunnitelmista. Enemmän kilpailuja, vai ehkä taukoa niistä mutta kovempaa treeniä? Hän oli utelias.

"Jotakin sellaista. Esteitä ja koulua, lisäksi haen sille kuntoa ja maastoesteitä parempaan kuntoon. Ja etsin tapaa saada se rauhoittumaan. Usko tai älä, ostin sidepullit ja hackamoret kokeiluun..." miyato mutisi hiljaa. Siitä tulisi ruumiita. Coran kanssa hån siirtyi kokoajan pehmeämpään kuolaimeen, tamma kun kuunteli hyvin vain istuntaa

"Oletko jutellut O'Connorin kanssa Huzzlesta? Hän on ymmärtääkseni vastuussa Fairchildien Slippery When Wetin koulutuksesta, joten ehkä O'Connorilla on ideoita Huzzlenkin rauhoittamiseksi", Teddy sanoi harteitaan kohauttaen. Hän oli käyttänyt hackamorea vain muutamia kertoja, eikä pitänyt siitä lainkaan. Sidepullit olivat hänestä parempi vaihtoehto, mutta nekään eivät sopineet kaikille.
"Maastoesteistä Huzzle varmasti pitää", mies naurahti matalasti. Ori vaikutti juuri sellaiselta energiseltä kaverilta, jonka mielestä esteeltä toiselle nelistäminen epätasaisessa maastossa oli parasta ajanvietettä.

"En vielä kauheasti, pitäisi ehkä... Katson jos hän olisi tänään paikalla." Miyato naurahti ja näytti mietteliäältä hetken.
"Usko tai älä, Huzzle on ässä maastoesteillä. Tule katsomaan joskus. Jos... Vauhti ei ahdista."

"Uskon sen", mies naurahti. "Kuule, minulla on parempi idea. Kunhan lääkärit ovat yhtä mieltä siitä, että saan nousta satulaan, lähdetään Rosings Parkin radalle yhdessä. Minxille tekisi hyvää päästä hyppäämään maastoesteitä", Teddy sanoi. Oikeastaan hän vain halusi lahjoa kiukkuista tammaansa maastoesteradalla. Siellä Minx unohti olevansa kiukkuinen, kun se oli julmasti jätetty muiden liikutettavaksi.

".... No tehdään niin. Jäätte kyllä vauhdissa kakkoseksi." Miyato naurahti. Huzzlen suuri ja matkaa voittava askel oli melkoinen valttikortti maastossa, puhumattakaan orin varmuudesta mennä yli aivan mistä tahansa.

"En menisi vannomaan sitä", Teddy naurahti takaisin. "Olet vain nähnyt, miten hyppään Minxillä silloin, kun pidän sen tiukasti kurissa", hän myhäili. Minxin kouluratsun puoli palveli heitä hyvin kilpailuiden maasto-osuuksilla, kun hän saattoi hidastaa tamman nelistä laukkaan vain muutamaa askelta ennen hyppyä. Tamma oli äärimmäisen sulava siirtymisissään ja nopea kokoamaan askeltaan, mikä taisikin olla ainoa syy, mikseivät he olleet koskaan saaneet aikavirheitä.

"Miten haluat." Miyato iski virnistäen silmää. Hän voisi antaa Huzzlen pitkätä aikaa juosta lujaa. Johan tässä oli hissuteltu.

"Hevoset ainakin pitävät siitä", Teddy totesi hymyillen. Hän olisi kauhuissaan, kunnes tuttu rakkaus tamman vauhtiin saisi vallan. Mutta aluksi hän pelkäisi rikkovansa tammansa. Niin se aina meni, kun maastoesteistä puhuttiin.

Miya tiesi ettei orinsa menisi rikki. Se olisi jo mennyt jos olisi mennäkseen. Monta kertaa.
"Huzzle rakastaa sitä. Ja minäkin, kun maastoesteillä sitä ei tarvitse pelätä...."

"Olen aina pitänyt maastoesteitä kenttäratsastuksen vaarallisimpana osuutena, mutta joudun ehkä harkitsemaan kantaani uudestaan", mies totesi aavistuksen synkästi. Minx oli edelleen elämänsä kunnossa, vaikka hyppäsi kiinteitä esteitä reippaassa vauhdissa, mutta Dime oli loukkaantunut hipaisustakin putoavilla rataesteillä.
"Minx rakastaa niitä, mikä on mukavaa vaihtelua sen jälkeen, kun on joutunut vääntämään kättä sen kanssa rataesteistä."

"Onhan se niinkin mutta... Missä vain voi sattua mitä vain. Ennemin Huzzle tappaa minut rataesteille kuin maastoon." Hän naurahti kevyesti. Oivoi... Siitä tulisi oikea punaisten demonien leikkikenttä.

"Näinhän se on", Teddy myönsi huokaisten. Hevosten kanssa saattoi sattua mitä tahansa, koska tahansa, vaikka mitään syytä loukkaantumiselle ei olisikaan. Hevoset saattoivat rampauttaa itse itsensä tarhassakin. "Maastoesteillä ei onneksi arvostella tyyliä. Joko esteestä pääsee yli tai siitä ei pääse yli", mies totesi. Se oli omalla tavallaan helpottavaa, varsinkin, kun kilpaili Minxin kanssa.

"Hah. No, meillä jälkimmäinen ei ole koskaan ollut ongelma. Huzzlen idioottimainen uhrarohkeus on joskus myös siunaus. Se ei ikinä kyttää esteitä. Missään. Mitään. Ihan tuon taivaallisen sama mitä siinä on, siitä mennään yli." Siihen hän saattoi aina laskea orinsa kanssa.
"Jos se vain rauhoittuisi, se olisi mahtava kilparatsu. Eikä tarvitsisi paljon edes rauhoittua. Kunhan olisi vain vähän hallittavampi. En minä vauhtia pelkää vaan sitä ettei ole jarruja."

Minxkin oli rohkea hyppääjä, joka ylitti mitä tahansa, jolle hän tammansa ohjasi silkasta luottamuksesta ratsastajaansa. Vaan kyse oli enemmänkin siitä, ettei hän aina ollut varma, olisiko esteen ylittäminen turvallista tamman kanssa. Tähän asti se oli ollut, mutta koskaan ei tiennyt, mitä tulevaisuus toisi tullessaan.
"Jarruista on kieltämättä paljon hyötyä. Onneksi Minxin kanssa voi aina luottaa siihen, että se on kuulolla."

"Ne olisi joskus kyllä ihan kivat. Vaikla tänään. Ilman jalustinta sarja hullun elukan kanssa... Elämä oikeasti vipelsi filminä silmien ohi." Miya naurahti hiljaa. Oli sekin ollut. Ihme etteivät olleet saaneet mitään erikoispalkintoa ratsastajan hulluudesta.

"Aivan varmasti", Teddy myönsi. Hän oli pidättänyt hengitystään koko sarjan ajan kauhuissaan toisen puolesta. Miyato oli kuitenkin selvinnyt siitäkin sähellyksestä kunnialla, mikä hänen mielestään puhui toisen lahjakkuuden puolesta. Miyato oli taitava ratsastaja.
"Toivottavasti löydät jarrut hevosesi kanssa. O'Connor voisi osata auttaa, tai sitten vain käyt läpi kaikki mahdolliset varusteet kunnes jokin tuntuu toimivan."

".... Mmm. Olen kokeillut nyt rajumpaa niin ajattelin kokeilla seuraavaksi toista ääripäätä." Miya hymähti. Hän kaipasi Huzzlen rauhallisia aikoja.
"se oli kuusi vuotiaana aivan upea. Sitä oli ilo ratsastaa."

"Kunpa se löytyisi uudestaan", Teddy huokaisi. Hän muisti monet hevoset, jotka olivat olleet nuorena kamalia mutta vanhemmiten viisaampia. Hän toivoi samaa Minxiltä, mutta se toivo alkoi olla jo varsin huteralla pohjalla. Huzzle oli ensimmäinen tapaus, jonka hän kuuli kypsyneen toisinpäin.

"Joskus se vilauttelee sitä puolta itsestään. Harvoin, mutta joskus." Miya ei siksi oikeasti halunnut luopua siitä, koska tiesi mitä se osasi.

"Toivotaan, että se puoli tulee näkyviin jatkossa useammin. Kannattaa jutella kaikkien tallin valmentajien kanssa, ehkä joku niistä keksii keinon, jolla Huzzle saadaan rauhoittumaan", Teddy lausahti vilpittömän toiveensa. Hän halusi että Miyatolla olisi kaksi hienoa kilpahevosta, joilla osallistua keväällä eri luokkiin kenttäkilpailuissa. Coran kanssa toinen pärjäisi varmasti kolmen tähden luokissa, mutta jos Huzzlen saisi kahteen tähteen, se olisi jo upeaa.

Huzzlen kanssa Miyato päätti aloittaa jälleen yhdestä tähdestä. Sen kouluohjelman he kykenivät ratsastamaan siedettävin prosentein sekä arvosteluin. Maastoesteosuus olisi naurettavan helppo, mutta rataesteillä taas ei olisi liikaa korkeutta tai radoilla vaativuutta. Sopiva heidän tasollaan sillä hetkellä.

Teddy hymyili katsellessaan ikkunasta ulos. Ajatus Minxin näkemisestä lohdutti. Tammaa olisi mukava käydä moikkaamassa, vaikka vastaanotto olisi varmasti kaikkea muuta kuin lämmin.
"Oli mukava lähteä katsomaan kisojasi", Teddy lausahti vilkaisten Miyatoa. Hän oli nauttinut olostaan maneesin katsomossa. Päivä oli tosiaan ollut aikaisen aamuherätyksen arvoinen.

"No hyvä että viihdyit." hän hymähti itsekseen. Oli tämäkin, yleensä teddyn kanssa oli aina puhuttavaa. Nyt hän ei oikein uskaltanut kysellä.

Teddy oli kiitollinen, ettei toinen kysellyt. Juuri nyt hän istui mieluummin hiljaisuudessa kuin jutteli elämästään ja valinnoistaan. Tokihan he olisivat voineet puhua jostakin muusta, mutta sellainen tuntui väkinäiseltä. Ehkä oli vain parempi istua loppumatka hiljaa.
"Toki viihdyin. Ilmoita vain, jos kaipaat joskus muulloinkin kisaseuraa. Lähden mielelläni katsomaan", vanhempi vakuutti.

"Ilmoitan." Tai sitten ei. Tämä oli miltei yhtä kiusallista kuin silloin, kun hän oli rohkaistunut kertomaan toiselle asioistaan.

Teddy huokaisi, kun hiljaisuus laskeutui jälleen heidän välilleen. Ehkä pitäisi keksiä jotakin puhuttavaa, vaikka se tuntuisikin väkinäiseltä, koska tätä hiljaisuutta hän ei enää kauaa kestäisi.
"Luuletko, että Minxille tekisi hyvää, jos O'Connor ratsastaisi sitä silloin tällöin?" Teddy kysyi. Hän oli pohtinut asiaa jo pidempään, ajatellut, että pyytäisi Caitlinia ratsastamaan Minxiä satunnaisesti ja Klausia ratsastamaan Dimeä, mutta pyynnöt olivat jääneet ajatuksen tasolle. Dime ei enää tarvinnut ratsastajaa valmentajasta, mutta Minxille hän antaisi mielellään lisää tekemistä.

"... En tiedä. Sehän on jo toimiva kouluratsu? Olisiko jonkun estevalmntajan ratsastuksesta enemmän hyötyä sille?" Miyato heitti tuntumalta. Niin hän itse olisi ehkä tehnyt, toisaalta Teddyllä oli ratsastajana enemmän taitoa.

"Voisi olla", hän huokaisi. Se oli niin kovin vaikeaa. "En vain mielelläni laita ketään hyppäämään sillä, jos voin välttää tilanteen", mies myönsi. Minx oli hänenkin kanssaan arvaamaton. Se saattoi kieltää aivan viime hetkillä, hypätä osittain esteen läpi tai yksinkertaisesti tapella pari tuntia ratsastajaansa vastaan. Hän ei halunnut laittaa muita siihen tilanteeseen, sillä tamma oli entistä kamalampi, kun ratsastaja ei ollut tuttu.
"Minx pitää kouluratsastuksesta, joten ajattelin, että ehkä se innostuisi enemmän esteistäkin, jos se olisi hyvällä tuulella kouluratsastuksen jäljiltä." Niin, tai sitten hän voisi olla aikuinen ihminen ja kantaa itse vastuunsa. Hän ehtisi ihan hyvin liikuttaa Minxin vaikka päivittäin, jos vain vaivautuisi ajamaan Newcastlesta tallille.

Miyato ei halunnut tuomita toista sen takia, ettei Teddy mielellään ratsastanut tai että koki sen tavallaan jopa vastenmieliseksi. Ei se ollut knenkään muun asia ja Teddy kuitenkin halusi lopettaa. Ei jatkaa kilpailua.

Teddy ei enää tiennyt, mitä hän halusi, paitsi kääriä hevosensa kuplamuoviin ja piilottaa koko maailmalta. Sääli, ettei sellainen onnistuisi. Hevosten oli annettava elää hevosten elämää, mihin valitettavasti sisältyi loukkaantumisriski. Hän tiesi, että Minx loukkaisi itsensä tarhassa koheltaessaan, jos hevonen ei saisi riittämiin liikuntaa. Tai se loukkaisi jalkansa karsinassa potkimalla, jos se olisi tyytymätön.
"Ihailen sitä, miten jaksat liikuttaa kolmea hevosta. Minulle kaksi oli liikaa", mies totesi naurahtaen aavistuksen synkästi lauseensa lopun. Enää ei ollut kuin yksi hevonen ratsastettavana, sillä Dime olisi vielä pitkään karsinalevossa lyhyitä kävelylenkkejä lukuunottamatta.

"No Quirihan siirtyi työntekijän ratsastettavaksi osittain. Se tekee sille hyvää ja sen liikutus on muutenkin huomattavasti kevyempää. Huzzlella taas ratsastavat paljon myös valmentajat ja ratsuttajat koska se tarvitsee sitä." Ei hän joka päivä ratsastanut kolmea siis, mutta yleensä ainakin kaksi.
"Ja minä nyt en juuri muuta tee kuin ratsasta"

"Silti", Teddy huokaisi. Hän halusi ratsastaa, hän rakasti sitä, mutta hän ei halunnut ratsastaa kilpaa. Dime oli loukkaantunut sen takia, joten nyt hän halusi osallistua kilpailuihin entistä vähemmän. Toisaalta kisaviikonloppu oli ollut yksi tämän vuoden kohokohtia. Hän oli rakastanut jokaista sekuntia areenalla ennen onnettomuuttaan. Hänen pitäisi tosiaankin selvitellä, mitä oikein halusi, sillä juuri nyt mikään ei tuntunut käyvän järkeen.
"Ehkä Huzzlekin siitä rauhoittuu, jos sitä kerran liikuttaa yksi jos toinenkin. Pakkohan jonkun on keksiä jotakin, millä saada se kuulolle."

"Niinhän sitä luulisi." Miyato naurahti ja kohautti kevyesti olkiaan. olo oli tavallaan niin outo ja... Voi ei. Tuo nappasi bluetoothkuulokkeensa korvalle ja vastasi puheluun.

Teddy kaivoi puhelimensa esille, kun toinen vastasi omaansa. Hän voisi yrittää olla kuuntelematta samalla kun selasi sähköpostiaan. Yksi opiskelija palautti vihdoin esseen, jonka deadline oli ollut joulukuun alussa.

Se oli äiti, joten piti vastata kun nainen ehti soittaa. He puhuivat lähinnä hevosten pärjäämisestä ja muutamista kevään kilpailuista. Lopettaessaan Miyato nielaisi.
"... Äiti tulee katsomaan Ranskan kilpailuja huhtikuussa. Apua."

Teddy laittoi puhelimen takaisin taskuunsa, kun Miyato tuntui puhuvan jälleen hänelle. Autossa oli mahdoton olla kuulematta, mistä aiheesta keskustelua oli käyty, mutta hän oli edes yrittänyt olla kuuntelematta liiaksi.
"Huhtikuuhun on vielä pitkä aika. Ehdit hyvin harjoitella Coran ja Huzzlen kanssa niin paljon, että loistatte Ranskassa", mies vakuutti rauhallisesti.

"Ei siis se vain että... Pitäisi itse olla kehittynyt, koska Englantiin lähtö ja Rosingsissa olo nielevät paljon rahaa. Enkä halua tuottaa pettymystä, saati palata Amerikkaan ratsuttamaan nuoria." Hän huokaisi hiljaa. Annalynn Caloun oli mukava ja rempseä amerikkalaisnainen.
"Ei minulla muuta pelättävää ole"

"Etköhän sinä ole kehittynyt jo vaikka kuinka paljon, ja jos jatkat aktiivista valmennuksissa käymistä, ehdit vielä kehittyä suunnattomasti ennen kuin äitisi saapuu", mies rohkaisi hymyn kera. Hän oli varma, että Miyaton äiti olisi ylpeä pojastaan, joka teki paljon töitä voidakseen kilpailla tiensä huipulle.

Nainen oli tavallaan jo, poika oli tehnyt niin paljon ja ollut rohkea. Ei Englantiin lähtö ollut helppoa, todellakaan.

Teddy hymyili katsellessaan vaihtuvia maisemia. Ne näyttivät jo tutuilta. Pian he olisivat tallilla, mikä olisi mukavaa, koska hänellä alkoi olla tunne, että puheenaiheet Miyaton kanssa olisi pian käytetty, elleivät he lankeaisi keskustelemaan säätilasta tai jostakin muusta yhtä pinnallisesta.
"Tarvitsetko apua hevosten purkamisessa?" Teddy päätti kysyä silkasta kohteliaisuudesta. Hän pysyttelisi kaukana Huzzlesta, mutta Coran kanssa hän voisikin auttaa. Cora oli sentään mukava ja rauhallinen tamma.

"En, kiitos kuitenkin." Miya hymähti ja pian he kaartoivatkin tallin pihaan. Siellä erän työntekijöistä tuli auttamaan purkamisessa ja hän saattoi kaiken kuntoon saatuaan lähteä etsimään Caitlinia. Olikohan tuo paikalla...

Teddy hymyili ja siirtyi reippaasti Minxin tarhan luokse. Hän päätti viedä hevosen sisään, ihan vain viettääkseen tammansa kanssa enemmän aikaa. Hän jäi pesemään kuraista hevosta, joka oli selkeästi nauttinut olostaan tarhassa välittämättä siitä, että sotki vaatteensa siinä sivussa.
Caitlin oli aina paikalla, tai siltä se ainakin oli viimeaikoina tuntunut. Remonan ratsastaminen sekä avoimet että yksityiset valmennukset olivat vieneet yllättävän paljon aikaa. Hän oli nauttinut joka hetkestä. Tallilla oli mukava olla. Hän ohjasi juuri päivänsä viimeistä pienryhmävalmennusta maneesissa, katsellen hymy huulillaan ratsukoiden loppuverryttelyä. Tänään oli tarkoitus lähteä aikaisin kotiin, ellei hän yllättäen keksisi muuta ohjelmaa.

Miyato asteli maneesiin, löytäen naisen sieltä. Hieman odottavan näköisenä hän jäi katselemaan. Wmei kehdannut häiritä kun ei tiennyt missä vaiheessa valmennus oli.

"Selvä, ottakaa käyntiin vaan ja antakaa pitkää ohjaa. Hyvää työtä", Caitlin huikkasi ratsukoille. Hän lähti astelemaan maneesin keskeltä tallin päätyä kohden huomatessaan laidalle asettuneen Miyaton, joka vaikutti odottavan jotakuta. Häntä, vai ratsukoita?
"Hei", valmentaja tervehti lähestyessään. Kyllä sitä jotkin tavat oli oltava, vaikka hän kompastuikin jalkoihinsa maneesin hiekassa. Muutamaa kiireistä askelta myöhemmin hän oli jälleen tasapainossa.

Nuorehko mies hymyili aavistuksen kiusaantuneesti toiselle.
"Hei." Mitenhän asia olisi fiksua muotoilla?
"Tuota... Olisiko sinulla hetki aikaa?"

"Totta kai", Caitlin vastasi iloisesti. Hänellä oli aina hetki jos toinenkin aikaa. Eihän hänellä muuta ollutkaan. "Mitä sinulla oli mielessäsi?"

"... Mietin vain että onko sinulla ideoita ylienergisen, herkästi kuumenevan ja jarruttoman hevosen ratsastamiseen mitään... Vihjeitä. Kun kaipaisin sellaisia orini kanssa." Syvä huokaus. Hön ei taas heti unohtaisi tätä päivää.

Caitlinin silmät tuntuivat syttyvän, kun puhe kääntyi haastaviin hevosiin. Hän rakasti haasteita. Se oli ainoa syy, miksi hän oli innostunut valmentamisestakin. Siinä jos missä sai kohdata hevosia, joiden kanssa työskentely oli opettavaista ja palkitsevaa.
"Autan mielelläni", hän lupasi jenkkiaksentti puheeseen eksyen. Niin kävi helposti, kun kuunteli Miyaton puhetta. Aksentit tarttuivat hänelle naurettavan vähällä vaivalla. "Onko hevosesi tallissa vai tarhassa?"

Hän vain hymyili naiselle ja lähti takaisin talliin, kohti orikäytävää. Iso punaruskea hevonen söi tyynenä heiniä karsinassaan.
"Tuossahan tuo.. Sille olisi... Pakko keksiä jotakin."

Caitlin katseli oria pää kallellaan. Hän muisti etäisesti hevosen syksyisestä valmennuksesta. Siitä oli vierähtänyt jo tovi, mutta jos hän ei aivan väärin muistanut, punarautias oli ollut varsin energinen tapaus.
"Joko se on päässyt liikkumaan tänään?" Valmentaja kysyi arvioiden katseellaan suurta hevosta.

"on, palasin sen ja Coran kanssa estekisoista hetki sitten. Toki, Huzzlella on aina energiaa." Sen huomasi. Kun ori tajusi ihmisten oleilevan karsinansa edessä, se jätti heinät ja pärskähtäen tuli haistelemaan kalterien läpi.

Caitlin kohotti kätensä kaltereille silittämään uteliaan orin turpaa.
"Vai että olet ikiliikkuja", nainen hymähti huvittuneena. Siinä ei ollut mitään uutta. Hevosia oli moneen junaan, ja monet kilpahevoset tuntuivat kaatuvan ikiliikkujien puolelle. Niin kävi, kun hevonen piti saada huippukuntoon, jotta se selviytyisi vaativista radoista ja tehtävistä niin este- kuin kouluradoilla. "Sanoit, että se kaipaa jarruja. Voisitko näyttää sen varusteet?"

Miyato asteli satulahuoneeseen nainen perässää, kuvitellen jo mitä saisi kuulla. Liian kova, liian kova, liian kova. Mutta O'Connor tiesi että hän ratsasti hellästi, oli hän Coralla valmentautunut naisen valmennuksissa useamminkin.
"Tuossa on nyt käytössä olevat suitset ja sitten täällä kaapissa on kaikki mitä ajattelin kokeilla.." Naulakossa oli kanget, pessoat ja gägit, kanget kouluratsastusta varten (lähinnä kilpailuihin). Kaapissa hänellä oli kolmipalaa, suora omenakuolain, ne sidepullit, hackamoret... Ties sun mitä. Varmasti kaikki mahdollinen ja mahdoton. Osa kokeiltu, osaa ei.

Valmentaja katseli suitsia. Hän kallisti päätään tutkiessaan eri kuolaimia. Hän ei olisi valinnut näistä montaakaan, mutta toisaalta, hän oli nähnyt Miyaton tammansa selässä. Toinen ei aiheuttanut tuhoa tällaisilla kuolaimilla, kuten kovakätiset, osaamattomat ratsastajat olisivat saattaneet tehdä.
"Näyttää siltä, että kaikkea on tullut kokeiltua", Caitlin lausahti. "Oletko huomannut jotakin eroa kolmipalojen tai suoran kuolaimen välillä? Käytätkö pessoaa kolmannessa renkaassa?"

Miyato lysähti istumaan ja katseli ympärilleen hieman vaitonaisena. Se kasa erilaista rautaa näytti.... Se vain veti voimat pois.
"Niin.. No, niin.. No. En oikeastaan. Ero on ollut ehkä enemmänkin satunnaisesti päivässä kuin kuolaimessa. Kolmipalaa se ainakin kolisuttelee kamalasti, samoin suurinta osaa nivelkuolaimista. Ja pessoaa on kokeiltu kaikissa mahdollisissa renkaissa."

"Millä ratsastit tänään?" Caitlin uteli katse edelleen kuolainvalikoimassa. Se oli kieltämättä todella kattava. Valmentajan aivot raksuttivat, kun hän koetti saada kiinni monesta asiasta yhtä aikaa. Kysymyksiä syntyi kuin sieniä sateella, mutta Caitlin puri kieltään, ettei hukuttaisi toista kysymystulvaan. Hän ei halunnut tuomita, vaan auttaa. Sen takia Miyatokin oli hänet etsinyt. Eiköhän toinen itsekin suosinut perusniveltä pelhamin yli, mutta aina ei ollut mahdollisuutta sellaiseen.

"Pelhamilla." Miyato myönsi varovasti. Ja sekin oli ollut liian vähän. Tosin yksiohjaisena, ilman norsujarrua, paitsi verryttelyn alussa.
"Ja silti tulin alas heti maaliviivan jälkeen. Ja kun.. En pelkää vauhtia, mutta kun hevonen ei hidasta millään rataesteillä, se aiheuttaa melkoisia tilanteita. Jos olet ikinä nähnyt hyppäävän, en suosittele katsomaankaan."

Caitlin nyökkäsi ymmärtäneensä. Hevosella selkeästi riitti virtaa, jos esteillä joutui turvautumaan pelhamiin.
"Olisiko siitä liikaa vaivaa, jos varustaisit sen kuten minä tahansa muunakin päivänä ja näyttäisit vähän, miten se käyttäytyy? Samat suitset, kuolaimet, satula, suojat", Caitlin kysyi. Hänellä oli muutamakin idea toisen käytettäväksi Huzzlen kanssa, mutta hän ei suostuisi sanomaan mitään, ennen kuin näkisi todella, millainen hevonen oli.
"Ymmärrän toki, jos haluat sen lepäävän kilpailujen jäljiltä. Voimme aina palata asiaan myöhemminkin", hän vielä jatkoi. Ei hän halunnut painostaa toista rasittamaan hevostaan liikaa. Miyato varmasti tiesi orinsa rajat paremmin kuin hyvin.

Hän nousi ylös, vilkaisten kohta naista.
"... Kuin olisin menossa tekemään mitä? Koulua, esteitä vai maastoon hyppäämään?" Siinä oli jo iso ero. Pintelit olivat Huzzlen kärsivällisyydelle aivan liikaa, siinä missä taas jännesuojien laitto oli helppo ja nopea juttu. Estesatulan näkeminen ja tunteminen selässä oli orille aivan oma juttunsa.
"Ei se rasitu liikaa. Ne olivat todella pienet kilpailut ja vain yksi luokka ja... Se ei varmaan tiedä mitä liikarasitus on."

"No, maastoon en aio perässänne juosta", Caitlin naurahti, "joten valitse itse, kumpaan koet kaipaavasi enemmän apua. Haluan vain nähdä, miltä näytätte yhdessä ja mitä Huzzle tekee, miten se reagoi ja niin edespäin. Jos koet sen hallitsemisen haastavammaksi esteillä, varusta se estetreeniä varten. Jos taas jarruja ei sileällä löydy, niin koulusatulaa selkään vaan."

Miyato nappasi epäröimättä jännesuojat, pessoat ja estesatulan mukaansa. Fleeceloimella loimitettu punarautias pyörähti karsinassaan oven auetessa ja tönäisi omistajaansa turvallaan. Miyato naurahti ja kielsi perään, sillä ori ei aina hallinnut voimaa, jolla "rakasti" käsittelijäänsä. Ori kuopi kevyesti karsinan kuivikkeita toisella etusellaan kun hän laski satulan selkään, mutta lopetti kun hän alkoi kiristää vyötä. Huzzle ei luiminut, oli yleisen utelias ja pyörähti pari kertaa ympäri. Suitset se otti kiltisti suuhunsa, selvästi kokeillen voisiko kuolainta veulata. Voi. Sitten se alkoi, kiristävistä hihnoista huolimatta Huzzle mäyssäsi pessoaa suussaan ja kolisteli hampaitaan vasten. Miyato vain huokaisi syvään kun veti kypärää päähänsä.

Caitlin oli viitannut ohikulkevaa Sawyeria suuntaamaan maneesin hänen kanssaan. Valmentaja kertoi esteiden paikat ilmeettömälle naiselle, joka alkoi kantaa painavia puomeja ja tolppia oikeille paikoille. Caitlin palasi tallin puolelle seuraamaan varustamisen loppua.
"Energiseltä se vaikuttaa kisoista huolimatta", valmentaja totesi katsellessaan Huzzlea valppaana. Hän halusi painaa kaiken mieleensä, jotta osaisi auttaa parhaansa mukaan. "Maneesiin on laitettu pystyyn muutama pieni este kauempaan päätyyn", hän ilmoitti. Yli puolet maneesin tallipäädystä oli jätetty tyhjäksi, jotta sileätyöskentelyllekin olisi tilaa. Se hyvä puoli tilavassa maneesissa oli.

Miyato huokaisi syvään. Niin, se olkapää. No, ei se pahasti hajoaisi tästä. Ne olisivat pieniä esteitä. Maneesissa hän nousi orinsa selkään. Käynnissä se liikkui rauhallisin askelin - siis miltei kuin normaali hevonen - kun hän piti mokoman kaukana päädystä jossa oli esteitä. Pikainen kävely ja sitten raviin. Orin oma moottori oli todellakin edelleen hereillä, vaikka sillä oli ratsastettu tänään. Huzzle olisi halunnut heittää päätä ylös ja olla kulkematta kauniisti sekä hiljaa, mutta nöyrtyi ajan kanssa.

Caitlin seurasi hiljaisena ratsukon lämmittelyä. Ei Huzzle näyttänyt mitenkään ylienergiseltä, jarruttomalta tapaukselta. Se näytti liikkuvan varsin maltillisesti ratsastajansa alla. Hän ei kuitenkaan uskonut, että Miyato oli turhan takia väittänyt hevostaan niin vauhdikkaaksi.
"Rauhalliselta se näyttää", Caitlinin oli pakko kommentoida. "Onko se aina tällainen sileällä?"

"Ei se aina ole näin rauhallinen ja kärsivällin--" Jaha, protestiksi tylsään ravailuun sopi selvästi kevyt sivuloikka ja pelästynyt pörinä perään.
"Älä yritä, et pelkää mitään..." Huzzle tuntui taas yrittävän vakuuttaa ratsastajaansa pelottavasti möröstä seinän vieressä. Hän nosti pian laukan, mikä sai orin heittämään jälleen päänsä taivaaseen. Laukassa se vastusti huomattavasti enemmän ratsastajan hidastavia apuja ja kuolainta, alkaen myös hiljalleen yrittää valumista kohti esteitä, jotka se oli huomannut

Caitlin nyökkäsi. No, siltä näyttikin, nyt kun hevonen keksi maneesin seinän olevan kovin pelottava. Ori vaikutti varsin persoonalliselta tapaukselta, mutta ainakin tähän asti se oli tuntunut paljon rauhallisemmalta kaverilta kuin Slippers, jonka kanssa hän työskenteli viikottain Ellisiä valmentaen. Hän ei viitsinyt häiritä ratsastajaa enempää turhilla kommenteilla, joten valmentaja vain katseli ratsukon menoa kiinnittäen huomiota siihen, miten laukka tuntui saavan orin unohtamaan ratsastajan olemassaolon.

Raskas istunta, vakaa ja paineeton käsi eivät auttaneet. Saatuaan laukan toimimaan ja edes jonkin verran rauhalliseksi, hän ohjasi Huzzlen pystylle. Se kaikki työ minkä hän teki katosi siinä hetkessä kun ori sai esteen näköpiiriinsä ja karkasi kaikkien pidätteiden alta, loikaten naurettavan suurella hypyllä pienestä esteestä yli. Ratsastajalle ei jäänyt vaihtoehdoksi kuin myödätä, koska Miyato tiesi häviävänsä tappelun.

Caitlin katsoi hevosen menoa kulmaansa kohottaen. Vai että tällainen tapaus sitten. Hevonen näytti hyppäävän kolme kertaa suurempaa estettä, kuin mistä pienessä pystyssä oli kyse. Hän oli varta vasten ohjeistanut pitämään esteiden korkeuden matalana.
"Onko se tuollainen aina?" Valmentaja kysyi. "Toimitko itse joka kerta samalla tavalla, vai oletko yrittänyt jotakin muuta varusteiden lisäksi, millä rauhoittaa sen hyppäämistä?"

Miyato sai vetää orin käyntiin, irvistäen kevyesti. Se olkapää. Helvetti.
"On, jos se saa pitkän - eli normaalin - lähestymisen esteelle. Jos tuon sen suoraan juureen tiukasta kurvista, saan siistin ja normaalin hypyn."

"Selvä", valmentaja pohti. Hän kävi kiivasta keskustelua ja pohdintaa itsensä kanssa päänsä sisällä koettaessaan keksiä parhaita tapoja lähteä ratkomaan Huzzlen ryntäämistä. Hevonen täytyisi saada rauhoittumaan, edes aavistuksen verran. Tuollainen ei tullut kyseeseenkään. Hevonen loukkaisi vielä itsensä painaessaan tuolla tavalla eteenpäin.
"Onko sinulla mitään sitä vastaan, jos nousen hetkeksi sen selkään?" Caitlin päätti kysyä. Hän oli osannut auttaa Slippersin kanssakin paremmin saatuaan itse tunnustella hevosen liikkeitä selästä käsin.

Miyato melkein hyppäsi alas. Jotakin sitä vastaan, että joku muu menisi selkään sekoamaan hänen sijastaan? Ei todellakaan!
"Ei ollenkaan. Ja laita kypäräni. Minä en ota vastaan kuolemantuottamussyytettä. Enkä epäile sinun taitojasi vaan hevosta. Ja ai niin, jos se auttaa, maastossa ei ole ongelmaa. Maastoesteillä Huzzle on paljon tarkempi ponnistuksen kanssa, miltein kuin automaatti. Se hakee itse ponnistuspaikan, etäisyydet, kaiken. Ilman ongelmia, kunhan minä ohjaan ja muistan esteiden järjestyksen."

Caitlin asteli lähemmäs suurta hevosta, katsellen eläimen elekieltä valppain silmin. Hän nyökkäsi ymmärtäneensä toisen kertomuksen. Siitä oli todellakin apua. Selkeästi hevosella ei ollut ongelmia arvioida lähestymistä tai ponnistuskohtaa. Se vain innostui täällä enemmän kuin maastossa.
"Ei kiitos", nainen naurahti. "En aio pudota", Caitlin vakuutti pudistaen päätään tarjoukselle kypärästä. Hän ei ikinä käyttänyt kypärää kentällä. Maastossa satunnaisesti. Kypärät olivat ahdistavia. "Mutta jos siitä ei ole vaivaa, voisit käydä hakemassa sen suoran kumikuolaimen", valmentaja totesi katseltuaan hetken orin leikkimistä nivelletyllä pessoalla.

Miyato huokaisi.
"Se ei ollut kehoitus." Hän mutisi ja tyrkkäsi kypärän naisen syliin, lähtien sitten hakemaan kumikuolainta satulahuoneensa kaapista.

Caitlin talutti Huzzlen maneesin laidalle ja laski kypärän katsomon reunalle. Hän ei aikonut laittaa sitä päähänsä, piste. Nainen aukaisi suitsien remmejä, jotta kuolaimen saisi vaihdettua näppärästi, kun Miyato palaisi.
"Katsotaanpas, millaisella tuulella olet tämän jälkeen", nainen naurahti matalasti silittäen hevosen otsaa. Olihan se ihan hauska ori, vaikka omistajansa mukaan erittäin vauhdikas, mistä hänen oli oltava samaa mieltä nyt kun oli nähnyt hevosen liikkeessä.

Miyato huokaisi syvään ja katseli naisen tekemisiä. Huomasi sen kypäränkin siinä, jättäen asian sikseen. Selvä, hän muistaisi tämän jos Caitlin tulisi alas pää edellä... Huzzle heilutteli päätään ja pärskähti, hieroen päätään naiseen melkoisella voimalla.

Caitlin työnsi orin pään päättäväisesti pois. Häntä ei tönitty, ei ainakaan silloin, kun hevonen ei ollut tuttu. Hän vaihtoi näppärästi kuolaimet hevosen suuhun. Tämän hän oli tehnyt niin usein, ettei sormien liikkeitä tarvinnut edes ajatella.
"Lupaan olla kiltisti", hän naurahti intoa silmissään. Haastavan hevosen kanssa työskentely osasi olla palkitsevaa pitkällä aikavälillä. Nainen heilautti itsensä tottuneesti satulaan, keräten ohjia vain sen verran, että sai kevyen tuntuman orin suuhun. Saisi nähdä, mitä tästä tulisi.

Huzzle oli kiltisti naisen noustessa satulaan. Se känätyi hamuamaan Caitlinin varpaita tylsyyksissään, kunnes nainen keräsi ohjia. Samantien hevonen tuntui hieman jännittyvän ja otti steppaavia sivuaskelia, melkein kuin se olisi yrittänyt piaffea tai passagea.

"Sinullahan on kouluratsu käsissäsi", Caitlin naurahti pitäen istuntansa hiljaisena. Hän vain mukaili orin askelia, muttei pyytänyt siltä mitään. Hän oli taitava istumaan hiljaa, sillä entinen kilpahevonen oli vaatinut hiljaista istuntaa voidakseen tehdä yhtään mitään kunnolla. "Vähän vielä enemmän potkua askeleeseen ja jalkaa korkeammalle, niin voidaan puhua jo kelvollisesta piaffesta." Hän oli vuosien varrella todennut että leikinlasku hevosesta sai omistajat usein rennommiksi. Ei hän ollut Huzzlen selässä, koska ei uskonut Miyaton pärjäävän hevosensa kanssa. Hän oli täällä, koska halusi auttaa ratsukkoa löytämään yhteisen sävelen vähemmällä vaivalla.

"Minusta ei ole siihen, joten ostatko sen sitten?" Miyato heitti nauraen. Huzzle tuntui ymmärtävän että siitä puhuttiin ja intoutui esittämään hyvin koottua laukkaa, jalkojaan korkeasti nostellen. Jossakin vaiheessa se heitti myös takajalkoja ilmaan.

"Ettekö te kenttää kisanneet? Ilman hyvää koulurataa on turha unelmoida sijoittumisesta", Caitlin muistutti. Hän myötäili hetken orin laukkaa istunnallaan, mutta kun hevonen aloitti pelleilynsä, hän teki totaalisen täyskäännöksen. Caitlin jännitti vatsalihaksensa, istui syvälle satulaan ja vastusti liikettä lantiollaan. Remona olisi pysähtynyt viiden askeleen sisään kokonaan, mutta jokin kertoi, ettei Huzzle olisi yhtä herkkä painoavuille. Nainen ei kuitenkaan aikonut tukeutua ohjaan. Hän halusi koetella oria.

Huzzle tuntui ottavan sen lähinnä haasteena ja lisäksi seisokelu ilman päämäärää oli lähinnä tappavan tylsää. Hevonen pomppasi takajaloilleen ja suoritti mahtipontisen sivuloikan, yrittäen siitä päästä laukalle. Miyato hautasi katsomossa kasvot käsiinsä. Voi luoja...

Caitlin nojasi eteen ja kietoi toisen kätensä hevosen lihaksikkaan kaulan ympärille, kun ori nousi takajaloilleen. Toisella kädellään hän veti ohjasta sivuun. Alas, ja heti. Takasille pomppiminen ei ollut mikään pikkujuttu, jolla sai ilmaista mieltään. Hän antoi hevosen loikata laukalle, kun se niin halusi. Ainoa vain, että ratsastaja piti edelleen kiinni oikeasta ohjasta eikä päästänyt hevosta juoksemaan suorana. Ulkopohkeen painamisella kiinni hevosen kylkeen ja painopisteen siirtämisellä hän varmisti sen, ettei hevonen lähtisi kiitämään suoraa linjaa. Jos Huzzle aikoi laukata, senkun laukkasi, mutta he tekisivät sitä alati pienenevällä ympyrällä, samalla kun hän istuisi liikettä vastaan voimakkaasti. Provokaatio tuntui olevan tehokkain tapa päästä orien pään sisään, joten sille linjalle hänkin aikoi lähteä.

Sitten olikin sen aika kun punarautias nosti päänsä ylös, selkeästi vastusti apuja. Se tuli kyllä alas, mutta asteli sillä valtavalla askeleellaan suurempaa ympyrää kuin Caitlin ehkä tarkoitti. Isoksi hevoseksi ori oli yllättävän ja valitettavan notkea. Sillä ei tainnut olla aikomustakaan käyttäytyä Caitlinin kanssa edes sitä vähää.
"Ole nyt jo kunnolla.." Ei tuosta saisi ikinä kilparatsua, ei.

Caitlin antoi ulko-ohjan liukua pidemmäksi, mutta säilytti johtavan sisäohjan. Häntä ei haitannut suurempi ympyrä, eikä hevosen nouseva pää. Niin se tuntui aina hevosten kanssa menevän. He eivät olleet tehneet paljoa tuttavuutta maan tasalta, joten nyt oli se hetki, kun he neuvottelivat siitä, kuka oli lauman pomo. Caitlin odotti kärsivällisesti, jatkoi ympyrän ratsastamista liioitellun suurin avuin, mutta pidättämättä lainkaan ohjalla. Hän halusi tietää, kuinka pitkään Huzzle kestäisi sitä, kun hän vastustaisi liikettä ja häiritsisi orin omaa askelta liikkumalla selässä eri rytmissä. Toiset hevoset eivät edes huomanneet moista, mikä kieli painoapujen koulutuksen vähyydestä, toiset taas reagoivat yrittämällä päästä eroon moisesta kiusasta. Jotkut yksinkertaisesti hidastivat edes muutamaksi sekunniksi miettiäkseen, mitä tekisivät. Hän halusi tietää, mihin kategoriaan Huzzle kuului. Se auttaisi ratkomaan loppuja ongelmakohtia.

Huzzle kuului siihen kategoriaan, että ärsytti se nainen, joka ei antanut tehdä mitään! Orihan vain viihdytti itse itseään, jos parempaa ei ollut tarjolla. Ei suinkaan ilkeyttään... Nin se taisi itse sen ajatella. Laukasta suorille jaloille pysähdys ja ori pomppasi uudelleen takasilleen. Miyato halusi kaivautua maan alle.

Caitlin tunsi hevosen lihasten liikkeet, ja oli osannut varautua johonkin yllättävään. Hän heilahti hieman eteenpäin yllättävässä pysähdyksessä, mutta korjasi tasapainonsa kuntoon, kun ori jälleen nousi takajaloilleen. Sillä oli selkeästi paha tapa pomppia pystyyn, kun asiat eivät sujuneet sen mielen mukaan. Vaarallista ratsastajalle. Hän ohjasi orin alas nykäisemällä toisesta ohjasta. Hän ei suinkaan aikonut antaa orille aikaa miettiä uutta takajaloille nousemista, vaan nainen istui syvälle satulaan ja naputteli vaativasti vasemmalla pohkeellaan hevosen kylkeä. Oikea ohja oli lyhyenä ja hän johti sillä sivulle puristaen oikeaa pohjetta tiukasti hevosen kylkeä vasten, vaatien hevosta pyörimään itsensä ympäri. Se saisi toimia rangaistuksena pystyyn loikkimisesta, koska tuollainen käytös oli saatava loppumaan. Kokonaisen kierroksen jälkeen Caitlin päästi ohjan valumaan pidemmäksi ja kannusti Huzzlea eteen.

Eteen? Koko sen episodin jälkeen ori ja ratsastaja olivat samaa mieltä. Kauniisti Huzzle ei liikkunut, mutta kyllä se eteenpäin kulki aina.

Caitlin istui hiljaa liikkeessä, tunnustellen orin askelta ja liikettä. Hän päätyi tekemään puolipidätteitä samalla kun kannusti hevosta eteen. Hän halusi hevosen liikkuvan kunnolla, eikä vain kiitävän ja puuhaavan omiaan. Nainen halusi selkeän tahdin, rytmin ja tasaisen liikeradan. Hän käänsi hevosen satunnaisesti ympyröille testatakseen, kaatuisiko hevonen sisään tai ulos, vai olisiko se jopa sen verran kuulolla.
"Eihän se mitenkään mahdoton ole", nainen huikkasi kääntäessään hevosen ympyrälle Miyaton päädyssä maneesia.

Huzzle ei ollut ollenkaan samaa mieltä asiasta, että pitäisi kulkea hyvällä tahdilla ja askeleella eteenpäin. Se pärskyi ja heitteli päätään.

Caitlin aktivoitui selässä. Hän alkoi ratsastaa hevosta lähes rautaisella otteella, vaatien pikkutarkkaa työskentelyä herkin avuin. Koko aikana hän ei käyttänyt ohjaa lähes lainkaan, vaan luotti enemmän istuntaan ja tarkkoihin, kevyihin puolipidätteisiin. Hän antaisi orille niin paljon tekemistä jatkuvilla pyynnöillä, korjauksilla ja vaatimisilla, ettei hevonen muuta ehtisi tehdäkään. Tai ainakin se oli suunnitelma.

Huzzle tuntui ehtivän aina. Ei sitä huvittanut olla kouluratsuna, ei alkuunkaan. Ori viskoi päätään ärtyneenä, eikä suostunut asettamaan sitä alas. Kokoajan se yritti valua esteille ja kiihdyttää vauhtiaan.

Caitlin antoi hevosen kerätä painetta ohjalle, jos se niin halusi, mutta eteenpäin ei ollut asiaa yhtään reippaammalla tahdilla. Hän halusi hevosen rauhoittuvan hetkeksi, ennen kuin esteille olisi mitään asiaa. Hän ohjasi Huzzlen suurelle ympyrälle maneesin vapaaseen päätyyn. Esteet jäivät kauas toiselle puolen, joten turha valua sinne.

Sitten alkoi taas se armoton tappelu. Luupää eii tuntunut ymmärtävän ettei pääsisi tekemään mitään mieluisampaa, ennen kuin olisi hevosiksi. Huzzle pukkasi kevyesti ja pyrki kaikin keinoin hakemaan vauhtia, kallistuen jo sisäänpäin.

Caitlin päätti turvautua äärimmäiseen keinoon, jota ei mielellään käyttänyt, mutta se tuntui ainoalta tavalta saada viesti perille Huzzlen kohdalla. Ori tuntui riehuvan ja säheltään mitä tahansa, joten hänen olisi saatava hevonen hetkeksi aloilleen, jotta hän voisi kehua sitä. Niinpä nainen kohotti rivakalla liikkeellä sisäohjaa ylöspäin samalla kun veti siitä kevyesti. Liike pakotti hevosen joko myötäämään ohjaa ja nostamaan päätään, tai vastustamaan apuja ja painamaan turpansa sisälapaa vasten. Niin tai näin, se toimi erittäin hyvänä jarruna, sillä molemmat asennot olivat hevoselle epämukavia juosta, ja kun siihen yhdisti hänen tapansa heilauttaa omaa painoaan eri suuntaan hevosen kanssa, harva hevonen pystyi säilyttämään tasapainonsa hidastamatta vauhtiaan. Hän naputteli orin ulkokylkeä pohkeella ja painoi sisäjalallaan vastaan. Viesti oli erittäin yksinkertainen; taas pyörittäisiin ympäri.

Ja siinä se sitten olikin, nimittäin orin ketteryys. Idiootti ei suostunut hidastamaan, vaan kompuroi etujalkoihinsa ja painui polvilleen. Samantien Huzzle nousi kyllä ylös, hieman säikätäneenä ja käänteli korviaan. Se näytti kysyvän mitä tuo ihminen oikein touhusi siellä selässä?

Caitlin oli osannut varautua tasapainon menettämiseen, sillä sitä hän oli jarrutuksellaan hakenut. Orin painuessa polvilleen, hän antoi vaistomaisesti ohjaa ja aikaa hevoselle päästä takaisin jaloilleen. Hän pidätti hevosta tavanomaisesti ja vastusti liikettä istunnallaan. Ehkä säikähdys sai hevosen hetkeksi kuulolle. Hän kumartui taputtamaan orin kaulaa ja kehui sitä vuolaasti. Hän oli saanut haluamansa, hevosen seisomaan paikoillaan edes muutaman silmänräpäyksen ajan. Hän pyysi Huzzlea peruuttamaan lähes huomaamattomin avuin. Nainen aikoi hyödyntää hevosen hämmennyksen kompuroimisen johdosta ja yrittää saada vahvistettua opetuksensa siinä hetkessä. Kun hevonen tekisi, mitä hän halusi, se saisi tehdä jotakin, mitä se halusi. Yksinkertainen vaihtokauppa, josta voisi olla korvaamatonta hyötyä, kunhan idea saataisiin iskostettua Huzzlenkin kalloon.

Huzzle otti muutaman askeleen taaksepäin, selvästi epävarmana siitä että mitä tapahtui. Hän ahdisti todella paljon. Miyato oli pelästynyt kun hevonen meni polvilleen, vain koska naisella ei ollut sitä kypärää...

Ja taas Caitlin kehui oria vuolaasti. Hän taputti hevosen lihaksikasta kaulaa ja puhui rauhallisella äänellä. Hän kannusti hevosen käyntiin silitellen jatkuvasti ulkokädellään orin kaulaa. Hevonen voisi halutessaan ryöstää tai riehua, mutta se valinta jäi täysin Huzzlen päätettäväksi. Hän toivoi, että viesti oli mennyt kerrasta perille.

Huzzle käveli reippaasti mutta selvästi epävarmana naisen touhuista. Silti Miyato epäili että se voisi heittäytyä aasiksi uudelleen. Hä suhtautuikin oriinsa aina epäilyksellä.

Caitlin ei tuntenut moista epäilystä. Hän luotti hevoseen, kunnes se päättäisi tehdä jotakin, mikä rikkoisi luottamuksen. Nainen istui rentona selässä, seuraten valppaana hevosen elekieltä. Luottamus ei tarkoittanut valppauden katoamista. Hän käänsi oria volteille ja ratsasti niin asetusta kuin taivutusta huolellisesti läpi. Nainen osasi vaatia pienin ja kevyin avuin orilta tarkkaavaista ja huolellista työtä. Hän oli kouluratsastaja, joka oli tottunut ratsastamaan lähes näkymättömin avuin. Caitlin taputti hevosen kaulaa ja pyysi sitä ravaamaan. Jälleen hän jatkoi hevosen varmuuden hiomista helpoilla tehtävillä, joihin lisäsi haastetta vaatimalla tarkkaa asetusta, taivutusta ja ravin rytmiä.

Volttien välissä Huzzle tarjosi muutaman steppiaskeleen, kunnes sai ravata. Orilla oli iso ja ei kovin mukava askel istua, mutta siedettävä. Ja sitäkin näyttävämpi se oli, kun Huzzle joutui keskittymään ja kulkemaan.

Caitlin istui harjoitusravissa tottuneesti. Kouluratsujen askellajit harvoin olivat mukavia. Ne olivat suuria, lennokkaita ja irtonaisia, mikä tarkoitti ratsastajan kannalta sitä, että jokainen askel sinkosi häntä irti satulasta. Nainen vaati hevoselta kerta kerralta enemmän, mutta kehui sitä joka välissä taputtamalla kaulaa, kun hevonen teki hyvin. Caitlin valmisteli Huzzlea puolipidättein ja kevyin pohkein, keräten painetta ohjalle, joka oli roikkunut lähes löysänä. Hän käänsi hevosen lävistäjälle ja lähinnä vain päästi irti, koettaen hakea rytmikästä lisättyä ravia maneesin halki.

Huzzle tarjosi lähinnä räjähtävän lisätyn ravin. Se ei hakenut laukalle, mutta liikaa se olisi ollut kouluradoille. Sen jälkeen ori yrittikin nostaa laukkaa, haluten taas mennä.

Caitlin ei pidätellyt hevosta, vaikka sen lisätty ravi olikin aivan liikaa. Hän keräsi hevosta kokoon, kun maneesin kulma lähestyi, ja pidätti voimakkaasti istunnallaan, kun ori yritti karata laukalle. Hän käänsi hevosen ympyrälle ja alkoi työstää taivutusta ja asetusta uudemman kerran. Nyt ei laukattaisi, vaan mentäisiin kaikessa rauhassa, taiteen sääntöjen mukaan.

Huzzle huokaisi tyytymättömänä ja heitteli päätään. Hevonen veti päätään alas ja yritti saada otselleen lisää ohjaa tai mahdollisesti pukittaa.

Caitlin lisäsi tehtävään haastetta. Hän antoi ohjan liukua pidemmäksi, mutta vaati samalla hevoselta pohkeenväistöä pidättein ja selkein avuin. Pohkeenväistö taivutettuna oli vaativa liike kouluratsuillekin, eikä hän aikonut päästää Huzzlea vähällä, vaikka se olikin enemmän estehevonen. Joten, pohkeenväistöä taivutettuna, lyhyitä pätkiä kerrallaan ympyrältä ulos.

Ori hämmentyi ja se reagoi hämmennykseen yleensä lähtemällä karkuun. Nyt se pysähtyi, koska selvästi epäili Caitlinin aikeita, aivan kuin se kuvittelisi naisen kaatavan sen uudelleen.

Caitlin kannusti hevosen reippaasti eteen. Ori pysähtyisi silloin kun hän halusi, ei omia aikojaan, ihan kuten se ei saanut lähteä laukkaankaan omia aikojaan. Hän pyysi uudestaan pohkeenväistöä, mutta tällä kertaa suoralla rungolla. Ehkä se saisi hevosen ymmärtämään helpommin, mitä siltä odotettiin. Hän voisi lisätä taivutuksen myöhemminkin, jos hevonen tuntuisi kyllästyvän.

Miyato sai hieraista silmiään. Caitlin oli saanut orin joko niin epävarmaksi tai se oli säikähtänyt, että ainoat suunnat mihin hevonen liikkui olivat suoraan sivulle tai taakse. Tällaista ei oltu nähty sen jälkeen kun jättiläinen tottui satulaan ja Miyan tapaan ratsastaa.

Caitlin laski ohjan pitkäksi. Hän ei kaivannut ohjan tukea hevosen kanssa, joka vaikutti epävarmalta, mutta luotettavalta. Hän ei uskonut, että Huzzle tekisi mitään typerää tai holtitonta. Hevonen kaipasi vain varmaa johtajaa nyt, kun kaikki sen tuntema oli yllättäen viety pois. Uusi ratsastaja, uusi tyyli ja ei ihme, jos hevonen päätti, ettei sitä huvittanut liikkua eteen. Caitlin kannusti hevosta eteen molemmat pohkeet tiukasti kylkiä tukien. Sivulle tai taakse ei ollut asiaa, ainoastaan eteen, ja ainoastaan käynnissä.

Rautias viskeli päätään kun otti taas askelia suoraan eteen. Se vain tuntui päättäneen että naisen kanssa kaikki oli tylsää, mälsää ja inhottavaa. Mikään ei nyt vain kiinnostaisi, ehei. Caitlin ei saavuttanut suosiota. Tosin, Huzzlen ratsastajat sen elämän aikana saattoi laskea yhden käden sormin. Ei ihme jos se ei osannut käsitellä muutosta

Caitlin tunnusteli hevosta ja varoittamatta sen kummemmin, hän siirsi painoaan sivummalle antaen laukka-avut. Hevonen tuntui ihan luotettavalta ja täyspäiseltä, mitä nyt vauhdikkaalta ja kypsymättömältä. Kyllä siitä ratsu saataisiin, olkoonkin, että hänellä oli useampi huolenaihe ilmaistavana Miyatolle, kunhan hän jalkautuisi.

Huzzle nosti kiltisti laukan. Se oli reipasta ja pitkää, korvat kääntyilivät kokoajan kuuntelemaan Caitlinia. Ainakin toistaiseksi.

Caitlin kokeili muutamaa käännöstä pelkkien pohkeiden ja painon avulla ja tyytyväisenä siihen, miten hevonen kääntyi, hän ohjasi sen pystyestettä kohden. Hän ei koskenut ohjaan, vaan antoi sen roikkua löysänä, pitäen ainoastaan sen verran kiinni, etteivät ohjat putoaisi hevosen pään yli. Hän istui hiljaa, mukaillen taitavasti orin suurta laukka-askelta, mutta hän ei pyytänyt mitään. Hän vain ohjasi hevosen estettä kohden ja odotti.

Heti kun hevonen näki esteen, sen pää nousi martingaalista huolimatta taivaisiin, vauhtia tuli lisää. Huzzle otti valtavan loikan pienelle esteelle. Sillä hypyllä se olisi hypännyt 150 senttisen okserinkin.

Caitlin ei tehnyt selässä mitään, antoi vaan hevosen nostaa päätään ja tehdä kaikki ne virheet, joita esteratsuilta yritettiin opettaa pois. Hän myötäsi suuressa loikassa rennosti, eikä tarttunut ohjaan hypyn jälkeenkään. Hän ohjasi hevosen seuraavalle esteelle samalla tavalla hiljaisena selässä. Hän halusi nähdä, riekkuisiko Huzzle siitä huolimatta, ettei ratsastaja tehnyt mitään, vai oliko pään nostaminen ja kiihdyttäminen pinttynyt tapa taistella ratsastajaa vastaan.

Se ei hidastanut vaan hyppäsi hurjalla innolla. Se korjasi huonon lähestymisen hyppäämällä aina kauempaa, ei koskaa kokoamalla askelta tai hidastamalla. Se vain kiihdytti ja aiheutti omistajalleen halun valua maneesin hiekaksi.

Caitlin matkusti. Hän mukaili hevosen liikkeitä, mutta ei tehnyt mitään muuta kuin ohjannut Huzzlen esteeltä toiselle. Keskittynyt ilme kieli siitä, mitä tapahtui pään sisällä - jokainen lähestyminen, ponnistus ja hyppy oli tiukan arvion kohteena. Hevonen kiihdytti jatkuvasti vauhtiaan, miksi? Hevonen hyppäsi kaukaa, miksi? Tuhansia kysymyksiä, ja vain muutamia vastauksia. Hän antoi orin hypätä vielä muutaman esteen lähinnä nähdäkseen, alkaisiko hevonen itse hidastaa jossakin kohden, kun se ymmärtäisi, ettei ratsastaja yrittänyt pidätellä.

Huzzle ei hidastanut, se tuntui innostuvan lisää. Se olisi vain hypännyt ja tarjosi varmasti paljon enemmän kysymyksiä kuin vastauksia selässään istuvalle valmentajalle. Punarautias ori ei ollut se helpposelkoisin tapaus.

Caitlin totesi, ettei hevoselle tuntunut tulevan rajaa vastaan, ja jos ori saisi loikkia miten sattuu, siitä olisi enemmän harmia kuin hyötyä. Niinpä hän ohjasi päättäväisesti hevosen maneesin toiseen päähän ja alkoi pidättää hevosta pelkällä istunnallaan.

Huzzle taas närkästyi kun joutui hidastamaan ja rauhoittumaan, eikä se olisi malttanut jättää esteitä sikseen, mutta väsyneenä antoi sitten helpommin jo periksi.

Caitlin taputti orin kaulaa sen hidastettua käyntiin. Hän hyppäsi alas selästä ja lähti kävelyttämään hevosta maasta. Hän viittoi Miyatoa astelemaan luokseen. Kunhan ori vähän rauhottuisi kävellessään, hän voisi nousta selkään hoitamaan loppuverryttelyt, mutta nyt hän halusi puhua omistajalle ja ratsastajalle.

Miyato asteli katsomosta kentälle, nieleskellen. Voi apua. Ei hän haluaisi kuulla tätä? Voisikohan Caitlin vain... Jotakin. Hän oli kuolla häpeään, miten hän oli kuvitellut että Huzzlella voisi kilpailla?

"Se vaatii paljon työtä", Caitlin totesi. Hän vilkaisi omistajaa, joka näytti varsin hermoilevalta. "Mutta kyllä siitä vielä kilpahevonen saadaan. Tärkeintä juuri nyt on opettaa sille, ettei pystyyn nousta missään tilanteessa, mutta varsinkaan silloin, kun selässä on ratsastaja."

Sen verran hän olisi halunnut puolustautua, ettei ori koskaan noussut hänen kanssaan pystyyn. Ainakaan kunnolla. Mutta se olisi selittelyä. Ei mitään muuta. Hän vain nyökkäsi ja huokaisi hiljaa.

Caitlin kohotti kulmaansa, kun omistaja ei sanonut mitään. Toinen vaikutti kumman lyödyltä.
"Se on hieno hevonen, mutta valitettavan turtunut pidätteille. Se on oppinut, ettei sen tarvitse pysähtyä tai hidastaa, kun sitä pyydetään tekemään niin, jos sitä itseään ei huvita. Siihen ei auta kovempi kuolain, se vain tekee tilanteesta pahemman. Huzzle tietää, miten taistella kuolaimen vaikutusta vastaan, joten sen sijaan, että opetamme sitä taistelemaan enemmän tunkemalla lisää rautaa suuhun, meidän pitää opettaa se kuuntelemaan kuolainta."

Miyato oli lyöty. Mieli teki lähinnä itkeä ja pyytää anteeksi hevoselta että oli pilannut sen. Vaikka.. Mikä sen sitten aikanaan oli opettanut ryntäämään? Koska nuorena se oli kulkenyt helposti pehmeällä kuolaimella.
"mmh, tietty." Mitä siihen sanoisi? Ei mitään. Itse hän oli hevosensa siihen tilanteeseen ajanut, että se ei pysynyt enää lyhyehkön miehen näpeissä ja aiheutti vaaratilanteita.

"Minä lähtisin liikkeelle ihan perusteista. Ratsuttaisin sen alusta alkaen uudestaan käyttäen suoraa kuolainta", Caitlin kertoi oman mielipiteensä. "Pitäisin sen poissa esteiltä, tai korkeintaan hypyttäisin irtona. Paljon juoksutusta ratsastaja selässä. Se on älykäs, lahjakas hevonen, mutta tällä hetkellä se käyttää kaiken voimansa tehdäkseen asioita oman mielensä mukaan, eikä se pidemmän päälle palvele ketään. Näit, miten epävarmaksi se muuttui, kun muutin sen tunteman asetelman kokonaan pyytämällä siltä jotakin, mihin se ei jääräpäisyydessään taipunut. Huzzle ei halunnut enää liikkua kanssani mihinkään. Se on tottunut olemaan johdossa ratsastajan kanssa, ja kun vein kontrollin pois siltä, se muuttui epävarmaksi. Sinä olet ratsastanut sitä hyvin, mutta jossakin kohdassa se on kasvaessaan keksinyt, että se pärjää sinulle. Se on voinut alkaa ihan pienistä jutuista. Siitä, että se kulkee edellä kapeista ovista, tai että se tönii sinua päällään. Orit saattavat myös yksinkertaisesti kypsyessään hormonien vaikutuksesta kokea olevansa maailmanvaltiaita. Niin tai näin, se on nyt sitä mieltä, että jos sen ja ratsastajan tahdot menevät ristiin, Huzzle saa päättää, mitä tehdään, ja sille meidän on tehtävä jotakin."

Miya nyökytteli ja silitteli orin päätä. Ratsuttaa alusta, aikuinen ori. Huzzle oli jo yhdeksän. Se veisi aikaa. Ensimmäisenä hän mietti kannattaisiko hevosta enää yrittää kilpakentille,ainakaan hänen kanssaan.
"Ei minulla ole ruokaa, tyhmä.." Hän mutisi ja työnsi orin hamuavia huulia pois taskultaan. Ärsytti. Lupaava komea ori. Koko kevät meni sen osalta uusiksi ja sitten pitäisi vielä ilmoittaa äidille Caitlinin tuomiosta.

Caitlin seurasi orin ja omistajan käytöstä. Hän pudisti päätään pienesti ja nykäisi ohjasta, kun hevonen tutki omistajansa taskuja.
"Minulla on kädet sen verran täynnä muuta puuhaa nyt, etten valitettavasti voi ottaa Huzzlea kokopäiväiseksi urakakseni, mutta voin kyllä viikottain tai kahdesti tarjota yksityisvalmennuksia teille tai jos niin haluat, joskus läpiratsastaa sen. Jos Huzzlen ratsuttamiseen keskittyy kunnolla, pitäisi se saada hoidettua kuukaudessa, kun kunto sillä on jo kohdillaan. Jos muuta ei ilmene, ehtinette kilpakentille keväällä vallan mainiosti hevosella, joka toivon mukaan kuuntelee pidätteitäsi uudella tavalla."

"Mmm, pitäisi löytää joku jolla on aikaa sille." Olihan hänellä itselläänkin, mutta... Mutta. Coran ratsastaminen vei aikaa ja lisääntyvät kilpailut myös.
"Kiitos tästä." Ensimmäiseksi hän pohti mitä äitinsä sanoisi vai ottaisiko nainen Huzzlen takaisin Amerikkaan. Se oli ollut vitsi kun hän halusi siitä eroon, ei oikeasti. Japanilainen velvolisuuden- ja syyllisyydentunto heräsivät. Olo oli tavallistakin nöyrempi. Hienoa. Nainen oli tulossa käymään täällä uuden vuoden jälkeen ja hänellä olisi esittää tämä. Tämä, Rosings Parkin virallinen fiasko.
"Voi olla että äiti haluaa sen Amerikkaan takaisin silmiensä alle."

"Tallilla on varmasti ratsuttajia, joilta löytyy aikaa ja intoa, enkä epäile, ettetkö pystyisi siihen itsekin, jos vain saat oman aikasi riittämään", Caitlin vakuutti. Hän oli nähnyt Miyaton Coran selässä ja tiesi, että toinen osaisi kyllä, jos rakkaus omaan hevoseen ei hämärtäisi arvostelukykyä.
"Eikä halua, kun käyt työhön saman tien. Minulla on ensi viikolla aikaa, mutta sitä pidemmälle en osaa luvata mitään. Voin hyvin aloittaa läpiratsutuksen heti huomenna, mutta voi olla, että kesken kaiken joudumme vaihtamaan ratsastajaa", valmentaja totesi. Hän olisi mielellään työskennellyt Huzzlen kanssa alusta loppuun saakka, mutta hän ei tiennyt, miten valmennusten kanssa menisi tammikuun puolella.

"Pitää kysyä kun hän tulee käymään." Oliko se niin että hän osasi ratsastaa Coraa vain koska tamma oli helppo.
"Ei tarvitse, yritän hoitaa sen itse kokonaan ja käydä valmennuksissa sitten." Miksi tämä oli pitänyt tehdä tänään.

"Siinä tapauksessa pidän kalenterissani tyhjää teitä varten", nainen vakuutti. "Ei siinä ole mitään vaikeaa, sinä pystyt siihen kyllä. Opetat vain alusta asti uudestaan pidättävät, taivuttavat ja kääntävät avut, ihan kuten tekisit nuoren hevosenkin kanssa. Huzzle tietää jo, mistä on kyse, joten se oppinee nopeasti. Sen jälkeen voitte palata takaisin esteiden pariin, ja vaikka meno ei hetkessä hallituksi muutukaan, olette jo menossa oikeaan suuntaan. Sen jälkeen alkaa todellinen työnteko, jotta innokas kaverisi saadaan suuntaamaan intonsa oikeisiin asioihin", Caitlin rohkaisi. Joskus pari askelta taaksepäin tarkoitti loikkaa eteenpäin. Hän tiesi sen omasta kokemuksesta.
"Jouduin läpiratsastamaan kolmetoista vuotiaan puoliverisen vain muutama vuosi sitten. Seuraavana vuonna se hevonen voitti olympiapronssia koulussa", Caitlin kertoi. "Hevosten kanssa sattuu ja tapahtuu, eikä kukaan välttämättä ole tehnyt mitään väärää. Sinä yritit yhtä keinoa, ja kun se ei toiminut Huzzlen kanssa, tulit kysymään, mitä mieltä minä olen. Nyt minä ehdotin uutta keinoa, ja katsotaan, toimiiko se paremmin. Jos ei, sitten lähdemme kysymään seuraavalta, kunnes löydämme tavan, jolla ori saadaan kilpailemaan omalla tasollaan."

Ei hän osannut sanoa mitään. Miten ihmeessä hän saisi orinsa pysymään aisoissa? Lisäprojekti, sitä hän oli kaivannutkin. Voi apua. Huzzle, keskittyä? Voisiko sellainen olla edes mahdollista. Hän huokaisi syvään ja taputteli punarautiaan kaulaa hellästi. Huzzle kuopaisi maata ja pärskähti.

"Haluatko ratsastaa loppuverryttelyn?" Caitlin sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. Ilmeisesti omistajasta ei saanut montaa sanaa irti. No, ei voinut mitään. Hän oli tehnyt parhaansa ja ilmaissut asiansa mahdollisimman kohteliaasti. Hän olisi voinut olla huomattavan paljon jyrkempi ja tiukempi, hän olisi voinut kertoa mielipiteensä kuolainvalinnoista ja sanoa, missä hänen mielestään Miyato oli toiminut väärin, mutta hän oli kohteliaasti jättänyt sellaiset sanomatta.

"... Ehkä en. Olkapää vihoitellut siitä asti kun ratsastimme kisaradan aamupäivällä. Kiitos kuitenkin." Hän kaipasi kotiin. Äh, ensin se kiusallinen hiljaisuus Teddyn kanssa ja nyt tämä. Ärsytys! Tuo nappasi kypärän ja toisen suitsen mukaansa, livahtaen tallin puolelle. Teddy ei sitä kyytiä ollut halunnut, joteb kai hön voisi mennä kotiin.

Caitlin kohautti harteitaan. Ei sitten. Hän oli yrittänyt, mutta jos toinen ei kaivannut sitä, niin ei sitten. Hän ei aina ymmärtänyt hevosenomistajia. Monet tuntuivat ottavan valmentajien palautteen henkilökohtaisesti. Hän piti Miyatosta, mutta jos häneltä kysyttiin, mitä Huzzlen kanssa voisi tehdä, hän siirsi ajatuksensa omistajasta sivuun ja keskittyi siihen, mitä piti hevoselle kaikista tärkeimpänä. Minx hirnui karsinastaan ja potkaisi seinää kuullessaan askelia tallikäytävällä, mutta Teddy oli jo lähtenyt kotiin, joten punaruunikko kiukutteli turhaan. Huomiota sillä ei ainakaan saisi omistajalta, joka ei ollut näkemässä tai kuulemassa.